Näin nimeää valittain sekä laskien täysine purjein, Kumen eubealais-satamoihin saapuvi vihdoin. Kääntävät kokkia päin merellen, sitt' ankkuri vankka haaksia kiinnittää oallaan sekä rantoja keulat peittävät kaarekkaat. Heti kilpahan nuoriso-joukko 5 Hesperiaan riens. Tääll' osa etsivi piikiven syihin kätkettyä tulenainaa; muut petojen pakopaikkaan, tihjähän metsään kiis sekä löyttyjä virtoja näytti. Vaan jalo Aeneas pyhästöön, jota suuri Apollo johtavi, julman Sibyllan syrjäiseen, eränäiseen, 10 hirveähän ukuraan meni; tuon ison mielen ja sielun Febus hengellään, osottain tulevat, elähyttää. Nää Trivian lehikkoon menevät jo ja kultapalatsiin. Daedalon kerrotahan paetessaan Minoksen valtaa, siivillä rohjenneen ylös pilvihin liitäen nousta, 15 hyisehen Pohjahan päin kun hän samos outoa tietä; vihdoin seisahtui keveäisn' yli Kalkidin linnan. Maahan saavuttuaan tähän, kohta sull' uhrasi, Febus, soutimens' siivekkäät sekä laittoi kookkahat templit. Androgeon tuho olj oviloissa ja myös miten täytyi 20 Kekropidain joka vuos, — oi kurjaa! — seitsemän poikaa sakkona uhrata; tuoll' oli arvan heittojen urna: vastassa seisoopi merest' nouseva Gnosian seutu. Tääll' on Pasifaen häjy rakkaus Taurohon kuin myös tuon pimeän parituksen ilkeämuotonen taimi 25 on Minotaurus tääll', — Venuksen iletyttävä muisto, tääll' iso työ solakkein sekä päättömät sokkelopolvut; muttapa armahtain kuningattaren lempeä suurta, Daedalus julkaisee tuon sokkelon matkat ja mutkat, langalla hänt' opastain salateillään. Moisehen työhön 30 ois osas ollut sull', Ikarus, jos kyennyt surult' oisi. Kahdesti koettanut olj satujaan kuvaella hän kultaan, kahdesti vaipuivat isän kä'et. Perättäinpä he kaikki ois tähystelleet, elleip' ennalta mennyt Akhates ois palannut sekä myös Febon, Hekateen papitarkin, 35 Glaukon Deifobe, joka näin nimeää kuninkaalle: "Ei sua katselemaan tätä aikasi myönnä; sä ennen karjasta uhraamaan käy seitsemän hiehoa nuorta, yht' usean valitun karitsan, kuten meit' tapa vaatii!" Näin puhuteltua Aeneast' (eip' vaaditut uhrit 40 siksehen jää) papitar ylevään käsk templihin Teukrot. Kumeen kalliohon oli veistetty hirveä luola, jonn' avaraa sata johtavi tietä ja yhtä mont' usta; yht' monet kuului täältä Sibyllan vastauksetkin. Jouduttiin ovellen, kun lausuvi impi: "On aika 45 tutkia kohtalojas! Haa, haltia!" — Näin puhuvalla äkkiähän väri, muotokin muuttaiksen oven eessä; pystyhyn pöyristyvät hapenensa ja rintansa huohuu; paisuttaa sydänt' tään raju raivo; hän suurelta näyttää eik' inehmoin tavall' äännä, kun hengellään lähemmältä 50 kosketti haltia tuot'. "Lupauksihin ynn' anomuksiin taivutko, Aeneas?" — nimes. "Taivutko? Eip' ovet suuret ennen synkeähän majahan avahu'!" — Nimeten näin vaikeni. Voimakkain Teukroin läpi luidenpa kulki hyyväristys; kuningas, anoen sydämestänsä lausuu: 55 "Febus, ainapa Troijan ailutta, vaivoja säälit, sie, joka dardanolais-Parisen avitit kädet, keihäät ruumihisen Akhilleen; niin monta jo laajoa maata kiertelevää ulappaa opastaissasi kuljin ja näin jo Massylonkin etähäis-suvut, Syrttein rannikko-nurmet. 60 Vihdoin Italian yhä väistyvät löysimme rannat. Loppukohon jo nyt tuohon Troijaa vainonnut onni! Onpa jo kohtuus säästää Pergamon kansoakin, oi kaikk' jumalat, jumalattaret, joillen Ilion suuri kunnia olj epäsuotusa! Sie pyhä loitsija myöskin 65 tunteva vastahiset, suo, (— emp' ano vasten ma Luoman kieltoa valtaa —), Teukroillen Latioon asettauda, harhoavill' jumaloille ja tenhoillen samoville. Tästäpä Febollen ja Dianalle marmoritemplin laitan ja myös pyhäpäiviä Febon muistoksi määrään. 70 Myös sinäkin pyhäköt isot meidän saat alueilla, joihin sun ennustukset ja kohtalojen sala-arvat, lausutut kansallein, asetan sekä määrätyt miehet, neito, ma sull' omistan. Älä vain pane lauluja lehtiin, ettei viehkurituulet leikkinähän pitäs noita! 75 Pyydän, ett' itse sä loihtisit." Näin nimennänsä hän päätti. Vaan nyt, sietämätään viel' Feboa julmana raivoo luolassaan papitar, jos mahtavan haltian voisi rinnastaan erottaa; sen voimemminpa se vaivaa vaahtista suuta ja raivoa rintaa hilliten ohjaa. 80 Jop' asunnon sata aimoa porttia aukeni aivan itsestään ja tänlainen loitsijan vastaus kuului: "Oi sinä vihdoinkin meren suurista turmista pääsnyt, (vartoo mut isommat sua maalla), Lavinon jo maahan pääsevät Dardanidat; tää huolesi mielestä heitä; 85 vaan ei tullehenkaan nämä sois! Sodat, hirveät taistot näen, verijoukoistaan Tiberin vuon vaahtoavaksi! Ei Simoïs, Xanthus ole sult, ei Dorien leiri puuttuva. On Latiossa jo syntynyt toinen Akhilles, myös jumalattaren poik'. Ei Teukroill' ankara Juno 90 missään puutu, kun ahdingoss' anoen sinä pyydät Italian jotakin avuks kansaa taikkapa linnaa. Semmoisen pulan syynä on Teukroin ystävän vaimo, ulkohiset avioon yrityksetkin. Sie tukalill' älä nöyrry, mut uljaammin mene eelleen, 95 minne sun Onnesi viekin! Sun menestyksesi alku, jot' et sä luulekkaan, Akhivein varustuksista urkee." Näilläpä lauseillaan pyhäköstänsä Kumen Sibylla julmista luomista laulaa, onkalossaan jyryellen, peitellen hämäriin toden; näinpähän raivoavaisen 100 ohjia hallitsi, rintaa kiihottamalla, Apollo. Vaan kun raivonsa taukos ja tyyntyivät tylyt kasvons', alkavi Aeneas uros: "Eipähän pulmista ykskään uutena muodoltaan tahi outona nouse mull', impi, kaikki jo ennalta nuo otaksuin sekä ennalta mietin. 105 Yhtä mä pyydän. Kun sanotaan Manan haltian tien tääll' löytyvän, synkän Tuonelan lammin tulviman tänne, — enkö ma saattais täält' isän rakkahan kasvoja mennä katsomahan? Oi, neuvo'os tie, avaten pyhät portit! Sen läpi liekkien, peistenkin tuhanten uhatessa, 110 tempasin hartehillein, viholisten keskeltä vieden; teilläni seurattuaan hän pitkin kaikkea merta kärsei kaikk' ulapan sekä taivaankin uhitukset, heikkona voimiltaan pait vanhuuden haperuutta. Hänpä se pyytäen käsk mua, että sun tultua luokses, 115 hartaasti tätä pyytäsin sult'. Oi armahda, neito, poikaa kuin isäjään, anon! Voithan kaikkea; syytt' ei oo Hekate sua pannut hoitamahan Manan metsää; puolison haamun jos palauttaa voinut on Orfeus thraakialaiskitharan lumovain sävelsointujen kautta, 120 — jos Pollux pelastaa voi veljensä, vuorohon kuollen, kulkien ees takasin monet kerrat. Ma Theseyn, miksi mainitsisin Herakleen jalon? On jumalist' suku mullai." Näillä hän lauseillaan aneks, ryhtyen alttaripieliin, kun papitar puhumaan rupes näin: "Jumalain veren taimi, 125 Ankhisen jalo poika, on helppoa Tuonehen mennä, päivät ja yöt selällään on Surman synkeä portti, vaan palata takasin sekä taas ylä-ilmahan nousta, — siinäpä työ, sepä vaiva on! Harvat, joita on tyyni Juppiter hellinyt, loistava kuntokin korkeall' auttoi, 130 tään jumalain pojat voivat. Sen ihan sulkevat metsät, mustanki liejuinen Kokytus sen kiertävi veellään. Vaan jos niin iso rakkaus, jos niin on halus harras kahdesti matkustaa Manalan vedet, nähdä jos mustan Tarttaron, kestääkin kamalan ilahuttavi vaivan: 135 kuules, mi tehtävä on sinun ensin! Tuuhean puun on suojassa lehdiltä kuin myös varrelta kultanen virpi, Tuonelan Junollen pyhitetty, mut tään koko lehto suojaa, synkkien laaksojen varjolla siimestämällä. Ei, näet, ennen 00 Manalaan alas sallittu mennä, 140 ennenkun nyhtänyt ois joku puusta sen kultasen lehvän. Lahjaksi itselleen sen kaunis Proserpina käski tuomahan. Nyhdettyäis sen pois, ei puutu silt' toinen kultanen virpi ja versoopi samast' ainehest' eelleen. Tarkkaan katsele siis ylähälle ja, löydettyäs sen, 145 ottaos oikein! Mielellään se ja helposti lähtee, jos sua Sallima kutsuu: muuten et voimalla millään voittais, etkä sen katkoa vahvalla kalvallakaan vois. Paits' sitä ystävän hengetön ruumis haudata makaa — voi, sit' et tiedä! — ja saastuttaa koko laivaston kalmaan, 150 juuri kun neuvoa etsit ja suojassamme sä viivyt. Tää sinä ensin vie majahansa ja hautahan kätke! Mustaa karjaa tuo'os; se ens'lepytyksenä olkoon! Niinpä sä vihdoinkin Stygian salon näet, eläville suljetun vallan." Näin nimes; vaijeten suunsa sitt' tukkes. 