Näin vihdoinkin taisteltuaan itsensä sortajan vallasta vapaaksi palasi sankari Thebaan.
Kuten näimme ja huomautimme, liittyy näihin päätöihin useita syrjäseikkoja, pienempiä urotöitä, joita sankari sivumennen suoritteli päämäärään pyrkiessään. Näistä ovat tarujen tiedot kuitenkin usein riitaiset keskenään, niitä kun eri tavoin sovitellaan noihin päätöihin, tai liitetään vaan osa niistä päätöihin, muut niiden jälkeisiin tapauksiin. Ylimalkaan tahdottiin antaa tuon ylistetyn urhon tehdä niin paljo kuin suinkin mainetöitä. Siksi hän on melkein aina mukana sankarikauden suurissa puuhissa, niin argonauttain retkellä, Kalydonin jahdissa y.m. Edelliseltä retkeltä palattuaan hän vielä kerran kävi manalassa ja toi sieltä takasin elämään ystävänsä, Thessalian kuninkaanAdmetoksenvaimonAlkesten, joka rakkaudesta meni miehensä edestä kuolemaan.
Tästä voimme lukea sankarin elämän toisen puolen, jonka vaiheita lempisuhteet ja naimiset näkyvät ratkaisevasti suunnanneen. Vaimostaan Megairasta päästyään (joko murhalla tai avioerolla — tiedot ovat riidassa) oli hän joutilas uusiin naimisiin. Oichalian kuningasEurytos[181] julisti naittavansa kauniin tyttärensäIolensille, ken joutsikilvassa voittaisi. Herakles sinne, ampui ja voitti; mutta kun hän impeä vaati, tehtiin vastusta. Ei tahdottu antaa semmoiselle, joka oli lapsensa surmannut ja orjuuden iestä kantanut. Eipä auttanut, vaikka Iolen oma veliIfitoskosijaa puolusti. Koston tuumissa poistui Herakles, ja mielipahansa yltyi hulluuteen, jossa tilassa hän taas tuli tehneeksi turkatyön. Kun Ifitos kävi häntä tapaamassa Tirynsissä, syöksi hän tämän ystävänsä alas korkealta linnankalliolta.[182] Katumapäällä kulki hän sitte etsimässä puhdistusta, mutta ei ollut sitä saatavissa ihmisiltä eikä jumalilta. Kun sovitusta kiellettiin, raivostui kiivas sankari hurjiin töihin, joilla lisäsi verivelkaansa ja sielunsa pimennystä. Surkuteltavassa tilassa saapui hän Delfoihin puhdistusta hakemaan, mutta Apollon ei laskenut häntä pyhään templiinsä. Silloin hurja mies väkisin ryntäsi sisään ja ryösti käsiinsä kolmijalan, ominpäin ottaakseen, mitä häneltä kiellettiin. Vihastunut jumala tempasi joutsensa, ja kamalia olisi tapahtunut, ellei Zevs ehtinyt singahuttaa salamansa kiistelijäin väliin. Nyt Pythia ilmoitti, että Herakleen sovittaakseen syntinsä täytyisi kolmeksi vuotta myydä itsensä orjaksi ja maksaa hintansa Eurytokselle. Orjamarkkinoilla osti hänet Lydian kuningatarOmfale.[183] Tämän palveluksessa sankarin täytyi toimitella naisten askareita. Punervassa harsopuvussa hän kehräili lankoja, sillä välin kun Omfale reipasteli hänen leijonantaljassaan, nuija olkapäällään. Väliinpä sentään urhostelun halu ajoi sankarin liikkeelle toimettomuudesta. Niin kuritti hänkerkoopitja tappoiSylevssissin, matkamiehiä hätyyttämästä. Palveluksestaan päästyänsä hän muiden uroitten seurassa kävi kostamassa Laomedonille vanhaa vääryyttä. Siinä Laomedon poikineen, paitsi Priamos, menetti henkensä; Hesionen hän antoi vaimoksi Telamonille. Sitte tuli Augeiaan vuoro. Sotajoukolla ryntäsi Herakles Elikseen, voitti ja tappoi sitkeän vastarinnan perästä Augeiaan, jota uljaat Aktoridit ja Molionidit puolustivat. Tällä retkellä sanotaan hänen säätäneen Olympian kilpaleikit. Samalla tiellä oli kolmaskin vääryys kostettava. Kosto kohtasi Pyloksen Nelevsiä,[184] joka kerran kielsi onnettomalta sankarilta puhdistusta. Tappelussa kaatui Nelevs kaikkine poikineen (toisten mukaan Nelevs itse jäi eloon), paitsiNestor, joka silloin oleskeli Gereniassa (siitä saaden nimensä "gerenilainen").
Tähän sotaan liittyy retki LakedaimoniinHippokoonkuningasta vastaan, joka oli tappanut Herakleelta jonkun sukulaisen. Liitossa TegeanKefevsinkanssa teki sankari kostoretken, jolla Hippokoon poikineen sortui surmaan. Valtikan peri surmatun veli Tyndareos. Liittolaisensa siskolleAugelle, Athenen naispapille, siitti sitte Herakles pojan,Telefosnimisen. Rankaisuksi siveyden rikoksesta lähetti jumalatar maahan nälänhädän. Sen sovitteeksi Augen isä heitti sikiön metsään surmille ja naitti äidin vieraaseen maahan. Mutta Telefos, joka sai imeä metsähirven nisiä, elpyi eloon, kasvoi ja löysi monen vaiheen perästä äitinsä, joka sill'aikaa oli päässyt MysianTeuthraskuninkaan puolisoksi. Tämä Herakleen poika kuuluu olleen hyvin isänsä näköinen. Troian sodassa haavoitti häntä Achilles.
Laveihin seikkoihin oli siis Iolen juttu saattanut sankarimme. Sotapuuhiensa jälkeen näkyy hän taas jonkun aikaa eläneen rauhallista, vaimon ja lasten sulostamaa perhe-elämää. Uusi puolisonsa oliDeianeira, Kalydonin Oinevsin tytär, jota myöskin virranhaltio Acheloos oli kosinut ja siitä Herakleen kanssa tappeluun jouduttuaan muutellut muotoansa moniksi, sillä vaikeuttaen taistelua. Viimmein Herakles katkasi kilpailijaltaan sarven ja sillä oli voitto saatu.[185] Jonkun aikaa elettyään rauhassa appensa luona, jolloin hänelle syntyi poikaHyllos, täytyi hänen taaskin tulisuudessaan miestapon tehtyään lähteä pakosalle. Hän sai suojaa ystävänsäKeyxinluona Trachis linnassa Oitavuorella. Tällä matkalla oli eräs virta poikki mentävä: itse ui hän edellä, Hyllos sylissään, perässä tuli DeianeiraNessoskentaurin lautalla. Matkalla kuuli Herakles vaimonsa kirkaisevan: hän kääntyi taakseen ja näki kentaurin syleilevän häntä. Tuota pikaa lennätti hän surman nuolen riiviön kylkeen. Kuollessaan kuiskasi kentauri naiselle ottamaan hänen vertansa talteen pieneen pulloon: se olisi muka mainio keino virittämään aviomiehen rakkautta, jos se joskus kylmenisi. Tämän perästä kului taas vuosia rauhassa ja perhe lisääntyi. Ainoastaan muutamilla pikkuretkillä käväisi Herakles täältä Trachiista päin, kun huima miekkamieli joskus ei oikein viihtynyt hiljaisessa kotipiirissä. Tämmöinen oli kaksintaisteluKyknoksenkanssa lähellä Pagasan lahtea (josta Hesiodoksen nimellä käyvä runo "Herakleen kilpi" kertoo). Kyknos sortui ja apuun tuleva Areskin sai voittajalta haavan.
Mutta Herakleen mielessä kyti vielä Iole, kyti viha ettei impeä hänelle annettu. Loukattu ylpeys laati kostoa. Kerättyään väkeä ryntäsi hän Oichaliaan, valloitti sen, tappoi Eurytoksen poikineen ja vei Iolen vankinansa. Viettääkseen voittoa kiitosuhreilla Zevsille rakensi hän alttaria Euboian jollekin vuoriniemelle. Tästä kaikesta sai Deianeira tiedon ja alkoi epäillä puolisonsa uskollisuutta. Nytpä siis oli kentaurin keino paikallaan! Vaimo ompeli puolisolleen uhrijuhlaa varten komean puvun ja hieroi siihen, pahaa aavistamatta, kentaurin nuolenmyrkyllä sekoitettua verta. Hyvää tarkoittaen lähetti hän sitten juhlapuvun Herakleelle. Tämä otti sen ylleen, mutta tuskin se ehti lämmetä iholla, kun häntä alkoi hirveästi polttaa ja kirveliä. Hän yritti repiä yltään hornan hameen, mutta se oli ihoon juuttunut eikä erinnyt muuten kuin repien mukanaan lihasta siekaleita. Tuskien vimmassa viskasi Herakles tuholahjan viattoman tuojan Lichaan mäsäksi kallioon, siitä vietättää hän itsensä Trachikseen, jossa onneton Deianeira jo on epätoivossaan päivänsä päättänyt itsemurhalla. Saadakseen samalla pikaisen ja loistavan kuoleman käskee sankari latoa itselleen rovion korkealle Oitan vuorelle. Hän laskeutuu roviolle, jonka ystäväPoiassytyttää, lieska leimuaa korkealle ja siinä kohoo sankarin sielu yläilmoihin. Samalla laskeuu taivaasta leimuten ja jyristen Athenen ohjaama nelivaljakko häntä kohden, ja niin ajaa, tuskien liekissä syntiharhoistaan puhtaaksi poltettuna, sankari taivaaseen, jossa jumalat riemuiten ottavat häntä vastaan. Jo Herakin leppyy ja antaa hänelle ikihempeän Heben puolisoksi. Kuitenkin täytyi sankarin vainajanvarjon vaipua tuonelaan.[186]
Sankarin nuolet ja joutsen peri Poias ja häneltä poikansaFiloktetes, joka käytti niitä Troian sodassa.
