Syntyi äänettömyys. Kivinen puhalteli savurenkaitaan, Mary tuijotti eteensä tuskaisin ilmein, Cotter istui huulet yhteenpuristettuina ja Hoper käveli verkkaan edestakaisin huoneessa.
"Meidät voidaan vangita millä hetkellä hyvänsä", virkkoi Cotter miettivästi.
"Kyllä vain, mutta te unohdatte muutaman seikan: tohtori tuskin tietää meidän tunkeutuneen tänne asti. Ja toinen seikka: hän ei tiedä mitään teidän ja Hoperin olemassaolostakaan", vastasi Kivinen.
Ovi lensi äkkiä auki ja huoneeseen ryntäsi Koskela.
"Tohtori on Moskovassa!" huudahti hän yllättävästi.
"Tiedämme", vastasi Kivinen hiukan kuivasti.
"Oletteko nähneet?"
"Kyllä, hän tuli kongressiin."
"Soo!" Koskela vihelsi.
Mary hyppäsi ylös. — "Missä isä on?"
"Hän on torivankilassa. Häntä ei ole vielä kuulusteltu. Tohtori kävi vankilassa, mutta poistui heti."
"Mitä teemme?" kysyi Cotter asiallisesti.
Ystävykset ryhtyivät neuvottelemaan. Kongressiin ei voitu enää mennä, sillä tohtori saattoi tuntea.
"Voi perhana!" huudahti Kivinen äkkiä.
"Mitä nyt?" kysyi Hoper.
"Me olemme olleet pässinpäitä, me! Meidän osoitteemme ja nimemme ovat bolsheviikkien luettelossa!"
Koskela kalpeni.
"Täällä emme voi viipyä, emme hetkeäkään. Miss Audhonkin on vielä täällä. Jonnekin hotelliin tai kahvilaan!"
Koskelan neuvoa noudatettiin heti, ja puolen tunnin kuluttua istui seurue muutaman kahvilahotellin yksityishuoneessa.
"Ensiksikin: meidän tulee suorittaa tehtävämme loppuun", aloittiKoskela.
"Tietenkin!" hyväksyivät toiset. "Toveri Nosowkinin 'vallankumoustehdas' on hävitettävä kokonaan. Se on jo hyvä isku. Siten hajoaa bolsheviikkien koko maanalainen asiamiesverkko."
"Suunnitelma on hyvä, mutta kuka panee sen täytäntöön? Kun ei kävisi kuin hiirille, jotka aikoivat ripustaa kellon kissan kaulaan", hymähti Kivinen.
"Se on räjäytettävä", lausui Koskela kylmästi. — "Toveri Nosowkinilla on rakennuksessaan helvetinkoneita. Koetetaan, kelpaavatko ne mihinkään!"
"Milloin ryhdymme työhön?" kysyi Hoper.
"Tänä iltana. Se on päätetty siis."
"Mutta millä tavalla pääsemme pois kaupungista?" virkahti Cotter.
"Meidän täytyy yrittää junalla."
Seikkailijat kuiskuttelivat vielä hetkisen keskenään, mutta poistuivat sitten, palatakseen asuntoonsa. Tuskin olivat he päässeet sisään, kun herra Nosowkin kurkisti ovesta.
"Toivoakseni en häiritse?" kysyi hän makeimmalla äänellään. Mary livahti silmänräpäyksessä viereiseen huoneeseen.
"Ette millään tavalla", riensi Kivinen vakuuttamaan. Bolsheviikki astui huoneeseen.
"Suuria uutisia!" Herra Nosowkin loisti.
"No?" kysyi Kivinen jännittyneenä.
"Olemme päässeet jonkunlaisen vastavallankumouksellisen salaliiton perille. Muuan ameriikkalainen lähetysvirkamies on vangittu. Junaliikenne on lopetettu ja tutkimuksia jatketaan tarmokkaasti. Tohtori Ralphston on palannut. Hän joutui kiinni Intiassa, mutta pääsi lahjomalla pakenemaan. Hän epäilee, että Moskovaan olisi tunkeutunut pari lahtarihallituksen agenttia?"
"Soo, sellaista! Onko nuo agentit tehty jo vaarattomiksi?"
"Ei vielä, mutta toivoa on."
"Onko mr. Audhonin vangitseminen tämän yhteydessä?" kysyi Kivinen äkkiä.
"Kyllä!" vastasi hra Nenäkäs hieman kummastuneena. "Mistä te sen tiedätte?"
"Ainahan jotakin tietää." Kivinen sytytti uuden savukkeen ja silmäsi tovereihinsa, nyökäyttäen huomaamatta päätään. Paras oli aloittaa heti. Koskelan käsi livahti taskuun. Hoper ja Cotter seurasivat esimerkkiä.
"Moskovasta ei siis pääse junalla?" kysyi Kivinen viattomasti.
"Kyllä pääsee, mutta sitä varten vaaditaan Ulkomaisen valistustoimiston passi", vastasi hra Nosowkin.
"Sehän kävikin mainiosti", virkkoi Kivinen. — "Muuten, onko kongressissa tehty mitään päätöksiä? Emme voineet olla siellä loppuun saakka?"
"Hyväksyttiin päätöslauselma pikaisesta toiminnasta."
"Vai niin, siis kuitenkin vastoin minun mielipidettäni!"
"Tohtori Ralphston puhui ja voitti kaikki epäilykset."
"Se on helppo arvata. Milloin toiminta aloitetaan?"
"Ohjeet asiamiehille annetaan huomenna."
"Täpärälläpä pitää! No niin, herra Nosowkin, me pyytäisimme teiltä muutamia pieniä palveluksia…" aloitti Kivinen. Kolme muuta seikkailijaa puristivat aseita taskussaan.
"Suurimmalla mielihyvällä!" vakuutti bolsheviikki.
"Niin, katsokaas, meidän pitää päästä matkustamaan Moskovasta tänään…"
"Matkustamaan…?" kertasi hra Nenäkäs hämmästyneenä.
"… otettuamme ensin mukaan mainion ja mieltämme kiinnittävän korttijärjestelmänne…"
"Korttijärjestelmäni?" änkytti bolsheviikki, osaamatta aavistaa, minne sanomalehtimies oikein tähtäsi.