155 Kasvoilt' Aeneas surevaisn', alas silmänsä luoden, astuvi luolast' tään eroten, sydämess' ajatellen himmeitä tapauksia. Tuotapa kelpo Akhates seuraten myös samanlaisissa huolissa jäljessä astuu. Paljon he keskenähän molemmat puhellen pakinoivat, 160 kennenkä kuolleeksi tovereist' papitar nimes, minkä ruumihin haudattavaks. Kun hiekalle rannan Misenon nää tulevat, näkevät viheljäisellä kuololla kuolleen aeolilaisen Misenon, joll' ei vertoa ollut torven soitolla miehiä kiihottaiss' sodan intoon. 165 Tää oli suuren Hektorin kumppani, jonk' kera aina karskist taisteluhun kävi torven ja peitsensä kanssa. Sitte kun tuolt' elämän oli voittaen vienyt Akhilles, dardanilaisen Aeneaan toveriks uros uljas yhtyvi eik' vähä-arvoisempaa nytkänä seuraa. 170 Vaan kun kerran käyrällä torvella kaiutti merta, mieletön, soittoonsa jumaloitakin kutsuen kilpaan, kiivastuen Triton urohon, jos uskoa voinee, kalliosärkältä kaapattuaan meren tyrskyhyn syöksi. Kaikki siks' suurella äänellään valittaat tämän luona, 175 varsinkin jalo Aeneas. Valittainpa Sibyllan käskyjä toimittavat heti sitte ja laittavat puista polttolavan, mikä innolla taivaallen körötellään. Aarniometsään riennetähän, petojen olopaikkaan: männyt kaatuvat; jyskyy kirveell' isketty tammi; 180 kiiloin halkoillaan sarapuut sekä rautasa-tammi; vuorilta vieritetään jätinmoisiakin jalavoita. Myöskin kiillottelee tovereitaan puuhissa näissä Aeneas etupääss', samanlais-aseheitansa käyttäin. Näitäpä itsekseen sydämessään huolien miettii, 185 korpea katsellen avaraa sekä näin aneleepi: "Jospa nyt kultaiseen puun oksahan viel' osusimme moisessa metsässä! Voi, kun liiaksikin oli totta kaikki, min olj papitar nimennyt sinust', oi sä Misenus!" Tuskin nää puhunut oli, kun pari kyyhkyä sattui 190 taivolta lennellen tulemaan urohon ihan kasvoin alle ja nurmelle laskeumaan. Kun äitinsä linnut tuntevi riemastuin uros uljas, näin anel noita: "Johtootten, — jos vain joku tie on, — ja kulkunne ilman kautt' ojaskaat lehikkoon, joss' siimestää lihavan maan 195 arvokas oksa! Sa vaikeiss' oi älä kohdissa luovu, haltiatar emon'!" Näin nimeellen hän pysähtyypi, katsoen, merkin min soisivat tai mihin aikosivat ne. Ruokaa noukkien nuo sen verran lensivät eelle, kunnes seuroavain selittää heit' taisivat silmät. 200 Saavuttuaan väkevän hajusan Avernon syvänteen luo nousevat kiireesti sulan ilman kautta ja laukoin puulle he laskeuvat molemmat, halutuill' asemille, kullan välkyntä oksien kautta joss' ilmahan loisti. Niinkuin lehvällään vereksellään talvella naava 205 kylmässä vehreytyy, joka loisena kasvavi puulla. kiertäen runkoa pyöreetä kuni keltanen köynnös, semmoinen oli tuuhean tammen kultasen lehvän kiilto ja näin kult'aaluva vienossa tuulessa helkki. Tarttuen Aeneas halukkaast äkistään hitahaisen 210 katkas ja sen sitt' ennustajan Sibyllan majailen tuo. Silläpä aikaa Teukrot Misenoa kaipasivat jo rannalla, heittäen sen tuhallen apeat hyvästinsä. Ensin tervaksisen sekä halvoistaan ylen suuren laittavat nää rovion: tämän syrjiä mustine lehvin 215 peittävät, vaan etupuolen maanpanijais-kyparissoll' laittelevat sekä kaunistavat ylähält' asehilla. Nuot asettaa paat kiehumahan tulell' lämmintä vettä, vainaan ruumista muut pesevät sekä voitelevat sen. Haikeast itkien nää panevat roviolle sen raajat, 220 siihenpä purppuravaatteet, vainajan tunnetut viitat lasketahan. Osa astuu hirmuisen lavan alle — surkea toimi! — ja kääntyen pois, isien tavan jälkeen, soihtuja tuon ala kannattaa. Kasotut lemulahjat poltetahan, pikareistakin kaadettu öljy ja ruoat. 225 Sitten kuin tuhat hiipuivat, tuli raueten sammui, viinillä huuhtelivat tuhan jätteitä' janokkaita; poimitut luut Korynaeus vaskisehen pani urnaan. Kolmasti kantoi tää tovereilleen raikasta vettä; ripsuttain keveään vett' onnekkaan olivin puun 230 lehvin ja puhdistaen urohot, nimes "jäähyväst"-lauseet. Vaan jalo Aeneas imehen ison haudalle kummun laitti ja miehellen asehet pani, airon ja torven, tuulikkaan mäen juurelle: tästä nyt tuo Misenoksi kutsutahan, nimen vuos'satojen läpi kantaen aina. 235 Tehtyä nää, nopeaan hän Sibyllan täyttävi käskyt. Löytyipä syvä, synkältä kuilulta hirveä rotko, louheikas, salon siimes ja synkeä lamp' jota suojas, jonk' yli turmiottaan ei voinehet lentävät mitkään matkaans' siivillä jatkaa: moinen, näet, kohos löyhkä 240 mustista jurmistaan leveten kohen taivahan kantta: siksipä Helleniläiset Aornoksi kutsuvat paikan. Täälläpä juur papitar pysähdyttää hiehoa neljä, mustaa seljältään sekä otsalle viiniä valaa; sitt' ylimmäisiä karvoja sarvien keskeltä nyhtäin 245 nuo pyhävalkeallen asettaa ens' uhriksi, huutain äänellään Hekateet', Manalassa ja taivolla suurta; toisetpa puukoin teurastavat sekä lämmintä leppää korjaavat pikareihin. Mustanpuuhavan vuonan Raivottarein emoll' Aeneas sekä tään sisarelle 250 suurelle uhras ja sulle, Proserpina, ehtysän lehmän, myös Manalan kuninkaalle hän synkät alttarit laittaa, liekille härkäinkin asettaa kokonaan sisälmykset, mittoihin palaviin sitt' öljyä paksua kaataa. Vaan kas! päivän koittehen juur sarastaissapa näyttää 255 mylviä alkanehen maa jalkojen alla ja harjut metsäkkäät vavisseen, ulisseen penut varjossa, kun sai haltiatar. — "Etemmäks, oi syrjälliset, etemmäksi!" loitsija huudahtaa, "koko lehdostakin eretkäätte! Lähde sä matkalles sekä huotrasta tempoa miekka; 260 nyt kyky, Aeneas, kysytään, nyt rohkea rinta!" Näin nimeten avonaisehen rotkohon riehuen syöksyy. Johdattajaansapa uskaliain tuo askelin seuraa. Oi jumalat, Manan hallitsiat sekä hiljasat haamut, Khaos kuin Flegeton, laveat yön tyynehet mannut, 265 sallittakoon mun kuultuja kertoa, tenhonne suokoon kertoa maan sydämeen, pimennoihin kätketyt seikat! Vaivalla nähden yön hämärässä he kulkivat yksin kautt' avarain Manalan majojen sekä kolkkojen seutuin: niinkuin on salotie epäselvänä, kun valollansa 270 niukasti kuu kumottaa sekä verholla peittävi taivaan Juppiter, kun värin poistaa synkeä yö esineiltä. Kynnyksen etenen Manalan esimmäisehen kuiluun tehnehet vuotehens' olj Surut, kostavat tunnonki Tuskat, kalveat Taudit tääll' asuvat sekä vaikea Vanhuus, 275 Pelko ja syntiin johtava Nälkä ja ilkeä Köyhyys, — kauhean muotoiset näyt katsoa —, Kuolo ja Vaiva; kuolon heimollinen Uni, myös rikoksellisen häijyt Ilkut ja turmiokas Sota vastaisen oven luona, raudasta Raivottarein lepopaikat ja mieletön Riita, 280 niin hapenistoon kyyt, verinauhatki olj punottuina. Keskellä haaraantuu jalavan ikivanhan ja aimon oksat ja haarat, joill' unien sanotaan mitätönten laajalti ottanehen majan, tään takertuin joka lehteen. Pait sitä myös monet muut oven luon' oleksii pelotukset, 285 ihmehet Kentaurit; Scyllat kaksmuotohiset ja myös Briareys, joll' olj sata kättä ja Lernanki käärme kauheestl' sähäjää ja tult' tuiskuttaapi Khimaira; Gorgonit, Harpyijat, kolm'päinenki hirveä haamu. Äkkiä Aeneas veti, kauhusta hämmästyneenä, 290 miekan ja paljastaen terän hän tulevaisia uhkaa; kimppuhan ois karannut ja, ell'ei opas taitava oisi neuvonut virvana henkien lentävän, tyhjien haamuin muodossa, ruumista paits, — hosunut ois haamuja turhaan. Täältäpä johtaa tie Manalan Akheron joen luokse; 295 laajassa kuilussaan kurimus mutavettänsä tyrskyin kuohuu, vyöryttäen Kokyton jokehen yhä hiekkaa. Nää vedet, virrat vallitsee tyly lautturi Kharon, hirveän törkyinen; tään leualla ruokoton parta riippuvi harmaana sekä silmänsä säihkyvät tulta; 300 poimuisna oliltaan alas laskehti vyöttynä viitta. Tangolla ruuhtansa sauvovi itse ja seiliä hoitaa haamuja lauttaellessaan raut' aluksessahan ukko; vanha olj ukko, mut karski ja raitis olj haltian vanhuus, Täälläpä rannoillen koko joukko nyt tunkien syöksyi, 305 äidit ja miehet ja myös jalomielisten urostenki kuollehet haamut, nuoret miehet ja impyet neitseet, lapset, jot laskettavan rovioll' emot täytyvät nähdä; niinkuin syksyn ens' pakastaissakin metsissä paljon lehtiä sinkoilee karisten tai maall' ulapalta 310 paljon lintuja kuin kokountuu, kun vilu talvi ajaa näit' meren taa, eteläisihin laittaen maihin. Seisovat näin anoen esimmäisinä lauttahan päästä nää, käsiään ojennellen, pyrkien toisehen rantaan, mut juro lautturi otti nyt näitä ja sittemmin noita, 315 vaan muut häädellen etähälle hän rannalta estää. Aeneas imehdellen ja surkutellen väkijoukkoo, "Kerro, o immyt!" — virkki, "mit' etsivi virralta kansa? Tai mitä toivovat henget? Tai min vuoksipa näitä rannalta häädetähän, mut nuo samovat mutavuolla?" 