Satu 13.
Työ tekijäänsä kiittää.
Mesiäisten ja Kimalaisten riita, jonka Vapsainen ratkaisee.
Mesiäiset mettä tammen koloon kokosivat,Niin tätä kimalaiset tahtoi omistaa.Käräjiin asia tuotiin tutkittavaksi;Vapsainen tutkii kumpaisenkin tunteva;Hän päätti oikein molemmille puolille: 5On ruumis sekä karva yhdenkaltainen,Niin että siinä pian pettyy viisaskin:Siis, ett'en päättäis' väärin vastoin valaani,Niin kumpikin tehkään omaan pesään erittäin,Niin meden maku rakennuksen haamukin 10On osottava riitakalun tekijän.Kimalaiset vastaan, mesiäiset suostuvat.Siis riidan ratkaisija teki päätöksen:Nyt selvä ken ei taida, kuka tehnyt on;Siis mesiäisille mä päätän omansa. 15Tän sadun sanomatta oisin jättänyt,Jos kimalaiset toteen olis' tytyneet.
Satu 14.
Ole joskus jouten voidaksesi työtä tehdä.
Aisoopos lasten askareissa.
Atheenilainen näki poikaparvessaAisoopon pähkinöillä leikkivän ja seisahtiKuin hullua naurain. Tuonpa äijä äkkäsi,Parempi nauramaan kun nauruna olemaan,Ja laski jousen laukastuna kadulle: 5No, viisas, selitäppä mitä tein.Kokoontuu kansaa: tämä vaivaa päätänsäJo kauvan, eipä saakkaan mitään selkoa.Myödytti viimein. Vanha viisas selitti:Pian murrat jousen aina pitäin jännissä, 10Mutt' laukeana, tarpeessa on jäntevä.Näin mieli tarvitseepi joskus hupia,Ollaksens sitte voimakkaampi miettimään.
Satu 15
Syöttäjä paremmin isä kuin siittäjä.
Karitsa Vuohen kasvattina.
Kuin koira kuuli vuonan vuohissa määkyvän,Hän neuvoi: hullu, tääll' ei ole emäsi,Ja näytti kaukaa lammas-lauman hajalla. —En siitä huoli, kiimassa ku siittänytJa vissit viikot huoletonna kantanut 5Ja viimein poijes pudottanut taakkansa;Vaan siitä, joka nisällänsä elättää,Ja pettää omat killinsä mull' antaaksens. —Mutt' etevämpi synnyttäjä. — Eipä niin:Tiesikö mustan vaiko valkoisen hän sai? 10Jos tiesikin; kuin uroiseksi synnytti,Hän toki lapsellensa teki hyvän työnKuin teurastajaa joka hetki odotan.Kun vallassa ei ollut siittäminenkään,Mitä hän paree sitä, joka armahti 15Ja suotta aivan hyljättyä hyväilee?Vanhemmiks' hyvyys tekee, vaan ei vaatimus.Värsyillä näillä kirjottaja osottaa:Kovuuteen suututaan, hyvyyteen miellytään.
Satu 16.
Siveys suotuisampi ja suojavampi.
Heinäsirkka ja Yökkö.
Se, joka siveyteen ei voi sopia,Useinkin ylpeyden pahan palkan saa.
Kuin heinäsirkka kovin haukkui yökköäEtt' elons' aina pimeässä hakeiliJa päivät puiden kololoissa makaili: 5Tuo pyysi vaikenemaan; sitä vahvemminHän alkoi huutaa: toinen vielä rukoili;Hän siitä kiihtyi. Yökkö minkään nähdessäEi auttavan, vaan hyljättävän sanansa,Hän kirkujalle tämän teki petoksen: 10Kosk' en saa maata, sanoi, sinun virsiltäs,Kut Wäinämöisen verrannotkin soittohon,Niin maistunee sull' nektar, kuta Pallas mull'Juur' äsken antoi: tule jollet huonoksu,Juokaamme yhdess'. Tämä paloi janosta, 15Kuin vielä kuuli kehuttavan ääntänsä,Lens' himoiten. Ja yökkö kävi kolosta,Kiinn' otti hätäilevän ja sen surmasi.Niin, eläissä min kielsi, teki kuolleena.
Satu 17.
Hedelmissä puun kunnia, ei lehdissä.
Puut Jumalitten huostassa.
Kuin muinain epäjumalat puita huostaansaValikoivat, tammen Jupiter otti lempeensä,Ja Venus myrtin, Phoibos otti laakerin,Kybele hongan, pitkän haavan Herkules.Minerva ihmetellen, hedelmättömii 5Miks' valikoivat, kysyi, vastasi Jupiter:Ett'emme hyötyyn kunniaamme kaupitse.Mutt', totta, kukin sanokoon mitä tahtonee,Oliva mull' otollisin hedelmästänsä.Niin isä jumalitten sekä ihmisten: 10Sinä syystä viisaaks' kutsuttaos kaikilta;Jos työmm' ei hyödytä, niin turh' on kunnia.
Ei hyödytöntä tekeen neuvoo satumme.
Satu 18.
Tydy omaasi, älä toisen omaa himoitse.
Riikinkukko Junolle äänestänsä.
Luo Juunon riikinkukko meni suuttunutKuin häll' ei ääntä suonut, laulurastasen,Joka kaikki korvat äänellänsä ilottaa,Vaan jätti hänen äänens kaikkein nauruksi.Niin jumalatar sanoi lohdutukseksi: 5Sinä voitat muodossa ja ruumiin koossakinSun kaulas kiilto voittaa kalliit kivetkin,Ja pyrstösulkas leveänä päärlyiset.Mitä mun mykkä haamu äänettömänä?Teill' Luojan määräll' osat ovat annetut! 10Sull' muoto, voimat kotkall', ääni rastaalle,Kaarneelle enne, varekselle aavistus;Ja jokainen on äänellensä tytynyt.Äl' ahnasta sitä, kuin ei sulle sopinut,Ett' turhan toivon valitukset välttäisit. 15
Satu 19.
