Hiljaisuus.
— Sopii ottaa siitä, — sanoo viimein äiti osoittaen kahvivehkeitä. —Sinäkin Jussi.
Hiljainen kiitos kuuluu seinänviereltä. Juho ei hae istuinpaikkaa, noutaa kuitenkin viimeisenä kahvikuppinsa. Niin, tällaiseksi se meni nyt.
Isä on viimein juonut kahvinsa ja sivaltaa kerran leukaansa.
— Siell' on hevonen valjaissa, — sanoo hän viimein. — Antti tulee kyytiin.
Juho ei hievahda paikaltaan, luo pikaisen katseen huoneessa-olijoihin, mutta kääntää sen taas maahan ja laskee koneellisesti tyhjän kuppinsa kaapin päälle. Äiti pyyhkii silmiään ja nousee kaatamaan uutta.
— Olemme tässä Peltoniemen kanssa tuumanneet, — jatkaa isä, — että kun luvattua tuli, niin haettava on myös. Se on kerta kaikkiaan maailmassa sillä tavalla.
— Joo, — sanoo Peltoniemi seinän viereltä päätään nyökäyttäen. — Sillä tavalla se on ollut.
Peltoniemen emäntä puuskahtaa itkuun, ja äiti alkaa tuhuuttaa ja pyyhkii esiliinalla silmiään.
— Haet turkkisi heti, että ehdit yöjunaan, — sanoo isä ja katselee kiinteästi poispäin sekä nousee jotakin puuhatakseen.
Vaimot puuskahtelevat.
— Totta kai sieltä jouluksi ehtii, — kuulee Juho kääntyessään äidin nyyhkytysten lomassa sanovan.
— … tiedä…
Isä on jo kokonaan selin, ja Peltoniemi katsoo lattiaa ja huokaisee.
Ihmiset puuhaavat ja tulee joulu, tulee juhlat, kirkonkellot soivat, ja Saranpään perintötila saa miniän. Eikö se ollutkin, että "kanna ristisi".