The Project Gutenberg eBook ofKuvauksia nykyaikaisista telotuksistaThis ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this ebook or online atwww.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.Title: Kuvauksia nykyaikaisista telotuksistaAuthor: V. VladimirovTranslator: K. KurkiRelease date: May 24, 2024 [eBook #73687]Language: FinnishOriginal publication: Hämeenlinna: Arvi A. Karisto, 1907Credits: Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KUVAUKSIA NYKYAIKAISISTA TELOTUKSISTA ***
This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this ebook or online atwww.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.
Title: Kuvauksia nykyaikaisista telotuksistaAuthor: V. VladimirovTranslator: K. KurkiRelease date: May 24, 2024 [eBook #73687]Language: FinnishOriginal publication: Hämeenlinna: Arvi A. Karisto, 1907Credits: Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
Title: Kuvauksia nykyaikaisista telotuksista
Author: V. VladimirovTranslator: K. Kurki
Author: V. Vladimirov
Translator: K. Kurki
Release date: May 24, 2024 [eBook #73687]
Language: Finnish
Original publication: Hämeenlinna: Arvi A. Karisto, 1907
Credits: Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KUVAUKSIA NYKYAIKAISISTA TELOTUKSISTA ***
Riian kidutuskammio Ja tuomioistuinBalmasjowin ja Kaljajewin telotus
Kirj.
Venäjästä suomentanut
Hämeenlinnassa, Arvi A. Karisto, 1907.
Riian kidutuskammio ja tuomioistuin
36:n rikosjuttu Riiassa Riian rikosjuttuja Kahdeksan henkilön rikosjuttu ja telotus Riiassa
Balmasjowin ja Kaljajewin telotus
Balmasjowin telotusKaljajevin telotus
Riian kidutuskammio ja tuomioistuin
Tammikuusta asti [Wladimirowin kirja ilmestyi painosta vuoden 1906 kesän loppupuolella.Suoment. muist.] yhtämittaa istuu Riiassa sotaoikeus, joka telottaa ja tuomitsee kuolemaan nuorukaisia ja viattomia ihmisiä.
Tämä julma tribunali telotutti Toukokuun keskivaiheilla 8 henkeä, joista 6 syytöntä, mikä oli näytetty toteen todistajain kautta; heistä oli kolme 18 vuoden iässä.
Näiden 4 kuukauden kuluessa se on käsitellyt 18 rikosjuttua, tuominnut kuolemaan 18 ihmistä ja telottanut 15. Näiden joukossa oli ihan syyttömiä.
Nyt, minun kirjoittaessani näitä rivejä, inkvisitsionin pöydän ääreen astuu 35 henkilöä, joista 18 ovat syytteessä 279:nen pykälän [nim. Venäjän rikoslain.Suoment. muist.] mukaan, minkä nojalla heitä uhkaa kuolemanrangaistus.
Koko oikeusprosessi alusta loppuun, tutkimusainesten hankkiminen, näiden ainesten käyttäminen — on sellaista järjestelmällistä oikeuden loukkaamista, sellaista kaikkien oikeudellisuuden ja laillisuuden vaatimusten syrjäyttämistä, että mielen valtaa pelko lähimmäisten hengen puolesta ja sydäntä vihloo ajatellessa että kaikki, mitä täällä tapahtuu, on mahdollista meidän valistuneella kahdennellakymmenennellä vuosisadallamme.
Kun minä, paikalla, tutustuin tämän tuomioistuimen toimintaan näiden neljän kuukauden aikana, niin minusta tuntui siltä, kuin olisivat ajat siirtyneet takaisin, kuin näkisin valveilla, todellisuudessa, kaukaisen menneisyyden syvyyteen haihtuneet keskiajan kidutusten ja telotusten kuvat…
Minun täällä, Riiassa, kokoomani ainekset saattavat jokaisen lukijan sydämen vavahtamaan ja repäsevät hänen rinnastaan tuskallisen inhon ja paheksumisen huokauksen.
Tämän tribunalin muodostavat viisi henkilöä: kenraalimajuri Arbusow sekä everstiluutnantit Kerman, Bauman, Witkovskij ja Drosdow.
Istuntopaikakseen he ovat valinneet kirkon. Olisiko kukaan voinut mielessään kuvitella että siellä, jossa kaikuvat kristillisen rakkauden, veljellisen yleisen anteeksiannon jumalalliset sanat, Herran temppelissä, ankarakasvoiset tuomarit lukevat julki kuolemantuomioita syyttömille uhreille?
Minä en uskonut ja päätin itse, mieskohtaisesti, omilla silmilläni nähdä missä ja minkälaisissa olosuhteissa tämä kamala tuomioistuin toimii.
Ja minä sain nähdä että oikeus istuu paikallisen aliupseeri-harjoituspataljoonan kirkossa.
Alttarilavan ääreen, alttarin ovien eteen on asetettu pöytä, jonka ääressä ankarat tuomarit istuvat.
Pöydän ja alttarilavan välinen paikka on aidattu erilleen peililaudoista tehdyllä, ohuella, siniseksi maalatulla väliaidalla; tähän väliaitaan on tehty ovi, jossa riippuu lukko.
Kaikilta seiniltä on otettu pois pyhimysten kuvat.
Jätetty on ainoastaan Vapahtajan kuva.
Väliseinälle on vastapäätä alttarinovia, ripustettu Keisarin kuva.
Pyhimysten kuvat oli havaittu tuomareille tarpeettomiksi, ne oli pitänyt viedä pois.
Minä en uskonut silmiäni ja kysyin vieressäni seisovalta sotamieheltä:
— Sanokaapa, täälläkö te rukoilette Jumalaa?
— Täällä, — vastasi hän, — otamme pois väliseinän, heti sen takana on alttarilava, ikonostaasi [seinä kirkon alttarin ja laivan välissä, johon asetetaan pyhimysten kuvia.Suoment. muist.], alttariovet… Täällä tapahtuu jumalanpalvelus ja täällä me rukoilemme.
— Mihinkä te olette vieneet pyhimystenkuvat seiniltä?
— Me otimme ne pois hiukan aikaa ennen kun oikeus alkoi istuntonsa ja veimme ne leiriin — vastasi hyväluontoinen sotamies. — Kun oikeus istuu niin pyhimystenkuvia ei saa olla seinillä, se olisi sopimatonta, senpätähden me veimmekin ne pois!
Minä riensin pois. — Kirkoissa tavallisen kirkkolamppuöljyn hajun ja suitsutuksen sijasta täällä haisi viattomalta ihmisvereltä.
Tavanmukaisen kirkkoveisun sijasta täällä kuului aseiden kalske, rukoilevien sijassa täällä oli kasakkain kasvoja, kiväärejä, pistimiä, nagaikkoja.
Tuntui kaamealta nähdessä kansan uskon kaikkein pyhimpään tunkeutunutta oikeudettomuutta, väkivaltaa ja henkilöllisyyden pilkkaamista.
Ennenkun ryhdyn kuvaamaan tämän oikeuden toimintaa, on välttämätöntä, sen luonteenkuvauksen täydentämiseksi, kertoa niistä täydentävistä laitoksista, jotka sille valmistavat ja hankkivat tutkimusainekset. Olisiko kukaan meidän valistuneella aikakaudellamme voinut ajatella, että Riiassa on olemassa säännönmukaisesti kalustettuja ja kaikilla tarpeenmukaisilla voimilla hyvin varustettuja kidutuskammioita syytteenalaisten kiduttamista varten.
Niin, niin, kidutuskammioita — minä en hairahtunut sanoissani! Juuri kidutuskammioita, samanlaisia kuin oli keskiajalla.
Sellaisia kidutuskammioita kaupungissa on kolme (ehkäpä useampiakin, mutta minun on onnistunut saada tietoja vain kolmesta kidutuskammiosta).
Näissä kidutuskammioissa kidutetaan syytteenalaisia, jotta voitaisiin hankkia oikeutta varten ne ainekset, joita muilla ehdoilla ei saataisi hankituksi. Näitä uhreja kidutetaan, jotta syytteenalainen kärsimiensä hirveiden ruumiillisten tuskien pakoituksesta tunnustaisi syylliseksi itsensä ja ne toverit, jotka pyövelit hänelle nimittävät.
Tällä keinoin hankitut todistajain lausunnot, "vilpittömät tunnustukset", lähetetään tähän oikeuteen, joka saman "tunnustuksen" nojalla määrää kuolemanrangaistuksen.
Tämän oikeuden ei ole tarvis selvitellä kysymystä siitä, millä keinoin lausunnot ovat saadut; tuomarien omatunto on levollinen, he toimivat lain ja oikeuden mukaisesti.
Niin, Riiassa on siis kolme inkvisitsionin kidutuskammiota:
1) Etsivän poliisin osasto,
2) 2:sen Pietarin kaupunginosan poliisikonttori ja
3) Toinen Mitavan poliisikonttori.
Etsivän poliisin osastossa kidutukset toimeenpannaan seuraavalla tavalla.
Kun syytteenalainen tuodaan osastoon poliisi kuulustelee häntä, vaatii tunnustamaan ja, jos ei saa haluamaansa vastausta, uhkaa kiduttaa.
Uhkausten jälkeen poliisi ryhtyy toimeen. Vanhemmat virkamiehet menevät tästä huoneesta etäisempiin ja alhaisarvoiset alkavat kasakkain avulla piestä.
Piestään julmasti, raivostumiseen asti!…
Lyödään nagaikoilla, kiväärinperillä ja kummisilla kepeillä, joita näissä kidutuskammioissa nimitetään "pipkoiksi".
Vielä heillä on pamppupatukoita, joihin on punottu rautalankaa.
Syytteenalaisia piestään kunnes he menevät tainnoksiin.
Kun onneton pyövelin iskuista kaatuu raukeana, tunnottomana lattialle, niin inkvisiittorit valavat hänen päällensä kylmää vettä, kunnes hän tulee tuntoihinsa.
