The Project Gutenberg eBook ofMacbethThis ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this ebook or online atwww.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.Title: MacbethAuthor: William ShakespeareTranslator: Paavo Emil CajanderRelease date: October 17, 2005 [eBook #16893]Most recently updated: December 12, 2020Language: FinnishCredits: Produced by Tapio Riikonen*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK MACBETH ***
This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this ebook or online atwww.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.
Title: MacbethAuthor: William ShakespeareTranslator: Paavo Emil CajanderRelease date: October 17, 2005 [eBook #16893]Most recently updated: December 12, 2020Language: FinnishCredits: Produced by Tapio Riikonen
Title: Macbeth
Author: William ShakespeareTranslator: Paavo Emil Cajander
Author: William Shakespeare
Translator: Paavo Emil Cajander
Release date: October 17, 2005 [eBook #16893]Most recently updated: December 12, 2020
Language: Finnish
Credits: Produced by Tapio Riikonen
*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK MACBETH ***
Produced by Tapio Riikonen
Kirj.
William Shakespeare
Paavo Cajanderin suomennos ilmestyi 1885.
Näytelmän henkilöt:
DUNCAN, Skotlannin kuningas.MALCOLM, | hänen poikansa.DONALBAIN, |MACBETH, | hänen sotaväkensä päälliköt.BANQUO, |MACDUFF, |LENOX, |ROSSE, |MENTETH | Skotlannin ylimyksiä.ANGUS, |CATHNESS, |FLEANCE, Banquon poika.SIWARD, Northumberlandin kreivi, englantilaisen sotajoukon päällikkö.Nuori SIWARD, hänen poikansa.SEYTON, Macbethin adjutantti.Macduffin poika.Englantilainen lääkäri.Skotlantilainen lääkäri.Sotamies.Portinvartija.Vanhus.Lady MACBETH.Lady MACDUFF.Lady Macbethin kamarirouva.HEKATE ja kolme noitaa.
Lordeja, sotaherroja, sotamiehiä, murhamiehiä, seuralaisia ja lähettiläitä. Banquon haamu ja muita näkyjä.
Neljännen näytöksen loppupuoli tapahtuu Englannissa, kaikki muut tapaukset Skotlannissa.
Ensimmäinen kohtaus
Aukea paikka.(Ukkosen jylinää Ja leimauksia. Kolme noitaa tulee.)
1 NOITA.Kons' yhdymme taas; mi merkki sen,Rajuilmako, leimaus, ukkonen?
2 NOITA.Häly taistelun kun laannut onJa voiton tuo tai tappion.
3 NOITA. Siis ennen laskemist' auringon.
1 NOITA. Ja paikka mikä?
2 NOITA.Nummen rinne.
3 NOITA. Macbethkin silloin saapuu sinne.
1 NOITA. Tulen, harmio.[1]
2 NOITA.Konna huutaa.
3 NOITA.Heti, heti!
KAIKKI.Häijy on kaunis ja kaunis on häijy;Sumussa ja pilvissä noidat ne leijuu.
(Katoavat.)
Toinen kohtaus.
Leiri Foresin lähellä.
(Miekankalsketta kuuluu. Duncan kuningas, Malcolm, Donalbain,Lenox ja seuralaisia tulee. Soturi verissään kohtaa heidät.)
DUNCAN.Ken tuossa verissään? On näkö hällä,Kuin kapinasta uuden uutukaistaHän tietäisi.
MALCOLM.Se sama mies on, jokaSoturin oivan, karskin lailla iskiMun kahleist' irti. — Terve, urho veikko!Nyt kuninkaalle kerro, kuinka sodanOl' lähtiessäs laita.
SOTURI.Epävarma,Kuin kahden uupunehen uijan, jotka,Taidolleen haitaks, toisiins' iskevät.Macdonwald julmus — kapinoitsijaksiOmansa aivan: kihistenpä versooHänessä muukin konnuus — länsisaarilt'Avukseen kernit sai ja gallowglassit;Ja onnetar, hymyillen kirotyölle,Sai petturille portoks; mutta turhaan:Macbeth, jot' urhoks syystä mainitaan,Ilkkuillen onnetarta, maalla miekka,Jok' yhä vielä veritöistään höyrys,Miehuuden sankarina raivas tiensäTuon orjan luokse suoraan;Ei kättä paiskannut, ei hyvästellyt,Vaan vatsan halkas leukapieliin saakkaJa kallon nosti meidän muurillemme.
DUNCAN.Oi urho serkku! Uros ansiosta!
SOTURI.Kuin päivän koita julmat ukonilmatJa myrskyt haaksirikkojatkin seuraa,Niin hurman lähde tääkin turmaa huokui.Kuningas skottein, huomaa, huomaa! TuskinMiehuuden aseill' oli oikeus lyönytKäpälämäkehen nuo käppäät kernit,Kun Norjan herra, etuansa käyttäin,Aseilla kirkkailla ja virkein voiminJo täytti päälle.
DUNCAN.Mut Macbeth ja Banquo?Heit' eikö säikyttänyt tuo?
SOTURI. Heh, kyllä:Kuin jänis leijonaa, tai varpu kotkaa.Olivat, totta puhuin, niinkuin tykitLadatut kaksin kerroin jyrinällä;Niin heKahdesti kaksin kerroin löivät vastaan.Veressä kylpeäkö teki mieli,Vai uutta Golgathaako kuuluks tehdä,En tiedä minä —Apua huutaa haavani; ma voivun.
DUNCAN.Kuin sanas kaunistaa sua haavas; maineenOn maku kummassakin. — Haavur' tuokaa.
(Soturi saatetaan ulos.)(Rosse tulee.)
Ken tuossa tulee?
