Sivistynyt maailma, joka pitää niin paljon melua hengen alennustilasta, ei häpeä olla ruumiillisesti niin alhaalla että se pitää muodin ja muotilaitteet parempina kuin luonnolliset lihaskudokset.
Tämä sivistynyt maailma, joka puhuu niin paljon ihmisen siveellisestä parantamisesta, muotihulluutensa tähden ei häpeä olla siveellisesti niin alhaalla että kasvattaa uuden sukupolven sikiöt kureliivien sisällä.
Mutta rappeutuneella ja rappeuttavalla estetiikalla ei ole yhtään sanaa siveellisesti alentavaa ja häpeällistä muotia vastaan.
41
Taidettamme vaivaa yleisesti joukkopsykoloogian puute. Yksilö ja hänen ominaisuutensa muodostavat vielä koko taiteen. Ja se on yksi niitä vääriä perusteita joille taiteemme on rakentunut. Yhteiskunnallisesti jalostavan taiteen tulee esittää aatteita ja asioita eikä yksilöitä.
— Mitkä vaikeudet kohtaavatkaan taidetta, jos se rupeaisi seuraamaan joukkosielun ja joukkotoiminnan taidentamisohjetta, sanotaan. Eihän ole mahdollista esim. näyttämölle asettaa koko kansaa tai luokkaa mieliä järkyttävällä tavalla kysymään "ollako vai eikö olla?", vaan täydytään ajatus yksilöllistyttää ja asettaa joku Hamlet sitä esittämään.
Niin asiallinen kuin tuollainen huomautus onkin, sitä vastaan kuitenkin sopii kysyä, miksikä Hamletin nimi ei voisi olla esim. Maailmantuska yhtähyvin kuin Hamlet. Eroitus voipi äkkiä ajatellen tuntua vain teknilliseltä tempulta, mutta kuitenkin sillä on puhtaasti aatteellinen merkitys. Tuo "teknillinen temppu" ensiksi johtaisi katsojan ja kuulijan mieleen yleistä laatua olevan aatteen ja toiseksi joukon tai kansan joka sitä aatetta edustaa. Ja juuri sillähän on suuri ero, saako katsoja ja kuulija taiteesta yleisen tai yksilöllisen käsityksen.
Perinpohjin väärä on myöskin se estetiikan opetus, että taiteilijan ei tule välittää politiikasta eikä puoluetaisteluista, vaan hänen tulee pyrkiä puhtaaseen taiteeseen. Mutta puhdas taide on puhdas humbuuki. Jos kerran muut ihmiset välittävät politiikasta ja puolue-elämästä taiteilijan on myöskin siitä välitettävä. Hänen tehtävänsä on esittää politiikan ja puolue-elämän terveet sekä sairaat puolet.
Taiteen ensimäisenä tehtävänä ei ole "kauneuden ja sopusoinnun palveleminen", kuten idealistinen esteettinen käsitys vaatii. Taiteen ensimäinen tehtävä täydytään asettaa korkeammalle kuin kauneuden ja sopusoinnun palvelemiseen. Sen ensimäinen tehtävä on terveyden ja järjen palveleminen.
Terveys ja järki eivät ole nykyiselle käsitykselle ollenkaan samat kuin kauneus ja sopusuhtaisuus. Vielä vähemmän terveys ja järki ovat kauneuden ja sopusuhtaisuuden seuraukset, vaikka otammekin kauneuden ja sopusuhtaisuuden terveessä merkityksessä. Onhan suhde päinvastainen: kauneus ja sopusuhtaisuus ovat terveyden ja järjen seurauksia.
Palvellessansa "kauneutta ja sopusointua" taiteemme saarnaa voimakkaasti rappeuttavan moraalin enkelihyveitä: "ehdotonta rakkautta", sairasta sääliä ja vapaaehtoista kärsimistä ja nöyryyttä vieläpä kristillisyyttäkin aivan ilettävässä määrässä.
