Troijan hävitys.
Ainehisto.
Aeneas alkaa kertomuksensa Troijan hävityksestä (l-12). — Puuhepo, täynnään siihen kätkettyjä kreikkalaisia asekkaita; Kreikkalaisien lähtö Tenedon saaren yksinäiselle rannalle kätköön (13-24). — Troijalaisien erimielet puuhevon tarkoituksesta (25-56). — Kreikkal. Sion antautuu Troijalaisille ja kertoo, valheita keksien, omia kovia kohtaloltaan sekä selittää hevon tarkoituksen (57-198).— Laoko'onin kuolema saattaa Troijalaiset hinaamaan puuhevon linnaan (199-253). — Kreikkalainen laivasto palajaa ja Sion, aukaisten hevon teljet, päästää siitä Kreikkalaiset ulos (254-267). — Hektorin haamu herättää unesta Aeneaan, joka huomattuaan Troijan tulipalot ja perikadon päättää taistellen kuolla ja saapi joukon samanmielisiä kumppaneja (268-369). — He voittavat ensin yön pimeässä Androgeon joukkoineen, vaihtavat aseensa kreikkalaisiin aseihin, mutta pelastaissaan Priamon vangittua tytärtä kärsivät asevaihtonsa vuoksi tappion ja hajoavat toisistaan (370-437). — Taistelu Priamon hovissa ja naisten tuska siellä (438-505). — Priamon kuolema (506-558). — Aeneas huomaa Helenan piilopaikasta, tahtoo tälle kostaa Troijan häviön, mutta tulee äitinsä Venuksen kautta tästä estetyksi, joka käskee hänen pelastamaan edes omaisiansa, koska kaupunkia ei enää voitu pelastaa (559-633). — Ankhises, joka ensin kieltäytyi lähtemästä matkan vaivoja kärsimään, tulee ihmeitten kautta siihen saatetuksi (634-720). — Pakomatkalla eksyy Aeneaan puoliso Kreusa, joka, sittenkuin Aeneas kauan oli turhaan etsinyt häntä, ilmestyy haamuna tälle ja tään lohduttaa (721-795). — Aeneas palajaa isänsä luo ja pakenee seuroineen vuorille (796-804).
Vaijeten Aeneahan nyt kasvonsa käänsivät kaikki. Kunnia-paikalta siis näin Aeneas isä alkoi: "Haikean murheen käsket uudistamaan, kuninkaatar, kuinkapa Troijan arvon ja kuin valitettavan vallan mullistivat Danaot sekä myös mitä näin minä kurjaa, 5 jost' osan runsahan sain minäkin. Ken Myrmidolaisten tai Dolopein tai julman Odysseyn miehistä näitä kertois kyyneletöinnä? Taivaallenki jo rientää kostea yö sekä laskeva täht' unen huostahan vaatii. Vaan jos niin haluat ylen tietää kohtalojamme 10 lyhvehen kuullakses sekä Troijan sortumis-vaivaa, vaikkapa muistellakin kamoksuttaa, mieltäni karmii, mie alan." Onnen hylkäämät sekä taistossa lyödyt päämiehet Danaoin, monet vuodet tuhlattuansa, vuorenmois hevon ylhäisen Pallaan avittaissa, 15 valmistavat sekä kuusen lautoja liittävät kyljiks; sen selittäät kotimatkansa uhriks. Tää levis maine. Tuon lymypaikkoihin pimeöihin he miehiä kätkee arvalla nuo valiten sekä näin väellään asekkaalla vatsan täyttelevät kokonaan ja sen hirveät kuilut. 20 On näkyvissä Tenedos, varsin kuulusa saari, aarrekas niin kauan kunis vain Priamon pysyi valta, nyt vaan lahti ja laivoillen ylen vaarakas paikka; tultua tänne, he kätkeyvät erämaisehen rantaan. Vaan mepä luulimme heidän jo purjehtineen Mykenaahan; 25 siksipä ankehikkaan surun hylkääpi koko Troija. Portit aukaistaan: ilotellen Dorien leiriin rientävät katsomahan nuo hyljättyy meren rantaa. Täss' Dolopein väki, täss' oli julman Akhilles'en teltta, laivaston sija tuoss' sekä täss' oli taistelutanner. 30 Kummeksii osa Pallas-impyen turmiolahjaa, ihmetellen hevon mittaakin. Esimmäisnä Thymeetes neuvoo saattamahan sisähän ja sen viemähän linnaan, — viekkaudestako vai jo se niin oli Troijalle säätty. Vaan Kapys ynnä ne, joiss' oli valtias järkevä mieli, 35 syöksemähän merehen kehoittaa koko viekkahan Kreikan lahjan-peljätyksen tahi maallakin tuon poroks polttaan, taikkapa, puhkaisten mahan, tutkimahan sisälmykset. Mielihin erkautuu monihin epätietonen kansa. Seurailless' isojen väkijoukkojen tuoll' esimmäisnä 40 linnasta Laokoón alas rientää kuvaten sinne, huutaen kaukaa: "Voi poloset, mitä mielettömyyttä? Mennehiks vai vihollistenne luulette? Vai Danaoiden lahjat vilpittömiks mitkään? Sitenk' tuttu Odysseys on? Joko on tähän puuhun Akhivoja kätköhön pantu, 45 taikk' on tää kone laitettu meidän muurien turmaks, huoneitten va'ontaan, ylähält' ett' linnahan päästäis, tai muu juoni täss' on. Teukrot, hepoa varokaatte! Kuinkapa lie, Danaoin mut lahjoja varsin ma kammoon!" Virkki ja voimakkaasti hän syöksee raskahan keihään 50 hirviön kylkehen, sen nivottuunkin pullerovatsaan. Seisoo tuo vavahtuin ja sen vatsassa järkähtyneessä kuilut kaikahuvat ja sen ontosta huokaus kuuluu. Jos ois sallittu, eik' olis mielemme ollunna nurja, jos ois aukasemaan hevon kuilut saanunna kangin, 55 Troija, sa seisosit viel, Priamonkin korkea linna! Miehyttä silloin, kas, selän taa kädet pantua kiinni, paimenet juur taluttaa Priamon luo dardanolaiset suurella pauhulla, joill' ihan outona antihe kiinni, että hän itsekin toimiskelis ja Akhivoja Troijaan 60 laskis; siksipä valmistui pelotonna jo kaikkeen, pettelemään tai raukenemaan Manalan tuvill' itse. Rientää katsomahan joka suunnalta uuteliaana Troijan nuorisokin sekä vankia kilpahan pilkkaa. Kuuleppa siis Danaoin kujehet sekä yhdestä syystä 65 tuntemahan opi kaikki! Sillä kun seisoi hän asetonna ja hämmästyneenä, niin frygiläis-väen keskessä katsoen ympärillensä: "Voi mikä maa mun tai meret mitkä mun viimeink' korjaa?" lausuvi. "Tai mikä onni mun koidon kohtavi vihdoin, 70 joll' enähän Danaoin luon' ei ole turvoa yhtään, kiivahat Teukrotkin jota tahtovat hengiltä saattaa?" Tuopas huokaus liikutti mielet ja laimensi kaiken suuttumuksen. Puhumaan kehotamme nyt, mist' suvust' oisi, mik' asians' oliskaan, mihin voi noin luottoa vanki? 75 Pelkonsa heittävinään tuo vihdoin näin nimes meille: "Kaikki ma sullen, oi kuningas, tosin kertoa tahdon, kuink' käviskään hyvähän; on Argos mun isänmaani; ensiksi vain tuon; eikä jos kurjaksi onni Sinonin saattoi, eipä se mun valetten sepäks tyhjien saane! 80 Ehk' on joskus korvihis tullut belidolaisen Palamedeksen nimi, mainio mainehelt' aivan; tään viatonna Pelasgit antoivat tekosyillään, väärin kanneltuaan, telottaa siks, että hän sotaa vastusti; nytpä he kuollutta muistelevat surumiellä. 