The Project Gutenberg eBook ofCoriolanusThis ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this ebook or online atwww.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.Title: CoriolanusAuthor: William ShakespeareTranslator: Paavo Emil CajanderRelease date: December 26, 2006 [eBook #20188]Language: FinnishCredits: Produced by Tapio Riikonen*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK CORIOLANUS ***
This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this ebook or online atwww.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.
Title: CoriolanusAuthor: William ShakespeareTranslator: Paavo Emil CajanderRelease date: December 26, 2006 [eBook #20188]Language: FinnishCredits: Produced by Tapio Riikonen
Title: Coriolanus
Author: William ShakespeareTranslator: Paavo Emil Cajander
Author: William Shakespeare
Translator: Paavo Emil Cajander
Release date: December 26, 2006 [eBook #20188]
Language: Finnish
Credits: Produced by Tapio Riikonen
*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK CORIOLANUS ***
Produced by Tapio Riikonen
Kirj.
William Shakespeare
Paavo Cajanderin suomennos ilmestyi v. 1887.
Näytelmän henkilöt:
CAJUS MARCIUS, myöhemmin Cajus Marcius Coriolanus, roomalainen ylimys.TITUS LARTIUS, | päälliköitä sodassa volskilaisia vastaan.COMINIUS, |MENENIUS AGRIPPA, Coriolanon ystävä.SICINIUS VELUTUS, | kansantribuuneja.JUNIUS BRUTUS, |Nuori MARCIUS, Coriolanon poika.Roomalainen airut.TULLUS AUFIDIUS. volskilaisten sotapäällikkö.Aufidion alapäällikkö.Aufidion salaliittolaisia.Antiumin kansalainen.Kaksi volskilaista vahtimiestä.VOLUMNIA, Coriolanon äiti.VIRGILIA, Coriolanon puoliso.VALERIA, Virgilian ystävä.Virgilian kamarirouva.
Roomalaisia ja volskilaisia senaattoreja, patriiseja, aediileja. liktoreita, sotamiehiä, kansalaisia, sanansaattajia, Aufidion palvelijoita ja muita seuralaisia.
Tapahtuu osaksi Roomassa, osaksi volskilaisten ja antiaattein alueilla.
Ensimmäinen kohtaus.
Katu Roomassa.
(Joukko kapinoivin kansalaisia tulee sisään, sauvoilla,kangilla ja muilla aseilla varustettuina.)
1 KANSALAINEN. Kuulkaa mitä sanon, ennenkuin eteenpäin mennään.
KAIKKI.Puhukaa, puhukaa!
1 KANSALAINEN. Oletteko kaikki päättäneet ennemmin kuolla kuin nälkään nääntyä.
KAIKKI.Olemme, olemme.
1 KANSALAINEN. Ensinnäkin, niinkuin tiedätte, on Cajus Marcius kansan päävihollinen.
KAIKKI.Tiedämme, tiedämme.
1 KANSALAINEN. Tappakaamme hänet, niin saamme itse määrätä viljan hinnan. Onko se päätös?
KAIKKI.On kuin onkin. Sen teemme. Pois matkaan.
2 KANSALAINEN. Vielä sananen, hyvät kansalaiset!
1 KANSALAINEN. Huonojahan kansalaisia me olemme, mutta patriisit muka hyviä. Meille voisi pelastukseksi olla se, minkä isoiset ylellisyyteensä tuhlaavat. Jos he vaan tähteensä meille antaisivat, niiden vielä kelvatessa, niin saattaisimme pitää heidän apuansa ihmismäisenä. Mutta me olemme heille, heidän mielestään, liian kalleita; kiduttava kälpeytemme, kurjuutemme näky on ikäänkuin erityisluettelo, jossa näkevät oman ylellisyytensä. Meidän kärsimyksemme on heille voitoksi. — Kostakaamme seipäillämme, ennenkuin he meidät seivästävät, sillä jumalat sen tietäkööt, että tässä puhun enemmän leivän nälästä kuin koston janosta.
2 KANSALAINEN. Cajus Marciotako etenkin kostonne tarkoittaa?
KAIKKI.Häntä etupäässä; hän kohtelee rahvasta kuin ilmeinen koira.
2 KANSALAINEN. Ettekö muista, mitä hyvää hän on isänmaallensa tehnyt?
1 KANSALAINEN. Kyllä, ja olisimme valmiit hänelle siitä kiitostakin antamaan, jos ei hän itse hankkisi itselleen korvausta ylpeydellään.
2 KANSALAINEN. No, mutta älkää noin herjaten puhuko.
1 KANSALAINEN. Minä sanon teille, että mitä hän on erinomaista tehnyt, sen hän on siinä mielessä tehnyt. Herkkätuntoiset ihmiset sanokoot sen tapahtuneen isänmaan hyväksi, mutta sen hän on tehnyt vaan äitinsä mieliksi ja osaksi tyydyttääkseen ylpeyttänsä; sillä hän on ihan yhtä ylpeä kuin urhoollinenkin.
2 KANSALAINEN. Te panette viaksi hänelle mitä hän ei voi luonteessaan muuttaa. Ettehän ainakaan sanone häntä ahneeksi.
1 KANSALAINEN. Vaikka sitä en sanoisikaan, en kuitenkaan ole syytöksien puutteessa; hänessä on vikoja niin runsaasti, että väsyy niitä luetellessaan. (Ilohuutoja ulkoa.) Mitä ilohuutoja siellä? Toinen puoli kaupunkia on liikkeellä. Miksi tässä jaarittelemme? Pois Capitoliin!
KAIKKI.Tulkaa, tulkaa!
1 KANSALAINEN. Vait! Ken tuossa tulee?
(Menenius Agrippa tulee.)
2 KANSALAINEN. Menenius Agrippa, se kunnon mies, joka aina on kansaa rakastanut.
1 KANSALAINEN. Hän se on jotenkin kelpo mies; kunhan vaan kaikki muut olisivat samanlaisia.
MENENIUS.Mik' ompi, kansalaiset? Minne matka.Kädessä seipäät, kanget? Mikä nyt on?
1 KANSALAINEN. Asiamme ei ole senaatille tuntematon, he ovat jo kahden viikon ajan kuulleet hoettavan mitä aiomme tehdä ja minkä nyt tahdomme heille työssä näyttää. Sanotaan köyhillä armon-anojilla olevan vahvat keuhkot, mutta nyt saavat tuta, että meillä on vahvat kouratkin.
MENENIUS.Mut, hyvät ystävät ja naapurukset,Näin hukka teidät perii.
1 KANSALAINEN. Mahdotonta; Hukassa tässä ilmankin jo ollaan.
MENENIUS.Mut, ystäväni, tietkääs, patriiseillaOn hellin huoli teistä. Tänä puutteenJa hädän aikana te yhtä hyvinTaivasta sauvoillanne piestä voitteKuin Rooman valtaa, joka tietään kulkee.Tuhannet suitsivitjat katkaisten,Vahvempirenkaiset, kuin millä häntäSitoa voitte te. Tää kallis aik' onJumalten työt', ei patriisein. Täss' auttaaVain polven notkistus, ei käsivarret.Ah! kurjuutenne ajaa teitä sinne,Miss' isompi on kurjuus tarjona.Ja vallanpitäjiä soimaatten te,Joill' isällinen teist' on huoli, vaikkaKirootte heitä niinkuin vihamiestä.
1 KANSALAINEN. Huoliko meistä? — Vieläkö mitä! — He eivät milloinkaan ole meistä huolineet. Antaneet meidän nälkään nääntyä, ja omat aittansa viljaa täyteen ahtaneet; säätäneet kiellon koron kiskomiselle, auttaakseen koronkiskureita; päivittäin peruuttaneet terveellisiä lakeja, rikkaita vastaan säädettyjä, ja päivittäin keksineet yhä ankarampia asetuksia, kahlehtiakseen ja sortaakseen köyhää, jos ei sota meitä niele, niin he meidät nielevät, ja siinä se on heidän rakkautensa meitä kohtaan.
MENENIUS.Nyt teidän myöntää täytyy, että jokoOlette merkillisen ilkeätTai tyhmäpäiset pöllöt. Sievän sadunNyt kerron teille; tunnette sen ehkä,Mut koska tarkoitukseeni se sopii,Niin ehkä juttelen sen vielä kerran.