Tämä on Herakleen satu pääkohdissaan. "Sen selvittäminen, sen yksityiskohtain pohjalla olevain aatetten esittäminen on tässä yhteen kasvaneitten koti- ja ulkomaisten satujen suureen joukkoon nähden melkein mahdoton. Lukuun ottamattakaan niitä kuvitelmia, joita Kreikan Herakles on omaksunut Tyroksen ja Egyptin Herakleelta, on epäilemättä jo Kreikan Herakleessakin luonnontaruja kohtaamassa historiallisia ja allegorisia taruja. Historiallisia aineksia nähdään selvästi esm. sotatöissä dryopeja, Augeiasta, pylolaisia, Hippokoonia vastaan. Ne ovat doorilaisheimon sotatoimia heimosankarin omaksi siirrettyinä. Sitä vastoin noissa sankarin palvelustöissä esiintynee enimmästään luonnonmyyttiä. Herakles näkyy alkuaan symbolisesti merkinneen auringon voimaa, kun se kukistaa pimeät luonnonvallat, mutta sitten, väistyen Argoosta tulleen Heran kultin tieltä, vaipuneen heeroksen l. puolijumalan arvoon. Kun sitten tuli aika, jolloin Kreikan jumalilta miltei järjestään luonnonmerkintö hälveni, niin Heraklestakin, vaikka jälleen jumaloituna, käsitettiin vaan eetilliseltä puolelta. Hän esiintyy nyt korkeimman siveellisen tarmon kuvana, tarmon joka loistavasti voittaa esteet ja vastukset. Runoilijat ja filosofit kokivat kilvan esitellä häntä siinä kohden loistavana esimerkkinä nuorisolle, näyttääkseen miten siveellisen tahdon pontevuus, tuhansista esteistä huolimatta, kestää kaikki ja omasta itsestään kykenee jos mihin. Tässä mielessä sommiteltiin myös tarina Herakleesta tienristeyksessä. Sentähden Heraklesta kunnioitettiin gymnasioiden suojelijana. Toinen peruskäsite jumaloidun sankarin olennossa on se, että hän oli kansansa hyväntekijä ja pelastaja, joka ponnisteli ja näki vaivoja maan päällä, havitellen hiisiä ja petoja ihmisiä vaivaamasta, hilliten turmiollisia luonnonvastuksia, hävittäen ihmisuhreja ja muita raakalaistapoja, joka vielä taivaastakin päin suopeana jumalana auttelee hädästä ja ahdingosta".[187] (O. Seemann.) Häntä palveltiin melkein kaikkialla, milloin puoli-, milloin täysi-jumalana. Hänen kunniakseen vieteltiin juhlia,herakleia, kilpataistoilla. Kreikkalaisten siirtolain kautta levisi Herakleen taru ja kultti Italiaan kaikkialle. Kreikan sankari liittyi samanlaisiin kotimaisiin tarusankareihin, perien heiltä työt ja tavat, ja antaen heille oman nimensä, josta italialaisella maaperällä muodostuiHercules. Semmoinen oli Cacuksen voittaja, alkuaan väkevä paimen Garanus, semmoinen italialainen herosSancus l. Dius Fidius. Näihin nojaten muodostui Herculeesta jumala, joka suo siunausta kototoimissa pellolla ja niityllä, suojelee sodassa, on totuuden ja uskollisuuden vartia. Rooman härkätorilla oli hänen vanhin alttarinsa, jolta hän sai kymmenykset rauhan ja sodan antimista; hänen nimeensä vannottiin liittoja. Lisäksi sai hän kulttimenoja kreikkalaisen mielensä mukaan. Erittäin ihailivat Herculesta soturit ja miekkailijat; hänen templiinsä ripustivat he aseensa palveluksestaan erottuansa.
Taide on etupäässä koettanut kuvata Herakleen jättiläisvoimia. Hänelle luodaan lyhyt, paksu, jänterikäs niska, joka muistuttaa härkää; vahvat, jäntevät käsivarret, sääret ja reidet, joissa jänteret paisuvat ihon alla. Lisäksi mahtavan leveä, kuperias rinta. Jättiläisvartalon suhteen on pää pieni. Sitä peittää lyhyt kutrikas tukka. Kasvojen ilmeenä usein tyyni voima ja voiton varmuus; toisinaan rinnoille vaipunut pää ja vakava, miltei synkkä katse puhuu vaivoihin väsynyttä mieltä. Semmoinen on mainio n.s.farnesilainen Hercules, jonka alkutyypin Lysippos lienee veistänyt. — Theseion'in metoopikuvat, Atheenassa, ovat säilyttäneet hauskoja kohtauksia noista 12:sta työstä.
Argonauttain retki.[188]
Minyilaisten kuningasAthamasOrchomenossa hylkäsi puolisonsaNefelen, jonka avioliitosta hänellä oli poikaFrixosja tytärHelle, ja naiInon. Kun aviorikoksen takia maata rangaistiin kuivuudella, kehotti Ino, sillä muka Zevsin vihaa lepyttääkseen, uhraamaan Frixosta. Mutta Nefele pelasti lapsensa pahan emintimän käsistä hankkimalla Hermekseltä heille kultataljaisen siipioinaan, jonka selässä lapset lensivät pakoon kauas maiden ja merien yli. Ilmaretkellä putosi Helle mereen, joka siitä sillä kohtaa sai nimen Hellespontos, "Hellenmeri", mutta veli saapui onnellisesti (Aiaan 1.) KolchiiseenAieteskuninkaan luo. Naituaan tämän tyttären uhrasi hän oinaan Zevsille ja antoi taljan apellensa, joka ripusti sen Areksen tammistoon erään nukkumattoman lohikärmeen vartioitavaksi.[189]
Thessalian Iolkos kaupungissa hallitsi Athamaan veljenpoikaAison, kunnes velipuolensaPeliasriisti häneltä vallan. Varjellakseen poikaansaIasoniaPeliaan vainolta lähetti Aison hänet Pelion vuorelle Cheironin kasvatettavaksi. Uljaana kahdenkymmenvuotiaana palasi Iason Peliaan eteen ja vaati isälleen takasin vääryydellä anastettua valtaa. Pelias, kun ei uskaltanut väkisin torjua tieltään ikävää vierasta vaatimuksineen, turvasi kavaluuteen. Hän lupasi luopua valtakunnasta, jos Iason hänelle toimittaisi kultataljan Kolchiista. Maan menestys vaati muka sen, mutta itse ei hän iältään kyennyt vaivalloiseen toimeen. Iason suostui mielellään ehdotukseen. Hän rakennutti Pelionin petäjistä Athenen avulla 50-soutuisen laivan, joka rakentajansa Argoksen mukaan sai nimenArgo. Suopeana Herakin sovitti sen kupeeseen puhekykyisen tammilaudan Dodonasta, Väkeä varustettiin laivaan sama luku kuin airopariakin, 50 miestä. Ne olivat oikeastaan Iasonin kotiseutulaisia, niinkuin Akastos, Admetos, Erginos y.m., mutta sadun levitessä joutui retkeen osallisiksi melkein kaikki sen ajan kuuluisat sankarit, jotka elivät miespolven iän ennen Troian sotaa, siis Herakles, Dioskuurit, Idas ja Lynkevs, Kalais ja Zetes, Pelevs, Meleagros, Amfiaraos, Tydevs, Orfevs y.m. Iasonin johdolla lähti laiva etäistä määräänsä kohti samoamaan, eikä seikkailuja sen retkeltä puuttunut. Tultiinpa ensinnä Lemnon saarelle, jossa naisväki vähää ennen oli tappanut kaikki miehet. Täällä viipyi retkikunta melkoisen ajan naimahommissa; Iasonin kainaloiseksi kanaksi joutui prinsessa Hypsipyle, joka lahjoitti hänelle pari lastakin. Siitä tultiin Hellespontin läpi Kyzikoon, jossa retkeläisiä ensin kohdeltiin hyvin; mutta kun myrsky uudelleen ajoi heidät sinne, luultiin heitä merisisseiksi ja syntyneessä kahakassa tapettiin kyzikolaisten kuningas. Mysiassa nousi Herakles rannalle veistämään itselleen uutta airoa metsästä, nuori ystävänsäHylasmukanaan, joka meni juomaan lähteestä. Mutta vedenneidot vetivät nuorukaisen syvyyteen; ja sillä välin kun Herakles turhaan etsii ja huutelee kadonnutta, jätti laiva hänet. Bithynian rannalla tahtoi nyrkkisoturiAmykosestää vedennoutoa lähteestä, mutta Polydeukeen nyrkki kaasi hänet maahan. Thrakian Salmydessossa tavattiin sokea tietäjäFinevs, jolta saatiin suurta apua. Finevs oli näkönsä menettänyt siitä kun hän, totellen pahan vaimonsa (Idaian) yllytystä oli sokaissut silmät pojiltaan[190] edellisistä naimisista. Toisena vitsauksena oli hänellä Harpyiat, jotka likasivat tai veivät häneltä kaiken ruuan. Nytpä tuli vaivatulle apu, kun hänen edellisen vaimonsa veljet Kalais ja Zetes karkoittivat Harpyiat. Kiitollisena neuvoi Finevs Argolle tietäSymplegadeinlävitse. Langot päästivät vielä Finevsin ensimmäisen puolison poikineen irti tyrmästä johon paha vaimo oli heidät sulkenut, jonka jälkeen pojatkin vielä jumalain armosta saivat näkönsä. — Symplegadit olivat kaksi kalliota Mustan meren suulla, jotka alati lyödä luskuttivat yhteen. Näiden välitse täytyi kulkea, kun muuta väylää ei ollut — mutta miten laiva pääsisi musertumatta väliin? Finevs käski ensin laskea kyyhkysen siitä lentämään, sen jäljissä lähteköön laivakin, jos lintu ehjänä ehtii lävitse. Kyyhkyseltä meni vain pari peräsulkaa hukkaan; laiva laskea sujahti perässä ja ainoastaan peräsin särkyi siltä kallioiden väliin. Siitä päivästä seisovat Symplegadit liikkumatta, mutta Argo laski Mustaan mereen. Kulkien sen etelärannitse, niitä näitä seikkailuja kohdaten, saapuivat argoretkeilijät määränsä perille Kolchiin-maahan, Fasis-joen suulle.
