The Project Gutenberg eBook ofAntonius ja CleopatraThis ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this ebook or online atwww.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.Title: Antonius ja CleopatraAuthor: William ShakespeareTranslator: Paavo Emil CajanderRelease date: August 29, 2005 [eBook #16618]Most recently updated: December 12, 2020Language: FinnishCredits: Produced by Tapio Riikonen*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK ANTONIUS JA CLEOPATRA ***
This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this ebook or online atwww.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.
Title: Antonius ja CleopatraAuthor: William ShakespeareTranslator: Paavo Emil CajanderRelease date: August 29, 2005 [eBook #16618]Most recently updated: December 12, 2020Language: FinnishCredits: Produced by Tapio Riikonen
Title: Antonius ja Cleopatra
Author: William ShakespeareTranslator: Paavo Emil Cajander
Author: William Shakespeare
Translator: Paavo Emil Cajander
Release date: August 29, 2005 [eBook #16618]Most recently updated: December 12, 2020
Language: Finnish
Credits: Produced by Tapio Riikonen
*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK ANTONIUS JA CLEOPATRA ***
Produced by Tapio Riikonen
Kirj.
William Shakespeare
Paavo Cajanderin suomennos ilmestyi 1895.
Näytelmän henkilöt:
MARCUS ANTONIUS |OCTAVIUS CAESAR | triumviireja.M. AEMILIUS LEPIDUS |SEXTUS POMPEJUS, |DOMITIUS ENOBARBUS, |VENTIDIUS, |EROS, | Antonion seuralaisia.SCARUS, |DERCETAS, |DEMETRIUS, |PHILO, |MAECENAS, |AGRIPPA, |DOLABELLA, | Caesarin seuralaisia.PROCULEJUS, |THYREUS, |GALLUS, |MENAS, |MENECRATES, | Pompejon seuralaisia.VARRIUS, |TAURUS, Caesarin ylipäällikkö.CANIDIUS. Antonion ylipäällikkö.SILIUS, sotaherra Ventidion armeijassa.EUPHRONIUS, airut.ALEXAS, |MARDIANUS, | Cleopatran palvelijoita.SELEUCUS, |DIOMEDES, |Tietäjä.Talonpoika.CLEOPATRA, Egyptin kuningatar.OCTAVIA, Caesarin sisar, Antonion puoliso.CHARMIANA, | Cleopatran naispalvelijoita.IRAS, |Sotapäälliköitä, sotamiehiä, lähettiläitä y.m.
Tapaus eri osissa Rooman valtakuntaa.
Ensimmäinen kohtaus.
Aleksandria. Huone Cleopatran hovilinnassa.(Demetrius ja Philo tulevat.)
PHILO.Tuo päällikkömme lemmenhurma yltyyJo määrättömiin. Ylväs silmä, jokaVälähti taajaa sotarintaa pitkinKuin pantsaroittu Mars, nyt luo ja kiintääKatseensa jumaloivan hartaudenKellervän tummaan otsaan. Sankar'sydän,Jok' ottelujen pauhinassa särkiSopansa paulat, miehuutensa kieltääJa viuhkana nyt vain ja palkehenaHimoja mustalaisen jäähdyttää.Kas, tuossa ovat!
(Torventoitauksia. Antonius ja Cleopatra seurueineentulevat; kuohilaat leyhyttelevät viuhkoilla Cleopatraa.)
Tarkkaa vain, niin näet,Kuin maailman on kolmas pylväs tullutNarriksi porton; katso vain ja huomaa!
CLEOPATRA.Tää lempeäkö? Sano siis sen määrä.
ANTONIUS.Vaivainen lemmestään voi laskun tehdä.
CLEOPATRA.Min' asetan sun lemmellesi määrän.
ANTONIUS.Luo ensin uusi maa ja uusi taivas.
(Palvelija tulee.)
PALVELIJA.Roomasta uutisia!
ANTONIUS.Kiusallista!Lyhimmin siis!
CLEOPATRA.Ei, kuule heit', Antonius!Vihoissaan ehk' on Fulvia; tai kentiesTuo liemenparta Caesar mahtikäskynSinulle lähettää: »Tee tuo tai tuo!Tuo valta valloita, tuo vapauta!Ja oiti, muuten voi sua!»
ANTONIUS.Mitä, armas?
CLEOPATRA.Kenties — ei, tietystikin — tääll' et ollaSaa kauemmin; pois Caesar sinut kutsuu.Siis häntä kuule! — Mik' on Fulvian haaste —Caesarin, tarkoitin — ei, kumpaisenkin?Siis kutsu airuut. — Punastut, Antonius!Niin totta kuin Egyptin olen valtias,Tuo puna veroa on Caesarille,Tai maksaa poskes sillä häpeänsäTuon Fulvian räikän nuhteista. — No, airuut!
ANTONIUS.Liuetkoon Rooma Tiberiin! Tuo ylväsSuurvalta pylvästöineen sortukoon!Mun maailmani tääll' on; vallat ovatTomua vain; niin ihminen kuin eläinMaan lannast' elää; suurint' elämässäOn tehdä näin,(Syleilee häntä.)kun voi sen moista kaksi,Näin sopusoiva pari, jonka vertaa —Tuhonsa uhalla sen mailma tietköön —Ei ole toista.
CLEOPATRA (syrjään).Aimo kavaluutta!Miks Fulvian hän nai, kun hänt' ei lemmi? —Ma houkon osaa näyttelen; AntoniusOn mikä on.
ANTONIUS.Mut Cleopatran kautta. —Nyt lempeämme ja sen nautinnoitaEi nurja haastelu saa katkeroittaa.Ei elämästä tuokiota saisiHuvitont' olla nyt. Mit' illaks saamme?
CLEOPATRA.Airutta kuule!
ANTONIUS.Armas riidan henki,Sua kaikki kaunistaa: tora, nauru, itku;Sinussa joka kiihko kilvan koittaaIhailtavaksi tulla, kaunihiksi.Ei, muut' ei airutta kuin sun! Tän' yönäKatuja kahden käymme, tiedustellenYleisön mieltä. Tule, valtiaani!Sit' eilen halusit. — En tahdo kuulla.
(Antonius ja Cleopatra poistuvat seurueineen.)
DEMETRIUS.Noin halpako Antoniost' on Caesar?
PHILO.Välistä, kun hän ei Antonius ole,Se jalous hältä puuttuu, joka tulisAntoniolla olla.
DEMETRIUS.Mieltä särkee.Kun näin hän oikeuttaa ne juorut, joitaRoomassa liikkuu hänestä; mut toivonParempaa huomisesta. Hyvää yötä!
(Poistuvat.)
Toinen kohtaus.
Paikka sama. Toinen huone.(Charmiana, Iras, Alexas ja tietäjä tulevat.)
CHARMIANA. Alexas, rakas Alexas, ainokaiseni, kultukaiseni, sano, Alexas, missä on se tietäjä, jota kuningattarelle niin kovin kehuit? Tahtoisin tuntea sen aviomieheni, jonka sanot kukilla sarvensa koristelevan.
ALEXAS.Tietäjä, hoi!
TIETÄJÄ.Mitä tahdotte?
CHARMIANA.Tuoko se on? Tekö se olette kaikkitietävä?
TIETÄJÄ.Ma luonnon suurten salaisuutten kirjaaLukea osaan hiukan.
ALEXAS.Näytä kätes!
(Enobarbus tulee.)
ENOBARBUS.Ruokia joutuun! Riittävästi juomaa!Cleopatran nyt malja juodaan.
CHARMIANA.Ystävä, anna minulle onnea.