Mutta jollei tämäkään auta, jos hän kaikkien kärsimiensä kidutusten jälkeen yhä vaan pysyy uppiniskaisena — ei anna ilmi itseään ja toverejaan, niin häntä aletaan uudelleen piestä, mutta nyt jo "kuolemaniskuilla". Silloin pannaan kidutettua uhria kohtaan käytäntöön asetoveri, pyöveli Avramowin [tunnettu Maria Spiridonowan jutusta.Suom. muist.] menettelytavat — kiskotaan hänen päästään hiukset, hierotaan haavoihin suolaa, käytetäänpä sähköäkin.
Jos kidutettu vielä jaksaa puhua niin tulevat hänen luokseen viereisestä huoneesta vanhemmat poliisivirkamiehet ja kehottavat häntä vilpittömästi tunnustamaan kaikki.
Kaikkien kärsimiensä tuskien jälkeen, edessään kauhea perspektiivi saada vielä monta, monta kertaa uudelleen niitä kokea, tuntien vielä ruumiissaan nämä tuskat monikin heikompi kidutetuista usein vakuuttivat todeksi sen, minkä poliisi heiltä tahtoi.
Kun tämä "vilpitön tunnustus" oli tehty, niin kidutukset loppuivat. Kiusattu uhri vietiin koppiin ja jonkun puolentoista kuukauden kuluttua syytteenalainen ilmestyi sotatribunalin eteen, joka tuomitsee hänet ja hänen ilmiantamansa toverit kuolemaan.
Hiukan toisin tapahtuvat kidutukset 2:sen Pietarin kaupunginosan poliisikonttorissa. Minä kirjoitan sen mukaan, minkä minulle kertoi henkilö, joka siellä oli istunut kopissa ja tavannut kidutetut sekä itse nähnyt sen onnettoman, joka kidutusten jälkeen hirttäytyi.
Tässä rakennuksessa on kaksi kerrosta. Ensimäisessä kerroksessa ovat vangittujen kopit, toisessa pristavin [kaupunginosan poliisitarkastaja eli poliisipäällikkö.Suom. muist.] kanslia.
Ja toiseen kerrokseen on laitettu kidutuskammio; siellä vangittuja kuulustellaan ja siellä heitä kidutetaan. Kidutukset alkavat useimmiten kello 10:stä illalla.
Kun poliisikonttorin koppeihin tuotiin vangittuina kaksi veljestä, niin illalla toinen heistä vietiin kidutuskammioon kuulusteltavaksi.
Kauan ja julmasti häntä kidutettiin; hän niskoitteli eikä antanut ketään ilmi. Hänen miehuutensa osoittautui kidutuksia vahvemmaksi; pyövelit väsyivät saamatta ainoatakaan "vilpitöntä tunnustusta".
Ihan verisenä hän pantiin alakerrassa olevaan kylmään arestikoppiin.
Hänen maattuaan siellä puolitoista vuorokautta poliisi ilmoitti hänelle, että, jollei hän tunnusta, niin hänet illalla taas viedään kuulusteltavaksi.
Onneton ei jaksanut uudestaan kestää näitä hirveitä tuskia, epäinhimillisiä kidutuksia, vaan päätti kuolla ennen niitä.
Mutta vankilassa tämä ei ole niinkään helppoa.
Mutta hänellä sattui olemaan onni. Ovesta oikealla olevassa kulmassa löytyi seinään kierretty koukku arsiinan korkeudella permannosta. Totta kyllä että on hyvin vaikeaa hirttäytyä kun jalanalusta on niin pienen matkan päässä, mutta niin suuri oli hänen halunsa kuolla, että hän teki paitansa kaistaleesta narun, heittäytyi pitkälleen lattialle ja pujotti päänsä silmukkaan.
Tällaisessa kaltevassa asennossa hänet löysi vartiomies kun hän jo oli kylmänä ruumiina.
Ei ole epäilemistä että hän kuoli verkalleen ja kauheissa tuskissa; koko hänen kasvonsa olivat hirmuisten kouristusten vääntämät. Kun vartiomies näki hänet hirttäytyneenä kutsui hän pelästyneenä paikalle sen vangin, joka minulle tämän on kertonut, ja avasi hänelle kopin oven sanoen: "Katsokaapa kuinka hän on kuristautunut! Mies parka!!"
Ja kamalaa oli tosiaan katsoa tätä poloista. Kuinka paljon epäinhimillistä tahdonvoimaa, uskomatonta mielen lujuutta hän oli tarvinnut, ottaakseen itsensä hengiltä kun suurempi osa ruumista puolittain makasi lattialla, selällään, ja kun silmukka, tuskin kireellään, vain heikosti puristi kurkkua.
Mutta hän oli kuollut ja oli välttänyt kidutukset, oli kuollut — ketään ilmiantamatta.
Pian tulivat viranomaiset, tekivät pöytäkirjan ja menivät pois. Tuli sekin korttelinpäällysmies [vastaa meidän ylikonstaapeliamme.Suom. muist.], joka oli häntä kiduttanut ja jonka vielä olisi pitänyt häntä kiduttaa…
Tämän kamalan asennon nähdessään hän ei voinut pidättää itseään sanomasta vieressään olevalle ystävälleen: "Katsoppas! Katsoppas tuota roistoa, mitenkä on hirttäytynyt!"
Lainaan tähän viralliset tiedot pöytäkirjasta, joka tehtiin Riian vankilalääkärin Wiben tarkastaessa neljää, toisessa Mitavan poliisikonttorissa kidutettua henkilöä.
"Vastaanottohuoneeseni tuli neljä syytteenalaista: Windeus, Kallei,Tarksh ja Eglit, pyytäen tarkastamaan itseään.
"Tarkastaessani heitä minä havaitsin paljon lyöntien jälkiä: naarmuja, mustelmia y.m. Eglitillä oli silmän alla voimakkaan iskun jälki. Lyönnit ovat annetut 4—5 päivää, tai kauemmin, ennen tarkastusta.
"Vammain laadusta täytyy päättää, että ne ovat tehdyt jollakin tylsällä aseella; muutamat mustelmat voivat olla seurauksena nyrkiniskuista, mutta löytyi myös sellaisia raamuja, jotka eivät voineet johtua nyrkiniskuista: näiden raamujen alkuperästä voi sanoa että ne eivät ole seurauksia kepin-, nagaikan tahi raipaniskuista, koska tässä tapauksessa mustelmat olisivat pitkulaisten raitain näköisiä, jonka näköisiä ne todellisuudessa eivät ole; on mahdollista että nämä mustelmat ovat seurauksena saappaiden koroilla, nyrkkiraudalla taikka muulla sentapaisella tylsällä aseella annetuista iskuista. Kukin isku, erikseen, ei ollut erittäin raskas, mutta siihen nähden, että niitä oli hyvin paljon, minä silloin tulin siihen johtopäätökseen että henkilöt, jotka olivat ne saaneet, olivat kärsineet melkoista ruumiillista tuskaa ja suurta hermojen järkytystä. Tarkastuksen tuloksista minä olen ilmoittanut Riian piirioikeuden prokuraattorille, hänen asiassa tekemänsä virallisen tiedustelun johdosta, mikä tiedustelu perustui syytteenalaisen Eglitin äidin hänelle jättämään valituskirjelmään. Mainitut syytteenalaiset ilmoittivat minulle että lyönnit oli heille annettu Riian kaupungin II:ssa Mitavan poliisikonttorissa."
Otan tähän sota-oikeuden pöytäkirjasta todistaja Jansonin lausunnon oikeuden istunnossa.
"Minä Janson olin yhdessä Meijerin kanssa Riian kaupungin II:ssa Mitavan poliisikonttorissa. Olimme suljettuina samaan koppiin. Hänet kutsuttiin kuulusteltavaksi, minkä jälkeen poliisikonttorirakennuksessa kuului huutoja.
"Jonkun hetken kuluttua konstaapelit työnsivät koppiin Meijerin kauttaaltaan verisenä ja tunnottomana. Pää ja kasvot olivat veressä; kun me riisuimme hänet oli hänen selkänsä täynnä sinisiä täpliä, ja tuntoihinsa tultuaan hän sanoi, että häntä olivat lyöneet korttelinpäällysmiehet ja konstaapelit, vaatien häntä tunnustamaan että hän oli ampunut konstaapeleita, mutta hän sanoi meille ettei hän tästä mitään tiedä."
Vielä Martin Bentin lausunto:
"Minä näin Meijerin Riian kaupungin II:ssa Mitavan poliisikonttorissa, jossa yhteen aikaan olin suljettuna samaan koppiin kuin hänkin.
"Meijer kutsuttiin kuulusteltavaksi ja heti sen jälkeen kuului huutoja; minä tunsin äänestä että huutaja oli Meijer. Jonkun hetken kuluttua Meijer työnnettiin sisään verisenä. Yhdestä tai useammasta hänen päässään olevasta haavasta juoksi verta; kun me riisuimme hänet, niin havaitsimme hänen selkänsä olevan täynnä sinisiä täpliä."
Todistaja Mesjvilkan lausunto:
"Minä näin syytteenalaisen Ausjron verisenä Riian kaupungin II:ssa Mitavan poliisikonttorissa. Kun kysyin häneltä syytä tähän hänen tilaansa, niin hän vastasi, että häntä oli piesty poliisikonttorissa neljä kertaa; joka kerta oli hänen päälleen pieksemisen jälkeen valettu vettä ja vaadittu häntä tunnustamaan osallisuutensa pristavi Porsjitskin murhaan. Ausjro sanoi että häntä piestäessä oli ollut läsnä syytteenalainen Lik, joka oli vakuuttanut Ausjron olleen osallisena tähän rikokseen.
"Poliisikonttorissa Lik myös sanoi hänelle, todistajalle, että hän, II:ssa Mitavan poliisikonttorissa hänelle annettujen lyöntien pakoituksesta, oli tunnustanut olleensa osallisena Porsjitskin murhaan".
