ROVASTI (hiljaa). Nyt "sinuksi" hän kutsuu mua; se liikaa on! (Ääneen.) En taistelua nyt jatkaa tahdo; sitä vaan ma vielä teille toistaa saan: jos mieli teill' on edespäin, niin aika, paikka huomatkaa; ei voittoon täällä kukaan saa, ken ajan merkit hylkii näin. Te nähkää taideniekat vaan ja myöskin runoilijat maan! He aina aikaa noudattaa. Ja entäs sotilaita meillä? On vyössä tylsät miekat heillä! Ja miksi? Laki vaatii vaan — on huomattavat tarpeet maan. Myös itseys kunkin kadotkoon, se muiden tasaan painukoon ja piiloittaukoon joukkioon! On nykyaika suopea; jos otatte sen sillä lailla, niin voitte tehdä suuria. Vaan oksat täytyy karsia ja sielu olla särmää vailla; ain' olla runko tasapinta, ei omaa tietä kulkea, niin tulee työkin parahinta.
BRAND.Pois täältä, pois!
ROVASTI. Niin, tieten pois; se minustakin kummaa ois, jos teidänlainen lahjoiltaan ei pyrkis paikkaan parempaan; mut suurissakin suhtehissa ain' ollaan ajan pukimissa. Ja lailla vanhan vääpelin on huudettava: tahtihin! näät vääpeli on ihanne nyt juuri meidän aikamme. Kuin kirkkoon sotapoikiansa hän plutoonittain kuljettaa, niin papit seurakuntiansa myös paratiisiin paimentaa. Ja perustana uskonnon auktoriteettiusko on; ja kun se oppiin perustuu, niin sokeaan voi sitä käyttää; ja kuinka menot sukeuu, sen käsikirja meille näyttää. Siis rauhallisna pysykää ja asemaanne miettikää! Mun täytyy uuteen templiin Herran ja koittaa ääntä vielä kerran; on mulle outo kaiku sen ma moista täällä kuullut en. Siis hyväst' jääkää! Teksti uus on ihmisluonnon riitaisuus ja Luojan kuvan himmennys. — On kohta tarpeen pontevuus — siks' ensin pieni virkistys!
(Menee.)
BRAND (seisoo hetken ajatuksissaan kuin kivettyneenä). Ma kaikki annoin kutsun tähden, ja luulen, Luojan työtä teen; ja nyt tuo kurja Herran nähden mun näyttää toista palvelleen. En taivu vielä! Koitan kerta! Tuo kirkon para juokoon verta. On maahan lyöty elintyö, vaan sieluani en ma myö! — On yksin olla kauheaa, nään kaikkialla kuolemaa; ja vaikka leipää pyydän mä, he tarjoo kirkon kiviä. Hän puhui totta kauheata ja sentään Hornan ontevata. On Herran kyyhky piilossaan; ei lennä koskaan kohti vaan. — Jos nähdäainoankinvois, ken turvaa, rauhaa mulle tois!
(EINAR tulee tietä myöten kalpeana, laihtuneena jamustiin puettuna; nähdessään Brandin pysähtyy hän.)
BRAND (huudahtaa).Sa, Einar?
EINAR.Se on nimi mun.
BRAND.Toi varmaan Herra tänne sun.Ma juuri yhtä kaipasin,min sydän kivestä ei ois;Oi, riennä tänne sylihin!
EINAR.Ei tarvis; oon jo satamassa.
BRAND. Se pisti varmaan vihaksesi, mi sattui viime tapaamassa. —
EINAR.Ei, sit' en katso viaksesi.Sä olit Herran viesti vain,min varoitukseks vaan ma sain.
BRAND (peräytyen).Tää mit' on kieltä?
EINAR. Rauhan kieltä; kun synnintaakka painoi mieltä, ma puhtaaks synnyin uudestaan.
BRAND. Niin kummallista! Kuitenkaan en väärin tuonnoin kuullut lie, kun kerrottiin, ett' toinen tie —
EINAR. Ma luotin omaan voimahan ja jumaloihin maailman ja taideniekan lahjoihin; vaan laulunääni vaaroihin mun vei ja ansaan saatanan. Mut Herra armon mulle soi, ei lammastaan Hän heittää voi, vaan pelastuksen kohta toi.
BRAND.Ja miten niin?
EINAR.Ma lankesin.
BRAND.Ja mihin?
EINAR. Pelisyntihin ja nautintoihin juomingin. —
BRAND.Jasitäkutsut Herran työksi?
EINAR. Näin otin alku-askeleen. Sen jälkeen Hän mun tautiin syöksi. Myös taidelahjat kadotin ja ilomielen hukkasin; ma vietiin sairashuoneeseen — kai siellä kotvan hourailin — ja kärpäsiä parvittain jo houriessa nähdä sain; — kun vihdoin pääsin sairaalasta, ma kolme naista kohtasin — he oli varmaan taivahasta — ja erään papin laupean; niin heitin pahan maailman — ja synnistä kun pääsin kerran, niin tulin lapseks taivaan Herran.
BRAND.Vai niin.
EINAR. Käy eri suuntiin tie, se milloin alas, ylös vie.
BRAND.Ja sitten?
EINAR. Niin; ma antautuisin taas hetkeks raittiuspuhujaksi; mut täänkin toimen huomasin ma kohta liian ahtahaksi; niin tartuin matkasauvahan ja saarnaajana matkustan. —
BRAND.Ja minne?
EINAR.Maahan mustien.Vaan aika rientää puhellen;muu täytyy pois —
BRAND.Oi, tänne jääOn täällä tänään juhla.
EINAR. En; mun täytyy rientää, ehättää luo noiden mustain sielujen.
(Aikoo lähteä.)
BRAND. Ja eikö muiston himmekään saa sua mistään kysymään —?
EINAR.Se mitä oisi?
BRAND. Yksi vaan, ken kävis varmaan suremaan, jos sinut nähdä nyt hän vois.
EINAR. Nyt aavistan; se ehkä ois tuo nuori nainen arvoton, ken saanut ois mun hekkumaan — mut silloin löysin uskonnon. Niin, kuinka hänen laita on?
BRAND.Nain hänet vuotta myöhemmin.
EINAR. On seikka vähäarvoisin; en moisia ma kuulla huoli; vaan tärkeintä ma tahdon tietää.
BRAND. Sai suruja hän paljo sietää, jos riemujakin; lapsi kuoli. —
EINAR.On vähäarvoista.
BRAND. No niin, vain lainakshan se annettiin, ja kerran kai me tavataan. Mut hänen myös vei Tuonen nuoli; he lepää tuolla haudoissaan.