Iason[191] puhui asiansa Aieteelle. Tämä lupasi antaa kultataljan, jos Iason ottaisi kiinni tulta tuiskivan härkäparin, sillä kyntäisi kyypellon, kylväisi vakoihin kyynhampaita ja tappelussa voittaisi siitä kylvöstä kasvaneet miekkamiehet. Tehtäväin tukaluus arvelutti urhoa, mutta hänelle ilmaantui arvaamaton apu. KuninkaantytärMedeia(lat. Medea) rakastui häneen, ja ollen synnystään loihtutaitoinen — m.m. oli Kirke hänen tätinsä — terästeli hän taioillansa Iasonin miekkaa. Hän antoi hänelle voiteen, joka suojeli häntä härkäin tulihöngältä, antoi voimaa valjastaa härät ja neuvoi häntä heittämään hiisien parveen taikakiven, josta he riehaantuivat tappelemaan keskenään. Mutta eipä Aietes vieläkään taljaa antanut. Silloin Iason Medeian avulla uuvutti kärmeen, ryösti taljan ja pakeni neiden kanssa, joka suostui hänelle morsioksi, laivallaan merille. Aietes lähti karkulaisia takaa ajamaan, mutta Medeia, joka oli mukaansa vienyt pienenAbsyrtosveljensä, tappoi ja palotteli tämän sekä sirotti peräänsä pitkin vesitaivalta teuraansa palasia; näitä jäi sureva isä poimimaan eikä enää saavuttanut pakolaisia.[192]
Argoretkeläisten paluumatkasta tarinoitiin eri tavoin. Vanhin taru tiesi heidän kulkeneen Fasis-jokea myöten itäiseen valtamereen, sieltä Punaisen meren kautta Libyan rannalle, josta he laahattuaan laivaa maata myöten 12 päivää pääsivät Tritonin järvelle ja sieltä Välimeren kautta kotia. Toiset sanoivat heidän palanneen entisiä jälkiänsä. Vielä toiset sekoittivat vanhoihin retkitaruihin Odysseian juttuja. Niin oli muka Argo Tonavan latvoja myöten päässyt Adrian mereen. Korkyran luona olisi hukuttu myrskyssä, ellei Dodonan tammi tiennyt neuvoa etsimään Kirkeltä sovitusta Absyrtoksen taposta. Niin kuljettiin Eridanoa myöten Rhodanoon, sieltä Tyrrhenien merelle Kirken puheille. Siitä mentiin sovitettuina sireenien sivutse, joiden loihdut Orfevs laulullaan teki tehottomiksi, Skyllan ja Charybdiin ohi, Scheriaan, jossa Iason ja Medeia viettivät häänsä. Sitten eksyttiin vielä Tritonin järvelle, kunnes monien mutkien kautta päästiin kotia.
Iasonin poissa ollessa oli Pelias tappanut häneltä isän ja veljen, ja äiti oli omin käsin henkensä lopettanut. Medeia ryhtyi kostoon. Teeskennellen ystävyyttä ilmaisi hän Peliaan tyttärille keinon, jolla he voisivat isänsä nuorentaa. Hän paloittaa vanhan pukin ja keittää sitä kattilassa; ja kuinka hän noitapataansa sekoittaakaan, nousee siitä nuori pukki ilmi elävänä esiin. Ihme oli tietysti vain silmäin lumetta, mutta Peliaan tyttäret uskoivat sen todeksi ja käyttivät samaa keinoa — isällensä. He leikkasivat ukko paran paloihin, keittivät niitä, mutta isä jäi kun jäikin padan pohjaan. Peliaan pojan karkoittamina pakenivat Iason ja Medeia Korinthoon, jossa elivät useita vuosia onnellisessa avioliitossa. Tästä teki miehen uskottomuus lopun, kun hän mielistyi Kreonin tyttäreenKreusaan(tai Glaukeen). Medeian rajuus laati kauhean koston. Myrkytetyillä häälahjoilla surmasi hän morsiammen ja sen isän; sitte tappoi hän Iasonin nähden heidän omat molemmat lapsensa ja pakeni siipikärmeiden valjakossa ilmojen halki Athenaan Aigevsin luo. Heidän välillään solmeutui avioliitto, josta syntyiMedos. Kun Thesevs väjyi Medeian henkeä, pakeni tämä kotia Kolchiiseen isänsä luo, jonka veli oli valtaistuimelta syössyt. Medeia tappoi setänsä ja asetti isänsä uudestaan valtaan. — Medos oli kreikkalaisten luullen mediläisten esi-isä. — Medeiassa ilmaantuu raju intohimon voima niin vihassa kuin rakkaudessa. Sentakia oli hän Kreikan traagikkojen käsiteltäväksi otollinen luonne. Julmista rikoksistaan huolimatta nautti hän jumalallista kunniaa Korinthossa y.m.
Argo-laiva pystytettiin Korinthon rannalle kuuluisan retken muistomerkiksi. Kun Iason kerran makasi sen suojissa, sortui siitä laho peräpuoli ja tappoi hänet allensa.
Argonauttain satu on luultavasti alkujuureltaan yksinkertainen luonnonmyytti: kuivuuteen nääntyvä Thessalian maa kaipasi virkistävää sadepilveä, jota kultataljalla kuvattiin. Tähän näkyvät myös muutamat nimet viittaavan: Nefele = pilvi, Helle = päivänvälke, Prixos = sadekuuro. Meteorologinen merkitys unohtui, kuten tavallista, ja sadun kudelma venyi yhä pitemmäksi, kirjavoittui kaikellaisista, eikä enää koskenut yksityistä maakuntaa — vaan koko Hellasta.
* * * * *
Troian retki, sankarikauden viimeinen suuri puuha, on tullut muita mainiommaksi syystä että Homerin nimellä käyvät suuret kansallis-epokset Iliadi ja Odysseia sitä, sen tapauksia ja seurauksia käsittelevät. Tosin Iliadiin sisältyy vain lyhytläntä episoodi sodan viime-vuodelta; sen alkua, edellisten 9 vuoden tapauksia ja sodan loppua Homeros ei varsinaisesti esitä, paitsi mitä hän siellä täällä sivumennen sattuu niitä koskettelemaan. Mutta Troian retken tarusto joutui jo varhain (noin 8:lla ja 7:llä vsd.). eepillisten runoilijain käsiteltäväksi, jotka osaksi runoillen samoista, osaksi eri aineista, tyhjensivät tarupiirin ja täydentelivät toisiaan, niin että he yhteensä sulkeuvat ikäänkuin renkaaksi (cyclus epicus). Näiden teokset ovat kyllä meiltä hävinneet, mutta niistä Kreikan ja Rooman suureksi osaksi meille säilynyt runous, lyriikka, draama ja eposkin, ovat aineitaan ottaneet. Reheväkasvuinen runous on varmaan aikojen varrella paljo muutellut ja lisillään koristellut alkuaan yksinkertaisia satuja, niin tältä kuin muiltakin aloilta. — Kerromme aivan lyhyesti päätapauksia, neuvoen lukijaa tarkemmin asioita katselemaan Homerista, joka niitä kertoilee ihmeen luontevasti, tuoreesti ja hauskasti.
Ensin selvitelkäämme hiukan päähenkilöitä, niiden sukusuhteita ja perheoloja.
Pelopideinsuvun kantaisäTantalos, Frygian kuningas, oli alkuaan onnen mies. Linnastaan Sipylos-vuorella näki hän viljavia alueitansa ulettuvan pitkältä aina Propontiin rantaan ja Idan juurille asti. Jopa jumalatkin suopeina kutsuivat häntä pöytäänsä vieraaksi. Mutta eipä kurja osannut onneansa kantaa, vaan yltyi ylpeyteen ja rikoksiin. Hän kielitteli mailmalle jumalain salaneuvoja, varasti heiltä nektaria ja ambrosiaa tarjotakseen vierailleen, ja — kaikkein kauheinta — epäillen heidän kaikki tietävyyttänsä, antoi heille syötäväksi oman teurastamansaPelopspoikansa lihaa. Jo ehti Demeter syödä siitä toisen olkapään, kun kamala teko havaittiin. Heti herätettiin poika henkiin ja sai uuden olan norsunluusta. Mutta jumalattoman isän survaisi Zevs maahan Sipyloksen huipulta ja sääsi hänelle tuonelassa kovan vaivan. — Mutta isän pahat teot jättävät vielä lapsille kirousta. Nioben kohtalon olemme kertoneet. Pelopsin karkoitti Troian kuningas Ilos kotoa. Hän läksi länteen Apian niemimaalle, joka sitte hänen mukaansa sai nimen Peloponesos l. Pelopsinniemi. Siellä oli samaan aikaan Elis-maan kuningasOinomaosluvannut antaa tyttärensäHippodameiansille ken hänet kilpa-ajoissa voittaisi; vaan tappio tuottaisi kuoleman. Jo oli Oinomaoksen keihäs lävistänyt 13 kilpakosijaa, kun Pelops tarjousi vävynkokeita suorittamaan. Voiton tuotti hänelle Poseidonin antamat virjat hevoset sekä kuninkaan ajurinMyrtiloksenjuoni. Tämä oli, ehkä Hippodameian pyynnöstä, ennen ajoa vetänyt navan nappulat pois Oinomaoksen vaununpyöristä, joten ne kesken tulisinta vauhtia pääsivät irti, vaunut särkyivät ja kuningas hengetönnä vierähti radalle.[193] Pelops peri morsiamen mukana valtakunnan. Mutta Myrtiloksen, joka pyysi palkkaa avustaan, hän viskasi mereen, joka siitä sai nimensä ("mare Myrtoum"). Kuollessaan Myrtilos kirosi häntä. — Pelops pani uuteen kuntoon Olympian kilpaleikit. Elonsa ehtoon samensi hän aviorikoksella.
Hänellä ja Hippodameilla oli pojatAtrevsjaThyestes, joiden konnantyöt ovat antaneet runoilijalle paljon puhuttavaa. Ensiksi tappoivat he yhdessä äpäräveljensä. Kun isä siitä ajoi heidät kotoa, pakenivat he Mykenaan Eurysthevsin luo, jonka kuoltua perivät Persiidein vallan siellä. Mutta pian veljesten väliin syttyi riita vallasta, tulinen viha ja vaino. Atrevs ajoi Thyesteen maasta. Kostoksi ryösti tämä mukaansa karkoittajan pojan Pleistheneen, jonka hän kasvatti ikäänkuin omaksi pojakseen, ja sittemmin lähetti Mykeneen Atrevsiä tappamaan. Salamurhaaja saatiin kiinni ennenkuin ehti toteuttaa aikeensa, ja sovitti sen hengellään. Kun Atrevs sai tietää tappaneensa oman poikansa laati hän kamalan koston. Teeskellen sovinnollisuutta pyysi hän veljeä vieraakseen, jotta sovittaisiin vanhat vihat. Toinen tuli perheineen. Mutta Atrevs teurasti salaa veljensä pojat ja pani ne vieraalleen syötäväksi. Aurinkokin käänsi kasvonsa mointa kauheutta katselemasta. Mutta lastensa lihaa syönyt Thyestes huusi kostoa ja kirousta paetessaan Epirokseen. Sieltäpäin sai hänAigisthospoikansa avulla Atrevsin murhatuksi, ja pääsi vielä Mykenen kuninkaaksi. Atrevsin pojatAgamemnonjaMenelaospakenivat julmaa setäänsä Spartaan Tyndareos kuninkaan turviin, jonka tyttäret he naivat, toinenKlytaimnestran, toinenHelenen. Appensa avulla valloitti Agamemnon takasin valtakuntansa, tappoi Thyesteen ja karkoitti Aigisthoksen, mutta Menelaos jäi Spartaan appensa vallanperijäksi. Aigisthos hautoi maanpaossa kostoa, jonka hän aikojen takaa toteutti — turmiokseen. Näin Tantaloksen onneton suku kulki rikosten rataa, jolle jo esi-isä oli astunut, kooten päällensä kirousta ja perikatoa. Sen loppukohtalot liittyvät Troian sodan tapauksiin.
