FAUST.Mik' autuus taivasten hänen rinnoillansa!Mun lämmetä suo hänen helmoissansa!Ain' enkö tunne hänen tuskiaan?Olenhan karkulainen turvaton,Jok' eksyn vailla määrää, rauhaa;Kuin koski kalliolta kalliolle pauhaaJa raivoo syösten synkkään nielohon,Ja läsnä hän niin hento lapsen-mielläMajassa Alppi-nurmellansa,Ja kodilliset askareensa sielläOn hänen pikku-maalimansa!Vaan jumalan-hylky mie — ei siinä kyllä vieläEttä kallio-paasinSen pirstasin, kaasin —Hänen ja rauhans' oon ma turmellut!Sen uhrin, helvett', oot sä vaatinut!Lyhennä tuskan aika, hornalainen!Mi sattuneekin, kohta sattukoon!Mun päälle syösköön kohtalos, sä nainen,Mun kanssa suistu siekin turmioon!
MEFISTOFELES.Jo kiehuu, hyrskyy uudestansa!Nyt, narri, neittäs lohduta!Tuommoinen pää, kun pula saa,Het' arvaa hukkaan joutuvansa.Ei, eläköönpä uljas vaan!Olitpa miltei pirustua.En mitään voi niin inhoksuaKuin pirua epätoivossaan.
Margareetan kamari.
MARGAREETA (yksin rukin ääressä).
Pois riemu jäi,Ja syömmen' onNiin raskas vaanJa rauhaton.
Kun poiss' on hän,Mun elämän'Yö kolkko onJa toivoton.
Mun pääni onKuin houreissaan,Miel' outo onJa suunniltaan.
Pois riemu jäi,Ja syömmen onNiin raskas vaanJa rauhaton.
Hänt' ikkunastaTähtäilen,Hänt' ulkon' etsiiAskelein.
Sit' astuntaa!Vars' uljas on,Hymy huulillaan,Puhe verraton!
Mi viehätysOn katseissaan!Oi kättelysiJa ah suudelmaa!
Pois riemu jäi,Ja syömmen' onNiin raskas vaanJa rauhaton.
Poveni vaanSua halajaa:Sua saanko siihenPainaltaa?
Ja kyllältäinSua suudella,Ja suuteloihisRiutua!
Martan puutarha
MARGAREETA.Lupaatko, Henrik?…
FAUST.No kenties!
MARGAREETA.Sanoppa, kuinka uskos laita on?Oot herttainen ja hellä mies,Vaan pelkään, siinä hieman huoleton.
FAUST.Ei noista laps'! Sua — tiedät — armastan,Armaani eestä henken' altistan,Suon kunkin kirkkons', uskontonsa pitää.
MARGAREETA.Ei kyllin! itse uskoa myös pitää.
FAUST.Pitääkö?
MARGAREETA.Miks' en nurjaa mieltäs voita?Et Herran sakramentteja kunnioita.
FAUST.Ma kunnioitan…
MARGAREETA.Niit' et mieli lainkaan,Et rippikirkoss' käynyt pitkään aikaan.Uskotko Jumalaa?
FAUST.Ken väittää uskaltaapi:Ma uskon Jumalaa?Papilta, viisahilta saapiVaan vastuun, joka tutkijaaIvaavan näyttää.
MARGAREETA.Et siis uskokaan?
FAUST.Mua, armas, oikein oivalla nyt vaan!Ken Hälle antaisNimen ja kantaisTään uhrin: uskon?Ken tohtis kielinJa uhkamielinSanella: usko en?Hän kaiken luoja,Hän kaiken suoja,Hän eikö sulje, suojeleSua, mua ja itseään?Tuoll' ylhääll' eikö taivas kaarru?Eikö alla makaa vankka maa?Ja eikö lempi-silmin tähdetIjäti kantta kaartele?Sua silmäst' enkö silmähänNäe? eikö kaikki tulvaaPoveesi, päähäs? Eikö tuoEteesi iki-salaisuuttaSun nähtes', näkemättäs luo?Sydämmes tuolla täytä tulvillen,Ja autuaana tuntees vuossa uiskellenSuo tuolle nimi mikä vaan!Sydän, onni, lempi, Jumala!Ma sille nimeäEn tiedä! Kaikk' on tunnetta.Nimi on tyhjä pauhu,Ikiloiston kaihtava sauhu.
MARGAREETA,Kauniilta kuuluu kaikki tuo,Ja sinnepäin myös pappi puhuu,Vaikk' ei oo sanat juuri nuo.
FAUST.Sydämmet kaikki sitä huhuuJoka paikass' taivaan valon alla,Kukin kielellään, en huonommallaKuin muut ma luullakseni.
MARGAREETA.Jopahan se kuulla myötä meni;Mutt' on se sentään joutavaa,Kun vaill' oot — kristin-uskontaa.
FAUST.No rakas laps'!
MARGAREETA.Jo kauan paheksin,Kun näin sulla moisen kumppalin.
FAUST.Miten niin?
MARGARETA.Mies, joka kanssas' seurustaa,Mua syömmeni pohjast' inhottaa.Ei ikipäivin sydäntäniNiin pistänyt oo, kuin nähdessäniSen julmaa katsantaa.
FAUST.Hänt' älä pelkää, tyttöseni!
MARGAREETA.Vaikk' oon hyvä kaikille luullakseni,Tuon läsn'-olo vertani kuohuttaa;Jos kuinka halajanki luokses tulla —Hänet nähtyäin on sala-kauhu mulla.Hän roisto on! Jumal' anteeks suo,Jos suottainen oli soimuu tuo!
FAUST.On veitikatkin paikallansa.
MARGAREETA.En mie vaan viihtyis' niiden kanssa!Hän tänne tullen ovellen,Sisälle urkkii ilkkuenJa miltei kiukuissaan;Sen sydän on, luulen, jäätä vaan.Sen otsaan piirretty on: ei ikäänHänt innostaa voi lempi mikään,Sun luonas oon niin autuas,Niin lämmin, mieli lennokas, —Tuon tulo oitis hyytää tuntehen.
FAUST.Oi enkel' aavistelmien!
MARGAREETA.Tää sydämmeeni viilsi haavan:Kun nään tuon julman tänne saavan,Mun lemp' on haihtumaisillaan,Ja rukoilla en taida ollenkaan,Ja se, se vihloo sydäntäin.Kai sunkin, Henrik, tuntuu näin?
FAUST.Se on antipatiiaa vaan.
MARGAREETA.Hyvästi nyt!
FAUST.Ah, milloin saanPovellas hetken aikaa levähdelläKerallas sylitysten sielutusten elää?
MARGAREETA.Ah, jospa yksin nukkuisin,Mult' yöksi salpa työntämättä jäisi;Mutt' äiti nukkuu valvehin,Ja jos hän meidät yllättäisi, —Ma oitis oisin kuollon oma!
FAUST.Ei yhtään hätää, lapsi soma!Tää pullo ota, kolme tippaa ka'aHänen juotavaans' — se uneen sikeäänPian heikon luonnon uuvuttaa.
MARGAREETA.Mit' en sun tähtes tehnekään?Kun tuost' ei vainen vaaraa saisi?
