The Project Gutenberg eBook ofBrandThis ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this ebook or online atwww.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.Title: BrandAuthor: Henrik IbsenTranslator: Kasimir LeinoRelease date: April 26, 2014 [eBook #45499]Language: FinnishCredits: Produced by Tapio Riikonen*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK BRAND ***
This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this ebook or online atwww.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.
Title: BrandAuthor: Henrik IbsenTranslator: Kasimir LeinoRelease date: April 26, 2014 [eBook #45499]Language: FinnishCredits: Produced by Tapio Riikonen
Title: Brand
Author: Henrik IbsenTranslator: Kasimir Leino
Author: Henrik Ibsen
Translator: Kasimir Leino
Release date: April 26, 2014 [eBook #45499]
Language: Finnish
Credits: Produced by Tapio Riikonen
*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK BRAND ***
Produced by Tapio Riikonen
Runo 5:ssä näytöksessä
Kirj.
Suom. Kasimir Leino
Otava, Helsinki, 1896.
Suom. Kirjall. Seuran Kirjapaino Osakeyhtiö.
BRAND.HÄNEN ÄITINSÄ.EINAR, taidemaalari.AGNES.VOUTI.LÄÄKÄRI.ROVASTI.LUKKARI.KOULUMESTARI.GERD.TALONPOIKA.HÄNEN PUOLIKASVUINEN POIKANSA.TOINEN TALONPOIKA.ERÄS NAINEN.TOINEN NAINEN.KIRJURI.PAPPEJA ja VIRKAMIEHIÄ.KANSAA, MIEHIÄ, NAISIA ja LAPSIA.KIUSAAJA ERÄMAASSA.NÄKYMÄTTÖMÄIN KUORO.ÄÄNI.
(Toiminta tapahtuu nykyaikana Norjan länsirannikolla, osaksi eräässä vuonokylässä, osaksi sen ympäristössä.)
(Avoin, lumipeitteinen vuoriseutu. Sankka ja raskas usva; ilma kostea, hämärä.)
BRAND mustassa puvussa, seljässä laukku ja kädessä sauva, hapuilee länttä kohti. TALONPOIKA puolikasvuisine poikineen seuraa häntä jäljempänä.
TALONPOIKA (huutaa).Hoi, vieras! Kovin kiiruhdat!Miss' olet!
BRAND.Täällä.
TALONPOIKA. Uppoat; ei sauvoansa loitommaksi voi nähdä tässä usvasäässä —
POIKA.On railo jäässä!
TALONPOIKA.Railo jäässä!
BRAND.En tietä keksi kauvemmaksi.
TALONPOIKA.Seis, Herran tähden, vieras, seis!Tuo hauras jää sun hautaan veis.
BRAND (kuuntelee).Vait! Kosken kuulen pauhinaa.
TALONPOIKA. Käy virran kuohut meidän alla, — ne kuiluun syöksyy pauhaamalla ja meidät kaikki ahmoaa.
BRAND.Muntäytyyeespäin! Opas, hoi!
TALONPOIKA.Vaan sit'et ihmisvoimin voi.Kas, kuin on tässä heikko jää!Seis, tai sun kuolo yllättää!
BRAND.Muntäytyy— viest' on mahtavan.
TALONPOIKA.On kenen viesti?
BRAND.Jumalan.
TALONPOIKA.Ja ken sä itse?
BRAND.Pappismies.
TALONPOIKA. Voit olla sekin, kukaties; vaan vaikka oisit piispakin, niin käyt sä kuolon kourihin jo ennen päivän koittoa, jos kuilun yli aiot sa. (lähestyy varovasti houkuttaen.) Liet viisas, opinkäynyt myös, mut yli voimais nyt on työs. Äl' ollos jäykkä, ylpeä, meill' yksi vain on elämä; jos hukkaat sen, se minne vie? On eessä peninkulman tie ja usva sankka, kaamea — voit veitsin sitä silpoa.
BRAND. Jos usvaa meillä tiellä lie, ei virvatuli harhaan vie.
TALONPOIKA. Vaan tuolla railot ammottaa, ne meille turmaa ennustaa.
BRAND.Me yli käymme.
TALONPOIKA.Vedenkin?Ken lupaa paljo, vähän täyttää.
BRAND. Josuskot— niin, sen Kristus näyttää voit vettä käydä jalkaisin.
TALONPOIKA. Niin ennen muinoin; mutta nyt näin kuolon helmaan heittäydyt.
BRAND.Siis hyvästi! (aikoo mennä):
TALONPOIKA.Sä sinne jäät!
BRAND. Jos Herran tahto niin on vaan, käyn riemuiten mä kuolemaan.
TALONPOIKA (hiljaa).Hiis vieköön hullut, hurjapäät!
POIKA (puoleksi itkien). Pois käänny, taatto kultainen, tuolt' uhkaa ilma ukkosen.
BRAND (pysähtyy ja lähestyy jälleen). Mies, kuule, äsken sanoithan, sun tyttös päässä lahdelman par'aikaa vuottaa kuolemaa; vaan häntä kuolo kammottaa, jollei hän sua nähdä saa.
TALONPOIKA.Niin, Jumal'auta, viesti ties.
BRAND.Sait tähän päivään aikaa, mies?
Niin sain.
BRAND.Et muuta?
TALONPOIKA.En.
BRAND.No, siis?
TALONPOIKA.En mennä voi, jos veis mun hiis!
BRAND. Mies, ruplaa sata antaa voisit, jos autuaana kuolis hän?
TALONPOIKA.Sen annan.
BRAND.Kaksi?
TALONPOIKA. Mannut, maan mä annan, jos vain tiedon toisit: sai raukka lopun autuaan.
BRAND.Vaan antaisitkos elämän?
TALONPOIKA.Hä? Elämänkö? Veikko, — —!
BRAND.Niin.
TALONPOIKA (kynsii korvallistaan).Ei mennä sentään joutaviin!Nimessä Jeesus Kristuksen,ken hoitais vaimon, lapset, — ken?
BRAND.Äit' oli Jeesuksellakin.
TALONPOIKA. Mut se ol' ennen muinoisin, kun nähtiin moni ihme, taika; vaan nyt on meillä toinen aika.
BRAND. Noin et käy tietä elämän; et tunne Luojaas, ei sua hän.
TALONPOIKA.Oot kova mies.
POIKA (vetää isäänsä käsivarresta).Pois isä, hoi!
TALONPOIKA.Niin, niin, vaanhänt'en jättää voi.
BRAND.Et voi?
TALONPOIKA. Näät sun jos jättäisin nyt yön ja usvan vaaroihin ja kylällä kun kerrottais, ett' oltiin me sun seuranais, niin saisin haasteen käräjiin — Jos uppoot suohon, railohon, mä rautoihin saan tuomion.
BRAND.Sä Luojas tähden kärsit niin.
TALONPOIKA.Hiis muiden tähden kärsi tässä,on huolta kullai elämässä.Pois tule!
BRAND.En.
(Kaukaa kuuluu jylhää jyminää).
POIKA (kirkaisee).Se vyöry on!
BRAND (talonpojalle, joka on tarttunut häneen käsiksi).Heit' irti!
TALONPOIKA.En.
BRAND.Heit' irti!
POIKA.Pois!
TALONPOIKA (painiskelee BRANDin kanssa).En heitä, vaikka lempo ois! —
BRAND (riuhtautuu irti ja heittää talonpojan maahan). Se juuri, jota huudat niin, sun kyllä viekin helvettiin.
(Poistuu.)
TALONPOIKA (istuu hieroen käsivarttaan).Se vasta pappi, lempo vie!Vaan Luojan työt' ei tämä lie.(huutaa noustessaan).Hoi, pappi!
POIKA.Hän on tuolla noin!
TALONPOIKA.Niin, niin, mä hänet nähdä voin.(Huutaa uudestaan.)Hoi, kuule, tokko muistat sa,miss' erkausimme polulta!
BRAND. Ei sulle tarvis osviittaa — sä käyt jo tietä laveaa.
TALONPOIKA. Jumala suokoon, ett' ois niin, me suojiin päästäis lämpimiin.