Troian sodassa oli ylipäällikkyys Agamemnonilla, joka ei oikein sopinut siihen toimeen, koska hän, jos kyllä muuten tavallisen urhea taistelussa, kuitenkin vastoinkäymisissä helposti hämmentyi ja oli epäröivä, mutta toisaalta oli ylpeä ja arvostansa arka.
Kunnialla taistelivat achaialaisten rinnalla Troian edustalla myöskin Fthian helleenit ja heidän johtajansaaiakidit. Tämän ruhtinassuvun kantaisäAiakoshallitsi Aiginassa ja hänellä oli pojatPelevsjaTelamon. Velipuolensa tapettuaan täytyi näiden paeta kotoa. Pelevs pääsi setänsä Eurytionin turviin Thessalian Fthiassa sekä kotivävyksi. Kalydonin retkellä tuli hän vahingossa tappaneeksi appensa, ja pakeni Iolkokseen (Peliaan pojan)Akastoskuninkaan luo, joka puhdisti hänet verenvelasta. Täällä kävi hänen samoin kuin Bellerofonteen. Emäntä koetti vietellä häntä, ja kun se ei onnistunut, panetteli hän Pelevsiä puolisolleen, joka suuttui ja vaani vieraansa henkeä. He metsästivät kerran yhdessä, kun Pelevs väsyi ja nukkui. Akastos lymytti hältä miekan ja jätti hänet alttiiksi kentaurien rynnäkölle. Vaivoin sai sen uro torjutuksi, mutta miekkansa löydettyään hän surmasi Akastoksen vaimoineen. Palkaksi siveydestään sai hän jumalilta Nerevsin ihanan tyttärenThetiinvaimokseen. Thetis synnytti hänelleAchillevs(lat. Achilles) pojan, josta tuli Troian sodan kuuluisin sankari.
Achillevs kasvoi yhdessä toisen nuorukaisenPatrokloonkanssa, josta tuli hänen paras ystävänsä.[194] Foinix ja Cheiron opettivat heitä taitaviksi asetten käytössä ja soittelussa. Tehdäkseen poikansa kuolemattomaksi, voiti äiti häntä ambrosialla ja koetti tulessa polttaa hänestä kuolevaisen puutteet, mutta yllätettiin ja täytyi jättää työ kesken. Varjellakseen häntä sodan surmalta, kastoi hän poikasen Stygin virtaan; ainoastaan kantapää, josta äiti piti kiinni, jäi haavalle alttiiksi. Pojasta yleni uljas, väkevä nuorukainen, joka ilokseen otteli metsän petojen kanssa. Kun kutsu tuli lähteä sotaan, meni hän mielellään, vaikka tiesi sieltä ei palaavansa. Myöhempää tekoa on juttu, että Thetis suojellakseen poikaansa ennenaikaiselta kuolemalta, piilotti häntä Skyros-saarella Lykomedes kuninkaan luona, jonka tytärten kanssa hän oleskeli. Mutta Odyssevs tuli muka, etsien häntä, sinne kauppiaana, ja kaupitteli tytöille korutavaraa, jonka joukossa myös oli miekka ja kilpi. Äkkiä soida rämähti torvi, jolloin tytöt säikähtyen juoksivat pakoon, mutta Achillevs ilmaisi itsensä, kun riemastuen sieppasi aseet käteensä.
Sodassa oli hän pääsankari: uljas, väkevä, vikkelä, rohkea äärettömiin asti. Hänet nähdessään viholliset pakenevat, ei kukaan uskalla häntä miekkakäsin kohdata. Mutta hänen sydämmessään asuu myös lempeyttä ja hyvyyttä; hellästi rakastaa hän äitiänsä ja kasvinkumppaliansa, jalosti säälii hän voitettua vihollistakin. Suuri on hän vihassa ja rakkaudessa, kunniastaan peräti arka ja sentakia usein jäykkä ja tyly. Hänessä yhtyy kylmää kalahtava rauta ja sula vaha. Omituisen viehättävästi varjostaa häntä vieno surumielisyys siitä tiedosta, että hänen loistava uransa oli niin lyhyeksi säätty. Mutta hän oli itse sen valinnut, sillä mainetta pyytämättä olisi hän saanut elää kauan. Nöyrästi alistuu hän nuorena kuolon kohtaloon.[195]
Paettuaan kotoa pääsiTelamonSalaminin kuninkaan vävyksi ja peri häneltä valtakunnan. Herakleen kanssa kävi hän Troian retkellä (kts. Herakl.) ja sai palkakseen Hesionen, josta syntynytTeukros(l. Teucer) oli Troian sodassa etevä joutsenampuja. Edellisestä avioliitostaan oli hänellä poikaAias(Ajax), aimo sankari kuten isänsäkin. Jättiläisen kokoinen ja väkevä on hän norjan Achilleen rinnalla kankea ja kömpelö. Kuitenkin pyrkii hän tämän verroille töissä ja maineessa.
Vanha viisasNestorPyloksesta oli sen Nelevsin poika, jolle Herakleen viha toi turmion. Nuorempana Nestorkin kyllä oli osannut miekkaa käytellä, sen taisivat arkaadit, elilaiset ja epeiot vaurioillaan todistaa.[196] Olipa hän myös ollut mukana Argolaivan retkellä ynnä muissa sotapuuhissa; mutta nyt kun hän jo hallitsi kolmatta ihmispolvea, oli käsi hervahtunut. Mutta kieli ja mieli pysyivät vielä virkeinä, ja kokemusta oli runsaasti. Niinpä hän viisailla neuvoillaan enemmin edisti asioita kuin moni muu miekallaan, Urhea oli hänen poikansaAntilochos.
AiasOilevsin poika Lokriista oli aimo soturi, vikkelä jaloistaan, sukkela keihästäjä. —DiomedesTydevsin poika riehui rajusti tappelukentällä ja oli aina valmis uhkarohkeihin tekoihin. Jo epigonein retkellä kosti hän isänsä kuoleman.
Näistä suurista sankareista eriää omituisesti Laerteen poika, ithakalaisten isäntäOdyssevs(lat. Ulixes). Hänen luonteenaan on selväpäinen järki, joka toimii ajallaan ja puhuu paikalleen, sukkela äly, joka ei milloinkaan jää pulaan, vaan selviää "palavasta tulestakin" (Il.), keksii juonen joka paikkaan, useinkaan turvaamatta väkivaltaan tai suuriin aineellisiin apuihin. Sukkela kieli ja vikkelä mieli käyvät käsityksin. Osaapa hän tarvittaissa tapella aseillakin ja on yhtä urhollinen kuin kukaan muu. Kummako, jos näin älykäs soturi on Athenen suosikki. Hän on kreikkalaisen luonteen perikuva.
Troian kuningasperheen kanta-isä oliDardanos,[197] joka siirtolaisena asettausi Hellespontin äyräälle Idan juurelle, saatuaan siellä maataTeukroskuninkaalta, ja perusti Dardanian kaupungin. Hänen poikansa oliErichthonios, jolla oli nuo virmat Pohjoisvihurin varsat.[198] Tämän poika oliTros. Hänen pojistaanGanymedeskauniin muotonsa takia pääsi jumalain juomanlaskijaksi;[199]Assarakosoli Anchiseen iso-isä jaIlosperusti Ilionin l. Troian. Kun kaupunki oli valmis, pyysi hän taivaasta suosion merkkiä; silloin putosi sieltä puinen Pallaan kuva,palladion, jota sitte säilytettiin pyhänä, ollakseen onnen takeena Troialle. Iloksen jälkeen hallitsiLaomedon, (kts. Herakleen satua). Sodan syttyessä istui valtaistuimella tämän poikaPriamos, jo silloin ikäloppu vanhus, samoinkuin puolisonsaHekabe(Hecuba). Heidän lukuisasta perheestään — 50 poikaa ja 50 tytärtä[200] — olivat etevimmät Hektor, Paris, Helenos, Polydoros, Troilos; ennustaja Kassandra, Polyxena y.m.
Hektorjalo ihmisenä ja suuri sankarina. Hellästi hän rakasti omaisiaan, mutta palava isänmaanrakkaus ja velvollisuudentunto ajaa häntä aina miekkoja mittelemään sinne, missä taistelu kuuminna riehuu, vihollista torjumaan, vaikka hän arvaakin isänmaansa perikadon ja oman kuolonsa. Ei kysy hän enteitä linnuilta eikä muilta; paras enne on hänelle "isänmaan puolustaminen".
Omalla tavallaan kuuluisa onParis, sodan surkeuden syy. Kun hänen äitinsä näki unta, että synnyttäisi tulikekäleen, heitätti hän vastasyntyneen poikasen surmille. Mutta tuo jäi eloon. Karhun nisiä poika imi, kunnes joku paimen korjasi hänet. Hän kasvoi paimenten kanssa ja torjui urheasti petoja, josta sai nimensäAleksandros(miestenpuolustaja l. torjuja). Karjaa hän paimenteli Ida vuorella, kun häntä pyydettiin tuomariksi kuuluisaan kauneuden kiistaan. Kotia ilmaantui hän arvaamatta, juuri kun hänen muistoansa vietettiin kuolinuhreilla. — Sodassa on hän huikenteleva, milloin huiman rohkea, milloin arka pelkuri, jota vain soimaus ajaa liikkeelle. Kansalaisensa vihaavat häntä syypäänä kurjuuteensa.
Muita troialaisten urhoja mainittakoon Pandaros, Sarpedon, Glaukos,Polydamas.
Troian sota.