EINAR.On vähäarvoista se vaan —
BRAND.Vai sekin?
EINAR. Noist' en kuulla huoli; ma tahdon tietääkuinhän kuoli.
BRAND. Hän toivoi huomenkoittoa ja sydän runsas aarteineen ja tahto takas voittoa; — näin taivahasta varmana hän nukkui Herran kiitokseen.
EINAR. Täss' kaikki kerskailusta on; kuin oli laita uskonnon?
BRAND.Hän uskoi.
EINAR.Kehen?
BRAND.Jumalaan.
EINAR.Ei muuhun; siis hän tuomitaan.
BRAND.Häh? Kuinka?
EINAR.Hän saa tuomion.
BRAND (rauhallisesti).Pois, lurjus!
EINAR. Liekkiin helvetin sa joudut kerran itsekin; — te tuomitahan molemmat.
BRAND.Sa, konna, vielä uskallat!Vast' olit itse syntisin. —
EINAR. Ma olen lapsi tahraton ja pesty puhtaaks uskon kautta; pois hierottuna synti on näät Vapahtajan kuolon tautta; myös perisynti Aatamin on valppautta puhtahin; ma loistan messupaidan lailla ja olen synnin saastaa vailla.
BRAND.Hyi!
EINAR. Hyi itseäsi! Pirun sarvet jo nään ja sarvipäiset parvet. Oon taivaan vehnäjyvä minä, vaan rikkaruohon siemen sinä.
(Menee.)
BRAND (katsoo hetkisen hänen jälkeensä; äkkiä säteilevät hänen silmänsä ja hän huudahtaa).
Hänse oli tarpehen!Nytma kahleet katkaisen; oma lippu liehumaan, vaikkayksintielle saan!
VOUTI (tulee kiiruhtaen).Rakas Brand, nyt joutukaa!Kirkkoväki odottaa,varmaan kohta tänne saa. —
BRAND.Antaa tulla.
VOUTI. Ilman teitä! Kuulkaa, kotiin rientäkää! Pidättää en voi ma heitä; koko kansajoukko tää niinkuin kevättulva vaan rynnistää nyt pappilaan, tahtoo nähdä pappiansa. Kuulkaa, taaskin huutaa kansa! Joukot tuolla, siltä näyttää, kohta väkivaltaa käyttää.
BRAND. Itseäin en heiltä peitä, seurata en tahdo heitä; tänne jään.
VOUTI.Voi hullutusta!
BRAND.Teidän tie on ahdas mulle.
VOUTI. Eikös ahtaammaks se tulle, kun tuo ihmistulva musta tänne syöksee? Katsokaa! Papit, virkamiehet nuo tunkee kansa ojan luo —; tulkaa, Brand, ja joutukaa! ruojajoukko ruoskikaa! Nyt ne pääs; se myöhäist' on, kulkue on mahdoton!
(Kansa tulvaa näyttämölle ja murtautuu hurjassaepäjärjestyksessä juhlakulkueen läpi kirkolle päin.)
YKSITYISIÄ ÄÄNIÄ.Pappi!
TOISET (osoittavat kirkonrappusille päin, missä BRAND seisoo, ja huutavat).
Tuolla!
MUITA ÄÄNIÄ.Aukaiskaa!
ROVASTI (joukon keskeltä).Vouti, mun he rutistaa!
VOUTI.Min' en mahda mitään heille!
KOULUMESTARI (Brandille). Vallan antoi Luoja teille. Rauhoittaos kansan mielet! Mitä täällä aiotaan, suurta lie tai — pahaa vaan, niinkuin kuiskii kurjat kielet?
BRAND. Oi, siis nostaa vihdoinkin myrsky kansan untelon! Vaalin hetki tullut on! Uutta täysin tahtokaa, —kaikenlahon nielköön maa, — että holvit temppelin nousee kaarin mahtavin!
VIRKAMIEHET.Pappi raivoo!
PAPIT.Hullu mies!
BRAND. Se ma olin, Herra ties, kun ma teidän tahtovan luulin totta taivahan! Se ma olin luullessani teihin voivan Jumalani tinkimällä yhdistää. Vanha kirkko oli pieni — näin mun kulki aatetieni: kahta suurempi — jo riittäis; tämänlainen — suurta siittäis! Miks en silloin nähnytkään:kaikkitaiei mitäkään. Kuljin tietä tinkivää; — Herra nyt mun havahutti, pasuunaansa puhallutti — niinkuin eessä Nathanin David muinoin, vapisin, kalpeana kuuntelin —; poisnytkaikki epäilys. Saatana on tinkimys!
KANSA (enenevällä kiihkolla).Alas kaikki pettäjät!Alas kansan jäytäjät!
BRAND. Keskuudessa juuri kansan asuu se, ken laittoi ansan. Voimianne tuhlailitte, kahdeksi te halkaisitte itseytenne; siksi nyt voittaa heikkous, epäilyt. Mitä teille kirkko on? Halu teill' on loistohon, — mahtisoittoon urkujen, kilkatukseen kellojen, — halu kuulla juhlakieltä, joka kutkuttaisi mieltä leperrellen, kuiskaellen, paisuen ja painuellen jälkeen taiteen sääntöjen!
ROVASTI (hiljaa).Voutia hän tarkoittaa!
VOUTI (samoin).Kirkkoherra siinä saa!
BRAND. Menoa vain loistavaista tahdotten te, ulkonaista. Sitten kotiin takaisin, tylsämielin toimihin, — arkimielin, arkiaattein, sielu myöskin arkivaattein haudattuna viikon kai, kunnes taas on sunnuntai! Haaveksinko silloin noin, kun ma uhrikalkin join? Suureks kirkon rakensin, että suuriin holveihin saisi uskonopinkin, mutta myöskinkaikensen, mi sai eloon oikeuden; — arkihuolet, surut työn, illanrauha, lepo yön, nuoren rinnan rikkaus, kaikki runsaus, innostus siellä yhtyneinä oisi, ilomielin karkeloisi. Virta, tuolla vahtovainen, virran koski kuohuvainen, mahtiäänet luonnon myrskyn, laulu laaja merten tyrskyn sieluamme sulattaisi, yhtyis soittoon urkujen, yhtyis lauluun kansojen! Alas täällä tehty työ! Suuri siis on valhe vain; henki valheen maahan lyö, että häipyy teiltä yö! Taimet kaikki talloatte, työn kun noin te eroitatte; arkipäivät ainiansa olkoon lippu tangostansa, vasta sunnuntai kun on, lippu nouskoon tankohon; näinhän miettii koko kansa.