"Ja vaikka me yleensä emme ole barbaareja, luulemme ihmiskunnalle olevan hyödyksi, jos 'vallankumoustehtaanne' hävitetään. Teillähän on valmiita helvetinkoneita?"
"Helvetinkoneita?!" Pikku mies vapisi, sillä hän alkoi tajuta olevansa sangen epämiellyttävässä asemassa.
"Niin, me emme olisi niin kiirehtineet, mutta tohtori Ralphstonin saapuminen pakoittaa… Herra Nosowkin, meillä on kunnia esittäytyä: neljä lahtariagenttia! Seis, seis, kädet ylös!"
Hra Nosowkin oli yrittänyt rynnätä ovelle, mutta kolmen mauserin sangen vähän humoristiset suut pysäyttivät hänet alkuun. Hän vaipui nojatuoliin pelästyneenä ja kalpeana.
"Ryhtykäämme neuvotteluihin!" virkkoi Kivinen kylmästi. — "Saako olla savuke!" Sanomalehtimies tarjosi kohteliaasti. Mary puikahti takaisin huoneeseen.
25.
Vastavallankumoukselliset hyväksyvät suoritettavakseen pienen iltaohjelman.
"Tehtävämme on kolmiosainen", aloitti sanomalehtimies. "Ensiksi on meidän vapautettava mr. Audhon, toiseksi hävitettävä vallankumoustehdas ja kolmanneksi korjattava maallinen olemuksemme kunniallisessa kunnossa Moskovasta ja kommunistivaltakunnasta. Tehän olette lupautunut avustamaan 'suurimmalla mielihyvällä', hra Nosowkin, joten nämä pikkuseikat eivät tuottane meille vaikeuksia?"
Hra Nosowkin ähkyi vain.
"Ensiksi: tietääkö tohtori meidän olevan täällä?"
"En luule, sillä tutkimukset ovat aivan alulla, ja niitä johdan minä."
"Hyvä, siis voimme jäädä tänne, mikä onkin mukavampaa."
"Kuulkaas, herra Nosowkin!" puuttui Koskela keskusteluun. — "Jos te hyväntahtoisesti kirjoittaisitte pienen paperilapun ja veisitte sen henkilökohtaisesti perille, luuletteko, että mr. Audhon päästetään vankilasta esim. kuulusteluun?"
Bolsheviikki kiemurteli nojatuolissaan, mutta ei vastannut mitään.
"Kas niin, rauhoittukaa. Me emme vaadi teiltä mahdottomia ja pidämme kyllä omasta puolestamme lupauksemme: teille ei tapahdu mitään. Siis, pääseekö mr. Audhon vapaaksi?"
"Pääsee", mutisi virkailija.
"Selittäkää tarkemmin!"
"Jos kirjoitan ulkomaisen valistustoimiston nimessä passituksen, luovutetaan hänet kyllä kuulusteluun."
"Kas, sehän käy hyvin."
Bolsheviikin silmät välähtivät viekkaasti. Koskela huomasi ja hymähti.
"Ei mitään kujeita, parahin herra Nosowkin! Katsokaas, kun me kerran olemme ryhtyneet peliin, pelaamme me sen loppuun. Jos joudumme tappiolle, on se oleva teidänkin tappionne."
"Miten järjestätte vapauttamisen?" kysyi bolsheviikki hieman alistuneempana.
"Sen saatte nähdä myöhemmin! Minä pidän tavallisesti suunnitelmani omana tietonani."
"Asia n:o 1 on selvä", julisti Kivinen. "N:o 2!"
"Minä teen nyt muutamia kysymyksiä, joihin toivon saavani mahdollisimman tarkat ja oikeat vastaukset" lausui jääkäri kuivasti. — "Minun ei tarvinne huomauttaa, että m.m. henkenne riippuu nyt totuudenrakkaudestanne."
"Minä vastaan", lausui hra Nosowkin. Seikkailijain reipas ja kursailematon, mutta rehellinen käytös vaikutti pirteyttävästi.
"Onko hallintorakennus tyhjä öisin?" kysyi Koskela.
"Useimmiten, mutta ei aina. Tavallisesti poistuvat viimeisetkin virkailijat sieltä tuossa klo 9 paikkeilla."
"Hyvä. Onko teillä aina pääsy sinne?"
"On."
"Onko rakennus aina vartioitu?"
"On."
"Te tiedätte tunnussanat?"
"Tiedän."
"Voitteko saada käytettäväksenne pari autoa?"
"Voin kyllä."
"Kas niin, me alamme päästä yhteisymmärrykseen. Tänä iltana menemme siis 'vallankumoustehtaaseen'. Te seuraatte mukana."
"Minä alistun."
"Kolmas asia on niinmuodoin leikkiä. Hra Nosowkin kirjoittaa meille kaikille passit?"
"Kyllä. Mutta sallikaa minun kysyä, mitä aiotte tehdä minulle?"
"Päästämme teidät vapaaksi." Bolsheviikki naurahti hiukan katkerasti. — "Se ei riitä, sillä minut teloitetaan joka tapauksessa. Jos kerron, miten kaikki on tapahtunut, ei minua uskota, ja vaikka uskottaisiinkin, niin petturuudesta teloitetaan. Minua odottaa kuolema siis joka tapauksessa."
"Hm, tämä kohta on vaikea järjestää", virkahti Hoper. — "Mutta kuulkaas, voisimmehan teidät sitoa ja jättää sitten jonnekin, josta teidät heti löydettäisiin."
Hra Nosowkin pudisti murtuneena päätään. — "Se voisi ehkä henkeni pelastaa, mutta asemani olisin joka tapauksessa menettänyt. Minut alennettaisiin ja pistettäisiin punaisen armeijan riveihin."
"Ja teillä ei tietenkään ole mitään sotaisia harrastuksia. Se on kyllä ymmärrettävää."
"Mutta", aloitti bolsheviikki arasti, "jos saisin ehdottaa…"
"Antaa tulla vain", virkkoi Kivinen rennosti. — "Jos kerran itse selviämme, niin voimmehan auttaa teitäkin."
"Niin, katsokaas, jos te ottaisitte minut mukaanne?"