Pelevsin ja Thetiksen häihin oli kaikki muut jumalat kutsuttu vieraiksi paitsiEris,[201] riidatar. Loukkauksen kostoksi heitti hän hääseurueen keskelle omenan, päällekirjoitettuna "kauniimmalle". Omenan omistuksesta syntyi Athenen, Heran ja Afroditen välillä kiista, jonka tuomariksi pyydetty Paris ratkaisi määräämällä omenan ja kauniimmuuden arvon Afroditelle. Tästä jumalatar lupasi hänelle palkaksi ihanimman ihmisten tyttäristä. Lähtien meren taa tuota "ihaninta" etsimään saapui Paris Spartaan Menelaoksen hoviin ja löysi Afroditen avulla mitä oli etsinyt. Helenassa syttyi heti hehkuva rakkaus vieraaseen, joka lumosi häntä loisteellaan ja kauneudellaan, ja puolisonsa poissa ollessa karkasi hän viettelijänsä kanssa Troiaan.[202] Kostaakseen solvausta yllytti Menelaos koko Kreikan sotaan Troiaa vastaan, varsinkin kun vietyä naista ei luvattu antaa takasin. Näin keräytyi suuri sotajoukko ja laivasto — 100,000 miestä ja lähes 1,200 laivaa — Auliin satamaan lähteäkseen Agamemnonin johdolla kostoretkelle.[203] Lähtöuhria toimitettaissa ilmestyneestä enteestä — kärme joka söi varpusen kahdeksine poikineen ja kivettyi — päätti uhripappi Kalchas sotaa kestävän 9 vuotta ennenkuin kaupunki kaatuisi. Toisen tarun mukaan (jota Homeri ei mainitse) viivytti vastatuuli kauan laivastoa satamassa, syystä että Agamemnon oli ampunut Artemiilta hirven, josta jumalatar vaati hänen tytärtänsä sovintouhriksi. Jo välkkyi veitsi Ifigenian pään päällä, kun Artemis tuulessa tempasi hänet Tauriaan papittarekseen. Nyt päästiin lähtemään. Tenedokseen täytyi jättää Filoktetes, jota kärme pisti jalkaan; hänen kanssaan jäi myös Herakleen joutsi ja nuolet. Troialaiset eivät voi estää kreikkalaisia maalle astumasta, vaikkaProtesilaos, joka ensinnä hyppäsi rantaan, heti kaatuukin heidän iskujensa alle ja Kyknos ankarasti ottelee, kunnes Achilleen koura hänet kuristaa. Varustettuaan laivaleirin ryhtyvät kreikkalaiset piiritykseen. Vaan siinäpä eivät saa suuriakaan toimeen; sillä kun troialaisia on vähän — tuskin kymmenes-osa vihollisten lukumäärästä — eivät nämä useinkaan uskalla astua kentälle taistelemaan, olletikkin jos Achilles on näkyvissä, vaan peräytyvät vahvojen muuriensa turviin, ja niitä eivät piirittäjät kykene valloittamaan. Täytyy siis tyytyä havittelemaan maakuntaa, väijyilemään, käymään lähiseuduilla ruokavaroja hankkimassa. Näin kului yksitoikkoisesti ilman mainetöitä yhdeksän vuotta, niin tulee ratkaiseva kymmenes vuosi.
Asioille antaa uuden käänteen Achilleen ja Agamemnonin riita — ja siitä alkaa Iliadi, käsittäen 51 päivän tapaukset. Agamemnon vie väkisin Briseis neiden Achilleltä, joka siitä niin vihastuu että vetäytyy erilleen sodan toimista. Turhaan toiset koettavat häntä lepyttää, eikä auta, vaikka Agamemnon sitte katuen tarjoo loistavaa hyvitystä. Hän tahtoo nähdä vastustajansa tomuun asti nöyrtyneenä eikä lepy, ennenkuin itse saa katkerasti kokea vihansa seuraukset. Hän on koko sotaan suuttunut. Ei kannata muka Atriidein kunnian tähden itseään kuoliaaksi kiusata. Ei kannata nähdä vaivaa yöt päivät, kun sama kuolo korjaa urhon ja pelkurin. — Pojan kunnian loukkaus koskee yhtä kipeästi äitiä, joka rukoilee Zevsiä suomaan vihollisille voittoa, kunnes Agamemnon oppisi paremmin arvossa pitämään suurimman sankarinsa kuntoa. Ja todella Achilleen kanssa voitto hylkää achaialaisten aseet. He ponnistavat kyllä voimansa, rajusti taistelun laineet vyöryvät edes takaisin ja loistavia mainetöitä suoritellaan kaksintaisteluissa ja muutoin, jolloin varsinkin Diomedes uljastelee[204] — mutta lopuksi kuitenkin troialaiset ovat voitolla, Heitä innostaa uusi rohkeus ja Hektorin johdolla ryntäävät he eteenpäin ajaen vihollisiaan laivaleiriin asti. Hankkivatpa jo polttamaan tätä, kun Patroklos saa Achiileelta luvan hänen asepuvussaan rientämään avuksi hätääntyneille. Troialaiset luullen näkevänsä itse Achilleen, väistyvät peloissaan, mutta Patroklos ahdistaen liian likeltä pakenevia joutuu kahakkaan Hektorin kanssa ja saa surmansa. Kauheasti suree Achilles ystävänsä kuolemaa ja miettii vaan kostoa. Saatuaan Hefaiston takomat uudet komeat sota-aseet ja sovittuansa yläpäällikön kanssa, hän ryntää taisteloon. Summalta kaataa hän vihollisia, jotka pakenevat hänen edessään kuin akanat tuulessa, ja vihdoin Hektorinkin. Patrokloksen juhlallisiin peijaisiin ja liikuttavaan kohtaukseen, kun Priamos käy pyytämässä poikansa ruumista murhaajalta, sekä Hektorin hautajaisiin ja kuolinkaihoon päättyy Iliadi.
Mitä sitten tapahtui, tunnetaan muista lähteistä.[205] Hektorin kuoltua toi amatsoni-ruhtinatarPenthesileiaapua troialaisille ja urhokas naiskansa pani jo kreikkalaiset pulaan, kun Achilles taistelussa kaataa P:n. Uutta apua toi Troiaan Eoksen poikaMemnonEthiopiasta, mutta hänenkin kaasi saman sankarin miekka. Poikansa katoa suree siitä päivin Eos (= aamurusko) itkien maahan kastekyyneliä.[206] Mutta jopa tuli senkin sortua, joka niin monta oli sortanut. Achilles ahdisti kovalla rynnäköllä Skaialaisporttia, kun hänen kantapäähänsä lensi Pariksen ampuma ja Apollonin suuntaama surman nuoli. Kaatuneen ruumiin ympärillä riehuu hurja taistelu, kunnes Kreikan soturit saivat sen korjatuksi. Sydäntä särkevästi itki Thetis merenneitoinen kaunokaisensa poismenoa. Mutta sankarin haudalla riidellä rähisivät Aias ja Odyssevs siitä, kumpi hänen aseensa saisi; kun ne joutuivat Odyssevsin omaksi, pahaksui Aias sitä niin kovin, että mielenhäiriössä tappoi itsensä (josta Sofokles on tehnyt tragedian[207]).[208]
Tästä lähtien Odyssevs älyllään ohjasi asiain menoa. Hän otti vangiksi Helenos tietäjän ja kiristi hänestä sen salatiedon, että Troia vasta voitaisi valloittaa Herakleen asetten avulla. Niinpä tuotiin haavaansa vielä poteva Filoktetes paikalle ja hän ampui tuolla taikajoutsella Pariksen kuoliaaksi. Edelleen Odyssevs valepuvussa Diomeden kanssa hiipi Troiaan ja varasti palladion kaupunkia suojelemasta. Toipa hän sitte taistelutanterelle Achilleen pojanNeoptolemoksenisän hengellä innostamaan kansaansa.[209] Vihdoin hänen tuumansa mukaanEpeiosrakensi sen kuuluisan puuhevosen,[210] joka vasta tehot teki, ja hän sen juonen keksi, johon konia käytettiin. Kolmekymmentä miestä piilousi koljon kupuun; sotajoukko hävitti itse leirinsä ja oli kotiin lähtevinään, jätettyään muka hevosen jumalien lepyttimeksi ja onnellisen matkan takeeksi. Kavala Sinon uskotteli troialaisille tuommoisia hevosella tarkoitettavan, että sen hävitys toisi turmion heille, mutta sen säilyttäminen kaupungin linnassa turvaisi tuleviksi ajoiksi Aasian voittoa Euroopasta. Tyhmistyneet raukat uskoivat valheen, etenkin nähtyänsä Laokoon papin kohtalon. Tämä varotti kansalaisiaan vihollisten salajuonilta, vakuuttaen hevosellakin vain pahaa mielittävän; mutta kun hän paraikaa uhrasi, nousi merestä kaksi kärmettä ja tappoivat hänen poikineen.[211] Siinäpä Troialaiset luulivat että viisastelevaa jumalain lahjan herjaajaa oli ansion mukaan rangaistu. Riemuiten vetävät he surmakoneen kaupunkinsa sisään. Mutta yöllä astuivat piiloutuneet soturit siitä ulos, samaan aikaan kuin saaren takana lymynnyt laivasto palasi ja väki siitä auki jätetyistä porteista ryntäsi sisään. Uneen uupunut tai iloissaan mässäilevä kaupunki joutui hirveän murhan, ryöstön ja häviön alaiseksi. Miekka ja tuli tekivät lopun Aasian uljaimmasta kaupungista, kuten Kassandra aikaa oli ennustanut, vaikkei kukaan häntä uskonut. Priamos itse miehineen sai siinä surmansa. Naiset, lapset ja äärettömän saaliin vei voittaja. Kurjuuden alkusyy Helena vältti kuin ihmeen kautta kuoleman ja palasi Menelaoksen kanssa vanhaan kotiinsa.[212]
Paluuretki.
Harvojen sankarien suotiin vaurioitta päästä kotia tai tavata kotiolot ehjinä.[213]
Agamemnon ehti juuri päästä Mykeneen, kun uskoton Klytaimnestra yksissä juonin rakastajansa Aigisthevsin kanssa murhasi hänen sekä Kassandran, jonka kuningas toi vankina. Mutta kosto valvoi. Fokiissa eli Agamemnonin poikaOrestesturvassa, johon hänen oli äitinsä vainolta kätkenyt hellä siskoElektra; täältä palasi hän aika miehenä ystävänsäPyladeenkanssa ja kosti isänsä kuolon Aigisthoksen verellä. Mutta kun hän samassa surmasi äitinsäkin, joutui hän Erinysten vihaan. Harhailtuaan kauan rauhatonna, sovitti hän vihdoin rikoksensa tuomalla Attikaan Artemiin kuvan Tauriasta. — Pelopiidein surkeita kohtaloita käsittelee usea vanha murhenäytelmä: Aischyloksen Agamemnon, Choeforoi, Eumenides; Sofokleen, Elektra; Euripideen Ifigeneia Tauriissa y.m.
Menelaoksen ajoi myrsky Kretan ja Egyptin puolille, josta hän vasta seitsemän vuoden mentyä osasi kotia. Sitte eli hän onnellisena Helenansa kanssa.
