X. Uudisasuntola perustetaan

X. Uudisasuntola perustetaanPitkän ja monivaiheisen, osaksi tukalankin merimatkan jälkeen olivat suomalaiset vihdoin saapuneet matkansa päähän, olivat valikoineet uuden asuinpaikkansa ja laskeneet laivansa ankkurin tyyneen ja suojattuun satamaan. Kun suurimman osan elämästään kiinteällä maalla asuneet ihmiset, kaikenlaiset myrskyt ja heilumiset koettuaan, nyt vihdoinkin pääsivät tyyneen satamaan ja tunsivat sieraimissaan metsän tuoksun, niin heidän teki mielensä levätä yö vakavalla maankamaralla. Vähät siitä, vaikka ihmisasuntoa ei näkynyt missään. Olihan ranta tasainen ja kaunis. Kuivista puista tehtäisiin nuotiovalkea, jonka ääressä olisi suloinen nautinto nukkua verrattuna siihen edestakaisin heilumiseen, jota oli saatu kokea laivassa merellä.Ja niin mentiin maihin vähän matkan päähän laivasta. Tehtiin nuotiovalkeat ja haaveiltiin tulevaisuuden unelmia kaikesta siitä onnesta, mikä tässä uudessa kotiseudussa toivottiin saavutettavan. Vielä oli maa asumatonta, suomalaiset tulivat paikkakunnalle ensimmäisinä ja olivat oikeutetut valitsemaan asuinpaikaksensa, minkä paikan vain tahtoivat. Arvatenkin olisi raskas ja pitkällinen työ edessä ennenkuin täällä saataisiin asumuksia ja viljelysmaita kuntoon, mutta leppoinen ilmanala antoi toiveita maanviljelyksen ja puutarhanhoidon hyvästä menestymisestä. Luottamus toinen toisensa apuun ja yhteisvoimiin sai mielet kuitenkin turvallisiksi ja toivehikkaiksi.Nuotiovalkeiden ääressä lausutut toivorikkaat sanat saivat pian rumia säestyksiä. Metsästä alkoi usealta eri haaralta kuulua pitkin yötä ilkeitä ääniä, jommoisia ihmisen kurkku ei saa syntymään. Suomalaiset olivat tulleet tälle seudulle siihen vuodenaikaan, jolloin tiikerit parittelevat, ja neljältä viideltä eri taholta kuului tiikerien ääniä metsästä, kun ne houkuttelivat toisiaan niinkuin kollikissat naaraskissoja, jommoinen musiikki kyllä on Suomessakin tuttua. Tuollainen ääni oli uudisasukkaille hyödyllinen ilmoitus, jotta tiesivät olla varuillaan noitten vaarallisten petojen suhteen.Strelokin lahdelta katsellessa mantereelle päin näkee noin 4—5 kilometrin päässä meren rannikolta taustassa parintuhannen jalan korkuisen vuoren, jota kiinalaiset nimittävätMaing, mutta suomalaiset antoivat sille nimenJoosefin vuori. Matka Strelokista on yhtä pitkä Nahodkaan kuin Wladivostokiin. Vasta sitten, kun suomalaiset uudisasukkaat olivat perehtyneet paikkakuntaan, tulivat he huomaamaan, etti lähin ihmisasunto oli noin 8 kilometrin päässä oleva kiinalainen mökki eli fansa nimeltäKokotun, jossa asui 4-henkinen perhe, kiinalainen metsästäjä vaimonsa ja poikansa kanssa ja lisäksi heidän työmiehensä.Imperatorilla saapuneet suomalaiset pitivät yhtiökokouksen ja päättivät asettua asumaan Strelokiin, jonka he olivat katsoneet mukavimmaksi paikaksi ja ensiksi päätettiin korjata nuo hyljätyt kiinalaisten rakentamat huoneet asuttavaan kuntoon, sillä talvi oli tulossa ja syksy oli jo pitkälle edistynyt. Päällystön ja merimiesten sekä muutamain yhtiömiesten johdolla laiva palasi Nahodkaan tuomaan siellä ostettua karjaa.Kaikki maalle jääneet joutuivat vilkkaaseen toimintaan ja ne, jotka ennestään eivät olleet työhön perehtyneet, saivat käytännöllisesti oppia esiintulevia tehtäviä, kun heitä oli neuvomassa työnjohtajat ja käsityöläiset, jotka heidät ottivat apulaisikseen.Pian olivat molemmat autiot kiinalaisten rakennukset valmiiksi sisustettuina. Suurempi rakennus sisustettiin naimattomille nuorille miehille. Siihen sijoitettiin 35 makuupaikkaa ja iso lämmitysuuni, joka muurattiin harmaista kivistä, sillä tiiliä oli ainoastaan leipomauunia ja keittotakkaa varten. Pienemmässä rakennuksessa oli vain kaksi huonetta, keittiö, jossa oli leipomauuni ja keittoliesi sekä sali, joka oli jaettu kuuden eri perheen ja neljän palvelustytön asuttavaksi.Priki palasi Strelokiin syyskuun lopulla ja toi mukanansa 20 härkää ja hevosen. Lypsylehmiä ei ollut saatavissa. Vetoeläiminä kiinalaiset käyttivät ainoastaan härkiä.Heti kuin asuinhuoneet olivat kunnossa, muuttivat rouvat, jotka laivan mukana olivat käyneet Nahodkassa, maalle asumaan. Jokaisen emännän piti neljän palvelustytön ja parin yhtiöön kuuluvan miehen avustamana vuoron mukaan hoitaa viikon ajan taloutta ja valmistaa ruokaa kaikille 50:lle hengelle. Ruokavarojen hoitaja antoi talouteen ruoka-ainekset. Näin alettiin kommunistinen yhteiselämä.Suomalaisten uudisasunto Strelokissa.Suomalainen siirtola-alue Tyynen meren rannikolla.Kun asuinhuoneet oli saatu valmiiksi, piti rakennettaman tavarasuojia ruokatavarain ja tarvekalujen säilyttämistä varten sekä navettarakennuksia elukoille. Heiniäkin piti koottaman tarpeeksi paljon talven varalle. Kyllä saatiin tehdä monenlaista työtä: muurata, sahata, rakentaa, nikkaroida ja sitäpaitsi suorittaa maanviljelystöitä. Mutta jokainen teki työtä ilolla ja kukin toivoi parempia aikoja. Myöhään