1 KANSALAINEN. Antakaa kuulla; vaan älkää luulkokaan, että voitte herjamme suittaa tuolla tarinallanne. Antakaa kuulla, olkaa niin hyvä!
MENENIUS.Kerranpa kaikki ruumiin-osat nousitKapinaan vatsaa vastaan, tehden kanteen,Ett' tämä yksin keskiruumiin valtas.Kuin kuilu laiskana ja toimetonna,Ja, toisten haltuun jättäin työt ja vaivat.Vaan ruuan ahmi; muut kun sitä vastoinNäit, kuulit, kävit, aattelit ja tunsit.Jakaen keskenään kaikk' askareet,Joist' oli koko ruumihille iloJa yhteishyöty. Siihen vatsa vastas, —
1 KANSALAINEN. No niin, mitä vatsa siihen vastasi?
MENENIUS.Sen heti sanon. — Naurun tapaisella —Ei keuhkoista se tullut, mut näin ihan —(Voin antaa vatsan yhtähyvin nauraaKuin puhua,) se ilkkuin vastas noilleKapinannostajille nurkujille,Jotk' eivät sille mitään sois, juur' niinkuinTe senaattia morkkaatten, siit' ett'eiSe ole teidänmoinen.
1 KANSALAINEN.Vatsan vastaus?Pää kuninkaamme, vartijamme silmä.Sydän neuvojamme, käsi soturimme,Hepomme sääri, kieli räikkämme.Ja muutkin tämän pajastomme tuetJa pienet pönkät, nuo jos —
MENENIUS.Mitä, mitä? —No tuolla vasta suu on! — Mitä, mitä?
1 KANSALAINEN. Tuon ahman vatsan sorron alle joutuis, Tuon ruumiin likaviemärin, —
MENENIUS.No entä?
1 KANSALAINEN. Sanotut jäsenet jos kanteen nostais. Mitäpä vatsa vastais?
MENENIUS.Sen mä sanon;Vaan vähän malttia (ei paljon teilläSit' ole juur'), niin kerron vatsan vastuun.
1 KANSALAINEN. No tuota kestää!
MENENIUS.Ystäväni, huomaa:Tuo kunnon vatsa oli miettiväinen,Ei kärkäs niinkuin syyttäjä, ja vastas:»Mun helmaystäväni, tosin kylläMa ensin nautin kaiken ravinnon,Jost' elantonne saatte te; ja syystä,Kosk' olen, nähkääs, koko ruumiin aittaJa varahuone; minä, muistakaahan,Verenne virtaa myöten lähetän senSydämmen hoviin, aivon istuimelle;Ja ruumiin solien ja soppein kauttaVäkevin hermo saa ja pienin suoniMinulta luonnolliset tarpehensa,Joist' elää se. Ja vaikka ette kaikki,Mun ystäväin,» — näin, nähkääs, puhuu vatsa, —
1 KANSALAINEN. No niin, ja sitten?
MENENIUS.»Vaikka ette kaikkiVoi nähdä, mitä kullenkin ma annan,Niin saatan toteen näyttää, miten multaTe saatte mehun kaikesta, mut mulleJätätte perkeet vaan.» Mit' arvelette?
1 KANSALAINEN. Sep' oli vastaus. Entä sovitelma?
MENENIUS.Senaatti Rooman on tuo hyvä vatsa.Ja kapinoivat raajat te; sen huoltaNyt aatelkaa ja miettikäätte tarkoin,Mit' yhteis-etu vaatii, niin te näätte,Ett'ei se, mitä saatte, yhteist' ole,Vaan heistä lähtee se ja teille tulee,Eik' itsestänne suinkaan. — Mitä sanot,Sä, tämän kokouksen isovarvas?
1 KANSALAINEN. Minäkö isovarvas? Miksikä isovarvas?
MENENIUS.Kun, vaikka halvin, matalin ja kurjin,Tät' älykästä kapinata johdat.Sa raukka, vaikka ajoon olet kehnoin,Edellä käyt, kun hyötyä sä vainut. —Esille kanget, seipäät vaan! Nyt RoomaRottainsa kanssa ottelee, ja myrkynSyö heistä toinen. — Terve, jalo Marcius!
(Cajus Marcius tulee.)
MARCIUS.Kiitos! —Mik' on sun, sinä jäyhä roskajoukko,Jok' älyparkaas syyhyvätä kynsit,Kunnes se rohtuu?
1 KANSALAINEN.Kohtelias aina!MARCIUS.Ken kohtelias teille on, se häijyst'Imartelee. Mitä tahdotte te, koirat?Ei sota hyvä, eikä rauha; toinenPeloittaa teitä, toinen röykkeiks saattaa.Ken teihin luottaa, jalopeuran sijaanJäniksen saa, ja ketun sijaan hanhen.Olette yhtä taattavat kuin jäälläTulihiili on tai rae päiväsessä.Rikollist' ylistämään teiss' on miestäJa rankaisijaa parjaamaan. Ken mainett'On ansainnut, teilt' ansainnut on vihaa.Halunne on kuin sairaan ruokahalu,Sit' enin himoo se, mist' enin haittaa.Ken suosioonne luottaa, lyijy-evinSe ui ja ruovolla se tammen kaataa.Te hirtehiset! Hiis teit' uskokoon!Te mieltä joka hetki muuttelette:Nyt halpa äskeinen on suosikkinne,Ja jalo se, jot' äsken vihasitte.Mi hätänä, kun kautta kaupungin teRääkytte reimaa senaattia vastaan,Mi jumalia likinn' ohjaa teitäJa toisianne syömäst' estää? — MikäOn tarkoitus?
MENENIUS.Asettaa viljan hinta.Sanovat: viljaa kaupungiss' on kyllin.
MARCIUS.Ne hirtehiset! Niin vain? Takan luonaHe istuvat ja Capitolin toimetHe tietävänsä luulevat, ken nouseeJa kuka sortuu; puolueita luovatJa avioita; puoltaan vahvistavat.Ja kenkärajains' alle sortavatHe vastenmielisensä. Kyllin viljaa!Jos aateli vaan hiiteen heittäis säälinJa mun sois miekkaa käyttää, tuhansittainNoit' orjia ma löisin, luoden röykynNiin korkean kuin keihääni on pitkä.
MENENIUS.Ei, nää jo ovat tyynni malttuneet.He, nähkääs, julmia on pelkureita,Vaikk' älyn puute heiss' on suuri. EntäTuo toinen joukko?
MARCIUS.Hajan. Hirteen kaikki!He nälkää huusivat ja sananlaskuj'Ynisivät, sen kaltaisia kuin:»Suu särjelläkin», »nälkä kova vieras»,»Ei vatsa nuollen täyty», »herrain kanssaEi marjaan menemistä», moisin pätkinHe nurkuns' ilmi toivat, ja kun pyyntö,Tuo kumma, myönnettiin, — jok' aateliltaMasensi mielen, kalvaaks tehden vallan.Niin vimman ilosta he kiljuivatJa lakkins' ilmaan heittivät, ikäänkuinKuun sarviin tahtoen ne kiinnittää.
MENENIUS.No, mitä sitten heille myönnettiin?
MARCIUS.Viis kansan valitsemaa tribuunia,Sen roskaviisautt' edustamaan; — Brutus,Sicinius, ja — hitto heitä muisti!Hajoittaa sais nuo roistot Rooman ennenKuin moiseen minä taipuisin; näin valtaaHe yhä saavat, lisää vaatienKapinan uhalla.
MENENIUS.Se kummallist' on.
MARCIUS.Pois, kuotukset, pois kotihinne!
(Sanansaattaja tulee kiireesti.)
SANANSAATTAJA.Miss' onSe Cajus Marcius?
MARCIUS.Tässä. Mitä tahdot?
SANANSAATTAJA.Ilmoittaa: aseissa on volskilaiset.
MARCIUS.Sep' oivaa! Näinpä suoriks päästään noistaMädistä perkeistä. — Kas, tuossa isät!
