Pistoskun oli, niin siihen tehtiin "pistosvettä" siten, että vettä kaadettiin 9 kertaa läpitse jostakin reijästä, esim. jakkaran istuimen läpitse, ja juotiin sitä vettä.
Reväsinsaattoi hartiat kipeiksi sekä sydänalan araksi. Siihen tekivät tietäjät "reväsinviinaa".
Rouhausoli selässä ja siihen tarvittiin madonnahka, joka pantiin airokkaan nahan sisään ja sidottiin paljaalle iholle vyötäisille.
Pöhötysjos sattui ja "altisti henkiä", keitettiin kuorituista katajanjuurista vettä ja juotiin.
Sisusvikoihinjavatsankouristuksiinkeitettiin mustikoita taikka johanneksenkukan keltaisia nuppuja maidossa. Nautittiin myös "pursinkurttiviinaa" taikka vettä. [Pursi, eräs juolukannäköinen väkevähajuinen kostean maan kasvi.]
Yskäänkeitettiin ja juotiin "kanervavettä" [kanerva, suopursu], vatukanlehtiteetä, koivunpakkulavettä.
Kylmääntautiin, vilutautiin keitettiin maidossa "seinäkeltoja", joita vanhoissa seinissä kasvoi, ja juotiin sitä. Myös kahvin seassa nautittiin etikkaa.
Keltataudinlääkkeeksi käytettiin maitoa, jossa oli keitetty Johanneksen kukkia ja keltakukkia. Ellei se auttanut, keitettiin puuro, johon ainekset, jauhot, suolat ja voi oli kerjätty 9:stä talosta. Sen verran vain kerjättiin, jotta kaikki kerralla voitiin keittää ja taas kaikki kerralla syödä.
Rupulia, isoarokkoa sairastavaa paineltiin sikokarsinan pahnoilla.
Lastenkin tauteihin ja hoitoon oli lääkkeensä ja neuvonsa. Jo heti, kun lapsi oli syntynyt, varasivat lastenmuorit sen siunauksella kolmiyhteisen jumalan nimeen ja panivat sekä lapsen kapalokseen että äidin päänpieluksiin kirjanlehtiä. Toiset tekivät varoja jo myös "hammasmatua" vastaan: painelivat lapsukaisen hampaattomia ikeniä kovasimella, millä teräkaluja hiottiin. Sitten kun lasta kylvetettiin, piti hänelle erittäin pirauttaa kolmasti pikku tilkkanen "osalöylyä", jotta ei lasta "umpilöylyssä" kylvetetty, muiden löylyssä pelkästään. Lapsen pesuveteen "krapattiin" kultaa, hopeaa ja vaskea. Ja pesuvesi vietiin pihalle aina samaan paikkaan, semmoiseen, mihin ei oltu ruumiin pesuvesiä kaadettu.
Sampaillakun lapsi oli elikkä olitroskisuuhänellä, niin annettiin "troskimaitua". Oli tuotu Oulusta Salmen suusta "troskeja", näkinkenkiä; niitä "krapattiin" maitoon ja annettiin lapselle.
Kun suu olinahaton, pantiin sammakko suuhun.
Harjaksiatuli lapseen, jos äiti "valtavana", raskaana ollessaan oli pieksänyt sikoja, tuli oikein karjunharjaksia, kovia piikkejä, jotta lapsi niiden takia kovasti huusi. Tehtiin nisujauhotaikina ja vähän siirappia pantiin sekaan ja sitä hierottiin lapsen selkään kiertiäisiksi. Sitten paineltiin vaatteella ja "harjakset" tarttuivat siihen.
Napakävi joskus visvomaan, kun nuora oli leikattu. Silloin äiti kasteli alunaa suussaan ja pyyhki sillä kipeää kohtaa. Jos napa oli iso, niin pantiin nasinanmarjoja "kretaan" ja sillä voideltiin.
Kun lapselle ilmestyi ensimäinenhammas, "pieksettiin" lasta niin, että se kävi itkemään. Siitä ei lapsi enää toisia hampaita saadessaan ollut kipeä.
Hammaskun lähti suusta, viskattiin se uunille ja sanottiin:
"Ota lukki luinen hammas, anna rau-rautanen sijaan!"
Korvatkun vuosivat, pantiin niihin rintamaitoa taikka jäniksenvettä.
Elttaoli lapsessa, kun se oli "väiväröinen, jotta kitui". Silloin sidottiin hänelle kaulaan "elttapussi". Se tehtiin punaisesta vaatteesta pikku pussuinen ja sen sisään 9:nlaista ainetta; pirunpihkaa, kamvärttiä, lukin verkkoa ja elävä hämähäkki navetankatosta, tulikiveä, mettiäistä, nasinanmarjoja, nokea saunankatosta ja löökiä. Mustalla nauhalla sidottiin pussi lapsen kaulaan.
Puristustautijos ilmeni lapseen, poltettiin lapsen paita kodassa padan alla.
Painajainenilmestyi useasti jo lapsiinkin "huuattajana". Painajainen oli semmoinen painava, joka tuli monenlaisista pelästyksistä, taikka oli taas joku paha ihminen sen lähettänyt, taikka voivat pahat kuolleet, ja hyvätkin, jos niitä oli pahoin kohdeltu, esiintyä painajaisena. "Semmoset hurmahenget, kirouksen alla olevat henget lepää päällä. Ja kun on semmonen ilikiä ihiminen, jolla on paha haltia, niin se kun kattoo lasta, niin se tarttuu." Jos lapsella oli painajainen, vedettiin sen ylle kapaloksen päälle isän housut ja pantiin lapsi vasempaan kainaloon makaamaan. Keitettiin vielä kuparikattilassa vettä, johon raaputettiin kultaa, hopeaa ja vaskea, ja vedellä pestiin lapsi. Lopuksi lapsen vuode "tulitettiin". Tehtiin tuli pankolle ja sen päällä tilavaatteita liikuteltiin ja kätkyt kierrettiin tulella. — Painajaista myös loihtimalla ajettiin pois:
"Kenen oot asiamies, niin mee isäntäs iltaselle, emäntäs einehelle, pahas eillä, hyväs jälisä, käy itte keskivälisä! Keuhkonsa kiertyköön, maksansa maatukoon, suusta ulos, sieramista sisään, yheksän kertaa päänsä ympäri."
Sitten "karehuttiin" ja paukautettiin jollakin aseella oveen.
Eläinten tauteja oli myös varsin useita.
Köhäoli tavallisin hevosen tauti. Sitä hoideltiin "kulumuilla", tallin ylisiltä kerätyillä heinänsiemenillä ja -varisteilla, myös viinalla sekä ohrilla, joita kiehutettiin vedessä ja säkissä ripustettiin hevosen päähän.
Norioli joskus hevosessa nostaen kuhmuja. Ilves-Heikki oli parantanut norin vetämällä linnun jouhiansoja kuhmujen läpi niin, että märkä pääsi pois vuotamaan, sitten vedellä hautomalla.
