The Project Gutenberg eBook ofKostajan kourissa: SalapoliisikertomusThis ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this ebook or online atwww.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.Title: Kostajan kourissa: SalapoliisikertomusAuthor: Sven ElvestadTranslator: H. KorsbergV. KorsbergRelease date: February 26, 2018 [eBook #56647]Language: FinnishCredits: Produced by Tapio Riikonen*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KOSTAJAN KOURISSA: SALAPOLIISIKERTOMUS ***
This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this ebook or online atwww.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.
Title: Kostajan kourissa: SalapoliisikertomusAuthor: Sven ElvestadTranslator: H. KorsbergV. KorsbergRelease date: February 26, 2018 [eBook #56647]Language: FinnishCredits: Produced by Tapio Riikonen
Title: Kostajan kourissa: Salapoliisikertomus
Author: Sven ElvestadTranslator: H. KorsbergV. Korsberg
Author: Sven Elvestad
Translator: H. Korsberg
V. Korsberg
Release date: February 26, 2018 [eBook #56647]
Language: Finnish
Credits: Produced by Tapio Riikonen
*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KOSTAJAN KOURISSA: SALAPOLIISIKERTOMUS ***
Produced by Tapio Riikonen
Salapoliisikertomus
Kirj.
STEIN RIVERTON [Sven Elvestad]
Suomentaneet
V. ja H. Korsberg.
Porissa, Otto Andersin, 1919.
I. Lääkärin kertomusII. Salapoliisi alkaa toimiaIII. UrkkijatIV. Kuolleena löydettyV. VainajaVI. "Kolmen huoneen salaisuus"VII. Rouva HjelmVIII. Åkerholmin kuolemaIX. Rouva Hjelm kohottaa huntuaX. PunapartainenXI. Hyvin tähdätty iskuXII. Yhdentoista luvun toinen osa
Muuanna talvi iltana noin kolme vuotta sitten istui Asbjörn Krag kamiinan vieressä työhuoneessaan selaillen paksua asiapaperikääröä, jonka eräs salapoliisin apua tarvitseva oli hänelle hiljattain jättänyt. Voimakkaasti valaiseva lamppu seisoi työpöydällä, jolle oli asetettu erilaatuisia asiakirjoja, muutamia kellastuneita kirjeitä, tilejä ja erikoinen osasto sähkösanomia. Yht'äkkiä kuuli salapoliisi ovikellon soivan.
Hän työnsi asiapaperin syrjään.
Salapoliisi huomasi heti tulijan avunhakijaksi. Hän nousi sukkelasti, kiersi lampun liekin alemmaksi ja sammutti sen. Sitten painoi hän sähkönappulaa, ja samassa leimahti viheriällä varjostettu voimakas sähkövalo oven kohdalla. Ovi avautui ja muuan herra astui sisään.
Tulija, keski-ikäinen, verevä ja lihavahko herrasmies kultasankaisine silmälasineen, pysähtyi epäröivänä ja voimakkaan valon häikäisemänä kynnykselle huomaamatta ollenkaan Asbjörn Kragia, joka oli jäänyt valokehän ulkopuolelle.
Krag lähestyi hymyillen ja tervehti tulijaa voimakkaalla kädenlyönnillä.
"Sulje ovi, hyvä ystävä, pakkanen on kintereilläsi!"
Herra sulki kiireesti oven.
"En huomannut sinua heti tuon kirotun sähkölampun vuoksi", sanoi hän.
Krag hymyili.
"Minulla on tapana tutkia vieraitani kohdatessani heidät ensi kerran", sanoi hän, "Viisi vuotta sitten jouduin itse erään valepartaisen miehen tarkastettavaksi ja sen jälkeen olen pitänyt huolen siitä, että valoa on riittävästi saatavilla. Mutta istuhan tarinoimaan. On sangen hauskaa tavata sinua. Viime tapaamistamme onkin jo vierähtänyt pitkä aika."
Herra työnnettiin nojatuoliin ja Asbjörn Krag asettui hänen viereensä. Salapoliisi otti asiapaperit, joita hän oli tutkinut, ja heitti ne välinpitämättömästi luotaan.
"Joutavaa roskaa", murahti hän, "nuo iankaikkiset huijaukset, joita minun täytyy selvitellä paremman työn puutteessa. Heitämme ne sikseen. — Haluatko havannasikarin, parasta lajia, joita tässä kaupungissa on saatavana?"
Vieras sytytti sikaarin.
"Sinä siis tunsit minut heti?" sanoi hän, "sitä en olisi odottanut."
"Minäkö en tuntisi koulutoveriani, Karl Raschia?" Vastasi Krag. "Tosiaankin on kulunut aikoja siitä, kun viimeksi olimme yhdessä. Mutta kuten tiedät, ei minulla ole paljoakaan vapaata aikaa näitten poliisihommieni vuoksi. Ja sinusta on tullut lääkäri?"
"Niinhän tuota on tullut. Ja työpaikakseni olen saanut Smaalenenen seudun."
Tohtori katsahti asiapaperiröykkiötä ja kysyi huvitettuna, mutta epävarmasti:
"Onko sinulla näissä paljonkin työtä?"
"Ainoastaan vähäpätöinen juttu, johon ei kannata kiinnittää huomiota.Nykyään ei ole kiirettä."
"Kenties voisit keskeyttää työsi muutaman päivän ajaksi?"
Asbjörn Krag tuli tarkkaavaiseksi. Hän nousi seisaalleen.
"Sinulla on erikoisempaakin asiaa?"
"Niin", vastasi tohtori, "suoraan sanoen pyydän apua. Asia koskee erästä potilastani, vanhaa herraa, joka on yht'äkkiä saanut kiihkeän halun mennä naimisiin."
"Kiusallista sairautta", huomautti Krag leikillisesti.
"Asia on vakava", jatkoi tohtori, "olen sitä miettiessäni viettänyt monta unetonta yötä saamatta siihen kuitenkaan minkäänlaista selvyyttä."
"Mitä sanoo poliisi?"
"Poliisia ei voi sekoittaa tähän."
"Ahaa!"
Krag tuli uteliaaksi.
"Asiasi on ilahduttavassa määrässä mielenkiintoinen", sanoi hän, "mutta nyt täytyy sinun kertoa asia tarkasti alusta loppuun. En ensinkään pidä viittauksista."
Tohtori katsoi kelloaan.
"Sinun täytyy lähteä mukaani", sanoi hän. "Tunnin ja kahdenkymmenen minuutin perästä saapuu yöjuna etelästä. Meillä on siis vielä tarpeeksi aikaa keskustella."
Salapoliisi kysyi:
"Ja montako päivää luulet minun tarvitsevan valmistuksiin?"
"Tarkkaan sitä en voi sanoa. Kolme tai neljä päivää, luullakseni"
Krag soitti. Palvelija ilmestyi heti ovelle ja sai lyhyet määräykset.
"Käsilaukku n:o 2. Itäisen radan junalla klo 10.45."
Palvelija aikoi poistua, mutta Krag pysäytti hänet. Jokin ajatus pälkähti hänen päähänsä, ja hän kysyi tohtorilta:
"Vaarallistako?"
Tohtori näytti neuvottomalta eikä vastannut.
"No niin", sanoi salapoliisi. "Jens, pieni, musta lipas otetaan mukaan."
Palvelija meni.
Krag istuutui nojatuoliin likelle kamiinia, jossa tuli rauhallisesti lekotteli.
"Olen pelkkänä korvana", sanoi hän.
