"Taivaanvaltakunta" on eräs sydämen tila — ei mikään "yläpuolella maata" oleva tai "kuoleman jälkeen" tuleva. Luonnollisen kuoleman käsitepuuttuukokonaan evankeliumista: kuolema ei ole mikään silta, ei mikään ylimeno, sitä ei ole olemassa, koska se kuuluu kokonaan toiseen, vain silminnähtävään, vain merkiksi kelpaavaan maailmaan. "Kuolinhetki" ei ole mikään kristillinen käsite — "hetkeä", aikaa, fyysillistä elämää ja sen käänteitä ei ole lainkaan olemassa "iloisen sanoman" opettajalle… "Jumalan valtakuntaa" ei odoteta; sillä ei ole mitään eilistä eikä ylihuomista, se ei tule "tuhannessa vuodessa" — se on sydämen kokemus; se on kaikkialla eikä missään…
35.
Tämä "iloinen sanansaattaja" kuoli kuten hän eli, kuten hänopetti— ei "lunastaakseen ihmiset", vaan näyttääkseen, kuinka tulee elää. Se on käytäntö, minkä hän jätti ihmiskunnalle: hänen menettelynsä tuomarien edessä, vartiain edessä, syyttäjien ja kaiken pilkan ja ivan edessä, — hänen menettelynsä ristillä. Hän ei tee vastarintaa, hän ei puolusta oikeuttaan, hän ei ota askeltakaan, joka torjuisi äärimmäisen hänestä, päinvastoin,hän vaatii sitä… Ja hän rukoilee, hän kärsii, hän rakastaa niiden kanssa,niissä, jotka tekevät hänelle pahaa… Ei puolustaa itseään, ei vihastua,eivaatia edesvastuuseen… Ei edes seisoa pahaa vastaan, —rakastaasitä…
36.
Vasta meillä, meillävapautuneillahengillä, on edellytys ymmärtää, mitä yhdeksäntoista vuosisataa on väärinymmärtänyt, — meillä on se vaistoksi ja intohimoksi käynyt rehellisyys, joka vastustaa "pyhää valhetta" enemmän kuin mitään muuta valhetta… On oltu äärettömän kaukana meidän rakastavasta ja varovaisesta puolueettomuudestamme, tästä hengen kurista, jonka kautta niin vieraiden, niin arkojen asioiden arvaaminen käy mahdolliseksi: on alati, häpeämättömällä itsekkäisyydellä, tahdottu niistä vainomaaetua, evankeliumin vastakohdasta on rakennettukirkko…
Ken etsisi merkkiä siitä, että irooninen jumaluus johtaa lankoja suuren maailmanpelin takana, hän ei saisi luulolleen pienintäkään tukea siitääärettömästä kysymysmerkistä, jonka nimi on kristinoppi. Että ihmiskunta on polvillaan evankeliumin synnyn, tarkoituksen,oikeudenvastakohdan edessä, että se "kirkko" käsitteessä on julistanut pyhäksi juuri sen, minkä "iloinen sanansaattaja" tunsi olevanallaan, takanaan— turhaan etsitäänmaailmanhistoriallisen ironiansuurempaa muotoa —
37.
Meidän aikamme on ylpeä historiallisesta aististaan: kuinka se on voinut pitää uskottavana sellaista mielettömyyttä, ettäkarkea ihmeentekijä ja lunastajataruolisi kristinopin alku, — ja että kaikki henkinen ja symboolinen olisi vasta myöhempää kehitystä? Päinvastoin: kristinopin historia ristinkuolemasta saakka — on askel askeleeltaalkuperäisensymbolismin yhä karkeamman väärinymmärtämisen historiaa. Sitä mukaan kuin kristinoppi levisi yhä laajempien, yhä raaempien joukkojen keskuuteen, joilta puuttui yhä enemmän niitä edellytyksiä, jotka olivat synnyttäneet sen, kävi välttämättömämmäksi tehdä kristinoppialhaiseksi, raa'aksi, — se on niellytimperium Romanuminkaikkienmaanalaistenkulttien oppeja ja juhlamenoja, se on niellyt sairaan järjen kaikkien ilmestysten mielettömyyden. Kristinopin kohtalo on siinä välttämättömyydessä, että itse sen uskon täytyi tulla niin sairaaksi, niin alhaiseksi ja jokapäiväiseksi kuin ne tarpeet, joita se oli aiottu tyydyttämään. Kirkkona kokoontuusairas barbariaviimein vallaksi, — kirkko, tämä verivihollisuuden muoto kaikkea rehellisyyttä kohtaan, jokaista sielunkorkeuttakohtaan, jokaista hengen kuria kohtaan, jokaista rohkeamielistä ja lempeää ihmisyyttä kohtaan. — Kristilliset jaylhäisetarvot: vasta me, mevapautuneethenget, olemme jälleen luoneet esiin vastakohdan niissä, suurimman arvovastakohdan, mitä on olemassa! —
38.
— Tässä kohdassa en voi olla huokaamatta. On päiviä, jolloin minut valtaa tunne, mustempi kuin mustin alakuloisuus —ihmisen halveksiminen. Ja jotta ei olisi epäilyäkään siitä,mitäminä halveksin,ketäminä halveksin: nykyajan ihmistä, ihmistä, jonka aikalainen minä valitettavasti kyllä olen. Nykyajan ihminen — minä tukehdun hänen saastaisesta hengityksestään… Menneisyyttä kohtaan minä tunnen, kuten kaikki tietäväiset, suurta suvaitsevaisuutta, s.o.ylevämielistäitseni hillitsemistä: synkällä varovaisuudella minä kuljen läpi vuosituhansien hourujenhuonemaailman, kutsuttakoonpa sitä nyt "kristinopiksi", "kristilliseksi uskoksi" tai "kristilliseksi kirkoksi", minä varon asettamasta ihmiskuntaa edesvastuuseen sen henkisistä sairauksista. Mutta minun tunteeni muuttuu yht'äkkiä, tunkeutuu esiin, heti kun astun uudempaan aikaan,meidänaikaamme. Meidän aikamme ontietäväinen… Mikä ennen oli vain sairasta, se on nyt käynyt säädyttömäksi, — on säädytöntä nykyään olla kristitty.Ja tässä alkaa minun inhoni. Katselen ympärilleni: ei sanaakaan ole enää siitä jäljellä, mikä muinoin oli "totuutta", me emme siedä edes enää papin puhuvankaan "totuudesta". Siivoimmillakin rehellisyyden vaatimuksillatäytyytänään tietää, että teoloogi, pappi, paavi jokaisessa lauseessaanvalhettelee, eikä vain erehdy, — että hänen vallassaan ei enää ole valhetella "viattomuudesta", "tietämättömyydestä". Pappi tietää, yhtä hyvin kuin joku toinenkin, että ei enää ole "jumalaa", ei "syntistä", ei "lunastajaa", — että "vapaa tahto", "siveellinen maailmanjärjestys" ovatvalhetta: — vakavuus, hengen syvä itsensävoittaminen ei salli enää kenenkään olla tästä tietämätön…Kaikkikirkon käsitteet tunnetaan sellaisiksi kuin ne ovat: ilkeimpänä vääristelynä mitä on olemassa, tarkoituksella tehdä luonto, luonnonarvotarvottomaksi; pappi itse tunnetaan sellaiseksi kuin hän on: vaarallisimpana loislajina, elämän varsinaisena myrkkyhämähäkkinä… Me tiedämme, meidän omatuntomme tietää tänään, —minkäarvoisia nuo papin ja kirkon kauhistuttavat keksinnöt ovat,mikä arvo niille on annettava, keksinnöille, joilla on saavutettu tuo ihmiskunnan iljettävä itsesaastutustila, joka voi tehdä sen näkemisen inhoittavaksi — käsitteet "tuollapuolen", "viimeinen tuomio", "sielun kuolemattomuus", "sielu" itse ovat kidutuskoneita, ovat järjestelmällistä julmuuksia, joiden avulla pappi tuli herraksi, jäi herraksi… Jokainen tietää sen:ja siitä huolimatta jää kaikki entiselleen. Minne on joutunut siivouden, itsekunnioituksen viimeinen tunne, kun valtiomiehemmekin, muutoin hyvin ennakkoluulottomat ihmiset ja kauttaaltaan toiminnan antikristukset, kutsuvat itseään vielä tänään kristityiksi ja käyvät ehtoollisella?… Ruhtinas hallituksensa etunenässä, loistavana kansansa itsetunnon ja itseylpeyden ilmaisuna, — mutta häpeämättä tunnustaa itsensä kristityksi!…Kenenkäsitten kristinoppi kieltää?Mitäse kutsuu "maailmaksi"? Olla sotamies, olla tuomari, olla isänmaanystävä; itsensäpuolustaja; pitää kunniastaan; tahtoa omaa parastaan; ollaylpeä… Jokaisen hetken vaatima yritteliäisyys, jokainen vaisto, jokainen toiminnaksi muuttuva arvioiminen on tänään antikristillistä: minkälainenvalheellisuuden epäsikiöonkaan nykyajan ihminen, kun hän siitä huolimattaei häpeävielä olla kristitty! —
39.
— Minä palaan takaisin, kerron kristinopinoikeanhistorian. Jo sana "kristinusko" on väärinkäsitys oikeastaan on ollut vain yksi ainoa kristitty, ja hän kuoli ristillä. "Evankeliumi"kuoliristillä. Tästä hetkestä lähtien on kaikki, mitä evankeliumiksi kutsutaan, ainoastaan sen vastakohta, mitä hän elämällään julisti:"huono sanoma", dysangelium. On väärää aina mielettömyyteen saakka, jos "uskossa", esim. uskossa Kristuksen lunastukseen nähdään kristityn tunnusmerkki: vain kristillinenkäytäntö, samallainen elämä kuin hänen, joka kuoli ristillä, on kristillistä… Vielä tänään onsellainenelämä mahdollinen, vieläpämuutamilleihmisille välttämätön: oikea, alkuperäinen kristinoppi on oleva mahdollinen kaikkina aikoina… Ei usko, vaan tekeminen, ennen kaikkea jättää paljon tekemättä, toinenoleminen… Tietoinen tila, jokin usko, jonkin totena pitäminen esimerkiksi — jokainen psykoloogi tietää sen — ovat täydellisesti merkityksettömiä ja toisarvoisia vaistojen arvoon verrattuina: ankarammin puhuen on koko käsite henkinen vaikutin väärä. Supistaa kristittynä olemisen, kristillisyyden jonkin todeksi uskomiseen, puhtaaksi itsetietoisuusilmiöksi, on kristillisyyden kieltämistä.Itse asiassa ei ole ollut yhtään kristittyä. "Kristitty", hän, jota kaksi vuosituhatta on kutsuttu kristityksi, on vain psykolooginen itsensäväärinymmärtäminen. Tarkemmin katsellen hallitsivat hänessä, kaikesta "uskosta"huolimatta, vainvaistot — jamitkä vaistot! — "Usko" oli kaikkina aikoina, esimerkiksi Lutherilla, vain verho, tekosyy,esirippu, jonka takana vaistot pitivät peliään, — viisassokeus muutamienvaistojen herraudesta… "Usko" — olen kutsunut sitä jo varsinaiseksi kristilliseksiviisaudeksi, — alati onpuhuttu"uskosta", alati ontoimittuvain vaistosta… Kristityn kuvittelu-maailmassa ei esiinny mitään, joka edes koskettaa todellisuutta; sitävastoin olemme vaistomaisessa vihassa kaikkea todellisuutta kohtaan oppineet tuntemaan kiihottavan, ainoan kiihottavan elementin kristinopin juuressa. Mitä seuraa siitä? Että täälläpsykoloogienkin joukossaerhetys on radikaali, s.o. olennon-määräävä, substansi. Yksi käsite täältä pois, yksi ainoa realiteetti sen sijaan — ja koko kristinoppi raukeaa tyhjiin! — Ylhäältä katsoen käy tuo kaikista tosiasioista oudoin, tuo ei ainoastaan erhetysten perustalla syntynyt, vaanyksinomaanvahingollisissa,yksinomaanelämää- ja sydäntämyrkyttävissä erhetyksissä kekseliäs, vieläpä nerokaskin uskontonäytelmäksi jumalille, — niille jumaluuksille, jotka myös ovat filosoofeja, ja joita esimerkiksi olen tavannut noissa ylistetyissä kaksinpuheluissa Naxolla. Sinä hetkenä, jolloiniljetysväistyy heidän luotaan (— ja meidän!), tulevat he kiitollisiksi kristityn näytelmästä: viheliäinen, pieni tähti, jonka nimi on maa, ansaitsee miltei yksin tämän kummallisen tapauksen vuoksi jumalallisen katseen, jumalallisen osanoton… Älkäämme näet väheksikö kristittyä: kristitty, vääräaina viattomuuteen saakka, on paljon ylempänä apinaa, — ottaen huomioon kristityn, käy eräs tunnettu syntyteoria pelkäksi kohteliaisuudeksi…
40.
