Perustuslaiksitaas nimitetään sellaista tärkeätä lakia, joka määrää maan hallitsemisen perusteet sekä kansalaisten perusoikeudet ja joilla on erityinen loukkaamattomuus eli pyhyys. Meidän tärkeimpinä perustuslakeinamme olivat vuoteen 1919 asti Hallitusmuoto vuodelta 1772, Yhdistys- ja vakuuskirja vuodelta 1789 ynnä valtiopäiväjärjestys vuodelta 1906.
Mitä sisältävät nämä perustuslait? Ne sisältäväthallitussääntömme, (konstitutsionimme), meidän vapaan hallitusmuotomme, perusohjeet siitä, mikä on velvollisuutemme, oikeutemme, uskollisuutemme ja vapautemme. Mitä on hallitussääntö eli konstitutsioni? Se on sellainen hallitusmuoto, jossa hallitus ja kansa ovat kumpikin sitoutuneet määrättyihin velvollisuuksiin ja kumpikin pidättäneet itselleen määrättyjä oikeuksia toisiinsa nähden. Lainsäätämisen oikeus on jaettu kahdelle vallalle: hallitsijalle, joka on ensimmäinen valtiomahti, ja kansalle, joka säätyjensä kautta valtiopäivillä, on toinen valtiomahti.
Hallitsijana, valtion päämiehenä, on Venäjän keisari, Suomen suuriruhtinas. Hänen velvollisuutensa ja oikeutensa ovat määrättyinä Yhdistys- ja vakuutuskirjassa: "Me tunnustamme, että meillä on perintöruhtinas [vuonna 1789 nimitettiin häntä perintökuninkaaksi], jolla on täysi valta hallita, rauhoittaa, pelastaa ja varjella valtakuntaa; alkaa sodan, päättää rauhan ja liiton ulkovaltain kanssa; antaa armon; antaa jälleen hengen, kunnian ja omaisuuden; määrätä, korkean mielensä mukaan, kaikista maan viroista, joihin pitää maassa syntyneitä suomalaisia miehiä pantaman, kuin myös käyttää lakin ja oikeutta. Muut valtiohoidolliset asiat toimitetaan niinkuin Suuriruhtinaallemme hyödyllisimmäksi näkyy." Tästä sanoo Hallitusmuoto vielä laajemmasti: "Suuriruhtinaan tulee suojella maan luterilaista uskontoa ja kirkkoa. Hänen tulee oikeutta ja totuutta vahvistaa, rakastaa ja tallentaa, mutta murjaa ja väärää kieltää, poistaa ja polkea; ei ketään turmella hengen, kunnian, jäsenten ja menestyksen puolesta, jos hän ei laillisesti syypääksi todistettu ja tuomittu ole, eikä keneltäkään ottaa eli otattaa pois mitään omaisuutta, irtainta tahi kiinteätä, ilman laillisetta tuomiotta ja tutkinnotta, kuin myös hallita maata lain hallitusmuodon mukaan." "Ollen tässä muistettava, ettei yhtäkään tuomaria, korkeimmissa ja alhaisemmissa oikeuksissa, eikä yhtään pienempätä virkamiestä, jolla ei ole uskotun miehen arvoa tahi joka ei ole osallisena maan hallituksessa, saa ilman laillisetta tutkinnotta ja tuomiotta panna viraltaan." Ja lisäksi säädetään, että suuriruhtinas on sotavoiman ylimmäinen päällikkö, saapi yksinään tehdä rahaa ja korottaa aatelissäätyyn, vaan ei saa uutta lakia tehdä, ei uutta veroa panna, eikä uutta sotaväkeä ottaa, ilman säätyjen suostumatta, paitsi silloin, kun valtakuntaa ahdistetaan sodalla, jolloin hän voipi ryhtyä tarpeellisiin hankkeisiin (rahojen ja sotaväen), niin kauan kuin sotaa kestää. "Valtiovaraston tila (kruunun tulot ja menot) on näytettävä säätyjen valiokunnalle, että he saavat tietää rahain tulleen käytetyiksi maan hyödyksi ja eduksi."
Kansaon hallitsijan suhteen velvollinen kaikkeen siihen uskollisuuteen, kuuliaisuuteen ja kunnioitukseen, joita laki ja vala määräävät, sekä saa häneltä suojelusta, niin kuin yllä on sanottu.
Näitä ovat yhtäläisyys lain edessä ja oikeus myöntää uutta veroa, niin kuin Yhdistys ja vakuutukirjassa sanotaan: "Me pidämme itsemme vapaina, laille kuuliaisina ja vakaina alamaisina, laillisesti kruunatun Suuriruhtinaan alla, joka hallitsee meitä Suomen selitetyn lain mukaan [vuonna 1789: laillisesti kruunatun kuninkaan alla ja Ruotsin lain mukaan]. Kun me kaikki olemme yhtä vapaat alamaiset, niin tulee meidän myös, lain suojeluksen alla, kaikkien nauttia yhdenlaista oikeutta." — "Ja kun oikea vapaus on vapaasti antaa maan voimassa pitämiseen, mikä tarpeelliseksi nähdään: niin on Suomen kansalla [vuonna 1789: Ruotsin kansalle, valtakunnan voimassa pitämisen, kuninkaan] kieltämättä oikeus Suuriruhtinaan kanssa neuvotella, sovitella, kieltää ja sopia." — Muuten on jokaisen Suomen kansalaisen velvollisuus ja vapaus säädetty yleisessä laissa.
Valtiopäiväjärjestys määrää sitten yksityiskohtaisesti, millä tavalla Suomen kansa säätyjensä kautta valtiopäivillä esiintyy toisena valtiomahtina. Lailliset valtiopäivät kutsuu kokoon, avaa ja lopettaa Suuriruhtinaamme vähintäin joka viides vuosi [vuodesta 1882: joka kolmas vuosi], sillä tällä välillä hän voi tärkeän asian niin vaatiessa, kutsua kokoon ylimääräiset valtiopäivät. Valtiopäivämiehen tulee valtiopäivillä noudattaa ainoastaan maan perustuslakeja, eikä häntä voida ilman säädyn päätöstä vaatia tilille puheistaan. Hänen valitsemisensa pitää olla täydellisesti vapaa, ja ehdot, kellä on oikeus valita valtiopäivämies tahi tulla siksi valituksi, ovat tarkkaan määrätyt.
Maan säätyinä ovat maan neljän säädyn edusmiehet.Ritaristossa ja aatelistossaon jokaisen suvun päämies eli edusmies itseoikeutettu valtiopäivämies.Pappissäädyssäovat arkkipiispa ja piispat itseoikeutetut osallistumaan valtiopäiville. Turun hiippakunnan papit valitsevat 12, Poivooii hiippakunnan 10 ja Kuopion hiippakunnan papit 6 ednsmiesla. [Vuonna 1897 on maamme saanut neljä piispan hiippakuntaa.] Paitsi tätä valitsee Yliopisto yhden tai kaksi sekä koulunopettajat yhden tahi kaksi edustajaa jokaisesta hiippakunnasta.Porvaristovalitsee yhden jokaisesta kaupungista; mutta jos siinä on 6,000 asukasta, valitaan kaksi, ja niin edespäin jokaiselta täydeltä 6,000:lta. Pienet kaupungit, joissa on vähemmän kuin 1,500 asukasta, saavat sopia samasta valtiopäivämiehestä toisen kaupungin kanssa.Talonpoikaissäätyvalitsee ensin valitsijamiehet, ja nämä valitsevat yhden valtiopäivämiehen kustakin tuomiokunnasta. Valtiopäivillä vuonna 1872 oli 110 valtiopäivämiestä ritaristosta ja aatelistosta, 37 pappia, 38 porvaria ja 56 talonpoikaa; yhteensä 241. Suuriruhtinas nimittää talonpoikaissäädyn sihteerin ja säätyjen puhemiehet, joiden kokouksissa aatelin puhemies, maamarsalkka, johtaa puhetta.
Tähän saakka on Suuriruhtinas yksin määrännyt ne asiat, jotka on käsiteltävä valtiopäivillä, ja säädyt ovat saaneet ainoastaan esityispyyntöjen avulla ehdottaa, mitä esityksiä he pitävät hyödyllisinä. Mutta v. 1882 on Aleksanteri III antanut säädyille takaisin v. 1789 menetetynmotsionioikeudeneli oikeuden esittää uutta lakia muissa, paitsi semmoisissa asioissa, jotka koskevat perustuslakia, puolustuslaitosta tai painovapautta. Jokainen sääty valitsee jäseniä niihin valiokuntiin, joiden tulee ensin tutkia kutakin valtiopäiväasiaa ja antaa siitä sitten lausuntonsa. Sitten kukin sääty tutkii erikseen asiaa täysi-istunnossaan, ilmoittaa muille päätöksensä ja saattaa pyytää heitä siihen yhtymään. Tietyissä asioissa saattavat kaikki säädyt neuvotella yhdessä, vaan ei päättää. Päätökset tehdään äänestämällä, ja enimmät äänet määräävät päätöksen. Perustuslakien ja etuoikeuksien muuttamiseen vaaditaan kaikkien säätyjen suostumus; muissa asioissa riittää kolmen säädyn päätös yhtä vastaan. Valiokunnat koettavat sovitella erilaisia päätöksiä. Jos kaksi säätyä on päätöksen puolesta kahta vastaan, raukeaa kysymys; mutta määrätyissä tapauksissa saattaa sellaisen kysymyksen ratkaista suuri valiokunta. Jos Suuriruhtinas ei vahvista valtiopäiväin päätöstä, niin sillä ei ole lain voimaa.