320 Hällen näin lyhyeen pakinoi papitar ikäpuoli: "Oi vakahin jumalain vesa, Ankhisen sukutaimi, tässä sä näet Kokyton syvät veet sekä suon stygilaisen, jonk' nimehen jumalat varovat valarikkoa tehdä. Tää koko joukko, min näet, on, onneton, hautoa vailla; 325 lauttur on Kharoni; nuot ovat, joita hän lauttavi, kuolleet. Ei ole sallittu heit' yli hirveän rannikon eikä vuon yli viedä, ennenkun luuns' levon haudassa saavat. Leijuen harhoavat sata vuotta he rantoja pitkin, siks kuni saliltahan, — kuten toivovat —, vuon yli päästä." 330 Poikapa Ankhisen pysähtyy sekä, seisoen, varsin harkitsee pallotellen noiden onnea kurjaa. Täällä hän näk' apehiss', ett' hautauskunnia puuttui, Leukaspin, lykilais-alusten perämiehen Oronteen: yhdessä Troijasta kulkeissaan yli raivosan seljän 335 Lounas nää upottaa, hukuttain alukset sekä miehet. Kas! perämies Palinuruskin ajelehteli täällä: tuo Libyan joka matkalla äsken, kun tähtiä tutki, horjahtain peräkeulalt' aaltojen keskehen keikaht. Tuskin tään apean hämärässä hän synkässä huomas, 340 hälle kun näin nimeää: "Ken haltia sun, Palinurus, tempasi meilt', upottain sinut aavan selkämän keskeen? Kerto'os! Sillä jok' ei mua pettänyt koskana ennen, vain täss' yhdessä kohdassa mieleni petti Apollo, kun meren ehjänä kulkevan sun sekä saapuvan lauloi 345 ausonilais-alueell'. Onk' tää lupauksien täyttöö?" Mut tämä: "Ei sua Febon oraakkeli pettänyt ookkaan, Aeneas uros, eik' ulappaan mua haltia syösnyt. Sillä mä ruotelinkin osunnalt' äkist' temmatun irti, juuri kuin tähtiä tarkkailin sekä ohjasin suuntaa, 350 syöksyen vein mukanain. Meren yrmeän kautta ma vannon, etten ma puolestain niin paljoa säikähtynynnä, kuin ett'ei alukses, kadotettuahan perämiehen, ruoriakin paits, paisuvahan meren raivohon hukkuis. Kolme' talvista yöt' avaran mua aavikon kautta 355 ankara Lounainen ajel veellä, kun harjalta aallon neljännen koiss' Italiaa selittää vähin saatoin. Uiden mie likeniimme jo maata ja suojassa oisin, ellei kauhea kansa mun märjistä vaattehist' verkan, tarttuvan kohmettunein käsin louhen suippohon särkkään 360 tappanut tietämättään ois, mun otaksuin otukseksi. Nytpä mun aalto jo sai sekä rannalla tuutivat tuulet. Siis sua taivasten ihanan valon, ilmojen kautta, kautt' isäs, Julonki lapsesi kasvavan toivon ma pyydän, voittamaton, mua aut' täst' ankehest' taikkapa hautaa 365 maahan, sillä sen voit, kun Velian valkamahan saat; taikka jos laatuhun käy jotenkin, jos valtias äitis näyttäis keinon, — sill' en jumalain sua tahdota usko aikovan matkustaa tätä virtaa eik' stygi-suota —, suo kätes koidolle, vie mukahas minut toiselle puolen, 370 ett' edes uuvuttuain levon paikassa mie lepäjäisin!" Senpä hän lausunut olj, kun nyt papitar nimes näitä: "Mistäkäs, oi Palinurus, sä sait niin kauhean kaihon? Soisitko haudatakin näkeväs stygilais-vedet, julman Raivottarein joen tai luvan saamatta rantahan päästä? 375 Luovu jo toivostas, anoen jumalain sävyn muuttaa voivasi! Tää pane vain sydämees, kovan onnesi hoivaks, ett' asukkaat lähikaupunkein lavealta ja kaukaa taivahan ihmeitten pakost' täytyvät luus lepytellä; kummun nää ylentäät sekä kummulla laittavat uhrit, 380 paikkakin saa ijäkseen Palinuruksen nimen kantaa!" Näin nimeten surun siirti ja hetken tuokioks poistui synkästä mielest' tään mure: maan nimitys ilahuttaa. Matkansa aljetun nää lopettaa, läheten joen luokse. Niin pian kuin näki lautturi Styxin virralta kaukaa 385 heidän matkustavan salon tyynehen kautta ja rantaan pyrkivän, näin nimeää ens hän heill' ärjyen vastaan: "Kenpä sä lienetkään, asehissa kun vuollemme kuljet, lausuos seisahtuin sen sieltä jo, miksi sä saavuit? Haamujen seutu on tää, Unen, Yönkin uunnuttavaisen; 390 väärin saattoa ois elävää Manalan venehellä. Enp' ilonnunna ma oo, ett' tulleen Alkidan saatoin järvellen enk' Theseost' enkäpä Perithoostai; vaikk' olivat jumalaiset nuo sekä voimilta ihmeet. Tuo käsin Tuonelan vartiankin on kahlehtinunna, 395 vieden sen, vauhkounneen, kuninkaan valt'istumen luonta; nää kokivat Manalan kuningattarenkin pojes ryöstää." Näin amfrysialais-papitar tähän lyhvehen vastaa: "Moisia vehkeit' ei ole tässä, — sä kiukkusi heitä —, eik' asehet väkivaltoa uhkaa! Luolassa suuri 400 vartia haukullaan Manan haamuja ain' aristelkoon, myös asukoon setäns' suojassa puhdas Proserpina aina! Troijan Aeneas, asehilta ja hurskaudelta mainio, laskeutuu isäns' luo Manalan pimennoihin. Jos sua ei tämän hellyyden kuva liikuta yhtään, 405 vieläkö tään" (vesan näytti, min kätkenyt olj pukuhunsa) "tunnet sie vesan?" — Tää sydämestään vei vihan kiukun. Eikäpä sen enempää. Tää kummeksien pyhän oksan arvosta lahjaa, min niin kauan olj aikoa sitten nähnynnä, kääntää tumman keulan ja rantahan tuopi. 410 Sitte hän henget muut, jotk' istuivat lavitsoilla, häätää pois; tilan laitettuaan heti ottavi ruuheen aimosan Aeneaan. Narahtaa vene paikattu painon alla ja vuotaapi rakoloistahan viljalti vettä. Vihdoin saattaa vuon yli vaarata, miehen ja velhon 415 laskevi ilkeähän mutahan sekä synkkähän kaislaan. Kerberus hirmuinen tääll' haukkua kolmekitaisna julmana järkyttää venyen ukurans' yläpäässä. Mut papitar, äkäten kyyn kaulojen paisuvan, tälle uunnuttavan mesikakkaran, loihditust' yrtistä tehdyn, 420 viskaa. Tuo levittäin kolm' varsin ahnetta kitaa, heitetyn haappaisee sekä hirveän selkänsä maahan suoraksi oikaisee, yli rotkon julmana roikkuin. Aeneas pujahtaa sisähän, kun vartia nukkui, joutuhun kiiruhtaen yli pääsyttömän joen rantaan. 425 Äkkiähän monet kuuluvat äänet ja ankara parku, henget joss' itkivät pienoisten poraten oven luona; näit' elämäns' kevähästä ja äidin rinnalta ryöstäin tempasi armoton päivä ja kuolohon synkkähän syöksi. Näidenpä vieressä nuo, jotk' syytt' ovat tuomitut kuoloon, 430 mut ei myönnetä tuomio-arvatta viel' lepopaikkaa. Tuomari Minos tääll' urnaans' tärisyttävi, kutsuu kansan äänettömän esillen, rikokset, teot tutkii. Sittenpä seuraa noiden onnettomain olopaikka, jotk' ylen tuskastuin elämääns', ovat itsensä tappain, 435 henkensä tuhlanneet. Voi, kuink' yläilmassa nähdä puutetta tahtosivat nyt ja vaivaakin tukaloista! — Sallima vastustaa sekä suon ylen synkeä aalto estävi sen; Manalan joki käy välihin yheksästi. Eikäpä kaukana täält' eri suunnillen näkyvät nyt 440 laajenevan Surukentät: tään nimen nuo ovat saaneet. Tääll' eränäispolut noit', joit' ankara rakkaus kalvaa julmalla hiukasemallaan, kätki ja myrttien metsä suojaa soi: vaan ei suruns' kuollossaankana poistu. Näilläpä mailla hän Faedran, Prokrin ynn' Erifylen 445 näyttävän murheissaan tylyn poikansa haavoja näkee, Evadnen sekä Pasifaen; tuoll' Laodanna seuras ja muinoinen nuor mies, mut nainen nyt, Caenis, muotohons' oikeahan mi jo Salliman käskystä muuttui. Heidän keskessään verihaavaa kantaen Dido 450 suuressa metsässä harhaili: tään Dardano-urho niin pian kuin tapoaa sekä tuntevi varjojen kautta häämöttävän, kuten kun joku kuun juur syntyess' aivan luulevi nähnehen taikkapa huomaa pilvien kautta; kyyneltä vuodattain heti hellästi lemmellä lausui: 455 "Onneton Dido, on siis tosiaan ihan kertonut mulle airut, kuollehen sun, elon miekalla päättäneheksi? Syyn' olin moiseen kuolohos siis! Kautt' tähtien vannon, kautt' jumalain ja jos löytyy Tuonessa uskoa yhtään, ett'en mie tahallain, kuninkaatar, lähtenyt maastas. 