MALCOLM.Jalo Rosse-thani.[2]
LENOX.Mi kiire hänen silmistänsä vilkkuu?Hoin katsoo se, ken jotain suurta tietää.
ROSSE.Jumala kuningasta varjelkoon!
DUNCAN.No, mistä matka, jalo thani?
ROSSE.Fifestä, armollinen kuninkaani.Siell', ilmaa piesten, liput Norjan liehtooVäkemme viileäksi. Norja itseHirveillä joukoillaan, ja apunansaTuo kurja kavaltaja Cawdor-thani,Aloitti julman taistelun, siks ettäBellonan rautahame sulho,[3] hälleRuveten vertaiseksi, — käsi kättäJa miekka kavaltajan miekkaa vasten —Masensi korskan mielen. Lyhyesti:Me voiton saimme.
DUNCAN.Mikä suuri onni!
ROSSE.Niin että nyt Sven, Norjan kuningas,Meilt' anoo rauhaa. Mutta kaatuneitaanEi haudata hän saanut, ennenkuin hänSaarella pyhän Columbanin maksoiViistuhat taaleria yhteiskassaan.
DUNCAN.Tuo Cawdor luottoan' ei enää petä. —Julista hälle surma. Macbeth nytOn Cawdor-thanin arvon perinyt.
ROSSE.Sen täyttää tahdon koittaa.
DUNCAN.Hän minkä menetti, sen Macbeth voittaa.
(Lähtevät.)
Kolmas kohtaus.
Nummi.(Ukkosen jylinää. Samat kolme noitaa tulevat.)
1 NOITA. Miss' olet ollut, sisko?
2 NOITA. Sian tapossa.
3 NOITA. Entä sinä, sisko?
1 NOITA.Helmastaan laivur'akka kastanjoitaSöi hotki hotkimistaan. "Annas", sanoin:"Pois hiiteen, noita!" huus se ihrahaaso.Mies Tiger-laivall' on Aleppoon mennyt;Mut hännätönnäpä rottanaPerässä ma seilaan seulassa;Sen ma teen, sen ma teen, sen ma teen.
2 NOITA. Saat tuulen multa.
2 NOITA. Oi, sisko kulta!
3 NOITA. Ma toisen annan.
1 NOITA.Muut kaikki ma luonani kannan.Joka sataman ja sopen,Kaikki ilmansuunnat lopenKiertäen ne kaartavat.Heinäks hänet kuivatan,Öin ja päivin karkoitanUnen hänen silmistänsä,Noidun hänen elämänsä.Yhdeksästi yhdeksänRaskaan viikon karsinnanHivuen saa kestää hän.Vaikk' en laivaa hukkaan saiskaan,Myrskyn piestäväks sen paiskaan.Kas, mikä mulla!
2 NOITA. Näytä, näytä!
1 NOITA.Laivurin peukalo, näätkös vaan,Hän hukkui kotimatkallaan.
(Rummun pärrytystä ulkona.)
3 NOITA.Haa, rummut soi!Se on Macbeth, oi!Kaikki. Velhosiskot käsikkäinMaat ja meret kiitää näinHyörin pyörin piirisillä:Kolme sulle ja kolme mulleJa kolme vielä, siit' yheksän tullee.Seis! — Nyt taika on kohdallaan.
(Macbeth ja Banquo tulevat.)
MACBETH.Näin julman kaunist' en ole päivää nähnyt.
BANQUO.Etäälläkö on Fores? — Keitä nuoNoin kuihtuneet ja pukimeltaan jylhät?Maan asukkailt' ei näytä he ja sentäänMaan päällä käyvät. Eloss' olettenko,Ja olennoita, joilta vastuun saapi?Mua ymmärtävän näytte: kaikin vietteRosoille huulillenne kurtun sormen.Näytätten naisilta, mut partanneMua kieltää teitä siksi päättämästä.
MACBETH.Jos voitte, puhukaa! Keit' oletten?
1 NOITA. Oi, terve, Macbeth! Terve, Glamis-thani!
2 NOITA. Oi, terve, Macbeth! Terve, Cawdor-thani!
3 NOITA. Oi, terve, Macbeth! Kuninkaaks saat kerran.
BANQUO.No, mitä tuijotatte? SäikyttenköNoin sulosointuisia uutisia? —Nimessä totuuden, keit' oletten te?Kuvitelmia vai tosi-olennoita!Jalolle kumppanillen' ennustatteOlevan onnen lisäks[4] suurta valtaaJa kruunun toiveita, ett' oikein siitäHän hurmaantuu; vaan mulle ette haasta.Jos ajan kylvön tiedätten ja näette,Mik' itu nousevi ja mik' ei nouse,Niin vastatkaa! En kerjää enkä pelkääEn armoanne enkä vihaanne.
1 NOITA. Terve!
2 NOITA. Terve!
3 NOITA. Terve!
1 NOITA. Vähempi kuin Macbeth, ja suurempi.
2 NOITA. Vähemmän onnekas, tok' onnekkaampi.
3 NOITA.Et kuninkaaksi saa, mut niitä siität.Macbeth ja Banquo, terve kumpikin!
1 NOITA. Kumpikin terve, Banquo ja Macbeth!
MACBETH.Seis, hämärät ennustajat! Selvän tahdon.Kun Sinel kuoli, tulin Glamis-thaniks;Vaan miten Cawdoriks? Viel' elää Cawdor,Mies parhaillaan; ja kuninkaaksi pääsöOn luultavaa ja varmaa yhtä vähänKuin tulo Cawdoriksi. Mistä saitteTuon kumman tiedon? Miks täss' auhdoll' aholl'Eteemme käytte, moista ennustellenProfeettain lailla? — Puhukaa, ma vaadin!
(Noidat häviävät.)
BANQUO.Poreita maall' on niinkuin vesilläkin;Nuo oli niitä. — Mihin hävisivät?
