[39] Bettina von Arnimille (Nohl, XCI).
[40] "Beethoven", sanoi Goethe Zelterille, "on onnetonta kyllä täydellisesti hillitön personallisuus; hän ei varmaankaan ole väärässä syyttäessään ihmisiä inhoittaviksi, mutta tällä tavoin ei hän suinkaan tee heitä miellyttävämmiksi itselleen eikä muille. Hänelle täytyy antaa anteeksi ja häntä täytyy surkutella, sillä hän on kuuro." — Hän ei myöhemmin tehnyt mitään, joka olisi vahingoittanut Beethovenia, mutta ei myöskään mitään hänen hyväkseen, hän vaikeni kokonaan hänen teoksistaan ja vieläpä vältti lausumasta hänen nimeäänkin. — Pohjaltaan ihaili hän Beethovenin musiikkia, mutta samalla kertaa pelkäsi hän sitä: se teki hänet levottomaksi; hän pelkäsi, että se häiritsisi hänen sielunrauhaansa, jonka hän niin suurella vaivalla oli saavuttanut ja joka, päinvastoin kuin yleensä arvellaan, ei hänellä suinkaan ollut synnynnäistä. Hän ei tunnustanut sitä muille, kenties ei itselleenkään. — Eräs nuoren Felix Mendelssohnin — joka 1813 kävi Weimarissa — kirje antaa meidän vastoin hänen tahtoaan tunkeutua tämän intohimoisen ja levottoman (leidenschaftlicher Sturm und Verworrenheit, kuten Goethe itse sanoi) sielun syvyyksiin, jota mahtava älynvoima hillitsi.
"Aluksi", kirjoittaa Mendelssohn, "hän ei tahtonut kuulla puhuttavankaan Beethovenista, mutta sitten täytyi hänen taipua kuulemaanC-molli-sinfoniaa, joka häntä syvästi järkytti. Mutta hän ei tahtonut antaa sitä huomata, vaan sanoi ainoastaan: 'Se ei herätä mitään liikutuksen tunteita, vaan pelkästään ihmettelyä'. Hetken kuluttua jatkoi hän: 'Se on suuremmoista, hurjaa; voisi luulla, että koko talo särkyisi raunioiksi.' Saapui päivällinen, jonka kuluessa hän pysyi omissa ajatuksissaan kunnes hän jälleen johti keskustelun Beethoveniin, kääntyen puoleeni kysymyksillä. Huomasin selvästi, että tämä kaikki oli tehnyt häneen vaikutuksensa…"
(Ks. eräitä Frimmelin kirjoitelmia Goethen ja Beethovenin suhteesta toisiinsa.)
[41] Goethen kirje Zelterille, 2 p. syysk. 1812. — Zelter Goethelle 14 p. syysk. 1812: "Auch ich bewundere ihn mit Schrecken" ("Minäkin ihailen häntä kauhulla"). — Zelter kirjoittaa 1819 Goethelle: "Sanotaan, että hän on hullu".
[42] Se on joka tapauksessa aihe, joka on Beethovenin mieltä kiinnittänyt: me näemme sen hänen päiväkirjastaan ja varsinkin hänen luonnoksistaan Kymmenenteen sinfoniaan.
[43] Samanaikainen ja osaltaan ehkä näihin teoksiin innoittavasti vaikuttava oli hänen hellä ystävyyssuhteensa nuoreen berliniläiseen laulajattareen, Amalie Seebaldiin.
[44] Aivan hänen vastakohtansa oli, tässä tapauksessa, Schubert, joka oli 1807 kirjoittanut tilapäissävellyksen "Napoleon Suuren kunniaksi" ja johti itse sen esitystä keisarin läsnäollessa.
[45] "En puhu sinulle mitään hallitsijoistamme ja heidän valtakunnistaan", kirjontaa hän Kauka'lle Wienin kongressin aikana. "Minulle on hengen valtakunta rakkain kaikista: se on ylin kaikista hengellistä ja maallisista valtioista." (Mir ist das geistliche Reich das Liebste und Oberste aller geistlichen und weltlichen Monarchien.)