TIETÄJÄ.Ma sit' en anna, ma vain ennustan.
CHARMIANA.No, ennustahan sitä sitten mulle.
TIETÄJÄ.Näköisämmäksi tulette kuin nyt.
CHARMIANA.Tarkoittaa pintaa.
IRAS.Eikä, kuin että vanhaksi tultuasi maalaat poskesi.
CHARMIANA.Rypyistä varjele!
ALEXAS.Rohveettaa älä häiri! Kuule tarkkaan!
CHARMIANA.Hst! hiljaa!
TIETÄJÄ.Enemmän rakkautt' annatte kuin saatte.
CHARMIANA.Ennemmin viinillä maksaani kuumennan.
ALEXAS.No, mutta kuulehan häntä!
CHARMIANA. No, siis jotakin oikein verratonta! Laita, että tulen naiduksi kolmelle kuninkaalle yhtenä aamupäivänä ja sitten leskeksi heistä kaikista. Anna minun viisikymmenvuotiaana saada lapsi, jota itse Judean Herodes herranansa kumartaa. Laita, että tulen Octavius Caesarin vaimoksi ja yhdenvertaiseksi hallitsijattareni kanssa.
TIETÄJÄ.Elämään jäätte emäntänne jälkeen.
CHARMIANA.Verratonta! Pitkää ikää himoitsen enemmän kuin viikunoita.
TIETÄJÄ.Suurempi teill' on onni takananneKuin edessänne.
CHARMIANA. Siis jäävät lapseni varmaankin nimettömiksi: — sano kuitenkin, montako poikaa ja tyttöä saan?
TIETÄJÄ.Jos kaikill' oisi toiveillanne kohtuJa kaikki hedelmikkäät: miljoonan.
CHARMIANA.Ulos, narri! Saat anteeksi, koska olet velho.
ALEXAS.Luuletko, ettei muut kuin hurstisi tunne sinun toiveitasi?
CHARMIANA.No, sano Iraankin toivomukset.
ALEXAS.Kaikki tahdomme tietää kohtalomme.
ENOBARBUS. Minun ja meidän useampain kohtalo on mennä tänä iltana päissämme makuulle.
IRAS.Tuossa on käsi, joka tietää siveyttä, jos mitään.
CHARMIANA.Aivan niinkuin Niilin tulviminen tietää nälkää.
IRAS.Vait, sinä hillitön vieruskumppanini! Sinä et osaa ennustaa.
CHARMIANA. Jos ei kostea käsi tiedä hedelmällisyyttä, niin en osaa minä korvuksiani kynsiä. — Kas niin, ennusta hänelle nyt jotakin arkionnea.
TIETÄJÄ.On yhdenlaiset teidän kohtalonne.
IRAS.Mutta kuinka? Kuinka? Selitä tarkemmin.
TIETÄJÄ.Nyt olen kaikki sanonut.
IRAS.Siis ei tuumaakaan enemmän onnea kuin tuolla?
CHARMIANA. Mutta jos nyt saisit tuuman verran enemmän onnea, niin missä sen olisi paikka?
IRAS.Ei ainakaan mieheni nenässä.
CHARMIANA. Taivas varjele pahoista ajatuksista! — Alexas, tule! Hänenkin kohtalonsa! Anna hänelle vaimo, joka ei osaa kävellä, rakkahin Isis, sitä sinulta rukoilen! Ja anna sen sitten kuolla, ja laita hänelle vielä pahempi sijaan, ja pahemman jälkeen vieläkin pahempi, kunnes pahin kaikista saattaa nauraen hänet hautaan, tuon viisikymmenkertaisen aisankannattajan! Isis hyvä, kuule rukoukseni, vaikka minulta kieltäisitkin paljon painavampaa; Isis hyvä, sua rukoilen!
IRAS. Aamen! Rakas jumalatar, kuule kansasi rukous! Sillä jos sydäntä särkee nähdä kaunista miestä haureelliseen naiseen kytkettynä, niin on surmaavan surullista katsella rumaa lurjusta sarvettomana. Siis, rakas Isis, noudata säädyllisyyttä ja anna hänelle ansaittu osansa.
CHARMIANA.Aamen!
ALEXAS. Kas, kas vain! Jos noiden vallassa olisi tehdä minusta aisankannattaja, niin rupeisivatpa vaikka portoiksi sen asian vuoksi.
ENOBARBUS.Antonius tulee. Hst!
CHARMIANA.Ei, kuningatar.
(Cleopatra tulee.)
CLEOPATRA.Näittekö herraa?
ENOBARBUS.Emme, kuningatar.
CLEOPATRA.Tääll' eikö ole ollut hän?
CHARMIANA.Ei, rouva.
CLEOPATRA.Hän oli hilpeä, mut äkist' iskiHänehen aatos, joka Roomaa koski. —Enobarbus!
ENOBARBUS.Ruhtinatar?
CLEOPATRA.Etsi hänetJa tänne hänet tuo. Miss' on Alexas?
ALEXAS.Täss' olen; käskekää. — Jo saapuu herra.
(Antonius seurueineen ja airut tulevat.)
CLEOPATRA.En tahdo häneen katsoa. Pois tulkaa!
(Cleopatra, Enobarbus, Alexas, Iras, Charmiana,tietäjä ja seurue poistuvat.)
AIRUT.Ensinnä Fulvia, vaimos, sotaan lähti.
ANTONIUS.Luciota, veljeäni vastaan?
AIRUT.Niin.Pian sota päättyi; ajan pakko heistäTek' ystäviä; Caesaria vastaanHe yhtyivät; mut tämä, jolle onniOn suopeempi, ens' ottelulla heidätItaliast' ajoi.
ANTONIUS.Hyvä! Pahempaako?
AIRUT.Sanoman huonous kertojaankin tarttuu.
ANTONIUS.Niin, narreissa ja pelkureissa. Jatka!Minust' on mennyt mennyttä. — Se tiedä:Ken toden mulle sanoo, vaikka piilisSanoissaan surma, häntä kuuntelen maKuin mairitusta ikään.
AIRUT.Labienus —Ikävä tieto! — Euphratista saakkaOn Aasian valloittanut partheillansa;Syyriast' aikain Lyydiaan ja JooniaanVoittoisa liehuu lippunsa; sill'aikaa —
ANTONIUS.Antonius, aiot sanoa.
AIRUT.Oi, herra!
ANTONIUS.Sano suoraan, kansan puheit' älä peitä;Cleopatraa vain Rooman tavoin rienaa,Herjaile niinkuin Fulvia; virheitäniVapaasti moiti, niinkuin voi vain totuusJa ilkeys. Oo, rikkaruoho versoo,Jos laimea on tuuli! Paheen soimaPois paheen kitkee. Kyllin täksi erää!
AIRUT.Niin kuin vain suvaitsette.
(Poistuu.)
ANTONIUS.Sicyonista mit' uutta? Anna kuulla!
1 PALVELIJA. Hoi, Sicyonin mies! Sit' onko siellä?
2 PALVELIJA. Hän vartoo käskyä.
ANTONIUS.No, sisään tulkoon!Egyptin kahleet nää mun murtaa täytyy,Tai hulluuteen ma sorrun.(Toinen airut tulee.)Mitä tiedät?
2 AIRUT. Fulvia, vaimosi, on kuollut.
ANTONIUS.Missä?
2 AIRUT.Sicyonissa: kuin kauan sairaus kestiJa muuta, mit' on tärkeä sun tietää,Tää kirje kertoo.
(Antaa hänelle kirjeen.)