Eri maissa on erilainen menettelytapa näissä asioissa. Meidän hallitussäännössämme on hallitsijan valta suurempi kuin kansanvalta. Mutta meillä on nuo jokaisen vapaan valtiolaitoksen kaksi kulmakiveä: kansan osuus lainsäätämisessä ja kansan oikeus myöntää veroja. Mitä tästä vielä puuttuu, sen voi jokainen rehellinen kansalainen, luottaen hallituksen viisauteen ja kansan isänmaanrakkauteen, jättää valistuneen tulevaisuuden ratkaistavaksi.
192. Maamme kaupungit ja pääkaupunki.
Olemme jo puhuneet Suomen vanhasta pääkaupungista Turusta, joka vielä kukoistaa kauppa- ja teollisuuskaupunkina. Seuraavat kaupungit ovat Suomen vanhimmat ja katolisena aikana perustetut: Turku, Viipuri, Porvoo, Ulvila (Pori), Rauma ja Naantali. Käkisalmi juontaa alkunsa myöskin samalta ajalta, mutta se kuului silloin Venäjän valtakuntaan. Kustaa Vaasa perusti Helsingin, ja myöskin Tammisaari sai alkunsa hänen hallituksensa aikana.
Kaarle IX perusti Oulun v. 1605 ja Vaasan v. 1606.
Kustaa II Aadolf perusti Uudenkaupungin v. 1617, Kokkolan,Uudenkaarlepyyn ja Tornion v. 1620; Sortavala tuli kaupungiksi 1632.
Pietari Brahe perusti maahamme monta uutta kaupunkia; silloin näet määrättiin perustettaviksi: 1639 Hämeenlinna, joka 1776 muutettiin nykyiselle paikalleen, Savonlinna ja Lappeenranta niinikään 1639, Kristiina ja Raahe 1649, Kajaani 1651, Pietarsaari 1653 ja Vehkalahti, joka myöhemmin sai Haminan nimen, 1653.
Vapaudenaikana perustettiin vuonna 1745 Loviisa.
Kustaa III perusti Heinolan ja Tampereen v. 1779, Kuopion v. 1782 jaKaskisen v. 1785.
Viime vuosisadalta ovat Jyväskylä, Mikkeli, Joensuu, Maarianhamina,Kemi, Iisalmi, Hanko ja Kotka; tältä vuosisadalta, ja nuorin, onLahti.
Väkirikkaimmat kaupungit ovat seuraavat neljä: Helsinki (noin 200,000 asukasta), Turku (60,000), Tampere (50,000) ja Viipuri (32,000).
Kustaa Vaasa aikoi perustaa suuren kauppakaupungin Santahaminan saarelle, itäpuolelle nykyistä Helsinkiä. Kuningas toivoi, että tästä syntyisi Venäjän, Saksan ja Hollannin tavarain vaihtopaikka, jopa oli siitä niin varma, että käsketti kaikkien Porvoon, Tammisaaren, Rauman ja Porin porvarien muuttaa Santahaminaan. Mutta kauppa on virran kaltainen: se virtaa sinne, mihin sen painolait vetävät. Ja ne eivät halunneet Santahaminaan, joka jäi autioksi kalliosaareksi, jota vastoin nuo kuolemaan tuomitut kaupungit ovat yhä olemassa. Kauppa sattui rakastamaan enemmän Vantaanjoen suuta, jossa silloin oli koski ja hyvä satama. Sinne muutti muutamia porvareita, ja siinä paikassa, jota nimitetään Vanhaksikaupungiksi, kohosi noin v. 1550, pienoinen kaupunki, joka sai koskesta nimensäHelsingfors, suomeksiHelsinki.
Tämä pieni kaupunki sai ensimmäiset etuoikeutensa kuningas Juhana III:lta vuonna 1569. Täällä syntyi kuuluisa Sigfrid Forsius ja tänne kokosi Kustaa II Aadolf Suomen säädyt ympärilleen isänmaallisille valtiopäiville v. 1616, jotka ikäänkuin vihkivät Helsingin tulevaksi pääkaupungiksi. Mutta satama oli jo silloin tullut maan kohoamisesta johtuen liian matalaksi, ja v. 1639, Kristiina kuningattaren aikana, muutettiin Helsinki nykyiselle paikalleen, puoli peninkulmaa lounaaseen päin olevalle vuoriselle saarennolle, jota nimitettiin "Vironniemeksi". Tässä kaupunki pysyi edelleen vähäpätöisenä pikkukaupunkina enemmän kuin 100 vuotta. Mutta kun Viapori kohosi sen oivallisen sataman suulle, alkoi Helsinkikin kasvaa. Ruotsi-ajan loppupuolella se oli väkilukunsa ja kauniiden rakennustensa puolesta maan toinen kaupunki; ensimmäinen oli Turku. Helsingillä oli jo silloin ollut monenlaisia vaiheita ja se oli ollut raunioina kolme kertaa. Sen olivat hävittäneet viholliset (v. 1713), rutto (v. 1710) ja tulipalot (vv. 1557, 1713, 1808). Se oli nähnyt Ruotsin armeijan jättävän aseensa viholliselle v. 1742, viettänyt Kustaa III:n kanssa Suursaaren meritaistelun muistoa v. 1788 ja nähnyt Viaporin antautumisen v. 1808. Sitten, kun maamme tuli yhdistetyksi Venäjään, Helsinki oli lähempänä Pietaria kuin Turku; se oli lähempänä Itä-Suomea; sillä oli satama, johon mahtuivat vaikka kaikki Itämeren laivastot ja tämän sataman suulla oli lisäksi Viapori. Sen vuoksi siitä tehtiin maan pääkaupunki; senaatti monine virastoineen muutettiin tänne v. 1818 ja yliopisto v. 1828.
V. 1819 Helsinki oli vielä pieni kaupunki, jossa oli 5,000-6,000 asukasta. Puoltakaan sen nykyisestä maa-alasta ei ollut rakennettu. Töölön merenlahti ulottui siihen, missä nyt on Aleksanterinkatu korkeine kivitaloineen; senaatinrakennuksen vieressä oli suota. Kruununhaka oli karjan laitumena, ja kolkot, autiot vuoret, mihin nyt on raivattu kaupungin pohjoiset ja eteläiset kadut, näyttivät ihmiskäsille voittamattomilta. Vielä 1830-luvulla oli kaunis Kaivopuisto jylhää erämaata, ja sillä paikalla, missä nyt on rautatieaseman kauniit rakennukset oli vielä 20 vuotta tätä myöhemmin terveydelle vahingollinen lammikko. Mutta keisarin tahto, raha ja uuttera työ muuttivat tämän vähäisen kaupungin erämaineen kauniiksi pääkaupungiksi. Se on vielä pieni kaupunki muiden maiden suurten kaupunkien rinnalla, mutta varsin suuri meidän maallemme. KustavilainenAlbrekt Ehrenström, Kustaa III:n entinen yksityissihteeri ja G. M. Armfeltin liittolainen Reuterholmia vastaan, laati asemakaavan tälle syntymäkaupungilleen ja määräsi nimet sen kaduille. ArkkitehtiEngel, syntyään saksalainen mies, teki senaatin ja yliopiston rakennusten sekä uuden kirkon piirustukset. Ehrenströmin ja Engelin pitkälle tulevaisuuteen tähtääviä suunnitelmia noudatettiin kuitenkin ainoastaan osittain ja tämä turha säästäväisyys maksoi sitten suuria summia.
Nyt ovat Helsingissä kaikki maan korkeimmat virkamiehet ja oppilaitokset, paitsi hiippakuntain piispat. Väkiluku nousee nopeasti, teollisuus pystyttää uusia tehtaitaan, raitiotiet ratisevat, kaasu- ja sähkövalot hohtavat, vihannoivat puistot peittävät entiset kolkot ja alastomat kalliot. Höyrylaivat savuavat satamassa, tavaroita tulvii maahan, mutta osa arvotavarain kauppaa kulkee vielä Santahaminan tienoilta Turkuun ja Viipuriin. Helsinki on yhä rakenteilla oleva kaupunki, sen kirjava väestö ei ole vielä yhtenäistynyt ja siellä on liian kallista varallisuuttamme ajatellen, liian houkuttelevaista heikkouksillemme ja muutenkin paljon parantamisen varaa. Mutta sinne on kuitenkin kokoontunut paljon maan parhaita voimia, paljon vireää elämää ja jaloa isänmaanrakkautta. Aika on sen näin säätänyt; meidän tulee koetella kaikkea ja pitää se, mikä on parasta.
193. Yhteiskunta ja hallitus.
Vajavaista on kaikki ihmistyö, kuitenkin kiittäköön jokainen maa Jumalaa hyvin järjestetystä yhteiskunnastaan ja oikeutta harrastavasta hallituksesta. On kyllä kristittyjä maita, joissa on moni asia järjestetty paremmin kuin meillä. On toisia maita, joissa puolueet vainoavat kiivaasti toisiaan; joissa hallitustoimet ovat sekaisin, joissa virkamiehet ovat huolettomia ja omanvoitonhaluisia, tuomioistuimet lahjottavissa, laki voimaton ja kansa elää pimeydessä sekä maa on kykenemätön maksamaan karttuvia velkojaan. Mitä puutteita meillä vielä lieneekin — ja niitä saattaa olla kyllä paljon — saamme kuitenkin katsoa onneksemme, että täällä on olemassa vapaus ja lainkuuliaisuus sekä järjestys ja oikeus. Tästä suuresta onnesta saamme kiittää lähinnä yhteiskunnan lakeja, hallitusta sekä rauhallista, lakia noudattavaa kansaamme.