[46] "Wien — eikö sillä ole jo kaikki sanottu? — Pieninkin jälki saksalaisesta protestantismista on pois kitketty, vieläpä kansallinen korostus kielessäkin, joka on italialaisen murteen turmelema. Saksalaista henkeä, saksalaisia seurustelumuotoja ja tapoja selostetaan käsikirjoissa, jotka ovat italialaista ja espanjalaista alkuperää. Maa, jolla on väärennetty historia, väärennetty tiede, väärennetty uskonto… Kevytmielinen skeptisismi, joka pakostakin hävittää ja hautaa totuudenrakkauden, rakkauden kunniaan ja riippumattomuuteen…" (Wagner: Beethoven, 1870.)
Grillparzer on kirjoittanut, että on onnettomuus syntyä itävaltalaiseksi. Ne suuret saksalaiset säveltäjät 19:nnen vuosisadan loppupuolelta, jotka ovat eläneet Wienissä, ovat julmasti kärsineet henkisestä ilmakehästä tässä kaupungissa, joka on innostunut farisealaisesti jumaloimaan Brahmsia. Brucknerin elämä siellä oli yhtämittaista kärsimystä. Hugo Wolf, joka taisteli vastaan kaikin voimin ennenkuin hän sortui, on lausunut Wienistä mitä ankarimpia tuomioita.
[47] Kuningas Jérôme oli tarjonnut Beethovenille elinkautisen, kuudensadan kultatukaatin suuruisen vuosipalkan sekä matkarahoja sataviisikymmentä hopeatukaattia ja vaati häneltä ainoastaan, että hän sitoutuisi silloin tällöin soittamaan hänelle ja johtamaan hänen kamarimusiikkikonserttejaan, jotka eivät saisi olla pitkiä eikä liian usein pidettäviä. (Nohl, XLIX.) Beethoven oli vähällä matkustaa.
[48] Rossinin Tancred riitti järkyttämään koko saksalaisen musiikin perustuksia. Bauernfeld merkitsee päiväkirjaansa seuraavan lausunnon, joka kierteli ympäri Wienin salonkeja v. 1816: "Mozart ja Beethoven ovat vanhoja pedantteja; kuluneitten aikojen rajallisuus löysi heidän musiikissaan nautintonsa; vasta Rossinista alkaen tiedämme, mitä on melodia.Fidelioon paljasta roskaa; on mahdotonta käsittää, kuinka kukaan voi vaivautua kuulemaan jotain niin ikävää."
Beethoven antoi viimeisen konserttinsa pianistina v. 1814.
[49] Samana vuonna kadotti Beethoven veljensä Karl'in. "Hän oli yhtä kiinni elämässä kuin minä kernas siitä luopumaan", kirjoitti hän Antonia Brentanolle.
[50] Jollei ota lukuun hänen liikuttavaa ystävyyssuhdettaan kreivitär Maria von Erdödyyn, joka, kuten hänkin, kärsi aina; hän oli parantumattomasti sairas ja kadotti äkkiä v. 1816 ainoan poikansa. Beethoven omisti hänelle v. 1809 kaksi trioaan, op. 70, ja vv. 1815—1817 kaksi suurta sellosonaattiaan op. 102.
[51] Kuurouden lisäksi huonontui hänen yleinen terveytensä päivä päivältä. Lokakuussa 1816 oli hän hyvin sairas katarrin johdosta. Kesällä 1817 sanoi hänen lääkärinsä, että se oli rintatautia. Talvella 1817—1818 levottuutti hän itseään tällä luulotellulla keuhkotaudilla. Sitten puhkesi äkillinen reumatismi 1820-1821, keltatauti 1821, silmän sidekalvon tulehdus 1823.
[52] On huomion arvoista, että tästä vuodesta alkaa hänen musiikkinsa tyyli muuttua, ensimäiseksi sonaatissa op. 101.
Beethovenin keskusteluvihot, jotka käsittävät yli 11,000 käsinkirjoitettua sivua, löytyvät nykyään koottuina Berlinin Kuninkaallisessa kirjastossa.
[53] Schindler, joka vuodesta 1819 oli Beethovenin uskottu ystävä, oli tavannut hänet jo 1814; mutta Beethovenin oli ollut hyvin vaikeaa lahjoittaa hänelle ystävyyttään; hän kohteli Schindleriä alussa ylpeällä halveksinnalla.