Lettyoli paha tauti, eläin heittäytyi maahan ja vyörytteli ja helposti kuolikin. Lääkkeeksi annettiin väkevää kahvia taikka suolavettä ja suolamaitoa, joskus ampiaiskennoa ja kivihiiltä. Kauvan kestävään "pitkään lettyyn" tehtiin yhdeksänlainen lääke: poltettuja hampunrohtimia, pääskysenpesää, käärmeen kettä, kahvia, viinaa, nasinanmarjoja, maitoa, virtsaa ja pirunpihkaa.
Umpitautieli umpiletty, vesiumpi, voitiin paraiten parantaa, kun noudettiin "pappilan trekoolista päärseliruohoja", joita vedessä keitettiin ja juotettiin.
Ampumatautioli kaikkein pahin. Siihen useasti kuolikin paikalla ja "paljehtui" kovasti ja sydämen puoli oli musta kuin kuolleella verellä. "Se oli nuoli, joka ampui syämen kautta." Siihen ei tiedetty mitään muuta kuin "ommaa vettä astiaan ja kaataa suuhun".
Väiveitäkun oli eläimissä, niin tuhkaa seulottiin selkään ja sitten pestiin pois. Myös eläväähopeaa pantiin korvien juuriin sekä poltettiin päresoitolla korvien neniä ja palanut karsta raaputettiin karvojen juureen.
Lampaat ja vasikat kun eräässä talossa kerran olivat sairastelleet ja kuoleskelleet, tapettiin lammas ja lyötiin pää pois kirveellä ja verta sivuttiin ovipieliin ja räiskyteltiin ympäri ovipieliä. Toisessa talossa taas oli talonmuori, kun eläimet eivät tahtoneet menestyä, kantanut sairaan vasikan pellolle, tehnyt suuren rovion ja polttanut vasikan, käytellyt polttouhrina. Sitten haudannut tuhan peltoon.
Oli sitten omat kotoiset hierojat ja kupparit ja suonenavaajat, jotka monista pahoista päästivät. Kun jäsenet olivat jäykät, niin hierojat niitä norjentelivat, kun taas hartioita repi, jalkoja pakotti ja päätä pyörsi, niin imetettiin kuppasarvia milloin mihinkin. Muuan isäntä oli tavannut panettaa 15 sarvea: niskaan 1, hartioihin 8, ristiluille 2 ja kumpaankin jalkaan 2. Toinen ukko taas, täysiverinen vaari, oli tarvinnut — 32 sarvea. Selkään oli pantu sen kuin mahtui, sitten niskaan, käsiin ja jalkoihin ja jokapaikkaan. "Nyt onkin aika lahti eesäs!" olikin tavannut kupparille sanoa. — Pakottavia sääriä toisinaan "kassattiin". Kuppiveitsellä hakattiin pitkin säärtä hienoja haavoja usea rivi, ja niistä tihkuva veri pyyhkittiin päreen reunalla pois. Suonen avaajat taas suoniraudallaan availivat veritiehyeitä ja laskivat pois "liikaa verta", kun ensin olivat sitoneet jäsenen avattavan kohdan yläpuolelta. Suonenavaajia oli ennen ollut Nilkku-suutari ja Pekkalan Maijastiina, "iso ämmä". Hierojia ja kuppareita oli useita vanhoja ämmiä.
Kansanrunous ja vanhat leikit.
Pitkinä talvisina iltapuhteina, kun tervasroihun paisteessa taikka päretulen tuikkeessa pirtissä työskenneltiin, kun lepattava valo hämärissä nurkissa kummitteli ja naisväen rukit karsinapuolessa hyrisivät, silloin "iltakauvet vanhat ukotkin istuivat ja arvottelivat toisiansa ja koettivat saaja Hymälään". Paljon olikin heillä ennen arvoituksia, yksi keksi yhden kumman, toinen vielä mokomamman muisti. Käytiin siinä taivaasta alkaen matalaan maantiehen asti kaikki luotolaisen käsitepiiriin kuuluvat asiat ja esineet. Sille, joka ei arvannut, sanottiin:
"Hyh, hyh, hyh, hyh, Hymälään,Hymälän koirat haukkuu!Mene, piikani, poikani kattomaan,misä vieras tulee!"
Pantiin eteen esim. tämmöisiä arvoituksia:
"Kamppi seisoo kankaalla, kaheksalla kantapäällä."
Se oli tuulimylly, samoin:
"Neljä neittä perävilikkaa juoksee, eivätkä koskaan toisiansa sauta."
Saunan kiukaasta sanottiin:
"Ämmä loukosa, sata haavaa pääsä."
Uunin luutimisesta:
"Lato täynnä lampahia, pöyrypää ulos ajaa."
Kuutamosta:
"Jänes juoksi jäätä myöten, kultakuppi kainalosa."
Harjasta:
"Lyhyt akka lylleröinen, paksu pää palleroinen, kaiken kansan korvesta kokuaa."
Lehmän sarvista:
"Haapa Hallelan mäellä, koivu Kollan kankahalla, juuret yhteen juttaa eikä latvat laukiakkaa."
Sormuksesta:
"Onneton, ponneton, pohjaton, kanneton, ja tuoretta lihaa täynnä."
Vihdasta:
"Kyynärä karvaista, pivo paljasta."
Useasti myös hämärä pirtti ja pienistä ikkunoista tuijottava musta yö toivat muistoon monet kummitusjutut, kertomukset "joutavan väen" ja manalaisten liikkumisista, vuoripeippopakinat ja haltijatarinat sekä muut tarinat ja sadut, joilla iltaa lyhenneltiin. Ulkona myrskyävä meri ja Takarannalta kuuluva pauhu saattoivat esille taas monet haaksirikkotarinat sekä kesäiset Ruotsinrannan pyyntiretket muistoineen. Niitäkin välillä vaihteeksi haasteltiin.
Mutta muiden työskennellessä ja tarinoidessa soudattelivat äidit lastaan kätkyessä ja lauloivat tuutilaulun toisensa jälkeen. Olikin laulavilla äideillä niitä muistossa, jotta laulaakkin: yhden kun lopettivat, jo toisen alottivat. Vanhaa tuttua "nurmilintua" voivat laulella:
"Nuku, nuku, nurmilintu, väsy, väsy, västäräkki, kyllä sinun Herra herättää, Maria maata panettaa, koivunoksa oikaisee, vittanvarpu virvottaa, lämmin leipä lepyttää, kalakukko kiekuttaa!"
Lauloivat myös:
"Uni-Matti ulukua kysyy, unenpoika porstuasta: onko lasta kätkyessä, pientä peitetten sisäsä?"
Olivatpa oppineet katkelman ikivanhasta luomisrunostakin. Lauloivat lasta tuudittaessaan:
"Pääskyläinen päivälintu, lenti koko kesäsen päivän, haki lehtua levätäksensä, mannerta maataksensa, löyti kiven lipon. Laiva kaatui kalliolle, kiven lippo palliolle, josta kasosi kaunis saari, uhkea metsä siihen saareen. Pääskyläinen päivälintu taas sai hakia pesän sijaa, taas sai lentää kesäsen päivän, ennenkuin sai pesän sijan."
Paikkakunnaisiin aiheisiin oli sovitettu tuttu "pium paum":
"Poum paum polarinkello, pium paum pilarin kello, Kivijärven kirkonkello, Sunijärven suuri kello, Läntisjärven lämppäkello, Kortesjärven koria kello, papinlesken lehemän kello, lukkarin muorin Lumikin kello, Raution muorin mustan kissan tiuku."
