PERDITA

eli

KADOTETTU KEVÄT.

Maija, koulutyttö, nimitetään Perdita. Svante April, poikaveitikka, äänetöin henkilö. Kaiku, poika, jolla on torvi. Prinssi Florio, metsänkuningas, valepuvussa. Perhonen, poika. Korennoinen, tyttö. Kaksi sinivuokkoa, äänettömiä tyttöjä. Käki, poika. Koululapset poikia ja tyttöjä.

Näyttämönä on metsä. Molemmat sinivuokot nojautuvat nukkuen puun runkoa vastaan.

(Svante April juoksee tanssien sisään kukkaiskori kädessä, pysähtyy, katsoo taaksensa ja ilkamoipi jollekulle).

MAIJA(sivulta).Svante! Minun korini! Minun kukkaiseni!

SVANTE(vilkuttaa ilkamoiden korilla).

(Maija tulee esiin. Hän on kömpelö ja hengästynyt. Hänellä on talvipuku: turkki, puuhkio, hilkka, saali, villalapaset ja päällyskengät. Svante näyttää pitkää nenää).

MAIJA. Mutta pysähdy nyt, Svante! Anna minulle takaisin kukkani!(Svante heittää lentosuukkojen, pakenee ja katoaa).Hän pakenee, häntä ei enää näy! Oi, sitä poika veitikkaa!(Koroittaa äänensä).Svante-e!

KAIKUÄÄNET(joka puolelta).Svante-e!

MAIJA(istahtaa huohottaen mättäälle).Se vielä puuttui! Koko metsä pilkkaa minua. Eikä yksikään armelias kuusenkarahka pidä kiinni varasta, minun omaa veljeäni Svante Aprillia, joka on varastanut kaikki minun kukkani!(Pyyhkii silmiänsä).Ei, ... kukaan ei saa nähdä minun itkevän!(Nousee ylös reippaana ja iloisena).Hyvää huomenta, metsä! Tunnetteko minua, herra Hongikko. Kenties rouva Kuusela muistaa minut menneestä vuodesta? Enkös minä sinutellut neiti Lehmusta, Vaahteraa, Pihlajaista ja Tuomista? Vuodet kuluvat, pikku tytöille tulevat entiset puvut liian ahtaiksi... Vai niin. Herrasväki näyttää niin oudolta, herrasväellä ei ole kunnia? Minun täytyy kai sitte esitellä vähäinen olentoni(niiaa).Minä olen Maija, kukkaistyttö, jonka koko Eurooppa, pohjois-Aasia ja pohjois-Amerikka tuntee. Mutta tänä vuonna on nimeni Perdita, kadotettu Toukokuu. Ajatelkaas, eilen, viimeinen päivä Huhtikuuta, oli auringonpaiste; tänään, ensimäinen päivä. Toukokuuta, on talvi ja lunta! Oi, miten minua paleli, kun avasin silmäni tänä aamuna! Kaikki koululapset etsivät minua, mutta eivät löytäneet mistään. Minä olin kömpinyt valkoisen peittoni alle. Arvatkaas, tuliko kodissa surua ja valitusta! Lastenhan piti tänään saada iloisin vapaapäivänsä, ja missä on nyt heidän iloinen Toukokuun ensimäinen päivänsä? Perdita! Perdita!

KAIKU(näkymätöinnä).Perdita! Perdita!

MAIJA. Tuossa sen kuulette! Mutta ei ole kylliksi yhdessä äänessä. Kaikki vuoret, kummut ja laaksot, kaikki odottavat lehtisilmut, kaikki paleltuneet laululinnut, kaikki hyttyset, joiden tuli tanssia franseesia tänään, etsivät ja surevat minua. Sano niille vaan yksi sana, niin saat sata vastausta. Sano niille:(koroittaa äänensä)Perdita!

(Sadat näkymättömät kaikuäänet kertovat kaikilta sivuilta: Perdita! Perdita!)

MAIJA. No niin, hiljaa, olkoon siinä nyt kylliksi!(Kaikuäänet vaikenevat).Huomaatko nyt, metsä, että luonto kuulee meitä ja vastaa meille. Kaikki odottaa, kaipaa ja toivoo meidän kanssamme... Kun minä nousin ylös ja hain kukkiani, oli veljeni Svante ottanut ne. Oi, sitä petturia! Minä juoksin hänen jälestään saadakseni hänet kiinni, mutta ... huu, miten kylmä ulkona oli! Minun tätini, täti Almannakka, juoksi minun jälestäni.(Matkii mummoa, jolla on ääni sorruksissa).Lapsi, lapsi, mitä sinä ajattelet! Menet ulos ohuessa hameessasi ja saat »lentsun!»(Yskii).Pue itsesi kunnollisesti, tyttö, kas tässä! Ja sitte hän puki ylleni kaikki, mitä vaatehuoneesta löytyi, vaatteita, jotka oli jo pantu kesäksi koita pakoon. Niin, minä olen kaunis, minä! Minun tulee olla olevinani kukkaistyttö ja olen aivan kuin talvipöpö.

KAIKU(näkymätöinnä).Talvipöpö!

MAIJA. Oh! Ole hiljaa! Sitä ei tarvitse minulle uudelleen sanoa!(Kovemmin).Svante-e!

KAIKU(näkymätöinnä).Svante-e!

MAIJA(suuttuneesti).Pidä suusi kiinni, narri!

KAIKU(kuten ennen).Pidä suusi kiinni, narri!

MAIJA. Ei, tuon kanssa ei toki kannata riidellä. Oi, kuinka minun on kylmä ja kuinka väsynyt minä olen! Kas, tuossa on kaksi paleltunutta sinivuokkoa. Minä istun’ niiden viereen.(Istuu).Anteeksi, rouva Kuusela, että istun rouvan hameenliepeelle!(Huokaa).Miten valo on ihanaa, kun se samalla on lämmintä! Miten kevät on iloinen, kun se todellakin on kevät!... Mutta kuka tulee tuolla? Lumiukko!

(Valkoiseen lakanaan puettu lumiukko, jolla on naamio kasvojen edessä ja pitkä, valkoinen parta, astuu esiin nojaten kahteen kainalosauvaan).

MAIJA. Miten vanhalta ja huonolta hän näyttää! Mistä sinä tulet, köyhä vanhus?

LUMIUKKO. Alpeilta.

MAIJA. Sinä tarkoitat kai Lapista. Minulla ei ole penniäkään sinulle antaa, mutta jos olet väsynyt, niin lepää tässä pehmeillä kuusenoksilla!

LUMIUKKO. Kiitos. Tahdon nukkua itseni lämpöiseksi.(Hän istahtaa ja nukkuu havunoksille).

MAIJA. Mitä? Nukkuuko hän jo? Ja minä olen melkein yhtä väsynyt kuin hänkin. Jos minä pitäisin itseäni valveilla lukemalla koululäksyäni?... Jangtsekiang eli Sininen joki... Hoangho eli Keltainen joki(haukottelee)... Tschinkiang, Sutscheu, Schanghai... Koskahan mahtanee prinssi Florio saapua tänne kylmään pohjolaan. Hän ei kiirehdi. Koko hänen seurueensa tulee kantamaan hänet riemukulussa ... ja aikaa tarvitaan, ennenkuin kaikki ovat pukeutuneet hovipukuihin. Me toiset(haukottelee)saamme odottaa... Jospa hiukan nukahtaisin. Hyvää yötä, auringon säde!(Nukkuu).

(Perhonen ja korennoinen lentävät näyttämölle).

