Jos loistoon meitä saatettaisVaikk' kultapilvihin,Miss' itkien ei huoattais,Vaan tähtein riemun sielu sais,Ois tähän kurjaan kotihinHalumme kuitenkin.
Vuori ja lakso.
"Maan selkänä mä seison", sanoipa vuori noin,"Mun päältäin virta syöksyy, Mä myrskyt kestää voin,Mun otsain pilviin peittyy. Mä nä'yn etäällen.Rotkoini kaiku matkii jyryä ukkosen."
Ja kaunis laakso lausui: "täss' asuu ihmiset.Minussa lähde läikkyy, ja kukkii ruususet,Ja lampaat syövät heinää ja linnut visertää,Ja kellot iltasilla kauniisti heläjää."
Ja metsä vihriäinen nyt virkkoi viimein myös:"Ihanat lajissansa on, Luoja, kaikki työs.Ihmettä meissä nostaa, mi suurt on, korkeaa,Vaan kaunistapa voimme pikemmin — rakastaa."
Kymmenes Luku.
Wedestä.
Kerran, kun myrsky pauhasi kowasti, ja wesi hyökysi aaltoina, sanoi isä: katso Jumalan woimaa! Elementit (alku-aineet) pauhaawat.
Antti sanoi: Elementit, mitä se on?
Isä sanoi: muutamat kappaleet maan päällä pysywät lujemmasti kiinni toisissaan. Puun palasen eli kiwen saatan ottaa käteeni ja pitää kiinni, ja sellaisia kutsutaankowiksi aineiksi. Mutta wettä en saata ottaa käteeni ja pitää sitä kiinni, ja sellaisia nesteitä eli märkiä aineita kutsutaansuliksi. Sellaisia saatan kuitenkin ottaa kauhaan eli ämpäriin, jolloin ne kuitenkin pysywät koossa. Mutta niin ei woi pitää koossa höyryä, joka kohoaa kiehuwasta padasta eli häkää, jota tulee uunista eli ilmaa, joka tuulee. Sellaiset aineet owatilmanmuotoisia.
Muinais-aikoina ei tunnettu luonnon aineita niin tarkoin kuin nyt. Siksi puhuttiin tawallisesti neljästäalku-aineesta, joista luultiin kaikkein saaneen alkunsa. Ja näitä alku-aineita sanottiinelementeiksi. Ne neljä elementtiä owat: 1)maa, joka on kowista aineista; 2)wesi, joka tawallisesti on juoksewaa ainetta; 3)ilma, joka on ilmanmuotoista ainetta, ja 4)tuli, joka ei ole minkäänlaista ainetta, waan toisten ainetten häwitys.
Nyt menemme merelle. Katsotaanpa tarkemminwettä. Nakkaan mereen puukappaleen. Miksi puukappale pysyy weden päällä? Siksi että on keweämpi kuin wesi. Nakkaan kiwen weteen. Miksikä kiwi uppoaa? Siksi että se on wettä raskaampi. Tuolla uipi wesilintu; tuolla soutaa poika weneessä. Miksikä ne kulkewat eteenpäin weden pinnalla. Siksi kun soutelewat wettä taaksensa, wesilintu jaloillaan ja poika airoillaan. Tuolla käypi wesimylly. Mikä panee sen rattaat liikkeelle? Wesi töyttii alinomaa rattaasen. Niin raskasta ja woimakasta on juostessaan wesi. Kyllä se on wielä woimakkaampaakin, niin että se murtaa rikki suuria laiwoja ja wiepi muassaan suuria kallioita ja jäätelejä, kun se on tullut kowaan liikkeesen.
Eilen, kun satoi, oli kartano märkänä ja suuria wesilammikoita oli kokounut maantielle. Mutta tänäpäiwänä on päiwäpaiste, ja kartano ja tie owat taas kuiwina. Miksikä niin? Onko kaikki sadewesi juossut pois? Eilen panin wesikupin lämpenemään takalle. Kun tänäpäiwänä rupesin silmiäni ja käsiäni pesemään, olipa kuppi tyhjänä. Miksi niin käwi? Ei suinkaan ollut wesi saattanut juosta pois kupin läpi. Ei, se olihöyrynnytpois ja kohonnut näkymätönnä kaasuna ilmaan. Niin käwi kartanollakin, ja niin käwi wesikupissakin. Tiedän paljo wettä olewan höyrynä ilmassa, warsinkin lämpimällä. Nämä höyryt jähtywät ja kokouwat sitten pilwiksi. Ilman wielä enemmän jähdyttyä sakeuwat höyryt pieniksi wesiherneiksi ja putoawat sateena maahan. Ja koska kesällä yö on koleampi päiwää, tiiwenewät wesihöyryt jähtyneessä ilmassa ja laskeuwat alas aiwan pienissä herneissäkasteeksiruohoon ja muihin kappaleisin ulkona. Wälistä ilman jähdyttyä märkäin paikkain ja wetten kohdalla tiiwenewät höyrytsumuksi. Eilen käwellessäni sumussa ajattelin itsekseni: kah, nytpä olen pilwessä aiwan maan pinnalla. Ja wettä, joka putoaa ilmasta, wetäwät kaswut ja eläwät sisäänsä: mutta suurin osa höyryää jälleen pois ja tulee sateeksi. Ja kaswut ja eläwät ja joet ja järwet ja meret höyryäwät wettä jälleen ylös. Niin on wedellä alinomainen kiertäminen maan päällä, eikä sitä ole wielä koskaan nähty, että wesi sentähden olisi wähennyt, waikka se muutamissa paikoissa saattaa wähetä muista syistä.
Wälistä tapahtuu kesällä, kun pilwet satawat, että ilma niitä alempana on hywin kylmä. Silloin jäätywät wesiherneet pudotessaan, ja tulewatjäärakeinaalas. Mutta jos ne jäätywät pilvissä, putoawat nelumenaalas.
Talwella hyytyy weden pinta kaikissa järwissä ja jokiloissa täällä pohjoisessa jääksi, mutta alimmainen wesi ei jäädy, sillä se wesi, joka on raskainta ja painuu pohjaan, on silloin wähän lämpimämpää. Talwella jäällä ajaessamme sanoi isä: tässä pitää waroa, tässä käypi wirta, ja jää on heikkoa. Sillä wesi, joka juoksee sukkelammin koskissa ja wirroissa, ei jäädy niin helposti, ja suolainen wesi meressä ei tule niin pian jääksi. Lämpimimmissä maissa etelän puolella on harwoin eli ei koskaan niin kowa pakkanen, että wesi jäätyy. Ja ihmiset, jotka tulewat sieltä tänne pohjoiseen, eiwät woi kyllin ihmetellä nähdessään koko maan olewan peitettynä lumella, juurikuin sokerilla, ja katsellessaan, kuinka täällä käwellään ja ajetaan järwiä ja merta talwella, juuri kuin sileää walkeaa lattiaa.
Oletko nähnyt, kuinka kauniina tähtinä lumisipaleet tarttuwat akkunaruutuun? Nämä pienet lumitähdet, jotka näet nyt tässä kirjassa kuwattuina, owat rakeita. Niitä tulee weden jäätyessä, samalla lailla kuin ruokasuola ja muut aineet laskeuwat astian pohjalle. Silloin sanotaan aineen muuttuwan juoksewasta muodosta kowan muotoiseksi. Wedellä on se kummallinen luonto, että se saattaa olla kaiken muotoisena. Kun lumi ja jää sulaa, muuttu wesi kowan muotoisesta juoksewan muotoiseksi. Kun sula wesi nousee höyrynä ylös, muuttuu se ilmanmuotoiseksi. Tämä tulee aina aineen kylmyydestä eli lämpimästä.
Tuolla wuoren rinteellä ei kaukana tuwastamme on lähde, jossa on selwä kirkas wesi, jota äiti sanookarkkaaksi, kun se ei ole niinliukeaakuin sade eli jokiwesi saippualla pestessä. Ei se olemineraali- (kiwennäis) lähde, jonka wesi maistuu raudalta eli muilta sulaneilta aineilta. Eikä se ole sellainenlämmin lähde, joka muissa maissa juoksee lämpimällä wedellä. Eikä se olekuohulähde, joka puhaltaa suihkuna maasta ylös. Se on parempikaiwoamme, jonka isä kaiwoi sille paikalle, jossawesisuonetkulkewat maassa kartanon alate. Ensin juosta lirisee se pienenänorona, joka tulee suohon. Siinä kokoupi monta sellaista noroapuroksi, joka kiertelee metsän läpi, aina maan wiettämisen mukaan. Wähän aikaa kulkeissani puron wiertä hawaitsin sen alinomaa isonewan monien muiden puroin siihen wesineen yhdistymällä. Wiimein tuli se pieneksijoeksi, joka juoksi järween, ja järwen toisesta päästä jälleen siitä ulos. Joki oli saanut enemmän wettä ja paisunutisommaksi joeksi, jota myös kutsuttiinwirraksi, kun wesi käwi siinä wäkewästi. Kun aina useampia puroja jaolkajokiajuoksi isompaan jokeen, tuli siitä wiimein leweä ja isowirta(kymi). Ja koko maata, josta wirta ja sen olkajoet saiwat wetensä, kutsuttiinwirran-ympäristöksi. Jossa maa wirran juowassa oli hywin wiettäwä alaspäin ja paljo kiwiä, wesi juoksi wäkewästi, ja siinä olikoski. Yhdessä paikassa putosi wirta wahtoawana ja pauhuten jyrkkää kallion rinnettä, ja oliputous(ämmä, köngäs). Wiimein tuli wirta niin suureksi, että laiwat purjehtiwat sen leweää juowaa. Ja sen rannoille rakensiwat ihmiset myllyjä ja sahoja ja tehtaita ja suuria kaupunkeja. Mutta wiimein juoksi wirta moniasuita(putaita) äärettömäänmereen.
Pyydinpä hywää ystäwääni merimiestä päästäkseni hänen laiwaansa. Hän otti minun laiwaansa, ja me purjehdimme niin kauwas merelle, ettemme kohta enää nähneet mitään maata, waan ainoasti taiwaan päällämme ja merenweden ympäri laiwaa. Nyt wasta näin, kuinka suuri Jumalan woima oli elementeissä, ja wapisin pelosta, että me, heikot ihmiset, hukkuisimme. Mutta yhtä selwästi näin, kuinka Jumala oli luonut ihmisen tänne koko luonnon herraksi. Sukkelasti ja taitawasti rienti laiwa eteenpäinhyökynläpi myrskyn perästä, joka tätä ennen oli ajanut meren suuriinaaltoihin. Silloin näin meren näön muuttuwan senjälkeen kuin taiwas oli sininen eli pilwinen; mutta usein wiwahteli se wiheriäiselle. Meriwesi oli hywin suolaista, ja nyt ymmärsin miksi jokein ja lähdetten wettä sanottiin suolattomaksi, kun siinä ei ole suolaa.
