77. On mahdotonta todellisen siveellisyyden, todellisen onnen ja oikean taiteen asua maassa, missä kaupungit ovat rakennetut sillä tavalla, tai, paremminkin sanoen, ovat mätetyt sellaisiksi rumiksi läjiksi kuin meillä; ne ovat kuin inhoittavaa hometta, joka täplin ja nyppylöin leviää yli maan, sen tuhoten. Meillä pitäisi olla viehättäviä, järkevästi järjestettyjä, vaan ei sattumalta kasautuneita, alueeltaan rajoitettuja kaupunkeja, jotka eivät ympärilleen syytäisi kauhistavia kuona- ja saastaläjiään, vaan joita piirittäisivät pyhät hedelmätarhat ja kukkivien puiden ja vienosti juoksevain jokien seppeleet.
Mahdotonta! vastataan minulle. Olkoon niinkin. Minulla ei ole tekemistä mahdottomuuden, vaan ehdottoman välttämättömyyden kanssa. Mutta kuitenkin täytyy sen tulla mahdolliseksi, ennen kuin voimme saada oman taidekoulun; meidän täytyy näet löytää paikka, minne sijoittaa tulella käyvät tehtaamme, muualle kuin Englantiin tai ainakin sen muutoin hyödyttömille seuduille; ja rajoittaa tehdasteollisuus kaikkein vähimpään, niin ett'ei mitään laiteta raudasta, joka yhtä hyvin saatetaan valmistaa puusta tai kivestä, eikä mitään käytetä höyryllä, jota luonnolliset voimalähteet saattavat käyttää yhtä hyvin. Ja huomaa hyvin: on olemassa paljon enemmän kuin riittävästi vesivoimaa sille koneelliselle toiminnalle, jota yhteiskunta-elämä ja kaupungit vaativat; sillä suurille joille ankkuroidut myllyt ja nousuveden täyttämäin patosäiliöiden käyttämät laitokset asettavat riittävän määrän alituista käyttövoimaa meidän palvelukseemme. Maan muokkaus ihmiskäsin ja ehdoton tarpeettoman höyryvoiman välttäminen ovatkin sentähden ensimäisiä ehtoja taidekoulun syntymiseen jokaisessa maassa. Ja niin kauvan kun me siihen pääsemme, tapahtukoon se ennemmin tai myöhemmin, on se voitonriemuinen asiaintila jatkuva, jonka koneteollisuus on luonut jalompien taiteiden puutteessa; sillä vaikka Englannin huumaa kutomoittensa jyrinä, käyvät sen lapset ilman vaatteita; vaikka hiilikaivosten tomu mustaa sen kokonaan, paleltuvat ne kuoliaiksi; vaikka se on myynyt sielunsa kullasta, kuolevat ne nälkään. Me voimme tyytyä tähän voittoon, jos se näyttää Teistä otolliselta; mutta siitä saamme ainakin olla varmat: kaunotaiteet eivät ole siihen voittoon yhtyvät.
78. Jos ihmiset eläisivät niinkuin heidän tulisi, olisivat heidän talonsa pyhättöjä — pyhättöjä, joita me emme uskaltaisi vahingoittaa ja jotka, jos me saisimme asua niissä, jollakin tavalla pyhittäisivät meidätkin. Luonnolliset rakkaudensiteet ovat varmaankin oudosti höltyneet, outo kiittämättömyys isänkodin antimia ja opetuksia kohtaan on varmaankin vallalla, me olemme varmaankin tulleet siihen tietoisuuteen, että me hylkäämme vanhanaikuisen kunnon, emmekä omalla elämäntavallamme pyhitä kotejamme lapsillemme, koska jokainen rakentaa asumuksensa vain oman ikänsä lyhyeksi ajaksi, ja minä katselen noita kurjia kalkki- ja savihökkeleitä; joita liian aikaisin ja liian kypsymättöminä kohoaa suurkaupunkiemme ulkolaidoille — minä katselen näitä keveitä, horjuvia, kallistelevia, pienistä puista ja jäljitellystä kivestä kyhättyjä korttirakennuksia — näitä synkkiä talorivejä, jotka ovat kaikki yhtä mitättömiä, toinen toisensa näköisiä, ilman vaihtelua, ilman erilaisuutta, ilman kokonaisuutta — yhtä kurjia kuin samannäköisiä — minä katselen niitä, en vain mauttomuuden loukkaaman silmän välinpitämättömyydellä, en vain surren sitä, että ne rumentavat maiseman, vaan myöskin tuskaisesti aavistaen, että meidän kansallisen suuruutemme juuret ovat mädäntyneet, kun niillä on niin vähän jalansijaa kodin maaperässä. Minä pidän näitä lohduttomia ja arvottomia asunnoita merkkinä kansan yhä kasvavasta tyytymättömyydestä; ajan merkkinä, jolloin jokainen tavoittelee korkeampaa tasoa kuin mikä hänelle luonnostaan kuuluu, yhä halveksivammin katsahtaen kuluneeseen elämäänsä; jolloin jokainen rakentaa siinä toivossa, että pian saisi lähteä rakentamastaan talosta, ja elää toivossa, että hän pian unohtaisi ne vuodet, jotka hän siinä vietti; jolloin ei enää tunneta kodin lohtua, rauhaa eikä lepoa. Nuo ahdinkoon asti täytetyt asumukset, joissa vaivaloisesti kamppaileva ja herkeämättä ahertava ihmisjoukko elää, eroavat arabialaisen ja mustalaisen teltasta vain sikäli, että ne tehokkaammin estävät raittiin ilman pääsyä niihin, etteivät ne salli kauniin leiriytymiskentän vapaata valintaa, että ne ryöstävät vapauden suomatta lepoa tai rauhaa ja että ne estävät ylellisyyden saada tuon tuostakin vaihtaa oleskelupaikkaa.
79.Turner ei voi maalata maisemaa, ellei hänellä ole maisemaa käytettävänään; Titian ei voi maalata muotokuvaa, ellei hänellä ole ihmistä mallina edessään. Minun ei luullakseni tarvinne näissä ahtaissa rajoissa lähteä sitä todistamaan; mutta lopultakaan ei minun onnistu tavata ainoatakaan sielua, joka uskoisi, että taiteen alkunaon maamme pitäminen puhtaana ja kansamme tekeminen kauniiksi. Vuosikymmenen olen minä työskennellyt, jolla, elleikään uskoen hyväksyttäisi näitä selviä tosi-asioita, niin ainakin ajateltaisiin niitä ehdotuksena, joka ei ole peräti hullu. Minä vakuutan vieläkin: maamme puhtaana pitäminen ja kansamme tekeminen kauniiksi ovat ne välttämättömät taideteokset, joista meidän on alkaminen! On tosin ollut taidetta maissa, joissa ihmiset elivät loassa palvellakseen Jumalaa, mutta koskaan ei ole taidetta ollut maissa, missä ihmiset ovat eläneet loassa palvellakseen paholaista. Tosin on taidetta ollut sielläkin, missä kansa ei ole ollut lainkaan kaunista, missä sen huulet ovat olleet paksuja ja sen iho auringon paahteen mustaama; mutta koskaan ei ole taidetta ollut maissa, missä kansa on ollut kalpeata kurjasta raadannasta ja missä se on kuihtunut kuoleman varjossa, missä nuorison huulet eivät ole olleet verenhohtavia, vaan nälän vaalentamia tai myrkyn vääristämiä.
Ja siksi on kaiken sanottavani alku ja loppu tämä: me emme lähene jaloja taiteita matkustamalla nopeammin, vaan tekemällä asuntomme miellyttävämmiksi ja pysymällä niissä; me emme opi jaloja taiteita kilpaillen, vaan tyynesti panemalla parastamme, kukin omalla tavallaan; me emme opi jaloja taiteita näyttelyissä, vaan tekemällä sitä, mikä on oikein ja luomalla sitä, mikä on vilpitöntä, joko sitä sitten asetetaan näytteille tai ei, ja — lyhyesti sanoen — siten, että ihmiset rakentavat ja maalaavat ei ylpeydestä eikä rahanhimosta, vaan rakkaudesta, rakkaudesta taiteeseensa, rakkaudesta lähimmäiseensä tai korkeammasta rakkaudesta, jonka juuret ovat näissä tunteissa.
Siunauksellisin ja pyhin työ, jonka nykyään voi tehdä ihmiskunnan hyväksi, on opettaa ihmisille — mieluimmin esimerkin kautta, sillä esimerkki on paras opettaja — ei miten "he parantaisivat itsensä", vaan miten "he osaisivat olla tyytyväisiä". Jokaisen alhaisen luonteen ja jokaisen alhaisen olennon kirouksena on, että he syövät,eivätkätule ravituiksi. Siunauksen sanat ovat, että heidän pitää syömän ja tuleman ravituiksi; ja koska on olemassa vain yhdenlaista vettä, joka sammuttaa kaiken janon, niin on myös olemassa vain yhdenlaista leipää, joka tyydyttää kaiken nälän — oikeuden ja vanhurskauden leipä; jos ihmiset tätä isoovat, pitää heidän nälkänsä aina sammutettaman, koska se on taivaan leipää; mutta jos he isoovat jumalattomuuden leipää ja palkkaa, ei heidän nälkänsä ole tyyntyvä, sillä se on Sodoman leipää. Mutta opettaakseen ihmisiä olemaan tyytyväisiä, on tarpeellista täysin ymmärtää taito olla iloinen ja elää nöyrää elämää — sillä kaikista taidoista ja tiedoista täytyy juuri tätä eniten tutkia. Nöyrä elämä, se on elämä, joka ei aseta päämaalikseen tulevaa ylenemistä, vaan tyytyy rauhalliseen ja suloiseen olemiseen; joka ei karkoita ajatusta tulevaisuuden huolehtimisesta, vaan ainoastaan turhan ennakkopelon ja tulevien päivien surun; joka kyllä suvaitsee varovaisuutta ja varustautumista, mutta ei kasaamista, — elämä, joka on täynnä rakkautta kotilieteen ja kodin rauhaan, täynnä antautumusta kaikelle helposti saavutettavalle, herttaiselle ilolle — ja juuri siksi etupäässä täynnä rakkautta luonnon maailmaan.
81. Tietämisen todellinen elähyttävä voima esiintyy vain siinä silmänräpäyksessä, jolloin se saavutetaan, jolloin se täyttää meidät ihmettelyllä ja ilolla; ilolla, jota varten, se on hyvin huomattava seikka, äskeinen tietämättömyys on aivan yhtä tärkeä kuin nykyinen tieto.Se, ihminen on aina onnellinen, joka tutkii sellaista, mitä hän ei voi päästä täysin tuntemaan, vaan mitä hän joka hetki oppii yhä enemmän tuntemaan, Tämä on välttämätön ehto kuolevaiselle olennolle ja hänen järjelleen, jonka alku ja johto ovat Jumalassa; siksi on tämä sen onnen tila — mutta huomaa hyvin; tila, joka ei ole pöyhkeyttä ja joka ei riemuitse siitä, mitä se tietää, vaan joka riemuitsee siitä, että se joka hetki keksii uutta tietämättömyyttä, että se joka hetki nöyrtyy ja joka hetki vaipuu ihmettelyn valtaan. Jos me olemme kerran kokonaan omaksuneet tiedon, lakkaa se meitä ilahuttamasta. Se saattaa valmistaa meille käytännöllistä hyötyä, se saattaa olla muille hyväksi tai tuottaa meille yhä suurenevaa voittoa kuin koronkiskurille; mutta jos me olemme päässeet sen perin pohjin tuntemaan, on se kuollut. Ihmeellisyys on siitä kadonnut, ja samaten se hieno väri, joka siinä välkähteli meidän ensi kertaa kiskoessamme sitä rajattoman meren helmasta… Kaikki ihmiset tämän tuntevat, vaikk'eivät he sitä ajattelekaan, eivätkä punnitse sen seurauksia. He muistelevat lapsuutensa päiviä onnellisimpinaan, sillä nämä päivät olivat suurimpain ihmeiden, suurimman yksinkertaisuuden ja voimakkaimman mielikuvituksen päiviä. Koko eroitus nerokkaan ihmisen ja muiden ihmisten välillä on siinä, kuten on oikein sanottu tuhansia kertoja, että tuo ensinmainittu pysyy paraasta päästä lapsena, joka katselee lapsen suurin silmin, alituisesti ihmetellen, tajuamatta suuria tietoja — pikemminkin tajuten rajattoman tietämättömyytensä, mutta siitä huolimatta rajattoman voimansa; hänessä on ikuisen ihailun, hurmauksen ja luomisvoiman lähde, jossa hän tapaa näkyväisten ja kuvattavain esineiden valtameren ympärillään.