Suomalainen yhteiskuntamme on kasvanut ruotsalaisen yhteiskunnan juurista, mutta se on saanut elinvoimansa suomalaisen kansan hengestä. Kansa on kasvanut siihen, ja se on kasvanut kansaan.
Alussa oli kaikki hyvin yksinkertaista. Kansa valitsi kuninkaansa, pappinsa ja tuomarinsa. Kuningas määräsi linnanpäällikön, linnanpäällikkö hallitsi voutinsa kanssa lääniä, piispa hallitsi pappeja ja tuomari käytti lakia. Keskiajan lopulla monimutkaistui tämä yksinkertainen yhteiskunta säätyetujen johdosta; ne kumosivat ihmisten samanarvoisuuden lain edessä, ja verotuksen kautta, joka synnytti joukon virkamiehiä. Näin tultiin käännekohtaan, kun lakeja sääti milloin kuningas, milloin aateli ja papit, milloin porvarit ja talonpojat. Kustaa Vaasa, joka hallitsi valtakuntaansa isännän lailla, koetti jälleen asettaa tuon yksinkertaisen yhteiskunnan isällisen kuningasvaltansa alaiseksi. Mutta sitä kesti ainoastaan hänen hallituskautenansa, sillä ajan vanha nuttu oli jo käynyt ahtaaksi. Silloin Kustaa II Aadolf otti käyttöön uuden ajan yhteiskuntajärjestyksen, mutta osaksi vanhalla isällisellä hallitustavalla. Hallitus halusi olla hyväätarkoittavasti kansan holhoojana ja järjestää kaiken. Vasta näinä aikoina on opittu, että yksityinen kansalainen voi vaikuttaa enemmän ja paremmin yhteiskuntansa hyväksi, jos hänelle suodaan riittävä vapaus, esimerkiksi hänen rehellisessä työssään. Hallituksen suuri taito on nykyään siinä, että se osaa asettaa yhteiskunnan menestyksen, järjestyksen, turvan ja vaurauden sopusointuun yksityisen kansalaisen lainalaisen vapauden kanssa. Näin on vähitellen syntynyt hyvin monimutkainen hallitusjärjestelmä, jota saattaa verrata koneeseen, jonka toinen hammasratas tarttuu toiseen. Ero on siinä, että konetta käyttävät elottomat voimat, mutta yhteiskuntaa elävien ihmisten tahto. Jos hyvä yhteishenki puuttuu, ovat parhaimmatkin lait voimattomia, mutta jos on hyvää tahtoa ja vallitsee totinen jumalanpelko, joka on kaikkien hyvien tapojen alku, saattaa yhteiskunta menestyä puutteellisillakin laeilla.
Muistakaamme aina, että yhteiskunta on se suuri, hyvää tarkoittava järjestelmä, joka yhdistää meidät kaikki, suojelee meitä kaikkia sekä sitoo ja tekee vapaiksi meidät kaikki. Halvimmallakin, köyhimmälläkin on osansa, vastuunsa ja etunsa tässä kaikkien yhteisessä yhteisössä. Hallituksella tarkoitamme lähinnä niitä virkakuntia, jotka antavat säännöksiä koko maalle. Mutta hallituksessa ovat osallisina kaikki kansanluokat — alkaen valtaistuimella istuvasta keisarista aina paikkakuntansa kunnallishallituksessa istuvaan köyhimpään talonpoikaan asti, vieläpä vähimpään päiväläiseenkin saakka, jolla on huolenaan oman itsensä ja taloutensa hallitseminen. Ja kaikkia näitä hallitsee, lähinnä taivaan Jumalaa, Suomen laki.
Joka vuosi joulun aikana painetaan ruotsiksi ja suomeksi kirja, jota nimitetään "Suomen Valtiokalenteriksi". Siinä ovat lueteltuina muun muassa maan virkamiesten nimet. Tarkastakaamme ainoastaan kolmea rakennusta Helsingissä, saadaksemme vähänkin tietää, mitä noilla monilla virkamiehillä on tekemistä.
Lähellä siltaa pohjois- ja eteläsataman välillä on kolmikerroksinen kivirakennus, yksityisen asunnoksi kylläkin komea, mutta keisarin hovilinnaksi hyvin vaatimaton. Tässä asuu keisari, suuriruhtinas, käydessään maan pääkaupungissa. Maan lain mukaan hän on kaikkien hallitsija. Toisessa pienessä hovilinnassa Etelä-Esplanaadikadun varrella asuu kenraalikuvernööri. Hän on keisarin korkein uskottu mies maassamme, toimii puheenjohtajana senaatissa, on maan sotavoiman päällikkönä ja toimittaa kansliansa kautta maan asiat Pietariin. Siellä ne (paitsi sota-asioita) ottaa vastaanministerivaltiosihteerikeisarin Suomen kanslian kautta; sitä ennen ne tutkii sitä varten määrätty komitea ja sen jälkeen ne esitellään keisarille, joka vahvistaa ja allekirjoittaa ne, mitkä hän näkee hyödyllisiksi.
Kolmannessa rakennuksessa, Senaatintorin varrella, on keisarillisen Suomen senaatin ja sen läheisimpien virkakuntien kokouspaikka. Senaatti säätää ja tuomitsee keisarin nimessä; sen jäsenet keisari määrää kolmeksi vuodeksi. Senaatin "oikeusosasto" on maan korkein tuomioistuin, johon saa vedota kaikista kolmesta hovioikeudesta (Turun, Vaasan ja Viipurin); hovioikeuksiin saa vedota maan 229käräjäkunnasta, (jotka ovat jaetut 61 tuomiokuntaan), 34raastuvanoikeudestaja yhdestä maanjako-oikeudesta. [Nämä luvut ovat vuodelta 1890]Prokuraattorintehtävänä on puolestaan valvoa lainkäytäntöä, että lakeja noudatetaan.
Senaatin "talousosasto" hoitaa kuuden toimikunnan kautta, maan kansakunnallista hallintoa, sen tuloja, menoja ja tilejä sekä pitää huolta sotavoimain toimeentulosta. Tämän osaston alaisina ovat kuvernöörit eri lääneissä, joita on 8: — 1) Uudenmaan lääni; 2) Turun ja Porin lääni Ahvenanmaan kanssa; 3) Hämeenlinnan lääni; 4) Mikkelin lääni; 5) Viipurin lääni; 6) Kuopion lääni; 7) Vaasan lääni; 8) Oulun lääni, — joissa on yhteensä 51 kihlakuntaa, 269 nimismiehen piirikuntaa ja 37 kaupunkia. Sen hoidossa ovat kirkolliset ja yliopiston yleiset asiat, koulut, valtionarkisto, terveydenhoito, postilaitos, kanavat, rautatiet, yleiset rakennukset, vankilaitokset, rahapaja, Suomen Pankki (säätyjen edusmiesten valvonnassa), tullilaitos, luotsilaitos, vuorikaivokset, kalastusasiat, maanmittausvirasto, metsänhoito sekä maanviljelystä, kauppaa, merenkulkua ja elinkeinoja y.m. koskevat laitokset.
Niin monitahoiseksi haaraantuu nykyaikainen yhteiskunta. Mutta sitä ei hoideta ainoastaan palkatuilla virkamiehillä; se perustuu kauttaaltaan yksityisten kansalaisten apuun, itsekukin kohdaltaan tahi erityisten yhdistyksien ja laitosten kautta. Yhteiskunta ei saa koskaan väsyä, ei koskaan nukkua, ei koskaan pysähtyä; se on aina liikkeessä yöt ja päivät, niin kuin kello senaatin portaitten yläpuolella. Työ ja isänmaanrakkaus ovat sen käyttövoimana. Niin kuin apostoli sanoo (Gal 6: 9): "Ja kun hyvää teemme, älkäämme lannistuko, sillä me saamme ajan tullen niittää, jos emme väsy." Ja toisessa paikassa hän sanoo (1 Tim. 1: 5): "Mutta käskyn päämäärä on rakkaus, joka tulee puhtaasta sydämestä ja hyvästä omastatunnosta ja vilpittömästä uskosta."
194. Yhteydet ja liikenne.
Mitä ovat yhteydet?
Ne ovat kaikenlainen yhteys ja tiedottaminen ihmisten välillä käyttäen hyväksi kaikkia niitä keinoja, joiden avulla me saatamme kulkea toistemme luokse tai lähettää jotakin toisillemme. Koska menestys ja sivistys hyvin olennaisesti riippuvat näistä yhteyksistä, arvostellaan kunkin maan edistystä sen perusteella, miten hyvät tai huonot ovat sen yhteydet.
Täällä meidän etäisessä maassamme, talvien ja korpien helmassa, tiesivät ihmiset kauan aikaa hyvin vähän toisistaan, Meidän teinänsä olivat kesällä vesireitit, talvella jää. Heiliä oli polkuteitä yli vuorten ja ratsastusteitä poikki kangasten. Katolinen kirkko teetti ensimmäiset maantiet, sillat, lautat ja majatalot. Viidennellätoista vuosisadalla saatiin maalaismajatalot ja kyytihevoset, kuudennellatoista vuosisadalla posti, vielä myöhemmin ensimmäiset viitoitetut kulkuväylät. Vaunuissa ajoivat noin sata vuotta sitten ainoastaan kuninkaat ja korkeat herrat. Maamme monet järvet näyttivät ikäänkuin ojennetuin käsin odottavan kanavia. Mutta vasta viime vuosisadan puolivälissä valmistui Saimaan kanava, joka oli 350 vuotta aikaisemmin pantu alkuun.