ÄÄNIÄ JOUKOSTA.Kas, nyt! myrsky yhtyy soittoon!Sinä johda meitä voittoon!
ROVASTI. Älkää häntä uskoko, hältä puuttuu uskonto!
BRAND. Niin, sa lausuit puuttehen, puutteen meidän molempain, puutteen koko kansassain! Usko on vainsielujen; kenpä täällä sielu ois! Kenpä haparoidessansa luopunut ei parhaastansa, heittänyt ei sielun pois! Hekkumoissa nautinnon, pyörtehessä karkelon tylsyi mielet ilohon; vasta väsymyksessänne, vasta hengen hädässänne turvaatte te Jumalaan! Kun on viime pisaraan juonut maljan raajarikko,silloinvasta rukoillaan, silloin nöyrtyy uskalikko. Ihmisleiman tahrattua, eläimiksi jouduttua saatte armon portin luo, Luojan luokse — rammat nuo Siksi suistuu Herran valta. Jalkoihinsa kaikkialta kertyy vanhat sielultansa! Kerran Herra lausui näin: kenpä tuntee povessansa innon, verta suonissansa, valtakunta myös on hällä. Se on lasten virkeäin. Sinne et sä tinkimällä pääse koskaan, veltto kansa. Kellä verta suoniss' on astukoon nyt vierelläin elon suureen kirkkohon!
VOUTI.Aukaiskaa!
KANSAJOUKKO (huutaa kuin ahdistuksissaan).Ei sinne päin!
BRAND. Kirkko puuttuu loppuaan. Se on luonto kokonaan, lattiana vihryt maa, missä taimet kukoistaa, taikka merten ulapat, vuonot vahdonvalkeat — kattona on taivas vaan. Siellä työs sä myöskin tee, Luoja näkee, kuuntelee; arkitöitäs ällös jätä, ne ei riko pyhää tätä. Niinkuin puussa kuori vain peittääkaikkikirkko tää, uskon eloon yhdistää. Arkipuuhat jalostain yhtyy oppi kanssa lain. Työmme eivät estä siellä lentoamme tähtitiellä, leikit luona joulupuun yhtyy suurten karkeluun!
(On kuin myrsky kansajoukossa humahtaisi; muutamat väistyvät; useimmat kertyvät Brandin ympärille.)
TUHANNET AANET. Valo tuikkaa pimeään; — usko yhtyy —elämään!
ROVASTI.Voi, hän seurakunnan vie!Missä voudit, kaikki lie!
VOUTI (hillitysti).Olkaa hiljaa, lempo soi!Härän kanssa emme voikäydä koskaan otteloon.Ensin loppuun raivotkoon.
BRAND. Pois nyt täältä ikeen alta! Tää ei ole Luojan valta, se on vapaa, kaunis maa. (Vääntää kirkonoven lukkoon ja ottaa avaimen käteensä.) Papiks muita hakekaa! Lahjani mä peruutan; — avaimia juhlahan ette koskaan multa vie! (Heittää ne virtaan.) Jos nyt tahdot kirkkohon, aineen orja arvoton, sillan alta käy sun tie! Mutta selkäs pehmyt on, mada maata pitkin sie, huokaa heikon sairaan lailla, kun hän armoa on vailla!
VOUTI (hiljaa ja keveällä mielin).No, tuot' ei tehdä ritariksi!
ROVASTI (samoin).Ei piispaks eikä rovastiksi!
BRAND. Tulkaa nuoret, tervehet! elon vilppaat tuuloset tomun vievät rinnoistanne. Seuratkaatte voittohon! Pois nyt uni katseestanne! Hengen aatelina kerran käyt sä uuteen templiin Herran; — kuolo kohtaa untelon — pois nyt kurjuudesta tästä, joukkiosta tinkivästä; puolinaisuus voiman syö, — vihollistas kerran lyö; — sotaa huuda kaikkialle kuolemasta, elämästä!
VOUTI.Seis! Tää kaikuu kapinalle!
BRAND.Min' en kuulu teidän alle!
KANSA.Näytä tie! Me seurataan!
BRAND. Yli vuorten iljangon! Halki maiden kulku on, poikki kaikki kahleet vaan, joilla sielut sorretaan! Vapautta, innostusta! Alas kansan peikko musta, ollos mies ja pappi myös, vapauttaa on nyt sun työs, uudeks ihmisleima taas, templiks tehkös koko maas!
(Kansajoukko, myöskin lukkari ja koulumestari keräytyvät hänen ympärillensä. Miehet nostavat Brandin olkapäilleen.)
USEITA ÄÄNIÄ. Suur' on aika! Päivän koi kangastuksin salamoi!
(Väkijoukko tulvaa laakson rinnettä ylös; aniharvat jäävät.)
ROVASTI (poistuville).Mit' aiotte te, sokeat?Kas, hänen houkutusten allaon salajuonet saatanalla!
VOUTI.Hoi! kuulkaa! Teidän aluksetne tyyneen veteen kuuluvat!Seis! Kuoloon käytte, ihmiset! —Ei edes vastaa, lurjukset!
ÄÄNIÄ. Ei! mannaa satoi taivahasta myös valituille nälkäisille!
ÄÄNIÄ JOUKOSTA.Me suojat saamme suuremmat!
VOUTI. Vaan muistakaahan peltojanne ja lehmiä ja lampaitanne!
ROVASTI.Hoi, muista vaimoas ja lasta!
ÄÄNIÄ (sangen kaukaa).Saa Herra kostaa pelkurille!
ROVASTI.Kuin voikin jättää isä lastaan?
ROVASTI.Hoi, aatelkaahan kotianne!
KOKO JOUKKO.Ken ei lie myötä, hän on vastaan!
ROVASTI (katsoo kädet ristissä hetken heidän jälkeensä ja sanoo masentuneena).
Ilman laumaa, kaihomiellä, seisoo vanha paimen heidän kuin hän ois jo mierontiellä!
VOUTI (uhaten Brandia).Hälle käy tää häpeäksi!Voitto näät on kohta meidän!
ROVASTI (itkemäisillään).Voitto? Nyt kun kaikki läksi —!
VOUTI. Mut ma toivon voittoani, jos ma tunnen lampahani!
(Menee toisten jälkeen.)
ROVASTI.Mihinkähän katos vouti?Heidän jälkeen, tosiaan!Rohkeutta taas ma saan.Lähden jälkeen itsekin, —ryöstän, minkä voinen vaan!Ken nyt ratsun mulle nouti! —Mutta ratsu rauhaisin!
(Pois.)
BRAND. Kas, tuonne käypi voittokulku! Jo kylän kätkee vuorten sulku ja yli sen on taivas nyt jo usvateltan heittänyt. Siis unhoon laakson ummehdus, on tuolla korkeus, vapaus!