Evankeliumin kohtalo ratkaistiin kuolemalla, — se riippui "ristillä". Vasta kuolema, tuo odottamaton, häpeällinen kuolema, vasta risti, joka yleensä oli aiottu vain roistoja varten, — vasta tämä hirvittävin paradoksi vei opetuslapset varsinaisen arvoituksen eteen:"Kuka se oli? Mitä se oli?"— Se tärisytti ja loukkasi syvimmin tunnetta, epäily siitä, että sellainen kuolema voisi olla heidän asiansakumoaminen, hirvittävä kysymysmerkki "miksi juuri niin?" — tämän tilan ymmärtää vain liian hyvin. Täällätäytyikaiken olla välttämätöntä, kaikella olla tarkoitus, järki, korkein järki; opetuslapsen rakkaus ei tunne lainkaan sattumaa. Vasta nyt tuli kuilu ilmi: "kuka on surmannut hänet? kuka oli hänen luonnollinen vihollisensa?" — tämä kysymys välähti mieliin kuin salama. Vastaus:hallitsevajuutalaisuus, sen ylin sääty. Tästä hetkestä saakka tunnettiin olevan kapinassa järjestystä vastaan, tämän jälkeen ymmärrettiin Jeesuskapinalliseksi järjestystä vastaan. Aina siihen saakkapuuttuitämä sotainen, tämä kieltävä, hävittävä piirre hänen kuvastaan; vielä enemmän, hän oli sen vastakohta. Ilmeisesti ei tämä pieni seurakunta ole ymmärtänyt juuri pääasiaa, esikuvallista tässä tavassa kuolla, vapautta kaikista _ressentimenti_tunteista, ylemmyyttä niiden suhteen: — merkki siitä, kuinka vähän he yleensä ymmärsivät häntä! Itsessään ei Jeesus voinut kuolemallaan tahtoa muuta kuin antaa julkisesti korkeimman esimerkin,todistuksen opistaan… Mutta hänen opetuslapsensa eivät voineetantaahänelleanteeksitätä kuolemaa — joka olisi kuitenkin ollut evankeelista korkeimmassa merkityksessä; tai edestarjoutuasydämen hiljaisessa ja lempeässä rauhassa samanlaiseen kuolemaan… Juuri enin epäevankeelinen kaikista tunteista,kosto, pääsi jälleen valtaan. Asia ei voinut loppua tähän kuolemaan: tarvittiin "kostoa", "tuomiota" (— ja kuitenkin, mikä voi olla epäevankeelisempaa kuin "kosto", "rangaistus", "istua tuomarina"!). Vielä kerran tuli etualalle kansanomainen Messiaksen odottaminen; katse kiinnitettiin historialliseen hetkeen: "jumalan valtakunta" tulee tuomitsemaan vihollisiaan… Mutta täten on kaikki ymmärretty väärin: "jumalan valtakunta" loppunäytöksenä, lupauksena! Evankeliumihan oli juuri ollut tämän "valtakunnan" olemassaolo, toteutuminen,todellisuus. Juuri sellainen kuolemaoli"jumalan valtakunta". Nyt vasta sekoitettiin mestarin tyyppiin koko ylenkatse ja katkeruus farisealaisia ja teoloogeja kohtaan, hänestätehtiinsiten farisealainen ja teoloogi! Toiselta puolen ei näiden hurmautuneiden sielujen mieletön kunnioitus sietänyt enää, että kaikki olivat evankeelisesti yhtä oikeutettuja olemaan jumalan lapsia, kuten Jeesus oli opettanut: heidän kostonsa oli hillittömällä tavallakorottaaJeesus, erottaa hänet itsestään: aivan kuin juutalaiset muinoin kostaakseen vihollisilleen olivat irroittaneet jumalansa itsestään ja nostaneet hänet korkeuteen. Ainoa jumala ja jumalan ainoa poika: molemmat _ressentimenti_tuotteita…
41.
— Ja nyt sukeltautui esiin tämä mieletön probleemi: "kuinka jumalasaattoisallia sen!" Tähän löysi pienen seurakunnan hämmentynyt järki tämän hirvittävän mielettömän vastauksen: jumala antoi poikansa syntien anteeksiantamukseksi,uhriksi. Minne joutui evankeliumi yhdellä erää?Vikauhri, ja senlisäksi iljettävimmässä, barbaarisimmassa muodossaan,viattomanuhraaminen syyllisten syntien vuoksi! Mikä hirvittävä pakanuus! — Jeesushan oli poistanut itse käsitteen "syy", — hän on kieltänyt jokaisen kuilun jumalan ja ihmisen välillä, hän tekieläväksiyhteyden jumalan ja ihmisen välillä "iloisella sanomallaan"…Eikäetuoikeudella! Tästä lähtien liittyy lunastajan tyyppiin askel askeleelta: oppi tuomiosta ja takaisintulosta, oppi kuolemasta uhrikuolemana, oppiylösnousemuksesta, jolla koko käsite "autuus", evankeliumin yksi ja ainoa realiteetti, on sukkelasti siepattu pois — erään tilan hyväksi kuolemanjälkeen!… Paavali on sillä rabbiinimaisella hävyttömyydellä, joka on hänelle kaikissa suhteissa ominaista, asettanut tämän käsityksen, tämänkevytmielisenkäsityksen seuraavaan syyperäiseen yhteyteen: "josKristus ei ole noussut kuolleista,niinmeidän uskomme on turha." — Ja yhdellä erää tuli evankeliumista halveksittavin kaikista täyttämättömistä lupauksista,hävytönoppi personallisesta kuolemattomuudesta… Vieläpä Paavali opetti sitäpalkkana!…
42.
On selvää, mikä päättyi ristinkuolemassa: uusi, täydellisesti alkuperäinen halu buddhalaiseen rauhanliikkeeseen, todelliseen,eiainoastaan luvattuunonneen maan päällä. Sillä tämä jää — olen jo huomauttanut sen — peruseroksi näiden molempien dekadensiuskontojen välillä: buddhalaisuus ei lupaa, vaan pitää, kristinoppi lupaa kaikki, muttaei pidä mitään. — "Iloista sanomaa" seurasi kintereilläkaikkein huonoin: Paavalin sanoma. Paavalissa ruumiillistuu "iloisen sanansaattajan" vastakkaistyyppi, vihan, vihan mielikuvan, vihan heltymättömän johdonmukaisuuden nero.Mitäei tämä huonon sanoman saattaja olisi vihalle uhrannut! Ennen kaikkea lunastajan: hän naulitsi hänet ristiinsä. Elämää, esimerkkiä, oppia, kuolemaa, koko evankeliumin tarkoitusta ja oikeutta — mitään ei ollut, paitsi mitä tämä vihan kiihoittama vääristelijä käsitti, mitä hän yksin saattoi käyttää. Ei realiteettia,eihistoriallista totuutta!… Ja vielä kerran teki juutalaisen pappisvaisto samanlaisen suuren rikoksen historiaa vastaan, — hän pyyhki yksinkertaisesti pois kristinopin eilisen ja eilisen edellisen,hän keksi itselleen ensimäisen kristinopin historian. Ja vielä enemmän: hän uudisti — väärensi vielä kerran Israelin historian, jotta se olisi näyttänythänentekonsa esihistorialta: kaikki profeetat ovat puhuneethänen"lunastajastaan"… Myöhemmin väärensi kirkko ihmiskunnankin historian kristinopin esihistoriaksi… Lunastajan tyyppi, oppi, käytäntö, kuolema, kuoleman tarkoitus, vieläpä kuoleman jälkeinenkin tila — mikään ei jäänyt ahdistamatta, mikään ei jäänyt edes todellisuuden kaltaiseksikaan. Paavali asetti yksinkertaisesti koko tämän olemassaolon painopisteentuollepuolentätä olemassaoloa, — valheeseen "jälleen-ylösnousseesta" Jeesuksesta. Hän ei oikeastaan voinut käyttää lunastajan elämää yleensä, — hän tarvitsi ristinkuolemaa ja jotakin vielä lisäksi… Paavali oli kotoisin stoalaisen valistuksen pääpaikasta; — olisi puhdas joutavuus psykoloogin puolelta pitää häntä rehellisenä, kun hän löytää eräästä harhanäystätodistuksenlunastajan jatkuvasta elämästä, tai edes uskoa hänen kertomustaan siitä, että hän on nähnyt tämän harhanäyn: Paavali tahtoi saavuttaa päämaalin,siistahtoi hän myös keinon… Mitä hän itse ei uskonut, sen uskoivat ne idiootit, joiden joukkoon hän heitti oppinsa. — Hänen kaipuunsa olivalta; Paavalissa tahtoi pappi jälleen valtaan, — hän saattoi käyttää vain käsitteitä, oppeja, symbooleja, joilla joukkoja pidetään hirmuvallan alaisina, muodostetaan laumoja.MitäMuhamed yksin lainasi myöhemmin kristinopista? Paavalin keksinnön, hänen keinonsa pappishirmuvaltaan, lauman muodostamiseen: kuolemattomuususkon —se on opin "tuomiosta"…
43.