PERHONEN. Täällä on kevääntyttönen kulkenut ennen meitä. Minä näen hänen jälkensä lumessa. Korennoinen, minulla on kylmä ja nälkä; anna minulle yksi ainoa kirsikankukka!

KORENNOINEN. Perhonen, minulla on yhtä kylmä kuin sinullakin, ja vielä ankara jano. Anna minulle sininen järvi kauniine aaltoineen!

PERHONEN. Jos olisin varpunen, söisin sinut heti.

KORENNOINEN. Jos sinä olisit kastehelmi, joisin minä sinut heti.

PERHONEN. Kuuleppas, korennoinen! Minun mielestäni meistä kahdesta voisi tulla pari. Eilen, auringon loistaessa, kömmimme molemmat ulos koteroistamme. Tänään, kun aurinko ei loista, voimme kuolla yhdessä. Me olemme eläneet yhden päivän ja yhden yön hyvinä ystävinä. Olemme eläneet kylliksi.

KORENNOINEN. Yhden päivän valossa ja yhden yön varjossa. Sinä olet oikeassa, kuolkaamme tänä yönä toistemme vierelle lumeen ja kiittäkäämme Jumalaa.

(He istuvat maahan ja nukahtavat. Lumi[2]lankeaa valkoisena heidän ja Maijan, lumiukon ja sinivuokkojen yli. Kaiku tulee esiin).

[2] Lumi on valkoista, pieniksi paloiksi leikattua paperia.

KAIKU. Lapsi raukat! Jumala katsoi niihin lämpimänä aurinkona, ja ne heräsivät eloon. Jumala käänsi pois kasvonsa, ja ne katosivat. Heidän elämänsä oli yksi päivä ja yksi yö. Mutta Jumala on armelias, hän herättää jälleen eloon kaikki, jotka nöyryydessä kärsivät ja kuolevat maan päällä. Minä panen ensimäisen viheriän pajunoksan perhosen ja korennoisen haudalle.(Hän panee viheriän oksan niiden päälle).Sanotaan, että olen ilkeä ja kielevä. Mutta sellainen olen siitä syystä, kuin kaikki pilkkaavat minua. Minä osaan kyllä olla hyväkin. Sanokaa vaan minulle ystävällisiä ja kauniita sanoja, niin minä kyllä vastaan, samoin kuin minua puhutellaan.(Kuuntelee).Mikä myrskytuulen pauhina! Zefyyri lakaisee metsää. Hän on prinssi Florion kamaripalvelija; hän odottaa herraansa ja siivoaa hänen viheriäistä linnaansa. Florio on kiltti poika, mutta vähän turhamielinen, kuten kaikki nuoret prinssit. Hän tahtoo saapua tänne kuninkaallisesti. Senvuoksi saamme me toiset odottaa ja väristä.(Kuuntelee jälleen).Mutta kuka visertää tuolla ylhäällä pilvissä?(Kuuluu leivosen viserrys).Olisiko se leivonen? Mahdotointa! Hän paleltuisi kuoliaaksi.(Uusi viserrys).Mutta se on kuitenkin hän! Minä lyön vetoa kaikista maailman juoruista, että nyt ei prinssi Florio enää voi olla kaukana. Se vaan vielä puuttuisi, että käkikin...(Käki kukkuu).Ei, mutta kuulkaa, tuossa se nyt tosiaankin on!(Käki, siivellinen, harmaisiin puettu poika, astuu esiin).

KÄKI. Hyvää huomenta, kaiku! Miksi et vastaa kukkumiseeni?

KAIKU. Ei, kuules nyt, pikku käkönen, sinä olet varmaankin erehtynyt. Minä en näe sinistä taivasta, tuisku on asettunut, mutta sade räiskyy vielä vasten kasvojani. Rouva Kuusela, olkaa hyvä ja lainatkaa minulle sateensuoja!

KÄKI. Prinssi Florio, metsän nuori kuningas, tervehtii uskollisia puitansa, ruohojansa, kukkiansa ja lintujansa. Hän palajaa Alpeilta pohjoiseen valtakuntaansa ja kysyy, onko hän tervetullut?

KAIKUÄÄNET(ympäriinsä).Tervetullut!

KÄKI. Pois kaikki talviset pilvet, jäät, lumet, pimeys ja usvat! Sininen taivas, viheriä maa, vapaa meri! Kaikki purot lirisemään! Kaikki metsät viheriöimään! Kaikki kedot kukkimaan! Kaikki lapset piiriin tanssimaan!

KAIKU. Ja tuollaista sinä kehtaat uskotella meille, juuri kun kaikki(yskii ja niistää nenäänsä)olemme menehtyä yskään ja nuhaan. Missä hänen prinssinsä sitte on? Enpäs minä häntä näe! Ääneni on sorruksissa; kadotan kokonaan kauniin ääneni, enkä voi enää virkaani hoitaa.

(Käki kukkuu kolme kertaa vähäisten väliaikojen jälkeen. Ensimäisen kukunnan aikana nousee lumiukko ylös. Toisen kukunnan aikana pudottaa hän päältänsä pois valkoisen lakanan, parran ja naamion. Kolmannen aikana seisoo hän näyttämön keskellä; hän on nuori, kukkaisiin puettu prinssi).

FLORIO. Tässä olen, metsä! Tässä olen, taivas! Tässä olen, meri! Kaikki suuri tulee hiljaisuudessa. Aamu kirkastuu yöstä. Kevään vihanta kohoaa talven lumesta. Kaikki, mikä kärsii, hengittäköön terveyttä. Kaikki, mikä on kuollut, herätköön uuteen eloon!

(Näitä sanoja lausuttaessa nousevat Maija, molemmat sinivuokot, perhonen ja korennoinen ylös).

PERHONEN. Kummallista! Uneksuin, että olin paleltunut kuoliaaksi.

FLORIO. Ei, saat elää onnellisena lyhyen perhoiselämäsi. Saat kokonaisen viikon vielä lentää kukasta kukkaan ja kiittää Jumalaa.

KOBENNOINEN. Uneksuin sinisestä järvestä, jota en koskaan saisi nähdä.

FLORIO. Sinä saat liidellä kimeltävässä auringon valossa sinisten aaltojen yli, ja kun kuolet, tulee Unda Marina pitämään sinua, niinkuin timanttikoristetta, liehuvissa suortuvissaan.

MAIJA. Florio, Florio, missä olet viipynyt niin’ kauan? Me odotimme sinua, kuten prinssiä, loistavassa juhlakulussa, ja sinä tulit köyhänä lumiukkona, unohdettuna ja tuntematoinna!

FLORIO. Ken olet sinä, vanha, paleltunut mummo, jota en ole koskaan ennen nähnyt?

MAIJA. Hän kysyy, ken minä olen! Ja kuitenkin se olen minä, joka olen tuhannen vuotta hänen kanssaan rakentanut laivoja puroihin, maalannut perhoisten siivet ja kerinyt kultalankaa aamuruskon hunnussa! Kas, miten ne ovat käärineet minut talven turkkeihin!

FLORIO. Oletko se sinä, Maija! Oi, miten nuo julmat, ymmärtäväiset ihmiset ovat rumasti pukeneet kevään iloisimman tyttösen! Tule, saa’os jälleen vapautesi! Sinä, puuhkio(heittää pois puuhkion), saat olla oravanpoikasien leikkitupana. Sinä, talvihilkka(hän heittää pois hilkan), olet sopiva variksen pesäksi. Sinä, saali(heittää pois saalin), saat liehua tuulessa metsän korkeimman kuusen latvassa. Sinut, turkki(heittää pois turkin), lahjoitan minä joulutontulle ensi jouluna. Oikeaan kenkään(heittää pois päällyskengät), saapi västäräkki ja vasempaan kenkään saapi harakka munia munansa tänä kesänä.