Tohtori alkoi:
"Kvambergin herraskartano on kai sinulle tunnettu? — Sinä nyökkäät. — Kukapa sitä ei tuntisi, suurinta ja mahtavinta koko maassa. Kolme kertaa on se viimeisten viidentoista vuoden kuluessa vaihtanut omistajaa. Noin viisi vuotta sitten muutti muuan ruotsalais-amerikkalainen herrasmies, nimeltään Åkerholm, paikkakunnalle. Kvambergin omistaja oli kuollut juuri samaan aikaan tapaturmaisesti, — hän oli pudonnut tornin akkunasta — ja hänen sukulaisensa myivät tilan Åkerholmille. Tämä teki pieniä muutoksia päärakennuksessa ja järjesti huoneet oman makunsa mukaan. Alussa otti hän seuraelämään vilkkaasti osaa, piti pitoja ja sai monta ystävää. Tämä omituinen vanha herra, jonka puhe on norjan, ruotsin ja englannin kielen sekoitusta ja joka monessa kohden muistuttaa vetelehtivää, eläkettä nauttivaa kenraalia, oli erittäin suosittu, ja hänen kotinsa oli tunnettu vieraanvaraisuudestaan. Mutta vähitellen kyllästyi hän seuraelämään ja vetäytyi syrjään. Kahden viime vuoden kuluessa ei talossa ole ollut kertaakaan pitoja. Kuitenkin on hänellä muutamia hyviä ystäviä, joitten kanssa hän tapaa iltasin pelata korttia tai istua kaupungin seurahuoneella juttuja kertoilemassa. Vanhus on aika mestari juttujen kertomisessa; hän on liikkunut kokonaisen miespolven ajan präärioilla, ollut kullankaivajana ja viettänyt seikkailurikasta, rauhatonta elämää.
"Ammattini vuoksi käyn usein hänen luonaan. Hän ei pelkää mitään. Lukemattomia kertoja on hän katsellut kuolemaa silmästä silmään. Samalla hän, kuten niin monet muutkin, sairastaa jonkun verran luulotautia, ja minut kutsutaan sen vuoksi sekä mahdollisina että mahdottomina aikoina. Kerran sattui, että minun täytyi jäädä yöksi taloon, ja silloin sijoitettiin minut huoneeseen, joka oli mahdollisimman etäällä vanhuksen makuuhuoneesta. Aluksi en kiinnittänyt siihen huomiotani, mutta saatuani palvelusväeltä kuulla, että vanhus nukkuu aina yksin ja että hän oli ankarasti kieltänyt palvelijoita tulemasta makuuhuoneensa viereisiin huoneisiin, herätti se minussa ihmettelyä. Ajattelin, että vanhuksella on kenties jokin harvinaisuus tai arvoesine säilytettävänä…"
Asbjörn Krag keskeytti tohtorin.
"Sanoit: huoneisiin. Monessako huoneessa ei ole lupa liikkua?"
"Päästäkseen vanhuksen makuuhuoneeseen on kulettava kahden huoneen läpi. Näissä kahdessa huoneessa ei ketään ole kielletty päivällä oleskelemasta, mutta senjälkeen kun kello on illalla lyönyt kaksitoista ja vanhus on mennyt levolle, ei kukaan saa mennä näihin huoneisiin. Hän lukitsee ne huolellisesti ja säilyttää avaimet itse."
"Missä kerroksessa ne huoneet ovat?"
"Toisessa. Ja estääkseen ketään pääsemästä ikkunan kautta sisään hän on varustanut sen piikkilankaverkolla, joka tekee mahdolliset yritykset mahdottomiksi."
"Onko olemassa mitään muuta sisäänkäytävää vanhuksen makuuhuoneisiin kuin kaksi mainitsemaasi huonetta?"
"Ei. Hänen makuuhuoneensa on viimeinen talon kylkirakennuksessa."
"Kenties piilottelee hän kalleuksia huoneissaan. Onko hän tavallista rikkaampi?"
"Sangen rikas. Rahansa hän tallettaa norjalaisissa ja ruotsalaisissa pankeissa."
Krag istuutui taas kamiinin viereen polttaen sikaariaan. Hän mietti.
"Seuraa sitten kertomukseni omituisin kohta."
"Joka varmasti alkaa vanhan Åkerholmin avioliittosuunnitelmalla?"
"Aivan niin. Ensiksi siis muutama sana morsiamesta. Kvambergiin tultuasi saat nähdä hänet. Hän kuuluu keskisäätyyn, ei ole enää aivan nuori, mutta on silti verrattain kaunis leskirouva, joka kalliitten pukujen vuoksi tunnetaan nimellä 'Silkkihelmi.' Miesvainajansa, puu- ja tukkukauppias Hjelmin eläessä matkusti hän usein ulkomailla. Heidän elämänsä oli ylellistä ja loisteliasta. Hjelmin kuoleman jälkeen pidetyssä pesänselvityksessä tuli kuitenkin todetuksi, että leski olikin jäänyt puille paljaille. Hänen on sen jälkeen täytynyt pitää tarkkaa huolta toimeentulostaan, eikä sen vuoksi ole ollenkaan ihmeteltävää, että hän tahtoo sangen mielellään ohjata purtensa siihen varallisuuden rauhaisaan satamaan, jonka vanha Åkerholrn hänelle Kvambergissa tarjoo."
Krag nyökkäsi.
"Nyt kai tulemmekin pääasiaan?"
"Niin teemme. Åkerholm on tarpeeksi älykäs ymmärtääkseen, ettei aiottu avioliitto rouvien puolelta perustu yksinomaan tunteisiin. — Noin kolme viikkoa sitten mainitsi Åkerholm minulle, että naimiseenmeno tulee tapahtumaan kahden kuukauden kuluessa, siis viimeistään joulun aikana. Pari päivää tämän jälkeen sain minä kutsun saapua pikaisesti Kvambergiin. Vanhus oli äkkiä sairastunut ja tällä kerralla hän oli todenteolla kipeä."
Tohtori sytytti uuden sikaarin ja jatkoi:
"Vakuutan Sinulle, etten minä koko lääkärinäoloaikanani ole milloinkaan nähnyt niin lyhyessä ajassa tavattomasti muuttunutta sairasta. Terhakka, rohkeakatseinen ja voimakas Åkerholm oli nyt vapiseva vanhus raukka. Tapasin hänet loikomassa vastannottohuoneen sohvalla. Hänen tukkansa ja partansa olivat tulleet melkein lumivalkeiksi, silmät tuijottivat pelokkaina ja kasvot olivat aivankuin pelon laihduttamat. Tutkin hänet heti ja huomasin hänen hermostonsa olevan sangen kiihtyneessä tilassa. Tein sen johtopäätöksen, että jokin voimakas mielenliikutus oli ollut vähillä ottaa häneltä hengen.
"Annoin hänelle rauhoittavaa lääkettä ja noin tunnin kuluttua hän toipui. Tiedustelin häneltä silloin, mitä oli tapahtunut, mutta hän vastasi torjuen:
"'Ei mitään.'
"Määräsin hänet menemään vuoteeseen, ja vanhus lähti hitaasti laahustaen ja valittaen makuuhuoneeseensa. Aioin seurata häntä, mutta hän kääntyi ensimäisen huoneen kynnyksellä ja, nähdessäni sangen vihaisen ilmeen hänen kasvoillaan, peräydyin kiireesti. Kului muutamia päiviä ja vanhus rauhoittui vähitellen. Jonkinlainen miettivä ilme jäi hänen kasvoilleen; samalla oli hän tullut hiljaiseksi ja araksi. Kävin useasti vanhuksen luona, ja hän toivoi minun jäävän pitemmäksi ajaksi taloon."
"Pyydän kysyä", keskeytti salapoliisi, "pysyykö hän edelleenkin naimisiinmenopäätöksessään?"
"Ei. Nyt hän ei välitä vähääkään koko asiasta."
"Hyvä. Edelleen."