Asettaaksemme taiteen palvelemaan korkeinta ajateltavissa olevaa siveysohjetta tulee sen ennenkaikkea palvella ihmisen joukkona jalostamisajatusta, terveen ruumiin ja terveen järjen saavuttamisen ajatusta. Sitä päämäärää palvelee se parhaiten paljastamalla joukkokehnouden ja kiihottamalla jalostaviin joukkopäämääriin.
On varmaa, että se mikä meissä on kehnoa ja alhaista ei voi poistua ennen kuin yleinen inho sitä kohtaan on herännyt. Ja tuon inhon, vierovan vastenmielisyyden herättämiseen ei riitä yksistään niiden kärsimysten sisäinen tunteminen, joita elämämme tapojen tummat puolet meille tuovat, vaan siihen vaaditaan joukkojulkisuutta, joukkomyöntämistä, että meissä todellakin on yleistä kehnoutta. Sellainen vain voipi lähentää suuria joukkoja ja saattaa meidät ymmärtämään toisiamme ei syyttäjinä ja tuomareina, ei kiiltävän puhtaina ja inhottavan likaisina yksilöinä, vaan saman elämäntavan pääpiirteissään samanlaisiksi tekeminä, yhteen kuuluvina rappeutuneina ihmisinä. Se auttaa meitä tajuamaan korkeamman moraalin vaatimat syvälle käyvät yhteiskunnalliset toimenpiteet, joiden avulla ainoastaan voidaan joukkoja siveellisesti kohottaa. Se auttaa meitä ymmärtämään kuinka kiinteästi me tarvitsemme toisiamme suuressa ja jalossa ylösnousemuksessa, jonka tuloksena on ei ainoastaan uusi, parempi yhteiskuntajärjestelmä, vaan myöskin uusi, terve ihminen, jonka ei tarvitse hävetä elämäänsä eikä pyytää anteeksi olemassaoloansa.
42
Räikeästi ilmaantuu rappeuttava moraali käytännöllisesti vaikuttavimmassa puolessaan: laissa.
Melkein kaikki lait ovat rappeuttavan moraalin hengen kanssa sopusoinnussa. Siitä on ensimäisenä todistuksena lakien puhtaasti kielteinen laatu. Rakentava lainlaadinta puuttuu yhteiskunnistamme kokonaan, vaikka siveelliseltä kannalta katsoen olisi paljon tärkeämpää se mitä pitää tehdä kuin se mitä ei saa tehdä, sillä ainoastaan se mitä tehdään voipi jalostaa.
Rappeuttavan moraalin mukaisesti rikoslakimme tuntevat ainoastaan rikollisen yksilön, joka on vapaa tekemään rikoksen tai olemaan tekemättä. Ja vaikka viimeisinä vuosikymmeninä on tieteen taholta useasti todistettu vapaan tahdon olemattomuus se ei ole vaikuttanut rikoslakiin yhtään mitään, sentähden koska mikään kansa vielä ei ole hyväksynyt tieteellisen maailmankatsomuksen pääpiirteitäkään.
Ei ole monta järjettömämpää ajatusta kuin ajatus että rikos on yksilöllinen. Yhtähyvin voisi sanoa, että yksikkö on olemassa ilman monikkoa.
Rikos ei ole koskaan eikä missään tapauksessa yksilöllinen ominaisuus. Rikos on yhtä yksilötön kuin esim. keuhkotauti ja rikoksen tekijä yksilönä yhtä edesvastuuton kuin keuhkotaudin uhri.
Vaistosta johtunut rikos on peritty rikos ja mielijohteista seurannut rikos on ulkopuolisten vaikutelmien esiintuoma rikos, kummassakin tapauksessa yksilön vallan ulkopuolelta johtunut rikos.
Kaikilla nykyisillä sivistyskansoilla on rappeuttavia ja rikoksiin johtavia vaistoja veriperintönä. Ja kaikissa sivistys-yhteiskunnissa ulkopuolisten vaikuttimien kautta mielijohteihin tarttuva rikoksen basilli on ihmisen säännöllinen seuralainen. Ja ne voivat saattaa hänet tekoon milloin tahansa.