ERÄS MIES.Vaan vuota; isä sairas on!
TOINEN MIES.Ja mull' on nälkä armoton. —
USEAT.Niin nälässämme auta meitä!
(Korkeimmassa vuoristossa olevan karjatalon luona.Maisema kohoaa taka-alalla ja muuttuu aavoiksi jaautioiksi tunturilakeoiksi. Ilma on sateinen.)
BRAND, väkijoukon — miesten, naisten ja lasten — seuraamanatulee vuoren-rinteitä ylös.
BRAND.Mut ensin noustaan ylänteitä!
KOULUMESTARI.Vaan mitä tietä?
BRAND.Joka tieon hyvä, kun se määrään vie.Siis tästä tulkaa. —
ERÄS MIES. Siinä juuri on kohta alla kuilu suuri!
LUKKARI.Jääkirkko myöskin siellä lie.
BRAND.Tie jyrkkä myös on lyhyt tie.
ERÄS NAINEN.Mun laps on sairas!
TOINEN NAINEN.Niin myös minä
KOLMAS NAINEN.Ken virvoitusta mulle tuo?
KOULUMESTARI.Oi, pappi, nälkä poista sinä!
JOUKKO ÄÄNIÄ.Tee ihmetöitä, leipää luo!
KOULUMESTARI. Niin, oikein; ensin taistohon ja sitten palkan päivä on!
BRAND. Ken sanaan Luojan tahtoo luottaa, hän tietää, taisto palkan tuottaa!
USEITA ÄÄNIÄ.Profeeta on hän, Herran mies!
MUITA JOUKOSTA.Vaan taisto kuumaks käy kenties?
TOISIA ÄÄNIÄ.Ja meistä monta murhataanko?
ERÄS MIES.Ja rohkeutta vaaditaanko?
KOULUMESTARI.Kai hengeltäni varma lien?
BRAND. On orjan kurja leima teissä; — ken palkan nauttis ennen työtä? Jos velttous vallan saapi meissä, me käydään kohti haudan yötä!
TOINEN MIES.Ma voitto-osan minkä vien?
ERÄS NAINEN.Kai poikani ma pitää saan?
BRAND (katselee hurjana väkijoukkoa).Siis mitä tietää tahdotaan?
LUKKARI. Kuin pitkäks käypi taistelo ja kuinka suureks tappio ja mik' on voiton palkkio?
BRAND.Vai näist' on kysymys!
KOULUMESTARI. Niin on, ei päästy ennen selkohon.
BRAND (kiihoituksissaan).Siis saatte nyt sen!
KANSA (kertyy hänen ympärilleen).Puhukaa!
BRAND. Niin, milloin taisto taukoaa? Kun taukoatte tinkimästä, kun ootte kaikki uhranneet, kun sydän taukoo sykkimästä, kun täysin ootte tahtoneet, niin, kunnes kaikin myönnetään: suo kaikki tai ei mitäkään! Ja taiston hukka? Jumalanne nuo puolinaiset suosijanne, ja aineen kahleet orjistavat ja velttous, nää on uhrattavat! Ja voiton palkka? Varma usko ja hengen lento, aamurusko, myös ehjä tarmo sieluhun ja puhtaus itse tahtohon ja alttius uhritöihis sun, ett' uhraat riemuin kuolohon, — ja seppel orjantappurainen, — kas, siin' on meidän palkka mainen!
KANSA (raivoisasti huutaen).Tuon lempo vieköön petturin!
BRAND.Ma pidän, minkä lupasin.
YKSITYISIÄ ÄÄNIÄ. Sä sanoit vieväs voittohon; — nyt voitto pelkkä uhri on!
BRAND. Ma voittoon viedä lupasin, ja voitto varma onpikin. Mut ensimmäiset ainiansa ne kaatuu eestä asiansa; jos sitä ei hän uskalla, niin luopukoon hän aseista. Jos lippumieskin heikko lie, niin lipun vihollinen vie; jos et sä uhraa, olet myöty, jo ennen kuin sa olet lyöty!
KANSA. Siis eestä syntymättömäin hän vaatii kuoloon meitä näin!
BRAND. Niin, halki uhrin erämaan tie Kaanaaseen näät käykin vaan. Siis kuolon voittoon! Kaikki siksi ma tahdon Herran ritariksi!
LUKKARI.Kas nyt on eessä kaunis puhua!Ja takanamme kirous julma. —
KOULUMESTARI.Niin, paluu meill' on mahdoton.
LUKKARI.Tie eespäin pystyyn noussut on!
MUUTAMAT.Hän tappakaa!
KOULUMESTARI.Se tuhmaa ois!Ken meitä sitten johtaa vois?
NAISIA (viittaavat pelästyneinä alas tielle päin).Rovasti!
KOULUMESTARI.Olkaa tyynet vaan!
ROVASTI (tulee muutamien jälelle jääneiden kanssa). Oi, paimentanne, lampahani, nyt kuulkaa lauma kaitsemani!
KOULUMESTARI (väkijoukolle). Ei kotipaikkaa meillä siellä; on meidän koti mieron tiellä!
ROVASTI. Noin kuinka voitte raskahasti te mua raastaa sieluun asti!
BRAND.Jo kauvan sieluja sa raastoit!
ROVASTI.Tuon elkää kuulko valheita!Hän teidät pettää.
USEAT.Totta haastoit!
ROVASTI. Mut teille anteeks annan ma, jos huomaan selvää katumusta. Te itseänne tutkikaa ja nähkää, mikä viekkaus musta tuon miehen työtä rumentaa!
USEAT.On totta se; hän pettää vaan!
ROVASTI. Ja mitä sitten voittekaan te, lauma pieni, erämailla? Te voimaa suureen ootte vailla, ei teiltä synny vapautusta! On näköpiiri ahdas teillä; mik' yli sen, se pahennusta. Te vaaliin minkä vaikutatte? Vain kotia te puolustatte. Ei teidän tienne kotkan teillä, ei luona sutten, karhujen — te saatte saaliiks petojen, oi, lapset rakkaat, lampahat!
VÄKIJOUKKO.Nuo sanat kohti sattuivat!
LUKKARI. Vaan tänne kun me kuljettiin, myös kodit meille suljettiin; nyt kotia ei siellä meillä.
KOULUMESTARI. Niin,hänon silmät avannut ja puutteet, valheet viitannut; ei nuku enää seurakunta; se elo, joka ennen riitti, on nyt, kun hän sen uudeks siitti, vain unta meille, pahaa unta.