[54] Ks. Wagnerin erinomaisia kirjoituksia Beethovenin kuuroudesta (Beethoven, 1870).
[55] Hän rakasti eläimiä ja sääli niitä. Historioitsija Frimmelin äiti kertoi, että hän kauan vaistomaisesti vihasi Beethovenia, senvuoksi että tämä — hänen ollessaan pieni tyttö — piti tapanaan nenäliinallaan karkoittaa pois kaikki perhoset, joita hän tahtoi ottaa kiinni.
[56] Hänellä oli aina huono asunto. Niiden kolmenkymmenen vuoden aikana, jotka hän Wienissä vietti, muutti hän asuntoa kolmekymmentä kertaa.
[57] Beethoven oli henkilökohtaisesti kääntynyt Cherubinin puoleen, jota "hän aikalaisistaan piti suurimmassa arvossa". (Nohl: Briefe Beethovens CCL.) Cherubini ei vastannut mitään.
[58] "En kosta koskaan", kirjoittaa hän eräässä kirjeessä rva Streicherille. "Jos olen pakoitettu toimimaan toisia ihmisiä vastaan, teen ainoastaan kaikkein välttämättömimmän puolustaakseni itseäni tai estääkseni heitä tekemästä jotain pahaa."
[59] Nohl, CCCXLIII.
[60] Nohl, CCCXIV.
[61]Nohl, CCCLXX.
[62] Nohl, CCCXII—LXVII. Eräs kirje, jonka Kalischer äskettäin on löytänyt Berlinistä, osoittaa kuinka kiihkeästi Beethoven toivoi voivansa veljenpojastaan kasvattaa "valtiolle hyödyllisen kansalaisen". (1 p. helmik. 1819).
[63] Schindler, joka hänet näki silloin, sanoo että hän äkkiä muuttui seitsenkymmenvuotiaan ukon näköiseksi, murtuneeksi, voimattomaksi, tahdottomaksi. Hän olisi kuollut, jos Karl olisi kuollut. — Hän kuoli muutamia kuukausia sen jälkeen.
[64] Meidän päiviemme dilettantismi ei ole laiminlyönyt koettaa pestä tämän lurjuksen kunniaa. Siinä ei ole mitään ihmeellistä.
[65] Fischenichin kirje Charlotte Schillerille (tammik. 1793). Schillerin Odi oli kirjoitettu 1785. — Itse teema esiintyy v. 1808Fantasiassa pianolle, orkesterille ja kuorolle, op. 80 sekä v. 1810 Goethen sanoihin sävelletyssäLiedissä: Kleine Blumen, kleine Blätter. — Olen nähnyt eräässä luonnosvihossa v:lta 1812, joka nykyään on tri Erich Priegerin hallussa Bonnissa,Seitsemännen sinfonianluonnoksien jaMacbeth-alkusoitonsuunnitelmien joukossa Beethovenin koettavan sovelluttaa Schillerin sanoja siihen teemaan, jota hän myöhemmin käytti alkusoitossa op. 115 (Namensfeier). — MuutamatYhdeksännen sinfoniansoitinaiheista esiintyvät jo ennen v. 1815. Vihdoin, v. 1822, saa lopullisen muotonsa Ilo-aihe samoinkuin kaikki muut sinfonian sävelmät, lukuunottamattatrioa, joka seuraa hiukan myöhemmin, senjälkeenandante moderatoja lopuksiadagio, joka valmistui viimeisenä.
Mitä tulee Schillerin runoon ja sen väärään tulkintaan — meidän päivinämme kun on tahdottu vaihtaa sanaFreude(ilo) sanaanFreiheit(vapaus) — ks. Charles Andlerin kirjoitusta julkaisussaPages libres(8 p. heinäk. 1905).
[66] Berlinin kirjastossa.
[67] "Also ganz so als ständen Worte darunter" ("Siis aivan kuin sanat olisivat alle merkityt".)
[68]D-duuri-messu, op. 123.