Yhä edelleen rikollista verta syntyy yhä enemmän rikollisesta verestä, aivan samoin kuin keuhkotautia syntyy keuhkotaudista. Yhä edelleen yhteiskunnallinen ympäristö tulee pahemmaksi ja pahemmaksi rikoksen tartuttajaksi vaikutelmiensa kautta. Mutta yhteiskunnallinen valta ei pane tikkua ristiin rikoksen perinnöllisyyden ja tartunnan ehkäisemiseksi; se saarnaa ainoastaan moraalia rikoksen parannukseksi ja säätää kieltäviä lakeja — tietoisena siitä että niitä tullaan joukolla rikkomaan.
Sellainen yhteiskuntajärjestelmä, jossa säännöllisesti vallitsevat ilettävät sairaudet ja rikokset on kurja ja häviämään tuomittu, eikä sitä voi mikään mahti pelastaa. Mutta samoin on jokainen kansa ja rotu perikatoon tuomittu, jos siltä kokonaisuutena puuttuu voima sairauden ja rikoksen vastustamiseen. Ja tuon vastustusvoiman ensimäinen puoli on vastustushalu, jota puuttuu sivistyskansojen ehkäpä enemmistöltä. Sellaista enemmistöä on vaikea pelastaa minkään aatteen turvissa. Mutta voimakas vähemmistökin voipi olla kansan ja rodun ylösnousemuksen perustaja.
43
Jos moralistimme, sielutieteilijämme ja lainlaatijamme eivät olisi idealistisia tolvanoita ja kapitalismin palkkarenkejä, voisivat he käsittää ihmisen olevan historiallisen ja esihistoriallisen ajan syyn eikä seurauksen, ja silloin he voisivat käsittää ihmistä myöskin moraalisena olentona. Jos he pitäisivät totena todistukset, jotka osottavat soluissamme olevan perintöä eläimestä, jos he käsittäisivät ihmisen solujen ominaisuuksien täytyvän itseensä kätkeä ne vaikuttimet mitkä ihmistä ovat pitempiä aikoja ympäröineet, käsittäisivät he että ihmisen täytyy olla yhtä "likainen" tai "puhdas" kuin ovat olleet ne vaikuttimet joiden alaisena hän on kehittynyt.
Jos moralistimme tajuaisivat sielun ominaisuuksien olevan "kätkeytyneenä" ainesoluihin, käsittäisivät he ihmisen tahdon olevan aineen vaistojen orjan silloin kun se ei ole välittömästi ulkopuolisen pakon alainen. Jos he pitävät totena niin yksinkertaisen asian kuin että ohdakkeista ei voida parhaimmallakaan sitomisella saada ruususeppelettä luulisi heidän tajuavan että siveellinen parannus vaatii paljon enemmän kuin hetkellisen käsittelyn ja moraalisaarnan.
Jos moralistit tajuaisivat että vika on aineessa, tajuaisivat he myöskin sen että parannuskeinoillakin täytyy olla aineelliset ominaisuudet, jotka on saatettava kosketuksiin parannettavien kanssa.
Yhtä vähän kuin markkinakehujan tai parjaajan puhe kykenee muuttamaan jonkun esineen tosiolemusta, yhtä vähän moraalisaarna kykenee muuttamaan ihmisen tosiolemusta.
44
Kaikessa ihmisen jalostamista tarkoittavassa on pääkysymys: Jos voidaan jalostaa hänen vaistonsa silloin päämäärä on saavutettu. Ihminen lähtee kulkemaan ylöspäin. Hänelle alkaa siveellisessä suhteessa uusi kehityskausi.
Vaistot eivät ole jalostuneet pariin vuosituhanteen, koska on ollut vallalla sellainen yhteiskunnallinen kehitys, jota siveellisessä suhteessa voipi kuvata mutkittelevalla viivalla, jossa alaspäin meno aina voittaa edellä tapahtuneen ylöspäin menon.
Mitään vaistoa ei voida lyhyessä ajassa jalostaa sen yksinkertaisen seikan tähden, koska sairas solu on aina varustettu sillä "saatanallisella" ominaisuudella että se voipi saastuttaa terveen solun.