Täällä, sanoi merimies, juoksee wesi alinomaa samaa suuntaa, jos tuulikin olisi wastainen, ja sitä kutsuttiinmeriwirraksi. Warotaanpa nyt, ettemme tulemerenpyörteesen. Siinä käypi wirta pyörien, juuri kuin wettä rattiin kaadettaissa ja wetää laiwan mukaansa, siksi että se uppoaa keskelle pyörrettä. Mutta tultuamme suuriinwaltameriinnäemme jotakin kummallista. Kun laiwa parhaaltaan purjehtii rantawettä, wetäypi wesi takaisin, niin että kuiwa hieta näkyy laiwan pohjan alla. Sitä kutsutaanpakowedeksi(luoteeksi). Ja kun kuiwin jaloin poimii simpukoita meren pohjasta, saapi tarkasti kyllä pitää ajasta waarin. Sillä kuuden tiiman perästä palaa wesi takaisin, niin että jossa juuri wasta sai käwellä kuiwin jaloin, siinä purjehtiwat jälleen suuret laiwat. Ja tätä kutsutaannousuwedeksi(wuokseksi). Mutta pakowesi ja nousuwesi tulewat useista syistä, joita on waikea ymmärtääksemme, wielä pieninä ollessamme. Kuka uskoisi kuun, joka on niin kaukana maasta, wetäwän wettä ylemmä määrättyinä aikoina? Paremmin woinet käsittää waltamerien wetten tulewan liikkeelle, kun saat tietää, että koko tämä suuri maa kääntyy ympäri, juuri kuin wesi liikkuu maljassa, kun sitä sukkelasti käännän. Ja samalla lailla tulee pakowesi ja nousuwesi meren läikkymisestä edes takasin.
Kerran sattui purjehtiessamme laiwa matalalle eikä päässyt ennen irti, kuin olimme nakanneet osan lastista mereen. Olipa onni, sanoi merimies, että satuimme hietaharjanteelle, sillä jos olisimme karahtaneet karille eli teräwäkiwiseen luotoon, olisimme warmaankin tulleet haaksirikkoon. Sillä tietänet meren pohjan olewan yhtä epätasaisen kuin maankin pinnan. Meren pohjassa on mäkiä ja wuoria ja laksoja, niin että wedellä on aiwan erilainen sywyys. Siinä on juurikuin metsiä koralleista ja korkeista wesikasweista, joissa kalat mielellään asuwat. Mutta suurissa merissä, jotka owat sywempiä kuin korkein kirkontorni on pitkä, siellä on alinomainen pimeys ja hiljaisuus sywyydessä. Sillä wesi ei ole aiwan niin läpikuultawa kuin ilma ja paitsi tätä on se raskaampi, niin että se mahtaa painaa hirweän raskaasti hywin sywissä paikoissa. Ja ihmiset, jotka taitawat sukeltaa, owat laskeuneet hywin sywään meressä. Mutta wiimein on weri puhennut niiltä suusta ja sieramista weden painamisen tähden. Ja ei kukaan ole eläwänä päässyt sywimpiin paikkoihin, eikä yksikään tunne kaikkea, jota on meren pohjassa. Sen tiedämme waan, että kaswien ja eläwäin siellä sywyydessä täytyy olla niin warustetut, että ne woiwat kestää weden suunnattoman painon joka kulmalta.
Purjehdittuamme wähän aikaa näimme merenrannan elirantamaanwieraasta maasta. Tässä saamme waroamaininkia, sanoi merimies; sillä tässä murtuwat aallot waahtoon kiwiä wastaan. Onneksemme emme tawanneetjääwuoria, jotka ajelehtawat alaspäin kylmimmistä meristä, muutoin olisimme saattaneet pian mennä kumoon niitä wastaan. Mennäänpä nyt maalle. Tämä maa ei olemannermaata, joka on yhdistyksessä muiden suurten maiden kanssa. Nyt olemme tulleetsaarelle, sillä sen ympärillä on wesi joka suunnalla. Mutta kun monta saarta on likitysten, kutsutaan niitä yhteensäsaaristoksi. Ja jos tässä olisi kolmella kulmalla wettä, mutta neljäs siwu olisi kiinni muissa maissa, niin olisi tämä maaniemi. Ja kaitaista paikkaa niemen juurella kutsuttaisiinkannakseksi. Täällä pistää kaitainen maakaistale mereen, ja sitä kutsutaanniemekkeeksi. Toisella puolella pistää kaitaiselta merta maahan, ja tätä wettä kutsutaanlahdekkeeksi; mutta jos lahdeke olisi isompi ja laajempi, kutsuttaisiin sitälahdeksi. Isoimpia pitkiä lahtia meressä kutsutaan myöswuonoiksi. Ja nyt purjehdimme kaitaista wettä kahden maan wälillä yhdestä wuonosta toiseen. Tätä kaitaista wettä kutsutaansalmeksi; mutta jos tämä olisi suurempi ja leweämpi, kutsuttaisiin sitäraumaksi. Ja sellaisia pienempiä meriä, jotka kaitaiset salmet yhdistäwät suuren meren kanssa, kutsutaansisämeriksi.
Nyt muistin maassamme olewan paljomaawesiä eli järwiäja pyysin siis lähteä purjehtimaan maawesille. Silloin nauroi merimies ja sanoi: maawesien ympärillä on maa joka siwulla, niin ettei yksikään woi purjehtia niihin mereltä. Ja hywin pieniä järwiä sanotaanlammiksi. Mutta kun ihmiset mielellään tahtowat tulla wettä myöten järwestä merelle, kaiwawat he wesijuowan, niin että weneet ja alukset saattawat purjehtia tätä wäliä ja sellaista kulkujuowaa kutsutaankanawaksi. Wesi juoksee aina korkeammasta paikasta alaisempaan. Ja koska useammat järwet owat merta korkeammalla, niin juoksisi järwien wesi kaikki tyyni pois kanawaa myöten, jos ei olisi keksitty pieniä kammareja eli salparakennuksia, joita kutsutaansuluiksi, joissa alukset nostetaan eli lasketaan wedellä, niin että kanawassa on juuri kuin portaita, joissa enin osa wettä on tyweneenä.
Nyt palaamme jälleen omaan maahamme, sanoi merimies. Mutta muistaaksesi mitä olet nähnyt annan sinullekartan, jossa näet koko maan pinnan kuwattuna maineen ja wesineen. Siinä näet, kuinka maan päällä on paljo enemmän wettä kuin maata, niin että suuret meret peittäwät kahta wertaa suuremman pinnan kuin maat. Siitä saat myös oppia tuntemaanmaailman-osatja koko sen hyödyttäwän opin, jota kutsutaanmaantiedoksieli maanselitykseksi. Ja annan sinulle sellaisen kartan, johon maa on kuwattu wäreillä, joka onkin tarpeellisinta; tämä onmaakartta. Mutta merimiehillä on toisia karttoja, joihin meri ja wedet owat tarkoin kuwatut kaikkine karineen, luotoineen ja mataloineen, ja sellaisia kutsutaanmerikartoiksi.
Sanoin: kuinka suuri on wiisautesi, Herra Jumala, että lewität meret peitteeksi maan sywyyksihin ja walmistat ne tieksi ihmisten lapsille! Sinä suot sateen wirwoittaa janoawan maan; sinä annat lähdetten ja wirtain kulkea elämän suonina maiden pinnalla, niin että ihmiset ja eläimet ja kaswit saawat siitä rawintonsa. Wähinkin kasteherne kuwastaa sinun kunniaasi, sinun henkesi kulkee pimeäin sywyytten päällitse. Ja kun purjehtija panee lewolle heikolle alukselleen keskellä waltameren aaltoja, sanoo hän itsekseen: katso, Herramme Kristus on kerran käwellyt myrskyistä merta, ja aallot asettuiwat hänen allansa. Niin tiedän minäkin wielä tänäpäiwänä Jumalan kaikkiwallan käden hallitsewan elementtejä. Ja joita Jumala suojelee, niitä ei wahingoita wesi eikä tuli eikä muu loukkaus. Niillä on rauha ja iloinen turwa. Sillä Jumala on wäkewyytemme, ja meren aallot, jotka murtawat kallioita ja muureja, asettuwat lakioiksi kuin lampaat hänen kunniansa istuimen eteen.
Weden häwityksistä.
Pyhä raamattu puhuu ensimäisessä Moseksen kirjassa suuresta wedenpaisumisesta, joka hukutti kaikki ihmiset heidän synteinsä tähden, paitsi Noakkia sukuineen. Sitten lupasi Jumala wesikaaren merkillä, ettei yhdenkään niin suuren tulwan enää pitänyt maata häwittämän. Sellaista ei ole sittemmin ollutkaan. Mutta kyllä wieläkin tapahtuu wälistä, että wesi tekee suuria häwiöitä. Kun suuret wirrat paisuwat sateista, eli kun niiden suut tukkeuwat jäistä, kohoaa wesi ylemmä wirran ääriä ja lewenee maille. Silloin täytyy ihmisten ja eläinten pelastaa itsiään miten parhaiten taitawat, muutamain weneissä, toisten katoille, toisten wuorille. Metsät ja pellot häwitetään, myllyt ja ladot wiepi wesi mukaansa. Kaduilla ja maanteillä soudellaan; kalat uiskentelewat ihmisten huoneissa. Silloin tulee useinkin suuri hätä maahan. Mutta suuri Niilin wirta Afrikassa tekee maat hedelmällisiksi. Joka wuosi paisuu se maille, ja kun wesi laskeutuu takasi, jättää se paksulta liejua, jossa kaswaa sanomattomasti paljon eloa.
Tunnen kummallisen maan, jota kutsutaan Alankomaiksi, siksi kun se on hywin alaista. Siinä on meri muinoin lainehtinut maan päällä, mutta sitten on meren hieta kokounut harjanteihin rannoille, juuri kuin muureiksi aaltoja wastaan. Uuttera wäki on rakentanut suuria patoja puista, kiwistä ja sawesta merta wastaan. Ja se wesi, jonka meri on jättänyt sisäpuolelle patoja, on pumputtu takaisin mereen. Niin on saatu suuri kappale maata meren alta. Mutta wälistä, kun on kowa myrsky ja meriwesi pauhuaa korkealla, tapahtuu wieläkin, että meri murtaa padot ja juuri kuin ottaa waltaansa entisen alustansa. Silloin tapahtuu näillä tienoilla suuria häwiöitä, niin että on nähty monia kaupunkeja ja kyliä kaikkine asukkaineen nieleywän meren aaltoihin. Niin nähdään siinäkin, jossa nyt laiwat purjehtiwat merellä, jotakuta pistäywän ylös wedestä, ja tarkemmin katsottua tutaan se kirkontorniksi kylässä, joka kauwan aikaa jälkeenpäin on mennyt weden alle. — Usein kuullaan, kuinka laiwoja ja weneitä tulee haaksirikkoon merellä, ja joka wuosi hukkuu tällä lailla monta ihmistä. Muita putoaa kehnoon jäähän, eli hukkuu uidessa; sillä ihmiset kuolewat wedessä sentähden, etteiwät siinä woi hengittää.
Wedestä lääkkeenä.