ANTONIUS.Poistu! —(Airut poistuu.)Siinä lähtiYlevä henki! Tuotahan ma toivoin.Mink' ylenkatsein viskaat pois, sit' useinHalajat jälleen; mikä nyt on mieliks,Ajalle vaihtuu vastakohdaksensa.Nyt, kuolleena, hän hyvä on. Tää käsi,Mi hänet hylki, nyt hänt' eloon pyytää.Paeta tuota hurmaajaa mun täytyy;Tuhannen tuskaa, pahempaa kuin tiedän,Tää laiskuus ilmi hautoo. — Enobarbus!
(Enobarbus tulee.)
ENOBARBUS.Tahtonne, herra?
ANTONIUS.Mun täytyy päästä joutuun täältä pois.
ENOBARBUS. Mutta niinhän me surmaamme kaikki naisemme. Näemmehän jo, kuinka pieni epäkohtelu on hengen päälle käypä; jos heidän nyt täytyy erommekin kestää, niin on kuolema varma.
ANTONIUS.Mun täytyy täältä päästä.
ENOBARBUS. Jos siihen on pakottavat syyt, niin kuolkoot naiset. Vahinko olisi viskata heitä pois turhanpäiten; mutta kun heidät ja tärkeä asia pannaan rinnan, niin ovat he tyhjänarvoiset. Jos Cleopatra saa vähääkään vihiä tästä, niin kuolee hän heti paikalla; olen nähnyt hänen parikymmentä kertaa paljon turhemmastakin kuolevan. Arvelen, että tuossa kuolemassa on jotakin tenhoa, joka lempiseikan lailla hurmaa, koska hän on niin kärkäs kuolemaan.
ANTONIUS.Hän on viekkaampi, kuin mitä aatella saattaa.
ENOBARBUS. Ei, herra, ei suinkaan. Hänen himonsa eivät ole muuta kuin puhtaan rakkauden hienoimpia hiukkeita. Tuulta ja sadetta ne eivät enää ole, nuo hänen huokauksensa ja kyyneleensä; vaan suurempia myrskyjä ja rankkasäitä, kuin mitä almanakkakaan tietää. Viekkautta se ei voi olla; jos se sitä on, niin saa hän aikaan sadekuuron yhtä hyvin kuin Jupiter.
ANTONIUS.Voi, ett'en olis koskaan häntä nähnyt!
ENOBARBUS. Rakas herra, niinhän olisi teiltä jäänyt ihmeellinen taiturintyö näkemättä; ja sitä onnea vajaana olisi koko matkanne ollut joutava.
ANTONIUS.Fulvia on kuollut.
ENOBARBUS.Mitä?
ANTONIUS.Fulvia on kuollut.
ENOBARBUS.Fulvia?
ANTONIUS.Kuollut!
ENOBARBUS. No, laittakaa siis kiitosuhri jumalille. Kun heidän taivaalliset ylhäisyytensä suvaitsevat ottaa mieheltä vaimon, niin muistuttaa tämä maallisista räätäleistä, lohduttaen sillä, että kun vanha vaate on kuluksi pidetty, ovat he miehiä tekemään uuden. Jos ei muita naisia olisi kuin Fulvia, niin olisitte varmaankin myyty mies, ja tapaus olisi surkuteltava. Tällä surulla on lohdutus kaunistuksena; vanhasta paidasta voi tehdä uuden alushameen; ja, totta puhuen, sipulista ovat ne kyyneleet kasvaneet, jotka tätä surua kostuttavat.
ANTONIUS.Hän valtioss' on vehkeit' aikaan saanut,Jotk' eivät täällä viipyä mun salli.
ENOBARBUS. Ja ne vehkeet, joita te olette täällä aikaan saaneet, eivät salli teidän lähteä; vallankin suhteenne Cleopatraan, joka kokonaan kysyy täällä-oloanne.
ANTONIUS.Jo pila riittää. Päälliköille tietoVie aikeestamme. KuningattarelleSyyn kerron äkki-lähtöömme ja koitanSovussa erota. Ei Fulvian kuoloJa muut sellaiset hellät seikat yksinPakota lähtöön; hartaat ystävätkinRoomasta kirjoittavat, kovistaenKotihin meitä. Caesarille pystynSextus Pompejus tehnyt on ja merell'On vallan saanut. Horjuvainen kansa,Jok' arvon antaa ansiolle vasta,Kun ansio on mennyttä, nyt alkaaPompejon suuren teot siirtää poikaan.Tää, jolla nimi on ja valta suuriJa vielä suuremp' urheus ja mieli,Nyt päivän sankar' on. Jos maineens' yltyy.Niin mailman järjestystä uhkaa vaara.On hautumassa paljo, jossa vastaOn, niinkuin jouhen karvass', elon alku,Vaan myrkkyä ei vielä. PäälliköilleVie tieto, että tahtomme on täältäPois päästä viipymättä.
ENOBARBUS.Kyllä, herra.
(Menevät.)
Kolmas kohtaus.
Paikka sama. Toinen huone.(Cleopatra. Charmiana, Iras ja Alexas tulevat.)
CLEOPATRA.Miss' on hän?
CHARMIANA.Hänt' en sitten ole nähnyt.
CLEOPATRA.Tiedusta, missä on hän, kenen kanssaJa mitä tekee — mua älä maini —Jos murheissaan on, sano, että tanssin;Jos iloissaan, niin kerro, että äkist'Olen sairastunut. Joutuin tieto!
(Alexas menee.)
CHARMIANA.Rouva,Jos oikein häntä lemmitte, niin minust'Ei viisas tämä keino vastalempeenPakottaa häntä.
CLEOPATRA.No, mut kuinka tehdä?
CHARMIANA.Mukautua, ei missään esteeks olla.
CLEOPATRA.Hupelo neuvo! Niin hän multa menee.
CHARMIANA.Varokaa liiaks häntä kiusaamasta.Mit' usein kaihdat, sitä vihdoin vihaat.(Antonius tulee.)Tuoss' on hän.
CLEOPATRA.Sairas olen, haluton.
ANTONIUS.Mun raskas aiettan' on ilmi tuoda.
CLEOPATRA.Charmiana, auta, auta; minä kaadun!On kohta loppu; ihmisluonto moistaEi saata kestää.
ANTONIUS.Armas kuningatar —
CLEOPATRA.Ei, pysy etäämmällä.
ANTONIUS.Mikä on sun?
CLEOPATRA.Luen silmistäsi ilonsanomaa.Mitä sanoo vihkivaimo? Mene, mene!Voi, että sinut tänne päästikään!Sanoa ei hän saa, ett' estän sua;Ei mulla sinuun valtaa: hänen olet.
ANTONIUS.Oo, taivas tietää —
CLEOPATRA.Näin ei kuningatart'Ikänä vielä petetty; mut näinkinJo oiti vilpin idun.
ANTONIUS.Cleopatra! —
CLEOPATRA.Kuin voinkaan uskoa — jos kohta vannoit,Niin että jumaltenkin istuin järkkyi —,Ett' olla voisit mun ja uskollinen,Kun Fulvialle olit uskoton.Oo, hullutusta, luottaa lörpän valaan,Mi vannoissa jo rikkuu!
ANTONIUS.Kuningatar, —
CLEOPATRA.Ei, älä kaunistele lähtöäsi;Hyvästi sano vain ja mene. TaannoinKun pyysit jäädä, silloin puhe tulvi,Ei mielessäkään lähtö. Huulet, silmätNe taivaan hurmaa oli; kulmain kaarrosOl' itse autuus; minuss' ei niin turhaa,Jonk' alkuperä jumalist' ei ollut.Sit' on se vieläkin, tai olet sinä,Maailman suurin soturi, nyt suurinValehtelija.