MAIJA(seisoen kukkaisilla koristetussa kevätpuvussa).Minulla on sinulle pyyntö, Florio. Kaikilla koululapsilla on tänään vapaapäivä, ja kaikki ovat olleet aivan onnettomia, kun on ollut näin kylmä ja – lunta. Pyydä, että taivas selkenisi! Anna meille kaunis Vapunpäivä!

FLORIO. Eikös käki ole jo sitä teille luvannut? Katso ylös! Mitä näet?

MAIJA. Aurinko! Aurinko!

KAIKU. Aurinko! Aurinko!(Panee sormen suulleen).Oi, suokaa anteeksi, prinssini, ääneni on ollut sorruksissa kaksikymmentä minuuttia, enkä ole senvuoksi voinut hoitaa virkaani, mutta nyt en voi enää vaieta.

FLORIO. Puhu, kaiku, ja anna iloisten äänten metsässä kajahtaa!(Koululapsia tulee näyttämölle, molemmilta sivuilta).Missä on kapellimestarini?

KÄKI. Mitä käskee teidän korkeutenne?

FLORIO. Soita tanssin sävel! Kaikki lapset piiriin! Kaikki lehdet lepattamaan! Kaikki linnut visertämään! Kaikki hyttyset katrillia tanssimaan, – mutta tarpeeksi etäälle!

(Kaikki koululapset, perhoset, korennoiset ja sinivuokot tekevät piirin prinssi Florion ympärille, joka ojentaa kätensä Maijalle. Kaiku puhaltaa torveensa. Käki antaa merkin alkamaan, laulaen: kukkuu!)

KOULULASTEN KEVÄTLAULU TANSSIESSA[3].

[3] Sävel Jul. Hammarlundin »Barnens sångbok» n:o 101.

Räisky, talvi kylmä, hangen lumisen! Rauska, järvi jäinen, alla luistimen! Kenpä pelkäis sua, kylmä haltia. Lumen alta voipi kevät saapua. Ei nyt huolta! Hän jo tulee tuolta! Taivaan tumman rannan kevät kirkastaa, Kevätpäivä kultaa pilviin hajoittaa. Räisky, talvi kylmä, hangen lumisen! Rauska, järvi jäinen, alla luistimen! Kenpä pelkäis sua, kylmä haltia. Lumen alta voipi kevät saapua. Ei nyt huolta! Hän jo tulee tuolta.

Nyt me seppelöimme kevään haltian! Piiri riemuin pyörii päällä kanervan. Puiden oksat keinuu, purot pulppuaa, Lintuin kevätlaulu ilmaan kajahtaa. Kevät saapuu! Poi’es talven kaapu! Ennen noin ei metsä ollut vihanta, Ennen noin ei Vappu ollut ihana! Nyt me seppelöimme kevään haltian! Piiri riemuin pyörii päällä kanervan. Puiden oksat keinuu, purot pulppuaa, Lintuin kevätlaulu ilmaan kajahtaa. Kevät saapuu! Poi’es talven kaapu!

(Leikin lopussa kukkaissade).

HYRRÄ.

Kuningas.

Kuningatar.

Prinsessa Kielevä, heidän tyttärensä, jota sanotaan Hyrräksi.

Kuvernööri Hämähäkinjalka.

Kuvernöörin rouva Eau de Cologne, prinsessan opettaja.

Raatimies Teiri, ylituomari.

Kapteeni Puks, henkivartion päällikkö, Hämähäkinjalan adjutantti;

Pytt, hänen poikansa, kääpiö.

Kuninkaan airut.

Hannu-mestari, seppä.

Hannu-muori, hänen vaimonsa.

Liisa, heidän kasvattityttärensä.

Ilkisiipi, noita-akka.

Hovineitejä ja ääniä, jotka puhuvat.

Hovi, henkivartio, kansaa, joka katselee ja huutaa hurraata.

Sadun aika: Oli kerran.

Ensimäinen seikkailu.

Hannu-mestarin paja. Ahjo, alasin, palje, pietti ikkuna ja ovi. Sukkela Pekka lausuu, Hannu-mestari ja Matti takovat tahdissa alasimella[4], Olli lietsoo palkeella, Liisa istuu nurkassa kutoen sukkaa.

[4] Vasaranlyönnit sattuvat alleviivattujen tavujen kohdalla.

PEKKA(mittelevästi).

Nesatuatakoo,Niinpitkää, kuinrako,Kuinov’leveää.Onks’[5]tuttuatää.

Jossadustainetsaa,Sämielellesvitsaa,Niinkuunnella,oi.Sentoistekinvoi!

[5] Lyhennys sanastaonkos.

HANNU-MESTARI. No, pojat, nyt on lauvantai-ilta, äiti odottaa puuropatoineen, voimme lopettaa päiväntyömme. Vai niin, Matti ei ole vielä valmis. Minä odotan sinua ja pistän tupakkata piippuun.(Panee, tupakkaa piippuun, polttaa ja katsoo ikkunasta).Hakaset ja lehtiäiset! Mitä väkeä on tuo(osoittaa sormellaan katselijoita), joka istuu tuolla kuun valossa ja tirkistelee tänne pajaan.

PEKKA. Ne ovat säkeneitä savupiipusta. Isä luulee, että ne ovat silmiä, kun ne loistavat pimeässä.

LIISA. Ei ne ole säkeniä. On olemassa paljo muuta, mikä säihkyy pimeässä lauantai-illoin.

HANNU-MESTARI. Jumala siunatkoon sinua, lapseni, sinä olet haltijatarten kummilapsi, sinä näet enempi kuin toiset. Mitä, jos tuolla ulkona olisi väkeä!(Katsojille).Kernaasti minun puolestani. Olkaa hyvä ja katsokaa meitä, kyllä meitä kannattaa katsella. Minä olen Hannu, mestariseppä, joka olen takonut hopeakengät kuninkaan hevoselle, Tulenkorskujalle. Muori on tuvassa, mutta tässä näette lapseni. Tässä on sukkela Pekka; hän osaa takoa hyrriä ja soittaa harmonikkaa. Tässä on viisas Matti; hän takoo konstilukkoja ja on niin tavattoman ovela, että hän voi pettää ketunkin. Tässä on Olli, sanovat tyhmäksi Olliksi senvuoksi, että hän puhuu vaan kuusi tahi seitsemän sanaa viikossa, mutta hän osaa matkia kukkoa. No niin, tässä on Liisa; lapsi, jonka löysimme eräänä sunnuntai-aamuna pajasta. Meillä on kolme poikaa, sanoi vaimoni, me tarvitsemme kyllä tytön. Olkoon menneeksi, sanoin minä, ja kas, hänestä tuli voinsilmä puuroon. Niin, katsokaa nyt vaan, sellaista väkeä me olemme.(Ovelle koputetaan).Luulen, että väki rupeaa pyrkimään kuutamosta huoneeseen. Kapene ja kömmi sisään, sanoi lukko avaimelle.

(Pytt astuu huoneeseen, naurettavaan upseerinpukuun puettuna, ja tervehtii sotilaan tavoin).