Nämät lausunnot ovat lainatut Riian sotaoikeuden istunnossa tehdystä pöytäkirjasta.
"Samana päivänä kun matkustin pois Riiasta sain vankilasta eräältä vangilta A. kirjeen, jonka otan tähän kokonaisuudessaan kaikkine oikokirjoitusvirheineen: [Näitä oikokirjoitusvirheitä on alkuperäisessä, venäläisessä, teoksessa painetussa kirjeessä koko joukko; en kumminkaan ole katsonut olevan syytä erityisesti mukailla sellaisia tähän suomennokseen, säilytän vaan itse tyylin.Suom. muist.]
"Minut lähetettiin etsivään osastoon. Osaston päällikkö Kosjko iski minua, kuulustellessaan, vasten hampaita jollakin aseella, niin että heti löi ulos suustani etuhampaan, ja vielä 2 muuta tuskin pysyvät paikoillaan; sitäpaitsi Kosjko vei minut ulos kasakkain piestäväksi, jotka kohta ryhtyivät tähän ja hakkasivat rikki vaatteet, jotka minulla oli ylläni ja repivät myös ruumistani.
"4:nnen Moskovan kaupunginosan pristavin apulainen löi miekallaan rikki pääni 2:sta paikasta, minä tulin kokonaan veriseksi; sitäpaitsi panivat minut sähkökoneeseen, jossa minusta vetivät kaikki mitat, löivät minua mitä petomaisimmalla tavalla. Rääkkäsivät minua 8 vuorokautta. Runtelivat terveyteni, niin että olen tullut kuuroksi molemmilta korviltani, enkä tiedä mistä syystä minut ovat iäksi tehneet raajarikoksi ja sitäpaitsi näännyttävät vankilassa. Minulla on vaimo ja kolme alaikäistä lasta, jotka ovat ilman leivänpalaa. Sellainen on minun viaton kärsimykseni."
Paitsi näitä, on minulla vielä muita lausuntoja, jotka kumoamattomasti todistavat, että mainitsemissani kolmessa kidutuskammiossa on käytetty ruumiillisia kidutuksia jotta saataisiin syytteenalaiset sekä tunnustamaan itsensä syyllisiksi että vakuuttamaan syyllisiksi muut syytteeseen pannut.
Ja näillä kidutuksilla päästiin tarkoituksen perille. Kussakin rikosjutussa löytyi pari kolme sellaista henkilöä, jotka eivät jaksaneet kestää näitä hirveitä tuskia, vaan tekivät ilmiannon.
Eräitä naisia kidutettiin samalla tavalla. Minä näin Riiassa erään asianajajan luona valokuvan erään naisen selästä, joka oli kovin rikkihakattu. Toisille naisille lausutaan tämän laatuisia uhkauksia: "Ellet tunnusta, niin tiedä että täällä on kasakoita ja me annamme sinut heidän käytettäväkseen! Silloin kielesi kyllä käy vähemmän kankeaksi…!"
Tällaisen uhkauksen sai kuulla, hänelle itselleen lausuttuna, eräs nuori tyttö, joka itse tämän kertoi minulle.
Hän sanoi tämän lauseen tehneen häneen niin raskaan vaikutuksen, ettei hän vielä nytkään voi muistella tätä hetkeä ilman kauhua. Hän oli silloin hyvin ymmärtänyt, että noiden pyövelien suussa tämä ei ollut uhkaus, vaan ainoastaan varotus; että he, jos tahtovat panna sen täytäntöön, ilman epäröimistä niin tekevätkin.
Nykyään on 36:n rikosjutussa eräs yli 50 vuoden vanha eukko Laht; hän on niin kovasti pelästynyt kaikesta siitä, mitä hänen ympärillään tapahtuu, että on alkanut puhua järjettömyyksiä ja tullut aivan epänormaaliksi, ja hänen puolustajansa [nimittäin oikeudessa.Suom. muist.] on vaatinut, että hänet annettaisiin lääkärien tarkastettavaksi.
Kuten ylempänä sanoin, on melkein jokaisessa rikosjutussa löytynyt heikkoja ihmisiä, joihin kidutukset ovat vaikuttaneet masentavasti ja jotka ovat sanoneet syylliseksi itsensä ja toverinsa.
Niinpä siinä rikosjutussa, joka loppui viikko takaperin ja jonka tuloksena oli että kahdeksan henkeä laillisella tavalla telotettiin, ampumalla, oli kaksi ilmiantajaa: Windeus ja Tarksh.
Tästä rikosjutusta minä kerron erikseen, sanon nyt vaan että minun Riiassa ollessani, sisäasiain ministeri sähköteitse vaati lähettämään itselleen tämän jutun asiakirjat. Arvattavasti hän tahtoo vastata Duman tiedusteluun. Tässä jutussa ammuttiin puolustajain lausunnon mukaan, kuusi henkeä syyttömästi, he olivat näyttäneet toteen alibi’nsä [s.o. että rikoksen tapahtuessa olivat muualla.Suom. muist.].
Nyt siirryn tuohon 36:n rikosjuttuun, jonka nähtävästi täytyy päättyä hyvin surullisesti, nimittäin kuolemantuomiolla 18:lle hengelle.
Kun yleisö tutustuu tähän rikosjuttuun, vaikkapa vaan kaikessa lyhykäisyydessä, niin ehkäpä heidän telotuksensa herättää yleisössä kauhua ja hillitsee tulevaksi ajaksi pyövelin käden.
Jotta tätä suurta rikosjuttua varten onnistuisi luoda "vilpittömiä tunnustuksia" — oli pakko panna käytäntöön radikaalisempia kidutuskeinoja, kuin mitä ennen oli käytetty. Tässä tapauksessa ei riittänyt kiduttaminen, täytyi uhata kuolemalla, vieläpä tappaakin.
Kolmen todistajan — syytteenalaisen lausunnon mukaan — tapahtui asia seuraavasti:
Piti lähettää 4 vankia Riian ojennusvankilaan. Heitä saattoi vartiosto, jossa oli kuularuiskukomppanian kapteeni Pavlovskij. Vankeja ei viety kaupungin läpi, vaan pitkin syrjäkatuja, yöllä. Oli kuuvalo. Tultuaan autiolle paikalle, Grusenbergin seutuville, vartiosto pysähtyi.
Kapteeni kehotti kaikkia neljää tunnustamaan itsensä syyllisiksi"Nadesjdan" konttorissa tehtyyn ryöstöyritykseen.
He kielsivät osallisuutensa.
Silloin kapteeni huomautti heille, että, elleivät he tunnusta, hän tappaa heidät, ja käski yhden heistä, Jodnis'in astua syrjään ja miettiä hetkisen.
Jonkun minuutin kuluttua kapteeni kysyi häneltä oliko hän päättänyt tunnustaa; hän vastasi että hän on syytön eikä mitään tiedä.
Kapteeni antoi sotamiehille käskyn ampua hänet.
Jodnis asetettiin seisomaan syrjään ja ammuttiin muutamalla laukauksella kuoliaaksi…
Pantuaan uhkauksensa näin realisella tavalla täytäntöön, kapteeni Pavlovskij arveli että muut paikalla tunnustavat itsensä syyllisiksi, mutta Bushman, joka oli seuraava järjestyksessä, vastasi samaten ettei hän mitään asiasta tiedä eikä voi mitään tunnustaa.
Hänen osakseen tuli sama kohtalo. Ja laukauksen jälkeen hän hengetönnä kaatui maahan.
Kapteeni Pavlovskij vei palavan tulitikun Bushmanin huulille ja tällä keinoin tultuaan vakuutetuksi siitä, ettei teloitettu hengittänyt, — jätti molemmat makaamaan ja kääntyi itse kahden vielä eloon jääneen puoleen kysyen eivätkö he nyt tahdo tunnustaa.
Kauhun valtaamina he huusivat:
— Tunnustamme kaikki, kaikki! Elkää tappako!
Ja pelastaakseen henkensä nämät kaksi, Andree ja Rehwald, antoivat ilmi useimmat tässä 36:n rikosjutussa syytteeseen pannuista.
Riian kidutuskammio ja tuomioistuin 21
Kapteenille täydelliseksi yllätykseksi Bushman toipui, lähetettiin vankilan sairaalaan ja parani kuukauden kuluttua.
Puolustajain kapteeni Pavlovskille oikeudessa tekemään kysymykseen mistä syystä Jodnis oli tiellä ammuttu ja Bushmania vaarallisesti haavoitettu, hän vastasi heidän yrittäneen karata.
Häntä kehoitettiin kertomaan seikkaperäisesti mitenkä tämä karkausyritys oli tapahtunut, ja kaikki tappoa koskevat asianhaarat; hän antoi hyvin sekavia selityksiä; sanoi ensin ettei hän itse saattanut vankeja, vaan kulki toisella puolen tietä ja oli antanut vartioston päällikkyyden aliupseerille, jonka nimeä hän ei muista, samaten hän ei tunne ainoatakaan vartiostoon kuuluneista sotamiehistä. Senjälkeen kapteeni Pavlovskij selitti että hän siinä silmänräpäyksessä, kun laukaukset oli ammuttu, oli ollut kaukana vartiostosta, noin 20 minuutin matkalla sen takana.
