Ol' kerran herra kolmevuotinen,Se Peppeli ol', poika iloinen.Ja hyötyä jo teki pikku veikka:Harakkaa hyppi, pyöri kuperkeikkaa.
Hän reipas oli poika pallukka,Ja muuten kiltti, kelpo mallukka;Mut eipä totellut hän mielellänsä,Vaan usein piti Peppe oman päänsä.
Niin valvojanpa Peppe tavallaanSai näppärästä Elsa siskostaan.Hän seitsemän ol' vuoden tienohissa;Kun Peppe leikki hiirtä, hän ol' kissa.
S'ei ollut oikein mieliin Peppelin;Kuink' ikävää, jos missä liikkuikin,Ettei saa koskaan tehdä mielin määrin,Saa katsoa, vaan koskea on väärin.
Kesällä kerran marjat punertaaJo alkoivat, kun Elsa tarkastaaEi muista hiirtään — Peppe veräjästäKuin tuhka tuuleen haihtui näkymästä.
Hän juosta julkuttelee riemuiten,Karitsaa, koiraa, heppaa katsellenJa laihaa lehmää, puolan raakiloitaJa ylvästellen nauroi vartioita.
Pian poika maata, metsää oudoksuu;Taivaalta paistoi kirkas illan kuu,Ja Pepen vatsa hämillään ei tiennyt,Mik' iltapuuron hältä oli vienyt.
Hän huutaa vanhempiaan, siskoaan,Ja huutoon vastaa metsän kaiku vaan.Hän istuu mättähälle, itkee, huokaa;Ah, arvoton on vapaus ilman ruokaa!
Niin tuli — sus'ko? — älä säikähdä!Tul' akka rahjus, ryysyt yllänsä,Ja pussi kainalossa; kaunihistiYht'äkkiä hän Pepen pussiin pisti.
Huus' poika, rehki, potki vihasta;Ei potkienkaan pääse pussista.Puks' pussi puhkui. Kissi paistin sieppas,Ja haukka kanan iski, lentoon kieppas.
— Mut miss' on Peppe? — äiti kyselee.— Kai veräjällä vielä leikitsee.— Käy tuomaan ressu! — Elsa läksi hakoon,Mut ota kiinni lintu, kun lens' pakoon!
Tää ilta senkin sekamelskan toi!Jo kadunkulmissakin rumpu soi:Ken Pepen harhateiltä opastaapi,Viistoistatuhat nekkaa palkaks saapi.
Nyt kaikki persot lapset jalkeillaanJa kynttilöillä nurkat nuuskimaan;Ne märin sorkin sotki allikoissa,Mut eipä löydy poika, jok' on poissa.
Ja Elsa itkee, äiti nyyhkyttää.- Voi Peppe parka, puuros sulta jää!Näin isä huokaa, nyyhkii, nenää niistää:Sun aamuherkukseen kai susi riistää.
Näin itkettäiss' tul' akka tupahan:— Ostaisko herra multa porsahan?Se röhki tuolla metsässä niin pahoin;Ma korjasin sen pussiin lihoin, nahoin.
— Ei, muori, nyt on laita onneton,Meilt' oma possu karkuun juossut on.— Tää rasvakas on, koetelkaapas kaulaa!Tää painaa kyllä kuusitoista naulaa.
Ja muksis! pussi maahan laskettiin,Sen suulta nuora auki päästettiin;Ja tössähdykseen heräs poika nassu,Hän nukkunut oli pussiin, Peppe hassu!
— Kah! Peppe! Oothan pikku Peppeli! —Vaan Peppe, tuntein itsens vapaaksi,Iloisna marssi juteltaissa sielläJa katsoi, saisko puuroa hän vielä.
— Mut pussissa? — Niin millä pyydyksinSen muuten oisin saanut kotihin?En muilla keinoin potkureita suista,Vaan pussin perään annan herran luistaa!
— Vaan muori kulta, tehän saattekiNuo viistoist' tuhat löytäjäisiksi…— Viistoista kahvikuppia antakaatteKernaammin! Kai nyt Pepen pitää saatte.
Olinpa miekin pieni tyttö —Kyll' on jo siitä aikoja —Punottu tukka nauhoissa,Taskussa sokerryynimyttö.Sun laillas tulin välistäMa kotiin liepeet märkänä.
Ei Hanna tantti ollut hellä,Kun kysyi huoneentaulua:Kuin kynttilöinä suorinaMe luimme, käsi sydämmellä.Ken salavihkaa naurahti,Sen tukkaa tantti pörrötti.
Me kirjoitus ja yhteenlaskuOpittiin, että PariisiOn Ranskan uljain kaupunki,Niin Pietarista joku kasku,Ja muut'; ei pitkä läksy, senOsata täytyi täsmällen.
Myös korko-ompeluun pit' ollaJa neulomuksiin näppärä.Se joll' ei oma tekemäHameensa ollut, hänpä nolla.Ol' merkkuuliina kullakinKirjaimin A:sta alkavin.
Mun oli sini-punervainen,Kirjattu silkkiin — seinälläänSe riippuu vielä kehissään.Kyll' teill' on koulu toisenlainen;Vaan meiltä neula liukkaamminSujui ja Vapun-juoksukin.
7. Kukkaisprinssi kertoo koivusta.
Näitkö koivujen suortuviaan sukivan,Kuulit oksissa tuulosien suhinan?Lehdet aamusen kasteella pestyähän,Kevyesti ne näyttävät hengittävän.
Tuoll' lampesi vierellä kukkulallaanOli yks', lumivalkea vartaloltaan,Kiharans' oli pehmeä, leht' vihannoi;Koreampata ei saloss' ilmetä voi.
Ilokoivuni alla ma istuskelin,Ja sen latvassa lauleli lintujakin:Suvivirttänsä koivu se lauleli siell'…Sata vuotta sa koivuni laulele viel'!
Tuli yövilu lehtiä jäytelemään;Polosilta mun lämpöni suuteli jään.Palo raivosi metsiä sortelemaan,Sadevihmalla suojasin koivuni vaan.
Tuli mies, piti kirveellä pirstata puun,Kivehen minä syrjäytin teränsuun;Emänt' aikoili lehtiä lampahillen,Verihaava sen vihlautui kätehen.
Sokee soittajakin tuli, pyyntönsä toi:Sulokoivu, jok' aamusin tuulessa soit,Jätä kylkesi kantelon aineheks' sie,Paras laulaja sulta ei voittoa vie.