ROVASTI. Tuo haihtuu pian, uskokaa; taas kaikki painuu ennalleen, kun kansa kotiin palajaa. Ma takaan, että seurakunta taas pian nukkuu rauhan unta.
BRAND.Siis miehet, naiset, valitkaa!
MUUTAMAT.Niin, kukin jälleen talolleen!
TOISET.Ei, nyt on myöhä; edespäin!
VOUTI (tulee kiiruusti).Mik' onni, että tapasin!
NAISET.Oi, anteeks, että teimme näin!
VOUTI. Ei siitä nyt; nyt tulkaa vaan, näät aika uus käy koittamaan; ken uskoo voudin sanoihin, on ennen iltaa rikkahin!
USEAT.Ja mitenkä?
VOUTI. Kuin täysi amme nyt kalaa kiehuu vuonossamme.
KANSA.Se onko totta?
VOUTI. Joutukaa ja matkastanne luopukaa. Meill' ennen moist' ei nähtykään, nyt, ystävät, myös seudun tään tuo rikkaus varmaan vaurastaa.
BRAND.Siis hän tai Herra valitkaa!
VOUTI.Ei, järkeänne seuratkaa!
ROVASTI. On tapahtunut ihme tässä ja täss' on Herran sormi lässä! Jo kauvan siit' oon unelmoinut, vaan todeks uskoa en voinut; nyt maali meille selviää. —
BRAND.Ken väistyy, kaikki menettää!
USEAT.Vaan kalaparvi!
VOUTI.Mahdoton!
ROVASTI.Se perheillenne rikkaus on!
VOUTI. Nyt kinailuun ei aikaa lie, se teiltä turhaan voimat vie, kun vastus suur' on varsinkin jo voittaa itse rovastin. Nyt maalit toiset teillä on kuin huokaella taivohon, kai Herra hoitaa asiansa ja onhan vahva taivahansa. On paras hänet rauhaan jättää ja meren aarteet talteen mättää; kas se on teidän työtä se, mi vertakaan ei vaatine: se teille tuottaa vaurastusta, ei yksilöille uhrausta!
BRAND. Mut Herran suurin vaatimus on juuri moinen uhraus!
ROVASTI. Jos kellä uhriin halu on, luo minun vain hän tulkohon, — on paras ehkä sunnuntaina; — ma olen valmis kyllä aina. —
VOUTI (keskeyttäen).Niin, niin!
LUKKARI (hiljaa rovastille).Ma pysyn virassain?
KOULUMESTARI (samoin).Ja entäs minä toimessain?
ROVASTI (puoliääneen). Jos väkijoukon taivutatte, niin armo käyköön oikeudesta.
VOUTI.Siis matkaan! Aikaa tuhloatte!
LUKKARI. Niin, venheillemme kaikki vain, pois synkän korven kurjuudesta. —
MUUTAMAT.Mut pappi?
LUKKARI.Hullun hiisi vie!
KOULUMESTARI. Kai selvä teille tahto Herran nyt niinkuin avoin kirja lie!
VOUTI. Siis pappi jättäkää jo kerran, on hänen tiensä valheen tie. —
USEAT.Hän valhetteli!
ROVASTI. Hällä väärä on usko,heikkotiedon määrä!
MUUTAMAT.Mik' on heikko?
VOUTI.Luontehensa!
LUKKARI.Niin, senhän näyttää askelensa.
ROVASTI. Hän äitivanhan antoi huolla ja ilman lohdutusta kuolla!
VOUTI.Hän otti hengen lapseltansa!
NAISET.Hyi, ruojaa!
LUKKARI.Niin, ja vaimoltansa!
ROVASTI. Siis huono poika, isä, mies! ken moista kristityksi ties!
USEITA ÄÄNIÄ.Hän vanhan kirkon hävitti!
TOISIA.Ja uuden umpeen lukitsi!
VIELÄ MUITA.Hän meidät saattoi korpehen!
VOUTI.Vei multa vaivaishuonehen!
BRAND. Ma otsillanne merkit nään ja tiedän teidän määrän pään.
KOKO VÄKIJOUKKO (kiljuen). Hän uhkailee! Pois seudultamme tuon lemmon puukoin karkoitamme!
(BRAND ajetaan kivisateella pois sydänmaita kohti.Takaa-ajajat palaavat senjälkeen takaisin.)
ROVASTI. Oi lapseni, oi lampahani! Nyt kotiliedet vartoo meitä; jos kadutten, niin sanallani ma takaan, onni vuottaa teitä. Ain' ollut hyvä Herra on ja hältä säilyy viaton; — myös hallitus on meillä lauha — ken luottaa siihen, häll' on rauha. Ja vouti, tuomar', esivalta myös suojaa teitä kaikkialta ja minä myös oon laupea kuin ajan usko suopea; — me esimiehet ehdotamme, ett' taasen vanhaan palajamme.
VOUTI. Mut puutteita jos huomataan, ne aikaa myöten korjataan. Kun rauha ensin saataisiin, niin toimikunta pantaisiin, mi pohtis, jos ja missä määrin on teillä oikein, muilla väärin. Ma ynnä kelpo rovastimme siis papit siihen kutsumme, ja jos te muita tahdotte, voi mukaan tulla lukkarimme ja pari miestä joukostanne — näin voitte päästä puutteistanne.
ROVASTI. Me karkoitamme puuttehenne, kun tekin vanhan paimenenne nyt ahdingosta autoitten. Se selvään meitä vastaan lyö: on meillä eessä ihmetyö. Siis onnea vain saaliisen!
LUKKARI.Kas, siin' on tosi kristitty!
KOULUMESTARI.Ei myrskysäiltä villitty.
ERÄÄT NAISET.Niin lauha ja niin suopea!
TOISET.Ja rahvaan hyvää katsova!
LUKKARI.Ja henkeä ei vaadi hän.
KOULUMESTARI. Ja tietää sentään enemmän kuin "Isä meidän" rukouksen.
(Kansa vetäytyy rinnettä alaspäin.)
ROVASTI (voudille). Tää varmaan käänteen uuden tuottaa ja koko kansan parannuksen; nyt voimme taas me siihen luottaa, ett' alkaa aika taantumuksen.
VOUTI. Sen kaiken aikaan saatoin ma, ett' alkuun loppui kapina.
ROVASTI.Niin, niin, vaan ilman ihmetyötä. —
VOUTI.Mit' ihmetyötä?
ROVASTI.Vuonossa.
VOUTI (viheltäen).Se oli kaikki valhetta.
ROVASTI.Vai niin?
VOUTI. Ma laskin, mitä vain täss' ensiks aatelluksi sain; — ei synti liene valhe tää, kun tiukka on?