ANTONIUS.Mutta, ruhtinatar, —
CLEOPATRA.Nuo jäntees anna mulle, niin saat tuta,Ett' Egyptiss' on sydäntä.
ANTONIUS.Mua kuule!Tapausten tuima pakko toimianiAjaksi kysyy; vaan sun haltuus tänneJää sydän kokonaan. ItaliassaYlt' yltään sota riehuu, miekka välkkyy;Pompejus Rooman valkamaa jo uhkaa;Kaks yhdenarvoist' omamaista valtaaVaarallist' eripuraisuutta siittää.Vihattu, valtaan noustuaan, nyt nouseeMyös suosioon. Maanpakojain Pompejus,Isänsä maineest' ylvästellen, mairiiNyt niiden mieltä, joita nykyolotEi tyydytä ja joit' on julma joukko.Levosta sairas rauha lääkett' etsiiRajuista muutoksista. Lisäsyy,Jonk' enin pitäis sua rauhoittaa,On Fulvian kuolema.
CLEOPATRA.IkäisekseniMa saatan hupsu olla, mutta tokiEn lapsimainen. Voiko Fulvia kuolla?
ANTONIUS.Kuningatar, hän kuollut on. Kas tässä:Lukea joskus voitte, minkä hälynHän aikaan sai, ja — paras viimeiseksi —Havaita, miten kuoli hän ja missä.
CLEOPATRA.Oi, sua uskotonta! Missä pyhätOn maljat, jotka murheen kyynelilläSun tuli täyttää? Fulvian kuolemastaMa näen nyt, kuinka mua suret vasta.
ANTONIUS.Torasi heitä; maltahan ja kuuleMun tuumaani; se kestää taikka kaatuu,Mitenkä vaadit vain. Kautt' auringon,Mi Niilin liejun elvyttää, nyt lähdenSoturinasi, palvelijanasi!Tee, miten mielit, sota taikka rauha.
CLEOPATRA.Charmiana, vyöni päästä! — Ei, ei tarvis! —Tilani vuoroin hyvä on ja paha,Niinkuin Antonion lempi.
ANTONIUS.Vaiti, armas!Todista totta lemmestä, mi kestääKovimmat koitokset.
CLEOPATRA.Sen Fulvia tietää.Pois käänny, häntä itke; sano sittenHyvästi mulle, sano kyyneleesiMua tarkoittavan. Kelpo teeskelylläOsaasi näytä; paina siihen täysiTotuuden leima.
ANTONIUS.Vereni jo kuohuu.
CLEOPATRA.Kah, hyvin käy; mut osaat paremminkin.
ANTONIUS.Haa, kautta miekkani!
CLEOPATRA.Ja kilpesi!Yhä parempaa, mut viel' ei parahinta.Charmiana, kas, kuin Rooman HerkulestaTuo raivo kaunistaa.
ANTONIUS.Hyvästi, rouva!
CLEOPATRA.Sananen vielä, kohtelias herra!Erota meidän täytyy, — ei, ei sitä —Olemme lempineet, — ei, sitäkään ei —Sen kyllä tiedät; mitä aioinkaan ma? —Oh, muistini on oikea Antonius,Unohdan kaikki!
ANTONIUS.Jos ei houre oisiSun valtas orja, luulisin ett' oletSa houre itse.
CLEOPATRA.Tuskalloist' on kantaaHouretta moista sydäntään niin likiKuin minun tätä. Vaan suo anteeks mulle!Suloni surmaa mun, jos ei sun silmääsSe sulosta. Sua kunniasi kutsuu.Siis kuuroks turhille jää houreilleni.Jumalat varjelkoot sua! SeppelöitköönMiekkaasi voitto! Hyvänsuopa onniKukittakoon sun tiesi!
ANTONIUS.Lähtekäämme!Eromme kiirehtii ja aikailee:Sa tänne jäät, mut seuraat kanssani,Ma lähden pois, mut jään sun luoksesi.Tule!
(Menevät.)
Neljäs kohtaus.
Rooma. Huone Caesarin asunnossa.(Octavius Caesar ja Lepidus tulevat seuralaisineen.)
CAESAR.Nyt näette, Lepidus, ja käsitätte,Ett' ominaist' ei ole CaesarilleVihata suurta liittoveljeämme.Näin Egyptistä kerrotaan: hän sielläKalastaa, juo ja aamuyöhön mässää;Cleopatraa hän miesmäisemp' ei ole,Ptolemeon leski hänt' ei naisekkaampi.Puheilleen tuskin päästää; virkaveljist'Ei ole tietääkseenkään. Kaikki virheet,Mit' ihmisissä olla voi, ne häness'On yhtyneinä.
LEPIDUS.Minust' ei nuo virheetViel' ihan kaihda hänen avujansa;Vikansa, niinkuin taivaan tähdet, välkkyyHeleimmin mustass' yössä; peritytNe ovat pikemmin kuin hankitut,Ei vapaan valinnan, vaan pakon tuomat.
CAESAR.Olette liian suopea. Mut olkoon:Rypeköön Ptolemeon vuotehessa,Huveihin valtakunnat vaihtakoon,Lasia kilistelköön orjain kanssa,Kaduilla päivät hoippukoon ja käyköönLikaisten ruojain kanssa nyrkkisille:Sopikoon hälle tuo, — ja kumma luonneSe ompi, jok' ei moisesta saa tahraa —Mut siinä hän on syyssä, että meilleNäin irstaisuudellansa lisää kuormaa.Jos hekkumaan hän joutohetket käyttää,Niin kyllästys ja luiden kuivuus siit' onVain seuraus. Mut jok' aikaa moista tuhlaa,Mik' ilon helmast' irti häntä toittaaJa meidän kanssa yhteistyöhön kutsuu,Sit' ompi nuhdeltava niinkuin poikaa,Jok', ikään varttuneena, järkens' antaaHaluilleen alttiiksi, näin niskuroidenÄlyä vastaan.
(Airut tulee.)
LEPIDUS.Lisää uutisia!
AIRUT.Täytetty tahtosi on, suuri Caesar;Saat tapauksista joka tunti tiedon.Pompejus merellä on valtiaanaJa, niinkuin näyttää, niiden suosiossa,Jotk' yksin Caesaria peljänneet on.Satamat täynnä nurkuvia on;Vääryytt' on hälle tehty, väittää kansa.
CAESAR.Sen arvasin. Jo ammoisist' on tietty:Ken jotain on, hänt' ikävöidään, kunnesHän näyttää, mitä on; ja mennyt mies,Jok' ennen lemmen arvoinen ei ollut,Kuollessaan arvon saa. Tuo roistoväki,Kuin vita virrassa se killuu, kelluu.Ajellen vuoroveden mukaan, kunnesMädäntyy vihdoin.
AIRUT.Lisää kuule, Caesar:Menecrates ja Menas, kuulut rosvot.Vallanneet ovat meren, jota nyt heVakovat, raatelevat emäpuillaan.Mont' ilkihyökkäyst' ovat maahan tehneet;Pelosta rantalaiset kalpenevat,Ripeä nuoruus kapinoi. Jos laivaNäkyviin nousee, siepataan se oiti:Pompejon nimi surmaavampi onKuin julki sota.
CAESAR.Oi, Antonius, heitäHumusi hurjat! Kun Modenasta,Miss' ensin Hirtion ja Pansan voitit,Sä itse karkoitettiin, kulki nälkäSun jäljissäs; mut hemmoteltunakinSen vaivat sinä kestit kärsivämmin,Kuin voisi raakalainen; hevon virtsatSa joit ja kuljuvedet, joita inhooJo itse peto; hylkinyt ei suusiKoleimman pensaan katkerinta marjaa;Kuin hirvi, lumen peittäessä nurmet,Nakersit puiden kuorta; Alpeill' olitNiin inhaa lihaa syönyt, että monenSen pelkkä näkö tappoi. Kaiken tään —Voi kunniaasi, että nyt sen kerron! —Niin urhokkaasti kestit, ett'ei poskesOhennut siitä lainkaan.
