"Lopettakaamme!" huusi Javert raivoissaan. "En minä ole tullut tänne puheita kuuntelemaan. Heittäkäämme kaikki joutavat. Vahti odottaa alhaalla. Matkaan heti, tai tahdotteko käsiraudat!"
Huoneen nurkassa oli muuan vanha, ränsistynyt rautasänky, jota sisaret käyttivät leposijanaan valvoessaan sairaiden luona. Jean Valjean astui tämän sängyn luo, irrotti siitä silmänräpäyksessä jo kovin hontelon pääpuolen, mikä oli hyvin helppo tehtävä hänen voimilleen, tarttui kourin vahvimpaan rautatankoon ja mitteli katseillaan Javertia. Javert peräytyi ovelle.
Rautatanko kädessään astui Jean Valjean hitaasti Fantinen vuodetta kohti. Saavuttuaan sen ääreen kääntyi hän ympäri ja sanoi Javertille tuskin kuuluvalla äänellä:
"Annan teille sen neuvon, ett'ette häiritse minua tällä hetkellä".
Varmaa on, että Javert vapisi.
Hän ajatteli ensin lähteä hakemaan vahtia, mutta Jean Valjean voi sillä välin luikkia tiehensä. Hän jäi siis huoneeseen, tarttui keppiinsä alapäästä kiinni ja nojasi ovenpieleen, hellittämättä Jean Valjeania silmistään.
Jean Valjean laski kyynärpäänsä sängyn pielustalle, nojasi otsaansa käteensä ja katseli liikkumatonna lepäävää Fantinea. Hän jäi tähän asentoon puhumattomaksi, hievahtamattomaksi, ajattelematta varmaankaan enää mitään tämän maailman asioita. Hänen kasvoillaan ja hänen asennossaan näkyi enää vain sanomattoman säälin ilme. Hetkisen näin tuijoteltuaan kumartui hän Fantinen puoleen ja alkoi puhella hänelle hiljaa.
Mitä sanoi hän Fantinelle? Mitä saattoi sanoa tämä mies, joka oli kadotukseen ja kiroukseen tuomittu, tälle naiselle, joka oli kuollut? Mitä hän puhui? Ei kukaan ihminen maan päällä sitä kuullut. Kuuliko sitten kuollut hänen sanansa? Niitä on liikuttavia harhaluuloja, jotka ovat ehkä ylevintä todellisuutta. Varmaa kuitenkin on että sisar Simplice, ainoa tapahtuman todistaja, on usein kertonut selvään nähneensä sillä hetkellä, jolloin Jean Valjean puhui Fantinen korvaan, kohoovan näille kalpeille huulille ja näihin hämäriin, haudan hämmästystä kuvastaviin silmiin sanoin selittämättömän, kirkkaan hymyn.
Jean Valjean tarttui molemmin käsin Fantinen päähän ja laski sen tyynylle hellävaroen kuin äiti lapsensa pään, veti kiinni hänen paitansa rihman ja työnsi huolellisesti hänen hivuksensa päähineen alle. Sitten sulki hän kuolleen silmät.
Fantinen kasvot näyttivät tällä hetkellä kummallisen kirkastuneilta.
Kuolema merkitsee astumista suuren valon piiriin.
Fantinen käsi riippui vuoteen ulkopuolella. Jean Valjean polvistui tämän käden eteen, kohotti sitä hellästi ja painoi siihen suudelman.
Sitten nousi hän jälleen seisoalleen ja sanoi Javertiin päin kääntyen:
"Nyt olen teidän käytettävissänne".
5.
Sopiva hauta.
Javert vei Jean Valjeanin kaupungin vankilaan.
