"Mutta kauheaa on kädet ristissä odottaminen. Hän tarvitsee tänä hetkenä meidän apua."
"Minä pelkään että meidän apu vähän häntä hyödyttää. Niitä voimia, jotka tässä ovat vaikuttamassa, ei voida masentaa ihmisen välityksellä. Eikä meillä myöskään ole muuta valintaa kuin odottaminen. Meillä ei ole aavistustakaan siitä, mihin suuntaan he ovat menneet, ja jos me päämäärää tietämättä risteilisimme sinne tänne kankaalla, niin me vaan tarpeettomasti hukkaisimme voimiamme. Kello 5:ltä rupeaa päivä sarastamaan. Me saamme siis tunnin kuluttua lähteä matkaan ja ottaa Fullertonin koira mukaamme."
"Kokonainen tunti! Jokainen minuutti on pitkä kuin vuosisata", valittiMordaunt.
"Paneudu sohvalle lepäämään", sanoin minä. "Sinä palvelet parhaiten isääsi siten että kokoat voimia minkä voit, sillä matkamme tulee olemaan kylläkin vaivalloinen. Mutta sinähän puhuit äsken kääreestä, jonka isäsi oli minulle lähettänyt."
"Tässä se on", sanoi hän, ottaen taskustaan pienen kirjekääreen, jonka hän antoi minulle. "Epäilemättä se selvittää sinulle kaikki mikä nyt näyttää salaperäiseltä."
Kääre oli varustettu kenraalin vaakunalla, lentävällä aarnella, ja sidottu paksulla nuoralla, jonka minä katkaisin metsästysveitselläni.
Osote kuului: "J. Fothergill West." Alempana luettiin: "Annettakoon tälle herralle siinä tapauksessa että kenraalimajori J.B. Heatherstone katoaa tai kuolee."
Viimeinkin minä siis saisin selville sen salaisuuden, joka oli varjostanut meitä! Tässä minun kädessäni oli arvoituksen selitys. Vapisevin sormin minä mursin sinetit ja avasin kuoren. Kirje ja muutamia paperiarkkeja putosi pöydälle. Minä vedin lampun luokseni, otin kirjeen, joka oli kirjoitettu edellisenä iltana, ja luin seuraavaa:
"Rakas West!
Minä olisin mielelläni tyydyttänyt uteliaisuutenne, koskeva sitä ainetta, josta me niin usein olemme puhuneet, mutta teidän itsenne tähden minä pidättäydyin sitä tekemästä. Ikävästä kokemuksestani tiesin, kuinka sietämätöntä on odottaa ratkaisevaa loppukohtausta, jota ei millään tavalla voi viivyttää tai välttää. Vaikka tämä loppukohtaus oikeastaan tarkoittaa ainoastaan minua itseäni, niin tiedän kumminkin että teillä On myötätuntoisuutta minun oman itseni tähdeniₐ siitä syystä että minä olen Gabriellan isä. Minä pelkäsin siis häiritseväni teidän rauhaa ja pysyin siitä syystä hiljaa.
Monet merkit, muitten muassa buddalaisten pappien tulo tälle rannikolle, ovat vakuuttaneet minulle, että pitkästä odotuksestani on tullut loppu ja että koston hetki lähestyy. En voi ymmärtää, miksi olen saanut elää noin neljäkymmentä vuotta sen jälkeen, jolloin tein syntiä. Mutta mahdollista on, että ne, joitten käsissä minun kohtaloni on, tietävät että semmoinen elämä, jota minä olen viettänyt, itsessään on suuri rangaistus. En ainoanakaan tuntina, yönä tai päivänä ole saanut unohtaa olevani heidän käsissään. Heidän kirottu tähtikellonsa on neljänäkymmenenä vuotena soinut sielukellona korvissani ja muistuttanut minulle, että maassa ei ole ainoatakaan paikkaa, jossa minä voisin toivoa saavani olla turvassa. Oi, kuinka minä ikävöitsen lepoa! Haudan toisella puolella ei ainakaan tämä kauhistava ääni minua enää vaivaa.
Minä en tässä tahdo kertoa mitä tapahtui lokakuun 5 p:nä 1841 ja mikä aiheutti Choolab Shahin kuoleman. Olen repässyt muutamia lehtiä päiväkirjastani. Ne minä liitän tähän, ja niistä te näette, että meidän tiedemiesten täytyy tunnustaa löytyvän voimia ja lakeja, joita ei eurooppalainen sivistys tunne.
Vaikka ei tarkoitukseni suinkaan ole valittaa, tahdon kuitenkin sanoa että olen paljo kärsinyt. Jumala tietää ettei minulla ole halua ottaa ihmiseltä henkeä, vielä vähemmin silloin kun tämä ihminen on vanha. Mutta luonteeni on aina ollut tulinen ja raju, ja kun vereni on ruvennut kuohumaan, niin en tiedä mitä teen. Ei korpraali enkä minä olisi sormellakaan koskenut Choolab Shahiin, jos emme olisi nähneet että hänen väkensä oli tahtonut hyökätä kimppuumme. Niin, tämä on vanha historia, eikä sen toistamisesta ole mitään hyötyä. Älköön kukaan muu joutuko samaan onnettomuuteen!
Minä olen nyt kirjottanut lyhyen lisäyksen niihin tapahtumiin, jotka olen kertonut päiväkirjassani. Tästä lisäyksestä voi teillä toistaiseksi olla hyötyä.
Ja nyt hyvästi! Tehkää Gabriellasta onnellinen vaimo. Jos sisarenne tahtoo mennä naimisiin minun poikani kanssa huolimatta meitä kohdanneista suruista, niin älkää häntä estäkö. Jättämäni omaisuus on niin suuri että vaimoni voi huoletta elää. Kun hän on toisessa elämässä yhtynyt minuun, on jäännös jaettava tasan lasten kesken.
Kun saatte kuulla että minä olen mennyt pois, niin älkää surkutelkovaan toivottakaa sen sijaan onnea
onnettomalle ystävällenneJohn Berthier Heatherstonelle."
Minä heitin kirjeen syrjään ja otin esille ne paperiarkit, jotka sisälsivät salaisuuden selityksen. Niitten reunat olivat repaleisia. Näissä lehdissä nähtävät langan ja gummin jäljet osottivat, että ne oli revitty irti kirjasta. Ensi sivulla oli luettavalla käsialalla kirjoitettuna: "Luutnantti J.B. Heatherstonen päiväkirja Thul-laaksossa syksyllä 1841." Ja alempana luettiin: "Tämä veto selvittää mitä saman vuoden lokakuun ensi viikkona tapahtui ja samalla kerrotaan siinä Terada-solassa tapahtuneesta kahakasta ja Choolab Shahin kuolemasta." Minulla on nyt tämä veto edessäni ja otin siitä sanatarkan jäljennöksen.
John Berthier Heatherstonen päiväkirja.
Thul-laaksossa lokak. 1 p. - —
Kaksi meikäläistä rykmenttiä on tanaan kulkenut ohi matkalla rintamaan.Me söimme parempaa aamuruokaa Bengaalin rykmentin upseerien kanssa.
Näyttää tulevan ankara talvi. Lumivyo vuorilla on laskeutunut tuhat jalkaa, mutta solat tulevat lähimpien viikkojen kuluessa kulkukelpoisiksi ja jos ne saarrettaisiin, on meillä niin monta varaloukkoa, että Pollock ja Nott vaikeudetta voivat edetä. He eivät tule jakamaan Elphinstonen armeijan kohtaloa.
Elliot tykistön päällikkönä ja minä olemme vastuulliset liikeyhteyden turvallisuudesta noin kahdenkymmenen peninkulman matkalla, aina laakson suusta Lotarin yli vievään puusiltaan asti. Godenough tarkka-ampujain päällikkönä vastaa sillan tuonpuolisesta tiestä, ja eversti-luutnantti Sidney Herbert valvoo molempia osastoja.
Voimamme eivät riitä meille määrättyyn työhön. Minulla on puolitoista komppaniaa omaa rykmenttiämme ja yksi eskadroona sovareita, josta ei ole vähintäkään hyötyä vuorilla. Elliotilla on kolme tykkiä, mutta hän voi käyttää ainoastaan kahta, sillä useat hänen miehensä ovat sairastuneet koleeraan. Jokainen sotilasosasto on kumminkin varustettu vartijoilla, mutta nämä ovat riittämättömiä.