LEPIDUS.Surku miestä!
CAESAR.Häpeä hänet Roomaan pian tuokoon!Nyt sopiva on aika meidän kahdenSodassa näyttäytyä; siksi oitiKutsumme kokoon neuvoston; PompejusVain hyötyy työttömyydestämme.
LEPIDUS.Caesar,Huomenna annan tarkan tiedon siitä,Mit' aikaan merellä ja maalla saanNykyisen vaaran torjuksi.
CAESAR.Se samaOn huolena myös mulla. Hyvästi!
LEPIDUS.Hyvästi! Mitä ulkoasioistaSill' aikaa saatte tietoonne, niin suokaaMinulle siitä osa.
CAESAR.Tietystikin;Velvollisuushan sitä multa vaatii.
(Menevät.)
Viides kohtaus.
Aleksandria. Huone hovilinnassa.(Cleopatra, Charmiana, Iras ja Mardianus tulevat.)
CLEOPATRA.Charmiana, —
CHARMIANA.Rouva?
CLEOPATRA.Ho, hoo! Anna mulleMandragoraa!
CHARMIANA.Mut miksi?
CLEOPATRA.NukkumallaTät' ajan suurta juopaa täyttääkseni,Kun poissa on Antonius.
CHARMIANA.AatteletteLiiaksi häntä.
CLEOPATRA.Kavaltaja!
CHARMIANA.Enkä!Erehdytte.
CLEOPATRA.Mardianus, eunukki!
MARDIANUS.Mit', armollinen rouva, halaatte?
CLEOPATRA.En suinkaan lauluasi; kuohilaastaEn mitään halaa. Onneks sulle, ettäSun, siittömän, ei irstain aatos lennäPois Egyptistä. Kiihkoako sulla?
MARDIANUS.On, armollinen rouva.
CLEOPATRA.Oikeinko?
MARDIANUS.Ei oikein, rouva; muuta en voi tehdä,Kuin mik' on oikein kunniallista.Mut ajukiihko mull' on; kuvittelen,Mit' oli Venukselle Mars.
CLEOPATRA.Charmiana!Miss' ollee nyt hän? Seisooko vai istuu?Jalanko on vai ratsain? Onnen hepo,Joll' ompi kantamuksenaan Antonius!Ylpeile, hepo! Tiedä, ketä kannat:Maan toista Atlast'. ihmiskunnan turvaaJa kypärää. Hän haastaa nyt tai kuiskaa:»Miss' olet, vanhan Niilin käärmehyinen?»Mua siksi kutsuu hän. Nyt ravintoniOn myrkky suloisin. — Mua muisteletko,Mua, Phoibon lemmenliekin paahtamaaJa syvään ajan uurtamaa? Kun sinä,Leveäotsa Caesar, täällä liikuit.Min' olin valtain herkku; PompejuskinPysähtyi, silmäns' otsahani juottiJa siihen katseens' ankkuroi, ja kuoliNäin elämänsä katsomiseen.
(Alexas tulee.)
ALEXAS.Terve,Egyptin hallitsija!
CLEOPATRAKovin oletAntoniost' erilainen. Hänen luotaanSa toki tulet, ja se tenholiuosSun kiillollaan on kullannut. — Kuin voipiMun uljas Antonioni?
ALEXAS.Kuningatar,Hän viime työkseen painoi viimeisimmänMonista suuteloista tähän helmeen. —Sanansa juuttui sydämmeeni.
CLEOPATRA.SieltäMun korvani ne nyhtää.
ALEXAS.Näin hän käskiMun sanoa: »Egyptin mahdikolleLähettää uskollinen roomalainenTään simpsun kalleuden, ja halpaa lahjaaKorottaakseen, hän aikoo valtikoillaSirottaa hänen ylväst' istuintaan;Kaikk' itämaa, niin sano, valtiaanaanKumartava on häntä». Päätään nyökkäsJa tyynnä nousi hurjan ratsun selkään.Jok' irjuin hirnui, että suussan' aivanMykistyi puhe.
CLEOPATRA.Iloinenko oliVai suruinenko?
ALEXAS.Niinkuin vuoden aikaOn lämpimän ja kylmän taittehessa:Ei iloinen, ei suruinen.
CLEOPATRA.Se vastaTasainen mieli! Näetkös, Charmiana,Näetkös: siinä mies! Ei suruinen.Näin valostaakseen niitä, jotka hältäKatseensa lainaavat; ei iloinenkaan.Näin osoittaen, ett' Egyptin riemuss'Elelee muistoineen; vain sillä välin!Ihana seos! — Ilo taikka suru —Kummankin liiallisuus sopii sulle,Jos kellekään. — Lähettiäni näitkö?
ALEXAS.Näin niitä pariin kymmeneen. Mut miksiNiin monta, rouva?
CLEOPATRA.Kerjääjänä kuoleeSen päivän saalas, jolloin ei AntoniusSaa sanaa multa. — Kirjoittimeni! —Alexas, tervetullut! — Charmiana,Näin rakas minullenko Caesar koskaan?
CHARMIANA.Se jalo Caesar!
CLEOPATRA.Tukehtukoon henkes,Jos toiste kuulen moisen huudahduksen!Jalo Antonius! sano.
CHARMIANA.Ylväs Caesar!
CLEOPATRA.Kautt' Isiksen! Lyön, että hampaas vertyy,Jos tätä miesten miestä CaesariinSa vielä vertaat.
CHARMIANA.Teidän luvallanneVain teitä säistin.
CLEOPATRA.Kevätaikaan, milloinÄlyni taimell' oli. — Kylmä sydän,Jok' ajattelet niin kuin minä silloin! —No, tänne mustetta ja paperia!Hän joka päivä terveiset on saapa,Vaikk' asukkaist' Egypti tyhjentyisi.
(Menevät.)
Ensimmäinen kohtaus.
Messina. Huone Pompejon asunnossa.(Pompejus, Menecrates ja Menas tulevat.)
POMPEJUS.Jos hurskaat ovat jumalat, min työssäHe hurskait' auttakoot.
MENECRATES.Pompejus hyvä;Vaikk' aikailevat, eivät siltä kiellä.
POMPEJUS.Mit' anomme, se halpenee sill' aikaa,Kun heiltä ryömien sit' anelemme.
MENECRATES.Sokeudest' anelemme usein tyhmää;Sen silloin meiltä kieltää viisaat vallat;Näin voitoks on, jos rukoust' ei kuulla.
POMPEJUS.Sen täytyy onnistaa! Mua kansa lempii.Meri mun on, valtani kuin ehta kasvaa,Toivossa näen jo täyttyvän sen kehän.Antonius Egyptissä juo ja mässää.Ei ulkosotia käy enää; CaesarSydänunia menettää ja kultaa voittaa;Lepidus mairittuna näitä mairii,Ei lemmi kumpaakaan, ja kukaan hänest'Ei liioin huoli.
MENECRATES.Lepidus ja CaesarUpeat joukkonsa jo sotaan vievät.
POMPEJUS.Valetta! Ken sen sanoo?
MENECRATES.Silvius.