Mutta onpa Jumala antanut wedelle awullisen, wirwoittawan ja parantawan woiman. Wedettä ei woi yksikään kaswu, ei yksikään eläin, ei yksikään ihminen elää; moni kiwuloinen saapi wedellä terweytensä takaisin. Monta sairasta matkustaa satoja peninkulmia kylpemään ja uimaan etelämaiden lämpimissä lähteissä. Moni terwehtyyterweyswettä juomalla; muut saawat terweytensä takaisin uimalla eli kylpemällä kylmässä wedessä niiden määräysten jälkeen, joita lääkäri säätää. Maassammekin onterweyswesilähteitämutta ei yhtään lämmintä. Turussa onkylmäwesinen parannuslaitos. Jos uit meressä eli muuten kylmässä wedessä, elä pelkää ollenkaan wettä, jos olet palawissasikin. Wedessä ei wilustuta, waan paremmin kylmässä ilmassa. Riisu siis sukkelasti waatteesi ja pukeu niihin jälleen pian. Eläkä juokse, niin että hengästyt, ennen uimista, eläkä ui kohta syönnin jälkeen, sillä se on wahingollista.
Maamme wesistä.
Maassamme on useita isoja jokia, niinkun Keminjoki, Oulunjoki, Kokemäenjoki ja Wuoksenjoki; mutta muissa maissa on wielä paljoa isompia jokia, ja sellaisia, jotka suista owat juurikuin meriä. Maamme joissa on montakoskea, joissa tarwitaan hywää taitoa saattaa laskea kiwien wälitse. Täällä on myös monta pienempääkinjokea ja ojaa. Kaksi suurtakoskiputousta(köngästä), Imatra ja Kyrönkoski, owat Suomen kaunistuksina. Siellä ei kuule kukaan toisen puhetta rannalla, sillä niin kowa on pauhu. Niitä ei woi yksikään wene päästä häwiämättä alas. Wälistä nähdään paksun hirren menewän putousta alas, ja ennenkuin se on päässyt alle, on sen jo koski kiwissä rouhinut pieniksi säpäleiksi. Mutta suurin koskiputous (köngäs) koko maan päällä on Amerikassa, ja sen nimi on Niagara. Siitä kuuluu hirmuinen pauhu monen peninkulman päähän. Ja kuin aurinko paistaa utuun, joka alinomaa pirskuu ylös putouksesta, näkyy siinä kaunis wesikaari.
Kaksi merta lainehtii Suomen rantamaita wasten, nimittäin Pohjanlahti ja Suomenlahti. Nämä molemmat suuret lahdet owat osia sisämerestä, Itämerestä, joka taas on waltameren lahti. Maassamme on monta tuhatta järweä ja lampia, muutamat suuria, toiset pieniä. On siis Jumala siunannut tämän kauniin maan paremmin kuin useat muut maat maan päällä suurella weden rikkaudella. Merenrantawesissä on saaristoja, saaria, kareja ja luotoja, joskus ihanoita, joskus waarallisiakin. Onpa koko maakuntia ja pitäjiä, niinkuin Ahwenanmaa (Oolanti), meren piirittämiä. Mutta se on kummallista, että rantamaamme alinomaa lisäywät. Alinomaa lewenewät ne ulospäin, sillä että wesi wetäypi takaisin, niin että nyt saatetaan käwellä kuiwin jaloin, missä satoja wuosia tätä ennen vedettiin nuottaa ja soudeltiin weneellä. Tämä tulee siitä syystä, että maa nousee maanalaisesta woimasta. Sitämyöten wetäypi wesikin rannoilta etemmä, ja näin tulee Suomemme alinomaa isommaksi.
Haluatko nähdä kaiwantoa, niin mene Saiman rannalle; se on maamme suurin maawesi. Siihen on keisari maamme rahain suurella kustannuksella teettänyt kaiwannon, joka on liki wiittä peninkulmaa pitkä, ja siinä on 18 sulkulaitosta. Yksitoista wuotta on monta sataa miestä sitä walmistanut. Ne owat murtaneet juowan suurten wuorien läpi ja kaiwaneet sen sekä soiden että hietaharjuin läpitse. Ne owat muuranneet lujia seiniä kiwestä ja rakentaneet kauniimpia patoja ja kammareja sulkulaitoksiin. Mutta onkin se nyt teos, josta maallemme on ijäistä hyötyä. Sillä ennen täytyi kuljettaa kaikellaisia kaluja maisin reillä ja kärryillä Saimaan rannoilta mereen. Se wei paljon aikaa ja oli hywin waiwaloista. Mutta nyt saadaan kaikkia paljoa nopeammasti ja helpommasti aluksilla, jotka kulkewat ylös- ja alaspäin pitkinSaimaan kanawaa.
Lähde.
Laakson läpi liriseePieni lähde hiljallensa,Tietymättä lainehensaNimetönnä virtailee.
Vaan kun vaipuu luoksi senMatkamiesi vaivoistansa,Niin hän virvoituksestansaSitä siunaa riemuiten.
Armas Jumalani, suo,Anna, Isä taivahassa,Eloin juosta maailmassaNiinkuin tyyni lähde tuo.
Lähde keväällä.
Jo silmäsi jällenSä päilyä suot,Sen sinertävällenJo taivaalle luot.Myös iloiten näetSun kukkaiset maas.Ja lehdet ja mäet,Kaikk' ystäväs taas.
Jos minnekkä taivut,Miss' siintyvän näyt,Jos minne sä vaivutJa lepohon käyt,Niin laulelot sorjatSua seuraelee,Ja kukkaset korjatAin imartelee.
Taas iltani täälläNyt viettää mä saan,Ma sammalen päälläKäyn loikuilemaan;Täss' saan minä kuullaKuin aaltosi soi,Niin huolet ne mullaEi pysyä voi.
Koski.
Mä seisoin kosken kuohun partahallaJa katsoin vaahtoharjain ottelusta,Kuin nälin heitä nieli pyörre musta,Mi määrätöinnä mylvi hourun alla.
Kuin oris karhun kourien alaisna,Vapisi kalliokin tuskissansa;Ja hätähiki hänen kapeiltansaYleni vihmana viluttavaisna.
Vaan sumun suitsevaisen harmahilleKirjaili aurinkoinen taivon kaarta.Kuvaillen kuohun päälle sulon saarta,Asuttavaksi Päivän tyttärille.
Niin ihmissydänki on tuima koski;Sen syvyydess' on pyörre pauhaamassa,Se vaahtoo, vapisevi vaivoissansa;
Mut päällä paistaa päivän ruusuposki,Luvaten rauhan runsaan kuolemassa,Kun taistelus on viimein alaltansa.
Meri yöllä.
Lapsi. Oi, kuink' aallot riemuisastiSinne tänne kulkevat,Kuinka tuolla kirkkahastiTaivaan tulet tuikkivat.Mua, meri, heijaele,Kiikuttele!
Äiti. Varo, ettet uppoaisiAavan meren syvyyteen,Ettei sua kuolo saisiViedä haudan synkkyyteen.Lapsi, neuvoani nouda,Rantaan souda!
Lapsi. Äiti, jospa uppoaisin,Taivashan on sielläkin.Senpä syliin päästä saisin,Minust' on se rakkakin!Tähdet, jo mä riennän sinneTanssihinne.
Valtameri.
Oi ihmisraukka, kuin tohditkaanSä lähteä merellen!Sen aaltojen päällä sun laivasi vaanOn mitätön lastunen.Mun päälliten käypi myrskyjen tie,Ne siinä pauhata saa.Mi maailmassa mun vertani lie,Kun lainehet kuohahtaa.
Mut myrsky kun uupuvi siivekäsJa pauhu viihtynyt on,Ma olen kuin nukkunut jättiiäs,Mi väsyi taistelohon.Nyt painuu purjehet höllälleen.Ei enää aaltoa näy,Vain hopiamaininki hiljalleenViel' ulapan poikki käy.
Järvi.
Luoksen, ystäväinen,Tule, armainen,Olen päilyväinen,Taivaan sininen.Eipä myrskysääPauhaa pinnallani;Tuuli lainettaniHiljaa väristää.
Koivut kuvauupiPintaan tyynehen,Lepät ihastuupiMinuun katsellen.Rannalleni teeTänne pieni suojas,Kiitä että LuojasMaatas varjelee.
Yhdestoista Luku.
Ilmasta.
Kerran oli Antti juossut itsensä väsyksiin paperileijaa vetäen vastatuuleen. Tultuaan suuren tuulimyllyn luo kylän tykönä pysähtyi hän katsomaan myllyn siipiä, jotka pyöriä hurisivat hyvää vauhtia tuulessa.
Mitä sinä katsot? sanoi Liisa, joka samassa käveli isänsä kanssa maantietä. Antti sanoi: minä koetan katsoa ilmaa. Eikö voi nähdä sitä ainetta, jolla on niin suuri voima, että se nostaa paperileijani ylös pilveä kohti ja panee pyörimään myllyn siivet, jotka taas pyörittävät raskaita myllyn kiviä?
Isä sanoi: ilmaa ei voi kukaan nähdä, sillä se on kokonaan läpinäkyvä. Tässä on lasi. Se näyttää tyhjältä, ja sinä sanot siinä ei olevan mitään. Mutta käännäppä sen suu alaspäin ja koeta sitä upottaa veteen, niin siihen ei mene ollenkaan vettä. Siinä on jotakin, joka on veden edessä, ja se on ilma. Mutta paneppa lasi suin vinoon veteen, niin ilma pulppuaa ulos, kun vettä juoksee sisään. Ainoasti sumuja ja vesihöyryjä täynnä ollessa voit sinä nähdä ilmaa; sillä silloin on se sameaa ja usmaista, niinkuin autereessa, kun kesällä kauvan on ollut lämmintä. Mutta katsoessa pitkälle ylettyvää selvää ilmaa, näkyy se siniseltä. Siitä tulee taivaan sininen väri. Ja kun aurinko paistaa alaalta ilman huuruin läpitse, saamme nähdä kauniimpia väriä aamu- ja iltaruskoissa.
Toisella kerralla auringon selvästi paistaessa akkunan läpitse, näemme pieniä tomun kipeneitä heiluvan ilmassa ja olevan alinomaa liikkeellä. Tästä näemme ilman olevan aivankevyttäainetta, jonka pieninkin täräys panee liikkeelle. Jos istut hataran akkunan luona, tunnet selvästi ilma-huo'unkylmemmästä ilmasta tulevan ulkoa. Jos puhallat hiillokseen liedessä, niin menee ilmaa tohisten suustasi ulos. Jos puhallat lasiputkeen, johon olet pannut herneen, niin lentää herne siitä ulos, sillä ilma pakkaupi putkessa kokoon ja tulee siitä väkevämmäksi. Seppä pusertaa paljetta pajassa kokoon, ja ilma puristuu palkeessa kokoon ja puhaltaa ulos, juuri kuin tuuli, ahjoon. Välistä ei tunnu mitään liikettä ulkoilmassa. Silloin sanotaan: nyt ontyven. Mutta käypipä niin, että ilma jollakulla paikalla laajentuu lämpimästä ja pakkaupi muita ilmakerroksia vastaan, niin että ne tulevat liikkeelle, juurikuin virraksi. Siitä tulee tuuli. Tästä syystä tulee aina tuuli suurissa tulipaloissa. Tuuli saattaa enetä useista syistä, ja sitten tuleemyrsky. Myrsky saattaa vielä väkiä niin hirmuisen kovaksi, että se kaataa suurimmatkin puut, särkee huoneita ja hautaa suuret laivat kuohuviin aaltoihin. Sellaista myrskyä saapi sanoahirmumyrskyksi. Välistä kulkee hirmumyrsky kummallisissa pyöräkkeissä elituuliaispäissä. Toisinaan tapahtuu tyveneessä ilmassa, että pilvi, jota kutsutaanvesipatsaaksi, imee vettä merestä ja repii mukaansa kaikki, jotka sitä likenevät, siksi kuin pilvi puhkeaa ja vesi putoaa alasrankkasateena.