Ne laaksot ja rotkot, jotka haaraantuvat pääsolasta, ovat täynnä tummaihoisia kansanheimoja, jotka ovat uskonkiihkoisia ja sitä paitsi ryövääjiä ja roistoja. Minua ihmetyttää etteivät he koeta hyökätä muutamain meidän karavaanien kimppuun. He olisivat voineet ne ryöstää ja vetäytyä takaisin vuorille meidän heitä saavuttamatta. Ei mikään muu kuin pelko voi pitää näitä ihmisiä aisoissa. Jos minä saisin olla määrääjänä, hirtettäisiin heistä toinen toisensa jälkeen jokaisen rotkon suulle. Haukannenineen, paksuine huulineen ja pitkine, liehuvine hiuksineen näyttävät he oikeilta paholaisilta. Heidän naurunsa on saatanallisen pilkallista. Ei mitään uutisia tänään rintamasta.
Lokak. 2 p. — Minä olen todellakin pakotettu pyytämään vielä yhden komppaniian Herbertilta. Jos kimppuumme hyökätään, on välitysyhteys katkaistu. Tänä aamuna on kaksi sanantuojaa lähetetty eri tahoilta ilmoittamaan, että afghanilaiset vuorelaiset ovat ruvenneet astumaan alas vuorilta. Elliot lähti sovareineen yksi tykki mukanaan äärimmäiselle rotkolle, kun minä taas jalkaväkineni riensin lähimmälle. Mutta pian me saimme vakuutuksen siitä että hälytys oli ollut perusteeton.
Minä en nähnyt ainoatakaan vuorelaista, ja vaikka meitä tervehdittiin luotisateella, oli meidän mahdoton saada vangiksi ainoatakaan noista heittiöistä. Voi heitä, jos he joutuisivat minun käsiini!
Viime aikana emme ole saaneet mitään tietoja rintamasta, mutta tänään ilmoittivat haavoitetut, joita kuletettiin meidän ohi, että Nott oli ottanut Ghuzneen. Minä toivon että hän lämmitti niitä ryövääjiä, jotka joutuivat hänen käsiinsä. Pollockilta ei ole tullut mitään tietoja. Punjabista tuli norsu patteriin, joka näytti olevan hyvässä kunnossa. Useampia paranevia seurasi mukana, sillä he tahtoivat yhtyä rykmentteihinsä. Minä en tuntenut heistä ketään muuta kuin husaari Mostyn ja nuoren Blackesleyn. Me tupakoimme ja joimme punssia heidän kanssaan aina kello 11:een asti.
Saanut tänään kirjeen Wills & Co:ltä siitä laskusta, jonka he olivat lähettäneet minulle Delhistä. Minä olin luullut että keskellä sodan riehunaa saisi olla vapaana moisista kiusallisuuksista. Wills kirjoittaa, että koska eivät kirjeelliset muistutukset mitään auta käy hän minua leirissä tapaamassa. Jos hän todellakin tulee, pidän minä häntä maailman rohkeimpana räätälinä.
Lokak. 3 p. — Hyviä uutisia rintamasta. Barclay on tuonut tänne pikasanomia. Viime kuun 16 p:nä on Pollock voittajana marssinut Kabuliin. Te Deum laudamus (sinua Jumala kiitämme). Minä toivon että kaupunki muutetaan soraläjäksi ja että kedoille kylvetään suolaa. Kaikessa tapauksessa on linna hävitettävä. Täten saavat Burnes ja moni muu heidän urhollinen tietää, että vaikka emme voineetkaan heitä pelastaa, me kumminkin kostamme heidän puolestaan.
On vaikeaa viipyä tässä kurjassa paikassa, kun muitten on suotu olla mukana taistelussa niittämässä voittoa ja kunniaa. Eräällä meidän jemidaarilla [jemidaariksi sanotaan Englannin armeijassa palvelevia hindulaisia upseereja] oli tänään mukanaan vuorelainen, joka sanoo että afghanilaiset keräytyvät joukottain Terada-solaan, kymmenen peninkulmaa pohjoiseen päin meistä, ja että he aikovat hyökätä seuraavan sotilasjoukon kimppuun. Tämänlaatuisiin tietoihin ei kumminkaan aina ole luottamista. Minä ehdotin että me ampuisimme ennustajamme ja siten estäisimme hänet tekemästä kahdenkertaista kavallusta ilmoittamalla kansalleen meidän aikeet. Elliot ei hyväksynyt minun ehdotustani. Minä en voi sietää puolinaisia toimenpiteitä. Lopuksi saatoin kehoittaa hänet pidättämään mies vankina ja ampumaan hänet, jos hänen tietonsa olisivat vääriä. Viimeinen sotilasjoukkue kuletti mukanaan suuren joukon säilytysastioita, jotka sisälsivät kastia. Mutta koska oli unohdettu ottaa mukaan mitään syötävää, lahjoitettiin kasti sovareille, jotka halulla joivat sitä. Olemme saaneet tietää, että toinen suuri sotilasjoukkue voi parin päivän päästä olla täällä. Se tulee tasangolta.
Lokak. 4 p. — Afghanilaisilla on tositarkoitus tällä kerralla. Kaksi meikäläistä vakoilijaa toi eilen sen tiedon, että viholliset todellakin Kokoontuvat Terada-solaan. Me odotamme joukkuetta aamulla varhain, mutta ennen sen tuloa ei meidän tarvitse pelätä hyökkäystä.
Minä olen tehnyt oivallisen suunnitelman, ja Elliot on sen hyväksynyt. Tarkoituksemme on mennä pitkin laaksoa joukkuetta vastaan ja saartaa erään solan suu, josta odotamme hyökkäystä.
Mutta itse asiassa teemme yömarssin joukkueen leiripaikalle. Ja sinne ehdittyämme kätken minä 200 miestäni vaunuihin ja matkustan joukkueen kanssa takaisin.
Vihollisemme, jotka ovat saaneet kuulla että me olemme menneet etelään päin ja nähdessään joukkueen menevän pohjoiseen päin ilman meitä hyökkäävät luonnollisesti sen kimppuun siinä luulossa että me olemme kahdenkymmenen peninkulman päässä heistä. Me annamme heille läksytyksen, jota eivät he koskaan unohda.
Elliotin tykit näyttävät hedelmäkaupustelijain rattailta. Tykkimiehet piiloutuvat niihin rattaisiin, jotka seuraavat tykkejä Jalkaväki muodostaa etu- ja jälkijoukon. Me olemme ilmoittaneet luotettaville maassa syntyneille palvelijoillemme sen suunnitelman, jota emme aio hyväksyä, sillä jos tahtoo antaa tiedoksi jonkun asian, tulee ilmoittaa jollekin maassa syntyneelle palvelushengelle.
Kello 8.45 illalla. — Nyt me lähdemme matkaan joukkuetta tapaamaan'.Seuratkoon onni meitä!
Lokak. 5 p. — Kello 7 illalla. Me olemme voittaneet. Elliot ja minä. Juuri nyt olen palannut, väsyneenä ja näännyksissä vaatteet tomun ja veren tahraamina. Mutta ennen kuin muutin vaatteita tai edes peseydyin, tahdoin huvittaa itseäni merkitsemällä päiväkirjaan, mitä tänään olen kokenut. Tämä toimenpide on sitä paitsi oleva valmistuksena siihen viralliseen tiedonantoon, jonka Elliotin ja minun täytyy toimittaa tapauksesta.
Sopimuksen mukaan lähdimme joukkueen leiripaikalle. Chamberlain päällikkyyttä pitävä upseeri. Me selitimme hänelle asiain tilan, ja päivänkoitteessa olimme valmiina lähtemään. Meidän täytyi pitää useampia tonneja heiniä, saadaksemme sijan indialaisille sotilaillemme ja tykistölle. 6:n ajoissa oli kaikki valmiina, ja me lähdimme matkaan. Saattojoukkomme ei seurannut meitä säännöllisessä järjestyksessä, sillä emme tahtoneet herättää epäluuloja.
Minä näin että tällä kerralla olisi tosi kädessä. Tähystyspaikastani, joka oli telttipeitteen takana niissä vaunuissa, joissa olin ottanut paikkani, huomasin turbaanilla peitettyjä päitä pistäytyvän esiin kallioilta. Mutta kun me saavuimme Terada-solalle, joka oli tavattomien vuoriseinien rajoittama, rupesimme ymmärtämään että viholliset olivat kokoontuneet tänne, ja jos emme olisi pitäneet niin tarkkaa tähystystä, olisimme epäilemättä joutuneet satimeen.
