Hän huokaa, hän rantoja raisuja käy, Odysseus, sankari Hellaan, hänen katseensa kyynelin kylmentäy, ei silmäänsä sirkeä neiti näy, mi lähestyy, noin virkkaa hänet valliten vienoudellaan:
"Sun käärin ma kutrein ja kultavöin —mitä on isänmaa, mitä maine?Sun huokaan ma huulias päivin ja öin,Odysseus, ah sua ain ikävöin,meri ääretön on, yli äärtenlyö lempeni kultainen laine!"
Ja päivät ja viikot ne vierivät pois kuut kulkevat niinkuin aaveet, on joskus kuin kuoroa ilmassa ois, kuin laineilta sankarilauluja sois, taas pilvinä päivän tieltä ne haihtuvat kuin kotihaaveet.
1917.