Tuolla purjehtii suuri laiva, joka on niin raskas, että sitä monien ihmisten voimalla tuskin jaksetaan paikalta liikuttaa. Mikä kuljettaa siis laivaa eteenpäin? Se on ilma, joka täyttää sen levitetyt purjeet. Toisella kerralla näemme, kuinka ilma kantaa pilviä ja savua ja lintuin siipiä ja muita keveitä aineita niinkuin paperia ja untuvia. Siitä käsitämme ilmalla olevan jonkunlaisentiveyden ja painon. Olemme niin tottuneet ilmaan, ettemme ollenkaan tunne, kuinka se painaa meitä. Mutta miksikä ei olut juokse ulos hanan reijästä, ennenkuin runtia aukaistaan? Siksi että ilma painaa vastaan tapin reijässä. Ja jos imen ilman pois sormustimesta tai kuppasarvesta, niin tarttuvat ne kiinni käteeni. Miksikä niin? Siksi että ilma painaa niitä ulkoa päin, mutta ei enää sisäpuolelta. Ja jos pistän veteen putken, joka on auki molemmista päistä, niin on vesi yhtä korkealla putkessa sisä- kuin ulkopuolellakin. Mutta jos imen ilman pois yläpuoleisesta päästä, niin nousee vesi ylös putkessa aina suuhuni asti. Miksikä niin? Siitä syystä että ilma painaa vettä ulkopuolella putkea ja pakottaa sitä ylöspäin, kun ilma ei paina enää vettä putken sisällä. Sellaista putkea kutsutaanvetopilliksi. Samasta syystä saan veden nousemaan pumpussakin. Sillä kun pumpun vartta vedetään ylöspäin, niin pakottaa se ilman pumpun torvesta pois avopäästä ylhäällä, ja ulkopuolella oleva ilma painaa vettä siihen ilmasta tyhjänä olevaan pumpuntorveen.
Tahdotko nähdä kummallista, niin tee kuin kirjan lehden laidassa oleva kuva osottaa. Ota ämpäri eli malja ja kaada siihen vettä. Ota sitten mutkalle sujutettu putki, pistä yksi pää putkea veteen ja anna toisen pään riippua alaspäin astiasta, mutta niin että se riippuu vähä alempana astiassa olevaa vettä. Ime sitten ilma pois putken alapäästä. Vesi alkaa nyt juosta putkesta ja juoksee juoksemistaan, sittekin kun herkesit imemästä, niin kauvan kuin vettä on astiassa. Miksikä niin? Vedenhän täytyy ensin juosta ylöspäin, kun putken mutka on ylempänä veden pintaa. Emmekä koskaan näe veden muuten juoksevan ylöspäin. Mutta niin tekee se nyt, siksi että ulkopuolella oleva ilma painaa vettä sihen ilmasta tyhjään putkeen, joka ei ole muu kuin mutkistettu vetopilli. Mutta jos koetan imeä vettä putkeen, joka on esim. 18 kyynärää korkealla veden pinnasta, niin en voi millään lailla saada vettä nousemaan 17 kyynärää ylemmäksi putkeen. Miksikä en? Siksi että ilman paino ei voi kohottaa vettä ylemmäksi. Ja tästä näemme, että ilma painaa meihin joka kulmalta juuri niin paljo, kuin jos päällämme olisi 17 kyynärän korkuiselta vettä. [Muist. Oppineet ihmiset ovat laskeneet kannun vettä painavan saman verran kuin 770 kannua ilmaa.] Se on hirveä paino, joka kokonaan rusentaisi meidät, jos ei sisällämme oleva ilma painaisi yhtä paljo ulospäin. Jos sisällä olevan ilman voisi pumputa pois huoneesta, niin ulkona oleva ilma rusentaisi seinät kokonaan rikki.
Vaikea on saada jotakuta paikkaa ilmasta tyhjäksi; mutta kuitenkin on keksitty kone, jolla ilma voidaan saada pois lasikellosta. Siinäpä nähdään, kuinka höyhen joka pannaanilmapumppuun, putoaa alas yhtä kiivaasti kuin kivi. Sillä siinä ei oleilman vastusta, joka muuten pidättää kaikkea liikettä. Jos ei tätä vastusta olisi, ampuisin kuulani ja nakkaisin pallini kahta vertaa etemmäksi, kuin nyt voin tehdä.
Ilma juoksee näkymättöminä virtoina koko maan ympäri ja ylettyy noin neljää peninkulmaa korkialle. Koko tätäilmakerrostakutsutaan ilmapiiriksi. Onpa keksitty täyttää suuri silkistä eli muusta hienosta vaatteesta tehty palloilmalajeillaeli ilmanmoisilla aineilla (kaasuilla), jotka ovat ilmaa keveämmät. Kun pallo on sitten tiviäksi tukittu, niin etteivät kaasut pääse siitä pois, kohoaa pallo ilmaan, ja pallon alle on sidottu pieni vene, jossa on saattanut istua yksi eli useampia ihmisiä. Pallo eli ilmapallo on kohottanut nämä uskaliaat ilmapurjehtijat hyvin korkealle, vieläpä korkeammalle korkeimpia vuoria ja korkeimpia pilviä. Sieltä ovat nähneet kaupungeita ja kyliä kaukana alaalla jalkainsa alla siksi kuin ovat päästäneet kaasut ulos pallosta ja sitten painuneet jälleen maahan. Mutta tuolla ilmassa korkealla on ollut aivan vaikea hengittää, sillä ilma ohenee, jota ylemmä kohotaan. Tapahtuu niinkin, että korkealla vuorella näkee pilvien satavan juuri allaan, sillä se ohu ilma ei voi kantaa pilviä niin korkealla. Syvässä meressä on vesi painanut sukeltajia kovemmasti ulkoapäin, kuin niiden ruumiissa oleva ilma on vastannut sisältäpäin, ja silloin he ovat olleet lähellä kuolemaa. Aivan toisin on käynyt niille, jotka ovat kiivenneet hyvin korkeoille vuorille. Siellä on heidän ruumiissaan oleva ilma painanut kovemmasti ulospäin, kuin ilma ulkopuolella on painanut sisään päin. Siksi on veri tahtonut juosta niistä kuiviin sisusilman painosta. Mutta syvissä kaivannoissa on ilma samassa suhteessa tiiviimpi ja vaikeampaa hengittää, niin että nähdään, kuinka Jumala on valmistanut ihmiselle sopivimman ilman maan pinnalla.
Ilma pakkautuu pian kaikkein läpitse: sitä on maassa, vedessä, vaatteissasi olevissa langoissa ja ruumiisi sisässä. Ilmatta ei voi yksikään eläin hengittää, ei mikään kasvi elää eikä tulikaan palaa. Näin kerran rotan, joka pantiin ilmapumppuun, ilmattomaan paikkaan. Kohta alkoi se hätäillä ja pyrki ulos. Kun ei päässyt, alkoi se aina vaikeammasti ja vaikeammasti hengittää. Viimein hypähti sen koko ruumis, tukehtui ja kuoli. Muuan poika sai kerran lihapalasen kurkkuunsa. Siitä hän kuoli, kun ei voinut enää hengittää ilmaa. Lukukinkereillä näin paljo väkeä matalassa tuvassa. Viimein tuli ilma huoneessa niin lämpimän tukalaksi, että sitä tuskin voi hengittää, ja kynttilät paloivat hyvin tummina pöydällä. Vedä pelti auki, sanoi lukkari, että saadaan parempaa ilman vaihetusta. Ei ole se terveellistä, kun ei saa alin-omaa raitista ilmaa huoneesen. Sillä se ilma, jonka hengitämme ulos, on ilmanmoista ainetta, jota nimitetäänhiilihapoksi; se on vahingollista tulelle ja hengitykselle.
Kauvan luulin ilman olevan yksinkertaista ainetta; mutta kaupungissa nä'in apteekarin eroittelevan ilmaa kummallisiin lasiin. Siitä sai hän kaksi toisistaan erilaista yksinkertaista ainetta. Toista kutsuttiinhapiksi, sillä sitä on happo-aineissa, ja se on happo, joka pitää kaikkia elossa ja tekee tulen palavaksi. Mutta jos happo olisi yksinään ilmassa, panisi pieninkin tulen kipinä koko maan palamaan. Siksi sekoitti Jumala ilmaan toistakin ainetta, jonka nimi ontyppi, sillä se voipi yksinään tukeuttaa tulta ja ihmisiä. Vedessä on happoa ja muuta ilmanlajia, joka veden vuoksi on nimeltävety. Nämä kolme ilmanlajia: happo, vety ja typpi, niinkuin myös ne kaksi kovaa ainetta kiiseli ja hiili, ovat yleisimmät luonnon kunnissa. Kasvien osuuksina ovat enimmästi hiiltä, happia ja vetyä. Mutta eläinten ruumiissa on, paitsi näitä, vielä typpeä.
Äänestä.
Eräänä päivänä otti isä pyssynsä ja meni ampumaan pyitä lehdikossa.Antakaapa minullekin pyssy ja ruutia, sanoin minä.
Ei, sanoi isä; ei vielä, ennenkuin tulet vanhemmaksi. Ruuti ja pyssyt ovat vaarallisia leikkikaluja.
Miksi niin?
Siksi että ruudilla on pyssyssä suuri voima. Jos panet sitä irtaalleen tuohon maalle ja sytytät, niin sähähtää se ainoasti ylös. Mutta jos panet sitä ahtaasen pyssyn piippuun ja tukit etulaahingin eli luodin päälle, niin on ruudilla joka kulmalla jotakin edessä. Kun se sytytetään, palaa se silmänräpäyksessä ilmanmoisiksi aineiksi. Sellaiset aineet ovat hyvin pontevia ja paisuvat ihmeteltävällä voimalla. Ruudin palaessa pyrkivät kaasut ulos ja pakkauvat kaikella voimalla sille suunnalle, jossa kohtaavat heikointa vastusta. Pah, paukahtaa pyssy, ja etulaahinki eli luoti lentää pois. Ja jos ei ne mene pois edestä, kun pyssy on ruosteinen ja kehnosti laahattu, niin pyssynpiippu räjähtää rikki. Vastustaminen ei siinä auta, vaikka olisi vuori edessä. Sillä jos vuoreen hakataan reikä, ja tämä laahataan ruutilla, niin kivi räjähtää kappaleiksi.