MACBETH.Pois ilmaan! Minkä ruumiiks luulit, haihtuiKuin henki tuuleen. — Voi, kun eivät jääneet!
BANQUO.Tosi-olennoistako nyt haastelemme,Vai olemmeko syöneet hulluheinää,Mi mielen viepi?
MACBETH.Lapsistanne tuleeKuninkaita.
BANQUO.Ja teistä kuningas.
Ja Cawdor-thani myöskin, eikö niin?
BANQUO.Niin aivan sanat kuuluivat. — Ken tuossa?
(Rosse ja Angus tulevat.)
ROSSE.Kuningas onnellisen tiedon saanutOn voitoistas, Macbeth; ja kuullen, kuinkaKapinan liekiss' alttiiks panit henkes,Hänessä ihmetys ja kehu kilvanSinusta kiistää. Tuosta vaienneena,Ja päivätyötäs silmäten, hän huomaaSun pöyhkäin norjalaisten riviss' aivanKamoksumatta surman hirmukuvaa,Jonk' itse loit. Kuin rakeet taajaan seurasSanoma sanomaa, jokainen tuodenSun ylistystäs kruunun puoltajanaJa hänen eteensä sen kaatain.
ANGUS. MeilläKuningas sulle laittaa kiitoksensa;Eteensä sua saattamaan vaan käskee,Ei sua palkitsemaan.
ROSSE.Ja vielä korkeamman arvon merkiksSua käskee tervehtiä Cawdor-thaniks.Siis, terve, jalo thani! Se sun arvos.
BANQUO.Haa! Puhuvatko perkeleetkin totta?
MACBETH.Viel' elää Cawdor; miksi lainapukuunPuette mun?
ANGUS.Hänestä hylky elää;Mut raskas tuomio painaa hänen päätään,Jok' on jo surman oma. Norjan kanssaPitikö yhtä hän, vai salaa auttoiKapinamiestä, vaiko molempiinHän maansa turmaks yhtyi, sit' en tiedä;Maanpetos selvä vaan ja tunnustettuKukisti hänet.
MACBETH (syrjään).Glamis ja Cawdor-thani!Vaan suurin puuttuu. —(Ääneen.)Kiitos vaivastanne!No, ettekö nyt usko lapsistanneTulevan kuninkaita, kun ne, jotkaTekivät minut Cawdor-thaniksi.Moist' ennustivat?
BANQUO.Luottakaa vaan siihen,Niin halu teissä pian kruunuun syttyy,Ohitse Cawdor-arvon. Kummallista!Useinpa, meitä tuhoon vietelläkseen,Puhuvat hornan henget meille totta;Rehellisiä pikku-seikoiss' ovat,Pettääkseen suuremmissa. — Serkut, kuulkaas!
MACBETH (syrjään).Kaks tosi ennustusta! Oiva johtoKomeaan kuninkuuden näytelmään! —Tuhansin kiitoksia, hyvät herrat! —(Syrjään.) Yliluonnollinen kiusaus tuo, ei pahaSe olla voi, ei hyväkään: — jos paha,Miks onnen esimaun mulle soi se,Aloittain totuudella? Cawdor olen.Jos hyvä, miks siis valtaa mieltän' aatos,Min hirmukuva nostaa hiukset pystyynJa, vastoin luonnon tapaa, kylkiluihinSydäntän' jäykkää lyöttää? Tosi kauhuOn mielen hirmuluomain suhteen tyhjää.Ja pelkkä murhan kuvitus jo jäytääOlentoani niin, ett' elon kaikenTukeuttaa houre tuo, ja mitään muutaEi ole, pait se, mikä viel' ei ole.[5]
BANQUO.Kas kuink' on kumppanimme haltioissaan!
MACBETH (syrjään).Jos sallimus mun kuninkaaksi tahtoo,Se kruunatkoon mun myös; en itse liiku.
BANQUO.Uus arvo ompi niinkuin vieras puku;Sopivaks vasta tottumus sen tekee.
MACBETH (syrjään).No, tulkohon jos mitä! Kuluu hetki,Vaikk' olis myrskyinenkin päivän retki.
BANQUO.Me teitä odotamme, jalo Macbeth.
MACBETH.Oi, anteeks! Unhotettuj' asioitaAjuni raskas hautoo. Hyvät herrat,Vaivanne kirjass' on, jot' aamuin illoinSelaillen luen. — Nyt kuninkahan luokse! —Tapausta mieti, ja kun aika kypsyyJa muuten tilaisuutt' on, haastelkaammeSiit' avomielin sitten.
BANQUO.Mielist' aivan.
MACBETH.Mut siksi vaiti! — Tulkaa, ystävät!
(Lähtevät.)
Neljäs kohtaus.
Fores. Huone kuninkaan linnassa.
(Torventoitauksia. Duncan, Malcolm,Donalbain, Lenox ja seuralaisia tulee.)
No, joko mestattu on Cawdor? EiköPalanneet ole toimittajat vielä?
MALCOLM.Ei, herrani; mut puhuttelin miestä,Jok' oli nähnyt hänen kuolevan.Hän kertoi, että petoksensa suoraanHän tunnusti, teilt' armost' anteeks anoiJa syvää katumusta osoitti.Niin kaunista ei mikään elämässäänKuin elämästä lähtönsä: hän kuoli,Kuin olis kuolemaa hän harjoitellut,Pois heittäin kallehimman kalleutensaKuin kalun joutavan.