Mikään ei muutu ilman ulkonaista syytä, on yksi suurimpia järjellistieteellisiä totuuksia — jota totuutta moralistimme eivät ollenkaan tajua, vaikka tuon totuuden esitti jo Galilei. — Tuo laki koskee yhtähyvin sielullisia kuin ruumiillisiakin suhteita.
Vaistot voidaan muuttaa, jalostaa, palvelemaan määrättyjä tarkoituksia, jos ollaan tietoisia vallitsevien vaistojen suunnista ja jos itsetietoisesti pyritään vaistoja jalostamaan.
Vaistot voivat muuttua ainoastaan siten että ihmisen asema yksilönä ja yhteiskunnan jäsenenä muuttuu, ainoastaan siten että hänen siittämisehtonsa, hänen kasvatuksensa, hänen ravintonsa, hänen asuntonsa, hänen pukeutumis- ja työntekotapansa muuttuvat.
Jos voidaan kehittää niin sanottuja siveysvaistoja ovat ne varmempia kuin tahto, mielijohteet ja järjen arvioimiset.
Onhan silmä kehittynyt valoärsytyksistä. Miksikä hermoärsytyksistä ei voisi kehittyä erityisiä siveysaisteja, jotka sitte vuorostaan kehittävät perinnöllisiä siveysvaistoja.
Hermoston jatkuva tutkimus tulee esittämään monta mieltäkiinnittävää seikkaa aisteistamme ja vaistoistamme ja hyvin todennäköisesti se tulee löytämään lait niiden itsetietoiselle jalostamiselle.
Vaistot voivat kehittyä ja herkistyä vieromaan kaikkea rappeuttavaa, kaikkea sellaista jota ihmisen on kartettava terveenä pysymisensä ehtona. Jos sellainen tila saavutetaan on se korkein nykyään tajuttavissa oleva siveellinen asema.
Jokainen kansa ja jokainen rotu voipi hankkia sivistyksen saatavissa olevat tiedot ja tavat verrattain lyhyessä ajassa, niin kuin esimerkiksi Ameriikan neekerien kehitys osottaa. Mutta rappeutumisen kautta menetetty elämänhalu ja ylöspäin kehittymisen halu eivät ole yhtä pian hankittavissa takasin, koska periytyvät rappeuttavat vaistot vaativat pitkäaikaista ja itsetietoista kansan ja rodunuudestasynnyttämistä.
Kansan ja rodun vaistot eivät tule milloinkaan kokonaan jalostaviksi ja korkeisiin päämääriin pakottaviksi ellei niitä ruveta itsetietoisesti ja yhteiskunnallisilla toimenpiteillä muuttamaan.
Vaistojen muuttamiseksi vaaditaan tietoa ja korkeita joukkoihanteita. Mutta suurinkaan mahdollinen tietomäärä ja korkeimmatkaan ihanteet eivät voi vaistoja jalostaa, jos aineelliset olosuhteet eivät muutu.
Että meissä itsessämme yksilöissä olisi pätevä synnynnäinen siveyslaki (kategoorinen imperatiivi) kuten Kantin filosofia opettaa, on filosoofista lorua. Korkeimman järjen kritiikin edessä siveyttä on lupa käsitellä ainoastaan yhteiskunnallisena kysymyksenä eikä yksilöllisenä. Yhteiskunnalla vuorostaan ei ole mitään kategoorista imperatiivia, vaan yhteiskunnallisen siveyden määrää yhteiskunnallisesta tuotantotavasta johtuneet tarpeet ja noista tarpeista johtuneet yhteiskunnan jäsenten enemmistön siveelliset säädökset. Mutta nuo säädökset ovat voimassa kauemmin kuin yhteiskunnallisesta tuotantotavasta johtuvat tarpeet vaatisivat, sentähden koska yhteiskunta ei toimi siihen määrin itsetietoisesti että se kumoaisi säädöksen, jota vaatimassa ei enään ole tarvetta. Mutta noiden säädöksien vaikutus vuorostaan kestää kauemmin kuin itse säädökset, sentähden koska jokainen kauemman aikaa noudatettu säädös rupeaa toimimaan automaattisesti, se kiteytyy ihmisiin vaistoksi, suuret joukot yhteiskunnan jäseniä noudattavat sitä vielä kauan senjälkeen kuin säädös on lakannut. Sellainen on yhteiskunnallinen kategoorinen imperatiivi, "synnynnäinen siveyslaki".
