Miriam kääntyi ja heittäysi veljensä kaulaan ja painoi kasvonsa hänen rintaansa vastaan.
"Oma Miriamini, me kohtaamme toinen toisemme Bagdadissa."
Hän viittasi luokseen sisarensa vähän matkan päässä seisovat neitsyet; he lähestyivät; hän jätti Miriamin heidän haltuunsa. Hän kosketti hänen kättänsä huulillansa, ja, rientäen hevosensa luo, nousi sen selkään ja katosi.
Joukko säännötöntä ratsuväkeä puolusti heikosti Kerrundin vuorensolaa. Scherirah'n etu-osasto valloitti sen ilman suurta tappiota, ja pakolaiset veivät kalifin laumoille sanoman Hebrealaisten armeijan tulosta.
Tigrin lakealla vihollinen asettui sotarintaan. Malek itse, Seldshukien suurisultani, komensi keskustaa; oikeata siipeä, jota Syrian sultani johdatti, suojeli virta; ja vasen, Rumin sultani etupäässä, oli saanut itselleen etuisan aseman epätasaisella ja ylenevällä tanterella. Ylpeänä joukkojensa luvusta, urhollisuudesta, sotajärjestyksestä ja sijoituksesta Malek odotti Persian voittajaa.
Hebrealaistenkin välkkyvät kolonnit näkyivät nyt etenevän vuorten välitse ja järjestyvän lakean toisessa päässä. Ennen yön tultua päällekarkaajien leiri oli asetettu Malekin kuuluville. Teltojen liikkuvat valkeat eroitettiin selvästi; ja tuon tuostakin vihollisten sotatorvien uhkaava ääni kohtasi vastustajien korvia. Ei ollut kuin lyhyt matka näitten mahtavain armeijain väliä. Huomispäivä oli ratkaiseva ehkä vuosisatojen kohtalon. Kuinka kauhistava taistelon aatto on!
Muutamien päällikköjen seuratessa Alroy itse kävi sotamiestensä teltoissa, luvaten heille huomispäiväksi semmoista triumfia, jonka rinnalla Nehavendin ja Nishaburin voitot vaipuisivat mitättömiksi. Heidän vilkkaat ja innostuneet kasvonsa osoittivat samalla heidän miehuullisuuttansa ja luottamustansa. Salomonin valtikka kannettiin juhlallisesti leirin läpitse. Korkean kukkulan laella, joka kenties oli jonkun muinaisen sankarin hautakumpu, lausui Ester, profetissa, armeijan kiivas-uskoisimpien keskellä yllyttäviä ennustuksiansa. Mikä komea näky! — ihana, innostunut tyttö, vakavia, hartaita sotureita ryhmittäin ympäri, vartiatulten punaiset liekit, jotka, yhtyen kuun hopeisin varjoihin, valaisivat hänen seuralaistensa monivärisiä turbaneja ja heiskuvia haarniskoita!
Alroy'n teltassa Jabaster neuvotteli oppilaansa kanssa huomispäivän tuumista.
"Tämä on toisenlainen näkymö kuin Kaukason luola", sanoi Alroy, kun ylimmäinen pappi aikoi lähteä.
"Niillä on suuri yhtäläisyys; isiemme Jumala on meidän kanssamme."
"Niin! Sotalaumojen Herra. Moses oli suuri mies. Ainoastaan valloituksen elämä on jonkun-arvoinen."
"Te mietitte?"
"Entisyyttä. Nykyisyys on valmiina. Liiallinen ajatteleminen saattaa pilata sitä."
"Entisyys on viisautta varten, nykyisyys toimintaa varten, vaan iloa varten on tulevaisuus. Se tieto, että temppelin rakentaminen on käsillä, että Herran voideltu kerran vielä on asuva Davidin huoneessa, täyttää mieleni; ja kun minä ajattelen vastaista kunniaamme, minä melkein unhotan hellässä innostuksessani sen arvokkaisuuden, joka on sovelias pyhälle viralleni."
"Jerusalem — minä olen nähnyt sen. Montako tuntia on päivän koittoon?"
"Noin kolme."
"Kumma kyllä, minä voisin nukkua. Muistaakseni olin aina levotonna iltaa ennen taisteloa. Mikä syy siihen on, Jabaster?"
"Teidän uskonne, herrani, on syvä."
"Niin, minussa ei ole mitään pelkoa. Minun osani ei ole vielä säätty.Hyvää yötä, Jabaster. Käy Asrielin luona urhoisa pappi. Pharez!"
"Herra!"
"Herätä minua toisella vahtimuutoksella. Hyvää yötä, poikani."
"Hyvää yötä, Herrani!"
"Pharez!"
"Herätä minua kaiken mokomin toisella vahtimuutoksella. Luuletko, että vielä on kolme tuntia, ennenkuin päivä koittaa?"
"Niillä vaiheilla, herra."
"Hyvä! toisella vahtimuutoksella, muista; hyvää yötä!"
"Jo on toinen vahtimuutos, herrani."
"Näin pian? Olenko minä nukkunut? Minä olen hilpeä kuin kotka. KäskeScherirah tänne, poikani."
"Se on omituista, etten minä koskaan enää näe unta. Ennen pakoani nukuntani aina häirittyi. Sanokoot mitä tahansa, mies on syntynyt toimintaa varten. Elämäni on nyt sointuisa, ja uni on muuttunut, miksi luonto sitä aikoi, lohdutukseksi eikä taisteloksi. Ennen se oli kamppaus mustien intohimojen ja kirkkaitten unelmien välillä, joitten tuotteliaissa kuvauksissa ja valoisissa näyissä etsin turvaa jokapäiväisen todellisuuden synkästä kurjuudesta."
"Minun tekee mieli vetää syrjille teltani varjostimet. Majesteetillinen näky! Minäkö todella olen nostanut tämän armeijan! Aavalla lakealla, niin pitkältä kuin silmäni näkee, lumivalkoiset teltat kaunistavat purpuranväristä maisemaa, ja sotarintaan asetetut legionat kokoontuvat lippujensa ympärille taistelemaan minun puolestani. Tämä on Aasian kuolemantuska."
"Vuosi takaperin minä juuri tässä paikassa laskeusin alas kuolemaan tuntemattomana olentona taikka tunnettuna ja tunnustettuna ainoastaan ylenkatseella, ja nyt maailman sultanit rientävät minua vastustamaan. Minussa ei ole mitään pelkoa. Minun osani ei ole vielä säätty. Ja mimmoiseksi se kääntynee? Sen ratkaiskoon se voima; joka on tähän asti muodostanut koko minun elämäni."
"Jerusalem, Jerusalem — aina hän jahkii Jerusalemia. Vaikka hän on oppinut, on hän ahdasmielinen uskonkiihkolainen, jonka uneksiva muisti mielellään saattaisi tulevaisuuden entisyyden kaltaiseksi. Voi Bagdad, Bagdad, sinun hohtavissa saleissasi on sulo, suurempi kuin kaikki hänen salaiset oppinsa!"
"Haa! Scherirah! Päivä valkenee kohta; tähdet loistavat vielä. Ilma on varsin mieluisa. Huomispäivä on suuri päivä, Scherirah, Israelille ja teille. Te johdatatte päällekarkausta. Tulkaat hetkeksi teltaani, urhoollinen Scherirah'ni."
Päivä koitti — vahva kolonni Hebrealaisia hyökkäsi, Scherirah'n komennolla, kalifin armeijan keskirintaa vastaan. Toinen kolonni karkasi, Jabasterin johdolla, kohti vasenta siipeä, jonka päällikkönä Rumin sultani oli. Tuskin oli Alroy huomannut, että Scherirah'n oli onnistunut tunkea Turkkilaisten keskirinnan läpi, kun hän jo asettui Pyhän Vartiakunnan etupäähän ja vastustamattomalla ryntäyksellä saatti heidät täydelliseen epäjärjestykseen ja hämminkiin. Syrian sultanin osasto ja suuri osa keskirinnasta karkoitettiin kokonaan ja ajettiin virtaan, ja Malekin osaston jäännökset eroitettiin kauas hänen vasemasta siivestänsä.
Mutta sillä välin kuin Alroy jo piti voittoa varmana, odottivat peräti toiset onnen vaiheet Jabasterin osastoa. Rumin sultani, joka oli sioittunut hyvin etuisalle paikalle ja komensi sotureita, jotka olivat tottuneet Konstantinopolin Kreikkalaisten sotajärjestykseen, vastaan-otti Jabasterin hyömäyksen horjumatta eikä ainoastaan peruuttanut hänen töyväystänsä, vaan syöksähti viimein itsekin heihin käsiksi, seuhtoen ja hajottaen Hebrealaisten kolonneja tykkönänsä. Turhaan koetti Jabaster järjestää sotureitansa, turhaan hän toimitti erinomaisia urhouden töitä, turhaan kaatoi hän itse sultanin lipunkantajan maahan, vieläpä kerran tunkeusi monarkin teltaan saakka. hänen osastonsa kukistettiin perinjuurin. Se into, jolla Rumin sultani ahdisti vastustajiansa, esti häntä Turkkilaisten keskirinnan avutonta tilaa huomaamasta. Jos hän vaan olisi, Jabasterin osaston masennettuansa, tyytynyt käymään takaapäin Alroy'n kimppuun, olisi tämä päivä ehkä päättynyt ihan toisella lailla. Mutta nyt Alroy'n terävä silmä pian havaitsi hänen erhetyksensä, ja hän käytti toisen varomattomuutta edukseen. Hän jätti Ithamarin pitämään keskirintaa alallansa, kiiruhti itse Pyhällä Vartiakunnalla Rumin sultania vastaan ja antoi Jabasterille tilaisuutta koota osan omasta joukostaan. Rumin sultani, joka oivalsi, että kaikki oli hukassa toisten päällikköjen taitamattoman käytöksen tähden, käski soturinsa pois, peräytyi nopeasti, vaikka hyvässä järjestyksessä Bagdadiin, vei muassaan kalifin, hänen hareminsa ja osan hänen aarteistansa, ja pakeni Syriaan. Sillä välin jälelle jääneen turkkilaisen armeijan tappio kävi täydelliseksi. Tigrin vedet muuttuivat ruskeiksi verestä, ja ne kaupungit, joitten läpitse se juoksi, saivat tiedon Alroy'n voitosta hänen vihollistensa uiskentelevien ruumiitten kautta. Kolmekymmentä tuhatta Turkkilaista surmattiin tässä tappelussa: näitten joukossa Bagdadin ja Syrian sultanit ja suuri paljous atabekejä, emirejä ja muita päälliköitä. Kokonainen osasto, joka huomasi itsensä saarretuksi, heittäysi voittajien armoihin ja luopuivat aseistaan. Kolmen sultanin leirit ja aarteet anastettiin niinikään, ja pakeniat olivat niin hajalle ajetut, etteivät yrittäneetkään kokoontumaan, vaan joukostansa eksyneinä ja toivottomina levisivät läheisiin maakuntiin ja ryöstivät niitä. Jabasterin osaston väenhukka oli myöskin iso, mutta muu armeija ei kärsinyt suurta vahinkoa. Alroy itse oli vähäisen haavoitettu. Taisteloa kesti vaan kolme tuntia. Sen seuraukset olivat äärettomät. David Alroy oli nyt Idän hallitsia.