85 Kun olin tään sukulainen, mun isäparkani laittoi taisteluhun, toveriksensa häll' ens' vuosista alkain. Siimes kuin hänen valtansa kesti ja hän kuningasten neuvotteluiss' oli, niin oli meilläi arvo ja mahti. Vaan kun sitten Ulysseen — empä mä outoja kerro — 90 tuon petosmestarin vainoamilla hän Tuonehen joutui: mielin murheellisn' apein elämääni mä vietin, äitellen sydämestäni ystävän onnettomuutta. En vähämielinen vaijennut, mut uhkasin kostaa, jos mun Sallima sois isänmaahani saapua joskus 95 voitokkaana; tää uhitus verivainonsa nosti. Tää kovan onnen olj alkuna; tästäpä hetkest' Odysseys uusilla kanteillaan pelottain, väkehen levitellen kieroja juoruja, — näit' tamineita hän mestarin lailla käytti. Hän ei herennyt, kunis Kalkhaan hänt' avittaissa — 100 Niin, — mut miksikä taas tätä kurjuuttain peron turhaan? Miksikä viivyn? Jos samass' arvossa kaikki Akhivot teill' ovat, — kyllin jo kuulitten; telotuksehen käykäät! Tuota Ulysses sois sekä teit' ylen kiittäs Atridat." Silloinkos halajamme me tietää, tutkia syitä, 105 aavistamattammekaan tään vertaista kavaluutta. Pelkoa teeskellen tuo ulkokultaisena jatkaa: "Hankkeuneet usehin Danaot ovat hyljätä Troijan, rientää pois hereten isost' taistelustaan väsyneinä, — oi, jos sen oisivat tehneet! — vaan usehin merell' esti 110 heit' menemäst' ylen ankara myrsky ja hirvitti Louna. Varsinkin kun tää hepo vaahtera-hirsist' olj saatu valmihiks, raivosivat koko taivaall' ulvovat tuulet. Eurypulon, epäellen, Feboa tietelemään nyt laitamme; tää pyhäköstäpä nää surulausehet tuopi: 115 'Hurme ja immen uhri on tyyntänyt tuulet kun muinoin, oi Danaot, tulitten ens' kerrall' Ilion rantaan; Argivolais-veren, hengenki lyylimisin palaus taas pyydettäköön!' — Tää tieto kun kansan korvihin ehti, mielemme lannistui, väristys vilu luihimme tunki, 120 — keitä nyt Sallimus ois kysynyt, ketä vaatis Apollo? Ithakolainenpa suurella pauhulla tietäjän Kalkhaan luoksemme saattaa, sitten julkasemaan jumalitten tahtoa pyytää meill'. Useat tätä taiturin julmaa kepposta kuihkasivat minullen, äkäten hänen tuumat. 125 Kymmenen päivää tuo oli vait, ump'mielisnä kieltäin yhtään mainitsemasta ja Tuonelle uhroamasta. Vihdoin Ulysseen huutojen ahdistaessa hän lausuu niin, kuten suostuttu olj, sekä uhrattavaks minut määrää. Kaikkipa suostuivat: mitä itselle pelkäsi kaikki, 130 sen sitä mieluummin minun raukan käänsivät surmaks. Vaan jopa koitui mun tuhon päivä ja jop' pyhät neuvot, suolatut jauhot ja aivenanauhat tuodahan mulle. Kahlehet katkaisten paennein Manan suusta ma myönnän, myös salavihkaan liejusen allikon ruokohin yöllä 135 kätkeynnein, kunis ehtinehet olis lähteä matkaan. Eip' kotiain enähän niitäkään ole toivoa mulla nähdä, ei sulolapsia eik' ikävöittyä isää; ehkäpä heitäkin mun paon tähden kostonsa uhriks vaativat, mun katalan syyn raukkojen kuololla kostain. 140 Siks sua ylhäisten, toden puhtahan tuntevien kautt', jos on rikkomatont' omatuntoisuutt' inehmoilla viel' olemass', — sen kautt' anon, sääliös vaivoja näitä, säälippä mieltä, mi ansaimattomat kohtalot kärsii!" Uskoen kyyneltulvaa viel' tätä surkuttelemme. 145 Ensin irrottamaan Priamus käsirautoja käskee, miehenki ahtaita siteheit'; täten lauhkana sitten lausuvi: "Kenpä sä lienetkään, jo nyt unhota Kreikka; meidän sä oot! Sanoppas vakahat todet mun kysymyksiin: Miks on tää jätinmois hepo tehtynä? Kenpä sen laittoi? 150 Miks sen aikoivat, — pyhäköksikö vai sotakoneeks?" Näin nimes. Vehkeilyyn se Akhivoin tottunut lailla tähtiä kohden nyt kädet kahleist' irrotut nostaa: "Teit' ijankaikkiset liekit, tenhonne loukkaumatta, vieraiks miehiksen' anon", — hän nimeää, "pyhät veitset, 155 kauheat uhrinkin sitehet, joit' uhrina kannoin: onhan sallittu mun valat Kreikalle vannotut korkeet rikkoa, on, hyläten vihatun suvun, kaikk' julistella aikehens'; eipähän mitkään nyt kotilait mua kiellä! Sie lupauksesi täyttäös, Troija, ja varjeltuneena 160 vain sanoissas pysy, totta kun kerron ja oivasti kostan! On Danaoin koko toivo ja aljetun taistelun onni ainakin riippunut Pallaksesta. Mut rohkenivatpa tunnoton Diomedes sekä myös rikosseppä Ulysses Palladion tuhokkaan hänen temppelistään pyhimmästä 165 ryöstää, korkean linnan vahdit surmattuansa; tempasivat kuvapatsaan, hurmehine käsinensä impyen rohkenivat jumalattaren nauhoja raastaa; onnipa muuttuikin Danaoin, — täst' aivan se raukes, voimatki murtuivat, jumalattaren kun apu poistui. 170 Tuotapa Pallas heill' ylen selvällä merkillä näytti. Tuskin leirihin olj kuva saatu, kun leimusi tulta silmissään vihasiss' sekä suolainen hiki kulki raajojans' pitkin; kolmasti itsekkin — sepä kummaa! — näyttihe kilvekkäänä ja keihäällään heristellen. 175 Rientämähän pakohon merellen heti käskevi Kalkhas, eik' hävittää Danaoin asehilla nyt voitavan Troija, elleivät taas Argossa uhraten jällehen toisi tenhon, min merellen mukahans' ons'laivone veivät. Nuo kotiaan jopa purjehtivat nyt Kreikkahan, että 180 saisivat puolelleen jumaloilt' ase-onnen ja sitten äkkiä hyökkäisivät. Näin entehet selvitti Kalkhas. Loukatun palladion sijahan tämän valmistivat siks, että se ois lepytyksenä heidän ilkiö-työstään. Kuitenki siks hevon hirveän suureksi käskevi Kalkhas 185 hirsistä veistelemään sekä laittamahan yläväksi, ettei tuo sopis portista eik' vois linnahan vietää, suojelemaan siten entuudestahan hurskasta kansaa. Sillä jos Pallaan lahjaa sormikin loukkais, silloin turmio tuost' Priamon peris vallan ja Frygialaiset 190 (joska sen kääntäsivät jumalat tuot' itseä vastaan!). Vaan jos tuo käsillänn' ehk' nousisi linnahan tänne, silloin Aasia taas lähenis sodallaan Pelopidein muureja, teidänki kohtalo kääntyisi suvullemme." Näitäpä juoruten, taidollaan valapattonen Sinon 195 valheit' uskomahan sai meidät ja kyyneliänsä, joit' ei Diomedes edes voittanut eikä Akhilles, kymmenenkään sotavuott' ei sortanut eik' tuhat laivaa! Tässäpä toinenkin tapaus, kamalaa kamalampi, kurjille olkes ja kauhisti mielemme aavistamatta. 