Punapartainen tuijotti tohtoriin, joka kääntyi kauhistuneena oveen päin.
"Pysykää paikoillanne!" komensi mies.
Samassa huomasi tohtori revolverin välkähtävän hänen kädessään, ja hän jäi paikalleen. Tohtori oli suunniltaan kauhistuksesta. Mitä tahtoi tämä mies? Oliko hänellä aikomus murhata hänet, vai ajoiko hän Asbjörn Kragia takaa?
Tohtori koetti tekeytyä pelottomaksi ja kysyi mahdollisimman ankarana:
"Mitä teillä on täällä tekemistä?"
Mies ei vastannut, sen sijaan piteli hän pahanenteisesti revolveria kädessään. Hänen silmänsä säihkyivät.
"Tässä talossa on poliisi", jatkoi tohtori, "ja ellette heti paikalla poistu, kutsun hänet."
Mies hymyili.
Äkkiä tähtäsi hän revolverillaan tohtoria ja sanoi jylisevällä äänellä:
"Kääntykää heti kamiiniin päin, tai muuten olette kuoleman oma!"
Tohtori epäröi, mutta kääntyi kuitenkin. Seisottuaan vähän aikaa kamiiniin päin kuuli hän miehen nauravan selkänsä takana. Hän oli kuullut tuon saman äänen ennenkin. Äkkiä käänsi hän päänsä ja huomasi Asbjörn Kragin istuvan nauraen tuolilla. Pöydällä hänen edessään oli punainen tekotukka ja saman värinen parta.
Kesti hetken aikaa, ennen kuin tohtori selvisi hämmästyksestään.
"Sinä säikäytit minut puolikuoliaaksi", sanoi hän. "Pilasi oli kenties liian karkeaa."
"Sinähän tiesit", vastasi salapoliisi, "että minä tulen täsmälleen kello 11. Tiesit myöskin, että minun on pysyminen tuntemattomana, ja minun täytyi estää sinut herättämästä talon väkeä."
"Jumalan kiitos, että se olitkin sinä. Luulin sinua aivan toiseksi."
"Keneksi?"
"Åkerholmin murhaajaksi."
"Se ei ollut niinkään hullusti arvattu. Äsken olin minä tosiaankin hänen näköisensä."
"Sinä olet siis nähnyt hänet?"
"En, mutta rouva Hjelm on. Hän tuntee murhaajan."
"Rouva Hjelm on niin muodoin osallinen murhaan?"
"Ei ollenkaan, hän on aivan viaton siihen, mutta tuntee kuitenkin murhaajan."
"Oleskeleeko murhaaja vielä näillä seuduilla?"
"Oleskelee, ja luultavasti pitää silmällä meitä. Onko tällä välin tapahtunut mitään erikoisempaa?"
"Ei, Bengtkin on sinun lähtösi jälkeen pysynyt koko ajan huoneessaan."
"Ja nuori poliisipäällikkö?"
"On hauska poika. Hän on pyrkinyt keskusteluun minun kanssani, ja näyttää siltä, kuin hän luulisi minulla olevan jotain sanottavaa hänelle."
Krag nyökkäsi.
"Mitä sanoit sinä hänelle?"
"En mitään, mutta sen sijaan kertoi hän minulle Bengtin puhelimitse tiedustelleen jotain Kvambergistä eteenpäin olevilta väliasemilta."
"Mitä vastasit siihen?"
"En vastannut siihenkään mitään, sillä minä en ymmärtänyt hänen tarkoitustaan."
"Hän on näppärä poika, mutta — kuulehan!" Hiljaiset, sipsuttavat askeleet kuuluivat käytävästä.
Tohtori aikoi ottaa revolverin, mutta Krag esti hänet.
"Se on juuri hän", virkkoi salapoliisi.
Ovelle naputettiin.
"Sisään", sanoi Krag.
Tulija oli nuori, siviilipukuun puettu poliisipäällikkö. Hänellä oli salalyhty kädessään.