"Eräänä iltapäivänä — noin kahdeksan päivää sitten — tarinoin Åkerholmin kanssa ja silloin tapahtui jotain sangen omituista. Istuin nojatuolissa likööriä maistellen, ja vanhus käveli edestakaisin lattialla polttaen piippuaan. Äkkiä kiintyi hänen huomionsa johonkin, hän pysähtyi kuin naulattu ja tuijotti äänettömänä ja pelokkaana vastaanottohuoneen seinällä olevaan suurikokoiseen peiliin. Ennenkuin minä ehdin estää häntä otti hän raskaan hedelmämaljakon ja heitti sen niin voimakkaasti peiliin, että peili ja maljakko menivät tuhansiksi pirstaleiksi. Nousin hämmästyneenä huudahtaen: 'Herran nimessä! Mitä tämä merkitsee?' Hän rauhoitti minua ja asettaen vapisevat kätensä olkapäilleni sanoen: 'Ei mitään, ei mitään… Pyydän, jättäkää minut, haluaisin olla yksin.' Ja minä poistuin."
Asbjörn Krag nyökkäsi mietteissään.
"Osuiko sinun katseesi silloin peiliin?" kysyi hän.
"Ei", vastasi tohtori, "en istunut sinne päin. Peili oli muuten vanhan ajan mallia ja melkoisen arvokas."
"Voitko tietää, ovatko sirpaleet säilyneet?"
"Luullakseni voisi ne löytyä jostain rikkakasasta."
"Oletko puhutellut vanhusta sen jälkeen?"
"Olen useastikin, mutta hän ei ole sanallakaan maininnut peilin särkemisestä. Eilen sain minä taas kutsun saapua kiireesti Kvambergiin, ja minä tapasin vanhuksen entistä heikontuneempana. Levottomana ja kuoleman kalpeana palasi hän kävelyltään kartanon puistosta. Hoidellessani häntä kuulin hänen useasti kuiskaavan:
"'Onko hän perkele vaiko ihminen?' Tänään kävin taas tapaamassa vanhusta; hän oli jonkun verran parempi. Kysyin, mitä hänelle on tapahtunet puistossa, mutta hän vastasi torjuen: 'Ei mitään, ei mitään…'
"Päätin heti ilmoittaa asiasta sinulle. Teinkö siinä tyhmästi?"
Krag katsahti kelloansa ja nousi.
"Et", sanoi hän, "siinä sinä menettelit viisaasti, ja sen vuoksi kiitän sinua."
"Vanhus ei tiedä mitään tulostasi."
"Sen ymmärrän hyvin."
"Kvambergissä sinä kenties voisit esiintyä hermotautien erikoistuntijana?"
"Tai jonakin muuna, siitä päätämme myöhemmin. Mutta nyt täytyy meidän lähteä, sillä juna saapuu muutaman minuutin kuluttua."
Tohtori kysyi:
"Luuletko tässä kaikessa piilevän jonkin salaisuuden, ehkä rikoksen?"
"Epäilemättä."
Salapoliisi meni ovelle ja huusi palvelijalleen:
"Älä suinkaan unohda pientä mustaa lipasta!"
Kääntyen tohtoriin jatkoi hän:
"Oli sangen hyvä, että tulit ajoissa ilmoittamaan minulle asiasta.Kuka lähetti pikaviestin sinulle?"
"Åkerholmin kasvattipoika."
"Vai on vanhuksella kasvattipoika! Johtopäätökseni, ettei vanhus ole yksinäinen, oli siis oikea. — Lähtekäämme sitten. Matkalla voit jotain kertoa kasvattipojasta."
Herrat ajoivat Kristianian kadun kautta itäisen radan asemalle. Oli pyryinen talvi-ilta.
Asbjörn Krag ja tohtori saivat erikoisen vaununosaston etelään menevässä pikajunassa. He tekivät olonsa mahdollisimman mukaviksi ja sytyttivät sikaarit. Ikkuna peitettiin ja kaksoisovi työnnettiin kiinni.
"Olen iloinen saatuani sinut mukaani", sanoi tohtori. "Sinulla on kaiketi tavattoman paljon työtä?"
"Riittävästi", vastasi Krag, "mutta kun minä saan ratkaistavakseni vaikean pulman, jätän kaiken muun. Ja tämä asia tuntuu olevan erikoisen mielenkiintoinen. No niin, se kasvattipoika…"
"On noin 25 tai 30 vuotias nuorimies."
"Enemmän hänestä!"
"Paljoa en hänestä tiedä. Ammatiltaan on hän laivanvarustaja, asuu kaupungin hienoimmassa osassa ja häntä pidetään etevänä liikemiehenä, mutta mikään erikoiskyky hän ei ole."
"Kansallisuus?"
"Ruotsalais-amerikalainen, kuten kasvatusisänsäkin, joka otti hänet noin 18 vuotiaana huostaansa?"
"Mistä syystä?"
"Varmaankin sen vuoksi, että hän oli erään Åkerholmin vanhan ystävän poika. Pojan isä oli kuollut Amerikassa. Åkerholm on pohjaltaan hyväsydäminen ihminen."
"Mitä sanoo kasvattipoika kertomistasi omituisista tapauksista?"
"Hän ei sano ymmärtävänsä niitä."
"On päivänselvää", jatkoi Krag, "että vanha Åkerholm on nähnyt jotain sellaista, joka on ankarasti järkyttänyt häntä."
"Hän on vanhentunut muutamassa viikossa", sanoi tohtori, "varmaan on tulossa onnettomuus, ja se voi milloin hyvänsä viedä häneltä hengen."
"Voit olla hyvinkin oikeassa", virkkoi Krag, "joku häntä varmasti vaivaa, mutta kuka, kenties kasvattipoika?"
"Aikaisemmin oli minulla sama ajatus, mutta se osottautui vääräksi. En voi tietää, mitä vanhus on nähnyt tai kuullut, mutta se ainakin on varmaa, että vaara uhkaa häntä talon läheisyydessä. Kummallakaan kerralla kasvattipoika ei ollut saapuvilla. Ensi kerralla ilmoitin minä hänelle asiasta puhelimella. Hän oli silloin konttorissaan kaupungissa ja saapuessaan Kvambergiin hän oli kovin liikutettu."
"Häntä ei voi kuitenkaan jättää huomioonottamatta", jatkoi Krag. "Jos tässä on rikos tekeillä, mikä tuntuu olevan hyvin uskottavaa, niin ensi sijassa täytyy epäillä kasvattipoikaa. Hän on kaiketi vanhuksen ainoa perijä, ja sen vuoksi luonnollisesti vastustaa hänen avioliittopuuhiansa?"
"Niin tekee. Mutta Åkerholm on selittänyt, että kasvattipojan aineellinen tulevaisuus on avioliitosta huolimatta täydellisesti turvattu, niin rikas on ukko."
Kun Asbjörn Krag ja tohtori jäivät junasta pienelle maaseutuasemalle, oli Åkerholmin lähettämä kyytimies hevosineen heitä vastaanottamassa. Herrat kääriytyivät sudennahkapeitteisiin ja kiitivät tuulen tavoin eteenpäin kirkkaassa kuutamossa pakkasviiman leikatessa terävästi kasvoja.
Puolen tunnin kuluttua saapuivat he muhkean puiston ympäröimään herraskartanoon, ja Krag kuvaili mielessään, miten talo on kesäisin vihreitten puitten varjostamana. Reki suhahti nopeasti suureen puistokäytävään, ja tohtori käski kuskin pysäyttää hevoset.
"Tähän", huudahti hän osoittaen puistoa, jonka keskiosassa, muutamien lyhtyjen valossa, näkyi liikkuvan ihmisiä.
Tohtori kumartui kuskiin päin ja kysyi:
"Mitä ihmettä täällä puuhataan?"