Lakea oli täynnä ihmisten ja hevosten ruumiita, aseita, lippuja ja maahan kumottuja teltoja. Palaten Rumin sultanin takaa-ajosta Alroy käski torvensoittajain kutsua aseisin ja, tomulla ja verellä peittyneenä, nousi ratsunsa selästä ja seisattui Malekin teltan eteen, nojautuen veriseen käyräsapeliinsa, samalla kuin hänen voittoisat kenraalinsa ympäröivät häntä.
"Jabaster!" Alroy lausui, ojentaen kättänsä ylimmäiselle papille, "hyvä oli, että teidän sotureillanne oli semmoinen johdattaja. Ei kukaan muu kuin te olisi voinut saada heitä järjestymään. Teidän tarvitsee harjoittaa poikianne vähäisen, ennenkuin he jälleen joutuvat Kappadokian ratsuväen pariin. Urhoollinen Scherirah, me emme unhota ryntäystänne. Asriel, sanokaat vartiakunnalle minun puolestani, että heidän käyräsapelinsa aikaan saattivat Tigrin voiton. Ithamar, mitkä ovat vereksimmät soturimme?"
"Aderbeidshanin legiona, herra."
"Kuinka suuri se on?"
"Heitä on kaksitoista tuhatta miestä: me voimme koota kaksi kolmannesta."
"Uljas Ithamar, ottakaat Aderbeidshanin väki ja yksi vartiakunnan osasto, astukaat Bagdadin luo ja vaatikaat kaupunkia antaumaan. Jos Rumin sultani tarjoo tappelua, asettukaat sotarintaan ja hän tyydyttäköön halunsa. Tätä nykyä soturit näitten kiiruisten marssien ja tuimien taisteloin perästä tarvinnevat lepoa. Luullakseni hän ei kauan viivy. Käskekäät kaupungin antautua ja sanokaat, että, jos vastusta tehdään, minä saatan sen yhtä autioksi kuin vanha Babylon. Älkäät hieroko rauhaa minkään aseellisen joukon kanssa. Missä se soturi on, joka pelasti pääni murskaksi joutumasta — hänen nimensä on Benaiah?"
"Minä odotan teidän käskyänne, herrani."
"Te olette kapteini. Yhtykäät Ithamarin osastoon ja voittakaat uusia laakereita, ennenkuin tapaamme toisemme jälleen. Oivallinen Asriel, pankaat veljellenne sana meidän menestyksestämme."
"Herra, useita Tatareja on jo lähetetty Hamadaniin."
"Hyvä! Laittakaat vielä yksi, joka vie tämän kirjoituksen sisarelleni, Miriamille. Toimittakaat Malekin telta voitonmerkiksi Hamadaniin. Elnebar, te Hebrealaisten Goljat, te kannoitte pyhää standariamme niinkuin sankari! Kuinka profetissan laita on? Minä näin hänen ryntäävän eteenpäin meidän riveissämme, pitäen miekkaansa ylhäällä lumivalkoisella käsivarrellansa, pitkät, mustat hiukset liehuen ikäänkuin myrskypilvi, ja silmät leimuten tulta."
"Kuninkaan vuotaa veri", lausui Jabaster.
"Hiukan vaan, se virvoittaa minua. Minä olen vähän kuumeessa.Kuningaskunta vesipisarasta! Ja nyt haavoitettujen ystäviemme luo.Asriel, ruvetkaat järjestämään leiriä! Sabbatin aatto on käsillä. Aikajoutuu."
Kuolleet olivat ryöstetyt ja viskatut virtaan, Hebrealaisten leiri oli valmis. Etevinten upseeriensa kanssa kävi Alroy haavoitettuja katsomassa ja urhoollisia kiittämässä. Se häärinä, joka aina syntyy voitetun taistelun perästä, lisääntyi tällä kertaa armeijan levottomuudesta, kun se kiitollisuudessansa tahtoi tyystisti vaarin-ottaa lähestyvää sabbatia.
Kun aurinko laski, sabbati oli alkava. Aaltoileva ilman ranta esti sitä hetkeä tarkoin määräämästä, jolloin se katosi. Karmosiinipunainen päivänkerä vieri purpuranväristen vuorten taa, ja uhkea, ruusuinen hohto oli levinnyt taivaan ylitse. Silloin nähtiin, kuinka hartaat uskonkiihkolaiset, ylpeillen Talmudin tiedostansa, pitivät valkoista silkkivyhtiä käsissänsä ja ilmoittivat sabbatin tuloa sen muuttuvia värejä myöten. Niin kauan kuin vyhti vielä paistoi kullalta, hilke yhä kuului aseseppien pajasta, ruvankeittäjien valkea yhä lehotti, hevosväki talutti ratsujansa virralle, ja uutterat jalkasoturit sitoivat teltojansa ja veistivät paalustojaan. Silkkivyhti kävi punaiseksi, asesepät takoivat enentyneellä innolla, ruvankeittäjät puhalsivat ankarammin, hevosväki riensi pois virralta, jalkasoturit katselivat huolestuneina tummentuvaa hämärää.
Silkkivyhti kävi siniseksi; himmeä, haudankaltainen, harmaa väri samensi sen heleyttä. Sääskien hyrinä kuului, yön lepakot kiertelivät teltojen ympäri, torvet raikkuivat kaikilta kulmilta, aurinko oli laskenut, sabbati oli alkanut. Paja oli vaijennut, valkea sammunut, hevosten korskunta ja miesten hyörinä herjennyt. Syvä, äkkinen, kaikkialle leviävä äänettömyys painui mahtavaan armeijaan. Oli yö; sabbatin pyhä lamppu paloi kaikissa leirin teltoissa, joka hiljaisuutensa ja loistonsa puolesta kilpaili äänetönten ja hehkuvien taivasten kanssa.
Aamu tuli; soturit kokoontuivat alttarien ja uhrien ympärille. Ylimmäinen pappi ja häntä palvelevat leviitat julistivat Israelin Jumalan ykseyttä ja kaikkivaltaa, ja hänen voittaneen ja valitun kansansa samantunteiset vastaukset kajahtivat lakean ylitse. He palasivat jälleen teltoihinsa lain selittämistä kuuntelemaan; ei saanut kävelläkään sabbatina pidempää matkaa kuin sen, joka eroittaa Jerusalemin Öljyvuoresta. Yhtä pitkä oli myöskin temppelin ja tabernakelin väli; se oli tarkasti mitattu, ja jokainen Hebrealainen, joka sinä päivänä lähti leiristä, havaittiin lukevan sabbatipäiväyksen askelia. Vihdoin aurinko taas laski, ja yhtäkkiä valkeita leiskahti, ääniä kuului, ihmiset liikkuivat sillä erinäisellä ja pikaisella tavalla, josta edellisen illan hiljaisuus oli ollut omituinen. Naurun hekotukset, soiton helinä ilmoittivat tulevan yön juhlallisuutta; elatus-aineita tuli yltäkyllin läheisistä kylistä, ja ennen pitkää hurskaat voittajat viettivät äskeistä triumfiansa iloisilla kemuilla.
Aamulla yksi Tatari saapui Ithamarin tyköä, kertoen Alroy'lle, että Rumin sultani oli vetäynyt Syriaan, että Bagdad oli jätetty puollustamatta, mutta että hän oli suostunut siihen asukkaitten pyyntöön, että lähetyskunta saisi käydä Alroy'n luona, ennenkuin soturit astuisivat kaupunkiin. Hän oli myöskin vakuuttanut heille turvallista matkaa.
Seuraavana aamuna sanansaattajat ilmoittivat lähetyskunnan tulon. Koko armeija oli aseissa. Alroy oli käskenyt, että armon-anojat vietäisiin koko leirin läpitse, ennenkuin he laskettaisiin kuninkaalliseen teltaan, jonka kummallekin puolelle Pyhä Vartiakunta oli sioitettu. Teltan syrjälle vedetyt varjostimet asettivat näkyviin voittajan itse, joka istui komealla divanilla. Hänen oikealla kädellänsä seisoi Jabaster papillisessa puvussaan, vasemmalla Scherirah. Hänen takanansa jättiläinen Elnebar piti pyhää valtikkaa. Joukko päälliköitä oli järjestetty teltan molemmille puolille.