LIISA. Ah, sehän on Pytt! Mistä sinä tulet? Me olemme vanhoja tuttuja, isä. Pytt vetää minua talvella kelkassa haltijattarien kouluun Sinivuorille. Hän aikoo ruveta sotilaaksi, sillä hän on niin pitkä ja reipas.

PEKKA. Caesar Aleksanteri Napoleon Pytt!

MATTI. Minä lähden pakoon. Julma herra sotamies, älä tapa minua!

HANNU-MESTARI. Hiljaa, Matti! No, mitä suurella Pytt-herralla nyt on ilmoitettavaa?

PYTT(tehden kunniaa).Armollinen herrani ja kuninkaani käskee ilmoittaa sinulle, mestariseppä, että hän tarvitsee maanantai-aamuna sen lukon, jonka hän on sinulta tilannut.

MATTI. Suuri Pytt, tuon lukon taon minä ja se on pian valmis.

HANNU-MESTARI. Minne tarvitsee kuningas niin suuren, tiirikalla avaamattoman lukon?

PYTT. Uuteen lasikaappiinsa, jonka isäni, kapteeni Puks, hänen käskystään rakentaa.

HANNU-MESTARI. Ne ovat varmaankin kallisarvoisia aarteita, joita kuningas siellä aikoo tallentaa. Kenties kruunuansa?

PYTT. En uskalla kertoa. Se on valtiosalaisuus.

LIISA. Minä tiedän, isä, olen kuullut sen haltijattarilta. Kuningas rakennuttaa lasikaapin säilyttääkseen siellä tytärtään prinsessa Kielevää, jota kansa sanoo Hyrräksi.

HANNU-MESTARI. Mitä ihmettä! Ainoata lastansa, joka tulee perimään kruunun ja valtakunnan!

PYTT.(Olkapäitään kohottaen).Hänen täytyy!

HANNU-MESTARI. Miksi hänen täytyy?(Pytt vaikenee kohottaen jälleen olkapäitään).Miksi hänen täytyy, Liisa?

LIISA. Siksi...[6](puoleksi itkien).Ei, minä en tahdo puhua pahaa Hyrrästä.

[6] Kolme pistettä merkitsee vähäistä vaitiolon aikaa.

HANNU-MESTARI. Älä istu ja värise, tyttö-letukka! Totuus esiin! Miksi hänen täytyy?

LIISA(itkien).Hän lörpöttelee.

HANNU-MESTARI. Mitä niin? Täytyykö prinsessan istua lasikaapissa sen vuoksi, että hän lörpöttelee.

LIISA(vastenmielisesti).Kas, asia on niin, että kuninkaalla oli ennen kaksi kilttiä prinsessaa, mutta hänen mielestään olivat ne aivan liian hiljaisia, sillä hän tahtoo, että hovissa on iloista elämää. Silloin ottivat haltijattaret pois ne kaksi kilttiä prinsessaa ja lähettivät kuninkaalle Hyrrän niiden sijaan. Ja vuosi vuodelta lisääntyi Hyrrän lörpöttelemishalu kaksinkertaiseksi. Mutta nyt, kun hän jo on viisitoistavuotias...

HANNU-MESTARI. No, nyt kun hän jo on viisitoistavuotias?

LIISA(itku kurkussa).Ei kukaan enää jaksa häntä kuulla. Jokainen työntää puuvillaa korviinsa ja kaikki käyvät paksut liinat pään ympäri käärittyinä, aivan kuin hammastaudissa. Ja sitte eivät he myöskään voi kuulla mitä toiset sanovat.

HANNU-MESTARI. Ja sitte?

LIISA(entiseen tapaansa).Nyt täytyy kuninkaan sulkea hänet lasikaappiin, jollei kukaan tahdo olla niin armelias ja mennä hänen kanssansa naimisiin.

PEKKA. Saako se, joka menee Hyrrän kanssa naimisiin, myöskin valtakunnan?

MATTI(takoen).Niin, saako hän myös valtakunnan?... Ai, ai, sormeni! Löin sormeeni! Hiisi vieköön Hyrrän ja valtakunnan myös!

LIISA. Häpeä, Matti! Etkö tiedä, että kun Hiittä huutaa, tapahtuu heti jotain pahaa?

(Ilkisiipi tulee pajaan ratsastaen luudalla, piiska, kädessä ja säkki selässä).

Hyrrä.Hyrrä.

Hyrrä.

ILKISIIPI. Kiitoksia paljo! Ken oli niin hyvä ja pyysi minut sisälle? Uh, olen ratsastanut itseni väsyksiin; olen matkalla Hiitolaan. Onko täällä joku, joka riitelee? Minä tarvitsen haukkumasanoja, paljo haukkumasanoja tänä iltana, sillä minä aion jauhaa ne kahviksi – en sano kenelle.

HANNU-MESTARI. Mikä marakatti te olette?

ILKISIIPI(haukkaa ilmaa).Kiitän nöyrimmästi! Se oli hyvä sana. Jokainen sellainen sana on kahvinpapu minulle. Eikö täällä ole enempää?

MATTI. Voitteko parantaa minun sormeni, senkin pohjaanpalanut, nokinen noita-akka?

ILKISIIPI(haukkaa ilmaa).Kiitos, kiitos, sekin oli hyvä sana. Mutta nyt ei minulla ole aikaa, minun täytyy aamulla anivarhain rientää kuninkaan hoviin, minulla on asiaa Hyrrälle, ja siellä saan minä paljo mainioita kahvinpapuja.(Vainuten ilmaa).Ptsih!(Aivastaa).Varjelkoon, luulenpa, että täällä haisee pakanan veri! Varpusen poikanen!(Tarttuen Pyttiin).Hänen täytyy mun pussiini aamiaiseksi huomenna.

(Pytt pakenee ja kätkeytyy palkeen taakse).

PEKKA. Uljas Pytt, lävistä akka miekallasi!

ILKISIIPI(ahdistaen Pyttiä).So, so, so, varpusen poikanen, älä ole olevinasi! Säkkiin sinun täytyy, vartaaseen sinun täytyy, minä höyhennän sinut, minä paistan sinut, sipulissa ja pippurissa minä sinut paistan, paistan, kunnes tulet mureaksi!(Olli vastustaa häntä).Mitä nyt, nuohojapoika? Tahdotkos nähdä pitkiä kynsiäni? Minun täytyy saada käsiini tuo kääpiö!

OLLI(kukkoa matkien).Kukko kiekuu!

ILKISIIPI(pelästyneenä).Hui, mikä se oli! Kukko laulaa, minä tulen liian myöhään Hiitolaan. Ja ainoastaan kaksi kahvinpapua olen minä saanut tässä kurjassa pajassa. Simpele, timpele, murra palurra, hei, ilmaan, hei, mun hevosein!(Lyö luutaansa ja ratsastaa ulos).

HANNU-MESTARI. No, olipa toki hyvä että pääsimme tuosta noidasta. Tunsin merkillistä halua paistaa hänet ahjossani.(Pytt kömpii esiin).Hänhän tahtoi syödä sinut, siivo poikaseni.

PYTT(uljaasti).Miekkani oli liian lyhyt. Jos hän olisi tullut vaan hiukan lähemmäksi, olisin naulannut hänet seinään kiinni.