82. Kuten meidän ruumistamme täytyyyleisestiharjoittaa, jotta se pysyisi terveenä, niin täytyy myös henkisiä kykyjämmeyleisestikehittää, jotta ne pysyisivät terveinä. Emme sanoisi terveeksi ihmistä, jolla olisi voimakkaat käsivarret, mutta jonka jalat olisivat rammat; emmekä sitäkään, joka osaisi kävellä moitteettomasti, mutta joka ei voisi käyttää käsiään; emmekä sellaista, joka näkisi hyvin, mutta ei kuulisi lainkaan. Tieten tahtoen ei kai kukaan haluaisi ruumistaan moiseen vain osittain kehittyneeseen tilaan. Sitä suuremmasta syystä ei kai myös kukaan, jos hän voi sitä välttää, haluaisi saattaa henkeään moiseen tilaan. Ihmishenki on kuitenkin varustettu hyvin moninaisilla, aivan eri tarkoituksiin aijotuilla taipumuksilla — niin sanoaksemme sielun jäsenillä., jotka surkastuvat, ell'ei niitä harjoiteta. Muuan sellainen jäsen on tiedonhalu; se on taipumus, kyky saada tyydytystä tietämisestä, ja jos se hävitetään, tulee ihminen kylmäksi ja typeräksi. Toinen on tunne-alttius; jos tämä kyky ottaa osaa elävien olentojen tunteisiin hävitetään, tulee ihminen kovaksi ja julmaksi. Kolmas sielun jäsen on ihailu; jos hävitetään tämä taipumus nauttimaan kauneudesta ja viattomuudesta, tulee ihmisestä alhainen ja ynseä. Neljäs on sukkeluus eli kyky leikkiä totuuden eri puolten valolla; jos tämä kyky hävitetään, tulee ihmisestä synkkä ja hyödyttömämpi ja ikävystyttävämpi muille ihmisille kuin mitä hän voisi olla. Sen tähden on jokaisen velvollisuutena toiminta-uraansa valitessaan niin paljon kuin mahdollista kehittää kaikkia näitä taipumuksia, mikäli niitä on olemassa, eikä vain tuota tai tätä, vaan kaikkia. Ja niiden kehittämis- ja jalostamistapa on yksinkertaisesti se, että tarkkaavasti tutkitaan jokaisen ominaisuuden esineitä. Vahvistaakseen ja kehittääkseen tunne-alttiuttaan täytyy elää elävien olentojen parissa ja huomioita niitä ajatellen, ja vahvistaakseen ja kehittääkseen ihailua täytyy oleskella kauniiden esineiden parissa ja tarkastella niitä.
83. Lienee kylläkin kiistanalainen kysymys se, mikä menettelytapa eniten vaikuttaa järkeen ja sitä kehittää, mutta niistä seikoista, jotka ihmisen elämään astuessaan ennen muita täytyy tarkoin tuntea, saattanee tuskin riitaa syntyä.
Minä luulen lyhyesti, että hänen täytyy tietää kolme seikkaa:
Ensiksi ja ennen kaikkea: missä hän on.
Toiseksi: minne hän menee.
Kolmanneksi: mitä hänen näissä olosuhteissa olisi parasta tehdä.
Ensiksi: missä hän on. — Se merkitsee: millaiseen maailmaan hän on joutunut; kuinka suuri se maailma on; millaisia olentoja siinä elää ja millä tavalla; mistä hän on luotu ja mitä hänestä voi tehdä.
Toiseksi: minne hän menee. — Se merkitsee: millaisia tietoja tai millaisia ajatuksia on olemassa jostakin toisesta maailmasta kuin tämä; millainen tämä toinen maailma näyttää luonnoltaan olevan, ja mitä tiedonlähdettä hänen olisi viisainta tutkia, päästäkseen siitä selville: raamattua, koraania vaiko Tridentin kirkolliskokousta.
Kolmanneksi: mitä hänen näissä olosuhteissa olisi parasta tehdä. — Se merkitsee: mitä taipumuksia hänellä on; millainen on ihmiskunnan nykyinen tila ja millaisia ovat sen tarpeet; mikä asema on hänellä yhteiskunnassa ja millä keinoin saattaa hän helpoimmin saavuttaa onnen ja levittää sitä. Ihmistä, joka tietää nämä seikat, joka niitä oppiessaan siihen määrin kukisti tahtonsa että hän on valmis aina tekemään sitä, mitä hän tietää pitävänsä tehdä, häntä sanoisin minä hyvin kasvatetuksi; mutta sitä, joka ei niitä tiedä — huonosti kasvatetuksi, vaikka hän osaisi puhua kaikkia Babelin kieliä…
Uudemman ajan suurena johtavana erehdyksenä on, että se pitää oppia kasvatuksena. Minä nimitän tätä erehdystä johtavaksi, sillä minä luulen, ett'ei olisi erikoisen vaikeata osoittaa melkein kaikkien muiden erehdysten johtuvan siitä, sekä pahimpain erehdysten ennen kaikkea kohdanneen taidetta.
Kasvatus on siis lyhyesti ihmissielujen opastamista parhaaseen ja tekemistä parasta niistä, ja nämä molemmat päämäärät voidaan aina saavuttaa yhdessä ja samoin keinoin; kasvatus, joka tuottaa ihmiselle itselleen eniten onnea, tekee hänet myös avuliaisimmaksi muita kohtaan. Oikeaan kasvatukseen sisältyy siis ensiksi kunnioitus niitä päämääriä kohtaan, joita ihmiselle saatetaan asettaa ja jotka hän voi saavuttaa, ja toiseksi kunnioitus ainesta kohtaan, josta ihminen on luotu. Mikäli se suinkin voi, valitsee kasvatus päämäärän, joka on sopusoinnussa tuon aineksen kanssa; mutta se ei voi aina valita päämäärää, sillä monen ihmisen aseman elämässä määrää välttämättömyys; vielä vähemmin voi se valita ainesta, ja siksi supistuu koko kasvatuksen tehtävä siihen, että se sovittaa toisen toisen mukaan niin hyvin kuin se käy päinsä.
Ensimäinen kohta, josta kuitenkin täytyy olla tarkoin selvillä, on, että aines on yhtä moninainen kuin päämäärä vaihteleva; ett'ei ainoastaan yksi ihminen ole erilainen kuin toinen, vaan ettäjokainenihminen oleellisesti eroaa jokaisestatoisestaihmisestä, niin ett'ei minkäänlainen harjoitus, kouluutus eikä opetus voi koskaan tehdä kahta henkilöä aivan samanlaiseksi ajatuksien tai voiman puolesta. Kaikkien ihmisten kesken, kuulukootpa he sitten alhaisempiin tai ylhäisempiin luokkiin, ovat erilaisuudet yksilöiden välillä ikuisia ja muuttumattomia, vaikka he olisivatkin syntyneet aivan samoissa olosuhteissa. Tämä ihminen on tehty helopiistä, tuo tammesta; yksi liuskakivestä, toinen savesta. Ensimäisen kasvatus on kiilloittamista; toisen kuivattamista, kolmannen halkomista ja neljännen muovailemista. Ei maksa vaivaa ruveta kuivattamaan helopiitä; turhaan saa yrittää liuskakiven kiilloittamista, mutta ne molemmat ovat luonnollisten ominaisuuksiensa mukaan kutsutut suorittamaan palveluksia, joista meidän on niitä kunnioittaminen.
Huuto alempien luokkien kasvattamisesta, joka päivä päivältä kaikuu yhä useammin ja yhä kovempaa, on viisas ja pyhä huuto, edellyttäen, että se laajennetaan huudoksikaikkienluokkien kasvattamisesta, selvästi ilmaisemalla kaikkien kunnioituksen sitä työtä kohtaan, mikä on kunkin suoritettavana, ja ainesta kohtaan, mistä hän on tehty. Mutta se on järjetön ja turha huuto, jos se, kuten sen ajatus onkin useimmissa tapauksissa, ilmaisee vain suurempia tiedonvaatimuksia, kokonaan välittämättä elämän yksinkertaisista tehtävistä, sellaisina kuin ne nykyään esiintyvät, ja sen elämän siunauksesta, joka on tuleva.
Suuri erehdys, johon ihmiset tästä kysymyksestä puhuessaan mielellään eksyvät, on, että muka valo sellaisenaan aina olisi hyvää, ja pimeys sellaisenaan aina olisi pahaa. Kaukana siitä. Himmentämätön valo merkitsisi kaiken hävitystä. Se on hyvä niille, jotka istuvat pimeydessä ja kuoleman varjossa; mutta niille, jotka nääntyvät erämaassa, on suuren kallionkin varjo näillä vaivaloisilla seuduilla tervetullut. Jos on auringonpaiste hyvä, niin on myöhästynyt sadepilvikin hyvä. Vain silloin kun varjo vaimentaa valoa, on se kaunista ja elämälle hyödyllistä, puhdas valo on vaarallista, eikä ihmiskunta voi sitä sietää. On myös yhtä naurettavaa kuin sanoa valon sellaisenaan aina olevan hyvää, sanoa pimeyden olevan myös itsessään hyvää. Molemmat yhdessä tekevät toisensa vahingottomiksi, terveellisiksi ja hyödyllisiksi; niin menettelee päivä yön ja yö päivän suhteen, ja niin kauvan kun olemme inhimillisiä olentoja, voimme me yhtä vähän elää ilman aamuruskoa kuin iltahämyäkään. Taivaallisesta kaupungista tiedämme, ett'ei "siellä pidä yötä oleman", ja silloin me tunnemme niinkuin meidät tutaan; mutta yö ja salaperäisyys ovat molemmat tarpeellisia täällä, eikä meidän tehtävämme ole yrittää muuttaa yötä päiväksi, vaan tulla varmoiksi siitä, että me olemme kuin ne, jotka aamua odottavat,.
Senpä tähden ei kasvatuksessa, olkoon sitten kysymys alhaisempien tai ylhäisempien luokkien kasvatuksesta, merkitsekään mitään, kuinka paljon tai kuinka vähän ihmiset tietävät, kunhan vain edellytetään heidän tietävän juuri sen, mikä tekee heidät soveliaiksi suorittamaan heille määrätyn työn ja olemaan sen kautta onnellisia. Millainen heidän tietojensa suuruus tai laatu on oleva määrättynä aikana ja määrätyssä tapauksessa, se on kokonaan toinen kysymys; pääasia, josta on päästävä selville, on, ett'ei ihminen missään mielessä ole hyvin kasvatettu vain siksi, että hän osaa lukea latinaa tai kirjoittaa englantia tai käyttäytyä sirosti vierashuoneessa, vaan että hän on ainoastaan silloin hyvin kasvatettu, jos hän on onnellinen, ahkera, avulias ja hyödyllinen maailmassa; että siksi miljoonat talonpojat ovat tälläkin hetkellä paremmin kasvatettuja kuin useimmat niistä, jotka sanovat itseään maailmanmiehiksi; että keinot, joita käytetään alempien luokkien "kasvattamiseksi" jokaisessa muussa mielessä kuin tämä, sangen usein tuottavat aivan päinvastaisia tuloksia kuin oli toivottu.