(Poistuu poikansa kanssa itään päin.)
BRAND (ilmestyy korkeammalla ja kuulostelee sinnepäin, mihin talonpoika katosi).
Tuo raukka kotiin kyhnystää —! Jos hällä tahdon voimaa ois jakykyvain ois hältä pois, niin voisin tietään lyhentää; ja verisinkin varpahin mä häntä riemuin kantaisin. Mut avun turhan sille soi, ken sit' ei tahdo, mit' ei voi. (Käy edemmäs.) Niin henki, henki; sepä vasta on muka kallis maailmasta! Se raukastakin niin on kallis, ettei hän hengen mennä sallis, ikäänkuin autuus ihmisten ois hintahänenhengellen. Hän, Luoja nähköön, paljo päästäis, vaan hengen, hengen — sen hän säästäis. (Hymyilee kuin muistelmissaan.) Mä muistan lasna seikkaa kaksi ne naurutaudin mulle toi; ja koulutäti nuoskeaksi hän seljän silloin piiskaroi. Mä nauroin miettiessäin, että ois yökkö, joka pelkäis yötä, ja kala kammoovainen vettä. — Ja vaikka kuin mä teinkin työtä, en saanut näitä mielestäin; ne väikkyi aina edessäin. Ja missä naurutaudin syy? Se siinä juuri ilmestyy, ett' toista on, kuin tulis olla, ja täytyy kantaa kuorma vain, vaan tekee senkin vaikertain. Tuon kumman yökön, kalan lainen on melkein joka kansalainen. Kun syvyyden hän luotiin työhön ja elon raskaan mustaan yöhön, niin yö nyt häntä peljättää. Hän kuilun kitaa säikähtää ja pelkää tähtitaivastansa ja huutaa päivää tuskassansa. (Seisahtuu hetkeksi, hämmästyy ja kuuntelee.) Mä mitä kuulen? Laulu soi ja nauru sekaan ilkamoi. Kas nyt: hurraa! soi vuoritiellä, ja toinen, kolmas kerta siellä. Jo koittaa päivä, usvat haihtuu ja pimeys vuoristoksi vaihtuu. Nään tuolla joukon iloisen nyt huomenkoissa kukkulalla ja varjot leikkii lännen alla — siin' ero tehdään kätellen. Muut itään käy, sen nähdä voin, vain kaksi länteen loittonee; nyt viime tervehdys! kas noin, siell' lakit, huivit lentelee. (Aurinko tulee yhä selvemmin usvista esille, BRAND seisoo kauvan äänetönnä katsellen tulijoita.) Nyt kultaa heidät valonvyö. Ja on kuin tieltään väistyis yö, lois kangas kanervoitaan teille ja taivas hymyileisi heille. Kai sisarukset. Käsikkäin he kangastietä tepsuttaapi, töin impi maata koskettaapi ja mies on norjin, mitä näin. Nyt tyttö väistyi, kaikkos pois, kun toinen syleillynnä ois; he leikkii, kilvan karkeloi ja nauru niinkuin laulu soi.
(EINAR ja AGNES keveissä matkapuvuissa, hengästyneinä ja lämpiminä tulevat veikeillen lakeuden poikki. Usva on haihtunut; kirkas suviaamu heloittelee tuntureilla.)
EINAR. Kesäperhoni, Agnes, sä kultaisin, sinut leikiten kiinni jos saisin! kudon verkon mä hienon ja silmukat teen sulolauluin tenhoavaisin.
AGNES (tanssii takaperin edellä ja väistyy aina hänen tieltään). Kesäperho jos lien minä hentoisin, suo juoda mun kukkien mettä, ja jos sinä leikkikin valmis liet, mua pyydä kuin virtojen vettä.
EINAR. Kesäperhoni, Agnes, sä kultaisin, on verkko jo valmiina mulla, ei auta nyt karkelo keijuisen — on ansa jo kaulassa sulla!
AGNES. Kesäperho jos välkkyväsiipinen lien, minä leikissä leijaten häilyn, ja verkkoosi hienoon jos minut saat, toki kai minä siiviltä säilyn?
EINAR. Käsin hellin mä kantelen perhostain ja sen rintani pohjahan telkeen; elinpäiväsi siellä sä leikkiä voit iloluontosi armahan elkeen.
(Huomaamattansa ovat he lähestyneet jyrkkää kallionkulmaaja seisovat nyt sen reunalla.)
BRAND (huutaa heille).Seis, seis! Te kuiluun suistutten!
EINAR.Ken huutaa?
AGNES (viittaa ylös).Kas!
BRAND.Seis paikallenne!Siin' onhan reunat kuilujenjo aivan alla jalkojenne.
EINAR (kietoo käsivartensa Agneksen vyötäisille ja huutaa nauraen).Ei hätää meillä molemmilla!
AGNES.Meill' onhan elo leikitellä!
EINAR. Kuin perhot päivän heltehellä me tuhat vuotta kisasilla.
BRAND.Vai silloin uppootte te vasta?
AGNES (heiluttaa harsoaan).Ei, silloin tuonne maailmasta.
EINAR. Vuostuhat ensin riemuitaan; häälamput loistaa joka ilta ja kun me lähtään hippasilta —
BRAND.Niin sitten?
EINAR.Taivoon palataan.
BRAND.Vai niin, kai tullettekin sieltä?
EIRAR.Niin tietysti — ja pois nyt tieltä!
AGNES. Mut sentään kaikkein suorimmin vain laaksost' tuolla vuoren alla.
BRAND. Vaan tuonnottain kun katselin, näin teidät kosken kaltahalla.
EINAR. Niin, siellä äsken erottiin me ystävistä parhaimmista; me sylitysten suudeltiin ja juotiin nuoruusmuistelmista. Sä alas tullos! Kerron sulle kuin meitä Herra hemmottaa ja kuin Hän ain' on hyvä mulle —! Hyi, viluinen et olla saa! Kas niin! Suo päivän lämmittää! Oon maalari, se tietäkää, ja se jo kaunis lahja on, kun aatteet saapi lentohon ja värit virkoo elämään kuin kevätperhot siivillään. Mut suurimman mä lahjan sain, kun Agnes huoli lemmestäni! Ma lännest' tulin matkaltain ja maalireppu seljässäni —
AGNES (vilkkaasti). Hän oli reipas, voimakas kuin voittorikkain kuningas ja taisi tuhat lauleloita, niin soinnukkaita, ihanoita!
EINAR. Mun ilmestyissä seutuville ol' Agnes tullut vieraisille. Hän etsi ilmaa vuoriston ja metsää, päivää auringon. Mun tänne Luojan ääni toi: sä kauneus etsi kankahilta ja metsävirran vieruksilta tai sieltä, missä taivaan rantaa vapauden tuuli pilvet kantaa! — Näin rinnassani sävel soi. Tein silloin taulun parhaimpani: loin ruusunsulot poskipäille ja silmiin onnen voittamani ja huulet, auvon hymyn näille —
AGNES. Vaan mitä loit, et nähnytkään — joit elon maljan sokeasti, ja hankit taaskin lähtemään ja tartuit sauvaan rotevasti —
EINAR. Mi liekkin silloin muistuttanut: sä kosinnan oot unhottanut! Mä kosin, suostumuksen sain ja nyt on Agnes omanain. Ja tohtori, hän riemastui ja aallokossa onnen ui; me päivää kolme juhlittiin ja laulettiin ja tanssittiin ja nuoret kunnan pastorista ja voudista ja tuomarista ol' illat siellä. Kartanon kun heitin kera nuorison, ei loppu tullut juomingille; näät ahon poikki tunturille he seuras kanssa lippujen ja köynnösniekka hattujen.
AGNES. Me karkeloitiin kaikki tässä näin parittain tai ympyrässä.
EINAR.Ja onnen maljat tyhjettiin —
AGNES.Ja kesä-ilta laulettiin —
EINAR. Ja pohjan usma väistyi pois, kuin meitä palvellut se ois.
BRAND.Nyt minne matka —?
EINAR.Kylällen.
AGNES.Mun koti siell' on lapsuuden.
