Morell(tarttuu häneen kiinni). Sanokaa totuus, mies! Minun vaimoni on minun vaimoni! Minä en siedä enää teidän runollisia korupuheitanne. Minä tiedän liiankin hyvin, että jos olen kadottanut hänen rakkautensa ja te olette sen voittanut, niin ei mikään laki sido häntä.
Marchbanks(merkillisellä äänellä, pelotta ja vastustamatta). Tarttukaa minua kaulukseen kiinni, Morell! Hän asettaa sen jälleen paikoilleen, niinkuin aamullakin. (Hiljaisella ihastuksella). Sitten minä saan tuntea taas hänen kätensä kosketusta!
Morell. Perhanan poika! Ettekö tiedä, että voi olla vaarallista sanoa minulle sellaista? Vai — (äkillisellä pelolla) oletteko te äkkiä tullut rohkeaksi?
Marchbanks. Nyt minä en enää pelkää! Minä en pitänyt teistä ennen ja siksi minua värisytti aina, kun te koskitte minuun. Mutta minä näin tänään — kun Candida kiusasi teitä — että te rakastatte häntä. Siitä saakka olen ollut teidän ystävänne, te voitte kuristaa minut jos tahdotte.
Morell(päästää hänet irti). Eugene, jos nuo teidän viime sananne eivät ole sydämetöntä valhetta, jos teillä on hiukankin inhimillisiä tunteita sielussanne — niin sanokaa minulle, mitä tapahtui minun poissaollessani?
Marchbanks. Mitäkö tapahtui! Niin, liekehtivä miekka — (Morell polkee jalkaansa kärsimättömästi). No, puhtaalla proosalla sitten, minä rakastin häntä niin syvästi, etten pyytänyt muuta kuin saada elää siinä rakkaudessa. Ja ennenkuin minulla oli aikaa laskeutua alas korkeimmalta harjalta, tulitte te.
Morell(syvällä kärsimyksellä). Se on siis vieläkin ratkaisematta! Yhä vielä sama epäilyksen kurjuus!
Marchbanks. Kurjuus! Minä olen kaikista onnellisin ihminen! Minä en toivo mitään kiihkeämmin kuin että hän olisi onnellinen. (Kiihkeästi, liekehtivällä tunteellisuudella). Oi, Morell, luopukaamme molemmat hänestä! Miksi hänen pitäisi valita hermostuneen pienen raukan, sellaisen kuin minun ja paksupäisen papin, sellaisen kuin teidän välillä? Lähtekäämme toivioretkelle, te itään ja minä länteen, etsimään hänelle rakastajaa, joka olisi hänen arvoisensa — jotakuta kaunista purppurasiipistä ylienkeliä — —
Morell. Loruja! Jos, jos hän on siksi hullu, että hän luopuu minusta teidän tähtenne, niin kuka sitten suojelee häntä? Kuka auttaa häntä? Kuka tekee työtä hänen puolestansa? Kuka rupee hänen lastensa isäksi? (Hän käy istumaan sohvaan, ajatuksiinsa vaipuneena, kyynärpäät polvien varassa ja pää nyrkkien nojassa.)
Marchbanks(napsahuttaen hurjasti sormiansa). Hän ei tee tuollaisia tyhmiä kysymyksiä! Hänen täytyy saada suojella ja auttaa jotakuta, tehdä työtä jonkun puolesta — hän tarvitsee jonkun, joka antaa hänelle lapsia suojeltavaksi ja autettavaksi, joiden puolesta hän voi tehdä työtä. Jonkun täysikasvuisen miehen, joka on tullut ikäänkuin lapseksi jälleen. Kuinka mieletön te olette, kolminkertaisesti hullu! Minä olen se mies, Morell! Minä se mies olen! (Hän pyörii ympäri kiihtyneenä ja huutaa). Te ette ymmärrä, millainen nainen on! Pyytäkää häntä tänne, Morell, ja antakaa hänen valita meidän välillämme —
Ovi avautuu ja Candida tulee sisään. Hän jää aivan kuin kivettyneenä seisomaan.
Candida(ihmeissään, kynnyksellä). Mikä kumma teitä vaivaa, Eugene?
Marchbanks. James ja minä olemme kilpaa saarnanneet ja hän on joutunut alakynteen. (Candida katsoo nopeasti Morelliin, ja kun hän huomaa, että hän on onneton, niin hän kiiruhtaa hyvin kiihtyneenä hänen luokseen, puhuen kiivaasti ja moittivalla äänellä Marchbanksille.)