"Erinomaista!" huudahti Krag. "Tohtori, sammuta lamppu, muuten meidät voidaan helposti huomata." Tohtori teki niin. Huoneessa ei ollut nyt muuta valaistusta kuin kapea valojuova, joka tuli lattialla olevasta salalyhdystä.
"Sain kirjeenne", kuiskasi poliisipäällikkö, "ja toivoakseni ehdin ajoissa."
"Juuri parhaaseen aikaan."
"Joko toiminnan aika on käsissä?"
"Ei vielä."
"Hämmästyin nähdessäni teidät täällä", sanoi poliisipäällikkö."Ymmärsin heti, että jotain on tekeillä, ja sitten selvisi minulleKristianian oikeusosaston salaperäinen määräys."
"Niin, minua ei haluttanut työskennellä yhdessä paikkakunnan juopon poliisimestarin kanssa", vastasi Krag.
"Miten täällä muuten on asiat? Åkerholm on kai murhattu?"
"Niin on, ampumalla."
"Bengtikö?"
"Ei, hän on ainoastaan osallinen murhaan."
"Sitten ei häntä saa laskea pakenemaan. Muuten hän näkyy järjestelleen papereitaan kaiken päivää."
Poliisipäällikkö meni puutarhan puoleiselle ikkunalle, johon vainajan ja Bengtin huoneitten ikkunat hyvin näkyivät. Asbjörn Krag ja tohtori seurasivat häntä.
"Salalyhty sammuksiin!" komensi salapoliisi.
Huone tuli täysin pimeäksi.
Krag kiersi ikkunaverhon ylös.
Bengtin huoneesta loisti valo, ja hänen varjonsa kuvastui ikkunaverhoon. Hän istui pöydän ääressä liikutellen silloin tällöin kättään.
"Hän keskustelee jonkun kanssa", sanoi salapoliisi.
Bengt nousi seisomaan ja samalla ilmestyi ikkunaverhoon toinenkin varjo; suurikokoinen, metsästyspukuun puettu parrakas mies, jolla oli laukku selässä.
"Kuka tuo on?" kuiskasi poliisipäällikkö.
"Åkerholmin murhaaja", vastasi salapoliisi,
"Hänet voisi heti vangita. Palvelijoiden huoneessa on kaksi konstaapelia, jotka merkin saatuaan ovat valmiit kiirehtimään avuksi."
"Ei vielä."
Varjot Bengtin akkunassa näkyivät aivan lähekkäin.
"Nyt he jättävät hyvästi", kuiskasi tohtori.
Metsästyspukuinen mies lähti huoneesta, ja Bengt saattoi häntä ovelle asti. Vähän ajan kuluttua hiipi tumma olento puutarhaan.
"Pitäkää huoli siitä, että Bengt ei pääse poistumaan talosta", sanoiKrag poliisipäällikölle.
"Siitä saatte olla aivan varma. Hän…"
Krag oli jo ovella. Päästyään ulos huomasi hän metsästyspukuun puetun miehen katoavan pimeään puistoon.
Salapoliisi hiipi äänettömästi talon ohi. Oli tullut leuto ilma, joten lumi ei narissut kävellessä. Metsästyspukuinen saapui sille paikalle, josta Åkerholm oli löydetty kuolleena. Siinä hän pysähtyi ja katsoi ympärilleen. Mutta heti hän jatkoi matkaansa, sivuutti puretun paviljongin, kääntyi sitten vasempaan ja kulki erästä pientä puistokäytävää pitkin. Krag pysytteli hänen kintereillään.
Äkkiä pysähtyi mies vanhan luhistumaisillaan olevan huvimajan luo Salapoliisi vetäytyi kiireesti puun taakse. Mies avasi oven ja astui majaan.
Krag odotti viiden minuutin ajan, mutta mies ei tullut takaisin.
Hän jätti tähystyspaikkansa, kiersi rouva Hjelmin asunnolle ja koputti ovelle.
Rouva itse tuli avaamaan.
"Hän ei ole vielä käynyt täällä", kuiskasi hän.