"Herra Åkerholm vain revityttää puistopaviljongin hajalle", vastasi kuski.
Salapoliisi huomasi kuskin hymyilevän. Hän ymmärsi sen merkitsevän jotain.
"Menkäämme sinne", sanoi hän. Herrat nousivat reestä ja lähtivät kahlaten syvässä lumessa valoa kohti. Perille päästyään pysähtyivät he ihmettelemään omituista näkyä. Viisi tai kuusi miestä oli paraillaan repimässä alas vanhaa puistopaviljonkia. Katto ja pari seinää oli jo purettuina. Reippain huudoin mursivat miehet lahonnutta puuainetta ja kokosivat jäännökset kasoihin.
Turkkiin puettu valkopartainen herra liikkui kiihtyneenä edestakaisin valvoen työn kulkua. Hän jakeli miehille runsaasti neuvoja ja koetti mahdollisimman paljon jouduttaa työtä. Miehet työskentelivät hymyillen; homma näytti heidän mielestään olevan hauskaa leikkiä. Asbjörn Krag muisti kuskin hymyilyn. "Varmaan he pitävät ukkoa hupsuna", ajatteli hän.
Tohtori osoitti valkopartaista ja kuiskasi:
"Tuo tuolla on Åkerholm."
"Olen jo arvannut sen."
Vanhus tunkeutui miesten joukkoon huutaen: "Lattia ylös. Joutukaa — lattia!"… Krag huomasi läheisyydessä henkilön, jota hän tähän asti ei ollut nähnyt. Salapoliisi piilottautui kiireesti puun taakse voidakseen paremmin tehdä huomioitaan. Hän ymmärsi, että tämä oli Åkerholmin kasvattipoika. Hän oli puettu metsästyspukuun ja pitkävartisiin saappaisiin. Rauhallisena ja tyyneenä seisoi hän katsellen miesten touhua. Hän tuprutteli sikaariaan välinpitämätön ilme kasvoillaan.
Kasvattipoika huomasi tohtorin, jonka huomio oli kokonaan kiintynyt vanhaan Åkerholmiin. Ilme nuoren miehen kasvoilla vaihtui äkkiä. Silmissä liekehti viha. Samassa lähestyi hän ystävällisesti hymyillen tohtoria. Salapoliisi jätti piilopaikkansa.
"Tervetuloa takaisin, tohtori!" sanoi kasvattipoika. "Kuulin teidän käyneen pääkaupungissa. Tämä herra on luullakseni…"
"Tohtori Krag, Bengt Åkerholm", esitti tohtori. "Mitä ihmettä täällä on tekeillä?" lisäsi hän.
"Joku on ampunut vanhusta", vastasi kasvattipoika.
"Ampunut häntä!"
"Niin hän ainakin väittää."
Samassa saapui vanhus paikalle.
"Hän ei kuitenkaan uskaltanut hyökätä kimppuuni!" huudahti hän hermostuneesti. "Näin hänen tulevan paviljongista, ja kun minä lähdin juoksemaan häntä kohti, ampui hän minua pistoolilla."
"Minkätähden juoksitte häntä kohden?" kysyi Krag.
Vanhus heitti nopean silmäyksen salapoliisiin ja vastasi:
"Huomasin, että hänellä oli aikomus murhata minut. Olen ennenkin ollut murhaajan käsissä."
Krag nyökkäsi.
"Ja kun laukaus ei osunut, kiirehti hän…"
"Takaisin paviljonkiin."
"Ja te?"
"Minä kiiruhdin sisään apua hakemaan. Ensimmäinen, jonka kohtasin, oli poikani Bengt. Hän kiirehti heti paviljonkiin."
"Mutta lintu oli sillävälin lentänyt tiehensä?"
"Ei", vastasi vanhus terävästi, "lumessa ei näkynyt paviljongista poispäin johtavia jälkiä."
"Ja murhaaja ei kuitenkaan ole siellä", huomautti Bengt. "Isä on jotenkin erehtynyt."
"Minä en ole erehtynyt", sanoi vanhus ja lähti mietteissään taloon päin. Tohtori seurasi häntä. Asbjörn Krag ja Bengt jäivät jälemmäksi.
"Mikä on teidän mielipiteenne tässä asiassa?"
"Isä raukka", vastasi Bengt välttäen. "Kenties pidätte tätä kaikkea kiihtyneen mielikuvituksen tuotteena?"
"Niin teen, ja sama on kai teidänkin ajatuksenne?"
"Minulla on päinvastainen ajatus; tapaus on hyvin kummallinen."
Bengt kääntyi hämmästyneenä.
"Te olette nopeasti muodostaneet mielipiteenne."
"Tapahtuma on minulla täysin selvillä."
"Mutta minä kaiketi tunnen kasvatusisäni paremmin kuin te ja minä olen vakuutettu siitä, että kaikki on pelkkää luulottelua."
"Millaiselta näytti vanhus silloin, kun hän saapui sisään ilmoittamaan rikosyrityksestä?"
"Hän oli suunnattomasti kiihtynyt."
"Näin ollen tuntuu minusta äskeinen käytöksenne arvoitukselliselta. Sen sijaan, että olisitte rauhoittanut vanhusta, seisoitte te vallan tyynenä katsellen miesten työtä."
Kasvattipoika suutahti.
"Minä tiedän kyllä, mitä teen", vastasi hän.
"Niin minäkin luulen. Ja te tulitte luullakseni ensimmäisinä paviljonkiin?"
"Niin tein, mutta minä en nähnyt siellä ketään."
"Te kai huomasitte heti, ettei paviljongista poispäin johtavia jälkiä näkynyt lumessa?"
"Niin, ja te ette jättäneet huomauttamatta siitä seikasta kasvatusisälleni."
"En."
Asbjörn Krag pysähtyi mietteissään, ja asettaen tuttavallisesti kätensäBengtin olalle virkkoi hän painavasti:
"Jäljet ovat kuitenkin olemassa."
Bengt peräytyi hämmästyneenä pari askelta.
"Mitä jälkiä tarkoitatte?"
"Teidän", vastasi Krag tyynesti.
"Tuli ja leimaus, minun?"
Krag ei vastannut heti. Hän katseli kauan Bengtiä, jolla oli täysi työ hillitessään kiukkuaan. Yht'äkkiä alkoi Krag sydämellisesti nauraa.
"Luonnollisesti", sanoi hän, "ovat paviljongista poispäin johtavat jäljet teidän. Tehän olitte siellä sisässä. Kuinkapa voisitte muutoin tietää, ettei ketään ollut sinne piiloutunut."
Bengt nauroi myöskin, vaikka väkinäisesti. Ja kumpikin astui hymyillen sisään aivan kuin he olisivat palanneet hauskalta seikkailuretkeltä.
Herrat kerääntyivät Åkerholmin arkihuoneeseen. Asbjörn Krag teki sen havainnon, että kasvattipojan käytös teki vastenmielisen vaikutuksen. Hänen puhetapansa oli teeskenneltyä ja murteellista kuten ulkomaalaisen. Hän oli lihava, voimakas, yli kolmenkymmenen vuoden vanha mies. Åkerholm mieltyi heti salapoliisiin ja otti hänet kohteliaasti vastaan. Mutta näytti vanhus kärsineeltä ja itseensä sulkeutuneelta.
"Isä hyvä", sanoi Bengt, "luulen että meidän on nyt viisainta mennä nukkumaan." Bengt koetti olla rauhallinen, mutta se ei oikein ottanut onnistuakseen. Lähtiessään paukautti hän oven niin lujasti kiinni, että seinät tärisivät. Pian sen jälkeen lähti vanhuskin levolle. Hänen mentyään huomautti tohtori:
"Nyt meni hän niihin kolmeen huoneeseensa, joihin kukaan ei saa häntä seurata. Mitä arvelet?"