Herra Madeleinen vangitseminen synnytti Montreuil-sur-Merissä tavattoman melun tai paremmin sanoen: tavattoman mieltenkuohun. Sydäntämme särkee, mutta me emme voi salata sitä seikkaa, että kuullessaan vain nuo sanat:Hän on entinen kaleeriorja, heittivät melkein kaikki hänet oman onnensa nojaan. Vähemmässä kuin kahdessa tunnissa oli ehditty unohtaa kaikki hyvä, mitä hän oli tehnyt, ja hänestä tuli "vain kaleerivanki". Tähän tulee kuitenkin lisätä, ett'ei tunnettu vielä kaikkea, mitä oli tapahtunut Arrasissa. Koko päivän kuuli kaikkialla kaupungissa tämäntapaisia keskusteluja:
"Tiedättehän! Hän on vapautettu rangaistusvanki! — Kuka sitten? — Pormestari. — Loruja! Herra Madeleineko? — Niin. — Oikeinko totta? — Ei hänen nimensä ollutkaan Madeleine, vaan joku inhottava Béjean, Bojean, Boujean. — Ah! Jumalani! — Hänet on vangittu. — Vangittu! — Viety kaupungin vankilaan siksi, kunnes hänet muutetaan toiseen paikkaan. — Kunnes hänet muutetaan toiseen paikkaan! Muutetaanko hänet! Minne hänet muutetaan? — Hänet viedään rikos-oikeuden eteen eräästä varkaudesta julkisella tiellä, jonka hän kuuluu tehneen aikoinaan. — No johan minä sitä ajattelin! Tämä mies oli niin liian hyvä, liian täydellinen, liian lempeä. Hän kieltäytyi kunniarististä, hän jakeli rahoja kaikille paitaressuille, joita tapasi. Jo minä sitä aina aavistelin, että siinä takana on varmaan joku roskainen juttu!"
"Salongeissa" varsinkin piestiin kieltä tähän suuntaan.
Muuan vanha vallasnainen,Drapeau blanc'in[67] tilaaja, päästi ilmoille seuraavan mietelmän, jonka syvyyksiin on melkein mahdotonta tunkeutua:
"En ole lainkaan pahastunut. Se niitä buonapartelaisia opettaa!"
Näin hävisi Montreuil-sur-Meristä haamu, joka oli kulkenut herra Madeleinen nimellä. Kolme, neljä henkilöä koko kaupungissa pysyi uskollisena hänen muistolleen. Vanha portinvartijatar, joka oli häntä palvellut, kuului näiden joukkoon.
Saman päivän iltana istui tämä kunnon vanhus kopissaan vielä vallan säikäyksissään ja surullisten ajatusten rasittamana. Tehdas oli ollut suljettuna koko päivän, pääportti vahvasti lukossa, katu autiona. Koko talossa oli vain nuo kaksi nunnaa, sisar Perpetua ja sisar Simplice, jotka valvoivat Fantinen ruumiin ääressä.
Lähetessä sen hetken, jolloin herra Madeleinen oli tapa tulla kotiin, nousi kelpo portinvartijatar vaistomaisesti, otti eräästä laatikosta herra Madeleinen huoneen avaimen sekä kynttilän, jota hän käytti iltaisin rappuja noustessaan, pisti sitten avaimen naulaan, josta hän oli tottunut sen ottamaan, ja laski kynttilän siihen viereen, aivan kuin odottaisi hän herra Madeleinea nytkin tulevaksi. Sitten hän istuutui jällen tuolilleen ja vaipui ajatuksiinsa. Kelpo eukko oli tehnyt kaiken tuon tietämättään, tajuamattaan.
Vasta parin tunnin kuluttua heräsi hän mietiskelyistään ja huudahti:"Voi hyvä Jumala Jeesus! Kun olen pannut hänen avaimensa naulaan!"
Siinä hetkessä avautui kopin lasiluukku, käsi pistihe aukosta sisään, otti avaimen ja kynttilän sekä sytytti sen toisesta kynttilästä, joka paloi kopin pöydällä.
Portinvartijatar nosti silmänsä ja hämmästyi sanattomaksi, kirkaisun tukahtuessa kurkkuun.
Hän tunsi nämä sormet, tämän käsivarren, tämän päällystakin hihan.
Se oli herra Madeleine.
Hän seisoi muutaman sekunnin ajan voimatta saada sanaakaan suustaan,ällistyneenä, kuten hän itse sanoi perästä päin, tapauksesta kertoessaan.
"Hyvä Jumala! Herra pormestari!" huudahti hän vihdoin, "minä kun luulinTeidän olevan…"
Hän pysähtyi, hänen lauseensa loppu olisi loukannut alkua. Jean Valjean oli yhä hänen mielestään herra pormestari.