460 Vaan jumalain mua käskyt, jotka nyt vaativat Tuonen nää karut seudut mun väeltään läpi yön pimennoiden, vaativat vallallaan enk' uskoa voinunna kuinkaan, ett' eron' ois sinullen niin raskahan tuottanut tuskan. Viivähdä hetkinen, oi, älä viel näkyvistämme haihdu! 465 Miks pakenet? Sua viimeis-kerran voin puhutella." Näinepä lausehin Aeneas koki kiivastunutta, synkästi katselevaa lepytellä, kyyneliss' silmät. Tuo pois kääntyen silmine tuijottaa alas vainen eik' teho kasvoihins' enemmin puhe aljettu yhtään, 470 kuin jos ois ukonpiitä hän taikka Marpesian vuorta. Vihdoin hän kavahtaa sekä närkästyen pakeneepi lehtohon varjoisaan, joss' entinen puoliso vastaa hällen huolillaan ja hänt' armastaa saman verran. Aeneas, hänen onnettomuuttansa nyt pahotellen, 475 seuraa kyyneltäen sekä kaivaten hänt' etähältä. Jatketahan täält' aljettu matka. Jo kenttien ääreen ennättivät, miss' olj olopaikkansa sankarit saaneet. Täällä hän kohtaapi Tydeon, asehiltansa kuulun Parthenopaeon ja Adrastonkin haalean haamun. 480 Tääll' oli ylhäisten luon' itketyt taistelun uhrit, Dardanidat: riviss' seisovan nähtyä pitkässä kaikki, huokaa: Glaukon, Medon näki, siinäpä Thersilokhonki, kolm' Antenoridaa, Cererin papin myös Polyfeeten, Idaeon aseheita ja vaunuja hoitavan täälläi. 485 Seisovat ympärillään monet haamut kumminki puolin. Eivätkä vain näkemään nämät tyydy, he tahtovat olla vaan yhä luona ja seurata, urkkiellen tulon syitä. Mut Danaoin ylimykset ja myös Agamemnonin joukot, kun näkevät urohon sekä varjossa kiiltävät aseet, 490 suuresti peljästyvät: kuten muinoin pyrkivät laivaan, näin osa kiiruhtaa pakohon: osa nostavi heikon huudon, mut hiiaapi polo aivottu suuns' avattunsa. Tääll' Priamon pojankin, koko ruumiiltaan rusikoidun Deifobon näki hän, kovin raadellun näöltänsä, 495 kasvoiltaan, käsiltään, revityin ohimoisilta korvin: silpoillun nenänkin rumentaa häpeällinen haava. Tuskin arkoavan siis tunsi ja peittävän julmat naarmunsa, äänellään tutullaan kun näin nimeääpi: "Voimakas Deifobos, ylevän Teukron sukulainen, 500 ken sua vastaan niin ylen julmasti raivota saattoi? Tehdä ken semmoisen tihotyön voi? Viimeksi maine kertoili väsyneen Pelasgein telotuksesta laajast' yöllä sun sortunehen yli ruumisten kasan vihdoin. Tyhjän kummun reetealaisella rannalla silloin 505 tein sekä kolmastikin Manan henkiä huutaen kutsuin. Paikka se säilyttää asemainees. En sua voinut, ystävä, löytää enk' isänmaahan haudata enään." Deifobos tähän: "Et mitäkään sinä lyönynnä laimin, ystävä, kaikki sä mullen teit Manan haamulle tarkkaan. 510 Vaan mua sallima kuin Helenan tuhokas rikos näihin vaivutti vaivoihin; nää mulle se muistoksi jätti. Sillä sen viimeisen yön kuink' ilotenpa me syyttä vietimme, tiedät: tuotahan täydymme liianki muistaa. Tuo kovan onnen kun hepo Pergamohon yleväiseen 515 pääsi ja vatsaltaan asemiehistä raskasna saapui, kuoroja teeskellen tämä johtavi naisia Troijan ympäri riehuillen; tulisoittoa aimoa kantoi hanki ja linnan huipulta Helleniläisiä kutsui. Silloin huolistaan väsyneen', unehen vajonneena 520 vuoteellani lepäsin, polonen; mua maatessa painast raskas ja mieluinen lepo, tyynehen kuoleman laisin. Oivapa naikkoinen asehet vie suojista syrjään kaikki ja säiläni uskollisen pään aitakin peittää: suojahan kutsuupi Menelaon ja aukovi ukset; 525 tietysti toivossa ett' olis tää ylen miehelle mieleen, ett' täten entisten rikostensa hän poistasi muiston. Vaan mitä viivyn? Sängylle hyökkäävät: samass' seuraa Aeolides rikosseppä. O, kostootten Danaoille nää, jumalat, jos syystä mä rankaistustansa vaadin; 530 vaan mitk' kohtalot sun elävän tähän saattivat, vuoroos kerto'os! Saavuitkos meren harhausmatkojes vuoksi, vai jumalatko sun laittoi? Taikka mi pakko sun käskee lähtemähän surusuojihin, päivättömään sumuseutuun?" Heidän näin pakinoin rusovaunuissaan jopa Koitar 535 taivallan keskustan ohi matkustaa radallansa. Ehk' koko myönnetyn aikansa oisivat näin menetelleet, ellei muistuttaen ois kumppani lausunut lyhveen: "Ruhtinas, rientävi yö; valittain kulutamme me hetket! Tälläpä paikkaa tie eroaa erisuuntahan kahteen: 540 oikea kulkeepi Manalan ison muurien juureen; tää tie Elysioon vie meidät, vaan vasen vaivaan johtaapi pahojen sekä Tarttarohon kamalimpaan." Deifobus nimeää: "Älä kiivastu, tietäjä suuri; erkanenhan, palajan pimentooni ma taas luvun täyttäin; 545 mennös, sie ihanteemm', ole paljoa onnellisempi!" Tään vain lausuttuaan, puhuen takasin hän jo kääntyi. Katsoen Aeneas vasemman heti kallion juureen, huomaa linnotukset laveat, kolm'kertaset muurit: liekkine polttavineen nuo kiertävi ryöppysä virta 550 — Tartarolais-Flegeton, joka paukkuin paasia viskoo. Vastass' on iso portti ja vahvat timanttiset patsaat: ettei ihmisten mikähän väki eik' jumalain tuot' raudalla murtaa vois. Kohoaa raut'torneja ilmaan; istuen Tisifone, veriseen levättiin puetettu, 555 porttia vahtii yöt sekä päivätkin unetonna. Täältäpä voivotukset sekä hirveät ruoskien läiskeet kuuluvat, kahletten räminät sekä rautojen helskeet. Aeneas pysähtyi sekä hämmästyen melun kuuli: "Tää' rikosten mikä laatu? O, neitsyt, kerto'os, millä 560 vaivatahan nuo? Tai mikä semmoinen polo kuuluu?" Nyt papitar näin lausua alkoi: "Kuulu sa Teukroin johtaja, ei rikosten asuntoon lupa puhtahallen oo astua, vaan Hekate, Manan lehdon mi käski mun hoitaa, its' jumalain vihat näytti ja mun läpi kaikkia johti. 565 Täälläpä vallitsee Rhadamanthus ankara aivan, vilppiä rankaisten; hän tunnustamaan pakottaapi, jos eläessään turhaan ken ilakoi salanneensa, kuolohon myöhäiseen lykäten, tihotyöt tekemänsä. Kostosa Tisifone, varustettuna ruoskalla, huimii, 570 soimaten äkkiähän rikoksellisiaan; vasemmallaan käärmeitään kokottaa kamalan sisarjoukkonsa kanssa." Vihdoin urkenivat naristen saranoill' äreästi portitkin kirotut. "Etehistössä millinen, näetkös, vartia istuupi? Mikä hirviö kynnystä vahtii? 575 Mustasta puolesta sa'ast' kidastansa mut hirveä Hydra, tuot' kamalamp', asustaa sisäpuolella. Tarttaros itse kahdesti riittääpi syvänköön, pimeyksihin antaa, niin kau'as kuin voi näkö taivaan kannelle kantaa. Tännepä paiskattiin salamalla Titaanien kansa, 580 entiset maan asukkaat, sekä viskattiin alikuiluun. Täällä mä Aloidat molemmat näin jättiläismielet, jotk' ovat aikonehet käsineen irt' taivahan kiskoo laajan ja Juppiterin ylivallastaan alas syöstä. Näin myös Salmoneon, joka julmasti palkita sai sen, 585 ett' apinoinunna olj Olympon salamoita ja jyryy. Neljällä tää ajaen hevosella ja lampulla huiskain keskite Kreikan maan sekä Elisen kaupungin kautta matkusti riehuillen, jumalan nimen itselle vaatein, houkka, kun myrskyä kuin salamaakin matkimatonta, 590 vaskella ynn' uvehein kapioin kumunnalla hän matki. Vaan isä kaikenvaltias tihjästä pilvestä keihään linkosi eikäpä vain tulisoihtuja tai savupärheen tulta, mut tuon yli niskoin hän rajumyrskyllä syöksi. Myös näin Tltyonin, Maan kaikkia holhovan lapsen, 595 jonk' koko yhdeksän vakomaan yli roikuvi ruumis: käyrällä nuokallaan repien tält' hirveä kotka maksaa kuolematonta ja, rankaistukseksi, vatsan kasvavan pengastaa, ravintoo hakien ison rinnan alt' eik' kasvavillen vähinkään sisuksill' lepo suoda. 