Symbalein ja verhottujen vaskirumpujen ääni kuului ja matalia torvien toitotuksia; seurueen etumainen osa nähtiin teltoilla reunustetun käytävän kaukaisessa päässä. Ensiksi tuli joukko kauniita nuorukaisia, astuen kaksittain ja sirotellen kukkia, sitten sarja soittoniekkoja väljissä, kultakankaisissa vaatteissa, vieretellen hopeatorvilla vaikeroivia säveliä. Näitten perästä seurasi orjia kaikista ilman-aloista, kantaen itsekukin jotakin oman maansa parasta ja kalliinta tuotetta: neekerit elefantin hampaita, strutsinsulkia ja kultahiekalla täytettyjä korulippaita; Syrialaiset harvinaisia sota-asuja; Persialaiset atarguli-vaaseja, ja Intialaiset korittain Ormuzin helmiä ja hienoja Kashmirin shaaleja. Lastensa keskellä, joista joka toinen talutti valkoista, joka toinen vaaleanruskeata metsäkaurista, Arabialainen puettuna siniseen vaippaansa johdatti karmosiinipunaisesta silkkinuorasta korkeata, kaarneenkarvaista giraffia. Viisikymmentä kookasta miestä kantoivat parittain hopeakilpeä, joka oli täynnä kultarahoja, taikka kaiverrettuja, timanteilla koristettuja pikareita.
Symbalein soitto ilmoitti kunniapukujen lähenemistä, jotka olivat valitut oikea-uskoisten hallitsian vaatekammiosta; tässä nähtiin Aleppon silkkejä ja Damaskon kullalla kirjailtuja kankaita, päärmättyinä sopelin ja kärpin turkiksilla, untuvaa joutsenen rinnasta ja valkoisen ketun nahkoja.
Näitten jälkeen tuli kaksi harmaata dromedaria hopeisin valjainensa, ja useita satulavaipoilla varustettuja hevosia, joita jokaista pulskeasti vaatetettu palvelia talutti. Viimeinen näistä oli lumivalkoinen oris, jonka otsasta ikäänkuin rubinitähti pilkehti, semmoinen juoksia Salomonin pyhästä hevossiittämöstä, jolla ainoastaan Profeetan jälkeiset ratsastivat.
Verhotut vaskirummut esittelivät mustaa eunukkiparvea, jolla oli tulipunaiset liivit ja norsunluiset sotatapparat. He ympäröivät ja suojelivat yleisön näkyvistä neljäätoista ihanata Cirkassialaista tyttöä, joitten kauniit kasvot ja soreat vartalot muutoinkin kätkyivät pitkiin huntuihin ja uhkeihin, poimuisiin pukuihin.
Voittajaa liketessään komea seurue nöyrästi kumarsi Alroy'n edessä ja asettui leveän käytävän kummallekin puolelle. Lähetyskunta astui esiin; kaksitoista Bagdadin etevintä asukasta, käsivarret ristiin laskettuina, silmät maassa ja vaatteet epäjärjestyksessä. Alavasti ja ääneti jokainen koski kädellänsä maata ja suuteli sitä antaumisensa merkiksi, ja sitten syrjäytyen antoi tietä lähetyskunnan johdattajalle ja puhemiehelle Honainille!
Nöyrästi, mutta sievästi kalifin lääkäri kumarsi Idän valloittajaa. Hänen ryhtinsä ja käytöksensä erosivat suuresti hänen kanssalähettiläistään; hänen kasvojensa muoto oli yhtä tyven ja tyytyväinen, hänen pukunsa yhtä komea ja huoliteltu kuin silloin, kuin hän ensin Bagdadin basaarissa pelasti Alroy'n vilpillisen Abdallah'n käsistä.
Hän puhui, ja hänen sanojensa sointuun vaikeni kaikki.
"Maailman valloittaja, se kohtalo, jota vastaan taistelo on turha, on asettanut meidän henkemme ja omaisuutemme teidän haltuunne. Teidän orjanne tarjoavat teidän hyväksyttäväksenne rikkautensa hedelmiä; ei verona; sillä kaikki on teidän; vaan näyttääkseen teille turvallisuuden ja rauhan tuotteita, ja saadaksensa teitä havaitsemaan, että armeliaisuus on yhtä hyödyllinen voittajalle kuin voitetulle, että säilyttäminen on parempi kuin tuhoaminen, nauttiminen viisaampi kuin hävittäminen."
"Sallimus sääsi, että me synnyimme kalifin orjiksi; sama sallimus on jättänyt hänen valtikkansa teidän huomaanne. Me tarjoamme teille samaa uskollisuutta kuin osoitimme hänelle, ja anomme samaa suojelusta kuin hän antoi meille."
"Vaikka teidän päätöksenne kääntyisi mimmoiseksi hyvänsä, meidän tulee taipua siihen sillä itsensä alentamisella, joka myöntyy korkeampaan valtaan. Emme kuitenkaan ole kokonaan toivoa vailla. Me emme voi unhottaa, ettei meidän ole täytynyt lähestyä mitään barbarilaispäällikköä, joka ei kykene pitämään arvossa sivistyksen vaatimuksia, taiteen luomia ja ihmisyyden lempeämpiä kehoituksia. Me tunnustamme teidän vastustamattoman voimanne, vaan rohkenemme toivoa kaikkia semmoiselta ruhtinaalta, jonka neron kaikki tietävät ja ihmettelevät, joka on hallituksen huolilta ja aseitten askareilta oppimisen jalostuttavaan toimeen säästänyt osan nuoruudestaan, jonka siveyttä puhdas ja ylevä usko on muodostanut, ja joka on siinnyt pyhästä ja kuuluisasta sukukunnasta, jonka verratonta ikää Profeettakin tunnustaa."
Hän taukosi; suostumuksen sohina kuului teltassa; se hiljeni heti kuin valloittaja yritti puhumaan.
"Jalo emiri", vastasi Alroy, "palatkaat takaisin Bagdadiin ja kertokaat kanssa-alamaisillenne, että Israelin kuningas lupaa suojella heidän henkeänsä ja varjella heidän omaisuuttansa.
"Entä heidän uskonsa?" kysyi lähettiläs matalammalla äänellä.
"Suvaitaan", vastasi Alroy kääntyen Jabasterin puoleen.
"Siksi kuin tarkemmin säädetään", lisäsi ylimmäinen pappi.
"Emiri", sanoi Alroy, "kalifia itseä kohdellaan kunnioituksella."
"Teidän korkeutenne mieliksi", Honain vastasi, "Rumin sultani on lähtenyt pois, ja entinen hallitsiamme hänen kanssaan."
"Ja hänen hareminsa?"
"Sekin on lähtenyt."
"Se oli tarpeetonta. Me emme sodi naisia vastaan."
"Miesten yhtä hyvin kuin naisten täytyy myönnyttää teidän korkeutenne laupeutta."
"Benomi", lausui Alroy, puhutellen nuorta vartioväen upseeria, "käskekäät, että kunniavartiasto saattaa tätä jaloa emiriä hänen paluumatkallansa. Me sotamiehet askaroimme vaan raudan nojalla emmekä voi kilpailla Bagdadin kanssa komeudessa; ottakaat kuitenkin tämä tikari lahjoittajan tähden"; ja Alroy ojensi Honainille timanteista säihkyvän tikarin.
Bagdadin lähettiläs astui esiin, otti tikarin, painoi sitä huuliansa vastaan ja pisti sen poveensa.
"Scherirah", jatkoi Alroy, "tämä jalo emiri on teidän hoivissanne. Katsokaat, että sovelias telta valmistetaan hänelle, ja ettei hänen saattoväkensä tarvitse valittaa leirimme karkeita tapoja."
"Teidän korkeutenne mieliksi", vastasi Honain, "minä olen päättänyt tehtäväni, ja teidän suosiollisella luvallanne minä palajan heti takaisin. Minulla on tärkeitä toimia, yhtä tärkeitä kuin nämät, vaikka ne koskevat minua itseä."
"Tehkäät tahtonne, jalo emiri. Benomi, virkanne töihin. Hyvästi, herrani."
Lähetyskunta likeni, kumarsi ja vetäytyi pois. Alroy kääntyi Jabasterin puoleen.
"Tuo ei ollut mikään tavallinen mies, Jabaster?"
"Varsin miellyttävä Turkkilainen, herrani."
"Luuletteko, että hän on Turkkilainen?"
"Hänen puvustansa päättäen."
"Olkoon niin. Asriel, käskekäät purkaa leiri. Me astumme hetiBagdadiin."
Päälliköt menivät eri taholle ryhtyäkseen tarpeellisiin matkahankkeisin. Sanoma, että armeija kohta lähtisi Bagdadiin, levisi pian koko leiriin ja herätti mitä suurinta innostusta. Joka käsi oli työssä, purkasi teltoja, varusti aseita ja hevosia. Alroy vetäytyi majaansa. Varjostimet olivat suljetut. Hän oli yksinään ja vaipui syvään miettimiseen.
"Alroy!" lausui yksi ääni.
Hän vavahti ja katsahti ylös. Hänen edessään seisoi profetissa Ester.
"Ester! Sinäkö se olet?"
"Alroy! Älä astu Babeliin."
"Kuinka?"
"Niin totta kuin elän, Herra on käskenyt niin. Älä astu Babeliin."
"Enkä nauttisi ihaninta voittoani, tyttö?"
"Älä astu Babeliin."
"Mikä sinua pelottaa?"
"Älä astu Babeliin."
"Minäkö muuttaisin kohtaloani ilman mitään syytä?"
"Herra on puhunut. Eikö siinä ole syytä?"
"Minä olen Herran voideltu. Hänen varoituksensa ei ole tavannut minua."
"Nyt se tapaa sinun. Ylenkatsooko kuningas Herran profetissaa? Se onAhabin synti."
"Sinuako ylenkatsoisin? Sitä suuta ylenkatsoisin, joka on voittojeni julistaja? Se olisi sulaa Jumalan pilkkaa. Ennusta triumfia, Ester, eikä Alroy koskaan epäile innostustasi."
"Hän epäilee sitä nyt. Minä näen, että hän epäilee sitä nyt. Oi kuninkaani, minä sanon taas: älä astu Babeliin."
"Kaunis tyttö, sinun silmäsi leimuavat. Ken voi katsella niitten ihmeellistä ja kirkasta loistoa ja epäillä, että Ester on Jumalalta innostettu! Tyynny, suloinen tyttö, joku unelma häiritsee mielikuvitustasi."
"Alroy, Alroy, älä astu Babeliin."
"Minussa ei ole yhtään pelkoa — minä olen lumottu."
"Voi minua! Hän ei tahdo kuulla minua. Kaikki on hukassa!"
"Kaikki on voitettu, ihana tyttö."