syksyllä kuokittiin pari tynnyrinalaa maata. Jokaisen oli tehtävä yksi kapanala päivässä. Joka oli voimakas ja työhön tottunut, suoritti tehtävän 6:ssa tai 7:ssä tunnissa; tottumaton sensijaan sai tehdä työtä kymmenenkin tuntia, mutta pitkä merimatka ja iloinen elämä laivalla oli voimistanut ja kehittänyt niitäkin, jotka olivat tottumattomia ruumiilliseen työhön.Heti Strelokiin tultua pantiin toimeen ajometsästys edustalla olevalla Putjatinin saarella. Metsästys alettiin saaren eteläpäästä ja muodostettiin 35-miehinen metsästäjärivi koko saaren poikki. Ampujat olivat sopivan matkan päässä toisistaan ja heidän välillään kulkivat tottumattomat metsämiehet varustettuina lyömäaseilla, torvilla ja rämistimillä, etteivät laskisi yhtäkään otusta ajorivin lävitse. Saari oli vuorinen ja asumaton. Siellä kasvoi koivuja, tammia, korkkipuita, sokerivaahteraa, saarnia, jalavia, leppiä, marjakuusia ja etelänpuoleisilla rinteillä taas villejä omenapuita, viiniköynnöksiä ja monenlaisia pensaita. Tällä metsästysmatkalla, joka alkoi aikaisin aamulla ja päättyi iltahämärässä, saimme saaliina 11 metsäkaurista ja 3 isoa hirveä. Petoeläimiä emme nähneet.Muutamia päiviä myöhemmin insinööri Nilsson ja hänen rouvansa soutivat Putjatiniin poimimaan mustia viinirypäleitä, joita siellä kasvoi runsaasti, ja joita rouva halusi keittää hilloksi. He kulkivat kumpikin eri suunnalle. Insinöörin katsellessa korkealta kukkulalta merelle, huomasi hän joukon aluksia, pieniä soutuveneitä, noin 30—40 vaiheilla, tulevan Nahodkasta päin, jokaisessa ainoastaan yksi soutaja. Insinööri pelästyi, arvellen, että alkuasukkaat olivat mahdollisesti kuulleet prikin saapumisesta ja aikoivat hyökätä tulokkaiden kimppuun. Hän meni heti rantaan päin, missä heidän veneensä oli. Sillävälin vene toisensa jälkeen laski saaren rantaan. Rouva kertoi, että useat soutajista olivat kulkeneet hänen ohitsensa, ja kun hän oli yksin, niin hän tunsi vähän pelkäävänsä. Mutta hän ei kuitenkaan menettänyt malttiansa, vaan näyttääksensä, ettei hän ollut turvaton, hän miehensä revolverilla, joka oli jäänyt nänen suojaksensa, ampui varista, joka istui puussa. Kauan eivät rypäleidenpoimijat viipyneet saaressa, vaan soutivat kotiinsa. Myöhemmin he saivat kuulla, että soutajat olivat merikaalin kokoojia. Mandšurian alkuasukkaat, joita nimitetään mandšuureiksi eli taaseiksi ja jotka itseänsä nimittävät mandšeiksi, kokoavat meren pohjalla lähellä rannikkoa kasvavaa merikaalia koukuilla, jotka ovat pitkiin seipäihin kiinnitetyt. Merikaali on tärkeää Kiinaan vietävää kauppatavaraa ja sentähden kesäisin tulee joukottain näille tienoille kiinalaisia kaalia nostamaan merestä.Kaalin nostajat siirtyvät paikasta toiseen, asuvat risumajoissa tai teltoissa, kasaavat nostamansa kaalin isoihin pieleksiin, jotka myöhemmin viedään pois suuremmilla djonkeilla.Ennenkuin meri oli ehtinyt jäätyä, lähti priki päällystön, merimiesten ja poikain kanssa Hakodadiin Japaniin ja palasi sieltä tuoden riisiä ja monenlaisia muita tarpeita valaanpyyntimatkaa varten. Paluumatkalla priki poikkesi Wladivostokiin ja toi sieltä 15 korealaista työmiestä avuksemme maanviljelystyöhön. Talvi kului kaikenlaisissa töissä, joista mainittakoon tukkien hankkiminen kahta suurempaa taloa varten, jotka piti rakennettaman pari kilometriä sisämaahan päin Rasboinikin lahdesta laaksoon, jolle olimme antaneet nimenTiikerinlaakso. Sellainen nimi laaksolle annettiin sen johdosta, että siellä kaikkialla tavattiin tiikerien jälkiä. Meidän talvitehtäviämme oli vielä halkojen hankinta, sekä rekien ja monenlaisten työkalujen valmistaminen.Yhtiömiehistä kävi joka päivä vuoron mukaan kaksi metsästämässä. Tavallisesti suunnattiin retki Josefin vuorelle päin ja usein onnistui meidän saada joku metsänotus ammutuksi. Näillä metsästysretkillä tehtiin tuttavuutta metsästysfansan asukkaiden kanssa. He pyydystivät kesällä hirviä kaivettuihin kuoppiin ja elättivät niitä sitten aitauksissa, kunnes hirvien uudet sarvet hienon karvaisen nahan peittäminä olivat kasvaneet määrättyyn suuruuteen, jolloin niistä Kiinassa maksetaan tavaton hinta, sadasta kahteenkin sataan hopearuplaan.Samoin kuin Lapissa elävä poro pudottaa hirvikin vuosittain sarvensa ja uudet entistä suuremmat kasvavat sijaan. Uudet sarvet ovat alussa nahan peittämät ja pehmeät sekä täynnä verisuonia. Sellaisina kiinalaiset katkaisevat hirvien sarvet ja keittävät ne hyytelöksi. Näin saatua hyytelöä pidetään Kiinassa hyvin arvokkaana herkkuna. Altai-vuoriston asukkaat kuuluvat niinikään pyydystävän hirviä niiden tuoreiden sarvien tähden.Hirven sekä metsäkauriin lihaa sai ostaa ruplalla puudan (16 ½) kiloa. Hirvifansaksi suomalaiset nimittivät mandšien asuntoa Strelokin pohjoispuolella. Sieltä tuli naapurin poika usein käymään suomalaisten luona ja suomalaiset vaihtoivat heiltä suolaa vastaan, jota Kap Verdestä oli tuotu, milloin lihaa milloin hirvenrasvaa. Keittämällä