Käten' oikasin suojaksi armahallen;Sanoi puu: nyt mä kaatua voin iloiten! —Tuli kantelo siitä nyt oivallisin,On maailman soitoista tää parahin.
8. Vellamon neito kertoilee orjakauppiaasta.
Joko merta sa soutelit aaltoavaa,Jolla kuuvalo kultina vaan vilajaa?Vedet kaartavi ääretön välkkyvä vyö,Näet kalvolla kiiltoa, alla on yö.
Kun Antillien aaltoja iltasin uin,Meri hohteli kuin hopeoin sulatuin,Alus Afrikan rannalta matkoa loi,Ja se orjia viissataa kuormana toi.
Sidotuit' oli miehiä, naisia siin',Emon helmasta vietyjä lapsiakin,Hätä, ahtaus, nälk' oli valloillaan —Tyly ihmisten ryöstäjä naureli vaan.
Sukelsin hopeoituhun Ahtolahain,Isältäin kopan kalliita helmiä sain,Kurotin kopan laivasen laitetuelle:Mulle myy tavaras, hinta täss' ota, heh!
Tuli laivuri ylpeä laitehellen,Meren kultia tähtävi vaan himoten.Sanoi: — Keijukka, olkohon menneeksi nuot,Meren täydeltä jos mulle kultoa tuot! —
Kohos riutta korallihampahillaan,Meri huuhteli tuot' ikivaahdoissaan;Sinne työnsin mä laivan, ja kiinni se ui,Kumohon rymähtäin meni, murskautui.
Jopa aaltojen kullassa on vilinää,Joka laineella ui musta villainen pää;Mutta rantojen turvahan nuo pelastin,Vapahiksi ne voitin ja vein kotihin.
Näkyvistäni vaan himokas voro jäi;Kivinen sydän tuon meren pohjahan vei.Janokas ikävöityä herkkua joi,Meren täydeltä kultia, joit' ihannoi.
9. Vellamon neito kertoo helmestä.
Joko Pohjolan koski sun nähtyjäs lie?Sydänyön valon näitkö Kajaanissa sie?Lohen loiskivan kuohussa kirmaillen,Padon pääss' uron väijyvän siimoineen?
Vesiss' on hopeaa, puna taivahall' on,Vajotessa sen äärelle auringon;Tämä yön ovet hiljakseen sivuaa,Sävähtää, tulen välkkyvä, luo valoaan.
Rukouksen on hiljuus, ei hyminää;Luonto nuortunut nous', Jumalaa ylistää;Tuhat lintuakin heräs oksillaanIlorinnoin aamua laulelemaan.
Ivalonjoen rannalla huuhtelevanSoraa kimmeltävää näin ahnastajain.Vilu vaivasi kurjia, nälkä ja työ,Ketun luolissa maattava ol' moni yö.
Eräs sulhonen myös tuli kaivelemaan;Yhä lempien muisteli morsiantaan,Haki, kaiveli aarretta, mieliessäänKodin laatia — mutt' eipä löytänytkään.
Joess' simpsukka ryömivi hiljakseen,Unohdettu ja harmaja, liejuinen,Ja ne muut ruman potkivat pois mutahan,Kylän poialle heitin mä simpsukan,
Tämä naurahti: mulleko tuo kala vai? —Minä kuiskasin: etsi! Hän etsi ja sai,Mitä luulette? Kuoren kun aukasi hän,Ivalonjoen helmistä hempeimmän.
Majan valmisti hän, kävi kaskeamaan,Haki neitoa katselemaan kotoaan,Ja ne nai, ja niill' on koti hauska ja uus',Pari vuohta ja lehmä ja peuroa kuus.
Mutta poikapa väitti, ja totta se on:Kodin pohjaksi kulta on kelpaamaton.Usko, rakkaus, työ kodin valmistavat;Siten saa koti helmensä kallihimmat.
(Kolmen seikkaelman pituinen satuleikki.)
Ensimmäinen seikkaelma.
Thora, | maastaan pakosalla olevia Burgundin prinsessoja.Superba. |Trilla, näiden kamarineito.Dina, eli toisella nimellä Tuhkimo, köyhä tyttö, heidänkasvattisisarensa.Barbra, hanhipiika.
Köyhänläntä tupa, siinä iso takka.
Thora ja Superba pukeutuvat tanssikemuihin. Trilla auttelee heitä. Dina istuu takalla kutoen sukkaa, paljain jaloin, harmaa retuinen nuttu yllään, tanu päässä.
THORA (katsellen pieneen hopeiseen käsipeiliin).
Trilla, mihin pannaan koru,Olkapäähänkö vai tukkaan?Lausu joku neuvon loru!
Loru? Enpä neuvo hukkaan.Pankaa olkaan! Siltä kohtaaEhkä kauniimmin se hohtaa.
Eikös tässä hiuksissainOis se sentään loistokkain?
Pankaa koru vaikka minne,Herrain silmä lentää sinne.Verraten näin somiin naisiinVivahtaa muut kummajaisiin.Sulosti nyt hymyilkää,Ylpeästi silmäilkää,Nyt se näyttää mainiolta!Kallelle nyt vielä pää,Hieman suipemmalle suu!Nytkös herrat hullastuu.
(Thora sulostaa suutansa, sirostaa silmiänsä peilin edessä, Superba ottaa esiin vaatevakasta kirjavia pukimia, joita koetteeksi sitelee yllensä vöiksi.)
Trilla!
Heti paikalla.
Onko nyky-kuosiaSinervällä punainen,Hienompaa kai keltainen?Kultalangoin neulon sen…Onneks sentään paetessammeTänne kurjaan hökkeliin,Korkeasta linnastamme,Jonka vaino paljaaks riisti,Vaatteet mukaan korjattiin,Garderoobi sangen siisti.
Kultalankaa? Totta vie!Uljaampaa ei mikään lie.Silkkiin kultaa — joltain näyttää,Sitä korkein muoti käyttää.Neiti loistaa niinkuin valkee!Naiset harmihinsa halkee,Prinssin päätä pyörryttää.Saisko neuvon antaa enää?Nostelkaa myös hiukan nenää!Nyt prinsessan näköinenOotte, joksi pääsetten.
Oi niin! Thora, mitähänPrinssin luulet tykkäävän?
THORA (peilin ääressä).
Ett' oot hiukan pystynokka.
SUPERBA (äkäisesti).
Tylsä oli sanas kokka!Min' oon suora, vino sie.
Miten kunkin maku lie;Vanhemp' oon ja viisaamp' mie.
Vanha? Saankos onnitella?