FAUSTSua sitten enpä siihen kehottaisi.
MARGAREETA.Jos kerrankin sua silmäilen.On tahtos mulle pyhä — tunnen sen.Niin paljon oon jo antanut ma sulle,Ett' tuskin mitään säilynyt on mulle.
(Lähtee.)
MEFISTOFELES.Menikö helttu?
FAUST.Ootko vakoilija?
MEFISTOFELES.Jokaisen lauseen kuullut oon.No, kovin ripitettiin tohtoria!Vaan onneksenne olhohon!Se ain' on miellytellyt neitosia,Mies ett' on hurskas lammaspää —Naisvallan on niin helppo häntä nöyristää.
FAUST.Sä hirviö, et oivalla,Mitenkä hurskas lapsen sielu,Jot' usko yksin autuuttaa,On pyhän vaivan vallassa,Peläten, että perikadon nieluAukeepi sille, jota armastaa.
MEFISTOFELES.Himokas sulho taivahainen,Sua nokast' ohjaa tyttönen!
FAUST.Sä likaluonnos lieskamainen!
MEFISTOFELES.Ja perhettynnä on hän naamatieteesen,Mun läsnä ollen voi kuin potilas.Kai salahenki naamaristan' vilkkuu.Ja kenties itse piru siitä ilkkuu!Hän tuntee varmaan, ett' oon nerokas.Ens' yönä siis —?
FAUST.S'ei koske sua!
MEFISTOFELES.No hauskuttaa se myöskin mua.
Kaivolla.
LIISU.Kai kuullut oot sä Kaisusta?
MARGAREETA.En yhtään; käyn niin harvoin ihmisissä.
LIISU.Se on aivan totta. Kuulin Annalta:No nyt on tuokin satimissa.Niin korskan käypi.
MARGAREETA.Kuinka?
LIISU.Liian paisuu!Ruualla, minkä syö, nyt kahta syöttää Kaisu.
MARGAREETA.Ah!
LIISU.Sai se raiska palkinnonkin,Jos miehen kanssa jo leijunut onkin!No siinä pasteerailtihin,Hypeltiin, kurttiseerattiin!Kuink' ylhäällen hän nokkaa nosti!Mies viinit, vehnäset hälle osti;Kyll' itse mielestään oli sorja,Ja kehtas sentään synnin orjaTuon miehen suostua antimiin!Siin' aina suuta suikattiin —Ja vihdoin heltisi neitsyyskin!
MARGAREETA.Voi raukkaa!
LIISU.Häntäkö surkutella?Me kehrätä saimme ja istuskella,Eik' äiti laskenut ulos illoin,Vaan heill' oli kahden hauska silloin;Oven takana oltaiss' lempisillä,Lens aika siivillä kiitävillä.Häveten nyt jalkapuussa saaHän kirkoss' syntinsä tunnustaa.
MARGAREETA.Kai mies hänet sentään naipi?
LIISU.Ei,Hän hullupa ois! On maailmaaTuon veitikan muualla liipottaa.Hän tiehens' onkin pötkinyt.
MARGAREETA,Oi!Ja mies niin kurjasti tehdä voi!
LIISU.Vaan kurja hän, jos miehen saa!Hääkruunun pojat tallajaa,Hänen tielleen neidot silppuja sirottaa.
MARGAREETA.Jos ennen eksyi tyttö kurja,Kuink' olin moittimaan ma hurja!En sanoja luullut löytäväniMa toisen syntiä sättiessäni;Mik' oli mustaa muutoinkinMa mustemmaksi mustasin.Kopeilin silmiä ristiten,Nyt itse ollen saastainen.Vaan — mikä mun siihen viettel' — oi!Ei suloisempaa olla voi!
(Menee).
Kaupungin muurin vieruksella.
Mater dolorosa'n palvekuva muurin kolossa. Sen edessä kukkas-ruukkuja.
MARGAREETA (pannen rukkuihin vereksiä kukkia).
Luo silmäs puoleen'Mun tuskan huoleen,Oi armias, sa tuskan tuttava!
Sun syämmes halkeeJa vaivan valkeeSua polttaa, nähden poikas kuolemaa.
Ja isän luoksiSä poikas vuoksiSilmäillen, huokaat tuskan lievintää.
Ken tuntoo,Kuin runtooMun tuska rintoain?Mitä kaipaa sydän parka,Kuink' on kauhistumia arka,Sä sen tiedät, sinä vain.
Jos kuljen vaikka minne,Ah voi, ah voi, myös sinneMun tuskat saavuttaa!Jos yksin oleskelen,Vaan itken, kyyneltelen,Sydämen' on pakahtaa!
Ah! kukkia ikkunallaMa kastin kyynelin,Kun aamusella varhainNe sulle taittelin
Koi ensi loistehillaKun loihe ikkunaan,Jo istuin valvehillaJa toivotonna vaan.
Häpeästä auta, kuolosta!Mun puoleen'Luo tuskan huoleenSä armosilmäs, tuskan tuttava!
Yö.
Katu Margareetan oven ääressä.
VALENTIINI (soturi, Margareetan veli).Kun seurass' istuin iloiten,Miss' haastelee moni kerskaillen;Ja veikot, pöytään painetuinKäs'varsin, kiitteli soivin suinKukin immyttään ja olvellaanAlas huuhteli kerskut kurkustaan:Ma tyynnä istuin, kuuntelinJa lorun loppua vartosin.Hymysuin nyt pyyhkin partoain,Käteeni täyden sarkan sainJa virkoin: tähtinä nuotkin loistaa,Vaan onko tässä maassa toista,Ken Kreetu siskoa paremp' oisTai hälle vertoja vetää vois?Hei! hei! kilinää ja kalinaaSoi ympärilt': "ei hullumpaa!On siskos naisten kaunistus!" —Mykistyi silloin kerskaus. —Ja nyt! — hiuskarvat päästäkö nyppäänJa seiniä vasten kalloni hyppään!Nyt uskaltaa, mua pistellen,Joka lurjus nokkaa nyrpistellä,Saan arkana kuin mikä vaivainenJoka kokka-sanasta säpsähdellä.Ja vaikka ne löisin pirstaleiksi,Niit' en vois väittää valhelleiksi.
Ken siellä hiipii, luikertain?Ma luulen … niit' on siellä kaksiJoshän— het' isken kalvallainJa lyön sen konnan kuolijaksi.
FAUST. MEFISTOFELES,FAUST.Sakastin ikkunasta läikkyyIkuisen lampun loiste ylöspäin,Sivuille hälvenee se vähittäin,Ja ympärill' yön varjot väikkyy:Samaten mun sielun' yöhön riukee.
MEFISTOFELES.Ja munpa niinkuin kiima-kissa hiukee,Jok' ylös tikkapuita kiipiiJa harjaa myöten hiljaa hiipii.Niin hurskas mull' on mieli silloin:Näpistys viettelee tai kiima illoin.Näin Valpor'yö jo kummittaaIloineen koko ruumiissani;Yl'huomenna se meille palajaa,Silloinkos tiedän, miks' oon valveillani!
FAUST.Vaan aarre tuolla, mistä väikkyy liemu,Kohooko vaan se ylemmäs?