DUNCAN.Ei mikään taitoVoi mielentilaa kasvoist' arvata.Ylimys oli hän, ja häneen luotinMa ehdottomasti.(Macbeth, Banquo, Rosse ja Angus tulevat.)Oi jalo serkku!Mua kiittämättömyyden synti raskasJuur' rasitti. Niin kauas eelle ehdit,Ett'ei sua palkintoni kerkein siipiTavoittaa voi. Jos vähemp' olis vaatees,Ett' tasan kiitoksen ja palkan pannaMa saattaisin! Nyt ken ne kaikki jaksaaSun ansiosi täysin määrin maksaa!
MACBETH.Velvollisuus ja virka täyttäjänsäJo palkitseepi. Vastaan suvaitkaatteVaan ottaa työmme: kruununne ne ovatJa valtikkanne käskyläät ja lapset;Ne tehtäväns' on tehneet, jos ne teilleOn kunniaks ja mieliks.
DUNCAN.Tervetullut!Sua aloin istuttaa ja täyteen kukkaanSun tahdon saattaa. — Jalo Banquo, sun eiVähemmät ansios, ja niit' ei tehdäVähemmän tiedoks. Annas, sua halaan!Käy sydämmelleni!
BANQUO.Jos siihen juurrun,On laiho teidän.
DUNCAN.Runsas riemuni,Kyllyyttään huima, surun kyynelkätköönLymytä koittaa. — Pojat, langot, thanitJa muut te meitä likeisimmät, kuulkaa:Jälkeiseksemme Malcolm-esikkommeNyt nimitämme. Cumberlandin prinssiNimenä häll' on täst'edes. Mut yksinEi kunniaan hän nouse: tähden laillaJokaista ansiota arvomerkinKirkastaa pitää. — (Macbethille) Ja nyt Invernessiin,Ain' yhä velkaan teille jäädäksemme.
MACBETH.On vaivaa lepo, mik' ei hyödyks teille.Sanoman itse vien, ja tulollanneMa riemastutan puolisoni korvaa.Nöyrimmät jäähyväiset!
DUNCAN.Kunnon Cawdor!
MACBETH (syrjään).Vai Cumberlandin prinssi![6] — Siinä porras,Johonka suistun, jos en yli hyppää;Se tiellän' on. Te, tähdet, sammukaa!Ei mieltän' mustaa valo nähdä saa.Kamo kättä, silmä! Mut se tulkoon, se,Mi tulleena on kauhu silmälle.
(Lähtee.)
DUNCAN.Niin, kunnon Banquo; niin on uljas hän,En kyllästy ma häntä kiittämään:Se on herkkuani. Seuratkaamme häntä,Mi huolien meitä vastaan ottamaan onEdeltä mennyt. Serkku verraton!
(Torventoitauksia. Lähtevät.)
Viides kohtaus.
Inverness. Huone Macbethin linnassa.
(Lady Macbeth tulee sisään, kirjettä lukien.)
LADY MACBETH. "He kohtasivat minut voiton päivänä, ja olen täydellisimmästi vakuutettu siitä, että heillä on enemmän kuin ihmisen tieto. Kun haluni paloi heiltä enempää kyselemään, muuttuivat he ilmaksi ja haihtuivat. Tuosta kun ihmeissäni siinä seisoin, tuli kuninkaalta lähettiläitä, jotka minua tervehyttivät Cawdor-thaniksi, jolla nimellä sitä ennen noitasiskot olivat minua tervehtineet ja tulevaan aikaan viitanneet, lausuen: 'terve sulle, kuninkaaks saat kerran!' Tämän olen tahtonut ilmoittaa sinulle, sinä rakkahin osakas kunniastani, ettet, tietämättömänä siitä, mikä suuruus minulle on luvattu, jäisi oikeutettua iloasi vaille. Pane se sydämmellesi, ja hyvästi jää!"
Glamis sa olet, Cawdor myös, ja onnenLuvatun saat. — Mut luontoas ma pelkään:Siin' ihmistunnon maitoa on liiaks,Ett' oikotien se löytäis. Suureks mielit,Himoa sull' on kunniaan, mut pahuus,Sen kätyri, sulta puuttuu. Hartain halusOn hurskaan halua; et pettää tahtois,Vaan vääryydellä voittaa. Suuri Glamis,Sa sitä mielittelet, joka huutaa:"Noin tulee tehdä sun, jos mua mielit",Ja jota pikemmin sa pelkäät tehdäKuin tekemättä jättää. Tänne riennä,Ett' oman henkeni ma korvaas valan,Ja kielin uljain kaikki pieksen pois,Mi sua tuosta kultarenkaast' estää,Joll' onnetar ja henkimailma näyttääSun kruunanneen jo. —(Palvelija tulee.)Mitä kuuluu?
PALVELIJA.Illall'On täällä kuningas.
LADY MACBETH.Oletko hullu?Mukana eikö herras, ja hän eiköTuost' olis ennalt' ilmoittanut?
PALVELIJA.Anteeks,Mut totta on se. Tulossa on thani:Yks kumppaneistani, jok' eeltä riensi,Niin oli hengetön, ett' tuskin sanaaSai suustaan.
LADY MACBETH.Häntä hoitakaa; hän suurtaTuo sanomaa.(Palvelija lähtee.)Kähisten itse korppi[7]Nyt Duncanin tuloa onnetontaMun katton' alle raakkuu. Tulkaa, henget,Te murhamielen kätyrit, naisluontoniMuuks muuttakaa ja luokaa minut täyteenJulminta hirmuisuutta päästä jalkaan!Vereni saentakaa, salvatkaaTie säälilt', ett'ei tunnonvaivan etsotMun päätöstäni julmaa järkyttäisi,Rakentain sen ja teon väliin rauhaa!Mun rinnoilleni tulkaa, maidon sijast'Imemään sappea, te murhahenget,Te näkymättömät, miss' ikänänsäTuhoa väijytte! Tule, synkkä yö,Sakeimpaan hornan savuun peity, ett'eiTerävä veitsen' haavaa näe, jonk' iskee,Eik' alta mustan vaipan taivas pilkuJa huuda: "seis, seis!"(Macbeth tulee.)Suuri Glamis! jalo Cawdor!Suurempi kumpaakin: — "sä, joka kerran" —Sun kirjees yli kurjan nykyisyydenMun nostatti, ja vastaisuuden tunnenJo nykyhetkessä.