Maaliskuussa vuonna 1826 toi 13 Savon talonpoikaa keisari Nikolaille anomuskirjan, jossa he pyysivät, että Saimaasta kaivettaisiin kanava mereen. Keisari tutkitutti asiaa, havaitsi sen mahdolliseksi, ja vuonna 1845 alkoi tuo suuri työ. "Koskiparooni", Kaarle von Rosenkampf pani työn alkuun, ruotsalainen eversti Niilo Erikson sen suoritti. [Maaherra Ramsayn kehoituksesta insinööri Claes Henrik Nyberg tutki vuosina 1826-34 omalla kustannuksellaan, oliko mahdollista rakentaa kanava Saimaan ja Suomenlahden välille, jota työtä hän koskenperkauskomitean käskystä jatkoi vuonna 1836 ja silloin määräsi kanavan nykyisen suunnan.] Se ei ollut helppoa työtä, sillä kanava on enemmän kuin 2,5 metriä syvä, 12 metriä leveä pohjasta ja 5,5 peninkulmaa pitkä, josta 3 peninkulmaa on kaivettua. Jokia ja puroja oli johdettava syrjään, syviä soita täytettävä, vuoria särjettävä ja 28 sulkua muurattava hakatusta graniittikivestä. Ilman niitä olisi Saimaan vesi, joka on 67 metriä merenpintaa korkeammalla, virrannut kanavan kautta ja tulvannut yli koko seudun. Mutta kaikki esteet voitettiin, ja 7 päivänä syyskuuta 1856, samana päivänä jolloin keisari Aleksanteri II kruunattiin Moskovassa, vihittiin Saimaan kanava juhlallisesti. Se oli suuri ilonpäivä. Kanava on maksanut kolmattatoista miljoonaa markkaa, mutta se onkin avannut isoille järville ja monen monien peninkulmain pituisille rantamaille kulkuväylän mereen. Nykyään lähettävät Kuopio, Savonlinna ja Joensuu laivojaan Suomenlahteen.
Vaikka olisi kuinka kiire ollut, niin oli merimatka ennen hyvien tai huonojen tuulien varassa. Kesäsydännä matkustajat monasti viipyivät useita viikkoja Turun ja Tukholman välillä. Mutta v. 1830 oli höyryn valtava voima ennättänyt Suomeenkin. Silloin rakennutti tehtaanisäntä Arppe pienen höyrylaivan, "Ilmarisen", hinauttaakseen lastilotjia Saimaalla. Nyt savuaa suomalaisia höyrylaivoja Saimaalla, Näsijärvellä, Päijänteellä, kaikilla merenrannikoillamme ja valtamerillä. Talvellakin pitävät jäänmurtaja-laivat tärkeimpiä satamiamme avoimina laivaliikenteelle.
Höyrylaivan täytyy kuitenkin usein laskea ankkuriin myrskyssä, sumussa ja yön pimeydessä. Rautatie on tuskin minkäänlaisista ilmoista riippuva, ei edes lumikinoksistakaan, jotka vain ani harvoin muutamaksi tunniksi viivyttävät junain kulkua. Maaliskuun 17 päivänä vuonna 1862 avattiin Suomen ensimmäinen rautatie yleisön käytettäväksi. Päälle 12 peninkulman matka Helsingistä Hämeenlinnaan, joka ennen vei kokonaisen päivän, oli nyt rautatien suoremman suunnan tähden lyhennyt 11 peninkulmaksi ja vie 3 tuntia. Vielä tärkeämpi oli toinen, Helsingin ja Pietarin välinen rautatie, joka vihittiin 11 p:nä syyskuuta v. 1870. Näiden kaupunkien väliseen matkaan meni ennen 3 tai 4 päivää; nyt se kestää 10 tuntia. Nämä molemmat ensimmäiset rautatiet rakennutti Suomen valtio: ensimmäisen 12,800,000, toisen 27,500,000 markalla, jota työtä Venäjän kruunu avusti lainaamalla 10 miljoonaa, jotka sittemmin on maksettu. Senjälkeen on Suomen valtio rakennuttanut rautateitä maamme eri osiin, ja kaupungit ja yksityiset yhtiöt ovat teettäneet sivuratoja, joten kaikki maamme kaupungit, lukuunottamatta Maarianhaminaa ja Heinolaa, jo ovat päässeet rautatieverkon yhteyteen; ja miespolven kuluttua kulkee luultavasti rautateitä ristiin rastiin kautta koko maan.
Kun ihmiset ja tavarat näin kiitävät eteenpäin höyryn voimalla, lentävät sanomat salaman nopeudellasähkölennättimenkautta. Kun keisari Nikolai kuoli 1 päivänä maaliskuuta 1855, tuli tämä tärkeä sanoma samana päivänä sähkölennättimen kautta tiedoksi melkein koko Euroopassa, mutta Helsingissä saatiin siitä tieto vasta kolmantena päivänä. Maamme oli sodan aikana saanut "optillisen sananlennättimen". jonka ilmoitusmerkit asetettiin korkeiden salkojen päihin pitkin rannikoita, mutta usein tämä taukosi toiminnasta, jos oli pimeä tai ilma sumuinen. Sähkölennätin laitettiin maahamme vuonna 1856, ja nyt se levittää nopeasti tietoja etäisimpiinkin seutuihin. Meillä oleva sähkölennätin on yhdistetty Venäjän postilaitokseen eikä se ole Suomen hallituksen oma.
Telefooni, puhelanka, puhelin, on ikäänkuin sähkölennättimenä suupuheelle.
Pikakirjoittaja ei käytä tavallisia kirjaimia, vaan kirjoittaa sanain asemasta merkin lyijykynällä, ja tämä käy niin nopeasti, että hän valtiopäivillä ja muissa tilaisuuksissa kirjoittaa paperille puheen yhtä pian kuin se puhutaankin.
Jasanomalehdetkiirehtivät levittämään kaikkia uutisia ja kaikkia yksityisten ilmoituksia.
Ennen oli monta mutkaa, jos tahtoi kirjeen lähettääpostissa. Nyt pannaan kirje postimerkillä varustettuna postilaatikkoon, ja joka paikkaan Suomessa on sama maksu eli postiraha; kirje ulkomaille maksaa vähän enemmän. Jos tahdotaan kirjoittaa muutamia rivejä avonaiselle leimatulle kortille, maksaa se puolta vähemmän. Postiteitse voi lähettää myöskin paketteja, kirjoja ristisiteessä, rahaa y.m. Kaikki tämä, nopea postinkulku ja monet uudet postilaitokset, tekee sen, että posti nyt kuljettaa kuusi vertaa enemmän kuin 20 vuotta takaperin. Vuonna 1912 kulki 126 miljoonaa postilähetystä vuodessa, s.o. 40 jokaista asukasta kohti, ja vuonna 1923 190 miljoonaa postilähetystä, s.o. 55 asukasta kohti. [Maamme väkiluku v. 1923 oli 3.469.402.] Ja tämä on vielä vähän, sillä useissa maissa on vastaava luku paljon suurempi. On kuin maan toinen osa lakkaamatta puhelisi toisen osan kanssa; ja kun näin miljoonat ihmiset joka päivä matkustavat, kirjoittavat ja lähettävät jotakin toisilleen, on maa lopulta kuin vilisevä muurahaispesä, mutta varallisuus ja sivistys edistyvät.
Suomen postilaitos on nykyään yhdistetty venäläiseen postihallintoon.
195. Maamme vaurastuminen.
Jos esi-isämme voisivat vain päiväksikin nousta haudastaan, ihmettelisivät he kaikkea sitä uutta, mitä on tullut heidän Suomeensa vajaan puolen vuosisadan kuluessa. Mitä he ajattelisivat, jos näkisivät rautahevosen heitä vetävän kiitävää vauhtia taikka näkisivät laivan kulkevan ilman purjeita vastatuuleen taikka saisivat sähkösanoman muutamassa minuutissa 70 peninkulman päästä taikka ottaisivat tulta tulitikulla taikka kuulisivat tuhansien hyrräävien rautarullien surinan suuressa kehruutehtaassa? He luulisivat kaikkea tätä noituudeksi.
Kuitenkin kuulee nyt monen valittavan, että nykyajan keksinnöt köyhältä työmieheltä vievät hänen rehellisesti ansaitsemansa leivän. Totta kyllä on, että monta sataa ajomiestä Viipurin läänissä menetti leipänsä, kun Saimaan kanava anasti heidän rahtiansionsa. Totta on, että rautatie anastaa vielä enemmän, ettei ompelija enää voi kilpailla ompelukoneen kanssa, ja että ahkera rukki turhaan kehrää rihmaansa kilpaa tehtaan kanssa. Vaiheen aikana tuntuu sellainen monestakin kovalta. Mutta pian voi tuo leivättömäksi tullut työ kääntyä toisille aloille, missä kone ei voi kilpailla ihmisen kanssa. Ihminen saa jättää koneellekoneellisentyön, johon vaaditaan ainoastaan ruumiinvoimia tai sormien näppäryyttä, ja pidättää itselleen ne toimet, joissa hänen ajatteleva henkensä voi työskennellä mukana. Jota enemmän luonnonvoimat tulevat hänen palvelijoikseen, sitä enemmän ihminen saa aikaa ja halua viljellä sielunsa voimia, joita nyt niin usein ruumiillinen työ vaivuttaa. Hän irtautuu irtautumistaan tomun orjuudesta palvelemaan Jumalaa, Luojaansa, hänen vapaana lapsenansa ja täyttämään hänen tahtoansa maan päällä.