HANNU-MESTARI. No niin, pojat, äiti odottaa ja puuro jähtyy.(Torventoitotus kuuluu ulkoa).Mitäs se mahtaa olla? Kuninkaan airut niin myöhään lauantai-iltana! Nyt on varmaankin aika kiire.(Kuuntelee ikkunan luona).Oikein! Airut lukee kuninkaallisen julistuksen...(kuuntelee ja kertoo).Koska hänen korkeutensa prinsessa Kielevä kärsii huolestuttavassa määrässä liian suuren kaunopuheliaisuuden tautia ... ja koko valtakunnan onni ja menestys täten on vaarassa ... niin ... mitä hän sanoo?... niin julistaa kuningas kaikkein armollisimmin kilpailun, johon kaikki valtakunnan naimattomat miehet, mistä säädystä ovatkin, saavat osaa ottaa ... ja tulee kilpailijoiden ensi maanantai-aamuna saapua kuninkaan kartanoon... Ja se, jonka onnistuu saada hänen korkeutensa vaikenemaan viisi minuuttia, – kuulkaas vaan: viisi minuuttia! – se saa hänet puolisokseen ja saapi periä valtakunnan kuninkaan kuoleman jälkeen.(Pekka ja Matti hypähtävät ylös).Mutta se, joka koettaa, mutta ei onnistu, ... hän saa istua jalkapuussa, kunnes on oppinut ulkoa kaikki, mitä hänen kuninkaallinen korkeutensa kahdentoista päivän kuluessa on armollisesti suvainnut hänelle lausua. Annettu meidän kuninkaallisessa linnassamme aika ja paikka j. n. e. j. n. e.

PEKKA ja MATTI(yht’aikaa).Minä tahdon myöskin mennä, isä!

HANNU-MESTARI. Kuulkaa nyt pojat! Ettekö häpeä! Pekka, miten sinä aijot tulla toimeen kaunopuheliaan Hyrrän kanssa?

PEKKA. Minä suututan häntä, niin että hän halkeaa.

HANNU-MESTARI. Ja sinä, Matti? Aiotko takoa hänet nauloiksi?

MATTI. Ei, mutta minä taon hänelle lukon suulle.

HANNU-MESTARI. No, kyllä siis valtakunta saa kauniita kuninkaita aikaa myöten. On toki hyvä, että minulla on Olli jälellä.

OLLI(jäykästi).Minä ... tahdon ... mennä ... myös!

HANNU-MESTARI. Olli myös! Nuo olivat ensimäiset sanat, jotka kuulin pojan suusta sitte keskiviikon! No, miten sinä aijot saada prinsessan vaikenemaan?(Olli panee sormen suullensa).Vai niin, vai niin, onnea vaan, sinä tahdot opettaa hänelle oman taitosi. Se on minusta viisaasti, jollei se vaan satu olemaan tavattoman tyhmästi. Minä jään aivan ilman pajarenkiä. Kuka täällä nyt lietsoo? Kenties Liisakin tahtoo mennä mukaan?

LIISA. Ei, isä. Minun täytyy huomenna auringon noustessa mennä haltijattarien jumalanpalvelukseen sinisille vuorille.

HANNU-MESTARI(katsojille).Tuossa kuulette itse, hyvät ihmiset! Kaikki lapseni karkaavat luotani. Mitä minun pitää tehdä? Pitääkö minun pönkittää ovi kiinni ja sanoa heille: lasten tahto on isän housuntaskussa! Tahi annanko heidän mennä nenänsä mukaan? No, menkööt vaan, tulevat ne varmaankin vielä takaisin kotiin, kun mielensä rupeaa tekemään äidin puuropadan ääreen. Ohhoh! mitä kaikkea saa kuulla ja nähdä yhtenä lauantai-iltana! Mutta nyt on jo aika saada leipäpala suuhunsa ja päästä levolle.(Katsojille).Hyvää yötä, rakkaat ystävät, nukkukaa hyvin, niin saatte nähdä Hyrrän huomenna ja kuninkaan ylihuomenna.

(Esirippu laskeutuu).

Toinen seikkailu.

Varhain aamulla kuninkaan puistossa. Puita ja ruusupensaita. Niiden takana perällä siniset vuoret. Kuuluu pienten kellojen helinä. Pytt, sotilaspuvussa, kastelee ruusupensaita.

PYTT. Aurinko nousee.(Haukoittelee).Ja näin aikaisin hennoo kuvernööri Hämähäkinjalka lähettää sotilas-poloisen niin mitättömään työhön, kuin ruusujen kastelemiseen! Kaikki täytyy, mukamas, olla niin hienoa huomeneksi, kun prinsessa myydään huutokaupalla.(Kuuntelee).Mikä siellä soittaa? Vai niin, nythän on sunnuntai ja sinikellot soittavat haltijattarien jumalanpalvelukseen tuolla vuoristossa... Ai, nyt pistin käteni ruusunpiikkiin!... Mutta eilen olinkin urhokas, kun tuo kauhistuttava noita tahtoi paistaa minut sipulissa ja syödä elävältä. Uks, sanoi Puks! Syödä, niin! Olisipas hän vaan tullut puoli tuumaa lähemmäksi minua, niin olisi hän ollut kuoleman oma.(Vetää miekkansa ja lyö sillä ilmaa).Jos hän tulisi vielä kerran, niin lävistäisin minä hänet näin ... ja näin...(hän pistää puuhun).

(Ilkisiipi tulee takaperin vasemmalta, askel askeleelta, puolustaen itseään hengästyneenä luudalla, jota hän pitää ojennettuna edessään. Pytt piiloutuu vavisten pensaan taakse).

ILKISIIPI(huutaen saadakseen äänensä kuulumaan Hyrrän ääntä kovemmin. Hyrrä, seuraa häntä puhuen samalla aikaa).Suloinen, armas prinsessa, olenhan sanonut sinulle, että sinä olet minun rakkahin pikku lapseni, ja nyt sinä olet viisitoista vuotta, ja pian tulee sinun mennä naimisiin, ja siis täytyy minun toki saada suudella sinua, ennenkuin joku toinen vie sinut mukanaan.

HYRRÄ(lörpöttäen lakkaamatta ja helistäen variksenpäristintä, silloin kuin hänen täytyy vetää henkeä).Ja sitte sinä tulet luokseni keskellä yötä, kun minä nukun suloisimmassa unessani ja sanot, että sinä olet minun äitini, aivan kuin olisi soveliasta tulla kuninkaallisen henkilön luo keskellä yötä, kun hän nukkuu suloisimmassa unessaan, ja aivan kuin sellaisen repaleisen eukon, kuin sinun, olisi sopivaa sanoa, että olet minun äitini, ja sitte et sinä olekaan minun äitini, sammakkojen äiti sinä olet, mutta et minun äitini, sillä minä olen kuninkaan tytär, ja sinä et ole kelvollinen lattiatani lakaisemaan, ja sitte sinä tulet minun luokseni keskellä yötä, kun minä nukun suloisimmassa unessani, sillä minun täytyy levähtää, ja minun täytyy levähtää, sillä minulla on koko päivän suuri työ opettaessani tyhmille hovineitsyille heidän tehtäviään, ja jollen minä saa levätä, miten voisi kukaan muu saada levätä, ja miksi saisivat muut levätä, enkä minä saisi levätä? Mutta sinä suriset kuin kärpänen, niin etten minä saa sanoa sanaakaan, sillä sinä suriset ja suriset ja suriset...

(Hengästyy ja helistää päristäjää. Molemmat poistuvat näyttämöltä ja jatkavat puhettaan näyttämön, takana).