MEFISTOFELES.Koht' itse sulla on se riemu,Ett' aarni-arkun nostat käsilläs.Vilkaisin sinne: ihanoitaSe täynn' on kulta-kolikoita.
FAUST.Ei sormust' oo tai jotakin,Min kaunisteeksi kultani saisi?
MEFISTOFELES.No näinhän jotain: koristinTai helmivyö se olla taisi.
FAUST.Sep' oivaa! oisin pahoillani,Jos lahjatonna saisin kullan luo.
MEFISTOFELES.Päinvastoin oisin riemuissani,Kun lahjatikkin nauttia hän suo. —Vaan nyt kun kiiltää tähdet taivahan,Sois taidelaulu ihanasti;Moraalisenpa laulun lasketan,Lumoaksein neittä varmemmasti.
(Laulaa kitaran mukasoitolla).
Hoi, Katri, oiMiks' aamukoiSun tänne toiNyt kultas kynnyksellen?Hän neiden vieSisähän, vaan sieEt neinnä lie,Kun ulos pääset jällen!Oo varoillas!Työ tehty — kasHet' onnelasJa riemus — hyvää yötä!On kalliit nuo:Älä varkaan suoSun päästä luo,Paits' jos on sormus myötä!
VALENTIINI (astuu esille).Kukerra nyt, sun perkeles,Sä hiirestäjä, rietas riekka!Nyt helvettiin sun soittimes,Ja samaa tietä soittoniekka!
MEFISTOFELES.Kah tuota! kanteleeni pirstas!
VALENTIINI (Faustille).Nyt kallos halkaisen, sä irstas!
MEFISTOFELES.Uljaasti tohtor'! emme horju.Kylkeeni kiinn'! mä johtaa saan.Nyt säilärauta maalle vaan!Te pistäkää, mä iskut torjun.
VALENTIINI.No torju tuo!
MEFISTOFELES.Miks' en niin tee!
VALENTIINI.Ja tuokin?
MEFISTOFELES.Tuokin!
VALENTIINI.Saatanako tappelee?Vaan kuinka? käteni halvautui!
MEFISTOFELES (Faustille).Pistä!
VALENTIINI (kaatuu).Ooh!
MEFISTOFELES.Nyt lurjus lannistui.Vaan nyt on pakko juoksemaan.On hirmumelske, "murhaa" huudetaan.Poliisin kanss' oon kyllä tuttu,Mua hämmentää vaan murhajuttu.
(Pois).
MARTTA (akkunassa).Ulos, ulos!
ÄÄNI (akkunassa).Ken tulta tois?
MARTTANe noituu, kirkuu, tappaa, lyö.
VÄKEÄ.Jo yhden peittää kuolon yö.
MARTTA (tulee ulos).Ja pääskö murhamiehet pois?
MARGAREETA (tulee ulos,).Ken siinä makaa?
VALENTIINI.Äitis poika rukka.
MARGAREETA.Voi taivaan Herra, mun vie hukka!
VALENTIINI.Ma kuolen: pian se lausutaanJa pian se tapahtuu.Vait, naisten parku itkusuu!Mua tulkaa kuulemaan!(Kaikki keräytyvät hänen ympärilleen).Sä, Kreeta, viel' oot lapsekas,Ja uutta elinkeinoasHarjoitat tottumusta vailla.No, meidän kesken sana suora:Kun oot nyt kerran huora,Sit' ole kelpo-lailla!
MARGAREETA.Oi veikko! Jumala, lankesin!
VALENTIINI.Älä Luojaa sotke leikkihin!Työ tehty muuttumatta jää;Kuin käydä voi, niin käypi tää.Aloitat hiljaa yhden kanssa,Pian tulee muita vuorostansa,Ja niitä kun on kymmenen,Koko kaupungin oot sa yhteinen.Kun häpeä syntyy, koetetaanSit' ensin ihmisiltä peittää,Yön varjot äiti päälle heittääSen päätä, korvia verhoomaan,Ja tappaiskin sen mielellään.Vaan suuremmaksi kasvaa konnaJa päivinkin käy alastonnaSomistumatta ensinkään.Mit' enemmin se rumenee,Sitä vähemmin se valoa karttelee.
Ne aiat kohta kohdannet,Kun kaikki siivot ihmisetSua karttaa niinkuin rutto-vaaraaJa kaartelee sua, naaraa.Jos katsellaan sua silmihin,Vapiset asti ytimiin.Et käydä pitsit kaulassas,Et kultavitjat rinnallasSaa; alttarin et pääse luo;Ei tanssiin muut sun tulla suo!Vaan roistoin, kerjäläisten kanssaSaat kurja piillä loukoissansa;Jos anteeks' saatkin taivahassa,Kirottu oot toki maalimassa.
MARTTA.Rukoile armoa Jumalan!Häväisemästä lakkaa!
VALENTIINI.Jos ruhjoa ruumiis haurahanMa voisin, porttolan akka!Niin silloin mulla varma toivo oisi,Ett' anteeks taivas syntini soisi.
MARGAREETA.Voi veikko! tuskaa helvetin!
VALENTIINI.Ei talttune se kyynelin!Kun kunnias sa, sisko, möit,Sydämeeni kuolin-iskun löit.Nyt kunnon miekkamiesnä vaanMa kuolen, uinun Jumalaan.
(Kuolee).
Tuomiokirkko.
Messua, urun-soittoa, veisuuta.
Muistatko, Kreeta, silloinKun viattominna astuitEtehen tään alttarin?Hypistit pikkukirjaas,Rukoilla laritellenOsittain leikilläs,Osittain Jumal' sydämessä!Kreeta!Mi järkes vei?Mik' ilkityöSun sydämelläs?Anotko äitis sielun eestä, kunSun kauttas nukkui pitkän pitkiin vaivoihin?— Ja syömmes allahanElää jo paisuin tuo,Jonk' aavehikas oloSua surettaa ja itseään!
Oi voi!Jos saisin aatteet väistymään,Jotk' ympärilläin liehuuJa vastassain!
Dies irae, dies illa Solvet saeclum in favilla.
(Urkuinsävel).
Sua kosto kourii!Pasuunat kaikaa!Ja haudat horjuu!Ja sydän parkas,Levosta tuhkanNoustuahanValkian vaivaan,Kammahtaa!
Jos kaukana oisin!On, niinkuin urkuMua tukahuttais,Ja syömmeni juuretLauluun liukee.
Iudex ergo cum sedebit, Quidquid latet adparebit, Nil inultum remanebit.
Tääll' läkähdyn,MuuripylväätMua ahdistaa,Ja kaarrosMua painaa… Ilmaa!
Piile! kyllä ilmiSaa häpea ja synti.Ilmaa? Valoa?Voi sua!
Quid sum miser tunc dicturus? Quem patronum rogaturus? Cum vix justus sit securus.
Kasvonsa kääntääLuotasi autuaat,Puhtaita hirvittääKätellä sua.Voi!
Quid sum miser tunc dicturus?
MARGAREETA.Hajupullonne, naapuri!
(Pyörtyy).
Valporin-yö.
Harzin vuoristo. Schierken ja Elendin seutu.