Sellaisen suuren vapauttamistyön on Jumala antanut meidän aikakaudelle koneellisten keksintöjen avulla suoritettavaksi. Mutta tähän vaaditaan, että henkiset ja siveelliset voimat meissä ovat maallisia himoja voimakkaammat. Mitä se auttaa ihmistä, jos hän voittaa koko maailman ja vahingoittaa sielunsa? Jos asetumme velttoon lepoon nauttimaan uuden ajan mukavuuksista tai unhotamme Jumalan ja ylistämme ainoastaan ihmisälyä, silloin totisesti uusi orjuus kaikkine pahoine himoineen saa meissä vallan, ja me hukumme surkeasti, kuten monta muuta kansaa ennen meitä on hukkunut velttouteen tahi ylpeyteensä. Meidän, jotka olemme saaneet paljon enemmän kuin isämme, täytyy olla sitä nöyremmät, uskollisemmat ja ahkerammat siinä työssä, jonka Jumala on meille määrännyt.
Kuinka maamme vaurastuu uuden ajan elähdyttävien voimien vaikutuksesta, sen näemme silmäimme edessä, ja siitä kertoo nykyinentilastotiede. Samoin kuin historia meille kuvaa menneen, jo päättyneen ajan, samoin tilastotiede merkitsee nykyajan olot, jotka vielä ovat tekeillä, ja vertaa niitä toisiinsa tai entisiin aikoihin. Tämä on opettavaista. Se osoittaa meille selvillä numeroilla, edistyykö vai taantuuko maa varallisuuteen, väkilukuun, hyviin tapoihin, tietoihin ja moneen muuhun nähden. Vuodesta 1865 alkaen on Helsingissä Tilastollinen päätoimisto, joka vuosittain ikäänkuin vaa'alla punnitsee, minkä arvoinen maamme on.
Jos kysymme tältä valppaalta arvonmäärääjältä, vastaa se meille, että vuonna 1810 Suomen kruununverot, tullitulot ja muut valtion tulot nousivat 6 miljoonaan 700,000 markkaan kullassa. Vuonna 1835 ne olivat kohonneet 8 miljoonaan 560,000 markkaan, mutta vuonna 1896 ne arvioitiin 49 miljoonaksi. Maamme, s.o. yksityisten, varoista saamme käsityksen, kun tiedämme, että vuodentulot maanviljelyksestä tavallisina vuosina arvioidaan 100 miljoonaksi markaksi, että vuotuinen tavaranvaihto kaupan ja meriliikenteen kautta vuonna 1895 nousi 292 miljoonaan markkaan, että tehtaat valmistavat tuotteita vuosittain enemmän kuin 108 miljoonan arvosta, vuorikaivannot 13 miljoonan markan arvosta vuodessa; että voita viedään maasta tavallisina vuosina 10-14 miljoonan arvosta ja että ulosvietyjen lankkujen, tervan, puiden ja muiden metsätuotteiden arvo on v. 1867 jälkeen noussut päälle 40 miljoonan, jonka ovat kuitenkin aiheuttaneet satunnaisen korkeat hinnat ulkomaan markkinoilla.
Mutta rikastumisen taito ei perustu suuriin tuloihin, vaan pieniin menoihin. Meidän tulee myös muistaa, että maamme on viime vuosina ulkomaan tavaroista maksanut 100:sta 140:een miljoonaan markkaan ja sitäkin enemmän. Emme ole saaneet suolaamme, puuvillaamme, jauhomattojamme emmekä rautateitämme ilmaiseksi. Me hakkaamme vuosittain suuria aloja metsää maksaaksemme kahvimme, sokerimme, viiliimme, ulkomaankankaamme ja muut koristuksemme. Luonnollista on, että, kun ulkomaalaiset ostavat paljon meiltä, mekin ostamme paljon heiltä. Onhan meillä 1,921 purjelaivaa, 447 höyrylaivaa ja 11,000 merimiestä: niiden täytyy tuoda jotakin kotiin takaisin, kun ne eivät kuljeta rahtia ulkomaan satamain välillä. Emme me sen vuoksi tule velkaantumaan; ja jos Suomen valtio on tehnyt velkoja, on niitä tehty niin hyödyllisten asiain kuin kanavain ja rautateiden tähden. Mutta on vaarallista, jos kansa hyvinä aikoina totuttaa itsensä ylellisyyteen, jota se huonoina aikoina ei enää voi maksaa. Ja kevytmielistä on, jos ei hyvinä päivinä säästetä jotakin huonojen päivien varaksi. Muissa maissa onsäästöpankkimelkein joka kylässä.
Kuunnelkaamme vielä vähäisen, mitä tilastolla on kertomista väkiluvun lisääntymisestä.
Hyvinä ja tavallisina vuosina lisääntyy väkiluku siten, että useampia syntyy kuin kuolee, mutta toisinaan sodan, kulkutautien ja nälkävuosien aikana se vähenee siten, että useampia kuolee kuin syntyy. Jos laskemme kaikki yhteen, havaitsemme maan väkiluvun tulleen toista vertaa suuremmaksi 60 tahi 70 vuoden kuluessa. V. 1751 oli senaikuisessa ruotsalaisessa Suomessa 430,000 asukasta. Vuonna 1815 oli koko yhdistetyssä Suomessa 1 miljoona 96,000 henkeä. Viisikymmentä vuotta sen jälkeen, v. 1865, siinä oli 1 miljoona 843,000 henkeä. Seuraavina kovina vuosina väkiluku väheni, ja v. 1868 lopulla oli maassamme 1 miljoona 736,000 asukasta. Sitten se on taas enennyt ja nykyään (1895) sen arvioidaan olevan 2 miljoonaa 520,000 henkeä.
1,000:tta tyttölasta kohden syntyy maassa 1,036 poikalasta. Kuitenkin on täällä enemmän naisia, sillä miehet ovat useimmin hengenvaaroissa ja naiset elävät kauemmin. Mahdottoman suuri vahinko maallemme on se, että täällä melkein joka toinen lapsi kuolee ennen kuin se on täyttänyt 10 vuotta. 100:sta maan asukkaasta 35 on 15 vuotta nuorempia, 57 15-60 vuoden välillä ja 8 yli 60 vuoden. 70 vuoteen elää yksi 70:stä, 80 vuoteen yksi 400:sta, 90 vuoteen yksi 5,200:sta ja 100 vuoteen yksi 100,000:sta.
196. Kirkko ja koulu.
Kuningas David ei turhaan sano 55. psalmissa: "Heitä murheesi Herran huomaan, hän pitää Sinusta huolen, ei hän salli vanhurskaan ikinä horjua." Koko maamme todistaa sen, että totinen jumalanpelko pitää kansan voimassa ja vanhurskaus rakentaa sen asunnon.
Ylistäkäämme siis Jumalan suurena armona sitä, että jo enemmän kuin 700 vuotia olemme tunnustaneet kristinuskoa ja että 350 vuotta Jumalan puhdas sana ja evankeliumi on asunut tykönämme. Mitä kristillinen kirkkomme tällä pitkällä ajalla onkaan vaikuttanut maamme menestykseksi ja sielujen rauhaksi! Kuinka monta tuhatta se onkaan lohduttanut katkerimmassa hädässä, ja parempina päivinä johdattanut heidän tiensä totuuden tuntoon ja kaikkeen hyvään! Ja kuinka usein onkaan Suomen pappikin ollut osallisena kansan kurjuudessa, taittanut leipäänsä nälkäiselle ja ruumiillisissa ja hengellisissä asioissa ollut hyvänä neuvonantajana, sivistyksen ja kaiken hyödyllisen edistyksen edusmiehenä oppimattoman kansan keskellä, lähempänä heitä kuin kukaan muu!
Kirkko-sanalla ei tarkoiteta ainoastaan Jumalan temppeliä, vaan myöskin Jumalan seurakuntaa. Meidän evankelinen kirkkomme perustettiin Kustaa Vaasan aikana tohtori Martti Lutherin saksalaisen seurakunnan mukaiseksi. Kestettyään monet levottomat vaiheet se vahvistettiin Upsalan kokouksen päätöksellä vuonna 1593 ja järjestettiin täydellisesti Kaarle XI:n aikana vuoden 1686 kirkkolain nojalla. Sekä tämä aikanaan oivallinen laki että myöskin kirkon silloin hyväksytty käsikirja, virsikirja ja katkismus olivat pitkän ajan kuluessa käyneet puutteellisiksi, vieläpä muutamissa asioissa suvaitsemattomiksi toisin ajattelevia kohtaan. Sen vuoksi on näitä kirkon lakeja ja kirjoja paljon paranneltu, osittain hallitsijain ja säätyjen suostumuksella, osittain nykyisen kirkollishallituksen toimesta, kuitenkin niin, että kirkon vanha kristillinen perustus on jätetty kokonaan muuttamatta. Vuoden 1869 kirkkolaki tunnustaa Jumalan pyhän sanan ainoaksi ohjeeksi, jonka mukaan kaikki opetus kirkossa on arvioitava. Sitä, jolla on kirkon opista eroava mielipide, tulee varoittaa ja opettaa, muta häntä ei saa estää siirtymästä tiseen kirkkokuntaan.Maamme jakaantuu hiippakuntiin, joilla kullakin on oma piispansa ja tuomiokapitulinsa, hiippakunnat rovastikuntiin, nämä taas seurakuntiin, joilla kullakin on papistonsa, kirkonkokouksensa ja kirkkoneuvostonsa. Joka viides vuosi neuvottelevat valitut papit ja maallikot kirkolliskokouksessa, arkkipiispan johtaessa, kirkollisista asioista.