Jean Valjean täydensi hänen ajatuksensa.
"Vankilassa", sanoi hän. "Siellä minä olinkin. Mutta minä mursin akkunan rautaristikon, pudottauduin katonrajasta maahan ja olen nyt tässä. Minä menen nyt huoneeseeni, käskekää puheilleni sisar Simplice. Hän on kaiketi tuon vaimoraukan luona."
Vanhus totteli kiireesti.
Jean Valjean ei häntä millään tavalla varottanut; hän oli varma siitä, että hän pitäisi hänen turvallisuudestaan parempaa huolta kuin hän itse.
Ei ole saatu selville, miten hänen oli onnistunut päästä pihaan avaamatta pääporttia. Hänellä oli tosin aina mukanaan erikoinen avain, joka avasi erään pienen sivuportin; mutta kaihan oli tutkittu hänen taskunsa ja otettu tuo avain pois. Tätä seikkaa ei ole voitu selvittää.
Hän nousi rappuja, jotka johtivat hänen huoneeseensa. Saavuttuaan ylös laski hän kynttilänsä rappujen viimeiselle astuimelle, avasi hiljaa ovensa, sulki haparoiden akkunan ja ulkoluukut, palasi sitten noutamaan kynttiläänsä ja astui jälleen huoneeseensa.
Tämä varovaisuus olikin tarpeen; sillä muistammehan, että hänen akkunansa näkyi kadulle.
Hän heitti silmäyksen ympärilleen, tuolilleen, vuoteelleen, johon ei oltu koskettu kolmeen päivään. Ei näkynyt pienintäkään jälkeä tois-öisestä epäjärjestyksestä. Portinvartijatar oli "korjannut huoneen". Hän oli sitäpaitsi poiminut tuhasta ja asettanut siististi pöydälle raudotetun kepin pätkät ja mustuneen kahden frangin rahan.
Jean Valjean kirjotti eräälle paperilehdelle:Tässä ovat raudotetun keppini pätkät sekä Pikku-Gervaisilta varastettu kahden frangin raha, josta puhuin silloin rikosoikeuden istunnossa. Hän laski tälle paperilehdelle hopearahan ja raudotetun kepin pätkät niin, että ne ensinnä näkyivät huoneeseen astuttaessa. Hän otti kaapista vanhan paitansa ja repi sen kappaleiksi. Niin sai hän kangasliuskoja, joihin hän kääri nuo kaksi hopeaista kynttilänjalkaa. Muuten ei hän ollut lainkaan kiireissään eikä kiihdyksissään, sillä kääriessään piispan kynttilänjalkoja paitaansa pureskeli hän ahkerasti mustaa leivänpalasta. On luultavaa, että hän oli paetessaan vankilasta tuonut leivänpalan mukanaan.
Tämän todistivat ne leivänmuruset, jotka myöhemmin oikeuden käskystä toimitetussa tutkimuksessa löydettiin huoneen lattialta.
Koputettiin ovelle hiljaa kaksi kertaa.
"Sisään!" sanoi hän.
Tulija oli sisar Simplice.
Hän oli kalpea, hänen silmänsä olivat punaiset, kynttilä huojui hänen kädessään. Kohtalon ankarat iskut ovat siitä omituisia, että vaikka olisimme kuinka täydellisiä tai paatuneita tahansa, ne kiskovat salatuimmistakin syvyyksistä ihmis-luonnon esiin ja pakottavat sen näyttäytämään pinnalla. Tämänpäiväisissä mielenliikutuksissa oli nunnasta tullut jälleen nainen. Hän oli itkenyt ja hän vapisi.
Jean Valjean sai juuri kirjottaneeksi muutamia rivejä paperille, jonka hän ojensi nunnalle sanoen: "Sisareni, toimittakaa tämä herra rovastille".
Paperia ei oltu taivutettu kokoon. Hän vilkaisi siihen.
"Kyllä Te saatte lukea sen", sanoi Jean Valjean.
Hän luki:
"Pyydän herra rovastia ottamaan huostaansa kaiken, mitä tänne jää minulta. Hän suvainnee hyväntahtoisesti maksaa siitä minun oikeus-kuluni sekä tänään kuolleen naisen hautaamis-kustannukset. Loppu jääköön köyhille."