Huomaa hyvin, ett'en minä sano enkä usko, ett'eikö alempia luokkia olisi tuhansin tavoin paremmin kasvatettava kuin nykyään on tehty. Minä uskon, ettäjokaisen ihmisen kristityssä maassa tulisi olla yhtä hyvin kasvatetun kuin toisenkin. Mutta minä vaadin kasvatusta, joka johtaa johonkin päämäärään, vakavaa, käytännöllistä, vastustamatonta kasvatusta siveellisiin tapoihin, ruumiilliseen voimaan ja kauneuteen, sielunominaisuuksiin, joita voidaan kehittää aina kunkin yksilön mahdollisuuksien mukaan, ja varsinkin yksityiskohtaiseen tietoon kunkin ihmisen erikoisesta tehtävästä; mutta kaikesta tästä huolimatta pyrkimyksissään rajattomasti vaihtelevaa kasvatusta, joka tekee tästä nuorukaisesta nöyrän ja tuosta itseensäluottavaisen; tyynnyttäen tämän sielua, tai puhaltaen tuohon kunnianhimon kipinän; milloin kiihoittaen, milloin hilliten, ja näin tehden kuitenkin pitäen tietoa vain yhtenä käytettävistään myriadeista keinoista tai myriadeista lahjoista, ja antaen tai kieltäen, aivan niinkuin viisas taloudenhoitaja kastelee puutarhaansa ja ohjaa täyden vesiryöpyn vain janoisiin kasveihin ja vain silloin, kun ne ovat janoisia; jota vastoin me nykyään valamme tietoja nuorukaistemme päähän kuin lunta sataa Alpeille, yhtä paljon tälle kuin tuollekin, kunnes he eivät enää jaksa enempää kantaa, ja kaiken lisäksi me vielä ylpeilemme siitä, että siellä ja täällä virta painuu niiden harjoilta alas laaksoihin, huomaamatta, että me ikiajoiksi kuivatimme liiaksi sälytetyt huiput.
84. Meidän arvosteluumme vaikuttaa luonnollisesti aina sangen suuressa määrin kirjallinen makumme. Tunnen tosiaankin monta henkilöä, joilla kirjallisuuden alalla on mitä puhtain maku, mutta joiden maku taiteeseen nähden on peräti turmeltunut, ja tämä on ilmiö, joka minua hyvin suuresti hämmästyttää; mutta minä en ole myöskään koskaan tuntenut henkilöä, jolla olisi ollut väärä kirjallinen maku ja oikea maku maalaustaiteeseen nähden. Onkin sentähden hyvin tärkeätä, ei ainoastaan taiteen, vaan kaiken muunkin takia, että näinä kirjatulvien aikoina kukin pysyttelee kaukana kirjallisuuden suolasoista ja elää omalla pienellä kalliosaarellaan, jota virkistävät lähde ja lampi, molemmat puhtaita ja kauniita. Luonnollisesti voisin minä ehdottaa kirjakokoelman valintaa: erilaiset luonteet tarvitsevat tosin erilaisia kirjoja, mutta on kuitenkin kirjoja, joita kaikki tarvitsevat, ja jos sinä tosiaankin luet Homerostasi, Platoasi, Aiskylostasi, Herodotostasi, Danteasi, Shakespeareasi oikealla tavalla, ei sinun ole tarvis laajentaa kirjahyllyäsi niistä oikeaan ja vasempaan alituisten uusien tutkimusten takia. Nykyaikaisesta kirjallisuudesta vältä yleensä sanomalehtiä ja kuukausikirjallisuutta. Joskus saattavat ne sisältää hyödyllisen lyhennystiedon tai perinpohjaisen arvostelun, mutta kymmenen mahdollisuutta on olemassa yhtä vastaan, että ne vain hävittävät sinun aikaasi tai johtavat sinut harhaan. Jos haluat tutustua johonkin seikkaan ja sen ymmärtää, niin lue sitä käsittelevä paras kirja, mistä kuulet puhuttavan, äläkä sen lyhennysotetta. Ell'et pidä ensimäisestä kirjasta, jota koetat, niin etsi toinen, mutta älä milloinkaan toivo pääseväsi ymmärtämään asiaa vaivatta ja vain yleiskatsausten avulla. Vältä erikoisesti sitä kirjallisuudenlajia, joka käyttää korskeaa, asiantuntevaa sävyä; se on turmiollisinta kaikista. Jokainen hyvä kirja tai sellaisen kirjan osa on täynnä ihailua ja vapistusta; se saattaa sisältää vakuutteluja tai vakavaa ivaa, mutta se ei kovene koskaan kylmäksi eikä määrää mitään ylpeästi, vaan johtaa sinut aina kunnioittamaan ja rakastamaan jotakin koko sydämestäsi. Ei ole aina helppoa eroittaa jalojen ja puhtaiden kirjojen ivaa, mutta yleensä saatat olla varma siitä, että kylmäveriset, rapumaiset ja sammakkomaiset kirjat pilkkaavat tunnetta, mutta lämminveriset, inhimilliset kirjat syntiä…
Lue vähän kerrallaan, pyri tuntemaan mielenkiintoa pikkuseikkoihin, äläkä lue niin paljon itsensä kertomuksen takia, kuin tutustuaksesi niihin viehättäviin henkilöihin, joiden seuraan nämä kirjailijat sinut vievät. Tavallinen kirja voi usein sinua suuresti huvittaa, mutta vain jalo kirja lahjoittaa sinulle hyviä ystäviä. Muista myös, että on vähemmän tärkeää, luetko sinä nuorempina vuosinasi sukkelia kirjoja kuin luetko sinä rehellisiä ja oikeamielisiä kirjoja. Minä en sen takia tarkoita, että niiden pitäisi oleman ikävystyttäviä tai vastenmielisen opettavia, vaan että niiden lausumat ajatukset ovat kunniallisia ja niiden herättämät tunteet jaloja.
Toistaiseksi ja ehkäpä koko ijäksesikin tekevät opettajasi viisaimmin yrittäessään saada sinua tyytymään hiljaiseen hyveeseen, ja sellainen kirjallisuus ja sellainen taide ovat paraita sinulle, jotka jokapäiväisestäkin elämästä ja tutuistakin seikoista osoittavat sinulle toivovan työn ja nöyrän rakkauden esineitä.
85. Kaikkien nuorukaisten, mitä säätyä ovatkin, tulisi perusteellisesti oppia joku käsityö, sillä on tosiaankin ihmeellistä, kuinka paljon ihmisen mielipiteet elämästä selkenevät sen kautta, että hän hankkii itselleen kyvyn tehdä joku esine hyvin käsillään. Entisinä aikoina riippui koko Europan korkeampien luokkien varsinainen elämä suurissa määrin jokaiselle välttämättömästä miekkailutaidosta; nykyään on luullakseni hyödyllisintä, mitä pojat oppivat yleisissä kouluissa, ratsastaminen, soutaminen ja pallon lyöminen. Mutta olisi paljoa parempi, jos parlamentin jäsen osaisi kyntää suoran vaon ja takoa hevosenkengän kuin sirosti nostella airojaan tai pitää moitteettomasti varpaitaan jalustimessa.
86. Jos meiltä yht'äkkiä kysyttäisiin, vaatimalla lyhyttä vastausta, mitkä ominaisuudet pääasiallisesti asettavat suuret taiteilijat kehnojen edelle, vastaisimme me luullakseni, että ennen kaikkea heidän tunteellisuutensa ja herkkyytensä, toiseksi heidän mielikuvituksensa ja kolmanneksi heidän ahkeruutensa. Jotkut meistä mahtavat ehkä epäillä, onko oikein kiinnittää niin suurta huomiota tähän viimeksi mainittuun ominaisuuteen, koska me kaikki olemme tunteneet eteviä ja lahjakkaita miehiä, jotka olivat peräti laiskoja, ja lahjattomia miehiä, jotka olivat ahkeroita. Mutta vaikka sinä ehkä olet tuntenut lahjakkaita miehiä, jotka ovat olleet laiskoja, et sinä ole koskaan tuntenutsuurtamiestä, joka olisi ollut laiska; ja niiden tutkimusten kestäessä, joita minulla on ollut tilaisuus toimittaa kaikkein jaloimpia teoksia tuottaneiden taiteilijain elämästä, ei ole mikään seikka niin usein herättänyt huomiotani — ei mikään laki osoittautunut niin pettämättömäksi yleispätevyydessään kuin se seikka ja se laki, että he kaikki ovat olleet suuria työntekijöitä: ei mikään heitä koskeva seikka synnytä suurempaa ihmettelyä kuin se teosmäärä, jonka he ovat eläessään valmistaneet; ja kun minä kuulen puhuttavan jostakin nuoresta miehestä, jonka suurta lahjakkaisuutta minulle kehutaan, on ensimäinen kysymykseni hänestä aina: tekeekö hän työtä?
Mutta vaikka tämä ahkeruuden ominaisuus onkin oleellinen taiteilijalle, ei se kuitenkaan millään tavalla tee taiteilijaa; useat ihmiset ahertavat uutterasti, vaikk'eikaan se, mitä he saavat aikaan, maksa paljoa. Eikä myöskään tunne tee taiteilijaa, koska toivoakseni monet voivat tuntea väkevästi ja jalosti, silti lainkaan välittämättä taiteesta. Mutta ne lahjat, jotka erityisesti merkitsevät taiteilijan —ilmanhän on pysyvä heikkona elämässä ja unohdettuna kuolemassa — joidenavullahänestä voi tulla maan vapisuttajia ja taivaan mahtavimpia valoja — ovat tunnealttiuden ja mielikuvituksen ominaisuudet.
87. Ei mikään minun väitteistäni ole herättänyt vakavampaa vastustusta eikä useammin joutunut kiistan esineeksi kuin se väite, että hyvä maku on etupäässä siveellinen ominaisuus. "Ei", sanovat monet vastustajani, "maku on yhtä, siveys toista. Sanokaa meille, mikä on kaunista; meitä ilahuttaisi tietää se; mutta me emme tarvitse saarnoja, vaikka te niitä osaisittekin pitää, mikä kuitenkin lienee epäiltävää."
Minun sallittanee sentähden vielä jonkun verran tukea vanhaa väitettäni. Maku ei ole ainoastaan osa siveellisyyttä ja sen merkki; — se onpelkästäänsiveellisyyttä. Ensimäinen ja viimeinen ja terävin koettelukysymys elävälle olennolle on: "Mistä sinä pidät?" Sano minulle, mistä sinä pidät, ja minä sanon sinulle, mikä sinä olet. Mene kadulle ja kysy ensimäiseltä mieheltä tai naiselta, jonka tapaat, heidän "makuansa", ja jos he vastaavat rehellisesti, tunnet sinä heidät kokonaan, ruumiineen ja sieluineen. "Sinä, repaleinen ystäväni, joka astut niin epävarmasti, mistäSinäpidät?" "Piipusta ja katajaviinaneljänneksestä." Minä tunnen Sinut. "Entä sinä, nopeakäyntinen, kaunispäähineinen kunnon eukkoseni, mistä Sinä pidät?" "Puhtaasta liedestä ja siististä teepöydästä, jonka ääressä mieheni istuu minua vastapäätä, pienen lapsukaiseni levätessä rinnoillani." Hyvä, minä tunnen Sinutkin. "Entä Sinä, kultakiharainen, lempeäsilmäinen pikku tyttöseni, mistä Sinä pidät?" "Kanarialinnustani ja juoksentelemisesta metsän kukkien keskellä." "Ja Sinä sitten, mustakätinen ja matala-otsainen poikaseni, mistä Sinä pidät?" "Varpusten kivittämisestä ja rahanheitosta." Hyvä; me tunnemme nyt heidät kaikki. Mitä me enempää kyselisimme?
