The Project Gutenberg eBook ofCymbelineThis ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this ebook or online atwww.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.Title: CymbelineAuthor: William ShakespeareTranslator: Paavo Emil CajanderRelease date: September 10, 2007 [eBook #22556]Most recently updated: January 2, 2021Language: FinnishCredits: Produced by Tapio Riikonen*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK CYMBELINE ***
This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this ebook or online atwww.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.
Title: CymbelineAuthor: William ShakespeareTranslator: Paavo Emil CajanderRelease date: September 10, 2007 [eBook #22556]Most recently updated: January 2, 2021Language: FinnishCredits: Produced by Tapio Riikonen
Title: Cymbeline
Author: William ShakespeareTranslator: Paavo Emil Cajander
Author: William Shakespeare
Translator: Paavo Emil Cajander
Release date: September 10, 2007 [eBook #22556]Most recently updated: January 2, 2021
Language: Finnish
Credits: Produced by Tapio Riikonen
*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK CYMBELINE ***
Produced by Tapio Riikonen
Kirj.
William Shakespeare
Paavo Cajanderin suomennos ilmestyi v. 1901.
Näytelmän henkilöt:
CYMBELINE, Britannian kuningas.CLOTEN, kuningattaren poika ensimmäisestä naimisesta.LEONATUS POSTHUMUS, Imogenin puoliso.BELARIUS, maanpakolainen ylimys, valenimeltään Morgan.GUIDERIUS, | Cymbelinen pojat, valenimiltään Polydor jaARVIRAGUS, | Cadwal, Belariuksen poikina pidetyt.PHILARIO, Posthumuksen ystävä, | italialaisia.JACHIMO, Philarion ystävä, |Ranskalainen ylimys, Philarion ystävä.CAJUS LUCIUS, roomalaisen sotajoukon johtaja.Roomalainen sotapäällikkö.Kaksi brittiläistä sotapäällikköä.PISANIO, Posthumuksen palvelija.CORNELIUS, lääkäri.Kaksi ylimystä.Kaksi vanginvartijaa.Kuningatar, Cymbelinen puoliso.IMOGEN, Cymbelinen tytär edellisestä naimisesta.HELENA, Imogenin kamarirouva.
Herroja ja rouvia, Rooman senaattoreja, tribuuneja, henki-ilmiöitä, tietäjä, hollantilainen ylimys, espanjalainen ylimys, soittoniekkoja, sotaherroja, päälliköitä, sotamiehiä, lähettiläitä ja muita seuralaisia.
Tapaus milloin Britanniasta, milloin Italiasta.
Ensimmäinen kohtaus.
Britannia. Cymbelinen lumilinnan puutarhat
(Kaksi ylimystä tulee.)
1 YLIMYS.Tääll' ovat kaikki nurpeillaan; ei veriNiin ilmaa noudata kuin hovikkommeKuninkaan katsetta.
2 YLIMYS.Mut mikä syynä?
1 YLIMYS.Näet, tyttärensä, vallan perillinen,Jot' avionsa ainoon pojan vaimoksHän aikoi — lesken, näet, nai hän hiljan —Valinnut köyhän on, mut kelpo herran.Vihityt ovat; vankina on vaimo;Mies maanpaossa; muodoissa on murhe,Mut kuningas, ma luulen, sydämmessäänSen tuntee.
2 YLIMYS.Kuningasko vain?
1 YLIMYS.Hän myöskin,Jok' immen kadotti, ja äiti myöskin,Mi kauppaa suosi; mutta ylimykset,Vaikk' onkin heillä kasvot yhtä maataKuin kuninkaan ja vaikka nurisevat,Niin sydämmestään iloitsevat.
2 YLIMYS.Miksi?
1 YLIMYS.Hän, jok' ei neittä saanut, mies on halpa,Huonolle maineellekin liian huono.Ken hänet sai, — ma tarkoitan: ken nai, —Mies-parkaa, oi! ja siksi maanpaossa —Niin kelvos mies on, että, vaikka etsitMaanpiirin halki hälle vertaista,Niin verrattavasi aina jotain puuttuu.Ma luulen, ettei toista ole, jossaNiin kaunis ulkomuoto somistaisiNiin ehon sielun.
2 YLIMYS.Liikoihin jo menee.
1 YLIMYS.Ei toki yli hänen ansionsa;Kutistan pikemmin kuin venytänArvonsa mittaa.
2 YLIMYS.Nimi? Sukuperä?
1 YLIMYS.En tunne juuriaan. Mut isä oliSicilius, joka kunnialla sotiCassibelanin kanssa Roomaa vastaan.Tenantiukselt' arvonsa hän sai,[1]Jot' urhokkaasti palveli ja taidoin;Sai siitä liikanimen Leonatus.Häll' oli, paitse tätä nuorukaista,Kaks poikaa vielä, jotka miekka käessäSortuivat sotaan. Isä, ollen vanhaJa lapsirakas, katoaan niin suri,Ett' uupui hautaan. Jalo puolisonsaHän tätä silloin kantoi, mutta kuoli,Kun syntyi tää. Kuningas lapsen otti,Sill' antoi nimen Posthumus Leonatus,Kasvatti, teki kantapojakseen,Opetti kaikki, mitä sen-ikäinenOmistaa saattoi; laps sen otti vastaan,Niin kuin me ilmaa, heti tarjomalta.Jo kevät sadon soi. Hän hoviss' oli —Mi harvinaist' on — kehuttu ja rakas,Nuorille esikuva; vanhemmilleAvujen peili; vanhuksille lapsi,Jok' ikäheikot ohjaa; armaalleen,Jost' on nyt maanpaossa, — tämän maineJo todistaa, mink' arvoiseksi miehenJa miehen avut katsoi; vaimon vaaliOn selvä näyte siitä, mikä oliHän miehiään.
2 YLIMYS.Ma häntä kunnioitanJo kertomastanne. Mut sanokaahan:Kuninkaan ainoako laps tuo tyttö?
1 YLIMYS.Niin, ainoa. Häll' oli kaksi poikaa —Jos kuulla kannattaa, niin mieleen pankaa —Vanhempi oli kolmen vuoden vanha,Kehdossa toinen; imettäjältäänHe varastettiin; mihin joutuivat,Ei tietoa.
2 YLIMYS.Kuin pitkä siit' on aika?
1 YLIMYS. Hyvinkin vuotta parikymmentä.
2 YLIMYS.Niin ryöstetäänkö kuninkaankin lapset?Niin pahoin kaitaan? Etsitään niin vitkaan,Ett' umpeen jäljet käyvät?
1 YLIMYS.Kummaa olkoonJa naurettavaa moinen laiminlyönti,Mutta totta vain se on.
2 YLIMYS.Sen kyllä uskon.
1 YLIMYS.Mut vaiti nyt! Se tuossa on se herra,Ja kuningatar myös ja prinsessa.
(Menevät.)
Toinen kohtaus.
Sama paikka.
(Kuningatar, Posthumus ja Imogen tulevat.)
KUNINGATAR.En, tytär, koskaan en sua karsastele,Jost' usein moitett' äitipuolet saavat.Sin' olet vankini, mut vartijaltasAvaimet saat sa, jotka tyrmäs ovetSinulle avaa. Ja te, Posthumus, —Kuninkaan vihat kun saan lauhtumaan,Niin puhun puolestanne. Häness' yhäKytevi raivo; paras teidän oisiMukauta tuomioon niin alttihistiKuin vaatii viisaus.
POSTHUMUS.Jos suvaitsette,Niin tänään lähden.
KUNINGATAR.Vaaran tuntenette.Ma kerran puiston kierrän, säälitellenEhätyn lemmen tuskaa, vaikk' on teiltäKuningas kieltänytkin haastelun.
(Menee.)
IMOGEN.Tekohyvyyttä! Se käärme hienost' ensinKutittaa, sitte pistää. — Rakas ylkä,Isäni vihaa pelkään, mut en mitään —Kun valani vain säilyy — mitä mulleHän tehnee raivossaan. Sun täytyy mennä;Mua joka hetki täällä iskut kohtaaVihaisten silmäin, muu ei lohtunaniKuin ett' on mailmass' aarre, jonka kerranNäen vielä.