Kuinka nyt tämä kirkko meidän aikanamme toimittaa tehtävänsä Jumalan valtakunnan palveluksessa päälle sen, mitä laki säätää, siitä Jumala yksin tuomitsee. Yhteiskunta todistaa, että missä elävä usko on, siinä se ilmenee lainkuuliaisuudessa ja kaikissa kristillisissä avuissa. Missä taas paimen laumoineen nukkuu, siellä leviävät paheet, siellä kuullaan lastenkin suusta kirouksia ja juoppojen melua yön hiljaisuudessa. Toisinaan lähettää Jumala voimakkaan eksytyksenhengen herättämään horroksiin vaipunutta uskoa. Toisinaan lähettää hän suuret herätysliikkeet palvelemaan samaa tarkoitusta. Valtavin sellainen on ollut Suomen myöhäisempi herännäisyys, jonka pääjohtajaksi Jumala oli kutsunut syväsieluisen savolaisen talonpojan Paavo Ruotsalaisen. Usein on miettiväinen Suomen kansa, halutessaan tutkia Jumalan sanan syvyyttä, joutunut hurmahenkien harhateille. Mutta silloin aina on eksytys kutsunut totuuden aseisiin, totuuden ääni on saanut voiton, ja uusi hengellinen elämä on kansassa herännyt.
Meidän maassamme on jumalanpelko ulkonaisestikin ollut viisauden alkuna, silläkouluon täällä kirkon tytär. Kauan se oli tämän äitinsä kovan kurin alaisena, ja vieläkin valvoo kirkko kaikkien oppilaitosten uskonnonopetusta. Muuten koulu on nykyään erillään kirkosta ja oman kouluhallituksen alaisena. Toista sataa vuotta on korkeamman kouluopetuksen järjestysmuoto pysynyt entisellään, kunnes vuonna 1843 pantiin alkuun yhä jatkuvat muutokset koulun kohottamiseksi ajan vaatimusten tasalle. Nykyään voimassa oleva koulujärjestys on vuodelta 1872, mutta osaksi muutettu.
Valtio kustantaa koulujen opetuksen, joka toisissa annetaan suomen-, toisissa ruotsinkielellä, mutta oppilaat, ottamatta lukuun rajoitettua lukua varattomia, suorittavat vuosimaksun.Lyseotovat opillisia kouluja,jotka oppiajan kuluttua lähettävät oppilaansa yliopistoon.Polyteknillinen koulu ja reaalikoulutynnä "reaalilyseot" antavat oppilailleen ne tiedot. joita tarvitaan keinollisissa eli porvarillisissa ammateissa. — Erillään näistä kaikista ja oman erityisen hallituksen alaisena onSuomen kadettikouluHaminassa, jossa kasvatetaan nuorukaisia upseereiksi.
Nämä oppilaitokset ovat poikia varten. Mutta kun meidän aikakautemme tunnustaa naisenkin oikeuden ajattelevana olentona tarjoavattyttökoulutkorkeampaa opetusta maan tyttärille. On myöskin olemassa monta yksityistä oppilaitosta, toiset valtion avustamia, joissa annetaan opetusta elinkeinoa, ammattitaitoa, kauppaa, merenkulkua ja taidesivistystä varten; vieläpä on kouluja pienille 3-8 vuoden ikäisille lapsille, joita siellä leikin avulla totutetaan järjestykseen ja tarkkuuteen.
Ei kukaan ole estetty hankkimasta itselleen korkeampaa sivistystä. Mutta suurelle joukolle kansan lapsia, pojille ja tytöille, suomea tai ruotsia puhuville, on nykyäänkansakouluvapaasti avoinna. Tätä varten ovat säädyt myöntäneet erityistä apua, joilla valtio myös kustantaaseminaarejakansakoulunopettajain ja -opettajattarien valmistamiseksi. Muutoin pitää kukin paikkakunta huolta korkeammista tahi alhaisemmista kansakouluistaan. Vuonna 1889 niitä oli koko maassa 1,010 ja niissä oppilaita yhteensä 65,000. Tämä suuri kansansivistystyö on siis nopeasti edistynyt. Muutamat paikkakunnat ovat rientäneet perustamaan niin monta kansakoulua kuin mahdollista; toiset ovat kuitenkin olleet haluttomia tahi epäluuloisia; ne luulevat, että kansakoulu muka tekee oppilaistaan herroja ja opettaa heitä ylenkatsomaan maanviljelystä ja kodin yksinkertaisia tapoja. Ne unohtavat, ettei missään ammatissa ja elinkeinossa meidän aikanamme tulla toimeen ilman oppia. Ne eivät tiedä, että muissa sivistysmaissa, joissa kansakoulu on vanhempi, esim. Ruotsissa, kelvollisimmat maanviljelijät, arvokkaimmat talonpojat ja ymmärtäväisimmät emännät ovat sellaisia, jotka nuoruudessaan ovat saaneet paremmat tiedot ja paremman kasvatuksen kansakoulussa.
Suomen kansakoulun ikimuistettava perustaja ja isä on pastoriUno Cygnaeus, joka syntyi Hämeenlinnassa 12. päivänä lokakuuta v. 1810 ja kuoli 2. päivänä tammikuuta v. 1888.
Ja näin kulkee opetus niinkuin valonsäde kaikkien kansankerrosten läpi, kansakoulusta ja pikkulastenkoulusta alkaen yliopistoon asti, tarjoten kaikille oppia ja hyviä tapoja, jotka ovat suuremmanarvoiset kuin hopea ja kulta. Koti aloittaa, koulu jatkaa, elämä päättää kasvatuksemme. Koulunuoriso on totuuden lipun suojassa alati eteenpäin marssiva sotajoukko, jolla valloitamme maailman. Opettajat ja opettajattaret ovat tulevaisuuden kylväjiä. Kunnioittakaamme ja kiittäkäämme heitä aina heidän uhrautuvasta vaivastaan! Ei koko maassamme ole tärkeämpää tehtävää, ei hyödyttävämpää virkaa kuin heidän. Ja koulu ymmärtää nyt oppilaansa paremmin kuin ennen. Se vaatii heiltä nyt kuten ainakin hyvää käytöstä, ahkeruutta, kuuliaisuutta ja järjestystä; mutta se ei enää kuten ennen paina oppia päähän vitsalla. Se rankaisee lempeästi, se varoittaa kärsivällisesti, se vetoo oppilaittensa omaan oikeudentuntoon ja iloitsee nähdessään heidän rohkeamielisinä, onnellisina, ruumiiltaan ja sielultaan voimakkaina taistelevan totuuden puolesta.
197. Runoilijat ja taiteilijat.
On jo edellä sanottu, että kaunotaiteet, jotka ilahduttavat ja jalostavat ihmiselämää, ovat viimeisenä asteena jokaisen kansan kehityksessä ja osoittavat sen kukoistusta. Niillä on sama ihmeellinen voima sulattaa jäitä kuin keväisellä auringonpaisteella. Kovimmankin sydämen täytyy niiden tenhosta heltyä. Kun "Maamme" ensimmäisen kerran laulettiin kevätkentällä Helsingin ulkopuolella 13 päivänä toukokuuta vuonna 1848, oli koko suuri kenttä täpösen täynnä väkeä, ja tuntui, kuin olisi laulu tunkeutunut läpi tuhansien sydänten. Silloin nähtiin kyyneleitä monen silmissä, tuntemattomat ihmiset puristivat toistensa kättä, ja laulu loihti ilmi isänmaan suuruuden ja kauneuden.
Runebergon runoillut "Maamme"-laulun;Paciuson sepittänyt siihen sävelen. Professori Johan Ludvig Runeberg syntyi Pietarsaaren kaupungissa v. 1804, oli jonkin aikaa opettajana yliopistossa, mutta muutti sitten Porvooseen kreikankielen opettajaksi. Hän oli kasvanut siihen aikaan, jolloin Franzénin laulut vielä olivat kaikkien huulilla, ja runoili alussa Franzénin tapaan luonnon kauneudesta. Mutta Runeberg oli kuvanveistäjäksi luotu, vaikkei hän koskaan saanut oppia tätä taidetta. Hänen lauluissaan ja kertomuksissaan astui pian ihmiskuvia näkyviin, niin varmapiirteisiä, kuin olisivat ne olleet kreikkalaisesta marmorista veistetyt. Ne kuvasivat Suomen kansaa sen metsissä, kotitaloissa, pappiloissa ja herraskartanoissa maalla; ne olivat eloisia, raikkaita, voimakkaita ja iloisia kuvia, joissa ei kerjäläistäkään unhotettu. Sitten hän runoili Kreikanmaan ja Skandinavian muinaisista kuninkaista, venäläisestä orjatytöstä Katariina II:n ajalta, ja viimein Vänrikki Stoolin tarinat. Mutta lopuksi hän ryhtyi korkeimpaan ja vaikeimpaan kaikesta runoilusta, siihen, joka vaatii suurinta itsensäkieltämistä, nimittäin virsien sepittämiseen. Ja tässä työssä hänen henkensä ikäänkuin valmistui niihin koettelemuksiin, joita Jumala lähettää valituillensa maan päällä. Runeberg oli alkanut halpana ja huomaamattomana köyhyyden kanssa taistellen; mutta kun hänen päänsä oli harmaantunut ja hänen hervoton kätensä ei enää voinut kirjoittaa, ei ollut yksikään kuningas enemmän kunnioitettu kuin hän, ja niinkuin muinaisajan patriarkalle osoittivat hänelle kunnioitustaan kaikki pohjoismaiden kansat hänen 70:ntenä syntymäpäivänään. Hän kuoli 6 p:nä toukokuuta v. 1877, 73:n vuoden ikäisenä. Toukokuussa 1885 Suomen kansa pystytti tälle suurimmalle runoilijalleen keskelle Helsinkiä kauniin muistopatsaan, jonka on muovaillut runoilijan oma poika, kuvanveistäjäValter Runeberg.