"Niinpä niin", vastattanee, "mutta meidän pitäisikin ennemmin kysyä, mitä nämä aika-ihmiset ja lapset tekevät, kuin mistä he pitävät. Jos hetekevätoikein, ei merkitse mitään, vaikka he pitäisivätkin sellaisesta, mikä on väärin; ja jos hetekevätväärin, on samantekevää, pitävätkö se sellaisesta, mikä on oikein. Teko on pää-asia; eikä merkitse mitään, vaikka ihminen pitäisikin juomisesta, ell'ei hän vain juo; ja vaikka tyttönen mielellään hyväilisikin kanarialintuaan, ell'ei hän halua lukea läksyjänsä, tai vaikka pikkupoika kivittääkin varpusia, jos hän vain käy säännöllisesti pyhäkoulussa." Toistaiseksi ja tässä kohdassa myönnän, että se on totta. Sillä jos ihmiset päättävästi tekevät sitä, mikä on oikein, tulevat he kyllä aikanaan tekemään sen mielelläänkin. Mutta vasta sitten kun heovatpäässeet tekemään sen mielellään, on heidän siveellinen tilansa oikea; ja niin kauvan kun he eivät tee sitä mielellään, on heidän tilansa väärä ja petollinen. Se mies ei ole ruumiillisesti terve, joka alituisesti ajattelee kaappiaan ja pulloaan, vaikka hän urhoollisesti kestääkin janonsa; vaan se mies, joka sydämellisesti nauttii vedestä aamulla ja viinistä illalla, molemmista oikeaan aikaan ja kohtuullisin määrin. Totisen kasvatuksen koko tarkoituksena ei olekaan saattaa ihmisiä vaintekemäänoikein, vaanmyös iloitsemaanjuuri tuosta oikeasta; ei vain olemaan ahkeria, vaan myös rakastamaan ahkeruutta — ei vain tulemaan oppineiksi, vaan myös rakastamaan tietoa — ei vain olemaan puhtaita, vaan myös rakastamaan puhtautta — ei vain olemaan vanhurskaita, vaan myös isoomaan ja janoomaan vanhurskautta.
Tähän kuitenkin väitettänee tai ajateltanee: "Onko nyt mieltymys ulkonaiseen kauneuteen — tauluihin tai kuvapatsaihin tai huonekaluihin tai rakennustaiteeseen mikään siveellinen ominaisuus?" Kyllä, totisesti, jos tuo mieltymys on oikeutettu. Mieltymyskaikenlaisiintauluihin tai kuvapatsaisiin ei ole siveellinen ominaisuus, mutta mieltymys hyviin tauluihin ja kuvapatsaihin on siveellinen ominaisuus. Tässä täytyy meidän kuitenkin lähemmin määritellä, mitä tarkoitetaan sanalla "hyvä". "Hyvällä" en minä tarkoita taiturimaista enkä oppinutta — enkä vaikeatekoista. Katso jotakuta Teniersin taulua, joka esittää paria noppapelissään riitautunutta juoppoa; se on läpeensä erinomaisen taitavasti tehty taulu, jopa niin taitavasti, ett'ei ole voitu luoda mitään samanlaatuista, joka voisi kilpailla sen kanssa; mutta se on kuitenkin läpeensä alhainen ja huono taulu. Se ilmaisee ihastusta kauan aikaa tarkasteltuun alhaiseen ja raakamaiseen aiheeseen, ja se ihastus on "säädytön" tai "epäsiveellinen" ominaisuus. Se on "huonoa makua" sanan syvimmässä merkityksessä — se on paholaisten makua. Toiselta puolen ilmaisee joku Titianin taulu tai joku kreikkalainen veistos tai joku kreikkalainen raha tai joku Turnerin maisema ihastusta alituisesti tarkasteltuun hyvään ja täydelliseen aiheeseen. Se ihastus on kokonaan siveellinen ominaisuus — se on enkelten makua. Koko taidenautinto ja koko taiderakkaus supistuu aivan yksinkertaisesti siihen, että rakastamme sitä, mikä ansaitsee rakkautta. Tämä ansio on ominaisuus, jota sanomme "rakastettavaksi" (vastakohdaksi "vihattavalle" esineistä, jotka ansaitsevat vihaa); eikä ole suinkaan mikään samantekevä tai mielivaltainen asia, vaan koko olemuksemme elinhermo, pidämmekö tuosta tai tästä. Mistä mepidämme, määrää, mitä meolemme, ja on merkkinä siitä, mitä me olemme; ja luonteen muodostamiseksi on välttämätöntä opettaa oikeata makua.
88. Kaikki kirjat saattaa jakaa kahteen luokkaan: hetken kirjoihin ja kaikkien aikojen kirjoihin. Huomaa tämä eroitus — se ei koske vain laatua. Se ei koske vain huonoa kirjaa, joka ei elä, ja hyvää, joka elää. Se on laji-eroitusta. On olemassa hyviä hetken kirjoja ja hyviä kaikkien aikojen kirjoja; huonoja hetken kirjoja ja huonoja kaikkien aikojen kirjoja. Ennen kuin jatkan, täytyy minun lähemmin kuvailla näitä molempia lajeja.
Hyvä hetken kirja on siis — minä en nyt puhu huonoista — aivan yksinkertaisesti sellaisen henkilön hyödyllinen tai huvittava meitä varten painettu puhelu, jonka kanssa emme muutoin voisi keskustella. Se on usein sangen hyödyllinen, koska se ilmaisee sinulle jotakin, jota sinun tarvitsee tietää; ja usein sangen huvittavakin, kuten voisi olla älykkään ystävän suullinen puhelu. Nämä loistavat matkakuvaukset; nämä keveät ja näppärät pakinat päivän kysymyksistä; nämä uutelon muotoon puetut eloisat ja liikuttavat kertomukset; nämä täsmälliset ja tarkat tapahtumien esitykset, joita kirjoittavat päivän historiaa muodostavien tapausten todelliset toimimiehet, — kaikki nämä hetken kirjat, joiden luku yhä lisääntyy sivistyksen levitessä, ovat meidän aikakautemme erikoisomaisuutta; meidän täytyy olla niistä hyvin kiitollisia ja syvästi hävetä, ell'emme käytä niitä hyvin. Mutta me käytämme niitä mahdollisimman huonosti, jos sallimme niiden anastaa todellisten kirjojen paikan; sillä tarkemmin sanoaksemme eivät ne olekaan kirjoja, vaan kauniiseen paino-asuun laitettuja kirjeitä tai sanomalehtiä. Ystävämme kirjeet voivat olla varsin miellyttäviä tai välttämättömiäkin hetkellään, mutta ansaitsevatko ne säilyttämistä vaiko eivät, on toinen kysymys. Sanomalehti on erinomaisesti paikallaan aamiaispöydässä, mutta sitä ei tosiaankaan tule lukea koko päivää. Samaten on laita sen pitkän kirjeen, joka, vaikka onkin sidottu kirjaksi, niin huvittavasti kertoo majataloista ja teistä ja ilmoista viime vuonna siellä ja siellä, tai joka taritsee hauskan jutun tai selvittää siinä tai siinä tapauksessa sattuneita todellisia seikkoja; ja kuinka arvokas hetken käyttöön moinen kirja saattaakin olla, niin ei se missään tapauksessa voi olla mikään "kirja", eikä ainakaan kirja, jota varsinaisessa mielessä kannattaisi "lukea". Kirja ei olemukseltaan ole puhuttu asia, vaan kirjoitettu asia, joka on kirjoitettu ei vain ilmoittaakseen jotakin, vaan pysyäkseen ja säilyäkseen. Tuollainen pakinakirja painetaan vain siksi, ett'ei sen tekijä voi puhua tuhansille ihmisille yht'aikaa; jos hän voisi, tekisi hän sen — kirja on siis vain hänen äänensämonistus. Sinä et voi keskustella Indiassa oleskelevan ystäväsi kanssa; jos voisit, niin sinä sen tekisit; sen sijaan sinä kirjoitat, mutta se on vain äänensiirtämistäpaikasta toiseen. Kirjaa ei sitävastoin kirjoiteta yksinomaan äänen monistuksen eikä sen siirtämisen, vaan sen ikuistamisen takia. Tekijällä on sanottavana jotakin, jota hän pitää totena ja hyödyllisenä tai välttämättömänä ja kauniina. Mikäli hän tietää, ei ole kukaan vielä ennen häntä siitä puhunut; mikäli hän tietää, ei kukaan muu osaa siitä siten puhua. Hän katsoo siis olevansa velvollinen sanomaan sen, kaikissa tapauksissa selvästi ja täsmällisesti ja, jos hän voi, myöskin sulosointuisesti. Ikäänkuin elämänsä koko tuloksena pitää hän sitä sinä asiana tai sinä asiaryhmänä, joka on ilmoitettu hänelle; — pitää hän sitä sinä totisen tiedon tai tajuamisen palasena, jonka hänen osalleen tullut auringonpaiste ja maa on tehnyt hänelle mahdolliseksi saavuttaa. Hän ikuistuttaisi sen mielellään kaikiksi ajoiksi; hän kaivertaisi sen kallioon, jos voisi, sanoen: "Tämä on minun parhaani; muutoin olen minä syönyt, juonut, nukkunut, rakastanut ja vihannut samoin kuin kaikki muutkin; minun elämäni oli kuin sumua, eikä sitä ole enää; mutta tämän minä näin ja tunsin; tämä, jos minusta mikään, on muistamisen arvoista." Tämä on hänen "kirjoituksensa"; se on hänen pienen inhimillisen kykynsä ja hänelle annetun totisen tajuamisen mukainen muistokirjoitus tai pyhä sana. Se on "kirja".
89. Tämänlaatuisia kirjoja ovat kaikkina aikoina kirjoittaneet suurimmat miehet: — suuret kirjailijat, suuret valtiomiehet ja suuret ajattelijat. Kaikki nämä kirjat ovat valittavissasi; ja elämä on lyhyt. Sinä olet kuullut tämän ennenkin; — mutta oletko sinä mitannut ja jakanut sen lyhyen elämän ja sen mahdollisuudet? Tiedätkö, että jos sinä luet tämän, et sinä voi lukea tuota — ett'et sinä huomenna enää voi voittaa takaisin tänään menettämääsi? Pysähdytkö sinä lavertelemaan palvelustyttösi tai tallirenkisi kanssa silloin kun sinä saat puhella kuningatarten ja kuninkaiden kanssa? Tai mielisteletkö itseäsi sillä, että sinä vain arvokkaasti tajuten omat kunnioitusoikeutesi tungeskelet nälkäisen ja typerän joukon kanssa saamaansisäänpääsyntänne japuheillepääsyntuonne, sillä välin kun tämä ikuinen hovi on sinulle avoinna seurueineen, avarana kuin maailma, moninaisena kuin sen vaiheet, kaikkien aikojen hienoimpana ja mahtavimpana? Sinne voit aina päästä; siellä voit oman mielesi mukaan valita ystäväsi ja arvosi; ja jos kerran olet siihen hoviin päässyt, ei sinua voida sieltä koskaan ajaa pois muutoin kuin omasta syystäsi; ylimyksellinen seurapiirisi vahvistaa sinun synnynnäistä ylimyksellisyyttäsi, ja niitä vaikuttimia, jotka ajavat sinut tavoittelemaan korkeata paikkaa elävien yhteiskunnassa, arvostellaan, katsoen kaikkeen niiden totuuteen ja vilpittömyyteen, sen aseman mukaan, minkä sinä haluat saavuttaa näiden kuolleiden seurassa.