Mutta nyt pysähtyi joukkue, ja kun viholliset näkivät että heidät huomattiin, rupesivat he ampumaan meitä. Minä olin pyytänyt Chamberlainin verkalleen peräytymään. Sotajuoni onnistui. Kun punatakit peräytyivät, seurasivat viholliset heitä ilosta ulvoen ja hyppivät kiveltä kivelle heidän perässään. Tummine, surkeannäköisine kasvonpiirteineen ja liehuvine vaatteineen olisivat he soveltuneet malliksi jollekin maalaajalle, joka olisi halunnut tulkita Miltonin esitystä tuomittujen sotajoukoista. Kaikilta puolilta tunkeutuivat he esiin, sillä he luulivat että voitto oli jo niin hyvin kuin saatu, ja heidän keskellään liehui profeetan lippu.
Nyt oli meillä tilaisuus käsissä, ja me riensimme käyttämään sitä hyväksemme. Kaikista vaunuista paukkui laukauksia, ja luodit sattuivat tiheään sullottuihin joukkoihin. Näitten vastarinnan tekeminen oli turhaa. Viholliset pakenivat ja koettivat pelastautua. Nyt oli meidän vuoro ajaa takaa. En koskaan ole saanut niin pikaista ja perinpohjaista voittoa. Vihollisen peräytyminen muuttui hurjaksi paoksi vuorille.
Saatuani heidät käsiini en tahtonut päästää heitä niin helpolla. Minä päätin antaa heille semmoisen läksytyksen, jota eivät koskaan unohtaisi.
Me seurasimme heitä kintereillä ja tulimme Terada-solaan. Chamberlain ja Elliot jäivät vartioitsemaan solan suuta, kun minä tunkeuduin indialaisineni ja tykistöineni eteenpäin. Kankeat eurooppalaiset virkapukumme ja tottumattomuutemme vuorilla kiipeilemiseen olisi kuitenkin ehkäissyt menestystämme, jos ei onni olisi meitä suosinut. Pääsolasta aukeaa pienemmän rotkon suu. Kiireessään ja hämmästyksessään olivat muutamat pakolaiset menneet sinne. Minä arvioin heidän lukumääränsä 60 tai 70:ksi ja olin juuri aikeessa mennä heidän ohitsensa, ajaakseni takaa pääjoukkoa. Samassa syöksyi eräs vakoojani esiin ja ilmoitti minulle että kapeampi rotko oli nuotanperä, ja etteivät siis ne afganilaiset, jotka olivat menneet sinne voineet päästä pakoon raivaamatta ensin tietä meidän joukkojen läpi. Tässä oli tilaisuus kostaa, enkä minä tahtonut jättää sitä käyttämättä.
Kehotettuani Chamberlainia ja Elliotia ryntäämään pääsolaan, ajaakseen takaa sitä suurta joukkoa, joka oli paennut sinne, lähdin minä poikineni ahtaampaan solaan, johon me tunkeuduimme hitaasti ja varovasti Ei shakaalikaan olisi päässyt pujahtamaan sivuitsemme meidän sitä huomaamatta. Kapinoitsijat olivat vangittuina kuin rotat satimessa.
Sola, jossa me olimme, oli majesteetillisin ja kolkoin mitä koskaan olen nähnyt. Kummallakin puolella kohoutuivat jyrkät vuorenseinät, jotka olivat enemmän kuin tuhat jalkaa korkeat. Ne lähenivät toisiaan ylhäällä niin että ainoastaan kapea juomu päivänvaloa oli nähtävissä. Rotko oli suulta jokseenkin leveä, mutta kapeni kapenemistaan, jota. kauemmaksi me etenimme. Tässä ihmeellisessä rotkossa vallitsi melkein puolipimeys. Maa oli epätasaista, mutta me riensimme eteenpäin niin nopeaan kuin mahdollista. Minä näin että me lähestyimme sitä kohtaa, jossa vuorenseinät yhtyivät, muodostaen terävän kulman. Juuri itse kulmassa oli kiviläjä, ja pakolaisemme kiipesivät nyt sille. Nähtävästi olivat he menettäneet rohkeutensa ja olivat kykenemättöminä vastustamaan. He olivat tarpeettomia vankeina eikä heitä vapauteen laskeminen tullut kysymykseenkään. Sapeli paljastettuna johdin minä väkeäni, kun meidät äkkiä pysäytti näky, jonka usein saa nähdä Dryry Lanesin teaatterissa, mutta harvoin tai ei koskaan todellisessa elämässä.
Toisessa kallioseinässä, ei kaukana kiviläjästä, oli luola, joka paremmin soveltui eläimen kuin ihmisen asunnoksi. Sen pimeydestä astui esiin vanha mies, niin vanha, että kaikki vanhat sotilaat näyttivät maitoleuoilta häneen verrattuina. Hänen hiuksensa ja partansa olivat lumivalkeat ja ulottuivat kauas selälle ja rinnalle. Kasvot olivat ryppyiset, ruskeat ja lihattomat, näyttäen apinan ja muumion välimuodolta. Silmät loistivat kuin mahonkipohjalle kiinnitetyt timantit.
Tämä ihmeellinen olento syöksyi ulos luolasta, asettui pakolaisten ja meidän väliin ja osotti majesteetillisella kädenliikkeellä, että me vetäytyisimme takaisin.
Jyrisevällä äänellä huudahti hän ymmärrettävällä englanninkielellä:
"Tämä paikka on pyhä. Täällä vajoudutaan rukoukseen ja mietiskelyyn teurastuksen ja murhan sijasta. Vetäytykää takaisin ettei jumalien viha teitä kohtaisi!"
"Menkää tieltä ukko", huudahdin minä. "Te joudutte itse vaaraan, jos ette ole varoillanne."
Minä huomasin että Iranilaiset rohkaistuivat ja että oma väkeni epäröi. Nähtävästi täytyi minun esiintyä tarmokkaana, jos mieli päästä voitolle. Minä riensin siis tykkiväen etunenässä eteenpäin. Vanhus seurasi meitä kädet levitettynä, ikäänkuin olisi tahtonut pidättää meidät. Mutta kun ei minulla ollut aikaa viivytellä pikkuasioissa lävistin minä hänen ruumiinsa miekallani samassa silmänräpäyksessä kun eräs ylikonstaapeli ratsupyssyllään antoi hänelle iskun päähän. Vanhus kaatui silmänräpäyksessä maahan. Nähdessään hänen kaatuvan päästivät afganilaiset kauhun ja hämmästyksen huudon. Indialaiset, jotka olivat olleet halukkaita peräytymään, tulivat nyt avukseni ja pian oli voittomme täydellinen. En luule ainoankaan miehen päässeen hengissä solasta.
Tappiomme oli mitätön, — ainoastaan kolme kuollutta ja viisitoista haavoittunutta. Me otimme heidän lippunsa, joka oli väriltään viheriä, ja jossa oli luettavana koraanista otettu värssy.
Kun kaikki oli päättynyt, tähystelin minä nähdäkseni vanhuksen ruumiin, mutta se oli kadonnut, vaikka minä en voi käsittää, miten se oli tapahtunut. Hänen verensä tulkoon hänen omalle päälleen! Hän olisi vielä elänyt, jos ei hän olisi tahtonut, kuten konstaapelit sanovat Englannissa, "ehkäistä upseeria hänen velvollisuutensa täyttämisessä."
Minä olen nyt saanut kuulla että hänen nimensä oli Choolab Shah ja että hän oli suuri ja pyhä buddhalainen. Häntä pidettiin profeettana ja hän Voi tehdä ihmetöitä. Kerrottiin että hän asui juuri tässä luolassa, kun Tamerlan kulki tätä tietä vuonna 1397. Minä menin luolaan ja minusta on ihan käsittämätöntä, miten ihminen olisi saattanut siellä viikkoakaan viettää. Luola oli ainoastaan neljä jalkaa korkea ja sitä paitsi pimeä ja kostea. Puupenkki ja vaatimaton pöytä oli koko huonekalusto. Pergamenttirullia, jotka olivat täynnä hieroglyyfikirjoitusta, oli sekaisin kaikkialla.
Niin, nyt on hän mennyt siihen maahan, jossa rauhan evankeli voittaa kaikki pakanalliset noitatemput. Rauha hänelle!
Elliot ja. Chamberlain eivät saaneet kiinni ketään niistä, jotka pakenivat suuren solan kautta. Minä olen päivän sankari. Nyt voin ajatella korotusta. Minun täytyy kumminkin hankkia jotakin syötävää sillä minä olen "valmis kuolemaan nälkään." Kunnia on ihana, mutta ei sillä voi elää.