"Tiedän jo sen, mutta hän voi saapua aivan heti. Kiiruhtakaa sulkemaan ovi! Nyt teidän täytyy pysyä aivan tyyneenä", sanoi salapoliisi. "Hän on varmaan sangen epäluuloinen."
"Koetan hillitä itseni. Kas, täällä on teille hyvä piilopaikka."
Rouva osoitti huoneen perällä olevaa lattiaan asti ulottuvaa oviverhoa.
"Onko teillä aseita?" kysyi rouva levottomana.
Krag näytti revolveriaan.
"Hän on taitava ampuma-aseitten käyttäjä."
Krag hymyili.
"Minä en anna hänelle tilaisuutta näyttää taitoaan", sanoi hän.
Rappusilta kuului askeleita.
Salapoliisi kiiruhti oviverhon taakse. Rouva meni avaamaan ovea.
"Sinäkö, Jim?" kuuli Krag rouvan sanovan, "en odottanut sinua näin aikaiseen. Sinunhan oli määrä saapua vasta kello kaksitoista."
Punapartainen mumisi joitain käsittämättömiä sanoja ja heitti metsästyslaukkunsa pöydälle.
"Tulin tänne saadakseni sinulta lopullisen vastauksen", sanoi hän."Lähdetkö mukaan vai et?"
"Milloin matkustat?"
"Niin pian kuin mahdollista. Minun tehtäväni on nyt lopussa."
"Mikä tehtävä?"
"Sitä sinun ei tarvitse tietää. No niin. Lähdetkö mukaani?"
"Ja jos minä vastaan kieltävästi?"
"Sitä sinä et uskalla tehdä."
"Mutta jos nyt tekisin sen?"
"Silloin minä panisin skandaalin toimeen. Herättäisin talonväen ja kertoisin vähän matkoistasi, esim. eräästä kauniista heinäkuun päivästä Monte Carlossa."
"Minä en lähde sittenkään."
Punapartainen tarttui rouvan käteen niin lujasti, että hän huudahti tuskasta.
Krag hyökkäsi esille, ja Jim hypähti syrjään.
"Kirottu urkkija!" huudahti Jim ja alkoi kopeloida taskujaan.
"Pois kädet taskusta! Te olette hiukan myöhästynyt."
"Mitä tämä merkitsee?"
"Sitä, että ellette pysy liikkumatta paikoillanne, ammun kuulan otsaanne."
"Ammutte?"
"Niin, yhtä kylmäverisesti kuin te ammuitte Åkerholmin."
Punapartainen kalpeni ja vaipui tuolille istumaan.
"Mitä te minusta tahdotte?" kysyi hän.
"Sen saatte pian tietää. — Rouva Hjelm. Pyydän, sulkekaa ovi. Minulla on hiukan keskusteltavaa tämän miehen kanssa."
Jim huomasi salapoliisin tarkoittavan täyttä totta ja pysyi sen tähden aivan liikkumattomana, mutta hirvittävä kostonhimo paloi hänen silmissään. Salapoliisin revolveri oli suunnattu hänen ohimoansa kohti.
"Tämän te vielä saatte maksaa", sähisi Jim. "Ilmoitan heti poliisille."
"Rouva Hjelm", sanoi salapoliisi, "ottakaa takkini oikeanpuoleisesta taskusta ruskea kirjekuori. Siinä on muuan paperi."
Rouva otti Kragin taskusta kirjekuoren.
"Antakaa se herra Charterille!"
"Kirous ja helvetti! Te ette olekaan lääkäri!" huudahti hän.
"En, vaan poliisimies, Jos teillä siis on vastustamaton halu kääntyä poliisin puoleen, niin — olkaa hyvä."
Jim heitti paperin pöydälle.
"Mitä aiotte pakottaa minut tekemään?"
"Tunnustamaan."
"Mitä minun pitäisi tunnustaa?"
"Että olette Åkerholmin murhaaja."
Jim nauroi pilkallisesti.