Candida. Te olette pahoittanut häntä. Se ei saa tapahtua, Eugene, kuuletteko! (Hän laskee kätensä Morellin olkapäälle ja unohtaa tuskassaan kokonaan naisellisen hienotunteisuutensa.) Ei kukaan saa tehdä minun pojalleni pahaa! Minä suojelen häntä!
Morell(nousee nopeasti). Suojelee!
Candida(panematta huomiota häneen, Eugenelle). Mitä te olette sanonut?
Marchbanks(kalpenee). En mitään. Minä — —
Candida. Eugene! Ettekö mitään?
Marchbanks(surkeasti). Minä tarkoitan — minä, suokaa anteeksi! En minä sitä enää tee — sen minä lupaan. Minä jätän hänet rauhaan.
Morell(harmistuneena, tehden uhkaavan liikkeen Eugenelle). Tekö jätätte minut rauhaan? Keltanokka — —
Candida(keskeyttää hänet). Hyss — anna minun pitää hänestä huolta, James!
Marchbanks. Ettehän te vain ole suuttunut minuun?
Candida(ankarasti). Kyllä, sitä minä olen — hyvinkin suuttunut! Minun tekisi mieleni ajaa teidät ulos ovesta.
Morell(hämmästyen Candidan kiivautta, ei ole ensinkään hyvillään siitä, että Candida puolustaa häntä toista miestä vastaan). Hiljaa, Candida, hiljaa! Minä voin itse puolustaa itseäni.
Candida(hyväilevästi). Tietysti, armaani, tietysti sinä voit sitä! Mutta kukaan ei saa häiritä sinua ja suututtaa sinua.
Marchbanks(melkein kyynelissä kääntyy ovea kohti). Minä menen.
Candida. Oi, ei teidän tarvitse mennä. En minä voi ajaa teitä ulos ovesta tähän aikaan päivästä. (Kiivaasti). Teidän pitäisi hävetä! Sitä teidän todellakin pitäisi tehdä!
Marchbanks(epätoivoisesti). Mutta mitä minä olen tehnyt?
Candida. Minä tiedän, mitä te olette tehnyt — aivan kuin olisin koko ajan ollut sisällä. Se oli kelvotonta! Te olette kuin lapsi, joka ei osaa pitää suutansa kiinni.
Marchbanks. Mielemmin minä kuolisin kymmenen kertaa kuin tuottaisin teille hetkenkään tuskaa!
Candida(suuresti halveksien hänen lapsellisuuttaan). Ajatelkaa mitä hyötyä minulla olisi teidän kuolemastanne!
Morell. Rakas Candida, tuo kinastelu on tuskin oikein sopivaa. Se on kahden miehen välinen asia, ja minä olen oikea mies ratkaisemaan riidan.
Candida. Kahden miehen! Sanotko sinä häntä mieheksi? (Eugenelle). Te paha poika!
Marchbanks(joka saa uutta rohkeutta nuhteista, sanoo merkillisellä, hellällä tavalla). Pitääkö minun saada nuhteita kuin pienen pojan? Hän aloitti. Ja hän on suurempi kuin minä.
Candida(kadottaa hiukan varmuuttaan, kun hän ei enää yhtä lujasti voi luottaa Morellin arvokkaisuuteen). Se ei voi olla totta! (Morellille). Ethän sinä aloittanut, James?
Morell(halveksien). En.
Marchbanks(harmistuneena). Vai niin!
Morell(Eugenelle). Te aloititte — tänä aamuna. (Candida, joka samassa yhdistää tämän hänen salaperäisen viittauksensa johonkin, jota Eugene oli sanonut hänelle aamu-päivällä, katselee epäillen häntä. Morell jatkaa loukattuna ja ylimielisen kaunopuheisesti.) Mutta teidän toinen väitteenne on tosi. Minä olen todellakin meistä suurempi, ja toivottavasti myös vahvempi, Candida. Voit siis jättää asian minun käsiini.
Candida(rauhoittaen häntä). Niin kultaseni, mutta (levottomasti) — minä en ymmärrä, mitä sinä tarkoitat puhuessasi aamusta?
Morell(lempeästi oikaisten). Ei sinun tarvitsekkaan ymmärtää, ystäväni!
Candida. Mutta James — minä — — (Ovikello soi). Kas vaan! Nyt he tulevat kaikki. (Hän menee avaamaan.)
Marchbanks(juoksee Morellin luo). Eikö se ole julmaa, Morell, hän on suuttunut meihin kumpaiseenkin. Hän vihaa minua, mitä minä nyt teen?