Runebergissa poistui mies, jonka kirjallisessa tuotannossaSuomen ruotsinkielinen runous— ruotsinkielinen runous, jossa sykkii suomalainen sydän — on kohonnut korkeimmilleen. Poissa on runoilijaLauri Stenbäck, jonka taisteleva henki etsi ja vihdoin löysi rauhan hänen virsistään. Poissa on nuori rikaslahjainenJulius Wecksell(k. 1907), joka etsi, mutta ei löytänyt rauhaa ennenkuin unhotuksessa. Pois läksi 1881 harmaapäänä Klaus Flemingin runoilijaFredrik Cygnaeus, joka lähetti maailmaan jaloaatteisia kehoituksiaan työhön taiteen ja isänmaan hyväksi. Näiden jälkiä kulkiSakari Topelius, joka laulullaan ihastutti koko kansaamme ja niinikään sai osakseen kaikkien pohjoismaiden kunnioituksen ja pian sen jälkeen kuoli (1898), 80:n vuoden vanhana. Nuoremman sukupolven henki ja ajatuskanta ilmenee rikaslahjaisen, aikaisin kuolleenK. A. Tavaststjernan(k. 1898) runoissa ja kertomuksissa.
Suomen suomenkielisen taiderunouden alkuna oliOksasen"Säkenet", jotka sytyttivät niinkuin aamurusko uuden päivän, jotavastoinSuoniosyvänä ja hartaana kuvastaa suomalaisen hengen ikävöimistä. Molempien näiden runoilijain — professorien August Ahlqvistin ja Julius Krohnin — runoissa kukoistaa suomenkieli uuden ajan rikkaassa ihanuudessa. Matalasta majasta, köyhän kyläräätälin poikana, kuten aikanaan Lönnrot, astui näiden aikana julkisuuteen suomalaisen runouden voimaneroAleksis Kivi(1834-1872), jonka romaani "Seitsemän veljestä" ou suomalaisen taidekirjallisuuden suurenmoinen perusteos ja on kohonnut maailmankirjallisuuden merkkiteosten arvoon. Aikalaistensa ymmärtämystä ja tukea saamatta Kivi murtui lopulta huoliin, puutteeseen ja kaikki kuluttavaan hengenpaloon. Vasta myöhemmät polvet ovat oppineet arvioimaan Kiven runouden oikean aseman ja merkityksen.
Jo katolinen kirkko oli tuonut Suomeen kaunotaiteet: —rakennustaiteen, kuvanveistotaiteen, maalaustaiteen ja säveltaiteen. Mutta monia vuosisatoja kului, ennenkuin maamme sai omia taiteilijoita. Täällä oli rakennusmestareita, jotka rakensivat kirkkoja, milloin yksinkertaisuudessaan arvokkaita, milloin koreudessaan rumia. Täällä oli puunpiirtäjiä, jotka tekivät karkeita kuvia, ja maalareita, jotka maalata tuhersivat nuo monet muodottomat alttaritaulut, joissa riippuu ryöväri, mutta ei Vapahtaja, ristinpuussa. Kantele oli olemassa, soittoniekkoja samoin; mutta varsinaisia, kehittyneitä suomalaisia taiteilijoita ei ole ollut ennenkuin meidän aikana. SaksalainenEngelon ensimmäisenä opettanut meille rakennustaidon, ja nyt monet arkkitehdit nuoruudeninnolla pyrkivät kehittämään omaa suomalaista rakennustyyliä. Maailmanmaineen on saavuttanut arkkitehtiEliel Saarinen. Carl Sjöstrand(syntyisin ruotsalainen) on voimakkaissa veistokuvissa esittänyt Kalevalan sankareja ja muovaillut Porthanin muistopatsaan;Walter Runeberg(k. 1920) oli perinyt isänsä kuvanveistotaidon ja valmistanut m.m. Aleksanteri II:n kuvapatsaan Helsingissä. Suurilahjainen oliJohannes Takanen, joka taiteen kukkuloille noustuaan, kuoli puutteen masentamana Roomassa syyskuulla v. 1885.
1700-luvun keskipaikoilla opiskeli kaksi nuorta suomalaista,Iisakki Wacklin ja Mikael Toppelius, maalaustaidetta Tukholmassa. Mutta ensimmäinen täysin kehittynyt ja kuuluisa suomalainen maalari oliAleksanteri Lauraeus, joka kuoli ulkomaalla v. 1828. Silloin oli kaikki taide Suomessa vielä leivätöntä. Italiasta palasi nuori suomalainen nimeltäRobert Ekman, ja hänellä oli uskallusta jäädä piirustuksen opettajaksi Turkuun. Vaikuttaen esimerkillään ja saaden oppilaita hänestä tuli Suomen maalaustaiteen varsinainen perustaja. Luomalla ensimmäiset historialliset kuvaukset maastamme, ensimmäiset Kalevalanaiheiset piirustukset, ensimmäiset tarkat kuvaukset Suomen kansan elämästä Ekman on raivannut seuraajilleen uran. Mutta kaikkien taiteilijain tarvitsee matkustaa ulkomaille, nähdäkseen ja oppiakseen jotakin parempaa; mistä he saisivat varoja siihen, köyhiä kun yleensä ovat? Muutamat taidetta harrastavat miehet tiesivät tähän neuvon: he perustivat vuonna 1846Suomen taideyhdistyksen, avustaaksensa nuoria maalareita ja kuvanveistäjiä. Näin taide vähitellen sai vakinaisen asuinsijan Suomessa. Näin saivatMagnus ja Ferdinand von Wrightenemmän rohkeutta maalata lintujaan, joissa pieninkin höyhen on luonnonmukainen ja jotka taululla näyttävät ikäänkuin laulavan. Silloin maalasiVerner Holmbergsuomalaisia maisemia, joissa hongat humisivat, ja hänen nuorena kuoltuaan kulkivat hänen jälkiänsäBerndt Lindholm ja Hjalmar Munsterhjelm, Karl Emil Jansson, Victor Vesterholm ja Adolf von Becker. — Albert Edelfelt(k. 1905),Akseli Gallen-Kallela, Eero Järnefelt, Pekka Halonen, Juho Rissanen, Magnus Enckell, T. Sallineny.m. ovat meidän aikanamme saavuttaneet mainetta kuvillaan luonnon, sadun ja ihmiselämän alalta. Nyt, kun hallituskin joka vuosi jakaa matka-apuja nuorille taideniekoille, kilpailevat Suomen taulut ja Suomen kuvanveistotaide parhaiden ulkomaalaisten kanssa.
Säveltaide ei ollut kauemmin ääneti. Siihen aikaan, jolloin moni Suomen neito pianon ääressä lauloiFredrik Ehrströminyksinkertaisia sävelmiä, kutsuttiin nuori hampurilainen, nimeltäFredrik Pacius, musiikinopettajaksi Helsingin yliopistoon. Neljän vuosikymmenen aikana hän loi kauniita, suurenmoisia sävellyksiä, esitti oppilaineen muiden maiden musiikillisia mestariteoksia ja tuli näin korkeamman musiikin perustajaksi maassamme. Vähintään 12 sävellystä on kirjoitettu "Maamme"-lauluun, mutta Paciuksen sävellys on vienyt kaikista voiton. Hänen jälkiänsä kulkivat eräät nuoremmat säveltäjät, m.m.Karl Collanraikkaine lauluineen jaFilip von Schantz, joka uneksi ylevistä suurtöistä,Aksel Ingelius, joka oli niin läpeensä soitannollinen, ettei hän mitään muuta ollutkaan. Niin kuin Wecksellin ja Kiven, kuluttivat v. Schantzin ja Ingeliuksen heidän hehkuvat sielunsa. Maailma ihmettelee taiteilijan teosta eikä tunne sitä taistelua, joka kuluttaa hänet rikki, kun hän tuntee itsessään täydellisyyden, mutta ei voi milloinkaan kuvata sitä sellaisena muille.
Vihdoin on myöskin näytelmätaide, teatteri, joka niin kauan on täällä ollut muukalaisena vieraana, saanut maassamme vakavan asuinsijan. Suomen kansallisteatteri onKaarlo ja Emilie Bergbom-sisarusten elämäntyön tulos ja Suomi on synnyttänyt yhden aikamme suurimmista näyttämötaiteilijoista,Ida Aalbergin(k. 1915). Niinkuin entisinä aikoina ensimmäinen laulajatarJohanna von Schoultz, niin ovat myöhempinä aikoinaIda Basilier, Alma Fohström, Aino Ackté, Helge Lindbergja muut Suomen laulajat saavuttaneet maailmanmainetta. Vaaditaan sisäistä taipumusta, pitkää, vaivalloista työtä, rohkeutta ja uutteruutta, jos mieli taiteilijana vastata nykyajan vaatimuksia. Kaikki tositaide on kuvastin, jossa aikakausi näkee parhaat ominaisuutensa puhdistetussa, kirkastetussa valossa. Ja näin taide tosiaankin on suuri ja ylevä Jumalan lahja. Mutta jos pahat himot siinä esiintyvät, kuinka ihaniksi ne kasvonsa kaunistelkootkin, niin taide ei enää ole tositaidetta, se ei ole enää Jumalan palvelija, vaan Jumalan vihollinen. Katsokaamme siis, ketä herraa me palvelemme, ettei valo meissä muuttuisi pimeydeksi. — "Sillä", sanoo profeetta (Jes. 2: 16, 17), "Herran päivä käy kaiken kauniin käsialan ylitse, ja Herra yksin on silloin oleva korkea."