(Cominius, Titus Lartius ja muita senaattoreja,Junius Brutus ja Sicinius Velutus tulevat.)
1 SENAATTORI.Mit' äsken, Marcius, kerroitte, on totta:Aseiss' on volskilaiset.
MARCIUS.Kuuman teilleAufidius, heidän johtajansa, antaa.En kadehdi ma hänen suuruuttaan,Mut jos en ois mik' olen, tahtoisin maHänenä olla.
COMINIUS.Yhdess' ottelitte.
MARCIUS.Jos sotis mailma, puoli puolta vastaan,Ja hän mun puoltan' oisi, luopuisin ma.Otellakseni hänen kanssaan. HauskaUsuttaa leijonaa!
1 SENAATTORI. Te, jalo Marcius, Cominiota seuraatten kai sotaan?
COMINIUS.Sen taannoin lupasitte.
MARCIUS.Sen ma tein.Ja siinä pysyn. — Saatpa nähdä, Lartius,Kuink' isken vielä kerran Tullust' otsaan.Kuin? Rampako? Ja jäätkö pois?
LARTIUS.En, Marcius;Ma toiseen sauvaan nojaan, toisell' isken;Ma myötä tulen.
MARCIUS.Aito-aateluutta!
1 SENAATTORI. Nyt Capitoliin tulkaa, siellä parhaat Odottaa ystävät.
LARTIUS (Marciolle).Te etupäässä;Cominius sitten; jäljessä me muut;Syyst' etusija teill' on.
COMINIUS.Jalo Marcius!
1 SENAATTORI (kansalaisille).Pois, kotiin!
MARCIUS.Mukaan tulkoot: volskilaisill'On paljon viljaa; aittain kaivajiksiMukahan rotat! — Kunnon mässääjät,Nyt hehkeimmäll' on uljuutenne; tulkaa!
(Senaattorit, Cominius. Marcius, Titus Lartiusja Menenius poistuvat. Kansa hiipii pois.)
SICINIUS.Niin pöyhkää onko toista kuin tuo Marcius?
BRUTUS.Ei mokomaa.
SICINIUS.Kun kansantribuuneiksiValittiin meidät, —
BRUTUS.Näitkö sitä suutaJa silmäystä?
SICINIUS.Niin ja ivaa sitten.
BRUTUS.Vihoissaan jumaliakin hän pilkkaa.
SICINIUS.Ja ilkkuu kuuta kainoa.
BRUTUS.Tää sota hänet nielköön! MiehuudestaanHän liiaks ylpeilee.
SICINIUS.Sellainen luonne.Kun onni sitä kuihkoo, päivän kalvett'Ivaten tallaa. Mutta ihme, ettäHän röyhkeydessään palvelemaan taipuuCominiota.
BRUTUS.Mainetta hän lempiiJa onkin jo sen suosikki; mut maineEi säily eikä kasva muuten paitsiLikinnä ensimmäistä; kommelluksetPäämiehen syyksi jäävät, vaikka tekisHän kaikki mitä voi, ja löyhä moiteSe Marciosta huutaa: »Oi, jos johtoHäll' olis ollut!»
SICINIUS.Taas jos hyvin käypi,Niin kansan mieli, Marcioon kiintyneenä,Cominiolta ansion vie.
BRUTUS.Niin kyllä;Cominion maineest' on jo puolet Marcion,Vaikk' ilman hänen vaivattaan; ja hälleCominion virheet lisää mainett' antaa,Vaikk' ilman hänen ansiottaan.
SICINIUS.Pois nyt,Ja valmistuksist' urkkikaamme tietoJa mihin toimiin retkeänsä vartenTuo juonikko nyt ryhtyy.
BRUTUS.Lähtekäämme!
(Menevät.)
Toinen kohtaus.
Corioli. Senaatintalo.
(Tullus Aufidius ja senaattoreja tulee.)
1 SENAATTORI.Vai luulette te siis, Aufidius, ett' onVihiä Rooma tuumistamme saanutJa tuntee hankkeemme.
AUFIDIUS.Ken muuta luulis?Mit' ompi meillä koskaan ajateltu,Jot' olis toimeen saatu, ennen kuinSen Rooma haistoi? Neljä päivää sittenSain tietoja; näin sanat kuuluu — kirjeOn, luulen, muassani; niin, täss' on se:(Lukee.) »Pestattun' ovat joukot; epätietoist'.Itäänkö vaiko länteen. Suur' on hätä,Ja kansa kapinoi. CominiusJa vanha vihamiehenne, tuo Marcius(Mi vihatumpi Roomass' on kuin teillä).Ja Lartius, uljas Rooman mies, ne kolmeYrityst' ohjaavat, niin kerrotaan,Mut minne? Luultavasti teitä vastaan.Siis, varokaa!»
1 SENAATTORI.Väkemme jalkeill' ompi,Eik' ole epäiltykään, ettei RoomaSotahan olis valmis.
AUFIDIUS.Viisast' oliSalassa pitää hankkehenne, kunnesNäkyä niiden täytyisi; mut RoomaNe hautumasta keksi. Näin se tyhjäksOn tehnyt aikomuksemme, jok' oli:Mont' ottaa kaupunkia, ennen kuinTies Rooma meidän jalkeill' olevankaan.
2 SENAATTORI.Nyt, jalo Aufidius, toimihinne!Väkenne luoksi rientäkää; me yksinCoriolia vartioimaan jäämme.Jos meitä saartavat he, sotajoukoll'Avuksi tulkaa. Epäilen tok', ettäTuo meitä tarkoittaa.
AUFIDIUS.Ei epäilystä;Mun tieton' ovat varmat. Niin — ja lisäks:Jo matkall' osa heidän joukkojaan onJa tänne päin. Hyvästi, isät, jääkää!Jos Marcion kanssa tanterella yhdyn,Niin valan tehneet olemme, ett' ennenEi tauota, kuin meistä toinen kaatuu.
KAIKKI.Jumalat auttakoot!
AUFIDIUS.Ja teitä kaitkoot!
1 SENAATTORI. Hyvästi vaan!
2 SENAATTORI.Hyvästi!
AUFIDIUS.Hyvästi!
(Menevät.)
Kolmas kohtaus.
Rooma. Huone Marcion talossa.
(Volumnia ja Virgilia tulevat. He istuutuvat kahdelle matalalle tuolille ja alkavat neuloa.)
VOLUMNIA. Laula, hyvä lapseni, tai ainakin puhu vähän hauskempaa. Jos poikani olisi minun mieheni, niin totta maar enemmän iloitsisin hänen poissa-olostaan, kun hän sillä mainetta saavuttaa, kuin hänen syleilyksistään kotona vuoteessa, olkootpa ne kuinka hellät ja rakkahat hyvänsä. Kun hän vielä oli hento lapsi ja kohtuni ainoa hedelmä, kun hän nuoruudellaan ja kauneudellaan käänsi puoleensa kaikkien silmät, kun hänen äitinsä ei olisi ainoaksi hetkeksikään luopunut häntä katselemasta, vaikkapa sitä itse kuninkaat olisivat päiväkaudet rukoilleet, jo silloin — kun ajattelin miten sellaista olentoa kunnia kaunistaisi ja että hän, jos maine ei häntä elähyttäisi, ei olisi parempi kuvaa, joka seinässä riippuu, — jo silloin mielelläni annoin hänen etsiä vaaroja, joissa kunniata oli tarjona. Veriseen sotaan hänet lähetin, ja sieltä hän palasi, tammiseppele päässä. Kuules lapseni, en enemmän ilosta sävähtänyt, ensi kerran kuullessani, että poikani oli miespuolta, kuin nyt ensi kerran nähdessäni, että hän on osottanut olevansa mies.
VIRGILIA.Mutta entä jos hän olisi sodassa kaatunut, mitä silloin?
VOLUMNIA. Silloin hänen mainehikas nimensä olisi poikani ollut; se olisi silloin minun perilliseni ollut. Kuule vakava tunnustukseni: jos olisi tusina lapsia mulla, kaikki yhtä rakkaita, eikä yksikään vähemmän kallis, kuin sinun ja minun hyvä Marcioni, niin mieluisemmin näkisin yhdentoista kunnialla kuolevan isänmaansa edestä, kuin yhden työttömänä hekkumassa elävän.