POSTHUMUS.Valtiaani! Puolisoni!Armaani! Älä itke, muuten annanSyyt' epäilyyn, ett' olen hempeämpiKuin sopii miehen. Uskollisin ylkä,Mi koskaan lemmen vannoi, olen aina.Pakenen Roomaan nyt, Philarion luo,Jok' isäni ol' ystävä ja mulleKirjeistä tuttu. Sinne kirjoita:Sanasi, armas, silmin juon, vaikk' onkinSapesta muste tehty.
(Kuningatar palajaa.)
KUNINGATAR.Joutukaa!Jos tulee kuningas, niin tiesi mitkäSaan vihat kestää. — (Syrjään.) Tänne häntä tokiMa johdatan. Jos kuinka häntä loukkaan,Niin loukkaukset hän lemmen töinä ostaaJa kalliin niistä maksaa.
(Menee.)
POSTHUMUS.Vaikka kestäisElomme loppuun nämä jäähyväiset,Niin kasvais eron tuska vain. Hyvästi!
IMOGEN.Ei, viivy vielä! Vaikka ratsasajoonHuvikses lähtisit, niin liian köyhäTänlainen ero ois. Kas tässä, armas:Tää äitini on helmi; ota, armas;Se kätke, kunnes toista kosit naista,Kun Imogen on kuollut.
POSTHUMUS.Mitä? Toista?Hyvä taivas, omani vaan mulle annaJa toisen halauksesta kuolon kahleMua estäköön! — (Panee sormuksen sormeensa.)Tuoss' ole sinä, tuossa,Siks kunnes tunto turtuu! Sulo armas,Niinkuin ma sinuun köyhän itseniRajattomaksi tappiokses vaihdoin,Niin sinust' aina turhissakin hyödyn.Minulle tätä kanna, lemmen kahleSe on, sill' ihanimman sidon vangin.
(Kiinnittää rannerenkaan hänen ranteeseensa.)
IMOGEN.Oi, jumalani! Milloin toisemmeTapaamme taas?
(Cymbeline tulee seurueineen.)
POSTHUMUS.Voi meitä! Kuningas!
CYMBELINE.Pois, kurja olento! Pois silmistäni!Jos halpuudellas hovia sa lokaat,Tään kuultuas, niin kuolet. Mene sinä,Vereni myrkky!
POSTHUMUS.Taivas teitä kaitkoonJa kaikki hyvät täällä siunatkoon!Ma menen.
(Poistuu.)
IMOGEN.Kuolemassa ei voi tuskaaKovempaa olla.
CYMBELINE.Sinä epäkelpo,Mun oisit voinut nuorentaa; nyt vuodenIkääni lisäät.
IMOGEN.Isä, kiukull' älkääPilatko itseänne; vihanneEi minuun pysty; kaikki pelot, tuskatSulompi tunne voittaa.
CYMBELINE.Armotonko?Nöyryyttä vailla?
IMOGEN.Epäilyksess' aivanJa vailla toivoa, siis armoton.
CYMBELINE.Sa kuningattareni ainoon pojanOlisit saanut.
IMOGEN.Onni etten saanut!Ma kotkan valitsin ja pöllön vältin.
CYMBELINE.Sait kerjäläisen; valtaistuimestainOis tullut halpa istuin.
IMOGEN.Uuden loistonSe oisi saanut.
CYMBELINE.Kurja sinä!
IMOGEN.Isä,Syy teidän, että Posthumusta lemmin;Hänestä mulle leikkiveikon teitte;Hän vaimon ansaitsee jos millaisen;Mun arvoni hän kaksin kerroin korvaa.
CYMBELINE.Oletko hullu?
IMOGEN.Melkein vain; mut taivasMua auttakoon! — Josp' oisin paimentyttö,Ja lampurimme poika naapuristaLeonatukseni!
CYMBELINE.Mieletönkö olet? —(Kuningatar palajaa.)Taas ovat yhtyneet; te ette tehnytNiin kuin mä käskin. Tyttö oiti poisJa salvan taa!
KUNINGATAR.Mut malttukaahan! — Vaiti,Vait, neiti, rakas tytär! — Ruhtinaani,Nyt meidät jättäkää, ja lohdutaitkaaParhaanne mukaan.
CYMBELINE.Hivukoon hän vertaPisaran päivässä, ja houkkuuteensaNäin kuolkoon vanhoillaan!
(Cymbeline seuralaisineen menee.)
KUNINGATAR.Hyi! — Taipukaa!(Pisanio tulee.)Kas, tuossa palvelijanne. — Mitä tiedät?
PISANIO.Herraani vastaan miekan veti prinssi,Poikanne.
KUNINGATAR.Eihän vaaraa?
PISANIO.Vähän oli;Mut herrani ei taistellut, vaan leikki,Vähääkään kiihtymättä. Pari herraaErotti heidät.
KUNINGATAR.Hyvä.
IMOGEN.PoikanneOn isän ystävä ja puoltaa häntä. —Maanpakolaista hätyyttää! — Mik' uljuus!Oi, Afrikass' ett' oisivat he kaksin[2]Ja minä siellä neuloin pistämässäSitä, ken väistyy! — Miksi herras jätit?
PISANIO.Hän käski; itseään ei minun suonutSatamaan saattaa; listan antoi siitä,Mill' oisi minun teitä palveltava.Jos käskette.
KUNINGATAR.Hän alttiisti on ainaSua palvellut, ja, kautta kunniani,Sen vastakin hän tekee.
PISANIO.Nöyrin kiitos!
KUNINGATAR.Kävellään hiukan.
IMOGEN.Tule hetken päästäMun puheilleni. Täytyyhän sun tokiIsäntäs lähtö nähdä. Tavataan.
(Menevät.)
Kolmas kohtaus.
Julkinen paikka.
(Cloten ja kaksi ylimystä tulee.)
1 YLIMYS. Prinssi hyvä, neuvoisin teitä muuttamaan paitaa; tappelun palavuudesta höyryätte kuin polttouhri. Mistä ilmaa virtaa ulos, siitä ilmaa virtaa sisäänkin; mikään ulkoilma ei ole niin terveellistä, kuin se, mikä teistä lähtee.
CLOTEN.Jos olisi veressä paitani, niin sopisihan muuttaa. Haavoitinko häntä?
2 YLIMYS (syrjään). Et ikään; et edes hänen malttiaan.
1 YLIMYS. Vieläkö kysytte? Kuultava luurankale hänen ruumiinsa on, jos hän ei ole haavoittunut; avoin ajotie se on raudalle, jos ei se haavaa saanut.
2 YLIMYS (syrjään). Hänen rautansa teki niinkuin velkamies: kierteli takateitä.
CLOTEN.Se konna ei mielinyt pitää puoliaan minua vastaan.
2 YLIMYS (syrjään). Ei, hän karkasi aina vain eteenpäin, suoraan silmillesi.
1 YLIMYS. Pitääkö puoltaan teitä vastaan; Teillä oli maata tarpeeksi itsellänne, mutta hän antoi teille vielä lisää: hän pakeni tantereelta.
2 YLIMYS (syrjään). Niin, yhtä monta tuumaa kuin mitä teillä on valtameriä. — Senkin hölmöt!
CLOTEN.Olisin suonut, ett'eivät olisi väliimme tulleet.
2 YLIMYS (syrjään). Niinpä minäkin, kunnes olisit ottanut maasta mittaa, kuinka pitkä olet narri.
CLOTEN.Ja että se naikkokin rakastaa mokomaa ja antaa minulle rukkaset!
2 YLIMYS (syrjään). Jos on syntiä tehdä oikea valinta, niin hän on kadotettu.
1 YLIMYS. Niinkuin aina teille sanoin, eivät pidä yhtä hänen kauneutensa ja hänen aivonsa; hän on hyvä kylttikuva, mutta heikosti olen nähnyt hänen älynsä heijastavan.
2 YLIMYS (syrjään). Hän ei paista narreihin; heijastus tekisi hänelle pahaa.
CLOTEN.Tulkaa mukaan huoneeseeni. Voi, ettei tässä vahinkoa tullut!