Ellei aseta elämän painopistettä elämään, vaan "tuollepuolen" — "ei-mihinkään" —, niin on elämältä riistetty sen painopiste yleensä. Suuri valhe personallisesta kuolemattomuudesta turmelee kaiken järjen, kaiken luonnon vaistossa — kaikki, mikä vaistoissa on terveellistä, elämäävaativaa, tulevaisuuttalupaavaa, herättää nyt epäluuloa.Niinelää, että siinä ei ole enää mitääntarkoitusta, sekäy nyt elämän tarkoitukseksi… Miksi yhteishenkeä, miksi vielä kiitollisuutta syntyperästä ja esivanhemmista, miksi yhteistyötä, uskoa, miksi vaatia ja pitää silmällä yhteistä hyvää?… Kaikki nämä ovat "kiusauksia", kaikki kokeita johtaa pois "oikealta tieltä" — "yksi on tarpeellinen"… Että jokainen "kuolemattomana sieluna" on samanarvoinen kuin toinen, että jokaisen yksityisen olennon "lunastus" saa suunnattoman suuren merkityksen, että pienet tekopyhät ja kolmeneljännes-hourupäät saavat kuvitella, että luonnonlakeja heidän takiaan alatirikotaan, sellaista äärettömiin,hävyttömyyteensaakka kohonnutta itsekkäisyyttä ei voi kyllin suuren ylenkatseen häpeäleimalla merkitä. Ja kuitenkin saa kristinoppi kiittäävoitostaantätä surkuteltavaa ryömimistä personallisen turhamaisuuden edessä, — sillä se on houkutellut luokseen kaiken epäonnistuneen, kapinallisen, rappiolle joutuneen ihmiskunnassa, sen kaiken hylkyroskan ja kuonan. "Sielun lunastus" suomeksi: "maailma kiertää minua".Myrkyllistäoppia "samatoikeudet kaikille" on kristinoppi johdonmukaisimmin kylvänyt; kristinoppi on huonojen vaistojen salaisimmista sopista käynyt sotaa jokaista kunnioitus- ja välimatkatunnetta vastaan ihmisen ja ihmisen välillä, s.o. edellytystä kultuurin jokaista kohottamista, sen elinvoiman jokaista enentämistä vastaan, — se on joukkojenressentimentistätakonut itselleenpääaseen meitävastaan, kaikkea ylhäistä, iloista, ylevämielistä vastaan maan päällä, meidän onneamme vastaan maan päällä… Myöntää "kuolemattomuus" jokaiselle Pietarille ja Paavalille oli tähän saakka suurin ja ilkein murhayritysylhäistäihmiskuntaa vastaan. — Ja älkäämme väheksikö sitä onnettomuutta, joka kristinopista on hiipinyt itse politiikkaankin! Kenelläkään ei ole tänään rohkeutta erikoisiin oikeuksiin, herrausoikeuksiin, kunnioituksen tunteeseen itseään ja vertaisiaan kohtaanvälimatkan paatokseen… Meidän politiikkamme onsairastästä rohkeuden puutteesta! — Mielen aristokratia on valheen kautta sielujen yhtäläisyydestä kavalimmin turmeltu; ja jos usko "enemmistön oikeudesta" nostaa jatulee nostamaanvallankumouksia, — niin älköön yksikään epäilkö, että se on kristinoppi, että ne ovatkristillisetarvojen arvioimiset, jotka jokainen vallankumous vain muuttaa vereksi ja rikokseksi! Kristinoppi on kaikkien maassa-matelevien kapina sitä vastaan, millä onkorkeutta: alhaisten evankeliumiluoalhaisuutta…
44.
— Evankeliumit ovat verrattomat todistuksena siitä hillittömästä turmeluksesta, joka vallitsi jo ensimäisen seurakunnankeskuudessa. Minkä Paavali myöhemmin rabbiinin kyynillisellä johdonmukaisuudella vei perille, oli siitä huolimatta vain se rappioprosessi, joka alkoi lunastajan kuolemalla. — Ei voi lukea evankeliumeita kyllin varovasti: niillä on jokaisessa sanassa vaikeutensa. Tunnustan, luettakoon se minulle ansioksi, että ne juuri senvuoksi tuottavat suurta nautintoa psykoloogille, — kaiken naivin turmeluksen vastakohtana, raffinementtipar excellence, psykoloogisen turmeluksen taiteellisuutena. Evankeliumit pitävät puolensa. Raamattu yleensä ei siedä mitään vertailua. Ollaan juutalaisten joukossa: ensimäinen näkökanta, jotta ei kadottaisi täällä kokonaan lankoja. Tuo täällä neroksi tullut itsensä "pyhäksi" teeskenteleminen, jonka vastinetta turhaan etsii kaikkien aikojen kirjoista ja ihmisistä, tämä taiteeksi käynyt sanojen ja eleiden vääristely ei riipu mistään erikoisista lahjoista, mistään poikkeusluonnosta. Tähän vaaditaanrotua. Kristinopissa, taitona valhetella pyhästi, saavuttaa juutalaisuus, monisatavuotisten juutalaisten kaikkein-vakavimpien esiharjoitusten ja tekniikan jälkeen lopullisen mestariuden. Kristitty, tuo valheenultima ratio, on juutalainen kaksinkerroin — jopa kolminkerroin… Johdonmukainen tahto käyttää ainoastaan käsitteitä, symbooleja, asentoja, jotka ovat vanhurskautettuja senkautta, että pappi on käyttänyt niitä, jokaisentoisentavan vaistomainen hylkääminen, jokaisentoisenarvo- ja hyötyperspektiivin — se ei ole vain traditsioonia, se onperintöä: ainoastaan perintönä se vaikuttaa kuin luonto. Koko ihmiskunta, vieläpä parhaimpien aikojen parhaimmat päät — (yhtä lukuunottamatta, joka ehkä on vain hirviö) — ovat antaneet pettää itsensä. On luettu evankeliumiaviattomuuden kirjana… ei vähintäkään todistusta siitä mestariudesta, millä täällä on näytetty komediaa. — Tosin: jos saisimme nähdä heidät, vaikkakin vain sivumennen, kaikki nämä kummalliset teeskentelijät ja tekopyhät, niin se olisi lopussa — ja juuri senvuoksi, etten lue sanaakaan katsomatta eleitä,teen minä heistä lopun… Minä en siedä sitä tapaa, millä he aukaisevat silmänsä. — Onneksi ovat kirjat useimmille ihmisille vainkirjallisuutta—. Ei tule antaa eksyttää itseään: "älkää tuomitko"! sanovat he, mutta he lähettävät helvettiin kaiken, mikä on heidän tiellään. Antaessaan jumalan tuomita, tuomitsevat he itse; korottaessaan jumalan, korottavat he itsensä;vaatiessaanhyveitä, joihin he itse kykenevät — vielä enemmän, joita he tarvitsevat pysyäkseen yleensä pystyssä —, antavat he teoilleen suuremmoisen leiman taistelusta hyveen puolesta, kamppailusta hyveen herrauden vuoksi. "Me elämme, me kuolemme, me uhraudumme hyvän puolesta" (— "totuus", "valo", "jumalan valtakunta"): todellisuudessa he tekevät, mitä eivät voi olla tekemättä. Liehakoitsijain lailla pakottaessaan itsensä läpi, istuessaan nurkassa, varjon lailla eläessään elämänsä varjossa, tekevät he itselleenvelvollisuudensiitä: velvollisuutena saa heidän elämänsä nöyryyden leiman, nöyryytenä se on todistus lisää hurskaudesta… Ah tätä nöyrää, siveää, laupiasta valheellisuuden lajia! "Meidän puolestamme on hyve itse oleva todistuksena"… Luettakoon evankeliumeita viettelemisen oppikirjoinamoraalinkautta: nämä pienet ihmiset ottavat moraalin takavarikkoon, — he tietävät mihin moraali kelpaa! Ihmiskuntaavedetään nenästäparhaimmin moraalilla! Realiteetti on, että itsetietoisinylpeys kuulua valittuihinnäyttelee häveliäisyyttä: on kerta kaikkiaan asetuttu ja asetettu "seurakunta", "hyvät ja vanhurskaat" toiselle puolelle, "totuuden" puolelle — ja jäännös, "maailma" toiselle… Tämä oli turmiollisin suuruushulluuden laji, mitä tähän saakka on maailmassa ollut: teeskentelijäin ja valhettelijain pienet epäsikiöt alkoivat käyttää hyväkseen käsitteitä "jumala", "totuus", "valo", "henki", "rakkaus", "viisaus", "elämä", ikäänkuin heitä itseään merkitsevinä, määrätäkseen siten rajat itsensä ja "maailman" välillä, pienet superlatiivijuutalaiset, kypsiä jokaiseen hourujenhuoneeseen, käänsivät arvot yleensäomanmielensä mukaan, ikäänkuin kristitty vasta olisi ollut kaiken jäännöksen tarkoitus, suola, mitta javiimeinen oikeus… Koko onnettomuus kävi mahdolliseksi senkautta, että oli jo olemassa samansukuinen, rodunomainen suuruudenhulluus maailmassa,juutalainen: heti kun kuilu juutalaisten ja juutalaiskristittyjen välillä aukeni, ei jälkimmäisillä ollut mitään muuta valintaa kuin käyttää juutalaisesta vaistosta johtuneita itsesäilytyskeinoja itse juutalaisia vastaan, kun juutalaiset olivat käyttäneet niitä tähän saakka vain kaikkea ei-juutalaista vastaan. Kristitty on vain "vapaampaan" tunnustukseen kuuluva juutalainen.
45.
— Annan pari näytettä siitä, mitä nämä pienet ihmiset ovat panneet päähänsä, mitä he ovatasettaneetmestarinsasuuhun: pelkkiä "kauniiden sielujen" tunnustuksia. —
"Ja jotka eivät teitä vastaanota, eivätkä kuule teitä, niin menkäät pois sieltä, ja pyhkikäät tomu, kuin teidän jalkainne alla on, heille todistukseksi. Totisesti minä sanon teille: Sodomalle ja Gomorralle on tuomiopäivänä huokiampi, kuin sille kaupungille" (Markus 6, 11). — Kuinkaevankeelista!…
"Ja kuka ikänä pahentaa yhden niistä vähimmistä, jotka uskovat minun päälleni, parempi olisi hänelle, jos myllynkivi pantaisiin hänen kaulaansa, ja heitettäisiin mereen" (Markus 9, 42). — Kuinkaevankeelista!…
"Ja jos sinun silmäs on sinulle pahennukseksi, niin heitä se pois: parempi on sinun silmäpuolena Jumalan valtakuntaan sisälle mennä, kuin jos sinulla olisi kaksi silmää, ja heitettäisiin helvetin tuleen" (Markus 9, 47). — Tässä ei ole juuri kysymys vain silmästä…
"Totisesti sanon minä teille: muutamain näistä, jotka tässä seisovat, ei pidä kuolemata maistaman, siihenasti kuin he näkevät Jumalan valtakunnan voimaila tulevan" (Markus 9, 1). — Hyvinvalheteltu, jalopeura…
"Kuka ikänä tahtoo tulla minun perässäni, hän kieltäköön itsensä, ja ottakoon ristinsä, ja seuratkoon minua.Sillä…" (Psykoloogin huomautus. Kristillinen moraali kumotaan "sillä" sanoillaan: sen "perusteet" kumoavat, — se on kristillistä.) Markus 8, 34. —
"Älkäät tuomitko, ettei teitä tuomittaisi: sillä mitalla, jolla te mittaatte, pitää teille jälleen mitattaman" (Mattheus 7, 1). — Mikä käsite oikeudesta, vanhurskaasta tuomarista!…
"Sillä jos te rakastatte niitä, jotka teitäkin rakastavat,mitä teidän siitä palkkaa on?Eivätkö publikanit myös niin tee? Ja jos te ainoastaan veljeinne kanssa soveliaat olette,mitä te sen kanssa erinomaista teette?Eivätkö publikanit myös niin tee?" (Mattheus 5, 46). — Kristillisen rakkauden prinsiippi, se tahtoo lopuksi saada hyvän maksun…
"Vaan jollette anteeksi anna ihmisille heidän rikoksiansa, niin ei myös teidän isänne anteeksi anna teidän rikoksianne" (Mattheus 6, 15). — Saattaa sangen huonoon valoon mainitun "isän"…
"Vaan etsikäät ensin Jumalan valtakuntaa, ja hänen vanhurskauttansa, ja niin kaikki nämät teille annetaan" (Mattheus 6, 33). — Kaikki nämät: nimittäin ruoka, vaatteet, elämän kaikki tarpeet.Erhetys, hyvänsävyisesti sanottuna… Vähän ennen esiintyy jumala räätälinä, ainakin muutamissa tapauksissa…
"Iloitkaat sinä päivänä, ja riemuitkaat: sillä katso, teidän palkkanne on suuri taivaassa: niin tekivät myös heidän isänsä propheetaille" (Lukas 6, 23).Häpeämätöntäroskaväkeä! He vertaavat itseään jo profeettoihin…
"Ettekö te tiedä teitänne Jumalan templiksi, ja että Jumalan henki asuu teissä? Jos joku Jumalan templin turmelee,sen Jumala turmelee: sillä Jumalan templi on pyhä,niinkuin tekin olette" (Paavali, I Kor. 3, 16). — Sellaista ei voi kyllin halveksia…
"Ettekö te tiedä, että pyhät pitää maailmaa tuomitseman? Ja jos maailma pitää teidän kauttanne tuomittaman, ettekö te siis kelpaa pienimpiä asioita tuomitsemaan?" (Paavali I Kor. 6, 2). Valitettavasti kyllä ei edes hourujenhuoneen asukkaan puhetta… Tämähirvittävä pettäjäjatkaa sanasta sanaan: "Ettekö te tiedä, että meidän pitää enkeleitäkin tuomitseman? Kuinka siis ei ajallisia asioita?"…
"Eikö Jumala ole tämän maailman viisautta hulluudeksi tehnyt? Sillä että Jumalan viisaudessa ei maailma tuntenut Jumalata viisauden kautta, niin kelpasi Jumalalle tyhmän saarnan kautta niitä vapahtaa, jotka sen uskovat…; ei monta lihallista viisasta, ei monta voimallista, ei myös monta suuresta suvusta ole kutsuttuja. Vaan ne kuin maailman edessä hullut ovat, onJumala valinnut, että hän viisaat häpiään saattaisi; ja ne, kuin heikot ovat maailman edessä, on Jumala valinnut, että hän väkevät häpiään saattaisi; ja ne alimmaisesta suvusta ja ylönkatsotut maailmassa on Jumala valinnut, ja ne, kuin eivät mitään ole, että hän ne kuin jotakin ovat, turhaksi tekisi. Ettei hänen edessänsä yksikään liha kerskaisi" (Paavali I Kor. 1, 20 j.n.e.).Ymmärtääkseentätä kohtaa, ensiarvoista todistusta jokaisen Tshandalamoraalin psykologiasta, luettakoon ensimäinen osa teostaniGenealogie der Moral: siinä tuotiin ensikerran päivänvaloon vastakohtaylhäisenmoraalin ja ressentimentin ja voimattoman koston synnyttämän Tshandalamoraalin välillä. Paavali on suurin kaikista koston apostoleista…
46.