Mutta miksi paukahtaa pyssy?
Sen vaikuttaa ilma. Kun ruuti pakottaa etulaahingin eli luodin pois, jääpi ilmasta tyhjä sija pyssynpiippuun. Siihen tyhjään sijaan syöstäypi ilma vauhdissa, josta tulee jyrinä, ja siitä syntyy paukaus. Kuka uskoisi tuon majesteetillisen ukkosen jyrinän tulevan ilmasta? Mutta niin on se kumminkin. Missä leimaus kulkee pilvien välissä, ajaa se ilman pois. Kohta syöstäypi uutta ilmaa siihen tyhjään paikkaan, ja niin kuuluu järäys. Sitten kaikkuu järäys pilvissä ja maasta, niin että luulee kuulevansa koko rivin järäyksiä.
Jos huiskin ruoskalla taikka saikaralla ilmassa, kuuluu siitä suhina. Jos soitan kirkon kelloa, niin lyöpi kieli kellon laitaan. Kello alkaa juurikuin täristä, ja tärinä tulee ympärillä olevaan ilmaan. Samalla lailla, kun näpsäyttää viulun kieltä, näkee selvästi, kuinka kieli tärisee jälestäpäin, ja tärinä yhtyy herkkäliikuntoiseen ilmaan. Siitä voin käsittää kuinka ääni tulee ilman tärinästä. Likimmäinen ilma panee aina eteenpäin etimmäisen ilman tärisemään, ja niin menee ääni ilman läpi, välistä pitemmän, välistä lyhyemmän matkan, aina sen jälkeen kuin tärinä on kovempi eli heikompi. Tyynellä ilmalla kuulen kirkon kelloin äänen runsaankin peninkulman päähän merelle; mutta tuulella kuuluu se etemmä sille suunnalle, johonpäin tuuli kulkee. Kun vihollisten sotalaivat viimein ampuivat Wiaporin linnaa, kuului järinä 30 peninkulman päähän, kun korvansa pani maata vasten. Siinä kulki tärinä maan läpitse; muuten ei olisi kuultu tärinää niin kauvas.
Kun läiskyttää veteen, lyöpi kämmeniään yhteen, polkee jalkaa eli lyöpi rumpua, tulee aina erinäinen ääni ilman tärinästä. Kun puhun, vihellän eli laulan (veisaan), tulee ilma keuhkoistani ja panee ulkopuolella olevan ilman tärisemään. Samalla lailla soitetaanuruillakirkossa kauniita virsiä. Keuhkoin sijassa on uruissa suuret palkeet, jotka puhaltavat ilmaa piippuihin urkuinpolkijan astuessa polkimille. Sitten tulee siitä ilman tärinä (vipajaminen) urkujen pilleissä olevissa pienissä reijissä, ja jokainen pilli antaa äänteen. Laulu ja kaikkinainen soitto, joka hartaasti silloittaa ihmisen mieltä, on jakso äänteitä, joista yhteensä tuleesävel. Ja kun useita äänteitä sointuu yhdeksi suloääneksi, kutsutaan sitäakkordiksi(sointumaksi). Sitä soitetaan monellaisillapuhallussoittimilla, niinkuin huiluilla, klarineteilla, räikillä ja vaskitorvilla. Mutta viulu ja kantele ja piano kuin myös monta muuta ovatkielisoittimia. Kerran kiinnitin rautalangan kahden huoneen välille, jota ei ollut pitkältä. Kuulinpa rautalangan tärisevän tuulessa, ja siitä tuli pitkä, kaunis ja surkea ääni. Jota lyhyempi lanka oli, sitä kimeämpi oli ääni. Siksi saadaan eri ääni samasta viulun kielestäkin, kun sormitetaan eri paikoille kieltä. Ja sisältä on viulu tyhjä, ja sillä ovat ohuet seinät, sentähden tärisevät seinätkin ja enentävät äännetten voimaa.
Kerran nä'in merkillistä, jota en kohta voinut käsittää. Mies hakkasi puita kaukana metsässä. Jokaisella lyönnillä näin kirveen putoavan, mutta vasta vähän ajan perästä kuulin lyönnin. Muistinpa siitä, että olin usein nähnyt savun ampumisesta paljoa ennemmin kuin kuulin paukauksen. Nyt ymmärrän syyn siihen. Valo kulkee sukkelammasti kuin ääni. Siksi näen kirveellä lyönnin ja pyssyn savun, ennenkuin kuulen äänen lyönnistä ja paukauksen ampumisesta. Ääni kulkee 558 kyynärää sekunnissa eli ei täyttä peninkulmaa puolessa minuutissa. Ja jos tahdon kello kädessä laskea ajan pyssyn savun ja paukauksen välillä, niin saatan sanoa varmaan: nyt on ampuja niin ja niin kaukana.
"Metsässä huutava saa vastauksen", sanotaan sananlaskussa. Sen olen usein kuullutkin, varsinkin jos vuoria eli kukkuloita on ollut likellä. Sitä kutsutaankaiuksi. Ensin luulin metsään jonkun piilouneen, joka nyt matki minua. Mutta sitten havaitsin, että tärisevä ilma ikäänkuin kimpousi takaisin puista eli vuorista ja tuli jälleen tyköni, kun huusin. Se kuuluu kyllä naurulliselta ja kummalta. Tuvankin tykönä kuuluu kaiku seinää vasten. Mutta seisoessani 30 kyynärää likempänä seinästä en kuule enää kaikua, sillä ääni palaa niin sukkelasti takaisin, etten voi eroittaa oman ääneni ja sen kaikumisen väliä.
Ilmansuunnista ja tuulista.
Tahdotko tietää ilmansuuntia, niin merkitse se suunta, jolla näet auringon olevan puolenpäivän aikana, justiin kun kello on 12. Käännä sitten selkäsi aurinkoon päin, niin nyt ovat silmäsipohjoistaja selkäsietelääkohti. Oikealla kädelläsi onitä, ja vasemmalla kädelläsilänsi. Keskellä pohjoisen ja idän väliä onkoillinen eli itäpohjoinen. Keskellä idän ja etelän väliä onkaakko eli itä-etelä. Etelän ja lännen välin keskellä onlouna eli länsi-etelä. Lännen ja pohjoisen välin keskellä onluode eli länsipohjonen. Nyt tunnet tavallisimmat ilmansuunnat. Merimies jakaa ne sitten pienempiin piiruihin kompassille.
Tuulet jaetaan ilmansuuntain mukaan, niin että jokainen tuuli saapi nimen siitä maailman suunnasta, jostapäin se puhaltaa. Neljä päätuulta ovat: kylmäpohjonen, joka tuopi hallaa; sateinenitä, joka antaa vettä ja lunta; lämminetelä, joka tuulee kesällä, ja lauhkealänsi, joka tuopi meille kaunista ilmaa. Pohjonen on siksi kylmä, että se tuulee sellaisilta tienoilta, joissa ei lumi koskaan sula. Kaukana tuolla etelässä puhaltaa kuumia hieta-aavoja pitkin tuuli, nimeltä Samum ja on niin kuuma, että se tappaa ihmisiä. Kun sellainen tuuli kulkee meren ylitse, jäähtyy se; mutta jos meri ei ole laaja, saattaa se kuitenkin olla hirveän kuuma. Muutamilla tienoilla maata tuulee koko puolen vuotta sama tuuli, ja maapallon keskustalla tuulee alinomaa itä. Sellaisia tuulia kutsutaanpasaatituuliksi, ja ne pitää kaikkein merimiesten tarkasti tuntea. Hirmumyrskyjä pauhaa usein lämpimimmissä maissa ja ilmauvat siellä yhtäkkiä. Juuri kun ilma on kaunis ja tyyni, nousee aivan pieni pilvi selvälle taivaalle. Joka silloin makaa, hänen täytyy nousta aivan sukkelasti ylös sängystään, ja joka istuu pöydässä, ei hän ennätä päättää atriaansa. Kaikkein täytyy rientää ulos ja nakkauta maahan, sillä vähäisessä ajassa on kukatiesi koko huone mennyt tuuleen.
Höyrykoneista ja rautateistä.
Jos annan olutputellin seisoa uunilla lämpimässä, paukauttaa oluessa oleva hiilihappo korkin pois sen suusta. Jos katan kiehuvan padan, niin ettei höyry pääse siitä ulos, lähettää höyryn voima kannen pois. Kaikki tämä tulee ilmalajien ja höyryin suunnattomasta paisuntovoimasta. Mies, nimeltäWatt, keksi höyryn voiman kokoomisen. Sitten oli Amerikassa mies nimeltäFulton. Vähitellen johtui hänelle mieleen tehdä raudasta kone, jonka suuressa kattilassa kiehuvan veden höyryvoima saattaisi panna liikkeelle. Hän alkoi rakentaa pientä laivaa, johon valmisti sellaista konetta. Kaikki, jotka tätä katselivat, nauroivat ja sanoivat: Fulton on hulluna! Mutta Fulton ei ollutkaan hulluna, hän oli vaan köyhä. Kukaan ei tahtonut lainata hänelle rahaa sellaiseen kokeesen, jota kutsuivat hulluksi yritykseksi. Mutta Fulton ei luopunut yrityksestään, ja monia huolia ja vaivoja kärsittyään sai hän laivansa valmiiksi. Nyt saivat kaikki nähdä laivan lähtevän liikkeelle kulkemaan eteenpäin ilman purjeitta ja airoitta, ainoasti höyryvoimalla. Ne, jotka enimmän nauroivat, kummastuivat nyt enimmän. Fultonin nimi tuli kuuluisaksi, ja hänen keksimisensä tuli merkillisimmäksi ja hyödyllisimmäksi, kuin koskaan muut tehdyt kokeet. Sillä nyt, jo viidenkymmenen vuoden kuluttua, kulkee tuhansittain höyrylaivoja, jotka eivät tarvitse kuluttaa kallista aikaa tyynellä ja vastaisella. Laiva, jonka tässä näet, on höyrylaiva. Laivan sisässä on uuni, jossa kiehuu suuressa höyrykattilassa vesi, ja savu nousee ylös korsteenista. Vesihöyryt pyörittävät konetta, ja kone vetää laivan sivuilla olevat rattaat pyörimään. Ratasten pyöriessä lykkelevät ratasten siivet vettä pois edestään, niinkuin airotkin tekevät soudettaessa. Ja kun kone vetää niin paljo, kuin esimerkiksi viisikymmentä hevosta vetää, sanotaan: koneella on 50:nen hevosen voima. Paitsi tätä tekee höyry työtä työtehtaissa ja vapriikeissa, niin etteivät monen tuhannen ihmisen voimat voisi sitä toimittaa. Ja joka päivä aletaan höyryä käyttää uusiin toimiin, niin että ihmisen valta luonnon ylitse tässä ilmestyy selvemmästi kuin missään muussa kohdassa.