MEFISTOFELES.Josp' ois mun ratsunain nyt vahvin jäärä!Ja sulle sais kai luudan varren antaa?Viel' loitoll' ompi matkan määrä.
FAUST.Niinkauan kuin mua polvet kantaa,Tää ryhmysauva mulle kyllin on.Mut hauskemp' oisi polku vääräKuin retki polveton ja vaiheeton.Ah! kiertää laakson sokkeloitaJa nousta sitten kallioita,Joist' aina lähteet hyrskii kirmaten —Se hauskutus on retken tämmöisen.Kutoopa keväätär jo koivusissaJo virkoo mäntykin hänen hengestään;Miksei se elää sais myös meidän ruumihissa?
MEFISTOFELES.Ma tuost' en tunne, totta, jälkeekään!Mun henken' uinuu talvi-unta;Ma soisin retkelläin vaan hyytä, lunta.Kas kuinka kurjanmoisna taivahaltaLuo myöhää ruskoaan tuo hoikkanaama kuu,Valaisten kurjast', että joka astumaltaKivihin ja puihin kompastuu!Annaspa pyydän virvatulta!Hoi! riennä tänne, velikulta,Ku liekiten siell' liehut!Miks' suotta yksin tanssit, riehut?Valaise meille ylöspäin nyt tie!
VIRVATULI.Tosinpa tiemme ristin rastin vie;Mutt' toivon: hulivili-luonnon voittaa,Kun täytyy teitä kunnioittaa.
MEFISTOFELES.Ahaa, vai matkit tapoja ihmisten!Käy suoraa tietä, helkkarissa,Tai koht' on heiluhenkes sammuksissa!
VIRVATULI.Isäntä ootte täällä — huomaan sen;Sovussa siis paras olla teidän kanssa.Vaan aatelkaa! nyt vuor' on houreissansa,Ja virvaliekiltä, jok' opastaa,Ei liian paljo pyytää saa.
FAUST, MEFISTOFELES, VIRVATULI (vuorolauluin).
Taikamailla, UntolassaLuulen kohta haihatamme.Saata sievään rientoammeIlmastossa kaameassa,Että näemme vuoren harjat!Katso, puiden synkät sarjatSivutsemme siintää, vierii,Vuoren-huiput meille noikkaa!Katso vuoren-kärsää hoikkaa,Kuin se kummallaisna kierii,Kuules kuin se hornaa, huohuu!
Louhikossa lähde kuohuu,Nurmen halki alhoon vaipuu.Kuules … pauhu, laulun raiku!Soiko armas lemmen haiku,Olleen onnipäivän kaipuu,Jolloin, täynnä hehkuvintaRakkautta, sykki rinta.Sävelet kun hiljaa haipuu,Vastaa niihin vuoren kaiku,Niinkuin kasku muinais-aian.
Ui! uhuu! mit' ääntä kuulen?Näänkö minkä kumman taian?Valvehill' on kaikki, luulen,Hyyppä, närhi, pöllöhaukka.Pensahiss' on vilkas laukka;Pyörövatsa sisilisko,Ällös siellä häntääs visko!Puiden juuret kiemurrellenKyinä maasta, kallioistaTuhat kouraa hiidenmoistaKurkottaapi, säikytellenTaikka kiinni pyytäin meitä.Puissa hyörii liike, kisa,Liikkuu, kiikkuu kannon visa,Tuosta pyörii polypeitä,Tavoitellen kulkijoita.Mutta korpimaita, soitaHiirten pitkä parvi kiitää,Kirjon-karvallisna väikkyy.Heidän saattonansa liitääKiiltotoukkain laaja lauma —Kas kuin säihkyy, kas kuin läikkyy,Niinkuin pitkä liekkisauma!
Virka, tokko matkustamme,Vaiko oomme kohdallamme?Kaikki taitaa pyöriskellä,Puut ja paadet irvistellä,Virvaliekit ilkamoida,Karttuneina karkeloida.
MEFISTOFELES.Tartu liepeeseeni! TältäKukkulalta melkeältäIhmesilmin nähnet julki,Mitk' aarteet Mammon vuoreen sulki.
FAUST.Mik outo välke alholoissa,Kuin vaaleahko aamukoi!Syvimmän kuilun pohjukoissaSe virtaellen salamoi.Tuoll' usvapylväs vuorta kiipii,Savuista lieska leimuaa,Taas piennä lankana se hiipii,Tai lähteen lailla purskahtaa.Tääll' laakson halki leimu hohtaa,Tuhansin suonin luikertain,Vaan missä vuoren-kolkka kohtaa,Taas vuona juosten helmakkain.Tääll' lähimailla säkenöitäKuin kulta-kylvö tupruilee,Kas vuorta, juurta, ylängöitäYks' liekki-laine valkaisee.
MEFISTOFELES.No, eikös Mammon juhlahanValaise oivin linnojansa?Sen onneks' näit — vaan vaistoan,Jo saapuu huima juhlakansa.
FAUST.Kuink' ilman halki riehuu tuulispää,Ja ankarasti lyö mun niskaa!
MEFISTOFELES.Likistä vuoren seinämää,Se muuten kuilun juopahan sun viskaa.Sumu yön yhä tummentaa.Kuules, kuin salo pauhajaa!Pöllöt säikkynä sinkuu,Oksat kirkuvi, vinkuu,Rungot ryskäten paukkuuJuuret niukuvi naukkuu!Metsän pylvähät kaatuu,Vehmas metsola maatuu.Hirmuiseen sekasortoonKaikk' yletysten murtuuRotkoon, jonneka myrskynViima jo ryntää,Pirstoja kyntää.Vaan läpi tyrskyn, hyrskynÄäniä vinkuu korkealla,Läsnä, kaukana, matalalla.Niin pitkin koko vuoren syrjääRaivona loihtuvirsi tyrjää.
NOITA-AKKOJA (kuorottain).
Nyt noidat kulkevi Brokkihin,Heit' aika parvia kertyykin.Herr' Urian ylhääll' istahtaa.On vihriä maa,Kulo kellahtaa,Näin retki se vierevi metsiä, soita —Ja puskevi pukki, tu—ii noita.
Kas, yksin Baubo harmaapääSian seljäss' tulla hytkyttää!
Niin arvo ansainneelle vaan!Emo Baubo tulkaa johtamaan!Kun karju on oiva ja pääll' on muori,Niin seuraa koko noitakuori.
ÄÄNI.Mitä tietä sä sait?
Yl' Ilsenin.Ma pöllön pesähän kurkistin;Se silmiä mulkoi…
ÄÄNI.No, saakeli soita!Aja siivoa vaan, sinä lemmon noita!
TOINEN ÄÄNI.Hän raappi mun nahkaa!Kas tuossa vaan veripahkaa!
Leveä tie ja pitkä on;Voi lemmon tungos suunnaton!Tääll' luudat lyö ja hangot rapsii,Läkähtyy äiti, nääntyy lapsi.
Matelemmehan kuin etanat,Jo naiset eelle joutuvat,Sill' akka Hiitolaan kun luistaa,Tuhat askelt' ennall' ompi muista.