Mutta jos yhteiskunta pääsee sille sivistysasteelle että se rupeaa huolehtimaan kansan ja rodun olemassaolosta silloin sen siveysohjeiksi tulevat kansan ja rodun olemassaolon ehdot. — Nykyinen yhteiskunta ei ole niin korkealla sivistysasteella.
45
Elämänonni on rappeuttavan moraalin pilaamille ihmisille vain tunneasia, makuasia. Heidän käsityksensä elämänonnesta ilmenee sanoissa "tyytyväisyys on ensimäinen elämänonnen perustus". Tuo ilmaisee täydelleen rappeutuneisuuden elämänonnen. Ei mitään määrättyjä oikeuksia, ei mitään alinta nautintorajaa, ainoastaan tyytyväisyys elämänonnen lähtökohtana — mikä idioottimaisuus!
Järjellinen elämänonni voidaan kunakin aikana määritellä tarkastikin, jos on kysymys määrätyistä kansoista, ja sellaisistahan onkin aina kysymys.
Järjellisen elämänonnen perustuksena on ennen kaikkia taloudellinen rikkaus, kaikille riittävä tyydykkeiden runsaus, ja kansan terveys.
Tyydykkeiden runsaus riippuu kolmesta perusehdosta: luonnontaloudesta, tuotantovälineistä ja tuotantotavasta.
Luonnontalouden puolesta järjellinen elämänonni on mahdollinen kaikille oleville lajeille sen orgaanisessa luonnossa vallitsevan tasoittavan lain kautta, että kaikki lajit käyttävät ravintonansa ja muina tyydykkeinänsä toisia lajeja — syöjä on syötävä ja päinvastoin — ja että kaikilla lajeilla on voimakas taipumus lisääntymään. Sama laki kumoaa Malthusen opin, ravinnon tarpeen ja ravinnonsaantimahdollisuuden ristiriidasta, perinpohjin.
Onnettomuus ja kärsimys nykyisissä sivistysyhteiskunnissa eivät ole seurauksena luonnontalouden puutteellisuudesta eikä tuotantovälineiden puutteellisuudesta, vaan on se seuraus tuotantotavan, jakotavan ja koko muun yhteiskuntajärjestelmän nurinkurisuudesta, jossa nurinkurisuudessa siveellisten arvojen ylösalasin kääntyneisyys näyttelee suurta osaa.
Ensiksi on luovuttava siitä harhaluulosta että järjellistä elämänonnea voitaisiin saavuttaa moraalisaarnoilla ja filosoofisella mietiskelyllä. Moraalisaarnoilla ja filosoofisella mietiskelyllä voidaan saavuttaa ainoastaan tunteellinen elämänonni, valhe-elämänonni, joka voipi olla mikä tahansa, vaikka ilettävin kurjuus. Järjelliselle elämänonnelle saarnat ja filosoofiset mietiskelyt ovat arvokkaita ainoastaan siinä määrin kuin kykenevät johdattamaan jalostavaan tekoon.
Ainoastaan teko on siveellisessä suhteessa oleellisesti hyvä tai paha. Se on teko joka todella hyödyttää tai vahingoittaa, koska se vasta panee voimaan jotakin muuttavaa.
Tekomme määräävät kolme tekijää: vaistot, ulkopuolisista vaikutteista syntyneet mielijohteet ja välitön ulkopuolinen pakko. Mielijohteet ja ulkopuolinen pakko ovat suorastaan ympäristömme kosketuksia meihin, vaistot yksilöllisyyteemme sisältyviä voimia, mutta perittyjä, joiden muuttamiseksi me yksilöinä välittömästi emme voi mitään. Sentähden meidän elämänonnen ehtona tulee vaatia yhteiskuntaa palvelemaan ihmisen jalostumisaatetta.