Sisar tahtoi puhua, mutta hän voi tuskin sopertaa muutamia käsittämättömiä äännähdyksiä. Lopulta onnistui hänen kuitenkin saada sanotuksi:
"Eikö herra pormestari haluaisi viimeistä kertaa tulla katsomaan sitä onnetonta nais-raukkaa?"
"En", sanoi hän, "minua ajetaan takaa, minut voitaisiin helposti vangita hänen huoneessaan ja se häiritsisi häntä."
Tuskin oli hän päättänyt lauseensa, kun kovaa melua kuului rappukäytävästä. He erottivat nousevain askelten kolinaa ja he kuulivat vanhan portinvartijattaren huutavan korkeimmalla, kimeimmällä äänellä:
"Hyvä herra, minä vannon Teille Pyhän Jumalan kautta, ett'ei kukaan ole käynyt tästä sisään koko päivänä eikä koko iltanakaan, minäkään en ole liikahtanut kopistani!"
Mies vastasi:
"Mutta tuolla huoneessahan on valoa."
He tunsivat Javertin äänen.
Huone oli laitettu sillä tavoin, että ovi peitti oikealle kädelle avautuessaan yhden nurkan kokonaan. Jean Valjean puhalsi kynttilänsä sammuksiin ja asettui tähän nurkkaan.
Sisar Simplice vaipui polvilleen pöydän viereen.
Ovi avautui.
Javert astui sisään.
Käytävästä kuului useampain miesten kuisketta ja portinvartijattaren innokkaita vastaväitteitä.
Nunna ei nostanut silmiään. Hän rukoili.
Hänen pieni kynttilänsä oli takanotsalla ja loi ympärilleen vain heikkoa valoa.
Javert huomasi sisaren ja pysähtyi neuvottomana.
Muistamme, että Javertin olemuksen peruste, hänen alku-aineensa, hänen ilmakehänsä oli kaiken esivallan kunnioitus. Hän oli valettu yhdestä kappaleesta, eikä hän sietänyt vastaväitteitä eikä rajotuksia. Hänen mielestään oli tietysti kirkollinen esivalta ensimäinen kaikista, hän oli uskollinen, pintapuolinen ja sääntöjä noudattava tässä kohdassa niinkuin muissakin. Hänen silmissään oli pappi korkeampi henki, joka ei voi erehtyä, ja nunna pyhä olento, joka ei voi tehdä syntiä. Molemmat olivat hänen nähdäkseen maailman pahuudelta visusti suljettuja sieluja, ja niissä oli yksi ainoa ovi, joka avautui vain totuutta julistaakseen.
Huomattuaan nunnan aikoi hän ensin poistua.
Mutta oli olemassa toinenkin velvollisuus, joka häntä piteli ja työnsi voimakkaasti vastakkaiseen suuntaan. Hän jäi siis paikalleen ja — yritti vain yhden kysymyksen.
Nunna oli juuri sisar Simplice, joka ei ollut eläissään valehdellut.Javert tiesi sen ja kunnioitti häntä erikoisesti sen takia.
"Sisareni," sanoi hän, "oletteko yksin tässä huoneessa?"
Seurasi hirvittävä hetki, jonka kuluessa portinvartijatar-parka tunsi voimainsa raukeavan.
Sisar kohotti päänsä ja vastasi:
"Olen."
"Te ette siis ole nähnyt", jatkoi Javert, "— suokaa anteeksi, jos yhä vaivaan, velvollisuuteni käskee — tänä iltana erästä henkilöä, erästä miestä. Hän on karannut, me etsimme häntä — Jean Valjeania, ettekö ole nähnyt häntä?"
Sisar vastasi:
"En."
Hän valehteli. Hän oli valehdellut kaksi kertaa peräkkäin, epäröimättä, nopeasti, ikäänkuin uhraten oman itsensä.
"Suokaa anteeksi", sanoi Javert ja poistui syvään kumartaen.