"Minä soisin, että olisimme Pyhällä Vuorella ja katselisimme pyhänSionin tähtiä."
"Ester", lausui Alroy, lähestyen ja lempeästi tarttuen hänen käteensä, "Idän pääkaupunki levittää pian ihmeensä silmiesi eteen. Valmista itseäsi kummia katsomaan. Tyttö, me emme ole enään erämaassa. Unhota vaihtelevat mielenjohteesi. Tule, lapseni, valitse itsellesi puoliso päällikköjeni joukosta, ja minä annan kuningaskunnan sinun morsiuslahjaksesi. Minä näkisin mielelläni kruunun sinun korkealla, kuninkaallisella otsallasi. Se ansaitsee sen hyvin."
Profetissa käänsi mustat silmänsä kokonaan Alroy'ta kohden. Mitä hänen mielessänsä liikkui, sitä ei nähty eikä lausuttu.
Hän katseli tarkoin voittajan levollisia ja tutkimattomia kasvoja, hän sysäsi pois hänen kätensä ja riensi ulos teltasta.
Liehuvat liput, kaikkuvat torvet, hirnuvat ratsut ja kiiltävät peitset! Kaukana taivaan rannalla ne välkkyvät, ikäänkuin aamu, kun yön varjot väreillen väistyvät kirkkaan valon edestä.
Kuule! vainojain astunta, ikäänkuin valtameren vuoksi, joka vierii vierimistään yhä eteenpäin ja valloittaa rannan. Vuorten harjoilta, ikäänkuin syöksevä virta, vyöryvä kolonni leviää lakealle.
Judan soturit! hurskaat miehet, jotka taistelette Herran puolesta! Se maa, jossa isänne itkivät ja virittivät vaikeroivia kanteleitansa; se ylpeä kaupunki, jossa vanhempanne surivat kylmäksi jääneitä, kaukaisia kotojaan; teidän ratsunne hyppivät sen edustalla, ja te täytätte ennen pitkää sen palatsit. Judan soturit! hurskaat miehet, jotka taistelette Herran puolesta!
Astu eteenpäin, astu, urhoollinen kansa, hetki on tullut, hetki on tullut! Kaikki vuosisatojen lupaukset, kaikki pyhien viisaitten ennustukset, yhtyvät tänä ihastuttavana hetkenä. Missä nyt sortajain sotavaunut, missä tyrannein purpuravaipat? Hevonen ja isäntä ovat molemmat kaadetut maahan, hevonen ja isäntä ovat molemmat kaadetut maahan!
Nouse, Rachel, erämaasta, nouse, äläkä itke enään. Ei yksinäisen palmupuusi varjon enään tarvitse peittää salaista suruasi. Herra on kuullut lesken huokaukset, Herra on seisauttanut lesken kyynelet. Lohduta mieltäsi, lohduta mieltäsi, lapsesi elävät jälleen!
Niin! niin! lainehtivalla tanterella innokas Asriel loistaa niinkuin tähti, ja rohkea Scherirah pudistaa keihästänsä ankaran Jabasterin käyräsapelin vieressä. Ja hän on tuossa, tuo valittu, jota profeetalliset harput ylistävät, jonka elämä on niinkuin aamukaste Sionin pyhällä kunnaalla: tuo valittu, tuo valittu, joka johdattaa kansansa voittoon. Judan soturit! hurskaat miehet, jotka taistelette Herran puolesta!
He tulevat, he tulevat, he tulevat!
Kaupungin valleilla liikkui viljalta kansaa, virralla vilskui kymmeniä tuhansia venheitä, basaarit olivat suljetut, kadut väkeä täynnä, ja kartanoin katot mustina katselioista. Ithamar oli aamulla tuonut osastonsa kaupunkiin, sen linnoituksia haltuunsa ottaakseen. Ja nyt Hebrealaisten etujoukko, joka oli kauan loittoa näkynyt, lähestyi muureja. Suuri parvi ratsuväkeä erosi pääjoukosta ja ajoi täyttä havia esiin. Komean upseeriston seuratessa ratsasti Alroy maidonkarvaisella hevosellaan kesken lukemattoman kansan huutoja portteja kohden.
Ithamar ja lähetyskunnan jäsenet vastaan-ottivat hänen, mutta Honain ei ollut läsnä. Päälliköt ja melkoinen osa Pyhästä Vartiakunnasta seurasi Alroy'ta, kun häntä kaupungin etevämpiä katuja myöten johdatettiin seraljin eli kalifin palatsin pääportille. Summattoman suuri käytävä saatti lavealle, neliskulmaiselle pihalle, jossa hän astui ratsahilta ja eunukkien päällikkö tervehti häntä. Korkeimpain kenraaleinsa ja lähimmäisten palveliainsa kanssa Alroy vietiin useitten huoneitten läpitse, jotka muistuttivat häntä hänen siellä käynnistänsä Honainin kanssa, siksi kuin hän tuli kalifein suureen neuvoshuoneesen.
Valloittaja heittäysi oikea-uskoisten hallitsiain muhkealle divanille.
"Mukava istuin pitkien marssien perästä", lausui Alroy, kun hän huulillansa kosketti sitä kahvia, jota pää-eunukki tarjosi hänelle kuultavalla kupilla, joka oli valettu neilikanvärisestä porsliinista ja helmillä kaunistettu. "Ithamar, aloittakaat nyt kertomuksenne. Mimmoinen mieli-ala vallitsee kaupungissa? missä Rumin sultani on?"
"Kaupunki, herrani, on levollinen ja luullakseni tyytyväinen. Sultani ja kalifi liikkuvat vielä tämän maakunnan rajoilla."
"Sitä minäkin ajattelin. Kyllä Scherirah masentaa heidät. Asettakaat sotajoukot leiriin ulkopuolelle muureja; kaupungin vartioväki, kymmenen tuhatta miestä, vaihetetaan joka kuukausi. Ithamar, te olette kaupungin kuvernöri. Asriel komentaa armeijaa. Arvoisa Jabaster, tehkäät kertomus kaupungin yhteiskunnallisesta tilasta. Teidän asuntonne on dervissein virkahuoneessa. Urhoollinen Scherirah, minä en voi sallia teille pitkää lepoa. Se on tarpeellista, että te jo kolmen päivän perästä olette menneet virran poikki osastonne kanssa. Te saatte helpon työn. Minua aavistaa, että he eivät taistele. Tulkaat kaikki huomenna puolipäivän aikana tänne neuvotteluun. Jääkäät hyvästi!"
Päälliköt vetäytyivät pois, ylimmäinen pappi jäi jälelle.
"Jos lienee soveliasta, herrani, minä pyytäisin päästä hetkeksi teidän puheillenne."
"Oma Jabasterini, teidän ei tarvitse kuin puhua."
"Herrani, minun oli aikomus puhua Abidanista, joka on yhtä urhoollinen soturi kuin kukaan muu meidän armeijassamme. Minua pahoittaa, että jostakin sattumuksesta hänen ansionsa aina näyttävät jääneen teiltä huomaamatta."
"Abidan! Minä tunnen hänen hyvästi — kelvollinen mies, mutta uneksija, uneksija."
"Uneksija, herrani! Luottakaat minuun, hän on todellinen Israelin lapsi, ja hänen uskonsa on syvä."
"Hyvä, Jabaster, me olemme kaikki todellisia Israelin lapsia. Antakaat minun kuitenkin pitää semmoisia miehiä ympärilläni, jotka eivät näe unia keskellä päivää. Meidän tulee karttaa semmoisia."
"Unet ovat Jumalan orakeli-lauseita."
"Kun Jumala ne lähettää. Aivan oikein, Jabaster. Mutta tänä Abidan ja ne, joitten kanssa hän seurustelee, ovat täynnä ylpeitä käsityksiä, jotka ovat saadut vanhoista muinaistarinoista, ja jotka, jos niitten mukaan menettelisi, saattaisivat hallitsemisen mahdottomaksi — sanalla sanoen, he ovat vaarallisia miehiä."
"Israelin ihanin kukka! Joku on myrkyttänyt teidän pyhän korvanne heidän suhteensa."
"Ei kukaan, arvoisa Jabaster. Minulla ei ole ketään muuta neuvon-antajaa kuin te itse. He olkoot Israelin kukka, mutta he eivät ole sen hedelmiä. Hyviä sotureita — huonoja alamaisia: erinomaisia välikappaleita, joitten avulla voimme saavuttaa suuria tarkoitusperiä. Minun ei tee mieli antaa mitään valtaa uneksijoille. Minun täytyy koota käytöllisiä miehiä ympärilleni — käytöllisiä miehiä. Katsokaat, kuinka Abner, Asriel, Ithamar, Medad — katsokaat, kuinka nämät mukaantuvat kaikkiin, mitä tapahtuu, ja kuitenkin ovat voittamattomia päälliköitä, voittamattomia päälliköitä. Mutta he ovatkin käytöllisiä miehiä, Jabaster; heillä on silmät ja he käyttävät niitä. He osaavat eroittaa aikoja ja oloja. Mutta tällä Abidanilla ei ole kuin yksi ajatus — temppelin rakentaminen: ahdasmielinen uskonkiihkolainen, joka olisi valmis panemaan kaikki altiiksi muodon tähden. Kohoava temppeli kukistuisi pian jälleen tuommoisilta rakentajilta. No, mitä tästä pidätte — juuri sama Abidan saarnasi leirissä, ettei minun tulisi lähteä 'Babeliin', joksi tämä viisasteleva fantasti nimittelee tätä kaupunkia, koska hän oli muka nähnyt jonkun näyn!"
"Oli semmoinenkin aika, jolloin teidän majesteettinne ei halveksinut näkyjä."
"Olenko minä Abidan? Tuleeko muitten ihmisten muodostaa käytöstänsä taikka ajatuksiansa minun mukaani? Minä seison yksinäni tässä maailmassa, toisenlaisena olentona kuin te, semmoisena, jota ette itsekään käsitä. Ollaan tästä puhumatta. Minä en tahdo kuulla mitään enää, minä olen jo kuullut liian paljon. Ja huomenna tavataan neuvottelussa."