Kun puolustaja kysyi, oliko tässä asiassa toimeenpantu tutkimusta, keskeytti sotaoikeuden puheenjohtaja puolustajan eikä enää sallinut kosketella tätä kysymystä. [Tätä kirjaa painettaessa oli heinäkuun 30:nä p:nä 1906 sanomalehdessä "Svobodnaja Sjisnj" luettavana seuraava uutinen:]
[Itämeren maakuntien rauhoittamisesta tunnetun kuularuiskukomppanian päällikkö Pavlovskin teoista pidetään tätä nykyä, vihdoinkin, tutkimus. Kuten tunnettua, hän, kuljettaessaan vangittuja henkilöitä vankilaan, tiellä kuulusteli heitä ja, kun he eivät tunnustaneet itseään syyllisiksi, ampui yhden kuoliaaksi ja toista, D. Bushmannia, haavoitti kuolettavasti, minkä jälkeen muut kaksi, Andree ja Rehwald tunnustivat todeksi kaikki mitä hän vaati. Sitten pantiin näiden lausuntojen nojalla syytteeseen 36 henkilöä, joista seitsemän tuomittiin kuolemaan. Tuomion ylisotaoikeus kumosi, ja juttu tulee käsiteltäväksi Elokuun 8:na päivänä. ("Svob. Sjisnj"-lehden kirjeen.)]
Nuo kolme tämän verisen kohtauksen eloonjäänyttä todistajaa todistivat sitävastoin niinkuin minä tässä olen kirjoittanut.
On huomattava, että kun Bushman oli paranemassa, tuli hänen luokseen sairaalaan santarmieverstiluutnantti Baikow ja alkoi kehoittaa häntä vilpittömästi tunnustamaan kaikki, sanoen, että muussa tapauksessa hän taas viedään autiolle Grusenbergin vuorelle.
Bushman pysyi lujana ja kielsi olleensa osallisena.
36:n rikosjuttu Riiassa.
Kuten edellisessä kuvauksessa jo mainitsin on Riian sotatribunali viime kuukausina käsitellyt 18 rikosjuttua ja telottanut 15 henkeä.
Kukin näistä rikosjutuista on siihen määrään mielenkiintoa herättävä, niin voimakkaasti on kussakin ilmennyt omantuntonsa vaatimuksista välinpitämättömien tuomarien oikeudenvastainen toiminta, että olisi välttämätöntä tarkastaa kutakin rikosjuttua erikseen, jotta tämän kollegion toiminnan luonteen kuvaus tulisi täydellinen, — mutta sitä varten tarvittaisi liian paljon aikaa ja tilaa.
Senvuoksi minä otan niistä ne, jotka ovat enimmin mielenkiintoa herättävät, ja alan 36:n rikosjutusta.
Edellisessä luvussa olen kertonut, että todistajain lausuntojen hankkimista varten tähän rikosjuttuun, oli pyövelien täytynyt tappaa yksi syytteenalainen ja vaarallisesti haavoittaa toista; tämän pelotuksen jälkeen kaksi heikointa, Andree ja Rehwald, antoivat ilmi muut henkilöt.
Syytteenalaisten joukossa on kaksi tyttökimnaasin oppilasta, toinen 5:ltä, toinen 6:lta luokalta; useimmat muista eivät ole täysi-ikäisiä.
On eräs eukko, iältään yli viidenkymmenen. Hän ei ymmärrä mitään siitä, mitä hänen ympärillään tapahtuu, ei tiedä mistä syystä hän on vangittu; kaikki hänen ympärillään peloittaa häntä ja hänen järkensä on alkanut pimetä.
Ennen oikeuden istuntojen alkamista hallinto siirsi muutaman vanginRiian ojennusvankilasta Liivinmaan lääninvankilaan.
Viimeksimainittu on rakennettu kahtasataa henkeä varten, mutta tätä nykyä siellä on yli kuusisataa vankia. Yhteen koppiin oli teljetty kuusi henkeä, niin että yöllä lattia oli sullottuna täyteen ihmisruumiita; he nukkuivat paljaalla asfalttilattialla. Koppi on hyvin pieni, kolme askelta toiseen ja viisi askelta toiseen suuntaan. Ilman puute, ahtaus, lika, tiheän rautaristikon pimentämästä ikkunasta tuleva riittämätön päivänvalo, — seuraukset kaikesta tästä tulivat pian näkyviin, ja eräs syytteenalainen, Fradkin nimeltään, sairastui pahasti, oltuaan kausi päivää moisessa huoneessa; sairaudestaan huolimatta hän haastettiin oikeuden istuntoon, toverit kantoivat hänet sinne käsillään ja sellaisessa tilassa hän sitten oli läsnä oikeudessa; seuraavana päivänä hän ei enää voinut tulla ja puolentoista vuorokauden kuluttua hän kuoli.
Vankilan lääkäri kävi häntä katsomassa hänen jo ollessaan kuolleena. Mihinkä tautiin hän oli kuollut jäi kun jäikin epätietoiseksi ja useimmille vangeille arvoitukseksi.
Vankilalääkäri ilmoitti virallisessa tiedonannossaan että syynäFradkinin kuolemaan oli ollut vankilahuoneen ahtaus ja kosteus.
Tämän jälkeen vangit sijoitettiin kaksittain kuhunkin koppiin.
Mutta kaikkein omituisinta on että Fradkinin kuoleman jälkeisenä päivänä samassa kopissa sairastui toinen syytteenalainen Saharow. Silloin hallinto kiireimmiten siirsi hänet takaisin Riian ojennusvankilaan, parempiin terveydellisiin olosuhteisiin, ja siellä hän nopeasti parani.
Tästä syytteenalaisesta Saharowista täytyy sanoa joku sana.
Oikeus katsoo hänellä olleen tärkeän osan käsittelyn alaisessa rikoksessa, pitää häntä sosiaalidemokratisen taistelujärjestön päämiehenä ja etsii erityisellä harrastuksella todistusaiheita, voidakseen laillisella perusteella telottaa hänet.
Mutta todistusaiheita ei ole!… Ja kun herra T., keskustellessaan erään tuomarin, everstiluutnantti Kermanin, kanssa, huomautti hänelle tästä, niin everstiluutnantti oikeushuoneessa vastasi hänelle: — "Se ei ole tärkeää! Yhdentekevää onko todistusaiheita vai eikö, kaikissa tapauksissa Saharow jo kauvan sitte riippuu meillä nuorassa".
Intohimoisessa halussaan saada tyydyttää verisiä vaistojaan lukee sotatribunali hänet osalliseksi erääseen rikokseen, joka tapahtui kuukausi Saharowin vangitsemisen jälkeen ja vaikka hän siihen aikaan, kun itse rikos tapahtui, istui vankilassa. Oikeus perusteli tätä syytöstään, että vangittu henkilö on ottanut osaa rikokseen, sillä, että Saharowin turmiokas vaikutus muka on ollut niin suuri, että se on ilmennyt puheena olevassa rikoksessa! Tässä on, oikeuden mielipiteen mukaan, hänen vikansa; sitäpaitsi oikeus on katsonut oikeiksi erään todistajan — ilmiantajan — lausunnot, nimittäin Andreen, joka oli vakuuttanut nähneensä Saharowin lokakuun 17—20 päivän välillä pitämässä puhetta väkikokouksessa. Mutta tietäen millä julmalla tavalla Andreen "vilpittömät" tunnustukset oli hankittu, puolustajat suuresti epäilivät tämän lausunnon todenperäisyyttä, ja pitkien ponnistusten jälkeen heidän onnistui todistaa Saharowin alibi: juuri samaan aikaan Saharow istui vangittuna Riian vankilassa.
Saharowia vastaan on vielä sitäpaitsi olemassa tuomarien mieskohtainen kiukku; äkkipikaisuudessa hän oli, nähdessään tämän tällaisen tuomioistuimen, ollut kyllin varomaton sanoakseen: "Nämä eivät ole tuomareita, vaan teurastajia!"
Minä tapasin Riiassa erään Saharowin ystävistä; hän kertoi minulle, että Saharow hyvin tuntee tuomari, everstiluutnantti Kermanin lausuman klassillisen fraasin: "hän riippuu meillä jo kauvan sitte nuorassa!", ja odottaa kuolemaansa, vaikka hyvästi käsittääkin ettei ole olemassa mitään tosiperusteita, joiden nojalla hänet voitaisiin telottaa…
Nähdessään oikeutta, kohtuutta ja laillisuutta polkevien tuomariensa kostonhimon ja oikeudentunnon puutteen hän hyvin tietää, että hänelle ei löydy pelastusta, ja valmistautuu kohtaamaan kuoleman kasvoista kasvoihin.
Samalla tässä nuoressa organismissa on hyvin ymmärrettävä elämän jano; hän tahtoo niin mielellään elää ja tehdä työtä tulevan, uuden Venäjän hyväksi, että häntä katsellessa mielen valtaa syvä sääli tätä nuorta elämää kohtaan, jonka on lopettava pyövelin käsi.
Ja tämä halu, tämä tarve saada elää, synnyttää hänessä kovan, tuskallisen taistelun; hän on valmistautunut kuolemaan, odottaa sitä, ja samaan aikaan nuori, tarmokas organismi protesteeraa, ei tahdo myöntyä, synnyttäen tällä kauheita tuskia, syvän sisällisen epäsoinnun.
Puheenjohtaja Arbusow ei edes usko että hänen edessään on juuri Saharow itse: hän otaksuu tämän olevan toisen henkilön, joka itseään kutsuu tällä nimellä; antaessaan hänen allekirjoitettavakseen erään paperin hän sanoi: "Kirjoittakaa alle miten tahdotte — vaikkapa Mark, tai mikä muu nimi… taikka Saharow, — meille tämä on yhdentekevä!"
* * * * *
Tämän rikosjutun käsittelyssä on sotatribunali tehnyt itsensä syypääksi useaan oikeusvirheeseen sekä lainopillisessa että muodollisessa suhteessa. Minä esitän ne järjestyksessä.
Väliaikainen kenraalikuvernööri Sollogub eroitti 36:n jutun yleisten oikeuksien tuomiovallasta ja antoi sen sotaoikeuden käsiteltäväksi päiväkäskyllä Huhtikuun 15 päivältä [kaikki kirjassa mainitut päivämäärät ovat vanhaa lukua.Suom. muist.], jossa samalla kertaa vedotaan sekä lisättyä suojelustilaa että sotatilaa koskeviin ohjesääntöihin, s.o. kahteen lakiin, joista toinen poistaa käytännöstä toisen, koska sotaohjesäännön 8:s pykälä nimenomaan määrää, että niillä paikkakunnilla, jotka ovat julistetut sotatilaan, lisätty suojelustila poistetaan käytännöstä.