MACBETH.Oi, armahani,Yöks tänne Duncan saa.
LADY MACBETH.Ja lähtee — milloin?
MACBETH.Aamulla — niin on määrä.
LADY MACBETH.Ei näe koskaanSe aamu aurinkoa. Kasvos, armas,On niinkuin kirja, josta kummiaLukea saattaa. Pettääksesi aikaaMukaannu aikaan; silmin, käsin, kielinJaa mieltymystäs; ole niinkuin kukka,Viaton päältä, mutta käärme alla.Pidettävä on tulijasta huolta;Sa tään yön suuret toimet jätä mulle;Tuleviks päiviksi ja öiksi nuoYliherruuden ja vallan meille tuo!
MACBETH.Enemmän toiste.
Katse kirkas vaan!Se pelkur' on, ken muuttaa muotoaan.Muu kaikki jätä mulle.
(Lähtevät.)
Kuudes kohtaus.
Sama paikka. Linnan edusta.
(Torvensoittoa ja tulisoihtuja. Duncan, Malcolm, Donalbain,Banquo, Lenox, Macduff, Rosse, Angus ja seuralaisia tulee.)
DUNCAN.On kaunis tämä linnan paikka; ilmaSuloinen, vieno hentoj' aistejammeSukoillen kuihkoo.
BANQUO.Kesävieraan pääskyn,Tuon templin-asujamen, pesät hauskatTodistaa, että huokuu täällä taivaanImanne henki. Joka nurkkaan, soppeenJa patsaaseen ja räystääseen se tehnytOn riippumajan kehdoks poikasilleen.Miss' asuu lintu tää ja pesii, siellä,Sen olen huomannut, on ilma lauha.
(Lady Macbeth tulee.)
DUNCAN.Kah, itse armas emäntämme! — Lempi,Mi seuraa meit', on vaivaks usein, vaikkaKiitämme siitä niinkuin lemmest' aina.Täst' oppikaa, ja vaivoistanne meilleKost'jumal' lausukaa ja puuhistanneKiitelkää meitä.
LADY MACBETH.Vaikk' ois palvelummeVähimpään asti kaksin kerroin tehtyJa vielä kahdistettu, pientä ois seJa turhaa verrattuna siihen suureenJa laajaan kunniaan, jot' oletten teKerännyt huoneellemme. Näiden uuttenJa vanhain lahjain palkaks meill' ei muutaKuin esirukous.
DUNCAN.Missä Cawdor? HäntäKannoilla seurasimme majaa hälleTilataksemme; vaan hän ajaa joutuun,Ja lempi, tuima niinkuin kannus, auttoiHänt' ennen meitä kotiin. Vieraaksenne,Ihana emäntä, nyt yöksi jäämme.
LADY MACBETH.Mit' omaa alamaisell' on, hän itseJa kaikk', on lainaa, hyvä ruhtinaani;Me vaadittaissa tilin teemme, jättäinOmanne teille.
DUNCAN.Käsi mulle! NytIsännän luokse. Lemmittymme on hän,Ja vastakaan näit' armomme ei puutu.Suvaitsetteko, emäntäiseni?
(Lähtevät.)
Seitsemäs kohtaus.
Sama paikka.
(Torventoitauksia ja tulisoihtuja. Edeskäypä ja useita palvelijoita kulkee näyttämön poikitse, kantaen astioita ja ruokia. Macbeth tulee.)
MACBETH.Jos tehtynä se olis tehty, parasSe olis oiti tehtynä. Jos välttääVois murhan seuraukset ja nuottaan nostaaVain menestystä, jotta tämä iskuTääll' olis kaikki kerrassaan, vain täällä,Täll' ajan katovalla kannikalla,En tulevaisest' elämästä piittais.Mut moiset työt ne tuomitaan jo täällä.Verinen oppi, opittuna kerran,Takaisin kääntyy omaan keksijäänsä.Oikeuden tarkka käsi huulillemmeSekoittamamme myrkkymaljan nostaa.Tääll' ompi hällä kaksinainen turva:Vasalli olen ensinkin ja lanko;Se murhan kieltää jo. Sitt' isäntänäMurhaajalt' ovi sulkea mun tulisEik' itse veistä käyttää. Lisäks DuncanNiin hellä haltija on, valtatöissäänNiin puhdas, että hänen ansionsaPasuunakielill' enkelitten huutaisJulminta kirousta murhatyölle.Ja sääli, niinkuin vastasyntynytAlaston lapsi, myrskyn siivill' ajainTai taivaan keruubina ratsastainOroilla ilman näkymättömillä,Tuon hirmuteon lietsois joka silmään,Ett' itkuvirtaan myrsky hukkuis. — Kannust'Ei muuta mulla hankkeen kylkeen ajaaKuin huima kunnianhimo, joka hyppyynYrittää, mutta ylenniskoin suistuu. —(Lady Macbeth tulee.)No, mitä nyt?
LADY MACBETH.Hän koht' on atrioinnut.Miks pois sa läksit?
MACBETH.Kysyikö hän mua?
LADY MACBETH.Tiedäthän sen.
MACBETH.Tuo tuuma jättäkäämme.Hän juur' mua kunnioitti; ja ma olenVäeltä kaikenlaiselt' ostanunnaKultaisen maineen, jota käyttää täytyy,Kun on sen hohde kirkkain, eikä oitiPois heittää noin.
