T:ri Schliemann vaikeni hetkiseksi.
"Kuinka voi sosialismi parantaa kaikki nämä olot?" kysyi naisylioppilas, puuttuen nyt ensi kerran puheeseen.
"Niin kauvan kuin meillä on nykyinen palkkausjärjestelmämme", vastasi Schliemann "ei merkitse vähääkään, miten alentavaa tahi vastenmielistä joku työ on, sillä aina on siihen halukasta väkeä tarjolla. Mutta niin pian kun työ vapautetaan, alkaa myöskin sellaisen työn hinta nousta. Sitenpä tuomitaan vanhat likaset ja epäterveelliset tehtaat revittäväksi yksi toisensa perästä — tulee halvemmaksi rakentaa uusia. Tahikka käydäksemme toiseen asiankohtaan — muuan kapitalismin välttämättömistä seurauksista kansanvaltaisessa maassa on valtiollinen lahjustenotto; ja muuan seuraus siitä, että siviilihallinto on tietämättömien ja kehnojen politikoitsijain käsissä, on se että taudit, joita voisi ehkäistä, tappavat puolet väestöstämme. Ja vaikka tieteenkin sallittaisiin yrittää jotakin, saisi se kuitenkin vain hyvin vähän aikaan, koska useimmat nykyisistä ihmisistä eivät vielä lainkaan ole ihmisiä, vaan aivan yksinkertaisesti koneita rikkauden kasaamiseksi toisille. He ovat ahdetut viheliäisiin ja likasiin asumuksiin ja jätetyt mätänemään ja menehtymään kurjuuteen, ja heidän elantosuhteensa tuottavat heille enemmän tauteja kuin mitä koko maailman lääkärit ennättävät parantaa; ja siten heistä tulee tarttumapesä, joka myrkyttää meidän kaikkien elämän ja tekee itsekkäimmällekin meistä mahdottomaksi tuntea itsensä onnelliseksi. Tästä syystä tahtoisin täydellä todella väittää, että kaikki keksinnöt lääketieteen ja haavalääkinnön alalla, mitä tiede tulevaisuudessa voi tehdä, ovat vähemmän tärkeät kuin sen tiedon sovelluttaminen jonka me jo omistamme, kun vain maanpiirimme vähäväkiset ja perinnöttömät kerran ovat saaneet oikeutensa inhimilliseen olemassaoloon vahvistetuiksi".
Ja taasen kävi tohtori vaitonaiseksi. Jurgis oli huomannut että tuo kaunis nuori tyttö, joka istui keskipöydän ääressä, oli kuunnellut puhujaa silmissään miltei sama katse kuin hänellä itsellään oli ollut silloin, kun hän ensiksi keksi sosialismin. Jurgis olisi mielellään tahtonut puhutella häntä; hän oli vakuutettu siitä että neitonen olisi ymmärtänyt hänet. Myöhemmin illalla, kun seura hajautui, kuuli hän Mr. Fisherin sanovan hänelle matalalla äänellä: "Hauskaa on nähdä tuleeko Mr. Maynard kirjoittamaan sosialismista samalla tavalla kuin ennen", johon tyttö vastasi: "Enpä tiedä — mutta jos hän sen tekee, tiedämme hänen olevan konnan!"
* * * * *
Ja vain muutamia tunteja tämän jälkeen valkeni vaalipäivä — kun pitkät vaalitaistelut olivat ohitse ja koko maa näytti seisovan hiljaa ja henkeään pidätellen odottelevan tuloksia. Jurgiksella ja muulla Hindsin hotellin palvelijakunnalla oli tuskin aikaa lopettaa päivällistään, ennenkun he riensivät juoksujalkaa siihen avaraan saliin, jonka puolue oli vuokrannut täksi illaksi.
Mutta jo istui kansaa siellä odottamassa, ja jo olivat lavalle sijoitetut sähkölennätinkoneet alkaneet naputella esiin muualta tulevia numerotietoja. Kun lopullinen yhteenlasku oli tehty, huomattiin sosialistien äänimäärän olevan yli neljäsataatuhatta — siis 350 prosentin kasvaminen neljänä vuotena. Ja tämä oli jo sellaisenaan hyvä tulos; mutta puolueen ensimmäiset tiedot perustuivat haaraosastoilta tulleisiin ilmoituksiin, ja tietysti olivat paraiten onnistuneet haaraosastot kiiruhtaneet ilmottamaan ensiksi voitoistaan, joten siis kokouksessa ei ollut ainoatakaan, joka ei olisi uskonut äänimäärän nousevan vielä kuuteen- tai seitsemään- tahi jopa kahdeksaankinsataantuhanteen. Niin suuri kasvaminen olikin todenteossa tapahtunut Chikagossa ja sitä ympäröivässä valtiossa; kaupungin ääniluku oli vuonna 1900 ollut 6,700, ja nyt oli se 47,000; Illinoisissa se mainittuna vuonna oli ollut 9,600, ja nyt se oli 69,000! Ja samaten oli laita sangen monissa muissakin valtioissa.