[Tuutulaulussa mainitut pikkujärvet ovat saarella.]
Isompaa lasta "köröteItiin" polvella ja laulettiin:
"Körö körö kirkkoon, pappilan muorin penkkiin, ruskialla ruunalla, harmajalla hevosella!"
Vielä hauskuteltiin lapsia kaikenlaisilla leikkilauluilla. Semmoisten aiheet olivat usein aivan paikkakunnallisia. Esim.:
"Ensimäinen oli Eskon Villu, toinen oli Toikin Ruupe, kolomas oli Kokki-Olli, neljäs oli Nevanperä, viijes oli Virpi-Iikka, kuuves oli Kuuston Jussi, seittemäs oli Sepän Heikki, kaheksas oli Kanto-Aata, yheksäs oli Yyrin Matti, kymmenes oli Kynä-Antti."
Samoin tunnettu "mikä yksi":
"Mikä yksi? minä täsä.Mikä kaksi? kaksi silmää pääsä.Mikä kolome? kolome jalakaa pannusa.Mikä neljä? Neljä tissiä lehemällä",
ja sitten: viisi kouraa härkkimessä, kuusi kapulasta reessä, seitsemän tähteä Otavassa, kahdeksan vannetta tynnyrissä, yhdeksän reikää ihmisessä, kymmenen kynttä varpaassa.
Kylän eläjistä oli taas sommiteltu leikkiruno:
"Pulukkinen pakkari, Perä-Juho lahtari, Paavon Erkki porvari, Juho karvari, joka harjalla kyntää, Perttunen kankuri, äijä katajia hakkaa."
Mutta kun joutui pyhäpäivä lepohetkineen, riensivät nuoret kylään, kokoontuivat jonkun hyväntahtoisen naapurin isoon pirttiin kisaamaan. Tanssittiin piirileikkiä, kätkettiin kiveä, pantiin "aitaa raitaa", oltiin "ämmä-äijäsillä", "panttisilla". ja monilla muilla. Piirileikissä laulettiin esim.:
"Muori meni kaupalle kaikkein piikain kanssa, Kaikki piikat kaunihimmat, oman muorin muotoiset, lentää kuin taitaa oman kultansa kanssa. Avatkaa nyt portin ovi, että muori pääsee sissään, ja katto yhtä, katto toista, mikä niistä paras on."
Laulettiin myös kaunista somasävelistä:
"Hyvää iltaa mun kyyhkysen', ja se ihana kukka, laske kätes käteni pääll', tule kanssani rinkiin! Tule hyppään, tule tanssaan, tule kansani aina yhesä olemaan! Tämän maailman ihmiset on kuin villikarhut. Mitä me heistä, mieli meillä aina yhesä olla. Kun aika tulee, niin kuollaan, ja kuollut kuunteleepi hauvas. Sieltä viimein ylös noustaan ja kunnian kruunuilla koristetaan."
Kiveä kätkettäessä saneli kätkijä:
"Sotken saavia, kätken kiinasta.Arvaa, kellä kulla kivi on!Ei oo omasa kourasa,pistin pikku kissan plakkariin."
"Aitaa-raitaa" pantiin joukon ympäri, joka oli istumassa laattialla "naureina":
"Aitaa, raitaa, kivikkohon, kavikkohon, vaskisilla seipähillä, kultaisilla aijaksilla, jott'ei nuo Piippolan, Paappolan pahat akat pääsisi mun naurismaahani."
Sitten käytiin tutkimassa "naurista". Koeteltiin tukasta: "joko on kaalella?" ja leuvan alta loskautettiin: "onko raikas?" Hampaat kun loskahti niin: "raikas on!"
Hauska näytelmällinen leikki oli "ämmä-äijäiset". Istuttiin ympäri pirttiä, yksi kulki keppi kädessä nilkuttaen vuoroon jokaisen luona neuvon kysynnässä: "toisesa talosa on semmonen äijä-käppyrä, kuin min' oon ämmäkäppyrä, housunperä hommeesa. Se vaatii mua, ja minä sitä. Saanko minä sen?" Jos kysytty vastasi: "saat!" niin kysyjä tanssi ja lauloi:
"Nyt hyppään, nyt tanssaan, nyt kulutan kultakenkäni kannat."
Mutta, jos vastattiin: "et saa!" lauloi kysyjä:
"En hyppää, en tanssaa, en kuluta kultakenkäni kantaa."
Sitten kulki kysymässä: "tuutko häihini?" Vastattiin: "tulen!" Kysyjä neuvoi: "tuo kiffelin kaffelin pöytätuuki tullesas!" Tämän jälkeen kävi tiedustelemassa: "minkälaisella hevosella tuut?" Vastattiin, kuka mitäkin: "yksijalkaisella", "kaksi-", "nelijalakaisella" j.n.e. Sitten jokaista vuoron perään vietiin "häihin" sillä kyydillä, millä kukin oli sanonut kulkevansa. Ja taas kävi kysyjä tietämässä: "rupiatko piikaksi?" (tai rengiksi). — "Rupian." — "Mitä tahot palakaksi?" — "Kymmenen markkaa!" "Piikoille" ja "trenkeille" määräsi "ämmä-käppyrä" työtä: kenen pani vettä kantamaan, kenen puita pilkkomaan, kenen saunaa lämmittämään, "saunapiijaksi". Kun "sauna" oli joutunut, vietiin ämmä sinne, kantaa retuutettiin johonkin nurkkaan, jossa istutettiin tuolille ja luutatyngällä "kylvetettiin".
Keväällä heittivät pojat "seinärahaa" ja kesällä "krooppirahaa". Olivat myös "linnapallosilla" ja heittivät "plootuja". Yhdessä tyttöjen kanssa oltiin "polttopallosilla", ja väliin taas innostuttiin "hippasille", "kuuropiilosille" sekä "näkkisille". Näkkisillä oltaessa oli yksi "isä-äitinä", jolta toiset kävivät kysymässä:
"Isä-äiti, ammosuu, pääsenkö mä kyllään?"
Leikin alkaja määrättiin luvuilla. Semmoisia oli esim.:
"Uulon, tuulon, helsinkkoo, kemelistä, kolomioo, viijenleppä, vilttikoo, saarnanseppä, sahti, knihti, ellermiina, maijamaa, pukkitauti, porttu pois."
sekä:
"Ipperi, pipperi, piiraa, päärää, puppis."
Sananparsia laskee luotolainen niinkuin muukin suomalainen aina tilaisuuden sattuessa. Niitä voisi vielä kertyä satoja, jos kävisi kirjalle panemaan. Niitäkin muuan näytteeksi:
"Työ on survanto, työ on jauhanto,työ seklanto, työ kaikkiappäin. —Parempi papin vihoisa, kuin sepän vihoisa. —Suo Jumala vihattavaksi, älä voivoteltavaksi:kyllä vihattava aina pärjää,vaan voivoteltava se on surukia. —Kaipotellen kalansaanti, levitellen lehemänanti. —Keppi on kolomeen asiaan tarpeen:herrain komeutta, vanhan ihimisen turva,pahan ihimisen kuri. —Ei aseppuuta kokematta oteta. —Ei tamma niin paljon varsoja tee,jotta itteltä länget putuaa. —Akka hakkaa, puolen taittaa.Kamalapa on kirnua nuolla:ei ylety kieli, eikä mahu pää. —Siinä tyhymä toimensa näyttää,josa ei viisas osaa aatellakkaa. —Itte kiitän ittiäni,itte mä tapani tunnen. —Tulee vanhuus,niin ei jää kun rusto jälelle."