Morell(merkillisellä epätoivoisella äänellä, repii tukkaansa). Eugene, minun pääni on aivan pyörällä. Kohta en voi muuta kuin nauraa. (Hän astuu edestakaisin huoneessa.)
Marchbanks(astuu levottomana hänen kintereillään). Ei, ei, älkää naurako! Muuten hän luulee, että minä olen tehnyt teidät hulluksi.
Kovaa ääntä ja naurua kuuluu yhä lähempää. Lexy Mill, jonka silmät loistavat ja jonka koko olento ilmaisee hyvin kiihoittunutta mielentilaa, astuu Burgessin kanssa sisään, joka on loistava ja itseensä tyytyväinen ja tavallisessa mielentilassaan. Miss Garnett, jolla on paras hattunsa ja palttoonsa yllään, tulee jäljessä, mutta vaikka hänen silmänsä ovat tavallista kirkkaammat, niin näyttää hän kuitenkin pelokkaalta. Hän käy istumaan selin kirjoituskonepöytään, nojaten toisella kädellään siihen, ikäänkuin hän olisi väsynyt ja pää tuntuisi raskaalta. Marchbanks tulee taas ujoksi ja vetäytyy nurkkaan ikkunan luo, missä Morellin kirjat ovat.
Lexy(iloisesti). Morell, minun täytyy onnitella teitä! (Tarttuu häntä käteen). Kylläpä te piditte jalon, henkevän puheen! Te voititte oman itsenne!
Burgess. Niin, se on totta, James! Se piti minut valveilla koko ajan. Eikö totta, Miss Garnett?
Proserpine(suuttuneena). En minä pitänyt teitä silmällä! Minä koetin tehdä muistiinpanoja. (Hän ottaa esille kirjansa ja katselee pikakirjoitustansa, joka melkein saattaa hänet itkemään.)
Morell. Puhuinko liian nopeasti, Prossy?
Proserpine. Aivan liian nopeasti! Tiedättehän, etten voi kirjoittaa muuta kuin yhdeksänkymmentä sanaa minuutissa. (Hän päästää tunteensa valloilleen heittämällä muistiinpanokirjansa koneen viereen pöydälle, jotta se olisi valmiina käytettäväksi seuraavana aamuna.)
Morell(rauhoittaen). No, no, no! Älkää siitä välittäkö! Ei se mitään merkitse! Oletteko te kaikki syöneet illallista?
Lexy. Mr Burgess oli niin ystävällinen, että hän tarjosi meille erinomaisen illallisen Belgravessa.
Burgess(suuremmoiselia auliudella). Älkää puhuko siitä, Mr Mill! (Vaatimattomasti). Te olette aina tervetullut minun vaatimattomiin kesteihini.
Proserpine. Me saimme shampanjaa. En ole koskaan ennen maistanut sitä. Minä olen aivan pyörällä päästäni.
Morell(ihmeissään). Shampanjaillalliset! Sepä vasta! Minun kaunopuheisuuteniko oli syynä sellaiseen ylellisyyteen?
Lexy(juhlallisesti). Teidän kaunopuheisuutenne ja Mr Burgessin hyväsydämisyys. (Uudella ihastuksen purkauksella). Ja mikä kelpo mies tuo esimies on, Morell! Hän tuli meidän kanssamme syömään.
Morell(pitkään ja merkitsevästi, katsellen Burgessiä). Esimies! Ohoo! Nyt minä ymmärrän! Burgess yskähtää ja koettaa, siten peittää tyytyväisyyttään, kun hänen toimensa ovat niin hyvin onnistuneet ja vetäytyy uunin luo. Lexy panee käsivartensa ristiin ja nojautuu kirjakaappiin, asettuen kopeaan asentoon. Candida tulee sisään tuoden tarjottimella laseja, sitroneja ja kannun, jossa on kuumaa vettä.
Candida. Haluaako kukaan sitronatoddia? Te tunnette talon tavat: ehdoton raittius. (Hän laskee tarjottimen pöydälle, ottaa sitronapusertimen ja katselee sitä tutkivasti.)
Morell. Ei maksa vaivaa tarjota. He ovat kaikki saaneet shampanjaa. Prossy on rikkonut raittiuslupauksensa.
Candida(Proserpinelle). Sanotteko todellakin juoneenne shampanjaa?
Proserpine(äkäisesti). Niin, sitä minä olen tehnyt! Minä olen vain olutraitis, shampanjaa minä kyllä juon. Minä en pidä oluesta! Onko vielä kirjeitä, joihin minun pitää vastata, Mr Morell?