PYTT(kömpien varovasti esiin).Suriset ja suriset! Siinä sai noita yhden, joka tarttuu hänelle kurkkuun. Sinkadus, sanoo isä, olen aivan kuuro(kuuntelee), en kuule enää sinikellojen soivan... Tuolla ne juoksevat, noita takaperin, Hyrrä jälestä... Nyt ne tulevat lammikolle, noita ei katso taaksensa ... plums, siellä hän nyt on! Ei hätää, sellainen heittiö kelluu kyllä veden päällä... Mutta kas, tuolla tulee Liisa! On hauskaa, saada taas olla oikeitten ihmisten seurassa. Mistä tulet näin aikaisin, Liisa?

LIISA(astuu esille).Tulen haltijattarien kirkosta tuolta vuorilta. Siellä oli niin kaunista... Kun aurinko nousi, rupesivat sinikellot soimaan.

PYTT. Niin, kuulin ne kyllä tänne asti.

LIISA. Silloin lauloivat siellä kaikki linnut, kukkaset ja perhoset aamuvirttä. Sininen taivas oli kirkkona, vuori oli alttarina, satakieli messusi, hyttynen soitti urkuja, laulurastas oli lukkarina ja alkoi virren, vanha tammi, joka kasvaa vuorella, oli pappina ja saarnasi niin ihmeen kauniisti, kun itätuuli humisi sen latvassa. Kaikki haltijattaret ja puut ja kukkaset kumartuivat tuulessa rukoukseen, pieni karitsa nukkui suden vieressä, ja suuren maakotkan siiven alla lepäsi pieni kyyhkynen.

PYTT. Oi, niin kaunista! Jospa minä kerran saisin olla mukana!

LIISA. Tule kanssani huomis-aamuna, kun haltijattaret punnitsevat ihmisten sanoja!

PYTT. Mitä se on: punnitsevat sanoja?...

LIISA. Ne punnitsevat puntareillaan kaikki sanat, jotka sinä ja minä ja kaikki ihmiset sanovat.

PYTT. Mitä, kuinka ne kestävät sellaisen työn? Mutta kas, tuolla tulee isä!

(Kapteeni Puks astuu esiin, vetäen perässään hirttä, kirvestä ja nuijaa. Hän on pieni, lihava, sotilaspukuun puettu ukko. Hänellä on vyötäisille asti ulottuva parta).

KAPTEENI PUKS. Uks, sanoi Puks. Auttakaa minua, lapset! Minä aivan näännytän itseni tuolla kauhealla puulla.

LIISA. Eikö kapteeni tiedä, että nyt on sunnuntaiaamu? Ei pidä koskaan tehdä työtä sunnuntai-aamuna, sillä silloin tapahtuu jokin onnettomuus.

KAPTEENI PUKS. Onko minulla aikaa olla jouten sunnuntai-aamuna? Kuninkaan uusi lasikaappi on valmis, mutta siinä täytyy myöskin olla sellainen puu, jota ei kukaan muu, paitsi minä osaa valmistaa. Se täytyy halkaista ja siihen pitää tehdä reijät, sillä siinä täytyy niiden istua, jotka huomenna koettavat saada prinsessaa vaikenemaan, eivätkä onnistu saamaan.

LIISA. Voi niitä raukkoja, jotka saavat siinä istua!

KAPTEENI PUKS. Pitäkää nyt kiinni hirrestä, että saan sen halaistuksi!(Hakkaa).Oo, vielä kerran! Se on aika sitkeä, junkkari! Minun täytyy lyödä siihen kiila.(Hän lyö kiilan).Eikö se rupea halkeamaan?(Kumartuu alas katsomaan).Niin, kyllä se halkesi vähän, mutta ei tarpeeksi... luullakseni(kumartuu yhä enempi).Onkohan kiila liian paksu?(Paneutuu vatsalleen nähdäkseen paremmin. Kiila putoaa ja kapteenin parta tarttuu halkeamaan).Mitä ihmettä? Luulenpa, että partani...(Koettaa nousta, mutta turhaan).Sinkadus! Olenhan kiinni; auttakaa minua; lapset!(Pytt ja Liisa vetävät häntä jaloista).Ai, ai, ai, tehän vedätte minut palasiksi! Pääni lähtee irti ruumiista!

LIISA. Kiilaa isäsi irti, Pytt!

PYTT(kohottaa nuijan).Isä, kiilaanko minä?

KAPTEENI PUKS. Oletko sinä aivan mieltä vailla, poika? Tahdotko lyödä nuijalla omaa isääsi?

PYTT(huutaa).Isä on hirressä! Onko täällä joku, joka voisi kiilata isän irti?

PEKKA(astuu sisään soittaen harmonikkaa).Kuka täällä huutaa? Vai niin, onko se ukko Puks pitkine partoineen? Hänhän surisee niinkuin ampiainen hämähäkinverkossa. Pysy siinä vaan ja riemuitse, ukkoseni, minä soitan sinulle hanhenmarssia.(Soittaa).

LIISA. Elä ole nyt tyhmä, Pekka! Kiilaa heti ukko irti!

PEKKA. Ei minulla ole aikaa. Minun täytyy mennä kuninkaankartanoon soittamaan Hyrrälle, että hän pitäisi minusta huomenna.(Menee).

LIISA. Tuolla tulee Matti. Hän kyllä auttaa meitä.(Matti tulee).Ole niin hyvä, Matti, ja kiilaa irti kapteeni Puks!

MATTI(nauraen).Hah, hah, hah, haa! Onko hän nyt tuossa kiinni, se vanha variksenpelätin! Suuri Pytt, sinä, joka olet sotamies, vedä esiin miekkasi ja lyö sillä pää poikki isältäsi, niin pääsee hän varmaan vapaaksi.

LIISA. Matti, Matti, voitko olla niin armotoin?

MATTI. Ei minulla ole aikaa. Minun täytyy ottaa mitta huomiseksi Hyrrän suusta.(Menee).

KAPTEENI PUKS(itkien).Oi, mitä valtionkavaltajia, tähän ne jättävät minut kuolemaan, kuin jäniksen satimeen! Toivon, että Pekka ja Matti kerran saisivat istua samassa hirressä! Mutta mitä sanoo kuningas, kun hän ja koko valtakunta saavat käydä surussa kapteeninsa jälkeen?

(Olli tulee paikalle).

LIISA. Älkää itkekö, kapteeni! Täällä tulee Olli, hän on hyvä, hän kyllä auttaa meitä. Rakas Olli; tässä on kapteeni Puks-parka kiinni hirressä. Kiilaa hänet irti.

OLLI(tarkastaa partaa ja hirttä).Saksit.

LIISA. Minulla on keritsimet taskussani.(Ojentaa hänelle keritsimet. Olli kumartuu alas ja leikkaa poikki kapteenin pitkän parran).

OLLI. Irti.

KAPTEENI PUKS. Mitä sinä teet, miehen tappaja? Minun verratoin, kunnianarvoinen, peloittava partani! Mutta olenko todellakin vapaa?(Hyppää ylös).Vapaa! Vapaa! Minä elän, minä lennän, kuninkaan ei tarvitse käydä surussa uskollisen kapteeninsa tähden! Ja kuitenkin...(Itkien).Minun kunniani, minun ylpeyteni, minun erinomainen, ihmeteltävä, majesteetillinen partani.

PYTT(pyörii ympäri isänsä kanssa).Älä nyt itke, älä nyt toru, isä! Kuninkaan pukilla on erinomaisen komea parta. Tänä iltana ajan minä parran häneltä ja liimaan sen sinun leukaasi. Miksi ei kapteeni Puks voisi käyttää tekopartaa, koska kuvernööri Hämähäkinjalka käyttää tekotukkaa?