Lokriin Aias oli Troiaa valloitettaissa tehnyt törkeitä rikoksia: sysännyt kumoon Pallaksen kuvan ja tukasta raastanut papitarta Kassandraa. Siitä merelle tultua salama särki hänen laivansa; itse ui hän paljaalle kallioille. Mutta kun hän vieläkin ylvästeli Poseidonia vastaan, särki tämä hangollaan kallion ja Aias hukkui aaltoihin.[214]
Diomedeen, Filokteteen ja Idomenevsin karkoitti kapinat kotoa Italiaan, jossa Diomedes perusti kaupunkiloita. Kun Teukros palasi veljetönnä, veljen kuolemaa kostamatta, ei isänsä Telamon tahtonut nähdäkään häntä. Hän siirtyi Kypron Salamiiseen.[215]
Enemmän kuin kukaan muu koki Odyssevs onnen vaiheita. Niistä on syntynyt laaja, hauskaOdysseian epos. Moniin mutkiin hän retkeili. Eksyttyään ensinkikoneinmaalle ja siellä monta miestä menetettyään, läheni hän jo omia vesiä; vaan Maleian niemen luona yllätti myrsky ja heitti laivat aina Afrikan puolelle.Lotofageinmaassa söivät hänen miehensä makeaa lootos-hedelmää, josta koti unohtui, ja ainoastaan pakolla sai hän heidät merelle lähtemään. Tultiin sittekykloopeinmaahan, jossaPolyfemos[216] oli vähällä syödä heidät kaikki; vasta kun Odyssevs juovutti hirviön ja hänen nukkuessaan uursi häneltä ainoan silmän otsasta, pääsivät he pakoon hänen luolastaan. Mutta tästäpä Poseidon, poikansa Polyfemoksen puolesta vihoissaan, yhäti vainosi retkeilijöitä ankarasti. Odyssevs on jo kotirantaan tulemillaan ja vaipuu sulo-uneen, kun toverit uteliaina avaavat Aiolokselta saadun tuulisäkin, aarteita siitä urkkien, ja nyt viimat ja vihurit päästen pussista irralle ajavat laivat kauas harhateille.Laistrygoni-hiidetja Antifates ruhjoivat sitte 11 laivaa, niin että jäi vain yksi. Tällä tuli sankariKirkenluo, joka loihti useimmat miehet sioiksi. Vasta Hermeen avulla pakotti Odyssevs noitaa antamaan heille takasin ihmismuodon. Täällä vuoden viihdyttyä ja käytyä manalassa Teiresias tietäjän puheilla lähdetään taas matkalle ja vältetään monta vaaraa. Turhaan koettavatseireenit, nuo sydämmettömät haukkakyntiset neidot, lauluillaan lumota heitä perikatoon: miehet, joilta on korvat vahalla tukitut, eivät kuule mitään; Odyssevs kuulee ja ihastuu, mutta ei pääse mihinkään, ollen omasta käskystään mastoon sidottuna. Onnella päästään haukkuvanSkyllanohi, joka luolastaan kurkottaa kuutta pedon päätä siepatakseen ohikulkevia; eipä myöskään hukutaCharybdinmuuten kaikki nielaisevaan kuiluun. Vältetään nuo kaksi surman paikkaa, vaikka ne ovat niin likekkäin, että:
"Incidit in Scyllam, qvi vult evitare Charybdin".[217]
Mutta surma vaanii toisialla.Thrinakiassapakottaa nälkä Odyssevsin tovereita teurastamaan ja syömään Helioksen karjaa, rikos, jonka pahuutta kamalat enteet osottavat, kun nyljetyt nahat ryömivät ja liha mylvii paistinvartaissa. Siitä salama pirstoo laivan ja miehet suistuvat meren pohjaan, paitsi Odyssevs, joka laivan pirstaleella uipiOgygianrantaan. TäälläKalypsoneito viivyttää häntä luonaan 7 vuotta, luvaten ikinuoruutta ja kuolottomuutta, jos Odyssevs jäisi hänen omakseen. Mutta tämä istuu ikävissään rannalla, kyynelsilmin katsellen kaukaista kotoa kohden, ajatellen vaimoaan ja poikaansa. Vihdoin Athene saa muut jumalat suosiollisemmalle mielelle kärsivää sankaria kohtaan, ja Hermes pakotta Kalypson laskemaan hänet luotansa. Itse laatimallaan lautalla hän luovii merta, kunnes Poseidon pirstoo sen häneltä myrskyssä ja hän hädin uiden Inon vaipalla pelastuuScherianrantaan, josta herttainenNausikaakorjaa hänet kotiinsa isänsä,Alkinooskuninkaan loistolinnaan. Herttaisesti holhotaan sankaria täällä onnellisenfaiakilais-kansan luona, joka ei surupäiviä tunne, ja sitte saatetaan hänet kotia tuommoisella ihmelaivalla, joilla he kuljeksivat, jotka kenenkään ohjaamatta osaavat matkansa ja tekevät sen nopeana kuin kotka tai aatos. Nukkuen saapuu sankari kotirantaan oltuaan poissa kaksikymmentä vuotta.
Mutta vieläkin vaaditaan taistelua saattamaan koto-olot oikealle kannalle. Odyssevsin kodissa elämöi joukko nuoria ylpeitä ylimyksiä, jotka, ollen Penelopea kosivinaan ja hänen vastaustaan vartovinaan, kuluttavat talon tavaraa alituisiin kemuihin ja pitävät pahaa vallatonta menoa. Uskollinen aviovaimo reputtaisi koko parven, mutta kun ei uskalla, viivyttelee hän ja vetelee verukkeita. Hän tahtoo muka ensin saada appensa hautavaipan kudotuksi — mutta kangas ei valmistu ikinä, sillä minkä hän päivällä kutoo, sen hän yöllä pärvöttää. Juoni joutuu ilmi ja vaaditaan varma vastaus. No, hän lupaa mennä sille sulholle, joka kilpa-ammunnassa voittaisi Odyssevsin jousella. Määräpäivä on käsissä, kun Odyssevs, joka tähän asti outona on oleskellut rehellisenEumaiospaimenen majassa, kerjäläisenä saapuu paikalle ja joutuu röyhkeän pilkan alaiseksi. Kun ei kukaan kykene jousta virittämään, virittää hän sen ja ampuu pilkkuun. Samalla heittää hän ryysyt yltään ja hämmästyneiden kosijain edessä seisoo sankari, jonka luulivat aikaa sitte kuolleeksi. Kosto alkaa Athenen avulla. Sateena vinkuu vasamia salissa kaadellen ilkivaltaisia, ja koston työssä avusteleeTelemakhos, hiljan palattuaan isäänsä peräämästä mannermaalta. Surman jäljet puhdistetaan ja riemulla syleilevät puolisot toisiaan oltuaan niin kauan erillänsä. Näin koki Odyssevs toisen onnen kuin Agamemnon kotiin tultuaan.
Läpi vilkaseloisen, vaihtelevan runoelman käy elähyttävänä henkenä harras rakkaus kotoon ja kotimaahan,[218] antaen sankarille voimaa taisteluissa kestämään.
Myöhempi satu tiesi kertoa Odyssevsin saaneen surmansa pojaltaan, jonka äitinsä Kirke oli lähettänyt isää etsimään. Tuntematta toisiaan joutuvat he kahakkaan, jossa poika kalanluisella vasamalla ampuu isänsä. Odysseiassa on vaan hämärä viittaus hänen loppuvaiheisiinsa (XXIII 265-284).
Satuaika on lopussa. Sen puolihämäristä astuu Kreikan kansa vähitellen historian valoon.
Rooman sankarisatu.
Sankareita semmoisia kuin kreikkalaisilla, jotka urotöillään loivat kokonaisen taikamailman jumalain ja -ihmiskunnan välille, ei roomalaisten järkevä mieli ja köyhä kuvatti kypsynyt luomaan. Sankarintapaisia olentoja oli heillä kuitenkin muutamia, joiden luultiin kuninkaina hallinneen Latiumissa ja joita sitten palveltiin pellon ja viljelyksen haltiahenkinä. Semmoinen oliSaturnus, josta jo on puhuttu. Samoin hänen pojakseen oletettuPicus(= "tikka"), joka oli sotaisa ja hyvin rikas ja kun ei huolinut Kirken lemmestä — kuten myöhempi tarina sanoi — loihdittiin tikkalinnuksi.[219] Tämän poika oliFaunas(kts. s.), hänkin Lation kuningas. Hänen ja Marica nymfin poika oliLatinuskuningas.[220]
Aeneaan(l. Aineiaan) satu on alkuaan kreikkalainen, mutta sovitellen siihen roomalaisia aineksia saatiin siitä vähitellen roomalaisten sankarisatu, jolle Virgilius loi taiteellisen kansallisepoksen muodon, mukaillen alkuosassa Odysseiaa, loppuosassa Iliadia.