EINAR. Mut ensin käymme kukkuloilla ja sitten vuonon pohjukkaan; me häihin Ägir-valjakoilla näin kiidätämme appelaan, — ja sieltä kohti länttä saamme kuin ensi retken joutsenet —!
BRAND.Ja siellä —?
EINAR. Siell' on onnelamme, on ääretön kuin toivehet tuo sadunkaunis kultalamme. Näät tänään, suvisunnuntaina, vaikk' kankahalla, papitonna, elämä suotiin surutonna näin karkeloida onnekkaina.
BRAND.Sen kuka soi?
EINAR. Tuo seura nuorten. Ja joka myrskytuuli vuorten se kera maljain manattiin pois onneamme uhkaamasta, pois toivojemme kultalasta. Pois sanat myöskin suudeltiin, ne, jotka myrskyn tuoda vois, ja matkallemme toivottiin, ett' ilo aina kolmas ois.
BRAND.Jää Herran haltuun!
(Aikoo lähteä.)
EINAR (hämmästyy ja tarkastaa häntä lähemmin). Kuuleppas! kun tarkastelen kasvojas, niin tuntuu —
BRAND (kylmästi).Teitä tunne en.
EINAR. Vaan kuitenkin, kun katselen — me koulu-aikaan, muistelen —
BRAND. Niin, koulututut kukaties; vaan koulupoika nyt on mies.
EINAR (ajatellen itsekseen).Sehänkötoden totta ois?(Huudahtaa äkkiä)Se onhan Brand, no, myönnä pois!
BRAND.Sun tunsin ensi hetkestä.
EINAR. No terve, terve, ystävä! Vaan katsos tänne! Tuommoinen sä olit aina ennenkin: ijäti itsekylläinen, et tullut koskaan kisoihin.
BRAND. Mä olin vieras joukossanne — ja eteläistä luontoanne en tuntenut; se toist' on maata kuin minä, lapsi vuoriston; en perhona mä lentää saata, mun kehto kukkuloilla on.
EINAR.Sun kotis eikös tänne näy?
BRAND.Sen kautta juuri tieni käy.
EINAR.Senkauttako? Siis täältä pois?
BRAND.Niinohisiitä matka ois.
EINAR.Sä olet pappi?
BRAND (hymyilee).Kappalainen.Kuin metsän jänö juoksevainenmä asun milloin missäkin.
EINAR.Ja nyt sun tiesi minne antaa?
BRAND (nopeasti, vaan tylysti).Sit' ällös kysy?
EINAR.Kuinka niin?
BRAND (muuttaa ääntänsä). Se laiva, joka teidät kantaa, vie minut myöskin mukanaan.
EINAR.Mun sulhasorhi! Hei, hurraa!Hän meidän kanssa matkustaa.
BRAND.Mut minä hautajaisiin saan.
AGNES.Ken kuollut on?
EINAR.Ken haudataan?
BRAND.Sä kutsuit häntä Luojaksesi.
AGNES (väistyy).Pois, Einar!
EINAR (Brandille).Kautta autuutesi
BRAND. Jumala orjain, mammonan jo vihdoin joutaa hautahan. Nyt koittaa päivä, poistuu yö, ja päättyy Hänen päivätyö. On aika teidän oivaltaa, tuo vanhusparka sairastaa.
EINAR.Sä itse, Brand, oot sairas mies!
BRAND. Niin sulle näyttää, kukaties. Mut terve, reipas kuitenkin kuin honka, joka latvuksin noin ilman kupukantta piirtää. Vaan aika, joka vuoret siirtää, On sairas nyt ja ärryksellä. Vain kuherrella, leikitellä nyt tahdotaan; ja uskotaan noin puolittain; mut annas vaan, kun katse selvä tulis olla, on koko polvi hunningolla. Ja yhden lastattaisiin selkään nyt koko elon taakka, pelkään, hän muka otti huolet pois, ja kärsi suuren rangaistuksen, ett' teidän helppo olla ois, sais toiset tanssiin oikeutuksen; — niin, tanssi vain, mut minne päin, On toinen seikka, ystäväin.
EINAR. Tuon ymmärrän mä sävelen, se vanha viisu pappien; sä kuulut nuorten lahkohon, jost' elo, ilo turhaa on; se helvetillä maailman myös tahtois häätää tuhkahan.
BRAND. En ole kirkon kyytiruuna, en puhu pappein saarnasuuna, en ehkä kristitty mä lie. Mut tiedän vain, mä olen mies, ja syövän tunnen myös kenties, mi meiltä ydinvoiman vie.
EINAR (hymyilee). En kuullut ennen milloinkaan, ett' elon riemu pilaa maan.
BRAND. Se sit' ei teekkään; riemu ei se ollut, joka voiman vei. Jos kerran aiot riemuita, niin nauti iltaan aamusta, vaan ällös nyt sä ollos toista kuin jälkeen vuoden, puolentoista. Mit' olet, ollos kokonaan, ei miesi taivu jakamaan. On aate selvä Bacchuski, mut irvikuva juomari; Sileenus myös on ihana, mut ruma lallusjuoppona. Käy vain sä järvi järveltä, kysele miesi mieheltä, niin kuulet, kukin tapoihin on hiukan itsekutakin. On sunnuntaiksi vakavuutta ja hiukan isäin uskoa, on illatsuissa iloisuutta, kuin oltiin isäin aikana — on lämpöäkin sydämmissä, kun lauleskellaan sävelissä, mitenkä kansa piskuinen on vapaa lailla isien; kun luvataan, niin tuhlataan, kun täytetään, niin tingitään, ja kun on yhteiskysymys, niin ollaan sanoin ilkimys. Mut ansioissa, vioissaan ain' ollaan osittaisin vaan. Vain murtoluku pientä, suurta, ei pahaa eikä hyvää juurta; näin menee kaikki alle penkin; näät osa tappaa jäännöksenkin.
EINAR. On pilkanteko helppoa, mut sääli sentään kaunista —
BRAND.Niin kyllä, — vaan ei tervehintä.
EINAR. No niin, me kansaa syntisintä ett' ollaan, siihen suostun kyllä; mut millä kumman hyppelyllä sä tästä joudut Jumalaan, mi muka uuteen vaihdetaan?
BRAND. Oot taiteilija, ystävä, sun Jumalas, se näytäppä! Sa oothan hänet maalannut ja sillä monta hurmannut. Hän sinust' on kai vanha mies?
EINAR.No niin?
BRAND. Ja harmaa kukaties? Siis harmaa, ukko kaljupää ja parta hohtava kuin jää, ja lempeä, mut siksi tuima, ett' toki pelkää lapsi huima. Sä teitkö hälle tohvelitkin? en väitä poikki enkä pitkin, mut kalotti ja kakkulat, ne hälle varmaan sopivat.
EINAR (vihaisesti).Mit' tarkoitat?
BRAND. Tuo juuri on Jumala kansan, alhaison. Katoolisest' on Kristus lapsi, vain avuttuutta, viattuutta ja teist' on Luoja harmaahapsi, mi puuttuu voimaa, tarmokkuutta. Kuin paavillakin vallastansa on kohta yksin avaimensa, niin myöskin Herra voimassansa on viety turviin kirkkojensa; elämä toist' on, usko toista, ei välijuovaa kenkään poista; jos onkin henki kokonaista, niin elo sentään puolittaista. Ja siksi moinen heikko kansa, myös heikoks kuvaa Jumalansa, kun herpoo heimon voima niin, se Luojan pukee kalottiin. Jumala tuo ei ole mun! Mun myrsky on, vain tuuli sun. Mun tammi vankka, näre ei, min tuulet tahoillensa vei; kuin Herkkuleen on voima sen, ei vaappuvaisen vanhuksen, jymyllä ukkos-salamain myös keskelt' orjantappurain hän puhui kerran Moosekselle kuin jättiläinen kääpiölle. Ja Gibeoonin laaksossa hän auringonkin seisahutti, ja ihmetöitä luomalla hän kansat voitti, kauhistutti, hän vieläi ihmetöitä lois, jos kansa vain ei veltto ois.
EINAR (hymyillen epävarmana).Sinäkö kansan uudistat?