LIISA. Kiitos, Olli. Oletko sinäkin täällä prinsessaa katsomassa, ennenkuin koetat onneasi huomenna?

(Olli nyökäyttää päätään).

KAPTEENI PUKS. Hyväntekijäni, henkeni pelastaja. jos olet yksi kilpailijoista, niin kuiskaan sinulle palkinnoksi jotain korvaasi. Mutta oletko sinä myöskin viisas?

(Olli puistaa arvelevaisesti päätään).

LIISA. Niin, kapteeni, Olli tietää kyllä, että kaikki nimittävät häntä tyhmäksi Olliksi, senvuoksi, että hän on niin hiljainen, mutta ei hän ole niin tyhmä, kuin miltä hän näyttää!

KAPTEENI PUKS. No, siis pitää sinun huomenna panna mieleesi yksi asia.(Kuiskaten).Hyrrä puhelee, sillä hän ei tahdo, että kukaan muu puhuisi. Älä sano huomenna yhtään sanaa!

(Olli nyökäyttää päätään).

PYTT. Ei mutta katsos, isä, katsos, Liisa, kuka tuolla tulee?

LIISA. Siellähän tulevat Pekka ja Matti.

KAPTEENI PUKS. Ja heidän jälestään Hyrrä. Heidän rangaistuksensa alkaa.

(Pekka ja Matti juoksevat paeten näyttämön ylitse ja heidän jälestään Hyrrä, helistäen variksenpäristäjällä).

LIISA(itkien).Ruusuposki, rakas Ruusuposki, sinähän olet luvannut kuulla minua, kun huudan sinua! Tule!

HALTIJATAR RUUSUPOSKI.(nousee perältä).Mitä tahdot minulta?

LIISA. Minä häpeän Hyrrän vuoksi. Tuolla näet, miten pahoin hän käyttäytyy! Kaikki tytöt häpeävät hänen tähtensä. Muuta hänet pojaksi!

RUUSUPOSKI. Jos kaikki pienet tytöt muistaisivat Hyrrän, niin lörpöttelisivät he vähempi sekä koulussa että kotona. Hyrrä ei ole mikään oikea tyttö. Pojaksi en voi häntä muuttaa, mutta tahdon koettaa opettaa häntä vaikenemaan.(Katoaa jälleen).

KAPTEENI PUKS. Opettaa Hyrrä vaikenemaan, sen tahdon minä nähdä. Jos sellainen ihme tapahtuisi, niin lupaan ajella pois koko partani.(Kuiskaten Ollille).Pidä suusi kiinni huomenna!

(Olli nyökäyttää päätään).

KAPTEENI PUKS(katsojille).Hyvästi nyt, hyvät ystävät, meillä ei ole nyt aikaa teidän kanssanne! Jalkapuun täytyy olla valmiina aamulla varhain, ja jos joku tahtoo nähdä, ken siinä saa istua, niin on hän tervetullut katsomaan! Silloin saamme myöskin nähdä sen ihmeen, saako joku Hyrrän vaikenemaan viideksi minutiksi. En minä sen usko onnistuvan, mutta mitä te luulette?

(Esirippu laskeutuu).

Kolmas seikkailu.

Maanantai-aamu. Sama puisto. Istumasijoja on valmistettu kuninkaalle ja ylhäisille katselijoille. Jalkapuu on näkyvissä ja siinä istuu jo kaksi epäonnistunutta kilpailijaa.

KAPTEENI PUKS(marssii sisälle vartion kanssa. Hänellä on nyt pukinparta).Yks’ kaks’, yks’ kaks’, yks’ kaks’, seis’. Tähän asettuu kaksi miestä kaikessa alamaisuudessaan valvomaan hänen kuninkaallista korkeuttaan, jos hän koettaisi paeta. Ja tähän jälleen asettuu kaksi miestä ottaakseen kiinni kilpailijoita, jos heidän päähänsä pistäisi lähteä käpälämäkeen. Minä komennan reserviä. Kivääri olalle, mars!(Vahdit asettuvat määrätyille paikoilleen).

(Kuvernööri Hämähäkinjalka, hovipukuun puettu laiha herra, astuu sisään. Hänellä on paksu, liina pään ympäri käärittynä. Hän katselee varovasti ympärilleen).

HÄMÄHÄKINJALKA. Onko hän täällä? Uskallanko tulla?

KAPTEENI PUKS(huutaen hänen korvaansa).Hän on vielä linnaan suljettuna.

HÄMÄHÄKINJALKA(ottaa huivin pois korviltaan ja vetää puuvillaa pois korvistaan.)Hengitän. Onko hän saanut opastusta? Tietääkö hän, että jollei hän taivu hyvällä, hänet ilman armoa suljetaan lasikaappiin?

KAPTEENI PUKS. Hän ei tiedä muuta, kuin että hänen tulee ottaa vastaan kosioita; ja hän on luvannut olla siivo.

HÄMÄHÄKINJALKA. Minä ihailen sinua, Puks. Sinä olet ainoa, joka jaksat kuulla tuota kauheata lörpöttelijätä ilman mitään varokeinoja.

KAPTEENI PUKS. Minä olen henkivakuutettu, teidän armonne.

HÄMÄHÄKINJALKA. Mitä mä näen? Tuollahan istuu jo kaksi miestä jalkapuussa.

KAPTEENI PUKS. Niillä oli niin kiire, että ne ilmoittausivat jo ennenkuin prinsessa oli noussut. Hän oli utelias näkemään niitä, ja hän puhui ne niin perinpohjin kumoon, että ne vapaaehtoisesti kömpivät jalkapuuhun pelastaakseen henkensä. Eikö teidän armonne kuule, miten ne laulavat?

(Nuotti: »Minä köyhä maanmies.» Jalkapuussa olevat miehet laulavat vuoroon joka toisen rivin.)

Me istumme tukkiin,Saamme reikiä takkiin.Eipä hyppiä harakkaaKuluks’ aikansa täss’ saa.

HÄMÄHÄKINJALKA. Hyvä, hyvä. Rakas Puks, minä ehdoitan sinut sopivassa tilaisuudessa majuriksi. Mutta mikä merkillinen parta sinulle on ilmestynyt?

KAPTEENI PUKS. Se on kuninkaallinen pukinparta ja kuuluu olevan nykyään muodissa. Mutta kas, tuolla tulee hänen majesteettinsa, raatimies Teiren seuraamana.

HÄMÄHÄKINJALKA. Kuule nyt, Puks. Anna kaikella muotoa meille merkki, kun prinsessa lähestyy, että tiedämme valmistautua ajoissa!

(Kuningas astuu sisään. Häntä seuraavat raatimies Teiri, kuvernöörin rouva Eau de Cologne sekä seurue ja osa hoviväkeä. Kaikilla muilla, paitsi kuninkaalla, on pään ympärillä liinoja ja paksuja tanuja. He asettuvat paikoilleen. Muuta väkeä kokoontuu myöskin paikalle. Niiden joukossa Liisa.)

KUNINGAS(huoaten.)Oi, että asioiden täytyi mennä näin pitkälle! Isällinen sydämeni vuotaa verta, mutta mitäpä en tekisi valtakunnan menestyksen vuoksi? Kuvernöörin rouva, kuvernöörin rouva, miten te olette kasvattanut tyttäreni?