2 YLIMYS (syrjään). Sitä en minä toivoisi, paitse jos aasi olisi kaatunut, joka ei ole suuri vahinko.
CLOTEN.Tuletteko mukaan?
1 YLIMYS. Seuraan teidän ylhäisyyttänne.
CLOTEN.Ei, kaikki yhdessä joukossa.
2 YLIMYS. No niin, herra prinssi.
(Menevät.)
Neljäs kohtaus.
Huone Cymbelinen hovilinnassa.
(Imogen ja Pisanio tulevat.)
IMOGEN.Jos voisit rantaan juuttua ja laivaaJokaista urkkia! Jos kirjoittaa hän,Ja sit' en saa — oi, kirjeen kato oisiKuin kadotettu armo! Mitä viimeksHän lausui?
PISANIO.Valtiaani, valtiaani!
IMOGEN.Ja liinaa viuhtoi?
PISANIO.Jopa suutelikin.
IMOGEN.Tunteeton vaate, mua onnekkaampi! —Ja siinä kaikki?
PISANIO.Ei; niin kauan kuinVoi saada minut silmin, korvin häntäMuist' erottamaan, kannella hän viipyiJa viuhtoi hatuin, sormikkain ja liinoin,Miten vain parhain mielenkuohultaanVoi näyttää, kuinka vitkaan sielu lähtiJa joutuun laiva.
IMOGEN.Pieneltä kuin pääsky,Viel' ehkä pienemmältäkin hän näytti,Kun tarkkaamasta herkesit.
PISANIO.Niin kyllä.
IMOGEN.Min' oisin tuijottanut silmät puhkiJa tähystellyt, kunnes etäisyydess'Ois pieneks pienennyt kuin neulankärki,Niin, seurannut siks, kunnes sääsken hahmost'Ois ilmaksi hän siintynyt, ja sittenPois katseen kääntänyt ja kyynelöinyt. —Mut sano, milloin hältä tiedon saamme?
PISANIO.Ens tilaisuudessa, siit' olkaa varma.
IMOGEN.En häntä hyvästellyt; paljon sievääOis ollut sanottavaa: kuinka häntäMa määräajoin ajattelisinJa määrätavoin; vannottaa en saanut,Ett' Italian naisille ei uhraisHän oikeuttani ja kunniaansa;En pyytää, että kuudelt' aamullaJa keskipäivällä ja keskiyölläRukouksiss yhtyisimme, — silloin häntäTaivaassa kohtaan; ehtinyt en antaaJäähyväis-suudelmaakaan, johon liittyiKaks taikasanaa, — kun jo isä tuliJa niinkuin pohjan hirmuviima taittoiItuunsa kukat kaikki.
(Hovinainen tulee.)
HOVINAINEN.KuningatarHalaisi teidän korkeutenne seuraa.
IMOGEN.Tee mitä sulle käskin. — Heti lähdenKuningattaren pateille.
PISANIO.Sen lupaan.
(Menevät.)
Viides kohtaus..
Rooma. Huone Philarion talossa.
(Philario, Jachimo, ranskalainen, hollantilainen ja espanjalainen tulevat.)
JACHIMO. Toden totta, herra, olen nähnyt hänet Britanniassa; hänen maineensa oli silloin nousemassa; hänestä odotettiin sitä arvon miestä, joksi hänet sittemmin yleisesti on tunnustettu; vaan silloin olisin voinut katsella häntä ilman vähääkään ihmettelyä, vaikkapa koko hänen avujensa luettelo olisi riippunut hänen sivullaan ja olisin sen siitä kohta kohdalta läpi lukenut.
PHILARIO. Puhutte siitä ajasta, jolloin hänessä oli vähemmän kuin nyt sitä, mikä tekee hänestä sekä sisällisesti että ulkonaisesti täydellisen.
RANSKALAINEN. Minä olen nähnyt hänet Ranskassa; siellä niitä oli monta, jotka osasivat katsoa aurinkoon yhtä tiukasti kuin hänkin.
JACHIMO. Se asia, että hän on nainut kuninkaan tyttären — jossa kohden hän on mitattava pikemmin vaimon kuin oman arvonsa mukaan —, saattaa hänet tietystikin suurempaan huutoon, kuin mitä hän itse teossa ansaitsee.
RANSKALAINEN.Ja maanpakolaisuus sitten!
JACHIMO. Niin, ja niiden ylistelyt, jotka prinsessan lipunkantajina tätä surkeata eroa itkevät, ne ihmeteltävästi häntä suurentelevat, olkoonpa vain, että sillä tahtovat tukea prinsessan päätöstä — jonka muuten kevyt tykistö pian kumoon ampuisi — kun otti tuollaisen mitättömän kerjäläisen. Mutta mistä se tulee, että hän teidän luonanne oleskelee? Mitä teitä se tuttavuus on kierrellyt?
PHILARIO. Hänen isänsä ja minä olimme sotatovereita, ja usein olen saanut isää kiittää niinkin paljosta kuin hengestäni. — Tuossa se tulee, se brittiläinen. Ottakaa häntä vastaan niin, kuin teidänlaisten älymiesten tulee kohdella hänen-arvoistaan muukalaista.
(Posthumus tulee.)
Pyydän, eitä kaikki likemmin tutustutte tähän herraan, jota teille suosittelen jaloimpana ystävänäni. Minkä-arvoinen hän on, sen näyttäköön aika; en tahdo häntä tässä hänen itsensä kuullen ylistellä.
RANSKALAINEN.Hyvä herra, olemme tehneet tuttavuutta Orleansissa.
POSTHUMUS. Siitä ajasta olen teille velassa palveluksista, joita en alituisellakaan maksamisella koskaan saisi maksetuksi.
RANSKALAINEN. Liian suuriksi arvotte pieniä palveluksiani. Mielityökseni vain lepyttelin teitä ja omaa maanmiestäni toisiinne. Surkeaa olisi ollut, jos olisitte yhteen törmänneet niin murhaavissa aikeissa, kuin teillä silloin kummallakin oli, ja niin turhan ja perin joutavan asian tähden.
POSTHUMUS. Anteeksi, herra, olin silloin nuori matkustaja, joka ennemmin koetin olla omia kuulemiani noudattamatta, kuin annoin muiden kokemuksen kaikissa toimissa itseäni johdattaa; mutta kypsyneenkin ymmärrykseni mukaan — jos en sillä loukkaa, että sitä kypsyneeksi sanon — ei ollut riita-asiani niin aivan joutava.
RANSKALAINEN. Oli kyllä, miekan ratkaistavaksi, vallankin kahden sellaisen miehen välillä, joista, kaiken todennäköisyyden mukaan, toinen olisi tappanut toisen, tai molemmat kaatuneet.
JACHIMO.Saisiko, olematta epäkohtelias, kysyä, mikä se riita oli?
RANSKALAINEN. Kaiketikin, minun luullakseni. Olihan asia julkinen ja sietää siis kieltämättä mainitsemista. Se oli hyvin sen asian kaltainen, josta eilen illalla riitelimme, jolloin jokainen meistä laveasti ylisteli oman maansa naisia. Tämä herra vakuutti — ja oli valmis verellään sen vahvistamaan — että hänen oli kauniimpi, siveellisempi, viisaampi, puhtaampi, uskollisempi ja viettelykseen taipumattomampi, kuin yksikään meidän valionaisistamme siellä Ranskassa.
JACHIMO. Se nainen ei elä enää, tai ovat tämän herran hyvät luulot sittemmin muuttuneet.
POSTHUMUS.Hänellä on vielä avunsa ja minulla mielipiteeni.
JACHIMO.Älkää vain asettako häntä yhtä paljon ylemmäksi meidän italiattariamme.
POSTHUMUS. Jos niin minua ärsytetään kuin silloin Ranskassa, niin en tingi hänestä vähääkään, vaikka sillä tunnustaisinkin, että vain olen hänen ihailijansa enkä rakastajansa.