"Sen aseman, minkä sinä haluat", ja aseman, jonka sinäitse itsellesi valmistat, täytyy minun lisätä, sillä — huomaa hyvin — tämä menneisyyden hovi eroaa sikäli kaikesta elävästä ylimyksellisyydestä, että se on avoinna vain työlle ja ansiolle, eikä millekään muulle. Ei ole rikkaus lahjova, ei nimi peljästyttävä, ei mikään juoni pettävä sen elyseolaisten porttien vartijaa. Syvimmässä merkityksessä ei kukaan alhainen eikä typerä henkilö pääse sisään. Tämän hiljaisen Faubourg St. Germainin ovella tehdään vain lyhyt kysymys; "Ansaitsetko sinä sisäänpääsyn?" Mene. Pyritkö jalojen miesten seuraan? Jalostu itse, ja sinä pääset sinne. Haluatko puhella viisaan kanssa? Opi ymmärtämään hänen sanojaan ja sinä kuulet hänen äänensä. Mutta et muutoin. Ell'et tahdo kohoutua meidän luoksemme, emme me voi alentua sinun tasollesi. Elävä aatelismies voi osoittaa sinulle kohteliaisuuttaan, elävä filosofi voi nähdä paljon vaivaa selvittäessään sinulle ajatustaan; mutta täällä ei teeskennellä eikä selitellä; sinun täytyy nousta meidän ajatustemme tasalle, jos tahdot niistä iloita, ja yhtyä meidän tunteisiimme, jos tahdot nauttia seurastamme.
90. Sinä voit lukea kaikki British Museumin kirjat — jos ikäsi vain siihen riittäisi — ja kuitenkin jäädä ylen "sivistymättömäksi", kehittymättömäksi ihmiseksi; mutta jos sinä luet kymmenen sivua hyvää kirjaa, kirjain kirjaimelta, se on: todellisella tarkkuudella — olet sinä siitä lähtien jossakin määrin sivistynyt ihminen. Koko eroitus sivistyksen ja ei-sivistyksen välillä — mikäli se koskee vain sen älyllistä puolta — on tässä tarkkuudessa. Sivistyneen, hyvin kasvatetun miehen ei tarvitse osata monia kieliä — ei tarvitse osata puhua muuta kuin omaa kieltänsä — ja hän on saattanut lukea vain muutamia kirjoja. Mutta kielen, jonka hän tuntee, tuntee hän perinpohjin; sanat, jotka hän lausuu, ääntää hän oikein; hän tajuaa ennen kaikkea sanojen ylimyksellisyyden, tuntee oikeata perua ja vanhaa verta olevat sanat ensi silmäyksellä ja osaa eroittaa ne uudenaikaisista alhaisosanoista; hän muistaa niiden kaikki esi-isät, niiden sukulaisuussuhteet ja niiden etäiset heimolaiset ja hän tietää alat, joilla niiden käyttö on sallittu ja ne palvelukset, joita ne suorittavat kansallisen sana-aatelin parvessa kunakin aikana ja kussakin maassa. Mutta sivistymätön, huonosti kasvatettu henkilö saattaa hyvän muistinsa avulla oppia monia kieliä ja puhua niitä kaikkia, eikä kuitenkaan tuntea sanaakaan niistä — niin, ei sanaakaan edes omasta kielestään. Tavallinen valpas ja lahjakas merimies saattaa kielen puolesta tulla toimeen useimmissa satamissa, joissa hän nousee maalle; mutta hänen on tarvis ääntää vain yksikin lause jostakin kielestä, ja hänet huomaa heti sivistymättömäksi henkilöksi; samaten voi jo korostus tai tapa ääntää yksikin lause heti paljastaa sivistyneen henkilön. Tämän tuntevat niin syvästi ja tunnustavat niin ehdottomasti sivistyneet ihmiset, että väärä korostus tai tavunkin erehdys on omiansa jokaisen sivistyneen kansan eduskunnassa iki-ajoiksi osoittamaan sellaisen henkilön alemmalle sivistystasolle.
91. Niillä nyky-aikaisilla orja- ja hulluraukoilla, jotka laahauttavat itseänsä karjan tai puupölkkyjen lailla läpi maiden, joissa he kuvittelevat käyneensä, ei voi olla pienintäkään aavistusta siitä monipuolisesta huvista ja niistä iloisista toiveista, mitkä liittyivät matkavaunun valitsemiseen ja järjestämiseen muinoisina aikoina. Ensiksi esiintyivät rakennetta koskevat kysymykset kestävyydestä ja keveydestä sekä henkilöitten ja tavarain varmasta ja soveliaasta asettelemisesta ja jakamisesta; sitten suunniteltiin se mahtava yleisvaikutus, jonka piti hämmästyttämän töllisteleviä katsojajoukkoja; sitten järjestettiin ovelasti varastopaikkoja istuinten alle, salalaatikoita akkunain puitteiden peittoon, näkymättömiä onkaloita täytteen alle, jotka kaikki olivat tomuntiiviit ja joihin pääsi vain salaisten rakojen tai Aladdinin lasku-ovien tapaisten lumoluukkujen kautta; sitten kiinnitettiin korvalliset niin ett'eivät ne päässeet liikkumaan; sitten pyöristettiin kaikki kulmat mukavaa lepoa varten; sitten kiinnitettiin taitavasti akkunaverhot ja niiden vetonauhat; akkunat istutettiin paikoilleen, sillä siitä riippui itse asiassa puolet vaunumatkan viehätyksestä; ja koko tämä pieneen alaan kasattu komeus sovitettiin sen henkilön vaatimusten mukaan, joka todennäköisesti tulisi istumaan vaunuissa, tuossa pienessä huoneessa, joka viiden, kuuden kuukauden aikana tulisi olemaan hänen varsinaisena kotinaan, — kaikki tämä oli jo itsessään oikea mielikuvitusmatka, kaikkine todellisen matkan viehätyksineen, mutta ilman sen ikävyyksiä…
Näin tukevasti varustetuille ja tavaroiden lisäksi kuudelle, jopa useammallekin henkilölle aijotuille perhevaunuille tarvittiin välttämättä neljä hevosta, jos mieli niiden liikkua edes kutakuinkin nopeasti; ja puoli tusinaa moisia valjakkoja pidettiinkin aina varalta jokaisessa postitalossa. Vaikka nyky-aikaisen lukijan lieneekin yhtä vaikeata kuvitella tätä aikaa, jolloin matkustus tapahtui niin kehittymättömällä ja kömpelöllä tavalla ja jolloin koko toimitus, vaikk'ei siitä olekaan vielä kovin kauvan, muistutti saksien ja goottien vaelluksia, niin älköön hän kuitenkaan luulko minun puhuvan puuta heinää sitä kuvatessani.
Ranskalaiset hevoset — ja seikka oli jokseenkin sama kaikilla suurilla europalaisilla kulkureiteillä — olivat vankasti hölköttäviä, väkeviä vetohevosia, jotka hyvin täyttivät tehtävänsä, jopa ylikin, ruokkoamattomia, pitkähäntäisiä, hyvänsävyisiä, jotka hirnahtelivat ja kujeilivat keskenään niin usein kuin vain saivat siihen tilaisuutta; lisäksi olivat ne kestäviä ja tasaisia työssään, enimmäkseen totellen jo pelkkää huutoa, sillä vain selvyyden vuoksi tarvittiin ohjaksia; ruoskaa ei niiden tarvinnut koskaan maistaa, ja sitä käytteli ajomies vain ilmaistakseen tyytyväisyyttään itseensä ja hevosiin, antaakseen tietä tukkeaville vaunuille merkkejä väistymään syrjään, ja julistaakseen niiden kylien ja kaupunkien asukkaille, joiden läpi lasketettiin päivän kuluessa, että korkea-arvoiset henkilöt kunnioittivat heitä ohimenevällä läsnä-olollaan. Jos kaikki oli niinkuin olla piti, ajoi noita neljää hevosta yksi mies, joka ratsasti toisella aisahevosella; mutta jos hevoset olivat hyvin nuoria tai ratsastaja tottumaton, istui toinen mies etuhevosen selässä, Tavallisesti saatiin kuitenkin neljä varmaa ja säyseätä hevosta ja oivallinen ajaja, joka oli harvoin juovuksissa, mutta usein sensijaan varsin nuori, koska vanhemmat ja väkevämmät miehet voivat edullisemmin tehdä muuta työtä, ja kuka reipas nuori ratsastaja tahansa saattoi ohjata noita työhönsä tottuneita ja sävyisiä hevosia, hän kun lisäksi painoi vähemmän niiden selässä. Puolet ratsastajan painoa oli hänen saappaissaan, joita usein kuljetettiin sidottuina molemmin puolin satulaa kuin kahta sankoa, ja sitten kun hevoset oli valjastettu vaunujen eteen, nousi ajomies väli-aisalle ja keinotteli jalkansa ja säärensä saappaisiin.
Tuskin vähemmän virallisen leiman kuin ajomiehet antoi paremmanpuoleisille matkavaunuille niiden sanansaattaja tai oikeammin sanoen etulähetti, jonka varsinaisena tehtävänä oli ratsastaa edellä tasaista ravia ja tilata hevosia postitaloista, niin että ne olivat valmiiksi valjastetut vaihdettaviksi, eikä aikaa tarvinnut hukata taipaleiden välillä. Hänen korkeampana toimenaan oli myös kaikkien ostosten suorittaminen ja laskujen maksaminen, säästääkseen perheeltä turhia vaivoja ja pieniä ikävyyksiä sekä lopuksi huolen ja vaikeuden puhua ranskaa tai muita vieraita kieliä. Lisäksi tunsi hän jokaisen kaupungin kaikki hyvät majatalot ja jokaisen majatalon kaikki hyvät huoneet, niin että hän saattoi jo etukäteen kirjoittamalla tilata kaiken sen, mikä parhaiten sopi hänen palvelemalleen perheelle. Jos hän oli älykäs mies ja ensimäisen luokan etulähettejä, tunsi hän myös tarkoin kunkin kaupungin nähtävyydet sekä kaikki ne salaiset keinot ja koukut, joita käytettiin saadakseen nähdä sellaistakin, mitä ei näytetty kenelle tahansa. Kuten lukija muistanee, ei Murrayn matkakäsikirjoja ollut vielä siihen aikaan olemassa, ja siksi toimitti sanansaattaja yksityisen matkakäsikirjan virkaa, ja tiesi, jos hän hyvin oivalsi asiansa, ei vain sen, mikä oli näkemisen arvoista, vaan myöskin mitä kukin mieluimmin halusi nähdä; tämän mukaisesti antoi hän myös ohjeitaan palveleville oppaille ja puuttui asiaan ikäänkuin korkeampana voimana vain silloin kun vaikeuksia esiintyi ja hänen sovittelunsa kävi välttämättömäksi maksuun tai käyttäytymiseen nähden. Hän seurasi säännöllisesti naisia näiden myymäläretkeilyillä, vieden heidät aina kaikkein hienoimpiin liikkeisiin ja tinkien tavaroiden hintaa määrään, joka hänestä näytti kohtuulliselta. Lopuksi tunsi hän luonnollisesti kaikki muut ensimäisen luokan sananlennättäjät matkan varrella ja ilmoitti, jos niin haluttiin, ketä muita arvokkaita henkilöitä, paitsi matkustajaa itseään, oli sattunut pysähtymään samaan majataloon.