ROVASTI. Ma annan myötä, voi hätä valheen pyhittää.
VOUTI. Kun kuluu pari vuorokautta ja kansa jälleen järkeen saa, ken sitten enää tiedustaa, jos voitto saatiin valheen kautta?
ROVASTI.En ole turhan tarkka ma.(Katsoo erämaahan päin.)Mut mikäs tuo on kulkija?Se onhan Brand?
VOUTI.Niin, tosiaan!Nyt on hän yksin matkallaan!
ROVASTI. Ei, myöskin toisen nään mä siellä, — mut jäljempänä vuoritiellä. —
VOUTI. Niin, oikein, varmaan Gerd se lie — sopiva seura, hiisi vie!
ROVASTI (iloisesti). Kun Herra hänet vapahtaa, voi haudallensa kirjoittaa: Täss' suuren Brandin hauta on, hän voitti yhden — houkkion!
VOUTI (sormi nenällään). Mut nyt kun hän on tieltä pois, niin myöntää ehkä sentään vois, hän liian julman tuomion sai kautta kansajoukkion.
ROVASTI (kohauttaa olkapäitään).Mut kansan ääni Herran on!
(Menevät.)
(Aava lakeus. Myrsky kasvaa ja ajelee raskaita pilviä lumisen lakean yli; mustia vuorenhuippuja ja kukkuloita vilahtelee silloin tällöin usvaverhon välistä.)
(BRAND tulee tuntureiden takaa esille verisenä ja repaleisena.)
BRAND (seisahtuu ja katselee jälkeensä). Mua seuras sadat sieltä, vaan ei ykskään ylös asti. Sentään kaikki sankar'mieltä kaipaavat he janoisasti; kaikkialla kuultu on manaushuuto: taistohon! Mutta uhri peljättääpi, tahdon tarmon heikentääpi;ykskun kaikkein tuskat vei, — pelkuruus siis rikos ei! (Vaipuu eräälle kivelle ja katselee arasti ympärilleen.) Pelkoa en ollut vailla, pystyyn nousi hiukset, kun ma kuljin lapsen lailla korvet synkät, syksyiset sutten ulvomista kuullen. Vaan mä sydänpelvon voitin, lohduttauta sillä koitin, ulkona on valoisaa, — yötä, iltaa kaameaa usvaks haihtuvaksi luullen. Ja ma mietin, valo päivän, kevätilman tuulahdus poistaa kerran joka häivän, koittaa aamun kirkkaus munkin tielle synkeälle. Pettymys nyt vastaan lyö, mielen valtaa musta yö, mutta vuonon vieremälle kertyy miestä allapäin, istuu kansaa muistojen, istuu niitä hautoen niinkuin muinoin kuningas kätki vuodet jäljekkäin ruumist' armaan prinsessan, kauniin Lumivalkean, ruumisvaippaa aukoen, rinnoillansa kuunnellen toivoi, toivoi ainiansa:kerranhymyy haudassansa hälle elo ruusukas! Vaan ei ykskään hautaan auta kaikkea, min vaatii hauta. Yksikään ei tiedä noista: eihän ruumis unelmoista herää eloon milloinkaan. Ruumis multaan haudataan, sen on maali voima antaa, joka uuden viljan kantaa. Yö, vain yö — ja yhä yö miehet, naiset peittoon lyö! Voi, jos käyttäin salamaa voisin raukat pelastaa kuolemasta velttouteen! (Hypähtää ylös.) Lailla noitakulkueen kiitää mustat haamut yössä. Aika vaatii myrskysäätä, vaatii voimaa elintyössä, vaatii kypäräistä päätä, säilätöntä huotraa vyössä; Ystävykset rientää sotaan, — veljet heikot hiipii kotaan, pelkuruuttaan katon alle. Katse liukuu loitommalle, näkee kauhut kurjuuden: miehet huutaa, mellastaa, naiset, lapset uikuttaa, korvat kuuroiks sulkevat, — kaikki piirtää otsallensa koko köyhän kurjuutensa, orjat, Luojan lamaamat. Kalvakkaana lymyy kansa, luullen suojaks heikkouttansa. Taivaankaari toukokuun, lippu kauniin kevätsään, joudu toukoon toivottuun! Missä kolmet värit nään, jotka ennen tangon päässä häilyi, heilui myrskysäässä kansan laulun kajahtain, kunnes siihen kuningas ynnä urho unelmain viilsi lemmon kielekkeet? Kieltä käytät kerskaamaan: ellei peto hampaitaaan näytä sulle, mitäs teet halkaistulla lipullas? Jos ois tyyni ollut kansa, niin myös saksit kuninkaan; Rauhan lippu kulmikas riittää merkiks ainiansa, kun saa laiva matalaan! Nä'yt, aijat kurjemmat näyttää yössä salamat! Hiilisauhut brittiläisen verhoo mustaks maailmat, tahraa kaiken viherjäisen, tappaa taimet lupaavat; myrkkysiivin liihottain, päivän paisteen varastain yli maiden, merten mennen niinkuin tuhkasade ennen nieli kylät kirotut. — Kansat myös on pilatut; luolan kiertokäytävissä vesi tippuu, pisaroi, pikkukansa viertehissä malmisuontaan vasaroi, sielu kuihtuu, kutistuu, selkä köyryyn koukistuu, kääpiöllä silmät palaa, kullan valhetta hän halaa. Henk' ei huuda, naura suu, joskin kaatuu veljesseurat, kenpäs tuota kummastuu? ja jos itse kompastuu, siit' ei herää jalopeurat; rahaa lyödään, häärätään, valon tulkit viimeiset jätti kentän häpeissään, kaikki kansat, ihmiset unhottivat: tahdon tie myöskin yli kyvyn vie! Nä'yt, ajat kurjemmat näyttää yössä salamat! Tiedon pilvi uhkaa peittää opin päivän maailmassa; hätähuudot pohjolassa taiston kai'ut kauvas heittää tuot' ei kärsi kääpiöt, heill' on toiset pyrinnöt.Voimakkaammatriehukoot, kansat toiset teuhatkoot — vert' on liian vähän meillä, pienet käyvät pienten teillä, meiltä puuttuu voimatkin suuriin hengen toimihin; edut kansan kuinka vois antaa siitä työstä pois, minkä tehdyks meiltä saisi, monta ei se vapahtaisi! Meidän vuoks' ei kalkki juotu, meidän vuoks ei veriin suotu pistää orjantappuran otsaan miehen jaloimman; meidän vuoks ei Rooman peitsi käynyt kylkeen vainajan niinkuin vihlovaisin veitsi; meidän vuoks ei naulat polta käsissään, ei jaloissaan. Heikot kun me ollaan vaan, säilytään kai taistelolta! Meit' ei koske ristinpuu! Ruoskan lyönnit vinhat nuo, Ahasveeron isku tuo, joka punaa tuomitun, siin' on, kansa, osuus sun: piinaviikon vapaustyöstä! (Heittäytyy lumeen ja peittää kasvonsa; hetken perästä katsahtaa hän taas ylös.) Uneksinko? Valveusinko? Kaikki nään kuin halki yöstä, yöstä hallan harmajasta. Sairaan houreitako vaan näin ma sielun silmin vasta? Joko näin ma unhottuvan Luojan luoman miehen kuvan? Joko Luoja voitetaan —? (Kuunnellen.) On kuin täällä laulu sois!