JACHIMO. Yhtä kaunis ja yhtä hyvä — jonkinlainen mukiin käypä vertaus! — olisi jo ollut liian kaunista ja liian hyvää Britannian naiselle. Jos hän on niin paljon edellä muista, joita olen havainnut, kuin tuo teidän hohtokivenne loistossa voittaa monta muuta, mitä olen nähnyt, niin täytynee tosin uskoa, että hän on monia muita parempi; mutta kaikista kalliinta hohtokiveä en ole vielä nähnyt, ettekä tekään täydellisintä naista.
POSTHUMUS. Häntä ylistin sen mukaan, miten paljon arvoa häneen panen; samoin menettelen kiveeni nähden.
JACHIMO.Kuinka kalliina sitä pidätte?
POSTHUMUS.Kalliimpana kaikkia maailman hyvyyksiä.
JACHIMO. Joko on tuo verraton haltijattarenne kuollut, tai on joutava kapine hänestä voiton vienyt.
POSTHUMUS. Erehdytte. Toisen voi myydä tai antaa pois, jos on kyllin varaa ostamiseen tai ansiota lahjan saamiseen; toinen ei ole kaupan, se on sula jumalten lahja.
JACHIMO.Jonkako jumalat ovat teille antaneet?
POSTHUMUS.Jonka heidän armostaan aion pitää omanani.
JACHIMO. Niin, omananne nimeksi; sillä tiedättehän, että vieraskin lintu pulikoi naapurin lammikossa. Sormuksennekin voidaan varastaa; ja niin on noista kahdesta verrattomasta kalleudestanne toinen varsin heikko ja toinen sattuman varassa; viekkaan varkaan tai siinä suhteessa täydellisen hovimiehen voisi pistää päähän puijata teiltä sekä toinen että toinen.
POSTHUMUS. Teillä Italiassa ei ole niin täydellistä hovimiestä, että voisi haltijattareni kunnian valloittaa, vaikka sanottekin häntä heikoksi taistelemaan sen puolesta. En ollenkaan epäile, että teillä on suuri varasto varkaita; sittenkään en ole peloissani sormuksestani.
PHILARIO.Lopettakaamme jo, hyvät herrat.
POSTHUMUS. Aivan mielelläni. Tämä arvoisa signori — kiitän häntä siitä — ei kohtele minua niinkuin vierasta; olemme alusta pitäen tuttavallisia.
JACHIMO. Viisi kertaa näin pitkällä puhelulla saisin minä voiton teidän kauniista haltijattarestanne, pakottaisin häntä väistymään, jopa antaumaankin, jos olisi minulla vain pääsy hänen luokseen sekä tilaisuus tutustua.
POSTHUMUS.Ette, ette.
JACHIMO. Panen vetoa puolet omaisuudestani teidän sormustanne vastaan, joka panos minun luullakseni on enempi kuin tasavertainen; mutta vetoni koskeekin enemmän teidän luottamustanne kuin hänen kunniaansa; ja jotta sillä en mitenkään teitä loukkaisi, niin uskallan sovittaa koetukseni kehenkä naiseen hyvänsä.
POSTHUMUS. Petytte aika lailla liian rohkeassa luulossanne, enkä epäile, että saavutatte sen, minkä koetuksenne ansaitsee.
JACHIMO.Minkä sitten?
POSTHUMUS. Epäyksen; vaikka koetuksenne, niinkuin sitä nimitätte, ansaitsisi enempääkin, nimittäin kuritusta.
PHILARIO. Jo riittää, hyvät herrat; tämä tuli liian äkkipäätä; antakaa asian kuolla niinkuin se syntyikin, ja pyydän, oppikaa paremmin tuntemaan toisianne.
JACHIMO. Panisin alttiiksi omani, vieläpä naapurinikin omaisuuden, sanojeni totuudesta.
POSTHUMUS.Kenenkä naisen aiotte ottaa hyökkäyksenne esineeksi?
JACHIMO. Teidän, jonka uskollisuuden te pidätte niin taattuna. Panen sormustanne vastaan kymmenentuhatta dukaattia vetoa siitä, että, jos minua suositatte siihen hoviin, missä haltijattarenne oleksii, ja suotte minulle tilaisuuden vain kahdesti häntä puhutella, niin tuon sieltä mukanani hänen kunniansa, jonka luulette olevan niin hyvässä tallessa.
POSTHUMUS. Kultaa panen vetoa kultaanne vastaan; sormukseni on minulle yhtä kallis kuin sormeni, se on osa siitä.
JACHIMO. Olette rakastaja ja sen vuoksi varovainen. Vaikka naisen lihasta maksaisitte miljoonan luotineljänneksestä, niin ette sittenkään voisi estää sitä pilaantumasta. Mutta huomaanpa, että teissä on hieman uskontoa, koska pelkäätte.
POSTHUMUS. Tuo vain lienee puhumatapaa teissä; vakavammat teillä on aikeet, luulisin.
JACHIMO.Tiedän mitä puhun, ja otan tehdäkseni mitä olen sanonut, sen vannon.
POSTHUMUS. Todellako? — Lainaan vain teille hohtokiveni siksi, kuin palajatte. Tehkäämme kirjallinen sopimus. Haltijattareni avut ovat suuremmat kuin teidän halpain ajatustenne suunnattomuus. Minä vaadin teitä tähän vetoon. Tuossa sormukseni!
PHILARIO.Minä en salli vetoa.
JACHIMO. Kautta jumalien, se on jo tehty. — Jos en tuo teille riittävää todistusta siitä, että olen nauttinut haltijattarenne hempeintä hempeyttä, niin ovat minun kymmenentuhatta dukaattiani teidän omanne; niinikään hohtokivenne. Jos minä väistyn ja hänen kunniansa jää niin eheäksi kuin te uskotte, niin hän, se teidän helmenne, ja tämä teidän helmenne ja minun kultani ovat teidän, — olettaen, että suositatte minulle vapaan pääsyn hänen luokseen.
POSTHUMUS. Suostun näihin ehtoihin; pankaamme kirjaan kaikki kohdat. — Yhtä vain varaan itselleni: jos teette hyökkäyksen häntä vastaan ja suoraan minua vakuutatte siitä, että olette voittanut, niin en ole kauemmin vihamiehenne; hän ei ole sen arvoinen, että hänestä kannattaisi riidellä. Vaan jos hän pysyy raiskaamattomana ja te ette voi näyttää toteen vastakohtaa, niin ilkeästä luulostanne ja siitä haavasta, minkä olette hänen kunniaansa iskenyt, saatte minulle vastata miekallanne.
JACHIMO. Tuohon käteen! Sovittu siis! Kaikki tämä pantakoon laillisesti paperille. Ja sitten suoraa päätä Britanniaan! Rauta on taottava ennenkuin se jäähtyy. Toimitan kullan ja panetan kirjaan molemminpuolisen vetomme.
POSTHUMUS.Päätetty.
(Posthumus ja Jachimo menevät.)
RANSKALAINEN.Mitä luulette, tuleeko tästä mitään?
PHILARIO.Signori Jachimo ei asiaa heitä? Seuratkaamme heitä, jos suvaitsette.
(Menevät.)
Kuudes kohtaus.
Britannia. Huone Cymbelinen hovilinnassa.
(Kuningatar, Cornelius ja hovinaisia tulee.)
KUNINGATAR.Niin kauan kuin on kaste vielä maassa,Ko'otkaa yrtit. Joutuun! Kell' on lista?
1 HOVINAINEN. Minulla, armo hyvä.
KUNINGATAR.Joutuun siis! —(Hovinaiset menevät.)No, tohtor', onko mukananne rohdot?
CORNELIUS.On, teidän korkeutenne; tässä ovat.(Antaa hänelle pienen pullon.)Mut, armo hyvä, älkää suuttuko —Mua tunto käskee kysymään — miks multaVaaditte tätä myrkkyseosta,Mi riuduttaen tappaa, tosin vitkaan,Mut varmaan?
KUNINGATAR.Ihmettelen, että moistaMinulta kysyt; oppilaasi olenJo kauan ollut, sulta oppinutTislaukset, mehunkeitot, suitsutukset,Niin että kuningaskin usein pyytääMun laitteitani. Näin kun työssä vartun —Jos et mua koko perkeleeksi luule —Mun eikö tule tietojani muillaKokeilla laajentaa? Tään nesteen voimaaEläimiin koitan moisiin, joita hirttääEi kannata — en ihmisiin -: sen tehonNäin huomaten, voin toisin ainein sitäTaas vaimentaa ja näin sen vaikutuksenJa laadun selvittää.