Niin arkaa ei se oo kenties:Tuhat askelt' akka tarvitsee,Vaan jos hän kuinkin hätäilee,Niin askelella harppaa sinne mies.
ÄÄNI (ylhäältä).Pois kalliojärven luota tulkaa!
ÄÄNI (alhaalta).Ois hauska samota vuoren sulkaa.Peseimme puhtahaks' kuin ulpukat —Vaan eipä synny meille saalahat.
On tuuli vaiti, piilee tähti,Ja pilven taakse kuuki lähti;Vaan noidat lentää suhistaa,Ett' tulta, tuhkaa sinkoaa.
ÄÄNI (alhaalta).Seis! seisokaa!
ÄÄNI (ylhäältä).Ken onkalosta huudahtaa?
ÄÄNI (alhaalta).Mä myötä ottakaa!Mä pyrkinyt jo kolmesataa vuottaOon huipullen, vaan kaikki suotta.Halusta heimolaisten kanssa oisin —Vaan kuinka kukkuloille päästä voisin?
Kyll' luuta kantaa taikka tanko,Ja kauris kantaa, kantaa hanko.Ken tänä yön' ei nousta voi,Sen hukka kohta perikoi.
PUOLINOITA (alempana).
Mä sipsutan, min luistaa luut;Vaan kauas mun jo jätti muut!Kotona en ma rauhaa saa,Ja täällä vast' on tohinaa.
Noidille voide voiman antaa,Veneenä heitä ruuhi kantaa,Purjeena riepu. Ken nyt lentämään.Ei pääse, hän ei lennä ikinään.
Me ensin vuorta kaartelemme,Ja sitten maata hiipaisemme;Koko parvi suistuu kankahalle!Ja peitetään se avaralle!
(He laskeuvat vuorelle).
MEFISTOFELES.Tääll' lykkii, tunkee, kiskoo, tuiskii,Ja pauhaa, reutoo, viskoo, huiskii.Sumusta leiskuu liekki raisu,Ja päällä kiirii katku vaisu,Mi kipinöitsee säihkyen —Tää elo-ilm' on noitien.Pidä kiinni ett'et eksy tulvihin!Miss' oot sä?
FAUST.Tääll'.
MEFISTOFELES.Oh! kauashan jo eksyitkin!Nyt täytyy käyttää herran-kieltä.Hei! junkkar' Voland saa! pois rahvas kulta tieltä!Käteeni, tohtor', tarttukaaJa tungoksesta harpatkaaNyt kerrassaan! Mun moistenkinTääll' liian hurja olla on.Vaan muapa vetää tuonne viidan varjohon.Kas, mitä valoa oudonmoistaLävitse lehvän sieltä loistaa!Tuleppa, meemme tuonne urkkimaan!
FAUST.Sä ristiriidan henki! Niin, no johda vaanSä matkaa, mutta onhan omituista:Me Valpor'yönä käymme Brokkilaan,Tääll' ollaksemme erin muista.
MEFISTOFELES.Mi hauska roihu tuolla leiskaa!Iloinen seura siellä meiskaa.Vähässä piiriss' en oo yksinäin.
FAUST.Mieluummin rientäisin mä ylöspäin.Siell' loimottaa ja sauhu pyöriiJa lemmon luoksi kansa vyörii.Kai monta pulmaa siellä purkautuu?
MEFISTOFELES.Vaan monta myöskin solmeuu.Kohiskoon mailma meidän sivullamme,Me täällä rauhan helmass' olostamme.Hyväksi aikaa nähty kyhäelläOn pienois-mailma suuren liepehellä.Tuoll' alastoinna noita-tyttöjä näkeeJa taiten verhottuna vanhaa vaimoväkee.Oo näille, ees mun vuoksi, kohtelias!On vaivas pieni, suuri nautintas.Hei! kuulenhan … ne tanssii soitannolla!Kirottu kilkutus! vaan niin kai täytyy olla.Nyt tullos! Et saa jäädä syrjähän!Esihin ma käyn ja sunki esitän.Koet uutta alttiutta siinä multa.Mit' arvaat, veikkonen? Vai ahdas piiri tää!Kas tuonne! loitoll' onhan toinen pää.Rivittäin roihuu varmaan tuhat tulta.Ne tanssii, lempii, juttuu, syö ja juo.No parempaakos kurja mailma suo?
FAUST.Aiotko, esittääkses meitä,Nyt velhona vai perkeleenä näytteleitä?
MEFISTOFELES.Tapani kyllä on inkognitoa käyttää,Vaan juhlin mielelläänpä "prenikkaansa" näyttää.En polvinauhaa pitää saa,Mut varsanjalkoain tää kansa arvostaa.Kas simpsukkaa, ku tuolla kompuroi.Hapuilevalla haistillaanSe mun jo tunsi. Eipä luontoaanTääll' lempo, vaikka kuinka tahtois, peittää voi.Tuleppa nuotioille, käydään joka liesi!Sä sulho oot ja mie oon puhemiesi.(Muutamille sammuvain hiilten ympärillä istujille).Mit' teette, vanhat herrat, tällä puolla?Pitäishän teidän kiiriskellä tuollaKeskellä nuorten tohinaa ja kohinaa.Kyll' yksin kotonaankin olla saa.
KENRAALI.Ei kansoihin oo uskomista:Vaikk' auttais heitä vaaroist' tuhansista;Ne niinkuin naiset, nuoria vaan pyytää,Ja vanhat lempijät ne syrjään syytää.
MINISTERI.Etäälle oikeasta menty on.Ei! vanhan aian kiitos olkohon.Kun meidän käsky vaikutti kuin taika!Kas sepä vasta oikea kulta-aika!
NOUSUKAS.Ei mekään olleet aivan typeröitä,Vaikk' usein teimme pieniä lurjustöitä;Nyt mullin mallin kaikki kaataa kansa,Mitä vaan me koemme säästää vanhoillansa.
KIRJAILIJA.Luettaneeko enää kirjaakaan,Miss' on ees hiukan sisällystä?En nuorisoa nähnyt konsanaan,Niin nokkelaa ja äkkikystä.
MEFISTOFELES (näyttää yht'äkkiä hyvin vanhalta).Tuleentuneena tuomioon on kansa;Saan itse viimeis-kertaa velhojuhlaa maistaa.Kun munki astiasta pohja paistaa,Niin mailmakin jo vartoo loppuansa.
NYLKYKAUPPURI-ÄMMÄ.Ei, herrat, ohi mennä saaJa jättää hyvää tilaisuutta!Hei, katselkaa mun tavaraa!Tääll' ompi kaikellaista, jollei vallan uutta,Niin merkillistä, kamalaa.Maan pääll' ei niiden vertaa löytää vois.Ei kapinetta, jok' ei joskus oisUrojen sydänjuurta syönytJa kansaan vaurioita lyönyt.Ei veistä oo, jok' ei ois verta juonut,Ei maljaa, mist' ei myrkky polttoaanTerveesen ruumiisen ois luonut.On vietellyt jok' ainut kultaristiSuloisen naisen hohdollaan.Jok' ainut kalpa vastusniekan pistiTakaa, tai liiton rikkoi iskullaan.