LADY MACBETH.Oliko toivo, johonPuit itses, päissään? Unestansako seNyt herää, silmät haljakkana katsoinÄskeistä mielityötään? RakkautesNyt vasta oikein tunnen. Pelkäätkö säYht' uljas olla työssä, toiminnassaKuin haluissas? Sit' omistaako tahdot,Mink' elon kaunistukseks katsot, muttaOmissa silmissäsi pelkur' ollaJa sanoa kuin kissa tarinassa:"Tekisin, jos vaan uskaltaisin."
MACBETH.Vaiti!Kaikk' uskallan ma, mitä sopii miehen;Ken enemp' uskaltaa, ei ole mies.
LADY MACBETH.Mik' elukka sun pani aikees mulleIlmaisemaan? Kun sen sa uskalsit,Sin' olit mies; ja jos vaan uskaltaisitEnempää olla, kuin mit' olit, oisitEnemmän vielä mies. Ei aikaa silloin,Ei paikkaa ollut, vaan ne luoda tahdoit;Nyt itsestään ne tarjon' on, vaan tarjoMasentaa sun. Imettäjänä tunnen,Kuink' armas rakastaa on imulasta;Vaan parhaillaan sen myhäillessä mulleSen hellist' ikenistä nännin oisinPois temmannut ja pirstaks aivot lyönyt,Jos vannonut sen oisin kuin nyt sinä.
MACBETH.Jos ei se käy —
LADY MACBETH.Ei käy! Sa täyteen määräänVaan mieles pingoita, niin kyllä käy se.Kun Duncan nukkuvi (ja uneen hänetPiankin matkan vaivat uuvuttavat),Molemmat hänen passarinsa huumaanNiin viinillä ja juomill', että muisti,Tuo aivon vartija, uduksi muuttuuJa höyrypannuks järjen tallepaikka.Kun sitten päissään nukkuvat kuin kuolleetElukan-untaan, mitä emme silloinVois vartijattomalle DuncanilleMe kahden tehdä? Mist' ei silloin syyttääVois juopuneita passareita, joidenViaksi tämä suuri murha pannaan?
MACBETH.Vain poikia sa siitä! Uljas luontosEi muuta luoda voi kuin miehenpuolta. —Kun hänen kamarissahan me verinPunaamme nukkunehet passarit,Omia heidän puukkojansa käyttäin,Ken sit' ei uskois heidän työkseen?
LADY MACBETH.MuutaKen tohtis uskoa, kun murhan jälkeenUlinan päästämme ja tuskanhuudon?
MACBETH.Min' olen valmis; hirmutyöhön tuohonJokaisen jänteen pingoitan. Nyt matkaan!Iloiseks vaan nyt koita teeskeleitäJa viekas mieli viekkain kielin peitä.
(Lähtevät.)
Ensimmäinen kohtaus.
Paikka sama. Linnan piha.
(Banquo ja Fleance tulevat,jälkimmäinen tulisoihtu kädessä.)
BANQUO.Mik' aika yöst' on, poika?
FLEANCE.Kuu on maillaan;En kuullut ole kelloa.
BANQUO.Puol'yöstäSe mailleen käy.
FLEANCE.On myöhempi, ma luulen.
BANQUO.He, miekkan' ota! — Taivaass' ollaan tiukat:Sen kaikki kynttilät on sammuksissa. —Tuoss', ota tuokin? — Raskas niinkuin lyijyMua painaa uupumus, ja kuitenkaanEn tahtois nukkua. Oi, armon vallat,Aatokset häijyt torjukaatte, joillaLeponi häirii luonto! — Miekkan' anna!(Macbeth tulee; ja palvelija, tulisoihtu kädessä.)Ken siellä?
MACBETH.Ystävä.
BANQUO.Viel' ylähällä? Kuningas jo nukkuu.Hän oli harvinaisen iloinenJa väellenne jakoi runsaat lahjat.Nyt tällä timantilla tervehtii hänSuloista emäntäänsä, sulkein siihenKiitokset äärettömät.
MACBETH.ÄkkipäätäTahtomme joutui puutteen alamaiseksJa suurt' ei aikaan saanut.
BANQUO.Hyvin kaikki. —Unissan' yöllä näin nuo velhosiskot:Osaksi totta ennustivat teille.
MACBETH.Mitäpä heistä! Mut jos aika myöntäis,Puhella sopis asiasta hiukan.Määrätkää hetki.
BANQUO.Milloin suvaitsette.
MACBETH.Jos tuumaan suostutten, kun siksi tulee, —Keräätte kunniaa.
BANQUO.Jos kerätess' enVaan sitä menetä; jos puhtahanaValani säilyy, povi saastatonna,Niin suostun kyllä.
MACBETH.Hyvää yötä siksi.
BANQUO.Ma kiitän; samaa teille.
(Banquo ja Fleance lähtevät.)