Moni ihmisen nimellä, ei kunnolla.
Aisoopon vastaus Kopsa-suulle.
Aisoopos isännällens, yksin palvelija,Käskettiin ruokaa varhaisemmin laittamaan.Siis tulta hakein useassa talossaHän viimein löysi kusta lyhtyyns sytytti.Mutt' tie kuin kiertäin oli jotain pitempi, 5Hän lyhens' käyden poikki torin takasin;Niin joku lörpöttäjä kansan joukosta:Aisoopo, mitäs tulella teet päivällä?Minä haen ihmistä; ja siitä kotihin.Jos nenittelijä tämän pani mieleensä, 10Niin totta tunsi äijän hänt' ei ihmiseks'Lukeneen, joka kiiruhtavaa pilkkasi.
Kirjottaja Suosittajalle.
Viel' on mitä kirjottaisin, mutta tietäenMä säästän, ensin ett'en vaivais' sinua,Jota monet moninaiset asiat kiiruhtaa;Jos, sitte, joku samaa kokea haluisi,Hällekin jäisi jotain työni jäännöstä; 5Vaikk' aineen vara vieläkin niin runsas on,Työ kaipaa tekijää, ei tekijä tehtävää.Ett' lyhyyttäni palkitset, sitä pyytelen,Kuin itse oot tarjonnunna; pidä sanasi.Sill' eloa kuollo joka päivä lähenee, 10Ja sitä vähemmän minä saan sun lahjastas,Mitä enee aikaa kuluu viivytyksessä.Jos pian täyttänet, niin hyöty pitenee;Kauemmin nautin mitä saanen pikemmin.Kuin vaipuvan viel' ikäni on jäännöstä, 15Niin avullen on tila: sitte vanhaa riutuvaaSun hyvyytesi turhaan pyytää autella,Kuin lakkaa sopimasta hyvyydellesi,Ja kuollo läheisenä vaatii velkaansa.Minä pidän hulluna sinua vielä rukoilla, 20Joka mielelläsi itse olet armelias.Saa tunnustava syypää vikans anteeksi:Miks' eikö syytön sitä vielä paremmin.Nyt sull' on valta, muiden ollut ennemmin.Ja järjestänsä vuoro tulee toistenkin. 25Siis päätä minkä usko, totuus sietänee,Ja vakaasti mua suojaa päätökselläsi.Jo mieli juoksee yli tehdyn määränsä:Vaan vaikea on intoansa hillitä,Ku vakaan vilpittömyytensä tunnossa 30Juur' pahansuopain ynseyyltä poljetaan.Ket ovat? kysynet; aika heidät ilmottaa.Minä muinoin lapsena oon lauseen lukenut:"Julkinen mutina on vaara rahvaalle,"Ja muistan hyvin siks' kuin pysyn järjessä. 35
Neljäs Kirja.
Esitys Particulolle.
Kuin päätin työni tähän määrään lopettaaVain jättääkseni muille kyllin ainetta,Niin päätökseni pian hiljaa kumosin.Sill' jospa joku tätä kunniaa halunee,Niin mistä tietää minkä minä jätinkään, 5Kokeaksens juuri samaa saada saduksi,Koska jokaisell' on oma juoksu mielensäJa oma kauneus? Siis mielen hilpeys ei,Vaan tarkka järki minun vaatei kirjottaan.Sentään Particulo, koska satuja hyväksyt 10(Aisoopolaisiksi kut kutsun, en Aisoopon,Hän harvat näytti, minä monta juttelen,Pidän vanhaa tapaa asioilla uusilla);Niin joutessa saat lukea kirjan neljännen.Jos pahuus vielä tätäkin pyytää moittia 15Kuin ei voi moista tehdä, jopa moittikoon.Mull' on se kunnia: sinä, sinun kaltaisesJo kirjoihinne saatte minun sananiJa pitkän muiston arvoisina pidätte.Miks' enää tuhmain kehumista kaipaisin? 20
Satu 1.
Onnetonna elettyänsä,Katalampi kuoltuansa.Sepä surkea on.
Aasi ja Gallit.
Ken onnettomaks' syntyi, ei vain elämääHän vietä surkeaa, vaan kuoltuansakinOn häntä kova onni takaa ajava.Kybelen papit muonaa kerätessänsäAin' aasin kuljettivat kuormaa kantamaan. 5Mutt' kuin se kuoli vaivasta ja lyönnistä,Niin nahka riisuttiin ja tehtiin trumpuja.Jo joku kysyi, kuhunka he hupinsaOlivat panneet. Hälle vastasivat näin:Hän kuoli saadaksensa olla levossa; 10Vaan katso, toiset tuskat tulee kuoltua.
Satu 2.
Phaidros.
Sull' pilailevan näkynen, tosin turhiaMinä piirtelenkin arvoisemman puutteessa.Mutt' tarkemmin sä tutki näitä loruja,Niin paljon niistä löytänetkin hyötyä!Ne eivät aina ole mitä näkyvät, 5Sill' muoto monta pettää: harva ymmärtääMitä tarkka taito syvään pisti piilohon.Mutt' ett'en tätä turhaan näkyis' sanoneen,Niin kirjottanen kärpästä ja hiiristä.