MEFISTOFELES.Ei mummo tunne aikojamme:Homeista emme lemmi muinaisuutta.Pinotkaa hyllyillenne uutta,Sill' uutta vaan me rakastamme!
FAUST.No, markkinathan täällä hyörii;Tää sekoittaa jo multa pään.
MEFISTOFELES.Ylöspä koko pyörre vyöni;Sä luulet työntäväs — sua työnnetään.
FAUST.Ken tuo on?
MEFISTOFELES.Katso häntä silmihin!Lilith se on.
FAUST.Ken?
MEFISTOFELES.Ensi rouva Aatamin.Kavahda hänen kultakutriansa,Joill' yksinään hän prameilee!Jos niillä sulhasen hän vangitsee,Tuot' ei hän laske pauloistansa.
FAUST.Tuoss' istuu vanha nainen ynnä nuori.Kai niiden uupunut on jalka?
MEFISTOFELES.Ei rauhaa salli velhovuori.Käy kiinni toisehen! koht' uusi tanssi alkaa.
FAUST (tanssien nuoren kanssa).
Suloista unta kerran näin:Omenapuu ol' edessäin,Se loisti kaksin omenin,Mua vietti, siihen kiipesin.
Miest' omenuiset hurmajaaJo paradiisin aioilta.Kuink' oon ma raasu riemuissain,Kun niit' on munki tarhassain!
MEFISTOFELES (tanssien ämmän kanssa).
Ma hurjaa unta kerran näin:Haljennut puu ol' edessäin,Ma siinä — huomasin,Ja — — — — — Iin
Ritari varsanjalkainen,Suon teille parhaan terveisen;Valmiina — — pitäkää,Jos — — — miellyttää.
PROKTOFANTASMISTI.Kirottu rahvas! vai te rohkenette?Eikös jo teistä selväksi se näy,Ett' eivät henget laita-jalvoin käy?Ja nyt kuin ihmiset te hyppelette!
KAUNOTAR (hypellen).Miks' seurahan tuo tungeiksen?
FAUST (hypellen).Hän käypi kaikkialla haistellen.Jos tanssii muut, hänen täytyy laverrella.Jos hän ei saa joka askelt' arvostella,Se on kuin turhaan tehty vaan.Etenkin on hän harmissaan,Niin pian kuin eespäin kuljetaan.Jos viitsis aina samaa piiriä vääntää,Niin kuin hän itse mylly-rämässään,Siit' oisi ukko hyvillään,Etenki kiitokset jos hälle siitä sääntää.
PROKTOFANTASMISTI.Tääll' ootte vielä! Onhan hirveää!Olenhan valoa luonut, pois siis hälvetkää!Vaan ei nuo Lemmot huoli säädelmistä.Ma viisas oon — mutt' aaveet TegelistäEi haihdu. Paljo taikaa loin ma ulos,Mutt' ompa vielä jäljell' aika tulos.
KAUNOTAR.No herjetkää jo vaivaamasta torallanne!
PROKTOFANTASMISTI.Sen sanon, henget, vasten naamojanne:En hengen sortovaltaa siedä;Mun henken' ei sitä johtaa tiedä.(Hyppy jatkuu).Tän' yönä — näen mä — turhaan kyllä koitan;Vaan ennenkuin ma pääni kallistan,Teen tästä vielä aika jupakan,Ja totta maar! ma runojat ja lemmot voitan.
MEFISTOFELES.Hän lätäkköön käy istumaan,Siell' lohdutaiksen tavallaan;Hän hengen ynnä henget torjuu luotaan,Kun verimadot syövät hänen puotaan.(Faustille, joka on hypystä lähtenyt).Miks' sorjan lintus laskit lentohon,Ku laulellen sun kanssas kiiri?
FAUST.Uh! kesken laulujen ja karkelonSen suusta hyppäs tulikarva-hiiri.
MEFISTOFELES.No entäs sitten! Ootpa turhan arka.Hyv' ettei harmaa ollut hiiri parka.Ken huolii tuommoisista paimenissa?
FAUST.Ja sitte näin…
MEFISTOFELES.Mitä?
FAUST.Kas, Mefisto, tuonne, missäTuo kalpee kaunis laps' etäällä yksinäänNiin vitkaan astuu retkeäänJa näyttää käyvän jalat köyttehissä.Minusta on — ah, myönnän sen!Hän Gretchen kullan kaltainen.
MEFISTOFELES.Ann' olla! Haahmo tuo on sieluton,Jonk' aave-katse tuopi turmion;Tavata tuot' on ilkeää.Sen kylmä silmä veren jähmettää;Kivettää ihmisen se miltei vois.Meduusan tunnethan? No riennä pois!
FAUST.Ah totta! Nuo on silmät jotka Tuoni varjos,Joit' ei oo hellä käsi sulkenut!Tuo rinta on, jon Gretchen mulle tarjos,Ja tuossa helmass' oon ma uinaillut.
MEFISTOFELES.Pyh! pelkkä taika vaan, mi lumoo silmät sulta!Jokaisen mielest' tuo on oma kulta.
FAUST.Mi tuska, ah! ja mikä riemu!Mua kuinka tenhoo noiden silmäin liemu!Vaan katsos tummaa! nauha punainen,Ei leveämpi veitsen hamaraa,Suloista kaulaa yksin kaunistaa.
MEFISTOFELES.Niin totta! näenpä miekin sen.Hän väliin kantaa päätään helmassansa;Sen silpoi hältä Perseys kalvallansa.Miks' oot sa aina hourumiellä!Tuleppa kummun päälle! SielläNiin hauska on kuin Praaterissa.Ja jollei mielen' oo jo riivoksissa,Näen, totta mar, teaaterin.Mit' annetaan?
SERVIBILIS.Koht' alkaa näytelm' uusiJa seitsemäs — jo annettu on kuusi —Niin tapa on. Tää on nyt viimeisin.Niit' taiteen-lempijä sepitsee,Ja lempijät myös näyttelee.Nyt poistun. Herrat, anteeks' antakaa!Sill' lemmin esiripun nostantaa.
MEFISTOFELES.On oikein, että ootte Brokin onkaloissa;Täält' ette saisi koskaan olla poissa.
(Teaaterilla näytellään "Valporinyön-unelma eliOberonin ja Titanian kultahäät".)
Samea päivä. Ulkona.
FAUST. Kurjuudessa ja epätoivossa! Kauan viheliäisenä harhailtuaan maan päällä ja nyt vankina! Pahantekijänä teljetty tyrmään kauheita vaivoja varten, tuo armas onneton olento! Siihenkö on tultu, siihen? — Kavala, mitätöin henki, ja sen olet multa salannut! — Seisoppas, seiso! Vimmastu vaan ja pyörittele pirullisia silmiäs! Seiso siinä kiusallanikin uhmastelemassa inhottavalla olennollasi! Vankina! Peruuttomattomassa polossa! Heitettynä pahain henkien haltuun ja armotonten ihmisten tuomion alle! Ja sinä viihdyttelet minua sillä välin typerillä huvituksilla, kätket minulta hänen karttuvan hätänsä ja jätät hänet auttamatta hukkumaan!
MEFISTOFELES.Hän ei ole ensimäinen.