NÄKYMÄTTÖMÄIN KUORO (humisee myrskyn halki). Hänt' et koskaan saavuta, koska synnyit lihassa; seuraat, luovut, yhtä on, aina saat sä tappion!
BRAND (kertoo kuoron sanat ja lausuu hiljaa). Uskoa sen kohta vois! Kirkossakin näin mä kuin löi hän vastaan vihastuin! Omaisuuden myös hän vei, tietä valoon näytä ei, antaa kuolla taisteloon, jäädä kurjaan tappioon!
KUORO (kuuluu voimakkaammin hänen päänsä päällä). Käärme, hänt' et saavuta, joithan kuolon maljan sa; seuraat, luovut, yhtä on, työs saa sentään tuomion!
BRAND (hiljaa). Agnes, Alf, mun armahiset, levon päivät rauhalliset vaihdoin touhuun taistelun, uhrit veriin raastoi mun, kansan vain en sutta voita.
KUORO (lempeästi ja houkuttelevasti). Hänen tietään ällös koita, sull' on kyllin tappioita; hän ei kaipaa uhriasi, sull' on oma maailmasi!
BRAND (hyrskähtää hiljaiseen itkuun). Alf ja Agnes joutukaa luokse raukan yksinäisen, pohjantuuli paleltaa läpi verhon rikkinäisen —!
(Katsoo ylös; valoisa kehä aukeaa usvan keskessä ja laajenee;NAISHAAMU, valkoisessa puvussa ja vaippa hartioilla ilmestyykehästä. Se on Agnes.)
HAAMU (hymyilee ja ojentaa kätensä häntä kohden).Brand, täss' olen luonas taas!
BRAND (hypähtää hämmennyksissään ylös).Agnes! Agnes! Mit' on tää?
HAAMU. Kaikki vain ol' unelmaas!Nyttaas usvat häviää!
BRAND (tahtoo rientää häntä kohden).Agnes!
HAAMU (huudahtaa).Pysy armas siellä!Kuiluhan on juuri tiellä!Välillämme kuohuu koski.(Lempeästi.)Et sä uinu, unelmoi,haamut totta olla voi.Voi kuin kalvas sun on poskiHourit sairaan lailla, kulta,että vietiin Agnes sulta. —
BRAND.Agnes joukoss' elävitten —!
HAAMU (nopeasti).Puhu vasta siitä sitten!Seuraa, aika kiiruhtaa.
BRAND.Entäs Alf?
HAAMU.Hän elää myös.
BRAND.Elää.
HAAMU. Posket rusottaa; — surus kaikk' on unelmaa, unta taistos, uhrityös. Alf on äitis helmassa; hän on terve, Alf on suuri; tuoll' on vanhan kirkon muuri sen voi maahan hajoittaa, jos niin tahdot; kylän kansa töissään puuhaa ennallansa, niinkuin hyvin' aikoina.
BRAND.Hyvinäkö?
HAAMU.Aikaan rauhan.
BRAND.Vai niin!
HAAMU.Joudu, joudu nyt!
BRAND.Tää on unta!
HAAMU.Erehdyt!Tarvitset vain hoidon lauhan.
BKAND.Vahva olen.
HAAMU. Vielä et; sua väijyy hourehet. Tahdot taaskin meidät heittää, kunnes usva uus sun peittää, sielun tylsyys taas sun voittaa, siksi pitää lääke koittaa.
BRAND.Annas lääke!
HAAMU. Se on sullaitselläs, ei muill', ei mulla.
BRAND.Mikä on se!
HAAMU. Vanha juttu: viisahille ammoin tuttu: hälle, jok' on viisaus, tuttu sun on sairaus. Kaikki näyt ja painajaiset saattaa kolme sanaa sulle. Nää sä turmaa tuottavaiset pyyhi pois — se lupaa mulle pyyhi ijäks pois ne vain taulultasi vanhan lain. Niiden vuoksi kohtalosi tuottanut on turmiosi; — sanat nää sä unhoita, niin saat terveeks taaskin sa!
BRAND.Lausu pois ne, että nään —
HAAMU. "Kaikki tai ei niitäkään."
BRAND (peräytyy).Niinkö siis?
HAAMU. Niin, muu ei auta, totta kuin sun perii hauta!
BRAND. Voi, voi, Brand, sun unelmaas: kuolo vaatii uhrin taas!
HAAMU. Syli lämmin ain' on mulla; käsi voimakas on sulla; — lähtään sinne, miss' on päivää. —
BRAND.Vast' en pelkää murheen häivää.
HAAMU.Vaan se kerran sentään voittaa.
BRAND (ravistaen päätänsä).Se on nyt jo takanain.Pois on aika unelmain —elon kauhut tahdon koittaa!
HAAMU.Elon?
BRAND.Seuraa mukanani!
HAAMU.Seis, mit' aiot?
BRAND. Tahdontäyttääsen, mik'unelmaltanäyttää, —elääitse unelmani.
HAAMU. Mahdoton on taas sun tie, muistat kai, se minne vie!
BRAND.Alan taas!
HAAMU. Siis unelmasi tahdot elää valveillasi, valveilla ja vapahasti?
BRAND.Valveilla ja vapahasti.
HAAMU.Lapsen heittää?
BRAND.Lapsen heittää.
HAAMU.Brand!
BRAND,Niin, Agnes, täytyy mun.
HAAMU.Vaimos raastaa täytyy sun?Mua aivan kuoloon astipiiskaroida?
BRANDTäytyy mun.
HAAMU. Valosoihdut yöhön peittää, päivän säteet sammuttaa, elon kauniit he'elmät heittää, laulun lohdut karkoittaa? Oi, mä muistan niitä monta!
BRAND.Toisin mun on mahdotonta.
HAAMUMitä tuotti uhrauksesi?Petti suuret toivehesi;kaikki luopuu, kaikki lyö!