92. Polignyn kylä tai maalaiskaupunki, jonka muodostaa ryhmä hyvin rakennettuja vanhoja kivitaloja puutarhoineen ja hedelmälehtoineen ja jonka halkaisee jonkunlainen kaduksi yrittelevä kujanne, leviää Juravuorten juurella erään pienen laakson aukeamassa, joka Yorkshiren tai Derbyshiren kalkkiseuduilla olisi nuokkuvien jyrkänteiden väliin ahtautunut rotko ja jonka pohjalla hyppelisi reipas, soliseva puro, mutta joka täällä Juravuorilla on etäisyyteen pakeneva, eri korkeuksiin kohoaville pengermille asettautuneiden pelto- ja puutarhatukkujen muodostama teateri; terävätorninen luostari kohoaa sen syvänteessä, ja siististi rakennettuja talonpoikaismajoja, kodikkaita pikku pesiä, kyyhöttää niityn reunamilla ja kallion ulkonemilla; mutta puroa ei näy, eikä lähteitäkään, eikä tapaa pienintäkään järjellistä syytä, minkä vuoksi niitä ei näkyisi, ell'eihän, että Jumala on niin tahtonut.
"Etäisyyteen" pakeneva, sanoin — ehkäpä peninkulman verran kumpujen sekaan, ulommaisesta tasangosta lukien; ja laakson leikkaa puolen peninkulman pituinen poikki-aukeama, joka sallii suuren Pariisista Geneveen johtavan maantien oikullisin polvekkein ja viattomin tempuin kiemurrella kalliopengermiä ylös, tuolloin tällöin päätyen paikalle, mihin saapumisestaan sillä ei ollut aavistustakaan, ja aivan sekapäissään tähystellen kohtaa, mihin sen siitä olisi meneminen; — heittäen jäähyväiskatseen Burgundian tasangolle, joka leviää sen pakenevien polvekkeiden takana, kunnes se vihdoin erään halenneen jyrkän kallion kohdalla törmää suoraan ylös rotkon rinnettä ja kulkee sitten pitkin sen reunaa paikassa, missä rotko sulkeutuu yhtä oikullisesti kuin se äsken oli avautunut, ja hämmästynyt matkustaja on ikäänkuin taikaiskusta jälleen tasangolla, mutta korkeammassa maailmassa. Maailmassa tasaisten kallioiden, joiden pinta rouheutuu kellertäväksi mullaksi, ja siihen on juurtunut ohut, mutta voimakas ruohomatto ja sinne tänne siroiteltuja pensaikkoja, kun taas etäämpänä siintävä kuusirivi nousee tuon tuostakin näkyviin, ja sen yläpuolella häilähtelee, jos ilta tai aamu on kirkas, kapea hopeanhohtava pilventapainen.
Nämä Juravuorten alkuseudut eroavat monella miellyttävällä tavalla Ingleboroughin ympärillä leviävistä kalkkikivitasangoista, jotka ovat niiden englantilaisia vastineita. Yorkshiren nevat ovat enimmäkseen sata tai kaksisataa jalkaa korkeammalla, ja niitä huuhtelevat sadekuurot ja pieksee väkevä, melkein herkeämättä puhaltava tuuli. Ne hajoavat avaroiksi kentiksi irtonaisine kallionlohkareineen ja rosoisine liuskakivirinteineen, mitkä väliin vaihtuvat hiekkaan ja hiekkakivestä muodostuneeseen saveen, jotka elättävät pitkää ruohoa ja tuolloin tällöin ympäröivät jotakin lamparetta, väkevän tuulen estäessä nousemasta pienimmänkin ilahuttavan jäljen puusta, paitsi muutamia suojaisia kolkkia, missä on voitu harjoittaa istutustyötä. Mutta Juravuorten taivas on yhtä tyyni ja kirkas kuin muunkin Ranskan; jos päivä on sees tasangolla, on niin laita myös rajakukkuloilla; Juravuoria, jotka kokoonpanoltaan ovat kalkkia ja marmoria, kyntävät sateet ja tuulet sangen omituisiin halkeamiin ja uurteihin, mutta ne rikkoutuvat harvoin ja ovat jo aikoja sitten peittyneet joko metsän kukkiin tai lyhyeen, mehevään ruohoon ja kaikkiin auringonpaistetta rakastaviin kasveihin. Puhdas ilma, joka säilyttää puhtautensa myös alemmilla harjuilla, noin tuhannen jalkaa merenpintaa ylempänä, huokuu niiden suloisimpia tuoksuja ja loistaa mitä kirkkaimpia värejä, ja talvi valmistaa niille leposijan lumen valkoisen, suojelevan vaipan alle.
Vielä suurempi ja omituisempi erilaisuus näytäksen jokien järjestelmässä. Miten ne häviävätkin ja kätkeytyvätkin ja pienenevätkin, huomaa ne sentään aina varsin selvästi Yorkshiren nevoilla; näkee paikat, missä ne olivat eilen, uomat, mihin ne tulevat ensi sadekuuron jälkeen juoksemaan, ja tuo ojanne tämän kallion kupeella tai sen huipulta kuuluva solina saattaa matkustajan aina ihmetellen kysymään, että ollaanko sitä tässä nyt Airen lähteillä tai Ribblen ylähaaraumilla tai Bolton Stridin alkupäässä tai niiden hopearihmojen lähettyvillä, jotka sitten kutoutuvat Teesiksi.
Mutta ei tuulen suhina, ei purojen eikä virtojen solina eikä loiske eikä laulu häiritse Juran avonaisten seutujen lumottua hiljaisuutta. Sadepilvi sulkee sen kalliot syliinsä ja kastelee sen kedot; mutta se vilahtaa ohi, ja tuntia myöhemmin on kallio jälleen kuiva, ja vain kastehelmiä kimaltelee poimulehden säiliöissä, — mutta puroista ja ojanteista — ei jälkeäkään, ei eilen, eikä tänään, eikä huomenna. Näkymättömistä halkeamista ja vain hienon kalvon peittämistä raoista on vesi valunut pois kalliolta ja kedolta, ja vasta syvällä päälaakson pohjassa virtaa suuri joki, joka pysyy aina kaltaisenaan.
93. Oletko konsanaan kuullut puhuttavan mistään niin surkeamaineisesta kuin on se mielikuvituksen sikiö, jolle on annettu nimi "viisasten kivi?" Taikakalua, joka muuttaisi halvan metallin jaloksi metalliksi, ei luonto tunne; eivätkä sitä muut kuin hullut etsisikään. Sen sijaan on luonto antanut meille taikakalun, joka voi muuttaa alhaisia sieluja jaloiksi sieluiksi! Ja se on tosiaankin "viisasten kivi", mutta se on kivi, jonka rakentajat hylkäävät.
Jos olisi Kaliforniassa tai Australiassa kaksi laaksoa ja niiden pohjalla kahta erilaista soraa; ja jos sinä toisesta virranuomasta aivan puhtaan sattuman oikusta osuisit keksimään kultamöhkäleitä; ja toisesta uomasta, täysin varmasti ilman sattuman apua, voisit poimia pieniä lippaita, joissa olisi pitkää ikää ja lepoa lahjoittavia taikakaluja, ja alabasteri-astioita, jotka sisältäisivät niin kallisarvoisia voiteita, että ne voittaisivat arabialaisen kerjäläismunkinkin öljyt ja että ne saattaisivat ei ainoastaan silmät näkemään, vaan myös sielun tietämään mitä tahansa se haluaisi — niin mietin minä tässä juuri, kumpaisessako laaksossa olisi enemmän kaivajia?
"Aika on rahaa" — niin sanovat meidän kokeneet kauppiaamme ja taloustieteilijämme. Mutta kukaan heistä ei luullakseni kuoleman lähestyessä katso vastakohtaa oikeaksi väittämällä, että "raha on aikaa?" Ehkäpä lopultakin olisi sentään parasta heille, ett'eivät he muuttaisi niin paljoa ajastaan rahaksi, mikäli he eivät mahdollisesti voi muuttaa myös ijankaikkisuutta rahaksi! On kuitenkin paljon sellaista, joka on rahaa tai jota voidaan muuttaa rahaksi samassa merkityksessä kuin että aika on rahaa. Terveys on rahaa, lahjakkaisuus on rahaa, tieto on rahaa; ja kaikki sinun terveytesi, älysi ja tietosi voidaan vaihtaa kultaan, ja siten saavuttaa sairaan, höperön ja sokean, kultaan uppoavan vanhuuden onnellinen päämäärä; mutta kultaa ei voida vuorostaan muuttaa terveydeksi eikä älyksi jälleen.
"Aika on rahaa"; sanat kaikuvat korvissani niin että tuskin voin jatkaa kirjoittamistani. Eikö siis ole olemassa mitään parempaa? Jos me osaisimme oikein ymmärtää, että aika on —itseänsä, niin eikö se olisi tarkoituksenmukaisempaa? Sellaista, jonka menettäminen tai voittaminen olisi ehdotonta menettämistä tai täydellistä voittoa. Ja että samaten olisi otollista ostaa terveyttä ja tietoja rahalla, mikäli niitä voidaan sillä ostaa; mutta ei ostaa rahaaniillä?
Tosin voidaan niitä ostaakin elämän alussa, vaikk'ei enää sen lopussa. Niitä voidaan aina ostaa muille, elleikään meille itsellemme. Sinä voit ostaa, ja vielä hyvin helposta hinnasta, elämää, ikuisen elämän, kristillisen uskosi mukaan (ja siinä on kauppa, joka sinulle kelpaa!) Mutta sinä voit myös ostaa pitkiä tiedon ja rauhan ja voiman ja rakkauden ja onnen vuosia — varmasti ja kokonaan riippumatta uskosta tai mielipiteistä — kaikille noille epätoivon täyttämille, kuihtuneille lapsille, jotka juoksentelevat kaduillamme.
"Tuo nyt ei ainakaan ole mitään kansantaloutta." Anteeksi! Tuo lohduttava, lupaava sana: "Mitä hän kuluttaa, se pitää hänelle jälleen maksettaman", on yhtä kirjaimellisesti totta silloinkin kun se sovitetaan kasvatukseen; ei mitään rahankylvöä voida toimittaa niin varman ja suuren elonkorjuu voiton toivossa kuin tätä; mutta tästä rahankylvöstä puhuen pitää vain vieläkin enemmän kuin lihan kylvöstä paikkansa se, että "mitä sinä kylvät, ei ole nouseva oraalle, ell'ei se ensinkuole". Sinun täytyy unohtaa rahasi ja kaikki muut aineelliset etusi ja kasvattaa vain kasvatuksen vuoksi! Sillä muussa tapauksessa on se hyväkin, mitä sinä koetat toimittaa, myrkyttyvä, ja niin menevät sekä se että sinun rahasi hukkaan.
Ja tämä on ollut todellisena syynä siihen, että me olemme tähän asti epäonnistuneet kasvatusyrityksissämme — tulivatpa nämä sitten ylhäältä tai alhaalta. Ei ole ollut rehellistä pyrkimystä itsensä asian hyväksi sellaisenaan. Alemmat luokat huutavat kasvatusta sentähden, että ne luulevat heti sen saatuansa pakostakin joutuvansa kuulumaan ylempiin luokkiin. Nykyään vallitsee omituinen harhaluulo kansan syvissä riveissä — ja niihin lasken minä ilman muuta, kuten hyvällä syyllä voin tehdäkin, kaikki meidän helppotajuiset taloustieteilijämme ja kasvattajamme — että nimittäinjokainenvoi tulla ensimäiseksi, tai ainakin että yleisen rynnistyksen ja kilpailun tila, jolloin jokainen on vuorostaan joutuva päällimmäiseksi, on mainio ihanne-tila, ja että jos vain jokainen poikanulikka on asianmukaisesti saanut hyvän kasvatuksen, ei hän voi kerran olla keinumatta omissa vaunuissaan — sillä ei oteta lainkaan huomioon, mistä silloin saataisiin ajajia ja jalankävijöitä. Mutta minä sanon teille mitä vakavimmin — ja minä puhun varman tiedon pohjalla — että on parempi miehen olla oppimatta lainkaan lukemaan ja kirjoittamaan kuin saada kasvatuksensa moisissa merkeissä.