—Mitä seuraa siitä?Että tekee viisaasti vetäessään hansikkaat käteensä, kun lukee uutta testamenttia. Sellaisen saasta-paljouden läheisyys melkein pakottaa siihen. Yhtä vähän kuin valitsemme puolalaisia juutalaisia seuraamme, yhtä vähän valitsisimme "ensimäisiä kristityltä": jokainen muistutus heitä vastaan on tarpeeton… Kummatkaan heistä eivät haise hyvälle. — Olen turhaan etsinyt uudesta testamentista edes yhtä ainoata miellyttävää piirrettä; mikään siinä ei ole vapaata, hyvää, avosydämistä, rehellistä. Ihmiskunta ei ole täällä ottanut vielä ensimäistä alkuaan, puuttuupuhtaudenvaistoja… Uudessa testamentissa on ainoastaan huonoja vaistoja, mutta ei edes rohkeutta näihin huonoihin vaistoihin. Kaikki on pelkuruutta, kaikki on silmiensulkemista ja itsepetosta siinä. Jokainen kirja käy puhtaaksi, jos juuri on lukenut uutta testamenttia: luin, antaakseni esimerkin, ihastuksella heti Paavalin jälkeen tuota rakastettavinta, ylimielisintä pilkkaajaa Petroniusta, josta voisi sanoa samaa, mitä Domenico Boccaccio kirjoitti Parman herttualla Cesare Borgiasta: "é tutto festo" — kuolemattoman terve, kuolemattoman iloinen ja sopusointuinen… Sillä nämä pienet teeskentelijät erhettyvät pääasiassa. He käyvät kimppuun, mutta kaikki, minkä kimppuun he käyvät, on sitenmerkitty. Sitä, jota vastaan "ensimäinen kristitty" hyökkää, sitä hän ei tahraa… Päinvastoin: on kunnia saada "ensimäiset kristityt" vastaansa. Uutta testamenttia ei lue tuntematta mieltymystä sitä kohtaan, mitä siinä pidellään pahoin, puhumattakaan "tämän maailman viisaudesta", jota joku hävytön tuulenpieksijä turhaan koettaa saada häpeään "tyhmällä saarnalla"… Mutta itse farisealaiset ja kirjanoppineetkin joutuvat edullisempaan valoon tuollaisesta vastustuksesta: heidän täytyy kuitenkin olla jonkun arvoisia tullakseen vihatuiksi niin säädyttömällä tavalla. Teeskentely — se juuri oli soimaus, jonka "ensimäiset kristityt" saivat tehdä! — Nuo olivatetuoikeutettuja: siinä kylliksi, Tshandalaviha ei tarvitse muita syitä. "Ensimäinen kristitty" — ja, pelkään minä, "viimeinenkin kristitty",jonka ehkä tulen vielä eläessäni näkemään— on kapinoitsija kaikkea etuoikeutettua vastaan syvimmästä vaistosta, — hän elää, hän taistelee alati "samojen oikeuksien" puolesta!… Tarkemmin katsoen ei hänellä ole valinnan varaa. Jos omassa personassaan tahtoo olla "jumalan valittu" — tai "jumalan temppeli", tai "enkelien tuomari", niin on jokainen muu valikoimisen periaate, esim. rehellisyyden, hengen, miehekkyyden ja uljuuden, kauneuden ja sydämen vapauden, aivan yksinkertaisesti "maailmaa", —pahaa itsessään… Moraali: "ensimäisen kristityn" jokainen sana on valhetta, jokainen teko, minkä hän tekee, vaisto-vääryyttä, — kaikki hänen arvonsa, kaikki hänen päämääränsä ovat vahingollisia,mutta ketä hän vihaa, mitä hän vihaa, sillä on arvoa… Kristitty, pappiskristitty etenkin, on arvon mittapuu —. Tarvitseeko minun enää sanoa, että koko uudessa testamentissa esiintyy vain yksiainoahahmo, jota täytyy kunnioittaa? Pilatus, roomalainen maaherra. Ottaavakavastijoku juutalaisrähinä — siihen hän ei anna itseään houkutella. Yksi juutalainen sinne tai tänne — mitä se merkitsee?… Roomalaisen ylhäinen pilkka, jota kohtaan harjoitetaan häpeämätöntä väärinkäyttöä sanalla "totuus", on rikastuttanut uutta testamenttia sillä ainoalla sanalla,jolla on arvoa, — joka on sen arvostelu, itse sen tyhjäksiteko: "mikä on totuus!"…
47.
— Ei se työnnä meitä pois, että emme löydä jumalaa historiassa tai luonnossa tai luonnon takana — vaan se, että emme tunne "jumalalliseksi" sitä, mitä jumalana kunnioitetaan, vaan pidämme sitä surkuteltavana, mielettömänä, vahingollisena, emme ainoastaan erhetyksenä, vaanrikoksena elämää vastaan… Me kiellämme jumalan jumalana… Jos meilletodistettaisiintämän kristittyjen jumalan olemassaolo, niin voisimme vielä vähemmän uskoa siihen. — Kaava:deus qualem Paulus creavit, dei negatio. Uskonnon, jolla, kuten kristinopilla, ei ole yhtään kosketuskohtaa todellisuuden kanssa, ja joka heti kadottaa kaiken merkityksen, kun todellisuus yhdessä ainoassakin kohdassa pääsee oikeuksiinsa, täytyy tietysti olla "maailman viisauden", s.o.tieteen, verivihollinen, — se hyväksyy kaikki keinot, joilla hengen kuria, hengen puhtautta ja ankaruutta omantunnon asioissa, hengen ylhäistä viileyttä ja vapautta voidaan myrkyttää, solvata, saadahuonoon maineeseen. "Usko" imperatiivina onkieltotiedettä vastaan, —käytännössävalhe mistä hinnasta tahansa… Paavali ymmärsi, että valhe — että "usko" oli välttämätön; kirkko taas ymmärsi myöhemmin Paavalin. — Tämä "jumala", jonka Paavali keksi itselleen, jumala, joka "saattaa maailman viisauden" (ahtaammassa merkityksessä nuo kaiken taikauskon molemmat suuret vastustajat, filologian ja lääketieteen) "häpeään", on todellisuudessa vain Paavalin jänteväpäätössaattaa "maailman viisaus" häpeään: kutsua omaa tahtoaan "jumalaksi",thora, se on alkujuutalaista. Paavali tahtoo saattaa "maailman viisauden" häpeään: hänen vihollisiaan ovat alexandrialaisen koulunhyvätfiloloogit ja lääkärit —, heitä vastaan hän käy sotaa. Itse asiassa ei voi olla filoloogi eikä lääkäri olematta samallaantikristitty. Filoloogina näet oivaltaa "pyhät kirjat", lääkärinä ymmärtää tyypillisen kristityn fysioloogisen rappion. Lääkäri sanoo "parantumaton", filoloogi "houretta"…
48.
Onko oikeastaan ymmärretty sitä mainiota kertomusta, jolla raamattu alkaa, — kertomusta jumalan äärettömästä kauhustatiedettäkohtaan?… Sitä ei ole ymmärretty. Tämä pappiskirjapar excellencealkaa, kuten luonnollista on, papin suurella sisällisellä pulalla:häntuntee vain yhden ainoan suuren vaaran,siistuntee "jumala" vain yhden ainoan suuren vaaran. —
Vanha jumala, kokonaan "henki", kokonaan ylimmäinen pappi, kokonaan täydellisyys, käyskelee huvikseen yrttitarhassaan: kaikki hyvin, kunhan hänen ei vain olisi ikävä. Ikävyyttä vastaan taistelevat itse jumalatkin turhaan. Mitä hän tekee? Hän keksii ihmisen, — ihmisestä on huvia… Mutta katsohan, ihmiselläkin on ikävä! Jumalan sääli sitä ainoata hätää kohtaan, jolta yksikään paratiisi ei ole turvassa, ei tunne mitään rajoja: hän loi heti toisia eläimiä. Jumalanensimäinenerhetys: ihminen ei löytänyt eläimistä huvia, hän hallitsi niitä, hän ei edes tahtonut olla "eläin". — Siis loi jumala naisen. Ja nyt oli todellakin ikävyys lopussa, — mutta jokin muukin vielä! Nainen oli jumalantoinenerhetys! — "Nainen on olennoltaan käärme, Heva" — sen tietää jokainen pappi: "naisesta tuleekaikkipaha maailmaan" sen tietää myöskin jokainen pappi. "Siistuleetiedekinhänestä"… Vasta naisen kautta oppi ihminen maistamaan tiedon puun hedelmiä. — Mitä oli tapahtunut? Vanhan jumalan valtasi helvetintuska. Ihminen itse oli tullut hänensuurimmaksierhetyksekseen, hän oli luonut itselleen kilpailijan, tiede tekeejumalan kaltaiseksi, — papit ja jumalat ovat lopussa, jos ihminen tulee tieteelliseksi!Moraali: Tiede on itsessään kiellettyä, — se yksin on kiellettyä. Tiede onensimäinensynti, kaikkien syntien siemen, perisynti. Tämä yksin on moraalia. "Sinun ei pidä tietämän:" — kaikki muu seuraa siitä. — Jumalan helvetintuska ei estänyt häntä olemasta viisas. Kuinkasuojellaitseään tieteeltä? Se tuli pitkäksi aikaa hänen pääprobleemikseen. Vastaus: pois ihminen paratiisista! Onni, toimettomuus johtavat ajattelemaan, — kaikki ajatukset ovat huonoja ajatuksia… Ihmisen eituleajatella. — Ja "pappi itsessään" keksii hädän, kuoleman, hengenvaaran raskaudessa, kaikenlaisen kurjuuden, vanhuuden, vaivan, ennen kaikkeasairauden, kaikki keinoja taistelussa tiedettä vastaan! Hätä eiannaihmisen ajatella… Mutta siitä huolimatta! Hirveätä! Tiedon teko kohoaa tornina, taivasta uhkaavana, jumalia hämärtäen, — mitä tehdä? — Vanha jumala keksiisodan, hän pirstoo kansat, hän saa aikaan, että ihmiset keskenään tuhoavat toisensa (— papit ovat aina tarvinneet sotaa…). Sota muiden muassa suuri tieteen rauhanhäiritsijä! — Uskomatonta! Tieto,vapautuminen papista, enenee sodasta huolimatta. — Ja vanha jumala tekee viimeisen päätöksen: "ihminen on käynyt tieteelliseksi, —mikään ei auta enää, hän on hukutettava!"…
49.