BRAND. Vuoksiomanpalkkion en mä pyri voittohon.
HAAMU.Kansan vuoks, jot' uhkaa yö?
BRAND.Yksvoi tuhat nostattaa.
HAAMU.Mutta kansa sairas on.
BRAND.Yksvoi kansan pelastaa.
HAAMU. Muista, yksi ruoskallaan ajoi miehen Eedenistä! Portin sulki takanaan, niist' et pääse telkimistä!
BRAND.Kaihontie viel' auki on!
HAAMU (katoaa jyrinällä: usva peittää paikan, missä haamu seisoi ja kirkuvan terävä huuto kuuluu kuin pakenevan suusta.)
Kuole! Sa oot tarpeeton!
BRAND (seisoo hetken kuin tainnuksissa). Pois se lensi usvan kanssa, — lensi siivin terävin niin kuin vuorihaukkakin. Pikku sormen tahtoi hän toivoin käden kokonansa —! Luuli kai mun tinkivän!
GERD (tulee pyssyn kanssa).Näitkö haukan? Näitkö haukan?
BRAND.Tällä kertaa näin sen raukan.
GERD.Minne läks se lentämään?Ma sen otan hengiltään!
BRAND. Sit' ei asehella kaada; joskus saa se pakohon, vaan se eloss' sentään on, — hengiltä jos tahdot saada, on hän takanas jo vaan, ärsytellen uudestaan.
GERD. Kytän pyssyn varastin, hopein, raudoin latasin; niin en hullu olekkaan kuin ne huutaa.
BRAND.Onneks sulle!
(Aikoo mennä.)
GERD.Jalkas ontuu; minkä vuoksi?
BRAND.Jäljessäni kansa juoksi.
GERD (lähempänä).Veri punaa otsas sun!
BRAND.Kansa veriin pieksi mun.
GERD Äänes, ennen sointuinen, nyt on kuivaa kahinaa niinkuin syksyn lehtien.
BRAND.Kaikki —
GERD.Mitä?
BRAND.Petti mun.
GERD (katsoo suurin silmin häntä).Nyt ma tunnen sinut, haa!Luulin sua papiks äsken;hiiteen hän ja muut ma käsken!Suurin mies oot täällä sinä.
BRAND.En, ma olen pienin minä.
GERD.Näytä mulle kätes viat!
BRAND.Kätenikö?
GEKD. Naulansijat! Vert' on sulla hiuksissasi, syvät haavat otsallasi okaist' orjantappuran. Sunhan kantoi ristinpuu! Väärän tiedon piennä sain nähtävästi taatoltain, että muka joku muu kärsi ristinkuoleman; — kuka silloin tuota ties, sin' oot vapahtaja mies!
BRAND.Lapsi, luotain väisty kerta!
GERD.Jalkoihis ma lankean.
BRAND.Väisty!
GERD. Sinä vuosit verta, joka kaikki vapahtaa.
BRAND. Vapautusta sielulleni en mä tiedä omalleni!
GERD.Täss' on pyssy! Ampukaa —!
BRAND (ravistaa päätänsä).Itse etsin kuolemaa!
GERD. Ällös sinä, paras meistä! näytä kätes haavat vaan; sinähän oot suurin heistä.
BRAND.Ei kuin halvin mato maan.
GERD (katsoo ylös; pilvet haihtuvat).Tiedätkö sä missä seisot?
BRAND (tuijottaa eteensä). Seison ensi portahalla; jalka raskas, pysty tie.
GERD (hurjemmin).Tiedätkö sä, missä seisot?
BRAND.Usvat haihtuu haihtumalla.
GERD. Niin, ja kohti taivasta viittaa Svarten kukkula!
BRAND (katsoo ylös).Tää siis "Jäinen kirkko" lie!
GERD.Sentään tänne sun ma sain!
BRAND. Nyt jos kauvas pääsis vain! — Oi, kuin kaipaan katkeraan päivää, lemmen lämpöä, janoon kirkkoon rauhaisaan, kaipaan rinnan kevättä! (Purskahtaa itkuun.) Huusin, Jeesus, usein sua; syleillyt et koskaan mua; ohitseni kuljit ain' niinkuin vanha sana vain; vaattehesta vapautuksen, vesin pesty parannuksen, anna edes riepukaan!
GERD (kalpeana). Mit' on tää? Hän itkee, hän, kyynel kierii poskellaan, nostaa höyryn lämpimän, vuorten hautaverhotkin sulaa siitä pisarin, — munkin rinnan kylmä jää itkuks kohta lämpiää, — kaapu vuoren papin päältä suljuu alas, alas täältä —! (Vavisten.) Miksi itket vasta nyt?
BRAND (kirkkain, loistavin kasvoin ja ikäänkuin murtuneena). Lain kun ensin voitat roudan, — saat sä kesäpäivän poudan! Ennen tahdoin taulu olla, jolle Luoja kirjoittaa; — nyt ma tahdon runo olla, joka syömmet hehkuun saa. Jää jo murtuu, kyynel vuotaa, nyt voin itkein taakan huotaa, polvet pyyntöön notkistaa!
(Lankeaa polvilleen.)
GERD (tirkistelee ylöspäin sanoen hiljaa ja arasti). Tuolla taas se värjöttää! Ilkeästi siimestää rinteet vuorten, kukkulain siipiänsä liikuttain. Nyt lyö hetki vapauden, kun vain kuula kohtais sen!
(Nostaa pyssyn poskelleen ja ampuu; onea jymy kuinukkosen jylinä kuuluu ylhäältä vuoren seinämistä.)
BRAND (hypähtää ylös).Haa, ken ampui!
GERD. Nyt sen näin! Luoti sattui, alaspäin putoo, putoo kirkuen! Sadat haukan höyhenet lentää, peittää rintehet; nyt se kasvaa, valkiaa! huu, se tänne asti saa!
BRAND (vaipuu maahan). Minkä rikkoi sukupolvi, siitä poikaa tuomitaan.
GERD. Kas kuin suureks taivaan holvi kasvaa, kun tuo kaatui vaan! Kas se tänne kieriää, vaan en pelkää enempää; se on valkokyyhkyn lainen —! (Huudahtaa kauhistuneena.) Huu, tuo jymy ukkosmainen!
(Heittäytyy lumeen.)
BRAND (painautuu hyökyävän lumivyöryn alle ja huutaa ylöspäin). Vastaa, Luoja, kuolon tullen, eikö kelpaa enää sullen miehentahdonqvantum satis—?
(Vyöry hautaa hänet; koko laakso täyttyy.)
ÄÄNI (huutaa ukkosjyrinän halki).Hän ondeus caritatis!