POMPEJUS.Hourii.Ma tiedän, että Roomass' AntoniotaHe vartovat. Mut kaiken lemmen hurmaNyt mehtäköön sun kuihtunehet huules,Hauras Cleopatra! Sulohon tenhoJa näihin irstaus liittyköön! Tuon rentunKemujen huuma nielköön, aivot hältäSumentain! Epikuurolaiset kokitLakea muikein liemin kiillotelkoot,Ett' ahmien ja maaten kunniansaHän hautaa Lethen yöhön!(Varrius tulee.)Varrius! Mitä?
VARRIUS.Mit' ilmoitan, on varmaa: joka hetkiAntoniota Roomaan varrotaan.Pitemmällekin ennättänyt oisiEgyptin jätettyään.
POMPEJUS.Mieluump' oisiTurhempi tieto. — Menas, enpä luullutTuon lemmenahman pukeuvan rautaanNäin turhan kinan vuoksi. SoturinaHän suurempi on noita kahta. NouskoonSiis meissä uskallus, kun melullammeTuon kylläymättömänkin riistää voimmeEgyptin lesken syleilystä.
MENECRATES.TuskinAntonion kanssa sovuss' yhtyy Caesar.Tuon vaimo-vainaa hänt' on loukannutJa veli käynyt sotaa häntä vastaan,Vaikk' ei lie syy Antonion.
POMPEJUS.Ei tiedä.Vähempi viha suurempaansa väistää.Jos emme nousisi nyt heitä vastaan,Niin joutuisivat kiistaan keskenään;Syyt' yltäkyllin miekanmittaan heilläOn kullakin. Vaan tokko pelko meistäRikonnan kiinni sitkustaa ja umpeenTuon rikkariidan sitoo, sit' en tiedä.Jumalten olkoon tahto! ElämämmeOn siinä, miten miekkaa häilytämme.Tule, Menas.
(Menevät.)
Toinen kohtaus.
Rooma. Huone Lepidon asunnossa.(Enobarbus ja Lepidus tulevat.)
LEPIDUS.Enobarbus hyvä, jalon tekisitJa kunnon työn, jos kehoittaisit herraasSävyisään haasteloon.
ENOBARBUS.Hän haastaa niinkuinTapansa on. Jos Caesar häntä härnää,Pään yli katsokoon Antonius häntäJa pauhatkoon kuin Mars. Antonion partaJos mulla ois, Zeus olkoon, eipä sitäTänäpä leikattais!
LEPIDUS.Nyt yksityiseenEi kinastukseen aikaa.
ENOBARBUS.Joka aikaSopiva omille on siittämilleen.
LEPIDUS.Suurempaa tulee pienen väistää.
ENOBARBUS.Eikä,Jos pieni tulee ensin.
LEPIDUS.Intos nousee;Mut, pyydän, tuhkaa älä söyri. TuossaJalo Antonius.
(Antonius ja Ventidius tulevat.)
ENOBARBUS.Ja tuossa Caesar.
(Caesar, Maecenas ja Agrippa tulevat.)
ANTONIUS.Siis Parthiaan, jos sovinto nyt syntyy;Ventidius, kuule!
CAESAR.Maecenas, en tiedä;Kysy Agrippalta.
LEPIDUS.Jalot ystävät,Suur' asia meit' yhdisti; nyt turhaMeit' älköön erottako. EpäkohdatSovussa ilmi tuotakoon. Jos ääntäPidämme tyhjästä, niin haavan lääkeOn kuolemaksi. Jalot liittoveljet,Vakaasti sitä pyydän: kosketelkaaKipeimpiin kohtiin mitä lievimmästi!Pois viha, kiukku!
ANTONIUS.Hyvin puhuttu!Vastakkain vaikka käytäis asevoimin,Tekisin näin ma.
CAESAR.Tervetullut!
ANTONIUS.Kiitos!
CAESAR.Istukaa!
ANTONIUS.Tehkää hyvin, herra!
CAESAR.No, siis —
ANTONIUS.Te käännätte, ma huomaan, pahimmaksi,Mik' ei sit' ole, ja, vaikk' olisikin,Ei teitä koske.
CAESAR.Naurettava oisin.Jos tyhjän joutavasta loukkaantuisin.Etenkin teihin; enin naurettava,Jos halpaa teistä lausunut ma oisin,Nimenne lausuminen kun ei lainkaanMua koskenut.
ANTONIUS.Mut mitä teitä koskiEgyptiss' oloni?
CAESAR.Sen verran kuinMun tääll' oloni teitä Egyptissä.Mut jos mua vastaan siellä vehkeilitte,Egyptiss' olonne mua kenties koskee.
ANTONIUS.Vehkeilin? Kuinka? Mitä tarkoitatte?
CAESAR.Suvaitkaa muistaa, mitä täällä mulleOn tehty. Veljenne ja puolisonneMua vastaan sotaan nousivat, ja teitäSe sota koski, te sen tunnussana.
ANTONIUS.Petytte. Veljeni ei ole koskaanViitannut minuun. Olen kuulustellut;Taholta varmalt' ovat tietoni,Omilta ystäviltänne. Hän eiköSamassa mua loukannut kuin teitäJa sotaan käynyt vastoin tahtoani,Mun, teidän liittolaisen? KirjeeniSen näyttävät. Tikusta riidan teetteParemman puutteessa, kun moiseen turhaanNoin iskette.
CAESAR.Kehuksi itsellenneNäin älyäni halvennatte; te vainHaette verukkeita.
ANTONIUS.Enkä, enkä!Käsittää voinette, siit' olen varma,Kuin mahdoton on aatos, että minä,Osakas asiassa, jota vastaanHän taisteli, voin lempein silmin nähdä,Ett' omaa rauhaani hän sodall' uhkas.Ja mitä tulee vaimooni, niin soisin,Ett' olis teillä yhtä tuima eukko.Maailmaa teill' on kolmannes, mut sitäOn suistaa helpompi kuin moista naista.
ENOBARBUS. Jospa olisi kaikilla meillä sellaiset eukot, niin että miehet saisivat käydä sotaa naisten kanssa!
ANTONIUS.Tuon hillittömän vehkeet, tuiman luonteenJa viekkaan valtataidon kutomat, —Surulla tunnustan sen — teitä paljonOn vaivanneet; mut sit' en auttaa voinut,Se myöntäkää.
CAESAR.Ma teille kirjoitin,Kun Egyptissä mässäsitte; tePanitte syrjään kirjeeni ja ivall'Ajoitte luotanne mun airueni.
ANTONIUS.Hän sisään tunki luvatta. Vast'ikäänKolm' oli kuningasta vierainani,Enk' ollut sama, mikä aamull' olin,Sen itse hälle huomenissa sanoin;Se anteeks-pyynnön veroista jo oli.Tuo mies on tyhjän turha riidassanne;jos ottelemme, pois hän laskust' olkoon.
CAESAR.Valanne söitte; moisest' ette koskaanVoi mua syyttää.
LEPIDUS.Caesar, tyyntykää!
ANTONIUS.Ei, Lepidus! Ei, puhukoon hän vain.Se lupaus pysyy, jonka nyt hän mainiiJa rikkoneen mun luulee. No niin, Caesar:Valani söin —
CAESAR.Niin, lupasitte mulleAseellist' apua, kun sitä vaadin.Sen kielsitte.
ANTONIUS.Pikemmin laimin löin,Kun myrkylliset hetken nautteet multaTajunnan veivät. Minkä verran saatan,Osoitan katumusta, kunhan suoruusEi vain tee vaivaiseksi suuruuttaniJa tehottomaks valtaani. Niin, Fulvia,Mua Egyptistä houkutellakseen,Viritti täällä sodan, josta minä,Sen tietämätön syy, nyt anteeks pyydän,Mikäli arvo nöyrtymistä sallii.