CORNELIUS.Oi, armo hyvä,Kokeista moisista vain sydän paatuu,Ja vielä inhoksi ja turmioksiOn moinen näky.
KUNINGATAR.Ole huoletta! —(Pisanio tulee.)(Syrjään.) Imarteleva konna tuossa; häneenSit' ensin koitan. Herraansa hän puoltaaJa poikaani hän vihaa. — No, Pisanio! —Täll' erää tohtori on työstään vapaa;Te saatte mennä.
CORNELIUS (syrjään).Epäiltävä olet,Mut vikaa et voi tehdä.
KUNINGATAR (Pisaniolle).Kuule, sinä!
CORNELIUS (syrjään).En kärsi häntä. Saaneensa nyt luuleeIhmeellisen ja hivuttavan myrkyn.Ma hänet tunnen; moista hornan juomaaNiin häijylle en anna. Minkä sai hän,Se hetkeks tunnon turruttaa ja huumaa.Sit' ensin varmaan koittaa kissaan, koiraan,Ja sitten ylemmäksi; mut ei vaaraaSen tuottamassa valekuolemassa;Ajaksi elo turteutuu, mut sittenVain vilkkaampana herää. Väärä luuloHäll' on sen tehosta; ja minä olenMies rehellisin, näin kun petän häntä.
KUNINGATAR.Sua kutsun, tohtori, kun tarvitsen.
CORNELIUS.Nöyrimmät jäähyväiset, kuningatar!
(Menee.)
KUNINGATAR.Yhäkö itkee? Pian ehkä tyyntyyJa järjelle suo sijan, missä tyhmyysNyt vallitsee, — vai mitä? Toimi sinä.Tuo sana, että poikaani hän lempii,Niin hetikohta olet yhtä suuriKuin herrasi, niin, suurempikin; silläSen onni makaa turtana ja nimiOn kuolemallaan; palata ei voi hän,Ei jäädä sinne, missä on; jos paikkaaHän muuttaa, kurjuuden vain vaihtaa toiseen,Ja joka päivä eilispäivän työnHävittää hältä. Mitä hyvää varrot,Jos turvaat kukistuvaan rakennukseen,Jot' ei voi uusia ia joll' ei myöskäänTukea ystävistä?(Kuningatar pudottaa pullon; Pisanio ottaa sen maasta.)Arvaa, mitäNyt maasta otit. Pidä vaivastasi.Tuo laitokseni kuninkaan on hengenViidesti pelastanut. Parast' on seSydämmen vahvistusta. Ota, ota!Se alkumyönti vain on lisäarmoon,Jot' aion sulle. Emännälles kerro,Kuink' asiat nyt on, — mut omastakaa.Mink' onnen niität! Aattele, sull' yhäOn emäntäsi; poikani pait sitä,Jok' auttaa sua; kuningasta vaadinSua korottamaan, miksi itse mielit;Ja minä etupäässä, minä, jokaSua tähän kehoitin, min' olen paljonSinulle velkaa. Kutsu naiseni.Sanani muista. —(Pisanio menee.)Viekas, jäykkä miesJa horjumaton; herraansa hän puoltaaJa puolisota penää pysymäänValassaan kiinni. — Jos hän tuota maistaa,Jot' annoin hänelle, niin jää tuo nainenRakastajansa välimiestä vaille,Ja, jos ei mieltään muuta, kohta itseSaa sitä maistaa. —(Pisanio palajaa hovinaisten kanssa.)Vai niin; — hyvä, hyvä!Esikot, orvokit ja säynäänkukatKamariin viekää. — Hyvästi, Pisanio!Sanani muista.
(Kuningatar ja hovinaiset menevät.)
PISANIO.Kylläpä sen teenkin!Mut ennen herraani kuin pettää hannon,Käyn vaikka naruun; sen ma teille vannon.
(Menee.)
Seitsemäs kohtaus.
Toinen huone hovilinnassa.
(Imogen tulee.)
IMOGEN.Isä julmuri ja äitipuoli viekas,Aviovaimon kosijana hupsu,Ja ylkä maanpaossa! — Oi, se ylkä!Tuskaini huippu, oi! Ja ainaisetNuo solvaukset! Miks ei mua vieneet,Kun veljet ryöstivät? Oi, kurjan kurjaaTuo loiston tavottelu! OnnenmyyrätNuo alhaiset, joill' on vain kainot toiveet,Mut elo metinen! — Ken tulee? Hyi!
(Pisanio ja Jachimo tulevat.)
PISANIO.Ylimys Roomasta, jok', armo hyvä,Tuo kirjeen herraltanne.
JACHIMO.Kalpenette?Arvoisa Leonatus jaksaa hyvin;Lähettää hellät terveisensä.
(Antaa hänelle kirjeen.)
IMOGEN.Kiitos,Ja herttaisesti tervetullut, herra!
JACHIMO (syrjään).Kaikk' ulkoasu kuinka täydellistä!Jos sielu yhtä rikas on, niin itseHän tarun Phoenix on, ja minä olenHukannut vedon. Rohkeus, avukseni!Terästä minut päästä jalkaan, julkeus!Tai väistyn taistellen kuin parttilainen,Tai suoraa päätä pakenen.
IMOGEN (lukee). "Hän on miesten paraita, ja hyvyydestään olen hänelle loppumattomassa kiitollisuuden velassa. Kohtele häntä sen mukaan, miten suureksi katsot luottamustani, — Leonatus."
Sen verran luen ääneen?Mut lopustakin olen kiitollinen,Sisintä sydäntä se lämmittää. —Te olette niin tervetullut, herra,Kuin sanoin saatan lausua, ja työssäSen näyttää tahdon.
JACHIMO.Kiitos, jalo rouva! —Haa! Onko miehet hupsut? Luonto heilleSilmätkö antoi nähdä taivaan laenJa maan ja meren rikkaudet kaikki,Selittää tulipallot taivahallaJa rannan määrättömät sorajyvät,Ja somaa emme rumast' erottaisiNäin oiva laseilla?
IMOGEN.Mik' ihmetyttää?
JACHIMO.Ei silmän syytä: kahden moisen väliss'Apinakin se toista irmastaisiJa toista liehisi; ei järjen liioin:Tuon kauneuden tajuu hupsu siinäKuin viisaskin; ei myöskään halun: saasta,Noin kirkkaan puhtauden kanssa rinnan,Ajaisi himon tyhjääns' okselle,Eik' yllyttäisi nälkää.
IMOGEN.Mik' on teidän?
JACHIMO.Yltäinen tahto tuo, — tuo kyllytetty,Mut kylläymätön himo — aami täysi,Mut vuotava, — se, lampaan nieltyänsä,Sen rapaa vielä isoo.
IMOGEN.Mikä vaivaa?Voitteko hyvin?
JACHIMO.Kiitos, rouva; hyvin.(Pisaniolle.) Teit', ystävä, ma pyydän: tuonne ulosJäi palvelijani, häntä etsikää,Hän outo on ja ujo.
PISANIO.Menoss' olinJuur' häntä tervehyttämään.
(Menee.)
IMOGEN.Mun ylkän'.Hyvinkö voi hän yhä?
JACHIMO.Hyvin, rouva.
IMOGEN.Ja iloisella mielin? Eikö totta?
JACHIMO.Iloinen varsin; toist' ei muukalaistaNiin hullun hauskaa; irstas brittiläinenNimenä hällä onkin.
IMOGEN.Täällä oliHän surunvoipa, usein ilman syytä.
JACHIMO.En suruisena häntä koskaan nähnyt.Häll' yli toverina ranskalainen,Yleä herra, jolla nähtävästiOn kotimaassa helttu; niinkuin pätsiHän huokailee, ja hauska brittiläinen,Ylkänne, nauruun nikahtuu ja huutaa:"Haleta olen, nähdessäni miehen, —Mi tietää kokeistaan ja kuulemistaan,Mit' on ja mitä täytyy naisen olla, —Vapaudessaan kaiholl' ikävöivänOrjuuden paulaa."