Ensimäisenä ehtona, jotta kasvatuksesta olisi hyötyä, on selvään havaita, ett'ei kasvatus suinkaan ole keino päästä eteenpäin maailmassa, vaan keino tyytyväisenä pysyä siinä kerran saavuttamallaan paikalla; ja valtion antaman kasvatuksen ensimäisten alkeiden tulisi samoin eritotenkin pitää silmällä kunkin luokan saamaa hyötyä henkilöistä, jotka muodostavat valtion. Alimmasta ylimpään luokkaan asti tulisi jokainen tällä saarella syntynyt lapsi laillisesti velvoittaa oppimaan inhimillisen kasvatuksen yleiset perusteet, ja hänet tulisi kastaa — ei muutamilla otsalle pirskoitetuilla vesipisaroilla — vaan taivaallisen viisauden ja maallisen voiman pilvessä ja meressä.
Tämän valtion huoltaman yleisen kasvatuksen perusteet olisivat lyhyesti seuraavat:
Ensiksi. — Ruumis pitää nuoruudessa tehtämän niin kauniiksi ja täydelliseksi kuin mahdollista, kokonaan riippumatta muista tarkoitusperistä. Jos sinä sitten haluat panna elävän olennon toimiin, jotka heikontaisivat sen ruumista ja lyhentäisivät sen elämää, niin sanon minä ensiksi, että sinun olisi parasta jättää moiset toimet sikseen; mutta jos sinä välttämättä haluat saada ne suoritetuiksi, niin anna ainakin tuon elävän olennon, jonka aijot tappaa, sitä ennen saavuttaa täysi ruumiillinen voimansa ja maistaa nuoruuden riemua ja kehittää sen kauneutta. Sitten voit myrkyttää hänet, jos niin haluat. Taloudelliselta kannalta on tämä järjestelmä viisaampi, sillä hänestä lähtee nyt henki hitaammin kuin jos sinä olisit alkanut jo hänen nuorena ollessaan; ja sinä saat suoritetuksi suuremman määrän työtä, joka monin kerroin korvaa hänen harjoittamisensa kulut.
Opettakaa siis ensiksi terveyden lait ja ne ruumiinharjoitukset, joita ne vaativat; ja siksi tulee teidän koulujenne sijaita ulkona raittiin maaseudun puhtaassa ilmassa, ja niillä tulee olla ympärillään avaroita alueita vapaasti käytettävänään. Ratsastaminen, juoksu ja henkilökohtaiset harjoitukset, joissa rehellisesti hyökätään ja puolustaudutaan, samaten kuin soitanto muodostaisivat pää-osat tässä ruumiin kasvatuksessa.
Lähinnä näitä ruumiinharjoituksia tulee opettaa ne kaksi ominaisuutta, jotka antavat sielulle sen sulon, nimittäin kunnioitus ja sääli. Niitä ei tosin voida kirjaimellisesti "opettaa", sillä ne ovat synnynnäisiä jokaiselle luonnostaan hyvälle ihmiselle, mutta niitä pitää kehittää, aivan samoin kuin ruumiin voimaa täytyy kehittää huolellisin ja herkeämättömin harjoituksin. Minä en ole koskaan voinut ymmärtää, miksi Goethe — "Wilhelm Meisterissa" esittämässään kasvatussuunnitelmassa — sanoo, ettei kunnioitus ole synnynnäistä, vaan että se on opittava ulkoapäin; minusta nähden on kunnioitus niin väkevä ihmishengen ominaisuus, että ell'ei ihmisillä ole muuta kunnioitettavaa, niin palvovat ne jotakin hullua tai kiveä tai kasvia. [Alituisesti saarnaamalla sitä vastaan voidaan kunnioitus tukahuttaa ja kiihoittaa julkeus huippuunsa, mutta vaistoa ei voida milloinkaan kokonaan hävittää.] Mutta kunnioituksen oikea opettaminen tarkoittaa sen kohdistamista oikeihin henkilöihin ja esineihin ennen kaikkea asettamalla nuorison opettajiksi henkilöitä, joita sen täytyy rakastaa ja kunnioittaa; sitten kokoamalla sen hyväksi menneiden aikain historiasta kaikki, mitä on ollut arvokkainta ihmistoiminnassa ja ihmistunteissa, ja aina kiinnittämällä sen huomiota moisiin esikuviin ja tekemällä niistä sen kilvoittelun etevin päämaali, ja lopuksi antamalla sen, mikäli se saattaa tapahtua, oikeudenmukaisesti tuntea, kuinka mitättömiä sen oma voima ja tieto ovat siihen verrattuina, mitä muut ovat kyenneet suorittamaan.
Sääliä pitää toiselta puolen pääasiallisesti opetettaman tekemällä siitä rohkeuden vertainen kunnia-asia ja suomalla sille yhtä suurta arvoa, koska se itse asiassa onkin rohkeuden lisä ja todiste, niin että koulun kirjoittamattomassa laissa pidetään yhtä häpeällisenä julmuutta kuin pelkurimaisuuttakin. Miehelle sopimattomaksi rikokseksi pitää leimattaman heikommalle olennolle saatettu tuska, ja jokaista tilaisuutta pitää käytettämän nuorison totuttamiseksi velvollisuutensa mukaisesti antamaan käytännöllistä apua, ja sen tutustuttamiseksi niihin todellisiin suruihin ja onnettomuuksiin, joita niiden on niin vaikea käsittää, jotka riemuiten astuvat elämään, kärsimyksistä mitään tietämättä.
Kunnioitusta ja sääliä tulee meidän siis ennen kaikkea opettaa, ja näiden ominaisuuksien lisäksi, ikäänkuin niiden siteeksi ja vartijaksi, totuutta henkeen ja puheeseen, ajatuksiin ja mielipiteisiin. Totuutta, vakavaa ja syvää totuutta, pitää tavoiteltaman kuin aarretta ja varjeltaman kuin ruunua.
Tällainen totuuden teroittaminen, niin että se lopulta muuttuu tavaksi, on opettajan tärkeimpiä tehtäviä; ja sen pitää sisältymän kaikkiin kasvatuksen osiin. Ensiksikin täytyy teidän totuttaa lapsenne noudattamaan suurta tarkkuutta kaikissa esittämissään selonteoissa; se on nimittäin sekä kunnianasia että kieliharjoitus ja saattaa heidät kilpailemaan, ken totuuden paraiten puhuisi, katsoen sekä itse siihen tapahtumaan, joka heillä on kerrottavanaan tai esitettävänään, niin ett'eivät he salaa eivätkä liioittele mitään, että heidän käyttämiensä sanojen täsmällisyyteen; ja täten tekevät he totuuden täydellisen kielen koetuskiveksi — mikä se itse asiassa onkin — ja antavat siveellisen tarkoituksen voiman sanojen huolittelulle ja taiteelle, minkä jälkeen he sovittavat tämän tarkkuuden myös ajatuksen ja havainnon kaikkiin tapoihin, niin että he ainaajattelevatasiat ja esineet sellaisiksi kuin ne todellisuudessa ovat janäkevätne sellaisina kuin ne todellisuudessa ovat, mikäli se on meidän vallassamme. Ja paljon on meidän vallassamme, sillä kaikki väärät ajatukset ja kaikki väärät huomiot johtuvat etupäässä siitä, että me ajattelemme sellaista, mikä ei meitä koske ja katselemme sellaista mitä meidän tekee mieli nähdä, sellaisen asemasta, mitä meidän tulisi nähdä.
"Älä puhu muusta kuin siitä, minkä tunnet; älä ajattele muuta kuin sitä, mitä sinulla on edellytyksiä ajatella oikein; äläkä katsele vain sellaista, josta pidät, jos on muutakin nähtävänä": tämä on se oppi, joka on painettava nuorisomme mieliin, ja etupäässä meidän oman esimerkkimme ja itsehillintämme avulla. Älä milloinkaan opeta lapselle sellaista, mistä et itse ole varma; ja ennen kaikkea, jos sinä pyrit sen aivan nuorena ollessa painamaan jotakin sen mieleen, jotta nuoruuden herkkyys ja varhainen yhdistämiskyky sen sinne sitoisivat irroittamattomaksi, niin hanki ensin varmuus siitä, ett'et vain valhetta siten pyhittäisi. On aina olemassa enemmän ehdotonta, riidatonta tietoa kuin lapsi voi sen kyvyille soveltuvana oppia, ja siksi ei ole välttämätöntä opettaa sille mitään epäiltävää. On parempi sen jäädä tietämättömäksi tuhansista totuuksista kuin että yksikään valhe pääsee juurtumaan sen sydämeen.
Tästä ja monista muista syistä tulee kasvatuksen pää-asiallisimpina aineina lähinnä historiaa olla luonnontieteet ja matematiikka; mutta näihin opinnoihin katsoen tulee teidän jakaa koulunne kolmeen ryhmään: yksi lapsille, jotka todennäköisesti ovat tuomitut elämään kaupungeissa, yksi lapsille, jotka tulevat elämään maalla ja yksi niille, jotka tulevat elämään merellä; näille viimeksimainituille aijottujen koulujen tulee luonnollisesti aina sijaita rannikolla. Lapsille, joiden elämä tulee kulumaan kaupungeissa, tulee opetusaineina, mikäli heidän taipumuksensa ja lahjansa sallivat, olla matematiikka ja taiteet; lapsille, jotka tulevat elämään maalla, pitää aineina oleman lintujen, hyönteisten ja kasvien luonnonhistoria ynnä maanviljelys käytännöllisesti opittuna; ja merimiehiksi varttuville lapsille tulee aineiden olla fysillinen maantiede, tähtitiede sekä merikalojen ja merilintujen luonnonhistoria.
94. Rikosta ei voida estää rangaistuksella; se on aina keksivä jonkun rankaisemattoman, paljastumattoman muodon tai ilmauksen. Rikosta voidaan varmasti ehkäistä vain siten, ett'ei kukaan ihminen pääse kasvamaan rikokselliseksi; — hävittämällätahdonsyntiin, eikä vain sitä rankaisemalla sitten kun synti on tehty. Rikokset, suuret ja pienet, voidaan varmasti ehkäistä vain kasvatuksella — ei yksin järjen kasvatuksella, joka monissa ihmisissä menee aivan hukkaan, toisissa vaikuttaen vahingollisesti, vaan sydämen kasvatuksella, joka on yhtä hyvä ja yhtä tarpeellinen kaikille.
95. Milloin luulette lapsen kasvatuksen alkavan? Kuuden kuukauden vanhana voi se vastata hymyyn hymyllä ja kärsimättömyyteen kärsimättömyydellä. Se osaa tehdä huomioita, nauttia ja kärsiä syvästi ja jossain määrin tajunnallisestikin. Luuletteko ehkä, ett'ei se huomaa mitään eroitusta siinä, vallitseeko oivallinen järjestys kodissa ja onko kaikki siellä tyyntä ja hiljaista, ovatko sen isän ja äidin kasvot rauhalliset, onko sen korva tottunut heidän lempeisiin ääniinsä ja puhuttelevatko vieraatkin sitä ystävällisesti; vai heittelevätkö sitä sylistä syliin kovat ja välinpitämättömät tai turhamieliset ihmiset rappeutuneen talouden synkässä ympäristössä tai riehakkaan kodin meluavassa hälinässä? Siveelliset taipumukset määrätään, siitä ei voi olla epäilystä, etupäässä juuri näinä ensimäisinä mykkinä vuosina. Erikoisesti luulen minä puolestani, että tyyneys ja rauha ja sellaisten esineiden poistaminen, jotka huvittamalla lasta voivat vähentää sen tarkkaavaisuutta, niin että se häiriintymättä voi kiinnittää huomionsa pienimpiinkin näkyviin esineihin ympärillään, ovat suuressa määrin omiansa muodostamaan osan sen parasta ajatusvoimaa.