Lokak. 6 p. kello 11 a.p. — Minä koetan niin selvästi ja tyynesti kuin mahdollista kertoa mitä viime yönä tapahtui.
Koskaan en minä ole ollut uneksija enkä näkyjen näkijä ja voin vakuuttaa että aistimeni ovat täysikuntoiset, vaikka kyllä mielelläni tahdon tunnustaa, että jos joku muu olisi kertonut minulle semmoista, olisin epäillyt hänen puheensa todenperäisyyttä. Olisin tietysti uskonut pettyneeni, jos en sitten olisi kuullut kellon ääntä. Nyt minä kerron mitä tapahtui. Elliot istui tupakoiden minun teltissäni aina kello 10 asti. Sitten minä tein kiertokävelyn indialaisen upseerini kanssa ja saatuani vakuutuksen siitä että kaikki oli asianmukaisessa kunnossa, menin minä 11 aikaan levolle.
Olin juuri nukkumaisillani, sillä minä olin rutiväsynyt päivätyön päätyttyä, kun heräsin hiljaiseen paukkeeseen, ja kun tähystelin ympärilleni, huomasin aasialaiseen pukuun puetun miehen seisovan telttikäytävän suulla. Hän oli liikkumaton, mutta katseli minua ankaran ja juhlallisen näköisenä.
Ensi ajatukseni oli että minulla oli edessäni kiihkoisa vihollinen, joka oli hiipinyt aina tänne asti minua tappamaan. Minä koetin hypähtää Pystyyn puolustautuakseni häntä vastaan, mutta minun oli mahdoton liikuttaa ainoatakaan jäsentä. Vaikkapa olisin nähnyt tikarinkärjen ojennettavan rintaani vastaan, niin en ainoallakaan liikkeellä olisi voinut sitä välttää. Minä luulen että lintu ollessaan käärmeitten hurmaamana tuntee samaa mitä minä tunsin, kun silmäni tapasivat tuon kolkon muukalaisen katseen. Pari kertaa ummistin silmäni ja koetin kuvitella uneksivani, mutta kun ne avasin, seisoi mies siinä ja katsoi uhkaavasti minuun. Hiljaisuus kävi viimein sietämättömäksi. Tuntui siltä että minun täytyisi ponnistaa kaikki voimani, kyetäkseni puhumaan hänelle. Minä en ole mikään heikkohermoinen mies enkä ensimmältä ymmärtänyt, mitä Virgilius tarkoitti, kun hän kirjoitti: "Adhesit faucibus ora" (kieli tarttui suulakeen).
Viimein saatoin mongertaa muutamia sanoja ja kysyin, kuka hän oli ja mitä hän tahtoi.
"Luutnantti Heatherstone", vastasi hän pitkäveteisesti ja vakavasti, "te olette tänään tehnyt suurimman ilkityön mikä ihmisen on mahdollista tehdä. Te olette tappanut kolmenkertaisesti siunatun miehen, ensi asteen pääadeptin, vanhemman veljen, joka on vaeltanut viisauden tietä useampana vuotena kuin te olette elänyt kuukausia. Te katkaisitte hänen elämänlankansa aikana, jolloin hänen työnsä oli melkein täytetty ja jolloin hän oli saavuttamaisillaan suurimmat salatut tiedot, jotka olisivat vieneet ihmisen askelta lähemmäksi hänen luojaansa. Kaiken tämän olette te tehnyt aiheettomasti ja juuri siinä silmänräpäyksessä, jolloin hän rukoili avuttomien ja onnettomien puolesta. Kuunnelkaa nyt minun sanojani, John Heatherstone.
"Monta tuhatta vuotta sitten, kun salattuja tieteitä ensin vainottiin, huomasivat oppineet ihmisen olemassaolon liian rajoitetuksi salliakseen ihmisen kehittymistä sielunelämän korkeimmille asteille. Sen ajan viisaat omistivat siis voimansa etupäässä ikänsä pitentämiseen, saadakseen tilaisuuden lisätä tietomääräänsä. Koska he tunsivat luonnon salaiset lait, voivat he aseestautua tautia ja korkean iän raihnautta vastaan. Jälellä oli ainoastaan keinon etsiminen, millä voisivat suojella itseään pahojen ja väkivaltaisten ihmisten hyökkäyksiltä, ihmisten, jotka aina ovat valmiit hävittämään sitä, mikä on viisaampaa ja parempaa kuin he itse ovat.
"Mitään suoranaisia välineitä ei tämän suojan hankkimiseksi voitu keksiä, mutta sen sijaan määräsivät salatut voimat kauhean ja välttämättömän koston sille ihmiselle, joka tappaa adeptin. Nämä lait ovat vielä tänä päivänä voimassa, John Heatherstone ja te olette niitten rangaistavana. Vaikka te olisitte kuningas tai keisari, niin ette sittenkään välttäisi niitten rangaistusta. Teillä ei siis ole mitään laupeutta odotettavissa.
"Entisinä aikoina kuoli murhaaja aina samana hetkenä, jolloin hänen uhrinsakin, mutta sittemmin muutettiin tämä laki, sillä, asia katsottiin siksi, että murhaajan tulisi saada aikaa käsittää ja ymmärtää se rikos, jonka hän oli tehnyt. Siitä syystä määrättiin, että kaikissa semmoisissa tapauksissa jätettäisiin kosto pyhän miehen oppilasten chelanten tehtäväksi. Näillä olisi valta mielensä mukaan pitentää tai lyhentää aikaa ja vaatia kosto vuosipäivänä siitä päivästä, jolloin rikos tehtiin. Teidän ei tarvitse tietää, niiksi rangaistus kohtaa teitä semmoisena päivänä. Riittää kun tiedätte olevanne kolmenkertaisesti siunatun Choolab Shahin murhaaja, ja että minä olen vanhin niistä kolmesta chelaasta, jotka ovat saaneet käskyn kostaa hänen kuolemansa.
"Ennemmin tai myöhemmin me siis tulemme tapaamaan teitä, vaatiaksemme henkeänne sovitukseksi siitä, jonka olette ottanut. Sama kohtalo odottaa tuota kurjaa sotamiestä Smithiä, joka, vaikka vähemmin rikoksellisena kuin te, on tuottanut itselleen saman rangaistuksen nostamalla kätensä Buddhan valittua vastaan. Jos te saatte elää muutamia vuosia, niin tapahtuu se ainoastaan siitä syystä että saatte aikaa katua rikostanne ja tuntea olevanne tuomittu. Te ette koskaan tule unohtamaan tekemäänne pahaa, sillä meidän tähtikello muistuttaa teille aina menneisyyttä ja tulevaisuutta. Te kuulette sen päivällä ja yöllä ja se on oleva teillä merkkinä, että te, — missä tahansa te olettekin ja mitä tehnettekin, ette koskaan voi vapautua Choolab Shahin chelaista. Te ette näe minua ennen kuin sinä päivänä, jona me tulemme noutamaan henkeänne. Pelossa ja kuolontuskassa vietetty elämä on kuolemaa pahempi."
Tehden uhkaavan liikkeen kääntyi olento ja poistui teltistä.
Samassa silmänräpäyksessä katosi raukeus, joka oli painanut minun jäseniäni. Minä hypähdin vuoteeltani ja katselin ulos telttiaukosta. Vartijasotamies seisoi muutaman askelen päässä minusta, pyssyynsä nojautuen.
"Mitä sinä kurja mies ajattelet, kun sallit ihmisten sillä tavalla häiritä minua?" sanoin minä hindustaninkielellä.
"Onko sahibia häiritty?" kysyi hän.
"Juuri nyt. Pari sekuntia sitten. Sinun on täytynyt nähdä hänen menevän ulos minun teltistäni."
"Sahib varmaankin erehtyy", vastasi mies kunnioitusta osottavalla mutta vakavalla äänellä. "Minä olen ollut tässä lunnin ajan, eikä ainoakaan ihminen ole mennyt ulos teltistä."
Hämmästyneenä ja tyytymättömänä istuin minä vuoteeni viereen ja tuumailin että kaikki olisikin vaan harhanäkyä, joka oli syntynyt heikkohermoisuuteen asti kiihoittuneesta tilastani edellisenä päivänä. Silloin tapahtui uusi ihme. Juuri pääni kohdalta kuului kirpeän sointuva ääni. Minä katsoin ylös, mutta en huomannut mitään. Minä tarkastin huolellisesti koko teltin, mutta keksimättä tuon omituisen äänen syytä.