Luonnonilmiöistä ja ilman ennustamisesta.
Alituisena "meren hengessä" eläjänä, ahkerana merellä liikkujana on luotolainen tottunut katselemaan merta ja muutakin luontoa avoimin silmin, ottamaan selkoa luonnonilmiöistä ja niistä vastaisia ilmoja ennustamaan.
On huomattu, jotta merivesi ei ole kauvan "kohallaan", se nousee tai laskee. Kesäsydämenä se useasti on enemmän aikaa alallaan, mutta jos on sade uhkaamassa, niin se laskee, ja sitten taas heti nousee, "käy vettä noutamasa". Kovasti se nousee "tormien" ja pitkällisten sateitten edellä. Keväällä jäiden lähdön aikana on merivesi aina hyvin alhaalla, mutta sitten "kesän päällen" se kevätkesällä nousee. Syksyllä se on korkealla, mutta taas talven tullen se käypi "verraten hyvin alhaalle". — Juhannuksen ja Jaakon välillä meri "kukkii". Se nostaa silloin kaikenlaista roskaa pinnalle: liivaa, papua, ahvenruohoa ja kaikenlaista merenryömää, jotta aivan on "krööninä" meri, kun on tyven. Pois se oksentaa kaikki, edellisenä syksynä hukkuneet ihmisruumiitkin nousevat ylös. Kun tulee vireä tuuli, niin se ajaa kaikki rantaan. Jos ei meri niin puhdistaisi itseään, niin ei siihen lopulta mahtuisi mitään. — Myrskyjen aikana talvella nousee jäälle rantapuoliin "luojevettä", jää sitä niinkun "pukkaa" maalle.
Taivaalla on paljon huomioon otettavaa. Talvi-iltoina leimuavat pohjoistaivaaila komeatrevontulet, joita luotolainen myös sanoo "taivaan valakioiksi". Ne syntyvät, kun Ruijan merellä on kova ilma ja aallot lyövät kallioihin, jotta "suolanen vesi ottaa tommeen yön pimeyvesä" ja heittää välkkeen pilviin. Kun seisahtuu ja katselee niitä, niin siitä ne yltyvät ja oikein remahtelevat ja säileet lyövät taivaan laeile asti. Pakkasiksi ne palaa, mutta kun ne hulmahtelevat yli taivaan, tulee merituulet.
Ruskaakun on iltapäivällä, niin se on merituuleksi ja tulee lauhat ilmat, kun sitä on aamulla, tahtoo tulla sade.
Vesikaarimuistuttaa sitä Noan aikuista vesitulvaa. Se ottaa vettä jostakin, taivaalle imee, ja se tietää sadetta.
Kunaurinko"kahalaa", ei selvästi paista, vähän näkyy, tietää se sadetta ja nöyrää säätä. Kun taas aurinko "torveilee", ottaa semmoiset säteet, tietää se nöyrää ilmaa.
Päivänsappion, kun "aurinko paistaa kasakkoin kansa". Jos se on edellä, niin se tietää "entistä", jos jälessä, niin "uutista".
Pienikuun kehäennustaa isoa nöyrää säätä, mutta iso kehä pientä nöyrää ilmaa.
Minne käsintähtilentää, sieltä rupeaa tuulemaan.
Keväällä saavat luotolaiset useasti ihailla maannousua, toisinaan "kun maat nousee niin, jotta Kellon karitki näkyy." Se on pakkasten edellä.
Ukkonenon jumalallinen voima, Herran voima. Eikä se kärsi, jotta sitä pilkataan. Kun ukkonen lyöpi valkiaa ja jyrisee, pitää siunata ja olla hiljaa. Eivät lapset saa silloin telmätä eikä juoksennella. Jota varemmin keväällä ukkonen "panee", sitä lämpöisempi kesä tulee. Syksyllä "hiljasin" jos ukkonen jyrähtelee, tulee seuraavana kesänä hyvä vuosi.
Yönpimittäjälyödä läväyttelee "pitkät aukeimet" öisin ja myöhäisinä iltoina, kun kesän valoisat yöt elokuun lopulla alkavat hämärtyä. Sitä sanotaan yönpimittäjän valkiaksi [Kalevantuli], siitä kun alkavat yöt sitten pimetä.
Tuulistatiedetään, että
"Itä tuopi talaven, itä kesän, itä viimeisen tuomion." "Itä ei heitä ennen tuulemasta kun sattaa." "Lännestä ei saja päälle kuuen tiiman."
Kun pohjoisella pauhaa, niin se tietää, että on tulossa pohjatuuli, ja etelärannan pauhu ennustaa etelätuulta.
Sumutekee merellä "meripimeän" ja puskeutuu toisinaan maallekin paksuna hallavana "pöhkänä". "Syksyllä on sumu suveksi, keväällä talaven jatkoksi."
Pilviäputoaa toisinaan taivaalta ja löydetään kedolta limaisina kappaleina. Sitä otetaan talteen, ja kun sattuu tulipalo, kierretään sillä palopaikka ja sitten se viskataan tuleen. Siitä tuli talttuu.
Lumenjos sataa lehdille, tulee pitkä kevät. Jos lumen sataa sulaan maahan, tulee tautinen vuosi. Jos taas talvella on lunta paljon oksilla, tulee hyvä ruisvuosi. Keväällä taas jos pelto jo on oraalla, kun vielä lunta viskaa, tulee sen parempi vuosi. "Kun minkä lumen huiluttaa äijän ravosta läpi, niin se pyssyy."
Hallavuottaennustaa:
Kun käki tulee lähelle asuntoa kukkumaan. Samoin, jos käki kukkuu aikaisin keväällä, sillä se kukkuu:
"Leipää lehteen, hallaa hankeen." "Kahta hallaa ei ole samana vuonna: poutaa ja pakkasta."
Muitailman ennustuksiaon luotolaisella, esim:
Kun kajavat ja loukeet lentävät maalla, parkuvat ja istuskelevat kivillä, tulee "tormi".
Kuovi kun huutaa, se tietää pohjatuulta.
Kun vitsalintu valittaa, tulee nöyrä sää.
Kuikka huutaa pahaa ilmaa.
Kun savu laskeutuu maahan, tulee paha ilma.
Poudaksi sontiainen pörrää, kun se lentää hurraa iltasella.
Kun korppi talvella "klonkkuu", niin se tietää lauhaa ilmaa.
"Pyry pakkasen perästä, pakkanen pyryn perästä." — "Vilu varren kasvattaa, aurinko terän tekee."
Jos minkälaista ilmaa on ylikuulla, niin alakuulla on jo erilaista, kun täysilleen kuu tulee.
"Västäräkistä vähä kesään,Pääskysestä ei päivääkään."