"Te olette hullu", sanoi hän, "se heittiö on itse ampunut itsensä."
"Te olette Åkerholmin murhaaja."
"No niin. Olettakaamme, että minä ammuin hänet ja että minä tein sen itsepuolustuksesta, sillä hän ampui ensin minua."
"Minkätähden?"
"Sitä minä en aio teille sanoa."
"Tiedättekö, Jim Charter, että Åkerholmilla oli syy pelätä teitä?"
"Sen minä tiedän varsin hyvin."
"Tiedättekö myös, mikä se syy oli?"
"Arvelen tietäväni, mutta parhaan selityksen saatte veljeltäni."
"Bengt on siis veljenne?"
"Niin. Se tieto on kaiketi teille yllätys."
"Eipä ihan."
"Mutta ettekö todellakaan huomaa toimivanne typerästi? Kuinka aiotte todistaa, että minä olen Åkerholmin murhaaja?"
"Te olette jo puoleksi tunnustanut sen."
Jim nauroi.
"Vai niin", sanoi hän. "Typeryytenne vuoksi halutti minua pitää pientä lystiä kustannuksellanne."
"Ja unohditte todistajan."
"Rouva Hjelm ei tule puhumaan mitään." Jim heitti häneen terävän silmäyksen ja lisäsi: "Hän ei uskalla."
"Sen lisäksi on minulla toinenkin todistus teitä vastaan", sanoi Krag, "Mutta sen minä esitän vasta sitten, kun teidät on tehty vaarattomaksi."
"Vaarattomaksi? Te olette todellakin yksinkertainen. Kuka minut tekee vaarattomaksi?"
"Minä."
"Nyt te olette jo naurettava. Luuletteko voivanne yksinänne vangita minut?"
"Sitä ei teidän tarvitse epäillä."
"Ainoastaan tuo pieni revolveri pahanen estää minua lähtemästä tieheni. Mutta jos te aiotte edelleenkin pidellä sitä kädessänne, niin täytyy teidän silloin toisella kädellänne sovitella minulle käsirautoja, ja se voi kenties tulla teille liian hankalaksi. Voisi sattua niin, että te jonkun ajan kuluttua heräisitte tainnuksista nenä litistyneenä, — minä olisin silloin jo kaukana — sillä minä olen vähintäin kolme kertaa voimakkaampi teitä."
"Älkäähän hätäilkö liikoja", vastasi Asbjörn Krag. "Ainoastaan pienen matkan päässä täältä, nimittäin Kvambergissä, on poliisipäällikkö kaksi konstaapelia mukanaan. Minun tarvitsisi vain pyytää rouva Hjelmin menemään ulos ja ampumaan toisella revolverillani, jolloin he olisivat heti täällä."
Jim rypisti otsaansa.
"Yrittäkää sitä keinoa, niin nähdään, onnistuuko se. — Lopultakin te sentään taidatte olla hiukan ovela."
"Kiitos. Mutta koska se menettelytapa herättäisi liian paljon huomiota, — lahjakkaalla veljellänne Bengtillä on hiukan epäilyksiä minun suhteeni — niin täytyy minun toimittaa vangitsemisenne paljon yksinkertaisemmalla tavalla."
Asbjörn Krag lähestyi Jimiä tähdäten häntä koko ajan revolverillaan.Jim puristi suuret luisevat kätensä nyrkkiin.
"Teillä näyttää olevan nyrkkeilijän kourat", sanoi Krag.
"Minä olen nyrkkeilijä, sen voivat voimakkaimmat häviölle joutuneet neekerinyrkkeilijät Amerikassa todistaa. Varokaa siis itseänne!"
Krag siirtyi kuitenkin lähemmäksi. Hän totesi itselleen, että tuollaisen nyrkin isku riittäisi kaatamaan härän. Hän muutti nopeasti revolverin vasempaan käteensä.
"Uskon, että olette pehmittäneet neekereitä, ja sen vuoksi uskaltaisin muutaman tuhannen dollarin vedon puolestanne. — Jättiläisen voimat!"