"Luultavasti hän nukahtaa pian. — Tämä on salaperäinen talo ihmeellisine asukkaineen."
Palvelija osoitti herroille vierashuoneen kolmannessa kerroksessa. Tohtori heittäytyi heti väsyneenä vuoteelle, mutta salapoliisi oli valpas ja jännittynyt.
"Sinä kaiketi tunnet talon?" kysyi hän. "Voiko täältä nähdä vanhuksen huoneisiin?"
Tohtori nousi ja meni ikkunan luo.
"Kas tuolla", sanoi hän, "näetkö viimeisiä ikkunoita kylkirakennuksen toisessa kerroksessa? Siinä ovat ne kolme huonetta."
Viimeisestä akkunasta loisti valo, mutta äkkiä se sammui.
"Vanhus meni levolle", sanoi Krag. Kääntyen lääkäriin päin jatkoi hän:
"On muuan asia, jonka sinun täytyy ennen nukkumaan menoasi toimittaa."
"Tulee tapahtumaan."
"Haet tuon koiran tänne." Krag osoitti ulos pimeyteen, jossa jotain tummaa näytti hiljakseen edestakaisin liikkuvan.
"Minkätähden?"
"Se on välttämätöntä."
Tohtori meni.
Muutaman minuutin kuluttua kuului pihalta heikkoa murinaa. Sen jälkeen oli kaikki hiljaista. Tunnin perästä palasi tohtori iloisesti tepasteleva koira mukanaan.
Krag odotti vielä puoli tuntia. Valot talon monissa ikkunoissa olivat sammuneet.
Salapoliisi pisti revolverin taskuunsa ja hiipi vuorostaan pimeyteen. Hän laskeutui alas monimutkaisia portaita, nosti oven saranoilta taitavasti kuin murtovaras ja tuli pihalle. Hän veti täysin siemauksin raikasta yöilmaa keuhkoihinsa. Korvia kirvelevä pakkanen paukkui vanhan talon nurkissa.
Krag siunasi pimeyttä ja hiipi seinän vierustaa pitkin, kunnes hän tuli kolmannen huoneen kohdalle. Salapoliisi sai selville, että ensimäinen kerros kylkirakennuksessa oli melkein varastohuoneena täynnä laatikoita ja tavarapakkoja. Yläpuolella olivat vanhuksen huoneet. Krag kuunteli muutaman minuutin ajan, mutta mitään epäilyttävää ei kuulunut.
Katolta johtava vesiränni oli asetettu rakennuksen nurkkaan. Krag koetti kiivetä sitä myöten ylös, mutta se ei onnistunut, ja hän luisui takaisin maahan. Hän yritti uudestaan ja onnistui kohoamaan toisen kerroksen kohdalle. Silloin kuuli hän kaukaista huutoa, joka kuulosti erikoisen oudolta. Salapoliisi tarttui lujemmin kiinni vesiränniin ja kuunteli edelleen. Huuto kuului toisen kerran. Krag odotti edelleen tarkkaavaisena. Taas kuului jostain kauempaa huuto ja nyt voi hän erottaa sanat: "Näetkö?… Piru!"
Krag laskeutui nopeasti alas; nahka irtautui sormista. Hän kiirehti sille ovelle, jonka hän tullessaan oli nostanut saranoilta pois ja asetti sen mahdollisemman hiljaa paikoilleen.
Samassa, kun hän aikoi nousta huoneeseensa vieviä rappusia, huomasi hän liikettä ulkorappusilla.
Asbjörn Krag peräytyi seinän viereen ja seisoi liikkumattomana paikallaan. Sysimusta pimeys ympäröi hänet. Hän tunsi ihmisen olevan läheisyydessään. Kului pari minuuttia.
Silloin kuuli salapoliisi aivan läheltä tukahutetun pilkkanaurun. Hän säpsähti.
"Mitä tekee tohtori näin myöhään ulkona?" kuului kasvattipojan pilkallinen ääni.
"Sen te kyllä arvaatte."
Bengt tuli ovelle. Krag huomasi, että hän oli puettu metsästyspukuun. Selässään oli hänellä nahkaremmillä varustettu reppu ja kädessään piteli hän kivääriä.
"Metsästämässäkö näin yösydännä?" kysyi Krag.
Bengt, joka seisoi ovella katsellen pilkallisesti Kragia, ei vastannut.
"Kysyin teiltä", sanoi hän, "mitä tohtori tekee näin myöhään ulkona.Puistopaviljonki yksistään ei voine huvittaa teitä?"
"Sen se kuitenkin tekee", vastasi Krag, "aioin juuri lähteä levolle, mutta tulin ajatelleeksi, että paviljongin perustuksissa voisi olla jokin piilopaikka, jota ei purettaessa oltu huomattu."
"Mutta oliko välttämätöntä ottaa ovi paikoiltaan päästäksenne ulos?"
"Minulla ei ollut avainta ja oven irroittaminen oli varsin helppoa."
"Herra tohtori, te käyttäydytte kuin murtovaras."
"Tai niinkuin salapoliisi", vastasi Krag nauraen.
Bengt pureskeli huuliaan ja tarttui kivääriin pidellen sitä merkitsevästi käsissään.
"Kun yösydännä näkee miehen tuolla tavoin kulkevan ovien läpi, voi sitä luulla rikokselliseksi. Olin vähällä ampua teidät, herra tohtori."
"Olen ennenkin seisonut pyssynpiipun edessä."
"Mutta se voi käydä hengenvaaralliseksi, ja sen vuoksi pyydän teidän olemaan varuillanne."
"No niin, ensikerralla en varmaankaan välty kuuliltanne."
"Ette, ellette ota seurataksenne hyvää neuvoa. Mutta tahtoisitteko olla niin ystävällinen, että laskette koirani vapaaksi? Hyvää yötä."
Bengt heilautti pyssyn olalleen ja lähti metsää kohden.
Asbjörn Krag lähti huoneeseensa.
Tohtori oli odottanut jännittyneenä.
"Kuulin ääniä, kenen kanssa keskustelit?"
"Bengtin", vastasi Krag.
"Menikö hän ulos?"
Krag nyökkäsi.
"Minne?"
Salapoliisi viittasi kauempana häämöttävää metsää kohden.
"Oletko huomannut jotain?"
"Olen."
"Merkillistäkö?"
"Niin."
"Tein siis oikein pyytäessäni sinut tänne?"
"Olen siitä kiitollinen sinulle."
"Tässä kaikessa piilee siis jotain vakavampaa kuin vanhuksen mielikuvitus?"
"Ihan varmasti."
Krag oli aivan tyyni. Kukaan ei olisi voinuti huomata, että hän juuri oli palannut jännittävältä yölliseltä seikkailulta. Hän seisoi kädet selän takana lämmitellen kamiinin edessä.
"Suunniteltiin ilkeää rikosta", sanoi hän, "ja Jumala tietää, eikö se jo ole tapahtunut."
Tohtori nousi ja tirkisteli pelokkain silmin salapoliisia.
"Ja kuka on rikollinen?"
"Sitä en vielä tiedä, mutta huomispäivän kuluessa otan siitä selvän. Nyt ei meillä ole muuta tekemistä kuin mennä levolle. Pyydän, laske koira ulos ja hoida näitä käsiä vähän." Salapoliisi ojensi hymyillen molemmat kätensä. Sormet olivat veriset.
* * * * *
Kun tohtori seuraavana aamuna kymmenen tienoissa heräsi, palasi Asbjörn Krag juuri varhaiselta aamukävelyltään. Hän pilaili, nauroi ja oli säteilevän iloinen.