Elämämme onnen ehtona meidän tulee luopua siitä harhaluulosta että valta ja oikeus riippuisi harvojen peitsien kärjissä. Rooman valta oli "legioonain" peitsien kärjissä ja samoin se on nytkin: joukkojen käsissä. Tulee nähdä vääräksi se harhaluulo, että harvat hallitsevat ja orjuuttavat joukkoja. On totta että valta on harvojen käsissä, mutta se onjoukkojen suostumuksella. Jos harvat hallitsevat ja orjuuttavat miljoonia merkitsee se vain sitä, että nuo miljoonat ovat siihen määrin itsetiedottomia etteivät kykene valtaa käsiinsä ottamaan.
Vallan pääpiste on valtuuden antamisessa eikä hallitsemisessa. Ei löydy mitään järjellistä selitystä sille luulolle että pieni vähemmistö voisi pysyä vallassa ilman enemmistön suostumusta. Olkoon suostumus itsetietoinen tai itsetiedoton, ei muuta asiaa.
Elämänonnen ehtona tulee perinpohjin luopua siitä harhaluulosta että yhteiskuntamme on vähimmässä riittävässä määrässä siveä. Sitä se ei ole. Aikamme siveys on vain houre, jota jokainen märehtii joko luonnollisten vaistojensa tai rappeutuneiden vaistojensa ja mielijohteittensa peittämiseksi. Tämä märehtiminen kuitenkin voipi pettää ainoastaan lapsia, jotka eivät tunne elämää eivätkä ole itse sitä eläneet.
Elämänonnen ehtona täydytään tajuta että yhteiskunnan on tultava siveämmäksi.
46
Sivistysihmisen jalostamisen periaatteet tunnettiin jo antiikin aikoina. Nuo aatteet eivät olisi voineet toteutua kreikkalaisessa ja roomalaisessa orjien riistolle perustuvassa yhteiskunnassa — ne eivät voi toteutua missään riistolle perustuvassa yhteiskunnassa — mutta noiden aatteiden häviö aatteina, niiden kauaksi aikaa unhotuksiin joutuminen kuitenkaan ei ollut vanhojen sivistysyhteiskuntien syy, vaan se oli kristillisen barbarismin syy. Kristillinen raakalaisuus valtaan päästyään ei vihannut mitään niin syvästi kuin ihmisen itsetietoisen jalostamisen aatetta. Se hävitti niin pitkälle kuin mahdollista jäljettömiin kaikki ne aatteet ja laitokset, jotka tarkoittivat ihmisen jalostamista.
Renessansissa nuo aatteet vielä kerran tekivät suurryntäyksen voittaaksensa kristillisen barbarismin. Aatteellisen voiton renessansi saikin. Mutta kun mitkään aatteet eivät voi tulla jatkuvasti hedelmällisiksi ja käytännössä hyödyttäviksi jos noita aatteita tukevia yhteiskunnallisia muutoksia ei tapahdu, renessansikin hävisi käytännöllisesti puhuen jäljettömiin. Saksalainen barbaarinen aatelisto etujensa tähden nousi renessansin osaksi valtaamaa paavilaista kirkkoa vastaan, ja papin kuolettava moraali voitti jälleen Lutheruksen persoonassa ja on taas siitä saakka melkein yksinvaltiaasti hallinnut kaikkia moraalisia arvoja.
Papin moraalilla myrkytetyt ihmisen parantajat odottavat parempaa ihmistä, ihanneihmistä, mutta eivät pane tikkua ristiin ihmisen lihan ja veren puhdistamiseksi hänen ympäristönsä uudistamisen kautta.