(Kamarirouva tulee.)
KAMARIROUVA.Valeria rouva tääll' on, hyvä rouva.
VIRGILIA.Suvaitkaa minun poistua.
VOLUMNIA.Et, sit' et saa.On niinkuin kuulisin ma miehes rummunJa näkisin, kuin tukasta hän laahaaAufidiota; volskilaiset säikkyyKuin lapset karhua. Hän jalkaa polkeeJa huutaa: »Tulkaa tänne, arkalaiset,Te pelvon sikiöt, te, vaikka Roomass'Olette syntyneet!» Hän rautakintaall'Otsastaan veren pyyhkivi ja kulkeeKuin leikkuumies, jonk' ompi määrä kaataaKaikk' elo, taikka palkattomaks jäädä.
VIRGILIA.Otsastaan verenkö! Oi, Zeus, ei verta!
VOLUMNIA.Suas, houkka! Kultaisetkaan voitonmerkitNiin miest' ei kaunista. Hecuban rinta,Jot' imi Hector, ihanamp' ei ollutHectorin otsaa, kun se kreikkalaistenMiekoille halveksien vertaan sylki. —Valeria sa tervetulleeks sano!
(Kamarirouva menee.)
VIRGILIA.Aufidion julmuudesta taivaan vallatVarjelkoon miestän'!
VOLUMNIA.Polvens alle painaaHän Tullon pään ja niskaan häntä polkee.
(Kamarirouva palajaa Valerian ja palvelijan kanssa.)
VALERIA.Hyvää päivää, hyvät rouvat!
VOLUMNIA.Terve tultuanne!
VIRGILIA.Hupaista teitä nähdä, hyvä rouva!
VALERIA. Kuinka voitte te molemmat? Tehän nyt vasta kodikkaita olette! Mitä te neuloskelette? Kaunis kuosi, todellakin! — Kuinka pikku poikanne voipi?
VIRGILIA.Kiitoksia kysymästänne; hyvin rouvaseni.
VALERIA. Hän mieluisemmin katselee miekkoja ja kuuntelee rumpua, kuin tarkkaa opettajaansa.
VOLUMNIA. Isänsä poika, totta tosiaan! Oikein herttainen lapsi, sen takaan. Niin, kuulkaapas, katselin häntä viime keskiviikkona puolen tuntia yhtä mittaa; hänellä on niin miehekäs ryhti. Näin hänen tavoittavan kultaperhosta, ja kun hän sen oli kiinni saanut, päästi hän sen taasen irti; ja taas takaa ajamaan, ja sitten nenällensä maahan, ja jälleen pystyyn, ja saikin sen taasen kiinni. Lankeeminenko hänet raivoon sai vai mikä, sitä en tiedä, mutta hampaitaan hän kiristeli ja rouhi perhosen, oi, ette usko, kuinka hän sen palasiksi rouhi.
VOLUMNIA.Isän tapoja.
VALERIA.Toden totta, oikein jalo lapsi.
VIRGILIA.Vallaton koko poika.
VALERIA. Kas niin, pois nyt ompelunne! Voittehan joutilaiksi ruveta täksi iltapuoleksi.
VIRGILIA.En, rouvaseni, en lähde ulos ovesta.
VALERIA.Ettekö ulos ovesta?
VOLUMNIA.Hänen täytyy kuin täytyykin.
VIRGILIA. En, oikein totta, suokaa anteeksi. En astu kynnyksestä yli, ennenkuin mieheni sodasta palajaa.
VALERIA. Hyi! Järjetöntähän noin on huoneeseensa salpautua. Tulkaa nyt hyvän tuttavan luoksi varpajaisille.
VIRGILIA. Toivon, että hän pian parantuisi, ja tahdon rukoilla hänen puolestaan, mutta tulla sinne en saata.
VOLUMNIA.Ja miksikä et, saako kysyä?
VIRGILIA.En mukavuudesta, enkä ystävyydenkään puutteesta.
VALERIA. Tahdotte matkia Penelopea; mutta sanotaan, että kaikki se lanka, minkä hän Ulysseen poissa ollessa kehräsi, vaan täytti Ithakan koilla. Tulkaa pois! Jos olisi palttinanne yhtä tunnokas kuin sormenne, niin jättäisitte pelkästä säälistä tuon ompelunne. Tulkaa nyt vaan kanssamme!
VIRGILIA.En, hyvä rouva, suokaa anteeksi. Toden totta, en tahdo lähteä ulos.
VALERIA. Kas niin, lähtekää nyt vaan, niin kerron teille suloisia uutisia miehestänne.
VIRGILIA.Ei, niitä ei ole vielä saattanut saapua.
VALERIA. On todellakin; en tässä nyt turhia puhu: viime yönä tuli häneltä tietoja.
VIRGILIA.Tottako, rouva?
VALERIA. Toden totta; kuulin sen eräältä senaattorilta. Tämmöinen on asian laita: volskilaiset olivat lähettäneet sotajoukon liikkeelle, jota vastaan ylipäällikkö Cominius vei osan roomalaista sotavoimaa. Puolisonne ja Titus Lartius piirittivät heidän kaupunkiansa Coriolia. He eivät epäile voittavansa ja tekevänsä pikaista loppua sodasta. Kunniani kautta, tämä on totta. Ja nyt, lähtekää kanssamme!
VIRGILIA.Anteeksi, hyvä rouva; vast'edes noudatan kaikessa teidän mieltänne.
VOLUMNIA.Antakaamme hänen jäädä; tuommoisena hän vaan pilaisi ilomme.
VALERIA.Niin kyllä, samaa minäkin. — Hyvästi siis! — Tulkaa, rouva hyvä! —Virgilia, kuules, viskaa nyt nurkkaan tuo juhlallisuutesi ja lähdekanssamme.
VIRGILIA.En, en todellakaan saata. Toivotan teille paljon hauskuutta.
VALERIA.No, hyvästi sitte!
(Menevät,)
Neljäs kohtaus.
Coriolin edustalla.
(Liehuvin lipuin ja helisevin soitoin astuvat sisäänMarcius, Titus Lartius, sotaherroja ja sotamiehiä.Sanansaattaja rientää heitä vastaan.)
MARCIUS.Tuoss' uutta kuullaan; — vetoa, ett' ovatHe otelleet!
LARTIUS.Eip' ole; orhist' orhi!
MARCIUS.No, menköön!
LARTIUS.Hyvä!
MARCIUS.Sano, onko päämiesJo vihollisen kohdannut?
SANANSAATTAJA.He toistaanKatselleet ovat, mut ei haastelleet.
LARTIUS.Heposi mun on.
MARCIUS.Takaisin sen ostan.
LARTIUS.En myy sit' enkä lahjoita, mut lainaanSen viideksikymmeneksi vuodeks sulle. —No, kaupunkia antaumaan vaadi!
MARCIUS.Miss' ovat joukot?
SANANSAATTAJA.Tunnin matkan päässä.
MARCIUS.Toistemme sotahuudon kuulemme siis. —Nyt, Mars, sua pyydän, pane vauhtiin, työmme.Niin että, miekat suitsevina, täältäKedolle avuks ystäväimme päästään!Hoi, torvet soimaan!
(Soitetaan sovinnon hierojaisille. Muutamiasenaattoreja ilmestyy muurille.)
Onko AufidiusMuurien sisällä?
1 SENAATTORI.Ei, eikä yhtä.Ken teitä säikkyis vähemmän kuin hän,Ja se on vähän kyllä. Kuulkaas rummutKokoovat nuorisomme; ennen muuritMe murramme kuin tänne salpaan jäämme.Ei lukoss' ole porttimme, ne korsill'On salvatut vaan, itsestään ne aukee.(Sotahuutoa kuuluu kaukaa.)Haa, kuulkaatten! Aufidius on se. Kuulkaas,Kuin rehkii hän ja armeijaanne pirstaa!
MARCIUS.Oo, niiks' on tullut!
LARTIUS.Melu tuo se olkoonNyt oppaamme. — Hoi, tikapuita tänne!
(Volskilaiset tulevat ja marssivat näyttämön poikki.)