Kruunuprinsessa ma oon.
Tyhjät nimes kuusikkoon!Ruhtinaatar kruunua vailla —Arvo laiha aikalailla!
Minkä kaipaa, saada voi.
Toivot prinssiä! hohhoi!Eipä kelmee lilja rukkaTainne hälle kelvata,Kun on ruusu tarjona.
Häpeemätön hassatukka!
Taidat olla mustasukka.Annas peili minullen!
Enpä anna sinullen,Se kun kerran minun lie.
(Kumpikin koettaa siepata peilin itselleen.)
TRILLA (itsekseen, laulaa).
Usein kahden riidellessäKolmas heiltä voiton vie.
DINA (laulaa).
Villalankaa puikkohonKääriessä karttuu;Puikko sylivauva on,Aimo tytöks varttuu.Siitä jalkaan sukan saan,Enkä tuhkaa poljekaan;Kun saan kengät jalkaan,Tanssi mulle alkaa.
Älä siellä vingu, makaa!Napita hameeni takaa!
(Dina napittaa Superban hametta.)
Kehtaat armoleipää syödä,Työsi, laiska, laiminlyödä!Sido kengänrihmani!
(Dina sitoo kengänrihmaa.)
Tiedäs, linnan salissaTanssit on tän' iltana;Nyt me kutsut saatuammeSinne ajaa karautamme.Meidät kaksi kutsuaTäytyi, kun me hienointaTäällä oomme herrasväkee.
Prinssikin nyt meidät näkee!
Niin, ja morsianta vieläKuuluu puuhailevan siellä,Prinssein tapaa noudattain.Mutta ketä muuta neittä,Ellei arvoaan hän heitä.Paitsi, neiti kullat, teitä,Vaimokseen hän pyytää vois?Eipä onni karkaa pois.Jos hän Thora neidin ottaa,Niin Superban hän kadottaa;Jos Superban valikoi,Ei hän Thoraa ottaa voi.Siis, jos neuvoa ma saan,Kumpaakin hän kosikaan!
Paremmin hän älyää.
Kuules vaan! No, pystyyn pää!
Oisin miekin tanssiin tullut.
Tuhkaturpa, ootko hullu?Hahhah! siekö ihmisiin?Kysys peililt' itsekkin!
(Pitää peiliä tytön edessä.)
Sanos, mitä peili vastas?Jolsa, mölsä…
Pussisuu,Kierosilmä, kalpee kuu,Laiha niinkuin nälkärastas…
Noessa naama, nuttu nurja,Rähjys, rahjus,Nuhjus, nahjus,Täydellinen homssantuu!
Peili vastas: köyhä kurja!
Thora, pois nyt ajamaanAika laukkaa herralaan!Vaunuissamme viepi meitäAasipari varis-teitä.Vatsaan ei oo leivän muruTänään tullut, tuntuu puru.Riemun tieltä väistyy suru.
Söinpä sentään makkaran,Ett' ois punaa poskellan'.Trilla, yllein viitta heitä,Linnan pihaan saata meitä.Hyvästi nyt, tuhkilas!Parahinta hauskuuttasNauti takka-kullallas!Taikka hyppele ja tanssaaHanhien ja oinaan kanssa!
(Thora, Superba ja Trilla lähtevät. Dina yksinään, katselee varoen ympärilleen, menee vaatearkulle; ottaa esiin ja koettaa päällensä sisarten pukuja, osottelee heidän kasvon-eleitään, nauraa, hyppelee ja laulaa):
Rikas oon ma hohoi!Saliss' oon kuninkaan,Sävel neljänä soi…Minä tanssia saan.Koree verhoni on,Mulla sulhokin on,Ehkä kuulumaton…
(Tanssii maalaamattoman lavitsan kanssa.)
Sinäpäs oletkin mun rakkahin prinssini, sinun vieressäs minä tanssin pyörteessä hyörin. Etkös häpee olla noin puumainen ja kankurajalkainen? Tanssikoon ken taitaa tuollaisen konttakintun kanssa! Oletko sinä prinssi ja kehtaat nelin ryömin rähmiä? Mene oppiin, prinssi raukka, tee niinkuin minä, vaikk'en koskaan ole koulua käynyt! Tyhmäpä oletkin aikalailla! Seiso tuolla loukossa ja häpee, niin seiso ja poraa! Jos minä olisin prinssi, niin puolustaisinpa miekallani kaikkia köyhiä ja hyljätyitä, jotka palelevat ja itkevät. Mutta (nauraen) puhu tuolle! Uh, sitäkin pökkelöä!
(Hän tanssii taas yksin, polkee peiliä, ottaa sen ylös, katselee kuvaansa ääneti ja muuttaa muodon näkyä.)
Köyhä, köyhä ja unohdettu!
(Hän laskeiksen nyyhkien takalle. Hanhipiika Barbra astuu sisään ja katselee Tuhkimoa.)
Maata kylmää kyynelilläKastaa tuska tuhansilla.Kun ne ovat tulvillansa,Tulee Herra armollansa.Miks' hän muuten meille soisLahjan pyyhkiä ne pois?
(Hän menee ja koskee Dinaan.)
Älä itke, Burgundin prinsessa! Nouse etsimään kruunuasi!
DINA (ikäänkuin heräten unesta). Sinäkö se olet, Barbra? Ann' anteeks, kun unohdin että mulla vielä on ystävä.
BARBRA. Sitä et saisi unohtaa, Dina. Jumala on lähettänyt minut sinulle suojelushengeksi. Minä olen suojellut sinun turvatonta lapsuuttasi, olen seurannut sinua maanpakoon ja ruvennut hanhipiika raukaksi saadakseni olla lähellä sinua ja yhäti suojella sinua kaikelta pahalta ruumiin ja sielun puolesta. Sinä olet vanhemmiltasi perinyt kuuman veren ja ylpeän sisun. Olen antanut sun kasvaa suuressa köyhyydessä ja monen nöyrytyksen alla, jotta oppisit olemaan hyvä, nöyrä ja kärsivällinen. Nyt tahdon sinua tutkia, tahdon nähdä mitä olet oppinut.
DINA. Miksi minua prinsessaksi nimität? Tiedäthän, että olen köyhä isätön ja äiditön lapsi, jonka Burgundin kuningatar löysi metsästä sinne heitettynä ja kasvatutti omain tytärtensä kanssa.
BARBRA. Ovatko he sinulle hyviä?