— Minut on ymmärretty. Raamatun alku sisältää papinkokopsykologian. — Pappi tuntee vain yhden ainoan suuren vaaran: tieteen, — syyn ja seurauksen terveen käsitteen. Mutta tiede viihtyy yleensä vain onnellisissa olosuhteissa, — täytyy olla aikaa, henkeäliiaksi"hankkiakseen itselleen tietoa"… "Siis on ihminen tehtävä onnettomaksi", — se oli kaikkina aikoina papin logiikka. — Huomaa jo,mitä, tämän logiikan mukaisena, on tullut maailmaan vasta sen kautta: — "synti"… Syy- ja rangaistuskäsite, koko "siveellinen maailmanjärjestys" on keksitty tiedettävastaan, — estämään ihmisen vapautumista papista… Ihmisen ei tule luoda katsettaan ulos, hänen tulee luoda katseensa sisäänsä; hänen ei tule viisaana ja varovaisena, oppivaisena katsella olioihin, hänen ei tule yleensä lainkaan nähdä: hänentulee kärsiä… Ja hänen tulee kärsiä niin, että hän alati tarvitsee pappia. — Pois lääkärit!Yksi vapahtaja tarvitaan. — Syy- ja rangaistuskäsite, siihen luettuna oppi "armosta", "lunastuksesta", "anteeksiannosta" — kauttaaltaanvalheitaja vailla jokaista psykoloogista realiteettia — on keksitty sekoittamaan ihmisen syy-aistia: se on murhayritys syy- ja seurauskäsitettä vastaan! —Eikämurhayritys nyrkillä, veitsellä, rehellisyydellä vihassa ja rakkaudessa! Vaan arimmista, viekkaimmista, alhaisimmista vaistoista! Pappismurhayritys! Parasiittimurhayritys! Kalpeitten manalaisten verenimijäin vampyrismi!… Kun jonkun teon luonnolliset seuraukset eivät enää ole "luonnollisia", vaan ajatellaan niiden johtuneen taikauskon käsite-kummituksista, "jumalasta", "hengistä", "sieluista", pelkkinä "moraalisina" johdonmukaisuuksina, palkkana, rangaistuksena, viittauksena, kasvatuskeinona, silloin on edellytys tietoon turmeltu, —silloin on tehty suurin rikos ihmiskuntaa vastaan. — Synti, toistan sen vielä kerran, tämä ihmisen itsesaastutusmuotopar excellenceon keksitty siksi, että voitaisiin tehdä mahdottomaksi tiede, kultuuri, jokainen korkeus ja ylhäisyys ihmisessä; pappi on päässythallitsemaansynnin keksimisen kautta. —
50.
— En ryhdy tässä kohdassa valaisemaan "uskon", "uskovaisten" psykologiaa, ja, selväähän on, juuri "uskovaisten" hyödyksi. Ellei vielä tänään ole puutetta sellaisista, jotka eivät tiedä missä määrin on säädytöntä olla "uskovainen" —taiolla merkkinä dekadensista, murtuneesta tahdosta elämään, — niin huomenna he tulevat jo tietämään sen. Minun ääneni saavuttaa huonokuuloisetkin. — Näyttää siltä, ellen ole kuullut väärin, että kristittyjen keskuudessa on jonkunlainen totuuden mittapuu, jota kutsutaan "voiman todistukseksi". "Usko tekee autuaaksi:siisse on tosi." — Lähinnä voisi tässä muistuttaa, että juuri autuaaksitekemistä ei ole todistettu, ainoastaanluvattu: autuus "uskomisen" ehtoon solmittu, — tuleeautuaaksisenvuoksi, että uskoo… Muttaettätodellakin tulee täytetyksi, mitä pappi lupaa uskovaiselle tuosta jokaisen kontrollin ulkopuolella olevasta "tuonpuoleisesta maailmasta", milläsenäytetään toteen? — Tuo luuloteltu "voimantodistus" on siis oikeastaan jälleen vain usko siihen, että se vaikutus, jota uskosta itselleen odottaa, ei jää tulematta. Kaavana: "minä uskon, että usko tekee autuaaksi; —siison se tosi." — Mutta siten olemme jo lopussa. Tämä "siis" olisi totuuden mittapuuna itse mielettömyys. — Mutta olettakaamme, hiukan myöntymällä, että autuaaksitekeminen olisi todistettu uskolla (—eiainoastaan toivottu, ei ainoastaan luvattu papin hiukan epäluotettavalla suulla): olisiko autuus — teknillisemmin puhuen,ilo— milloinkaan todistus totuudesta? Niin vähän, että se melkein antaa vastatodistuksen, joka tapauksessa se herättää suurinta epäluuloa "totuutta" kohtaan, jos ilontunteetkin puhuvat, kun on kysymyksessä "mikä on totuus?" "Ilon" todistus on todistus "ilosta", — ei enempää; milloin kummalla tultiin siihen kokemukseen, että juuritodetarvioimiset tuottivat enemmän iloa kuin väärät ja, prestabilieeratun harmonian mukaan, välttämättä toivat suloisia tunteita mukanaan? — Kaikkien ankarien, kaikkien syvästi muodostuneiden henkien kokemus opettaa meillepäinvastaista. On täytynyt taistellen voittaa itselleen jokainen askeleen leveys totuutta, on täytynyt panna melkein kaikki alttiiksi, mihin sydän, rakkautemme, luottamuksemme elämään on kiintynyt. Siihen tarvitaan sielun suuruutta: totuuden palvelus on kovinta palvelusta. — Mitä sitten on ollarehellinenhenkisissä asioissa? Että on ankara sydäntään kohtaan, halveksii "kauniita tunteita", että tekee itselleen omantunnonasian jokaisesta myöntämisestä ja kieltämisestä! — Usko tekee autuaaksi:siisse valhettelee…
51.
Että usko muutamissa olosuhteissa tekee autuaaksi, että autuus ei vielä tee päähänpistostatottaajatusta, että usko ei siirrä, mutta kylläasettaavuoria sinne, missä niitä ei ole: lyhyt kiertohourujenhuoneessanäyttää kylliksi toteen tämän. Tosin ei papille: sillä hän kieltää vaistosta, että sairaus on sairautta, että hourujenhuone on hourujenhuone. Kristinuskotarvitseesairautta, melkein kuten helleenisyys tarvitsee liiallisen määrän terveyttä, — tehdä sairaaksi on kirkon koko pelastusmenettely-järjestelmän varsinainen salatarkoitus. Ja kirkko itse — eikö se ole katoolinen hourujenhuone viimeisenä ihanteena? — Maa yleensä hourujenhuoneena? — Uskonnollinen ihminen, sellaisena kuin kirkkotahtoohänet, on tyypillinen dekadentti; sen ajan tunnusmerkkinä, jolloin uskonnollinen käänne käy jonkun kansan herraksi, on kulkevat hermotaudit; uskonnollisen ihmisen "sisäinen maailma" on ihan hämmennykseen saakka liiaksi kiihoittuneiden ja voipuneiden "sisällisen maailman" kaltainen; "korkeimmat tilat", joita kristinoppi on ripustanut ihmiskunnan ylitse kaikkien arvojen arvona, ovat kaatumataudin muotoja, — kirkko on tehnyt pyhiksi vain hulluja tai suuria pettureitajumalan yhä korkeammaksi kunniaksi… Olen kerran merkinnyt koko kristillisen katumus- ja lunastusharjoituksen (jota tänään tutkitaan parhaiten Englannissa) järjestelmällisesti luoduksikiertäväksi hulluudeksi, tietysti jo siihen valmistetussa, se on perinpohjin sairaassa maaperässä. Kukaan ei tule vapaaehtoisesti kristityksi: kristinuskoon ei tule "käännetyksi", — siihen tulee olla kyllin sairas… Me muut, me, joilla onrohkeusterveyteen ja ylenkatseeseenkin, mitä muuta me voisimme kuin halveksia uskontoa, joka opetti väärinymmärtämään ruumista! Joka ei tahdo vapautua taikauskostaan sieluun nähden! Joka tekee riittämättömästä ravinnosta ansion joka terveydessä taistelee jonkinlaista vihollista, perkelettä, kiusausta vastaan joka kuvitteli, että voisi säilyttää "täydellistä sielua" raadollisessa ruumiissa, ja jolle senvuoksi oli välttämätöntä tehdä itselleen uusi "täydellisyyden" käsite, kalpea, sairaloinen, tylsämielisen haaveksiva olento, tuo niin sanottu "pyhyys", — pyhyys, itse ainoastaan kurjaksi tehdyn, kidutetun, parantumattomasti turmellun ruumiin symptoomisarja!… Kristillinen liike europalaisena liikkeenä on alusta alkaen kaikenlaisten hylky- ja rappioelementtien yhteisliike (— nämä tahtovat kristinopin yhteydessä valtaan). Se ei ole jonkun rodun alenemisen ilmaisumuoto, se on yhteentunkevien ja toisiaan etsivien kaikkialle hajautuneiden dekadensimuotojen yhteismuodostelma. Se ei ole, kuten luullaan, itse muinaisajan turmelusta, joka teki kristinopin mahdolliseksi: ei voi kyllin jyrkästi vastustaa sitä oppinutta idioottisuutta, joka vielä tänään puolustaa tätä ajatusta. Siihen aikaan, jolloin sairaat ja turmeltuneet Tshandala-kerrokset kokoimperiumissakääntyivät kristinuskoon, oli juurivastakkaistyyppiolemassa, ylhäisyys kauneimmassa ja kypsimmässä muodossaan. Suuri joukko tuli herraksi; kristillisten vaistojen demokraattisuuspääsi voittoon… Kristinoppi ei ollut "kansallinen", ei rodun vaatima, — se kääntyi elämän jokaisen rappeutumalajin puoleen, sillä oli kaikkialla liittolaisia. Kristinoppi on, perusteenaan sairaiden kauna, kohdistanut vaiston terveitä, terveyttä vastaan. Kaikki hyvinonnistunut, ylväs, ylimielinen, kauneus ennen kaikkea tekee pahaa sen korville ja silmille. Muistutan vielä kerran Paavalin verrattomasta sanasta: "Vaan ne, kuinheikotovat maailman edessä, ne kuin maailman edessähullutovat, nealimmaisesta suvustajaylönkatsotutmaailmassa on Jumala valinnut"… tämä oli kaava, tämän merkin alla voitti dekadensi. —Jumala ristillä— eikö yhä vieläkään ymmärretä tämän symboolin hirvittäviä sala-ajatuksia? — Kaikki mikä kärsii, kaikki, mikä riippuu ristillä, onjumalallista… Me kaikki riipumme ristillä, siis me olemme jumalallisia… Me yksin olemme jumalallisia!… Kristinoppi oli voitto, ylhäisempi ajatustapa kävi perikatoon sen kautta, — kristinusko oli tähän saakka ihmiskunnan suurin onnettomuus. —
52.