200 Laokoón, Neptunon arvalla määrätty pappi, uhrasi parhaillaan ison sonnin juhlallisesti; silloin laskihe kas! meren selvälle seljälle kaksi jättiläiskäärmettä (kertoakin kamalaa!) Tenedosta; kiemurrellen nuo tasarinnoin riensivät rantaan; 205 aaltojen keskellä näitten rinnat kuin veriharjat pystöinään näkyvät ulapalla, mut muu perä viilsi merta ja hirmuiset selät käännellehtivät siellä; vaahtoillen edessään meri pauhas. Jo pääsivät rantaan; noill' lepänkiimasta loistelivat tulisilmät ja kielin 210 luikerrellen, suitaan nää lipoivat sähäellen. Kauhusta vaaleina pakenemme; ne Laokoónin kimppuhun karkaavat. Ens' kahden poikasen ruumiit kietoopi käpyröihinsä kumpikin käärme ja raukkain syödä raatelevat nyt hentosia jäseneitä; 215 tempaavat isän sitte, kun keihästä kantaen riensi heill' avukseen sekä kietovat kääreihins' kainaloihin. Kahdesti suomuiset madot vyötäiset sekä kaulan kiertävät, pääns' sekä kaulansa kannattain ylähällä. Silloin pyytävi hän käsin raastaa solmuja auki, 220 nauhoja näljästää kun jo visva ja tummea muihe; tästäpä taivaallen kohos huutonsa voivottavaiset, niinkuin ammuvi härkä, ku haavoitettuna poijes karkaapi alttarilta ja pois osumattoman puistaa kaulalta kirveen. Kumpikin käärme sitt' templihin väistyy, 225 korkeahan tylyn Pallaan linnahan luikertamalla, siell' jumalattaren jalkoihin ala kilven ne peittyy. Tuostapa uudet huolet kaikkien kauhistuneihin mielihin nousee; syystä nyt lausuvat Laokoónin saanehen kärsiä rangaistusta, kun loukkasi pyhää 230 puuta, syöstessään rikoksellisen peitsen sen selkään. "Temppelihin kuva saatettakoon, jumalattaren tenho pyydettäköön!" — väki huutaa. Muureja siks hajotamme ja kaupungin varustusta; työhön ryhtyvät kaikki ja laittavat vierevät pyörät 235 jalkoihin sekä kaulahan kiintävät hampusta köydet. Turmiokas kone täynn' asehikkait' astuvi muurein piirihin, ympärillään kun neidot ja poikaset laulaa virsiä, riemuten sormellansakin koskea köyteen; uhkaten liikkuu tuo sekä linnan keskelle vyöryy. 240 Oi, isänmaani mun! Oi, jumalain koti, taistosta kuulut Ilion muurit! Neljästi seisahtuupi se portin kynnyksellä ja neljästi helskähti vatsassa aseet. Vaan kuni vimmastuneet vain hyörimme arvelematta, turmiohirviön viel' asetamm' ihan temppelin viereen! 245 Nyt Kassandrakin taas rupes ennustamaan tulevaista, tahdosta mut jumalan ei Troijass' sit' uskonut kenkään. Voi poloset, ehk' viimeinen oli hetki jo tullut, templitkin koristamme me lehvillä juhlallisesti! Taivas kiertyypi merest' ehdittäin tähän aikaan 250 yön, joka kietovi maan sekä taivaan suurenen vaippaans' Kreikan vehkeetkin; kotihins' eroten väki linnan vaikeni; uupunehet jäsenet uni sitkeä valtas. Ääneti mut lähestyi sotapursiss' Akaijan jo joukko kuutamon suopuisan tyvenyydessä saarelt' Tenedon, 255 kulkien tuttuhun rantaan; kuin peräkeulasta liekki leimahti, niin tylyjen jumalain jopa auttama Sinon kirvottaa salahan hevon teljet ja kätketyt vatsaan Argivolaiset. Aukaistu hepo ilmahan laskee onkaloluolista heit': iloten alas vierevät maahan 260 päälliköt Thessandrus, Sthenelus sekä julma Odysseys, luisuen pitkin köytt' alas maall', Akamas sekä Thoas, poika Akhillen Neoptelemus, esimmäisnä Makhaon, myös Menelauskin ja sen puuhevon seppä Epeos. Viinin kuin unen vaivuttamaan heti syöksyvät linnaan; 265 vartiat surmaillaan: sitt' aukovat portit ja kaikki lasketahan sotamiehet ja muodostetaan sotarinta. Ehtipä aika, kun sairaillen inehmoill' uni vasta virvoitukseksi koitui, tuo jumalain paras lahja. Silmien' eess' unissain, kas, Hektor murheissansa, 270 kyynelvirtoa vuodattain, nyt ollehen näytti, vaunujen raastaman kalttaisna, veriliejusta niin hän mustan' olj, kuin oli, kun pöhönnein läpi ohjat olj nilkkain. Millainen oli hän! Min verran Hektorist' tuosta muuttunut, jok' Akhilleen asuhun palas verhouneena, 275 taikka kun laivoillen Danaoin hän linkosi tulta; parta olj tahrauneena ja visvasta takkusna hiukset, ruumiissaan syvät haavat, jotk' kotimuurien luona hän oli saanut. Mie valitellen ensiksi näytin urhoa haastatelleen sekä lausuin näin surullisna: 280 "Oi, sinä Teukrojen toivo ja Troijan taattavin turva, miks noin kauan sä viivyit, kaihottu Hektor, ja mistä seudusta saavut? Kuink' ylen altisna niin usean sun miestesi kuolon ja linnan seikkojen, ihmisten vaivain jälkehen uupunehet sua näemme? Ken ilkimys kasvot 285 kirkkahat tahrata noin tais? Miks näen haavoja näitä?" Turhia tieteleväll' eip' yhtään vastaust' anna, vaan nyt rintansa pohjasta raskaast' huoaten lausuu: "Jouduppas tult', oi jumalattaren poika, jo karkuun! Linnan jo ottanut on vihamies, jopa syöksyvi Troija! 290 Sai Priamoll', isänmaalle jo loppu! Jos maat' isiemme ihmisvoimilla ois voin't auttaa, oisin sen tehnyt. Sullen uskovi Pergamo nyt pyhäköt, Penaansa: viekösi nuo satujes toveriks, niill' etsi ne muurit, jotka sa vahvoiks viel' perustat meren toiselle puolen!" 295 Virkki ja tuop' käsissään pyhät nauhat ja mahtavan Vestan, huoneiden sisimmäst' ulos kantavi myös ikitulta. Silläpä aikaa nousevat linnassa surkeat huudot; ain' yhä suuremmiksi ne kiihtyvät, vaikk' etähällä puitten suojassa taattoni Ankhisen talo löytyi; 300 äänet selkenevät ja jo kuuluvi miekkojen kalske. Pystyhyn kapsahdan unestain, katon harjalle kiipeen; tarkkahan kuunnellen ylähällä ma seison, ikäänkuin paimen hämmästynyt, joka kallion huipulla seisten kuulevi outoa ääntä, kun joskus viljahan liekki 305 pääsevi, lounaisen rajutess' eli voimakas vuorten virta kun tulvaillen hävittää somat laihot ja pellot, töit' inehmoin tuhoten sekä kaataen metsiä maahan. Silloin vast' Danaon vala selkesi, selkesi juonet. Korkea Deifobon talo raunioks kaatuvi, liekkein 310 voittaess' sen, Ukalegonin naapurinkin talo leimuu; liekeistä kumottaa avaralta jo Sigeon salmet; nousee miehien huuto ja torvien räikeät äänet. Hurjana tempaisen asehet; ehk' toivoa paitsi, mieleni kuitenkin teki yhtyä myös sodan pauhuun, 315 linnasta kumppanit koottuan' yhteen. Raivo ja harmi mieleni valtaa; kuoll' asehissa nyt kaunihilt' tuntuu. Kas, paetenpa Akhivein keihäit' Othrysen poika Panthus, Febon temppelin pappi jo kiitävi tuossa; kantaen voitettuin jumalain kuvat, lapsensa lasta 320 pienoistaan taluttain ovellen hän huimasti syöksyy. "Kuinka on, Panthus, valtion laita? Miss' linna on meidän?" Tuskinpa nuo nimesin, kuin huoaten hän täten lausuu: "Viimeinen tuli Troijan jo päivä ja turmion hetki! Mennyttä on suku Teukron, Iliokin sekä Teukroin 325 verraton kunnia! Kaikki ne armoton Juppiter saatti Kreikkahan! Kaupungin palavaisen on herrana Kreikka. Aimoinen hevonen kesk'linnassa miehiä laskee miekkoineen sekä Sinon pilkaten liekkejä kylvää, voitosta ilkkuillen; mut muit' avoportista tulvaa, 330 noit' tuhansii, joit' aimosta Kreikast' on tullunna koskaan; keihäillään muut kaupungin kadut sulkevat tukkoon; tihjä ja rautainen sotarinta jo välkkyvin säilin seisoo, valmisna murhaan; juuripa porttien valppaat vartiat vastustaa yrittäivät yön pimeässä." 