Sotatarinoita.
Vanhojen luotolaisten kuulemme vielä haastelevan tarinoita muinaisista sotatapahtumista.
Isonvihanajoista on vielä useita kertomuksia ja muistelmia. Seitsemän vuotta oli isoa vihaa kestänyt, ja ainakin kolmena vuotena olivat Hailuodon asukkaat olleet paossa. Monet olivat menneet Ruotsin puolelle Sanskerin kalasaunoille, ja sieltä käsin salaisin puolin käyneet kotipeltojaan viljelemässä. Muutamat taas olivat kerran olleet piilossa kotisaarella, eräässä syvässä suurien mäntyjen, korkeiden töyrien suojaamassa Hyypänmäen rotkossa, jota vieläkin sanotaan "Pakopirtin rotkoksi". Kerrotaan, että rotko olisi puilla ja turpeilla taitavasti katettu niin, ettei ulkoa ensinkään huomannut piilopaikkaa. Venäläiset olivat kulkeneet siitä ylitsekkin ja arvelleet vain: "tässähän on suo". Lopulta oli kumminkin pakolaiset löydetty ja kaikki surmattu.
Talven ajankin olivat vainolaiset Luodolla oleskelleet, milloin missäkin yltäisiänsä tehden. Juntin talossa olivat ottaneet emännän kiinni ja ripustaneet kodan kattoon ja poltelleet selkää, pakottaakseen häntä ilmaisemaan, mihin talon tavarat ja rahavarat oli kätketty. Mutta kun ei emäntä tiennyt sitä sanoa, olivat sentään viimein ottaneet kurjan alas. Arvaahan sen, millainen hän oli, kun nuotion päällä oli pidetty. Jonkun ryssän oli kuitenkin tullut emäntää sääli ja luvannut salaa toisilta, jotta "kunhan kuot mulle sukat, niin minä sun parannan". Emäntä luvannut ja ryssä nylkenyt koiransa ja pannut vastanyljetyn nahan emännän selkään palohaavoille. Pian oli selkä parantunut ja parantaja saanut luvatut sukat.
Haapalassa, joka oli komea talo Kirkkojärven takana, oli talon miesjoukko, 9 miestä, ollut syömässä, kun venäläinen tuli ja ympäröi talon. Yksi toisensa jälkeen oli miehet viety ulos ja tapettu. Sitten käyty etsimään talon rikkauksia, jotta "kyllä kai tällaisesa talosa pitäisi löytyä".
Perälässä kerrotaan venäläisten surmanneen 20 miestä, ja Kujalan pirtissä oli myös koko joukko tavattu tapettuna.
Talvella olivat venäläiset hiihdellen etsineet pakolaisia metsistä. Kerran hiihdeliyt Ruohokarin kurkulla koko joukko. Pari miestä ollut etempänä toisista etsikkomatkalla ja nähneet, kun Juntti hiihtää kahnutti Liisan, ämmänsä kanssa. Lähteneet niitä takaa ajamaan ryssät, ja toinen, parempi hiihtäjä, jo saavuttanutkin ja paljaalla miekalla tavoitellut. Silloin Juntti kääntynyt takaisin ja sommallaan survaissut ryssän suin päin lumihankeen.
Helposti ryssä keikahtanutkin, kun sukset olivat kannantakaisilla jalkoihin kiinnitetyt, miekkansakkin siinä hätäkässä pudottanut. Juntti, kun oli ryssää hangessa pitänyt, oli sanonut Liisalle: "Liisa, Liisa, pistä tuota s—naa silimään!" Ryssä hätäillyt: "älä silimään pistä, älä silimään pistä!" Mutta Liisa oli ryssän omalla miekalla pistänyt hänet kuoliaaksi. Samalla tavalla olivat toisenkin takaa-ajajan nutistaneet ja sitten kiireen kyytiä lähteneet hiihtämään.
Luodolla olivat venäläiset tappaneet ja syöneet kaikki lehmät, yhden toisensa jälkeen. Lopulta vain yksi ainoa lehmä enää ollut koko saarella, kaikkein nurkimmaisessa talossa, Äyrään takana Luukkaan Paavolla. Itse oli talonväki sen "kluvunnut" ja syönyt, ennenkuin venäläinen sitä ehti ryöstää.
Kirkonkellot kerrotaan upotetun Kirkkojärveen, ja siellä ne ovat vieläkin. Ei ole järvi antanut niitä ilmi, vaikka on etsitty.
Paljon oli Luodolla jäänyt tiloja autioiksi ison vihan aikana, kun eläjät olivat paenneet, mikä minnekkin, ja monet jääneet sille tielle, monet taas saaneet surmansa kotitanhuvilla. Nämä autiotilat olivat joutuneet kruununmaiksi ja niitä oli saanut sitten viljellä, kuka vain oli halunnut. Ja olivat niihin myöhemmin hankkineet ja saaneet perintökirjatkin.
Suomen sodanajoilta on myös tarinoita. Siikajoen Pietolasta olivat venäläiset talvella tulleet "tikkatietä" Luotoon. Pappilaan olivat ensiksi menneet, nälkäisinä kuin sudet. Hentun Riitta Maija oli silloin ollut pappilassa piikana ja se oli kertonut, jotta yhtäkkiä tullut kartanolle Venäjän sota-armeija. Heti menneet navettaan, vaikka Maija sanonut; "ei sinne saa mennä!" Mutta ne työntäneet hänet syrjään ja menneet vain ja ottaneet navetasta lehmän ja "hajottaneet sen siihen paikkaan". Sotamiehet ottaneet suolet ja vetäneet niitä kouransa läpi, "noin vain", ja alkaneet paikalla syödä. Herrat olivat lihoja "puolustaneet" itselleen, vaikka "huonolle siivolle olivat lihatkin jääneet. Eihän sitä näläkäinen katto."
Muuta mainittavaa eivät olleet venäläiset silloin tehneet. Viinaa vain siellä täällä tahtoneet. Muutamaankin taloon olivat tulleet ja tahtoneet, jotta "viinuskii"! Mutta eukko oli lyönyt ronkkaansa, jotta "ei oo!" Ja sillä hyvällä ne menneet taas pois.
Ruotsin sotajoukkokin oli Hailuodossa käynyt, Väntelän talossa olleet yötä, "Linsporan" joukko. Oli ollut pirtti täynnä miehiä, kun palvelustyttö, "isäni äiti", tuli toiselta puolelta pihaa nukkumasta. Jokaisen isomman talon oven päälle oli se Ruotsin sotapäällikkö kirjoittanut, jotta "Linspora mars! Linspora mars!" Kahteen kertaan oli kirjoittanut. Venäläiset kun olivat sitten nähneet sen kirjoituksen, olivat jättäneet sen talon ja muut kanssa. Ne olivat ajaneet takaa sitä "Linsporaa".
