Ensimmäisen hän söi raakana. Sitten hän lepäsi ja nukkui, samalla kun hänen elämänsä sulatti riekon elämän omakseen. Hän havahtui pimeässä, nälkäisenä, mutta kyllin voimakkaana kyetäkseen tulentekoon. Ja aamunkoittoon asti hän paistoi ja söi murskaten luita hampaillaan, jotka niin kauan olivat olleet joutilaina. Hän nukkui, heräsi uuden yön pimeään ja nukkui jälleen uuden päivän valkenemiseen asti.
Hän huomasi ihmeekseen, että nuotiossa räiskyivät siihen vast'ikään pannut puut ja että kahvipannu höyrysi hehkuvan hiilloksen laidassa.
Tulen vieressä, käsivarren pituuden päässä, istui Shorty savuketta poltellen ja katsellen häntä tarkkaavasti. Smoken huulet liikkuivat, mutta oli kuin suonenveto olisi kuristanut hänen kurkkuaan, ja rintaa ahdistivat kyynelet, jotka pyrkivät esiin. Hän ojensi kätensä savuketta kohden ja veti vetämistään savua syvälle keuhkoihinsa.
"Minä en ole tupakoinut pitkään aikaan", virkkoi hän vihdoin matalalla, levollisella äänellä. "Hyvin pitkään aikaan."
"Etkä syönytkään, mikäli näkee", sanoi Shorty yrmeästi.
Smoke nyökkäsi ja osoitti ylt'ympärillä olevia riekonhöyheniä.
"En ennen kuin nyt", vastasi hän. "Kuulepas, mielelläni joisin kupposen kahvia. Se maistuisi! Ja pannukakku ja silavan viipale."
Toisen valmistaessa ruokia ja toisen syödessä he kertoivat lyhyesti, mitä heille eron jälkeen oli tapahtunut.
"Klondyke purki jäitään, ja meidän täytyi odottaa avovettä", lopetti Shorty kertomuksensa. "Kaksi sauvoinvenhettä, kummassakin kuusi miestä — sinä tunnet heidät kaikki, kaikki miesten parhaita — ja kaikenlaisia varusteita. Mutta esteet viivyttävät heitä viikon verran. Kun erosin heistä, he jäivät raivaamaan kallioitten yli tietä, jota myöten vetää venheet. Mutta minun teki kovin mieleni jatkaa matkaa, ja niin otin reppuun evästä ja vyöttäydyin edelläkävijäksi. Tiesinhän tapaavani sinut oikealta tieltä."
Smoke nyökkäsi, ojensi kätensä ja puristi ääneti Shortyn kättä."Lähtekäämme nyt taipalelle", sanoi hän.
"Sitä me emme tee, vaikka tuhat tulimmaista käskisi", kivahti Shorty."Viivymme tässä niin että saat pari päivää levätä ja syödä."
Smoke pudisti päätään. "Sinun sietäisi nähdä itsesi", tenäsi Shorty. Smoke ei ollut kaunis näky. Posket olivat niin sisäänpainuneet, että yläleuan hammasrivi harrotti parrasta huolimatta suusta hyvän matkaa ulkona. Otsalla ja sisäänpainuneitten silmien ympärillä iho oli kovasti pingolla, ja takkuuntunut parta, joka luonnostaan oli kullankeltainen, oli tulen kärventämä ja nuotiosavun mustentama.
"Paras on lähteä", sanoi Smoke. "Minä jaksan kyllä."
"Sinä olet heikko kuin piskuinen sylivauva. Sinusta ei ole kävelijäksi.Ja minne kiire?"
"Minä olen nyt matkalla etsimään Klondyken kalleinta aarretta enkä voi viivytellä. Siinä kaikki. Ala köyttää kantamuksia. Se on maailman kallein aarre. Se on ihanampi kuin kultajärvet ja kultavuoret, ihanampi kuin seikkailut ja karhunlihan syönti."
Shortyn silmät olivat selko selällään. "Mitä se sitten on, Luojan Kaikkivaltiaan nimessä?" kysyi hän ääni hämmästyksestä väristen. "Vai oletko ihan järjiltäsi."
"En, olen täydessä tolkussa. Ihmisen on ehkä nähtävä nälkää, jotta hänen silmänsä avautuisivat näkemään eräitä asioita. Nyt olen nähnyt sellaista, mitä en luullut olevankaan. Nyt minä tiedän — mikä nainen on."
Shorty avasi suunsa, ja suupielistä ja silmien kiillosta saattoi aavistaa sen kujeellisen vastauksen, mikä pyöri hänen huulillaan.
"Älä hiiskahdakaan", sanoi Smoke sävyisästi. "Sinä et sitä tiedä. Mutta minä tiedän."
Shorty nieleskeli ja antoi ajatuksilleen uuden suunnan. "Hm. En tarvitse vihjeen hitustakaan arvatakseni naisesi nimen. Muut ovat menneet Surprise-järveä kuivaamaan, mutta Joy Gastell selitti, etteihän halua lähteä retkelle. Hän on Dawsonissa ja odottaa, tuonko sinut palatessani. Ellen sitä tee, vannoo hän myyvänsä kaiken omaisuutensa ja pestaavansa armeijan tarkk'ampujia ja lähtevänsä Peuramaahan ja lyövänsä kallon murskaksi vanhalta Snassilta ja koko hänen joukkioltaan. Ja jos sinä vain pysyt nyt kiltisti aloillasi pari päivää, niin sitten minä kyllä köytän kantamukset ja sonnustan itseni kerallasi taivalta tekemään."