puhdistettu hirvenrasva säilytetään puhdistetuista suolista tehdyissä pusseissa ja kuuluu olevan erittäin hyvää paistinrasvana sekä voin sijakkeena leivän päälle levitettynä, niinkuin nykyaikainen margariini.Naapurin poika oli nähnyt, että suomalaisten luona oli myös ennen mainitut Helsingin köyhäinhoitohallituksen yhtiön huostaan jättämät nuoret tytöt. Useita kertoja hän suomalaisten kanssa hieroi kauppaa saadaksensa ostaa niistä yhden tytön (jatu) vaimoksi (lauba) itselleen. Suomalaiset tekivät pilkkaa hänen sellaisista naimapuuhistaan ja tarjosivat kujeillen milloin yhtä milloin toista tyttöä hänelle kysellen paljonko hän tahtoisi »jatusta» maksaa. Poika lupasi maksaa parisataa hopearuplaa yhdestä tytöstä, mutta kauppaa ei sittenkään syntynyt.Jauhot loppuivat suomalaisilta kevättalvella v. 1870 ja täytyi lähettää kysymään jauhoja Nahodkasta. Mutta sieltä oli mahdoton saada jauhoja, kun ei sinne ollut kuljettavaa tietäkään, ainoastaan epätasainen polku, joka enimmäksensä seurasi meren rannikkoa. Tämä polku oli noin 80 kilometriä pitkä ja sen varrella oli 3 kalastajamökkiä, joissa voi levätä. Ei ollut myöskään alusta merimatkaa varten ja sitäpaitsi rannikot ja lahdet olivat jäässä. Kuitenkin päätettiin, että 12 miestä lähtisi Nahodkaan jauhoja hakemaan jokaisella mukanansa puudan vetoinen selkäpussi. Eihän noihin pusseihin mahtuva jauhomäärä kauankaan riittänyt 50:lle hengelle, mutta olihan edes vähän. Iltapuolella lähdimme Maing'ista ehtiäksemme Tjuvaisaan yöksi; se oli lähin kauppapaikka, josta merikaalin nostajat saivat ruokavaroja. Sitten jatkettiin matkaa juoksujalassa, jotta ehdittäisiin Nahodkaan ennen yön tuloa. Sitä matkaa oli liki kuusi peninkulmaa. Kun tulimme perille, vastaanotti valtioneuvos Furuhjelm meidät hyvin ystävällisesti ja antoi meille osoitteen, jonka mukaan saisimme mukavimmalla tavalla jauhonpuutteemme poistetuksi.Strelokista (eli Maingista) 12 kilometriä Wladivostokiin päin oli Ussurinlahden ja Strelokin lahden välillä eräällä niemellä sotilasasema, jonne oli majoitettu 15 sotamiestä. Sotamiesten luona oli ruokavaroja runsaasti, ja sieltä voisimme ne helposti kuljettaa kotiimme pitkin rannikkoa kirkasta jäätä myöten. Valtioneuvos Furuhjelm antoi meille kirjallisen määräyksen, että meille oli sieltä jauhoja luovutettava.Yhtiömiehistä lähti kaksitoista matkalle kahdella reellä. Härkiä ei voitu käyttää, sillä niitä ei saatu astumaan jäälle. Maantietä ei ollut, kun meren rannikko on äkkijyrkkä ja täynnä syviä rotkoja, jotka päättyvät merenrantaan. Kuusi virstaa mainitusta niemestä on Askoldin saari, jossa tätä nykyä on perustettu kullanhuuhtomoja. Muutamia satoja syliä rannasta oli useita pieniä kalliosaaria. Niitä vastaan murtautuivat kohisten Tyynen meren aallot ja luodoilla istui takajaloillaan tusinan verran tavattoman suuria merileijonia kauheasti ärjyen; muutamat niistä näyttivät keskenään taistelevan, ikäänkuin painiskellen. Olipa oikein kummallinen näky tämä vapaudessaan elävien merileijonien näytelmä.Merileijonia.Sotilasasema oli niemen takana, lahden pohjukassa kallioiden suojassa, puoleksi maan sisällä turvekatolla katettuna samoin kuin giljakien ja jakuutien asunnot. Nilsson kertoo, että hän kauan jälkeenpäin muisteli, miten herkulliselta pitkän jäämatkan jälkeen se ateria maistui, jonka vieraanvaraiset sotamiehet tarjosivat tulijoille. Heillä oli tarjottavana hirvenlihamuhennosta perunain kanssa ja uunissa paistettua tattariryynipuuroa, johon silmäksi oli pantu hirvenrasvaa.Vietettyään yön sotilasten luona ja juotuaan teetä leivän kanssa, lähtivät miehet paluumatkalle ja tulivat kotiin mukanaan kuusi niinimattoa täynnä jauhoja.Kun laiva oli palannut Japaninmatkalta, järjestettiin yhdyskunta siten, että yhtiömiehet jakautuivat kahteen osastoon. Toisen tuli lähteä merelle valaanpyyntiin, toisen taas jäädä maalle maanviljelystä harjoittamaan, muodostaen uudisasutuksen, joka hankkisi valaanpyyntimiehille ruokatarpeita. Nilsson liittyi valaanpyyntimiehistöön, sillä näiden piti saada ylimääräinen prosentti saaliista, riippuen kunkin taitavuudesta. Loppuosa piti jaettaman tasan kaikille.Alku näytti hyvin lupaavalta, sillä jo laivaa varustettaessa pyyntimatkalle huomattiin valas, joka ajoi takaa silliparvea; sillit nimittäin tavallisesti nousivat Strelokin lahteen aina jäiden lähdettyä. Kaksi venettä pantiin heti kuntoon ja varustettiin tarpeellisilla harppuuneilla ja muilla tarpeilla. Toisessa veneessä olivat kapteeni Höök veneen ohjaajana ja proviisori Walldén harppuuninheittäjänä. Tämä vene pääsi onnellisesti niin lähelle valasta, että keihäs voitiin heittää.Heti kun valas tuntee keihään ruumiissansa, sukeltaa se syvälle tulista vauhtia ja manillanuorasta tehty harppuuninvarteen kiinnitetty pyydyssiima juoksee ulos yhtä kiivasta vauhtia veneessä olevasta astiasta etukeulassa olevan klyysin kautta. Harppuunin heittäjä seisoo kirves