Sellaisia kuormia, joita ennen monta sataa hevosta vaivoin veti pitkin tavallisia maanteitä, vetää nyt yksi ainoa höyrykone paljoa helpommasti ja sukkelammastirautateillä. Tässä näet rautatien kuvan; niin sitä kutsutaan, kun siinä ovat raudasta ratasten jälet, joita myöten rattaat aivan keveästi pyörivät eteenpäin. Etu-nenässä kulkee höyrykone ja vetää perässään koko rivin vaunuja, joita saattaa olla paljoa enemmän kuin tässä näkyykään. Muutamissa vaunuissa on kaluja, ja toisissa istuu ihmisiä. Rautatien ei saa olla mäkisen eikä kovin mutkaisen. Sentähden että se tulisi suoraksi ja tasaiseksi, on monissa maanpaikoissa särjetty kallioiden läpitse kulkujuova ja siltoja rakennettu järvien ylitse. Monissa suurissa kaupungeissa kulkee rautatie huoneiden kattoin päällitse. Ja nykyjään on rakennettu riippuva silta rautatien kanssa tuon hirmuisen suuren Niagaran vesiputouksen ylitse.
Myrsky.
Kas, siivin näkymättöminMä ilman kotka lennän,Maailman äärist' äärihinKohisten hetkess' ennän.Sa purjehtija ulapan.Sun syvyytehen upotan.
Mä rantaa vasten vyörrytänLaineeni vaahtoharjat,Mä yli maiden lennätänPilveinkin synkät sarjat,Mä syöksen korvet kumohon,Kaupungit mullan peittohon.
Mut kun ma raivoon tuimimmin,Mun voimain murtaa Luoja,Ett' asettuen näyttäisinKuin maailmaa Hän suojaa.Mä tyynen illan rauhaan näinPois nukun noista melskeistäin.
Myrskyissä vaikka nähdähänMyös Herra voimissansa,Luo Eljaksenp' ei tullut HänRaivoisen myrskyn kanssa,Ei leimauksen liekissä,Vaan vienon tuulen hengissä.
Kahdestoista Luku.
Tulesta.
Antti sanoi: en ymmärrä mitä tuli on. Eihän tuli ole mitään; on waan muiden kappalten häwitys.
Niinpä onkin, sanoi isä. Ei siis olekkaan se aiwan oikein kutsua tulta elementiksi eli alku-aineeksi. Mutta kerran on se tullut tawaksi. Ei tule tulesta ajatella niin, että se häwittäisi jotakin aiwan peräti. Muutamia aineita se irtauttaa heidän alku-osiinsa, ja toisia muuten muuttaa. Tuo puunpalanen on enimmästi hiilestä, wedystä ja haposta. Jos mikä palaa, wetää se itsehensä ilman happoa. Muutamat puun alku-osat yhdistywät hapon kanssa ja menewät ilmanmoisiksi. Mutta suurin osa hiilestä jääpi jälelle, kuin myös tuhka, jossa on lipeäsuoloja. Alku-aine hiili saattaa wieläkin huweta yhdistyessänsä hapon kanssa. Muutamat aineet eiwät pala koskaan. Kulta ei hupene tulessa, waikka se sulaa. Pellawa, tulikiwi ja ruuti saattawat hywin helpostisyttyä, ja sellaisia aineita kutsutaan syttywiksi. Muutamat taas, niinkuin rauta, tarwitsewat kowan tulen, ennenkuin palawat.
Nyt sytytän kynttelin, ja se palaaliekissä. Kun sen puhallan sammuksiin, niin sen sydänhiiluu. Mitä on liekki? Liekki on palawa kaasu siitä aineesta, jota kuumuus hajottaa. Siinä liehuu pieniäsäkeniätawallisesti noesta, joka on noussut palawasta aineesta. Siinä säkeneet kiiltäwät, ja siitäpaistaaliekki. Talikynttilä näyttää hywästi, sentähden että talissa on paljon hiili-ainetta. Palawa wäkiwiina antaa aiwan heikon walon, sentähden että siinä on wähä hiiltä. Siksisawuaakynttiläni, ja siksi nokeupi korsteenin sisus sawusta; mutta palawasta wäkiwiinasta ei tule paljo ollenkaan nokea. Olen nähnyt fosforin palawan ilmitulella ja hywin sawuawan, mutta sawu ja loiste-aine ei ole nokea, waan fosforia ja happoa yhdistettynä. Mitä on hiillos? Se on palawaa ainetta, josta ei tule palawaa kaasua. Jos puhallan siihen ilmassa olewaa happia, tapahtuu palaminen nopeammasti, ja siihen ilmautuu liekki, kun siihen tulee kaasua.
Nytpä ymmärrät, kuinka halot palawat tulessa. Nyt ymmärräthän, minkätähden puhalletaan tuleen, miksi laitetaan ilmanweto tulisijoihin ja minkätähden huone palaa nopeammasti tuuli-ilmassa. Jota pitempi korsteeni on, sitä paremmin wetää se, ja sitä paremmin puut palawat takassa. Mutta miten sammutat tulen? Jos kaadat wettä tuleen, heität hietaa siihen eli jonkun peitteen päälle, niin sammuu se pian. Miksikä niin? Siksi että estät ilman tulemasta tuleen; siitä suljet pois ilman hapon, joka wirkistää tulen. Ja niin tukehutat sen juuri kuin eläimen, joka ei saata hengittää. Jos tuli on päässyt irti tuwassa, niin elä aukase akkunoita. Tapahtuupa niinkin, että tuli tukehtuu omaan sawuunsa.
Tulen wiritämme lämpimää ja hyötyä warten, keittämistä, paistamista ja muutakin warten. Siihen käytämme puita, mutta muissa maissa käytetään hiiliäkin, kiwihiiltä ja polttoturpeita. Jos lykkäämme pellin kiinni tulen takassa palaessa, niin huone täyttyy sawulla. Jos se pannaan kiinni hiilten wielä palaessa, tulee siitähäkää, josta monta ihmistä on kuollut. Jos korsteenia ei ole isoon aikaan puhdistettu noesta, käypi niinkin, että noki alkaa palaa, josta tulee nokipalo. Sen saapi parhaite tukehtumaan hienonnetulla tulikiwellä, jota nakataan takassa olewaan hiillokseen. Tulikiwen höyry tukeuttaa tulen.
Tuli lämmittää ja tuli walaisee. Waloksemme sytytämme walkealekon takkaan eli päreen pihtiin, mutta usein sytytämme talikynttilänkin eli öljylampun. Sydän imee sisäänsä talin eli öljyn, joka sitten palaa ja walaisee hiiluwalla hiili-aineella.
"Tuli on hywä renki, mutta huono isäntä", sanoo sananlasku. Sentähden pitää sitä waroa kuin sutta rautahäkissä. Muutoin tekee se meille kauhean wahingon, niin että pienestä tulitikusta saattaa tulla hirmuinen tulipalo, josta kaupunkeja ja kyliä saattaa perinpohjin häwitä. Kyllähän tuli on ihmeellisimpiä luonnon woimia. Muutamat aineet kuumuwat palamatta ja waloa antamatta, esim. kun wettä nakataan poltetuille kalkkikiwille. Muutamat kappalet antawat walon, mutta eiwät pala, esim. kiiltomato eli lahonnut puunpalanen eli tulitikku, jota aiwan hiljaa hiwuttelen. Usein on tulen ilmituleminen aiwan ihmeellistä. Kuinka woidaan niin kowa kuumuus saada kappaleista, jotka itsessään owat niin kylmiä kuin teräs ja pii.
Sen näemme, että tuli saadaan kihnaamalla, juuri kuin tulitikussakin, eli kun kahta kowaa kappaletta yht'äkkiä lyödään yhteen, niinkuin hewosen kengänkin käytyä tiellä kiwiin. Metsä-ihmiset ottawat sillä lailla tulen, että hierowat kahta kuiwaa puupalasta wastatusten. Myllynkiwet kuumenewat ja sytyttäwät myllyn, jos ne kauwan pyöriwät tyhjinä. Jos heiniä pannaan kosteina latoon, alkawat ne jonkun ajan perästä kuumeta ja ottawat tulenkin. Samoin tekewät puuwillatkin (pumpulit). Laiwa, jossa oli kiwihiiltä lastina, syttyi tuleen, kenenkään tietämättä, mistä tuli tuli. Wiimein keksittiin kiwihiilen itsestään syttyneen. Muutamissa maissa, joissa maa on täynnä syttywiä aineita, alkaa maa alhaaltapäin palaa, josta tuleemaapaloAurinko- tahi tulilasilla, joka murtaa walon, woin koota auringon säteet pieneen paikkaan, joka tulee niin kuumaksi, että puu syttyy tuleen. Ja suurella tulipeilillä saatan polttaa timantinkin.
Kun kesällä on hywin lämmin, kokouu usein mustia pilwiä taiwaalle. Tawallisesti näyttäwät ne kulkewan tuulta wastaan, kun ylhäällä olewa ilma juoksee toista suuntaa, kuin se alempana maan pinnalla olewa. Kohta leimahtelee kaitaisia tulenliekkiä, juuri kuin tulen kieliä, pilvien laidoilla, ja sitten seuraa kowa järinä, joka wapistuttaa ihmistä, sillä hän tuntee siinä woimattomuutensa kaikkiwoiwan Jumalan edessä. Se on majesteetillinenukkoinen, jonka jyristessä lapset piilouwat äitinsä syliin. Mutta jos olet ulkona kedolla, niin älä pelkää jyrinää. Se ei wahingoita ketään, ja kun se kuuluu, on waara jo siwu, sillä se onleimaus eli ukontuli, joka woipi särkeä suurimmatkin kalliot ja tappaa eläimiä ja ihmisiä, jossa se lyöpi kohti. Älä piilou silloin pitkäin puiden alle, sillä ukontuli ampuu warsinkin korkeisin teräwäpäisihin kappaleisin, särkee ne ja menee aina maahan. Wälistä näkyy leimaus jyrinää kuulumatta, ja sitä sanotaanKalewan walkeaksi. Ihmeellistä on se että ukontuli juoksee muutamain aineitten pintaa myöten, niinkuin metallein, niitä wahingoittamatta; mutta muut aineet, niin kuin puu, eiwät woi ukontulta johdattaa, ja siksi ne särkywät. Jos tahdotaan warjella kirkontornia, joka usein on ukontulen waarassa, kun se on teräwäpäinen ja korkea, niin naulataan kupari-kaistale juoksemaan tornin huipusta aina maahan asti. Kun ukontuli sattuu tornin huippuun, juoksee se näkymätönnä alas ukkosen johdattajaa myöten ja katoaa, mitään wahinkoa tekemättä. Mutta jos ihminen silloin koskisi ukkosen johdattajaan, kuolisi hän kohta sen kowasta vauhdista, sillä hänen ruumiinsa wiepi ukkosen woiman läpitseen.