Oi hurskas nainen! Te ette ole enää moneen, moneen vuoteen ollut elävien joukossa; Te olette tavannut valkeudessa sisarenne puhtaat neitsyet ja veljenne enkelit; luettakoon tämä valhe hyväksenne paratiisissa!
Sisaren vakuutus oli Javertista niin ratkaiseva ja luotettava, ett'ei hän lainkaan huomannut sitä omituista seikkaa, että juuri sammutettu kynttilä savusi pöydällä.
Tuntia myöhemmin kulki muuan mies läpi metsikköjen ja sumuisten laaksojen, edeten nopeasti Montreuil-sur-Meristä Pariisia kohti. Tämä mies oli Jean Valjean. Pari kolme kuorma-ajuria, jotka kohtasivat hänet, ovat myöhemmin kertoneet hänen kantaneen kädessään jotain myttyä sekä olleen puettuna työmekkoon. Mistä oli hän saanut tämän mekon. Siitä ei päästy milloinkaan selville. Muuan vanha työmies oli muutamia päiviä aikaisemmin kuollut tehtaan sairaalassa, jättäen ainoaksi perinnökseen mekkonsa. Ehkä Jean Valjeanilla oli juuri tämä mekko.
Lopuksi sananen Fantinesta.
Meillä on kaikilla sama äiti, maa. Fantine jätettiin tämän äidin huomaan.
Rovasti luuli tekevänsä oikeimmin — ja ehkäpä tekikin — säästäessään Jean Valjeanin jälkeenjättämästä omaisuudesta mahdollisimman paljon köyhille. Sillä mistä olikaan lopulta kysymys? Kaleeri-vangista ja yleisestä naisesta. Sentähden teki hän Fantinen hautaamisen mahdollisimman mutkattomaksi ja supisti sen tuohon kaikkein välttämättömimpään: yhteiseen hautaan.
Fantine haudattiin siis kirkkotarhan vapaaseen kulmaan, joka kuuluu kaikille eikä kenellekään ja jonne köyhät kuopataan. Onneksi osaa kuitenkin Jumala löytää sielun. Hämärän vaipuessa maille mantereille laskettiin Fantine viimeiseen lepoonsa tuntemattomien luiden joukkoon; kohta oli hänkin tomuksi muuttuva, tuntemattomaksi, hajoavaksi tomuksi.
Hänet heitettiin yleiseen hautaan.
Hänen hautansa oli aivan hänen vuoteensa kaltainen.
(Fantinen II osan loppu.)
[1]Brumaire, toinen kuukausi Ranskan vallankumouksen ajanlaskussa, 23 päivästä lokakuuta — 21 päivään marraskuuta; 18 p:nä sumukuuta (9 p. marrask. 1799) teki Bonaparte itsensä ensimäiseksi konsuliksi. Suomentaja.
[2]Bienvenusuom. "onnentulokas", "tervetuloa". Suomentaja.
[3] Tournefort (1656-1708) laati kasviluokittelunsa kukinnon rakenteen mukaan, vähän ottaen huomioon luontaista sukulaisuutta.
[4] Aikanaan kuuluisa kasvitieteilijä, k. 1777.
[5] "Ell'ei Herra huonetta varjele, niin turhaan valvovat ne, jotka sitä vartioivat".
[6]Guillaume Pigault-Lebrun, ranskalainen romaanikirjailija, eli 1753-1835. Suomentaja.
[7]Jean Baptiste de Boyer, Argensin markiisi, sukkela epäilijäfilosofi, Fredrik Suuren ystävä, eli 1704-71.
[8]Pyrrho: kreikkalainen viisaustieteilijä, epäily-viisaustieteen perustaja, 4:llä vuosisadalla e.Kr.
[9]Thomas Hobbes: englantilainen viisaustieteilijä, eli 1588-1679.
[10]John Tuberville Needham, englantilainen luonnontutkija, eli 1713-81.
[11]Fiat lux= tulkoon valkeus!
[12] Senaikuinen virallinen sanomalehti.
[13] Viinilasin ääressä.
[14] Katolilainen pyhimys, kuoli 1660.
[15] ilman pitkiä puheita. Suom.
[16]Cartouche, kuuluisa varas ja rosvo Ranskassa 17-sataluvun alkupuolella. Suom.