DINA. Saanhan syödä kissan kanssa eikä minun tarvitse nukkua metsässä. Mutta en tiedä, miksi minua aina viluttaa. Istun mieluimmin lämpimällä takkakivellä ja siitä sanovat minua Tuhkimoksi.
BARBRA. Sinua viluttaa rakkauden puute. Thoralla ja Superballa on syynsä vartioida sinua niinkuin kissan poikaansa. Tänään täytät viisitoista vuotta. On jo aika sanoa kuka sinä olet.
DINA. Kuka minä olen?
BARBRA. Sinä olet kuninkaanlinnassa syntynyt ja kultakehdossa nukkunut. Isäsi oli Ditrik toinen, Burgundin kuningas, ja äitisi Heloisa, Austrasian prinsessa. Äitisi kuoli kun olit vuoden ikäinen, ja isäsi meni toisiin naimisiin; hän nai voittamaltansa rosvopäälliköltä jääneen kauniin ja tylyn lesken. Tällä oli edellisistä naimisistaan kaksi tytärtä, Thora ja Superba, mutta hänen avioliittonsa isäsi kanssa jäi lapsettomaksi. Silloin äitipuolesi ryöstätti sinut pois, kun olit pieni, ja sanoi isällesi, että susi oli sinun syönyt. Isäsi uskoi sen ja otti vaimonsa tyttäret ikäänkuin omikseen. Sinua hoiti köyhä paimen; mutta kun isäsi kaatui sotaan, otti äitipuolesi sinun luokseen voidakseen paremmin vartioida sinua. Kuollessaan varotti hän Thoraa ja Superbaa milloinkaan ilmoittamasta sinulle tai kellekään muulle sinun syntyperääsi. Kuinkahan rosvon tytärten kävisikään, jos ihmisille tulisi tiedoksi että sinä olet oikea kuninkaantytär? Ymmärrätkö nyt kuka olet?
DINA (surullisesti nyökyttäen). Ymmärrän.
BARBRA. Annatko anteeksi ottosiskoillesi?
DINA. Annan, Barbra. Ovathan he antaneet minun elää. Mutta minun on vilu, vilu siitä ettei kukaan minua lemmi… ei kukaan muu kuin sinä.
BARBRA. Jumala sinua rakastaa siitä että saatat anteeksi antaa. Olet onnettomuuden kestänyt; nyt tahtoo Jumala nähdä, kykenetkö yhtä nöyrästi onnea kestämään. Varustau valmiiksi menemään kuninkaan tanssijaisiin!
DINA. Minä?… Minä?
BARBRA. Sinä. Minä toimitan sinulle sopivan puvun.
DINA. Ei, Barbra, siitä ei lähde mitään. Minä joka olen niin jolsa, tolloinen ja typerä…
BARBRA. Ole hyvä ja nöyrä, niin minä sinulle muut asiat opetan.Hiljaa nyt!
(Kohottaa taikasauvaa.)
Arigi davolnaMiranda gidó,Farenga chitona spumante adó.Dina infima, mutaris in regiam!Transflgurata fueris.Salve, regina!Fix!
(Sanoessaan fix koskee hän Dinaan taikasauvalla. Harmaa nuttu ja tanu katoovat. Dina seisoo yllään kuninkaallinen puku, kultanauha otsalla, mutta edelleen avoin jaloin.)
BARBRA. Terve, Dina, Burgundin prinsessa!
DINA (katselee uutta pukuaan ja nauraa nähdessään jalkansa).Prinsessa avojalka!
BARBRA. Istu! Ei sinun tarvitse hävetä. (Hän vetää Dinan jalkoihin silkkisukat ja valkoiset silkkikengät.) Alastomat jalkasi muistuttavat alhaisuuttasi ja nämä kengät kehottavat sinua nöyryyteen. Muista että milloin vaan ylpeä ajatus nousee sieluusi tai paha sana huulillesi, silloin minä varotellen kohotan sormeni. Jos heti parannat vikasi, ei sen enempää tapahdu, mutta jos et varotuksestani huoli, olet ensikerralla hukkaava toisen kenkäsi ja toisella kertaa seisova paljain jaloin kuninkaallisessa puvussasi.
DINA. Barbra, pelkään, pelkään kovin! Älä usko, että minä aina olen hyvä ja hurskas, Barbra. Saatan väliin olla oikein ilkeä sydämessäni, vaikk'en tohdi sitä näyttää.
BARBRA. Sen tiedän; juuri siksi olen antanut sinun kasvaa halpuudessa ja köyhyydessä. Sinä olet tyttö etkä voi miekalla sotia, mutta sinä voit sankarin uljuudella sotia kaikkia sydämessäsi asuvia vihollisia vastaan.
DINA. Opeta minulle semmoinen sankarinmieli! Barbra, Barbra, hölmöksi taidan joutua, pelkään pahasti. Mutta… oletko sinä Barbra? Kuka olet?
BARBRA. Minä olen haltiatar Keristane, sinun sylikummisi. Älä pelkää, säilytä lapsenmielesi, ole se mikä olet, ole Tuhkimo, mutta ymmärrykseltään ylenneenä, paranneena, ole se villalanka josta on aika tyttö kasvanut, joka tanssii omissa kengissään. Minä saatan sinua. Sinä, vaan ei kukaan muu, saat nähdä minun. Tule!
(Lähtevät. Ensi seikkaelman loppu.)
Toinen seikkaelma.
Lothar, Frankinmaan kuningas.Brunhilda, hänen puolisonsa.Prinssi Hildebert, heidän poikansa.Grim, hovimarsalkka.Mumma, ylihovimestarinna.Pippe, kuninkaan lempikääpiö.Puppa, kuningattaren naiskääpiö.Eräs trubaduuri.Thora, Superba ja Dina.Haltiatar Keristane (Barbra), näkymätönnä.
Puhumattomia henkilöitä: Parisin kreivi ja kreivinna, Roman ruhtinatar, Itämeren ruhtinas, Saharan ruhtinatar, prinssit Amundus ja Florestan, prinsessat Florinna ja Ruusukki, ritari Siniparta, Liukaskinttu, ynnä muita, joita mielellään näkee uudestaan.
Lisäksi lentelee päivänkorentoja, leijuu virvatulia ja aarnivalkeita; hovi saattaa olla suuri tai pieni, kunhan vaan on kyllin komea.
Linnan valtaistuin-sali. Kuningas ja kuningatar istuimillaan vastaanottavat vieraita. Lähinnä heitä prinssi ja sitten hovi. Grim ja Mumma esittävät vieraita, jotka astuvat esiin mikäli heitä nimeltään huudetaan, osottavat kunnioituksensa kuninkaallisille ja jäävät sitten syrjään. Pippe ja Puppa supattavat kuuluvasti nurkassa.