Morell. Ei enää tänä iltana.
Proserpine. Sepä hyvä. Hyvää yötä, kaikki!
Lexy(ritarillisesti). Saanko saattaa teitä kotiin, Miss Garnett?
Proserpine. Ei kiitos! Minusta on turvallisinta mennä yksin tänä iltana kotiin. Jospa minä en olisi juonut tuota sotkua! (Menee suoraan ulos.)
Burgess(harmissaan). Hän sanoi sotkua! Se tyttö ei tiedä mitä shampanja on. Pommery ja Greeno, kaksitoista ja puoli pullo! Hän joi kaksi lasia yhteen kyytiin, oikein pohjaa myöten!
Morell(hiukan levottomana). Menkää häntä saattamaan, Lexy!
Lexy(levottomana). Mutta jos hän todellakin olisi — — — Ajatelkaa, jos hän rupeaisi laulamaan kadulla tai jotain muuta sellaista!
Morell. Juuri jotain sellaista voi tapahtua! Siksi teidän pitää huolehtia, että hän tulee varmasti kotiin.
Candida. Tehkää se, Lexy, niin olette oikein kiltti! (Hän pudistaa hänen kättänsä ja vie hänet väkisin ovelle.)
Lexy. Minun täytyy todellakin mennä. Toivottavasti minun apuni ei kuitenkaan ole tarpeen. Hyvää yötä, Mrs Morell! (Toisille). Hyvää yötä! (Hän menee. Candida sulkee oven.)
Burgess. Hän alkoi jo lörpötellä juotuaan kaksi kulausta. Ihmiset eivät voi juoda kohtuullisesti. (Jättäen puheenaineen sikseen hän menee uunin luo.) Niin James, nyt on aika kömpiä kotiin. Mr Marchbanks, onko minulla kunnia kulkea teidän seurassanne jonkun matkaa?
Marchbanks(kauhistuen). Kyllä. Parasta, että minäkin menen. (Hän kiiruhtaa ovelle, mutta Candida asettuu sen eteen ja estää häneltä pääsyn.)
Candida(levollisen päättävästi). Te käytte istumaan. Te ette mene vielä.
Marchbanks(surkealla äänellä). Ei. Minä — en minä sitä tarkoittanut. (Hän palaa takaisin huoneeseen ja istahtaa hyvin surkeana sohvalle.)
Candida. Mr Marchbanks jää meille yöksi, isä.
Burgess. No, sitten minä sanon hyvää yötä. Hyvästi James! (Hän pudistaa kättä Morellin kanssa ja astuu Eugenen luo.) Ottakaa yölamppu vuoteenne viereen yöksi, se on hyvä olemassa, jos heräätte ja sattuisitte saamaan uuden taudin letkauksen. Hyvää yötä!
Marchbanks. Kiitos! Minä ajattelen sitä. Hyvää yötä, Mr Burgess! (He pudistavat kättä. Burgess menee ovelle.)
Candida(pidättää Morellia, joka aikoo saattaa Burgessia). Jää sinä tänne! Minä autan isälle takin päälle. (Menee ulos Burgessin kanssa.)
Marchbanks. Morell, nyt tulee hirveä kohtaus. Ettekö te pelkää?
Morell. En vähintäkään.
Marchbanks. En koskaan ennen ole kadehtinut teidän rohkeuttanne. (Hän nousee arkana ja laskee torjuen kätensä Morellin käsivarrelle.) Ettekö tahdo auttaa minua?
Morell(pudistaa hänet luotaan varmasti mutta levollisesti). Jokaisen pitää itse vastata puolestaan, Eugene. Hänen pitää nyt valita jompikumpi meistä! (Hän menee huoneen toiselle puolelle, juuri kun Candida astuu sisään. Eugene istuu sohvassa ja näyttää koulupojalta, joka on tehnyt jotakin pahaa ja katuu tekoansa.)
Candida(molempien välissä, kääntyen Eugeneen). Oletteko te pahoillanne?
Marchbanks(vakavasti). Niin, aivan masennuksissa!
Candida. Silloin te saatte anteeksi. Menkää nyt kiltisti nukkumaan! Minä aion puhua Jamesin kanssa teistä.
Marchbanks(nousee hyvin hämillään). Sitä minä en voi tehdä, Morell! Minun täytyy jäädä tänne! Minä en tahdo mennä! Sanokaa se hänelle, James!