[17] Sallikaat lasten… Suom.
[18] Olen maan matonen. Suom.
[19] Kuuluisa piispa ja saarnamies Ludvig XIV:n ajalla, eli 1627-1704.
[20] Sinua Jumala (ylistämme).
[21] Tarkoittaa protestantti-vainoja Ludvig XIV:n aikoina. Suom.
[22] Ranskal. rahamäärä: 5 penniä. Suom.
[23] Vallankumouksellisten päähine.
[24] Punainen hattu: kardinaalin päähine. Suom.
[25] Viittaa erääseen tunnettuun tarinaan Perrettestä, joka maitoastiaa kaupunkiin kantaessaan uneksi ostavansa lehmät ja siat, vaunut ja talot, kunnes hänen innoissaan hypähtäessään maitoastia ja samalla toiveet särkyivät. Suom.
[26] Uskon Isään Jumalaan.
[27] Koska hän paljon rakasti. Suom.
[28] Intialaisen taruston maailman-isä. Suom.
[29] Kansan murretta ranskalaisilla Alpeilla: ryöväri-konna.
[30] Kas Jussia! Suom.
[31]Floreal(= kukka-), vuoden kahdeksas kuukausi Ranskan vallankumouksen ajanlaskussa (20 huhtik. — 20 toukok.). Suom.
[32] Jälleen henkiin herätetty. Suom.
[33]Peruna. Parmentier toi perunanviljelyksen Ranskaan.
[34] Passer à l'État de. Suom.
[35] Laittakaa vaatteenne kuntoon ennenkuin poistutte. Suom.
[36] Muotokuva-, maisemakuva-albumi, piirros-kokoelma. Suom.
[37] Ranskalainen kuvanveistäjä, k. 1733. Suom.
[38] Hedelmöittävä peltojen haltija kreikkalaisilla ja roomalaisilla.
[39] Erään Lesagen huvinäytelmän päähenkilö, ahnaan rahamiehen perikuva.
[40] Ranskalainen maalari (1726-1805) Suom.
[41] Linna Pariisin lähellä. Suom.
[42] Roomalaisten suuri tappio v. 321 e.Kr. Suom.
[43] Tasavaltalaislaulu vallankumousajalta. Suom.
[44] Sanaleikki Bombardasta: mässäily ja rento elämä. Suom.
[45] Sanaleikki, jota on mahdoton suomeksi sovittaa:contemple mon calme— markiisi de Montcalm. Suom.
[46] Argon tietäjä-kuningas. Suom.
[47] Nyt sulle, Bacchus, ma laulan.
[48] Hyvät naiset. Suom.
[49] Félix nimi merkitsee: onnellinen, autuas.
[50] Pau: Kaupunki Ala-Pyreneillä, mistä saadaan korkkeja. Suom.
[51] Sodan syy. Suom.
[52] Ranskalainen laulurunoilija, 1772-1827. Suom.
[53] Berquin: ranskalainen lastenkirjailija, k. 1791.
[54] Ei mitään uutta auringon alla.
[55] Lempi kaikilla sama. Suom.
[56] Kuuluisa pankkimies, kansanedustaja ja ministeri 19 vuosisadan alkupuolella Ranskassa. Suom.
[57] Ranskan sen aikuinen virallinen lehti. Suom.
[58]Vidocq,kuuluisa veijari, myöhemmin Pariisin poliisipäällikkö, 1775-1857. Suom.
[59] Kiihkokatolinen ranskal. kirjailija, 1753-1821. Suom.
[60] Kristus meidät vapahti. Suom.
[61] Vincentius Paulus perusti näet v. 1625 Pariisissa lazaristein liiton. Suom.
[62] Tämä välihuomautus on Jean Valjeanin.
[63] Silloisia vanhoillisia sanomalehtiä Ranskassa. Suom.
[64] Theramenes, atenalainen kansanyllyttäjä, k. 403 e.Kr. Suom.
[65] Je-nie-Dieu, sanaleikki Chenildieustä. Suom.
[66] Elinkautiset Pakko-Työt. Suom.
[67]Drapeau blanc = valkoinen lippa, senaikuinen kuningasmielinen sanomalehti. Suom. huom.