Ylimmäinen pappi lähti ääneti pois.
"Hän on mennyt — vihdoin minä olen yksinäni. Minä en kärsi noitten miesten läsnä-oloa, paitsi kun tekoja kysytään. Heidän sanansa, yksin heidän katseensakin häiritsevät minun miettivän ajatukseni hiljaisia luomia. Minä olen taas kerta yksinäni, ja yksinäisyys on ollut valtani kätkyt. Nyt minä tunnen itseni innostuneeksi. Ei nyt tarvitse ihmeitten synnyttämiseksi mitään kujenäytelmiä."
"Salomonin valtikka! Olkoon niin. Entä sitten? Se on nyt Alroy'n valtikka. Mitä se ilman hänen nerottansa on? Legenda sanoi, ettei kukaan muu vapauttaisi kansaamme kuin se, jolla oli Salomonin valtikka. Legenda tiesi, ettei kukaan muu saisi tätä valtikkaa, paitsi semmoinen, jonka väkevän tahdon edessä maailmat niinkuin kohtalokin kumartaisivat. Minä saavutin sen; minä katselin kasvoista kasvoihin aaveruhtinaita heidän hautakammioissaan; ja sama käsi, joka tarttui heidän haamuvaltikkaansa, on voittanut mahtavien kalifien diademin heidän kuninkaallisen virtansa rientävillä vesillä."
"Maailma on minun: ja tuleeko minun luopua saaliista, kaikkia sisältävästä ja sankarillisesta saaliista, toteuttaakseni jonkun uneksivan papin typerää muinaistarinaa ja joutuakseni jonkun legendan lemmikiksi? Hän valloitti Aasian, ja hän rakensi temppelin jälleen. Näinkö minusta aikakirjat kertoisivat? Onko tämä äkkiä ilmi-leimahtunut valta vaipuva jonkunlaiseksi hiiltyväksi ja himmeäksi hallinnoksi jonkun mitättömän maakunnan yli, jonkun paimenperheen siivoksi isännyydeksi? Onko Sotalaumojen Herra niin halpa Jumala, että meidän tulee supistaa hänen voimaansa ja määrätä Jordan ja Libanon Kaikkivaltiaan rajoiksi? Niin ei ole kirjoitettu; ja jos olisikin niin, minä panen oman innostukseni esi-isieni ennustusten verroille. Minäkin olen profeetta, ja Bagdad on oleva minun Sionini. Äänen tytär! No niin, minä olen selvästi kutsuttu. Minä olen Herran palvelia eikä Jabasterin. Olkoon minun sallittu tehdä hänen palveluksensa yhtä yleiseksi kuin hänen voimansa; ja missä se pappi on, joka rohkenee väittää minun uskoani valheeksi sen vuoksi, että hänen alttarinsa suitsevat toisilta kunnailta kuin Judan?"
"Minun täytyy tavata Honainia. Sillä miehellä on suuri äly. Hän yksin voi ymmärtää minun tarkoitukseni. Maailman vallan ei tule perustua uskonlahkolaisten turhiin luuloihin ja yksin-omaisiin oikeuksiin. Jabaster olisi valmis surmaamaan Mahomettilaiset niinkuin Amalekin; Mahomettilaiset, alamaisten suuren enemmistön ja parhaan osan. Hän olisi valmis kokonaan hävittämään kansan pois valtakunnastani, ettei kävisi sanominen, että Ismael sai osan Israelin perinnöstä. Semmoinen uskonkiihkolainen! Minä lähetän hänet Judaa valloittamaan. Meidän tulee olla sovinnollisia. Meidän tulee tehdä jotakin taivuttaaksemme voitettua voittajan asiaan. Tuo rohkea Rumin sultani — olisin suonut, että Abner olisi asettunut hänen tiellensä. Kun rientää pois haremin kanssa! Minua melkein haluttaa itse ruveta takaa-ajajien johdattajaksi ja — rakkaus ja valtioviisaus yhdistyneinä — ja kuitenkin — Honain on siihen omansa — minä panen hänet lähettilääksi. Jahka vaan sopisimme keskenämme. Liiton hieromiset inhottavat minua. Ajatukseni lentävät pois kaikista muista esineistä. Minun täytyy tavata häntä. Jospa vaan voisin kertoa hänelle kaikki, mitä minä ajattelen!! Tämä ovi — minne se vie? Haa! Minusta tuntuu, kuin muistaisin tuon komean käytävän! Ei mitään palveliaa näy. Palatsimme järjestys on vähäisen laimea. Soturini eivät ole mitään hovimiehiä. Mikä mainio linnanhaltia Honainista tulisi! Äänettömyyttä kaikkialla. Niin! se on hyvä. Näitten salien läpitse minä olen varmaan ennen astunut. Jospa vaan kenenkään näkemättä ja tuntematta pääsisin tuon yksinäisen portin luo virran rannalla. Se ei ole mahdotonta. Tässä on useita vaate-asuja. Minä pukeun toiseksi. Uskollinen käyräsapeli, sinä olet tehnyt velvollisuutesi, levähdä vähä aika. Hyvä onni, että olen parraton. Minä rupean eunukiksi. Näin! varsin kaunis vaippa. Tikari, jos pulaan joutuisi, helmillä koristetut varvaskengät, kultakankainen kauhtana, kashmirivyö ja sopelin-nahkainen turkki. Katsahdus peiliin. Hyvä! Minä rupean näyttämään maailman valloittajalta!"
Oli hämärä: vähäinen ja yksinäinen venhe, jota vaan yksi mies sousi, kulki Tigrin virtaa alas ja seisahtui erään kartanon holvikäytävän luo, joka ulottui jokeen asti. Se seisahtui, soutomies veti pois varjostimet, hänen ainoa matkustajansa nousi maalle ja astui holvikäytävän portaita ylös.
Portaitten päähän päästyänsä vieras aukaisi kultaisen ristikon, eteni jotakin käytävää myöten ja saapui kauniisen saliin, joka oli rakennettu valkoisesta ja viheriäisestä marmorista ja johdatti puutarhoihin. Tässä huoneessa ei ketään näkynyt; vieras heittäysi hopeiselle sohvalle, joka oli asetettu permannon keskeltä kohoavan ja porphyrisäiliöön lankeavan suihkulähteen reunalle. Hiljainen kuiskaus herätti vieraan hänen unelmistaan, hiljainen kuiskaus, joka lausui sanan "Honain." Vieras katsahti ylös, yksi haamu, verhottuna maahan ulottuvalla hunnulla, lähestyi puutarhojen puolelta.
"Honain!" sanoi likenevä haamu, heittäen pois huntunsa, "Honain! Ah! tuo kaunis mykkä on palannut!"
Tyttö, armaampi kuin ruusuinen aamu, näki odottamattoman vieraan. He seisoivat, tyttö ja vieras, ääneti katsellen toisiaan. Mies, kynttilä kädessä, ilmestyi salin päässä. Hän sulki oven huolellisesti, hän astui vitkalleen eteenpäin hiljaisin askelin; hän lähestyi naista ja vierasta.
"Alroy!" lausui Honain hämmästyneenä, ja kynttilä putosi hänen kädestään.
"Alroy!" huudahti nainen säikähtyneellä muodolla: hän vaaleni ja nojausi pylvästä vastaan.
"Kalifin tytär!" lausui Israelin johdattaja; ja hän likeni ja lankesi polvillensa ja tarttui hänen liikkumattomaan käteensä, "minä olen todella se Alroy, jolle sallimus on antanut sinun isäsi valtakunnan; mutta prinsessa Schirenen ei tarvitse pelätä sitä, joka pitää tätä hänen suosionsa muistoa kalliimpana kuin kaikkia voittojaan;" ja hän otti povestaan smaragdeista ja helmistä liitetyn rukousnauhan ja, nousten verkalleen, painoi sen hänen vapisevaan käteensä.
Prinsessa kääntyi pois ja kätki kasvonsa käsivarteensa, jota hän piti pylvästä vastaan.
"Hyvä Honain", Alroy lausui, "te luulitte, että minä olin unhottanut kaikki menneet — te luulitte minua kiittämättömäksi. Minun läsnä-oloni täällä osoittaa, ettei niin ole laita. Minä tulin teidän toiveitanne kuulustelemaan. Minä tulin niitä noudattamaan ja täyttämään, jos vaan siihen kykenen."
"Herra", vastasi Honain, joka oli tointunut siitä mielenliikutuksesta, joka ei usein saanut valtaa hänessä, ja siitä hämmästyksestä, johon hän harvoin joutui, "herra, minä en pyydä suuria. Te näette edessänne hallitsiani tyttären. Yhtymys semmoinen, jota, luullakseni, tämä nainen ei helposti anna minulle anteeksi, on jossakin määrässä ilmaissut teille hänen tilansa ja tunteensa. Prinsessa Schirene käytti viimeisiä mullistuksia päästäkseen semmoisesta elämästä, jota hän ei millään lailla voinut kärsiä, ja semmoisesta kohtalosta, joka kammotti häntä. Minä olin hänen ainoa neuvon-antajansa, vieläpä, hän olkoon vakuutettu siitä, uskollinenkin, vaikka ehkä vähäisen varomaton. Kaupungin asukasten vastustamaton tahto, että minä menisin lähettiläänä valloittajan luo, esti meitä pakenemasta, niinkuin olimme aikoneet. Sen jälkeen minä sotaväen liikuntoihin katsoen olen luullut viisaammaksi toistaiseksi jäädä tänne, vaikka minä olen levittänyt sen huhun, että olen lähtenyt pois. Puutarhani kioskissa prinsessa nyt on vapaa-ehtoisena vankina. Hämärässä hän salaisesti tulee etsimään halpaa virvoitusta minun seurassani ja kuuntelemaan niitä uutisia, joita minä päivällä valhepuvussani ongin. Kertomukseni, herra, on lyhyt ja yksinkertainen. Me olemme teidän vallassanne; minä en koeta luovuttaa teidän välitystänne, vaan sen sijaan anon teiltä turvaa."