KUVERNÖÖRIN ROUVA(ottaa tanun pois päästään).Keskusteluun, teidän majesteettinne, keskusteluun. Teidän majesteettinne tietää, että keskustelu on seuraelämän kukka, ja hänen kuninkaallisella korkeudellaan on mitä parhaimmat keskustelun lahjat.

KUNINGAS(huokaa.)Niin, liiankin »parhaat.» Minä olen ajatellut, että kun keskustellaan, niin on siinä kaksi, jotka puhuvat vuorotellen – eikä ainoastaan yksi.

KUVERNÖÖRIN ROUVA. Luonnollisesti teidän majesteettinne on aina oikeassa. Mutta toinen voipi sanoa: vai niin, ja antaa toisen puhua. Tahi voivat ne puhua molemmat yht’aikaa.

HÄMÄHÄKINJALKA. Koska teidän majesteettinne suvaitsee käskeä kilpailun alkaa?

KUNINGAS(huoaten.)Antakaa sen alkaa heti.

AIRUT(kolmen torven toitotuksen jälkeen.)Armollisen käskyn mukaan on jokaisen nuoren, naimattoman miehen, joka tahtoo julistetuilla ehdoilla kilpailla hänen kuninkaallisen korkeutensa prinsessa Kielevän kädestä, nyt astuttava esiin, yhden kerrallaan, ja aloitettava koetuksensa.

(Pekka astuu esiin kumartaen).

HÄMÄHÄKINJALKA(pistäen puuvillaa korviinsa).Tahtooko kapteeni Puks olla niin hyvä ja tuoda tänne hänen kuninkaallisen korkeutensa.(Väliaika, jolloin kaikki hovilaiset, paitsi kuningas, panevat päänsä kääreisiin).

KAPTEENI PUKS(huutaen).Hänen kuninkaallinen korkeutensa tulee!

(Yleinen levottomuus ja uteliaisuus).

KUNINGAS(Teirelle, joka tahtoo myöskin tukkia korvansa).Raatimies on palkintotuomari, hän ei saa tukkia korviaan!

TEIRI(huoaten).Tämä vie minut manalle!

PRINSESSA(katsoen hämmästyneenä ympärilleen).Mitä tämä merkitsee? Jos tämä jotain merkitsee, niin merkitsee tämä varmaan, että täällä on jonkinlainen ilveily, koska kerran hovi pitää ilveilystä, jossa minun itseni täytyy ilveillä, ja jos tämä on ilveily, jossa minun täytyy ilveillä, niin tahdon tietää mikä ilveily tämä on, jossa minä olen mukana, ja jos tämä on ilveily, jossa minua pidetään pilkkana, niin teen minä totisesti ilveilyn tällaisesta ilveilystä ... ja mitä tuo narri tuossa ilveilee.(Hengittää).

(Pekka on ottanut taskustaan esiin hyrrän ja antaa sen surista ruohokossa).

PEKKA. Kaikkein armollisin prinsessa, olkaa niin armollinen ja ottakaa vastaan vähäinen sopiva lelu;(Huutaen, kun prinsessa rupeaa puhumaan).Minulla on kaksitoista hyrrää taskussa ja viisisataa varalla kotona. Ja kun hyrrät saavat armosta pyöriä armollisen prinsessan edessä, niin pidän minä huolen soitosta.(Soittaa harmonikkaa).

PRINSESSA. Mitä tuo sittiäinen huutaa, etten minä saa puhua sanaakaan, ja mitä sammakon poikasia se panee maahan hyppimään, aivan kuin pannaan kuparirahoja pyörimään pienille lapsille, ja aivan kuin minä välittäisin hänen eläväisistään.(Potkaisee, pois yhden hyrrän jalallaan. Pekka panee uuden hyrrän liikkeelle).Ja tuolla virnastelee joukko syrjäisiä ja kenties ne virnastelevat minulle, mutta minä sanon niille, ettei kunnon ihmisten seassa virnastella ja vielä vähempi siellä, missä kuningas on läsnä, ja jos ne virnastelevat minulle(potkaisee jälleen yhtä hyrrää. Pekka panee uuden, jälleen pyörimään), niin sanon heille, että he ovat aaseja ja rakkikoiria, jotka uskaltavat, virnistellä kuninkaalliselle henkilölle, ja mitä väkeä Puks komentaa pukinpartoineen, joka ei ymmärrä(potkaisee, kolmatta hyrrää. Pekka panee uuden liikkeelle), opettaa roskaväelle kuinka kuninkaallista henkilöä kunnioitetaan, ja hän tuossa kurjine hyrrineen, mitähän sekin on olevinaan, onkohan muka aikomus solvata sillä minua, mutta saakoon hän silloin hyrränsä vastoin tyhmää naamaansa(poimii hyrrät ja heittää ne Pekan päälle), niin että hän tulee kasvoistaan ruohonpäiseksi kuin tuore pinaatti, ja kenties hän tahtoo nyt mennä syrjään ja pitää tyhmää suutansa kiinni, että minäkin saan sanoa yhden sanan, sillä minähän en ole saanut sanoa yhtään sanaa noilta hänen surkeilta hyrriltään, mutta minäpäs tulen niin hyrräämään hänelle, että hänen korviensa ympärillä hyrisee seitsemänsataa hyrrää.(Seuraa Pekkaa hyrrät kädessä. Pekka pakenee ja molemmat katoavat sivulle).

RAATIMIES TEIRI(läähättäen).Jalkapuuhun tuo mies, jalkapuuhun! Hän on kumoonpuhuttu!

USEAT ÄÄNET. Jalkapuuhun! Jalkapuuhun!

(Vahtisotilas tuo Pekan, joka pannaan jalkapuuhun).

AIRUT(toitottaa torvella).Onko täällä vielä joku nuori mies, joka tahtoo kilpailla hänen kuninkaallisen korkeutensa kädestä?

(Matti astuu kumartaen esiin).

HÄMÄHÄKINJALKA(kapteenille).Tuokaa sisälle prinsessa!

(Puks tuo prinsessan sisään, joka istahtaa hetkiseksi hengähtääkseen).

MATTI(viekkaasti).Teidän korkeutenne ei pidä peljätä minua, minä olen aivan kuuro, teidän korkeutenne saa kertoa, niin paljo kuin teidän korkeuttanne haluttaa. Minä olen kultaseppä, joka teen mitä kaunehimpia koristeita ja korvarenkaita, ja(lähestyy)nyt minä pyydän teidän korkeutenne armollisesti antamaan minun ottaa mittaa kaulakoristeeseen, jommoista ei toista löydy koko maailmassa...

(Samalla kun hän on ottavinaan mittaa, kiinnittää hän nopeasti prinsessan huulille suunsalvan ja sitoo sen nauhalla niskaan. Prinsessa hyppää ylös, koettaa turhaan päästä vapaaksi salvasta ja mutisee epäselviä sanoja).

USEAT ÄÄNET. Hän voittaa! Hän voittaa!

MATTI(pilkaten).Hiljaa, suuni, niin saat sokeria! Miksi ei koski kohise? Miksi ei mylly jauha? Pää, pää, pää, missä on nyt räystäsvesi, joka pelästytti meidät eilen niin hävittömästi paolle? Tule tänne, Liisa, ja niiaa tulevalle kälyllesi! Katsos, miten kiltiksi hän nyt on tullut! Kun minä tulen kuninkaaksi, paistan minä hänet voissa.

LIISA(tulee nopeasti esiin ja avaa solmun prinsessan niskassa).Ei mitään petosta! Hyi häpeää, Matti, tuollaista viekkautta!

(Katsojat taputtavat käsiään).

Back to Index Next