MARCIUS.Meit' eivät pelkää, ulos ryntäävät he.Sydänten eteen kilvet nyt, ja, sydänLujempana kuin kilpi, taistelkaa! —Käy päälle. Titus! Enemmän, kuin luulin,Meit' ilkkuvat he; vihast' oikein hiestyn.Eteenpäin, veikot! Volskilaiseks sanonSen, joka väistää; miekkaa saa se maistaa.
(Sotamelua. Roomalaiset ja Volskilaiset poistuvat taistellen.Roomalaiset peräytyvät varustustensa taakse. Marcius palajaa.)
MARCIUS.Etelän rutto teidät nielköön, roistot,Te, Rooman saasta! Rohtumat ja paiseetNiin syökööt teit', ett', ennen jo kuin nähdään,Teit' inhotaan, ja, vastatuulta käyden,Levitköön virstain päästä teihin rutto!Te, hanhen sielut ihmishahmossa,Te pakenette orjaa, jonka voittaaVois apinakin! Helvetti ja Pluto!Kaikilla teill' on haavat takapuolla;Punainen selkä, mutta pelvon horkast'On naama kalvas. Käännös! Päälle käykää!Tai, kautta taivaan tulten, volskit jätänJa teihin isken. Päättäkää, ja menkää!Jos lujina te pysytte, niin heidätAjamme heidän vaimojensa luoksi,Niinkuin he meidät saartovallillemme.
(Sotamelua. Volskilaiset ja roomalaiset palajavat jaryhtyvät uudelleen taisteluun. Volskilaiset peräytyvätCorioliin ja Marcius ajaa heitä takaa portille saakka.)
Nyt auk' on portti. Miehiä nyt olkaa!Ei pakolaisille, vaan vainoojilleSen avaa onni. Seuratkaa mua, tulkaa!
(Syöksyy sisään portista, joka suljetaan hänen jälkeensä.)
1 SOTAMIES. Mik' uskaljas! En minä.
2 SOTAMIES.Enkä minä.
3 SOTAMIES. Nyt lukon takan on hän.
KAIKKI.Selkääns' saa hän.
(Titus Lartius tulee.)
LARTIUS.Miss' ompi Marcius?
KAIKKI.Surman suussa varmaan.
2 SOTAMIES.Pakoojia hän kantapäillä seurasPortista sisään; kiirein suljettiin se;Siell' yksinään hän koko kaupunkiaNyt vastaa.
LARTIUS.Jalo veikko! TunteellisnaHän tunnotonta miekkaans' uljaamp' on;Hän seisoo, se kun taipuu. Mennyt mies!Rubiini täysi ja sun painoisesiEi kalliimp' olis kalleus. Sotur' olitSa Caton henkeä, et hurjan julmaVain iskeissäs, ei, jyrisevä äänesJa katsees tulinen sun vihamiehesNiin vapisemaan sai, kuin koko mailmaVärissyt olis kuumeissaan.
(Marcius palajaa verissään ja viholliset ajavat häntä takaa.)
1 SOTAMIES.Kah!
LARTIUS.Marcius!Pelastus hälle taikka surma meille!
(Taistelevat, ja kaikki ryntäävät kaupunkiin.)
Viides kohtaus.
Katu Coriolissa.
(Muutamia roomalaisia tulee saalistaan kantaen.)
1 ROOMALAINEN. Tän minä Roomaan vien.
2 ROOMALAINEN.Ja tämän minä.
3 ROOMALAINEN. No hiis, kun luulin tuota hopeaksi.
(Tappelun hälinätä kuuluu yhä kaukaa. Marcius ja TitusLartius tulevat, torventoitottaja jäljessä.)
MARCIUS.Nuo hylyt, kurjan äyrikulun vuoksiTuhlaavat aikaa! Patjat, lyijykauhat,Ja romut, rääsyt, joita pyövelikäänEi hirtetyltä riisuis, kaikki vievätNuo heittiöt, ja kesken tappelua. —Periköön heidät hiis! — Haa, päällikkömmeSotahuuto kuuluu! — Joutuun sinne! SielläVereni vihamies, tuo Tullus, murhaaNyt roomalaistamme. Uljas Titus,Kaupungin turvaks riittävä ota joukko;Kaikk' uskaljaat Cominiolle avuksMun kanssan' tulkoot.
LARTIUS.Verissäshän olet!Sa liiaks olit kiivas, ryhtyäksesTaas uuteen taisteluun.
MARCIUS.Mua älä kiitä;Työst olen tuskin lämminnyt. Hyvästi!Ei haitaks verenvuoto tää, vaan lääkkeeks,Näin Aufidiota otteluun ma vaadin.
LARTIUS.Oi, onnen sulo jumalatar sinuunIhastukoon ja vastustajas miekatTenhotkoon hurmallansa! Sankar' uljas,Menestys huovis olkoon!
MARCIUS.Yhtä paljonKuin suosituimpiaan, sua suosikoon se!Hyvästi vaan!
LARTIUS.Sa, kunniakas Marcius!(Marcius menet.)Käy, torvees soita turulla, ja kutsuKaupungin kaikki virkakunnat kokoonTajuamahan tahtoamme. Matkaan!
(Menee.)
Kuudes kohtaus.
Cominion leirin läheisyydessä.
(Cominius sotajoukkoineen peräytymässä.)
COMINIUS.Hengäiskää, ystävät! Kuin roomalaisetNyt oteltiin: ei tyhmää vastustusta,Eik' arkamaista pakoa. Koht' alkaaUus leikki taas, sen takaan. TaistelussaAjoittain tuuli ystäväimme häikänToi korvihini. — Rooman jumalat,Nyt voitto heille suokaa sekä meille,Ett', otsat kirkkahina, yhtyis joukotJa kiitos-uhrin teille tois!(Sanansaattaja tulee.)Mit' uutta?
SANANSAATTAJA.Coriolista hyökkäys MarcionJa Lartion päälle tehtiin; meidän väenVarustuksiinsa väistyvän kun näin,Niin tänne riensin.
COMINIUS.Tottakin jos puhut,Et hyvää puhu. Kauanko on siitä?
SANANSAATTAJA.On päälle tunnin.
COMINIUS.Peninkulmaa tuskinOn täältä sinne; äsken rummun kuulin.Sa tarvitsetko tunnin peninkulmaan?Sa tulet myöhään.
SANANSAATTAJA.Volskilaisten lukitMua vainos; pari, kolme peninkulmaaMun täytyi väärää tehdä; muuten oisinJo aikaa ollut täällä.
(Marcius tulee.)
COMINIUS.Kuka tuo on?Hän on kuin nyljetty! Oi, taivaan vallat!On Marcion leima hällä, moisna olenEnnenkin hänet nähnyt.
MARCIUS.Myöhästyinkö?
COMINIUS.Ei paimen pauanteesta luikun ääntäNiin erota kuin minä Marcion äänenErotan halvemmista.
MARCIUS.Myöhästyinkö?
COMINIUS.Sen teit, jos ei sua muiden veri punaa.Vaan omasi.
MARCIUS.Oi, annas kun sua halaanNiin tuliseen kuin ennen ylkämiesnä,Niin riemullisna kuin hääiltana,Vahaisten vuodettani valaistessa.
COMINIUS.Urosten uros! Kuinka Lartius voipi?
MARCIUS.Kuin mies, mi tuomarina tuomitseepiMaanpakoon yhden, toisen kuolemaan,Vapauttaa tuon, tuot' uhkaa, tuota sääliCoriolin kuin luihun susikoiranHän pitää kahleissa, joit' ehdon tahdonHän höllittää.
COMINIUS.Miss' orja, joka sanoiVarustuksiinne teidän paenneen?Miss' on hän? Tuo hän tänne!
MARCIUS.Älä huoli!Hän puhui totta. Meidän ylimykset,Tuo rahvas — (hiis! tribuunejako heille!) —Niin kissaa hiir' ei säiky, kuin nuo kurjatPahempiansa pakenivat.
COMINIUS.MuttaMitenkä voiton saitte?
MARCIUS.Onko aikaaNyt kertomisiin? Sit' en luule. MissäOn vihollinen? Onko voitto teillä?Jos ei, miks ette riennä sitä saamaan?