FAUST. Koira! ilkeä epäsikiö! — Muuta hänet, sinä ikiääretön henki! muuta mato jälleen koiran-haamuun, jommoisena se usein öisin ajoin huvikseen hössötteli edessäni, pehtaroitsi pahaa aavistamattoman kävelijän jaloissa ja rippui kompastuvan olkapäistä! Luo hänet takaisin hänen lempi-haamuunsa, jotta hän mun edessäni matelisi mahallaan hiekassa ja minä saisin jaloin tallata hylkyä! — Ei ole ensimäinen! — Surkeus, surkeus, jot' ei ihmissielu käsittää voi, että useampi kuin yksi olento vajosi kurjuuden kuiluun, että ensimäinen, joka kuolon tuskissa vääntelihe ikuisen armahtajan silmäin edessä, ei sovittanut muiden kaikkien syytä! Mua vihloo läpi luiden ja ydinten tämän ainoan hätä! sinä mielihyvilläs irvistelet tuhansien kohtaloa!
MEFISTOFELES. Nyt seisomme taaskin älyn rajapyykillä, jossa teidän järkenne, ihmislapset, keikahtaa kallellensa. Miksi pyrit meidän seurahamme, kun et voi siitä hyötyä? Tahdot lentää, vaikka päätäs huimaa? Mekö kärkyimme sinun seurahas vai sinäkö meidän?
FAUST. Älä niin hotkasti hio hampaitas minua vastaan! Mua iljettää! — Ylhäinen ihana henki, joka suvaitsit ilmestyä minulle, joka tunnet sydämeni ja sieluni, miksi kytkit minut tuohon riettaasen kumppaniin, joka tuhosta ja turmiosta riemuitsee?
MEFISTOFELES.Jokos lopetit?
FAUST. Pelasta hänet tai surma vie sun! Kauhein kirous päällesi vuosituhansiksi!
MEFISTOFELES.En voi minä hellittää kostajan köysiä, en avata hänen salpojaan. —Pelasta hänet! — Kuka hänet turmioon syöksi? Minäkö vai sinä?
(Faust tuijottaa tuimasti ympärilleen).
Hapuiletko ukon-leimausta? Hyvä, ettei sitä suotu teille, kurjat kuolevaiset! Musertaa viaton vastaan-tulija — sepä sortovaltiasten keino päästäkseen väljempään ilmaan ahdingoista.
FAUST.Tuo hän tänne! Hänen pitää vapautua!
MEFISTOFELES. Entäs vaara, jolle antaut alttiiksi? Tiedä, vielä vaivaa kaupunkia verivika, sun kätesi tuottama. Surmatun haudalla liehuu koston henget, vaanien palaavaa murhamiestä.
FAUST. Vieläkö tämäkin sulta? Murhaa ja surmaa koko mailman täydeltä sun päälles, hirviö! Vie minut sinne, minä sanon, ja vapahda hänet!
MEFISTOFELES. Mä vien sun sinne ja kuule, mitä voin tehdä! Onkos kaikki valta taivaassa ja maassa minun? Vartian mielen minä sumennan; ota sinä avaimet ja tuo hänet ulos ihmiskäsin! Minä valvon. Noita-orhit ovat valmiina, ja minä vien teidät pois. Sen minä voin.
FAUST.Ylös ja täältä!
Yö. Aukea keto.
FAUST.Keitä hirs'puun ympäri vilskuu tuon?
MEFISTOFELES.Mitä keiton touhua lienee!
FAUST.Ne kiikkuvi, liikkuvi, teijaa ja leijaa.
MEFISTOFELES.Joku noitien kökkä.
FAUST.Sohivat sekä loihtii.
MEFISTOFELES.Ohi vaan! ohi vaan!
Vankila.
FAUST.Mun kovan rintani valtaa kauhu kumma,Mua kauhistaa koko sukuni surkeus.Siis sulkee armahan tää holvi tumma!Hänen rikoksens' oli jalo hairahdus!Sua tuonne-käynti arveluttaa!Hänet jällen nähdä vavistuttaa!Esihin! tuon kuoloa kiidättää sun aikailus.
(Hän tarttuu lukkoon).
LAULU (sisältäpäin).
Emo aatta tuo,Ku mun hengeti löi!Isä konna tuo,Ku mun suuhuns' söi!Ja sisko siistiMun luuni riistiSijalle viileälle.Siell' lintuna laulelen,Yli vuorten lentelenEtähälle.
FAUST (avaa oven).Et aavista, ett' armain kuunteleeJa kuulee, kuinka oljet, kahleet kalisee.
(Hän astuu sisään).
MARGAREETA.Ne saapuu! julma kuolo! piilen … kunne?
FAUST (hiljaa).Oo vaiti! riennän sua vapahtamaan!
MARGAREETA (kiemurteleiksen lattialla).Liet ihminen, mun hätäni tunne!
FAUST.Sä nostat vartian hänen horrostaan!
(Hän tarttuu kahleisin kirvottaakseen niitä).
MARGAREETA (polvillaan).Ken jätti mun pyövelin haltuhunJa soi sun tänne päästä?Jo puol'-yön aikana noudat mun.Oi armoa! henkeni säästä!Huomennakin kyll' aikaa on!(Nousee ylös).Niin nuor' oon vielä, turvaton, —Ja sentään saa mun surma.Olin kauniskin — siit' ehti mulle turma.Läsn' ystäväin oli — poiss' on nyt,Hajan on mun kukkas-seppelyt.Älä kourista niin kovin mua!En ikipäivinä nähnyt sua!Mitä sulle tein? miks' noin mua syytää?Oi säästä kurjaa, kun sua pyytää!
FAUST.Tätä surkeutt' en kestää voi!
MARGAREETA.Nyt, pyöveli, oi!Sun valtoihis jo joudunkin.Vaan suo mun ensin syöttää lapsi kultaa!Sitä kaiken yötä mä paijailin;Pahan-suovat otti pois sen multa,Sanoen nyt, että sen surmasin.Enk' ilostu minä iässäin.Ne ilkkuvat mua lauluillaan! Kuink' ilkeää!Eräs vanha kasku päättyy näin;Ken pyys' sitä heidän selvittää?
FAUST (heittyy polvilleen).Ah! polvillaan sua pyytää oma kulta:Suo, päästän surkeuden kahleet sulta!
MARGAREETA (laskeuu polvilleen hänen viereensä).Niin, rukoilkaammePyhiä polvillamme!Kas, täänpä kammion allaPauhinallaHelvetti kiehuu,Häijy se riehuu,Vimmoissansa!
FAUST (kovasti).Kreeta, Kreeta!
MARGAREETA (tarkasti kuunnellen).Se ystävän oli ääni!(Hypähtää seisaalle. Kahleet kirpovat häneltä).Miss' on hän? Kuulin kutsuntansa.Vapaa olen! Ken mua estää saa!Hänen rintaa vasten painan pääni,Tahon lentää vaan hänen kaulahansaJa siin' ikipäiviks' uinahtaa!Hän "Kreeta" huus' tuoll' oven suulla!Läpi Hornan lieskuvan, kiljuvan,Läpi perkelten vihan, ilkunnanSulo-äänen lempeimmän sain kuulla!