GRIM. Hänen armonsa Parisin kreivi.
MUMMA. Hänen armonsa Parisin kreivinna.
GRIM. Hänen korkeutensa Itämeren ruhtinas.
MUMMA. Hänen korkeutensa Roman ruhtinatar.
PIPPE. Eikös keisarillinen korkeus?
PUPPA. Hänkö? Hänen isänsä on survonut latinaa koulupoikain päähän ja siitä tytär on saanut nimen Roman ruhtinatar.
MUMMA. Hänen korkeutensa Saharan ruhtinatar.
PIPPE. Kas sitä kameelia!
PUPPA. Etkös häpee? Hän on yhtä rikas kuin musta.
GRIM. Hänen kuninkaallinen korkeutensa prinssi Florestan.
PIPPE. Se oli hän joka raivasi tien lumottuun linnaan.
MUMMA. Hänen kuninkaallinen korkeutensa prinsessa Ruusukki.
PUPPA. Se oli hän joka nukkui sata vuotta.
GRIM. Hänen kuninkaallinen korkeutensa prinssi Amundus.
PIPPE. Se oli hän joka muutettiin Sinilinnuksi.
MUMMA. Hänen kuninkaallinen korkeutensa prinsessa Florinna.
PUPPA. Se oli hän joka lauloi: Oi, lennä luokseni, sinilintu kaunoni!
GRIM. Jalosukuinen ritari Siniparta.
PIPPE. No hännätöntä häpeää! Mihin hän on jättänyt seitsemän vaimoansa?
PUPPA. Niiltä on hän päät silponut.
GRIM. Hänen urheutensa pikajuoksun Liukaskinttu.
PUPPA. Ei, nyt alkaa tästä tulla pelkkää roskaväkeä. Missäs onBumburrifeks. Taitaapa tänne kohta, jos onni on hyvä, ilmaantuaMylly-Matit, pikku-Lassit ja Jyry-Jukat ja tiesi mitkä sylttysukat.
PIPPE. Varros vähän, tässä tulee kaksi jotka ovat haljeta pöyhkeyteensä ja koreuteensa.
MUMMA. Hänen kuninkaallinen korkeutensa prinsessa Thora Burgundista.
PIPPE. Tuo on mailmaan tullut riikinkukonmunasta.
MUMMA. Hänen kuninkaallinen korkeutensa prinsessa Superba Burgundista.
PUPPA. Ja tuo kalkkunanmunasta.
PIPPE. Tulleeko tässä muitakin kanoja?
PUPPA. Ei, ne muut esitellään tanssisalissa?
Jalot herrat, sorjat naiset,Kiitän teitä kunniasta,Tänne meille tulemasta.Jos nyt ollaan suostuvaisetHyppelyyn, niin sopii koittaa!Grim, sä johda vieraitamme,Mumma, tarjoo namujamme!Antaa soittokunnan soittaa!
(Herrat taluttavat naisia käsikynkästä. Prinssi tarjoo käsivartensaThoralle, joka riemuitsee voitostaan, samalla kun Superba ei saasalatuksi kateuttansa. Kaikki lähtevät, paitsi kuningas, kuningatar,Pippe ja Puppa. Soittoa.)
Puolisoin, nyt vaatineeMaamme hyöty, että vaimonPoikasemme saa ja aimon;Sen nyt tehköön alukseen!Oisko näistä neitisistäSulle minjää mielellistä?
Onnee soisin pojallen.En Florinnan vertaisiaTiedä, en niin herttaisia,Eikä onnee ylempääRuusukaisen löytämääKuolevainen löytää vois.
Kyllä niin, vaan taru niittenPäättyi häihin aikaa sitten.Kuinka Rooman impi ois?
Kysy paavilt'!
Ole vai'!Mut Sahaaran kulta kaiKelpaa, vaikk' on musta impi.
Syän on kultaa kallihimpi,Mustuus ei ois häpeää.
Eipä sitten ketään jääPait' nuo kaksi Burgundista.Onkos niissä moittimista?
Nepä näkyy osaavanPrameilla ja keimailla.
Ei saa tylyst' arvostella.Suvulle on kuninkaanKöyhyys, pako kovaa kestää.Isäns' ol mun heimomies;Heistä toinen siis — mik' estää?
Eivät syntyään kentiesOlekaan niin korkeoita.Kansassa käy tarinoita…
Määrännetkö perhosilleRuusustossa liehuville:Tuota kukkaa hyväilkää;Minua se miellyttää?
Päänsä pitää velikulta,Kysymättä lupaa sulta.
Kuuletkos sa, herra, noita?
Poika saakoon valikoita!
MUMMA (syösten sisään).
Mokomaako nähty on!Saliin astuu kutsutonnaOuto, ilmoittamatonHahmo, siivo vaatteiltaan,Mutta varmaan noita konna.Kun ma kaiken hoitaa saan,Huusin noitaa poistumaan.Vaan kas kummaa! taiallansaNoita hurmaa hovikansaa,Ihannoimaan suloansa.Prinssi hurmoksissa hyörii,Noidan kanssa tanssiin pyörii.Voi ma sytyn raivohon,Kuolen… oi ma onneton!
Pippe, kaada eukon niskaanNappo vettä!
(Pippe valaa karafiinillisen vettä pyörtyneen Mumman päälle.)
MUMMA (karahtaa ylös.)
Hui, se priskaa!
Kai nyt polttos sammuu kohta. —Kuinkas uus' se tähti hohtaa?
(Ovet lentävät auki. Dina astuu sisään prinsin käsivarren nojassa. Heidän perässään hovi, vieraat ja taikahaltiatar Keristane, kaikille näkymätönnä, paitsi Dinalle ja katselijoille. Dina tekee polvikumarruksen kuninkaallisille.)
Tervetullut keskellemmeNeiti kaunis! VierastemmeArvollisten rinnallaKaikki jalo tilan saa.
MUMMA (äreästi).
Saisko tietää titteleitä,Esitelläkseni teitä?
Majesteetti suvainneePitää minua ruohonanne,Joka teidän askeltannePoljettuna suutelee.Aamutuuleks sanokaa,Joka tullen kauko-vuoltaLohduttaa yön kolkon huolta,Otsan kuuman vilvottaa.
(Hiljaa Keristanelle): Oliko se oikein, kummitäti?(Keristane nyökkää.)