BRAND. Niin teenkin, totta tosiaan — nuo kurjat miestä kaipaavat, ma synnyin siksi maailmaan.
EINAR (ravistaen päätään). Jos päre hiukan sauhuaa, sen viisas sammuttaapi vasta, kun lyhtyhynsä valon saa; vain uus vie vanhan maailmasta.
BRAND. En uutta luoda tahdokkaan, ikuisen vanhan voimaan vaan; en kirkkoja, en dogmejansa ma tahdo tehdä vahvemmiksi, ne ihmistyöt' on alkuansa ja lopun myöskin juuri siksi ne ihmiskätten kautta saa. Näät kaikki luotu katoaa; sen ruoste raiskaa, syöpi koi, se siksi väistyäkin voi, kun uudet muodot mullistaa. Mut yks on aina ennallaan: tää ikihenki onpi maan, se orjuudesta kahleiden sai eloon kera keväimen, mi lihan vallast' uskollansa nous hengen luokse, kotiansa. Tuo henki pois on hutiloitu, se vanhan uskon kautt' on voitu; — mut näistä sielun sirpaleista ja paikatuista kappaleista ja näistä päistä, käsistä on kokonaisuus syntyvä, ja Herra miehen nähdä voi taas nuorra, joksi muinoin loi hän Aataminsa.
EINAR (keskeyttäen). Paras lie, jos eroamme.
BRAND. Tuoss' on tie, mi lännen kautta vuonoon vie ma pohjoist' tulen polkua.
EINAR.Hyvästi, pappi ankara!
BRAND (laskeutuessaan takaisin kääntyen). Eroita valo virvasta,elämäsuurt' on taidetta.
EINAR (väistävällä kädenliikkeellä). Niin, mullistellos kaikki vaan, ma uskon vanhaan Jumalaan.
BRAND. Ja sinä sauvat hälle kanna, mun vanhus hautaan viedä anna.
(Laskeutuu polkua).
EINAR (jää äänetönnä katsomaan Brandin jälkeen).
AGNES (seisoo ajatuksissaan, säpsähtää äkkiä, näyttää levottomalta ja kysyy):
Painuiko päivä?
EINAR. Auringon vain eteen pilvi tullut on.
AGNES.Tääll' on niin kylmä.
EINAR.Tuulonenkai jäähdytti sun poskuen.Täss' onpi tie.
AGNES. Voi kuinka, huu, tuo vuori myötään tummentuu.
EINAR. Sä sit' et nähnyt laulultamme, Brand peloitti sun sanoillaan, tuo pappi menköön menojaan; me jälleen leikin aloitamme.
AGNES.Ei nyt, mä oon niin väsyksissä.
EINAR. Niin totta puhuin minäkin, — ja vuoritie on lietyksissä, voit ehkä luistaa kuiluihin. Vaan kun me päästään kallioista, on kulkummekin vallan toista: me karkeloimme hurjemmin kuin ennen koskaan, uhemmin. Kas, Agnes, juovaa sinervää, min päivän kulta kimmeltää; nyt tummuu se, nyt hymyilee, nyt kellertää, nyt hopeilee, on raitis, aava ulappa, min näät sä tuolla kaukana! Ja näätkös mustan sauhunkin, mi haihtuu tuonne pilvihin? Ja pilkun mustan päällä ve'en, se jättää juuri salmekkeen? Se onpi laiva — sun ja mun! Se kääntyy vuonon valkamaan, kun päästään päivän laskuhun se meidät viepi kannellaan. Nyt painuu purppur-aaltohon äskeinen usva vuoriston — Kas, Agnes, tuota taivasta?
AGNES (tuijottaa ajatuksissaan eteensä).Niin, niin. Vaan, Einar, näitkö sä —?
EINAR.Mä mitä näinkö?
AGNES (häneen katsomatta ja hiljaa kuin kirkossa). Pulmissansa hän kuinka kasvoi sanoistansa.
(Menee alas vuoritietä, EINAR seuraa häntä.)
(Tunturirinnettä kulkeva tie, jonka oikealla puolen on syvä kuilu. Vuoren yläpuolella ja takana häämöittää korkeampia tuntureita lumipeitteisine kukkuloineen.)
BRAND (ilmestyy polulle ylhäällä vuoristossa, laskeutuu sitä ja pysähtyy puolitiehen eräälle ulkonevalle kallionkielekkeelle, jolta katselee alas kuiluun).
Tutut seudut lapsuuden! Joka pensaan, kujasen, harjun, koivut harjun alla, vanhan kirkon oikealla, jokivarret, männyn kanssa, kaikki tunnen vanhastansa. Sentään kaikki synkemmältä näyttää nyt ja pienemmältä: vuoren vyöryt pahemmin uhkaa lumikinoksin taivon juovaa soukennellen, horjuu, uhkaa, varjostaa nietosharjat ahdistellen — päivyttäkin varastaa. (Istahtaa ja katselee ulapalle.) Vuono. Sekin oliko ruma, ahdas silloin jo? Peljäten kai tuulispäätä merivenheet pitää säätä; tuolla vallan rantamalla laituri on aitan alla — sitten talo punainen. Se on Kiviniemen lesken. Laps ja äiti kahden kesken, — muistan selvään kyllä sen. Siellä rannan kivikolla sieluni sai yksin olla. Rintaa tuska ahdistaa, kun vain mulle mieleen saa: tuo on mulle sukulainen, jolle kaikk' on kulta mainen. Mitä suurta tahdoin ennen, vilkkuu nyt kuin harson kautta, voiman, pontevuuden mennen sielu on kuin raskas lautta; maakin luisuu jalkain alta, itse tunnun vierahalta — Oon kuin orja, pehmyt kuona, tai kuin Simson porton luona. (Katsoo alas laaksoon.) Mikäs mellakka on tuolla? Solat, kujat täynn' on vasta miestä, vaimonpuolta, lasta. Kivikoita, mäkilöitä kiertää siellä ihmisvöitä, kunnes nousee notkelmasta vanhan kirkon tuolla puolla. (Nousee.) Tunnen teidät pohjaltaan veltot sielut, orjat maan! Siipisadot rukouksenne taikka tuskan huudot nuo näyttää heikon sydämmenne — ei ne nouse Luojan luo. Muut' ei teillä olekkaan kuin tuo neljäs käsky vaan. Se on teillä turvananne, siin' on teidän suoja uus, siin' on miesten pontevuus, haaksirikko velttoisuus — jäännös koko uskostanne. Tästä onkalosta pois, ilma on kuin haudan ois, — tääll' ei tunnu tuulonen, liehu lippu vapauden.
(Aikoo mennä; kivi sinkoaa ylhäältäja vierii vallan hänen viereensä.)
BRAND (huutaa ylös).Hoi, kuka siellä kivittää?
(GERD, viisitoistavuotinen tyttönen, juokseevuorten huipulla kiviä esiliinassaan.)
GERD.Se sattui, koska huusi hän.
(Heittää taas.)
BRAND.Laps', heitä pois tuo viskelys!
GERD.Se tuolla istuu, iljetys,ja pyrstöänsä levittää!(Heittää taas ja huutaa.)Se lentää taaskin tänne päin!Hoi, auttakaa, se viepi näin!
BRAND.Jumalan tähden!
GERD.Ken on täällä?Sss! nyt se lentää päämme päällä.
BRAND.Se? Mikä lentää?
GERD.Haukka tuo.
BRAND.Häh? Haukka? Sit' en nähnytkään.
GERD. Kas, suuri, ruma lintu tuo, joll' onpi heltta halki pään ja punarenkaat silmillään.
BRAND.On minne matka?
GERD.Kirkkoon.
BRAND.Yksin?No, sitten käymme ystävyksin.
GERD (viittaa ylös).En usko, mun käy tuonne tieni.
BRAND (viittaa alaspäin).Mut tuollahan on kirkko kai?
GERD (katsoo häneen halveksivasti hymyillen ja viittaa alas).Niin tuoko?
BRAND.Niin.
GERDOn kirkko, vai?
BRAND.Ka, miks'ei.
GERD.Ei, se on niin pieni.