On huomattava että siihen aikaan, kun puheena oleva rikos tapahtui, Riian kaupunki ei vielä ollut sotatilassa, josta seikasta muun muassa paikkakunnan kuvernööri Svegintsew juuri ilmoittaa kirjelmässään sisäasiain ministerille, pyytäen häntä asettamaan 36 henkilöä sotaoikeuden tuomittavaksi lisättyä suojelustilaa koskevan ohjesäännön nojalla. Ministeri täyttikin tämän pyynnön.
Siten siis kaksi viranomaista oli määrännyt, että juttu oli annettava sotaoikeuden käsiteltäväksi: sisäasiainministeri ja väliaikainen sotilaskenraalikuvernööri.
Tämä viranomaisten ja lakien ylenpalttisuus on todistuksena siitä, että ei ole olemassa sellaista lainmääräystä eikä niin pätevää viranomaista, joka olisi ollut oikeutettu tämän tekemään.
2) Kannekirjelmät annettiin syytteenalaisille hektografeerattuina; ne olivat hektografeeratut sillä tavoin, että oli aivan mahdotonta lukea niitä, — paikoittain paperin lehdet olivat valkeita.
Mutta ihmisiähän uhkaa kuoleman rangaistus; heillä on oikeus saada tietää mistä heitä syytetään ja ehkäpä telotetaan!
He kääntyivät oikeuden puheenjohtajan puoleen pyytäen saada toiset kannekirjelmät, joista voisi saada selon.
Puheenjohtaja katsoi tämän täydellisesti tarpeettomaksi, perustellen kieltonsa sillä, että hehän istuvat samassa vankilassa ja voivat senvuoksi vapaasti vaihtaa tietoja, — ja kun samana päivänä vankilan päällikkö kysyi oikeuden puheenjohtajalta saako syytteenalaiset sijoittaa yhteen, käski hän pitää heidät erillään toisistaan kopeissa.
Silloin syytteenalaiset uudestaan kääntyivät saman puheenjohtajan puoleen pyytäen lupaa saada tutustua asiakirjaan oikeuden kansliassa, sekä, siinä tapauksessa että hän tähän pyyntöön suostuu, hänen toimenpidettään siihen että he sinne toimitetaan.
Tämän johdosta puheenjohtaja Arbusow ilmoitti että heillä on oikeus saada tutustua asiakirjoihin oikeuden kansliassa, mutta mitä tulee heidän sinne tuomiseensa, niin hän ei sekaannu siihen, koska tämä on vankilan päällystön asia; vankilan päällystö ei vaan laskenut kun ei laskenutkaan heitä kansliaan.
Kukaan syytteenalaisista ei saanut tilaisuutta tutustua asiaansa kannekirjelmästä.
3) Kaikki kannekirjelmät ovat kirjoitetut venäjän kielellä; syytteenalaisten joukossa taas on lättiläisiä, jotka eivät osaa venäjää; kielenkääntäjiä heille ei annettu ja he eivät asiakirjoista kyenneet lukemaan edes sitä, mikä niissä oli kirjoitettuna selvästi ja näkyvästi.
Yhden sellaisen kannekirjelmän, jossa on valkeita paperilehtiä ja jossa on ihan mahdotonta saada mistään selvää, minä olen ottanut mukaani, säilyttääkseni sen asiakirjana.
4) Itse oikeuden istuntopäivänä oikeus ilmoitti että kuuteen henkilöön nähden prokuraattori muuttaa kannekirjelmästä tekemänsä johtopäätökset ja nostaa heitä vastaan, pakkotyörangaistuksella uhanneen kanteen sijaan, toisen kanteen, jota seuraa kuolemanrangaistus.
Puolustajat pyysivät oikeuden antamaan heille aikaa puolustuksen valmistamiseen taikka sallimaan heidän haastaa uusia todistajia, jotta he voisivat taistella tätä uutta kannetta vastaan.
Oikeus hylkäsi pyynnön.
5) Oikeusistuntojen toisena päivänä syytteenalainen Fradkin sairastui eikä voinut olla istunnossa läsnä, prokuraattori esitti tämän johdosta antamassaan lausunnossa että hänen juttunsa olisi lykättävä.
Puolustajat pyysivät oikeuden lykkäämään koko jutun, koska on mahdotonta eroittaa jutusta yksi henkilö ilman että muiden syytteenalaisten edut siitä kärsivät ja koska Fradkinia vastaan nostettu kanne on läheisessä yhteydessä koko jutun kanssa.
Oikeus hylkäsi pyynnön ja eroitti Fradkinin jutun.
Oikeuden hylkäävän päätöksen johdosta puolustajat ilmoittivat menettävänsä jonkun osan puolustusaineksia sen nimittäin, mikä voisi olla tarjona Fradkinin selityksissä, ja pyysivät saada tämän aukon täyttämiseksi haastaa uusia, nimeltä mainitsemiaan todistajia.
Oikeus hylkäsi pyynnön.
Kesken jutun käsittelyä oikeus teki hämmästyttävän päätöksen, päätöksen, jolle ei löydy vertaistaan. Yhtätoista syytteenalaista uhkaa kuolemanrangaistus ainoastaan sillä perusteella, että heitä syytetään höyrylaivan ryöstöstä Joulukuun 15 päivänä Väinäjoella sekä viinikellarin ryöstöstä; syytteenalaisten rikoksista ei ole pidetty valmistavaa tutkimusta [nim. tutkimustuomarin toimittamaa.Suom. muist.], vaan on sen sijaan vaan ollut santarmien toimittama tutkinto.
Puolustajat olivat saaneet tietää että nämät samat rikokset ovat käsiteltävinä tutkimustuomarilla ja piirioikeudessa ja että siellä on niitä koskevat asiakirjat; he, puolustajat, huomauttivat oikeudelle, että jos samain rikosten käsittely tapahtuu toisistaan riippumatta sekä sotaoikeudessa että piirioikeudessa, niin voi tapahtua että kahden eri tuomioistuimen samassa jutussa antamat tuomiot tulevat olemaan keskenään ristiriitaiset, ja pyysivät senvuoksi että piirioikeudesta ja tutkimustuomarilta hankittaisiin mainitut asiakirjat ja liitettäisiin tähän juttuun.
Pitkäaikaisen harkinnan jälkeen päätti oikeus hylätä puolustajaan pyynnön sillä perusteella, että ne viranomaiset, väliaikainen kenraalikuvernööri ja sisäasiain ministeri, jotka olivat asettaneet syytteenalaiset sotaoikeuden tuomittavaksi, hyvin tiesivät että nämä jutut olivat muissa oikeusvirastoissa käsiteltävinä; tämän vuoksi oikeus ei katso itsellään olevan oikeutta mennä muuttamaan näiden virastojen määräystä ja hylkää pyynnön.
Siten nyt voi tulla seuraava epänormaali asiain tila:
Sotaoikeus katsoo toteen näytetyksi, että höyrylaivalla Väinäjoella Joulukuun 15 päivänä tapahtuneeseen ryöstöön oli osallisena kaikkiaan yksitoista henkilöä, ja tuomitsee kuolemaan ne yksitoista syytteenalaista, jotka nyt ovat oikeuden edessä. Mutta toisten, tutkimustuomarin hankkimain, ainesten nojalla Riian piirioikeus katsoo että saman höyrylaivan ryöstivät, samana Joulukuun 15 päivänä, myöskin yksitoista henkilöä, mutta peräti toiset yksitoista, ja tuomitsee kuolemaan nuo toiset yksitoista henkeä.
7) Kanteiden joukossa löytyy myös eräs hyvin eriskummallinen ja puolustajille aivan mahdoton kanne. Syytteenalaisia syytetään siitä että he joulu- ja tammikuussa ovat tehneet koko sarjan rosvoushyökkäyksiä viinikellareihin ja viinapuoteihin, mutta ei mainita talojen numeroa, ei puotien omistajia, ei ryöstöjen aikaa eikä niiden yhteydessä olleita asianhaaroja.
Kun kanne on näin aivan kuulumatonta laatua ei puolustajilla ole minkäänlaista mahdollisuutta nähdä mitenkä heidän oikeastaan on suunnattava asiat voidakseen todistaa oikeudelle mitä eivät he eikä itse oikeuskaan tunne.
Paitsi yllälueteltuja selviä rikkomuksia syytteenalaisten oikeuksia vastaan, on vielä huomioonotettava se yleinen sääntö, jota oikeus noudattaa, se kun ei haasta oikeuteen sellaisia puolustajain esittämiä todistajia, jotka, vaikka kyllä asuvat sillä paikkakunnalla, jossa rikos on tapahtunut, eivät asu itse Riian kaupungissa; mutta syyttäjän esittämiä todistajia kyllä haastetaan kaikkialta — Kuurinmaalta, Liivinmaalta ja muilta paikkakunnilta.
Moisen kieltäytymisen vuoksi on syytteenalaisten ollut pakko kutsua useita todistajia omalla kustannuksellaan, mutta kun useimmat syytteenalaisista ovat varattomia, ovat puolustajat omalla kustannuksellaan kutsuneet todistajia, josta heillä on ollut sangen tuntuvia menoja. Vielä on tämän oikeuden erityisyytenä se, että kahdeksastatoista rikosjutusta, jotka sillä on ollut käsiteltävänään, on ainoastaan yhdessä tapauksessa annettu tehdä tuomiosta valitus ylioikeuteen; muista ei ole sallittu.
Riian sotaoikeuden käsiteltävänä hiljakkoin olleessa kahdeksantelotetun jutussa ja nykyisessä 36:n jutussa ovat puolustajina olleet:Pietarista saapunut asianajaja Sokolow ja Riiassa asuva asianajajaSjablovskij.