Kuin vanha kärppä vuosista jo väsynnä 10Ei voinut hiirten vikkelyyttä voitella;Niin kääriysi jauhoon, loukkoon pimeäänHän heittäysi. Hiiri pitäin ruokanaLuo juoksi, saatiin kiinni, saipa kuoleman,Jo toinen samaten kuoli, vielä kolmaskin. 15Ja muita seuras' muuan kuivan-ketinen,Joka monta ansaa, hiirenlautaa välttänyt,Ja kaukaa keksei vihollisen väijyvän:Voi hyvin, sanoi, jauhona kuin makaatkin.
Satu 3.
Ylpeä huonoksuu kuta ei voi saada.
Repo ja Viinarypäle.
Nälkäinen repo viinapuusta ylhältäPyys' rypälettä kaikin voimin hypellen,Vaan kuin ei saanut siepata, sanoi lähteissänsEi kypsikään, en röhkäleistä huolikkaan.Jotk' kaunailevat kuta eivät tehdä voi, 5He tätä saavat pitää esimerkkinäns.
Satu 4.
Kostonhimokas tuottaa itsellensä vahingon.
Hevoinen ja Metsäkarju.
Kussa hepo usein sammutellut janonsa,Sen allikon metsäkarju rypein hämmensi.Tuostapa riita. Töminäjalka kiukussansPyys' miehelt apua, nosti hänen selkäänsä.Niin vihollista vastaan. Ratsus aseilla 5Sai tappaa pedon, sanotaan sitte sanoneen:Oon iloinen kuin autin sinua pyytävää,Sill' sainpa saaliin, tulin hyötys tuntemaan.Näin vaatei vastamielin suitset sietämään.Tuo huoleissansa: vähän asian kostoa 10Kuin hullu hain, löysin raukka orjuuden.
Tuo satu muistuttelee tuittupäisiäKärsimään ennen vääryyttä, kuin kostamaan.
Satu 5
Ei miesten luku, vaan nero.
Aisoopos testamentin selittäjänä.
On usein yksi nerokkaampi joukkoa,Sen lyhy juttu tulevillen opettaa.
Mies kuollessansa jätti kolme tytärtä:Juur' kauniin yhden, miesten silmä suloisen;Ja toisen kehrääväisen, talon toimisen; 5Kolmannen viinaan kiihtyneen ja rumimman.Mutt' äitin äijä pani perilliseksiSill' ehdoll', että tavaran hän tasaisiJuur' kaiken näille kolmelle, vaan sillä laill',Ett'ei kukaan pitäis' saatuans, ja samassa 10Kuin lakkasivat pitämästä saatunsaHe kokoisivat äitille sata tuhatta.Atheenin huhu täytti, äiti toimessaLainoppineilta tutkei; selvää saamatta,Miten eivät annettua saisi omaksens 15Ja hyödyksens, ja miten mitään saamattaHe kuitenkin kokoisivat suuren rahaston.Näin kuluttua pitkän ajan viivykinJa jälkeensäännön mielt' ei selvään saadessaJo vanhin turvaa tuntoons, ehdot hyljäten.Haureelle jakaa vaatteet, vaimon korukset,Hopeaiset pesimet, parrattomat kuohitut; 20Mutt' kehräävälle pellot, karjan, työväen;Juovalle kellarin täynnä juomavarojaJa komean huoneen, kauniit kasvitarhaset.Näin päätettyä jokaiselle antaaksens,Ja kansan, heidät tuntevan, siihen suostuissa, 25Aisoopos äkkiä nousi joukon keskeltä:Jos mieli pysyis' haudatussa isässä;Hän totta suuttuisi, kuin hänen mieltänsäAtheenilaiset eivät voineet selittää!Kuin kysyttiin, hän erhetyksen selitti: 30Huoneen ja koristukset yynnä kukkatarhasetJa vanhat viinat kehräävälle antakaa;Puku ja päärlyt, palvelijat ja semmoisetSill' antakaa, joka kyllyyteen on tottunut;Niin pellot, karjat, viinapuut ja paimenet 35Portolle antakaa. Ei kukaan mielistySellaisiin, kuin o'ot tapoihinsa vastaiset:Tuo ruma myypi pu'un viinaa saadaksens;Ja portto hylkää pellot koreillaksensa;Hän, joka karjaa, kehruutyötä hyväksyy, 40Myy mihin hyväns runsaan kyllyydens.Näin yksikään ei pidä annettuansa,Ja kokoavat äitillensä rahastonPerintökaluin hinnasta mitä kukin myi.
Niin mitä monen järki ei voinut keksiä, 45Sen yhden miehen nero saatti selväksi.
Satu 6.
Korkeimmaan kallioon ukko iskee.Siihen kova koskee, mikä ylinnä.
Hiirten sota Kärppäin kanssa.
Kuin hiiret voitettuina kärppäin joukolta(Kuin kapakoissa kuva näkyy maalattu)Reikäinsä hätäilivät suulla ahdasten,Kuitenkin vaivoin pääsivätten pakohon.Vaan päällysmiehet, jotka sarvet päähänsä 5Sodassa näkyäksens olivat sitoneet,Ett' joukko tappelussa heitä seuraisi,Ne jäivät reikiin vihollisen saaliiksi,Joka heidät uhras' himoovalla hampaallaJa nieli kitaans tuiki syvään tuonelaan. 10
Kuin kova perikato kansaa kohdannee,Niin ruhtinasten korkeus on vaarassaJa alhaiskansa säilyy huonoudessans.
Satu 7.
Tuhma ei muuta kiitä, kuin omaa tekoansa.
Phaidros Aisoopolaisten satujen moittijoille.
Sä nenäkkäästi kirjojani moittivaJa huonoksuva pilajutun lukua,Suo vähä kuitenk' kärsiväisyys kirjalle,Siks' että lepyttelen mieltäs ankaraa 5Ja myös Aisoopos saapi uudet saappaansa.