MACBETH.Poika, käske,Ett' emäntäs, kun juomani on valmis,Kilistää kelloa. Käy maata sinä. —(Palvelija lähtee.)Tuo onko puukko, silmissäni tuossa,Päin kättä kahva? Annas sinuun tartun! —En sua saanut, ja tok' yhä näen sun.Sa, turman ilmiö, sua eikö kouraKäsitä niinkuin silmä? Taikka tietköVaan mieliluulon puukko, tyhjä haamu,Vaan kiihtyneiden aivojeni luoma?Sun yhä näen, niin käsin tuntuvanaKuin tämän, jonka tässä paljastan.Sa näytät mulle tien, jot' aion käydä;Ja tuommoist' asett' on mun juuri tarvis. —Muun aistimiston narriks silm' on tullut,Tai vie se niistä voiton. Yhä näen sun,Terä, kahva täynnä veripisaroita,Joit' äsken niiss' ei ollut. — Tyhjää kaikki;Verinen teko vaan se silmissäniNäin kuvastuu. — Nyt toinen puoli maataOn niinkuin kuollut; häijyt unet hiipiiMakaajan luo läp' uudinten; nyt velhotHekaten kalvaan uhrijuhlaa viettää;Ja laiha murha, vartijansa, suden,Kehoitus-ulvonnasta säikkyneenä,Kuin himokas Tarquinius, määränpäähänSalaisin rosvoaskelin kuin haamuNäin hiipivi. — Sa luja, vankka maa,Äl' askelteni astuntaa sa kuule,Ett' eivät itse kivetkin ne kielisMun teistäni ja häiris tätä julmaaYön rauhaisuutta, joka niille sopii! —Täss' uhkaan, ja hän elää: sanat vaanNe kylmää leyhkää kuumaan toimintaan.(Kello kilisee.)Nyt käyn, ja se on tehty; kello kutsuu.Tuot' älä kuule, Duncan: ääni senSun kutsuu helvettiin tai taivaaseen!
(Lähtee.)
Toinen kohtaus.
Sama paikka.
(Lady Macbeth tulee.)
LADY MACBETH.Mi heidät juovutti, mun rohkaisi;Mi heidät sammutti, mun tulistutti. —Vaiti — Hiljaa! — Huuhkain vaan se siellä huikaa,Se turman enne, joka huutaa julmaaHyv'yötänsä. — Hän työss' on; ovi on auki;Kuorsaillen juopunehet vartijatIvaavat tointaan. Moisen laitoin juoman,Ett' elämä ja surma kiistäkööt nyt,Ovatko hengissä he vaiko kuolleet.
MACBETH (sisältä).Ken siellä?
LADY MACBETH.Voi, heränneen heidän pelkäänJa tekemättä jääneen työn; — ei rikos,Vaan yritys se meidät tuhoo. — Vaiti! —Asetin valmihiksi miesten puukot;Ne huomasi hän kai. — Jos ei hän olisIsääni muistuttanut nukkuessaan,Min' oisin tehnyt sen. — Mun mieheni!
(Macbeth tulee.)
MACBETH.Nyt on se tehty. — Kuulitko sa mitä?
LADY MACBETH.Yöhuuhkan huudon vaan ja sirkan laulun.Puhuitko sinä?
MACBETH.Milloin?
LADY MACBETH.Äsken.
MACBETH.AlasKun astuinko?
LADY MACBETH.Niin.
MACBETH.Hiljaa!Ken tuossa kamariss' on?
LADY MACBETH.Donalbain.
MACBETH (katsellen käsiään).Oi, näky surkea on tuo!
LADY MACBETH.Sa hupsu!Vai näky surkea!
MACBETH.Siell' unissansaYks nauroi, toinen "murhaa!" huus, niin ettäHeräsi kumpikin: ma kuulin kaikki;Rukouksen sitten lukivat ja uneenTaas vaipuivat.
LADY MACBETH.Kaks siell' on nukkumassa.
MACBETH."Kies' siunaa!" huusi yks, ja toinen "amen!"Kuin nämä pyövelkäten' ois he nähneet.Kuunnellen heidän tuskaans', suustan' "ament'"En saanut, he kun sanoivat: "Kies' siunaa!"
LADY MACBETH.Noin syvään älä tuota mielees paina!
MACBETH.Mut miks en sanoa ma voinut "amen"?Ma siunausta tarvitsin, ja "amen"Kurkkuuni tarttui.
LADY MACBETH.Noin ei tuommoisistaSaa tuskitella; voipi tulla hulluksi.
MACBETH.Ma luulin äänen kuulleeni, mi huusi:"Herätkää! Macbeth unen murhaa!" — unen,Tuon viattoman, joka huolten vyhdetSekavat suorii, päivittäisen kuolon,Työn raittiin peson, sielunhaavain voiteen,Tuon luonnon toisen atrian ja parhaanElämän juhlaruoan.
LADY MACBETH.Mitä puhut?
MACBETH."Herätkää!" huuto kautta linnan kaikui.
Glamis unen murhas, ja senvuoks ei CawdorUnt' enää saa, unt' ei Macbeth saa enää.
LADY MACBETH.Mut ken se huusi noin? Oi, armas thani,Sun jalo pontes hervahtuu, jos moistaNoin kiihkoisesti mietit. Nouda vettäJa käsistäs nuo rumat merkit huuhdo! —Miks tänne puukot kannoit? Siellä niidenOn paikka. Pois ne vie, ja verin tuhriMakaavat vartijat.
MACBETH.En sinne mene:Aatella pelkään tekoani; nähdäSit' uudelleen en tohdi.
LADY MACBETH.Arka raukka!Tuo tänne puukot! Nukkuneet ja kuolleetKuvia vaan on; lasta peljättää voiKuvattu piru. Verta jos hän vuotaa,Niin sillä kultaan vartijoiden muodon,Syyn muodon näin he saavat.
(Lähtee. Kolkutusta ulkoa.)
MACBETH.Mikä kolke? —
Mik' on mun? Risahdustakin ma säikyn!Kenenkä kädet nää? Haa! Päästäni neRepivät silmät maalle! Voiko suurenNeptunin koko valtameri pestäTuon veren kädestäni pois? Ei, ennenTää käsi meret määrättömät punaa,Viherjän muuttain ruskeaks.
(Lady Macbeth palajaa.)
LADY MACBETH.Mun käten'On samankarvaiset kuin sun, mut sydänNoin vaalas mua hävettäis.(Kolkutusta.)Tuo kolkeEteläportin' on. Pois kamariimme!Pisara vettä pois tän synnin huuhtoo;Kuin kevyt on se sitten! Sinust' uljuusOn luopunut.(Kolkutusta.)Haa! kuules, taasen kolke!Yöpuku ylles, ett'ei kutsuttaissaHavaittais meidän valvoneen. — Äl' annaNoin raukkamaisest' aatoksilles valtaa.