Viimein heittäydyin minä rutiväsyneenä vuoteelle ja nukuin melkein heti.
Aamulla herättyäni olin taipuisa uskomaan että yön tapahtumat olivat ainoastaan esiintyneet minun mielikuvituksissani, mutta tuskin olin ehtinyt nousemaan vuoteeltani, kun sama ihmeellinen ääni taas tapasi korvaani. Minä en voi käsittää, mikä se on ja mistä se tulee. Onko tämä se varoittava kello, josta mies puhui? Olen koettanut muistaa ja kirjoittaa kaikki mitä hau sanoi, mutta pelkään unohtaneeni useamman seikan. Mikä on oleva tämän ihmeellisen historian loppu? En ole sanonut mitään Elliotille ja Chamberlainille. He väittävät, että minä näytän sairaalta ja kurjalta.
Samana ihana. — Olen ollut tilaisuudessa puhumaan tykkimies RufusSmithin kanssa. Hän on nähnyt saman näyn ja myös kuullut saman äänen.Mitä tämä kaikki merkitsee?
Lokak. 10 p. (neljä päivää myöhemmin.) — "Jumala auttakoon meitä!"
Näillä sanoilla päättyi päiväkirja.
Mukana seurasi lisäys, jonka kenraali hiljattain oli liittänyt päiväkirjaan.
"Tästä päivästä alkaen", kirjoitti hän, "en yöllä enkä päivällä saanut rauhaa tuolta kauhealta ääneltä. Vuosia on vierinyt, mutta levottomuuteni ei vähene vaan yltyy. Minä olen sekä sielultani että ruumiiltani murtunut mies. Minä elän aina jännitystilassa ja vaivaan korviani kuullakseni tuon vihatun äänen. Minulla ei ole odotettavissa toivoa eikä lohdutusta haudan tällä puolella. Jumala tietää että minä ikävöitsen kuolemaa, ja kun lokakuun viides päivä tulee, niin olen kuitenkin ihan suunniltani pelosta, sillä enhän minä tiedä, mikä kauhea kohtalo minua odottaa.
"Neljäkymmentä vuotta on kulunut siitä, jolloin minä tapoin Choolab Shahin ja neljäkymmentä kertaa olen ollut kuoleman kauhun ympäröimänä, saamatta sitä siunattua rauhaa, joka löytyy haudan tuolla puolella. Minä en tiedä, millä tavalla kosto minua kohtaa. Olen asettunut tälle autiolle paikalle asumaan ja ympäröinyt huoneeni korkealla lankkuaidalla, sillä täytyihän minun tehdä jotakin itsepuolustuksekseni.
"Olen ylpeä siitä etten ole käyttänyt sinihappoa enkä opiumia! Olisinhan minä näitä välineitä käyttämällä aina päässyt vainoojistani. Mutta minä olen saanut sen opetuksen, ettei miehen koskaan tule luopua tehtävästään. Sen sijaan en ensinkään epäillyt antautua vaaraan Indian sodan aikana, mutta kuolema vältti aina minua, ja minut kuormitettiin arvomerkeillä ja kunnianosotuksilla osotetun urhollisuuteni tähden.
"Suuren lohdutuksen on kaitselmus antanut minulle uskollisessa ja rakkaassa vaimossani. Ennen häitämme uskoin minä hänelle kauhean salaisuuteni, mutta siitä huolimatta tahtoi hän kuitenkin jakaa minun kohtaloni. Hän on todellakin jakanut minun kuormani, mutta on melkein musertunut sen painon alla.
"Lapsenikin ovat tuottaneet minulle suurta lohdutusta. Mordaunt tietää kaikki tai melkein kaikki. Olemme koittaneet salata asian Gabriellelta, vaikka hän kyllä aavistaa, ettei kaikki ole niinkuin olla pitäisi.
"Minä toivon että tämän paperin sisällys annetaan Straenraerin tohtoriJohn Easterlingin tiedoksi. Hän kuuli kerran itse kellonsoinnin.Tekemäni surullinen kokemus voi hänelle osottaa minun puhuneen totta,kun sanoin tässä maailmassa löytyvän voimia, jotka ovat tuntemattomiaEnglannissa.
J.B. Heatherstone."
Päivä rupesi koittamaan, kun minä olin lopettanut tämän ihmeellisen historian lukemisen, jota sisareni ja Mordaunt olivat suurimmalla tarkkuudella kuunnelleet.
Tähdet olivat ruvenneet vaalenemaan ja harmaa valo, loisii idässä. Mies, jolla oli vainukoira, asui parin peninkulman piiassa, ja meidän oli siis aika lähteä matkaan. Uskottuamme Esterin tehtäväksi asian kertomisen isällemme, varustauduimme tarpeellisilla matkaeväillä ja lähdimme viipymättä käymään.
Syvänne.
Alussa oli niin pimeä että vaivoin osasimme mennä oikeaa tietä kankaan poikki, mutta päivänkoitto tuli pian avuksemme ja Fullertonin tuvalle päästyämme oli ihan valoisa. Vaikka oli niin varhainen aamu oli mies jo pystyssä. Muutamin sanoin selitimme me hänelle asiamme, ja hän oli heti valmis sopivasta korvauksesta lainaamaan koiransa ja tulemaan itsekin mukana.
Mordaunt olisi mieluummin tahtonut että mies olisi jäänyt kotiin, mutta minun mielestäni tulisi hänen seurata meitä, sillä ei kukaan tietänyt, mitä mahdollisesti voisi tapahtua. Minun tahtoni pääsi voitolle, ja Sekä mies että koira seurasivat minua.
Eräänlainen yhtäläisyys oli tuolla takkuisella eläimellä ja hänen isännällään, jolla oli pörröinen kellertävä tukka ja pitkä, vanukkeinen parta. Koko matkalla linnaan ylisti hän koiransa tavatonta älykkäisyyttä, mutta minä pelkään että hänen kuulijansa hyvin vähän tarkkasivat hänen puhettaan. Minä en voinut riistää ajatuksistani äsken lukemastani ihmeellisestä kertomuksesta. Mordaunt astui pitkiä askelia, ja hänen poskensa hehkuivat ja silmissään oli hurja loiste. Joka kerta kun me pääsimme mäen kukkulalle, katsoi hän kiihkeästi ympärilleen toivossa saavansa nähdä kadonneitten jäljet, mutta ei ainoatakaan elon tai liikkeen merkkiä ollut nähtävissä. Kaikki oli kuollutta, äänetöntä ja autiota.
Linnassa käyntimme oli hyvin lyhytaikainen. Mordaunt juoksi sisälle ja palasi kainalossaan vanha takki, joka oli ollut isän oma. Hän antoi sen Fullertonille, joka näytti sen koiralleen.
Älykäs koira haisteli sitä ja juoksi ulvoen lehtikujaa takaisin, palasi taas vielä kerran haistelemaan takkia, viuhtoi häntäänsä ja ulvoi taas muutaman kerran kiivaasti näyttääkseen että se nyt oli valmis tekemään tehtävänsä. Sen kaulaan pantiin nuora, ettei se juoksisi tiehensä. Isäntä piti nuorasta, ja me lähdimme matkaan.
Pari sataa kyynärää seurasimme me maantietä, menimme sitten pensasaidan aukosta kankaalle ja jatkoimme matkaamme pohjoiseen suuntaan. Aurinko oli nyt noussut kappaleen matkaa taivaanrannan yläpuolelle, kullaten loistollaan sinisen meren ja etäällä kohoutuvat kukkulat.
Koira ei ainoatakaan kertaa kadottanut jälkiä, sillä ei se pysähtynyt eikä epäröinyt, vaan veti perässään isäntäänsä semmoisella kiireellä, että kaikki keskustelu oli mahdotonta. Kun me kerran olimme menneet pienen puron poikki, näytti siltä että olimme muutaman askelen poikenneet oikealta tieltä, mutta muutaman sekunnin kiivaasti vaanittuaan, ulvahti koira taas ja riensi eteenpäin tiettömällä kankaalla. Jos emme kaikki kolme olisi olleet oivallisia kävelijöitä emme olisi voineet seurata mukana, erittäinkään kun maa oli epätasainen ja kanerva toisinaan ulottui vyötäisiimme asti.