Voi josk' ei koskaan Pelion metsä-harjullaOis hongan Tessalaisen kirves kaatanut!Eik' ennustetun kuollon tielle uljaalleOis Argo tehnyt koneellista alusta, 10Jok' ensin avasi Mustan meren perukatSurmaksi Hellan sekä muukalaistenkin.Sill' suruss' on Aieeteen heimo ylevänJa Peliaan valta riutuu noituull' Meedeian,Joka häijyn sisuns juonikkaasti julkasi: 15Tuoll' karkuun pääsi palotellen veljensä,Tääll' saattain Peliaan pojat isäns murhaamaan.
Niin miltä näyttää? Mitätöntä tämäkinJa väärää, sanot; paljoapa ennemminJo Miinos meren laivastolla vallotti 20Ja oikein kosti surman väkivaltaisen.Siis mitä sulle saanen lukija ankara,Kuin eivät kelpaa sadut eikä jututkaan!Varo kovin kova olemastas kirjoille,Etteivät kovempaa sull' saattais' vastusta. 25
Tä niille olkoon, joita kaikki inhottaa,Ja luulo-viisaat taivastakin moittivat.
Satu 8.
Parjaaja parjaajaa pahemmin puree.
Kyykäärme ja Karrutin.
Joka terävämpää loukkaa terähampaalla,Hän tietköön tämän tarkottavan häntänsä.
Kuin käärme kerran sepän pajaan pujahtiJa koki mikä täällä kelpais' ruoaksi,Niin puri karrutinta; tämä jäykästi: 5Minuako, hullu, hampain koet haavottaa,Ku kovan raudan kulutankin karruttain.
Satu 9.
Häijy polkee hädästä päästäksensä.
Repo ja Pukki.
Mies viekas suureen vaaraan joskus joutunutSiitä päästä pyytää toisen sortamallakin.
Kuin huomaamatta kaivoon repo hyppäsiJa korkeat partaat hänen syvään sulkivat,Niin pukki janoissansa sinne juoksahti 5Ja kysyi: onko vesi raikas, makiaJa kyllältä? Tuo vilppiänsä virittäin:Tänn' astu ystäväni, vesi niin makiaEtt'en mä täältä malta lähteänikään.Niin partaleuka meni: kohta reponen 10Kaivosta pääsi pitkäin sarvein nojallaJa jätti pukin suljettuna kaivohon.
Satu 10
On jokaisella virheitä;Vaan eipä tunne omaansa.
Jupiterin Laukut.
Jupiter meille pani kaksi laukkua:Omiamme täyden vikoja pani selkäämme,Vaan muiden syillä raskaan ripusti rintaamme.Näin omia syitä emme sovi näkemään;Jos toiset erehtyvät, kohta huomaamme. 5
Satu 11.
Ne usein, joita elätit,Ovat vastustajat pahimmat.
Pyhyyden ryöstäjä eli Varas ja Lyhty.
Kuin varas lyhdyn sytytti Jovin uhristaJa ryösti templin valollansa omalla;Niin mennessänsä taakan kanssa pyhäisen,Yhtäkkiä äänsi pyhän paikan pyhitys:Nuo vaikka pahain ovat olleet anteita, 5Ja minulle siis kauhistus, enk' kaipaakkaan;Niin, häijy, tekos hengelläsi maksanet,Kuin aikanansa koston päivä joutunee.Mutt' pahuudellen ett'ei valaisis' tuleni,Kull' hurskaat jumalille kunnian osottaa; 10Mä kiellän kaiken valkeuden yhteyden.Siis nyt ei altarilta kukaan sytytäEik' lyhdystä saa altarille sytyttää.
Kuink' monta arvon asiaa tässä neuvotaanEi kukaan arvanne muu kuin sen keksinyt. 15Se ensin neuvoo niiden, joita elätit,Useinkin sulle vastaisimmat olevan:Ja toiseks' ilkeän vihalla ei jumalain,Vaan määrätyllä kostettavan ajalla.Viimeksi kieltää, pahain kanssa kenenkään 20Paremman pitämästä kanssakäymistä.
Satu 12.
Usein varat vetävät pahuuteen.
Herkules ja Plutus.
Jo syystä rikkaus on hylky jalolle,Sill' varain suuruus oikean estää kunnian.
Kuin kunnon töistä Herkules vietiin taivaaseenJa jumalitten toivottaissa terveeksiMyös Plutus tuli, tavaroiden tuottaja; 5Pois silmäns käänsi; syytä kysyi Jupiter;Minä vihaan, sanoi, tuota häijyin ystävää,Joka kaikki voiton tarjollansa turmelee.
Satu 13.
Vilpittömyys kiitettävä.
Leijo Kuninkaana.
Ei mikään parempi kuin totta puhua:On joka miehen mieli sekä sanakin;Mutt' usein surman saapi toden sanoja.
Kuin leijo petoin kuninkaaksi tekiiksenJa pyysi voittaa vakaisuuden kunnian; 5Hän entisestä tavastansa poikkesiJa tytyi kohtu ruokaan heidän keskensäJa teki pyhän oikeuden vilpittä.Mutt' horjua kuin alkoi tätä katumaan,Kuin luontoansa eipä voinut muuttaakkaan; 10Hän salaa kutsui muutamia erillenJa kysyi, onko suunsa henki haiseva.Niin jotka sanoivat haisevan ja jotka eiHän tappoi kaikki, lihat söi hän suuhunsa.Näin syötyänsä monta, kutsui apinian 15Ja kysyi, käykö löyhkä hänen suustansa.Tuo pyhää sanoi suloisemmaks' savuaJa makiammaks' alttarien käryä.Nuon kehuvaa kuningas häpesi, aikoi säästäänsä,Mutt' pian, maistaaksensa, muutti mielensä 20Ja keksei vilpin, potevansa. KiiruhtainJo parantajat joutuu, suonten juoksuaHe tutkittua tunsivat voivan hyvinkin,Ja kehottivat keviää ruokaa ottamaan.En tarkoin tunne, sanoi, lihaa apinian, 25Sitä maistanen. Näin sanoen matkittelijanHän julma kohta tappoi ruokaa saadansa.