"Soo-o! Ei enempää eikä vähempää!" naurahti Kivinen. — "Mitäs 'Kansainvälinen Antibolshevistinen Valkoarmeija' arvelee tästä kainosta ehdotuksesta?"
"Jos asiaa harkitsee tarkemmin, niin on siitä vain hyötyä. Hra Nosowkin voi auttaa meitä matkalla. Minä suostun", sanoi Cotter.
"Ja minä!" Hoper virkkoi, Koskelan yhtyessä.
"Siis toveri Nosowkin otetaan mukaan. Päätetty."
Bolsheviikki huokasi helpoituksesta. Hän veti esiin kellonsa, ja tuskin huomaamaton hymynväike kulki kasvojen yli. Cotter tarkasti syrjästä.
"Milloin lähtee juna?" kysyi Kivinen.
"12.30", vastasi hra Nosowkin.
"Siis: klo puoli 10 on kahden auton oltava täällä. Ajamme 'vallankumoustehtaalle'. Kahdessa tunnissa ehdimme luultavastakin järjestää asiat siellä. Vankila on matkan varrella asemalle mentäessä. Toinen auto saa käydä hakemassa mr. Audhonin. Aikaisemmin emme voi tunkeutua vankilaan, sillä muutoin voi kaikki tulla ilmi ennen aikojaan. Hyväksytäänkö ohjelma?" kysyi Kivinen.
"Hyväksytään", kuului yksimielinen vastaus.
"Nyt siis, herra Nosowkin, saatte siirtyä tänne viereiseen huoneeseen. Ikkunat ovat vanhaa tukevaa tekoa. Pakoyritys päättyy lyhyeen." Koskela ohjasi bolsheviikin sivuhuoneeseen.
Alettiin neuvotella suunnitelman yksityiskohdista ja jokainen teko ja tilanne punnittiin tarkoin. Kaikki oli asetettava yhden kortin varaan, mutta rohkeuteen ja päättäväisyyteen yhtyi toiselta puolen äärimmäinen varovaisuus ja harkinta. Sattuman osaa oli vähennettävä mahdollisimman paljon.
Mary seurasi jännittyneenä miesten keskustelua. Hän tunsi siirtyneensä aivan uuteen maailmaan. Miehet tuossa vierellä keskustelivat ja väittelivät tyynesti ja kylmästi, aivankuin olisivat järjestäneet huvimatkaa, yrityksestä sellaisesta, että Mary ei olisi saattanut uskoa kenenkään uskaltavan moiseen ryhtyä. Varmuus ja harkintaan perustuva itsetietoisuus ilmeni jokaisessa sanassa, ja vähitellen alkoi se vaikuttaa Maryynkin. Hänkin alkoi ensin toivoa ja sitten uskoa. Juuri niin oli käyvä eikä toisin, ja siksi juuri, että seikkailijat niin tahtoivat ja niin olivat päättäneet. Isänkin pelastaminen näytti nyt enää vain ajankysymykseltä. Mary teki musertavia vertailuja näiden miesten ja n.s. valkoisten venäläisten välillä, jotka huokailivat ja itkivät, mutta alistuivat, eivätkä uskaltaneet ryhtyä mihinkään. Lännen miehet eivät leikkineet kohtalon kanssa, vaan koettivat sitä ohjata, kulkivat vaaraa kohti avoimin silmin, mutta valmiina joka hetki väistämään, jos kohta ei peräytymään.
Mary valmisti teen, seikkailijat ottivat esiin eväitään, ja tuotapikaa oli katettu maukas ja viekoitteleva illallispöytä. Herra Nosowkin kutsuttiin aterialle. Leikki ja pilapuheet sinkoilivat, mutta Mary huomasi, että Koskela parikin kertaa vaistomaisesti koetti taskuaan, jossa hänellä oli ase. Oli oltava varuillaan. Lämmin kiilto ilmestyi Maryn silmiin, kun hän kumartui Koskelan puoleen ja kuiskasi:
"Luuletteko, että se onnistuu?"
"Luulen!" kuului Koskelan lyhyt, mutta vakuuttavan sydämellinen vastaus.
"Minä kiitän jo edeltäkäsin."
Illalla tarkastivat seikkailijat aseensa, pukeutuivat mahdollisimman lämpimästi ja pukivat myös Maryn, ellei nyt kovinkaan sopiviin, niin ainakin tarkoituksenmukaisiin tamineihin. Herra Nosowkin sai Koskelan vartioimana käydä huoneessaan ja ottaa mukaansa rahat ja arvoesineet, joita "ryysyköyhälistön" edustajalla tuntuikin olevan koko runsaasti. Herra Nosowkin oli jo aikaisemmin määrännyt puhelimitse kaksi autoa käytettävikseen. Ne odottivat ulkona.
Odotettiin hermostuttava puolituntinen. Koskela katsoi kelloaan. Se oli kaksikymmentä minuuttia yli yhdeksän.
"Lähtekäämme!" virkkoi hän tyynesti. Seurue astui kylmään ja kolkkoon talviyöhön, Kivinen herra Nosowkinin kintereillä. Tälle oli ilmoitettu, että pieninkin pakoyritys rangaistaan ampumalla. Ei auttanut sääliä, ja bolsheviikki kyllä ymmärsi.
Autot hurahtivat liikkeelle, ja matkailijat painuivat tuntemattomia seikkailuja kohti.
26.
Vastavallankumoukselliset sijoittavat bolshevismin kahteen tukevaan matkalaukkuun, Leninin tietämättä siitä mitään.
Punakaartilaisvartijat hypähtivät vastaan, kun kaksi autoa pysähtyi "vallankumoustehtaan" pääkäytävän edustalle, mutta laskivat seikkailijat sisään hra Nosowkinin näyttäessä passinsa. Kivinen piti silmällä pikku miestä, mutta bolsheviikki oli kaikesta päättäen liian arka ja varovainen, uskaltaakseen ryhtyä mihinkään pakotoimiin.
Hra Nosowkinin kädet vapisivat hiukan, kun hän etsi avainkimpustaan sopivia avaimia. Päästyään sisään pimeään käytävään, sulki Koskela ulko-oven ja vaati bolsheviikkia sulkemaan yllätyksen varalle myöskin välioven. Autot, etteivät ne herättäisi huomiota, oli ajettu pihaan. Kuljettajat eivät aavistaneet mitään.