Jim tuli hämilleen.
"Jättiläisen voimat", jatkoi Krag, "laaja voimakas rinta, ennen kuulumaton kestävyys, mutta mikäli minä ymmärrän, nopeutta ja notkeutta puuttuu. Se johtuu siitä, ettette ole tutustuneet uudenaikaisiin nyrkkeilytemppuihin, joitten käyttäminen edellyttää anatomian tuntemista. Mitä sanotte tästä — —?"
Salaman nopeudella antoi Krag voimakkaan iskun Jimin alaleukaan. Jimin kasvot muuttuivat tuhkanharmaiksi. Suusta ja huulilta alkoi vuotaa veri ja hän putosi pyörtyneenä lattialle.
Rouvan hysteerisestä huudosta välittämättä otti Krag esille käsiraudat ja parin sekunnin kuluttua olivat ne Jimin ranteissa. Sitten otti hän taskustaan kloroformipullon, kaatoi sen sisällyksen nenäliinaansa ja antoi Jimin hengittää sitä.
"Nyt pysyy hän vaarattomana ainakin vähän aikaa", sanoi Krag.
Rouva katsoi häntä pelokkain silmin.
"Onko hän kuollut?" kysyi hän.
"Ei, hän nukkuu", vastasi Krag hymyillen. "Voitte olla aivan rauhallinen. Tunnin kuluttua toimitan hänet täältä pois, ja sen ajan elää hän kokonaan unien maailmassa." —
Krag lähti.
Saapuessaan Kvambergiin huomasi hän, että Bengtin huoneen akkunasta loisti vielä tuli. Poliisipäällikkö ja tohtori olivat odottaneet kärsimättöminä.
"Saavutitko hänet?" tiedusteli tohtori
"Jim Charter, Bengtin veli ja Åkerholmin murhaaja makaa rouva Hjelmin talossa vangittuna."
Krag kertoi lyhyesti kohtauksensa Jimin kanssa. Sen jälkeen antoi hän määräykset siitä, miten edelleen oli meneteltävä.
Hän ja poliisipäällikkö vangitsevat Bengtin. Tohtorin ja kahden konstaapelin piti sillä aikaa käydä tutkimassa sitä vanhaa huvimajaa, johon Krag oli nähnyt Jim Charterin katoavan.
Bengt istui kirjoittamassa kun Krag ja poliisipäällikkö menivät hänen huoneeseensa. Krag esitteli itsensä: "Salapoliisi Asbjörn Krag, Kristianiasta."
Bengt tiedusteli heidän myöhäisen tulonsa syytä, ja kun poliisipäällikkö ilmoitti vangitsevansa hänet osallisuudesta Åkerholmin murhaan, antautui hän ilman vastarintaa. Poliisipäällikkö asetti hänelle käsiraudat.
Herrat jäivät odottelemaan tohtorin ja konstaapelin paluuta.
"Tässä löytömme", huudahti tohtori ovella. Konstaapelit kantoivat suurta vaatenippua, jota Krag heti ryhtyi tarkastamaan. Siinä oli omituinen ryhmä mitä erilaatuisimpia vaatteita: vanhoja nahkahousuja, kullalla kirjailtuja vöitä, nahkaliivejä, korkeavartisia saappaita j.n.e.
"Jos olisin tiennyt", sanoi Asbjörn Krag, "että heidän varastonsa on ollut näin lähellä, olisi tämä murhenäytelmä saanut toisen muodon ja Åkerholm tullut pelastetuksi."
Ennenkuin Bengtiä lähdettiin viemään, oli Kragilla pari minuuttia kestävä keskustelu hänen kanssaan.
Sen jälkeen sanoi salapoliisi:
"Kaikki on järjestyksessä. Viekää hänet vankilaan ja ottakaa Jim Charter mennessänne mukaanne. Hänen kulettamisensa on helppo tehtävä, sillä hän ei herää ennenkuin vankilassa."
Katetut ajoneuvot lähtivät liikkeelle.