Satu 14 ja 15 eivät sovi Suomeksi.
Satu 16.
Ei puku, vaan kunto kunnian antaa.
Kutut ja Pukit.
Kuin kutuillekkin parran myönsi Jupiter,Niin pukit surren pahaksua alkoivat,Kuin naarat kunniassa heihin verrattiin.Hän sanoi: suokaa heille turha kunniaJa teidän virka-kaunistusta viljellä, 5Kuin kunnoss' eivät verraksenne pääse vain.Tuo neuvoo sinun huonommankin sallimaanVerhoissa verrakses, kuin kunnokkaampi liet.
Satu 17.
Hyvin käydessä pelkää, vastoin käydessä toivo!
Laivuri ja Merimiehet.
Kuin eräs kerran vaivojansa valitti,Aisoopos lohdutellen sanoi satuisen:Kuin laiva myrsky-lainehilta viskeltiinJa kulkijoilla itku, kuollon pelkokin;Yhtäkkiä sitte päivän seijes selkeni 5Ja laiva liikkui myötätuulen turvissa;Niin väki ylölliseen riemuun riemastui;Vaan hädistänsä viisastunut haltia:"On kohtuus ilossa ja määrä murheessa,Sill' elämämm' on itku, ilo sekasin." 10
Satu 18.
Ylöllinen ujous saattaa hävyttömäksi.
Koirain airuet Jupiterin tykö.
Joville muinoin lähdettivät koiratkinParempaa heillens' elon aikaa pyytämään,Ett' heidät pelastaisi pilkast' ihmisten,Kut heille leipää kaunasekaa heittelee,Ja nälissänsä täytyy syödä sontaakin. 5Niin airuet läksivät, ei suinkaan kiiruusti,Kuin nuuskien ruokaa tunkiosta haettiin.Ei kysyen vastanneet: ja tuskin heidät saiMerkurius kokoon hajalta kussa juoksivat.Vaan vasta ison Joovin kasvot nähdessä 10He peljästynnä rivastivat linnankinJa ulos sitte kalikoilla ajettiin:Mutt' Jupiter kielsi päästämästä heitä pois.Niin ihmetellen airojen ei palauvanJo luultiin heidän itsiänsä häväisneen 15Ja jonkun ajan päästä toiset käskettiin.Entiset sana jalkavainen ilmoitti.Taas peläten samallaista näille sattuvanHe täyttää perät hyvähajull' runsaalla,Määräävät asian; airuet joutuu, pyytävät 20Näät päästää eteen; heti heille suotiinkin.Niin istuimellans istui isoin jumala,Viipahtain pitkäistä, jo kaikki vapisi:Ja koirat, säikähtäneet äkki järystä,Hätäillen haisun päästivät sonnan sekana. 25Yht' ääneen kaikki: kosto häväistykselle.Näin ennen rankaistusta lausui Jupiter:Ei sovi kuninkaan ei päästää airuja,Myös rikokselle huokea koston keksiä.Nyt tämän sakoksenne koston kärsikää: 30En päästöä kiellä, nälällä vaan kitukaaNiin kauvan että maha hyvin sitouu.Vaan jotka teidät kelvottomat lähdetti,Heilt' ihmis-ylönkatse älköön puuttuko!Näin airujansa koira vielä odottain 35Jokaisen tulevaisen häntää haistelee.
Satu 19.
Ei häijyä ole hyväileminen.
Ihminen ja Kyykäärme.
Ken pahaa auttaa pian saapi katua.Kyykäärmeen kylmänkankeana nosti miesJa hautoi povessa, vahingoksens armias.Tuo virkistynnä kohta tappoi ihmisen.Kuin toinen kysyi syytä pahan tekonsa, 5Hän vastas': ett'ei kukaan auttais' pahoja.
Satu 20
Ahne on kullan vartia, ei haltia.
Repo ja Lohikäärme.
Kuin repo maata kaivoi pesää tehdäksensJa kuopei syvemmälle sala-retkiä,Hän viimein joutui lohikäärmeen luolahan,Ku vartioitsi kätkettyjä varoja.Tuon nähdessä: suo tapaturmain anteeksi, 5Rukoili ensin; sitte hyvin nähdessäisKuink' vähän kulta mulle sopii suuhuniNiin vastaa leppyisesti kysymyksiini:Min hyödyn vaivastasi saat, min kunnian,Kuin valvoin pimeässä ikäs kulutat? — 10En mitään, sanoi; mutta tämä ylhäisenOn mullen säännös. — Siis et ota itsellesEtk' anna muille mitään? — Niin on säännetty. —No, älä suutu, totta jos ma sanelen:On onneton jokainen sinun kaltaises. 15
Sun täytyy mennä minne menivät entiset,Siis huolella mitä hullull' vaivaat mieltäsi?Sen sanon, saita, sull', ilo perillistesi,Ku suitsun kiellät jumalilt', eineen itseltäs,Joka nurkumielin kuulet soiton helinää 20Ja jota huilun ilo-ääni itkettää,Kun särpimien hinta panee huokaamaan,Joka äyrin lisätäkses perinnöllesiTaivasta kiusaat häpiällä petoksen:Viel' käärin-liinojakin vaadit huonoja 25Näin vähentääkses hautajaisten kuluja.
Satu 21.