Minä en osannut ajatella, mitä tapahtuisi meidän päästyämme matkamme perille. Voisiko olla mahdollista että noilla kolmella buddhalaisella olisi ollut laiva saatavilla ja että he vankeineen sillä nyt matkustaisivat itäänpäin? Tie, jota kävimme, näytti vahvistavan minun luuloni, sillä se kulki yhdensuuntaisesti lahden rannan kanssa. Mutta kauan ei kestänyt, kun me poikkesimme ulommaksi ja tulimme kauemmaksi sisämaahan.
Kello oli 10, kun meidän kaksitoista peninkulmaa käytyämme täytyi pysähtyä vetämään henkeä, sillä viimeiset kaksi peninkulmaa olimme me kulkeneet Wigtownin ylänteitä ylöspäin, jotka ovat enemmän kuin tuhat jalkaa korkeat. Korkeimmalle kohdalle päästyämme näimme kolkon maiseman leviävän pohjoiseen suuntaan. Aina taivaanrantaan asti ei näkynyt muuta kuin liejua ja vettä mitä räikeimmässä sekasorrossa, ikäänkuin maanosa olisi ollut muodostumistilassaan. Siellä täällä kasvoi ruskeassa lätäkössä muutamia kellertäviä ruokoja. Muutamat sikseen jätetyt turvehaudat osottivat, että ihmiset täälläkin olivat koettaneet vaatia maalta sen aarteita, mutta nämä kokeet olivatkin ainoat ihmistyön merkit. Ei edes varis eikä kalalokki käynyt tässä erämaassa.
Tämä on se suuri lätäkkö, joka on saanut Cree-nimen. Kartasta näkee, että se peittää suuren osan Wigtownshiren pintaa. Se on suolaista vettä sisältävä järvi, syntynyt meren anastuksesta ja se on niin täynnä petollisia hyllyviä nevoja ja vaarallisia läpiä, ettei kukaan, joka ei tarkalleen tunne paikkaa, uskalla mennä sinne ilman opasta.
Kun me lähestyimme kaislaa, joka oli patamon rajana, nousi epäterveellinen kostea haju alallaan seisovasta vedestä. Paikka, jossa me olimme, näytti niin kolkolta ja kauhealta, että talonpoika kieltäytyi seuraamasta meitä pitemmälle, ja meidän täytyi käyttää koko kehoituskykymme pakottaaksemme häntä jatkamaan matkaa meidän kanssa. Vainukoiramme, johon ei kolkko ympäristö mitään vaikuttanut, jatkoi haukkuen matkaa kuono maahan kääntyneenä ja ruumis väristen innostuksesta.
Meidän ei ollut vaikeaa raivata itsellemme tietä järven poikki, sillä missä viisi oli kulkenut edellä siinä oli kolmen helppo seurata perässä. Jos olimme epäilleet koiran opastustaitoa, oli tämä epäilys nyt kokonaan haihtunut, sillä pehmeässä liejussa saatoimme me helposti nähdä etsimäimme miesten jäljet. He olivat käyneet rinnakkain yhtä kaukana toisistaan. Ei ollut käytetty mitään ruumiillista väkivaltaa, jolla kenraali ja hänen palvelijansa oli pakotettu seuraamaan mukana. Pakko, jota oli käytetty, oli ollut henkisiä laatua.
Me olimme hyvin varoillamme poiketaksemme siltä tieltä, joka antoi meille jalantukea. Molemmin puolin meitä nousi vesi siellä täällä maanpinnalle, jota kuihtuva kasvullisuus peitti. Keltaisia ja purppuranvärisiä sieniä loisti rämeiköllä, ja lihavia, punaruskeita matoja ryömi vaalentuneitten kaislojen välissä. Suuret hyönteispilvet muodostivat keveän pilven päittemme ja käsiemme ympäri ja ne pistelivät meitä myrkyllisillä pistimillään. Minä en koskaan eläessäni ollut ollut niin kolkossa paikassa kuin tämä oli. Mutta Mordaunt Heatherstone astui rivakasti eteenpäin, eikä meillä ollut muuta neuvoa kuin seurata häntä.
Sillä välin kapeni tie kapenemistaan, ja me huomasimme että etsimäimme miesten oli täytynyt käydä peräkkäin samassa rivissä. Fullerton meni nyt koiransa kanssa edellä. Mordaunt seurasi hänen kintereillään ja minä muodostin jälkijoukon.
Talonpoika oli pitkän ajan ollut vastenmielinen ja tympeä ja tuskin vastannut hänelle tehtyihin kysymyksiin, mutta nyt pysähtyi hän tykkänään ja kieltäytyi jyrkästi käymästä ainoatakaan askelta edemmäksi.
"Tässä minä teen käänteen, sillä nyt minä tiedän mihin mennään", sanoi hän.
"Mihin sitten mennään?" kysyin minä.
"Creen syvänteelle", vastasi hän. "Minä luulen että se on tässä lähellä."
"Creen syvänteellekö?"
"Se on niin syvä ettei kukaan koskaan ole löytänyt sen pohjaa. Kansa väittää että siitä juuri johtaa ovi manalan syvyyteen."
"Oletteko te ollut siellä?" kysyin minä.
"Ollut siellä! Mitä minä siellä tekisin? Ei yksikään ihminen, jolla on terve järkensä tallella, koskaan mene sinne.
"Mistä te sitten tiedätte että tuo syvänne todellakin on olemassa?"
"Isänisäni isä on ollut siellä, ja sentähden minä sen tiedän", vastasi Fullerton. "Eräänä lauantai-iltana oli hän aika humalassa ja löi vetoa mennäkseen sinne. Hän ei jälestäpäin mielellään puhunut siitä käynnistään eikä koskaan kertonut näkemiään. Hän oli ikäänkuin mieletön kun joku vaan puhui syvänteestä. Totelkaa siis minun neuvoani ja palatkaa kotiin, sillä siihen paikkaan menemisestä ei lähde mitään hyvää."
"Me voimme jatkaa matkaamme ilman teitä", huomautti Mordaunt. "Jos vaan lainaatte meille koiraanne, niin voitte kääntyä kotimatkalle."
"E-enpäs", huusi hän. "Minä en tahdo koirani joutuvan saatanan kynsiin.Sentähden täytyy sen seurata minua."
"Koira seuraa meitä", puhkesi seuralaiseni puhumaan säkenöivin silmin, "Meillä ei ole aikaa riidellä teidän kanssa. Katsokaa, tässä minä jätän teille 5 punnan setelin. Jos estätte meitä ottamasta koiraa, niin minä heitän teidät veteen."
Mies otti toisella kädellään setelin samalla kun hän toisella jätti Mordauntille nuoran, joka oli koiran kaulassa. Hänen poistuessaan jatkoimme me matkaamme kauemmaksi järvelle. Liejussa näkyvät syvät jäljet kiihoittivat meitä jouduttamaan askeliamme. Tunkeuduttuamme kokonaisen pienen kaislametsän läpi, tulimme me niin kolkkoon paikkaan että jos Dante olisi sen nähnyt olisi hän siitä saanut uutta ainetta kuvauksensa manalasta.
Koko rämeikkö aleni tässä ratin muotoiseksi syvänteeksi, jonka keskessä oli noin 40 jalan levyinen aukko. Maa vietti vesipyörrettä kohden kaikilta suunnilta. Nähtävästi oli tämä se syvänne, jota paikkakunnan väestö niin pelkäsi. Enkä minä asiaa ihmetellytkään, sillä kolkompaa seutua en koskaan ole nähnyt.
Sieltä nousi läkähdyttävä haju, ja me kuulimme sorisevan äänen, ikäänkuin vesi olisi kiehunut. Minä heitin syvänteeseen suuren kiven, joka makasi liejuun vajonneena mutta emme kuulleet sen putoamista pohjaan.
Kumartuessamme haisevan veden yli, kuulimme me yhtäkkiä sointuvan äänen sen syvyydestä. Mahdollista on että ääni syntyi luonnollisista vaikuttimista, mutta voi se myös tulla siitä kellosta, josta minä olen niin paljon kuullut. Olkoon sen asian laita miten tahansa. Tämä oli kaikessa tapauksessa ainoa merkki, mikä meille annettiin molempien miesten lepopaikasta. Ja nämä miehet olivat nyt maksaneet sen velan, joka niin kauan oli heitä painanut.
Me huusimme kaikin voimimme, mutta ainoastaan kaiku vastasi syvyydestä.Kovin murheellisina lähdimme taas kulkemaan rinnettä ylöspäin.
"Mitä me nyt teemme, Mordaunt?" sanoin minä matalalla äänellä. "Me voimme ainoastaan rukoilla heidän sielujensa rauhan puolesta."