"Tahdot tietää 'kolmen huoneen salaisuuden'", sanoi Krag tohtorille. "Tapahtumain kulku ei siis ole sinulle sitä selvittänyt. Tavallinen ihminen on taipuvainen näkemään jokapäiväisimmätkin asiat yliluonnollisina. On kyllä totta, että 'kolmen huoneen salaisuus' on ollut yhtenä osana tässä murhenäytelmässä, mutta itse asiassa oli tämä 'salaisuus' aivan vähäpätöinen. Heti, kun olin saanut kuulla vanhuksen omituisesta tavasta sulkeutua huoneisiinsa, selvisi minulle syy hänen menettelyynsä."
"Mikä se syy oli?"
"Älähän hätäile! Tulen vielä siihenkin. Mutta eikö ollut mielestäsi merkillistä, että Åkerholm, jolle hänen kasvattipoikansa oli kovin vastenmielinen, kuitenkin piti häntä talossaan?"
"Sitä en ole tullut ajatelleeksi."
"Mutta se sinun olisi kuitenkin pitänyt tehdä. Åkerholm otti Bengtin kasvattipojakseen tämän ollessa noin 18 vuotias. Ei voi otaksua, että Bengt olisi silloin miellyttänyt häntä enemmän kuin nytkään. Mutta sittenkin hän teki sen. Bengtillä ei ollut vanhempia eikä hän myöskään ollut Åkerholmin sukulainen; sen vuoksi täytyy siinä olla joku muu syy. Kasvattipojaksi ottamisen oli täytynyt tapahtua joko velvollisuudentunnosta tai armeliaisuudesta. Se johtopäätös, että hän oli ottanut Bengtin luokseen velvollisuudentunnosta, tuntuu todenmukaisemmalta. Åkerholm oli rikas, ja ottamalla tämän nuoren miehen kasvatikseen tahtoi hän hyvittää jonkin sitä ennen tekemänsä vääryyden."
"Merkillistä", sanoi tohtori, "että sinun selittäessäsi asian tulee se aivan yksinkertaiseksi."
"Eilen illalla pääsin tästä täyteen varmuuteeni", jatkoi Krag. "Jos luemme Bengtin murhaajaksi, — olihan hän Jim Charterin liittolainen — niin olemme me olleet tekemisissä kolmen murhaajan kanssa."
"Kolmen murhaajan?"
"Niin: Bengtin, Jim Charterin ja Åkerholmin. Asia on nimittäin siten, että Åkerholm, oleskellessaan kullankaivajana Kaliforniassa, oli tullut pikaisuudessaan surmanneeksi Bengtin ja Jim Charterin isän, ja tätä tekoansa tahtoi vanhus sovittaa ottamalla Bengtin kasvattipojakseen. Veljekset eivät ole olleet tähän asti tietoisia vanhuksen rikoksesta. Vasta neljä kuukautta takaperin sai Bengt siitä vihiä. Ja silloin oli vanhus mennyttä miestä, sillä hän joutui tekemisiin kahden kurjan konnan kanssa.
"Saatuaan tietää vanhuksen salaisuuden lähetti Bengt heti kutsun veljelleen, joka silloin oleli eräässä pelipaikassa. Päästäkseen pikemmin käsiksi Åkerholmin omaisuuteen päättivät veljekset yhdessä riistää häneltä hengen. Heidän oli toimittava nopeasti, sillä avioliitto rouva Hjelmin kanssa oli jo päätetty asia. He keksivät pirullisen suunnitelman. — Kun Åkerholm sitten eräänä päivänä käveli puistossa, kohtasi hän aivan yhtäkkiä täydelleen Charter-vainajan näköisen olennon. Kaiketi muistat vielä, kuinka kalpea ja hämmästynyt hän oli kotiin palatessaan?"
"Kyllä muistan. Edelleen."