"Mikä ihana talvi-ilma ja viehättävä maaseutu!" huudahti hän
Tohtori hypähti ylös vuoteesta.
"Sinä olet hyvällä tuulella tänään", sanoi hän, "asiasi ovat kai hyvässä järjestyksessä?"
"Erinomaisessa. Vanhus voi hyvin, ainakin paljon paremmin kuin eilen. Nyt on sinulla hyvä tilaisuus tutkia, mitkä pelottavat tapaukset vaikuttavat hermostoon. Hyvätuulisuuteeni on syynä se, että olen saanut selville kolmen huoneen salaisuuden."
"Onko se mahdollista? Milloin se tapahtui?"
"Yöllä, sinun nukkuessasi."
"Sitten on yöllä tapahtunut jotain merkillistä?"
"Ei ollenkaan. Minä vietin yöni nojatuolissa tupakoiden ja miettien asiaa. Ja vihdoin oli minulla kaikki selvillä."
"Ja mikä on arvoituksen selitys?"
"Jätetään se tuonnemmaksi, täytyy kiusata sinua vähäisen, mutta aikanaan saat tietää kaikki."
"Siis rikos?"
"On suunniteltu, mutta sillä ei ole mitään yhteyttä kolmen huoneen kanssa, joten uudet pulmat vaativat ratkaisua. Sitä ennen menkäämme nauttimaan vähän aamiaista."
Salapoliisi ja tohtori tapasivat alakerrassa Åkerholmin kasvattipoikineen. Keskustelun aikana tuhlaili Krag ehtymätöntä huumorivarastoaan ja vanhus nautti siitä. Myöskin Bengtin täytyi vasten tahtoaankin yhtyä nauruun.
Päivä kului rauhallisesti. Iltapäivällä tuotiin Kragille laatikko, jonka hän sanoi sisältävän kirjoja.
"Olen niin innostunut opinnoihin", sanoi hän, "että minulla pitää olla kirjat matkoillakin mukana." Laatikon antoi hän heti kulettaa huoneeseensa.
Tohtori kummasteli. Hän tiesi, ettei Asbjörn Krag lukenut muita kuin muutamia rikosalaa koskevia kirjoja. Hän ymmärsi, että salapoliisilla oli jokin juoni tekeillä, ja salapoliisin lähdettyä huoneeseensa lähti tohtorikin sinne.
Krag oli jo avannut laatikkonsa.
"Sulje ovi!" huudahti hän tohtorille.
"Mitä kummaa sinä puuhailet?" kysyi tohtori uteliaana.
"Järjestelen vähän kirjojani."
Tohtori tuli lähemmäksi ja huomasi, ettei laatikossa ollut muuta kuin — lasipalasia, joita Krag asetteli järjestykseen.
"Katsohan näitä!" sanoi Krag innostuneena, "tässä ovat sirpaleet siitä peilistä, jonka Åkerholm murskasi."
"Mistä kummasta sinä ne olet saanut?"
"Etsin niitä tänä aamuna kartanolta, ja löydettyäni ne toimitin erään kuljeksivan romukauppiaat ostamaan sirpaleet tallipojalta. Minä ostin ne sitten romukauppiaalta. Itse en voinut ostaa niitä tallipojalta, etten olisi herättänyt huomiota." Salapoliisi jäi mietteisiinsä. "Tämä ei vielä riitä. Peili täytyy saada kokonaan kootuksi."
Hän katseli pellinpalasia pudistaen päätään.
"Ihmeellinen peili, ihmeellinen peili", puheli hän itsekseen.
Iltakahvia juotaessa antoi Krag tohtorin ja Åkerholmin jutella keskenään ja siirtyi etemmäksi puhelemaan Bengtin kanssa.
Asbjörn Krag halusi tietää muutamia Åkerholmin morsianta koskevia seikkoja, ja Bengt kertoi samaan suuntaan kuin tohtorikin.
"Niin ollen hän on nuori ja kaunis?"
"Niin on."
Krag katseli Bengtiä läpitunkevasti ja kysyi leikillisesti:
"Eikö olisi sopivampaa että te naisitte hänet?"
Bengt aikoi lopettaa keskustelun poistumalla, mutta salapoliisi pysäytti hänet.
"Minun mielestäni", jatkoi hän, "on kasvatusisänne suoraan sanoen liian vanha naimisiin mennäkseen."
"Samaa mieltä minäkin olen", vastasi Bengt.
"Ihmettelempä, ettette ole vastustanut vanhuksen naimapuuhia."
Bengt viivytti vähän aikaa vastausta. Sitten sanoi hän:
"Luonnollisesti olen vastustanutkin. Mutta se on minun puoleltani ollut jokseenkin gentlemannimaista ja hienotunteista lastua."
"Taloudelliselta kannalta katsottuna", jatkoi Krag, "tulisi teille olemaan etua siitä, jos tämä naimakauppa ei tulisi päätetyksi. Perintö —"
Bengt ei voinut enää hillitä suuttumustaan. "Millainen aasi!" huudahti hän.
Samassa nauroi tohtori Åkerholmin kertomukselle. Åkerholm kertoi paraillaan, miten hän kerran prääriolla ollessaan keikkui Villin hevosen selässä ajaen indiaanien kanssa puhvelilaumaa takaa.
"Ja minä en valehtele", vakuutti hän innokkaasti, "minä tähtäsin noin 200 askeleen päästä elukan vasempaan silmään ja kuula sattui ihan silmäterään."
Asbjörn Krag tuli lähemmäksi ja kysyi:
"Anteeksi, ammuitteko revolverilla?"
Vanhus heittäytyi nauraa kohottaen tuolin selkänojaa vasten.
"Ei, mutta kuulkaahan, mikä pyhä yksinkertaisuus! Metsästyskiväärillä minä ammuin."
Åkerholm käytti häikäilemätöntä sanatapaa varsinkin, jos hän oli innostunut, mutta Krag ei siitä välittänyt vähääkään. Hän hymyili vaan välinpitämättömästi:
"Vai kiväärillä."
Vanhus riemastui yhä enemmän.
"Kuulkaahan tohtori!" sanoi hän, "te ette kaiketi ole unissannekaan haistanut ruudin savua?"
"Pistoolilla ampuminen on minun mieliurheiluani", vastasi Krag, "ja minä kykenen hyvin käyttämään sitä asetta."
"Sitäpä minä haluaisin nähdä."
"Olen käytettävänänne; pyydän odottamaan hetkisen", sanoi hän lähtien huoneesta.
Vähän ajan perästä palasi hän pieni lipas mukanaan. Hän avasi sen ja otti esille kaksi kultakoristeista, sirorakenteista revolveria.
Vanhus tarkasteli huolellisesti aseet. Hänen arvostelunsa mukaan ne olivat huonoa työtä ja sopivia pikkupoikien leikkikaluiksi.
"Antakaapas nyt meille merkki taituruudestanne!" sanoi hän ojentaen toisen revolverin salapoliisille ja pitäen itse toisen.
Krag kiinnitti pienen paperipalasen verannan ovipielessä olevaan paksuun tammilankkuun.
Tämän jälkeen siirtyi hän etemmäksi, tähtäsi silmänräpäyksen ajan ja laukaisi. Kuula sattui paperipalaseen. "Pyydän äskeisiä sanojani anteeksi!" huudahti Åkerholm, "ja nyt koetan minä vuorostani."
Åkerholm sai entisen terveen värinsä poskilleen, ja hänen silmänsä loistivat. Hän nuuski mielihyvissään ruudinsavua. Sitten hän astui samalle paikalle, jossa Asbjörn Krag oli seisonut ja ampui. Hänenkin kuulansa sattui paperipalaseen.
"Tuollainen laukaus on kumarruksen arvoinen", sanoi Krag.