335 Nää sanat kuultua, mie jumalitten tahdosta riennän tulta ja taistoa kohden, jonne mun synkkä Erinnys, jonneka ärjyntä vaati ja taivolle nouseva huuto. Seurahan' yhtyypi Ripeus, asekuulu Epytus, kuutamon paisteella tavatut Hypanis ja Dymaskin, 340 yhtyy myös sotarintahan nuorellinenki Korebus, Mygdonen poikia. Juur' tähän aikaan Troijahan sattui hän tulemaan, ylen innokkaasti kun lempi Kassandraa; toi avunkin Frygilaisillen Priamon vävy kanssaan, tuo polonen, kun ennustavan ei morsiamensa 345 huolinut ennusteist'. Yhtehen saaneiks nuo kun näen sotahan halukkaina, näin alotan: "Oi kumppanukset, oi urhosat turhaan! Tahtonne teillä jos vankk' on seurata rohkenevaista suurihin vaaroihin (mikä onnemme ompi te näette: 350 kaikk' jumalammekin templien alttarit hyljättyänsä, — ainoa turvamme — poistuivat; sytytettyä linnaa autatte:) kuolkame, rynnähtäin aseleikkihin oitis! Ainoa voitettuin menestys on — hyljätä toivo!" Miehuullisten se mielissä nostavi raivon. Ihan kuin 355 raatelevat sudet synkeän yön pimeässä, kun heitä ankara nälkänsä saattaa raivoaviks tahi jääneet kuivin suin penikat ikävöi: niin kuljemme varmaa kuoloa kohden nyt vihollisten keihojen tuiskuun keskehen kaupungin; kaikk' peittää yön sumuharso. 360 Ken sen yön vois kertoa kauhut, ken telotukset mainita, kyyneliltään kuvaella ken malttasi vaivat? Vanha, jo vuos'satojen läpi vallinnut kaupunki sortuu; pitkin teitä ja temppelien, asuntoin oviloilla loikoovat joka paikassa kuollehet ihmisten ruumiit. 365 Eivätkä yksin vaan osuneet verisaunahan Teukrot; kääntyypä povehen välist' urhous voitettujen ja suistua voittajan täytyy. On joka paikassa julma kauhu ja vakerrus sekä kuoleman kirjava taulu. Ensinpähän Danaoin ison mieskunnan etupäässä 370 kohtaa Androgeos meit'; ystävikseen otaksuissaan tietämätönnä hän näin nimeää kuni kumppanillensa: "Joutuhun, miehet! Miks noin myöhään kuhnustelitte? Muut palavan Troijan typi tyhjäks jo kaikesta ryöstäin vievät; vai nyt vast' ylävilt' aluksilta te saatte!" 375 Äänsi ja äkkiähän tuo, — sill' epäeltävä kuului vastaus —, joutunehens' vihamiehien parvehen huomas. Hämmästyi sekä äänensä kanssa hän kulkunsa katkas. Aivan kuin joku kyylle kun tallaa ohdakemaassa, astuen aavistamatta, ja vaaleten väistyvi oitis, 380 kun sähäellen se mustan, paisuvan kaulansa nostaa: Androgeos näin, meidät nähtyä, säikkyen poistui. Päällen hyökkäämme, asehilla he saarramme tarkkaan; paikan noit' äkinnäisiä ynn' ylen kauhistuneita sitt' telotamme ja työtämme ensin auttavi onni. 385 Tästäpä onnesta innostuneena Korebus nyt lausuu: "Oi toverit, min tien menestys pelastukseksi ensin näyttävi meille ja Onnemme viittaa, seuraelkaamme: kilvet vaihdellen, Danaoin asut pankame päälle! Valheko, kuntoko, — ken sodass' paljoa huolisi tuosta? 390 Its' siten antavat meill' aseheitaan." Näin nimes; sitten töyhtösän Androgeon kypärin sekä kiiltävän kilven yllensä ottaen, vyöllensä laskee Argivo-kalvan; tään Ripeus ja Dymas teki: riemuten nuoriso kaikki verhottui samoten, vereksin asehin varustautuin. 395 Oudoissa tamineiss' Danaoin väen keskessä kulkein, ryhdymme näin monihin aseleikkihin yön pimeässä, laitellen Danaoist' useankin Tuonelan maille. Jotkut puikahtavat aluksille ja pyrkivät rannan suojahan; arkaellenpa mut muut jätinmois-hevoseensa 400 kiipeävät, takasin lymyten sen pullerovatsaan. — Turha on onnea etsiä sen, jumalat jota vainoo! Tuolla kas! laahattiin Pallaan templin pyhästöstä, hiukset hajan, Priamon tytär, kaunis Kassandra; hän nosti silmiä kyynelikkäitä nyt vainen taivolle turhaan; 405 silmiä vain, käsiänsä kun hentoja estivät kahleet. Tuot' ei sietänyt nähdä lemmitseväinen Korebus: siksipä raivoillen syöks' kuolohon joukkojen keskeen. Kaikki me seuraamme sekä ryntäämme sodan pauhuun. Nytkös päällemme korkean temppelin harjalta syöksyy 410 kansamme keihojen tuisku ja syntyy kauhea murha, — helleniläiskypäräin, asemuotomme hairauksesta. Joukkomme vaikerrus sekä ryöstetyn neitosen kosto saa Danaoin väen yhteen: hyökkää uljahin Aias, kumpikin Atreyn poika ja myös Dolopein koko joukko 415 niinkuin tuulispään hajotessa, kun vastais-tuulet syöksyvät yhteen, länsi ja louna ja koittehenmoisna kiitävä kaakkoinen; salot ryskävät, kolm'kärellään kun Nereo raivoo, liikuttain meren syöveripohjat. Nuokin, jot pakohon pimeän yön synkeydessä 420 saimm' ajaneeks' kavalast' ja jo kaupunkiin hajotimme, kääntyvät nyt takasin, — hepä ens' valekilvet ja keihäät huomaten julkasevat asullen rist'riitasen kielen. Meidät voittaapi väen paljous; ensin Korebus Peneleon käden kautt' ihan Pallaan alttarin luona 425 kaatuvi; suistuupa Ripeus, eräs hurskahimmista Dardanolaisista kuin myös kohtuuden pitävistä: niin jumalain oli päätös. Sitt' Hypanis ja Dymaskin hukkuvat haavoitettuina omasiltansa; Pantho, ei suakaan pyhytes eik' auttanut nauha Apollon! 430 Vannon Ilionin tuhan kuin kodin raunion liekin kautta sen, etten sortuissanne ma peistä, en vaaraa vältellyt Danaoin mitäkään; jos kuoloni oisi sallittu, oisin sen ansainnut! Hajoamme sen jälkeen; Ifito, Peliokin mun kanssani; Ifito vanha 435 olj ijältään, Odysseyn taas haavasta Pelio verkka; rientämähän Priamon hovihin sai haikea parku. Kiivahan tappelun tääll', ikähän kuin ei olis missään muualla taistoa eik' ketäkään tuho linnassa korjais, niin sodan raivoavan Danaoidenki pyrkivän suojiin 440 näemme ja piirittävän jopa kynnystä saartavin kilvin. Seinille pystytetään tikapuut ja jo räystähill' asti kiipeävät nuo, kun vasemmillansa peitsiä vasten kilpiähän pitävät sekä oikeill' ottavat kattoon. Nytkös Teukrot kiskomahan toriloiden ja kattoin 445 parraspuit' hajalleen, kun huomaavat lopun tulleen; näill' asehilla he aikovat kuolema-taisteluns' kestää, maahan hirsiä kultailluit', isien koristeita syösten: porttien suojaks säiline paljastetuineen muut asettauvat, noit tiheöin' sotarintone puoltaan. 