IMOGEN.Minun miehenikö?
JACHIMO.Niin, silmät naurust' aivan vettyneinä!Hupia kuulla, kuinka ranskalaistaHän ilkkuu; paljonhan on, tietköön taivas,Monikin moitittava.
IMOGEN.Hän ei toki.
JACHIMO.Ei hän; mut kiitollisemp' olla hänkinSais taivaan lahjasta; se häneen nähdenOn paljon; teihin nähden — jolle annanYlimmän arvon — tuota ihmettelen,Ihanpa säälin.
IMOGEN.Mitä säälitte?
JACHIMO.Kaht' olentoa sydämmestäni.
IMOGEN.Minäkö toinen? Minuun katselette.Mit' inhaa minussa on säälittävää?
JACHIMO.Voi, kurjaa! Piilee päivän kirkkauttaJa tyytyy tyrmän talituohukseen.
IMOGEN.Hyv' olkaa, suora vastuu kyselmiini:Minua miksi säälitte?
JACHIMO.Siksi ettäMuut nauttii teidän — olin sanoa —Mut kosto taivaan on, ei minun tulePuhua siitä.
IMOGEN.Tietävän te näytteJotakin mua koskevaa. Siis suoraan —Kosk' usein pahempaa on pahan pelkoKuin varmuus siitä, sillä varma jokoOn auttamaton taikka voi sit' auttaa,Jos ajoissa sen tietää — mikä samass'Ajaa ja suistaa teitä?
JACHIMO.Nuo jos posketMun oisi, huulten kylpeä; tuo käsi,Min pelkkä kosketuskin ajaa sielunUskollisuutta vannomaan; tuo muoto,Mi silmän hurjan lennon kahlehtienItseensä kiintää, voisinko — hyi, sentään! —Kuolailla huulia niin likaisiaKuin Capitolin portaat, puistaa kättä,Jonk' ainainen on petos paaduttanut —Ei työ, vaan petos -, tirkistellä silmäänNiin haljakkaan kuin savuava tuohus,Jost' ihran elta löyhkää? Paras, ettäYhtaikaa kaikki hornan vaivat kohtaisMoist' ilkiötä.
IMOGEN.Mieheni, ma varon,Britannian unhotti.
JACHIMO.Ja itsensäkin.Ei tuosta vaivaisvaihdost' oisi mullaHalua kannella, mut kauneutenneSe tunnon pohjukasta kielelleniSanoman loihti.
IMOGEN.Muut' en kuulla tahdo.
JACHIMO.Olento kallis! Kohtalonne säälinLuo sydämmeeni ja mun sairaaks saattaa.Noin kaunis nainen, valtiaaksi luotu,Jost' arvo nousis suuren kuninkaankin,Luuskainko vertainen, joit' ostetaanSill', eläkkeellä, minkä itse maksaa —Kuppaisten aattain, jotka kullastaPanevat kaupan kaikki taudit, mitäMädännys siittää, — kaltattujen haaskain,Jotk' itse myrkyn myrkyttävät! Kostoon!Tai äitinne ei kuningatar ollutJa suuren sukupuunne häpäisette.
IMOGEN.Vai kostoon! Kuinka kostaa? Tuo jos totta —Mut sydän mull' on moinen, ettei korvatSit' äkin petä — niin, jos se on totta,Niin kuinka kostaa?
JACHIMO.Kuin Dianan pappiVilussa vuoteessako viruisitte,Kun kiusaksenne hän ja rahoillanneHimoissa telmii riettaissa? Ei, kostoon!Ma itse tarjoun lemmen uhriks teille,Ja, jalompana tuota uskotonta,Lujasti pysyn rakkaudessanneVakaana vaiteliaana.
IMOGEN.Hoi, Pisanio!
JACHIMO.Valani saanko huulillenne painaa?
IMOGEN.Pois!Kirotut korvani, kun näinkin kauanSua kuuntelivat! — Kunnon mies jos oisit,Niin hyvettä sä puolustaisit, etkäNoin kummaa, halpaa pyydett' ilmi toisi.Häpäiset miestä, jolle yhtä vierasOn moinen työ, kuin sulle kunnia,Ja kiusaat naista, joka sua kammooKuin ikään paholaista. — Hoi, Pisanio! —Isäni, kuningas, on tiedon saapaSun aikeistas; jos kärväs muukalainenHovia näin saa kaupantekoon käyttääKuin roomalaista saunaa[3] ja näin julkiEläimen kiihkaans' ilmaista, ei isäHovistaan paljon välitä ja lainkaanEi tyttärestään huoli. — Hoi, Pisanio! —
JACHIMO.Oi; sinä, onnellinen Leonatus!Tuo vaimos luottamus se uskomustaMyös sulta vaatii, ja sun puhdas hyveesHäneltä ehdotonta luottamusta. —Oi, siunattuna kauan eläkää,Te, vaimo miehen parhaan, mitä maassaOn missäkään; te puolisona myöskinParahan miehen arvoinen! Oi, anteeksiKoitella tahdoin, syvällekö juurtuiTuo luottamuksenne; nyt hänet jälleenTeen siksi, mikä on hän. Hän on miesTavoiltaan puhtain, moinen pyhä noita.Ett' ympärilleen laumoja hän kokooJa voittaa puolen mailman sydammet.
IMOGEN.Te parannusta teette.
JACHIMO.Miesten keskenKuin taivahinen jumala hän istuuJa kunnioitust' yliluonnollistaSaa osaksensa. Älkää pahastuko,Ylevä prinsessa, ett' uskalsinValeilla teitä koitella; mut tää vaanTodistaa suurta älyänne miehenNiin jalon valinnassa, mik' ei koskaanVoi harhaan viedä. Rakkaudesta häneenNäin teitä seulon; mutta vihneettömäksOlette luotu, erilaiseks muista.Siis pyydän, anteeks suokaa.
IMOGEN.Hyvin kaikki.Hovissa minun valtani on teidän.
JACHIMO.Nöyrimmät kiitokset! Unohtaa olinAnoa pientä armotyötä, jokaOn tärkeää ja miestännekin koskee.Pait mua, monta hyvää ystävääOn toimess' osakkaana.
IMOGEN.Mitä on se?
JACHIMO.Tusina roomalaisia ja myöskinMiehenne — paras sulka siivessämme —Ko'onneet ovat lahjan keisarille;Mun oli toimeni se Ranskast' ostaa:Hopeinen, kallis pöytäkalustoJa juveleita rikas valikoima;Suur'arvoinen se on, ja muukalaisnaSen säilymisest' olen levoton.Suvaitsetteko huostaanne sen ottaa?
IMOGEN.Mielisti; kunniani turviss' on se,Kosk' osakas on mieheni; sen kätkenMa makuusuojaani.
JACHIMO.Se kirstuss' on,Väkeni sitä valvoo. Saanko vallanSen teille lähettää vain ensi yöksi;Huomenna laivaan astun.
IMOGEN.Älkää!
JACHIMO.Kyllä;Sanani rikon, kotimatkaa vieläJos lykkään. Galliasta tulin tänne,Kun teidän korkeutenne luona varmaanLupasin käydä.
IMOGEN.Kiitos vaivoistanne!Mut huomenn' älkää menkö.
JACHIMO.Täytyy, rouva.Suvaitkaa siis, jos mieli kirjeen kauttaMiestänne tervehtää, se heti tehdä.Mun aikani jo ohi on, ja kiireOn lahjan antamisen.
IMOGEN.Kirjoitan.Kirstunne tuokaa; turvass' on se täälläJa ehjänä sen saatte. Tervetullut!
(Menevät.)
Ensimmäinen kohtaus.
(Cloten ja kaksi ylimystä tulee.)
CLOTEN. Onko nähty mokomaa huonoa onnea! Liipaisin jo pääpalloa, kun toisella heitolla palloni työnnettiin pois. Olin pannut vetoa sata puntaa; ja sitten tuollainen saakelin tolvana moittii minua kiroilemisesta! Ikäänkuin olisin häneltä valani lainannut enkä saisi niitä tuhlata mielin määrin.