96. Väistämättömänä lakina meidän heikolle inhimilliselle luonnollemme on, että taivas pakottaa sen ehdottomasti varhaisimman nuoruutensa kehitysaikana käyttämään mielikuvitustaan yhtä paljon kuin keuhkojaan ja sääriään; — että sen on pakko kehittää keksimiskykyään kuten linnun siipiään; — ett'ei minkään lahjoittamasi leikkikalun tuottama ilo voita sitä iloa, jonka lapset tuntevat kuvitellessaan olemattomia; eivätkä opettavimmatkaan tarinat, joita sinä saatat sepittää heille maailman ihmeistä, milloinkaan saavuta sitä mielenkiintoa, joka sisältyy lahjakkaan lapsen itsensä laatimaan kertomukseen ruusunlehden haaksirikosta puron pyörteissä.
Erään ihmeellisimpiä todistuksia lapsen tarpeesta saada kehittää keksimis- ja uskomiskykyään — senbesoin de croire, joka käy senbesoin d'aimer'inedellä — näet sinä siinä tavassa, millä sinä hävität niiden mielestä jonkun leikkikalun elävyyden antamalla sen noudattaa liian läheltä todellista elämää. Et koskaan näe lapsen valitsevan suosikikseen koneellista rottaa, joka osaa vipeltää yli lattian, tai villakoiraa, joka haukkuu — tai taitoniekkaa, joka hyppii terästangoilla. Lapsi rakastuu liikkumattomaan esineeseen, rumaan esineeseen, usein myös sellaiseen esineeseen, joka meistä näyttää kokonaan turhanpäiväiseltä. Pieni serkkuni Lilly otti eräänä päivänä nukekseen puunpätkän, jonka päässä oli pyöreä oksa, — hoiteli sitä mitä huolellisimmin en tiedä kuinka monen sairauden aikana, ja siinä erikoisen tärkeässä tilaisuudessa, jolloin nukelle oli tehtävä uusi yöpuku, taivutti hän äitinsä pään lähemmäksi, uskoakseen hänelle kainosti kuiskaten seuraavaa: "Äiti, ehkä on parasta, ett'ei tehdä lainkaan hihoja, koska ei Bibseyllä ole käsiä, eikä se sentähden niistä pitäisi."
97. Älä luule voivasi tehdä tyttöä viehättäväksi tekemättä häntä onnelliseksi. Sinä et voi millään tavalla muuttaa hyvän tytön luontoa — sinä et voi millään tavalla tukahuttaa niitä vaistoja, jotka kutsuvat häntä rakkauteen ja ponnistuksiin — ilman että se lähtemättömin kirjaimin kaivertuu hänen kasvoihinsa ja tuo niihin kovuuden, joka on sitäkin tuskallisempi nähdä, kun se ryöstää kirkkauden viattomuuden silmistä ja sulouden hyveen otsalta.
Naisellisten kasvojen täydellinen sulous voi johtua ainoastaan siitä ylevästä rauhasta, joka perustuu onnelliseen ja hyödylliseen elämään — hempeäin muistojen täyttämään, ja tämän rauhan yhtymisestä siihen vieläkin ylevämpään lapsellisuuteen, joka on yhä täynnä luottamusta ja lupausta; — joka samalla kainona ja iloisena aina herättää toivon yhä paremmista voitoista ja saavutuksista. Siellä ei ole vanhuutta, missä tämä lupaus on vielä säilynyt.
Sinun velvollisuutesi on siis ensiksi kehittää hänen ruumiillista olemustaan, ja sitten, mikäli hänen vahvistuvat voimansa sallivat, täyttää ja kasvattaa hänen sieluansa kaikella sillä tiedolla ja kaikilla niillä ajatuksilla, jotka ovat omiansa tukemaan hänen luonnollista oikeudentunnettaan ja jalostamaan hänen luonnollista rakkaudenvaistoaan.
Kaikkea sellaista tietoa on hänelle annettava, joka tekee hänet kykeneväksi ymmärtämään, jopa avustamaankin miesten työtä; mutta sitä ei ole annettava vain paljaana tietona, — ei niin kuin olisi se tai voisi olla hänelle oppi-aineena, vaan ainoastaan opastuksena tunteelle ja arvostelulle. Hänen ylpeytensä tai täydellisyytensä päämääränä ei sillä seikalla sellaisenaan ole mitään merkitystä, osaako hän useita kieliä vaiko vain yhtä; mutta erinomaisen tärkeätä on, että hän osaa olla hyväntahtoinen muukalaista kohtaan ja että hän ymmärtää vieraan kielen kauneuden. Ei merkitse mitään hänen omaan arvoonsa tai hänen omaan arvokkaisuuteensa nähden, tunteeko hän tätä tai tuota tiedettä; mutta erinomaisen tärkeätä on, että hän on hankkinut itselleen tavan ajatella oikein, että hän tajuaa luonnonlakien tarkoituksen, väistämättömyyden ja rakkauden ja että hän voi seurata ainakin yhden tieteellisen tutkimusalan polkuja aina sen nöyryyden laakson kynnykselle asti, jonne vain viisaimmat ja jaloimmat miehet pääsevät, tunnustaen ijäti olevansa vain lapsia, jotka poimivat kiviä rajattomalta rannalta. Ei merkitse paljoa, kuinka monen kaupungin aseman hän tuntee tai kuinka monen tapahtuman vuosiluvusta tai kuinka monen kuuluisan henkilön nimestä hän on selvillä — ei ole lainkaan kasvatuksen tarkoituksena tehdä naisesta hakemistokirjaa; mutta erinomaisen tärkeätä on, että hän oppii koko olemuksellaan tunkeutumaan siihen historian kohtaan, jota hän lukee, eloisasti ja voimakkaasti toistamaan sen tapahtumat omassa kirkkaassa mielikuvituksessaan, tarkalla vaistollaan tajuamaan sen kiihkeät kohtaukset ja näytelmälliset suhteet, jotka historiankirjoittaja liian usein himmentää omilla mietelmillään ja rikkoo omilla järjestelyillään; hänen tulee havaita jumalallisen palkinnon salattu tasapuolisuus ja läpi pimeydenkin nähdä sen tulikutomuksen kohtalokkaat langat, jotka sitovat hairahduksen sovitukseen. Mutta ennen kaikkea tulee hänen oppia avartamaan tunne-alttiutensa rajoja, kunnioittaen sitä historiaa, joka ikuisiksi ajoiksi muodostuu sen silmänräpäyksen kiitäessä ohi, missä hän itse rauhassa elää, ja sitä nykyistä onnettomuutta, jota, jos hän vain oikein siitä huolehtisi, ei enään senjälkeen esiintyisi. Hänen pitäisi kuvitella, mitä vaikutusta sillä saattaisi olla hänen ajatuksiinsa ja käyttäytymiseensä, jos hänet joka päivä asetettaisiin katselemaan kärsimyksiä, jotka eivät sen takia ole vähemmän todellisia, että ne ovat kätkettyjä hänen katseiltansa. Hänen tulisi edes joten kuten oppia näkemään sen pienen maailman mitättömyys, missä hän elää ja rakastaa, verrattuna siihen maailmaan, missä Jumala elää ja rakastaa; — ja juhlallisesti tulisi häntä opettaa pyrkimään siihen, ett'eivät hänen hurskaat ajatuksensa olisi heikkoja niiden seikkojen lukuun nähden, jotka niihin sisältyvät, tai ett'ei hänen rukouksensa olisi veltompi silloin kun hän pyytää hetkellistä lievitystä puolisonsa tai lapsensa tuskiin, kuin silloinkaan kun hän rukoilee niiden monien puolesta, joilla ei ole ketään rakastavaa olentoa hoivanaan ja "kaikkien niiden puolesta, jotka ovat epätoivossa ja raskautetut".
98. Huolimatta kaikesta siitä ulkokultaisuudesta, johon julmat, typerät tai kavalat ihmiset tekevät itsensä vikapäiksi alituisesti puhuessaan "velvollisuudesta tyytyä siihen osaan, jonka Kaitselmus on kullekin määrännyt", on sentään hitunen syvintä ja pyhintä totuutta tässä sanassa, ja siitä saa se sen voiman, joka sillä vieläkin on, vaikka sitä lakkaamatta hokevatkin säälimättömät ja ymmärtämättömät huulet ja vaikka sen kätkevätkin syvyyksiinsä epäilevät ja katkeroituneet sydämet.
Ell'ei tosiaankaan tehtäisi vähintäkään yritystä heidän varhaisimman kasvatuksensa aikana määritellä, mihin toimiin kansan nuorukaisista kukin yksilöllisesti soveltuu, tai ell'ei lainkaan huolittaisi asettaa niitä, jotka eittämättömästi ovat osoittaneet kykyä erikoisiin tehtäviin, niille paikoille, jotka he parhaiten voivat täyttää — niin silloin olisi mitä julkeimpia ja hävyttömimpiä tapoja, millä voidaan Jumalan nimeä väärin käyttää, sanoa hurjan kilpailun ja taistelun aikaansaamaa yhteiskunnallisen järjestyksen ja elämän surkeata sekamelskaa Kaitselmuksen työksi. Mutta jos oikealla hetkellä vakavasti yritetään hankkia nuorisolle, sen kykyjen mukaan, työtä, johon se parhaiten soveltuu, luulen minä lopulta sen järjestelmän osoittautuvan parhaaksi, joka vähiten herättää ajatuksia yhteiskunta-elämän tulevasta tavattomasta edistyksestä.
Edistyksen oikea tarkoitus, jota ei ihmisten voiman ja onnen nimessä voida kieltää, ei ole korkeampien asemien ja arvojen valloittamiseksi käydyn taistelun telmeessä ja levottomuudessa, vaan siinä, että asteettain parannetaan keinoja sen elämän tarkoituksen täyttämiseksi, jonka olemme valinneet tai jonka olosuhteet ovat meille määränneet. Minä luulen sentähden, ett'ei työmiehen kunnianhimon päämääränä pitäisi oleman mestariksi pääseminen, vaan jokapäiväinen yhä hienostuneemman ja yhä esikuvallisemman taitavuuden hankkiminen omassa ammatissaan, palkkansa säästeliäs käyttäminen, niin että hän vähitellen rikastuttaisi ja somistaisi kotiansa yhä valikoidumpaan, vankempaan ja mukavampaan suuntaan, ja että hän kykenisi varaamaan onnellisen vanhuutensa täydelliseksi turvaksi summan, joka tekisi hänet riippumattomaksi vain sairaille ja rutiköyhille tarkoitetusta avusta, ja joka myös riittäisi auttamaan hänen lapsiaan sellaiseen asemaan elämässä, mikä vastaisi hänen omaa asemaansa. Ell'ei hänen palkkansa riitä kaikkeen tähän, on se suhteettoman pieni; mutta jos se on saavuttanut tämän oikeudenmukaisen korkeuden, en minä luule hänen ajautuvan, tulojen mahdollisesti kasvaessa suotuisten liike-olojen vallitessa tai jakamalla voiton mestarinsa kanssa, kuumeenomaiseen toimintaan elinehtojensa täydelliseksi muuttamiseksi ja ryhtyvän melkein välttämättömänä seurauksena edellisestä viettämään päiviänsä tuskallisessa tyytymättömyydessä oloihinsa ja lohduttomassa jokapäiväisen elämänsä halveksunnassa, koska ei mikään tuleva menestys voisi korvata hänelle kaikkea tätä. Minä pysyn tässä uskossani sitäkin suuremmalla syyllä, kun, vaikka otaksuisimmekin asteettaisen nousun yhteiskunnallisessa asemassa kaikille niille henkilöille mahdolliseksi, jotka käyttäytyvät oikein, kokemukseni ei johda minua luulemaan, että tuo ylennys sellaisenaan, jos se saavutettaisiinkin, edistäisi heidän onneansa.