Heatherstone katsoi säkenöivin silmin minuun.
"Nuo ihmiset ovat mahdollisesti menetelleet salattujen lakien mukaan", huudahti hän, "mutta nyt katsotaan, mitä Englannin lait asiasta sanovat. Minä luulen että chela voidaan hirttää niinkuin joku muukin kuolevainen. Meillä lienee vielä aikaa saada, heidät kiinni. Tule tänne, koirani, tule!"
Hän veti koiran noitten kolmen miehen jäljille. Eläin nuuski niitä pari kertaa ja laskeutui sitten maahan karvat pystyssä ja vavisten.
"Siinä näet", sanoin minä, "että on turhaa taistella heidän kanssaan, joilla on käytettävinä voimia, joita emme kykene edes nimittämään. Me emme voi muuta kuin myöntyä siinä toivossa että nuo miesparat toisessa elämässä saavat korvauksen kaikesta siitä, mitä heidän on täytynyt kärsiä."
"Ja että heidät vapautettaisiin kaikista perkeleellisistä uskonnoista ja niitten murhanhimoisista tunnustajista", huudahti Mordaunt, kokonaan suunniltaan raivosta.
Oikeudentunto vaati minut tunnustamaan, että nuo kristityt miehet olivat itse syypäät kohtaloonsa, kun teurastivat tuon turvattoman buddhalaisen, mutta minä en tahtonut ilmaista mielipidettäni Mordauntille pelosta että hän yhä enemmän kiihoittuisi.
Monen turhan koetuksen jälkeen onnistui minun viimein saada hänet lähtemään tuosta onnettomuuden paikasta. Oi, miten pitkä ja väsyttävä olikaan paluumatka. Menomatkakin oli kyllä vaivaloinen, vaikka meillä oli heikko toivokin, mutta nyt. kun kaikki oli mennyttä, tuntui kotimatka kauhean pitkältä. Raskain askelin ja vielä raskaammalla sydämellä kulimme me koko päivän erämaassa ja ehdimme juuri auringon laskiessa Cloomberiin.
Minä en koetakaan kertoa vaimon ja tyttären surua. Useampana viikkona horjui Gabriella-parkani elämän ja kuoleman välillä, mutta tohtori Easterlingin huolellisesti häntä hoitaessa toipui hän kumminkin, vaikka ei hän tosin enää koskaan päässyt entisiin voimiinsa. Mordaunt oli synkkä ja alakuloinen eikä tointunut ennen kuin olimme muuttaneet Edinburghiin. Mutta ei lääkärinhoito eikä ilmanvaihdos voinut auttaa rouva Heatherstone-parkaa. Hän kuihtui hitaasti, ja jotenkin varmaa oli että hän muutaman viikon kuluttua yhtyy mieheensä.
Branksomen omistaja palasi Italiasta terveenä ja virkeänä, ja tästä syystä me muutimme takaisin Edinburghiin. Asuinpaikan muutos teki meille hyvää, sillä viime tapahtumat olivat synkistyttäneet elämäämme. Sitä paitsi oli isälleni tarjottu kunniakas ja hyväpalkkainen paikka yliopiston kirjastossa, ja hän riensi ottamaan sen vasaan.
Minä olen nyt useamman kuukauden ollut naimisissa rakkaan Gabriellani kanssa, ja tämän kuun 23 p:nä viettää Ester häitään. Minä toivon että Mordaunt saa hänestä hyvän vaimon.
Ennen kuin lopetan kertomukseni tahdon vielä omistaa muutaman ajatuksen kenraalin ja Rufus Smithin katoamiselle ja kuolemalle.
Yhtä asiaa en voi ymmärtää. Minä tunnustan aprikoivani sitä seikkaa, miksi nuo kolme chelasta ottivat uhreiltaan hengen Creen syvänteessä sen sijaan että olisivat sen ottaneet miesten ollessa linnassa. Mutta luultavasti oli buddhalaispapeilla pätevät syyt tehdä niinkuin tekivätkin.
Muutama kuukausi kauhuntapahtuman jälkeen luin eräästä Indian lehdestä lyhyen uutisen jossa sanottiin että nuo kolme buddhalaista Lal Hoomi, Mowdar Khan ja Ram Singh olivat palanneet Euroopasta. Tämän ilmoituksen jälkeen seurasi esitys kenraalimajori Heatherstonen elämästä ja toiminnasta sekä tietoja siitä että hän äskettäin oli kadonnut kotoaan ja että oli syytä pelätä hänen saaneen surmansa veteen hukkumalla. Minä epäilen, tokkohan yksikään muu ihmissilmä saattoi keksiä mitään yhteyttä näitten kahden ilmoituksen välillä. Minä en niitä koskaan näyttänyt vaimolleni enkä Mordauntille, ja vasta sitten kun he lukevat nämä rivit, saavat he tietää ne.
En tiedä, tarvitseeko minun antaa pitempiä selityksiä tai lisätä mitään. Ymmärtäväinen lukija on jo saanut tietää syyn miksi kenraali pelkäsi tummia kasvoja, muukalaisia ja vieraita. Hänen unettomuutensa, jonka perusteena oli tuo kamala kellonsointi, saattoi hänet öisin kulkemaan ympäri huoneissa, ylisiltä kellariin asti, ja aina valaistut huoneet estäisivät pimeyden kauhujen häntä ympäröimästä.
Tiede opettaa meille, ettei semmoisia voimia, joita itämaiset uskonnonhaaveilijat sanovat omistavansa, itse asiassa ole olemassa. Minä John Fothergill West voin päättävästi väittää että se on väärässä. Historia osottaa että oppineet ovat hitaita uskomaan sitä mikä on totta. Tiede ivaili kauan Newtonia. Tiede näytti matemaatillisesti, ettei rautalaiva voisi pysyä vedenpinnalla ja ettei höyrylaiva voisi kulkea Atlannin yli. Itämailla, jotka ovat suurten uskontojen kehto, löytyy viisaustieteilijöitä ja oppineita, jotka työskentelevät toisten menetystapqjen mukaan kuin länsimaitten tiedemiehet, mutta edellisillä on äärettömän paljo enemmän tietoja luonnon salaisuuksista kuin jälkimmäisillä.
Salattu viisaustiede.
Mordaunt Heatherstonen tekemä lisäys.
Minä olen vastikään lukenut käsikirjoituksen, jossa hyvä ystäväni kertoo kaikista niistä tapahtumista, jotka päättyivät isäni kuolemalla, ja olen hyväksynyt kaikki paitsi yhdessä kohdassa. Ystäväni on näet pannut liian vähän painoa siihen hyvyyteen, jota hän koko aikana meille osotti.
Nyt olen pyytänyt saada tehdä pienen lisäyksen, voidakseni lausua muutaman sanan Indian salatusta viisaustieteestä, jota niin vähän tunnetaan.
Itämaisia adepteja löytyy nykyään pohjoisessa Indiassa ja Tiibetissä, mutta luultavaa on että he muinoin olivat paljoa laajemmalle levinneinä. Historiassa näemme heistä vilahduksia useammalla eri nimellä. Siellä kulkevat he Egyptin pappien, Kaldean nioagien. teurgisten uusplatonilaisten ja hengennäkijäin nimisinä. He muodostavat suletun, salaisen seuran, johon jokainen tutkimushaluinen mies saa yhtyä. Mutta seuraan liittyneen täytyy antautua ruumiillisiin vaaroihin, kärsiä puutteita ja kestää ankaraa kuria, ja siitä syystä vaan sangen harvoilla on mielenlujuutta ja rohkeutta kestää loppuun asti. Ne, jotka ovat voittaneet niin että heidät on otettu vihkiytyneitten joukkoon, ovat saaneet täyden korvauksen kärsimyksistään, sillä he saavat semmoiset voimat, jotka tekevät heidät tavallisia ihmisiä korkeammiksi.