"Jim Charter on aivan isävainajansa näköinen", jatkoi salapoliisi "Samallainen tanakka vartalo, saman värinen parta. Sen vuoksi oli Jim kerskunut rouva Hjelmille, että hänen ulkomuotonsa on suuremman rahasumman arvoinen. Hänen tarkoituksensa oli päivänselvä. Hän pukeutui kullankaivajan pukuun…"
"Varastopaikassaan vanhassa huvimajassa", keskeytti tohtori.
"Niin. Ja nyt sai vanhus nähdä sarjan kauhistuttavia näkyjä. Salongin suuressa peilissä huomasi hän erään neliön muotoisen reiän taakse asetetun kuvan. Otaksuin heti, että kuva oli joko murhatun tai jonkun hänen näköisensä. Oli siis luonnollista, että hän heti murskasi peilin. Meidän saapuessamme tänne oli Åkerholm juuri nähnyt kullankaivajan menevän puistopaviljonkiin, josta Bengt oli avustanut hänet jälkien salaamisen vuoksi kantamalla ulos. Samana iltana sai vainaja salaisen viittauksen lukea erään kirjan 248 sivulta sanat: 'Näettekö… Piru!' Kun Åkerholm sitten yhdentoista aikaan lähti rouva Hjelmin luo, kohtasi hän lehtokujassa kullankaivajan, ja se, mitä sen jälkeen seurasi, on jo sinulle tunnettu."
"Niin", sanoi tohtori, "tähän asti on kaikki selvää, mutta 'kolmen huoneen salaisuus' on minulle vieläkin hämärä."
Salapoliisi hymyili
"Täytyy siis selvittää sekin", sanoi hän. "Bengt oli myöskin ihmetellyt vainajan kummallista tapaa sulkeutua kolmeen huoneeseensa, ja viimein päätti hän ottaa selvän siitä. Hän meni vanhuksen makuuhuoneen yläpuolelle olevaan tyhjään huoneeseen, jossa hän irroitti lattialankun ja voi siten raon kautta nähdä ja kuulla kaikki, mitä alakerrassa tapahtui. Niin sai hän selvän salaisuudesta. Sinä vaikenet. Et siis vieläkään käsitä? Ymmärtänet, että rikos, jonka Åkerholm oli Amerikassa tehnyt, pyöri lakkaamatta hänen mielessään. Nukkuessaankaan hän ei voinut vapautua siitä. Meille rikosasioihin perehtyneille on tunnettua, että moni rikollinen on ilmaissut itsensä nukkuessaan aivan samoin kuin Åkerholmkin teki. Ennen Kvambergiin tuloani tiesin minä, ettäÅkerholm puhui unissaan."
Tohtori kavahti seisaalleen.
"Minussa taitaa olla koko joukon aasin vikaa", sanoi hän leikillisesti.
Asbjörn Krag nauroi sydämellisesti.
"No niin", sanoi hän. "Kaikki pulmat ovat nyt selvityt. Tämä päivä olikin erikoisen jännittävä ja mielenkiintoinen. Se oli samalla kertomus rehellisestä miehestä, joka tahtoi sovittaa rikoksensa, mutta jonka kostajan käsi äkkiä ja odottamatta saavutti."
"Myöskin se oli kertomus näppärästä ja neuvokkaasta miehestä,Pohjoismaitten etevimmästä salapoliisista."
"Jätämme kiittelemiset", vastasi Krag vakavana. "Jos minut asetetaan tämän kertomuksen päähenkilöksi, silloin on se kertomus vähäpätöisestä miehestä, joka ei voinut pelastaa vanhusta murhaajan käsistä."
* * * * *
Kaksi vuorokautta myöhemmin Jim ja Bengt karkasivat vankilasta, ja ennen vuoden kuluttua tuomittiin Jim, joka oli ollut osallisena Amerikassa tapahtuneessa suuressa junaryöstössä, sähkötuolissa tapettavaksi.
Bengtistä Asbjörn Krag ei ollut kuullut sen jälkeen mitään. Mutta hänellä on vaistomainen tunne siitä, että hän vielä kohtaa hänet joko pimeässä käytävässä tai yksinäisellä tiellä.