Mitä on ukkonen? Mitä on ukontuli? Sen sanon sinulle. Olethan nähnyt kissan selän pimeässä silitellessä antawan säkeniä. Olethan nähnyt tukkasi wälistä rätisewän säkeniä, kun sitä kampaat. Jos hieron lasinkappaletta eli harstilewyä, niin näen kummallista. Jos panen samassa lasin eli hartsin wiereen waskitorwen, messinkipallon eli muuta metallia, jonka alla on lasinen jalka, ja kosken sormellani palloon, niin lentää säe kuulasta, ja tunnen wähäisen piston sormeeni. Jos minulla on warsinainen kone, sitä warten tehty, niin woin saada niin kowan täräyksen messinkikuulasta, että kaadun siitä. Ja jos otan sinun ja muitakin käteeni, niin menee sama täräys jokaisen läpi. Mutta jos sinulla ja muilla on willakinnas kädessä, niin emme tunne täräystä eikä säkenettä ja silloin ei menekkään se näkymätön woima meistä muihin.
Mikä on siis se kummallinen woima, joka löytyy kappaleissa salattuna ja wirkoaa elämään kihnaamalla? Se onsähkö eli lieke, ja se on se, josta ukontuli tulee. Se saattaa tulla monesta syystä ja kokoutua kauwan, ennenkuin se laukeaa. Niin kokoutuu se kesälämpimällä pilwihin, ja ukontuli, joka lentää pilwestä, on samallainen säkene, joka sähähtää messinkipallosta sormeeni; mutta ukontuli on paljoa wäkewämpi. Ruumiini ja kaikki metallit johdattawat sähköä pikaisesti läpitsensä. Puut, wesi j.n.e. wiewät sitä hitaammasti. Lasi, pihka, willa ja silkki eiwät johdata ollenkaan tätä wäkewää woimaa.
Siitäkin tulee sähköä, jos panen sinkkilewyn waskilewyn päälle parittain ja jotakin nestettä wäliin. Sitä käytetään siinä merkillisessä keinossa, joka nähdään olewan maanteiden wieressä Turun, Helsingin ja Wiipurin kuin myös Turun ja Tornion wälillä. Siellä on pystytetty korkeita pylwäitä määrättyin wälien päähän, ja pylwästen päihin on asetettu wernissalla woideltu waski-lanka, joka kulkee yhdestä kaupungista toiseen. Kun sähkö saa waikuttaa yhdessä päässä lankaa, tuntuu sen waikutus samassa jo toisessakin päässä. Ja se käypi niin sukkelasti ettei ennätä silmiään räpäyttää, ennenkuin sähköwoima lentää Turusta Wiipuriin. Nyt on niin sowittu, että ne ja ne merkit merkitsewät erilaisia puustawia. Niin kysytään jotakuta asiaa Helsingissä. Kohta tiedetään se Wiipurissa, Turussa eli Torniossa, ja saatetaan heti siihen wastata. Ja tätä merkillistä ja hyödyllistä laitosta kutsutaansähkösanan lennättimeksi.
Setäni, joka on kulkenut merellä, sanoi, ettei mitään ole niin hirmuista kuinmaanjäristys. Kerran kun hän oli Amerikassa, tunsi hän maan tärisewän jalkainsa alla, niin että akkunalasit särähteliwät rikki ja kellot alkoiwat itsestään soida tornissa. Älä ole peloissasi, sanoiwat muut merimiehet. Tämä on ainoastimaantärinäeikä sitä pitkitä kauwaksi. Maantärinä loppui; mutta jonkun ajan kuluttua alkoi maa täristä kowemmasti, niin että huoneita ja muureja rysysi kumoon ja kukistui ihmisten päälle. Kaikki wäki riensi ulos lakeudelle, pelastamaan henkeänsä. Sitten tuli helle ilmaan ja kowa tulikiwen katku; siinä kuului jyminä, juuri kuin maan-alainen ukkonen. Ja kerrassaan halkesi maa, niin että kokonaisia kaupunkeja ja kyliä syöstyi sywyyteen. Meri pauhusi suurissa aalloissa, waikka ei tuulta ollut, ja hyökyi rantainsa ylitse ja hukutti kaiken maan, joka oli likinnä. Meren sywyydestä kohosi uusia saaria, joita ei kukaan wielä ennen ollut nähnyt; ja missä wasta oli kuiwa maa, siihen syytiwät meren aallot särkyneitten laiwain säpäleitä. Nyt oli hätä ja pelko, jota ei kukaan woi selittää, siksi kuin luonto muutamain päiwäin perästä tuli jälleen tasapainoonsa, niin että elämään jääneet ihmiset saattoiwat rakentaa itselleen uusia asumasijoja siinä häwitetyssä maassa.
Niin hirweä Jumalan rangaistus on maanjäristys, ja se tulee maan sisässä olewasta tulesta. Sillä monta merkkiä osottaa koko maan sisuksen jalkaimme alla olewan tulisena ahjona, niin että tämä kowa maakuori, jolla asumme, ei ole paljo kolmea tahi neljää peninkulmaa paksumpi. Kun wettä tulee maan-alaisista reijistä tulta likelle, muuttuu se höyryksi, ja höyry paisuu niin hirmuisella woimalla, että se täristää maata ja wälistä murtaa rikki sen kowan pinnankin. Mutta muutamissa maissa owat wesihöyryillä ja tulella kulkupaikat, joista ne nousewat ylöspäin, tekemättä niin suuria häwiöitä. Oletko koskaan kuullut puhuttawantuliwuorista?
Olen, sanoi Antti. Olen nähnyt kuwa-taulun, jossa koko wuori on sawussa, ja jossa wirtaa juuri kuin tuli-ojia pitkin siwuja.
Sellaisia wuoria on monta maan päällä. Muutamat owat kauwan aikaa sitten palaneet loppuun ja sammuneet; mutta toiset sawuawat alin-omaa aina tuhansia wuosia sitte, ja wielä wälistä puhaltawat ne tulta. Silloin kuuluu jyrinä wuoren sisästä; tulenliekki, tuhkaa ja tulisia kiwiä syöstyy ulos wuoren suusta, jota kutsutaanaukoksi eli kraateriksi, ja lentää monta peninkulmaa ilmassa. Sitten wirtaa ulos juuri kuin paksu puuro, jota kutsutaanlaawaksi, sulaneista ja tulisista aineista wuoren sisästä ja juoksee hiljoilleen siwuja alas siksi että se jäähtyy ja hyytyy wiimein aiwan kowaksi. Ja niin saattaa kiwisateesta ja tuhasta ja laawasta tulla monta ihanaa tienoa wuoren ympärillä häwitetyksi.
Kun lapset kuuliwat tämän, peljästyiwät he ja sanoiwat: hywä Jumala, warjele meitä maanjäristyksestä ja tuliwuorista. Mutta isä sanoi: kiittäkäämme Jumalaa, ettei sellaisia ole maassamme. Lämpimissä maissa taritsee luonto ihmisille suurta rikkautta, mutta suuria waarojakin, joihin kuuluwat julmat pedot ja maan-alainen tuli. Maamme on köyhempi ja kylmempi; mutta sen sijaan saamme nukkua huoletonna yöllä, sillä ei yksikään tiikeri waani owemme takana, eikä maanjäristyskään kukista kattoa päällemme. Ja jos joskus tuntisimmekin maantärinää, jota kyllä woipi tapahtua kukatiesi kerran kymmenessä eli kahdessa kymmenessä wuodessa, niin on sekin hywin wähäistä eikä ole milloinkaan tehnyt wahinkoa, niin kauwas kuin woidaan muistaa. Harwoin lyöpi ukkonen alas, ja kun se onnettomuus tapahtuu, että tuli pääsee irti ja kaupunkeja ja kyliä ja huoneita palaa, niin tulee sellainen tapaus pian aina omasta waromattomuudestamme. Sillä waikka tuli on niin waarallinen aine, wieläpä kaikkein waarallisinkin, niin näemme, kuinka se saatetaan hallita ja sulkea takkoihin ja uuneihin, kun waan sen kanssa waroen eletään. Kun se muutoin olisi vihollisemme, tulee se näin meille uskolliseksi ystäwäksi, josta meille on iloa ja hyötyä. Tuli lämmittää meitä, kun on kylmä, ja antaa waloa, kun on pimeä. Se kiehuttaa ruokamme kypseksi ja paistaa leipämme, se pehmittää meille kowat metallit, joista on meille niin monellaista hyötyä. Ihana Jumalan lahja on tuli, oikein käytettynä. Ei yksikään eläin ymmärrä sitä käyttää, ja kun joskus on tawattu niin raakoja metsä-ihmisiä, etteiwät ole tunteneet tulta, on niiden sanottu olleen tuskin järjettömiä luontokappaleita parempia.
Maanjäristyksestä.
Eräänä syyspäiwänä, sata wuotta takaperin, kuuli wäki isossa Lissabonin kaupungissa Portugalissa yht'äkkiä kowan maanalaisen jyrinän. Maa tärisi hirmuisesti; Tajon iso wirta kuohui ääriensä yli ja syöksi wetensä kaupunkiin. Huoneita ja kirkkoja kukistui raunioiksi, puoli kaupunkia häwisi, ja 24,000 (neljäkolmatta tuhatta) ihmistä menetti henkensä. — Seitsemänkymmentä wuotta jälkeen päin häwitti maanjäristys Calabrian maan. Kokonaiset wuoret painuiwat maahan; toisia wuoria kohosi ylös. Rannat muuttuiwat; monta pientä järweä ja terweydelle wahingollista lewäsuota ilmausi; 40,000 (neljäkymmentä tuhatta) ihmistä menetti henkensä. — Maanjäristyksessä Amerikassa wetäysi meri yht'äkkiä takaisin rannalta, niin että kaikki likellä olewat laiwat kallistuiwat kumoon hietikolla. Sitten hyökysi meri jälleen maalle ja peitti Callao'n kaupungin ja siinä 5,000 (wiisi tuhatta) asukasta, niin että päiwällä sen jälkeen näkyi ainoasti suuri hietakoko siinä, jossa kaupunki oli ollut. Ei kauwan aikaa jälkeenpäin häwitti maanjäristys koko Vrussan kaupungin Turkinmaalla. — Kaksikymmentä wuotta sitten ilmausi yh'täkkiä Sisilian saarta likelle mereen saari, joka oli peninkulmaa pitkä. Neapelin kuningas tahtoi mielellään saarta omakseen ja antoi sille nimensä. Englannin kuningas tahtoi myös omistaa sitä ja antoi sille nimensä. Mutta juuri kuin molemmat kuninkaat riiteliwät, kumpiko saisi pitää saaren, wajousi koko saari jälleen meren sywyyteen, eikä sitä ole sittemmin enää nähty.
Tuliwuorista.
Suurimmat tuliwuoret maailman-osassamme owat Vesuwio Neapelin tienoilla, Etna Sisilian saarella ja Hekla Islannin saarella. Kaikki kolme suitsuawat wielä wälistä tulta ja syytäwät laawaa. Seitsemänkymmentä kahdeksan wuotta Wapahtajamme syntymisen jälkeen syyti Vesuwio niin paljo kuumaa tuhkaa, jossa oli wettä ja laawawirtaa seassa, Herkulanumin ja Pompejin kaupunkien päälle, että nämä onnettomat kaupungit piammiten kaikkine asukkaineen painuiwat hautaan. Likimäärin 1,600 (tuhat kuusisataa) wuotta jälkeenpäin sattui eräs työmies kaiwamaan kaiwoa tällä tienoolla ja löysi kiwiportaat maasta. Siinä löytyiwät Herkulanumin jäänökset kolmenkymmenen kyynärän sywyydessä maan sisässä, ja nyt oli toinen kaupunki rakennettu sen päälle. Ei kaukana tästä löydettiin Pompejikin, joka nyt on suurimmalta osalta kaiwettu ilmiin, niin että siinä nähdään, kuinka ihmiset oliwat asuneet ja eläneet Kristuksen syntymisen aikana.