Candida(jonka epäilykset vahvistuvat). Mitä hänen pitää sanoa minulle? (Marchbanksin silmät harhailevat pitkin huonetta välttääkseen Candidan katsetta. Candida kääntyy ympäri ja siirtää sanattoman kysymyksensä Morelliin.)
Morell(koettaen koota voimia ratkaisua varten). Minulla ei ole hänelle muuta sanottavaa (hänen äänensä syventyy ilmaisten hillittyä ja surunvoittoista hellyyttä), kuin että hän on minun suurin aarteeni maailmassa — jos hän todellakin on vielä minun.
Candida(kylmästi, loukkaantuneena, kun hän vetoaa kaunopuhujavaistoonsa, ikäänkuin Candida olisi Mateusseuran kuulijakunta). Minä olen varma siitä, että Eugene sanoo jotakin yhtä hyvää, jos ei muusta ole kysymys.
Marchbanks(masentuneena). Morell, hän pitää meitä pilkkanaan!
Morell(äkillisellä kiivaudella). Ei siinä ole mitään naurettavaa! Pilkkaatko sinä meitä, Candida?
Candida(levollisella suuttumuksella). Eugene on hyvin nopsa ajattelemaan, James. Minä toivon voivani nauraa, mutta ei ole sanottu, etten myös suutu. (Hän menee uunin luo, nojaa käsivartensa uuninreunaan, nostaa jalkansa ristikolle, samalla kuin Eugene hiipii Morellin luo ja nykäisee häntä käsivarresta.)
Marchbanks(kuiskaa). Odottakaa, Morell! Ei sanota mitään!
Morell(työntää hänet luotaan suomatta hänelle ainoatakaan katsetta). Toivottavasti tuo ei ole mikään uhkaus, Candida?
Candida(vakavasti varoittaen). Varo itseäsi, James! Eugene, minähän pyysin teitä menemään. Miksi te ette lähde?
Morell(polkee jalkaa). Hän ei saa mennä! Minä tahdon, että hän jääpi!
Marchbanks. Minä menen. Minä teen kaikki mitä te haluatte. (Hän menee ovelle.)
Candida. Jääkää! (Hän tottelee). Ettekö kuullut, että James käski teitä jäämään? Hän on herra talossa. Ettekö te sitä tiedä?
Marchbanks(jonka viha, kuin nuoren runoilijan ainakin leimahtaa tyranniutta vastaan). Millä oikeudella hän on herra talossa?
Candida(levollisesti). Sano se hänelle, James!
Morell(hämmästyen). Ystäväni, en minä tiedä mitään sellaisesta oikeudesta. En minä sitä vaadi.
Candida(syvästi moittien). Sinä et tiedä! Oi, James, James! (Eugenelle, mietteissään). Minä ihmettelen, tokko te ymmärrätte, Eugene! Ei, te olette liian nuori. No niin, te saatte jäädä — jäädä oppiaksenne. (Hän menee uunin luota keskilattialle ja asettuu heidän väliinsä.) No, James, mistä on kysymys? Sano se minulle!
Marchbanks(kuiskaa pelästyneenä). Älkää sanoko!
Morell(hitaasti). Minä olin aikonut valmistaa sinua varovaisesti, Candida, jotta ei syntyisi väärinkäsitystä.
Candida. Minä tiedän, että sinä tahdoit sitä tehdä. Mutta älä huoli! Minä en missään tapauksessa käsitä väärin.
Morell. Niin — —( Hän epäröi eikä voi löytää sanoja pitkää selitystä varten, jonka hän arvelee tarpeelliseksi.)
Candida. No?
Morell(suoraan). Eugene sanoo, että sinä olet rakastunut häneen.
Marchbanks. Ei, ei, en ensinkään! Sitä minä en koskaan ole sanonut, Mrs Morell: se ei ole totta! Minä sanoin, että minä rakastan teitä, ja että Morell ei rakasta. Minä sanoin, että minä ymmärrän teitä, mutta ettei hän voi sitä tehdä! Mutta minä sanoin sen jo ennenkuin me istuimme täällä uunin ääressä. Niin, minä voin sen vannoa. Se tapahtui jo aamulla.
Candida(jolle asia on selvinnyt). Aamulla!
Marchbanks(katselee häntä rukoillen, että häntä uskottaisiin, ja lisää sitten luonnollisesti). Siinä syy miksi kaulus oli epäkunnossa.
Candida(hetken vaitiolon jälkeen, sillä hän ei käsitä heti tarkoitusta). Hänen kauluksensa! (Hän kääntyy kiihoittuneena Morellin puoleen.) Mutta James, onko se totta —? (Hillitsee itseänsä.)