Kuten edellisestä luvusta näkyy, ovat puolustajat toimineet hyvin vaikeissa olosuhteissa.
Nähdä tuomioistuimen alinomaiset oikeusrikkomukset, tuntea itsensä täydellisesti voimattomaksi todella puolustamaan syyttömiä ihmisiä ja, tehokkaasti asiaan ryhtymällä, edistämään totuuden selvittämistä, lisäksi vielä kidutusten käyttäminen kidutuskammioissa, — kaikki tämä on puolustajissa luonut erityisen katsantokannan ja erityisen toimintatavan puolustukseen nähden siinä jutussa, jota he kulloinkin ovat ottaneet ajaakseen.
Tämä katsantokanta, varsinkin jos vertaa toisiinsa paikkakunnalla asuvan puolustajan ja vieraalta paikkakunnalta pääkaupungista, saapuneen asianajajan puolustusta, on siihen määrään mielenkiintoa herättävä, että tästä asiasta täytyy hiukan puhua.
Etevimpänä ja huomattavimpana puolustajana voidaan paikkakunnalla asuvista asianajajista pitää hra Sjablovskia. Tästä uhrautuvasta ja jalosta henkilöstä on välttämätöntä lausua joku sana.
Aina siitä asti kun tämä julma sotatribunali alkoi istuntonsa, jo Tammikuusta alkaen, on hän puolustanut kaikkia syytteenalaisia; hän on ollut heidän puolustajanaan kaikissa kahdeksassatoista rikosjutussa.
Hän on asettanut päämääräkseen temmata kuolemasta ne vääryyden ja julmuuden onnettomat uhrit, jotka ovat joutuneet sotatribunalin käsiin, ja hän käyttää tähän kaikki tietonsa, voimansa ja työnsä.
Hän on kokonaan jättänyt muun toimensa, josta hänellä olisi aineellista etua, ja on yksinomaan antautunut vaikeaan ja raskaaseen taisteluun väkevämpää vihollista vastaan.
Useat hänen klienteistään ovat tulleet telotetuiksi, vaikka useat heistä, hra Sjablovskin sisimmän vakaumuksen mukaan, olivat ihan syyttömiä, mutta monta on hänen onnistunut pelastaa hirsipuusta…
Nämät lakkaamattomat rikosjutut, kuoleman hahmon alituinen läheisyys, havainnot hänen klientteihinsä nähden, jotka, tänään ollen reippaina, terveinä, huomenna voivat tulla julmien pyövelien kädellä telotetuiksi, ovat kokonaan uuvuttaneet tämän miehuullisen, lujan miehen.
Mutta tähän asti hän ei vielä ole laiminlyönyt ainoatakaan sotatribunalin rikosjutuista. Eikä siinä kyllin, hänellä on nyt juuri salkussaan noin 50 saman hirmuisen, väärän oikeuden kannekirjelmää… Ja hän on ottanut toimekseen puolustaa näissä syytettyjä.
On mielenkiintoa herättävää nähdä hänen asuntonsa portaat vastaanottopäivinä; ne ovat täynnä ihmisiä, jotka näännyksissä odottavat sukulaisten, ystäväin, omaisten telotusta.
Täällä vuotaa kyyneliä, täällä ihmiset jähmettynein sydämin odottavat saavansa kuulla vahvistavan, toivehikkaan sanan heille kalleista henkilöistä, joiden hengen puolesta tämä uljas mies kauheilla ponnistuksilla taistelee.
Senjälkeen kun hän jätti kaikki muut toimensa ja otti ainoaksi työkseen uhrien pelastamisen sotilaskollegion käsistä on hän tullut kärsimään aineellista puutetta, ja hänen vaimonsa on ollut pakko ruveta antamaan tunteja.
Eräissä tapauksissa on, hänen työtaakkaansa helpoittaakseen, hänen luokseen saapunut virkaveljiä pääkaupungista, ja toisinaan ovat työhön ottaneet osaa myös eräät paikkakunnalla asuvat toverit.
Keskusteluista, jotka minulla on ollut paikkakunnalla asuvien asianajajain kanssa, on minulle käynyt selväksi että he oikeudessa noudattavat peräti toisenlaista taktiikkaa, kuin heidän pääkaupunkilaiset virkaveljensä. Paikalliset asianajajat ovat, opittuaan läheisesti tuntemaan tuomarien luonteen ja tyypin nähtyään heidän kostonhimoisen kiukkunsa, havaittuaan kuinka heiltä, siveellisiin ominaisuuksiin nähden, puuttuu etiikan, oikeuden ja kohtuuden sekä rehellisyyden yleisesti omaksutut käsitteet, — hyvin ymmärtäneet etteivät he, tällaisten olosuhteitten vallitessa, voi muuten taistella vihollista vastaan, kuin ollen olevinaan tätä kaikkea huomaamatta.
Vastauksia antaessaan ja kysymyksiä tehdessään koettavat paikalliset puolustajat leveydellään tyynnyttää tuomarien kiukkuisuutta; noudattamalla esiintymisessään sotilaskollegiota kohtaan huomaavaisuutta ja erityistä hienotuntoisuutta koettavat he välttää heidän kostonhimonsa herättämistä.
Jokainen terävä vastaus, vaikkakin se on asiallinen eikä koske tuomarien personia, voi synnyttää heissä mieskohtaisen kiukun ja silloin he kostavat, kostavat julmasti uhreilleen, jotka ovat heidän käsissään.
Eräs paikallinen asianajaja sanoi minulle: "Tiedättekö, syytteenalainen on meille kallis ja kaikista lähin. Me puolustamme hänen henkeään ja taistelemme sen edestä. Käsitättekö — me taistelemme ihmishengen edestä!… Meille on tärkeää pelastaa se, yhdentekevä minkälaista taktiikkaa tätä varten on noudattaminen.
"Tietysti meidän itserakkautemme saa tämän kautta kärsiä monta pistoa… Mutta jos me tällä saamme pelastetuksi ihmishengen — niin on helppo kärsiä itse rakkauden saamat pistokset.
"Me koetamme lahjoa tuomarit puolustuspuheidemme pehmeällä sävyllä, noudatamme esiintymisessämme heitä kohtaan erinomaista hienotuntoisuutta ja kohteliaisuutta; vaikka usein kyllä huomaamme heidän toimintansa hämmästyttävän epäloogillisuuden ja tahdittomuuden, emme koskaan osoita, kaikessa alastomuudessaan heidän tekonsa järjettömyyttä ja tahdittomuutta, vaan esiinnymme päinvastoin niinkuin ajattelisimme, että nämä toimet ovat tosin kyllä hyviä, mutta että olisi vielä parempi ja vielä oikeampaa toimia toisella tavalla!…"
Minä kuuntelin tätä puhetta enkä oikein tiennyt mitä ajatella.
Arvattavasti minun kanssapuhujani huomasi kasvoistani tämän hämminkini, sillä hän jatkoi, ikäänkuin vastaukseksi ajatuksiini:
Katsokaapa kuinka surullisesti päättyi 8:n rikosjuttu! Siinä oli puolustajana pietarilainen asianajaja Sokolow. Hän noudatti oikeudessa kokonaan toista taktiikkaa: hän ei välittänyt tuomarien personallisesta mielentilasta, hän ei ottanut huomioon että hänen terävää, voimakasta puhettaan voidaan katsoa personalliseksi loukkaukseksi. Luuletteko että seuraava välikohtaus, joka oikeudessa tapahtui hänen kanssaan, jäi syytteenalaisille seurauksitta?
Sokolow pyysi puheenjohtajaa ottamaan pöytäkirjaan erään todistajan lausunnon siitä mitenkä häntä oli kidutettu kidutuskammiossa, jotta hän näiden kidutusten kautta saataisiin pakoitetuksi antamaan lausuntoja.
Puheenjohtaja hylkäsi tämän pyynnön, perustellen tätä kieltoaan sillä, että tämän rääkkäyksiä koskevan lausunnon ottamiseen pöytäkirjaan muka tarvitaan paljon aikaa. Tähän vastasi puolustaja Sokolow: "aikaa ei tämän kirjoittamiseen tarvita sen enempää kuin sitä käytettiin syytteenalaisen kiduttamiseen kidutuskammiossa".
Tästä puolustajan lauseesta puheenjohtaja hirmuisesti vihastui ja antoi Sokolowille muistutuksen säädyttömästä esiintymisestä oikeudessa.
Ja mitäpä luulette, jatkoi kanssapuhujani, tämän rikosjutun tuloksena oli että kuusi henkeä telotettiin syyttömästi. Puolustajat olivat näyttäneet toteen heidän alibi’nsä, mutta tästä huolimatta oikeus tuomitsi heidät kuolemaan…
"Valitusta ylioikeuteen ei annettu tehdä… Ja he ammuttiin…"
Minä tapasin asianajaja Sokolowin, hän tuntuu todellakin henkilöltä, jolla on sekä kykyä että tahtoa puolustaa oikeaa asiaa koko tulisella ja hehkuvalla voimallaan. Hän on tottunut puolustamaan Pietarissa, jossa hän tuntee itsensä vahvaksi ja hyvin asestetuksi taistelussa pahaa aikovaa ja väärää tuomaria vastaan; tuntee itsensä sitä vahvemmaksi, mitä enemmän tuo tuomari tekee itsensä vikapääksi vääryyksiin, sentähden että hänen puolellaan, totuuden puolella, on yleinen mielipide.
Pietarissa puolustaja ei huoli puheenjohtajan ja tuomarien mielentilasta ja personallisista tunteista. Antaessaan asiallisia vastauksia hän ei pelkää että tuomari voi katsoa ne persoonalliseksi loukkaukseksi ja kostaa syytteenalaiselle, omastatunnostaan välittämättä.