450 Puolustamaan kuninkaallista linnaa mielemme kiihtyy, miehiä auttamahan sekä voitettujen sotavoimaa. Löytyi kammio, joss' sala-ukset olj takateineen johdattavat Priamon kamareihin ja myös sivusuojiin; tuotapa onneton Andromakhe, kun valtamme kesti, 455 seurata kulk' usehin niin luo apen kuin anopinkin, kantaen vaarillen sylissään pient' Astyanaktaa. Mie katon harjalle nousen, jostapa peitsiä turhaan paiskelivat Teukrot poloset käsillään tehomatta. Partaalla mäen töyryn olj pilvien korkea torni, 460 jonkapa huipulta saatettiin koko Troija ja myöskin helleniläis-alukset ja Akhivojen leirinki nähdä; tuohon me kangeilla käsin käymme ja mist' ylikerrat huojuvat liitteistään, mepä sen sijoiltaan yläviltä riuhtaisten sysäjämme; se horjahtuen äkin syöks' ja 465 räiskyillen kovin, läämältään Danaoin väen päälle kaatui. Astuvat muut sijahan taas, eik' kivet lakkaa, eikäpä muu aselaatu. Kynnykselläpä juur' ihan porstuan vastassa Pyrrhus riehui, kiiluillen asehilta ja vaskipuvultaan; 470 aivankuin valohon mujuruohoja nauttinut käärme, turvonneen alimaahan min piilotti jäähtävä talvi, vaan joka nyt ketun muutettuaan sekä uudesta kiiltäin, pöyhkeillen poveaan kohottaa, selän niljasen vääntää päivän paisteesen, lipoen hajakieline suutaan. 475 Silloin hirmuinen Perifas sekä kuski Akhilleen, knaappikin Automedon ynn' nuoriso Skyrian kaikki hyökkääpi hovihin sekä harjalle soihtuja linkoo. Hän etupäässäpä kirveen temmattuansa jo murtaa vahvat kynnykset, saranoiltaankin ovipuolet 480 vaskisilt' irroittaa; jopa hirttä hän veistettyänsä, puhkaisee raut'tammen ja laittaa aimosan aukon: näin näkyvät sisäsuojat ja aukenevat salit laajat, huoneetkin Priamon sekä muinoisten kuningasten; myös näkevät sotamiehien vahtaavan oven eessä. 485 Vaan sisäsuojissa syntyy tuskallinen sekasorto; naisten vaikerrus, valitus, polo suojien täyttää holveja, kirkkaihink' kohoaa ylös tähtihin parku. Suurissa suojissa haihattavat pelon vallassa äidit; suutelevat ovipieliä, sulkien noit' sylihinsä. 490 Pyrrhus ryntää kuin isäns' ennen; ei sulut eikä kestää vartiatkaan voi. Murtuvat puskurin eessä ukset kuin saranoiltaan järkytetyt ovipuolet. Tie väkisin avataan; Danaot likimmäisiä lyövät, päästyähän sisähän, sekä miehittävät hyvin paikat. 495 Niinkuin vaahtosa virtakin, vallit murrettuansa, lähtee, kun, veden painolla särkien aarniosulvut, syöksyvi ärjähtäin vesivuorena niitylle, pitkin nurmea karjat talline vieden: Neoptelemon näin juur täten raivoavan tapossaan sekä kaksos-Atridat; 500 näin Hekuban sadan minjänsä' kera, näin Priamonkin tahraavan verineen nyt vihkimäns' alttariliekit. Puol'sataa leposuojaa, — lasten mielikki-paikat —, kullasta, voitettuin tavaroistakin hohtavat huoneet vaipuvat maahan; Kreikka sen vei, mikä liekiltä säästyi. 505 Tietää ehk' halunnet Priamon mikä kohtalo kohtas? Kun näki kaupungin otetuks ja kun rikotuiksi portit, kun palatsiinkin tunkeunneiks vihollisten, turhaan vuosiltaan tutistessa jo yllehens' ukko, oudot ott' asehet sekä miekan uumille vyötti, 510 aikoen kuollakseen karata tiheään vihamiesten parvehen. Suojien keskessä, paljaan taivallan alla, aimosa alttari olj sekä vieressään ikivanha nuokkui laakeripuu, joka lehvine peitti Penaatit. Tääll' Hekuba sekä lapsensa toivotta alttarin luona, 515 niinkuin myrskyis-sään rajun riehuiss' sukkelat kyyhkyt, yhdessä istuivat halaten jumalain kuvapatsait'. Vaan Priamon kun ottavan vahvoill' aijotut aseet huomasi, lausui: "Oi, mikä raivo sun puoliso parka sai sopahan pukeuntumahan? Tai minnekkä riennät? 520 Ei avun tuon eik' semmoisten apumiehien oo tää puuttehess' aika, eik' auttaiskaan vaikk' Hektorikin tääll' läsn' olis. Tänne sä tullos; alttari kaikkia suojaa, taikkapa kuitenkin yhess' sorrumme!" — Virkki ja luokseen hän veti vanhuksen sekä paikan alttarill' laittoi. 525 Mutta kas! Pyrrhon murhaa karkuhun päässyt Polites, poikia yks Priamon, vihamiesten peitsiä välttäin kiitää kalteriloit' avaroita ja saapuvi tyhjään sintsihin haavoitettuna. Surman haavalla Pyrrhus tuot' tavottain ihan kinterillään, jo sen keihästi viimein. 530 Tultua vanhempain näkyviin sekä kasvojen eteen kaatui, hurmehen koskehen vuodattaen elämänsä. Ei sitä sietää voi Priamus, vaikk' kuoleman kauhuin keskessä oljkin, eik' vihans' hillitä eikäpä ääntään. "Sullepa", huutaa, "moisesta rohkeesta rikoksestas, 535 haltiat, taivahass' jos on moisista huolehtivainen oikeus, maksavat palkkasi ansaitun tekos jälkeen, koska sä mun näkemään nyt saatit poikani murhaa, kun siten surmallaan syväst' taaton loukkasit kasvot! Eipä se, syntyneheks' kehut josta sa itses, Akhilles 540 ollut semmoinen vihamiehenäkään mua kohtaan, pyytäväll' arvoa soi se ja antoi Hektorin ruumiin kalpean haudattavaks sekä mun kotihin pojes laski." Vanhus, sen lausuttuaan, jopa viskaapi hötelöipi peitsensä; oitispa sen rämähtyin nyt ehkäsi vaski, 545 josta se kilpistyin siten kilven jäi kupuralle. Hällepä Pyrrhus: "Airuenain puhumaan sinä riennä taaton Akhilleen luo sekä hällen hirveät työni kuin sukuheitosta Pyrrhuksesta sä kertoa muista! Kuole nyt!" — Näin nimeten hän alttarin juurelle vanhan 550 poikansa hurmehen liejussa liukuavan ukon kiskoi; tukkahan kietoi sitt' vasempansa, kun oikea tempas välkkyvän säilän ja sen sysäs kylkeen kahvahan saakka. Tää Priamon oli kohtalojen pää, sen lopun hälle Sallima määräsi, suotua nähdä sen sortuvan tuhkaan 555 mahtavan Troijan, mi niin mont' Aasian maata ja kansaa ennen olj vallinnut. Venyi rannalla silvottu ruumis, pää oliltaan typistetty ja vartalo tuntematonna. Silloinkos minut valtaapi ylen hirveä kauhu: säikyn, kun rakas taattoni muoto mun mielehen juohtuu, 560 kun kuninkaan ikivanhan julmasta haavasta näen mä henkensä heittävän; mielehen juohtuu hento Kreusa, niin kodin ryöstöt kuin pojut Juloa uhkiva vaara. Taakseni katson ja kuink' on luonani laita, ma tutkin. Kaikki jo hylkäsivät mun tai väsyneinäkin maahan 565 tai tulen liekkiin sairahat ruumiins' paiskasivatten. Jop' olin yksin jäänyt, kun Vestan kynnyksen luona hiljaan istuinneen pakopaikkahan kätkeynneenä näen Helenan; palo luo valon kirkkaan, loimottavaisen harhoavaan sekä tuoss' erisuunnalle katselevaiseen. 