COMINIUS.Tulimme tappelussa tappiolleJa peräydyimme hyväss' aikehessa.
MARCIUS.Mik' asema on heillä? Millä siivell'On ydinväki?
COMINIUS.Eturiviss', arvaan,On antiaatit, heidän valionsa;Aufidius, heidän toiveidensa ylpeys,Heit' ohjaa.
MARCIUS.Kautta kaikkein taistelujen,Joiss' yhdess' oteltihin, kautta veren,Yhdessä vuodatetun, valain kautta,Joill' ikiveljyys solmittiin, ma pyydänEtt' Aufidion ja antiaattein kanssaTapella saan ma; älkää viivytelkö!Ylötyin keihäin vaan ja miekoin ilmaNyt täyttäkää, mut joutuun!
COMINIUS.Paras oisiNyt sulle voitehet ja lämmin kylpy;Mut vaateitas en koskaan tohdi kieltää.Valitse urhotyöhös parhaat miehet!
MARCIUS.No, halukkaimmat siis. — Teiss' onko ketään(Epäillä sitä olis synti), jolleOn mieleen ruse tää, mi mua punaa;Ken itseänsä varoo vähemmänKuin halpaa mainetta; ken uljaan kuolonParemmaks kurjaa elämätä katsoo,Ja kelle kalliimp' isänmaa kuin henki,Hän, yksin, tai jos muit' on samaa mieltä,Heiluttakohon myöntymyksen merkiksNyt miekkaansa ja Marcion kanssa tulkoon. —
(Kaikki huomaavat ja häilyttävät miekkojansa, nostavatMarcion käsivarsilleen ja viskelevät lakkejansa ilmaan.)
Mua yksin! Miekaksiko minut teette?Jos vilpitönt' on tää, ken teist' ei neljääVastaisi volskilaista? Yhtä lujan,Kuin Tullon kilpi, häntä vastaan nostaisJokainen teistä. Kiitän teitä kaikin,Mut parhaat mun teist' erotella täytyy;Muut toisess' ottelussa työtään tehkööt,Kun tarve käskee. Etehenpäin, mars!Ja neljä teistä parhaat miehet mulleNyt heti valitkoon.
COMINIUS.Eteenpäin pojat!Ja kuntonne nyt näyttäkää, niin tasanPanemme voitot kaikki.
(Menevät.)
Seitsemäs kohtaus.
Coriolin porteissa.
(Titus Lartius, joka on jättänyt varusväkeä Corioliin, menee rumpujen ja torvien soidessa Marciota ja Cominiota vastaan. Häntä seuraa päällysmies, sotamiehiä ja tien-opas.)
LARTIUS.Porteille vahdit! Tehkää tehtävänne,Niin kuin ma käskin. Pyydettäissä meilleNuo centuriot tuokaa; jäännöksistäOn hetken apu. Tappioon jos jäämme,On kaupunkikin mennyt.
PÄÄLLYSMIES.Huolet' olkaa!
LARTIUS.Siis, portit jälkeemme nyt sulkekaa! —Mies, näytä tietä roomalaisten leiriin!
(Menevät.)
Kahdeksas kohtaus.
Tappelutanner roomalaisten ja volskilaisten leirien keskivälillä.
(Sotahuutoja. Marcius ja Aufidius tulevat.)
MARCIUS.Sun kanssas vaan ma taistelen; sua vihaanMa enemmän kuin valhetta.
AUFIDIUS.Ja minäSua samoin; kyyt' en Afrikan niin kammo.Kuin mainettasi vihaan. Pidä paikkas!
MARCIUS.Ken väistää, toisen orjana se kuolkoon,Ja jumalat sen kirotkoot!
AUFIDIUS.Jos karkaan,Mua niinkuin jänist' aja, Marcius!
MARCIUS.Tullus,Kaks tiimaa sitten Corioliss' yksinMa telmin mielin määrin; mun ei vertan'Tää, joka näin mun verhoo: kostoon kaikkiSiis voimas jännitä!
AUFIDIUS.Vaikk' itse HectorSa olisit, tuon pöyhkän heimos kerska,Et pakoon multa pääsis!(Taistelevat, ja muutamia volskilaisia tulee Aufidiolle avuksi.)Avuliasta,Mut urhokasta ei. — Mua häpäisetteTe tuolla kirotulla avullanne.
(Poistuvat taistellen, ja Marcius ajaa heitä edellänsä.)
Yhdeksäs kohtaus.
Roomalaisten leiri.
(Sotahuutoja. Soitetaan paluumatkalle. Torventoitauksia.Toiselta puolelta tulee Cominius roomalaisinensa; toiseltaMarcius, käsi kääreessä, ja hänen kanssaan toisia roomalaisia.)
COMINIUS.Tänpäiväiset jos työsi kerron, niit' etOmikses uskois. Vaan kun ilmi tuon ne,Senaattorit hymyyvät kyyneleissä,Patriisit olkapäitään nostelevat,Mut vihdoin ihastuvat, vaimot säikkyinJa sulotuskiss' enempätä kuullaVain halaavat, tribuunit tyhmät sekäLikainen rahvas, joita mainees vaivaa,Sanovat vasten mieltään: »Kiitos taivaan,Ku Roomalle soi moisen sotamiehen!» —Ja tää se vaan on juhlan jälkiruokaa,Jo ennalt' olit kylläinen.
(Titus Lartius tulee sotajoukkoineen vainoretkeltä.)
LARTIUS.Cominius,Tuoss' sotaorhi, ja me vaan sen valjaat;Jos oisit nähnyt —
MARCIUS.Vaiti! Äitinikin,Joll' oikeus ylistää on omaa vertaan,Mua loukkais kehullaan. Ma saman teinKuin tekin, se on: minkä voin, ja samoinKuin tekin, rakkaudesta isänmaahan.Ken parhaan halunsa on täyttänyt.On saman verran tehnyt.
COMINIUS.AnsiotasEt noin saa peittää. Omaisuutens' arvoTuleepi Rooman tietää. Petos oisi,Pahempi varkautta ja kavaluutta,Salata työs, ja vaiti miehest' olla,Jok' ylistyksen kukkuloille yltääJa nöyrä vaan on. Siis nyt — näytteeks siitä,Mit' olet, enkä töittes palkinnoksi —Puhua suo mun, sotajoukon kuullen.
MARCIUS.Mull' ompi haavoja, jotk' äilehtivät.Kun niitä mainitaan.
COMINIUS.Jos sit' ei tehdä,Niin kiittämättömyydest' ärtyvät neJa voivat surmaks olla. Hevosista —Joit' otettihin hyviä ja paljon, —Ja kenttien ja kaupunkien aarteist'On kymmenekset sun, ne valikoidaSaat ennen saaliin jakoa sa itse.
MARCIUS.Ma kiitän; mutta tuntoni ei salliMun ottaa lahjaa miekan palkinnoksi;Pois kiellän sen ja enempää en pyydäKuin työni näkijätkään.
(Kestävää toitotusta. Kaikki huutavat: »Marcius! Marcius!»ja viskelevät lakkejansa ja keihäitänsä ilmaan. Cominiusja Lartius seisovat avopäin.)
Soitto tuo.Näin häväistynä, vaietkohon ijäks!Jos rumpu kentäll' imartaa ja torvi,Niin sula mainitus ja valhe nielköönHovit ja kaupungit! Jos teräs nuortuuKuin loisen silkki, silloin silkkinuttuOn paras sotisopa! Vait, ma sanon!Siks ett'en nenästäni verta pessytTai kurjan raukan voitin, jonka teistäOn, huutoon joutumatta, moni tehnyt.Nyt riemuhuudoill' ylenmääräisilläMua tervehditte,Kun tahtoisin ma höystää halvan työniValeiden maustamilla kiitoksilla.