BRAND.No, missäs näit sä suuremman?
GERD.Niin suuremmanko? Tuolla vaan!
(Viittaa ylös.)
BRAND.Vai sinne käy sun kirkkotie?Vaan sehän vuoristohon vie.
GERD. Vaan sentään sinne tehty on muu kirkko keskeen iljangon.
BRAND. Vai iljangon? Nyt ymmärrän! Niin, päällä vuoren nystyrän on luola, lunta pohjallaan, sen muistan kyllä vanhastaan. Jääkirkoks sen he kutsuivat ja monet kummat tarinat ma lasna kuulin kirkostas; on mättäät siellä lattias ja luminietos kattonas — se luolan suuren muodostaa, min vuorenkieli kannattaa.
GERD. Niin, sill' on muoto iljangon, vaan sittenkin se kirkko on.
BRAND. Sä sinne ellös koskaan käy; sen heikkous kyll' ei päälle näy, vaan pyssynlaukaus, tuuli voi —
GERD (häntä kuuntelematta). Käy peuralaumaa katsomaan, min vyöryt veivät mukanaan, mut tulva taas sen ilmi toi.
BRAND.Sä pysy poissa luolan luota!
GERD (viittaa alas).Sä väistä rakennusta tuota!
BRAND.Jumalan haltuun!
GERD. Myötä saa! Näät siellä kosket messuaa ja tuulet saarnaa vuoriston; sun vuoroin kylmä, kuuma on. Mut haukka vaan ei pääse sille, se lentää tuonne tunturille, ja istuu siellä myrskysäässä kuin kukko kirkkoviirin päässä.
BRAND. On hurja ties ja sielus sun kuin soitto viulun rikotun, on halju halju, vaikka vääntäis, mutpahan hyväksehkä kääntäis.
GERD. Tuoss' on se taaskin siipineen! Kun saisi seinät suojakseen! mä riennän kirkkoon, hyväst' jää, se pahuus tuossa viilettää! (huutaa): Kivellä saat, jos koitat tulla! Jos sull' on kynnet, oks' on mulla!
(Pakenee ylös tunturille.)
BRAND (vaitiolon jälkeen). On tuokin muka kirkkomies! mik' onpi parhain, ken sen ties? Ken kiitää eespäin hurjimmasti kotoa kauas hautaan asti,kevytkömielikukkineen, mi leikkii luona jyrkänteen vai veltto, joka kuhnustaa ja muiden teitä tallustaa tai ehkähurjalennossaan, mi kauniin luopi rumastaan? — Siis nyt on taistokysymys: pois koko kolmiyhdistys! Ma työni tiedän; tuolta jo se välkkyy niinkuin aurinko, mi halki usvan vilkuttaa. Jos sorretuksi nuo mä saan, niin palaa onni maailmaan ja surman syöpä kaikkoaa! Siis työhön! säilä huotrastaan! nyt taivaan vuoksi taistellaan!
(Laskeutuu alas kylään.)
(Vuono jyrkkine vuoriseinämineen. Vanha, ränstynyt kirkko pienellä kummulla läheistössä. Myrsky lähenee.)
Kansaa, miehiä, naisia ja lapsia on joukottain rannalla ja mäkilöillä. VOUTI istuu keskellä näyttämöä kivellä; KIRJURI auttaa häntä siemenjyväin ja elintarpeiden jaossa. EINAR ja AGNES seisovat joukon ympäröimänä hiukan loitompana. Muutamia venheitä keinuu vuonolla, BRAND tulee kirkkomäelle kenenkään huomaamatta.
EKÄS MIES (tunkeutuu kansan keskestä).Pois tieltä!
EKÄS NAINEN.Viel' ei vuoro sun!
MIES (tyrkkää hänet syrjään).Pois tieltä! (tunkeutuu voudin luo) täss' on säkki siis!
VOUTI.Sä varro!
MIES.Kotiin täytyy mun,Siell' lasta itkee neljä, viis!
VOUTI (leikillisesti).Et määrää tarkoin tunnekkaan?
MIES.Kun läksin, yks jäi kuolemaan.
VOUTI.Odota! listassa kai liet?Et; — kyllä. Siis sä saakkus viet.(Kirjurille.)Ja'a kuutoselle annokset!Soh, vartokaahan, ihmiset!Nils Snemyr!
ERÄS MIES.Täällä!
VOUTI.Tällä kertaasaat niukemmin sä puolta vertaa.Teit' onhan vähemmän?
MIES.Niin on,Juur' Ragnhild vaipui kuolohon.
VOUTI (kirjoittaa ylös).Yks poissa. Säästön eestään löytää.(Miehelle joka poistuu.)Mut älä sentään kohta töytäätaas uusiin naimisiin.
KIRJURI (nauraa).He, hee!
VOUTI (terävästi).Sä niille naurat?
KIRJURI. Vouti kun noin naljaella suvaitsee.
VOUTI.Ei täällä nauraa sovi sun!On leikki lääke suruhun.
EINAR (tulee Agneksen kanssa esille joukosta). Nyt taskut kaikk' on tyhjät jo ja kukkaro ja lompakko; — jos mielin alkaa matkani, mä panttaan kellon, keppini.
VOUTI. Saavuitte aikaan oikeaan. Ma kokoon tuiki vähän sain, se hätään tällaiseen ei riitä; jos köyhä köyhist' aitoistaan jakaakin vaikka puolittain, niin riittämään ei kartu siitä. (Huomaa Brandin ja viittaa ylös.) Yks vielä! terve tulemaan! Nyt kuulkaa, ellette jo tiedä, sai täällä halla viljat viedä ja nälkäkuolo uhkaa meitä, siis auttamaan mä pyydän teitä! Jo varat pyrkii loppumaan vaikk' kalaa viis, ken antaa vois! kai hälle siit' ei haittaa ois.
BRAND. Viistuhatta ei taida auttaa, jos jaat ne epäuskon kautta.
VOUTI. Ken sanan suo, kun köyhä pyytää, se nälkäiselle kiven syytää.
EINAR. Et tunne — onhan mahdotonta — sä tätä kansaa onnetonta! Brand, täällä nälkään näännytään ja rutto raivoo —
BRAND.Sen mä nään.Nuo valjut silmät tulkitsee,ken täällä kansaa tuomitsee.Ja kova sentään voitte olla?
VOUTI.Hän haukkuu meitä almuistamme?
BRAND (laskeutuu väkijoukkoon ja puhuu pontevasti). Jos tääll' ois kaikki rappiolla ja hätä arkipäivän oisi, se sydäntäni viiltää voisi. Ken nelinryömin konttaa maata, sen voi jo eläimeksi taata. Jos viikko vierii hiljaksittain kuin ruumissaatto askelittain, niin silloin käyt jo uskomaan, sun Herra pyyhki kirjastaan. Mut teille suo hän armoansa, kun lyönyt noin on pelvollansa, hän teitä koittaa, hylkää ei, min kalliist' antoi, sen Hän vei —
USEITA ÄÄNIÄ (keskeyttäen häntä uhkaavasti).Hän pilkkaa meitä puutteessamme!
BRAND (ravistaen päätänsä). Mun sydänveret kuohumaan jos nälkähänne saisin vaan, ne soisin kuiviin vuotavan, jos tietäisin sen huotavan! Vaan teitä auttaa synti ois, kun Luoja itse etsii teitä ja suopi murheen kyyneleitä. Näät voimaa aina elinkansa se juopi kyynelvirroistansa, sen katse tylsä terän saapi, mi kaukomaihin kannattaapi, sen tahto veltto oikiaa ja taisto voiton varmistaa; jos miest' ei puute aateloi, hän itkemättä kuolla voi!
ERÄS NAINEN (vuonolle katsoen). Nyt alkaa tuolla myrskysää, kuin synnyttäis sen sanat nää.
TOINEN NAINEN.Hän selvään Herraa pilkkailee!
BRAND.Ei ihmeit' teidän Luoja tee.
NAISET.Kas, myrsky kiihtyy!
ÄÄNIÄ VÄKIJOUKOSTA. Seudultamme me roiston puukoin karkoitamme!