Askerin talon lähellä "Sotamännyn" luona oli sitten ollut yhteenotto, "soittu, jott' oli niitä pääherrojakin muutama ammuttu". Ruotsalaisten päällikkö oli sanonut ennen tappelua väelleen, jotta "tänäpäivänä taitaa koira meitä pureskella". Tappelun aikana oli hän noussut veräjälle katsomaan taistelun menoa, ja siihen oli hän ammuttu. Häneen kyllä ei ollut tavallinen lyijykuula pystynytkään. Oli viimein keksinyt joku hopeanapin ja ampunut ja satuttanut. Se lienee jäänyt sitten siihen se koko "vastaan otto Ruottin puolesta". Mainittu "Sotamänty" on vielä pystyssä Askerin talon luona. Se on vahva lakkapää petäjä, yksinäinen aidanvieren seisoja, rosokylkinen, paksukuorinen. Monet syvät rosot näyttävät syntyneen siten, että on yritetty kaivaa petäjään ammutuita kuulia. Muuten on petäjän annettu seisoa rauhassa, vanhana muistona.
Jotkut kertovat, että "Sotamännyn" luona olisi pikku vihan aikana ollut tappelu "ja venäläiset hävesivät kovasti siinä".
Tuoreimmat muistot ovat tietysti "enkesmannikesästä" eli englantilaisten käynnistä Pohjanlahden perillä Itämaisen sodan aikana. Monet Luodon nykyiset vanhat ovat silloin jo parasta nuoruuttaan eläneet. Kahtenakin kesänä liikkui "enkesmanni" näillä main, oli kaksi "enkesmannikesää". Ensi kesänä
"vuonna tuhat kaheksansattaa neljä kuuttakymmentä, kesäkuusa kuluneesa, ensipäivän iltpuolla, tuli tänne tuorustaina, ennen helluntain pyhiä",
kuten kertoo tapauksesta eräs luotolainen "runoilija". Jo edeltäkäsin kuultiin sen käyneen Raahessa, jotta tiedettiin Luotoonkin odottaa. Ja pelättiin sangen kovasti. [Kellotapulissa on erääseen pylvääseen leikattu: "1854 K:an esivallan käskystä vartioitiin täällä vihollisen nimittäin enkesmannin ja frankriikin laivaston maalle tuloa". Joku vartija kai aikansa kuluksi puukkoaan käytellyt.]
Monet peittivät tavaroitaan, siemenrukiitaan ja omakeittoviinojaan maahan taikka kätkivät metsiin, jotta "tänne se nyt ensin tulee, kun tämä on ihan jaloisa". Vahteja asetettiin kirkon kellotorniin, Hyypälle ja Marjaniemeen, "sitä kattottiin joka niemen nokasta". Vuorottain oltiin kellotapulissa vahdissa. Oli annettu tapulivahdille määrä, että soittaa kellolla heti, kun Marjaniemestä annetaan merkki "luusipallilla", jotta englantilaiset rupeavat nousemaan maihin. Oli sitten siellä tapulissa vahdissa Sipon kirkonmies. Sattuivat silloin Englannin laivat juuri tulemaan näkyviin, rantaa eivät vielä lähestyneetkään. Sipo kun näki, hätäytyi ja huusi: "nyt on enkesmanni mais!" ja rupesi lyömään kellonkieltä laitaan. Silloin alkoi ihmistä juosta tapuliin kovalla kiireellä. Mutta eihän se vielä ollutkaan maissa, neljä isoa laivaa kellui kaukana selällä. Kävi se "enkesmanni" kyllä sitten maissakin Marjamemessä, mutta ei mitään kovin erikoista tehnyt, joitakin veneitä poltti. Piilin Kustu-vainaalta poltti ison matkaveneen, jolla kulettiin Malurissa, niin poltti, jotta pohja vain jäi. "Niillä oli semmoset aineet, jotta ne vain suilla veti ympäri venettä, ja se sitä myöten siinä heti paloi." Muutamilta kalamiehiltä, jotka olivat menossa Ruotsin puolelle, ryöstettiin "seelit ja viinat".
Sitten höyrysivät laivat Oulua kohti. Marjaniemestä oli kaikki luotsit viety pois Oulun taakse Sanginjoelle, ettei niitä vain "enkesmanni" saisi avukseen. Mutta olivat englantilaiset onnistuneet kaappaamaan muutamasta iiläisestä Ruotsiin purjehtivasta jähistä — polttivat sen Luodon rannalle sekä erään toisenkin, Halosen Jussin jähin — erään Pohjanlahden väyliin perehtyneen miehen, Ananias Mikkelssonin, joka juopottelun takia ei ollut luotsiksi kelvannut. Ananias opasti sitten englantilaisia Pohjan vesillä, missä vain liikkuivat, ja niiden mukana hän meni, minnehän meni, ettei sen koommin ole nähty, ei kuultu.
Laivat kun tulla porhalsivat merelle, niin Oulun rannassa laivamiehet ja jähtien omistajat kiireesti kokoilivat tavaroitaan talteen ja jähtejään laskivat rantaan — kekseliäs Jähti-Sipo väänsi jähtinsä pohjaan reijän, jotta alus joutui vesilastiin ja laski sitten sen pohjan alta ankkuriin. Rantaan tuli tykkivene, ja 3-4 miestä sousi maalle ja polttelivat useita jähtejä, mutta vesilastissa kelluva Sipon jähti pääsi sillä, että vain mastot kaadettiin. Virpiniemen luona polttivat englantilaiset oululaisen kuunarin ja Varjakan lähellä ison 3-mastoisen frekattilaivan sekä toisen keskeneräisen aluksen telakkaan. Vielä polttivat Oulun tervahovin ja useita makasiinejä. Kävivät englantilaiset kaupunkiakin katselemassa, ja laivat asettuivat meren selälle poikkikatujen kohdalle, valmiina ampumaan. Sitten helluntaimaanantai-iltana lähtivät he matkaansa pohjoista kohden. Kuivajoen suussa olivat taas yrittäneet maalle, mutta siellä muuan isäntä hylkipyssyllä ampunut perämiehen veneestä, ja veneessä olijat häätyneet kääntymään takaisin. Kädet vain olivat vilkkuneet yli laidan, kun olivat makuultaan yrittäneet soutaa. Tekosestaan ampuja sitten sai "kunniametaalin rintaansa". Kemissä käynnistä kertoo luotolaisen runo:
"Kävi konnat Kemisäkin lankut lauvat polttamasa, tervan hinnan nostamasa."
Raahessa olivat englantilaiset aikoneet polttaa kruununmakasiinin, mutta kun sanottiin: "olla niin hyvä, ei saa koskia, tämä on köyhäin hyväksi", niin olivat "niin armeliaita", etteivät polttaneet, vaan "antoivat anteeksi".
Kolttosistaan sitten jälkeen päin "enkeska-valtio" suoritti korvauksen.Jahti-Sipokin sai sata markkaa.
Sitten seuraavana kesänä tulivat englantilaiset taas Pohjanperän vesille, mutta eivät tulleet maihin, ulompana pysyttelivät. Kävivät aina Haaparannan "retillä" asti, josta hailuotolaiset suolajähdit kiireen vilkkaa pujahtivat toisen reijän kautta omille vesilleen.