Kaikkia 36:a vastaan nostettu kanne perustuu viiden syytteenalaisen — Rehwaldin, Andreen, Sedinin ynnä kahden muun — "vilpittömiin tunnustuksiin". He ovat Riian "kidutuskammioissa" tunnustaneet, että seitsemän oikeuden nyttemmin kuolemaan tuomitsemaa henkilöä olivat kuuluneet taistelujärjestön upseeristoon, ja että he olivat olleet osallisina viinapuotien ja höyrylaivan ryöstöön; samalla he antoivat ilmi itsensä, tunnustaen myös itse ottaneensa osaa näihin tekoihin. Minä alleviivaan erityisesti sen seikan, että he ovat tunnustaneet kaiken tämän poliisikuulusteluissa juuri kidutuskammioissa. Jotta heiltä saataisiin nämät välttämättömät tunnustukset on heitä siellä hirveästi kidutettu; on pantu käytäntöön kummikepit ja nyrkkiraudat, on lyöty heitä kiväärinperillä ja sapeleilla, on poljettu jaloilla. Pieksemisestä he menivät tainnoksiin, heitä valeltiin vedellä, saatettiin tuntoihinsa, kehoitettiin "tunnustamaan", ja, jos he pysyivät kovakorvaisina, piestiin heitä uudelleen. Tuollaisina kauhun hetkinä he todistivat todeksi kaiken, minkä poliisi vaati, he "tunnustivat vilpittömästi" kaikki, mitä heille valmiina sanottiin, kunhan vaan loppuisivat heidän epäinhimilliset kärsimyksensä.
Rehwaldin ja Andreen antamat lausunnot oli saatu heiltä vielä julmemmalla tavalla, josta jo olen maininnut, nimittäin siten, että heidän nähtensä pelottavaksi esimerkiksi heille, ammuttiin kaksi heidän tovereistaan autiolla Grusenbergin vuorella, jonka jälkeen he, silmiensä edessä toverien veri ja nähdessään samallaisen telotuksen uhkaavan heitä itseään, sanoivat syyllisiksi kaikki ne, jotka poliisi oli itselleen merkinnyt.
Oikeudessa kaikki viisi selittivät kokonaan kieltävänsä kaiken sen, mikä oli sanottuna poliisipöytäkirjoissa; he ilmoittivat oikeudelle että heitä oli kauheasti kidutettu kidutuskammioissa, oli siihen määrään rääkätty, niin julmasti piesty, että he eivät olleet voineet kestää ja olivat, helpoittaakseen kärsimyksiään, allekirjoittaneet poliisipöytäkirjat, edes tietämättä minkä alle he kirjoittivat; eräät näistä viidestä henkilöstä eivät edes voineet tietää mitä niissä oli kirjoitettuna, he kun olivat kestämistään kidutuksista puolittain tajuttomassa tilassa.
Sentähden he pyysivät että oikeus jättäisi nämä pakolla kiristetyt "lausunnot" huomioon ottamatta.
Mutta oikeudella ei muita aineksia ollut, hankkia niitä oli mahdotonta; senvuoksi ei jäänyt jälelle muuta kuin joko nojautua näihin taikka kokonaan jättää juttu.
Neljä kuolemaantuomituista, Saharow, Rubinstein, Werba ja Sjeinberg olivat pannut syytteeseen siitä että he Lokakuun [pitäisi kai olla Joulukuun; luultavasti painovirhe alkuperäisessä teoksessa.Suom. muist.] 15 päivänä olivat ryöstöllä anastaneet 22 tuhatta patroonaa Rudolfin omistamalta höyrylaivalta "Akte".
On mielenkiintoa herättävää saada tietää mistä tämä kanne on tullut?
Oikeudessa on olemassa ainoastaan Rehwaldin ja Andreen "vilpitön tunnustus", joka on saatu uhkausten ja sen kauhistuttavan esimerkin avulla, minä oli heidän kahden toverinsa ampuminen.
Ja hepä itse pyysivät oikeuden jättämään nämä lausunnot huomioon ottamatta, koska ne ovat valheelliset ja koska he ovat ne antaneet yksinomaan sen kauhun vaikutuksesta, mikä heidät valtasi nähdessään toverinsa ammuttavan.
Näissä heidän lausunnoissaan oli sanottuna että he itse olivat olleet osallisina patroonain anastukseen höyrylaivalta ja että nämät neljä henkilöä samaten olivat olleet siihen osallisina.
Muuta ilmoitusta tästä rikoksesta oikeudella ei ollut.
Ei kyllin siinä ettei ollut todistajaa, joka olisi osoittanut että määrätyt henkilöt olivat tehneet tuon höyrylaivalla tapahtuneen ryöstön, vaan ei ollut ainoatakaan ihmistä, joka olisi todeksi väittänyt että höyrylaivalla todellakin oli tapahtunut ryöstö.
Oikeudessa ei ollut minkäänlaista ilmoitusta taikka poliisipöytäkirjaa, joka olisi ollut todistuksena siitä että tuo rikos, ryöstö höyrylaivalla, oli tapahtunut!
Ei ollut olemassa ketään asiassa kärsinyttä!
Ja vielä enemmän, ei ollut olemassa ainoatakaan ihmistä, joka olisi mitään kuullut puhuttavan sellaisesta höyrylaivasta, jolta oli ryöstetty patroonia!
Näin ollen tulee vasten tahtoa kysyneeksi: mutta onko tämä ryöstö sitten tosiaankin tapahtunut? Onko sellaista Rudolfin omistamaa "Akte" nimistä laivaa ollenkaan ollut olemassa? Oliko siinä laivassa patroonia? Tehtiinkö siellä mitään ryöstöä?
Oikeus ei tästä tiedä mitään!
Siinä tapauksessa tämä ehkä on avuliaan poliisin keksintöä?
Täysin mahdollista! Täytyyhän olettaa että, jos sellainen tavaran hukka olisi tapahtunut, niin omistaja ensi työkseen olisi ilmoittanut siitä poliisille pyytäen etsimään. Sitäpaitsi sama omistaja arvatenkin olisi ruvennut etsimään korvausta vahingostaan ja kääntynyt oikeuteen.
Mutta mitään tällaista ei ollut tapahtunut.
Vielä enemmän, itse oikeus lausui ettei höyrylaivan eikä sen omistajan nimeä ole saatu selville.
Ja tällaisen epämääräisen, tällaisen todistamattoman, tuntemattoman rikoksen perusteella on neljä henkeä tuomittu kuolemaan!
On mielenkiintoa herättävää saada tietää, mistä tämä juttu on tullut? Jos se on keksitty, niin mistä se on lähtenyt, kenenkä se on alkuunpanema?
Vastaus on vaan yksi: Tämä juttu on santarmiston luoma. Sen virkailijat ne otaksuvat että eräästä salaisesta säilytyspaikasta takavarikkoon otetut patroonat oli ryöstetty höyrylaivalta ja että syylliset tähän ryöstöön ovat mainitut neljä henkilöä. Tämä on tulos heidän salaisista urkkija-arveluistaan, tämä on niitä maanalaisia aineksia, joita laillinen oikeus ei koskaan voi tuntea ja jonka pohjalle oikeus ei koskaan voi rakentaa arvelultaan enempää kuin se voi niitä sillä kehitellä. Tämä on niitä aineksia, jotka koskevat tuhansien henkilöiden — poliisin väittämää — valtiollista epäluottavaisuutta: aineksia, jotka on hankittu erityisen taidon avulla nähdä ihmisen sielu ja lukea siitä hänen valtiojärjestystä vastaan punomansa salaliiton suunnitelmat. Tämä on niitä aineksia, joita suojelusosastot ovat kokoilleet 25 vuoden kestäessä ja jotka nykyään täyttävät äyräitään myöten poliisidepartementin arkiiviholvit.
Ennenmuinoin ihmisiä näiden ainesten perusteella karkoitettiin Jakutskin alueen etäisille seuduille, mutta nyt he samojen ainesten nojalla, Riian oikeustribunalin sotilaskollegion avulla, tuomitaan kuolemaan.
On mieltäkiinnittävää tarkastaa tuomarien suhdetta näihin aineksiin ja syytteenalaisiin; kuinka he ovat osanneet suoriutua arkaluontoisesta kysymyksestä — yhdistää tosiasioihin ja todistuksiin perustuva laillinen oikeuden käsittely niihin tietoihin, jotka perustuvat santarmien harjoittamiin ihmissielujen tutkimuksiin ja heidän tekemiinsä analyyseihin syytteeseen joutuneiden sisimmistä ajatuksista ja rikoksellisista aikomuksista, joista he itse eivät ole kenellekään mitään puhuneet.
Niistä viidestä syytteenalaisesta, jotka antoivat ilmi itsensä ja toverinsa ja sillä hankkivat ainoat ainekset asian käsittelyä varten oikeudessa, oli Sedin poliisille rakkain ja tarpeellisin. Poliisi alkoi kohdella häntä erittäin huomaavasta ja pitää hänestä aivan erityistä huolta senjälkeen kun hän oli heidät opastanut salaiseen patroonavarastoon. Vilpittömässä tunnustuksessaan Sedin oli sanonut itse ottaneensa osaa viinakauppain ryöstöön ja kuuluneensa taistelujärjestöön.
Tästä huolimatta oikeus julisti hänet syyttömäksi ja päästi vapaaksi.
Ja katsokaapas millainen yhteys tapauksilla: senjälkeen kun Sedin oli päässyt vapaaksi, nähtiin hänet useat kerrat santarmiosastossa. Ja — eilen Sedin tapettiin — — —
Varmaankin santarmisto piti Sediniä hyödyllisenä apulaisena, urkkimista varten tarpeellisena virkailijana, ja tahtoi säilyttää hänet uusia palveluksia varten. Tämän vuoksi se päätti armahtaa hänet, vieläpä laskea vapauteenkin, ja oikeus — julisti hänet syyttömäksi — — —
Kuulustelun aikana lausui santarmieversti Baikow Sakarowille seuraavat sanat:
"Minun täytyy Teille ilmoittaa, että Te ja kaikki muut 36:n rikosjuttuun osalliset henkilöt, jotka ovat kuuluneet taistelujärjestön upseeristoon, telotetaan. Tässä tapauksessa me emme rupea selvittelemään ovatko he tehneet jonkun rikoksen, taikka kysymystä siitä kuinka suuren osan kukin heistä on ottanut tähän rikokseen — tämä ei ole meille oleellista; me koetamme saada selvän siitä, mikä meille on pääasia: onko se tai se kuulunut taistelujärjestön upseeristoon, ja tätä varten minä pyydän teitä nimittämään minulle nämät henkilöt, pelastaaksenne siten viattomat, jotka kenties joutuvat kärsimään ihan syyttömästi!"