kädessä iskeäksensä nuoran poikki, jos nuora juoksisi loppuun asti ja vene näyttäisi lähtevän seuraamaan valaan mukana meren syvyyteen. Mutta tällaista tapahtuu harvoin. Tavallisesti valas jo aikaisemmin kohoaa veden pintaan hengittämään. Sen vauhti vähenee ja nuora ei ole enää yhtä kireällä, vaan höllenee. Niinpian kuin on mahdollista, tehdään nuoraan silmukka veneen laidassa olevan pollarin ympärille. Silloin tavallisesti tulee veneelle pikajunan nopeus. Kahden puolen venettä kuohuu vesi korkeana laineena. Sillä tavoin saa joskus seurata valaan mukana peninkulmittain, kunnes valas on uupunut. Heti kun voidaan, ruvetaan nuoraa lappamaan sisälle veneeseen ja pyritään lähemmäksi valasta, jotta toinenkin harppuuni ja siihen kuuluva nuora voidaan heittää valaan kylkeen. Silloin valas tekee uuden vimmatun ponnistuksen ja jälleen alkaa veneen hinaaminen. Missä valas kulkee, siinä vedenpinta tulee verensekaiseksi. Sillä tavoin saa jatkaa monta tuntia, kunnes valas väsyy niin, että veneellä voidaan sitä lähestyä. Nyt veneen miehistö tarttuu leveäteräisiin pistokeihäisiin ja pistelee valasta niin kauan, kunnes se kuolee.Valasta lähestyessä tarvitaan suurta varovaisuutta. Kun siitä vesisuihkusta, minkä se puhaltaa sieraimistaan, voi arvata, millä kohdalla se on ja mihin se on menossa, koetetaan kiivaalla soutamisella päästä sen edelle. Jos luullaan, että on päästy sen läheisyyteen, istutaan veneen tuhdolle, tartutaan meloihin, lyhkäisiin lapion muotoisiin airoihin, pistetään ne molemmin käsin veteen ja melotaan venettä äänettömästi eteenpäin, nostetaan melat yhtä hiljaa vedestä ja odotetaan, kunnes nähdään valaan sukeltavan näkyviin vedestä. Tähän kaikkeen vaaditaan paljon kärsivällisyyttä ja kestävyyttä, sillä usein valas tulee ylös vedenpintaan aivan toisella paikalla kuin oli aavistettu. Täytyy pyrkiä sen lähelle sivultapäin ja varoa sen pyrstöä, sillä valaalle on tietysti vähäpätöinen seikka lyödä pyrstöllään vene murskaksi tai viskata se ilmaan. Me näimme valaan aamupäivällä ja vasta illan hämärtyessä me sen saimme voitetuksi. Valas ankkuroitiin 6:n tai 7:n virstan päähän asunnostamme, samalle paikalle, missä se saatiin tapetuksi ja seuraavana päivänä läksi meitä kolme venekuntaa hinaamaan sitä prikin luo suurella ilolla ja riemulla. Kaikki rouvatkin lähtivät saadaksensa olla mukana. — Tämä valas oli laadultaan pienempää lajia, pituudeltaan 35 tai 40 jalkaa ja läpimitaten 6 jalan paksuinen. Siitä traaniöljystä, joka sen rasvasta keitettiin, saatiin Wladivostokissa muutamia satoja hopearuplia.Valaan rasva nyljetään yhtenä levynä ja se tehdään seuraavalla tavalla: korkealle laivan mastoihin kiinnitetään kaksi isoa väkipyörää. Näiden väkipyöräin kautta kulkevat köydet, joihin on kiinnitetty kaksi isoa koukkua ja nämä koukut isketään kiinni valaan rasvakerrokseen. Ankkuripelillä ruvetaan koukkuja vähän erällänsä kohottamaan ja leikataan syvä leikkaus rasvaan päästä alkaen pyrstöön asti. Sitä mukaa kuin valaan ruho taipuu, ratkotaan rasva irti valaan ruumiista suurilla sitä varten tehdyillä puukoilla. Miehet seisovat valaan päällä kiertäen sitä hitaasti ympäri sitä mukaa kuin rasvakerros irtautuu. Rasva hinataan ylös suurena levynä, joka ulottuu märssystä laivan reelinkiin asti. Riippuen valaan suuruudesta voi rasvakerroksen paksuus olla 6—18 tuumaa. Jos valas on pitkä, otetaan useampi sellainen levy, kukin kappale jonkun verran pitempi kuin välimatka mastojen välillä, joihin väkipyörät ovat kiinnitetyt. Rasvakerros lasketaan sitten laivan kannelle, leikellään sopiviksi kappaleiksi ja pannaan kahteen hyvin isoon pataan, jotka sitä tarkoitusta varten on muurattu laivan kannelle ja sitten rasvasta keitetään öljyä. Öljy ammennetaan tynnyreihin sen mukaan kuin sitä patoihin muodostuu ja yhtämittaa lisätään uutta rasvaa. Pataan jää ruston kaltaista loppujätettä, josta ei enää lähde öljyä ja se käytetään polttoaineeksi padan alle. Strelokin lahdessa pyydystämällämme pienellä valaalla ei ollut kelvollisia kitalaesta riippuvia hetuloita eli kalanluita; ne olivat liian pienet, kapeat ja hoikat. Suurilla hetulavalailla voivat ne olla 3—4 metrin pituisia ja usean sadan ruplan arvoiset. Samoin voidaan sellaisesta valaasta saada traaniöljyä 4—8 tuhannen ruplan arvosta, riippuen valaan suuruudesta.Toukokuun lopulla — kertoo Nilsson — saatoimme lähteä prikillä purjehtimaan pohjoisille vesille. Ohotan meren lahdista eivät jäät lähde ennenkuin kesäkuun alulla. Ennenkuin ennätimme lähteä purjehtimaan, luikkivat eräänä yönä korealaiset työmiehemme meiltä karkuun. He eivät pitäneet meidän maanviljelijöistämme ja heidän komennostansa ja korealaisten oli vaikea saada suomalaisia heitä ymmärtämään. Kumminkin oli muokattu melkoisen suuri ala maata ja siihen kylvettiin perunoita, juurikasveja ja muita syötäviä kasveja. Me kylvimme vain vähän viljaa, koska meillä ei ollut myllyä, jolla jyvät olisi jauhettu.