Aeneaan isä oli Dardanian kuningas Anchises, äiti Afrodite. Kun Anchises julkisesti kerskasi jumalattaren suosiosta, halpasi hänet Zevs salamalla, ja Aeneas sai hallituksen. Sukulaistaan Priamusta hän tuli auttamaan, kuin Achilles ryösti hänen karjansa. Ollen hurskas, viisas ja rohkea sai hän kunnioitusta ja mainetta, ja jumalain armo suojeli häntä. Troian häviöstä hän jaAntenoryksinään pelastuivat, kun hän joko urheasti murtausi vihollisrivien lävitse tai nämä ehdollaan päästivät hänen menemään, hän kun aina oli tahtonut rauhaa ja Helenan takaisin antamista. Vanhempi satu jättää hänet Dardaniaan, kansansa lopuista luomaan uutta valtakuntaa. Vasta Homeron jälkeen syntyi satu että hän lähti meren taa valtaa perustamaan. Alussa nähtävästi ei luultu hänen kauaskaan siirtyneen; vasta aikaa myöten ulotettiin, Odyssevsin retkien esikuvaa noudattaen, hänen matkansa yhä loitommas länteen. Stesichoros runoilija (600 e.Kr.) tietää jo hänen tulleen Italiaan. Mikäli Rooman valta paisui ja levisi kreikkalaistenkin asuma-aloille, syntyi ja vakautui luulo että Aeneas oli siirtynyt Tiberin rannalle ja että hän oli Rooman kansan kantaisä. Jo 3:lla vuosisadalla oli tuo luulo yleinen Kreikassa ja roomalaiset antoivat sille pian virallisen vahvistuksen. Ahkerasti koetettiin ajan ja paikan puolesta järjestellä tiedot Aeneaasta, niihin sovitellen sopivia italialaisia muinaisjuttuja. Virgiliuksen Aeneidin taru on tää:[221]
Aeneas pakenee penaatteineen palavasta Troiasta, kantaen hartioillaan isäänsä, taluttaen Ascanius poikaansa, puolisonsaCreusankanssa Ida vuorelle. Täältä lähtee hän, mukanaan jäännös maanmiehiään, 20 laivassa, poiketen Thrakiaan ja Delokseen, Kretan saarelle, jossa erehtyen luuli Apollonin määränneen heille kotimajat. Mutta ruttotauti karkoitti sieltä ja unessa käskettiin häntä pyrkimään Italiaan. Myrsky ajoi hänet kuitenkin Epirukseen ja sieltä Siciliaan, jossa Anchises kuoli. Tästä yrittää sankari tulla Italiaan, kun troialaisia leppymättömästi vihaava Juno myrskyllä ajaa hänet Afrikaan. Täällä Carthagon kuningatarDidorakastuu sankariin, ja avioliitto on jo syntymäisillään Junon juonista, joka täten tahtoo estää uuden, hänen suositulleen Carthagolle turmioksi tulevan valtakunnan syntyä; mutta Aeneas saa Jupiterin käskyn heittämään lemmen viehätykset sikseen ja pyrkimään suuren tehtävänsä perille. Salaa jättää hän Didon, joka onnetonna tappaa itsensä, ja monien harharetkien perästä — jolloin hän m.m.Cumansibyllan ohjeilla käy manalassakin — saapuu hän Tiberin suulle Latiumiin.Latinusottaa hänet ystävällisesti vastaan ja antaa hänelle tyttärensäLavinianpuolisoksi. Tämän johdosta Lavinian entinen sulho, Rutulien kuningasTurnusJunon yllyttämänä nostaa sodan, mutta joutuu häviölle. Latinus kaatuu myös tappelussa, jonka jälkeen Aeneas saa valtakunnan.
Tämän lisäksi kerrottiin että Aeneas ei kuollut kuten tavallisesti, vaan katosi tietämättömiin, jonka jälkeen hänJupiter indiges(koti-Jup.) nimisenä nautti jumalain kunnioitusta.[222] Hänen ja Lavinian tytärIliasynnytti Mars jumalalle pojat Romulus ja Remus, joten Aeneasta melkein tuli Rooman perustaja. Mutta kun sitten nähtiin, että Rooman perustus täten joutui ajaltaan liian lähelle Troian sotaa, täytettiin ajanaukko olettamalla sarjan albanilaisia kuninkaita.
Rooman perustamisesta kertoo satu vielä seuraavat asiat:[223]
Aeneas rakensi kaupungin, jolle puolisonsa mukaan Rooman antoi nimenLavinium. Täällä hallitsi hänen kuoltuaan poikansaAscaniuseliIulus,. julilaisen suvun tarumainen esi-isä. Jonkun ajan kuluttua perusti Ascanius Albanus-vuorelle uuden kaupunginAlba longan, jonne hän muutti majansa. Siellä hallitsi sitte sarja albalaisia kuninkaita ja sarjan päässäNumitor, jonka nuorempi veljensäAmuliustyönsi valta-istuimelta. Estääkseen Numitorin tytärtäRea Silviaa, eliIliannaimisilla laittamasta itselleen ja suvulleen vallankiistelijöitä teki hän tämän Vestan neidoksi. Mutta kuinka olikaan, synnytti neito Mars jumalalleRomulusjaRemuskaksoiset. Lapset heitettiin kuninkaan käskystä Tiberiin, mutta ajautuivat rantaan, jossa sotajumalan pyhä peto susi ruokki niitä maidollaan. Sieltä korjasi ne sitten paimenFaustulus, joka vaimonsaAcca Larentia'nkanssa kasvatti heitä. Nuorukaisiksi vartuttuaan ja saatuaan syntyperästään tietoa, tappoivat he Amuliuksen, asettivat Numitorin jälleen hallitukseen ja perustivat sitten Palatiini-vuorelleRoomankaupungin. Sitä perustaessaan riitautuivat veljekset: Romulus tappoi Remuksen ja tuli yksin uuden kaupungin valtiaaksi. Toimittaakseen uuden kaupunkinsa asujamille, jotka olivat pelkkää miesväkeä, vaimoja, kutsui hän lähiseutujen asukkaat juhlaan, jossa Rooman miehet ryöstivät haltuunsa nuoret naiset. Tästä syttyi sota naapurien,sabinilaistenkanssa, joka kuitenkin päättyi sovinnolla ja liitolla. Sabinilaiset siirtyivät Roomaan asumaan ja molemmat kansat sulivat yhdeksi. Kuoltuaan jumaloitiin Romulus nimelläQuirinus.
Viitteet:
[1] Antiikin ajatuksia kuolemattomuudesta nähdään vielä kappaleessaHadesy.m.
[2] Joskus näkyy vielä personoiminen olevan ensi asteellaan, henkilön toimi vaan luonnon liikettä, kun esm. Boreas, Pohjoinen, vaan osaa vonkua ja puhista — mutta tämä on runoilijan kuvittelua enemmän kuin uskontoa.
[3] Ei Zevsillekään kaikkialla annettu pääsijää kultissa, vaan usealla paikalla oli vanhastaan valtiojumalansa sitä saamassa: Athenassa Pallas, Argossa Hera, Delfoissa Apollon, Rhodos-saarella Helios y.m.
[4] Viepä ihminenkin väliin voiton heiltä, koska esm. Otos ja Efialtes sitoivat Areen, Diomedes haavoitti hänen ja Afroditen (Il. V, 381); mutta tämmöisissä tapauksissa ihmiset tavallisesti eivät ajakaan omaa asiaansa, vaan tappelevat toisien jumalien puolesta (Diomedes Atheneen ja Heran) tai ainakin heidän suojanalaisinaan. Tämä lieventää muuten törkeää jumalia vastaan sotimisen rikosta.
[5] Näitä toimijumalia karttui suunnattomasti, kun esm. lapsen kehitysasteilla oli kullakin omat haltionsa: ensi seisomiskokeita valvoi Statanus, ensi kävelyä Adeona ja Abeona, puheen jokellusta Fabulinus, kouluun johti lasta Iterduca, kotia Domiduca j.n.e.
[6] Kreikan sivistys alkoi syvemmin juurtua Roomassa toisen punilaissodan perästä.
[7] Vrt. Luthardt, Antike Ethik.
[8] Etupäässä Hesiodin theogonian mukaan. Vrt. Ovid. Metamorph. I 5-75.
[9] Génesis theon te kai pánton. Homer.
[10] = a) vuori Thessaliassa, jonka huipulla senseutuiset luulivat jumalien asuvan; b) jumalain koto, taivas.
[11] Ov. Met. I 151-162. Yksi gigantti oliEnkelados, josta Virgil. Aen. III 578 ss.
[12] Troian edustalla yltyivät he ihmisten puolesta tappeluun, jonka muistomerkiksi jäi kentälle isoja kallionjärkäleitä. Il. XXI, 405.
[13] Ov. Met. I, 76 ss.
[14] Jonka myös sanotaan luoneen ihmisiä — ehkä ison tulvan perästä — savesta, johon Athene puhalsi henkeä. Hor. I, 16, 13 ss.
[15] Maan tuli on taivaan tulen, salaman sikiö. Promethevs on alkuaan tulen jumala.
[16] Hor. I, 3, 25-33.
[17] Ov. Met. I, 89-150.
[18] Met. I, 163-243.
[19] Hor. I, 2, 5 ss. Ov. Met. I. 253-312.
[20] Met. I, 313-437.
[21] Yläjumalain nimet, jättäen synkän manalan jumalan pois, on roomalainen runoilija Ennius sulkenut näihin muistisäkeihin:
Juno, Vesta, Minerva, Ceres, Diana, Venus, Mars.Mercurius, Jovis, Neptunus, Vulcanus, Apollo.
[22] Zeus = Dieus, gen. Dieos, vrtl.divloistaa: "taivaan loiston jumala".
[23] ypsizygos, aitherios, aitheri naion.
[24] nephelegerétes, kelainephaes.
[25] asteropetaes, tertikéraunos, — epigdoupos, barubremétes y.m.
[26] Dios 'ombros. Zeus 'uei.
[27] theon 'upaios kai 'aristos. Vrt. II. VIII, 12 ss.
[28] Zeus aigiokhos. Egiidiä (aigis) ajateltiin väliin myös karvaiseksi nahaksi, joka sopi sotasuojaksi. Sitä asetta käyttävät myös Apollon ja Athene.
[29]Z. ikesios, ksenios.
[30] 'orkios.
[31] sotér, eleutherios.
[32] èrkeios, èphéstios.
[33] Od. II, 216 s.
[34] katharsios.
[35] = Iovis (Diovis) pater,divvartalosta. Vrt. Zevsin etymologiaa.
[36] Vrtl.vasrvalostaa:Fesra, Fera, Faera, 'Hra= "Valotar". Persian kielessä on kevätheras.o. valoisa. (Steinthal).
[37] Vrtl.divloistaa: divan,divan, difone, dione; div-ina, Dju-none, Juno(ne). Vrt.Zeus.
[38] Lisäksi tulee eri poliitillinen kanta, kun Hera esm. vihaa troialaisia ja Zevs on neutraali.
[39] laetis, ageleie.
[40] érysiptolis, álalkomeneis.
[41] Il. XV, 412. Od. VIII, 493.
[42] Il. XIV, 178. Od. VII, 110.
[43] Hor. I, 12, 19.
[44] Foibos Apollon. —Foibosehkä sukua sn:llephaos, phóos (phos)valo. —Apollonehkä alk.'Apellon, 'Apeljos, 'Apelios='Hélios, 'Hlios.
[45] "Lykios"(luxvalo); tai Lykian jumala.
[46] Ov. Met I, 438-451.
[47] Siitä syntynyt soma Hyakinthos-taru kts. Ov. Met. X, 162-219.
[48] ékataebolos, ékatos, klytótokhos, argurótokhos.
[49] Paiéon, Paián.
[50] álekhíkakos.
[51] águieus.
[52] S.o. Pytholais-nainen, kuten Apollon itse on Pythius,Pythios, nimellä joka johtuu orakelin vanhasta nimestäPytho, tai Pythonista jonka hän voitti.
[53] Artemis agrotéra.
[54] Artemis l. Diana eilethyia.
[55] Virg. Aen. I. 498 ss.
[56] iokhéaira.
[57] Merkinnee oikeastaan "taivaallinen, loistava". Diana = Divore Dodonan Jupiterin puoliso, vrtlstadivjostaZevs, Jupiter.