Morell(hämillään). Sinä tiedät, Candida, että minulla on kiivas luonto, jota vastaan saan taistella. Ja hän sanoi (puistellen itseään), että sinä sydämessäsi halveksit minua.
Candida(kääntyy nopeasti Eugenen puoleen). Sanoitteko te sitä?
Marchbanks(pelästyen). En.
Candida(ankarasti). Sitten James on valehdellut. Voitteko te sitä väittää?
Marchbanks. Ei, ei, minä — minä — (singahuttaen selityksensä epätoivoissaan) se oli Davidin vaimo. Eikä hän häntä kotona halveksinut, vaan silloin kun hän näki hänen tanssivan kansan edessä.
Morell(tarttuen repliikkiin taitavan väittelijän taituriudella). Tanssi kansan edessä, Candida, siinä luulossa, että hän liikutti heidän sydämiään, vaikka he sairastivatkin vain — Prossyn tautia. (Candida aikoo vastustaa, mutta Morell nostaa kätensä saadakseen hänet vaikenemaan ja huudahtaa). Älä koeta näyttää loukkaantuneelta, Candida!
Candida. Koeta!
Morell(jatkaa). Eugene oli oikeassa. Niinkuin sinä sanoit pari tuntia myöhemmin — hän on aina oikeassa! Hän ei sanonut mitään, mitä sinä et olisi sanonut vielä paljoa paremmin. Hän on runoilija, joka näkee kaikki, ja minä olen pappi parka, joka ei ymmärrä mitään.
Candida(katuvaisesti). Välitätkö sinä siitä, mitä tyhmä poika sanoo, siksi että minä olen leikilläni sanonut jotakin samantapaista?
Morell. Tuo tyhmä poika voi puhua lapsen inspiratsioonilla ja käärmeen viekkaudella. Hän on koettanut väittää, että sinä kuulut hänelle, etkä minulle. Olkoon totta tai ei, mutta minä olen alkanut pelätä, että se voisikin olla totta. Minä en voi sietää epävarmuutta. En tahdo elää sinun kanssasi, jos meidän välillämme on salaisuus. Minä en tahdo kärsiä sitä sietämätöntä alennusta, joka seuraa mustasukkaisuutta. Me olemme päättäneet — hän ja minä — että sinun pitää valita toinen meistä. Minä odotan sinun päätöstäsi.
Candida(ottaa hitaasti askeleen taaksepäin. Morellin saarnaava puhetapa, vaikka siinä ilmeneekin hellää tunnetta, tekee hänen mielensä kovaksi). Vai niin, saanko minä valita? Minä oletan, että herrat ovat päättäneet, että minun täytyy kuulua jommallekummalle teistä?
Morell(lujasti). Sinun täytyy valita.
Marchbanks(tuskallisesti). Morell, te ette ymmärrä! Hän tarkoittaa, että hän kuuluu vain itselleen.
Candida(kääntyy hänen puoleensa). Minä tarkoitan sitä ja paljon muutakin, nuori herra Eugene! Sen te saatte piakkoin kuulla molemmat! Saanko minä kysyä, hyvät herrat ja mestarit, mitä te tarjoatte minusta? Näyttää siltä kuin minut aiottaisiin ostaa huutokaupalla. Mitä sinä tarjoat, James?
Morell(moittivasti). Cand — — (Hän vajoo kokoon, ääni katkeaa, silmiin tulee kyyneleitä; kaunopuhujasta tulee haavoittunut eläin). Minä en voi puhua —
Candida(menee äkillisen tunteen vallassa hänen luokseen). Oi, rakas —!
Marchbanks(hurjalla levottomuudella.) Seis! Tämä ei ole selvää peliä! Te ette saa näyttää hänelle, että te kärsitte, Morell! Minun oloni on yhtä tukala, mutta minä en itke.
Morell(kooten voimansa). Niin, te olette oikeassa! Minä en pyydä armoa. (Hän irroittaa itsensä Candidasta.)
Candida(vetäytyy pois, kylmästi). Suo anteeksi James! Minä en aikonut koskea sinuun. Minä odotan sinun tarjoumustasi.
Morell(vaatimattomalla nöyryydellä). Minä en voi tarjota muuta kuin voimani puolustukseksesi, rehellisen tarkoitukseni turvaksesi, kykyni ja uutteruuteni elatukseksesi, vaikutukseni ja asemani kunniaksesi. Siinä kaikki mitä miehen sopii naiselle tarjota.