Valoja sytyttämättä seikkailijat kompuroivat pilkkopimeässä rappuja ylös, herra Nosowkin ensimäisenä ja Kivinen toisena. Viimeisenä asteli Koskela ja miss Mary, jonka oli täytynyt tulla mukaan, kun ei voinut missään muuallakaan odottaa. Vaistomaisesti tarttui hän jääkärin tukevaan käteen, ja sotilaan suoniin valahti kuin tulivirta.
Tultuaan herra Nosowkinin työhuoneeseen vetivät Hoper ja Cotter paksut verhot ikkunoiden eteen ja vasta sitten sytyttivät sähköt palamaan. Koko suunnattomassa rakennuksessa ei ollut ketään.
"Ensiksi korttijärjestelmä ja asiapaperit!" komensi Koskela, ja bolsheviikki luovutti alistuneena avaimet. Seinään muurattu kassakaappi avattiin.
Kivinen tarkasteli arvostelevan näköisenä sisältöä.
"Täällähän ei olekaan paljoa. Koko bolshevismi sopii pariin kunnolliseen matkalaukkuun. Teillähän on sellaisia, vai kuinka, herra Nosowkin?"
Bosheviikki myönsi, ja hetken kuluttua toi Kivinen pari sievää nahkaista laukkua.
"Kas niin, työhön nyt!" virkkoi Koskela.
Kortit ja paperit asetettiin järjestyksessä laukkuihin, ja muutamassa hetkessä oli kassakaappi tyhjä.
"Tässä on karttakin", huudahti Kivinen ja levitti hienolle paperille piirretyn maailmankartan kaikkien nähtäväksi. "Aivan oikein, se on jaettu numeroituihin ruutuihin. Ei sovi moittia, kyllä maanalainen kiihoitustyö on hyvin järjestetty pienimpiä yksityiskohtia myöten."
"Valmis on!" tuumi Cotter, kun kaikki oli kunnossa ja matkalaukut suljetut. "Nyt voimme ne sinetöidä, niin kukaan ei ainakaan kommunistivaltakunnassa uskalla niitä avata." Cotter otti lakkaa, sulatti sitä tulitikun avulla ja kiinnitti hienolla rihmalla sitä lukkojen kohdalle, painaen herra Nosowkinin antamalla leimasimella siihen sinetin.
"Olkaa hyvä, herra Nosowkin, ja kirjoittakaa passit!" komensi Koskela, ja bolsheviikki teki työtä käskettyä. Kivinen tutki tarkoin passit ja huomattuaan niiden olevan täydellisiä antoi ne tovereilleen ja miss Marylle.
"Nyt hävitystyöhön! Jaa, mutta herra Nosowkin! Me emme voi ottaa häntä mukaan, emmekä myöskään jättää tänne yksinään", tuumaili Koskela.
"Minä vartioin", virkkoi Mary.
"Uskallatteko?"
"Kyllä, ja minun täytyy myös jotakin tehdä. Antakaa minulle vain joku ase."
Kivinen luovutti missille pienen browningin, ja Mary jäi kahden bolsheviikkivirkailijan kanssa, joka istui arkana nojatuolissaan ja jota kiiltävä ase ilmeisestikin hermostutti.
Ystävykset ryhtyivät töihin. Koskela oli jotenkuten selvillä rakennuksesta ja herra Nosowkinin opastuksen perusteella löysivät he verraten helposti kellarikerroksen, jossa säilytettiin pienempiä helvetinkoneita koneitten, laivojen y.m.s. tuhoamiseksi. Koskela, vanha pommimies, tarkasti ja asetti ne kuntoon, ja kukin seikkailija otti niitä kaksi kappaletta mukaansa. Suuremman varmuuden vuoksi, etenkin kun pienillä helvetinkoneilla ei voitu räjäyttää rakennusta perusteellisesti, ryhtyivät ystävykset varsinaiseen hävitystyöhön, ja jos ulkona maleksivat punakaartilaiset olisivat aavistaneet hituisenkin, mitä sisällä toimitettiin, olisi koko kommunistinen Moskova ollut muutamassa hetkessä jalkeilla. Kirjapainossa särettiin painokoneet aivan käyttökelvottomiksi, samoin setelipainossa. Suuret kiihoituskirjallisuusvarastot hajoitettiin eri huoneisiin, ja kaikki paperit, samoinkuin valmiit ja puolivalmiit setelit, kasteltiin kirjapainosta löydetyllä paloöljyllä. Seikkailijat raatoivat kuin orjat, mutta täydessä järjestyksessä ja suunnitelmallisesti. Mikään ei saanut jäädä keskeneräiseksi, kun kerran peliin oli ryhdytty. Pimeys haittasi, mutta ei voinut estää. Alhaalta aloitettiin ja mentiin kerros kerrokselta ja huone huoneelta. Koskela kävi alhaalla sulkemassa vesijohdon, ja sikäli kuin valmistelut edistyivät, sulki hän ovet, niin että mahdollinen pelastustyö kävisi mahdollisimman vaikeaksi.
Kello oli jo lähemmäs yksitoista, kun seikkailijat viimeinkin saapuivat takaisin herra Nosowkinin yksityishuoneeseen. Bolsheviikki istui paikallaan ja Mary samoin.
"Herra Nosowkin näyttää äärimmäisen hermostuneelta", kuiskasi Mary. Koskelan ja jääkärin täytyi myöntää huomio oikeaksi. Bolsheviikin kasvot olivat tuskallisen odottavat, kädet tekivät hermostuneita eleitä ja katse harhaili ympäri huonetta. Jääkäri ei virkkanut mitään, mutta tarkkasi bolsheviikkia sitä kiinteämmin. Seikkailijat siistivät itseään työtouhun jälkeen.
Koskela oli asettanut huoneen nurkkaan pienen laatikon, jossa oli helvetinkone.
"Milloin olette asettaneet koneet räjähtämään?" kysyi herra Nosowkin arasti.