Vanhus kumarsi takaisin.
"Pelikortti!" huudahti vanhus. "Pelikortti tänne!"
Hän otti patakolmosen ja kiinnitti sen tammilankkuun. Hän laukaisi, mutta kuula hipaisi vain pienen palasen kortin reunasta.
Tämän jälkeen ampui Krag kolme nopeasti toisiaan seuraavaa laukausta. Tohtori tarkasti kortin ja ilmoitti, että Krag oli lävistänyt kortin kolme silmää. Bengt katseli ihmeissään Kragia, mutta vanhus heitti ylenkatseellisesti revolverinsa lattialle.
"Uudenaikaisia rojukapineita!" huudahti hän. "Odottakaahan, niin saatte nähdä, mihin minun pistoolini kelpaavat."
Tohtori katseli kysyvästi Kragia. Hän ymmärsi, että Krag oli järjestänyt ampumakohtauksen. Minne tähtäsi hän? Tohtori aavisti, että pian tulee jotain tapahtumaan.
Herrat odottivat uteliaina vanhuksen paluuta. Bengt katseli patakolmosta, jonka silmät Asbjörn Krag oli revolverin kuulilla lävistänyt. Sillä välin siirsi Krag muitten huomaamatta tuolinsa sille kohdalle, joka oli ollut herrojen tähtäyspaikkana.
Vihdoin palasi vanhus innostuneena.
"Tätä, hyvät herrat, tätä kannattaa sanoa ampuma-aseeksi!" huudahti hän näyttäen samalla kaksipiippuista vanhanaikaista pistooliaan. Hän tähtäili leikillään herroja ja Asbjörn Krag, joka istui lähimpänä, sai pistoolin piipun melkein vasten kasvojaan.
"Se on ladattu", huusi vanhus nauraen. "Varokaa! Jos tahdotte säilyttää kulmakarvanne, niin pysykää paikoillanne. Tämä on kokonaan toisenlainen ase kuin tohtorin 'kellonperäin koristus'."
Åkerholm potkaisi halveksivasti Kragin revolveria, joka oli jäänyt lattialle. Sitten kiinnitti hän ovenpieleen uuden kortin. Se oli hertta ässä. Hän asettui tähtäysasentoon ja ampui. Kuula sattui kortin silmään.
Huone oli tällä välin tullut savua täyteen. Mutta vanhus näytti erittäin hyvin viihtyvän kirpeässä ruudin hajussa. Hän asteli ylpeänä Asbjörn Kragin luo odottaen tunnustusta ampumataidostaan.
Mutta Krag istui aivan tyynenä ja välinpitämättömänä. Hän pyysi nähdä tarkemmin pistoolia. Vanhus ojensi sen hänelle.
Salapoliisi punnitsi sitä vaieten kädessään ja luki pistoolin perässä olevat kirjoitukset. Tämän jälkeen sanoi hän:
"Tämä on siis pistooli."
Vanhus oli kuin pistoksen saanut. Katsellen vihaisin silmin Kragia änkytti hän:
"Mitä… mitä tarkoitatte?"
Krag näytti entistäänkin välinpitämättömämmältä.
"En mitään erityistä", vastasi hän "Tämä on tarkka pistooli, tahdoin vain sanoa."
Vanha Åkerholm katseli läpitunkevasti Kragia. Omituinen, hämmästynyt ilme ryppyisillä kasvoillaan istuutui hän suureen nojatuoliinsa.
Pari palvelijaa avasi ovet ja akkunat ja lehyttelivät savun ulos huoneesta. Talon muut palvelijat olivat laukaukset kuultuaan hyökänneet säikähtyneinä huoneeseen. Asbjörn Krag huomasi heidän katseistaan, että he olivat luulleet tapahtuneen jonkin kamalan onnettomuuden. Bengt viittasi palvelijat poistumaan, mutta jo eteisessä alkoi kuulua supatusta laukauksista ja hullusta isännästä.
"Sekä tohtori että Bengt olivat kovin säikähtyneitä", sanoi kokki, joka ensimmäisenä oli saapunut paikalle, "mutta huomasitteko sitä vierasta herraa? Hän ei varmaankaan ole mikään äskeisen teeren poika, istui vain rauhallisena sikaariaan poltellen, vaikka kuulat olivat vinkuneet korvien ohi."
"Ja hän naureskeli vain meidän saapuessamme paikalle", lisäsi toinen.
"Mutta kenen luulette ampuneen?"
"Vanhuksen tietysti."
Palvelijat jatkoivat keskustelua keittiössä, ja kaikki olivat yksimielisiä siitä, että elämä talossa oli joutunut pois oikealta tolaltaan.
Herrojen huoneessa tuntui vieläkin ruudin haju. Sen vuoksi ehdotti Asbjörn Krag siirtymistä toiseen huoneeseen, mutta Bengt vastusti innokkaasti tätä, ja salapoliisista tuntui se hyvin kummalliselta.
"Miksi emme yhtä hyvin voi olla täällä?" kysyi Bengt epäkohteliaasti. "Sitäpaitsi ruudinsavu on isälle mieluista. Hän ei ole niin äärimmäisen hienostunut kuin kaupunkilaiset."
Krag hymyili heikosti. Mutta vanhus oli samaa mieltä kasvattipoikansa kanssa.
"Istukaamme vain täällä", sanoi Åkerholm. "Minusta täällä on yhtä hyvä kuin muuallakin."
Ja herrat jäivät paikoilleen.
Krag istuutui mukavasti nojatuoliin, sytytti sikaarin ja pian kiertelivät paksut savupilvet huoneessa. Tohtori katseli häntä tarkkaavaisesti. Salapoliisin silmät olivat puoliksi suljettuina aivan kuin hän olisi ollut uneen vaipumaisillaan. Tohtori huomasi kuitenkin, että Krag tarkasteli salaisesti ja terävästi huoneessaolijoita ja että hän hyvin kuuli kaikki.
Bengt keskusteli tohtorin ja Åkerholmin kanssa laivoista ja rahtimaksuista; hän valitteli kovin Englannin alhaisia hiilenkuletusmaksuja. Asbjörn Krag sanoi silloin tällöin jonkun sanan keskustelun jatkoksi. Tohtorilla oli ikävä.
Kävellessään huoneessa edestakaisin pysähtyi Bengt aivan Kragin eteen.
"Oletteko väsynyt?" kysyi hän. "Eikö olisi parasta mennä nukkumaan?"
"Ei, kiitos", vastasi Krag, "se on vain ohimenevää väsymystä."
"Joka johtuu siitä, ettette käytä öitä nukkumiseen."
"Mahdollisesti."
Tohtori käsitti, että Kragin väsymys oli teeskentelyä, mutta sen tarkoitusta hän ei voinut ymmärtää. Mitä tarkoitti revolverikohtaus? Miksi oli vanhus hämmästynyt ja tullut ihmettelevän näköiseksi kuultuaan Kragin välinpitämättömän huomautuksen? Ja miksi ei Bengt tahtonut lähteä ruudinsavuisesta huoneesta? Tohtori mietti näitä kysymyksiä, mutta ei löytänyt vastauksia niihin.
Vaiettuaan kymmenisen minuutin ajan kysyi Asbjörn Krag äkkiä:
"Kuulkaapas, herra Åkerholm, oletteko varma siitä, että eilen illalla tapaamanne mies seisoi paviljongissa ja tähtäsi teitä?"
Vanhuksesta näki selvästi, että kysymys oli hänelle odottamaton ja että hänellä oli kiusallista vastata siihen.
"Aivan varma", vastasi hän.
Krag tuprutteli vähän aikaa sikaariaan ja kysyi taas: "Miten hän oli puettu?"