Puheen laatu teill' on jalo;Muut' ei vaadikaan tää talo.
PRINSSI (kuningattarelle).
Äiti, multa lumoaaSilmät, korvat hän, en muutaKuule, näe kuin häntä vaan.
Kiitos kaunis lausutaan!Nosta nyt jo noidan luuta,Lennä sillä hiitolaan!
(Dina kääntyy häneen selin. Keristane uhkaa sormella.)
DINA (Mummalle).
Taitamaton olenkin,Outo hovitapoihin.Puutteeni kun oikaisette,Kiitoksen mult' ansainnette.
(Hiljaa): Näinkö oikein, kummitäti? (Keristane nyökkää.)
THORA (Dinalle).
Neiti Outonen vai kuin,Kuulinko vai jostain luin,Isäs olleen soittajan?
Eikös rahanvoittajan?Kai tuo hyvät rahat haali,Koruihin kun teidät vaali?Liekö vanhaa tavaraa?Ehkä pantiks' antamaa…
DINA (kiivaasti).
Mi' lie isän virka ollut,Hän ei ryöstäjäks vaan tullut.
Kuules kisaa!
Sylkäisee!
Katsos, Puppa, kuinka haukatIskee prinsin neitehen!
DINA (nähdessään Keristanen uhkaavan).
Anteeks suokaa orvollenMielipaha, orpo raukat!Jäikö yhtään ystävää,Huoltanne ku lievittää?
(Hiljaa): Sanoinko oikein nyt, kummitäti? (Keristane nyökkää.)
Teilt' en kaipaa säälin sanaa!
Jäihän pikku nokikanaLieden tuhkaa karhimaan,Pihallamme rapsimaan,Kaakottamaan auki suu;Ei oo kaunis muoto muu.
Grim, nyt anna laulun soida,Ilokielten kilkamoida,Ilovirtten viserrellä,Ilolintuin liverrellä!Tanhuilemaan tänne suistaVirvaliekit metsän puista!Kutsu tänne kaikkialtaIlo, kisa ilman alta,Sinisirkat leijumaanHohtelevaan hopiaan!
(Trubaduuri astuu esiin ja laulaa kantelella säestellen. Muut liittäyvät laulamaan loppusäkeistä. Laulettaissa tanssii pieniä päivänkorentoja ja virvatulia.)
Päiväkorentojen hyppely.
Tarun valtias asuu täällä linnassaan,Porttins' aukaisee hän pilviin nousevan.Pilven päältä katsoo maahan kalpee kuu,Tähtitaivas lammen kalvoon kuvastuu,Auterissa aamu päilyy punervissa.Hirmuhiidet usvapilvest' irvistää,Musta susi valkovuonaa kiristää.Tarun valtias asuu täällä linnassaan,Porttins' aukaisee hän pilviin nousevan.Pilven päältä katsoo maahan kalpee kuu,Tähtitaivas lammen kalvoon kuvastuu,Auterissa aamu päilyy punervissa.
Hei nyt, keltasirkka, kultaas helkytä!Hei nyt, virvaliekki, tultas välkytä!Kaunokeijut kuutamolla kirmailee,Valkoveijut peikon peitsin pistelee.Enkeleillä Luoja köyhää suojaa.Tullos, taru, lapsen mielin hilpein!Luoja laupias on, elo armahinHei nyt, keltasirkka, kultaas helkytä!Hei nyt, virvaliekki, tultas välkytä!Kaunokeijut kuutamolla kirmailee,Valkoveijut peikon peitsin pistelee,Enkeleillä Luoja köyhää suojaa.
Kiitän linnunlauluas.Täss' on palkka vaivastas!
(Riipustaa kultavitjat trubaduurin kaulaan.)
Sääskillen myös suuhun muru,Kisast' oli niillä suru.
(Pirottelee konvehtia, jota päiväkorennot ja liekit ahnaasti siepaltelevat.)
Puoliso, nyt salissammeKisaa hetken katselkaamme!
(Kuninkaalliset ja kaikki, paitsi Keristane, Pippe ja Puppa, menevät. Dina prinssin talutuksessa.)
PUPPA (silmäillen prinssiä ja Dinaa.)
Joll'ei noill' oo yksi tie,Niin ei tuulta tiedä viiri,Kissalle ei kelpaa hiiri,Enkä minä Puppa lie.
Tyhjää lemmen lorinaa!Jos ne toinen toisens' saa,Syntyy kultaa kuutamoista,Ranskaa pääskyn pakinoista,Mummaa kreivi rakastaa,Pipen päässä kruunu loistaa.
Lyökäämmepä vetoa!
Mitä? Kaista ketoa?
Nenästäs! Jos pari noistaSyntyy, toinen naipi toista,Niin sun nokkas mitalleenVenyy pitkän kappaleen.
Topp! Mut ellei toistaan nai ne.Etpä moittia sa tainne,Vaikka kolme kyynärääVenähtäis sun kärsäs pää,Mulle entiselleen jääTää mun nenä sievänlainen.
Olkoon niin! Ken poikki lyö?
(He oikaisevat kätensä toisilleen. Keristane näkymätönnä lyö poikki).
Paukkis! Kenen ol' se työ?
Sen ken vedon määrät täyttää,Pitkän nokan sulle näyttää.
Täällä kummittelee, hui!
Sota tulee! hui, ui, ui!
DINA (Karkaa sisään paeten, vasen jalka kengättä).
Kummitäti, auta mua!
Tule!
(He katoovat seinän läpi.)
Tuota noitaa! Kun ei estäSeinä läpi lentämästä!
Näitkös lemmon lentävän?Liekö mennyt metsähän!
Lensihän kuin kalalokka.Puppa, jokos kiusaa nokka?
(Prinssi karkaa sisään, valkoinen silkkikenkä kädessään.Hänen perässään vieraita ja hovia.)
Minne haihduit, armas impi?Miksi kirpoi jalkimes?Kell' on kenkä kaunihimpi!Jalaltaan ken vertaises!
(Suutelee kenkää.)
Kenkä, kaunis jalkasesOn mun lemmittyni oma.Jospa löytyis impi soma!
(Nämä sanat kuullessaan kaikki naimattomat vallasnaiset salaa pujahuttavat piiloon vasemman jalkansa kengän. Kuningas ja kuningatar tulevat sisään.)
Johan kaikki juoksevatHovissain kuin lampahat!Vai vei lempilinnun hukka?Kiltti kerttu! Tyttö rukka!Kenkänsäkö pudotti?Hengestään kai pantiksi?Etsikää nyt omistaja!Löydön maksaa rahapaja:Sata kultarahaa saa,Kadonneen ken paluuttaa.