"Voimmehan senkin sanoa, jos tahdotte tietää. Vasta kello yksi, sillä haluamme päästä kaupungista kaikessa rauhassa. Ne ovat pieniä ja itse asiassa jotenkin vaarattomia. Ne särkevät kyllä koneet ja sytyttävät kunnollisen tulipalon, joka onkin pääasia. Eivät edes punakaartilaisvartijat tuossa ulkona vahingoitu."
"Paljonko kello on?" uskalsi bolsheviikki jälleen kysyä.
"Muutamia minuutteja vailla yksitoista", vastasi Koskela kummastellen herra Nosowkinin hermostumista, joka kävi yhä ilmeisemmäksi.
Kaikki hätkähtivät äkkiä, kun hiljaisuuden katkaisi pitkä ja terävä puhelinsoitto. Herra Nosowkin yritti rynnätä pystyyn, mutta Koskelan mauseri rauhoitti. Kivinen sieppasi kuulotorven. Koskela tähtäsi bolsheviikkia.
"Halloo!" huusi Kivinen ja mainitsi oman numeronsa, joka oli aparaatin yläpuolella.
Hän kalpeni ja kuunteli jännittyneenä. Huoneessa ei kuulunut hiiskaustakaan.
"Herra Nosowkin?… ei, hän ei ole vielä täällä… halloo, kuinka?… onko tohtori Ralphston?…"
Seikkailijat hätkähtivät, ja se leimuava silmäys, jonka Koskela loi syyllisen näköiseen bolsheviikkiin, ei ennustanut hyvää.
Kivinen jatkoi.
"Niin, hän ei ole täällä… Hän pyysi minua, olen hänen apulaisensa, ilmoittamaan, että hän tulee tänne kello puoli kaksi… niin, hän sai uusia ilmoituksia… niin, niin, siitä salaliitosta… ei voinut tulla… Siis tohtori tulee! En voi sanoa, missä hän on… Hän lähti autolla jonnekin… Kyllä, kyllä… hyvästi…"
Kivinen soitti loppusoiton, ja kaikki hengähtivät helpotuksesta.
"Tohtori se oli. Hänellä piti olla kohtaus täällä kaikkein parahimman herra Nosowkinin kanssa klo yksitoista! Se vain puuttuikin, että hän olisi vielä tullut tänne ennen aikojaan. Nyt hän ennättää juuri parahiksi näkemään yhden taudinpesän palavan. Mitä te sanotte, herra Nosowkin?" Kivisen ääni oli pistävän kylmä.
Bolsheviikki ruikutti jotakin käsittämätöntä. Hän pelkäsi niin että koko ruumis vapisi.
"Olkoon!" lausui Koskela. — "Koska kerran tämä asia päättyi näin, annamme sen anteeksi. Mutta nyt tuo pieninkin vilpillisyys mukanaan tuhonne, herra Nosowkin."
Bolsheviikista näkyi, ettei hän vähimmässäkään määrin epäillyt jääkärin sanoja.
Koskela asetti kuntoon helvetinkoneen ja pisti sen kassakaappiin, joka suljettiin. Niin ollen eivät bolshevikit saisi millään tavoin tietää, että heidän tärkeimmät salaisuutensa olivat varastetut. He eivät voisi edes varoittaa asiamiehiään, joiden kaikki osoitteet ja tuntomerkit, valokuvia myöten, nyt olivat seikkailijain hallussa.
"Nyt lähdemme!" komensi Koskela. "Kivinen ja Cotter saavat hoitaa matkalaukut toisessa autossa, jonne myöskin miss Mary tulee; minä, Hoper ja herra Nosowkin lähdemme toisessa vankilaan. Te ajatte suoraan asemalle ja hankitte hyvän vaunun herra Nosowkinin kuriiripapereitten avulla. Niin, hm, täytynee ottaa sekin mahdollisuus lukuun, ettemme me enää palaisi. Jos emme klo puoli yksi ole asemalla, on teidän lähdettävä ja pelastettava miss Mary ja paperit. Meitä etsimään ette saa palata. Tämä on määräyksenä!"
Seikkailijat puristivat ääneti toistensa kättä, mutta miss Mary ei voinut oikein pidättää itseään. Koskelan teki mieli sanoa hänelle jotain, mutta hän käsitti, kuinka väärin se tällaisessa tilanteessa olisi ollut, ja hän hillitsi itsensä. Seurue poistui odottaviin autoihin pihaoven kautta. Viimeinen ja ehkä vaikein tehtävä oli suorittamatta. "Vallankumoustehdas" oli kyllä jo turmion partaalla.
27.
"Akateeminen kvartti" on anteeksiannettava, kun on kysymyksessä yleismaailmallinen vastavallankumous.
"Mitä asioita teillä olisi tohtorin kanssa?" kysyi Koskela Nosowkinilta autossa.
"Olisimme neuvotelleet salaliitosta", vastasi bolsheviikki.
Koskela mietti hetkisen.
"Milloin annetaan hälytyskäsky maailmalle?" virkkoi hän äkkiä ja silmäsi herra Nosowkinia.
"Yleinen julistus 'kaikille, kaikille…' neuvostokongressin päätöksestä annetaan noin klo 1", lausui pikku mies kiertelemättä.
Hoper nauroi.
"Samaan aikaan siis kuin kommunistinen Moskova saa meidän julistuksemme sekä näkyvässä että tuntuvassa muodossa! Se sattui!"
Auto ponnistihe paksussa lumessa ja parinkymmenen minuutin kuluttua se pysähtyi synkän, vanhanaikaisen kivirakennuksen edustalle, joka jo tsaarivallan aikana oli ollut tutkintovankilana. Pääovi oli valaistu.
"Siis, herra Nosowkin! Te ymmärrätte tilanteen! Ei minkäännäköistä kiertelyä! Me olemme menneet liian pitkälle, voidaksemme enää peräytyä. Ja te ehkä tiedätte, ettei suomalainen jääkäri pelkää. Minä ammun heti! Salaisuus kuolee samassa." — Koskela puhui hiljaa, mutta vakuuttavan kylmästi, ja mikäli saattoi päättää, ei bolsheviikki epäillyt uhkauksen toteuttamistakaan.