600 Miksikä Ixiost' kertoisin, Lapithaist', Perithoostai? Vierähtämäisillään yli näitten, kallio musta ruhtoa uhkaa heit': edessään somajalkaset, kauniit pöydät loistelevat, katetut kuninkaan komeoilla herkuill': on sivullaan mut suurin Raivottareista 605 vahtina; tää käsin koskeakaan ei pöytihin salli, naamansa mut uhaten kohottaa se ja kirkuvi suullaan. Tääll' oli toisiahan elinaikana väijyvät veljet, tai jotk' löi isiään tahi pettivät holhottiansa, tai jotk' aartehet löydettyään noit' käyttivät yksin, 610 suomattaan niitäkään omilleen: näit' aimo olj parvi. Mestatut avjonki rikkojat, — jotk' sotahan ovat kehnoon ryhtynehet sekä nuo, jotk' pettivät herransa luoton, rankaistust' odottaa sulettuina. Sä ällöspä urki, kuinka he rankaistaan, mikä sattuma miehiä syöksi! 615 Toiset vierittävät kivimöhkää; pingotetuina rattain puoloihin muut riippuvat. Ain' ijät istuu istumistaan Theseys; Flegyas kova-onnisin huutaa suurella äänellään varottain, penäten pimennossa: 'Oikeuden rikontaa varokaat, pelätkäät jumaloita!' 620 Kultahan tää isänmaan möi, auttaen mahtavan herran valtahan, mut tuo lait rahanvoitosta muutti ja kiersi; vastoin luontoa tuo oli riistänyt tyttären onnen; hirveän vääryyden rohenneet ovat kaikki ja tehneet. En vois, vaikka mull' ois sata kieltä ja ois sata suuta, 625 raudast' äänenikin, rikosten koko kertoa sarjaa, en nimityksiäkään luetella ma vois kuritusten!" Niin pian kuin nimes nää Febon papitar ikivanha: "Jouduppa matkahan taas sekä aivottu toimesi täytä! Kiirehtikäämmepä!" — äänsi. "Kyklopien ahjossa tehdyt 630 muurit jo näen sekä holviset portit toisella puolla, jonneka käskymme on nämät lahjat laskea maahan." Virkki ja vierekkäin vaeltain tiet' varjohikasta kulkevat matkansa päähän ja saapuvat nyt oven luokse. Astuvi Aeneas sisähän sekä ruumihins' huuhtoo 645 selvällä veellä ja kiinnittää vesan kynnyksen pieleen. Vihdoin tehtyä tään, jumalat kuten käskivät täyttäin, tienoihin tulivat ihaniin sekä Onnelan lehtoin horhoihin vihannoihin ja autuasten asunnoihin. Purppura-loistoineen tääll' alhoja verhovi kirkas 640 taivas ja tääll' oma aurinko kuin omat tähdetki paistaa. Ottelukentällä harjoittaa jäseneltänsä yhdet, taistellen huvikseen sekä hiekalla painia heittäin; joukossa karkeli muut sekä laulelivat runojansa. Pitkässä viitassaan sulokkaasti thraakialainen 645 tietäjä soittaa seitsenkielistä kanteloansa, koskien sormilla tuot' tahi norsunluu-napulalla. Täälläpä Teukron olj suku vanha ja kuulusin heimo, urhokkaat urohot, paremman ajan tuottamat miehet, Uus, Assarakus sekä tuo, joka laitteli Troijan. 650 Tyhjiä vaunuja ynn' urosten tamineit' imeht kaukaa. Pystyhyn pantuna maall' ovat peitset ja laidunta pitkin siellä ja tääll' hevot syö vapahaina. Mi olj eläessään intonsa vaunuihin, otelmiin ja mi huolensa kaita pulskeja orheitaan, se on huolenahan Manalassai. 655 Toisten, kas, einehtivän näki ruoholla siellä ja täällä, — riemulla laulelevan ilolaulua kuorossa toisten, keskellä laakerien lemulehtoa, syöksyvi missä koskena Eridanon läpi metsän vuostava virta. Tääll' oli joukot, jotk' isänmaan vuoks haavoja saivat, 660 tääll' olivat papit, puhtaina pysyneet ijän kaiken, hurskaat tietäjätkin, nimenneet ku on Febolle mieleen, taikka jotk' kaunistivat elon taitein keksinnön kautta, tai muit' itseähän oli syyst' ikävöimähän saaneet. Kaikkien kaunistaa ohimoita valkea nauha. 665 Tulleit' ympärilleen puhutellen virkki Sibylla, varsinki Musaioo, kun keskessä aimosan joukon näkee tään olevan, yleten muist' hartehiltansa: "Henget autuahat sanokaat, sano tietäjä parhain, missähän Ankhises on paikassa? Juur hänen vuoksi 670 läksimme, Tuonenkin isojen kymien yli kulkein." Verkkaan lausui näin täll' urho nyt vastaukseksi: "Ei asunnoit' ole kellään tääll': ovat lehtojen kalveet, rannikkokunnahat, vierutkin purojen vihannoivat vain majanamme. Mut jos halavoitsee mielenne tuota, 675 nouskaatten yli harjun, kun mukavan polun näytän!" Virkki ja läks edespäin; osotettuahan ihanoita alhoja ylhäältä, mäkilöilt' alas johdatti sitten. Vaan isä Ankhises syvähän viheräisehen laaksoon henkiä telkeillyit', ylös aihelevaisia ilmaan, 680 tarkkahan katsasti parhaillaan sekä taas omiensa joukkoa laskemahan osui juur, sukuns' rakkahan kaiken Luomaa, onneakin urosten, tapojaan, urotöitään. Tää kun Aeneaan yli nurmen kulkevan luokseen huomaa, riemuiten molemmat kädet häll' ojentaapi, 685 kyyneltä vuodattaen sekä nää sanat kuuluvat suustaan: "Saitko sa vihdoinkin? Isäs koettama hurskaus onk' jo voittanut vaikean tien? Jokos, poikani, suodahan nähdä kasvosi, kuullakkin tutun äänes, sua puhutella? Niinpä mä mielessäni otaksuin, niin koituvan luulin, 690 aikoja arvaellen; eik' oo mua pettänyt huolein. Mitkäpä maat samonneeks, meret milliset purjehtineeksi näen sinut, poikani, kuink' isot vaaratkin kokeneeksi! Kuink' araksuin, ett'ei Libyan maa vaurioks sull' ois!" Tää nimeää: "Isä, oi usehin sinun murhekas haamus, 695 jonka ma näin, minut pyrkimähän tähän tienohon käski. Siks ovat Tyrrhenilais-merell' laivat. Lyökäme kättä; suo, isä, — ällös sie syleystämme väistykö poijes!" Näin nimetess', näköään nyt kasteli kyynelten tulva. Kolmasti koetteli tää käsiään hänen kaulahan kiertää; 700 turhaan hairaistu käsistään hävis kolmasti haamu, köykäsen tuulosen moisna tai unen haihtuvan laisna. Silloin Aeneas etähäisessä laaksossa huomaa metsikön syrjäisen sekä myös lehikon huminoivan, Laetheon joen, jok' tyventen majojen ohi juoksee. 705 Lenteli ympärillään lukemattomat kansat ja heimot, kuin mehiläisetkin, kesäpoudalla nurmilla kun nuo kirjavillen kukillen pysähtyy sekä kiertelevät taas valkois-liljoja, — näin humajaa huristen koko kenttä. Äkkiä hämmästyy näkemästä ja tutkivi syitä 710 tiedoton Aeneas, mitk' oisivat nuo joet tuolla, tai mikä tunkeutuin väki täyttää rannikkomaita. Virkk' isä Ankhises: "Nuo henget, Sallima joillen toisia ruumeita suo, Laetheon joen veestä leutoja nesteitä' iki-aianki uuhetta juovat. 715 Aikoja sitten jo näistä ma tahdon kertoa sullen, näyttää tarkoilleen omies suvun tään luetellen, Italiaan osunnastasi ett' enemmin ilotseisit." "Voisk', isä, luullakkaan kenenkään inehmoist' ylähälle ilmahan kaipoavan, palataksensa taas hitahaisiin 720 ruumeihin? Elämää miks, koidot, niin kovin kaipais?" "Sulle sen kertoilen enk' tietoa paits sua heitä," alkavi Ankhises sekä kertovi laillehen kaikki: "Ensinnä taivas ja maat sekä vainiot viljahikkaatkin, kuun kehä kuumottavainen ja myöski Titanian tähdet 725 hengellä elvytetään, jäseniink' sovitettuna toimi kaiken ko'on kuni aimoa ruumistaan elähyttää. Siit' on ihmisten, eläväin suku kuin elo lintuin, tursaink', jotk' alapuoll' asuvat meren marmori-pinnan. On tulinen noill' into ja taivahan voimista alku, 730 niinkau'an kuin ei hitahaiks vahingolliset ruumiit, maahiset eik' jäsenet eik' tylsytä kuolevat raajat. Siitä ne pelkäävät, himoaa, surevat; ilotseekin eik' ylennyst' halaja sulettuin' onelmaans' pimitettyyn. Vaan kuin viimeinkin elost' täytyvi luopua hengen, 735 eipähän onnettomain koko vaiv' eik' tarkkahan kaikki ruumihin puutukkaan kipu; on ihan välttämätöntä, että se karttuupi ajan pitkähän ihmehen lailla. Siksi he rankaistaan: tihotöittensä entisten vuoksi kärsiä saavat tääll'. Ripustellaan ilmahan yhdet 740 tuulien turjuttaviks; muut äärettömän meren alla pestähän tarttunehest' törystään, tulellai kulutellaan. Kärsivi synneistään joka henki ja sitt' ylevään me harvat saavumme Elysioon, ilokentille päästen: kunnes täytettyään ajan määrän pitkonen päivä 745 tahran kasvettuneen on poistanut, saattaen sielun aetheripuhtaaksi, tulen kirkkahimman tapaseksi. Näitäpä kaikkia, vuostuhat kun on kiertynyt umpeen, Laetheon joen luo taas joukottain jumal' ohjaa: ett' ylä-ilmoihin palajaisivat muistamatonna 750 taas sekä ruumeihin palata halu alkasi olla." Näin nimes Ankhises; pojan niin myös viepi Sibyllan joukkojen keskellen sekä haastelevan väen seuraan: kummullen asettuu, osotellakseen koko joukon, nähdä jost' kaikkia vois, tulevaistenki kasvoja näyttää: 755 "Kertoa aijon nyt mikä Dardanon heimoa vartoo kunnia, mitk' Italon suvustai viel' nousevat urhot, henget kuuluisat, jotk' suurentavat nimeämme, tarkkahan kertoelen sekä kohtalos julkasen sulle. Näethän valtikkahan nojauntuvan sankarin nuoren: 760 vuorona ensin on valohon hänen nousta ja ilmaan nousevi hän, Italon jalohon verehen sekauntuin, albanolais-nimens' Silvius on ja on poikias nuorin: tään ijäkkäällen sulle Lavinia puolisos myöhään metsissä kasvattaa kuninkaaks, isäkskin kuningasten; 765 täst' on heimonne Alba-Longassa hallitsevaisna. Seuraa tuota Prokas, Troijan suvun ylpeydeksi, myös Numitor, Kapyskin sekä sun nimikkonasi vielä Silvius Aeneas, asehilta ja hurskaudeltaan vertahias, saa Alban jos kerran hallittavakseen. 