Hei nyt, luuta ratsunaan,Noitaa yöllä ajamaan!
Kenkä, missä jalkas viipyy?
KUNINGATAR (hiljaa kuninkaalle).
Kas, kun moni neiti hiipiiSukkasillaan täällä vaan!
KUNINGAS (Grimille).
Koetas, kelle jalkahanKenkä sopii!
(Grim koetuttaa kenkää sukkajalkaisilla).
Pappa, kuin ne yrittääVarpaat yhteen nipistää!
Sääli, että monellaKyntens' ovat kiusana!
Jalkaa en niin pientä nää,Johon sopis kenkä tää.
Etsitäänpäs! JulistammeTiedoks' valtakunnassamme:Vasemmasta jalastaanImmet mittaa antakaanGrimille, ja kenen jalkaanKenkä käy kuin alust' alkainValettuna, impi seJääpi meidän prinssille,Niin myös pitää perimänValtaistuimen, kuin hän.Grim, se kohta huuda julki!
Mut' jos mieron tietä kulki,Muilta armoleipää sai?Töllin tyttö…
GRIM (hiljaa Mummolle).
Ole vai!
Nimet, kullat kiliseeTyhjää, houkan viettelee.Ellei sull' oo kunniaa,Sydäntä ja jumalaa,Oot sa köyhä; mutta nuoKöyhän töllin rikkaaks' luo.
Terve herran!
Suuta soita!Loukkaa meitä prinsessoita!
PRINSSI (polvistuu kuninkaan eteen)
Kuninkaani, isäni,Aivan totta puhuitki!Sydäntäin en salaa sulta:Siellä asuu tyttö kulta.
Puppa, kuink' on nokkas laita?
Kuink' on omas? Kasvaa taitaa!
(Toisen seikkaelman loppu.)
Kolmas seikkaelma.
Prinssi, Grim, Trubaduuri, Thora, Superba, Dina, Trilla,Barbra (Keristane), Pippe, hoviväkeä ja vartioita.
(Edellinen tupa. Dina istuu jälleen Tuhkimona yksin takkakivellä.)
DINA (puhaltaa hiiltä laulaen).
Pieni kurja kipinäTuhkahiilustalla,Milloin luonet lämpöä,Loistain ilman alla?Viel' oot outo kaikillen,Unhotettu, alhainen.Yönkö varjoon vainenSammut, kipunainen?
(Nousee mietiskellen.)
Siskot vielä nukkuvat.Aamusiivot täytyy laittaa,Muuten nuhteet ankaratTavattaissa tulla taitaa.
(Lakaisee lattiaa, pysähtyy, lakaisee uudelleen.)
Ihmeellistä untani!Kuninkaan ma selvästiLinnassaan näin loistavassa,Näin myös prinssin tanssimassa.Prinsessana astuin mäKäsi käissä prinssin kanssa,Hän ol' mulle hellänä;Siskot tämän nähdessäSättivät mua kiukuissansa…Tuota kun ma paheksin,Kenkäni ma kadotin,Kotona taas heräsin…Unelmat on ihanoita,Unelmat on kavaloita.Siivoo köyhää huonettas,Älä usko unias!
(Löytää laastessaan valkoisen silkkikengän.)
Mikäs silkkikenkä se?Jalkaaniko mahtunee?
(Koettelee kenkää jalkaansa.)
Mahtuu? Mutta paris .. missä? (Etsii.)Sekös onkin katehissa?
BARBRA (tulee).
Virkku päivä varhain herää.
Barbra, sano toden perää,Lumootkos?
Mua naurattaa.Hanhipiika lumoaa!
Liehuin siis vaan unten mailla;Hauskaa ol' se aikalailla!Appeni ol' kuningas,Sinä loihduit sauvallas;Superba mua kuristi,Thora kovaa puristi.Kun ma siitä käräjöin,Viuhkasella heitä löin,Jouduin kotiin kengäti…Kenen lie tää kenkä soma?
Ehkä on se Thoran oma.
(Itsekseen).
Jos nyt prinssi Dinan jätti,Luulkoon uneks' vaan, mi petti.
Niin, mä lyhytjärkinen!Thora eilen jätti sen,Niinkuin aina retuperään.
(Thora tulee sisään unisena, haukotellen, väsyneenä, papiljotteja hiuksissa. Hänen perässään Superba yhtä surkeana.)
Mistä tuulee tällä erää?
Barbra, seljateetä keitä!Onko hanhet hyvillään?
(Barbra lähtee).
Tanssittiko oinas teitä?…Prinssi vei mua vieressään.
Entäs tuota! hellyyttäänEi hän tarkoittanut sulle.
Kohteljas hän oli mulle,Kun yht'äkkiä noita, hyi!Kiusaksemme ilmestyi…
Ikävä, ei yhtään hauska,Ruma niinkuin pieksu rauska,Vino, viekas, nyrppäsuu,Jäykkä niinkuin kangaspuu.
DINA (takan luona.)
Unta näin…
Nyt hälistiin.Kengät sitte hukkas niin,Että paljain jaloin astui,Niinkuin lehmä, varpaat kastui.
Hukkasko hän toisen vaan?
Vasemman, niin…
Annas, kerron!Melu nousi monin verroinSuuremp' itse asiaa.Herrat piti parrastansa,Noita lensi matkallansa.
Prinssi, kenkä kädessään,Tuli.. (Matkii) Miss' on kenkä toinen?Missä neito? PerähänKuuluttakaa!… Prinssi moinen!
Mua ei tulla pettämään!
Miltäs sitte kenkä näytti?
Silkist' oli, valkoinen.
En siis unta nähnyt, en.
Neljä meidän jalkaa täyttiTossun tasan.
Unta näin.
Mutta minne Trilla jäi?
TRILLA (kiireesti sisään).
Neiti kulta, kiirehtäinPuku kuntoon, kampa tukkaan!Taivaan ihme! Että näinAikaa hullutuksiin hukkaaKaksi herraa korkeaa!Juur' kuin alla polttais maa,Täällä juostaan, melutaan,Huuto lyöpi korvat lumpeen.Prinssi on vaan puuhissaan,Eikä tyynny, ennenkunLöytää kengän kaivatun;Hyppää valtakuntans' umpeen,Mitaten nyt GrimmineenJoka jalkaa suurta, pientä,Meillekin pian taitaa rientää.Nytkös neidit hädissänsä!Kuusi kuuluu leikanneenIsonvarpaan itseltänsä,Neljä vielä kantapäänsä,Jotta kenkä mahtuis vaan.Kohta meitäi mitataan!Voi jos mulle sopis tossu!