570 Teukrojen kostoa tää peläten tuhon Pergamon vuoksi, myös Danaoinkin rankaistusta ja hyljätyn miehen kiukkua, — yhteinen isänmaansa ja Troijan Erinnys, — istuen kätkeytyy epäkelpoinen alttarille. Rintani leimahtaa vihan leimuun; mieleni kostaa 575 tek' isänmaan kukistusta ja rankaista pahan naikon. Tuoko se vammatta nähdä Spartan sais, isänmaansa, tuok' kuninkaatar voiton riemuihin osan saada? Puolison, vanhemmat, kodin, tuo näkis lapsensa myöskin, Hion joukon kuin Frygllaisetki orjina eessään? 580 Miekkahan vei Priamon se ja Troija on ilmitulessa! Liiaksikin hikoellut on rantamme Teukrojen verta! Eipähän! Vaikkapa ei mitenkään ole mainehikasta naiselle kostaa eik' ylen voitto se kiitosta tuota, kuitenki ansainneen kurituksen ja herjanki poiston 595 tähden kiitettäneen mua; mieltäni tuo ilahuttaa, sammuttaa vihan liekin ja tyydyttää sukun' haamut. Riensin jo miettien näitä mä mielellä raivoavalla, kun sulo-äitini entistään ihanampana saapui mun näkyviini ja loimosta kirkasna kiilteli yöllä, 590 muodoltaan jumalattaren moisena, niin kuni näkyy sorjana varreltaan ylimmillen; mun, kätehein hän tarttuen, seisauttaa sekä näin rusosuullansa lausuu: "Poikani, miks' syvä tuska sun saattaa niin vihan vimmaan? Miksikä raivoot? Tai mihin poistui huolesi meistä? 595 Etköhän katsois' ennemmin, mihin kätkisit vanhan taattosi Ankhisen? Eloss' onk' viel' vaimos Kreusa, poikaski Askanius? Heit' kaikkia Kreikan jo joukot kiertelevät joka suunnalt' ja jollei huoleni oisi estänyt, niin joko liekin tai ois miekan he uhriks 600 saanehet. Ei sull' aatkela Tyndaron tyttären muoto eikäpä syyllinenkään Paris, vaan jumalain nämät kosto rikkaudet hävittää sekä Troijan syöksevi tuhkaan. Katsos: sillä mä väistää tahdon peittävän pilven tuon, joka nyt inehmois-näkös tylsyttää sekä märkää 605 huuruvi usmaa; sie älä äitisi käskyjä pelkää noudattaa äläk' kieltäy neuvojans' seuroamasta! Tuollapa, jossa sä näet irt' paasista kiskotut paadet, joss' kiviröykyt näet sekasin, tuhan kuin savun tuprut, muurien liikuttaen alukset isoll' kolm'kärellänsä 610 mellastaapi Neptunus ja niin sijoiltaan koko linnan syöksevi; Skaijanpa-porttien luon' on julminna Juno; riehuen tää varukseen puetettuna kutsuvi Kreikan joukkoja liittouneit' aluksilta. Linnan huipullakin kas! myös jo Tritonilan Pallas 615 istuu, Gorgoineen kamaloine pilveltä loistain. Itsepä Ukkokin Kreikalle urhollisuutta ja voimaa suopi ja kiihoittaa jumalat aseheitamme vastaan. Riennä jo poikani karkuun: tee siten vaivoin' loppu! Missään en sua hylkää mie, kotis sun oviloille 620 varmahan vien." Sanoen täten yön katos tihjähän varjoon. Ilmauvat näyt synkeät mullen, myös jumalitten Troijallen vihamieliset, mahdikkaat tehovoimat. Näen koko Ilionin nyt liekkeihin vajonneeksi, näen hävitettävän juuresta saakka Neptunus'en Troija; 625 kuin ijäkäs on tunturi-vuorilla saarni, kun tuota kilpahan veistettyään maamiehet kaatamahan jo käyvät, kirveellään tiheään pamahuttaen; nuokkuu lehvinehen vavahtain se ja latvoineen tutisneine taipuu, haavoihins' kunis sorruttuansa se viimein 630 harjulta, poikki kun raksahtaa, rytisten jopa kaatuu. Laskeun, niin tulen kuin vihollistenki keskite päästen haltian johdolla; tien ase raivas ja valkea väistyi. Vaan kun jo saavuttiin isän huoneitten edustalle, vanhaankin kotihin, mun taattoni, jonka ma tahdoin 635 vuorien seutuhun saattaa, mie jota ensinnä pyysin, kieltäy hukkunehen peräst' Troijan päiviäns' jatkaa, maanpaon tuskia kärsiäkseen. "Tepä, joiden on vielä vuosilta raitis ver'," — nimeää, "sekä voimat on vahvat, joutukaten pakohon! 640 Jos elon päiviä mun jumalat olis suonehet viettää, oisivat suojelleet kotin'. Jop' on liiakski nähdä tää hävitys sekä elää voitetun kaupungin jälkeen. Niinpä jo menkäätten, hyväst' jättäen kuollehen ruumiin! Kyllä mä kuoloni löydän; sääliihän vihamieskin 645 tai asuain halunnee hän. Helppo on haudatta jäänti. Ammoisest' ajast' ast' jumalain vihatessa jo vietän vuosia turhaan; siit' ast' kuin jumalain isä niin myös ihmisten kuningas salamoin muhun kirkkahin iski." Näitä hän jäykkänä virkki ja niin pysyi järkkymätönnä. 650 Askanio, koko perhe ja puoliso armas Kreusa, kaikki me itkein nyt anelemm', ett'ei isä tahtois kaikkia sortumahan yhess' uhkaavan tuhon alle. Kieltävi taasen ja aikeissaan sekä suojissa kestää. Taas sotahan minä aijon kurjana kuoloa toivoin. 655 Nyt mikä neuvo mun enään tai mikä auttasi onni? "Lähtien toivoitkos, isä, mun sinun voivani jättää? — Taattoni, suustasko niin ylen raskas soimaus läksi? Jos eivät mitäkään täst' linnasta haltiat tahdo jäämähän, jos sinä mielehes juurrutit hukkuvan Troijan 660 turmiohon sukus turmion liittää, — on ovi auki kuolollen sekä saapuupa Priamon tapost' Pyrrhus; tää isän nähden kyll' isän kuin pojan alttarin luona surmaa. Täksikö, armas äiti, mun keskite keihäin kuin tulen autit, ett' kodissain vihamies minut kohtais, 665 Askanion, isän niin myös vierestäinki Kreusan, toistensa verihin näkisin minä teurastetuiksi? Miehet, tänn' asehet! Jopa voitettuin tuho joutuu! Viekäätten Danaoin parihin, taas nähdä mun suokaat tappelut! Emmepä vain tänä päivänä kostota kuole!" 670 Taasen miekkani vyötän ja kilven myös vasempaani kietoillen tanakasti ma aijon suojista rientää. Mutta kas! kynnykselläpä puoliso polvihin tarttui, niit' halaten, isällenkin nostaen pienosta lasta. "Jos sinä surmahan riennät, niin vie meidätki kanssas; 675 vaan jos toivot viel' asehistas joitakin, ensin suojelkos kotis nyt! Kell' uskosit pienosen Julon, taaton ja sen, jota puolisokses olet kutsunut muinoin?" Näitäpä lausuillen koko huonehen itkulla täytti, kun äkist' ilmaantui näky kertoa ihmekäs meille: 680 vanhempain surusain käsien välystäss' sekä kasvoin näyttää köykäinen tulenkärk' päälailta nyt Julon vuodattavan valoaan sekä hienohin hiuksihin koskein, liekillä polttamataan yhä välkkyvän tään ohimoilla. Säikäyksest' tutistenpa me tahdomme leimuvat hiukset 685 puistaa, sammuttaa pyhän liekin, vettäkin luoden. Vaan isä Ankhises nyt riemulla silmiänsä tähtiin nostaa, taivasta koht' käsiään kurottaapi ja lausuu: "Juppiter kaikenvaltias, jos rukouksista huolit, katsaha meihin; vaan sen; ja jos sitä hurskautemme 690 ansaitsee, isä, aut', tukien nämät ennustemerkit!" Tuskin lausuillut oli vanhus, kun vasen puoli, äkkiähän jylisten jyrähtää sekä taivahan tähti yön läpi loistaen lens' kuni kiitelevä tulisoitto. Tuon katon harjanteen yli laskeillen helosasti 695 näemme nyt sammuvan Idealaisehen metsähän, meille viitaten tietä; silloinpas vako pitkäurainen luo valon, laajaltikin rikin sauhua seutuhun huuruu. Tältäpä voitettu taattoni jalvoilleen kavahtaa jo ynn' anoen jumaloit' imehtiipi nyt tähteä pyhää. 