LEPIDUS.Ylevä sana!
MAECENAS.Suvaitkaahan jättääNuo kanteet ainaiset; ne unhottuisi,Jos muistaisitte uhkaavata vaaraa.Mi sovintoon nyt vaatii.
LEPIDUS.Oiva sana!
ENOBARBUS. Taikka, sopisihan teidän hetkeksi lainata ystävyytenne toisillenne; voittehan sen sitten peruuttaa, kun ette enää kuule hiiskaustakaan Pompejosta. Aikaa sitä teillä on kinastamiseen silloin, kun ei ole muuta tekemistä.
ANTONIUS.Sin' olet pelkkä soturi; siis vaiti!
ENOBARBUS.Niin, totuuden pitää vaieta, olinhan sen aivan unohtaa.
ANTONIUS.Puheillasi vain loukkaat; vaiti siis!
ENOBARBUS.Niin oikein, vaikenen kuin kivi.
CAESAR.Tuon puheen min' en moiti sisällystä,Vaan tapaa. Mahdotontahan on meidänPysyä sovussa, niin meill' on luonteetJa toimet erilaiset. Vaan jos siteen,Meit' yhdistävän, tietäisin, niin tottaMaailman hakisin ma päästä päähän.
AGRIPPA.Suvaitkaa, Caesar, —
CAESAR.Puhu, Agrippa!
AGRIPPA.Sinulla sisar äidin puolelt' on,Tuo ihana Octavia. AntoniusNyt leskimies on.
CAESAR.Malta, Agrippa;Cleopatra jos kuulis tuon, sua syystäHopusta soimaisi.
ANTONIUS.En ole nainut,Agrippan jatkaa sallikaatte, Caesar.
AGRIPPA.Jott' ikiystävyys teit' yhdistäisiJa höltymätön veljesside sopuunSydämmet liittäis, ottakoon AntoniusOctavian vaimoksensa, jonka kauneusHänelle mieheks vaatii miesten parhaanJa jonka sulous ja hyve voittaaKehutkin kaikki. Tämän liiton kauttaPien' äkä, joka nyt niin suureks näyttää,Ja vaara suuri, joka nyt meit' uhkaa,Raukeevat tyhjiin; taruksi jää totuus,Kun puoli taruakin nyt on totta.Kumpaakin lempien, hän teissä lemmenVain lujentaa ja kansan lemmen teihin.Anteeksi puheeni, se velvoituksenOn kypsä harkinta, ei hetken oikku.
ANTONIUS.Tahtooko Caesar puhua?
CAESAR.Ei ennenKuin kuulee, mit' Antonius sanottuhunSanoopi.
ANTONIUS.Mikä valta Agrippalla,Jos sanon: »olkoon menneeksi, Agrippa!»Toteuttaa tämä?
CAESAR.Valta Caesarin,Ja tämän valta Octavian yli.
ANTONIUS.En esteit' uneksikaan hankkehelle,Joll' on näin kaunis muoto. — Kätes anna:Tät' armotyötä edistä! Täst' alkainOhjatkoon veljesmieli liittoammeJa suurta yhteistointa!
CAESAR.Tuohon käteen!Sisaren sulle annan, jota lemminNiin kuni koskaan veli. Eläköön hän,Maat yhdistäin ja sydämmet! Tää liittoIkänä älköön lauetko!
LEPIDUS.Niin, aamen!
ANTONIUS.En aikonut Pompejoa sodittaa;Hän hiljan mulle suurt' on ystävyyttäOsoittanut; mun tulee häntä kiittää,Jott' ei saa soimaa maineeni; mut sittenVaadimme häntä taistoon.
LEPIDUS.Aika rientää;Nyt meidän tulee etsiä Pompejus;Hän muuten meidät etsii.
ANTONIUS.Missä on hän?
CAESAR.Misenon niemessä.
ANTONIUS.Maavoima hälläLie suurikin?
CAESAR.Suur' on ja kasvaa yhä;Mut merell' on hän yksin valtias.
ANTONIUS.Niin sanotaan. Jos kohtaisin jo hänet!Kiirettä siis! Mut aseet ylle vasta,Kun toteutettu äskeinen on puhe.
CAESAR.Mielisti. Sisartani näkemäänTeit' oiti pyydän.
ANTONIUS.Teitä, Lepidus,Seuraamme toivon.
LEPIDUS.Arvoisa Antonius,Ei sairauskaan pidättää mua voisi.
(Torventoitauksia. Caesar, Antonius ja Lepidus menevät.)
MAECENAS.Terve tuloa Egyptistä, herraseni!
ENOBARBUS. Caesarin sydämmen puolikas, arvoisa Maecenas. — Kunnian-arvoinen ystäväni, Agrippa!
AGRIPPA.Kelpo Enobarbus!
MAECENAS. Meillä on syytä iloita, että kaikki on niin hyvin selviytynyt. Te voitte hyvin Egyptissä?
ENOBARBUS. Kyllä. Nukuimme niin, että päivä tuli hämilleen, ja joimme niin, että yöstä tuli päivä.
MAECENAS. Kahdeksan kokonaisen villisian paistia suurukseksi kahdelletoista hengelle ainoastaan, onko se totta?
ENOBARBUS. Se oli vain niinkuin kärpänen härkäsen suhteen; oli meillä siellä paljoa hirvittävämpiäkin laitoksia, joita kyllä kelpasi katsella.
MAECENAS.Se lie koko hurmoja se nainen, jos hän vastaa mainettaan.
ENOBARBUS.Heti ensi näkemällä hän anasti Marcus Antonion sydämmen; se oliCydnus-virralla.
MAECENAS.Niin, siellähän se ilme nähtiin, jos ei ole kertojani omiaan pannut.
ENOBARBUS.No, kuulkaa: laiva, jossa kulki hän,Se niinkuin kimmeltävä valtaistuinVesillä liekkii; keula pelkkää kultaa;Purppuraa purjeet, joiden sulotuoksuTuuletkin hurmaa; airot hopeaisetSäveltä huilun säistävät, ja kiireinVanassa vesi seuraa, niinkuin sitäLumoisi loiske. Häneen itseen nähdenJää vaivaiseksi kertomus: hän siinäTeltassa kullan-kirjaillussa viruu,Himentäin Venuksenkin, jossa voittaaKuvailu luonnon; kahden puolen sievät,Cupidomaiset, kuoppaposki-pojat,Kädessä kirjoviuhkat, joiden leyhkäSasua somaa jäähdyttäissään näyttääVain tulistavan, turhaa tehden työtä.
AGRIPPA.Miekkoinen Antonius!
ENOBARBUS.Hovinaiset,Kuin aallottaret, häntä ympäröivätJa silmää noutavat ja viehättävänTekevät kumarruksen; peränpidoss'On merenneito; silkkiköysi paisuuPuristuksesta käden kukkahienonJa toimessansa liukkaan. AluksestaHajoilee kumma, näkymätön lemuLäheiseen rantaan. Häntä ihailemaanVäkensä purkaa kaupunki; AntoniusValt'istuimellaan torill' yksin istuu,Viheltäin ilmaan, jok' ois sekin mennyt,Jos estänyt ei oisi tyhjän kammo,Cleopatraa katsomaan ja loven luontoonNäin jättänyt.
AGRIPPA.Oi, ihmeellinen nainen!
ENOBARBUS.Kun maihin laski hän, niin iltaiselleHänt' Antonius pyysi; hänpä vastas:Parempi tämän tulla hälle vieraaks.Ja kutsun laittoi. Kohtelias Antonius,Jolt' ikänä ei kieltoa saa nainen,Viidesti siisti partansa ja läksiJa sydämmellänsä sai kestit maksaa,Vaikk' yksin silmä nautti.