Ei paranteleminen häpiäksi.
Phaidros saduistansa.
Mitä pahansuoma aina ajatelleekin,Minä peitellessäkin yltä ymmärrän.Sen, minkä pitää jonkun muiston vertana,Aisoopoll' omistaa; mitä vainkin huonoksuu,Sitä omakseni väittää miten hyvänsä. 5Minä tälle sopivan luulen vastaukseksi:Lie kirjaiseni huono taikka hyväkin,Niin hän on keksinyt, minä valmistanut vain.Mutt' kääntykäämme järjestykseen aljettuun.
Satu 22.
Totista tavaraa ei kukaan ryöstä.
Simoonideen haaksirikko.
On miehell' oppineella aina tavaraa.Simoonidees, joka kauniita teki lauluja,Kurjuutta köyhyytensä huojentaaksensaHän Aasian mainio kaupungeissa käveliJa sankareita ylisteli palkalla, 5Ja tällä keinoin rikastunut jotenkinHän aikoi meriten mennä kotomaallensa(Kuin sanotaankin Kean saaressa syntyneen)Ja astui alukseen, kun myrsky ankara,Jo laho-vanhan, keskimerellä hajotti. 10Nuo vöitänsä ja toiset kokee kalliintaSäilyttää elon tarpeeksi. Jopa kysytään:Simoonides, sinä etkö varojas korjaakkaan?Mun, vastas', myötäni kaikk' on. Harvat pääsevätViel' maalle, paino liika kuin useat uuvutti: 15Ja sitte rosvot ryöstävät mitä säilyikin,Alasti jättäin. Vanha kaupunki KlazomeneeLikeell' utausi, kunne pääsneet pyrkeivät.Tääll' eräs kirjahupiin hyvin halukas,Simoonideen joka värsyihin oli mieltynyt 20Ja rakastunut kaukana jo olevaan,Kuin puheen hänestä kuuli, kohta halullaTyköönsä otti, rahat vaatteet varusti,Muut tarpeet katsoi. Toiset hätänsä kuvallaRuokaansa kerjäsi; näitä utaus' näkemään 25Simoonidees: jopa sanoin kaikki myötäniMun omani olevan; teidän saamanne hukkuivat.
Satu 23.
Suuri uhka, vähä tehto.
Vuori synnytys-vaivassa.
Kuin vuori synnytys-vaivassa haiku huokailiJa maalla suuri kumman oli odotus;Tuo hiiren synnytti. Tämän sulle kirjoitan,Joka suuria uhkaat etkä mitään toimeen saa.
Satu 24.
Tosi kunnia turhan häväisee.
Viholainen ja Kärpänen.
Oli riita kiivas viholaisen ja kärpäsen,Ken etevämpi. Kärpänen ensin alotti:Mun rinnalleni kehtaatkos sinä pyrkiä?Kuin uhrataan, niin minä maistan edellä,Minä alttareilla elelen, lentelen templeissä, 5Mä kuninkaankin istun päässä, jos tahtonen,Ja valtavaimoja kauniimmin suutelen,En työtä tee ja nautin yli-parasta.Sen vertaa mitä sulle, tuhma, tapahtuu?On kyllä kunnia elää joukoss' jumalain, 10Mutt' sille vain, joka kutsutaan, ei norkulle.Sä kehut kuninkaista ja vaimoin suukoista;Kuin jyviä minä talven tarpeeks' kokoilen,Sun huomaan katu-ojassa sontaa imevän.Käyt alttareilla: mutta poijes ajetaan. 15Et työtä tee, tarpeessa kärsit tyhjyyttä.Sinä muutoin kehut mitä tulis' hävetä.Mua kesällä kiusaat; vaikenetpa talvella.Kuin vilu sun vaatii käppyrässä kuolemaan,Mun koto ottaa varakas vastaan terveenä. 20Jo lienen lannistanut ylpeytesi.
Tällainen satu erottaapi ihmiset,Kut turhista ja luulo-eduista kerskaavatJa joiden toimi vakaan tuottaa kunnian.
Satu 25
Jumalan palvelija saa palkkansa.
Simoonidees säilytetään jumalilta.
Kuink' kirjataito hyvin kelpaa ihmisill',Jo ennen sanoin: mikä niille kunniaMyös jumalilta annetaan tulee sanoa.
Simoonidees se sama, josta juttelin,Pyydettiin voittajalle laulua tekemään 5Voittonsa kunniaksi määrä-palkalla.Kuin aineen vähyys esti mielen lentonsa,Niin laulumiesten tavalla hän käsittiJa väliin pisti Leedan kaksi tähteä,Tämänkin tekoa heidän kunniaans verraten. 10Työ hyväksyttiin, mutta kolmas palkastaVain osa maksettiin; kuin pyysi kaikkea,Ne, sanoi, maksakoot, joill' kaks' on kiitosta.Mutt' mielipahoin ett'ei luultais' lasketun,Niin tule aterialle, sukulaiseni 15Mä tänäin kutsun, joihin luen sinunkin.Vaikk' petetty ja vääryydestä suuttunut,Hän hyvän suosion suhteen suostui kuitenkinJa meni määrä-aikaan, asettui pöytähän.Jo loisti ilo-pito-pöytä pulloilla 20Ja soitto kaikkui hankitussa huoneessa;Kuin äkkiä kaksi nuorukaista tomussaJa hikijuoksevina, suuren kokoisetYli miehen mitan, palvelijalle käskivätSimoonidesta puheillensa kutsumaan, 25Kuin pian joutuis', oma olis' etunsa.Mies hämmästynyt käskeekin Simoonideen,Ja tämä tuskin jalkans sai yli kynnyksen,Kuin huone sortui, kaikki jääneet muserti;Eik' ketään nuorukaista nähty ovella. 30Kuin sanoma tästä järjestänsä juteltiin,Niin kaikki tiesivät jumalaisten avullaJa palkan siaan laulajan hengen säilyneen.