700 "Estettä en enähän tee; minnekkä viettekin, seuraan. Suojelkaat, isänmaan' jumalat, pojanpoikani, perhein! Teiltäpä enne se olj sekä teidän on vallassa Troija. Mie jopa taivun, enk' sua, poikani, seurata kieltäy!" Lausui; silloin seiniä pitkin jo roihuva liekki 705 vyöryy ain' lähemmäks: tulen vaaran pauhu jo kuuluu. "Joutuhun, armahin oi isä, tarttuas kaulahan' kiinni; sun olallen' otan eik' oo mulle se vaivaksi käypä! Kuink' käviskään asiat, meill' yhteiset ovat vaarat, yhdetkin sadut kumpoa kohtaa. Pieni Julus 710 vieressä olkoon, vaan jäljestän' mun puoliso tulkoon! Palveliat, tepä kuulkaatten, jota lausun ma, tarkkaan! Ulkona kaupungist' on kumpu ja siell' ikitempli, joss' Cererin oli palvelus ennen ja vieressä vanha kypressi, — tuo ikivanhastaan isien pyhä paikka; 715 siihenpä paikkahan saakaamme joka suunnalta yhteen! Sie kätehes pyhäköt ota, taatto, ja huone Penaatit; väärinpä ois minun semmoisen sodan murhista äsken päästyä näihin koskea, siks kunis juokseva virta taas minut puhdistais!" 720 Lausun ja harteillen leveillen ja kaulani ylle hurstin ja leijonan keltasen taljan mä heitän ja astun kuormani alle. Nyt oikeahan kätehein kävi pieni Julus, lapsen askelineen teputtain isäns' jälkeen; sitten puoliso seuras. Lähdemme synkkähän seutuun; 725 jok' ei ennen huolinut keihäistä visotuista eikäpä kreikkaalais-vihollisten joukosta yhtään, tuulikin nyt peloittaa sitä, säpsähyttää joka ryske, seurastaan samaten kuin taakasta huolehtivaista. Pääsin jo portillen sekä välttänehen koko vaaran 730 näytin; äkkiä kun jykeväinen poljenta kuuluu korvissain sekä taattoni tuijottain pimennoihin: "Poikani", huudahtaa, "nopeammin; jop' likeneevät, kiiltävät kilvet ja vask'puvutkin minä välkkyvän näen jo!" Tässäpä mun pelätess' en tiedä, mi lie pahan suopa 735 loihtumus vienyt mieleni rauhan. Sillä kun kuljen mie salateitä ja tuttujen polkujen piiristä luovun, kurjalta voi! osumaltako puoliso armas Kreusa vietihin vai lie eksynyt tielt' tahi lie väsyneenä jäljelle jäänyt, — en ole sittemmin nähnynnä häntä. 740 Eikäpä kaihota mielehen' juohdukkaan kadonnutta, ennenkuin ijäkkään Cererin mäellen pyhäpaikkaan saavumme. Tännepä kaikkien yhtehen saatua, yksin hän oli vailla ja seuran ja lapsen ja miehensä jätti. Keit' inehmoist', jumaloistakin en vain syyttänyt, hurja? 745 Tai mitä julmempaa näin Troijassa mellastetussa? Askanion, isän Ankhisen sekä Troijan Penaatit ystävien jätän huostaan, laakson notkohon kätkein; kaupunkiin palajan helokkait' aseheitani kantain. Uudistettavat taas ovat kohtalot kaikki ja Troijan 750 keskitsen vaeltain on antauduttuva vaaraan. Ensin muurit ja portin synkeät käytävät kertaan taasen, jost' eronnut olin; uudestaan uroamme tarkkahan seuraan mie sekä tutkailen tähystellen. Kauhut, yksin äänettömyyskin mieltäni vaivaa. 755 Näinpä ma taas kotihin palajan, jos sinn' olis mennyt. Jop' olivat Danaot sen murtaineet joka suojaan. Leimuten parhaillaan tuli nous katon harjalle juuri; tuulenpa liehtoissa tuli voittaa, roihuen riehuu. Kauemmas menen, — taas Priamon tulen linnahan, suojiin. 760 Junon temppelin nyt etehistössä tyhjässä täällä arvotut vartiat, Fenix kuin myös julma Odysseys saalista vahtivat. Tänn' jokapaikasta Teukrojen aarteet, tännepä templien poltettujen kalut, lyylimäpöydät, kullasta raskahat maljat kuin sodass' saadutki vaatteet 765 kootahan. Pitkissä sarjoiss' seisoivat liki näitä poikaset ynn' arat äidit. Vieläpä uskalsin huhoella nyt yön pimeässä, huudolla täytin tieni ja murheellisna Kreusaa, huoaten, ain' yhä uudestaan minä huutelin turhaan. 770 Lakkaamattapa kaupungin läpi mun hakiessa, tuskaellessa, Kreusan onneton haamu ja varjo pitkänä varreltaan näkyviin tuli silmien' eteen. Kauhusta pystyhyn käi nivukset, kävi ääneni kurkkuun. Sitte hän näin nimeää sekä huoleni lausehin poistaa: 775 "Miks' niin raivoisaan suruhun sinä vainua huolit, oi rakas puoliso? Ei jumalain tämä tahdotta ookkaan sattunut niin; sun ei ole sallittu kanssas Kreusaa viedä; sen ylevän Olympon epäs valtias itse. Pitkä on matkas, kynnettäväs meren ääretön selkä; 780 Hesperian tulet maahan, lydialais-Tiber jossa tyynenä juoksee miesten oivien peltojen kautta. Siellä on onni ja valta ja myös kuninkaallinen vaimo määrätty sullen; Kreusas tähden jo kyyneles kuivaa! Myrmidolaisten tai Dolopein kopeoit' asunnoita 785 en minä näe enk' Akhivojen äideill' orjaksi joudu, mie jumalattaren minjä ja Dardanolainen —; vaan minut suur' jumalain emo näillen korjasi maille. Voi hyvin siis sekä hellitse lastamme rakkaudella!" Näin hän lausuttuaan mun itkevän, tahtovankin juur 790 paljon lausua heitti ja vienoksi ilmaksi haihtui. Kolmasti koetan käsivarteni kietoa kaulaan, kolmasti väistyvi nyt käsin turhaan hairastu haamu, kerkiän tuulosen moisna ja lentoisan unenlaisna. Näin yön vietettyäin palajan tovereini ma luokse. 795 Täälläpä ihmeeksein minä uuden kumppanijoukon löydän kasvanehen lukusaks, pakoteiltänsä kootun nuorison ynn' emot, miehet: se olj poloteltava parvi. Mielellään varoneen joka paikasta yhtehen saavat, valmeina, mihin maahan veisinki heit' ulapoitse. 800 Vaan jopa Idalaismäen harjulta aurinko nousi, päiveä kirkastain; Danaot nyt vahtivat porttein pieliä eik' enähän avun toivoa mistäkän ollut. Väistyen onnelle siis isän nostin ja vuorelle läksin.
Viitteet:
V. 6, 7. Myrmidonit ja Dolopit olivat kreikkalaisia heimokuntia ja Akhilleen alamaisia. — Odysseys oli Ithakan saaren, varsinkin viekkaudestaan ja kekseliäisyydestään kuuluisa kuningas.