"Kallis Honain, se on tarpeetonta. Prinsessa Schirenen ei tarvitse kuin lausua tahtonsa ja se täytetään. Minä tulin puhumaan tärkeistä asioista, Honain, mutta minä vetäydyn pois, sillä minä olen nyt liika-vieras. Huomenna, jos suvaitsette, minä palaan tänne samaan aikaan ja samassa valhepuvussa. Sillä välin prinsessa ehkä lausunee teille toiveitaan, ja te laaditte ne minulle. Joko saattoväki muihin maihin taikka palatsi taikka maakunta hallittavaksi taikka asuttavaksi — mutta minä en tahdo tarjota semmoiselle, jonka tulisi käskeä. Jääkäät hyvästi! jalo nainen. Antakaat entiset anteeksi! Huomenna, hyvä Honain! yhtykäämme. Hyvästi!"
"Kuninkaan otsa oli synkkä", lausui Ithamar Asrielille, kun he neuvottelusta tullen astuivat komeaan purteensa.
"Ajatuksista; hänellä on niin paljon mietittävää; kummallista, kuinka hän jaksaa kantaa kaikki!"
"Minä olen nähnyt hänet iloisena taistelon aattona, ja vilkkaana vaikka levollisena, kun tärkeämmät asiat kuin nämät ovat häntä rasittaneet. Hänen otsansa oli synkkä, mutta ei, niin minusta näytti,ajatuksista; ennemmin sopisi sanoaäreydestä. Huomasitteko, kuinka hän tiuski Jabasteria?"
"Aika lailla! Vakava pappi väänneksi tuskissansa ja kun hän kirjoitti nimensä tuon käskyn alle, vapisi hänen ruokonsa vihasta. Minä en koskaan nähnyt ihmistä niin vaaleana."
"Eikä niin äänettömänä. Hän oli muodoltaan niinkuin ilmeinen myrsky.Minä sanon teille jotakin, Asriel, tämä vakava pappi ei suosi meitä."
"Vastako sen salaisuuden nyt olette huomanneet, Ithamar? Me emme ole hänen poikiansa. Eikä, totta puhuen, meidän hallitsiammekaan. Minä olen iloinen, että kuningas on niin luja Abidanin suhteen. Jos tämä olisi neuvoskunnassa, hän puollustaisi Jabasteria."
"No! hän on suorastaan Jabasterin kätyri. Mitä te luuletteScherirah'sta?"
"Minä en luottaisi häneen. Niin kauan kuin soditaan, hän ei huoli mistään muusta; vaan, muistakaat sanani, Ithamar: kun rauha tulee, hän auttaa pappia."
"Medad pääsnee neuvoskuntaan. Hän on meidän puolellamme."
"Kaikesta sydämestänsä. Olisi hyvä, jos teidän veljenne olisi täällä,Asriel: hän on ainoa, joka pitää Jabasterille. Alroy rakastaa teidänveljeänne niinkuin itseänsä. Lieneekö siinä perää, että hän aikoo naidaMiriamin?"
"Niin kuningas soisi. Varsin sievä avioliitto Abnerille.
"Koko maailma on tarjona meille. Saa nähdä, kuka pääsee Syrian varakuninkaaksi?"
"Kun olemme valloittaneet sen. Ei suinkaan Scherirah. Muistakaat sanani, Ithamar: hänestä ei tule koskaan mitään hallitsiata. Pikemmin teistä taikka minusta. Itse puolestani jäisin mieluisammin siksi kuin olen."
"Teillä onkin hyvä virka; kaikkein paras."
"Samoin kuin kaupungin hallintokin. Siinä tarvitaan vaan vahdinpito."
"No, auttakaat te siis minua, että saan Syrian, niin teidän sopii pyytää minun virkaani."
"Olkoon menneeksi. Jabaster tahtoisi, että hebrealaisessa valtakunnassa ylimmäinen pappi olisi todella suuri-visiri."
"Alroy rupeaa kaiketi omaksi ministeriksensä."
"Siitä minä en ole varma. Hän ehkä mieluisammin lähtee itse johdattamaan Syrian sotaretkeä; hänen täytyy jättää joku päällikkö Bagdadiin. Jabaster ei ole mikään kenraali."
"Ei, ei ollenkaan. Alroy on epäilemättä mielissään, kun hän saa jättääJabasterin kotiin. Rumin sultani ei liene aina niin armelias."
"Ha! ha! se vasta oli pako!"
"Taivasten kautta! Minä luulin, että kaikki oli hukassa. Teidän päällekarkauksenne oli todella komea."
"Minä en koskaan unhota sitä. Minä olin vähällä ratsastaa Jabasterin kumoon."
"Hyvä, kun olisitte niin tehneet!"
On tuo hellä hämärän hetki, jolloin tytöt yksinäisessä lehdossansa huokailevat hempeämmin kuin illan henki! Hiukeeva ruusu kohottaa päätänsä ja kuuntelee satakieltä, kun iloiset ja hartaat ylistykset vuotavat hänen sykkivästä rinnastaan: hiukeeva ruusu kohottaa päätänsä ja kuuntelee punehtuen.
Selkeään, ruusunpunaiseen ilmaan, jossa yksinäinen tähti välkkyy, soleva ja suippo sypressi ylenee, ikäänkuin synkkä ajatus kesken uhkuvaa riemua. Visertävä lintu, yksinäinen tähti, vakava puu, lemuava kukka ovat vaaralliset sinä hellänä hetkenä, jolloin tytöt tummassa lehdossansa huokailevat hempeämmin kuin illan henki.
Kalifin tytär tulee raitista ilmaa hengittämään, luuttu on hänen ainoa seuransa. Hän istuutuu suihkulahteen reunalle ja katselee putoavaa vettä. Hänen poskensa nojautuu hänen käsivarteensa, ikäänkuin hedelmä soreaan lehvään. Hyvin miettivältä näyttävät hehkeän ja ihanan naisen kasvot. Hän vävähtää; lämmin, hekumallinen huuli koskee hänen vienoa, joutilasta kättänsä. Se on hänen oma gazellinsa. Isoilla ja loistavilla silmillänsä, jotka puhuvat selvemmin kuin moni suu, rakas palvelia ääneti kysyy syytä emäntänsä yksitotisuuteen.
"Voi! kaunis gazelli! voi! kaunis gazelli!" prinsessa huudahti. "Sinun huulesi ovat joutsenta lauheammat, sinun huulesi ovat joutsenta lauheammat; muttahänenhohtivat lempeä, kun koskivat, minun kaunis gazellini! minun kaunis gazellini!"
"Voi! kaunis gazelli! voi! kaunis gazelli!" prinsessa huudahti; "sinun silmäsi ovat niinkuin yön tähdet; muttahänenloistivat lemmestä, kun katselivat, minun kaunis gazellini! minun kaunis gazellini!"
Hän tarttui luuttuunsa, hän hypitti kiihkeästi sormiansa sen helevillä kielillä, ja katsellen rusottavaa taivasta, koko sen runollisuutta lainataksensa, näin, näin hän lauloi; näin, näin hän lauloi:
Hän nousi kuni aamu armas,Mi loistaa Syrian taivaalla;Ja synkkää voimaa silmä säihkyi,Ja valtaa kuvas' vartalo!
Mun sieluin! kolkko maa sä lienet,Tält' auringolta valos saat;Mut himmeyden poisti maastaJo rakkauden sätehet!
Hän nousi kuni aamu armas,Mi loistaa Syrian taivaalla;Ja synkkää voimaa silmä säihkyi,Ja valtaa kuvas' vartalo!
"Kerta vielä, kerta vielä! Oi! laulakaat tämä laulu kerta vielä!"
Prinsessa säikähti ja katsoi ympärillensä. Alroy seisoi hänen edessään. Hän nousi, hän aikoi vetäytyä pois; vaan lähestyen valloittaja tarttui hänen käteensä.
"Ihana prinsessa", Alroy lausui, "älkäät salliko, että saa sanoa, jotta minun läsnä-oloni karkoitti sekä kauneuden että soiton."
"Herrani, varmaan vartoo Honain teitä. Antakaat minun kutsua häntä."
"Prinsessa, minä en tullut Honainia puhuttelemaan."
Alroy istuutui hänen viereensä. Ruhtinaan kasvot olivat vaaleat, hänen sydäntänsä tykytti.
"Tämä puutarha", hän sanoi viimein matalalla äänellä; "tämä puutarha — lyhyt, lyhyt aika on kulunut siitä kuin minä ensin astuin sen somia käytäviä, vaan kuitenkin nämät päivät näyttävät minusta niinkuin kaukainen muisto toisesta elämästä."
"Se onkin toinen elämä", vastasi prinsessa. "Me itse, maailma, kaikki muodot ja käytökset, kaikki tunteet ja tavat ovat tosiaan muuttuneet ikäänkuin olisimme hengittäneet toisia ilmoja."
"Suuri muutos on tapahtunut."
"Siitä kuin ensin kävitte minun komeassa kioskissani. Sievä leikkikalu!Minä pyydän, että se säästetään."
"Se on pyhä niinkuin te itse."
"Te olette kohtelias voittaja."
"Minä en ole mikään voittaja, kaunis Schirene, vaan orja, halvempi kuin olin silloin, kuin ensin nöyrästi kumarsin teidän edessänne."
"Ja veitte muassanne muiston, jota minä en ole unhottanut. Teidän rukousnauhanne on tässä."
"Sallikaat minun vaatia sitä takaisin. Se on ollut minun lohdutukseni monessa vaarassa, ihana tyttö. Taistelon aattona minä panin sen rinnalleni."
Prinsessa ojensi hänelle rukousnauhan ja käänsi pois päätänsä. Hänen kätensä jäi Alroy'n käteen; tämä painoi sitä huuliansa vastaan. Ja näin oikealla kädellänsä pitäen kiinni prinsessan kädestä, Alroy vasemmalla syleili häntä, kun hän lankesi polvillensa.