Päätös Particulolle.
Viel' paljo olisi mun jutellakseniJa aineen moninaisuus yltäkylläinen;Vaan kohtuus leikinlaskussa on suotuinenJa ylellisyys loukkaa. Siis sinä vilpitönParticulo, jonka nimi elää kirjoissain 5Niin kauvan kuin on kielellämme arvonsa,Jos neroa et kiitä, kiitä lyhyyttä,Joka sitä enemmänkin kiitettävä onKuta ikävämmät laulut pitkäpaksuiset.
Viides Kirja.
Esitys:
Aisoopon nimen väliin kussa pistänen,Joll' aikaa maksanut olen mitä velkaakin,Sen tiedä työni kunniaksi tehneeni:Niin taituritkin tekee meidän aikaiset,Kut teoksillens korkohintaa saadansa 5Praksiteleen nimen pistää uuteen marmoriin,Ja Myron hopea-kaluun, Zeuksin tauluihin.Näin vale-vanhuudelle suosiollinenOn kateus enemmän kun nykyis hyvillen.Mutt' juttuun kääntykäämme tämänlaatuiseen. 10
Satu 1.
Hyvä kuulu kunniaan auttaa.
Kuningas Demetrios ja laulaja Menander.
Demetrius, joka kutsuttiin Phalereus,Atheenin otti väkisellä vallalla.Kuin joukon tapa, juostiin kilvan joukottainJa "hurraa" huutain kilvan. Jopa ruhtinaatSitä suutelevat kättä, joka rasittaa, 5Hiljallen huokaillessa onnen muutosta.Viel' laiskatkin ja lepo-eloon tottuneet,Ett'ei pois-oloon suuttuis', konttaa viimeksi;Menander näissä, mainio näyttelyksistä,Joit' häntä tuntematta oli lukenut 10Demetrius ja ihmetellyt mielen juoksua,Voiteilla voideltuna liehu-vaatteissaHiljaa ja vetelästi käyden läheni.Kuin hänen valtias näki joukon perässä:Ken veltto, kysyi, kehtaa mulle näkyviin 15Näin tulla? Tähän vastasivat likimmät:Menander kirjottaja. Kohta muuttui hän;Ei totta, sanoi, mies voi olla kaunempi.
Näin miehen mieli usein pettyy muodosta.
Satu 2.
Kerskaava kieli, juokseva jalka.
Matkamiehet ja Rosvo.
Kuin kahta sotamiestä rosvo kohtasi,Niin toinen pakeni, toinen piti puolensaJa väkevällä kosti konnan kädellä.Niin rosvon tapettua tuli pelkuri,Paljasti miekan, riisui vielä mekkonsa, 5Annappa, sanoi, kyllä hänen opetanKetä hätyytti! Niin vastustaja vastasi:Jos näillä sanoillakin oisit auttanut,Niin rohkeemp' oisin ollut luullen todeksi.Nyt kätke miekkais, kieles myöskin mitätön, 10Taitaakses tietämättömiä uskottaa.Minä nähnyt millä voimilla sinä pakenetJo tiedän ett'en luota sinun miehuutees.
Tä satu sille ompi sovitettava,Ku voitossa on vahva, vaarass' pakenee. 15
Satu 3.
Suottansa ilkeälle ei anneta anteeksi.
Paljaspää ja Kärpänen.
Kuin paljaspäätä päähän puri kärpänen,Hän tuota kostaaksensa löipä korvallens.Tuo pilkaten: mun, vähän linnun, pistämääKostaakses, mitä itselles teet kipuaJa lisäät häpiän! Tuohon äijä vastasi: 5Mä itse kanssani teen pian sovinnon,Kuin tiedän enkä aikoneeni loukata;Vaan sinä hävytön ja ilkeä elävä,Joka ihantelet verta juoda ihmisen,Sun tahdon tappaa suuremmallain haitalla. 10
Tuo näyttää sille annettavan anteeksi,Ku tapaturmaan rikkoo. Vaan joka ehdollaOn pahan alku, rangaistuksen ansaitsee.
Satu 4.
Se viisas, joka toisen vahingosta viisastuu.
Aasi ja Porsaat.
Kuin muinaan Herkuleelle karjun uhrasiMies auttamasta, lupauksens täyttävä,Niin pani aasillensa ohran jäännökset.Tuo heitti raiskaksi ja sanoa pakisi:Mä varsin mielelläni söisin ruokana, 5Jos niillä syötetty ei olis' tapettu.Tään jutun vuoksi peljätettynäMä vaarallista aina vältän voittoa.Mut sanot: ottaneilla ompi tavaraa. —Siis lukekaamme kiinnisaadut hukkuneet; 10Saat nähdä rangaistujen joukon suuremmaks'.Ryövyyllä harva hyötyy, moni hukkaantuu.
Satu 5
Tekoluulo pettää tiedon.
Lipilaari ja Maamies.