(Väkijoukko kertyy uhkaavana Brandin ympärille.Vouti astuu väliin. Hurjana ja repaleisenajuoksee eräs nainen mäkeä alas.)
NAINEN (huutaa väkijoukkoon).Ken auttaa, kautta Kristuksen?
VOUTI.Sä tarvitset kai annoksen?
NAINEN. Ei leipää nyt ois tarvis mun; tät' aatellessa kauhistun.
VOUTI.Siis mitä? kerro!
NAINEN.Sit' en voi!On missä pappi? — Luoja, oi!
VOUTI.Hän poistui jo!
NAINEN. Voi, kadotus! miks' tullut on tää rangaistus?
BRAND (lähestyy).On täällä yksi, kukaties.
NAINEN (tarttuu häntä käsivarteen).Siis hänet kutsu, hyvä mies!
BRAND.Jos vaivas kerrot, voi hän tulla.
NAINEN.Kas tuolla —
BRAND.Niin?
NAINEN. — on koti luulla ja kolme pientä näännyksissä, niin mieheni — — hän hätäyksissä —
BRAND.No?
NAINEN. Rinnat mull' on kuivuneet, ei auta Luoja, ihmiset — ja pientä nälkä, syöpä söi — se häneen koski, niin hän löi —!
BRAND.Hän löi —!
VÄKIJOUKKO (kauhistuen).Löi omaa lastaan, ui!
NAINEN. Hän työtään kohta kauhistui! Ja katui, ratkes itkemään, sai puukon, viilsi itseään. Voi, hälle sielu pelasta, näin kuolla ei hän uskalla, hän makaa, ruumis vierellään ja huutaa pahaa nimeltään.
BRAND (hiljaa).Siis, täss' on hätä.
EINAR (kalpeana).Hirveätä!
VOUTI.Hän mun ei kuulu hoitolaisiin.
BRAND (väkijoukolle).Ken venheellä mun yli vie?
ERÄS MIES.Sellaista täällä tuskin lie?
VOUTI.Käy polku vuonon rantamaata.
NAINEN.Mut sitäkään ei mennä saata.Mun tullessani äsken juurivei tieltä sillan tulva suuri.
BRAND.Siis venhe reilaan!
ERÄS MIES. Mahdoton on päästä läpi karikon.
ERÄS TOINEN. Kas, kuinka myrsky raivoaa, nyt koko vuono sauhuaa!
KOLMAS. Kun moinen myrsky raivoo milloin, rovasti messut lukee silloin.
BRAND. Kun syntinen käy kuolemaan, ei myrsky estä auttajaa.
(Laskeutuu erääseen venheeseen ja irroittaa purjeen.)
Kai venhees kestää?
OMISTAJA.Kyllä, vaan —
BRAND.Se mukaan, joka uskaltaa.
ERÄS MIES.En lähde minä.
TOINEN MIES.Enkä mie!
USEAT.Se oiskin selvä kuolontie!
BRAND. EiteidänHerra auttaiskaan, mäomaanluotan Jumalaan.
NAINEN (käsiänsä väännellen).Hän kuolee ilman lohdutusta!
BRAND (huutaa veneestä). Josyhdell'ois vaan uskallusta, ett' äyskärin ja nuoran hoitais, me tästä varmaan päästä voitais Yks antajista tänne tuokaa, hädässä henkennekin suokaa!
USEAT (väistyen takaisin).Se liikaa on!
JOKU JOUKOSTA (uhkaavasti).Pois, maalle, pois!Tuo liikaa Herran pilkkaa ois!
USEITA ÄÄNIÄ.Kas, myrsky kiihtyy!
TOISET.Katkes nuora!
BRAND (pitää keksillä rannasta kiinni ja huutaa äskeiselle vieraalle naiselle).
Sa tullos siis, on tästä suora.
NAINEN (peräytyy).Minäkö? kun ei miehet voi —?
BRAND.He jääkööt!
NAINEN.Min' en voi, en voi!
BRAND.Et voi?
NAINEN.Ja entäs lapset mun —!
BRAND (hymyillen).On heikko, vaimo, uskos sun!
AGNES (kääntyy hohtavin poskin äkkiä Einariin, laskee kätensä hänen käsivarrelleen ja sanoo).
Säkaikkikuulit!
EINAR.Hän on mies!
AGNES.Nyt, Herran nimeen, tiedät ties!(Huutaa Brandille.)Yks tääll' on kyllin arvokassun tielläs olla auttajas!
BRAND.Hän tulkoon!
EINAR (kalpeana).Minä?
AGNES.Sinä juuri!Jos suur' on työ, on uhri suuri!
EINAR. Jos sua kohdannut en oisi, en tässä kauvan eperoisi —
AGNES (peljäten).Vaan nyt!
EINAR. Nyt sit' en voi, en saata, on elo kallis, minä nuori.
AGNES (peräytyen).Siis kiellät!
EINAR.Tuot' en tehdä saata!
AGNES (parahtaen). Nyt välillemme nousi vuori ja vuoren alle merta viis! (Brandille.)Malähden kanssas!
BRAND.Joudu siis!
NAISET (kauhistuen, kun hän juoksee veneeseen).Oi, Jeesus auta!
EINAR (koettaa epätoivoisena estää häntä).Agnes!
KOKO VÄKIJOUKKO (juosten rantaan).Seis!
BRAND.Sun talos missä?
VAIMO (viittaa ulapalle). Ohitseis jos katsot, vallan edessäs!
(Venhe lähtee rannalta.)
EINAR (huutaa heidän jälkeen).Voi, Agnes, muista äitiäs!Pois tullos!
AGNES.Tääll' onkolmenyt!
(Vene laskee purjeissa. Väki keräytyy kukkuloilleja katselee jännityksellä heidän jälkeensä.)
ERÄS MIES.Hän niemen kiertää!
TOINEN.Eipäs!
ENSIMMÄINEN MIES. Noin hän niemen kiers', sen nähdä voin.
TOINEN.Kas tuulispäätä vuoristoin!
VOUTI.Se hält' on hatun pyyhkäissyt!
ERÄS NAINEN. Kuin korpin siipi ilmassa nyt tukka liehuu hurjana!
ENSIMMÄINEN MIES.Ja koko vuono vaahtoaa.
EINAR.Ken myrskyn halki kiljahtaa?
ERÄS NAINEN (viittaa vuoristoon).Se tuli tuolta.
TOINEN NAINEN. Gerd se noille, kai hihkuu vuonon kulkijoille!
ENSIMMÄINEN NAINEN. Hän pukin sarveen puhaltaapi ja noitanuolin ahdistaapi.
TOINEN NAINEN. Nyt pois hän viskas torvenkin ja puhuu pelkkiin sormihin.
ENSIMMÄINEN MIES. Niin, kilju vain sä, noita, siellä, on hällä vahdit tällä tiellä.
TOINEN MIES. Jos kuinka vasta pauhoais, hän minust' aina seuran sais.
ENSIMMÄINEN MIES (Einarille).Ken oli hän?
EINAR.Hän? Pappismies.
TOINEN MIES. Ken ollut lie, sen lempo ties, vaan hän on uljas, hän on mies.
ENSIMMÄINEN MIES.Kas, siinä meille pappi ois!
USEAT.Niin, siinä meille pappi ois!
(Hajautuvat mäkilöille.)
VOUTI (kokoilee paperinsa ja kirjansa). Se muodotont' on kuitenkin sekauta toisten tehtäviin ja vielä henki uskaltaa, vaikk' ei oo, mikä aiheuttaa. — Ma myöskin tehtäväni teen, sisällä oman alueen.
(Menee.)
(Niemi torpan edustalla. Myöhään päivällä.Vuono on kirkas ja tyyni.)
AGNES istuu alhaalla rannalla. Hetkisen kuluttuatulee ulos ovesta.