V. 15. Pallas'eksi nimittivät Kreikkalaiset viisauden jumalatarta(= Roomalaisten Minerva).
V. 21. Tenedos on saari muutamia virstoja Troijan rannikolta.
V. 27. "Doorit" olivat erästä kreikkal. heimoa, johon Sparta,Argos y.m. kaupungit kuului.
V. 41, Laokoón oli Neptunon, meren jumalan, pappi.
V. 79. Sinon oli tään vangitun nuorukaisen nimi.
V. 82. Palamedes, Belon jälkeinen, Eubean viisaudestansa kuulu kuningas, oli siitä syystä joutunut Odysseyn vihoihin, kun oli viekkaudella pakoittanut tään osalliseksi Troijan sotaan. Tätä kostaaksensa oli Odysseys kaivanut erään kirjeen, joka oli olevinaan Priamolta, sekä rahoja Palameden teltassa maahan ja sitten syytti tätä Troijalaisten liittolaiseksi ja kavaltajaksi. Odysseyn kehoituksesta tutkittiin hänen telttansa ja kun kirje ja rahat löydettiin, tuli Palamedes siitä syystä kivitetyksi.
V. 100. Kalkhas oli Troijan sodassa usein mainittu tietäjäpappi.
V. 104. Ulysses = Odysseys. — Atridat s.o. Atreyn pojat Agamemnon ja Menelaus.
V. 111. Louna = lounatuuli, vastainen Kreikkalaisille Troijasta kotia aikoessa.
V. 114. "Feboa (= viisauden jumalaa) tietelemään", s.o. Febon temppelistä Delfissä Kreikanmaalla, sen papittarelta neuvoa (oraakkelivastausta) saamaan.
V. 116. Kun Kreikkalaiset aikoivat lähteä Troijan sotaan Auliin satamasta, oli Agamemnon, tarun mukaan, surmannut erään Dianan hirven; tästä suuttuneena herätti jumalatar pitkällisiä myrskyjä, jotka estivät heidän matkaansa eivätkä laanneet ennen, kuin Agamemnon, oraakkelin neuvon jälkeen, oli uhrannut jumalille tyttärensä Ifigeneian. — "Lyylimisin" = uhrein avulla.
V. 155. "Pyhät veitset", s.o. uhrissa käytetyt veitset.
V. 161. "Oivasti kostan", s.o. näillä nyt seuraavilla tärkeillä tiedoilla sinut palkitsen.
V. 165. Palladio oli sota-asuinen Pallaan kuvapatsas, joka, tarun mukaan, oli pudonnut taivaasta ja talletettiin, kahleilla kiinnitettynä Troijassa Pallaan temppelissä; sillä oli ennustettuna, että Troija säilyisi niin kauan, kuin se kuvapatsas taltuisi siellä. Diomedes ja Odysseys olivat sen sodan aikana onnistuneet Troijasta viemään.
V. 246. Kassandra, kaunein Priamon tyttäristä, oli, pyydettyään, saanut ennustustaidon, mutta hänen ennustuksiansa — Apollon tahdon mukaan — ei ollut kukaan uskova.
V. 263. "Esimmäisnä" nim. puuhevosta alas laskenut.
V. 275. Patroklus, Akhilleen ystävä, oli pukeutunut, Troijalaisia pelottaakseen, Akhilleen tamineihin; Hektor hänet voitti ja tappoi.
V. 312. Sigeo on oikeittain niemi, joka pistää mereen juuri siinä, jossa Hellesponton salmi yhtyy Eegean mereen.
V. 335. Erinnys = Raivotar; tässä samaa kuin raivo, sota-into.
V. 412. "Helleniläiskypärät" = kreikkalaiskypärät.
V. 419. Nereo oli meren jumala, Okeanon (= valtameren) ja Maan poika, merenimpien isä.
V. 457. Astyanax oli Hektorin ja Andromakhen poika; nimi merkitsee "kaupungin anastaja", "vallottaja."
V. 476. Skyria on eräs Egean meren saaria.
V. 491. Pyrrhus, jonka nimi oli myös Neoptelemus, oli Akhilleen poika.
V. 492. "Puskuri" (aries) oli muinoisten kansojen sotakone, jolla he särkivät muureja.
V. 501. Hekuba oli Priamon puoliso. Tällä parikunnalla sanotaan olleen 50 poikaa ja 50 tytärtä. "Sata miniää", tarkoittanee sekä Hekuban poikien puolisoja että hänen omia tyttäriänsä.
V. 562. Kreusa, Priamon ja Hekuban tytär, Aeneaan puoliso.
V. 601. "Aatkela" = ikävä, katkera. — Tyndaron tytär = Helena.
V. 612. Portit olivat muuten Junon suojeluksen alla, samoinkuin muuritNeptunon ja linnat Minervan.
V. 615. Tritonilaiseksi kutsutaan tässä Pallasta hänen syntymäpaikkansaTriton-järven mukaan Vähäis-Syrtin luona Pohjois-Afrikassa.
616. Gorgo Medusa oli sen hirviö naisen nimi, jonka kuva oli Pallaan kilvessä ja jolla hiuksien asemesta oli käärmeitä. Tarun mukaan se kivettyi, joka sai vain nähdä sen kuvan.
V. 625. "Neptunus'en Troja"; näin nimitetään Trojaa siksi, koskaNeptunus ja Apollo olivat, tarun mukaan, rakentaneet Trojan muurit.
V. 646. Kuten kuudennesta laulusta näkee, panivat vanhat muuten erinomaisen arvon hautaamiseen.
V. 648. Tarun mukaan, oli Juppiter iskenyt Ankhiseen salamalla, josta tää tuli vanhoilla päivillään halvatuksi.
V. 710. "Satu"-sanaa käytetään Kalevalassa merkitsemässä seikkailua.
V. 714. Ceres, Cereri oli maanviljelystä suojelevan jumalattaren nimi.
V. 762. Fenix oli Akhilleen opettaja sotataidossa, Dolopein kuningas.
V. 781. Tiber-virtaa kutsutaan tässä lydialaiseksi sen vuoksi, koska lydialaiset siirrokkaat olivat kuninkaansa Tyrrhenon johdon alla tään virran luo asettuneet.
V. 788. Jumalain emo = Cybele.
Matka-sadut.
Ainehisto.
Aeneas lähtee kotimaastaan ja tulee Thrakiaan, jossa tahtoo perustaa Aeneadain linnan, mutta tulee estetyksi tästä, kun saa ihmeen kautta tietää, kuinka julmasti Priamon poika Polydorus täällä tuli surmatuksi (1-59). — Polydorolle hautajaiset pidettyään, he lähtevät purjehtimaan ja saapuvat Delos-saarelle liittolaisensa, kuninkaan Anion luo, jonka oraakkelista saavat hämärän neuvon, lähteä sinne, josta heidän esi-isänsä muinoin olivat lähteneet ja jonka Ankhises kaimoellen muisteli olevaksi — Kreetan saaren (60-123). — He saapuvat sinne, perustavat kaupungin, jolle annetaan nimeksi Pergamo, mutta hirveä rutto pakoittaa heitä täältäkin lähtemään; — penaatit neuvovat Aeneasta pyrkimään Italiaan, jonka neuvon Ankhiseski näkee oikeaksi (124-189). — Myrskyisen matkan jälkeen he saapuvat Strofadein saarille, jossa taistelevat ilkeäin Harpyijain kera; Harpyija Celaeno ennustaa turmiota Troijalaisille (190-267). — Troijalaiset täältä lähdettyä, purjehtivat Ithakan ohi Epiroon, Buthrotin linnaan, jossa Aeneas kohtaa odottamatta Hektorin lesken Andromakheen ja tään nykyisen puolison, tietäjän Helenon, — maan kuninkaan (268-355). — Helenus, pyydettynä, neuvoo, kuinka Troijalaisien on pyrittävä Italiaan, neuvoo uhkaavia vaaroja välttämään, Junon lepyttämään ja Sibyllalta neuvoa hakemaan (356-462). — Lahjoja jaettuaan toisilleen he eroavat; Teukrot tulevat Italiaan ja sieltä Scyllan ja Kharybdin hirmut nähtyään tulevat Aetnan juurelle (463-587). — Polyfeemus ja muut Kykloopit (588-691). — Ankhisen kuolemaan päättyi Aeneaan kertomus (692-718).