Pitkän ja monivaiheisen, osaksi tukalankin merimatkan jälkeen olivat suomalaiset vihdoin saapuneet matkansa päähän, olivat valikoineet uuden asuinpaikkansa ja laskeneet laivansa ankkurin tyyneen ja suojattuun satamaan. Kun suurimman osan elämästään kiinteällä maalla asuneet ihmiset, kaikenlaiset myrskyt ja heilumiset koettuaan, nyt vihdoinkin pääsivät tyyneen satamaan ja tunsivat sieraimissaan metsän tuoksun, niin heidän teki mielensä levätä yö vakavalla maankamaralla. Vähät siitä, vaikka ihmisasuntoa ei näkynyt missään. Olihan ranta tasainen ja kaunis. Kuivista puista tehtäisiin nuotiovalkea, jonka ääressä olisi suloinen nautinto nukkua verrattuna siihen edestakaisin heilumiseen, jota oli saatu kokea laivassa merellä.

Ja niin mentiin maihin vähän matkan päähän laivasta. Tehtiin nuotiovalkeat ja haaveiltiin tulevaisuuden unelmia kaikesta siitä onnesta, mikä tässä uudessa kotiseudussa toivottiin saavutettavan. Vielä oli maa asumatonta, suomalaiset tulivat paikkakunnalle ensimmäisinä ja olivat oikeutetut valitsemaan asuinpaikaksensa, minkä paikan vain tahtoivat. Arvatenkin olisi raskas ja pitkällinen työ edessä ennenkuin täällä saataisiin asumuksia ja viljelysmaita kuntoon, mutta leppoinen ilmanala antoi toiveita maanviljelyksen ja puutarhanhoidon hyvästä menestymisestä. Luottamus toinen toisensa apuun ja yhteisvoimiin sai mielet kuitenkin turvallisiksi ja toivehikkaiksi.

Nuotiovalkeiden ääressä lausutut toivorikkaat sanat saivat pian rumia säestyksiä. Metsästä alkoi usealta eri haaralta kuulua pitkin yötä ilkeitä ääniä, jommoisia ihmisen kurkku ei saa syntymään. Suomalaiset olivat tulleet tälle seudulle siihen vuodenaikaan, jolloin tiikerit parittelevat, ja neljältä viideltä eri taholta kuului tiikerien ääniä metsästä, kun ne houkuttelivat toisiaan niinkuin kollikissat naaraskissoja, jommoinen musiikki kyllä on Suomessakin tuttua. Tuollainen ääni oli uudisasukkaille hyödyllinen ilmoitus, jotta tiesivät olla varuillaan noitten vaarallisten petojen suhteen.

Strelokin lahdelta katsellessa mantereelle päin näkee noin 4—5 kilometrin päässä meren rannikolta taustassa parintuhannen jalan korkuisen vuoren, jota kiinalaiset nimittävätMaing, mutta suomalaiset antoivat sille nimenJoosefin vuori. Matka Strelokista on yhtä pitkä Nahodkaan kuin Wladivostokiin. Vasta sitten, kun suomalaiset uudisasukkaat olivat perehtyneet paikkakuntaan, tulivat he huomaamaan, etti lähin ihmisasunto oli noin 8 kilometrin päässä oleva kiinalainen mökki eli fansa nimeltäKokotun, jossa asui 4-henkinen perhe, kiinalainen metsästäjä vaimonsa ja poikansa kanssa ja lisäksi heidän työmiehensä.

Imperatorilla saapuneet suomalaiset pitivät yhtiökokouksen ja päättivät asettua asumaan Strelokiin, jonka he olivat katsoneet mukavimmaksi paikaksi ja ensiksi päätettiin korjata nuo hyljätyt kiinalaisten rakentamat huoneet asuttavaan kuntoon, sillä talvi oli tulossa ja syksy oli jo pitkälle edistynyt. Päällystön ja merimiesten sekä muutamain yhtiömiesten johdolla laiva palasi Nahodkaan tuomaan siellä ostettua karjaa.

Kaikki maalle jääneet joutuivat vilkkaaseen toimintaan ja ne, jotka ennestään eivät olleet työhön perehtyneet, saivat käytännöllisesti oppia esiintulevia tehtäviä, kun heitä oli neuvomassa työnjohtajat ja käsityöläiset, jotka heidät ottivat apulaisikseen.

Pian olivat molemmat autiot kiinalaisten rakennukset valmiiksi sisustettuina. Suurempi rakennus sisustettiin naimattomille nuorille miehille. Siihen sijoitettiin 35 makuupaikkaa ja iso lämmitysuuni, joka muurattiin harmaista kivistä, sillä tiiliä oli ainoastaan leipomauunia ja keittotakkaa varten. Pienemmässä rakennuksessa oli vain kaksi huonetta, keittiö, jossa oli leipomauuni ja keittoliesi sekä sali, joka oli jaettu kuuden eri perheen ja neljän palvelustytön asuttavaksi.

Priki palasi Strelokiin syyskuun lopulla ja toi mukanansa 20 härkää ja hevosen. Lypsylehmiä ei ollut saatavissa. Vetoeläiminä kiinalaiset käyttivät ainoastaan härkiä.

Heti kuin asuinhuoneet olivat kunnossa, muuttivat rouvat, jotka laivan mukana olivat käyneet Nahodkassa, maalle asumaan. Jokaisen emännän piti neljän palvelustytön ja parin yhtiöön kuuluvan miehen avustamana vuoron mukaan hoitaa viikon ajan taloutta ja valmistaa ruokaa kaikille 50:lle hengelle. Ruokavarojen hoitaja antoi talouteen ruoka-ainekset. Näin alettiin kommunistinen yhteiselämä.

Suomalaisten uudisasunto Strelokissa.

Suomalainen siirtola-alue Tyynen meren rannikolla.

Kun asuinhuoneet oli saatu valmiiksi, piti rakennettaman tavarasuojia ruokatavarain ja tarvekalujen säilyttämistä varten sekä navettarakennuksia elukoille. Heiniäkin piti koottaman tarpeeksi paljon talven varalle. Kyllä saatiin tehdä monenlaista työtä: muurata, sahata, rakentaa, nikkaroida ja sitäpaitsi suorittaa maanviljelystöitä. Mutta jokainen teki työtä ilolla ja kukin toivoi parempia aikoja. Myöhään syksyllä kuokittiin pari tynnyrinalaa maata. Jokaisen oli tehtävä yksi kapanala päivässä. Joka oli voimakas ja työhön tottunut, suoritti tehtävän 6:ssa tai 7:ssä tunnissa; tottumaton sensijaan sai tehdä työtä kymmenenkin tuntia, mutta pitkä merimatka ja iloinen elämä laivalla oli voimistanut ja kehittänyt niitäkin, jotka olivat tottumattomia ruumiilliseen työhön.