Hoper jäi autoon, mutta jääkäri ja bolsheviikki astuivat sisään, sivuutettuaan vartijan, joka tarkasti heidän paperinsa. Koskela puristi taskussaan keskikokoista parabellumia. Mauseri oli vyöllä. Hän oli tyyni ja kylmä kuin tavallisesti, vaikka hänen täytyikin itsekseen myöntää, että tämä oli kuitenkin hurjin tilanne, mihin hän milloinkaan oli joutunut.
Oven avautuessa lemahti sisästä tukahduttavan raskas vankilailma. Kiviraput olivat kuvaamattoman likaiset ja niillä seisoi neljä kiväärillä asestettua vahtia, joille taas täytyi näyttää passit. Käytävässä paloi muutamia pieniä likaisia öljytuikkuja, jotka loivat omituisen painostavan ja alastoman tunnelman. Yksi vartijoista lähti opastamaan.
Punakaartilainen avasi muutaman oven, ja jääkäri ja bolsheviikki huomasivat olevansa jossakin tutkintohuoneessa. Se oli suuri ja autio huone, jonka ainoana kalustuksena oli pöytä, muutamia kuluneita pehmeitä nojatuoleja ja rautainen aitaus, joka eroitti "tuomarit" syytetyistä. Nyt istui pöydän takana — nainen, joka oli elävä Henriot-tyyppi, kiihkoisen sairaaloisine katseineen, jyrkkine liikkeineen ja rääsyisine pukuineen. Jääkärikin tunsi väristystä tämän kauhu-olennon nähdessään. Heidän edessään oli Moskovan kuuluisa "Manjka", joka kerskaili sillä, että vain korkeintaan joka sadas henkilö, joka joutui hänen kanssaan tekemisiin, selvisi elävänä. "Manjkan" ympärillä oli hänen "esikuntansa", valittu joukko hurjimpia lurjuksia, jotka välittämättä kansankomisaarineuvostosta, kommunistilaeista tai yleensä mistään, hoitivat "vankila-afääriä" usein vastoin korkeampain viranomaisten tahtoa. Terrori oli johtanut siihen, minne sen pakosta täytyi johtaa: sen sovelluttajat ja saarnaajat olivat nyt melkein yhtä voimattomia pientä terroristijoukkoa vastaan kuin alkuaikoina "porvarit ja vastavallankumoukselliset". Terrori oli muuttunut välikappaleesta keinoksi ja tarkoitukseksi itsessään. "Manjka" ja hänen "esikuntansa" vangitsivat, ryöstivät ja teloittivat ihmisiä niin paljon kuin katsoivat hyödylliseksi, ja korkeintaan ylimpäin viranomaisten tahto saattoi heidät pakoittaa lykkäämään teloituksen tuonnemmaksi, jotta vangituilta ehdittäisiin saada joitakin tarpeellisia tietoja.
Nosowkin tervehti sangen kohteliaasti, johon "Manjka" vastasi alentuvasti hymyillen kuin tiikeri lampaalle. Bolsheviikki esitti paperinsa ja jäi kunnioittavaan asentoon odottamaan. Itsetietoisen näköisenä, otti "Manjka" paperin, mutta Koskela ei voinut olla sisimmässään hiukan hymyilemättä, sillä hän huomasi, että naisdespootti ei osannut lukea. Hän ojensi paperin kirjurilleen, joka kuiskasi muutamia sanoja valtiattarensa korvaan.
"Menkää hakemaan Audhon tänne", määräsi "tuomari" ja viittasi vartijaa.— "Hän on huoneessa n:o 7."
Demoonin muisti oli pettämätön, ja hän tunsi jokaisen uhrinsa, muisti heidän asiansa ja koppinsa.
Tuli kiusallinen hiljaisuus. "Manjka" poltteli savukettaan kehräävän tiikerin näköisenä, "esikunta" loi puolittain uteliaita, puolittain uhkaavia silmäyksiä "herroihin", ja Koskela puristi asettaan taskussa, valmiina yllätyksiin joka hetki. Hra Nosowkin tuntui olevan kaikkein hermostunein. Hän ehkä koetti keksiä jotakin pakokeinoa, mutta jääkäri hänen vierellään oli alituisena uhkana. Niin lähellä kuin hän olikin ystäviään, niin täydelleen kuin jääkäri oli heidän vallassaan, ymmärsi bolsheviikki hyvin, ettei jääkäri epäilisi hetkeäkään, vaan ampuisi hänet siekailematta. Itsesäilytysvaisto oli voimakkain, vaikka sitten henki olisi ollut pelastettava koko kommunistisen järjestelmän perikadolla. Koskela ja Kivinen olivat oikein arvioineet bolsheviikin luonteen.
Koskela puri huulensa yhteen. Sitä hän vain pelkäsi, että mr Audhon tekisi jonkun varomattomuuden nähdessään hänet täällä vankilassa, mutta sitä ei voinut auttaa, täytyi toivoa parhainta.
Jääkärin mietteet kulkivat tuonne vankilamuurien sisään. Mitähän siellä oli? Hän voi kuvitella likimain, mutta näkemään hän ei päässyt. Kokonaisen kokoelman ihmistragedioja ne kätkivät joka tapauksessa, jokaisen vangitun mieltä kalvoi kysymys: milloin on minun vuoroni? Mutta hän ei voinut auttaa näitä onnettomia.
Noin kymmenen minuutin kuluttua aukeni ovi ja mr Audhon astui sisään, jääden seisomaan aitauksen edustalle. Hän siristeli silmiään. Kaiketi niiden; oli vaikea tottua valoon. Kopeissa ei tietenkään ollut sellaista ylellisyyttä.
Nosowkin astui pari askelta aitauksen luo ja kuittasi saaneensa vangin. Jääkäri ei hellittänyt katsettaan. Samassa, ja otollisemmassa silmänräpäyksessä, katsoi mr Audhon ympärilleen ja näki Koskelan. Hänen kasvoilleen levisi hämmästynyt ilme, mutta jääkärin katse sai hänet mykistymään. Mitä hän sitten lie ajatellutkin, joka tapauksessa huomasi hän parhaaksi pysyä hiljaa. Muut olivat kiintyneet katsomaan Nosowkinia.
"Valmis!" julisti "Manjka". — "Vartija, sinä seuraat mukana!"