Vanhus vaikeni. Viimein sanoi hän hämmästyneenä:
"Siitä minä en saanut selvää. Ja luvallanne sanoen, keskustelu tästä asiasta on minulle vastenmielistä. Sitäpaitsi se ei ole tarpeellistakaan."
"Anteeksi, tiedänkin jo riittävästi."
Åkerholm siirtyi kirjoituspöydän luo. Äkkiä huudahti hän hämmästyneenä ja peitti käsillään kasvonsa, mutta koettaen salata liikkeensä hän nosti nopeasti päänsä pystyyn. Tohtori aikoi rientää vanhuksen luo, mutta Kragin silmäys pysäytti hänet. Bengt oli vähän aikaisemmin mennyt viereiseen huoneeseen. Vanhus puristi kouristuksen tapaisesti paperipalasta kädessään ja selaili hätäisesti jotain pöydällä olevaa kirjaa. Tohtori ei voinut nähdä vanhuksen kasvoja, mutta hänen vapisevat kätensä ilmaisivat ankaraa mielenliikutusta.
Puoliksi suljetuin silmin seurasi Asbjörn Krag vanhuksen jokaista liikettä. Viimein näytti hän löytävän etsimänsä kohdan, luki siitä ahmien muutaman rivin ja sulki sen jälkeen äkkiä kirjan viskaten sen pöydälle ja lähtien huoneesta. Tohtori lähti käsivarresta tukien, saattamaan vanhusta. Sitä ennen ehti hän kuitenkin huomata, että Krag sieppasi vanhuksen kirjan pöydältä ja pisti sen näppärästi kuin taskuvaras taskuunsa.
Kun tohtori vähän ajan kuluttua palasi takaisin, tapasi hän Bengtin jaAsbjörn Kragin tyyneesti keskustelemassa.
"No, seurasitteko häntä perille saakka?" kysyt Krag.
"En", vastasi tohtori, "hän paukautti oven kiinni aivan nenäni edessä."
Salapoliisi nauroi.
"Isäänne alkoi väsyttää", sanoi hän Bengtiin päin kääntyen. "Teillä on kai aikomus lähteä jonnekin, koska olette pukeutunut turkkiin?"
"Olen lähdössä klubiin."
Krag haukotteli.
"Toivoisin pääseväni mukaanne."
"Se käy kyllä päinsä. Kyytimies odottelee portilla. Entä tohtoriRasch?"
"Ei tule mukaan", vastasi salapoliisi reippaasti. "Hän tahtoo mieluummin jäädä tänne."
"Minulla ei ollut aikomusta lähteä", lisäsi tohtori hämillään.
Bengtin ja salapoliisin lähdettyä tohtori rauhoittui kokonaan. Hän ymmärsi, että Krag oli täysin selvillä asiasta.
* * * * *
Pikkukaupungin klubihuoneustoon oli kerääntynyt sangen kirjavaa väkeä. Krag ja Bengt saapuivat siksi myöhään, että seuraukset väkijuomien nauttimisesta olivat jo helposti havaittavissa. Bengt sai iloisen vastaanoton ja hän hymyili juhlallisesti.
Pian häipyi Krag kaupunkilaisten joukkoon. Täällä kohtasi hän lihavan varapormestarin, parantumattoman juopon, jolla oli punakat pöhöttyneet kasvot ja jonka lääkäri oli ennustanut saavan halvauskohtauksen milloin tahansa. Myöskin oli siellä kaupungin poliisimestari, jonka käypänä nimenä oli "Poliisi", hiljainen herran tuherrus, kalpeana päihtymyksestä. Hän istui huolettomana ja vakavana tuolillaan kallistellen ahkerasti lasiaan ja vastaten kaikkeen, mitä hänelle puhuttiin: "Epäilemättä, epäilemättä…" Muuan eteenpäinpyrkivä asianajaja viittoili rajusti pitäessään pitkiä puheita, joita ainoastaan lähinnä istuva herrasmies toisinaan kuunteli. Krag huomasi joutuneensa politiikkaa harrastavien herrasmiesten seuraan. Vieressään kuuli hän kuiskattavan: "Meidän täytyy vastustaa…" Tämä oli olevinaan jonkinlainen oppositsionikiubi, jonka jäsenet olivat päättäneet sinä iltana tutustua lähemmin toisiinsa.
Silloin tällöin läheni Bengt jotakin vierasta, kilisti sekä puheli imarrellen hänen kanssaan ja poistui jälleen.
"Kerrassaan mainio mies", sanoi kovaääninen asianajaja. "Tarmokkuutensa kautta kohoaa hän vielä huomattavaan asemaan."
"Epäilemättä, epäilemättä", vahvisti "Poliisi."
Halvauskohtausta odotteleva nousi ja ilmoitti olevansa samaa mieltä.
Bengt oli yleisenä puheenaiheena. Krag kuuli klubin puheenjohtajan sanovan:
"Varmasti on hänen ja hänen kasvatusisänsä välillä erimielisyyttä. Hän ei pidä siitä, että vanhus aikoo mennä 'Silkkihelmen' kanssa naimisiin. Ja se onkin luonnollista."
"Epäilemättä", myönsi "Poliisi" ja tarttui lasiinsa.
Seurue kurottautui kuiskailemaan pöydän yli, mutta kuiskailu oli siksi kovaäänistä, että Asbjörn Krag voi hyvin kuulla sanat: "Voisihan Bengt itse…"
Samassa lähestyi Bengt hymyillen ja asianajaja ryhtyi heti pitämään puhetta korostaen huomattavasti sanat: "Kaupungin toivo, puolueen tukipylväs." Bengt kiitteli: "Me gentlemannit…" Enempää ei Krag kuullut; hän siirtyi toisen pöydän ääreen.
Mutta kaikkialla politikoitiin ja ryypättiin, sillä vaaliaika oli aivan lähellä. Täytyi varustautua.
Nuoret, enimmäkseen nuoria luutnantteja, tukkukauppiaita ja joku vasta nimitetty konsuli, huvittelivat viereisessä huoneessa. Soitettiin pianiinoa.
Äkkiä puhkesi nuorten joukossa hillitön naurunremakka ja pari herraa juoksi toiseen huoneeseen kertomaan siellä tapahtuman.
Kapteeni, vanha Evensén oli juovuspäissään pudottanut olutpullon pianiinon sisään. Keinuen tanssin tahdissa oli hän olutpullolla lyönyt tahtia, mutta pullo oli kirvonnut hänen kädestään ja lentänyt avatun pianiinon sisään. Pudotessaan oli se katkaissut pari pianiinon kieltä ja vajonnut niin syvälle, ettei sitä saatu pois.
Asianajaja nousi pitämään puhetta isänmaalle. Monet tulivat liikutetuiksi ja puheen loputtua päätettiin laulaa isänmaallinen laulu. Pianisti rupesi soittamaan, mutta samalla alkoi olut tippua pianiinon koskettamien välistä ja olutpullo vaimensi kokonaan diskanttiäänet. "Poliisi", asianajaja ja pormestari muodostivat kuoron, joka kuitenkin laulun kestäessä sulautui yksiääniseksi.
Samassa avautui ovi äkkiä, muuan nuori tukkukauppias syöksyi sisään ja pyysi hiljaisuutta. Juhlijat katselivat hänen kalpeita, liikutettuja kasvojaan. Krag ymmärsi, että jotain on tapahtunut ja hänet valtasi kauhea aavistus.
"Hyvät herrat", sanoi tulija, "on tapahtunut surullinen onnettomuus. Muutama minuutti sitten ilmoitettiin Kvambergista puhelimella, että vanha Åkerholm on kuollut. Hänen ruumiinsa on löydetty puistosta."
Lasi putosi Bengtin kädestä ja murskaantui. Kalpeana kallistui hän ovipieltä vasten.