Heti Strelokiin tultua pantiin toimeen ajometsästys edustalla olevalla Putjatinin saarella. Metsästys alettiin saaren eteläpäästä ja muodostettiin 35-miehinen metsästäjärivi koko saaren poikki. Ampujat olivat sopivan matkan päässä toisistaan ja heidän välillään kulkivat tottumattomat metsämiehet varustettuina lyömäaseilla, torvilla ja rämistimillä, etteivät laskisi yhtäkään otusta ajorivin lävitse. Saari oli vuorinen ja asumaton. Siellä kasvoi koivuja, tammia, korkkipuita, sokerivaahteraa, saarnia, jalavia, leppiä, marjakuusia ja etelänpuoleisilla rinteillä taas villejä omenapuita, viiniköynnöksiä ja monenlaisia pensaita. Tällä metsästysmatkalla, joka alkoi aikaisin aamulla ja päättyi iltahämärässä, saimme saaliina 11 metsäkaurista ja 3 isoa hirveä. Petoeläimiä emme nähneet.

Muutamia päiviä myöhemmin insinööri Nilsson ja hänen rouvansa soutivat Putjatiniin poimimaan mustia viinirypäleitä, joita siellä kasvoi runsaasti, ja joita rouva halusi keittää hilloksi. He kulkivat kumpikin eri suunnalle. Insinöörin katsellessa korkealta kukkulalta merelle, huomasi hän joukon aluksia, pieniä soutuveneitä, noin 30—40 vaiheilla, tulevan Nahodkasta päin, jokaisessa ainoastaan yksi soutaja. Insinööri pelästyi, arvellen, että alkuasukkaat olivat mahdollisesti kuulleet prikin saapumisesta ja aikoivat hyökätä tulokkaiden kimppuun. Hän meni heti rantaan päin, missä heidän veneensä oli. Sillävälin vene toisensa jälkeen laski saaren rantaan. Rouva kertoi, että useat soutajista olivat kulkeneet hänen ohitsensa, ja kun hän oli yksin, niin hän tunsi vähän pelkäävänsä. Mutta hän ei kuitenkaan menettänyt malttiansa, vaan näyttääksensä, ettei hän ollut turvaton, hän miehensä revolverilla, joka oli jäänyt nänen suojaksensa, ampui varista, joka istui puussa. Kauan eivät rypäleidenpoimijat viipyneet saaressa, vaan soutivat kotiinsa. Myöhemmin he saivat kuulla, että soutajat olivat merikaalin kokoojia. Mandšurian alkuasukkaat, joita nimitetään mandšuureiksi eli taaseiksi ja jotka itseänsä nimittävät mandšeiksi, kokoavat meren pohjalla lähellä rannikkoa kasvavaa merikaalia koukuilla, jotka ovat pitkiin seipäihin kiinnitetyt. Merikaali on tärkeää Kiinaan vietävää kauppatavaraa ja sentähden kesäisin tulee joukottain näille tienoille kiinalaisia kaalia nostamaan merestä.

Kaalin nostajat siirtyvät paikasta toiseen, asuvat risumajoissa tai teltoissa, kasaavat nostamansa kaalin isoihin pieleksiin, jotka myöhemmin viedään pois suuremmilla djonkeilla.

Ennenkuin meri oli ehtinyt jäätyä, lähti priki päällystön, merimiesten ja poikain kanssa Hakodadiin Japaniin ja palasi sieltä tuoden riisiä ja monenlaisia muita tarpeita valaanpyyntimatkaa varten. Paluumatkalla priki poikkesi Wladivostokiin ja toi sieltä 15 korealaista työmiestä avuksemme maanviljelystyöhön. Talvi kului kaikenlaisissa töissä, joista mainittakoon tukkien hankkiminen kahta suurempaa taloa varten, jotka piti rakennettaman pari kilometriä sisämaahan päin Rasboinikin lahdesta laaksoon, jolle olimme antaneet nimenTiikerinlaakso. Sellainen nimi laaksolle annettiin sen johdosta, että siellä kaikkialla tavattiin tiikerien jälkiä. Meidän talvitehtäviämme oli vielä halkojen hankinta, sekä rekien ja monenlaisten työkalujen valmistaminen.

Yhtiömiehistä kävi joka päivä vuoron mukaan kaksi metsästämässä. Tavallisesti suunnattiin retki Josefin vuorelle päin ja usein onnistui meidän saada joku metsänotus ammutuksi. Näillä metsästysretkillä tehtiin tuttavuutta metsästysfansan asukkaiden kanssa. He pyydystivät kesällä hirviä kaivettuihin kuoppiin ja elättivät niitä sitten aitauksissa, kunnes hirvien uudet sarvet hienon karvaisen nahan peittäminä olivat kasvaneet määrättyyn suuruuteen, jolloin niistä Kiinassa maksetaan tavaton hinta, sadasta kahteenkin sataan hopearuplaan.

Samoin kuin Lapissa elävä poro pudottaa hirvikin vuosittain sarvensa ja uudet entistä suuremmat kasvavat sijaan. Uudet sarvet ovat alussa nahan peittämät ja pehmeät sekä täynnä verisuonia. Sellaisina kiinalaiset katkaisevat hirvien sarvet ja keittävät ne hyytelöksi. Näin saatua hyytelöä pidetään Kiinassa hyvin arvokkaana herkkuna. Altai-vuoriston asukkaat kuuluvat niinikään pyydystävän hirviä niiden tuoreiden sarvien tähden.

Hirven sekä metsäkauriin lihaa sai ostaa ruplalla puudan (16 ½) kiloa. Hirvifansaksi suomalaiset nimittivät mandšien asuntoa Strelokin pohjoispuolella. Sieltä tuli naapurin poika usein käymään suomalaisten luona ja suomalaiset vaihtoivat heiltä suolaa vastaan, jota Kap Verdestä oli tuotu, milloin lihaa milloin hirvenrasvaa. Keittämällä puhdistettu hirvenrasva säilytetään puhdistetuista suolista tehdyissä pusseissa ja kuuluu olevan erittäin hyvää paistinrasvana sekä voin sijakkeena leivän päälle levitettynä, niinkuin nykyaikainen margariini.