BRAND. Nyt hän kuoli, voikin kuolla, pois sai kauhu otsaltaan; nyt hän lepää rauhassaan niinkuin kirkas vuono tuolla. Voiko liekki virvan heikon päiväks saada syksy-yön? Muodoltaan hän mustan peikon tunsi, tiesi julman työn — sen, min suulla julki saa, sen, min käsin koskettaa, mikä ryöstää mainehen: lasta kohtaan rikoksen. Mutta niitä, jotka siellä istui pelko katseessansa niinkuin linnut kytän tiellä, hiljaa liesinurkassansa —niitä, jotka katsoi vaan ollen vallan tajultaan —niitä, joiden sieluihin syöpyi tahra kestävin, jot' ei aika huuhdo pois, vaikka tukkaan lunta tois —niitä, joiden elon lähde on tään julman muiston tähdeniitä, joilta rikos tää elon onnen ryvettää, — joilla tult' ei saata olla polttaa muistot roviolla — niit' ei nähdä voinut hän, joille jätti tehtävän: työnsä jälkiselvityksen. Näistä ehkä kuitenkin uus käy polvi syntihin. Miksi? teen mä kysymyksen. Vastuun siihen julman saan: taattohon on lapset vaan! Mikä ilman rangaistusta jää ja saapi armoitusta? Missä alkaa vastuu sitten eestä kunkin osingon? Mikä oikeus tuomaritten lausuu vihdoin tuomion? Ken se tutkii, todistaa, kun on kaikki syylliset; todistukset tuhruiset ken se julki tuoda saa? Käykö silloin vastaus: taaton velkaa kaikki on? — Kuilunsyvä arvoitus, miss' on selko sokkelon? Mutta kuilun kaltahalla tanssii joukko, hauta alla; luulis sielut valtaa kauhu! Vaan eiykskäänymmärrä joukost' tästä hurjimmasta, jonka hurmaa tanssin pauhu, minkä synnin vuoren vasta nostaa sana:elämä!
(Muutamia talonpoikia tulee talon takaaja lähestyy Brandia.)
ENSIMMÄINEN MIES.Me kyllä toiste kohdataan.
BRAND.Ei apu tarpeen, hän jo kuoli.
MIES. Niin,hältäpäättyi tuska, huoli, vaan kolme viel' on tuvassaan.
BRAND.Ja siis —?
Me vähist' almuistamme nyt toimme hiukan mukanamme.
BRAND. Eloa vaille antamus ei ole mikään uhraus.
MIES. Jos hengenvaarass' oisi nyt hän, jonka työ on päättynyt, ja ulapalta huudon päästäis, ma myöskään henkeäin en säästäis.
BRAND.Vaan sielun huuto turhaan kaikaa?
MIES.Ei leipähuolet anna aikaa.
BRAND. No, niinpä katsees käännäkkin sä vallan leipähuolihin; nyt silmäs karsaat katsoo kieroon: näät toinen valoon, taivahalle, ja toinen maahan, mullan lieroon; ja itse käyt sä ikeen alle.
MIES. Mä luulin, että neuvos ois: tuon ikeen alta kaikki pois!
BRAND.Niin, jos sä voit.
MIES.On valta teillä.
BRAND.Mulla?
MIES. Niin mont' on ollut meillä, tiensanoillaanhe kyllä näytit, vaan sinä sanas myöskintäytit.
BRAND.Sä tarkoitat?
MIES. Ei sanat suuret ne kasva niinkuin teon juuret; me tosimiestäkauvan ha'imme, nyt miehen työn me nähdä saimme.
BRAND (levotonna):Siis pyydät?
MIES.Meille pastoriksi.
BRAND.Ma? tänne?
MIES. Niin; sen teemme siksi, kun meiltä juuri pappi kuoli.
BRAND.Mä tiedän —
MIES. Vauras tämä puoli ol' ennen, nyt on köyhää vallan. Kun vilja turtui kouriin hallan ja rutto tappoi karjan kanssa, kun kansa kaikki polvillansa tääll' itki nälkää, puutettansa kun kunnast' tuli maksu niukka, niin tuli papeistakin tiukka.
BRAND. Jos mitä vaadit, ällös tätä! Mull' laajempaa on tehtävätä. Ma tahdon elon pauhinaan, ma tahdon suureen maailmaan. Tääll' lannistavat vuoret mieltä, ei täällä kuulla miehen kieltä.
MIES. Mut vuoret kai'un kuljettaa, jos sana miehen suusta saa.
BRAND. Ei luolaan silloin jäädä saata, kun aho laaja avautuu, ei kynnä silloin sydänmaata, kun pellot valmiit tarjoutuu. Ja puut kun kasvaa hedelmöitä, ken silloin vartoo taimiaan? Ken rehkii silloin päivätöitä, kun aate lentää lentojaan.
MIES (ravistaen päätänsä).Ma tunnen työs, — en sanojas.
BRAND.Siit' enää ei! Nyt laivallen!
(Aikoo mennä.)
MIES. Et tahdo jättää kutsuas ja työtä suuren aattehen — siis on se kallis!
BRAND. Elämää se kaikki mulle on!
MIES.Siis jää!(Painolla).Eloa vaille antamusei ole mikään uhraus.
BRAND. On jotain, mit' et antaa saa: se sydän, sielus onpi sun. Et voi sä sitä kuolettaa, et kutsus virtaa vastustaa — sentäytyymerten nieluhun.
MIES. Vaan jos sen hautaat vaikka suohon, se kastehena löytää vuohon.
BRAND (katsoo tiukasti häneen).Ken antoi moiset sanat sulle?
MIES. Sa urostyölläs soit ne mulle. Kun kuohui hyrskyt pauvanteen, kun laskit laineharjanteen, kun eestä halvan syntisen sa henkes annoit tarjollen — niin tunnettihin kaikki silloin me milloin päivää, yötä milloin, ja kellot kaikui korvissamme — (matalammalla äänellä) sen ehkä kohta unhoitamme; ja lippu, jonka nostit sa, voi tangostansa langeta.
BRAND. Kun voima puuttuu, kutsu myös. (Ankarasti.) Mit' tulis, ellet olla vois, — niin ollos täysin, mitä voit; vain multaa tähdätköön sun työs.
MIES (katsoo häneen hetken ja sanoo). Voi, ettäs meille valon toit ja sammutat, kun lähdet pois!
(Hän poistuu; toiset seuraavat äänettöminä perässä.)
BRAND (katsoo kauvan hänen jälkeensä). Alla mielin, jäljekkäin, kulkee joukko kotiin päin. Tie on raskas, jalka turtuu, matkallansa mieli murtuu. Taas he käyvät taaton teitä niinkuin uhkais vitsa heitä, niinkuin Aadam aikoinansa astui yrttitarhastansa, — käyvät, synti kulmillaan; hengen yöhön kauheaan — tiedon voiton nyt he saivat, — vaan myös synnin tuskat, vaivat: teistä tahdoin, ihmiset, tehdä ehjät, puhtoiset; tuoss' on työni, synnin tuojan, vaan ei kuva taivaan Luojan. — Pois nyt töille suuremmille! tääll' on ahdas sankarille! (Aikoo mennä, vaan pysähtyy nähdessään rannalla Agneksen.) Hän istuu tuolla kuunnellen kuin täällä soitto ilmass' sois. Ja noin hän istui venheesen, kun rannalta se kiiti pois. Kuunnellen hän otsaltansa pyyhki merten suolave'en, poskipäilleen pärskyneen. Kuulevan hän taaskin näyttää, korvanaan nyt silmää käyttää. (Lähestyen.) Merta suurtako et laata voi sä, neito, katsomasta —?
AGNES (päin kääntymättä). Nää en merta, enkä maata, poissa lienen maailmasta. Näen uuden, suuren maan, sielun maita kaivatuita, näen merta, virran suita, päivä vilkkuu usvastaan. Näen taivaan salamoita vuorten huipuill' leikkivän, näen hiekka-aavikoita. Näen suurten palmujen tuulispäistä häilyvän kera mustain varjojen. Mut ei missään elämää; juuri luotu maa on tää; ja mä kummat äänet kuulen, näin ne lausuu mulle, luulen: nyt on hetki vapautukses taikka hetki kadotukses; työsi tee, sa tarvitaan; — sinä täytät tämän maan!
BRAND (innostuneena).Näätkö muuta vielä?