Luodon Marjaniemessä käydessään olivat "enkesmannit" ottaneet kiinni pari luotolaista, Hentun talon rengin "Talakvistin Aatin", joka juovuksissa ollen meni heille viinaa tarjoomaan, sekä saman talon 12-vuotiaan poikasen, vielä elävän Jussi-vaarin, ja vieneet heidät veneeseensä, jopa aina sotalaivalle asti. Laivalla käynnistään osaa vanha Jussi jutella aika eloisan, vilkkaan mielikuvituksen vahvasti värittämän kertomuksen. Siellä oli kultakaluunaherroja, kuparilakkimiehiä, kyömynokka "naprieli-amiraali", jolla oli 2 leveää etuhammasta, siellä messinkikanuunoita ja malmitykkejä, teetä, läskiä, kahvia ja "Sant-Fransiskon piskettejä", siellä "vankeja" syötettiin, siellä juotettiin ja varsinkin juopuneen Aatin kera ilvehdittiin. Lopuksi miehet evästettyinä saatettiin taas kotirannalle.
"Sen olis pitänyt mennä sen laivan Turkkiin, kun oli sota siellä, sovan eteen, kun se oli amiraalilaiva ja siinä oli kuninkaanpoikakin eli mikähän oli everstinpoika. Mutta se kääntyikin ja tuli tänne omin päinsä ja oli täällä kaaparilaivana. Jotta olihan pois kotoa."
Entisistä rangaistustavoista.
Entisajan julmista rangaistustavoista muistavat Luodon vanhat ihmiset vielä kertoella yhtä ja toista.
Kirkon luona oli ennen toimitettumestausnoin satakunta vuotta takaperin. Silloin oli päiviltä otettu Huhta-Antti, "Paskolliseksi" sanottu. Vanhat ihmiset ovat tapauksesta kuulleet "vanhalta äitiltään" tai "vanhalta isältään", jotka itse olivat olleet näkemässä. Mestattava oli murhannut miehen, Vanhala-nimisen. Olivat olleet Heikkisen talossa kortilla "juuston päältä", jotta kumpi sen joutuu maksamaan. Siinä tullut riita, ja Antti hotaissut toveriaan talon porstuassa kuokalla päähän niin, jotta oli siihen kuollut. Tapausta oli ennustanut jo se, että talon lapset — kertoja-mummon isänäiti oli ollut yksi lapsista — olivat päivällä nähneet, kun pitkä nainen, jolla oli toinen jalka kuin hevosella, tullut pihalle ja "kuin maitokänsällä" pyyhkiellyt ja nuolassutkin nurkalla kuivamassa olevaa juustoa [ennen tavattiin juustoja nurkalla päiväpaisteessa kuivata], samaa, josta sitten tuli tora. Outo olento oli sanonut lapsille, jotka olivat kysyneet, kuka hän on: "minä olen neittyt Maaria". Mutta se oli vihollinen, joka näytti, jotta sen kautta tulee syntiä.
Kirkkomaalla oli mestaus toimitettu. Pohjoispuolelle lähelle kirkkoa oli laitettu mestauspölkky, ja sen luo kaivettu hauta. Suuri joukko uteliaita ihmisiä oli ollut katsomassa, kun Antti-rukkaa oli tuotu pappilasta Juolan kujaa myöten. Kahden papin välissä oli hän kulkenut, ja ympärillä kävi vartiasto kantaen korentoja käsissään siten, että niistä muodostui "rengas", jonka sisässä Antti ja papit astuivat. Ja Antti oli itse "pannut" virren, jota oli hänelle veisattu. [Erään kertojan mukaan vanhan virsikirjan 22:s virsi: "Sull', Jesus, mielest' nöyrästä, mä kiitoksen nyt kannan".] Näin oli käyty mestauspölkylle, jonka luona pyöveli oli jo odottamassa punaisine kaapuineen, leveäteräisine kirveineen. [Sama pyövelin kaapu ja kirves lienee ollut aina viime aikoihin asti tallella kirkon lakassa.] Siinä oli Antti vielä, kun mustaa silkkihuivia alettiin sitoa silmille, pyytänyt armonaikaa, mutta pappi oli sanonut: "ei tarvita, kyllä sinä jo oot hyvä", ja työntänyt häntä pölkkyä kohden. Miesparka oli ollut niin kauhuissaan, että oli ollut "enempi kuollut kuin elävä", kun oli lysähtänyt polvilleen. Pyöveli, vanha hailuotolainen ukko, oli myös ollut kovin peloissaan. Puolen päivää oli jo kirvestään "hivonut" ja sitten, kun piti sillä lyödä, oli kaksi kertaa iskenyt eikä sittenkään saanut kaulaa poikki. Kolmatta kertaa ei enää annettu lyödä, vain kirveen terällä sahaten sai lopun leikata. "Lain mukaan" olisi kyllä, kun ei kahdella kerrallakaan saanut kaulaa poikki, ollut häneltä itseltä "pää poikki pantava", mutta kun oli vanha mies, niin annettiin armo. [Miehet ne vain ennen mestaamalla päiviltä otettiin, tiesi muuan luotolainen, mutta naiset surmattiin polttoroviolla. Sentähden vielä: "miesten tukka tuuleen, vaimon tukka valakiaan".] — Tämän tapauksen jälkeen ei Hailuodossa ole miestappoa tapahtunut.
Raipparangaistusta,piiskaamistaeliroiskimista, on toimitettu vielä nykyistenkin vanhojen muiston aikana. Varkaudesta tavallisesti "roiskimalla" rangaistiin ja väärän rahan teosta. Piiskauspuuna,kaakina, oli viimeksi ollut nimismiehen talon luona seisova mänty, johon oli lyöty "aspi", mihin rangaistavan käsiin kiinnitetyn "hanskluvan kettinki" sidottiin. Sen jälkeen, kun vitsomisrangaistus lopetettiin, hakkautti nimismies männyn maahan, ei halunnut sitä katsella. Ennen mäntyä oli kaakina ollut "fankfyöräri" Yrjänän liiterin pyöreä paksu nurkkapatsas. Piiskurina oli viimeksi ollut Kestin Jaako, jonka ei kyllä ollut tarvinnut ketään roiskia, eikä ollut juuri kantanut palkkaansakkaan, jona oli ollut leipä talosta. Häntä ennen oli ollut "viran toimituksessa" Ilves-Heikki, joka oli lyönyt niin, että "vittan lalavat soi ja liha säpäleiksi meni ja kuolleelle verelle paikat". Häntä ennen taas oli roiskinut Rantasuon Jussi, kova piiskaaja sekin ja uskollinen palkkansa kantaja.
Piiskausvitsat olivat 5-6 korttelisia mustakuorisia koivunvesoja. Piiskarin ne piti paikalle valmiiksi laittaa, nimismies sitten "räknäsi" ne ja mittasi ja leikkautti liiat pois. Kovin rangaistus oli 40 paria, kun annettiin "täyven hengen eestä". Kolme vitsaa oli kerralla kourassa ja kahdesti aina kourallisella lyötiin. Selän takana piiskattavan kohdalla seisoi piiskari ja hutki pitkin selkään. Olan kohdalta löi, olan taakse ei saanut vitsoja viedä. Nimismies seisoi vieressä kello kädessä, oli määrä, jotta kellon mukaan lyödä. Mutta eihän ne "iljenneet", koettivat kiiruimman kautta, jotta pian saataisiin loppuun ja hoputtivat: "lyö pois, lyö pois!" Toimitusta katsomassa oli aina "hirviän kovasti" ihmisiä.