[69] Taloudellisten ikävyyksien, hädän, kaikenlaisten huolten uuvuttamana sävelsi Beethoven viiden vuoden aikana, vuodesta 1816 vuoteen 1821, ainoastaan kolme teosta pianolle (op. 101, 102, 106). Hänen vihamiehensä sanoivat, että hän oli lopussa. 1821 alkoi hän jälleen työskennellä.
[70] Helmik. 1824. Allekirjoittajat: ruhtinas C. Lichnowsky, kreivi Moritz Lichnowsky, kreivi Moritz von Fries, kreivi M. von Dietrichsein, kreivi F. von Palfy, kreivi Czernin, Ignaz Edler von Mosel, Karl 'Czerny, abbé Stadler, A. Diabelli, Artaria, Steiner, A. Streicher, Zmeskall, Kiesewetter y.m.
[71] "Minun moraalinen luonteeni on yleisesti tunnettu", lausui Beethoven ylpeästi Wienin maistraatin edessä 1 p. helmik 1819, kun hän vaati oikeutta tunnustamaan hänet veljenpoikansa holhoojaksi. "Vieläpä etevät kirjailijatkin, kuten Weissenbach, arvelivat, että maksoi vaivan omistaa hänelle teoksiaan."
[72] Elokuussa 1824 alkoi hän pelätä, että hän kuolisi äkkiä halvaukseen, "niinkuin rakas isoisäni, jota niin paljon muistutan", kirjoittaa hän 16 p. elok. 1824 tri Bachille.
Hän poti vaikeaa vatsatautia. Talvella 1824-1825 hän oli hyvin sairas. Toukokuussa 1825 sylki hän verta, samoin vuoti hänen nenänsä verta. 9 p:nä kesäk. 1825 kirjoittaa hän veljenpojalleen: "Olen usein äärimmäisen heikko… Viikatemies ei viivy enää kauaa."
[73]Yhdeksäs sinfoniaesitettiin ensimäisen kerran Saksassa Frankfurtissa 1 p:nä huhtik. 1825, Lontoossa jo 25 p:nä maalisk. 1825, Parisissa — Konservatoriossa — 27 p:nä maalisk. 1831. Seitsentoistavuotias Mendelssohn esitti sen pianolla Berlinissä Jägerhallessa 14 p. marrask. 1826. Wagner, joka opiskeli Leipzigissä, kirjoitti siitä omakätisen täydellisen kopian ja 6 p:nä lokak. 1830 hän kirjeessään tarjosi kustantaja Schottille sinfoniasta tekemäänsä kaksikätistä pianosovitusta. Voidaan sanoa, ettäYhdeksännellä sinfoniallaoli ratkaiseva merkitys Wagnerin elämässä.
[74] "Apollo ja runottaret eivät varmaan tahdo minua näin aikaiseen luovuttaa kuolemalle, sillä minä olen niille vielä niin paljon velkaa! Ennen matkaani Elysiumin kentille täytyy minun jättää jälkeeni se, mitä henki minulle puhuu ja käskee minun loppuun saakka toteuttaa. Minusta tuntuu kuin olisin tuskin lainkaan kirjoittanut nuotteja." (Veljeksille Schott 17 p:nä syysk. 1824. — Nohl: Neue Briefe, CCLXXII.)
[75] Beethoven kirjoittaa Moschelekselle 18 p. maalisk. 1827: "Sinfonia täydellisenä luonnoksena sekä uusi alkusoitto ovat pöytälaatikossani." Tätä luonnosta ei ole koskaan löydetty. — Hänen päiväkirjaansa vain on merkitty:
"Adagio cantique. — Uskonnollinen hymni vanhoissa sävellajeissa kulkevaa sinfoniaa varten (Herr Gott, dich loben wir — Halleluja), joko itsenäisenä taikka johdantona fuugaan. Tälle sinfonialle voisivat antaa luonteenomaisuutta lauluäänet, jotka esiintyisivät jokofinalissataikka joadagiossa. Orkesterin viulut j.n.e. olisivat kymmenkertaisesti kaksinnetut viimeisessä osassa. Antaa lauluäänien esiintyä yksitellen tai tavalla tai toisella kerrataadagioviimeisessä osassa. Tekstiksiadagioonkreikkalainen tarina (tai) kirkollinen kiitoslaulu; allegro: Bacchus-juhla." (1818).