He odottavat ihmettä, yliluonnollista ilmestystä yliluonnollisen yksilön tahdon tuloksena. He vaativat voimakasta tahtoa tahdottomiksi poljetuilta orjilta. He vaativat sankaruutta pelkuriksi piestyjen ja tyhjääkin pelkäämään opetettujen raukkojen joukolta. He vaativat elämäntapojen puhtautta tuberkuloosin ja syfiliksen saastuttamilta ja nälän näivettämiltä. He vaativat rehellisyyttä ja viisautta ihmisiltä, joille papin rappeuttava moraali ja likaisesti ankara taistelu olemassaolosta on kehittänyt valehteluvaiston ja vaiston tietämistä vastaan.
Mikä kohtalon ilveily ihmisen parantamisen nimessä!
Mutta papin moraalin täytyy hävitä ja puhtaan lihan evankeliumin voittaa, jos ihminen tahtoo säilyä.
47
Niin paljon korkeammalla kuin "taivas" on maasta on terveen lihan evankeliumi "puhtaan hengen" evankeliumista.
Missä saarnataan "puhtaan hengen" evankeliumia siellä hylätään yhteiskunnalliset sekä yksilölliset toimenpiteet ruumiin jalostamiseksi.
Missä saarnataan "hengen ylösnousemista" ja halveksitaan ruumista, siellä saarnataan rappeutumista ja kuolemaa.
Missä saarnataan lihan evankeliumia ja kunnioitetaan tervettä ruumista, siellä saarnataan elämää, jalostumista, voimakasta ja kaunista elämää.
Tietäköön jokainen että jalostua, kehittyä korkeammalle ja säilyä voivat ainoastaan terveimmät, voimakkaimmat.
Ken tuntee itsellänsä olevan elämänvoimaa niin paljon että hän kykenee ottamaan osaa suureen sivistyskansojen ylösnousemukseen, hän korottakoon äänensä rappeuttavia vaistoja, rappeuttavia opetuksia, rappeuttavia yhteiskunnallisia oloja ja kaikkea sitä vastaan mikä viepi ihmistä joukkona alaspäin.
Jokainen muistakoon että voimakkain säätää yhteiskunnan "oikeuden". Jos säilyä tahdotaan, vanhojen muotojen ja tapojen on hävittävä.
Se on elämän ankara ja samalla korkea laki.
Jokainen muistakoon, että silloin kun etsitään vain sielun terveyttä ja unohdetaan ruumiin terveys, ihaillaan hengen luultua hyvinvointia ja halveksitaan "lihan upeutta", silloin ollaan terveissä vaistoissa eläimiä alempana.
Itse elämälle on vain ruumiin terveys, lihan puhtaus arvokasta — koska sielu sairastuu ja rappeutuu ruumiin sairastumisen ja rappeutumisen kanssa.
Liha on ainoa todellinen elämänilo — mutta kiellettynä ja häväistynä se on synkin elämänsuru.
Puhtaan lihan ja veren ihanne, kuinka paljon korkeammalla se onkaan "puhtaan sielun", ja "puhtaan hengen" ihannetta! Jospa vain kaikki sielujemme lääkärit ja henkemme puhdistajat sen ymmärtäisivät.
Kaikkea sielunhoitoa, kaikkea hengen puhdistamista vastaan on kohotettava voimakas huuto: hoitakaa ruumista! Puhdistakaa verta! Palvelkaa terveen ja puhtaan lihan evankeliumia ja te tulette pelastetuiksi!
Kuinka voimakkaasti pitäisikään kristityille kansoille huutaa: Luopukaa palvelemasta sairautta suosivia sivistymättömiä jumalia ja alkakaa palvelemaan sivistynyttä "perkelettä", joka saarnaa lihan evankeliumia!
Hän ken osaa vaikuttavalla tavalla huutaa, hän on tulevaisuuden ihminen, korkeimman elämän evankeliumin, lihan evankeliumin, palvelija.
Älköön yksikään luulko minkään kansan tai luokan voivan jättää ihmisen jalostumisajatusta huomioon ottamatta! Hamletin kysymys "ollako vai eikö olla" uusiutuu yhä uudelleen ja pakottaa jokaisen kansan ja luokan ennemmin tai myöhemmin kuulemaan lihan-elämänlaulun säkeet. Se kansa joka ne ensiksi tajuaa on voimakkain kansa.