Tulen ja weden sodasta.
Englannissa tapahtui kerran syksyllä, että meri kowalla myrskyllä yht'äkkiä kohosi maalle ja pakkausi suureen masuuniin, jossa sulattiin mahdottoman paljon rautamalmia. Juuri kuin wesi tuli masuuniin, kuului kowa paukaus. Samassa näkyi korkea patsas höyryä ja tulista malmia nousewan ilmaan niin korkealle kuin korkein kirkontorni. Kolme kertaa perätysten uudistui taas paukaus. Kolme kertaa perätysten nousi tulipatsas. Sitten pirisi se kuuma malmi ympäriinsä joka suunnalle. Wesi oli woittanut ja kiehui kauwan, juuri kuin ylpeillen woitostaan, sammuneessa uunissa.
Säkene.
Säkene lenteleePois ilmaan pimeään,Ja siinä välkkyileeLyhyllä retkellään.
Se liekittyäkänPois sammuu kadoten.Kentiesi sentähänSytytti tulosen.
Mi kauvan loisteleeValaisten pimeää;Elokin rienteleeKuin säen pieni tää.
Varjele Herra!
Maan valo vaipuu pimeään, vaan Herra varjeleepi,Ja taivaan kansi synkistyy, mut Herra varjeleepi.Yön pilvi raskas nousevi ja Pohja leimuileepiJa myrsky yöllä puuhailee, mut Herra varjeleepi:Maailma erämaata vaan se synkkää kuvaileepi.Miss' eksyin kuolee matkamies, mut Herra varjeleepi.Ja aallot syöksyy kallioon, tään perus tutiseepi,Ja keula särkyy laivurin, vaan Herra varjeleepi.Niin raskas onpi ilmakin ja ukko jyriseepi,Salamat sinkuu pilvissä, mut Herra varjeleepi.Maa jalkain alla tärisee ja vuoret vapiseepi,Maan kita myöskin aukeaa, vaan Herra varjeleepi.Ja vallat katoo, sodat soi ja verta tulvaileepi,Ja kansat huutaa kostoa, mut Herra varjeleepi.Sä ihmisraukka, näet vain, ett' aika läheneepi,Maailma jolloin katoaa, vaan Herra varjeleepi.Se autuas, ken itseään vaan vähäks katseleepiJa miettii aina riemuten; kyll' Herra varjeleepi.
Kolmastoista Luku.
Valosta ja lämpimästä.
Onpa nyt valoisa päivä, aurinko paistaa ikkunoista sisälle, voipi siis nähdä kaikki tuvassamme. Illan tultua laskeupi aurinko. Sitten vasta tuleehämärä, niin ettei enää niin selvästi voi nähdä kaikkia, ja sitten tuleepimeys, jossa ei voi nähdä juuri mitään. Mutta silloin sytytetään valkea takkaan, päre pannaan palamaan pihtiin eli talikynttilä sytytetään pöydälle, vaikka näiden valossa emme näe niin selvästi kuin päivän valossa. Jos tällöin menemme kartanolle, niin näemme kuun paistavan ja valaisevan maata. Tai nuo kirkkaat tähdet paistavat niin ihmeellisen kauniina meille illalla tuolta siniseltä taivaalta.
Mistä tulee siis valo? Se tulee meille auringosta, kuusta ja tähdistä, tulesta ja monista kappaleista, niinkuin kiiltomadoista, fosforista ja vanhoista lahonneista puupalaisista. Mitä on valo? Onko se itsestään kappale eli onko se kappaleiden luonto, joka saattaa meitä niitä näkemään? Sitä kyllä ei voi kukaan oikein selittää. Me näemme ainoasti valon täyttävän koko maailman, ja kun se katoaa, ovat kaikki asiat toisin. Muutamat sanovat koko maailman avaruuden olevan täytetyn aineella, joka on paljoa hienompi kuin ilma, ja tätä kutsutaaneeteriksi. Ja juuri kuin ääni tulee ilman tärinästä, niin tulee valo siitä, että eeteri tärisee, kun joku panee sen liikkeelle. Niin paljon tarkoin tiedetään, että valo kulkee paljoa nopeammasti kuin ääni. Ja jokaisen sekunnin välillä, kun kello napsahtaa, lentää valo 29,000 (yhdeksänkolmatta tuhatta) peninkulmaa eteenpäin, ja vaikka aurinko on niin hirveän kaukana, ei valo kuitenkaan tarvitse kuin vähä yli 8 minuutin tullakseen auringosta tänne.
Juurikuin ääni tulee meille korvain kautta, niin tulee meille valo silmäin kautta. Me näemme silmillä, ja silloinnäkyvätmeille kappaleet. Kun korvat sisältä pilautuvat, tullaan kuuroksi. Kun silmät saavat vahingon, tullaan sokeaksi. Sokeina syntyneet ihmiset eivät tunne valoa. Mutta miksikä välistä juurikuin sädehtisi ummessa olevissa silmissämme, kun lyömme otsaamme seinään? Siitä se tulee, että silmän sisällä on hellä tuntohermo, joka johdattaa valon tuntoomme. Ja joka kerta, kun tämä tuntohermo loukkaantuu, tuntuu juurikuin valon säde nähtäisiin.
Otanpa nyt paperin, pistän reijän sen läpi neulalla ja katson reijän läpitse. Näenpä siitä pienestä reijästä ladon ja niityn kaukana tuolla metsän rinnassa. Tiedänpä nyt jonkun kappaleen tulevan silmälle nähtäväksi sillä, että valon säteet tulevat silmään kaikista kappaleen osista. Sanomattoman hienojahan silloin valon säteet ovat, kun niin mahdottoman paljo säteitä ladosta ja niitystä tulee silmään yhden ainoan, paperiin pistetyn, pienen reijän lävitse!
Mutta miksikä lato ja muut kappaleet, jotka ovat tuolla etäällä, näkyvät pienemmiltä kuin ovatkaan likempää katsoen? Sen nyt näytän sinulle kuvalla. Tässä ovat puut, ja tässä seison minä katsoen niitä. Puut ovat yhtä isoja; mutta kuitenkin näen likempänä seisovan puun olevan pienemmän etempänä olevaa puuta. Miksikä niin? No siksi, kun ajattelen kumpaisenkin puun latvan (huipun) päästä tulevan silmääni valon säteen, ja toisen säteen juoksevan juuresta maan pinnassa. Ymmärränpä molempain likimmäisestä puusta tulevan säteen tekevän isomman kulman (vinkkelin) silmääni vasten ja juurikuin enemmän levenevän. Mutta etimmäisestä puusta tekevät ne suipumman kulman ja vähemmän levenevät. Vedänkö viivan sädetten välille, niin käsitän likimmäisen puun näkyvän niin paljoa isommalta kuin etimmäisen puun, kuin sen sädetten välillä oleva viiva on isompi viivaa, joka on etempänä olevasta puusta tulevain sädetten välillä.
Mutta et tarvitse ajatella toisen puun olevan juuri toisen kohdalla, sillä silloin toinen värjöttäisi pois näkymästä sen etimmäisen. Sillä puut ja monta muuta kappaletta ovat läpinäkymättömiä. Mutta muut kappaleet, niinkuin ilma, vesi ja lasi, päästävät valon lävitsensä, niin että niiden läpi nähdään, ja sellaisia kappaleita kutsutaanläpinäkyviksi. Kun valo paistaa läpinäkymättömihin kappaleisin, tulee niiden taakse varjo. Nyt palaa talikynttilä pöydällä, ja minä asetun kynttilän eteen. Näenpä jotakin mustaa seinällä. Mikä se on? Se on varjoni. Jota likemmä seinää menen, sitä pienemmäksi tulee varjoni. Jota etemmäksi menen seinästä, sitä suuremmaksi tulee varjo. Mutta varjo tulee sen mukaan miten kynttilä on asetettu. Jos kynttilä asetetaan lattialle, niin tulee varjoni seinälle hyvin pitkäksi. Jos nostan kynttilän pääni päälle, tulee varjoni lyhemmäksi. Samalla lailla tulee varjoni pitkäksi edelläni tiellä kävellessäni, kun aurinko eli kuu on alaalla taivaalla. Mutta jos ne ovat korkealla, tulee varjo aivan lyhyeksi. Ja jos ne ovat aivan pääni päällä, niin en näkisi ollenkaan mitään varjoa. Sitä saat nähdä tiimapatsaassakin, joka näyttää päivän aikoja juuri sillä, että navan varjo muuttuu auringon kulun mukaan.
Näenpä läpinäkyväin kappaletten toisinaan olevanvärittömiä, mutta läpinäkymättömillä kappaleilla on erilaisetvärit. Mistä tulevat värit? Ne tulevat siitä että kappaletten pinnoista palaa valo eri lailla. Nenäliinani on valkea; sen pinnasta palauu enin valoa takaisin, ja sentähden se tulee valkeaksi. Huivini on musta, se imee sisäänsä enimmän valoa, ja siksi se tulee mustaksi. Musta huivi lämpeneekin pikemmin, kun aurinko paistaa siihen. [Muist. Valkea ja musta eivät ole oikeastaan mitään väriä. Valkea on valoa, ja musta on pimeyttä. En saata nähdä mustaa, enkä saata nähdä varjoa, jos ei niiden vieressä ole valkeampia kappaleita.] Muistatko niitä kauniita värejä vesikaaressa, jotka tulevat auringon sädetten murtumisesta niissä pienissä vesiherneissä? Yläpuolelta on se punainen, sitten helevän keltainen, sitten viheriäinen, sitten vaaleansininen, sitten tummansininen, ja sisimmäinen laita on kihtaava. Jos maalaan samat värit hyrrään samaan järjestykseen ja nakkaan hyrrän sukkelasti pyörimään, näyttää hyrrä aivan valkealta. Siitä näen valkean valon olevan yhdistetyn vesikaaren seitsemästä väristä, ja se saatetaan jälleen jakaa erilleen niihin, niinkuin valon sädetten paistaessa tahkotun lasin läpi. Kun valo paistaa kukkaan, tulee se punaiseksi, jos se imee sisäänsä kaikki muut säteet, mutta palauttaa itsestään pois ainoasti punaiset. Jos se palauttaa itsestään siniset säteet, näyttää se siniseltä, ja niin on kaikkien värien kanssa. Paitsi vesikaaren värejä, on niitä muunkin näköiselle vivahtavia, jotka tulevat värien sekoituksesta. Mustasta ja valkeasta saadaan harmaata, mustasta ja punaisesta ruskeata j.n.e. Sen pitää kaikkein maalarien hyvästi tuntea. Ja tarkasti tulee niiden osata kuvata valoisia ja varjopaikkoja; muuten ei ole kuvaus kuvatun näköinen.