Kuten näkyy, oli kuoroloppu silloin aijottuKymmenenteeneikäYhdeksänteen sinfoniaan.
Myöhemmin hän sanoo, että hänKymmenennessä sinfoniassaantahtoo toteuttaa "uusaikaisen maailman sovinnon antiikkisen maailman kanssa, jota Goethe on koettanutFaustinsatoisessa osassa."
[76] Aihe on otettu sodan ritarista, joka on rakastunut haltiattareen ja tämän lumouksen pauloissa ja jota vapauden kaipuu riuduttaa. Tällä jaTannhäuser-runoelmalla on kosketuskohtia toistensa kanssa. Beethovenia tämä aihe askarrutti vv. 1823-1826. (Ks Ehrhard: Franz Grillparzer, 1900.)
[77] Beethoven oli jo v:sta 1808 alkaen ollut aikeissa kirjoittaa musiikinFaustiin. (Faustin edellinen osa oli juuri, syksyllä 1807 ilmestynyt otsikolla: Murhenäytelmä.) Tämä oli hänen rakkain suunnitelmansa ("Was mir und der Kunst das Höchste ist").
[78] "Etelä-Ranska, sinne, sinne!" (Südliches Frankreich, dahin, dahin!) (Päiväkirjasta; Berlinin kirjastossa). — ".. Päästä pois täältä! Ainoastaan siten voit jälleen kohottaa itsesi taiteesi korkeisiin avaruuksiin… Vielä yksi sinfonia, sitten matkustaa, matkustaa, matkustaa… Kesällä tehdä työtä matkaa varten… Matkustaa kautta Italian, Sisilian, jonkun toisen taiteilijan seurassa." (Id)
[79] V. 1819 oli hän lähellä joutua poliisin kynsiin, kun hän hyvin äänekkäästi oli lausunut, "että Kristus, lopultakin, ei ollut mitään muuta kuin ristiinnaulittu juutalainen". Hän kirjoitti silloinD-duurimessua. Tämä olkoon kylliksi sanottu hänen uskonnollisten ajatustensa vapaudesta. (Mitä tulee Beethovenin uskonnollisiin mielipiteisiin, ks. Theodor Frimmel: Beethoven, 3 pain., "Verlag Harmonie'n" kustantama, ja Beethoveniana, Georg Müllerin kust., nid. II, luku Blöchinger.) — Yhtä vapaana mielipiteiltään politiikan suhteen Beethoven hyökkäsi rohkeasti hallituksen vikojen kimppuun. M.m. moitti hän lainlaadinnan järjestelyä, joka oli omavaltainen ja mateleva, pitkien muodollisuuksien orja; poliisin vehkeilyjä; kirjavaa ja velttoa virkavaltaa, joka kuoletti kaiken yksilöllisen alotteliaisuuden ja lamautti toimintavoiman; rappeutuneen ylimystön etuoikeuksia, joiden avulla tämä ylimystö piti hallussaan kaikki valtion korkeimmat virat. — Hänen valtiollinen myötätuntonsa näytti silloin olevan. Englannin puolella.
[80] Hänen veljenpoikansa itsemurhayritys.
[81] Ks. tri Klotz-Forestin kirjoitustaBeethovenin viimeinen sairaus ja kuolemajulkaisussa Chronique medicale 1 ja 15 p:ltä huhtik. 1906. — Sangen tarkat tiedot saa Keskusteluvihoista, joihin lääkärin kysymykset ovat merkityt, sekä lääkärin (tri Wawruch) omasta selostuksesta, jonka hän on julkaissut otsikolla Aerztlicher Rückblick auf L. v. B. letzte Lebenstage v. 1882 Wiener Zeitschriftissa (20 p. toukok. 1827).