AGNES (laskee käden rinnalleen). Täällä tunnen voimat uhkuvat, tunnen virrat vuolahat, näen päivän pilven päällä. Sydän täyttyy, taajenee, maailmaksi laajenee, ja mä äänen kuulla saan: sinä täytät tämän maan! Kaikki toimet tullessansa aatteen langan päässä kiikkuu, herää, henkii, kuiskii, liikkuu niinkuin synnyintuskissansa. Sielun silmin, aavistain nään mä Hänet ylähtäällä, tunnen, että rakastain seuraa lapsuuttaan Hän täällä, lämmin niinkuin aamunkoitto, mutta sydän surunvoitto, tuulet viestin viertävät: nyt sä synnyt, synnytät; nyt on hetki vapautuksen, taikka hetki kadotuksen; — työsi tee, — ne käskevät.
BRAND. Siin' on sanat: sisään päin! Siin' on tie, mun ystäväin! Sydän uus on tarpeen meille, jos me lähtään Herran teille — pois nyt pyyteen peto sieltä uuden Aatamimme tieltä. Menköön sitten orjuudessa mailma taikka vapaudessa; vaan jos tullet uhkaamalla, tahdot suistaa minun työn, silloin, kautta taivaan, lyön! Tila väljäks kaikkialla olla ehjä itse vaan, olla mies ja kokonaan, muuta en mä vaadikkaan. (Miettii hiljaa hetken ja sanoo.) Ehjä itse! Entäs sitten perisynti vanhemmitten? (Pysähtyy ja katsoo edemmäs.) Kukas voinee tuokin olla, joka jalkakopelolla tietä kämpii kyyryssään? Nyt hän seisoo, hengähtääpi, melkein tieltä vierähtääpi, suonikkailla käsillään kaivaa taskunpohjia niinkuin peittäis aarretta, hame heiluu kinterillä laihat kintut paljastain, linnun jalat höyhenillä; pihdiks sormet kouristain on hän niinkuin haukka vaan, joka seinään naulataan. (Äkkiä levotonna.) Mikä lapsuusmuiston jää kotivuonon vuoriston vaimoon tuolla yhdistää, — kuuran tänne synnyttää — —? Taivas! sehän äiti on?
BRANDIN ÄITI (lähestyy mäkeä nousten ja tulee puolittain näkyviin; varjostaen silmiänsä kädellään sanoo hän).
He sanoi, että ois hän täällä.(Tulee lähemmäs.)Tuo kilo ruoja sokaisee.Sä ootko täällä poika?
BRAND.Täällä.
ÄITI (hieroo silmiään). Ei vanhan silmät poutasäällä ne enää tehtäväänsä tee; tuo päivä pahuus huikaisee!
BRAND. Kotona päivää nähnytkään en kevät- enkä syksysään.
ÄITI (nauraa hiljaa). Niin, siell' on hyvä, Herra ties, ja siellä jääksi muuttuu mies. Saa, mihin tahtoo, uskallusta ja toivoo sentään pelastusta.
BRAND.Jää hyväst'! Nyt on kiire mulla.
ÄITI.Niin, sull' on aina kiire, sulla!Jo lasna tahdoit täältä pois —
BRAND.Ma luulin, tahtos silleen ois.
ÄITI. Niin oli, niin myös toimittiin; sä papikskyllätarvittiin. (Katselee häntä tarkemmin.) Kuin suureksi hän tullut on! Vaan luota äitis neuvohon: sä henkes säästä!
BRAND.Muuta ei?
ÄITI.Se kaikki vei, ken hengen vei.
BRAND. Ma tarkoitan, siis muut' ei sulla kuin neuvo tuo?
ÄITI. Ei muita mulla; jos tiennet muita, niin ne täytä. Mut hyväks äitis henki käytä. (Vihaisesti.) Ma tunnen kyllä tekos sun, kun aattelen, niin kauhistun! Merelle tänään! Muistappas mit' olet mulle velkapää; et henkeäs saa menettää. Sä olet ainoo sukuas. Sä olet lihaa mun ja verta, sen huoneen viime hirsikerta, min työ on tehnyt tarmokas. Sä harjavuoli, ällös horju, vaan kestä kauvan, vaarat torju! Kun perit, tulee elää sun, — ja sinä — vihdoin — perit mun.
BRAND. Ja siksi nyt liet tullut sa kai täytetyillä taskuilla?
ÄITI. Sä olet hullu! (Peräytyy.) Pysy pois! Tai sauva selkääs käydä vois! (Tyynemmin.) Sä mitä lausuit? — Kuulehan! Ma vanhenen ja hautahan myös ennen pitkää laukean; niin saat sä kullat, maat ja mannut, ma olen kaikki talteen pannut. — Ne koton' on, ei mukana. Ne tosin ei tee rikasta, vaan kerjäläiseks et sä jäis. — Sä mitä katsot äitiäis? Vai pelkäät, että maahan kaivan? mut se on turha pelko aivan; en äyriä ma kätke, en, en alle sillan, kivien; — ne kaikki, kaikki viel' on sun, sä ainut poikueni mun.
BRAND,Ja millä ehdoin?
ÄITI. Sillä vaan, sä ettet leiki hengelläsi, sä jatka polvi polveltaan — on siinä palkkaa äidilläsi. Ja katso, ettei mitään haihdu, tai joudu pois tai muuten vaihdu on sama lisäät taikka et, kun vain sä saamas kätkenet!
BRAND (hetken vaitiolon jälkeen). Viel' yksi puuttuu selvitys. Ma sulle itse röyhkeys ain' ollut olen lapsuudesta; en ollut laps, et äiti sinä nyt olet vanhus, mies jo minä.
ÄITI. On mulle outo hyväilys, en huoli helläst' tuntehesta. Voit olla kylmä niinkuin jää, se mua melkein miellyttää; kun perintös sä kätket vaan ja suvull' on se hallussaan!
BRAND (astuu askeleen lähemmäs). Vaan jos ma toisen mielen saisin ja kaikki tuuleen hajoittaisin?
ÄITI (horjuu taapäin). Häh? Tuuleen! säästöt orjan töiden ja surut päiväin, puuhat öiden!
BRAND (vitkalleen nyökäten).Niin tuuleen.
ÄITI. Sen jos uskallat, mun sielun tuuleen hajoitat!
BRAND. Vaan sen jos sittenkin ma teen, kun istun kerran iltaisella sun luonas kuolinvuotehella, kun tuohus palaa pöydällä ja virsikirja kädessä kun vaivut uneen ikuiseen — jos silloin aartees nuuskin, löydän, ja tempaan liekin päältä pöydän ja poltan kaikki iltikseen —?
ÄITI (lähestyy jännitettynä).Kuin näihin jouduit aatteisiin?
BRAND.Sen tahdot kuulla, niinkö?
ÄITI.Niin.
BRAND. Ma lapsuudestain muistan kuvan, jok' ei näy koskaan unhottuvan, ja sielu sitä kammoksuu kuin miestä, joll' on ristisuu. Ol' isä kuollut, sairas sinä, — kun suojaan vainaan hiivin minä, valossa vaksikynttilän näin kuolleen muodon kelmeän ja virsikirjan rinnallaan — ma nurkastani katson vaan. Kuin laihat sormet, ihmettelin, myös unta pitkää oudostelin, ja ilma tuoksuu pellavalta; — niin kuulen käynnin ulkoisalta ja nainen astuu tupahan, käy suoraan luokse vainajan. Hän etsii, penkoo, repii, raastaa ja nostaa niskaa kuollehen; hän kääryt lukee kuiskaten ja: vielä! vielä! hiljaa haastaa. Niin kaivaa kääryn raanun alta, se solmittu on kaikkialta, hän repii, riuhtoo sormillansa ja puree rihmat hampaillansa. Hän löytää muita; kaivaa, raastaa ja: vielä! vielä! ähkyin haastaa. Hän itkee, anoo, huutaa, noituu, ja aina uuteen kätköön koituu; kun löytää, hyökkää kynsineen kuin jahtihaukka saaliiseen. Jo vihdoin loppui kääryt nuo; näin hänen käyvän oven luo ja löydöt riepuun kätkevän — vai siinä kaikki! ähkyi hän.