Turhasta suosiosta moni pettyypiJa erhetystä, tutkiessa, puoltavaSaa hävetä tarkan toden ilmi tullessa.Kuin rikas tahtoi tehdä mainio-näyttelyn,Hän kutsui kaikki luvatulla palkalla, 5Jokaisen näyttämään mitä outoa osaisi;Niin tuli taitureita kunnia-kilpahanJa niissä lipilaari, tuttu kujeistans.Hän kehui keksineensä kujeen uutisen,Kun vertaa näytelmäss' ei nähty ikänä. 10Tuostapa huuto saapi kansan liikkeelleJa kaikki, muutoin tyhjät, paikat täytetään.Kuin viimein yksin seisoi näytös-paikalla,Ei mitään koneita, eik' apulaisia,Jopa kumman odotus piti kaikki ääneti. 15Hän päänsä pikaisesti pisti poveensaJa porsaan ääntä äänellänsä mukaili,Niin että porsas luultiin takin alla olevanJa päästää käskettiin. Vaan tämän tehtyäEi mitään löytynyt, häntäpä kehuttiin 20Ja kunniaksi paukutettiin käsiä.Tuon näki maamies. Eipä, sanoi, ainakaanHän minua voita, kohta myöskin lupasiJo huomis päivänä sen tehdä paremmin.Nyt kokous suurempi. Jo suosio mielissä 25Ja ääneti ollaan nauraaksens ei nähdäksens;Molemmat näkyy: lipilaari esinnäSaa röhkimällä koko kansan kehumaan.Niin maamies teeskelee myös peittelevänsäVaatteella porsasta (kuin todella tekikin, 30Vaan salaa, kosk' ei mitään nähty toisessa),Ja nipistää korvaa porsaan, jonka salasi:Tuo kipiästä päästi äänen luontoisen.Nyt kansa huusi lipilaarin paljoaParemmin mukailleen, ja käskee maamiehen 35Koht' ajaa ulos; tämä porsaan povestansKaikille näytti, erhetyksen osotti:Tuo näyttää milliset te oletta tuomarit.
Satu 6.
Ei kaikki kaikille hyvä.
Paljaspää ja Hivusheitto.
Kuin paljaspäinen löysi kamman kadulta,Niin toinen tuli myöskin hivusheittona;Hei, sanoi, pannaan tasan mitä löysitkin.Hän näytti löytökalun, sanoi lisäksi:Kyll' ylhäiset soi hyvää, onni kadehtei: 5Kuin sanotaan, syttä saimme aarteen verosta.Kenen toivo pettää, sen näin sanoa sopinee.
Satu 7.
Tyhmä ylpeys tulee kaikkein nauruksi.
Huilunsoittaja Prinsi.
Kuin turha mieli tyhjästä vain huhustaItsellens ottaa uskalluksen ylpeän,Niin hetas luulo saattaa naurettavaksi.
Tuo Prinsi oli hyvällinen soittaja,Bathyllon pyörei apuna näyttelyksissä; 5Hän kerran näytelmässä, kuta en muistakkaan,Sai tapaturmaa korkealta putoamaanJa mursi siinä vasemaisen säärensä,Kuta ennen kaksi oikeaa kätt' ois hukannut.Hän nostettiin ja vaikeasti valitti 10Kuin vietiin kotiinsa. Kuukaudet kuluivatSitt' ennen kun hän tuli terveyteensä.Kuin katselijain on naurettava tottumus,Jo ikävöitiin häntä, jonka huilullaHyvin kiihoitettiin hyppymiesten hilpeys. 15
Niin eräs ylhäissuku teetti näytelmänSill' aikaa kuin jo Prinsi alkoi kävellä,Ja pyysi häntä pyytäin että kumminkinItsensä näyttäisi näyttelyspäivänä.Juur' hänen tullessans oli puhe Prinsistä, 20Koko huone hörisi: kuolleheksi muutamatJa toiset väittelivät kohta näkyvän.Kuin esirippu laskettiin ja ukkoisetOli jyrisneet ja jumalat julki puhuneet;Niin kuori veisun, tälle tuntemattoman, 25Juur' alkoi, tarkoitus kun oli tämmöinen:"Iloitse Rooma Prinsin terveen ollessa!"Niin noustiin käsiä paukuttaan. Tämä muiskujaViskaili, luullens häntäns tervehdeltävän.Niin ritarit, jotk' erhetyksen äkkäsivät, 30Suuresti naurain, käskivät veisun kertoa.Tuo tehtiin. Tämä kokonans maahan kumartui.Viel' ritarikunta paukutteli pilkaten;Vaan kansa luulee hänen valtaa pyytävän.Mut asia kuin kaikille tuli tiedoksi, 35Niin Prinsi sidottuna valkeill' siteillä,Valkeilla ihokkailla, valkeill' kengillä,Tään juhlahuoneen ylistyksest' ylpeä,Sysättiin päätä myöden ulos kaikilta.
Satu 8.
Aika.
Tuo lento-juokseva, jalka veitsen terällä,Pää-paljas, otsatukkainen ja alaston,(Kun jos saat kiinni, pidä: muutoin pääsnynnäEi itse Jupiter saa kiinni uudesti).Ett' tointamme ei estäis' laiska viivytys, 5Jo vanhat ovat ajan täten kuvanneet.
Satu 9.
Älä neuvo neuvottua,Älä seppeä opeta!
Härkä ja Vasikka.
Parsissa ahtaissa kuin härkä sarvinensJuur' vaiki vaivoin pääsi soimen paikoillen;Niin vasikka näytti kuinka itsens kääntäisi.Ol' ääneti, sanoi, tiesin ennen sinua.Tä niille sopii viisasta kut neuvovat. 5
Satu 10.
Ei vanhuus yksin tule.
Koira ja Metsämies.
Ain' ennen ollut juoksu pedoill' ankaraJa heidät isännän käsittänyt iloksi,Jo koira rupesi vanhuudesta vaipumaan.Niin kerran karjun kanssa seikkaan joutunutKyll' iski korvaan; mutta muru-hampaista 5Se pääsi saalis. Tästä metsämies suuttunnaKoiraansa torui. Tämä vanha vastasi:Ei into sinua pettänyt, vaan voimani;Mitä ennen olin kekut, nykyistä moloksut.
Tään kyllä näet, Philete, miksi kirjotin. 10