Naapurin poika oli nähnyt, että suomalaisten luona oli myös ennen mainitut Helsingin köyhäinhoitohallituksen yhtiön huostaan jättämät nuoret tytöt. Useita kertoja hän suomalaisten kanssa hieroi kauppaa saadaksensa ostaa niistä yhden tytön (jatu) vaimoksi (lauba) itselleen. Suomalaiset tekivät pilkkaa hänen sellaisista naimapuuhistaan ja tarjosivat kujeillen milloin yhtä milloin toista tyttöä hänelle kysellen paljonko hän tahtoisi »jatusta» maksaa. Poika lupasi maksaa parisataa hopearuplaa yhdestä tytöstä, mutta kauppaa ei sittenkään syntynyt.

Jauhot loppuivat suomalaisilta kevättalvella v. 1870 ja täytyi lähettää kysymään jauhoja Nahodkasta. Mutta sieltä oli mahdoton saada jauhoja, kun ei sinne ollut kuljettavaa tietäkään, ainoastaan epätasainen polku, joka enimmäksensä seurasi meren rannikkoa. Tämä polku oli noin 80 kilometriä pitkä ja sen varrella oli 3 kalastajamökkiä, joissa voi levätä. Ei ollut myöskään alusta merimatkaa varten ja sitäpaitsi rannikot ja lahdet olivat jäässä. Kuitenkin päätettiin, että 12 miestä lähtisi Nahodkaan jauhoja hakemaan jokaisella mukanansa puudan vetoinen selkäpussi. Eihän noihin pusseihin mahtuva jauhomäärä kauankaan riittänyt 50:lle hengelle, mutta olihan edes vähän. Iltapuolella lähdimme Maing'ista ehtiäksemme Tjuvaisaan yöksi; se oli lähin kauppapaikka, josta merikaalin nostajat saivat ruokavaroja. Sitten jatkettiin matkaa juoksujalassa, jotta ehdittäisiin Nahodkaan ennen yön tuloa. Sitä matkaa oli liki kuusi peninkulmaa. Kun tulimme perille, vastaanotti valtioneuvos Furuhjelm meidät hyvin ystävällisesti ja antoi meille osoitteen, jonka mukaan saisimme mukavimmalla tavalla jauhonpuutteemme poistetuksi.

Strelokista (eli Maingista) 12 kilometriä Wladivostokiin päin oli Ussurinlahden ja Strelokin lahden välillä eräällä niemellä sotilasasema, jonne oli majoitettu 15 sotamiestä. Sotamiesten luona oli ruokavaroja runsaasti, ja sieltä voisimme ne helposti kuljettaa kotiimme pitkin rannikkoa kirkasta jäätä myöten. Valtioneuvos Furuhjelm antoi meille kirjallisen määräyksen, että meille oli sieltä jauhoja luovutettava.

Yhtiömiehistä lähti kaksitoista matkalle kahdella reellä. Härkiä ei voitu käyttää, sillä niitä ei saatu astumaan jäälle. Maantietä ei ollut, kun meren rannikko on äkkijyrkkä ja täynnä syviä rotkoja, jotka päättyvät merenrantaan. Kuusi virstaa mainitusta niemestä on Askoldin saari, jossa tätä nykyä on perustettu kullanhuuhtomoja. Muutamia satoja syliä rannasta oli useita pieniä kalliosaaria. Niitä vastaan murtautuivat kohisten Tyynen meren aallot ja luodoilla istui takajaloillaan tusinan verran tavattoman suuria merileijonia kauheasti ärjyen; muutamat niistä näyttivät keskenään taistelevan, ikäänkuin painiskellen. Olipa oikein kummallinen näky tämä vapaudessaan elävien merileijonien näytelmä.

Merileijonia.

Sotilasasema oli niemen takana, lahden pohjukassa kallioiden suojassa, puoleksi maan sisällä turvekatolla katettuna samoin kuin giljakien ja jakuutien asunnot. Nilsson kertoo, että hän kauan jälkeenpäin muisteli, miten herkulliselta pitkän jäämatkan jälkeen se ateria maistui, jonka vieraanvaraiset sotamiehet tarjosivat tulijoille. Heillä oli tarjottavana hirvenlihamuhennosta perunain kanssa ja uunissa paistettua tattariryynipuuroa, johon silmäksi oli pantu hirvenrasvaa.

Vietettyään yön sotilasten luona ja juotuaan teetä leivän kanssa, lähtivät miehet paluumatkalle ja tulivat kotiin mukanaan kuusi niinimattoa täynnä jauhoja.

Kun laiva oli palannut Japaninmatkalta, järjestettiin yhdyskunta siten, että yhtiömiehet jakautuivat kahteen osastoon. Toisen tuli lähteä merelle valaanpyyntiin, toisen taas jäädä maalle maanviljelystä harjoittamaan, muodostaen uudisasutuksen, joka hankkisi valaanpyyntimiehille ruokatarpeita. Nilsson liittyi valaanpyyntimiehistöön, sillä näiden piti saada ylimääräinen prosentti saaliista, riippuen kunkin taitavuudesta. Loppuosa piti jaettaman tasan kaikille.

Alku näytti hyvin lupaavalta, sillä jo laivaa varustettaessa pyyntimatkalle huomattiin valas, joka ajoi takaa silliparvea; sillit nimittäin tavallisesti nousivat Strelokin lahteen aina jäiden lähdettyä. Kaksi venettä pantiin heti kuntoon ja varustettiin tarpeellisilla harppuuneilla ja muilla tarpeilla. Toisessa veneessä olivat kapteeni Höök veneen ohjaajana ja proviisori Walldén harppuuninheittäjänä. Tämä vene pääsi onnellisesti niin lähelle valasta, että keihäs voitiin heittää.