Candida(aivan levollisesti). Entäs te, Eugene, mitä te tarjoatte?
Marchbanks. Heikkouteni, yksinäisyyteni, sydämeni kaipauksen!
Candida(liikutettuna). Se on hyvä tarjoumus, Eugene. Nyt minä tiedän miten valita!
Hän vaikenee hetkeksi ja katselee tutkivasti toisesta toiseen, ikäänkuin punniten heidän arvoansa. Morell, jonka ylpeä varmuus on muuttunut sydäntäsärkeväksi peloksi kuullessaan Eugenen tarjoumuksen, ei jaksa peittää tuskaansa. Eugene, joka on kiihkeässä jännityksessä, ei liikuta ainoatakaan lihasta.
Morell(tukahdetulla äänellä — pyytäen, syvällä tuskalla). Candida!
Marchbanks(hiljaa, leimahtavalla halveksumisella). Kurja raukka!
Candida(suurella painolla). Minä annan itseni sille, joka teistä molemmista on heikompi.
Eugene käsittää heti hänen tarkoituksensa. Hänen kasvonsatulevat kalman kalpeiksi.
Morell(painaa hiljaa alas päänsä, aivan masentuneena). Minä taivun sinun tahtosi alle, Candida.
Candida. Ymmärrätteköte, Eugene?
Marchbanks. Oi, minä tunnen, että olen kadottanut! Hän ei jaksa kantaa kuormaa.
Morell(epäluuloisesti, kiivaasti ja äkillisesti, nostaa ylös päänsä). Tarkoitatko sinä minua, Candida?
Candida(hymyilee hiukan). Istutaan ja puhutaan tästä asiasta levollisesti kuin kolme ystävää. (Morellille). Käy istumaan, kultani! (Morell ottaa tuolin uunin luota — lasten tuolin). Antakaa minulle tuo tuoli, Eugene! (Hän viittaa nojatuoliin. Eugene tuo sen ääneti, hänessä ilmenee kylmää voimaa ja hän asettaa sen Morellin viereen, hiukan hänen taakseen. Candida käy istumaan. Eugene menee sohvan luo, istuu siinä hiljaisena, umpimielisenä. Kun kaikki ovat paikoillaan, alkaa Candida puhua, punoen heidät hiljaisuuden ja rauhan tenhokehään levollisella, kirkkaalla, hellällä äänellään.) Muistattehan, mitä te kerroitte itsestänne minulle, Eugene, ettei kukaan välittänyt teistä teidän vanhan imettäjänne kuoltua, että teidän viisaat, komeat sisarenne ja lahjakkaat veljenne olivat teidän isänne ja äitinne lempilapsia, että te olitte onneton Etonissa, että teidän isänne koetti nälällä pakoittaa teitä palaamaan Oxfordiin, ettei teillä koskaan ollut mitään iloa, ette koskaan tuntenut olevanne tervetullut kenenkään luo, vaan aina olitte yksin ja väärinkäsitetty, poika parka!
Marchbanks(vakavasti). Olihan minulla kirjani. Olihan minulla luonto. Ja lopuksi minä tapasin teidät!
Candida. Älkää ajatelko nyt sitä! Minä pyydän teitä katselemaan tätä toista poikaa, minun poikaani — jota on hemmoteltu kätkyestä saakka. Kaksi kertaa kuussa me käymme tervehtimässä hänen vanhempiansa. Tulisittepa te kerran meidän kanssamme, Eugene, jotta näkisitte kodin sankarin kuvat. James aivan pienenä lapsena! Ihmeellisin kaikista pikku lapsista! James, saatuaan ensimäisen palkintonsa kahdeksan vuoden vanhana! James, yhdentoista ikäisenä! James ensi kertaa frakissa! James kaikenlaisissa juhlatilaisuuksissa! Te tiedätte kuinka voimakas hän on — toivottavasti hän ei tehnyt teille kovin pahaa — kuinka viisas hän on — kuinka onnellinen! (Suuremmalla vakavuudella). Kysykää Jamesin äidiltä ja kolmelta sisarelta, kuinka vaikeaa on ollut estää Jamesia olemasta voimakas ja viisas ja onnellinen. Kysykää minulta, kuinka vaikea on olla Jamesin äiti ja kolme sisarta, hänen vaimonsa ja lastensa äiti, kaikki samalla kertaa. Kysykää Prossyltä ja Marialta, miten rasittavaa taloudenhoito on, silloinkin kun meillä ei ole vieraita, jotka auttavat meitä leikkaamaan sipulia. Kysykää kauppiailta, jotka tahtovat häiritä Jamesia, kun hän valmistaa kauniita saarnojansa, kuka heidät ajaa pois. Kun rahaa on annettava, niin hän ne antaa, mutta kun on kiellettävä, niin minun täytyy kieltää. Minä rakennan hänen ympärilleen hauskuuden ja rakkauden muurin ja olen aina varoillani, voidakseni pitää kaikki jokapäiväiset pikku huolet loitolla. Minä teen hänet täällä herraksi, vaikkei hän sitä tiedä eikä hetki sitten olisi voinut sanoa, miten sen laita oikeastaan on. (Suloisella ironiialla). Ja kun hän luuli, että minä menisin pois teidän kanssanne, niin hän oli vain levoton siitä — miten minun kävisi! Ja viekoitellakseen minua jäämään, hän tarjosi minulle (kumartuu eteenpäin ja hyväilee hänen tukkaansa joka lauseelta) oman voimansa minun puolustuksekseni, uutteruutensa minun elatuksekseni, asemansa minun kunniakseni (hellemmin) — minä sekoitan varmaan sinun kauniit lauseesi ja turmelen ne, armaani? (Hän painaa poskensa hellästi hänen poskeansa vastaan.)