Mutta piiskattavat ne olivat toisinaan niin äkäisiä, etteivät ääntä päästäneet. "Ne piti sen komeuven ittelleen, jott'ei lukkaria heistä tuu, jotta saivat kerskua: eipä saatu lukkaria!" Vaan kuului olleen ainakin muutamilla heistä keinonsa. Olivat illalla, kun seuraavana päivänä vietiin roiskittavaksi, saunassa voidelleet selkänsä "traakin verellä" ja maistaneetkin sitä vähän, jotta tulisivat sen äkäisemmiksi. Apteekistako, vai mistä lienevät sitä saaneet. "Sanovat, jotta traakin veri on kuolleitten veren kautta keitetty apoteekkarein tavan jälkeen, ja se oli ennen vanhaan ryssän sotaväelle ehtoollisantona, jotta miehet tulisi pelekäämättömälle luonnolle ja äkäisiksi."
Vielä elää Hailuodossa pari kolme ukkoa, joita on nuoruuden päivinä piiskattu. Noin 10-15 vuotta on kulunut siitä, kun viimeksi on "roiskittu".
Roiskimisen jälkeen täytyi rangaistavan istua mustalla toolilla kirkossa jumalanpalveluksen aikana. Aittarin edessä kirkon perällä kaikkein nähden piti istua, päin seurakuntaan keskellä kirkko käytävää. Mustatuoli oli "kuin soututooli", korkeampi vain, jotta istuja oli seurakuntaa ylempänä. Siinä oli kolme istuinta, toinen toistaan korkeammalla. Alimmalla istutettiin ensimäisestä pahanteosta, "kunniastaan pois istutettiin", toisella kerralla nostettiin toiselle ja kolmannella kerralla täytyi kohota korkeimmalle sijalle. [Muuan ensi kertaa istutettava oli heti omin ehtoinsa kiipaissut ylimmälle sijalle.] Siitä heti seurakuntakin näki, kuinka suuri pahantekijä siinä istui. Kun "kirkonajan" oli siinä ollut katseltavana, tuli pappi saarnan jälkeen, piti hänelle nuhdesaarnan ja ripitti "kuin pienen lapsen", ja sanoi: "mene vappauteen! Herra olkoon sinun kansasi" Niin oli hän synneistään päästetty. "Viljapultit jaloisa kun siinä istui, ja sitten hypätä rommautti alas niin, jotta min' oikeen säikähin, kun olin isän kansa kirkosa", kertoi tapauksesta muuan ukko.
Jalkapuutasäilytettiin kellotapulin alakerrassa. Siinä oli kaksi paksua tukkia päällekkäin ja niiden välissä viisi pyöreää reikää, toiset isompia, toiset pienempiä. Siinä istutettiin juopottelemisesta sekä häiriön tuottamisesta kirkossa jumalanpalveluksen aikana. Kirkon edessä piti istua, jotta kirkossa kävijät mennen tullen saivat nähdä. Hyvin vanhaan aikaan oli Kantolan Jaakoa istutettu ihmisten kummana kolme kertaa jalkapuussa. Oli Jaako-rukka kerta toisensa perään erehtynyt ja langennut juoppouden paheeseen.
Kirkon portailla, kirkon ovipielessä oli ennen seisotettu muuatta akkaa — "isän vanha äiti tapasi kertoa" — lypsinkiulu käteen sidottuna ja "lehemän panta" kaulassa. Akka oli varkain kulkenut lypsämässä muiden lehmiä.
Puumerkit.
Edellä olemme usean luvun alku- ja loppukuvina nähneet kummia koukerolta: luotolaisia puumerkkejä. Hyvin monessa luotolaistalossa onkin vielä käytännössä nuo ikivanhat, kautta aikojen polvesta polveen säilyneet talon merkit. Niitä näkee leikattuina astioiden pohjiin, haraviin, viikatteiden varsiin, sirppien päihin, verkkopuikkareihin, auskareihin ja moniin muihin talon puutavaroihin. Ja kirjotusta taitamattomat isännät piirtävät sen asiakirjoihin nimensä alle. Niistä tuntee talo tavaransa, jos sattuu sen tarvitsevalle naapurille kinaamaan, taikka se muuten joutuu ajelulle. Ne ovat kuin talon vaakunoita, joita ei saa käydä väärentämään, "taikka kunnia pois".
Onkin siinä kymmenisessä parvessa, jopa lähes sataisessa ryhmässä koukeroa kaikenlaista, ja paljon siinä on pitänytkin koukerota keksiä, kun joka talolla on ollut erilaiset merkkinsä. Muutamat ovat tyytyneet vain yksinkertaiseen ristiin tai haarukkaan, nelosen ja seitikon malliin, hyvin useat ovat käyneet vinoristiä kehittämään yksi yhteen, toinen toiseen suuntaan. Joku on ottanut malliksi "variksen varpaan", joku "käsi pystysä seisovan miehen", muuan taas "tuulimyllyn", ja eräs näreen. Jopa on joku keksinyt vanhan hakaristimallin ja toinen taas on leikannut hauskan viisneliöisen. Omituisia ovat Iljanan, Järvelän, Juntin ja Nissilän puumerkit. Monet merkeistä muistuttavat vanhoja riimukirjaimia.
Hyvin harvoissa merkeissä on käytetty käyrää viivaa, huomaamme, että ne melkein kaikki ovat suoraviivaisia, pysty-, vino- ja vaaka-viivoja, enimmin ehkä vinoviivoja. Tämä onkin hyvin luonnollista, sillä käyrää viivaa on koko vaikea leikata puuhun, helpoin on leikata puuta viisto- ja poikkisyyhyn.
Merkit ovat tavallisesti kuuluneet talolle, eikä suorastaan talon asukkaalle. Jos näet talo on oston kautta joutunut toiselle omistajalle, on hän ruvennut käyttämään ostamansa talon vanhaa merkkiä. Harvemmin on omistaja vienyt merkkinsä toiseen taloon. Viime aikoina on kyllä yhä enemmän ostoista ja muutoista ja milloin mistäkin syystä vanhat merkit ruvenneet häviämään, ja sijaan tulleet omistajan nimikirjaimet, joko vain yksi kirjain taikka kaksi kolmekin yhteen sommiteltuina. Joskus taas on entiseen aikaan otettu nimikirjain jäänyt talon merkiksi. Niin esim. entisen Matti-isännän "ämmä" on jäänyt Valpulle "elämään", samoin Väntelässä ja Haapalassa. Päärnissä taas on "A"-alkuinen nimi ollut entisellä isännällä, ja Pillissä on ennen asunut Kustaa Holma.
Talojen jakaantuessa on talon vanha merkki jäänyt semmoisenaan kantataloon, ja uudet osat ovat siihen lisänneet jonkun "sorkan" oman talonsa merkiksi. Siten on samannimisillä taloilla vain vähillä eroavaisuuksilla samanlaiset puumerkit. Kuustoilla on variksenvarpaansa, Hentuilla näreensä, Trupukoilla tuulimyllynsä, Rantasuolla vinoristinsä, Yrjänän taloilla tadikkonsa j.n.e., kuten merkkikokoelmaa tarkastaessa huomaamme.