Ja sittenhän oli esillä virallisia tiedonantoja kaupungin eri piirikunnista! Kun oli kysymys jostakin tehdaspiiristä tahi "silkkisukka"-piiristä, niin ei lisäytymisessä ollut mitään huomattavaa eroa; mutta enimmän ihmetytti johtajia se suunnaton äänimäärä, mikä tuli teurastamopiiristä. Packingtown käsitti kolme kaupungin piiriä, ja sen äänimäärä oli keväällä 1903 ollut 500 ja syksyllä samana vuonna 1,600. Ja nyt, ainoastaan vuotta jälkeenpäin, oli se noussut 6,300:aan, kun demokraattien äänet eivät nousseet enempään kuin 8,800:aan! Oli toisia piirejä, joissa demokraatit olivat suorastaan joutuneet vähemmistöön. Siten kävi nyt Chikago koko maan etunenässä; se oli saavuttanut loistavan ennätyksen puolueelleen; se oli näyttänyt työmiehille tien, jota piti kulkea!
Tähän tapaan virkkoi muuan puhuja lavalta; ja kaksituhatta silmäparia olivat kiintyneet häneen ja kaksituhatta kurkkua hurrasi joka lauseen lopussa. Puhuja oli johtanut teurastamopiirin avustustoimistoa, kunnes kaiken kurjuuden ja lahjustenottamisen näkeminen oli tehnyt hänet vallan sairaaksi. Hän oli nuori, nälkiintyneen näköinen mies, mutta voimaa täynnä, ja kun hän puhuessaan liehtoi käsillään ja saattoi kuulijainsa mielet syttymään, tuntui hän Jurgiksesta vallankumouksen ruumiillistuneelta hengeltä. "Järjestykää! Järjestykää! Järjestykää!" — se oli hänen alituinen huutonsa. Hän pelkäsi tätä suunnatonta äänimäärää, jota hänen puolueensa ei ollut odottanut ja jota se ei ollut omalla työllään hankkinut. "Nämä ihmiset eivät ole sosialisteja!" huudahti hän. "Tämä vaali on pian ohitse, innostus asettuu ja kansa unohtaa kaikkityyni; ja jos sinäkin unohdat sen, jos vaivut takanojaan ja lepuutat käsiäsi aironvarressa, menetämme pian sen äänen jonka olet antanut tänään, ja vihollisemme tulevat nauramaan meille! Sinun asiasi on tehdä tänään päätös — että me voitonhurmauksessamme etsimme käsiimme ne miehet, jotka ovat äänestäneet hyväksemme, ja tuomme heidät kokouksiimme, joissa järjestämme heidätkin ja kiinnitämme heidät lujasti itseemme! Me emme aina tule huomaamaan vaalitaistelujamme niin helpoiksi kuin tänään. Kaikkialla maassa tutkivat vanhoilliset äänimääriämme ja asettavat kurssinsa niiden mukaan; eivätkä he missään ole niin kerkeitä ja kavalia kuin tässä omassa kaupungissamme. Mutta eivät he sittekään voi tehdä yhtään mitään muuta, kuin että antavat meidän puolueellemme Chikagossa suurimmat menestyksen toiveet, mitä milloinkaan on sosialismin osaksi Amerikassa tullut! Me lyömme nämä väärät yhteiskunnanparantajat heidän omilla aseillaan; me revimme ryysyt tuon radikaalisen demokratian päältä, niin ettei sille jää ainoatakaan valhetta jolla alastomuuttaan verhoisi! Ja sitte alkaa juoksunsa se lähde, jota ei voida ehkäistä, se luode, joka ei palaja takasin, ennenkun se on saavuttanut huippukohtansa — Chikagon kaikkien työmiesten kokoutuminen lippumme alle! Ja me järjestämme heidät, me johdamme heidät voittoon! Me murramme maahan kaiken vastustuksen, me ajamme heitä edellämme — ja silloin Chikago on meidän!Chikago on meidän!CHIKAGO ON MEIDÄN!"