198. Suonion kotimaanvirsi.
Oi, kuningasten kuningas, sa maan ja taivaan valtias myös tälle maalle silmäs' luo ja armos' runsaat lahjat suo!
Vähäinen meidän kansa on,maailman silmiss' arvoton;vaan mitä mahtavinkaan vois,jos voimaa sult' ei saanut ois!
On edessäs kuin tomu vaansuuruudet, voimat, vallat maan;kuin viittaat, korkein aleneeja matalaiset ylenee.
Kuink' usein juuri valitsetaseikses pienet, alhaiset,siks', että Sinun voimasiselvemmin heissä näkyisi.
Kun tahdoit kansan valitun,otitpa ylenkatsotunja halvan Juudan kansan, senteit vartijaksi totuuden.
Ja Betlehempä, pienoisintuo kaupungeista Juudankin,sai armon armoist' ylimmän,Messiaan nähdä syntyvän.
Oi, Herra, kuule meitä myös,tee meissäkin Sun armotyös!Suuruutta emme rukoile,me pienuuteemme tyydymme.
Jos meidän kansa aina sais vaan olla palvelijanais, Sun töitäs aina toimittaa, valistua ja valistaa!
199. Kotiintulo koulusta.
Aurinko laskee koivujen taakse tyyneen järveen. Kultaa on vedessä, viileyttä ilmassa; taivaan rauha yli kaiken maani.
Kesäkuu on parhaillaan, tuomet kukkivat, kaikki linnut laulavat metsässä. Palaan koulusta kotiin. Tie tuntuu niin pitkältä, sydän niin täyteläiseltä. Tahdon ajatella jotakin muuta, koska on vielä palanen matkaa kirkkomäelle.
Mitä kaikkea olenkaan oppinut ja nähnyt siitä aamusta alkain, jolloin kiipesin tikapuille tuolla kotona ja mietin tuota käsittämätöntä sanaa:meidän maamme!Nyt sen tunnen; — taikka oikeammin, tunnen vähäisen nurkan siitä; ensimmäisen kirjaimen pitkästä läksystä. Mutta nyt tiedän, että seansaitseerakkautta jaminkä vuoksisitä rakastamme. Taivaallinen isäni, suo minun oppia paljon, paljon enemmän isänmaastani, että tulisin sille kelvolliseksi ja voisin palvella sitä koko elinaikani!
Kuinka ihmeellisesti Jumala kuitenkin on luonut tämän maan ja siunannut sen köyhyyttä! Niin jylhä, niin kylmä, niin köyhä, etäinen, piilossa ja unhotettu, ja kuitenkin ihanin, parhain, rakkain ja iloisin maameille!Mitä sellaisesta maasta on, jossa ihminen alituisen kesän helmassa istuu kylläisenä luonnon valmiiksi katettuun pöytään? Kaikkea tarjoaa se hänelle, vaan ei tuota iloista kunniata luoda jotakin uutta ja parempaa, ei tuota voimallista tietoa voida kieltäytyä, ei tuota vapaata tuntoa, ettei ole kenenkään orja. Minä tahdon olla luonnon herra enkä sen kuokkavieras. Minä tahdon olla Päiviö, joka sai erämaan ja teki sen huvitarhaksi. Oi, äitini, oikein sanoit: senpä eteen vasta kannattaa elää!
Ja tätä kansaa, jonka Herra Jumala on asettanut tänne maailman ääriin kiviä vääntämään, kuinka rakastan sitä ja sen levollista voimaa! Se on sellainen, miksi luonto ja onnenvaiheet ovat sen tehneet: rosoinen vanha puu kivikkomaassa. Mutta kun karsimme pois kuivat oksat, kun hankimme sille ilmaa ja valoa ja luomme tuoretta, uutta multaa sen juurille, katso, silloin se on työntävä viheriöitä latvaterttuja, silloin se on kukoistava raittiina ja nuorena. Kun ajattelen, mitä tämä kansa on kokenut kuolematta, mitä se on kestänyt murtumatta, mitä se on kärsinyt epätoivoon joutumatta; silloin näyttää minusta, ettei se koskaan saata murtua, niin kauan kuin sen juuri on terveenä. On ainoastaan yksi vihollinen, joka sen saattaa kuolettaa turmelemalla sen sydämen, ja sen nimi onVelttous. Mutta, katso, silloin taas tuo kova, kylmä ja köyhä maa ylt'ympärillä kehoittaa ja sanoo: "Tee työtä!" Ja veltostunut kansa herää niinkuin unesta, havaitsee olevansa alastonna kinoksilla, tuntee itsensä ja elää!
Jota enemmän ajattelen, mitä olen lukenut tämän kansan menneisyydestä, sitä paremmin käsitän, kuinka ihmeellisesti Jumala on johdattanut sitä syväin, pimeiden laaksojen kautta valon kukkuloille. Se kuului suureen, lukuisaan, mutta köyhään, oppimattomaan, pitkin puolta maailmaa hajoitettuun kansakuntaan. Jos Jumala olisi jättänyt Suomen kansan rauhaan omien voimiensa nojaan, olisi siitä tullut samanlainen koito, hukkaantunut ihmiskunnan pirstale kuin nuo poloiset, haihtuvat kansat Siperian erämaissa. Mutta Jumala on armollisesti valinnut tämän kansan monista sen sukulaisista. Minkätähden? Sitä en tiedä: kenties senvuoksi, että hän alusta alkain oli sille antanut suurempia luonnonlahjoja kuin toisille. Niin hän ohjasi sen kulkua kauemmaksi länteen, jossa se tuli yhteyteen slaavilaisten ja germanilaisten kansain kanssa. Siellä Jumala sen asetti vieraan ruotsalaisen vallan alaiseksi, joka oli tarpeeksi väkevä sitä suojelemaan, mutta ei kyllin suuri tai mahtava sitä nielemään. Ja sidottuna niinkuin nuori puu tähän tukeen kasvoi ja edistyi Suomen kansa, kovien myrskyjen karkaisemana. Sen perusluonne on itämainen, aasialainen; mutta kun se on saanut parhaan, mitä Eurooppa sille voi antaa, kristinopin, yhteiskunnan ja vapaan ihmissivistyksen, niin siinä on kumpaakin, itämaata ja länsimaata. Sellaisista kansoista voi Jumala jotakin tehdä. Kun aika sitten oli täyttynyt, päästi Jumala sen Ruotsin siteistä ja liitti sen uusilla siteillä Venäjään, ikäänkuin sillä viitatakseen sen alkuperään. Sillä siinä kohden näyttää Jumalan tarkoitus olevan aivan selvä, nimittäin että Suomen kansa on tuleva opettajaksi ja esikuvaksi monelle hukkuvalle heimolaiselleen, samassa kun se itse tekee sukunsa ominaisuuden hyödyttäväksi ihmiskunnalle. Ja kun sen väkiluku kerran kasvaa 10 miljoonaksi…
Näen kotini, näen sen, ikkunat kimaltelevat etäällä ilta-auringon valossa! Tuolla on meidän oma syöttöhakamme, tuolla on peltomme. Jo näen aidan, veräjän, ometan ja kaivon. Tuolla on paikallaan vanha savuttunut riihi nokisine ovineen, jossa ennen hyppelin tasakäpälää oljilla. Oi, kuinka kaikki on entisen kaltaista, ja kuinka kaikki on kaunista! Punainen lato on saanut uuden katon, puron yli johtava silta on hiljan korjattu. Kas niin… nyt korkeat kuuset estävät taloa näkymästä! Kuinka tie on pitkä! — pitkä! pitkä! Kuule, tuolla haukkuu koira. Se on Musti, niin, varma olen siitä, se vainuaa minun tuloani.
Tie tekee mutkan; tässä ovat nuo vanhat haavat, joihin varikset tapaavat iltasin kokoontua. Eteenpäin, eteenpäin; — oi, jospa voisin lentää! Ja nyt näen veräjän, kartanon, portaat aivan läheltä. Joku tulee tiellä… levittää kätensä… se on minun äitini, minun rakastettu äitini, joka tulee minua vastaan. Kuinka olen onnellinen, hyvä Jumalani: sinä olet antanut minulle kaikki. — — äidin, kodin, isänmaan! Oi, Jumala olkoon kiitetty!
200. Isänmaan virsi.
1. Jumala kaikkivaltias,maatamme suojaa voimallasniin sodassa kuin rauhassaja murheen, ilon aikana.
2. Tää maa se meille kallehinja kaikkein rakkain, armahin:en läheltä ja kaukaa enma löydä vertahista sen.
3. Tääll' isämme on asuneetja taistelleet ja toivoneet;me saman saimme asunnonja saman elon, kohtalon.
4. Ja täällä lapsemmekin saateitämme kerran vaeltaaja elää samaa elämääja samaa Luojaa ylistää.
5. Suo, Herra, suojas rakkaillensen järville ja rannoillen;ja hellä hoitos vuotakoonkuin kesäkaste ruusustoon!
6. Ja siunaa hartaat sielut nuo,jotk' aina sillen hyvää suo;mut kaada maamme sortajat,sen onnen, rauhan rikkojat.
7. Sen anna olla omanas,vapaana kasvaa turvissas;totuutta, rakkautta tuo,ja täysin Henkes armo suo.
8. Sa pimennosta autoit senkuin silmikosta kukkasen,niin suo, ett' ajan loppuun saase valkeudessas kukoistaa.
9. Sun sanas on se valkeus,maan sekä taivaan kaunistus;sen kirkkaast' anna loistaa vaanja meit' ei jättää milloinkaan!
Runeberg