Kristinoppi on myöskin kaikenhenkisestihyvin-onnistuneen vastakohta, — se voi käyttää vain sairasta järkeä kristillisenä järkenä, se asettuu kaiken idioottisen puolelle, se kiroaa hengen, terveen hengen ylivallan. Koska sairaus kuuluu kristinuskon olemukseen,täytyymyös tyypillisesti kristillisen tilan, "uskon", olla sairaus-muoto, täytyy kirkon hyljätä kaikki tietoon vievät suorat, rehelliset, tieteelliset tiet kiellettyinä teinä. Epäilykin jo on synti… Psykoloogisen puhtauden täydellinen puute — papilla jonka katse ilmaisee — on dekadensinseurausilmiö, — tarkasteltakoon hysteerisiä naisia tai riisitautiin taipuvaisia lapsia, jotta huomattaisiin, kuinka vaiston synnyttämä säännöllinen vilpillisyys, halu valhetella valhetellakseen, kykenemättömyys suoriin katseisiin ja askeliin ovat dekadensin ilmaisumuotoja. "Usko" merkitsee, ettäei tahdotietää, mikä on totta. Pietisti, kummastakin sukupuolesta oleva pappi, on väärä,koskahän on sairas: hänen vaistonsavaatii, että totuus ei yhdessä kohdassakaan pääse oikeuksiinsa. "Mikä sairaaksi tekee, se onhyvää; mikä runsaudesta, yltäkylläisyydestä, vallasta johtuu, se onpahaa": niin tuntee uskovainen.Epävapaus valheeseen— siitä tunnen jokaisen ennalta määrätyn teoloogin. — Toinen teoloogin tunnusmerkki on hänenkykenemättömyytensä filologiaan. Filologialla on tässä ymmärrettävä, hyvin yleisessä merkityksessä, taitoa lukea hyvin, — osata lukea tosiasioita, selityksillä niitä vääristelemättä, kadottamatta varovaisuutta, kärsivällisyyttä, hienoutta kaipuussa tulla ymmärretyksi. Filologiaephexiksenäselityksessä: koskekoonpa se nyt kirjoja, sanomalehtiuutisia, ihmiskohtaloita tai ilmatieteellisiä havaintoja, — puhumattakaan "sielun pelastuksesta"… Se tapa, jolla teoloogi, yhdentekevää Berliinissäkö tai Roomassa, selittää "raamatun sanan" tai jonkun tapauksen, kotimaisen sotajoukon voiton esimerkiksi Davidin psalmien korkeammassa valaistuksessa, on aina siihen määrinuskalias, että filoloogi menettää mielenmalttinsa kuullessaan sen. Ja kuinka hänen tulee käyttäytyä, kun pietistit ja muut lehmät Svaabista muodostavat "jumalan sormella" olemassaolonsa viheliäisen jokapäiväisyyden ja tupasauhun "armon", "kaitselmuksen" ja "lunastuskokemusten" ihmeeksi! Häveliäimmänkin pyynnön hengestä, puhumattasäädyllisyydestä, pitäisi kuitenkin saada nämä selittäjät huomaamaan täydellisen lapsellisuuden ja halpuuden tuollaisessa jumalallisen sorminäppäryyden väärinkäyttämisessä. Niin vähäinen määrä kuin meissä onkin hurskautta, pitäisi meidän tuntea, että jumala, joka oikeaan aikaan parantaa nuhan, tai käskee meidän nousemaan ajuriin, silloinkuin rankkasade puhkeaa, on niin absurdi jumala, että hänet täytyisi poistaa, vaikka hän olisi olemassakin. Jumala palvelijana, jumala kirjeenkantajana, almanakantekijänä, — on todellakin kaikenlaisten sattumien tyhmin ilmaisumuoto… "Jumalallinen kaitselmus", sellaisena kuin sen likipitäen joka kolmas ihminen "sivistyneessä Saksassa" vielä tänäkin päivänä uskoo, olisi itsessään jo sellainen vastaväite jumalaa vastaan, jota voimakkaampaa tuskin olisi ajateltavissa. Joka tapauksessa ei se ainakaan puhuisi saksalaisten puolesta!…
53.
— Ettämarttyyrittodistavat mitään jonkun asian totuudesta, on niin vähän totta, jotta tahtoisin kieltää, että marttyyrilla on milloinkaan ollut mitään tekemistä totuuden kanssa. Äänessä, jolla marttyyri heittää totenapitämisensä vasten kasvoja maailmalle, ilmenee jo niin alhainen älyllisen rehellisyyden aste, sellainenkuurouskysymykseen "totuus", että marttyyria ei tarvitse milloinkaan kumota. Totuus ei ole jotakin, mitä toisella on ja toisella ei ole: niin voivat korkeintaan talonpojat tai Lutherin kaltaiset talonpoikaisapostolit ajatella totuudesta. Voi olla vakuutettu, että häveliäisyys,rajoitustässä kohden lisääntyy samassa määrin kuin tunnontarkkuus henkisissä asioissa. Olla tietoinen viidestä asiasta ja kevyellä kädellä ehkäistä, että tietää muuta… "Totuus", kuten sen sanan jokainen profeetta, jokainen lahkolainen, jokainen vapaa-ajattelija, jokainen sosialisti, jokainen kirkonmies käsittää, on täydellinen todistus siitä, että ei ole vielä ryhdyttykään siihen hengen kuriin ja itsensävoittamiseen, joka on välttämätöntä, jotta pieninkin totuus löydettäisiin. — Marttyyrikuolema, sivumennen sanottuna, on ollut suuri onnettomuus historiassa: sevietteli… Se johtopäätös, johon kaikki idiootit, nainen ja kansa siihen luettuina, ovat tulleet, nimittäin että asia, jonka vuoksi joku käy kuolemaan (tai joka ensimäisen kristinopin lailla synnyttää tappavia kulkutauteja) on jonkin arvoinen asia, — tämä johtopäätös on ollut sanomattomaksi haitaksi tutkimukselle, tutkivaiselle ja varovaiselle hengelle. Marttyyrit ovatvahingoittaneettotuutta… Vielä tänäänkin tarvitaan vain hiukan julmuutta vainoamisessa hankkiakseen itsessään niin vähäpätöiselle lahkouskoisuudellekunnioitetunnimen. — Kuinka? Muuttaako se lainkaan jonkin asian arvoa, jos joku antaa elämänsä sen vuoksi? Erhetys, joka saavuttaa kunnioitusta, on erhetys, jolla on yksi viettelykiihoitin enemmän: uskotteko te, että antaisimme teille, herrat teoloogit, aihetta joutua marttyyreiksi valheenne puolesta? — Asian kumoo asettamalla sen kunnioittavasti jäähän, — samoin kumotaan myös teoloogeja… Se juuri oli kaikkien vainoojien maailmanhistoriallinen tuhmuus, että he antoivat vastustamallensa asialle kunniallisuuden vivahduksen, että — he lahjoittivat sille marttyyriuden haltioitumisen… Nainen makaa vielä polvillaan erhetyksen edessä, koska hänelle on sanottu, että joku kuoli sen vuoksi ristillä.Onko sitten risti mikään todistuskeino?Mutta kaikista näistä asioista on ainoastaan yksi sanonut sen sanan, jota vuosituhansia sitten olisi tarvittu, — Zarathustra.
Verimerkkejä he piirsivät sille tielle, jota he kulkivat, ja heidän hulluutensa opetti, että verellä todistetaan totuus.
Mutta veri on huonoin todistus totuudesta; veri myrkyttää puhtaimmankin opin sydämen harhaluuloksi ja vihaksi.
Ja jos joku käy tulen läpi oppinsa vuoksi, — mitä se todistaa? Enemmän on totisesti, että omasta palosta oma oppi syntyy.
54.
Ei tule antaa johtaa itseään harhaan: suuret henget ovat skeptikkoja. Zarathustra on skeptikko. Väkevyyden, hengen voimasta ja ylivoimasta johtuvanvapaudennäyttää skeptillisyys toteen. Vakuutuksen ihmisiä ei oteta lukuun, kun on kysymys oleellisesta arvossa ja arvottomassa. Vakuutukset ovat vankiloita. Vakuutettu ei näe kyllin etäälle, ei näealleen: mutta ollakseen oikeutettu puhumaan arvosta ja arvottomasta täytyy nähdä viisisataa vakuutustaallaan, — takanaan… Henki, joka tahtoo suurta, joka tahtoo myös välikappaleet siihen, on välttämättömästi skeptikko. Vapaus kaikenlaisesta vakuutuksestakuuluuväkevyyteen,taitoonkatsoa vapaasti… Suuri intohimo, hänen olemuksensa pohja ja sen valta, vielä valistuneempi, vielä itsevaltiaampi kuin hän itse, ottaa koko hänen älynsä palvelukseen; se tekee harkitsemattomaksi; seantaahänelle rohkeutta epäpyhiinkin keinoihin; se antaa hänelle muutamassa suhteessa vakuutuksia. Vakuutuskeinona: saavuttaa paljon ainoastaan vakuutuksella. Suuri intohimo käyttää,käyttää tyhjiinvakuutuksia, se ei alistu niiden alaiseksi, — se tietää itsensä yksinvaltiaaksi. — Päinvastoin: uskon tarve, ehdottomuus myöntämisessä ja kieltämisessä, Carlylelaisuus, jos minun sallitaan käyttää tätä sanaa, onheikkoudentarve. Uskon ihminen, "uskovainen", oli hän mitä lajia tahansa, on välttämättömästi vallanalainen ihminen, — sellainen, joka ei voi asettaa itseään päämaaliksi, eikä voi myöskään yleensä asettaa päämaaleja itsestään. "Uskovainen" ei kuulu itselleen, hän voi olla vain välikappale, hänen täytyy tullakäytetyksi, hän tarvitsee jotakin, joka käyttää häntä. Hänen vaistonsa antaa itsensäkieltämismoraalille korkeimman kunnian: siihen houkuttelee häntä kaikki, hänen viisautensa, hänen kokemuksensa, hänen turhamaisuutensa. Jokainen usko itse on itsensä-kieltämisen, itsestäänvierautumisen ilmaisu… Jos tutkii, kuinka välttämätön useimmille tasapainonpitäjä on, joka ulkoapäin sitoo ne ja tekee lajiksi, kuinka pakko korkeimmassa merkityksessä,orjuus, on ainoa ja viimeinen ehto, jonka alaisena tahdoltaan heikompi ihminen, etenkin nainen, viihtyy: silloin ymmärtää myöskin vakuutuksen, "uskon". Vakuutuksen ihmisellä on vakuutuksessa selkärankansa. Ei nähdä useita olioita, ei omistaa vapaata mielipidettä yhdessäkään kohdassa, olla kokonaan puolueellinen, omistaa ankara ja ehdoton optiikka kaikkiin arvoihin nähden — tämä yksin tekee mahdolliseksi, että yleensä on olemassa sellainen ihmislaji. Mutta siten hän on todenperäisen, — totuuden vastakohta, vastustaja… Uskovaiselle ei ole yleensä vapaata omistaa omaatuntoa kysymyksessä "tosi" ja "valhe": ollatässäkohdassa rehellinen olisi hänen perikatonsa silmänräpäyksessä. Hänen optiikkansa patolooginen ehdollisuus tekee vakuutetusta uskonkiihkoilijan — Savonarola, Luther, Rousseau, Robespierre, Saint-Simon —, voimakkaan, vapautuneen hengen vastakkaistyyppi. Mutta se suuri asento, jonka ne ottavat, nämäsairaathenget, nämä käsitteen kaatuvatautiset, vaikuttaa suureen joukkoon, — uskonkiihkoilijat ovat pittoreskeja, ihmiskunta katselee mieluummin eleitä kuin kuunteleesyitä…
55.