Se oli isku, jota jääkärikään ei ollut ottanut lukuun, mutta kaikesta huolimatta hän säilytti tyyneytensä. Mr. Audhon kulki edellä, sitten asestettu vartija, ja sitten Nosowkin, — myöskin vartijoineen. "Esikunnasta" ei kukaan aavistanut tätä sekavaa suhdetta.
Jääkäriä huimasi, kun seurue vihdoinkin oli ulkona. He olivat lähellä onnistumista. Vain vartija oli tiellä. Täytyi kai käyttää väkivaltaa. Kello oli kymmentä vailla kaksitoista. Aikaa oli riittävästi.
Hoper istuutui Koskelan viittauksesta ajajan viereen. Kukaan ei puhunut sanaakaan. Jääkäri ja Nosowkin heittäytyivät takaistuimelle, "vangittu" mr Audhon ja vartija heidän eteensä. Auto lähti liikkeelle.
Jääkärin aivot työskentelivät kuumeisesti. Tietenkin, hän olisi voinut hänet surmata teräaseella, mutta luonto nousi vastaan. Vartijahan ei voinut puolustautua. Lisäksi täytyi kaikki suorittaa siten, ettei ajaja saisi vihiäkään. Äkkiä jääkärille selvisi. Hän irroitti tyynesti kaulaliinansa, teki samoin Nosowkinille, veti taskustaan parabelluminsa ja tarttuen äkkiä kaikella voimallaan edessään istuvaa punakaartilaista kurkusta hän kuiskasi tälle, painaen kylmää asetta ohimoa vastaan:
"Hiljaa, tai olet kuoleman oma!"
Vartija ymmärsi. Koskelan ote oli hänet huumannut ja tekemättä vastarintaa antoi hän jääkärin asettaa itselleen suukapulan ja köyttää jalat ja kädet. Mr. Audhonin kaulaliina tuli myöskin hyvään tarpeeseen. Muutaman minuutin kuluttua oli vartija aivan avuton, kyvytön liikahtamaan tai päästämään ääntäkään.
Pysähdyttiin aseman luo. Seurue nousi vaunuista, ja pimeyden tähden ei ajaja huomannut, että seurue oli vähentynyt. Nosowkin määräsi auton ajamaan muutamaan taloon toiselle puolen kaupunkia ja odottamaan siellä seuraavaan aamuun. Oli parasta pitää pakoa salassa niin kauan kuin mahdollista.
Kiireesti kulkivat seikkailijat aution asemarakennuksen halki ja tulivat asemasillalle näytettyään matkapassinsa. Juna seisoi valmiina. Pimeistä vaunuista sukelsi esiin haamu, joka kuiskasi jotakin Koskelalle. Seurue pujahti vaunuun. Kaikki oli likipitäin selvä, ellei mitään uutta tapahtuisi.
Pimeässä vaunussa syleili Mary isäänsä. Hän tahtoi kiittää myöskin Koskelaa, mutta jääkäri seisoi asemasillalla, valmiina puolustautumaan vielä viime hetkelläkin, jos niin tarvittaisiin. Mutta kaikki näytti rauhalliselta. Lunta tuprutti, punakaartilaisvartijat kävelivät puolipimeällä asemasillalla, ja muutamalla ulkonemalla näkyi peitetty konekivääri.
Neljännestunnin kuluttua juna lähti liikkeelle. Koskela palasi vaunuun, ja hitaasti puhkuen vyöryi juna kommunistisesta Moskovasta.
Ensimäisellä pysäkillä seisoi juna pitkään, odottaen sivuuttajajunaa.Vastavallankumouksellinen seurue katsoi ikkunoista Moskovaan päin.
"Hm, viisi minuuttia sitten alkoi bolshevistinen maailmanvallankumous", lausui Kivinen ilvehtien. — "Mutta missäs meidän vastavallankumouksemme viipyy. Ahaa, hurraa!"
Kaukana näkyi tulenloimua. Pitkät savu- ja tulikielekkeet kohosivat ilmaan pimeässä talviyössä. Ilmeisestikin paloi joku suuri rakennus.
"Täsmällisyys on hyvä", jatkoi Kivinen. — "Ja kaikesta päättäen, ellei bolsheviikeilla olekaan liikaa täsmällisyyttä yleensä, heidän helvetinkoneensa ovat kuitenkin kunnollisia. 'Akateeminen kvartti' on anteeksiannettava, kun on kysymyksessä yleismaailmallinen vastavallankumous."
Mary puristi Koskelan kättä. He ymmärsivät toisensa. Ja junan ryskyen lähtiessä painumaan länteen nousivat kauniit kuvitelmat seikkailijoittemme mieleen.
28.
Kivisen avoin kirje toimitukselle Turkuun, jossa sanomalehtineekeri, olematta itserakas, uskaltaa väittää yhtä ja toista.
"New-York, 10.5.1919.
Terve, vanha veikko!
Toivottavasti ovat viranomaiset jo päässeet rauhaan meidän etsiskelystämme. Tehän siellä Turussa olette koettaneet panna koko maailman päälaelleen löytääksenne meidät. Tämä todistaa sangen suurta ja ilahduttavaa ihmisrakkautta, mutta samalla, luvalla sanoen, jotenkin pientä luottamusta meidän voimiimme ja kykyymme selviytyä elon mainingeista ja ajan aalloista. Uskallan väittää, olematta silti itserakas, että osaamme kulkea tässä maailmassa takertumatta pieniin ja keskikokoisiinkaan vaikeuksiin.
Me olemme siis täällä, pääasiassa eheinä ja terveinä. Minulla on kyllä vasemmassa jalassani pienoinen muisto venäläisestä kolmenlinjan kivääristä, ja Koskelalla on samanlainen käsivarressaan. Punaisilla oli nimittäin kaino aikomus pysäyttää maallinen vaelluksemme juuri kun olimme selviämässä koko kommunistivaltakunnasta, mutta aikomus jäi pelkäksi aikomukseksi. Olematta itserakas, uskallan väittää, että se oli tulinen paikka, mutta viisi mauseria (mr Audhonkin oli "ketjussa", hra Nosowkin suuren kiven takana lataajana ja kaunis tyttö suojeltavana ja kiihoittajana) voi saada aikaan paljon. Meitä ei katsota ehkä pelkureiksi Suomessakaan, vaikka peräydyimmekin hiukan sekavassa järjestyksessä, sillä taistelimme koko laajaa Ryssäinvaltakuntaa vastaan.