"Voi ihana! Voi ihanata ihanampi! sillä sinä olet minulle ikäänkuin häiritsemätön uni", huudahti Israelin nuori johdattaja, "anna minun osoittaa sinulle kunnioitustani. Minä en tarjoa sinulle mitään valtaa; minä en tarjoa sinulle mitään aarteita; minä en tarjoa sinulle mitään noita uhkean mielenkuvituksen lukemattomia nautintoja — nämät kaikki olkoot sinun, vaan kaikkia näitä sinä olet kokenut; mutta jos semmoisen hengen hehkuva rakkaus, joka ei ole koskaan taipunut naisten tahtoon eikä miesten voimaan — jos Alroy'n sielun harras altiiksi antaminen — katsotaan soveliaaksi uhriksi sinun erinomaisen armautesi alttarille, minä palvelen sinua, Schirene, minä palvelen sinua, minä palvelen sinua!"
"Siitä kuin ensikerran katselin sinua, siitä kuin sinun kauneutesi ilmestyi minun eteeni niinkuin kirkas, hyvä-enteinen tähti, on sinun kuvasi aina pysynyt salaisen rakkauteni hiljaisessa kätkössä. Silloin, silloin minä olin semmoinen olento, jonka pelkkää koskemistakin sinun uskontosi piti häpeänä. Minä olen kostanut pitkien vuosisatojen vääryydet Aasian parhaalla verellä; minä olen palannut kunniassa ja loistossa vaatimaan jälleen muinaista valtikkaani; vaan paljoa suloisempi kuin kosto, paljoa suloisempi kuin pyhien sukukuntieni joutuisa kokoontuminen, pikaiset voitot ja vallan hohde, ovat nämät jumaloitsevan rakkauden lyhyet hetket, tämän rakkauden, johon minä vuodatan elämäni innon!"
"Voi minun sieluni, minun henkeni, minun koko olentoni! sinä olet ääneti, vaan sinun äänettömyytesi on suloisempi kuin muitten puhe. Suostu, suostu, kallis Schirene, suostu anojaasi! Sinun uskontosi, sinun isiesi uskonto, sinun kansalliset tapasi, nämät, nämät pidetään kunniassa, ihana tyttö! Faraon tytär antoi tumman kauneutensa suurelle esi-isälleni. Sinun kasvosi ovat niinkuin kirkas, viehättävä päivä! Älä salli sanottavaksi, että Nilin tytär vastaan-otti Israelin kruunun — että Tigrin tytär hylkäsi meidän valtikkamme. Minä en ole Salomon, vaan minä olen semmoinen, joka, jos Schirene istuisi vieressäni valta-istuimellani, saattaisin Salomonin kuuluisat ajantiedot tuntumaan ikävältä ja hämärältä sadulta sinun verrattoman loistosi rinnalla!"
Hän taukosi, prinsessa käänsi tähän saakka kätketyt kasvonsa ja kallisti ne hänen sydäntänsä vastaan. "Oi Alroy!" hän huudahti, "minulla ei ole mikään usko, ei mikään isänmaa, ei mikään elämä, paitsi sinä!"
"Kuningas hidastelee tänään."
"Onko tosi, Asriel, että sanomia on tullut Hamadanista?"
"Vähäpätöisiä, Ithamar. Minulle tuli yksityisiä kirjeitä Abnerilta.Kaikki on rauhassa."
"On jo melkoinen aika kulunut. Milloin te lähdette liikkeelle,Scherirah?"
"Sotaväkeni on valmiina. Minä odotan käskyä. Tämän aamun neuvottelu on ehkä asian päättävä."
"Tämän aamun neuvottelussa on määrä järjestää kaupungin yhteiskunnallisia asioita", muistutti Jabaster.
"Vai niin!" sanoi Asriel. Oletteko suorittaneet kertomuksenne,Jabaster?"
"Tässä se on", vastasi ylimmäinen pappi. "Hebrealainen lainsäätäjä ei tarvitse suurta miettimistä sääntöjensä laatimiseen. Hänellä on kaava, jota ei aika voi hävittää eikä ajatteleminen parantaa."
Ithamar ja Asriel iskivät silmää toisilleen. Scherirah näytti juhlalliselta. Tuosta seurasi vaiti-olo, jonka Asriel keskeytti.
"Tämä on jalo kaupunki, tämä Bagdad. Minä en ole vielä käynyt teidän asunnossanne, Jabaster. Te saitte hyvän majan."
"Kyllä. Minä toivon, ettemme kauan viivy täällä. Suuri päämäärä ei ole vielä saavutettu."
"Kuinka pitkältä on tästä pyhään kaupunkiin?" kysyi Scherirah.
"Kuukauden matka", Jabaster vastasi.
"Ja kun olette ehtineet sinne?" kysyi Ithamar.
"Te saatte taistella Frankkeja vastaan", arveli Asriel.
"Jabaster, kuinka iso Jerusalem on?" kysyi Ithamar.
"Onko tosi, niinkuin minä toisinaan olen kuullut, ettei se ole laveampi kuin tämä seralji puutarhoinensa päivinensä?"
"Sen kunnia on kadonnut", vastasi ylimmäinen pappi; "tiilikivet ovat pudonneet pois, mutta me rakennamme marmorilla jälleen; ja Sion, joka nyt on ulkopuolella kristittyjen muureja, on vielä hohtava niinkuin muinoin palatseista ja paviljongeista."
Torvet kajahtivat, ovet avattiin ja Alroy astui sisään käyden Bagdadin lähettilään käsivaralla.
"Urhoolliset päälliköt", lausui Alroy kummastuneille läsnä-olijoille, tässä jalossa vieraassa te näette semmoisen miehen, johon minä täydellisesti luotan niinkuin teihinkin. Jabaster, katso, veljesi!"
"Honain! OletkosinäHonain?" huudahti ylimmäinen pappi, kavahtaen seisaalle. "Minä olen pannut tuhansia sinua etsimään." Konsa vaaleten hämmästyksestä, konsa rakkaudesta punehtuen Jabaster syleili veljeänsä ja liikutuksensa vointeessa painoi kasvonsa hänen olkapäätänsä vastaan.
"Herra", lausui vihdoin ylimmäinen pappi matalalla ja vapisevalla äänellä, "minun tulee pyytää anteeksi teiltä, että olen hetkeksikään nykyisessä virassani vierähtänyt muihin ajatuksiin kuin semmoisiin, jotka koskevat teidän etuanne. Se on ohitse; ja te, jotka tiedätte kaikki, suotte varmaan minulle anteeksi."
"Kaikki, mikä tarkoittaa Jabasteria, koskee minun etuani. Hän on valtakuntani tuki"; ja ojentaen kättänsä Jabasterille Alroy asetti ylimmäisen papin oikealle puolellensa. "Scherirah, te lähdette tänä iltana."
Tuima päällikkö kumarsi äänetönnä.
"Mikä tämä on?" Alroy jatkoi, kun Jabaster antoi hänelle paperikääryn. "Ah! teidän kertomuksenne. 'Sukukuntien järjestys' — 'Leviittain tehtävät' — 'Kansan päämiehet' — 'Israelin vanhimmat!' Se aika tulee, jolloin nämät pantanee toimeen. Tätä nykyä, Jabaster, meidän täytyy olla kohtuullisia ja tyytyä semmoisiin sääntöihin, jotka takaavat, että järjestys pysyy voimassa, toisten omaisuus jätetään kajoamatta ja oikeutta harjoitetaan. Onko totta, että muuan joukko on ryöstänyt jonkun moskean?"
"Herrani! siitä minun juuri oli aikomus puhua. He eivät ole ryöstäjiä, vaan miehiä, ehkäpä liian kiivaita, jotka ovat lukeneet ja jotka ovat muistaneet, että 'teidän tulee kokonaan kukistaa kaikki paikat, jossa ne kansakunnat, jotka voitatte, palvelivat jumaliansa korkeilla vuorilla ja kunnailla ja jokaisen vihantavan puun alla. Ja teidän tulee kaataa kumoon heidän alttarinsa, ja' —"
"Jabaster, onko tämä mikään synagoga? Tulenko minä kunnollisten valtiomiesten vai uneksivien rabbinein neuvotteluun? Tuhansia vuosia me olemme tuoneet esiin lauseita semmoisista laeista, joita emme tohtineet käyttää. Semmoisellako keinolla valloitimme Nishaburin ja astuimme Tigrin poikki? Kunnollinen, viisas Jabaster, sinä olet mahdollinen parempiin ja pystyt kaikkiin. Minä pyydän sinua, vaadi viimeinen kerta tämmöisiä seikkoja. Ovatko nuot konnat vangitut?"
"He olivat, vaan minä vapautin heidät."
"Vapautit heidät! Hirtä ne! Hirtä ne kaikkein julkisimpaan vehmastoon. Tälläkö tapaa Mahomettilaisia hyviksi alamaisiksi saadaan? Jabaster, Israel kunnioittaa sinua; ja minä, sen etevin, minä tiedän, ettei ketään uskollisempaa, ei ketään oivallisempaa eikä oppineempaa seiso lippumme luona; mutta minä näen, etteivät Kaukason onkalot hallitsioita kasvata."
"Herra, minä luulin nöyrästi, että Moseksen laki kasvatti hallitsioita."
"Kyllä! nyky-aikoihin sovitettuna."
"Muuttuneeko, mikä jumalallista on, miksikään?"
"Olenko minä yhtä pitkä kuin Adam? Jos aika on muuttanut ihmisen, koko tämän ihanan luonnon kukan ja kaunistuksen, jumalallisimman kaikista jumalallisista keksinnöistä, jos aika on muuttanut tämänkin, joka kaikista Jumalan käsialoista on paras, miksi se säästäisi semmoista lakia, joka ainoastaan määrää hänen käytöstänsä? Hyvä Jabaster, meidän tulee asettaa Israelin valta entisellensä — se on minun tehtäväni, vaan mitä keinoihin koskee ja mihin paikkaan — siitä ei ole lukua. Asriel, mitä uutisia Medadista?"
"Kaikki on rauhassa Tigrin ja Eufrateen välillä. Olisi parempi, jos kutsuisimme takaisin hänen osastonsa, jota on suuresti rasitettu. Minä olen ajatellut, että Abidan lähetettäisiin hänen sijaansa."