— Askel edelleen vakuutuksen, "uskon" psykologiassa. Jo kauan sitten olen vaatinut harkittavaksi, eikö vakuutukset ole totuuden vaarallisempia vihollisia kuin valheet (Menschliches, Allzumenschliches I, aforismit 54 ja 483). Tällä kertaa tahdon asettaa tämän ratkaisevan kysymyksen: onko yleensä olemassa mitään vastakohtaa valheen ja vakuutuksen välillä? — Koko maailma uskoo niin; mutta mitä ei koko maailma uskoisi! — Jokaisella vakuutuksella on historiansa, esimuotonsa, yrityksensä ja erhetyksensä: sekäyvakuutukseksi, kun se pitkään aikaan ei ole ollut sitä, kun se vielä pitempään aikaantuskinon ollut sitä. Kuinka? Eikö valhekin voisi olla yksi vakuutuksen alkiomuodoista? — Toisinaan tarvitaan vain henkilömuutos: isän valhe käy pojan vakuutukseksi. — Minä kutsun valheeksi: ei tahtoa nähdä jotakin, jonka näkee, ei tahtoa nähdä jotakin niinkuin sen näkee: jos valhe tapahtuu todistajien läsnäollessa tai ilman todistajia, se ei merkitse mitään. Tavallisin valhe on se, jolla valhetellaan itselleen; toisille valhetteleminen on suhteellisesti poikkeustapaus. Nyt on tuoei-tahtoa-nähdä, mitä näkee, tuoei-tahtoa-nähdä niinkuin näkee, melkein ensimäinen ehto kaikille, jotka jossakin mielessä kuuluvatpuolueeseen: puolueihminen käy välttämättömästi valhettelijaksi. Saksalainen historiankirjoitus esimerkiksi on vakuutettu siitä, että Rooma oli despotiaa, että germaanit toivat vapaudenajatuksen maailmaan: mikä ero on tämän vakuutuksen ja valheen välillä? Kun kaikki puolueet, saksalaiset historioitsijatkin, vaistomaisesti käyttelevät moraalin suuria sanoja ja mikä puolueihminen tahansa tarvitsee niitä joka hetki, — voiko silloin epäillä, mikä suojelee moraalin asemaa? —Meidänvakuutuksemme: me tunnustamme sen koko maailmalle, me elämme ja kuolemme sen hyväksi, — kunnioitusta kaikkea kohtaan, jolla on vakuutuksia! — Sellaisia sanoja olen kuullut juutalaisvihollistenkin suusta. Päinvastoin, herrani! Juutalaisvihollinen ei suinkaan käy säädyllisemmäksi senvuoksi, että hän valhettelee periaatteesta… Papit, jotka sellaisissa asioissa ovat hienompia ja sangen hyvin ymmärtävät sen ristiriidan, joka on käsitteessä vakuutus, s.o. tarkoituksenmukaisuutensa vuoksi periaatteellisessa epätodenmukaisuudessa, ovat saaneet juutalaisilta sen viisauden, että työntävät sen sijaan esille käsitteen "jumala", "jumalan tahto", "jumalan ilmoitus". Myöskin Kant, kategoorisine imperatiiveineen, oli samalla tiellä: hänen järkensä tuli tässäkäytännölliseksi. — On olemassa kysymyksiä, joissa ihmiselläeiole lupaa totuuden ja valheen ratkaisemiseen; kaikki ylimmät kysymykset, kaikki ylimmät arvoprobleemit ovat tuolla puolen inhimillistä järkeä… Ymmärtää järjen rajat, — se vasta on todellista filosofiaa… Miksi jumala antoi ihmiselle ilmoituksen? Olisiko jumala tehnyt jotakin tarpeettomasti? Ihminen eivoiitsestään tietää, mikä on hyvää ja pahaa, senvuoksi jumala opetti hänelle tahtonsa… Moraali: pappieivalhettele, — kysymystä "tottako" vai "ei totta" ei ole niissä asioissa, joista pappi puhuu, nämä asiat eivät salli valhettelemista. Sillä valhetellakseen pitäisi voida ratkaista, mikä täällä on totta. Mutta sitä juuri ei ihminenvoi; näissä kysymyksissä on pappi vain jumalan puhetorvi. Sellainen pappissyllogismi ei ole suinkaan vain juutalaista ja kristillistä! Oikeus valheeseen ja viisaus "ilmoituksessa" kuuluu pappistyyppiin, sekä dekadensin pappeihin että pakanuudenkin (— pakanoita ovat kaikki, jotka myöntävät elämän, kaikki joille "jumala" on kaikkien olioiden suuren myöntämisen ilmaisumuoto). — "Laki", "jumalan tahto", "pyhä kirja", "inspiratsiooni" — kaikki vain niiden ehtojen ilmaisua,joillapappi pääsee valtaan ja joilla hän säilyttää valtaansa, — nämä käsitteet ovat kaikkien pappisjärjestysten, kaikkien papillisten tai filosoofispapillisten valtamuodostuksien pohjalla. "Pyhää valhetta" — Confuciukselle, Manun lakikirjalle, Muhamedille, kristilliselle kirkolle yhteinen —: ei puutu Platoltakaan. "Totuus on siellä": tämä merkitsee, missä se vain korottaa äänensä,pappi valhettelee…
56.
Viimein tulee kysymys siitä, mihintarkoitukseenvalhetellaan. Että kristinopilta puuttuu "pyhät" tarkoitukset, se on minun vastaväitteeni sen keinoja vastaan. Vainhuonojatarkoituksia: elämän myrkyttäminen, soimaaminen, kieltäminen, ruumiin halveksiminen, ihmisen alentaminen ja itsehäväistys synti-käsitteen kautta, — siis ovat sen keinotkin huonoja. — Luen ihan toisella tunteella Manun lakikirjaa, verrattoman henkistä ja ylhäistä teosta, jonkamainitseminenkinvain samassa henkäisyssä kuin raamatun olisi synti henkeä vastaan. Huomaa heti: sen takana, siinä on todellista filosofiaa, eikä ainoastaan pahallehaisevaa rabbiinisuuden ja taikauskon juutalaisuutta, se tarjoo hemmotelluimmillekin psykoloogeille jotakin pureksittavaa.Unhoittamattanyt pääasiaa, joka perinpohjin eroittaa sen jokaisesta raamatusta:ylhäisetsäädyt, filosoofit ja sotilaat, ovat tällä saaneet joukon käsiinsä; ylhäisiä arvoja kaikkialla, täydellisyydentunne, elämän myöntäminen, riemuitseva mielisuosio itseensä ja elämään, — koko kirja on aurinkoinen. — Kaikkia niitä asioita, joiden yli kristinoppi purkaa käsittämättömän ilkeytensä, esimerkiksi siittämisen, naisen, avioliiton, käsitellään täällä kunnioituksella, rakkaudella ja luottamuksella. Kuinka oikeastaan voidaan antaa lapsien ja naisten käsiin kirja, jossa on nämä häpeälliset sanat: "Huoruuden tähden pitäköön kukin oman vaimonsa, ja jokainen pitäköön oman miehensä… parempi on naida kuin palaa?" Ja voiko olla kristitty niin kauan kuin ihmisen synty vielä kristillistytetään, s.o.tahrataankäsitteelläsaastuttamaton sikiäminen?… En tunne yhtään kirjaa, missä sanotaan niin paljon hienoa ja hyvää naiselle kuin Manun lakikirjassa; nämä vanhat harmaaparrat ja pyhimykset ovat kohteliaita naisille tavalla, jota ehkä ei voiteta. "Naisen suu, — on eräässä kohdassa — tytön povi, lapsen rukous, uhrin savu ovat aina puhtaita." Toisessa kohdassa: "ei ole mitään puhtaampaa kuin auringon valo, lehmän varjo, ilma, vesi, tuli ja tytön hengitys." Ja vihdoin — ehkä sekin pyhä valhe —: "kaikki aukeamat ruumiissa navan yläpuolella ovat puhtaat, kaikki sen alapuolella ovat epäpuhtaita. Vain nuorella tytöllä on koko ruumis puhdas."
57.
Tapaa kristillisten keinojenepäpyhyyden selvimmässä muodossaan, jos mittaa kristillistä päämaalia Manun lakikirjan päämaalilla, — jos tuo tämän suurimman päämaalivastakohdan voimakkaaseen valaistukseen. Kristinopin arvostelijalle ei säästetä kristinopinhalveksittavaksitekemistä. Sellainen lakikirja kuin Manun syntyy niinkuin jokainen hyvä lakikirja: se kokoo yhteen pitkien vuosisatojen kokemuksen, viisauden ja koemoraalin, se lopettaa, se ei luo enää mitään. Edellytys sen lajin kokoomiseen on tieto siitä, että ne keinot, joilla hankkii hitaasti ja kalliisti voitetulletotuudelleauktoriteetin, ovat perinpohjin eroitetut niistä, joilla tämä totuus todistetaan. Lakikirja ei kerro milloinkaan hyötyä, syitä, kasuistiikkaa lain esihistoriassa: juuri siten se poistaisi käskevän äänensä vaikutuksen, sanansa "sinun täytyy", edellytyksen siihen, että sitä totellaan. Probleemi on juuri tässä. — Kansan kehityksen jossakin määrätyssä kohdassa selittää sen laajimmalta ympärilleen katsova, s.o. taakse- ja eteenpäin katsova kirjoitus, sen kokemuksen päättyneeksi, jonka mukaan tulee s.o.voielää. Sen päämaali on korjata kokeilun jakovankokemuksen ajan sato niin rikkaana ja täydellisenä kuin mahdollista. Nyt siis on ennen kaikkea varottava yhä-edelleen-kokeilemista, arvojen sulanaolemistilan jatkumista, koettelemista, valitsemista, arvojen arvostelemistaäärettömiin saakka. Tätä vastaan asetetaan kaksinkertainen muuri: toisella kertaailmoitus, se on väitös, että näiden lakien järki ei ole syntyisin ihmisistä, että sitä ei ole hitaasti ja erhettyen etsitty ja löydetty, vaan on se jumalallista alkuperää, kokonaan, täydellisesti, ilman historiaa, lahja, ihme, ainoastaan ilmoitettu… Sittentraditsiooni, se on väitös, että laki on ollut voimassa ikivanhoista ajoista saakka, että on puuttuvaa kunnioitusta, rikosta esi-isiä kohtaan epäillä sitä. Lain auktoriteetti perustetaan väitteellä: jumalaantoisen, esi-isätnoudattivatsitä. — Sellaisen menettelyn korkeampi järki on tarkoituksessa työntää askel askeleelta takaisin tietoisuus oikeaksi tunnustetusta (s.o. äärettömän ja ankarasti valikoidun kokemuksen kauttatodistetusta) elämästä: niin että saavutetaan vaiston — täydellinen koneellisuus, — tämä kaiken mestariuden, kaiken elämän taidon täydellisyyden edellytys. Laatia Manun tavoin lakikirja on antaa jollekin kansalle vapaus vastaisuudessa tulla mestariksi, tulla täydelliseksi, pyrkiä elämän korkeimpaan taitoon.Sitä varten se täytyy tehdä itsetiedottomasti: tämä on jokaisen pyhän valheen päämaali. —Kasteihin järjestäminen, ylin, vallitseva laki, on vain luonnonjärjestyksen vahvistamista, ensiarvoista luonnonlainmukaisuutta, joka ei ole yhdenkään mielivallan, yhdenkään "modernin idean" vallan alaisena. Jokaisessa terveessä yhteiskunnassa eroittautuu, tehden keskinäisesti toisiltaan vaatimuksia, kolme fysioloogisesti eripainoista tyyppiä, joista kullakin on oma terveydenhoitonsa, oma työalansa, oma lajinsa täydellisyyden-tunnetta ja mestariutta. Luonto,eiManu, eroittaa toisistaan henkisesti