[58] Hera itse pilkkaa hänen hullua raivoansa ja huikentelevaisuuttansa Il. V, 830 ss.
[59] Il. V, 860. Vrt. 381-400.
[60] Roomalaisten uusi vuosi alkoi maaliskuussa.
[61]Aphrodites.o.áphrodúte, "vaahdosta sukeunut".
[62] Siitä nimiánaduoméne, (merestä) "ylös kohoava".
[63]Kypriskyprotar.
[64] Kythereia.
[65] Siitä nimiPaphia, Pafotar.
[66] Hor. I, 4, 5.
[67]Pontia.
[68] Ov. Met. X, 524-551. 705-739.
[69] Il. V, 428 s.
[70] Siitä Hermestä on ruvettu sanomaan "Argoontappajaksi", näin kääntäen liikanimeäárgeiphóntes. Luultavasti tämä kreikkal. sana kuitenkin merkitsee jotain muuta, ehkä "salamassa l. valossa ilmestyvä, salamia l. valoa välkkyvä".
[71] Vrt.árgeiphóntessanan selitystä ylempänä!
[72] Muistettiin vielä hämärästi alkuperäistä tuulissa ja pilvissä kiitävää Hermestä!
[73] "Hermeskumpuja" mainitaan Odysseiassa.
[74] Hor. I, 10.
[75] Hor. II, 17, 29.
[76] Il. I, 590 ss.
[77] Hor. I, 4, 7.
[78] Il. XVIII, 483-508.
[79] Od. VII, 81 ss.
[80] Virg. Aen. VII, 601-622.
[81] Virg. Aen. VIII, 31 ss.
[82] Ov. Met. I, 748-779. II, 1-366. 381-408.
[83] Od. X, 133-574.
[84] Hor. II, 16, 30.
[85]auroraproauso-sa; cf.aús-o, aú-o, av-o, aúos, aeos, éos.
[86] Virg. Aen. X, 763 ss. I, 535 ss. Od. V, 121 ss. Hor. I, 28, 21.
[87] Od. X, 1-75. Virg. Aen. I, 52-63.
[88] Ov. Met. VI, 679-721.
[89] Il. XIX, 91 ss.
[90] Hor. I, 35.
[91] Naisen genius tavall. eri nimelläJuno.
[92] Hor, III, 17. 14.
[93]potamós; vrt. potós juoma,potizeinjuottaa.
[94] Tämmöisillä paikoilla hän leikitteli lähteetärten kanssa, olinymphogétes, kun muutenkin olikrenouchos, épilimnios("suvannon sulho").
[95]Aigaimerkinnee vaanmerta, ollen nähtävästi samaa juurta kuin usea muu merta tai tyrskyä tarkoittava sana ja nimi, vrt. Aigeus, Aigaian-meri, Aigina,aigialós, aigesaallot.
[96]kuanochaites.
[97]eurysternos.
[98] Vrt. Virgil. Aen. I, 142 ss. Aaltojen asettajana on P.ásphálios.
[99]gaiéochos.
[100]énosichthon, énnosigaios.
[101]Poseidon trapaios.
[102] Od. III, 5 s.
[103] Hor. I, 15.
[104] 33 nimitellään Il. XVIII, 39 ss.
[105] Ov. Met. XIII, 732-897.
[106] Virg. Aen. III. 211 ss.
[107] Od. IV, 365-480.
[108] Ov. Met. XIII, 917-963.
[109] Ov. Met. IV, 416-562.
[110]kourótrophos.
[111] Hor. I, 16, 8. 18, 14.
[112] "Idalainen", Frygian Ida-vuoren mukaan.
[113] Hor. III, 25, 8-12.
[114] Ov. Met. III, 336-340. 513-733.
[115] Il. VI, 130-140. Sofokl. Antigone 955 ss. — Minyaan tytärten rangaistus kts. Ov. Met. IV, 389 ss.
[116] Hor. II, 19, 13.
[117]Euiosriemuhuudostaeioi, "hei hoi!" —Bakchosnäyttää olleen tutunomaisempi,Dionysosjuhlallisempi nimi. jolla jumalaa puhuteltiin.
[118] Nymfiluola kalustoinen on kerrottu Od. XIII, 103 ss.
[119] Ov. Met. VI, 382-400. XI, 85-193.
[120] Satu on nuori. Vanhemmissa kuvissa on Panilla olkea ihmismuoto paitsi pieniä sarventynkiä.
[121] Hor. III, 18.
[122] Virg. Aen. VII, 761 ss.
[123] Virg. Aen. VIII, 314-325.
[124]Demeter, "Maa emo".
[125] Plutoksen isä oli Iasion, josta Od. V 125 ss.
[126] Ov. Met. V 341-571. 642-661.
[127] Ov. Met. VIII 725-878.
[128]Despoina.
[129] Proserpina on myös viljan siementä idättävä jumalatar.
[130]Aides, juuristaapriv. Aidein. — Laajennut nimenmuotoAidoneus.
[131] Hor. II 13, 34 centiceps bellua; II 19, 29 ss.
[132] Hautaus antaa vainajalle rauhaa; sitä ennen harhailee hän levotonna Manan ovien ulkopuolella, virran yli pääsemättä. Il. XXIII 71 ss.
[133] Ibid. v. 65 ss.
[134] Od. XI 576-600. Hor. III, 11, 21 ss.
[135] Dis = dives, rikas.
[136] Virg. Aen. VII 324-356. 374 ss.
[137] Hesiod. Theog. 185. — Toisin sanotaan heitä Yön tyttäriksi.
[138] Vrt. Apolloékatós, ékatebólos, ékaergos.
[139] Il. VIII 70 ss.
[140] Od. XIX 562 ss. — Unelma (Oneiros) liehuu myös ihmishaamussa nukkuvan luo hyviä tai pahoja neuvoja kuiskimaan. Il. II 6 ss.
[141] Vanhimpana aikana haudattiin kuolleet talon alle.
[142] Hor. III 23.
[143] Heerosten arvoon korotettiin kuoltuaan vielä historiallisenakin aikana miehiä semmoisia kuin Leonidas, Harmodios ja Aristogeiton y.m. Heerosten luultiin kuoltuaan viettävän elämäänsä "autuasten saarilla".
[144] Hor. I 12, 7 ss.
[145] Ov. Met. X 1-77.
[146] Ov. Met. XI 1-84.
[147] Od. XXI 295-304. Vrt. Ov. Met. XII 210-517.
[148] Ov. Met. VIII 260-546.
[149] Il. IX 529-596.
[150] Homeros ei vielä puhu Foinikian Agenorista, kertoo vaan Poinix nimisestä miehestä.
[151] Hor. III 27, 25 ss.
[152] Ov. Met. III 1-137. IV 563-603.
[153] Lehmäjuttu näkyy syntyneen selittämään Boiotian nimeä, joka näyttää johtuvan sanastabouslehmä, härkä: siis = "lehmälä, härkämaa".
[154] Od. XI 262 ss.
[155] Il. XXIV, 602-617. Ovid. Met. VI 146-312.
[156] Sipylos-vuorella likellä Smyrnaa kuuluu olevan ihmisenhaamuinen kallion muodostus, tai liekö louhittu ihmiskäsin. Sen yläpuolelta noruu lähde, joka kastelee kuvan kasvoja niin että se näyttää itkevän. Tästä siis on Nioben kuva saanut yhden lisäpiirteen, tuon kivettyneenä itkevän äiti paran.
[157] Od. XIX 518-523.
[158] Il. IV 378-398.
[159] Od. XV 245 s. XI 326 s.
[160] Il. IV 406 ss.
[161] Ov. Met. VII 665-699. 753-865.
[162] Sofokl. Ant. 966 ss.
[163] Hor. IV 12, 5 ss.
[164] Taitaa olla foinikilaisten Baal-Moloch, jota kuvattiin tuonmuotoiseksi ja palveltiin ihmisuhreilla. Kreikan saarilla oli vanhimpina aikoina paljo foinikilaisia siirtokuntia, jopa mannermaankin rannikoilla. Luultavaa on, että foinikilaiset ryöstelivät ihmisiä kreikkalaisilta sodissaan ja uhrasivat niitä jumalallensa, jonka palveluksen pääpaikkoja oli Kreta. Molochin kultin sysäsi syrjään helleeniläinen sivistys, jota Thesevs edustaa.
[165] Vrt. Virg. Aen. (= Virbius) VII 761 ss.
[166] Kts. Aischylon Promethevs näytelmää.
[167] Hor. III 16, 1 ss. Sofokl. Ant. 944 ss.
[168] Paluumatkan seikoista Ov. Met. IV 615-764. V 1-249.
[169] I. VI 155-220. Hor. III, 7, 13 ss.
[170] Hor. I 12, 25 ss.
[171] Hor. I, 28. 9.
[172] Tämä mielenlaatu yksistään todistaa, ettei tämä Minos saata olla sama kuin tuo vanhempi, niinkuin heitä tavallisesti sekotellaan, vaan täytyy otaksua kaksi Minosta, vanhempi ja nuorempi.
[173] Il. XIX, 592.
[174] Ov. Met. VIII 157-259.
[175] "Aten" lumoomana Il. XIX 95-133.
[176] Tarun kauniin runollisen muodon on vasta sofistiProdikos, Sokrateen aikalainen, sommitellut. Xenoph. Mem. II, 1, 21-33.
[177] Il. XXI 442-457. XX 147.
[178] Ov. Met. XI 194-220.
[179] Virg. Aen. VIII 190 ss.
[180] Alkuaan luullaan tarun tietäneen vain 10:stä työstä. Luku kasvoi 12:ksi, sittekun foinikilainen auringonjumalaMelkart, jota palveltiin "tyrolaisen Herakleen" nimellä, identifioitiin kreikkalaisen Herakleen kanssa. Puhuttiin näet Melkart'in 12:sta taistelusta taivaalla.
[181] Od. VIII 224 ss.
[182] Od. XXI 13-41.
[183] Tässä on satuun pujotettu itämainen piirre, nojautumalla lydialaiseen auringonsankariin Sandon, joka monessa kohdin muistutti Heraklesta. Jutun itämaisuus ilmenee siinäkin, että kreikkalainen sankari nyt aito orientaliseen makuun hervahtuu hempeyteen ja hekumaan. Kreikan koomikot tätä puolta vielä lisäilivät liikoihin asti, miten Herakles muka irstaili ja juopotteli ja oli hirmuinen syömäri, niin että hän aivan näytti unohtaneen ne korkeat periaatteet jotka hän nuorena tuolla tienhaarassa kerran otti elämänsä ohjeiksi.