Morell(aivan liikutettuna, vajoo polvilleen Candidan tuolin ääreen, syleilee häntä ja sanoo melkein poikamaisella suoruudella). Sinä olet tehnyt minut siksi mikä minä olen käsiesi työllä ja sydämesi rakkaudella. Sinä olet minun vaimoni, äitini, sisareni, sinä olet minun hellä huolenpitäjäni!
Candida(hänen sylissään, hymyillen Eugenelle). Olenko minä teidän äitinne ja sisarenne, Eugene?
Marchbanks(nousee, tekee kiivaan, vastenmielisen liikkeen). Ette koskaan! Ulos, ulos pimeään yöhön!
Candida(nousee äkisti ja estää häntä). Ettehän te mene tuolla tavalla, Eugene?
Marchbanks(miehuullisella äänensoinnulla — ei poikamaisesti enää). Minä tiedän milloin aika on lyönyt. Minä haluan tehdä sitä, mitä on pakko tehdä.
Morell(nousee polvistuneesta asennostaan, levottomasti). Candida, pyydä, ettei hän tee mitään ajattelematonta.
Candida(luottamuksella, hymyillen Eugenelle). Ei siitä ole pelkoa. Hän on oppinut elämään onnea vailla.
Marchbanks. Minä en enää etsi onnea: elämä on jotakin jalompaa. Pastori James, minä annan teille onneni molemmin käsin; minä rakastan teitä, koska te olette voinut täyttää sen naisen sydämen, jota minä rakastin. Jääkää hyvästi! (Hän menee ovea kohti.)
Candida. Vielä yksi sana! (Eugene pysähtyy, kääntymättä häneen.) Kuinka vanha te olette, Eugene?
Marchbanks. Nyt minä olen vanha kuin maailma! Aamulla minä olin kahdeksantoista vuotias.
Candida(menee hänen luokseen ja seisahtuu hänen taakseen, laskien toisen kätensä hyväillen hänen olkapäälleen). Kahdeksantoista vuotta! Tahdotteko minun mielikseni kirjoittaa pienen runon kahdesta lauseesta, jotka nyt sanon teille? Ja lupaatteko toistaa sitä joka kerta, kun ajattelette minua?
Marchbanks(liikahtamatta). Sanokaa!
Candida. Kun minä olen kolmekymmentä, on hän neljäkymmentäviisi. Kun minä olen kuusikymmentä, on hän seitsemänkymmentäviisi.
Marchbanks(kääntyy hänen puoleensa). Sadan vuoden perästä me olemme yhtä vanhat. Mutta minulla on parempikin salaisuus sydämessäni. Antakaa minun nyt mennä! Pimeys ulkona käy jo kärsimättömäksi.
Candida. Jääkää hyvästi! (Hän ottaa Eugenen kasvot käsiensä väliin, ja kun tämä aavistaa hänen tarkoituksensa, niin hän polvistuu, ja Candida suutelee häntä otsalle. Sitten Eugene kiiruhtaa ulos yöhön. Candida kääntyy Morellin puoleen, ojentaen hänelle kätensä.) Oi, James! (He syleilevät toisiaan. Mutta he eivät tiedä, mikä salaisuus piilee runoilijan sydämessä.)
Esirippu.