Sua nähnyt en ma, ma kuulin vain sinä lingottu lentäjä taivahan alla. Sua silmilläni ma hain ja hain: suvipilvet purjehti taivahalla.
Oi runoilija sa runoilijain, mikä mahti sun säkeesi singonnalla! Ilon aalto mun läikähti rinnassain ja mun jalkani kulkivat karkelemalla.
En vaihtaisi sfäärien soitteluun, en enkelilauluun tuomion aamuna sun liverrystäs, leivonen,
joka ilmoitat maisen kevään kuun, joka annat mun riemusta juopua, onnesta ikikirkkaan, kiitävän hetkisen!
Annan tuntien ma luistaa, päivien ja öiden tulla, mitään toivomust' ei mulla, mitään en ma tahdo muistaa kukkivien puiden alla. Päivä hehkuu taivahalla, poutapilvet kulkeissansa levittävät purjeitansa.
Seisoo paikallansa aika.Lyhyt hetki jumaluutta,ikuisuutta, ihanuutta!Kohta, kohta särkyy taika!Enempää ei kesä anna.Mik' ei tänään kukkaa kanna,iäks hedelmättä jää se.Ylemmäs ei päivä pääse.
Hetki suloisin ja suurin, suvi, kanssas sylityksin! Luonto, sinuun tahdon yksin juurtua ma syvin juurin. Muust' en tahdo surra, huolla: kanssas kukkia ja kuolla, lakastua, luoda uutta, tulla liki jumaluutta.
Niin ole tervetullut, syys! Sun rauhaas rinta halaa.Sun tähtes vahtivuoroilleen jo taivahalle palaa.Jo vaiennut on leivonen, jo huutaa kuovi suolla.Jott' uusi kesä kerran sais, niin täytyy vanhan kuolla.
Soi iltaan kuulaan korkeaan, soi syksyn kiitos syvä!On viety vilja korjuuseen, on viety kallis jyvä.On kevät kasvun antanut ja kesä tähkän antoi,syys odotettu, peljätty, syys meille sadon kantoi.
Maan lapset, lapset lakeuden, nyt syksyn kiitos soimaan!Syys työmme kruunas, nostaen sen kunniaan ja voimaan.Sa kyntäjä, sa kylväjä, on vakosi vain multaa.Syys vakosi, syys vaivasi, syys työsi kaiken kultaa.
Me saimme köyhän, karun maan, me saimme kylmiä taivaan,me oomme auraan sidotut ja raadantaan ja vaivaan.Ei korpi anna halvalla, ei anna notkot, kunnaat,ei anna multa ilmaiseks — ne vaatii kalliit lunnaat.
Me saimme kauniin, karun maan ja talven pitkän, jäisen,me saimme suven valkean ja kevään kiitäväisen.Kuin pääskyn siipi välkähtää, niin katoo suvi meiltä.Me kevääss' unen poimimme, mut toden syksyn teiltä.
Oi syksy, sinun maljastas suo meidän voimaa juoda!Suo meidän työhön uskoa ja aina uutta luoda.Ja niinkuin maan sa siunasit, myös siunaa sydämemme,niin että niinkuin voittajain veis talveen askelemme.
Kuin meren tuuli suolainen se ulapoiden viestit tuo. Sa sielun pyhä kaipuu juo, juo terveeks tuska sydämen!
Kuin kevään ihme kulkeissas,se yllättää sun kesken ties.Niin keveäksi, matkamies,käy silloin sauva kantamas,
niin kirkkahaksi katsantos, niin ihaniksi askelees. Juo iki-kaipuu sydämees, juo korkeaksi kohtalosi
Kaakkuri, kaakkuri, harmaja lintu, lasna sun pitkinä iltoina kuulin. Kaakkuri, kaakkuri, viluinen lintu itsekin valitin viluisin huulin.
Kaakkuri, kaakkuri, harmaja lintu,menivät lapsuuden harmaat päivät.Kaakkuri, ikuisten aavojen lintu,ikuiset ikävät jäljelle jäivät.
Kaakkuri, kaakkuri, harmaja lintu,syysyö kaataa ja syysyö hyytää.Kaakkuri, hallan ja härmän lintu,turhaa on kesää ja kevättä pyytää!
Kaakkuri, kaakkuri, harmaja lintu,ulapat on jäässä ja jään päällä lunta.Jäiden lintu, jäämeren lintu,jäätä ja lunta, jäätä ja unta!
Kaakkuri, kaakkuri, kohtalon lintu, jääkentät kasvaa, jääneulat hohtaa. Kaakkuri, kaakkuri, kuoleman lintu, kerran ne neulat sydämen kohtaa.
Oi valo, mistä toitkaan mieleeni mun elämäni hetken kirkkaimman, mun elämäni suuren onnenpäivän?
Siit' on jo kauan — koululuvan eellä. Mun oli mieleni niin onnenkevyt, niin täynnä valoa ja kevättä ja loputtoman suven odotusta. Ja pääsky lensi poikki pihanurmen ja nousi korkealle koivuin yli, ja pääskyn lentoon liitin toiveheni ja kaiken kevään riemun, joka sykki mun rinnassani pitkän talven jälkeen. Ja pääsky katos taivaan sinimereen ja sinne liiti toiveheni myöskin.
Oo iät siunattu, sa pääsky pieni, ja elämäni päivä onnellisin! Sun muistos kukkii tänään mielessäni kuin joskus syksyn aikaan kevään kukka.
Sun ensi kerran lapsina me näimme, kun päivä paistoi tuvan ikkunahan. Sun kultakarkeloas katsomahan me täynnä mykkää ihmetystä jäimme.
Ja elämämme keskipäivän aikaansa leikit ympärillä askartemmeja kilvoitustemme ja taistojemme,työn aikaan, tuskan aikaan, toivon aikaan.
Ja elämämme iltaa kohti mennensa rakkaat esineet ja muistot peitit,sa harsos harmaan yli kaiken heitit,jok' oli kallist' ollut meille ennen.
Niin olet liittynyt sa kohtaloomme, niin olet pitkin elämämme teitä, sa tomu, seuralainen, liki meitä, siks kunnes itse tomua me oomme.