770 Millaiset urohot! Mitä voimia uhkuvat, katsos! Tammesta kaunistaa ohimoita siks kunniaseppel. Sulle Nomenton nää, Gabion ja Fidaenanki linnan, nääpä ne vuorillen Kollatinon nostavat tornit, — mainehest' kainouden ikikuulut, — ja laittavat ylpeen 775 Pometion, Inuon varustukset, Bolan sekä Koran. Näinpä ne maat nimitellään, jotk' ovat nyt nimetönnä. Katsos, aijalleen toveriks Marsin Romuluski yhtyvi; Assarakon verest' tuon kert' Ilion äiti synnyttää; näetkös, miten seisovi kumpikin töyhtö 780 kiireellään, miten its' jumalain isä hänt' ylistääpi? Katsos, poikani, johdattaessa sen mainio Rooma vallassa maill' ylenee, ylevyydessäkin Olympolle; yhdellä muurillaan tuo seitsemän kumpua kiertää, urhoja tuotteliast': ihan kuin Berekynthia äiti 785 kaupungein Frygian läpi ajaa kruunuhikkaana, kun, iloten jumalaissuvustaan, syleääpi lapslaumaans': kaikk' ovat taivahikkait', asekkait' ylä-ilmojen kaikki. Luoppas katseesi tähän, katsellen tätä heimoo, Rooman kansaas! Tää on Caesar ja kaikki Julon 790 heimoa on, avaran joka taivaan kannelle nousee. Täss' on mies, jota sie usehin luvatuks olet kuullut, keisari Augustus, jumalain sukulainen, mi saattaa kultaiset ajat taas Latioon, jotk' maill' on Saturnon ennen vallinneet; levittää Garamantiahan tää 795 valtans' ja Indiahan sekä maahan, mi ulkona tähtein, ulkona auringon radan on, joss' taivahan pönkkää, tähtihin kiilteleviin sovitettua, kantavi Atlas hartehillaan. Tulostansa jo nytkin Kaspian seutu peljästyy, jumalainkin vastauksista Meootein 800 maa, vavisten vavahtuu tätä Niilinki seitsemän suuta. Eip' Alcideskaan sen verran kulkenut maita, vaikk' ehätt' tuo vaskjalkasen hirven, ehk' Erymanthon lehdotki rauhottanut on, vaikk' on tappanut Lernan, eikä Liberkaan vaikka hän köynnös-ohjilla ohjas 805 tiikeri-valjakkoaan, eroten Nysan mäkilöiltä. Empisitkös enähän teoillas laventaa oma arvos? Pelkoko estäsi seisahtumast' Ausonian maahan? — Ken on kaukana tuo, olivin joka seppeltä kantaa uhratessaan? Rooman kuninkaan nivukset sekä harmaan 810 parran ma näen. — Tää kaupungillepa lait nimeääpi pienestä Kureesta; sepä pienestä maast' lähetettiin suurehen valtaan. Tuon on jälkehen nouseva sitten Tullus; tää isänmaan levon poistaa, johtaen miehet tyyntynehet sotahan sekä tyynehet joukkonsa voittoon. 815 Vieress' on seurana täll' ylen kerskuva Ankus, jo nytki lii'aksi riemuissaan taputuksista kansallis-joukkoin. Tahdotko Tarkviniot kuninkaat, isomielenki Bruton, kostajan, nähdäkses, — kuninkailt' otetut kurikimput? Konsuli-vallan tää ens saa sekä kauheat kimput, 820 tää isä rankaisee omat poikansa siitä, kun uutta sotaa puuhasivat ihanan vapahduksensa vuoksi. Onneton! Kuinkapa tään teon katsookin sukupolvet, lemp isänmaan etevämp on ja kunnian ääretön kiihko. Katsos Drusotkin, Deciot etähäll' on ja kirveelt' 825 tuima Torkvatus, myös takasin liput tuova Kamillus. Hengetpä, yhdenlais-asehista mitk' kättelemässä näet, yksmielisnä nyt, kun yö viel' estävi heitä, voi! metelin mink' keskenähän elon kun valohon vain pääsevät, millaiset sotarinnat ja tappelut aikaan 830 saavat; Alppien valleilt' appi ja linnast' Moneekon laskeutuu, — vävy vastahan käy Itämaan väkinensä. Älkäätten sotihin, pojat, mieltänne kääntäkö moisiin älkäätten isänmaatanne vastaan tarmosat voimat! Sääliös varsinkin sinä, jonk' on Olymposta heimos, 835 heittäös keihäät sie kädestäs, joka vertani oot! — Voitettuaan Korinthon Kapitoliohon ylevään tuo voittaja vaununsa vie Akhivein kukistuksesta kuulu. Tää Argon hävittää, Agamemnonin myöski Mykeenan, Aeakonkin pojan ynn' Akhilleen väkevän sukulaisen; 840 kostaa Troijan es'-isät, Pallaan temppelin tahrat. Mainitsematta ken jättäis sun iso Kato ja Kossus, ken suvun Grakkhoin; tai molemmat sodan ukkosen leimut, Scipiot, nuo Libyan tuhot, tai vähillänsäkin suuren Fabricion, tahi kylvävän sun vakoloihin, Serranon? 845 Minnekkä johdatten Fabiot väsynyttä? Sä 'Suurin' oot; sie aikaillen taas kuntoon seikkamme saatat. Toiset laittanevat vask'patsahat luonnollisemmin, luulen ma; saakohon vaikk' elon muodon marmorihinki, tieteilkööt paremmin syyt taikkapa taivahan matkat 850 piirrelkööt kynällään sekä ennustakoot kulut tähtein: voimalla, Rooman mies, sinä kansoja hallita muista! Olkohon taitonas nää: sotilakkojen määrätä ehdot, säästää lannistetuita, mut kukistaa kopeoita!" Näin isä Ankhises, johon viel' lisäs ihmehtijöille: 855 "Kas, miten uljaana sotasaaliistansa Marcellus astuu, — voittaja kuin kohoaa yli kaikkien miesten! Rooman vallan tää sekasorrossa suuressa saapi rauhottumaan, hävittää hevot Puunein, Gallian melskeen; kolmannet tää asehet ripustaa isällen Qvirinolle." 860 Tässäpä Aeneas, kun yhdessä käyskelevän näk, miehen muodoltaan etevän sekä kiilt'asehiltaan, vaan murekas oli otsa ja silmänsä luonut olj maahan. "Ken, isä, tuo, joka tuoss' urohon jälest' astuen seuraa? Poikako vai joku tään sukulaisten heimoa suurta? 865 Millainen häly on tovereilla! Se kuin kuva tuon on! Synkkä mut yö suruharsollaan tään peittävi päätä." Nyt isä Ankhises nimes kyynelten kohotessa: "Poikani, oi omies mitatont' älä murhetta tutki! Sallima näyttää tään vain maill' eik' kauemmin suokkaan 870 viipyä. Lii'aksi teist' on näyttänyt heimonne Rooman voimakkaalt', jumalat, jos tää olis säilynyt lahja! Millaiset urosten porut kuulet, sä tantere Marsin, suuren kaupungin lähistössä ja milliset, oi, näet hautaiset, Tiberino, kun sie ohi kaivetun haudan 875 kuljet. Eip' ykskään suvust' Ilion laillansa toivoon saattanut es'isiään latinaisia eikäpä koskaan Rooman maa jäsenestähän kestähän niin kopeoitse. Voi mikä hurskaus, voi mikä usko ja urhollisuuskin taistossa! Eipähän lannistumatt' ois käynynnä kenkään 880 kanssaan ottelemaan, jos ois sotahan jalan urho saan't tahi kannuksill' olis vaahtoavan hevon kyljet uurtanut. Oi polonen poik', Onnes jos murtoa voisit! Sie olet Marcellus. Käsin tuokate liljoja täysin, purppurakukkia, ett' hajottaisin ja poikani haamun 885 näill' edes lahjoillain hyvittäisin ja täyttäsin toimen tenhottoman!" — Nuot näin vaeltaa joka paikassa Tuonen aavilla tuulekkaill' aholoilla ja katsovat kaikki. Vaan kun Ankhises pojan kaikkien kautta jo joht ja koittavan kunnian innostuksesta mielensä syttyi, 890 vielä hän mainitsee sodat miehelle, jotk' hänen täytyy käydä ja Laurenton tarinoi väest' ynnä Latinon linnasta, kuinka hän myös joka pulman karttas ja välttäs. Kaks unen porttia on; yht' sarvihikkaaks hoetaan näist': tää tosihaamuillen keveäst' ulospääsynsä suopi: 895 toinenpa kiiltää norsunluust' ylehens' valahkasta: täältäpä Tuonehikkaat unet turhat ilmahan laittaa. Sitten kuin oli Ankhises pojan ynnä Sibyllan saattanut, näin puhellen elefantien portista päästi: tää samoaa alusten luo täältä ja kumppanit etsii. 900 Suorinta tietä Kajetan hän satamaan tuli sitten: ankkuri keulasta lasketahan, perät kääntyvät rantaan.
Viitteet:
V. 2. Kume oli Eubean saarelta Kalkis-kaupungista tulleiden siirtolaisten perustama kaupunki Kampaanian maakunnassa etelä Italiassa.