Hänen taudissaan oli kaksi astetta: 1) keuhkovamma, joka näytti kuuden päivän kuluttua menneen ohi. "Seitsemäntenä päivänä tunsi hän itsensä kyllin terveeksi noustakseen vuoteesta, kävelläkseen, lukeakseen ja kirjoittaakseen." — 2) Ruoansulatushäiriöt, joihin vielä lisäksi tulivat verenkiertohäiriöt. "Kahdeksantena päivänä tapasin hänet hyvin heikkona ja keltaisena koko ruumiiltaan. Raju diarré-kohtaus ynnä siihen liittyneet oksennuskouristukset olivat yön kuluessa olleet vähällä aiheuttaa hänelle kuoleman." Tästä hetkestä alkoi vesitauti kehittyä.
Tällä taudin uusiutumisella on sielulliset syynsä, jotka ovat vähän tunnettuja. "Kiihkeä viha, katkerat kärsimykset, hänen kokemastaan kiittämättömyydestä johtuneet, sekä hänen osalleen tulleet ansaitsemattomat loukkaukset olivat taudin puhkeamisen aiheuttaneet", sanoo tri Wawruch. "Vavisten ja väristen vaipui hän sen tuskan taakan alle, joka raateli hänen sydänjuuriaan."
Yhdistäen nämä eri huomiot toteaa tri Kotz-Forest ensin verensalpauskohtauksen keuhkoissa ja sen jälkeen Laënnecin maksakirroosin ja sen yhteydessä vesitaudin sekä vesipöhön ruumiin alaosassa. Hän arvelee, että sairauden oli aiheuttanut väkijuomain kohtuuton käyttö. Tämä oli jo ollut myöskin tri Malfattin mielipide: Sedebat et bibebat.
[82] Leikkaukset tehtiin 20 p. jouluk., 8 p. tammik., 2 p. helmik. ja 27 p. helmik. — Kuolinvuoteellaan vaivasivat tuota onnetonta miestä luteet. (Gerhard von Breuningin kirje.)
[83] Nuori säveltaiteilija Anselm Hüttenbrenner.
"Jumala olkoon ylistetty", kirjoittaa Breuning "Kiittäkäämme Häntä siitä, että Hän on antanut lopun noille pitkille ja tuskallisille kärsimyksille!"
Kaikki Beethovenin käsikirjoitukset, kirjat ja huonekalut myytiin huutokaupalla 1575:stä florinista. Luettelo käsitti 252 kpl. käsikirjoitusta ja musiikkia käsittelevää teosta, joista ei tarjottu 982 florinia 37 Kreutseria enempää. Keskusteluvihot ja Päiväkirjat myytiin 1 florinista 20 kreutserista. — Beethovenin omistamien kirjojen joukossa oli m.m.: Kant: Naturgeschichte und Theorie des Himmels; Bode: Anleitung zur Kenntnis des gestirnten Himmels; Thomas von Kempis: Nachfolge Christi. — Sensuuri takavarikoi: Seume: Spaziergang nach Syrakus; Kotzebue: Über den Adel; Fessler: Ansichten von Religion und Kirchentum.
[84] "Olen onnellinen aina kun olen voittanut jonkun vaikeuden" (Kirje "kuolemattomalle rakastetulle".) — "Tahtoisin elää elämän tuhat kertaa… Minä en ole luotu rauhallista elämää varten." (Wegelerille 16 p. marrask. 1801.)
[85] "Beethoven opetti minut tuntemaan luontoa ja ohjasi minua tässä samoinkuin musiikin opiskelussa. Eivät luonnon lait, vaan sen alkuvoima hurmasi häntä." (Schindler.)
[86] "Ah, elämä on niin kaunis, mutta minun elämäni on ainaiseksi myrkytetty" (vergiftet). (Kirje Wegelerilie 2 piitä toukok. 1810.)
[87] Heiligenstadt on yksi Wienin esikaupungeista. Beethoven oleskeli siellä tähän aikaan.
[88] Nimi on unohdettu käsikirjoituksesta. N.B. — Harvennetut sanat ovat alleviivatut tekstissä.