1 YLIMYS. Mitä hän sillä voitti? Te löitte pallollanne läven hänen päähänsä.
2 YLIMYS (syrjään). Jos hänellä ei olisi ollut älyä enemmän kuin lyöjällä, niin olisi se juossut kaikki kuiviin.
CLOTEN. Jos ylimyksellä on halua kiroilla, niin ei kenenkään sivullisen ole valta hänen valojaan typistää. Häh!
2 YLIMYS. Ei, prinssi. (Syrjään.) Eikä niiltä korvia leikata.
CLOTEN.Saakelin koira! — Minäkö hänelle hyvitystä?Olisipa vain ollut minun säätyluokkaani!
2 YLIMYS (syrjään). Niin, sitä narrin luokkaa.
CLOTEN. Ei mikään maailmassa niin minua harmita. — Rutto vieköön! Voi, ett'en olisi niin ylhäinen kuin olen! Eivät tohdi tapella minun kanssani sen vuoksi, että kuningatar on äitini. Jok'ainoa renttu-jaakko saa halunsa täydestä tapella, vaan minun täytyy kävellä edes takaisin kuin kukko, johon ei kukaan uskalla kajota.
2 YLIMYS (syrjään). Kukko olet, oikein salvökukko; ja kieut siinä, narrinkypäri päässä.
CLOTEN.Sanotko mitä?
2 YLIMYS. Ei sovi teidän ylhäisyytenne käydä käsiksi joka tolvanaan, jota loukkaatte.
CLOTEN.Ei niin, tiedän sen; mutta minun sopii loukata alempiani.
2 YLIMYS. Niin, se sopii teidän ylhäisyydellenne yksin.
CLOTEN.No, sitähän minäkin sanon.
1 YLIMYS. Oletteko kuullut, että eräs muukalainen on tänä iltana tullut hoviin?
CLOTEN.Muukalainen! Ja sitä kummaa minä en tiedä?
2 YLIMYS (syrjään). Kumma hän on itse, eikä sitä tiedä.
1 YLIMYS. Tänne on tullut italialainen, joku Leonatuksen ystävä, arvellaan.
CLOTEN. Leonatus! Henkipatto konna! Ja se on tuo toinenkin, olkoon kuka hyvänsä. Kuka teille tästä muukalaisesta kertoi?
1 YLIMYS. Eräs teidän ylhäisyytenne kantapojista.
CLOTEN.Sopineeko minun käydä häntä tervehtimässä? Eihän se liene alentavaa?
1 YLIMYS. Teitä, prinssi, ei voi alentaa.
CLOTEN.Ei vähällä, luulisin.
2 YLIMYS (syrjään). Olet kieltämätön narri; mikä sinusta sikiää, ei siis ole alentavaa, kun se on narrimaista.
CLOTEN. Tulkaa, tahdon nähdä tuota italialaista. Mitä tänään päivällä pallopelissä menetin, sen voitan häneltä takaisin illalla. No, tulkaa!
2 YLIMYS. Tulen jälestä, prinssi hyvä.
(Cloten ja ensimmäinen ylimys menevät.)
Niin liukas perkele, kuin hänen äitins',On moisen aasin synnyttänyt! ÄitiÄlyllään kaikki kaataa! Poika, vaikkaOis päällään, ei vois kahta kahdeksastaVähentää kuudeksi. Prinsessa raukka,Ihana Imogen, oi, mitä kärsit!Tuoss' isä, jota äitipuoli ohjaa;Tuoss' äiti, joll' on aina häijyt juonet;Kosija inhempi, kuin mit' on miehesMaanpakokaan ja kuin se eron kauhu,Mill' uhkaa hän! Sun kunniasi muuritTuetkoon taivas, kauniin sielus templinLujaksi varatkoon, niin että taaskinSaat ylkäsi ja tämän kauniin maaskin!
(Menee.)
Toinen kohtaus.
Makuuhuone; nurkassa kirstu.
(Imogen, vuoteessa, lukien; kamarineitsyt.)
IMOGEN.Ken siellä? Helenako?
KAMARINEITSYT.Tässä, rouva.
IMOGEN.Mitä on kello?
KAMARINEITSYT.Puoliyö on kohta.
IMOGEN.Siis kolme tiimaa lu'in. Silmä raukee.Jäin tuohon; taita lehti. Nukkumaan!Pois älä tulta vie, sen anna palaa.Jos heräät ennen neljää, ole hyväJa mua huuda. Uni minut valtaa. —(Kamarineitsyt poistuu.)Jumalat, turvihinne antaun?Yön kiusahengiltä ja keijusiltaMua varjelkaa ja kaitkaa!
(Nukkuu. Jachimo nousee esiin kirstusta.)
JACHIMO.Sirkka laulaa,Ja työstä vaivaantunut ihmishenkiUnessa virkistäytyy. Näin TarqviniusKaislalla hiipi, kunnes havahduttiPuhtauden, jonka raiskas. — Cytherea,Kuink' olet kaunis tuossa! Raikas lilja,Yöliinaa valkeampi! Tohtisinko?Yks muisku vain! — Rubiinit verrattomat,Somasti viettelevät! — Hengellään hänLemustaa koko huoneen! Tulen liekkiPäin häntä kääntyy, silmälautain altaTähystäin valoja, joit' uudinpariNyt peittää sinivalkoinen ja reunass'Ihana taivaan väri. — Mutta toimeen!Huonetta tarkkaan, kaikki panen kirjaan: —Nuo taulut tuossa, — tuossa ikkuna, —Tuo vuoteen koristus, — tapetit, kuvat, —Kas noin, kas noin, — ja kuvausten aine. —Ah! Nyt vaan täytteheksi ruumiin luomi;Se todistaisi enemmän kuin kaikkiTuhannet pikkuseikat nuo. Oi, uni,Sa kuolon apina, hänt' uuvuta!Ja tuntos' olkoon niinkuin hautakuorinKuvapatsaan![4] — Irti! Irti! —(Ottaa häneltä rannerenkaan.)Yhtä hölläKuin gordilainen solmu oli luja! —Mun on se! Todistus tää ulkonainen —Yht' ankara kuin tunnon sisällinen —Se saanee hänen puolisonsa raivoon. —Nisässä vasemmassa tuoss' on luomi,Viistäplikäs kuin rusepisaratEsikon kuvussa! Kas, siinä näyteLakia lujempi! Tuo salamerkkiSaa miehen luuloon, että lukon särjinJa vaimoltaan vein kunniansa aarteen.Nyt riittää! Miksi tätä kirjaan panna,Mik' uutattu ja niitattu on muistoon?Hän luki Tereuksen tarinaa;[5]Ja lehti tuoss' on taitettu, miss' alttiiksAntautuu Philomela. — Tässä kyllin!Takaisin kirstuun nyt, ja salpa kiinni!Yön lohikäärmeet, joutuun, joutuun! Koitar,Jo korpin avaa silmät! Tuska kaivaa:Tuoss' enkel' taivaan, täällä hornan vaivaa!(Kello lyö.)Yks, kaks, kolme. — Nyt on aika!
(Menee takaisin kirstuun.)
Kolmas kohtaus.
Etuhuone Imogenin huoneiston kyljessä.
(Cloten ja ylimykset tulevat.)
1 YLIMYS. Teidän ylhäisyytenne, te olette mitä maltillisin, vaikka häviättekin, kylmäverisin mies, mikä koskaan on noppaa heittänyt.
CLOTEN.Tuleehan sitä joka mies kylmäksi, kun häviää.
1 YLIMYS. Mutta ei joka miehellä ole teidän ylhäisyytenne jaloa mielenmalttia. Te olette kuumin ja tulisin silloin, kuin voitatte.
CLOTEN. Voitto tekee joka miehen uljaaksi. Jos vain saisin tuon hupsun Imogenin omakseni, niin olisi sitä rahaa yllinkyllin. On kai kohta aamu, vai mitä?
1 YLIMYS. Päivä, teidän ylhäisyytenne.
CLOTEN. Kun ei se soittokunta jo tule! On neuvottu minua tarjoamaan hänelle soittoa aamuisin; sanotaan, että se tepsii.
(Soittajia tulee.)