FAUST.Mä se oon.
MARGAREETA.Sä se oot! oi virka kerran vielä!Se on hän! se on hän! Nyt kuolon kauhuJa tyrmä ja kahleet haihtuvi pois kuin sauhu,Ja kaikki huoleni on pakotiellä!Sä se oot! tulet auttamaan;Ja ma turvan saan!Tuoss' on katu taaskin edessäin,Mä jolla sun ensin näin,Ja lehto, jonka kalvehellaNiin hausk' oli ennen armastella.Tule pois, tule pois!
FAUST (koettaa viedä häntä).Tule pois, tule pois!
MARGAREETA.Ei, viivy!Sun kanss' on viipyä riemu!
(Hyväilee häntä).
FAUST.Ei riennä pois kuin liemu!Joll'et riennä,Kalliisti saamme maksaa.
MARGAREETA.Vai etkö sä enää suudella jaksa?Vähäksi aikaa minust' erkenit,Ja suutelut jo unhotit!Vaan miks' sun rinnallas mua vapisuttaa,Vaikk' ennen, sun puhuessa katsellessa,Elin enkeleiden autuudessa,Olit suudelmin mua tukehuttaa?Suutele mua!Muuten suutelen sua!(Syleilee häntä).Voi! kuink' on kylmänä huules!Kultani, kuules:Mihin lempesi jäi?Kuka multa sen vei?
(Kääntyy pois hänestä).
FAUST.Tule pois! Älä pelkää, armahin!Sua armastan tuhat kertaa kuumemmin,Jos seuraat mua! sitä pyydän vaan.
MARGAREETA (kääntyy häneen).Vaan samako oot? joko varma olla saan?
FAUST.Minä oon. Tule myötä!
MARGAREETA.Ja kahleet kirvotat,Ja rintahas mua jälleen painallat.Vaan kuink' et kartakaan sä tyttö parkaa?Tietääkö kultasein, kenen kanss' hän karkaa?
FAUST.Tule! Aamun tieltä jo väistyy yö.
MARGAREETA.Ah, äitini kuolo mun on työ,Ma lapseni upotin.S' oli suotu mulle ja sullekin —Niin sulle myös! Mutt' ootko se sie?Kätes anna! Ei tämä unta lie.Käsi kultas'! Huu! se on kosteinen!Pyhi sormes! Sillä, mun arvellen,Ne on verissään!Oi Taivas! mit' olet tehnytkään?Pian miekkas tuppeen pistä!Minä pyydän sua!
FAUST.Älä haastele noista mennehistä!Miks' surmailet sä mua?
MARGAREETA.Ei, ei! mun luokseni jää!Saan sulle haudat selvittää.Jo huomenna varhainPidä huolta niistä! SuoÄidille paikka parhain,Ja viereen veljeni hauta luo!Pane mie vähä syrjemmälle,Älä sentään etähälle!Pane pienoiseniMun oikealle rinnalleni!Ei luonani saataMuu kenkään maata.Sun rinnallas kun ennen uinailin,Se onneni korkein ol' ja suloisin;Vaan niin en enää tuntea taida,On, niinkuin täytyis mun sun luokses pakottaida,Ikäänkuin työntäisit mua takaisin.Ja sie se olet kuitenkinJa yhtä lempeä on sun katsantosi.
FAUST.Mun tunnet, niin no joutuos!
MARGAREETA.Ulosko?
FAUST.Vapauteen!
MARGAREETA.Jos siell' on hauta. Senpä yötäJa tyyntä unta vaitelen.Täält' ikilepohon kuljen vaan —En toisialle jalkaakaan.Nyt lähdet, Henrik! Voi, jos pääsis myötä!
FAUST.Sä pääset! Tahdo vaan! Ovi sulle aukes!
MARGAREETA.En mennä saa: mun toivo aikaa raukes!Mit' auttaa karku? Ne kumminkin mun vainuu.Sen kurjat päivät on, joka kerjää,Ja liioin jos omatunto herjää;Niin kurja polkea mieron teitä,Kun kuitenkaan en vältä heitä.
FAUST.Mun luokseni jäät.
MARGAREETA.Pian! sukkelaan!Lastasi auttamaan!Vuon vartta tieMene ylöspäin!Yli silta vieSalon helmahan,Vasemmalle, aidan luo!Virtaa vuo…Ota kiinni tuo!Se tahtoo nousta!Se potkahtaa!Auta! auta!
FAUST.Oih! mieles malta!Yks' askel vaan, ja poiss' on tyrmän valta.
MARGAREETA.Jos päästäis vaan tuon vuoren alta!Siell' äitini paadell' istuilee…Mikä kylmä päätäni koski!Siell' äitini hiljaa huojuilee,Käden nojaan pantuna poski.Ei viito, ei noikkaa harmaja pää;Vast' tuomiopäivänä hän heräjää.Hän nukkui, jott' ilotellaMe saatais. Onnelan päivät!
FAUST.Kun kaikki pyynnöt turhaks' jäivät,Mun täytyy sylissäin sua kanniskella.
MARGAREETA.Pois, pois! En salli väkivaltaa!Älä kouri mua niin murhaavasti!Soin ennen sulle kaikki riemuisasti.
FAUST.Päivä jo koittaa, kultani!
MARGAREETA.Niin, päivä koittaa! Viimeispäiväni koittelee!Hääpäiväni näin nyt valkenee!Älä kerro muille, ett' oot luonani käynyt joVoi seppeltäin,Mi kuihtui näin!Me kerran vielä kohdataan,Mutt' eipä tanssittaissa vaan.Ja kansa tulvii, tungeksii, on vaiti;Torit, tiet ei mahduttaa sitä voi.Ja kellot pauhaa, tuomio soi,Ja sauva murretaan.Ne kahleihin mun viskaa,Veripölkyllen minä laahataan;Ja kohti kurjan niskaaJo kalpa välkkyy, uhkaillenPian katkoa niskaa jokaisen.Kuin hauta, mailm' on vaiti.
FAUST.Oi miksi konsana synnyin mie?
MEFISTOFELES (näkyy ovessa).Pois! tai heti surma teidät vie!Turhaa siekailusta ja jaaritusta!Jo korskuu orhiparini musta.Koht' aamu sarastaa!
MARGAREETA.Mikä hirviö maasta kohoaa!Tuo! tuo! Älä laske häntä luo!Pyhä paikk' ei häntä suo.Hän tahtoo mua!
FAUST.Ma korjaan sun.
MARGAREETA.Oi Jumalan armo! sinuhun turvaun!
MEFISTOFELES (Faustille).Pois! taikka jää tuon kanssa turmioon!
MARGAREETA.Mua korjaa, Isä! Omas oon!Pyhät enkelis laske laumoillaanMua suojaamaan ja varjelemaan!Sua, Henrik, kauhistun!
MEFISTOFELES.Hän on tuomittu!
ÄÄNI (ylhäältä).On pelastettu!
MEFISTOFELES (Faustille).Tänne mun luo!
(Katoo Faustin kanssa).
ÄÄNI (sisältäpäin, raueten.).Henrik! Henrik!