"Niin minäkin ajattelen. Meidän sopii varsin hyvin pitää Abidania ulkopuolella kaupunkia. Jos totuus ilmi saataisiin, minä panen vetoa, että hänen joukkolaisensa moskean ryöstivät. Meidän täytyy julkaista käsky tämän johdosta. Hyvä Jabaster, puhutaan kahden kesken näistä asioista. Minä jätän teidät nyt veljenne kanssa. Scherirah, aterioitkaat tänä iltana minun tykönäni. Ennenkuin erkanette Asrielista, tulkaat minun luokseni huoneeseni."
"Minun täytyy tavata kuningas!"
"Hurskas pappi, hänen korkeutensa on mennyt huoneisinsa. Se on mahdotonta."
"Minun täytyy tavata kuningas! Arvoisa Pharez, koko edesvastaus olkoon minun."
"Hänen korkeutensa käskyt ovat todellakin ehdottomat. Teidän ei käy häntä kohtaaminen."
"Tiedätkö sinä, kuka minä olen?"
"Yksi, jota kaikki hurskaat hebrealaiset kunnioittavat."
"Minä sanon, että minun täytyy tavata kuningas."
"Totisesti, hurskas Jabaster, se ei käy laatuun."
"Onko Israel hukkuva halvan palvelian tähden? Pois tieltä; minuntäytyytavata hänet."
"Vai niin! Jos teidän täytyy mennä, niin minun täytyy taistella velvollisuuteni puolesta."
"Älä koske Herran voideltuun. Koira, sinä saat vielä maksaa tämän!"
Näin puhuen Jabaster viskasi Pharezin syrjälle ja, palvelia liepeissä, syöksähti kuninkaan huoneesen.
"Mitä nämät kaikki tietää?" huudahti Alroy hypähtäen ylös divaniltaan. "Jabaster! Pharez, mene pois! Kuinka nyt, onko Bagdad nousnut kapinaan?"
"Pahempi, paljoa pahempi asia, Israel on pian nouseva."
"Kuinka!"
"Minun turmiollinen veljeni on kertonut minulle kaikki, enkä minä voinut nukkua ennenkuin sain koroittaa ääneni sinua pelastaakseni."
"Olenko minä missään vaarassa?"
"Erämaassa, jolloin ääretön lakea notkui sinun vapisevan jalkasi alla ja mustat taivaat tuoksuttivat kuumia hiekkapyörteitänsä, sinä olit enemmän turvassa. Tuona kuolon hetkenä Yksi varjeli sinua, joka ei koskaan unhota rakasta ja uskollista lastansa, ja nyt, kun hän on pelastanut sinut orjuudesta, nyt, kun sinun onnesi, ikäänkuin jalo seeteri, ylenee ilmoihin ja varjostaa kaiken maan, sinä, Hänen kansansa johdattaja, Hänen valitun kansansa, jonka hyväksi hän on tehnyt niin monta ihmettä — sinä käännät sydämesi pois esi-isiesi Jumalan puolesta ja halajat vieraita iletyksiä."
Sen leveän holvin kautta, joka saatti seraljin puutarhoihin, kuun säteet valaisivat Jabasterin vartevaa ruumista ja ylöspäin nostettua kättä; Alroy seisoi, käsivarret ristiin laskettuina vähän tuonnempana, katsellen pappia, kun tämä puhui, tyvenellä, mutta tutkivalla silmällä. Yhtäkkiä hän lähestyi nopeasti ja, pannen kätensä Jabasterin olkapäälle, sanoi matalalla, kysyvällä äänellä: "te puhutte tuosta naimisesta?"
"Siitä, joka tuotti Salomonin perikadon."
"Kuunnelkaat minua, Jabaster", lausui Alroy, keskeyttäen häntä levollisella, mutta vakavalla äänellä. "Minä en voi unhottaa, että minä puhuttelen opettajaani yhtä paljon kuin ystävääni. Herra joka tietää kaikki, on katsonut minut soveliaaksi tehtäväänsä. Minun kelvollisuuttani tähän korkeaan ja pyhään toimitukseen ei myönnetty ilman koetuksitta. Semmoinen syntyperä, josta ei kukaan muu voinut kerskata, mystilliset tiedot, jommoisia harvalla oli, mieli, joka rohkeni kohdata kaikkia ja ruumis, joka sieti kovimpiakin — nämät olivat minun etuni — mutta ei siitä sen enempää. Minä olen tuon suuren koetuksen kestänyt; Sotalaumojen Herra on havainnut minut luottamuksensa ansainneeksi; minä olen asettanut hänen entisen kansansa kuntoihinsa; hänen alttarinsa loistavat uhriliekeistä; hänen pappinsa ovat kunnioitetut — käy todistamaan, Jabaster — hänen kaikkivaltiasta ykseyttänsä on julistettu. Mitä sinä muuta vaadit?"
"Kaikkia!"
"Tunsipa Moses teidät hyvin. Te olette kankeaniskainen kansa."
"Herra, älkäät suuttuko minuun. Jos minä puhun kiivaasti, minä puhun rakkaudesta. Te kysytte minulta, mitä minä halajan; minä vastaan: kansallista olemista, jota me kaipaamme. Te kysytte minulta, mitä minä halajan; minä vastaan: Luvattua Maata. Te kysytte minulta, mitä minä halajan; minä vastaan: Jerusalemia. Te kysytte minulta, mitä minä halajan; minä vastaan: temppeliä — kaikkia, mitä me olemme menettäneet, kaikkia, mitä me olemme huokailleet, kaikkia, minkä vuoksi me olemme taistelleet — meidän ihanata isänmaatamme, meidän pyhää uskoamme, meidän yksinkertaista käytöstämme ja meidän entisiä tapojamme."
"Käytös muuttuu aikoja ja oloja myöten; tapoja sopii noudattaa joka paikassa. Sinun rintavaatteesi osoittaa meidän uskoamme; ja mitä isänmaahan tulee, onko Tigris vähempi kuin Siloah taikka Eufrates halvempi kuin Jordan?"
"Voi! oli kunniakas aika, jolloin Israel seisoi kaukana muista kansoista, puhtaana ja hurskaana olentona, jonka Jumala oli pyhittänyt. Me olimme silloin valittu perhe, mitä omituisin kansa, määrättynä Jumalan erityiseksi iloksi. Kaikki ympärillämme oli juhlallista, totista ja pyhää. Me kartoimme muukalaisia niinkuin saastaisia olentoja, jotka sokaisivat meidän yksin-omaista hurskauttamme ja, samalla kuin turvasimme itseemme ja Jumalaamme, meidän elämämme vieri eteenpäin mahtavan ja juhlallisen uskonnon syvässä virrassa, joka saatti huonoimmankin meistä katsomaan itseänsä paremmaksi kuin muitten maitten kuninkaat. Se oli kunniakas aika: minä luulin sen palanneen — mutta minä herään tästä unelmasta niinkuin muistakin."
"Meidän täytyy heittää uneksiminen, hyvä Jabaster — meidän täytyy ryhtyä tekoihin. Jos minä jollakin tapaa antautuisin semmoisiin unelmiin, jotka usein ryöstivät minulta kultaiset hetket Hamadanissa taikka entisessä luolassamme, minä kuulisin jonakin aamuna Rumin sultanin ratistavan porteillani." Alroy hymyili, kun hän puhui; hän olisi mielellään ruvennut hupaisempaan haastelotapaan, vaan papin juhlallinen muoto ei soveltunut hänen kevytmielisyyteensä.
"Minun sydämeni on täynnä enkä minä voi puhua: entisyyden muisto valloittaa minun ajatukseni. Minä olin turhaan luullut, että minun ääneni, jota totuuden tunto innostutti, vielä pelastaisi hänet; ja nyt minä seison tässä hänen edessään äänettömänä ja vapisevana niinkuin rikollinen. Oi! minun ruhtinaani! minun oppilaani!" lausui pappi, lähestyen, langeten polvillensa ja tarttuen Alroy'n vaippaan, "sinun pyhän syntyperäsi kautta, sinun innokkaan nuoruutesi ja meidän yhteisten tutkimustemme suloisen muiston kautta — kaikkien sinun hartaitten ajatustesi ja juhlallisten mietintöjesi ja kunniakkaan maineenpyyntösi kautta — kaikkein sinun kärsimistesi ja voittojesi ja ennen kaikkia sen suuren Jumalan nimen kautta, joka on valinnut sinut lempilapseksensa — kaikkien ylevän tehtäväsi ihmeitten kautta — minä vannotan sinua! nouse, Alroy, nouse ja havauta itseäsi. Se paula, johon esi-isäsi houkuteltiin, kietonee sinutkin — tämä Delila leikannee mystilliset kiharasi. Sinun luonteisesi eivät jätä mitään kesken. Poikkeeppas kerta siitä suorasta tiestä, joka on sinun edessäsi ja, vaikka sinä luulet, että kävelet kesäisten puitten välitse, sinä pian havaitset, että olet joutunut kammottavan salon synkkiin pimentoihin, joista ei kenkään voi pelastaa sinua!"
"Jos olenkin perinyt suuren esi-isäni tulisen veren, minä kumminkin pidän hänen valtikkaansa. Voittaako mikään maallinen valta taivaan ja hadeen yliluonnollisen hallinnon?"
"Herra, herra, tuo legenda, joka tuli Sinaista, on täynnä korkeata oppia. Muodosta vaan käytöksesi sen neuvoja myöten ja kaikki käy hyvin. Se sanoo, ettei meidän kansamme pääse entiseen voimaansa kuin sen avulla, joka hallitsee Salomonin valtikalla. Herra, kun Jumala tarjosi suosionsa tälle mahtavalle kuninkaalle, sinä tiedät hänen suuren viisautensa. Ei aarteita eikä pitkää ikää, ei valtaa eikä kostoa — näitä hän ei valinnut, hän, jolle kaikki oli altisna. Legendassa löytyy sisällinen tarkoitus yhtä hyvin kuin ulkopuolinenkin merkitys. Saaliin saavuttaminen todistaa selvään, että olet sovelias hallitsemaan. Sinulla on nyt hänen valtikkansa, mutta ilman hänen viisauttansa se on vaan seeterisauva."