V. 4. "Keulat" = peräkeulat.
V. 13. "Trivia = kolmiteinen" on Diana eli Hekate (vertaa Aen. IV, 511). — "Nää" — nim. Aeneas seuralaisineen.
V. 14. Daedalos oli kuuluisa athenalainen taideniekka, joka oli rakentanut Kreetan kuninkaalle Minokselle Labyrintin. Hän joutui kohta kuitenkin Minoksen vihattavaksi, siitä, kun oli autellut tämän puolisoa ja tytärtä heidän rakkauden seikoissaan; kun D. ei voinut meritietä päästä Kreetasta pakoon, valmisti hän itselleen ja pojallensa Ikarolle lentimet vahasta. Pakomatkalla, nuoruuden innossaan nousi Ikarus, tarun mukaan, liian lähelle aurinkoa, jonka vuoksi hänen vahasiipensä sulivat ja hän putosi mereen, joka vanhaan aikaan siitä syystä nimitettiin ikarolaiseksi mereksi. Daedalus pääsi onnellisesti Siciliaan, josta sitten tuli Kumehen.
V. 20. Androgeos, Minoksen poika, voitti usein Kreikkalaisten yhteisissä kilpataisteluissa, jonka vuoksi kateelliset Athenalaiset (= Kekropidat) hänet surmasivat. Tästä syntyneessä sodassa Minos heidät voitti ja pakoitti heitä lähettämään Kreetaan joka vuosi 7 arvalla valittua poikaa. Perille saavuttuaan suljettiin nämät Labyrintiin, jossa joutuivat Minotaurus-hirviön uhriksi. Tään hirviön tappoi vihdoin uros Theseys, Ariadnen, Minoksen tyttären avulla.
V. 24. Pasifae oli Minoksen puolison nimi.
V. 26. Minotaurus oli hirviö, puoleksi härkä ja puoleksi ihminen.
V. 28. "armahtain kuningattaren", oikeittain kuningattaren tyttären, Ariadnen, lempeä. — Daedalos neuvoi kiinnittämään lankakerän pään oveen; langan ohjauksella Theseys sitten taisi tien löytää Labyrinton sokkeloissa.
V. 36. "Glaukon Deifobe" = Glaukon tytär Deifobe.
V. 97. "Urkee" = lähtee, avautuu.
V. 119. Orfeon, Kreikkalaisten Väinämöisen, kerrotaan laulunsa ja soittonsa voimalla herättäneen ylös kuolleista vaimonsa Eurydiken.
V. 121. Polluxilla, joka oli kuolematon, oli kuolevainen veli Kastor; senpä vuoksi pyysi Pollux Juppiteriltä, että hän saisi vuorotellen joka toiseksi päiväksi siirtyä Olymposta Manalaan, että hänen veljensä Kastorkin saisi kuolemattomuutta nauttia. Juppiter suostui pyyntöön.
122. Thesey, kuuluisa athenalainen uros, koetti ystävänsä Perithoon kera ryöstää Manalan kuningattaren Proserpinan; yritys ei onnistunut. Perithoos surmattiin ja Thesey pelastui hädin tuskin Herkuleen (= Herakleen) avulla.
V. 123. Herkules kävi kuninkaan Eurysteyn käskystä Manalan koiraaKerberoa noutamassa.
V. 132. Kokytus on eräs Tuonelan virtoja (nimi johtuu kreikkal. sanasta "kookyoo" = itken).
V. 135. Tarttaros oli, Kreikkalaisten mukaan, pahojen piinapaikan nimiManalassa.
V, 192. Kyyhkyset olivat Venukselle pyhitetyt.
V:ssä 212-234 kuvaellaan Roomalaisten hautaamismenoja.
V. 234. Misenon mäki ja niemi on säilyttänyt nimensä nyky-aikaan asti; sen nimi on nykyjäänki "Capo di Miseno."
V. 242. Aornos merkitsee suomeksi "linnuton" (lat. Avernus).
V. 247. Hekateella oli 3 nimeä: taivaalla Luna (kuu), maan päällä Diana ja Manalassa Proserpina.
V. 252. Stygilais kuningas = Tuonelan kuningas, Pluto, maassa löytyvien aarteiden valtias.
V. 265. Khaos oli kaiken luodun alku-aine; Nox (yö) ja Erebus (Manala) olivat sen lapsia; nekin katsottiin personallisiksi olennoiksi. — Flegeton, Pyriflegeton oli eräs Tuonelan virtoja (nimet johtuvat kreikkal. sanasta "flegoo" = palan).
V. 286. Kentaurit olivat epäluomia, joiden yläpuoli oli ihmisen, mutta alapuoli hevosen muotoinen.
V. 287. Satakäsinen Briareys, Uranon ja Maan poika, autti Juppiteriä tään taistelussa Titaaneja (jättiläisiä) vastaan, josta hyvästä Juppiter hänet pani voitettujen Titaanien vartiaksi Manalassa. — Lernalaiskäärmeellä oli 50 päätä, joista jos yksi hakattiin, kasvoi pari, kolme sen sijaan. Herkules tään tappoi siten, että hakattuaan pään poikki heti tulella kärvensi haavan. — Lerna oli erään suon nimenä, Argon ja Mykenen välillä (vert. suon polttoa).
V. 288. Khimaira oli tultasuitseva sekasikiö, jonka ylä-osa oli leijonan, keski-osa vuohen ja ala-osa lohikärmeen näköinen.
V. 289. "Kolm'päinenki (oik. kolmeruumihikas) haamu" tarkoittaa Spanian ruhtinasta Geryonia; "kolm'ruumihikas" hän oli siitä kolmen miehen voimasta minkä hänellä sanottiin olleen. Herkules hänet voitti ja ryösti hänen karjansa.
V. 366. Velia on erään valkaman nimi Lukaanian maakunnassaEtelä-Itaaliassa.
V. 381. Eräs niemi Etelä-Itaaliassa on vielä nytkin "Capo di Palinuro" nimeltään.
V. 392. "Alkidan", s.o. Alkeyn pojan, Herkuleen (kreikk. sana alx, alkis, josta nimi johtuu, merkitsee — voimaa).
V. 395. Tuonelan vartiana oli 3-päinen koira, Kerberus nimeltään.
V. 398. "Amfrysialais-papitar" s.o. Amfrysian luona olleen Apollonin elähyttämä papitar. Amfrysia on eräs joki Thessaliassa, jonka luona Apollo paimensi, tarun mukaan, kuningas Admeton karjaa.
V. 431. Roomalaisten tapana oli valita arvalla lautamiehet (jyrymiehet) tuomarille.
V. 432. Minos, Kreetan kuningas, ja tään veli Rhadamanthos sekä Aeginan kuningas Aeakos olivat, tarun mukaan, tuomareina tuonelassa. Tuomarin lautamiehillä oli kolme pientä liuskaa, joista yhdessä oli kirjain C. (alkukirjain sanasta condemno = tuomitsen), toisessa A. (absolvo = päästän, vapautan) ja kolmannessa N. L. (non liquet = asia ei ole kyllin selvitetty). Mitä laatua näistä liuskoista enin urnaan kokoontui, sen mukaan tuomari päätti. — Tää oli Roomalaisten tapana rikosasioita tuomitessa.
V. 445. Faedra, Theseyn puoliso (katso Aen. VII, 765). — Prokris oli Erekhteon, Fokis maan kuninkaan puoliso. Prokris oli kerran mustasukkaisuudessaan kätkeytynyt pensaasen, vakoellaksensa sieltä puolisoansa. Kun Erekhteo kuuli, että pensaassa jotain kahahti, ampui hän sinne ja sattui puolisoonsa. — Erifyle petti puolisonsa, Amfiaraon, Kreikkalaisille, kun nämät vaativat Amfiaraoa mukaansa ensimmäiseen thebalais-sotaan lähtemään ja Amfiarao oli heitä lymyinnyt, koska hänen siinä oli, oraakkelin ennustuksen mukaan, kaatuminen. Amfiaraon kuoleman jälkeen tappoi tään poika Alkmaeon, isän käskystä, äitinsä.
V. 447. Kun Kapaneo, Evadnen puoliso, kaatui thebalais-sodassa, antoi Evadne itsensä polttaa roviolla puolisonsa ruumiin kera. — Laodomia, Protesilaon puoliso, saatuaan kuulla, että puolisonsa oli ensimmäisenä thebalais-sodassa kaatunut, pyysi jumaloilta, että sais vielä nähdä edes puolisonsa haamun. Kun anomuksensa myönnettiin, kuoli hän tämän halaukseen.
V. 448. Nainen Caenis pyysi Neptunolta, että saisi muuttua mieheksi ja tulisi haavoittamattomaksi. Miehenä oli hänen nimensä Caenus.
V. 479. Tydeus, Oineon poika, otti osaa ensimmäiseen thebalais-sotaan, jossa kaatui. Kuuluisa urho Diomedes oli hänen poikansa.
V. 480. Parthenopaeus ja Adrastus olivat kuninkaita, jotka myös olivat taistelleet thebalais-sodassa. Adrastus oli ainoa niistä 7:stä Thebaa vastaan taistelleesta kuninkaasta, joka, sodan loputtua, jäi eloon.
V. 481. "Ylhäisten" s.o. maan pinnalla asuvaisten.
V. 483. Glaukus, Medon ja Thersilokhos olivat muukalaisia ruhtinoita, jotka olivat Troijan kera liitossa Kreikkalaisia vastaan.
V. 484. "Kolm' Antenoridaa" = kolme Antenorin poikaa (troijalaisia).
V. 485. Idaeus oli ollut Priamon kuskina ja aseitten kantajana.
V. 500. Deifobos, Priamon poika, nai veljensä Parisen kuoleman jälkeenHelenan. Kun Troija valloitettiin, tappoi hänet Menelaos.
V. 505. Reeteon niemi on lähellä Troijaa (ks. Aen. III, 108). —"Tyhjän (hauta-) kummun"; ilman tätä ei luultu kenenkään pääsevän yliTuonelan joen, Styxin.
V. 517. "Tämä" s.o. Helena.
V. 529. "Aeolides" s.o. Aeolon sukulainen, Odysseys.
V. 569. "Kuolohon myöhäiseen lykäten" = rikostensa tunnustuksen siksehen jätttäen.
V. 573. "Urkenivat" = aukenivat.
V. 576. Hydra, louhikäärme, jolla oli 50 päätä.
V. 577. "Tuot kamalampi", s.o. kamalampi kuin se hirviö, joka oli kynnyksellä vartioimassa.
V. 580. Titaanit olivat jättiläisiä, joiden kerrotaan kerran yrittäneen vuoria vuorille kasaten, rynnätä taivaasen, anastaaksensa vallan Juppiteriltä.