COMINIUS.Tuo liikaa kainoutt' ompi. Julmemp' oletMaineellesi, kuin kiitollinen meille,Parastas aikoville. Vaan suo anteeksiJos itsees hurjistut, niin käsiis silloin,Kuin sen, jok' itsens' aikoo vioittaa,Sidomme raudat; sitten haastaa saamme. —Siis, tulkoon maailmalle, niinkuin meille.Nyt tiedoks, että tämän sodan seppel'On Cajus Marcion oma; merkiks siitäRatsuni saa hän, tutun kautta leirin,Valjaineen kaikkineen. Täst' alkain hällä —Ilohuudoillaan sen sotajoukko myöntää —Nimenä, töistään Coriolin luona,On Cajus Marcius Coriolanus. —Se arvonimes kunnialla kanna!
KAIKKI.Cajus Marcius Coriolanus!
(Toitotusta. Torvet ja rummut soivat.)
CORIOLANUS.Ma pestä tahdon kasvoni;Kun puhdas olen, näette punastunkoVai enkö. Kiitoksia kuitenkin! —Ma otan ratsunne, ja voimain takaaAlati koitan tulla ansainneeksiTuon liikanimen arvokkaan.
COMINIUS.Nyt telttaan;Sielt', ennen maatapanoamme, RoomaanVoittomme ilmoitamme. — Sinä, Lartius,Palaja Corioliin; Roomaan laitaSen parhaat miehet neuvottelemaan,Mik' etuisint' ois kummallenkin.
LARTIUS.Kyllä.
CORIOLANUS.Jumalat ilkkua mua alkaa. Minun,Jok' äsken ruhtinaiset lahjat kielsin,Päämieheltän' on kerjätä nyt pakko.
COMINIUS.Kaikk' ompi teidän. Sanokaa, mit' on se?
CORIOLANUS.Coriolissa köyhän miehen luonaMajailin kerran; kohtelun sain hyvän.Hän mulle huusi, vangiks kun hän tehtiin;Mut edessän' Aufidion silloin näin,Ja raivo säälin voitti. Vapautt' anonIsäntä-raukalleni.
COMINIUS.Jalo pyyntö!Hän on kuin tuuli vapaa, vaikka poikan'Ois surmannut hän. — Päästä hänet, Titus!
LARTIUS.Mut nimi?
CORIOLANUS.Unhottanut, kautta Zeun! —Väsynyt olen; muistinikin uupuu. —Tääll' onko viiniä?
COMINIUS.Pois telttahamme!Sun kasvoissasi kuivunut on veri;On aika pitää siitä huolta. Tule!
(Menevät.)
Kymmenes kohtaus.
Volskilaisien leiri.
(Torventoitotusta. Tullus Aufidius tulee verissään,pari, kolme soturia hänen seurassaan.)
AUFIDIUS.Corioli on valloitettu!
1 SOTAMIES. Takaisin hyvill' ehdoilla sen saamme.
AUFIDIUS.Ehdoilla! — Oi, jos oisin roomalainen!En volskilaisna olla voi, mik' olen. —Ehdoilla! Mitä ehtoja on sillä,Jok' antaunut on toisen armoihin?Viis kertaa ottelin ma kanssas, Marcius,Viis kertaa voitit mun, ja voitat vielä,Vaikk' yhtyisimme joka ruokahetki. —Kautt' elementtien! Jos vielä kerranMa häneen yhdyn, parta vasten partaa,Niin hän on mun, tai minä hänen. Kiihkon'Ei ole enää vilpitön kuin ennen:Jos hänt' en ruhjo tasatappelussaJa miekka vasten miekkaa, silloin kiukkuTai juoni, mikä sattuu, hänet kaataa.
1 SOTAMIES. Hän itse perkele on.
AUFIDIUS.Uljahampi,Vaikk' ei niin kavala. Mun koko voiman'On myrkytetty; lamannut hän on senJa tahrannut, ett' itseään se kaikoo.Ei uni, pyhyys, sairaus, turvattomuus.Ei Capitolit, eikä pyhät paikat,Ei uhrit, eikä pappein rukoukset,Nuo raivon hillitsijät, poistaa saataMädillä, kuluneilla etuuksillaanVihaani Marciota kohtahan.Jos hänet tapaan, kotonakin vaikkaJa veljenikin turvista, niin rikonMa majaystävyyden lait ja pesenKäteni julmat hänen sydämmessään. —Käy kaupunkiin, ja kysy, kuink' on laita,Ja ken on panttivangiks Roomaan viety.
1 SOTAMIES. Mukaanko ette käy?
AUFIDIUS.Mua varrotaanSypressilehdon luona (etelähänSe myllyist' on); tuo sinne tieto, kuinkaOn maailmassa laita, että osaanSen mukaan tieni suunnata.
1 SOTAMIES.Sen teen.
(Menevät.)
Ensimmäinen kohtaus.
Rooma. Julkinen paikka.
(Menenius, Sicinius ja Brutus tulevat.)
MENENIUS.Auguri sanoi minulle, että tänä iltana saamme kuulla uutisia.
BRUTUS.Hyviäkö, vai pahoja?
MENENIUS.Ei ainakaan kansan toivon mukaisia, sillä se ei rakasta Marciota.
SICINIUS.Luonto pedotkin opettaa ystävänsä tuntemaan.
MENENIUS.Sano siis, ketä susi rakastaa?
SICINIUS.Lammasta.
MENENIUS. Niin kyllä, syödäksensä sen: niinkuin nuo nälkäiset plebejitkin tekisivät tuon jalon Marcion.
BRUTUS.Niin, kyllä hän on lammas, hän, vaikka ynisee kuin karhu!
MENENIUS. Niin kyllä hän on karhu, hän, vaikka elää niinkuin lammas. Te olette ikämiehiä kumpikin, vastatkaatte kysymykseeni.
MOLEMMAT TRIBUUNIT.Kyllä; puhukaa.
MENENIUS.Mikä pahe Marciolta puuttuu, jota ei teissä kummassakin ole ylenmäärin?
BRUTUS.Häneltä ei puutu ainoakaan pahe, hänessä on niitä kosolta kaikkia.
SICINIUS.Erittäinkin ylpeyttä.
BRUTUS.Ja kerskaavaisuudessa hän voittaa kaikki muut.
MENENIUS. Sepä kummallista. Tiedättekö itse, miten teitä kumpaakin kaupungissa, nimittäin meissä, säätyläisissä, arvostellaan? Tiedättekö sitä?
MOLEMMAT TRIBUUNIT.Mitenkä siis meitä arvostellaan?
MENENIUS.No, koska nyt ylpeyden mainitsitte, ettehän minuun suutu?
MOLEMMAT TRIBUUNIT.Asiaan, asiaan!
MENENIUS. No, se ei ole mikään suuri asia; sillä mitä pieninkin tilapää-varkaus olisi omiansa sieppaamaan teiltä koko joukon malttamusta. Päästäkää luontonne valloilleen, ja suuttukaa mielinmäärin, vallankin jos se on mieleen teille. Syytätte Marciota ylpeydestä, niinkö?
BRUTUS.Me yksin emme sitä tee.
MENENIUS. Sen hyvin tiedän; yksin te voitte sangen vähän tehdä. Teillä on apureita monenmoisia, muuten näyttäisivät toimenne ihmeellisen yksinkertaisilta; kykynne on liian alaikäinen, saadakseen yksin suurta aikaan. Mainitsitte ylpeyden. Oi, jos voisitte nähdä oman niskanne nikamiin ja luoda pienen katseen omaan rakkaaseen itsehenne! Oi, jos sen voisitte!
BRUTUS.No, mitä sitten?
MENENIUS. Silloin näkisitte kaksi niin kelvotonta, ylpeätä, väkivaltaista, itsepäistä virkamiestä (toisin sanoin: narria), ettei Roomassa mokomia.
SICINIUS.Tekin, Menenius, olette vallan hyvin tunnettu.