Kas niin, kaiuttakaapas nyt! Jos saatte sormenne häneen tepsimään, niin hyvä on; me koetamme sitten vielä kielellämme; jos ei kumpikaan auta, niin jääköön sikseen; mutta minä vain en häntä päästä. Ensiksi komea, jaloaatteinen kappale; sitten ihmeen ihana aaria, mainion kaunis sanoiltaan, — ja sitten hän jääköön miettimään asiaa.
Laulu.
Jo leivo laulaa taivaallaJa Phoiboskin jo havaa;Kukista juovat varsansaJo kastett' ouruavaa;Jo leinikkökin vaivaantuuJa kultasilmäns' avaa;Kun kaikki kaunis havaantuu,Sa, kultani, myös havaa!Havaa! Havaa!
CLOTEN. Kas niin, nyt saatte mennä. Jos tämä tepsii, pidän sitä enemmän mielessäni soittoanne; jos ei se tepsi, niin on vika hänen korvissaan, joita ei hevosen jouhet eikä vasikan suolet eikä edes leikatun salvikon ääni voi parantaa.
(Soittajat menevät.)
2 YLIMYS. Tuossa tulee kuningas.
CLOTEN. Olipa hyvä, että olin niin myöhään jalkeilla, sillä siitä syystä olen nyt näin varhain jalkeilla. Hän ei muuta voi, kuin isällisesti hyväksyä tätä kohteliaisuuttani.
(Cymbeline ja kuningatar tulevat.)
Hyvää huomenta, teidän majesteettinne, ja armollinen äiti!
CYMBELINE.Ovella tylyn tyttäreni varrot?Hän eikö mieli ulos tulla sieltä?
CLOTEN.Olen häntä ahdistellut soitolla, mutta hän ei suvaitse siitä välittää.
CYMBELINE.Tuo kullan maanpako on vielä uutta;Hänt' ei hän vielä unhota; mut aikaSen muiston jäljet kyllä umpeen huhtoo;Sun on hän silloin.
KUNINGATAR.Kuningasta kiitä;Hän kaikin keinoin koittaa taivutellaTytärtään sinuun. Tee nyt parastasiJa kosi säällisesti; ystäväksesSopiva aika hanki. Jos saat kiellon,Niin kiihtyköön vain intos; näytä, ettäSua henki ajaa palvelustas hälleNäin tarjoomaan, ja aina mieltään nouda,Pait jos hän käskee sua matkoihisi,Niin silloin paadu vain.
CLOTEN.En paadu, en.
(Sanansaattaja tulee.)
SANANSAATTAJA.Anteeksi! Lähetystö Roomasta;Yks heist' on Cajus Lucius.
CYMBELINE.Kelpo miesVaikk' aikeet hällä tosin nyt lie huonot.Vaan syy ei hänen; häntä kohdelkaammeLähettäjänsä arvon mukaisesti,Ja muistakaamme myöskin, mit' on meilleHän ennen tehnyt hyvää. — Rakas poika,Kun olet lemmityistäs huomennellut,Niin kuningatarta ja meitä seuraa;Tuon roomalaisen pateill' on sua tarvis. —No, tulkaa, puoliso!
(Kaikki menevät, paitse Cloten.)
CLOTEN.Jos jalkeill' on hän,Niin puhuttelen häntä; mut jos ei,Niin maatkoon vain ja uinailkoon. —(Kolkuttaa.)Hoi, auki! —Kamarineitsyet on hänen luonaan.Mitä, jos heitä lahjoisin? Tuo kultaSe pääsyn hankkii, useinkin, ja viehtääDianan metsäväen ajamaanEränsä varkaan lymyyn. RehtimiehenSe kulta tappaa, varkaan pelastaa se,Mut joskus hirttää rehdin sekä varkaan.Mit' ei se uhoa ja tuhoa?Asiamiehen noista naisist' otan,Sill' itse olen tässä ymmäll' aivan.Suvaitkaa avata. (Kolkuttaa.)
(Kamarineitsyt tulee.)
KAMARINEITSYT.Ken kolkuttaa?
CLOTEN.Ylimysmies.
KAMARINEITSYT.Ei enempää?
CLOTEN.On niinkin:Ylimysnaisen poika.
KAMARINEITSYT.Enemmän siis,Kuin millä moni kerskaa, jolla pukuNiin kallis on kuin teillä. Mitä mieli?
CLOTEN.Prinsessa; hän on valmis kai?
KAMARINEITSYT.On kylläPysymään huoneessaan.
CLOTEN.Kas, tuossa kultaa!Minulle myykää hyvä mainintanne.
KAMARINEITSYT.Nimenikö? Vai että mainitseisin,Mit' arvaan teistä hyvää? — Prinsessa!
(Menee.)(Imogen tulee)
CLOTEN.Huomenta, kaunis sisko! Saanko kättää?
IMOGEN.Huomenta, herra! Liian vaivan palkaksVain harmin saatte; kiitokseni kaikkiOn siinä, ett' oon köyhä kiitoksista;Ei varaa.
CLOTEN.Vannon, että lemmin teitä.
IMOGEN.Ois sanomisesta jo sama hyöty;Jos aina vannotte, niin tulos ainaOn ylönkatse.
CLOTEN.Se ei ole vastaus.
IMOGEN.Vain siksi puhun, ettei suostunnaksiVait'olo näyttäisi. Mua säästäkää!Paraankin hellyytenne palkitsen maSäädyttömyydellä. Noin viisaan miehenTulisi ojennuksest' ottaa vaari.
CLOTEN.On synti jättää teidät hulluuteenne;En sitä tahdo.
IMOGEN.Eipä narri hullu.
CLOTEN.Mua narriks sanotte?
IMOGEN.Kun olen hullu.Mut malttukaa, niin hulluudesta pääsen;Molemmat parannumme. Mieltä särkee,Kun näin mun täytyy vasten naisen tapaaPuheita pitää. Kerrassaan siis kuulkaa:Ma sydämmeni tunnen, ja niin tottaKuin tunnen sen, niin sanon: teist' en huoli.Niin olen armoton, ett' inhon teitä,Sen tunnustan; se tulis teidän nähdä,Niin säästyis multa tämä omakiitos.
CLOTEN.Rikotte nöyryyden, jonk' isällenneOlette velkaa; sillä liitto, johonTe vetootte — tuon kurjan raukan kanssa,Tuon norkon, jota hovin pöytäjätteill'On ruokittu — ei ole mikään liitto.Ja vaikka sallitaankin alhaison —Ja ken hänt' alhaisempi? — omin takeinSolmeilla sielujansa — josta kerjuuJa kurjat kakarat on tuloksena —Niin tästä vapaudesta teitä estääPerintökruunu, jonka loistett' ei saaRyvettää halpa orja, juoksupoika,Lakeijaks omansa ja passariksiJa tuskin sitä.
IMOGEN.Sinä herjakieli!Zeun poika vaikka oisit ja sen lisäksEt muuta kuin mu' olet, liian halpaHänelle rengiks oisit; paras paikkas —Ja sekin kadehdittava, jos arvoOn mittana — on olla hänen maassaanPiiskaajan renkinä, ja siitäkinEdusta vihattuna.
CLOTEN.Rutto häneen!
IMOGEN.Pahinta, mitä tehdä voit, on ettäNimeltä häntä mainit. Huonoin vaate,Mi häntä verhoo, kalliimpi on mulleKuin kaikki hivuksesi, vaikka kukinNiist' oisi mies sun-laisesi. — Pisanio!
(Pisanio tulee.)
CLOTEN.Vai vaate! Piru olkoon!
IMOGEN.Mene oitiKamarirouvan, Dorothean, luo.
CLOTEN.Vai vaate!
IMOGEN.Täällä kummittelee narriJa pelottaa ja kiusaa. — Käske häntä,Ett' etsii renkaan, joka ranteestaniOn suljahtanut. Se on herras lahja.Niin rikast' Europass' ei kuningasta,Jonk' aarteista sen myisin. Muistan, ettäAamulla näin sen; illalla se varmaanKäsvarress' oli; sitä suutelin.Ei vain lie herrallesi kertomassa,Ett' olen muita suudellut kuin häntä.