AGRIPPA.Velhonainen!Levolle sai hän Caesarinkin miekan;Mies kynti, nainen niitti.
ENOBARBUS.Kerran hyppäsAskelta pari julkikadulla;Kun hengästyi, niin läähötti ja haastoiNiin, että kauniiks epäkauniin käänsiJa hengettömänäkin voimaa henki.
MAECENAS.Nyt Antonion täytyy hänet jättää.
ENOBARBUS.Ei koskaan! Sit' ei tee hän! Tuot' ei naistaVoi ikä kuihduttaa, ei tottumuskaanVähennä hänen sulojensa voimaa.Muut naiset halun tyydyttäissään tympää,Tää ravitessaan synnyttää vain nälkää;Niin paheen jalostaa, ett' irstailunsaPyhiltä papeilta saa siunauksen.
MAECENAS.Jos viehättää voi siveys, somuus, älyAntonion sydäntä, niin onnen osaOn Octavia hälle.
AGRIPPA.Lähtekäämme. —Enobarbus hyvä, vieraakseni jääkääTääll'olo-ajaksenne.
ENOBARBUS.Nöyrin kiitos!
(Lähtevät.)
Kolmas kohtaus.
Seutu sama. Huone Caesarin asunnossa.(Caesar ja Antonius ja näiden välissä Octaviatulevat seuralaisineen.)
ANTONIUS.Maailma ja mun suuret tehtäväniPoveltas joskus riistää mun.
OCTAVIA.Sill'aikaaRukoilen polvillani jumaliaSun puolestasi.
ANTONIUS.Hyvää yötä, Caesar! —Octavia, mailman huudoist' älä päätäMun virheitäni; hairahtunut olen,Mut vasta käypi kaavan mukaan kaikki.Hyv' yötä, armahani!
OCTAVIA.Hyvää yötä!
CAESAR.Hyvää yötä!
(Caesar ja Octavia poistuvat.)(Tietäjä tulee.)
ANTONIUS.No, ystävä, Egyptiin halajat?
TIETÄJÄ.Oi, ett'en olis minä sieltä tullutJa tekään sinne koskaan mennyt!
ANTONIUS.Syysi?
TIETÄJÄ.Näyssä näen sen, kielell' ei se asu.Mut kuitenkin Egyptiin palatkaa!
ANTONIUS.Mies, kenen onni ylemmäksi nousee,Caesarin vaiko minun?
TIETÄJÄ.Caesarin.Siis hänen luotaan, oi Antonius, poistu!Sun haltijasi, suojelijahenkesOn ylväs, jalo, reipas, verraton,Mut sit' ei Caesarin; kun hän on läsnä,Masentuu haltijas ja pelkoon vaihtuu.Siis väljä tila välillenne!
ANTONIUS.Siit' eiSen enempää.
TIETÄJÄ.Ei muille kuin vain sulle,Eik' enää sullekaan. Jos hänen kanssaanSa seikkaan ryhdyt, niin sa varmaan hukkaat;Hän perityllä onnellaan sun voittaa,Jos kuink' ois ahtaalla; sun loistos sammuuSen säteissä; siis, vielä kerran: henkesSua pelkää ohjata, kun hän on läsnä,Mut nousee, kun hän poiss' on.
ANTONIUS.Mene! KäskeVentidius tänne; —(Tietäjä menee.)Parthiaan hän menköön. —Niin, se on totta, olkoon sitten juontaTai sattumaa: hänt' itse noppa puoltaa;Paremman taitoni hän onnellansaPelissä lyö; hänt' aina arpa suosii;Mun kukostani hänen viepi voiton,Vaikk' olis kaupan kaikki tyhjää vastaan,Ja peltopyyni aina alle joutuu.Egyptiin halaan: vaikka rauhakseniRakensin tämän avion, niin asuuIdässä iloni.(Ventidius tulee.)Ventidius, tule!Sun Parthiaan on lähtö; valtuutesiJo valmis on; nyt tule noutamaan se.
(Menevät.)
Neljäs kohtaus.
Seutu sama. Katu.(Lepidus, Maecenas ja Agrippa tulevat.)
LEPIDUS.Jo kyllin vaivaa näitte; jouduttakaaNyt päälliköitä vain.
AGRIPPA.Antonius ensinOctaviaa suuteleepi; sitten tullaan.
LEPIDUS.Hyvästi siksi, kunnes somistavanNäen sotisovan yllänne.
MAECENAS.Me ollaan,Jos oikein tunnen seudun, ennen teitäMisenossa.
LEPIDUS.Lyhempi teill' on tie;Mun täytyy tehdä kierros; kaksi päivääTe siten voitatte.
MAECENAS ja AGRIPPA.Hupaista matkaa!
LEPIDUS.Hyvästi!
(Poistuvat.)
Viides kohtaus.
Aleksandria. Huone hovilinnassa.(Cleopatra, Charmiana, Iras ja Alexas tulevat.)
CLEOPATRA.Soittoa! Soitto surumieli-ruokaaOn meille lemmekkäille.
KAIKKI.Soittoa!
(Mardianus tulee.)
CLEOPATRA.Ei! Biljardia! Tule, Charmiana!
CHARMIANA.Kipeä mull' on käsi; pelatkaaMardianon kanssa.
CLEOPATRA.Nainen yhtä hyvinPeliss' on kuohilaan kun naisen kanssa. —No, peliin käytkö kanssani, Mardianus?
MARDIANUS.Parasta koitan, armollinen rouva.
CLEOPATRA.Pelurin puoltona on hyvä tahto,Vaikk' onkin kyky huono. — Ei, ei kelpaa! —Miss' onkeni? Nyt virran rantaan! SielläEtäisen soiton soidess' eksytänMa kalaa kultaeväistä; se koukkuunKäy niljanielustaan; sen vedän maalle,Ja aina silloin Antoniota muistanJa sanon: »Haa, jo sain sun!»
CHARMIANA.Hupaista,Kun veikall' ongitte, ja sukeltajaAntonion koukkuun pani suolakalan,Jonk' ylös sitten kiivaasti hän veti.
CLEOPATRA.Niin, silloinhan — oi, niitä aikoja! —Hymyilin hänet tajultaan, ja taasenEns' yönä tajuun hymyilin, ja sittenMakuulle aamull' yhdeksältä juotin,Puin hänet tanuun, hameeseen, ja itsePhilippiläisen voittomiekan otin. —(Airut tulee.)Italiasta? — Virkistävä sadeNyt vala korvaani, se muuten hiukee.
AIRUT.Oi, rouva, rouva, —
CLEOPATRA.Antoniusko kuollut?Sa kuningattaresi surmaat, konna,Jos sanot niin; mut hyvin voipa, vapaa —Jos niin — he, tuossa kultaa, tässä käsiJa sinisuonet suudellasi, joit' onVavisten kuninkaatkin suudelleet.
AIRUT.Siis ensin: hyvin voi hän.
CLEOPATRA.Lisää kultaa! —Mut huomaa, sanotaan kuolleistakin:He voivat hyvin; tuo jos tarkoitukses,Niin kultani ma sulaan ja sen kaadanKitaasi häijyyn.
AIRUT.Suvaitkaa mua kuulla.
CLEOPATRA.No, jatka. Mut ei katsees tiedä hyvää.Jos hyvin voi Antonius ja on vapaa,Miks ilotiedolle noin ärjy muoto?Jos ei voi hyvin hän, niin astu ilmiKuin raiviotar, käärmeet kiharoissa,Äläkä ihmishahmossa.