Saharow kieltäytyi ryhtymästä santarmi Baikowin kanssa minkäänlaisiin keskusteluihin ja rupeamasta arvostelemaan hänen johtopäätöksiään.
Mutta nyt, kun Baikowin sanat ovat käyneet toteen, niin tarkoin kuin ajatella saattaa, on myös käynyt selväksi mikä oikeudella on ollut ojennusnuorana sen tuomitessa kuolemaan nämät seitsemän.
Viiden henkilön tekemien ilmiantojen mukaan he olivat olleet taistelujärjestön upseereita. Tämän tähden he telotetaan.
Ovatko he tehneet jonkun rikoksen ja minkä, tämä seikka on jäänyt oikeudelle tuntemattomaksi, selvittämättömäksi.
Puolustajat tahtoivat kutsua todistajaksi jonkun Rudolfin höyrylaivalla "Akte" palvelleista henkilöistä, mutta heille annettiin aikaa asiakirjoihin tutustumiseen kaikkiaan yksi päivä.
Mutta puolustajat saivat kumminkin selvitetyksi että Rudolfin omistama höyrylaiva "Akte" on hyvin pieni ja kuljettaa yksinomaan matkustajia eikä kuljeta tavaroita, ja tämä seikka taas on välillisenä todistuksena siitä, että sillä ehkä ei yleensä ole tapahtunut mitään ryöstöä,
Kenties oikeus juuri tämän tähden vastauksissaan lausuikin että höyrylaivan nimeä ei ole saatu selvitetyksi.
Sitten Rehwaldin ja Andreen "vilpittömissä tunnustuksissa" ei ollut, mikäli ne koskivat höyrylaivalla tapahtunutta ryöstöä, kertomusta siitä, mitenkä itse rikos oli tehty. Heidän allekirjoittamissaan pöytäkirjoissa ei ollut mainittuna mitään siitä, minkälaisissa olosuhteissa, missä ja koska patroonain ryöstö oli tapahtunut; rikoksen kaikki tärkeät yksityiskohdat puuttuivat. Tämä vahvistaa sitä ajatusta, että ne, joiden vaikutuksesta "tunnustukset" ovat syntyneet, itse eivät tienneet tästä mitään ja että he sentähden eivät voineet laatia kertomusta ryöstön yksityiskohdista.
* * * * *
Ja näiden ylläesitettyjen ainesten nojalla oikeus langettaa seuraavan tuomion; 7 henkeä on tuomittu kuolemaan, heidän joukossaan Saharow ja hänen kolme toveriaan: Rubinstein, Verba ja Sjeinberg; 9 on julistettu syyttömäksi, 18 henkeä on tuomittu pakkotyöhön kahdesta viiteentoista vuoteen ja yksi, 16 vuoden ikäinen, kolmeksi vuodeksi vankilaan; hänet pelasti pakkotyöstä alaikäisyys.
Kun tarkastaa oikeuden tuomiota tuntuu oudolta ja käsittämättömältä mitä näkökohtia silmälläpitäen oikeus on määrännyt rangaistuksen. Mistä syystä se on eräille syytteenalaisille määrännyt kuolemanrangaistuksen, toisille pakkotyöt ja julistanut kolmannet peräti syyttömiksi?
Olivathan ainekset samat — ilmiannot. Kaikkien osallisuus rikokseen oli yhtäläinen, epäselvä, todistamaton. Mitä näkökohtia silmälläpitäen oikeus vapautti syytteestä 9 henkilöä, jotka myös oli annettu ilmi osallisuudesta samoihin rikoksiin? Täytyy otaksua että oikeus vapautti heidät syytteestä sentähden, että se piti näiden viiden henkilön antamat lausunnot totuudesta poikkeavina ja väärinä, niinkuin ainakin uhkauksilla ja väkivallalla kiristetyt lausunnot.
Mutta minkätähden oikeus, näin ollen, katsoo tämän todistuslähteen oikeaksi ja luotettavaksi niihin seitsemään nähden, jotka se tuomitsi kuolemaan?
Voiko luottaa ihmiseen jos jossakin tapauksessa on tullut vakuutetuksi hänen lausuntojensa valheellisuudesta? Luonnollisesti ei!
Jos hän on valehdellut yhdessä asiassa niin hän valehtelee toisessakin. Mitä mittapuuta siis oikeus käytti tuomitessaan kuolemaan seitsemän ja vapauttaessaan yhdeksän syytteestä?
Vasten tahtoaan tulee ajatelleeksi vastausta, jota eräs puolustaja käytti oikeuden istunnossa:
"Herrat tuomarit, voiko sammuttaa janonsa juomalla likaisesta lähteestä? Jos te ammennatte siitä vettä ja huomaatte sen olevan likaista, pilaantunutta, niin tokkohan te rupeatte ammentamaan sitä enemmän toivoen saavanne siitä puhdasta, juotavaksi kelpaavaa vettä? Ette tietysti! Kun kerran lähde on tahrattu, niin vesi on aina likaista, kuinka paljon sitä ammennattekin!"
Samoin on asian laita tässä. Lausunnot on kiristetty kidutuksilla, ne ovat valheelliset, väärät! Sen perusteella että ne ovat valheellisia, oikeus vapautti syytteestä yhdeksän henkeä; mutta millä perusteella oikeus sitte tuomitsi seitsemän kuolemaan, pysyyhän lausuntojen valheellisuus samana, onhan lähde sama — tahrattu! — — —
Tämän sotatribunaalin pakkotöihin tuomitsemien joukossa on kaksi nuorta naiskimnaasin oppilasta, kimnaasin 5:ltä ja 6:lta luokalta. He saivat kumpainenkin 4 vuotta pakkotyötä.
Kuten tuomiosta käy selville, on heidän syynsä siinä, että he olivat kuuluneet sanitääriosastoon ja auttaneet taistelujärjestön haavoittuneita.
Nämät tiedot ovat otetut samain viiden ilmiannot tehneen, syytteenalaisen vilpittömistä tunnustuksista. Raskas mahtoi olla heidän vikansa, koska oikeus katsomatta heidän nuoreen ikäänsä, huolimatta siitä että he ovat lapsia, tuomitsi heidät pakkotyöhön.
Mutta heidän vikansa oli siinä, että he tahtoivat olla armeliaita ja huojentaa haavoitettujen ja silvottujen ihmisten kärsimyksiä. Nuoren innostuksen hurmauksessa tämä halu on niin luonnollinen, niin ymmärrettävä, että heidän tuomitsemisensa pakkotöihin kiihottaa lukijan mieltä yhtä suuresti kuin tuo seitsemää syytteenalaista kohdannut väärä kuolemantuomio.
Ei! tätä ei voi sallia; yhteiskunnan on noustava puolustamaan lapsiaan.
Totta on että kansan vapaus ostetaan äärettömän kalliilla hinnalla, se ei ole helposti ja yksinkertaisesti saavutettavissa; vaaditaan ihmisuhreja, paljonkin uhreja, mutta kansan onnea varten ei ole tarvis uhrata lapsia.
Sillä juuri lapsiahan varten tätä vapautta tahdotaan valloittaa, sentähden heitä täytyy säästää eikä uhrata.
Kun puolustaja Sokolow tuli heidän koppiinsa nousivat he seisaalleen ja niiasivat syvään, kuten kimnaaseissa on tapana. Heidän pöydällään oli maantieteen oppikirja ja ranskan kielioppi. Heidät oli pantu yhteiseen koppiin ja siellä he ahkerasti lukivat koulukirjojaan.
Oikeuden istunnoissa he olivat kimnaasivormun mukaan tehdyissä lyhyeissä hameissa.
Oikeuden istunnossa he usein lapsellisesti nauraa hihittivät, millä kiinnittivät itseensä tuomarien huomion; koko oikeusprosessi huvitti heitä suuresti ja herätti heidän uteliaisuutensa. Olisittepa nähneet heidän kiiluvat mustat silmänsä heidän kuunnellessaan jännitetyllä tarkkaavaisuudella sotilasprokuraattorin julmaa puhetta, jossa hän vaati kuolemanrangaistusta heidän syytteenalaisille tovereilleen! Hamaan oikeudenistunnon loppuun saakka he eivät uskoneet että kukaan syytteenalaisista tulee tuomituksi kuolemaan.
Sen sijaan he sitte, kun he selvästi kuulivat kovan kuolemantuomion, olivat purskahtaa itkuun. Heitä ei hirmustuttanut heidän oma kohtalonsa, että he joutuvat pakkotyöhön, vaan heitä kauhistutti se, että kuoleman hahmo jo seisoi heidän toveriensa olan takana — — —
He kutsuivat luoksensa puolustaja Sokolowin ja alkoivat syvällä murheella kysellä häneltä, oikeinko todella tuomitut tulevat teloitettaviksi, eikö tosiaan löydy mitään mahdollisuutta saada heidät pelastetuiksi, saada näytetyksi toteen heidän syyttömyytensä.
Sokolow lohdutti tyttöpoloisia, rauhoitti heitä ja sanoi olevan toiveita siitä että ylisotaoikeus kumoo kuolemantuomion. —
Yhä jatkuvat telotukset, sotaoikeuden väsymätön, julma toiminta on alkanut herättää levottomuutta Riian koko väestössä.