[89] Tahtoisin tämän tuskallisen valituksen johdosta tehdä huomautuksen, jota luullakseni ei milloinkaan ennen ole tehty. — On tunnettua, ettäPastoraali-sinfoniantoisen osan lopussa orkesterista kuuluu satakielen, käen ja viiriäisen laulu; ja voi muuten sanoa että melkein koko sinfonia on kudottu laulusta ja luonnonäänistä. Estetikot ovat ahkerasti pohtineet kysymystä, ovatko nämä jäljittelevän musiikin kokeet hyväksyttäviä vai eivät. Ei kukaan ole huomannut sitä, että Beethoven ei mitään jäljitellyt, koska hän ei mitään kuullut: hän loi sielussaan uudelleen sen maailmaan, joka oli kuollut hänelle. Tämä seikka juuri antaa tuolle lintujen esiinloihtimiselle niin liikuttavan sulon. Ainoa tapa, jolla hän saattoi niitä kuulla, oli antaa niiden laulaa omassa itsessään.
[90] Kirjoitettu otaksuttavasti v. 1801.
[91] Stephan von Breuning.
[92] Zmeskall (?). Hän oli hovisihteeri Wienissä ja pysyi Beethovenin uskollisena ihailijana.
[93] Op. 18, n:o 1.
[94] Nohl on julkaisussaanBriefe Beethovenspyyhkinyt sanat:und den Schöpfer(ja Luojaa),
[95] Eleonora.
[96] Minusta on tuntunut olevan paikallaan esittää tässä nämä molemmat kirjeet, jotka antavat meidän tutustua noihin oivallisiin ihmisiin, Beethovenin uskollisimpiin ystäviin. Ystävistään mies tunnetaan.
[97] Me huomaamme, että tämän ajan ystävät, vaikkakin olivat toisiinsa mitä lämpimimmin kiintyneet, olivat ystävyydenilmauksissaan vähemmän kärsimättömiä kuin nykyään. Beethoven vastaa Wegelerille vastakymmenen kuukaudenkuluttua.
[98] Beethoven ei aavistanut, että hän pian sen jälkeen kirjoitti viimeisen teoksensa, toisenfinalinkvartettiinsa op. 130. Hän oli silloin käymässä veljensä luona Gneixendorfissa lähellä Kremsiä, Tonavan varrella.
[99] Herttua de la Châtre.
[100] Beethoven oli, melkein täydellisesti ilman rahoja kun oli, kääntynyt Lontoon Filharmonisen seuran ja Moscheleksen, joka silloin oleskeli Englannnissa, puoleen, koettaen saada siellä toimeen konsertin omaksi hyväkseen. Seura oli kyllin jalomielinen lähettääkseen hänelle heti sata puntaa etukäteen. Hän tuli tästä syvästi liikutetuksi. "Oli järkyttävää", kertoo eräs ystävä, "nähdä, kuinka hän kirjeen vastaanotettuaan pani kätensä ristiin ja nyyhkytti ilosta ja kiitollisuudesta". Tästä mielenliikutuksesta aukeni jälleen haava, joka leikkauksen jälkeen juuri oli parantunut. Hän tahtoi vielä sanella kiitoskirjeen "noille jaloille englantilaisille, jotka olivat ottaneet osaa hänen surulliseen kohtaloonsa"; hän lupasi heille uusia teoksia, kymmenennen sinfoniansa, alkusoiton, kaikkea, mitä he vain halusivat. "En koskaan ennen", sanoi hän, "ole alottanut mitään teosta niin suurella rakkaudella kuin tätä, johon nyt ryhdyn". Tämä kirje on 18 p:ltä maaliskuuta. 26 p:nä oli hän kuollut.
[101] Tekstissä ranskankielellä paitsi viimeinen sana.
[102] "Beethovenin pianonsoitto ei ollut huoliteltua ja hänen sormituksensa oli usein virheellinen; äänen kauneuteen ei hän paljon huomiota kiinnittänyt. Mutta kuka tuli ajatelleeksi hänen pianistiominaisuuksiansa? Hänen ajatuksiensa johdettavaksi täytyi antautua, samoinkuin hänen sormiensakin täytyi antaa niille ilmaisumuoto, millä tavoin tahansa tämä tapahtuikin." (Paroni de Trémont, 1809.)
[103] Harvennetut sanat kaikkine kielivirheineen ovat tekstissä ranskaksi kirjoitetut.
Olemme jo ennen maininneet, että Cherubini ei koskaan vastannut tähän kirjeeseen.