V. 591. "Vaskella", s.k. vaskivaunuilla, tahi, toisten mukaan, yli vaskisen sillan.
V. 618. Theseys istui, tarun mukaan, kahlehdittuna kallioon. — Flegyan, Lapithain kuninkaan, tappoi Apollo siitä syystä, kun tuo oli polttanut Apollon temppelin Delfissä.
V. 595. Tityos, Juppiterin ja Elaran poika, oli Maan, kaikkia holhovan äidin, kasvatuslapsi.
V. 601. Ixion ja Perithoos hallitsivat kumpikin Lapithain kansaa sekä saivat, tarun mukaan, surmansa siitä, kun rupesivat rakkauden seikkoihin jumalattarein kera.
V. 645-46. "Thraakialainen tietäjä" s.o. pappi, runoilija ja laulajaOrfeus.
V. 651 "Imeht'" nim. Aeneas.
V. 659. "Vuostava" = jyrkkä.
V. 705, Manalan joen Laetheon nimi johtuu kreikkal. sanasta "lanthanoo", joka merkitsee — "unhotan."
V. 766-769. Näissä säkeissä mainitut olivat kuninkaitaAlba-Longassa, Rooman emäkaupungissa.
V. 779. Assarakus oli Dardanon poika 5:nnessä polvessa.
V. 790. Caesar (= Julius Caesar), itsevaltiaaksi pääsnyt Rooman tasavallassa; hän murhattiin v. 44 e.Kr. Rooman senaatissa.
V. 793. Keisari (= Caesari) Augustus, jonka aikana runoilijammeVergilio eli, hallitsi Roomassa vuodesta 31 e.Kr. vuoteen 14 jälkeenKristuksen syntymän.
V. 795. Garamantia oli erään maakunnan nimi pohjois-Afrikassa (nyk.Fezzan).
V. 800-801. Meootein maaksi nimitettiin maata Azovan meren rannalla.
V. 802-804. Alcides = Herkules, rauhotti Erymanthon lehdot sillä, kuin tappoi siellä raivonneen hirveän villisian; Lernasta katso Aen. VI, v. 287.
V. 805. Liber = viinin jumala Bakkhus, viiniköynnösten kasvatuksen opettaja.
V. 806. Nysa oli eräs indial. kaupunki Merun vuorella (latinal. sana "merum" merkitsee viiniä).
V. 809-813. Näissä värsyissä on puhe Rooman toisesta kuninkaasta, rauhallisesta Numa Pompiliosta, joka oli kotosin Sabiinein pääkaupungista Kuureesta. Numan ansiotyönä oli varsinkin uskonnollisten menojen järjestys.
V. 813-815. Rooman kolmas kuningas. Tullus Hostilius, oli taasen sotainen.
V. 816-817. Ankus Martius'en, Rooman neljännen kuninkaan, sanotaan etsineen kansan suosiota varsinkin sentähden, että olisi sen avulla voinut syöstä Numa Pompilion vallasta, johon hän luuli itsellään olevan enemmän oikeutta kuin Numalla.
V. 819. "Kurikimput" = vitsakimput, niihin pistettyine kirveineen, olivat kuningasten, diktaatorein, konsulien, praetorien y.m. korkeimpain roomal. virkamiesten vallan merkkinä.
V. 821. "Tää isä", nim. vapauden jalo puoltaja Brutus, kuninkaan Tarkvinius "Superbon" (= "Ylimielen", "Ylpeän") vallasta syöksijä ja Rooman tasavallan perustaja v. 504 e.Kr., mestautti omat poikansakin yhdessä muiden ylimyspoikien kera, kun havaitsi, että nämät oli yhtyneet salaliittoon, auttaaksensa maanpakoon paennutta, ent. kuningasta Tarkvinio Ylimieltä taasen valtaan. — Yksi Drusoista voitti mainion Karthagolaisten päällikön Hamilkarin, toinen oli kuuluisa kansanpuoltaja (tribuuni). — Deciot, isä ja poika; edellinen päällikkönä latiinalais-sodassa Vesuvion tappelussa v. 340 e.Kr., jälkimäinen kolmannessa samniitilais-sodassa Sentinon tappelussa v. 298 e.Kr., pelastivat Roomalaiset sillä, että roomalaisen sotarinnan perääntyessä hurjasti syöksyivät vihollisia vastaan, jossa kyllä molemmat saivat surmansa, mutta sen kautta palauttivat sotarinnan takasin ja saavuttivat Roomalaisille voiton. — Manlius Torqvatus, joka ennen oli tappanut kahdentaistelussa erään gallialaisen jättiläisen sekä riistänyt tältä kultaisen kaulavitjan, (josta sai lisänimekseen Torqvatus), oli konsulina latinolaissodan aikana kuoleman uhalla kieltänyt kenenkään antautumasta kahdentaisteluun vihollisten kera. Hänen oma poikansa, vaadittuna, ei tätä kieltoa totellut, vaan taisteli erään latinalaisen päällikön kera, jonka hän voitti: siitä syystä antoi Manlio mestata poikansa, vaikka kansa hänelle armoa rukoili. — Kamillus, ehkä oli maanpakoon ajettuna, kokosi Roomasta Gallialaisia paenneet kansalaisensa ja, tultuaan Roomaan diktaatoriksi määrätyksi, pakotti entisen gallialaisen Brennon lakkaamaan Kapitoolion linnaa piirittämästä sekä sitten löi tämän kokonaan ja toi Roomalaisilta voitetut sotaliput takaisin.
V. 831-832. Tässä tarkoitetaan apen J. Caesarin sotaa vävyänsäPompeijoa vastaan. Caesar läksi tähän sotaan Galliasta (nyk.Ranskanmaasta) Moneekon (nyk. Monakon) linnasta yli Alppien vuorten;Pompeijus taasen kokosi joukkonsa Itämailta.
V. 837-838. L. Mummius, "Akhaikus" (= "Akaijalainen") kunnianimeltään, jota t.p. tarkoittaa, voitti Kreikkalaiset Korinthon luona sekä lopetti Kreikan valloituksen samana vuonna, jona Karthago hävitettiin (v. 146 e.Kr.).
V:ssä 839-840 tarkoitetaan luultavasti Lucius Aemilius Paulusta, joka kävi v. 218 e.Kr. sotaa Illyriassa ja Kreikassa. — Aeakus oli Akhilleen isä.
V. 842. Kato oli siveydestään, opistaan, sukkeluudestaan sekä isänmaanrakkaudestaan kuuluisa Roomalainen. — Tämän Katon samaniminen ja samanmielinen jälkeinen surmasi itsensä Utikassa, Pohjois-Afrikassa, kun Rooma muuttui tasavallasta yksivallaksi.
V. 843. Grakkhon nimeltä mainitsee Rooman historia 4 kuuluisata miestä; näistä Tiberius ja Cajus Grakkhus sai surmansa siksi, että he puolsivat sorretun, köyhän kansan oikeuksia.
V. 844. Scipiot, Varhempi ja Myöhempi, olivat kuuluisia sotapäälliköitä Puunilais-sodissa, joista Myöhempi hävitti Karthagon. — Molemmat olivat jaloja luonteeltaan.
V. 845. Fabricius, kohtuullisesta elämästään etevä Roomalainen, jota Epiron kuningas Pyrrhus koki turhaan sekä säikyttää että lahjoella; Pyrrhon sanotaan siksi lausuneen: "Ennen aurinko kääntyy radaltansa, kuin Fabricius rehellisyydestään!" — "Serranon" (= "Kylväjän") lisänimen sai Attilius Regulus sentähden, että hän oli parhaillaan kylvämässä, kun lähettiläät hänet kutsuivat diktaatorina (itsevaltiaana) Rooman tasavaltaa hallitsemaan. — Jouduttuaan Karthagolaisten vankeuteen, lähettivät nää hänet Roomaan rauhaa hieromaan, sitten kuin olivat häneltä lupauksen ottaneet, että hän palaisi takasin. Roomassa Regulus rauhan asemesta päinvastoin kehoitti sotaa jatkamaan ja palasi lupauksensa mukaan Karthagoon, jossa hän kiduttamalla tapettiin.
V. 846. Jalosta Fabioin suvusta taisteli kerran 396 henkeä ominpäin koko Veijin kaupunkia vastaan, vaan tulivat vihdoin vietellyiksi sulkeuksiin ja surmattiin joka mies.
V. 847. Q. Fabius, lisänimeltään "Maximus Kunktator" (= "Suurin Kuhnustelia"), pelasti Rooman juuri sillä, ettei hän antautunut mihinkään suurempaan, ratkaisevaan tappeluun Karthagolaisten mainion päällikön Hannibalin kera Italiassa, vaan väsytti tätä ja tään väkeä partioretkillään, pienillä kahakoilla ja muonavarojen tuonnin esteellä.
V. 856. Marcellus samoin kuin v:ssä 842 mainittu Kossus sekä Romulus olivat siitäkin kuuluisat, että päällikköinä olivat tappelussa omakätisesti tappaneet vihollisten päällikön ja riistivät näiltä heidän tamineensa, jotka voittajan tuli uhrata "jalona saaliina" (spolia optima) Juppiterille tämän temppelissä Kapitooliolla. — Tämä suuri kunnia tuli vain näiden kolmen äsken mainitun osaksi.
V. 864. "Urohon" (nim. Marcellon) "jälest'". — Tästä alkain puhutaanAuguston nuorena kuolleesta, toivorikkaasta vävystä, Marcellosta.
V:t 894-897 ovat mukaelmia Odysseian XIX, v:istä 562-67, joissa löytyy tämä sanaleikki: sanalla "norsunluinen", kuten Voss selittää, on kreikan kielessä äänellistä yhtäläisyyttä erään toisen sanan kera, joka merkitsee "peijaamista", mutta sana "sarvihikas" on taasen "täyttämistä" merkitsevän sanan lainen. Paitsi sitä on aineellisessakin katsannossa näillä se omituisuus, että silloin kuin sarvi-aine on läpinäkyvää (sitähän on silmäterässäkin), ei norsunluu päästäkkään lävitseen valkeutta, niin — valkea kuin onkin.
V. 901. Kajeta = nyk. Gaeta.