THORA (hätäisesti).
Kampaa, kampaa, Tuhkapossu!
(Dina kampaa Thoran tukkaa.)
Nouda kirves, laiska renttu,Ota mitta jalastain!Puolet jalkaa menköön vain,Kun saan olla prinssin henttu!
(Kolkutetaan ovea. Hämmästystä, kiirettä.)
Ken siellä?
GRIM (ulkoa).
Kuninkaan nimessä!
Anteeks… hiukan vartokaa!Lukko paha kangertaa.
(Hiljaa)
Joutuun!
Tänne kenkäni!
DINA (oijentaa kenkää).
Täss' ois toinen, luulteni.
THORA (viskaa kengän hänelle vasten silmiä).
Pieksus mäntyyn! tanssiloissaKengiss' astun punervoissa.
En mä unta nähnyt, en.
(Ovi työnnetään auki, Grim käy sisään vartioineen, hoviherra mukanaan, joka kantaa jakkaraa. Kuvaelma.)
Kruununnmiest' ei estää saa.Kuningas näin julistaa:Vasemmasta jalastaanJoka neito antakaanMittaa mielisuosiollaTällä kruunun jakkaralla!Neidolle, ken mitat täyttää,Suuren armon prinssi näyttää.Tänne!
Het'… mua varistaa!
GRIM (mittaa Thoran jalkaa prinssin kengällä).
Hanhenjalka… menkää! Muita!
Kuningasten heimojaJulkeette noin kohdella!
Täss' ei kuulla suurisuita!Jalka tänne!
(Superba kinnaa vastaan ja mitataan.)
VariksenOn se, mars! Uus' esillen!
Oi jos minä sopisin!
GRIM (mittaa).
Kissanjalka… KäpälistäEmme huoli kynsivistä.Mikäs sitte? VarmaankinPorsaanjalka. Tännes pistä!
Tässä.
(Jalka mitataan.)
Äläs!… alallas!
Porsas, pidä puolias!
Annas, mittaan uudelleen!Pituus… levyys… kantapää…Varpaat sopii täsmälleen!Eihän näköharhaa tää?
Nauraa voisi kuollakseen!Omin kengin TuhkimoViel' ei käynyt, ja nyt joPitää prinssinkengiss' olla!
Mutta onkos TuhkimollaKengälle myös paria?Se täss' on pääasia.
DINA (antaa esiin löytyneen kenkänsä).
Täss'! (Itsekseen) Olinpa valveilla.
(Prinssi tulee, seurassaan trubaduuri ja muutamia hovilaisia.)
Taivas, prinssi!
(Kuvaelma.)
Kuinkas käy?Kiihko ryöstää rauhan multa.Joko löytyi armas kulta?Poisko lens' eik' enää näy?
Täss' on hän, oi prinssi suuri!
PRINSSI (tarttuu Dinan käteen).
Käsi, silmät samat juuri!Köyhyydessään rikas vaan…Pysy luonain ainiaan!
Tuollaisna hän unessainNäkyi mulle, kummitäti.
(Barbra seisoo Dinan takana taikahaltiattarena.)
KERISTANE. Hildebart, sa Frankinmaan prinssi, tervehdi morsiantasi, Dinaa, Burgundin prinsessaa! Hänen köyhyytensä on vaan koettelus. Hän on sinun arvosi mukainen; hänen ainoa hairauksensa oli, että vastasi solvaukseen. Tästä viasta on hän rangaistu ja se on anteeksi annettu. Hän saa takasin oikean hahmonsa, mutta muistoksi ja varotukseksi täytyy hänen käydä avoin jaloin hääpäivään asti.
(Haltiatar riisuu Dinalta mekon ja päätanun. Dina seisoo kuninkaallisessa puvussa, mutta jalat paljaina.)
Niin, sun tunnen. SieluniOsa parhain oletki;Nöyryytes mun viehätti.Sitä tahdon aina muistaa,Kun mua ylpeys harhaan suistaa.
Niinpä, sinut nähtyäin,Uunna kipinäni näin:Ei se kyde tuhan alla;Liekillään se kirkkahallaSydäntäni lämmittää.Pois nyt suli talven jää.
SUPERBA. Prinssi, sinua petetään. Tämä noitaämmä on meidän vanha hanhipaimenemme, Barbra, ja tämän ryysyläisen olemme me prinsessat armeliaisuudesta korjanneet metsästä.
THORA. Nyt palkitsee hän hyvyyttämme sillä että kutsumatonna hiipii kuninkaan tanssikemuihin ja luikertelee ylhäisten suosioon. Eikös se ole totta, Trilla?
TRILLA. On. Voin todistaa, että kaikki ovat nimitelleet häntä Tuhkimoksi. (Hiljaa Dinalle.) Anna minun päästä kamarineitsyeksi sinulle, niin saatan todistaa että sisaresi ovat antaneet sinun syödä kissan kanssa samasta kupista.
KERISTANE. Rosvon leski varasti kuninkaantyttären kehdosta. Rosvon tyttäret, jotka nimittävät itseään prinsessoiksi, varastivat kuninkaantyttäreltä hänen isänsä perinnön ja hänen valtakuntansa kruunun. Heidän aikansa on mennyt, rankaisu tulee. Thora, sinä ylpeilet ja koreilet: muutan muotosi riikinkukoksi. Superba sinä ylpeilet ja koreilet, eikä siinä kyllä, olet vielä kade ja vaikertelet: muutan sinut korpiksi. Ja sinä, Trilla, sinä olet vilpillisin ja kavalin teistä kaikista, sillä sinä petät niitä, joiden leipää syöt; sinut muutan lavertelevaksi harakaksi.
(Kohottaa taikasauvaa.)
Arigi davolna,Farenga gidó…
DINA (polvillaan.) Armoa! Armoa kasvinsiskoilleni! He antoivat minun elää…
SUPERBA. Niin, se on Thoran syy, ja nyt se tuottaa meille onnettomuuden.
KERISTANE. Se tuottaa teille pelastuksen. Kasvinsiskonne tähden saatte pitää ihmismuotonne ja palvella päiväpalkasta vieraalla maalla. Mutta muotonne muunto on jo alkanut. En voi enää siihen mitään, että saatte pitää linnunkynnet sormienne päissä elinikänne.