RIIKKA. Kyllä, kyllä! Että rouva pyörtyi että pappa—
ROUVA PENTTINEN. Pappako? Kauppias, sinä tolvana.
RIIKKA. Että kauppias pyörtyi—
ROUVA PENTTINEN. Että kauppias meni lääkäriä hakemaan. Ja ala lapata nyt!
RIIKKA. Että rouva pyörtyy—(Juoksee pois.)
ROUVA PENTTINEN (huutaa hänen jälkeensä). Riikka, Riikka, kuule vielä—
RIIKKA (ulkoa). Hoi? Hoi?
ROUVA PENTTINEN. Huivin saat palkaksesi, jos tuot hänet takaisin.
ROUVA AHLBOM. Mikähän sille Fannylle oikeastaan tuli? Kun läksi noin suinpäin—
ROUVA LINDEMAN. Ettekö arvaa? Minä toki hoksasin heti paikalla!
ROUVA RANK. Niin Broberginko tähden?
ROUVA LINDEMAN. Tietysti! Kun näki, ettei Broberg hänestä huoli.Hs—hs—
ROUVA PENTTINEN (tulee heidän luokseen). Mutta jos ei se Riikka saa häntä takaisin, niin mikä tulee eteen? Ihan minä silloin kuolen ikävään. Mitä tästä elämästä on ilman Vannya! (Itkun vaiheilla.)
ROUVA AHLBOM. Se oli hyvin pahasti tehty Fannylta, että noin vasten vanhempainsa tahtoa—Enpä minä olisi uskonut hänestä semmoista.
ROUVA LINDEMAN. Kyllä—jos hän olisi ollut minun tyttäreni, niin kyllä olisin hänelle näyttänyt. Vanhemmat häntä kouluttaneet ja kasvattaneet.
ROUVA RANK. Ja mikä hänellä oli hätänä täällä kodissaan? Sai kaikkea mitä vaan tahtoi—ja omista vanhemmista lähtien kaikki häntä palvelivat kuin mitäkin fiiniä daamia.
ROUVA PENTTINEN (pyyhkien ja nenäänsä tyrskien). Niin, kyllä me häntä olemme pitäneet kuin kukkaa kämmenellä, ei häneltä kielletty mitään milloinkaan. (Kellon soittoa kuuluu.)
ROUVA PENTTINEN (keskeyttää itkunsa). Nyt soittavat. Kuinkahan mones kerta? Yks, kaks, kolme! Nyt se läksi laiva. Ukko, kuuletko, nyt se läksi?
PENTTINEN. Ja kohta on Vanny täällä takaisin.
ROUVA PENTTINEN. Kunpa hän edes olisi! Niin, mitä minun pitikään sanoa?Olen vallan sekaisin päästäni.
ROUVA LINDEMAN. Ettei Fannylta ole kielletty mitään milloinkaan—
ROUVA PENTTINEN. Niin, niin: ei ole kielletty mitään milloinkaan. Silmäteräni olisin hänelle antanut, jos hän sitä olisi vaatinut. Ja nyt hän yhtäkaikki meidät jätti—
PENTTINEN. Ei jättänyt, ei. Takaisin tulee—ja minä—minä annan hänelle heti rahat uuteen leninkiin. Valmiiksi otan jo rahat kukkarostani. Paljonko siihen tarvitaan?
ROUVA PENTTINEN (äkkiä lohdutettuna). Sata markkaa.
PENTTINEN. Tuossa on sata viisikymmentä.
ROUVAT. Sata viisikymmentä!
ROUVA PENTTINEN (pistää kiireesti rahat taskuunsa). Parriisista!Parriisista se tilataan. Nyt, kun se tyttö vaan joutuisi—
RIIKKA (tulee läähättäen). Myöhäistä, myöhäistä! Ho, ho, siunaa ja varjele! Juoksin niin että syömmeni halkijaa.
ROUVA PENTTINEN. Myöhäistä! Ettäkö et ennättänyt? (Puhkee äänekkääseen itkuun.)
RIIKKA. En ennättänyt. Laiva olj' jo hyvän matkaa rannasta. Eivätkä kuulleet, vaikka minä seisoin mäellä ja huusin minkä jaksoin: takais! takais! mamma pyörtyi—
ROUVA PENTTINEN (äkkiä tauoten itkusta, kiukustuneena). Mamma?—Niinkö sinä sanoit?
RIIKKA (hämillään). Niin—niinhän se taisi minulta mennä siinä kiireessä—
ROUVA PENTTINEN. Pöllö! Sinä häpäset meidät!
PENTTINEN (ällistyneenä). Mitä? Menikö se Vanny sittenkin?
ROUVA PENTTINEN. Menihän se. (Puhkee taaskin itkuun.) Vanny jätti meidät! Ei ole meillä Vannya enää!
PENTTINEN (Harvasteesen, korvallistaan raapien). Saakeli soikoon! Kuka sitä olis uskonut?
(Esirippu alas.)
[1895].