Salattujen viisaustieteilijäin tiedot ovat sekä fyysisistä että metafyysillistä laatua. Mutta erittäinkin metafysiikan ja etupäässä ihmissielun tutkimiseen ovat he kiinnittäneet huomionsa. Mutta heidän fyysilliset tietonsa ja heidän kykynsä käsitellä niitä salaisia lakeja, joitten mukaan luonto rakentaa tai hävittää, ovat paljoa korkeammat kuin ne, mitkä eurooppalaiset tiedemiehet tuntevat. Täytyy muistaa, että meidän tieteellisten tutkimusten tulokset ovat syntyneet muutaman sadan vuoden aikana, kun taas salattu viisaustiede ulottuu keskeymättömässä jaksossa vähintäin 20 tuhatta vuotta taaksepäin, aika, jonka kuluessa jokainen adepti on ilmoittanut viisautensa oppilailleen samaten kuin hänelle itselleenkin se oli ilmoitettu tai semmoisilla lisäyksillä, mitkä hän elämässään ja kokemuksillaan oli kyennyt itselleen hankkimaan. Vaikka nämä miehet ovat saaneet ihmeellisiä voimia, ovat he kuitenkin ensimmäisiä vakuuttamaan, etteivät ne johdu mistään yliluonnollisesta lähteestä. Ne ovat syntyneet läheisestä ja perinpohjaisesta luonnon ja maailmaa hallitsevien salaisten lakien tuntemisesta. Koko ihmiskunta voi toivoa saavansa sen viisauden, minkä nämä jo ovat hankkineet itselleen.
Ensimmäinen läksy, jonka saa oppia, kun kulkee salatun viisauden tietä, on se, ettei viisautta saavuteta yksinomaan ahkeruudella ja opinnoilla, vaan että jotakin muuta tarvitaan lisäksi. Maaperä on ensin valmistettava, ennen kuin kallisarvoinen siemen siihen lasketaan. Teräväjärkisinkään ihminen ei voi koskaan toivoa suorittavansa ensi koetuksia, jotka kohtaavat salattua viisaustieteilijää, jos hän on ylpeä, ahne, aistillinen, itsekäs ja laiska. Rikkaruoho on poistettava ennen kuin puutarha voidaan istuttaa. Seitsemänä pitkänä vuotena pyrkii nuori chela saamaan omaa itseään hallitsevan vallan, ja jos hänen onnistuu se saavuttaa, niin on hän puhdas ruumiiltaan ja sielultaan, vapaa karkeammista eläimellisistä vaistoista ja välittämätön persoonallisista mukavuuksistaan. Hänen luontonsa henkinen puoli on kehittynyt ja osaksi voittanut eläimellisen osan.
Hän kykenee silloin ottamaan vastaan niitä opetuksia, jotka johtavat häntä korkeammalla tiellä. Moni luonnollisesti sortuu ennenkuin vihkimyspäivä on tullut. Tässä koulussa tulee valistus sisästä eikä ulkoapäin.
Ja mitkä ovat ne tulokset, jotka näillä tiedoilla saavutetaan? Me, jotka olemme niitten ulkopuolella, emme voi niitä juuri arvostella.
Kuitenkin ovat he epäilyksen varjonkaan sijaa saamatta todistaneet että ihmisellä on sielu ja tehneet sen siten, että he itse erottavat sielunsa ruumiistaan, yhdistääkseen sen jälleen siihen milloin vaan itse hyväksi näkevät. Adepti voi erottaa sielunsa ruumiistaan yhtä helposti kuin hän riisuu päällimmäisen takin yltään ja saattaa ajatuksen nopeudella siirtää sielunsa mihinkä paikkaan tahansa maan päällä. Tällä kyvyllään voi viisas olla missä hän vaan mielii tämän maan päällä, ja hän tietää että sielu itsessään on aineellinen ja että se sisältää paljoa eetterisemmän olemuksen jota me kutsumme hengeksi.
Kun Tarsoksesta kotoisin oleva Paavali sanoo että ihmisellä on ruumis, sielu ja henki, niin tämä lausunto ei ole hänen joutavaa otaksumistaan. vaan se osottaa että hän oli tullut samaan lopputulokseen kuin salattua viisaustiedettä käsittelevä koulu, johon hän varmaan kuuluikin.
Adeptien ei tarvitse käyttää sanoja toistensa kanssa keskustellakseen, vaan he suorittavat senkin tehtävän ajatuksen muuttamisella. Vihkiytyneet voivat siis tuhannen peninkulman päästä puhua toisilleen yhtä helposti kuin he olisivat samassa huoneessa. Heidän Himalajalla olevat asuinpaikkansa, jotka meistä tuntuvat niin kolkolta, ovat itse asiassa kaiken henkisen toiminnan polttopisteinä. Toistensa huomiota herättääkseen on heillä kyky loihtia esiin se kellonsoinnilta kuuluva ääni, joka näytti niin suurta osaa isäparkani historiassa.
He väittävät ja tukevat väitteitään todistuksilla, että he hallitsevat luontoa siinä määrässä että voivat ottaa elementit ilmapiiristä ja yhdistää ne tai antaa niille minkä muodon vaan haluavat.
He voivat erittää kiinteän kappaleen, muuttaa sen molekyyleiksi (hiukkasiksi), lähettää nämä molekyylit kuinka kauas he vaan tahtovat ja sitten taas liittää ne toisiinsa siten että ne muodostavat saman kappaleen, johon ne alkuperäisen kuuluivat. Tällä tavalla siirrettiin suuri marmorimöhkäle Bombaysta Kalkuttaan, ja kirjeitä on lähetetty semmoisella nopeudella, että sähkölennätin siten on joutunut häpeälle.
Nämä ovat muutamia niistä voimista, joita itämaiset viisaat väittävät omaavansa, ja heidän järjestelmänsä ansaitsee kyllä länsimaisten tiedemiesten huomiota.
Adeptit huomauttavat kuitenkin painolla, että fyysilliset ilmiöt, jotka kyllä voivat olla hyödyksi täällä maailmassa, kumminkin ovat vähäarvoisia. He vakuuttavat että heidän järjestelmänsä todellinen arvo on sen metafyysillisessä ja uskonnollisessa ylevämmyydessä, ja he väittävät suurilla valovirroilla selvittäneensä sielun ominaisuuksia. Ja tämä tosiasia, poistaa uskonnolta sen haaveellisesti henkisen luonteen ja tekee siitä yhtä tarkan tieteen kuin mittausoppikin.
Tämän salaperäisen järjestelmän korkeampiin ei voi tunkeutua kukaan muu kuin se, joka on suorittanut alempien asteitten oppijakson ja puhdistunut sielultaan ja ruumiiltaan.
Luonnollisesti väittää länsimainen lukija, että on vaikea uskoa muutamien harvojen miesten voivan pitää salassa semmoista tietämistä, sitä vähemmin kuin sen alkuaan on täytynyt olla aiottu koko ihmiskunnalle. Salatun viisauden tutkija vastaa tähän väitteeseen, että ne voimat, jotka saadaan hänen järjestelmäänsä seuraamalla, ovat niin pelottavaa laatua että niitä helposti voitaisiin käyttää väärin, jos väärä henkilö tulisi niitten omistukseen. Hän siis katsoo asian siksi ettei ihmissuku vielä ole valmistunut näitä voimia käyttämään ja että hänen täytyy ankarasti tutkia kaikki tiedonhaluiset, ettei kukaan arvoton pääsisi veljeskunnan jäseneksi.
Niistä tiedoista, joita tässä olen antanut, voin kiittää isäni mielipiteitä asiasta ja osaksi herra A.V. Sinnetin salatusta viisaustieteestä antamia lausuntoja. Viimeksi mainittu sanoo muun muassa:
"Koko salatun viisaustieteen oppirakennus perustuksesta katonharjaan asti eroaa niin perinpohjin muista käsitteistä, että on vaikea selittää sen sisällystä. Miten voisi selvittää kirjoituskonetta henkilölle, joka ei tunne yksinkertaistakaan mekaanista laitosta, ja jolla ei ole aavistustakaan laskuopista? Ja nykyaikaisen Euroopan oppineet ovat salattuun viisaustieteeseen nähden — huolimatta heidän omaamistaan suurista tiedoista — ihan täydellisessä tietämättömyydessä sen aakkosista."
Herra Sinnet kirjoittaa myös äänistä, joita adeptit suurella etäisyydellä panevat toimeen, ja että nämä äänet ovat niitten kaltaiset, jotka niin kauan vainosivat isääni. "Ääni ei ole kova", sanoo hän, "mutta selvä ja kuuluva. Jos veitsellä kevyesti lyötte juomalasin laitaan, voitte saada aikaan samallaisen äänen, vaikka edellinen on puhtaampi ja selvempi. Salatun viisaustieteen harjoittajat käyttävät usein näitä kellonääniä, kun tahtovat herättää jonkun huomaavaisuutta."
Se lisäys, jonka minä olen kirjaan liittänyt, voi mahdollisesti valaista muutamia himmeitä kohtia siinä kertomuksessa, jonka niin asiallisesti on kirjoittanut ystäväni ja veljeni John Fothergill West.