Tiedätkö, vanha veikko, tietoisuus hyvin suoritetusta päivätyöstä on suloinen. Hm, olematta taaskaan itserakas, uskallan väittää, että me olemme suorittaneet kohtalaisen rupeaman.
Meille on oltu kohteliaita, perin kohteliaita kaikkialla. Meidän matkalaukkujamme on silmäilty mitä suurimmalla kunnioituksella ja vielä suuremmalla uteliaisuudella. Hm, on hiukan ikävää, kun on takertunut valtio- ja maailmansalaisuuksiin, sillä voisin todella kertoa muutamia huvittavia juttuja. Mutta diplomaatin täytyy olla vaiti. Se on ensimäinen ja toistaiseksi ainoa sääntö, jonka minä muistan diplomatiasta, mutta sekin on niin turkasen vaikea. Minun on yleensä mahdoton säilyttää mitään, mitä minä tiedän, paitsi tietenkin suoranaisia yksityisasioita. Jos diplomatia on samanlaista kuin muut taidot ja jos siinä säännöt tulevat aina vaikeammiksi, niin ei kannata ajatellakaan koko alaa. Jo vaikeneminen on minulle miltei ylivoimaista.
Niin, no, senverran voin sanoa, rikkomatta lupausta eräille Euroopan ja Ameriikan kuuluisuuksille, että kaikki maailman hallitukset ovat henkäisseet helpotuksesta, saatuaan kuulla meidän palanneen pohjoisnaparetkeilyäkin vaikeammalta matkaltamme. Minä en yleensä siedä imartelua, mutta tunnustus hyvinsuoritetusta työstä kannustaa eteenpäin. Me saimme tunnustusta, ja pelkäänpä pahoin, että vähän imarteluakin. Kaikki kävi luonnollisestikin hiljaa ja salaa, joka tietenkin oli miellyttävintä vaatimattomille luonteillemme. Tosin minulla toisinaan syyhytti sormia kirjoittaa lehtiin joku tuollainen etusivun täyttävä jymyuutinen, mutta Koskelan sai tuollainen päähänpisto säännöllisesti peräti kovasanaiselle tuulelle, joten luovuin ajatuksesta. Koskelahan ei ymmärrä ollenkaan sanomalehtitekniikkaa.
Olemme estäneet kaikkiaan 1 maailmanvallankumouksen, 17 valtiokumousta sekä lukemattoman määrän kapinoita, mellakoita, levottomuuksia, epäjärjestyksiä y.m. 'kansanhuveja'. Se kuulostaa hiukan uskomattomalta Turussa, jossa suhteet ovat niin rajoitetut, kun istuu puhelintorven ääressä, mutta avarassa maailmassa on reippaalle nuorelle miehelle, joka ei ole aivan tyhmä eikä myöskään kellariherramaisen arka, kaikki mahdollista. Maailmanhistoriaan tulee toivottavasti meistäkin ainakin petiittimaininta, ehkäpä välikkeilläkin.
Ihanalta tuntuu taas kohtapuoleen palata vanhaan Turkuun, vaikka kyllä pieni jaloittelukin tekee toisinaan hyvää. Me olemme olleet mukana vähän kaikessa, matkustelleet vähän kaikella tavalla. Sanotaan, että tekniikan kehityttyä nykyiselle asteelleen on matkustaminen leikintekoa. Voi olla niinkin, mutta minä luulen, että oli sittenkin helpompi matkustaa ennen Intiasta Suomeen maitse, Saksan interregnuminkin aikana, ja suhteellisen turvallista. Minäkin tarvitsin valehtelematta sanoen 168 passia ja lupatodistusta, matkalipuista y.m. sellaisista puhumattakaan.
Ranskasta ajoimme sotalaivalla New-Yorkiin. Hyvä ruoka, mukava hytti, kauniit näköalat ja hauska seura pitivät ihmisen miellyttävässä tasapainossa.
Ja sitten Koskela! Hän on löytänyt nyt omansa. Miss Mary Audhon ja hän ovat nyt laillisesti yhdistetyt. Niin kauan kuin olimme kommunistivaltakunnassa, oli Koskela kylmä olevinaan, mutta heti turvaan päästyämme suhde muuttui. Ja he löysivät toisensa. Yksityisseikkoja en tiedä, mutta eräänä kauniina päivänä näin parin tulevan loistavana vastaani Berliinissä, jossa Koskela oli käynyt verestämässä jääkärimuistojaan. He ovat onnellisia, eikä ihme, sillä onhan Koskela mies, vieläpä suomalainen mies, ja Mary taas suloisen raikas ameriikkalainen missi.
Mr. Audhon vaati meitä matkustamaan Ameriikkaan, jossa nuori pari vihittiin. Ja olivathan ne vihkiäiset. Hoper-veikko järjesti kaiken, enkä luule kenenkään muun kuin minun tietäneen järjestelyistä edeltäkäsin. Koko toimitus tapahtui ilmalaivassa noin tuhannen metrin korkeudella. Vihkiäismenot olivat loistavat ja yleensä tunnelma vapautuneen juhlallinen. Nuori pari on lähtenyt kuherrusmatkalle mr. Audhonin omalla jahdilla — kai Etelämeren saaristoon.
Niin, minun 'parin viikon reportterimatkani' on siis loppunut. Lähden paluumatkalle aivan näinä päivinä. Kai minun paikkani toimituksessa on vielä täyttämättä? Ai mutta p—hana, asuntoni vuokra on vielä koko ajalta maksamatta! Ensimäinen tehtävä on siis hankkia asunto. Se ei liene helppo tehtävä nykyisessä Suomen valtakunnassa. Muuten, sano terveisiä Sauna-Annalle. Aion käydä heti saunassa. Sitä huvitusta paitsi olen saanutkin olla jo pitkän aikaa.
Niin että paljon terveisiä koko komppanialle siellä toimituksessa.
Aleksi Kivinen."