Heti kun valas tuntee keihään ruumiissansa, sukeltaa se syvälle tulista vauhtia ja manillanuorasta tehty harppuuninvarteen kiinnitetty pyydyssiima juoksee ulos yhtä kiivasta vauhtia veneessä olevasta astiasta etukeulassa olevan klyysin kautta. Harppuunin heittäjä seisoo kirves kädessä iskeäksensä nuoran poikki, jos nuora juoksisi loppuun asti ja vene näyttäisi lähtevän seuraamaan valaan mukana meren syvyyteen. Mutta tällaista tapahtuu harvoin. Tavallisesti valas jo aikaisemmin kohoaa veden pintaan hengittämään. Sen vauhti vähenee ja nuora ei ole enää yhtä kireällä, vaan höllenee. Niinpian kuin on mahdollista, tehdään nuoraan silmukka veneen laidassa olevan pollarin ympärille. Silloin tavallisesti tulee veneelle pikajunan nopeus. Kahden puolen venettä kuohuu vesi korkeana laineena. Sillä tavoin saa joskus seurata valaan mukana peninkulmittain, kunnes valas on uupunut. Heti kun voidaan, ruvetaan nuoraa lappamaan sisälle veneeseen ja pyritään lähemmäksi valasta, jotta toinenkin harppuuni ja siihen kuuluva nuora voidaan heittää valaan kylkeen. Silloin valas tekee uuden vimmatun ponnistuksen ja jälleen alkaa veneen hinaaminen. Missä valas kulkee, siinä vedenpinta tulee verensekaiseksi. Sillä tavoin saa jatkaa monta tuntia, kunnes valas väsyy niin, että veneellä voidaan sitä lähestyä. Nyt veneen miehistö tarttuu leveäteräisiin pistokeihäisiin ja pistelee valasta niin kauan, kunnes se kuolee.

Valasta lähestyessä tarvitaan suurta varovaisuutta. Kun siitä vesisuihkusta, minkä se puhaltaa sieraimistaan, voi arvata, millä kohdalla se on ja mihin se on menossa, koetetaan kiivaalla soutamisella päästä sen edelle. Jos luullaan, että on päästy sen läheisyyteen, istutaan veneen tuhdolle, tartutaan meloihin, lyhkäisiin lapion muotoisiin airoihin, pistetään ne molemmin käsin veteen ja melotaan venettä äänettömästi eteenpäin, nostetaan melat yhtä hiljaa vedestä ja odotetaan, kunnes nähdään valaan sukeltavan näkyviin vedestä. Tähän kaikkeen vaaditaan paljon kärsivällisyyttä ja kestävyyttä, sillä usein valas tulee ylös vedenpintaan aivan toisella paikalla kuin oli aavistettu. Täytyy pyrkiä sen lähelle sivultapäin ja varoa sen pyrstöä, sillä valaalle on tietysti vähäpätöinen seikka lyödä pyrstöllään vene murskaksi tai viskata se ilmaan. Me näimme valaan aamupäivällä ja vasta illan hämärtyessä me sen saimme voitetuksi. Valas ankkuroitiin 6:n tai 7:n virstan päähän asunnostamme, samalle paikalle, missä se saatiin tapetuksi ja seuraavana päivänä läksi meitä kolme venekuntaa hinaamaan sitä prikin luo suurella ilolla ja riemulla. Kaikki rouvatkin lähtivät saadaksensa olla mukana. — Tämä valas oli laadultaan pienempää lajia, pituudeltaan 35 tai 40 jalkaa ja läpimitaten 6 jalan paksuinen. Siitä traaniöljystä, joka sen rasvasta keitettiin, saatiin Wladivostokissa muutamia satoja hopearuplia.

Valaan rasva nyljetään yhtenä levynä ja se tehdään seuraavalla tavalla: korkealle laivan mastoihin kiinnitetään kaksi isoa väkipyörää. Näiden väkipyöräin kautta kulkevat köydet, joihin on kiinnitetty kaksi isoa koukkua ja nämä koukut isketään kiinni valaan rasvakerrokseen. Ankkuripelillä ruvetaan koukkuja vähän erällänsä kohottamaan ja leikataan syvä leikkaus rasvaan päästä alkaen pyrstöön asti. Sitä mukaa kuin valaan ruho taipuu, ratkotaan rasva irti valaan ruumiista suurilla sitä varten tehdyillä puukoilla. Miehet seisovat valaan päällä kiertäen sitä hitaasti ympäri sitä mukaa kuin rasvakerros irtautuu. Rasva hinataan ylös suurena levynä, joka ulottuu märssystä laivan reelinkiin asti. Riippuen valaan suuruudesta voi rasvakerroksen paksuus olla 6—18 tuumaa. Jos valas on pitkä, otetaan useampi sellainen levy, kukin kappale jonkun verran pitempi kuin välimatka mastojen välillä, joihin väkipyörät ovat kiinnitetyt. Rasvakerros lasketaan sitten laivan kannelle, leikellään sopiviksi kappaleiksi ja pannaan kahteen hyvin isoon pataan, jotka sitä tarkoitusta varten on muurattu laivan kannelle ja sitten rasvasta keitetään öljyä. Öljy ammennetaan tynnyreihin sen mukaan kuin sitä patoihin muodostuu ja yhtämittaa lisätään uutta rasvaa. Pataan jää ruston kaltaista loppujätettä, josta ei enää lähde öljyä ja se käytetään polttoaineeksi padan alle. Strelokin lahdessa pyydystämällämme pienellä valaalla ei ollut kelvollisia kitalaesta riippuvia hetuloita eli kalanluita; ne olivat liian pienet, kapeat ja hoikat. Suurilla hetulavalailla voivat ne olla 3—4 metrin pituisia ja usean sadan ruplan arvoiset. Samoin voidaan sellaisesta valaasta saada traaniöljyä 4—8 tuhannen ruplan arvosta, riippuen valaan suuruudesta.

Toukokuun lopulla — kertoo Nilsson — saatoimme lähteä prikillä purjehtimaan pohjoisille vesille. Ohotan meren lahdista eivät jäät lähde ennenkuin kesäkuun alulla. Ennenkuin ennätimme lähteä purjehtimaan, luikkivat eräänä yönä korealaiset työmiehemme meiltä karkuun. He eivät pitäneet meidän maanviljelijöistämme ja heidän komennostansa ja korealaisten oli vaikea saada suomalaisia heitä ymmärtämään. Kumminkin oli muokattu melkoisen suuri ala maata ja siihen kylvettiin perunoita, juurikasveja ja muita syötäviä kasveja. Me kylvimme vain vähän viljaa, koska meillä ei ollut myllyä, jolla jyvät olisi jauhettu.

Back to Index Next