etevämmät, lihaksiltaan ja luonteensävyltään voimakkaammat ja ne, jotka eivät missään suhteessa ole erikoisia, keskinkertaiset, — jälkimmäiset suurena joukkona, edelliset valittuina. Ylimmällä kastilla — kutsun sitä nimelläkaikkein harvemmat— on täydellisenä myöskin harvimpien etuoikeudet: siihen kuuluu edustaa onnea, kauneutta, hyvyyttä maan päällä. Vain henkisimmillä ihmisillä on lupa kauneuteen, kauniiseen: heissä yksin ei hyvyys ole heikkoutta.Pulchrum est paucorum hominum: hyvyys on etuoikeus. Mitään ei voi sitävastoin vähemmän sallia heille kuin rumia tapoja tai pessimististä katsomusta, silmää, jokarumentaa—, tai edes suuttumusta olioiden yleiskuvasta. Suuttumus on Tshandalan etuoikeus; samoin pessimismi. "Maailma on täydellinen— niin puhuu henkisimpien vaisto, myöntäväinen vaisto —: epätäydellisyys, jokainen laji meidän valtamme alla olevaa, välimatka, välimatkan paatos, Tshandala itse on osa tästä kokonaisuudesta". Henkisimmät ihmisetvoimakkaimpinalöytävät onnensa siinä, missä toiset löytäisivät perikatonsa: labyrintissa, kovuudessa itseään ja toisia kohtaan, koettamisessa; heidän ilonsa on itsensähillitseminen: askeettisuus käy heissä luonnoksi, tarpeeksi, vaistoksi. Vaikeata tehtävää he pitävät etuoikeutena, leikkiä taakoilla, jotka painavat toiset maahan, on heillevirvoitusta… Tieto — askeettisuuden muoto. — Heidän lajinsa on kunnioitettavin ihmislaji: mikä ei estä, että he ovat iloisimmat, rakastettavimmat. He hallitsevat, eivät senvuoksi, että tahtovat, vaan siksi, ettäovat; heille ei ole vapaaehtoista olla toisarvoisia. —Toisetarvojärjestyksessä: ne ovat oikeuden vartioita, järjestyksen ja varmuuden vaalijoita, ne ovat ylhäisiä sotilaita, ennen kaikkeakuningassotilaan korkeimpana tyyppinä, tuomarina ja lain voimassapitäjänä. Nuo arvoltaantoisetovat henkisimpien käskyn toimeenpanijoita, lähimpinä heihin kuuluvia, niitä, joiden osaksi on tullut kaikkikarkeampityö hallitsemisessa, — heidän seurueensa, heidän oikea kätensä, heidän parhaat oppilaansa. — Kaikessa tässä, toistan sen vielä kerran, ei ole mitään mielivaltaa, mitään "tehtyä"; mikätoisinon, se on tehtyä, — luontoa on silloin häväisty… Kastien järjestys,arvojärjestys, muodostaa vain elämän oman korkeimman lain; näiden kolmen tyypin eroittaminen on välttämätön yhteiskunnan ylläpitämiseksi, tekemään mahdollisiksi korkeammat ja korkeimmat tyypit, — vasta oikeuksienerilaisuuson ehtona siihen, että oikeuksia on olemassa. — Oikeus on etuoikeus. Olemisensa lajissa on kullakin etuoikeutensa. Älkäämme väheksikökeskinkertaistenetuoikeuksia. Elämän kovuus kasvaakorkeudenmukaan, — kylmyys kasvaa, vastuunalaisuus kasvaa. Korkea kultuuri on pyramiidi: se pysyy pystyssä vain leveällä jalustalla, sen kaikkein ensimäisenä edellytyksenä on voimakkaasti ja terveesti tiivistetty keskinkertaisuus. Käsityö, kauppa, maanviljelys,tiede, suurin osa taidetta, sanalla sanoen kaikki, minkä voi lukea _ammatti_toimekkaisuuteen, viihtyy ainoastaan taitamisen ja halun keskinkertaisuudessa; sellainen olisi siirrettävä poikkeuksien joukkoon, siihen kuuluva vaisto vastustaisi sekä aristokraattisuutta että anarkismia. Olla yleisenä hyötynä, pyöränä, funktsioonina, siihen on olemassa luonnonmääräys;eiyhteiskunta, vaan sellainenonni, joihin kaikkein useimmat kykenevät, tekee heidät älykkäiksi koneiksi. Keskinkertaiselle on onni olla keskinkertainen; mestaruus yhdessä, erikoisala: luonnollinen vaisto. Syvemmälle hengelle olisi täydellisesti arvoa alentavaa nähdä vastaväitettä jo keskinkertaisuudessa itsessään. Se juuri onensimäinenvälttämättömyys, jotta poikkeuksia voisi olla: se vaatii korkeata kultuuria. Jos poikkeusihminen kohtelee juuri keskinkertaisia lempeämmin kuin itseään ja vertaisiaan, niin se ei ole ainoastaan sydämen säädyllisyyttä, — se on yksinkertaisesti hänenvelvollisuutensa… Ketä vihaan enin tämänpäivän roskaväestä? Sosialistiroskaväkeä, Tshandala-apostoleita, jotka turmelevat työmiehen vaiston, ilon, hänen tyytyväisyydentunteensa pienellä olemisellaan, — jotka tekevät hänet kateelliseksi, jotka opettavat hänelle kostoa… Vääryys ei ole milloinkaan erilaisissa oikeuksissa, se on "yhtäläisten" oikeuksien vaatimisessa… Mikä onhuonoa? Mutta minä olen jo sanonut sen: kaikki, mikä syntyy heikkoudesta, kateudesta,kostosta. — Anarkisti ja kristitty on samaa syntyperää…
58.
On todellakin jokin ero, mihin tarkoitukseen valhetellaan: jos sillä ylläpitää taiturmelee. On täysi oikeus pitääkristittyä ja anarkistiayhtäläisinä: heidän tarkoituksensa, heidän vaistonsa tähtää turmelemiseen. Tämän väitteen todistamiseksi ei tarvitse muuta kuin lukea historiaa: se on siinä hirvittävän selvänä. Jos juuri olemme oppineet tuntemaan uskonnollisen lainsäädännön, jonka tarkoituksena oli "ikuistaa" elämänkukoistamisenensimäinen ehto, yhteiskunnan suuri muodostus, — niin kristinoppi on löytänyt tehtävänsä juuri sellaisen muodostuksen hävittämisessä, koskaelämä viihtyisiinä.Sielläpiti saattaa pitkäaikaisen kokeilun ja epävarmuuden järjensaalis kaukaisimpien aikain hyväksi ja korjata sato niin suurena, niin rikkaana, niin täydellisenä kuin mahdollista: täällä sitävastoinmyrkytettiinsato yhtenä yönä… Se, joka olivaskea ikuisempi, imperium Romanum, suuremmoisin organisatsiooni-muoto vaikeitten ehtojen alaisena, mitä tähän saakka on saavutettu, ja johon verrattuna kaikki edelläkäypä, kaikki sen jälkeinen on keskeneräistä työtä, hutiloimista, dilettantismia, — nuo pyhät anarkistit ovat tehneet itselleen "hurskaan ansion" siitä, että ovat tuhonneet "maailman", se onimperium Romanumin, kunnes ei ollut kiveä kiven päällä, — kunnes germaanitkin ja muut lurjukset saattoivat tulla sen herroiksi… Kristitty ja anarkisti: molemmat dekadentteja, molemmat kykenemättömiä toimimaan toisin kuin hajoittavasti, myrkyttävästi, huonontavasti,vertaimevästi, molemmatverisen vihanvaistoa kaikkea kohtaan, mikä on pystyssä, suuresti pystyssä, millä on pysyväisyyttä, mikä lupaa elämälle tulevaisuutta… Kristinusko oliimperium Romanuminvampyyri, — se on yhdessä yössä tehnyt tyhjäksi roomalaisten suunnattoman työn voittaa maa-ala suurelle kultuurille,jolla on aikaa. Eikö yhä vieläkään ymmärretä sitä? Tämäimperium Romanum, jonka me tunnemme, jota Rooman provinsin historia opettaa meitä yhä paremmin tuntemaan, tämä suuren tyylin ihailtavin taideteos, oli alku, sen rakenne oli laskettutodistamaanvoimaansa vuosituhansilla, — tähän saakka ei ole vielä milloinkaan rakennettu niin, ei milloinkaan edes uneksittu, että rakennettaisiin samassa määrinsub specie aeterni! — Tämä organisatsiooni oli kyllin luja kestämään huonoja keisareita: henkilövaihdos ei saa merkitä mitään sellaisille olioille, — kaiken suuren arkitehtuurinensimäinenperussääntö. Mutta se ei ollut kyllin luja kestämään turmeluksen turmelevinta lajia,kristittyä… Tämä salainen matelija, joka yössä, usvassa ja kaksimielisyydessä ryömi jokaisen yksityisen kimppuun ja imi hänestä vakavuudentosiaasioita kohtaan, yleensä vaistonrealiteetteihinnähden, tämä arka, feminiininen ja makoinen joukkio on askel askeleelta vieroittanut "sielut" tästä suunnattomasta rakennuksesta, — nuo arvokkaat, nuo miehekkään-ylhäiset luonteet, jotka Rooman asiassa näkivät oman asiansa, oman totisuutensa, omanuljuutensa. Tekopyhä ryömiminen, hartauskokous-salakähmä, synkkä käsite kuten helvetti, viattoman uhraaminen,unio mysticaverenjuonnissa, ennen kaikkea koston, Tshandalakoston hitaasti liehdottu tuli — se tuli Rooman herraksi, samanlainen uskonto, jonka edeltäolomuotoa vastaan jo Epikuros oli taistellut. Luettakoon Lukretiusta, jotta ymmärrettäisiin,mitävastaan Epikuros on taistellut, ei pakanuutta, vaan "kristinoppia" vastaan, s.o. sielujen turmelemista syy-, rangaistus- ja kuolemattomuuskäsitteellä. — Hän taistelimanalaistakulttia vastaan, koko salaista kristinoppia vastaan, kieltää kuolemattomuus oli silloin jo todellistalunastusta. — Ja Epikuros olisi voittanut, jokainen kunnioitettava henki Rooman valtakunnassa oli epikuurolainen:silloin ilmestyi Paavali… Paavali, lihallistunut, neroksi muuttunut Tshandalaviha Roomaa kohtaan, "maailmaa" kohtaan, juutalainen, ikuinen juutalainenpar excellence… Hänen ymmärryksensä oli siinä, kuinka pienen lahkolaisen kristillisliikkeen avulla juutalaisuuden ohessa voisi sytyttää "maailmanpalon", kuinka symboolilla "jumala ristillä" voisi yhteenlaskea suunnattomaksi voimaksi kaiken alemman, kaiken salaisesti kapinallisen, kaikki anarkistisen vehkeilyn perilliset valtakunnassa. "Lunastus tulee juutalaisista." — Kristinoppi kaikenlaisten manalaisten kulttien tarjoomismuotona, Osiriksen, suuren äidin, Mithraksen esimerkiksi — ja niiden yhteenlaskemismuotona: tässä taidossa on Paavalin nerokkaisuus. Hänen vaistonsa oli tässä niin varma, että hän säälimättömällä väkivallalla totuutta kohtaan asetti keksimänsä "lunastajan" suuhun, eikä ainoastaan suuhun, juuri ne ajatukset, joilla nuo Tshandala-uskonnot haltioivat — että hän teki hänestä sellaisen, jonka mithrapappikin saattoi ymmärtää… Tämä oli hänen silmänräpäyksensä Damaskuksessa: hän ymmärsitarvitsevansakuolemattomuususkoa tehdäkseen "maailman" arvottomaksi, että "helvetti" käsite tulee vielä Rooman herraksi, — että "tuonpuolisella"surmataan elämä… Nihilisti ja risti: ne muodostavat loppusoinnun, eivätkä ainoastaan loppusointua…