MENENIUS. Niin kyllä, iloiseksi patriisiksi, joka mielelläni juon pikarillisen tuimaa viiniä, sekoittamatta siihen pisaraakaan Tiberin vettä. Sanotaan, että olen liian heikko mielitekojani noudattamaan; tulinen ja kiihkoinen tyhjästä joutavasta; että enemmän seurustelen yön takapuolen kuin aamun otsapuolen kanssa. Mitä ajattelen, sen ma lausun, ja kaiken vihani puran ilmi hengätessäni. Kun tapaan kaksi semmoista valtiomiestä, kuin te olette (Lykurgon kaltaisia ette sentään ole), ja jos tarjoomanne juoma ei ole makuisaa kidalleni, niin irmastelen sille. En saata sanoa, että te viisaudessanne olette hyvin asianne esittäneet, jos joka sanasta näen aasin korvien törröttävän; ja vaikka minun täytyykin kärsivällisesti kuulla, kun sanovat teitä kunnollisiksi ja vakaiksi miehiksi, niin verinen valhe on sanoa naamojanne siivoiksi. Jos kaiken tämän näette minun pikkumaailmani kartasta, seuraako siitä, että olen vallan hyvin tunnettu? Mitä vikoja saattaakaan teidän korkeasti valistunut sokeutenne tästä minun luonteestani noukkia, jos olen vallan hyvin tunnettu?
BRUTUS.Hyvä, hyvä! Me tunnemme teidät vallan hyvin.
MENENIUS. Te ette tunne minua, ettekä itseänne, ettekä mitään. Teidän kunnianhimonne haluaa vaan köyhäin raukkojen kumarruksia ja kursailua; te voitte koko pitkän pituisen aamupäivän istua kuulemassa viininmyyjän ja pomeranssimuijan riita-asiaa, ja kuitenkin lykätä tuon kolmen pennin jutun toiseen istuntopäivään. Jos kahta riitapuolta kuulustellessanne sattumalta saatte mahapakon, niin irmastelette kuin irviöt, nostatte verisen lipun ja julistatte sodan kaikkea mielenmalttia vastaan, ärjytte yöastiaa ja jätätte riita-asian kesken ja yhä enemmän vaan sotkettuna käyttelystänne. Koko sovinto, minkä asiassa aikaansaatte, on siinä, että kumpaakin riitapuolta sanotte konnaksi. Kylläpä olette kaunis pari!
BRUTUS. No niin, tiettyähän on, että olette sopivampi pöytäilviöksi kuin kelvollinen jäseneksi Capitolin neuvostoon.
MENENIUS. Itse papinkin on pakko ruveta koiransilmäksi, jos kohtaa noin naurettavia olennoita. Järkevinkään puheenne ei maksa partanne liikkumista; ja partanne saa liian kunniallisen haudan, jos joutuu paikkaräätälin päänaluksen täytteeksi, tai välivilloiksi aasin kuormasatulaan. Ja kuitenkin sanotte Marciota ylpeäksi, häntä, joka halvimman arvion mukaan on yhtä ansiollinen kuin kaikki teidän esi-isänne Deucalionista alkaen, vaikka, ken tiesi, jotkut ja parhaat niistä ovat olleet perimöisiä teloittajia. Hyvää yötä, te, kunnian-arvoiset herrat! Pitempi keskusteleminen teidän kanssanne saastuttaisi aivoni, sillä olettehan tuon plebeji-karjan paimenia. Rohkenen sulkeutua suosioonne.
(Brutus ja Sicinius siirtyvät näyttämön perälle.Volumnia, Virgilia, Valeria y.m. tulee.)
Kuinka voitte, hyvät rouvat, kauniit ja jalot (jalompi ei olisi kuu, jos se maassa vaeltaisi), ja mihin noin tarkasti katseenne kiinnitätte?
VOLUMNIA. Kunnon Menenius, Marcius, minun poikani, lähenee. Junon tähden, älkää meitä viivyttäkö!
MENENIUS.Haa! Tuleeko Marcius kotiin?
VOLUMNIA. Tulee, kunnon Menenius, ja suurimmat kunnianosotukset ovat hänen osakseen tulleet.
MENENIUS. He, Jupiter, ota lakkini ja kiitokseni! — Heleijaa, Marcius tulee kotiin!
MOLEMMAT ROUVAT.Niin, hän tulee.
VOLUMNIA. Nähkääs, tuossa on kirje häneltä, senaatti on saanut toisen, hänen vaimonsa kolmannen, ja luulenpa että on teillekin kirje kotonanne.
MENENIUS.Koko minun taloni tänä iltana pemutkoon! — Minulleko kirje?
VIRGILIA.Niin, varmaankin on siellä kirje teille; olen nähnyt sen.
MENENIUS. Minulle kirje! Sehän tuopi minulle terveyttä seitsemäksi vuodeksi; ja koko sen ajan irvistelen minä lääkäreitä. Galenon kaikkivaltaisin tohtorinlippu on pelkkää puoskaroimista, eikä tämän elinrohdon rinnalla parempi hevoslääkitystä. Eikö hänessä ole haavoja? Hänellä on tapana palata kotiin haavoitettuna.
VIRGILIA.Oi, ei, ei, ei!
VOLUMNIA.On, hän on haavoitettuna, ja siitä kiitän jumalia.
MENENIUS. Niin minäkin, jos niitä vaan ei ole liiaksi. — Tuoko hän voiton lakkarissaan? — Haavat häntä kaunistavat.
VOLUMNIA. Otsallaan, Menenius; hän palajaa kotiin kolmannen kerran tammiseppele päässä.
MENENIUS.Onko hän Tulloa hyvänpäiväisesti löylyttänyt?
VOLUMNIA. Titus Lartius kirjoittaa heidän otelleen keskenänsä, mutta Aufidion päässeen pakoon.
MENENIUS. Parasta olikin sen saatan vakuuttaa. Jos hän olisi puoltaan pitänyt, en maarin minä olisi tahtonut semmoista tulloamista kärsiä, vaikka olisin saanut kaikki Coriolin kirstut kultineen päivineen. Onko siitä senaatille ilmoitettu?
VOLUMNIA. Hyvät rouvat, lähtekäämme! — On, on, on. — Senaatille on tullut kirje päälliköltä, jossa koko tämän sotaretken kunnia luetaan poikani ansioksi. Hän on tässä sodassa voittanut kaksin kerroin entiset urostyönsä.
VALERIA.Todellakin kummia hänestä jutellaan.
MENENIUS.Kummia? Niin totta, ja täydellä syyllä, sen takaan.
VIRGILIA.Suokoot jumalat, että se olisi totta.
VOLUMNIA.Totta! Päh!
MENENIUS. Totta! Vannon että se on totta. Missä on haavat hänessä? — (Trihuuneille, jotka tulevat esiin.) Jumalat teitä varjelkoot, te kaikkiviisaat herrat! Marcius tulee kotiin, ja nyt hänellä on vielä suurempi syy ylpeillä. — Missä on haavat hänessä!
VOLUMNIA.Harteissa ja vasemmassa käsivarressa. Oikein komeat naarmat kansankatseltaviksi, kun hän astuu julkisesti esiin viranhakijana. Kun hänTarquinion karkoitti, sai hän seitsemän haavaa ruumiiseensa.
MENENIUS. Yhden niskaan, ja kaksi reiteen, — yhdeksän niitä oli, minun tietääkseni.
VOLUMNIA.Ennen viimeistä sotaretkeä oli hänessä viisikolmatta haavan arpea.
MENENIUS. Nyt niitä on seitsemänkolmatta, ja jokainen arpi oli vihollisen hautana. (Torventoitauksia ja ilohuutoja.) Kuulkaas, torvet soivat!
VOLUMNIA. Ne ovat Marcion sanansaattajia. Hänen edellänsä käy riemu, ja jälkeensä hän jättää kyyneleitä. Kädessä tarmokkaassa musta surina. Hän iskee, ja se isku miesten turma.
(Torvet soivat, Cominius ja Titus Lartius tulevat, jaheidän keskellänsä Coriolanus, tammiseppele päässä.Päälliköitä, sotamiehiä ja airut.)
AIRUT.Se kuule, Rooma, että Marcius yksinCoriolissa taistel', uuden nimenNäin kunnialla liittäin entisiinsä.Se mainenimi on Coriolanus. —Oi, tervetullut, kuulu Coriolanus!
(Torventoitauksia.)
KAIKKI.Niin, tervetullut, kuulu Coriolanus!
CORIOLANUS.Heretkää! Tämä sydäntäni loukkaa.Vait, vaiti!
COMINIUS.Tuossa äitis!
CORIOLANUS.Oi, sa mulleMenestyst' olet jumalilta kaikilt'Anonut, tiedän sen.