MACBETH.Tekoni tietäen mun paremp' oisi,Ett' itseän' en tietäisi(Kolkutusta.)KolkkehellasHerätä Duncan! Voi, jos sen sa voisit!
(Lähtevät.)
Kolmas kohtaus.
Sama paikka.
(Portinvartija tulee.)
PORTINVARTIJA. Sepä vasta kolkutusta, totta tosiaankin! Jos olisit helvetin porttien vartija, kylläpä saisit avainta kiertää! (Kolkutusta.) Kolk, kolk, kolk! Beelsebubin nimessä, ken siellä? — Kas vaan, jyväsaksa, joka hirtti itsensä pelätessään hyvää vuodentuloa. Aikanasi tulet! Onko vaan hurstia tarpeeksi mukanasi, sillä täällä sitä hikoilla saat? (Kolkutusta.) Kolk, kolk? Toisen perkeleen nimessä, kuka siellä? — Lainvääntelijä, tottamaar, joka kummankin riitapuolen asian valallansa vahvistaa, ja joka on Jumalan kunniaksi paljon konnankoukkuja harjoitellut, vaan ei kuitenkaan ole voinut itseänsä taivaaseen koukutella. Käy sisään, lainvääntelijä! (Kolkutusta.) Kolk, kolk, kolk! Kuka siellä? — Vai niin, englantilainen räätäli, tänne tullunna siitä, että ranskalaisen housuista kaistaleen[8] varasti. Käy sisään, räätäli, täällä kyllä saumarautasi kuumenee! (Kolkutusta.) Kolk, kolk! Ei koskaan rauhaa. Ken olette? — Mutta tämä paikka on helvetiksi liian kylmä. Lempo sitä kauemmin olkoon pirun portinvartijana! Ajattelin muuten laskea sisään kutakin ammattikuntaa muutamia, jotka ruusuista tietä kulkevat ijankaikkiseen ilovalkeaan. (Kolkutusta.) Kohta, kohta! (Avaa.) Pyydän muistamaan portinvartijaa.
(Macduff ja Lenox tulevat.)
MACDUFF.Niin myöhäänkö sä maata kävit, veikko,Kun myöhään näin sä nukut?
PORTINVARTIJA. Niin, nähkääs, ryyppäsimme toiseen kukonlauluun; ja juominen se vaikuttaa tuntuvasti kolmea asiata.
MACDUFF.Mitä kolmea asiaa se juominen sitten erittäin vaikuttaa?
PORTINVARTIJA. Niin, nähkääs, punaisia neniä, unta ja kusta. Lemmenseikoissa se auttaa ja kaataa: himoa se auttaa, mutta kyvyn se kaataa. Voipi sanoa, että liika juominen pitää lemmen suhteen lainvääntelijän virkaa: se luo sen ja tappaa sen; nostaa sen ja kaataa sen; yllyttää sitä ja kyllyttää sitä; voimistuttaa ja laimistuttaa; sanalla sanoen: vääntää sen uneen, pettää sen ja jättää sen.
MACDUFF.Luulenpa, että viina sinut viime yönä petti.
PORTINVARTIJA. Niin kylläkin, suut, silmät täyteen; mutta minäpä petoksen kostin; ja luulenpa, että kylläkin puoltani pidin, sillä vaikka hän pari kertaa sieppasi jalat altani, keksinpä keinon saada hänet maalle samaa tietä, mitä oli tullutkin.
MACDUFF.Hereillä onko herras? — KolkkeellammeMe hänet herätimme: tuossa on hän.
(Macbeth tulee.)
LENOX.Huomenta, jalo thani!
MACBETH.Terve teille!
MACDUFF.Kuningas joko noussut lie?
MACBETH.Ei vielä.
MACDUFF.Hän käski, että varhain herättäisin;Lie myöhä jo.
MACBETH.Vien teidät hänen luokseen.
MACDUFF.Sen tiedän suloiseksi vaivaks teille;Mut vaivaa on se kuitenkin.
MACBETH.Työ mieleinen se meille vaivan korvaa.Tuoss' ovi on.
MACDUFF.Ma huutaa rohkenen;Se työks on mulle pantu.
(Menee.)
LENOX.LähteneeköKuningas tänään?
MACBETH.Lähtee — niin on määrä.
LENOX.Yö oli jylhä. Majassamme tuuliKukisti savutorvet; valitustaIlmassa kuultiin, julmaa kuolontuskaaJa hirmuäänin ennustelemista,Paloa, murhaa, hävitystä hurjaaAjalle tuskaiselle syntyväksi.Pimeyden lintu kaiken yötä huusi;Sanovat maankin olleen kuumeissansaJa värisseen.
MACBETH.Niin, jylhä oli yö.
LENOX.Mun nuori muistini ei toista muistaSen vertaista.
(Macduff palajaa.)
MACDUFF.Oo, kauheata, kauheata, kauheata!Ei kieli eikä sydän sua saataKäsittää eikä nimittää!
MACBETH & LENOX.Mik' ompi?
MACDUFF.Nyt taitotekonsa on tuho tehnyt!Kuin kirkonvaras murtanut on murhaVihittyyn Herran huoneeseen ja hengenTemplistä ryöstänynnä.
MACBETH.Kuinka? Hengen?
LENOX.Kuninkahanko?
MACDUFF.Menkää huoneeseen, jaSokaiskoon silmät teiltä toinen Gorgo; —Mua älkää puhumahan vaatiko —Nähkää, ja puhukaatte sitten itse. —(Macbeth ja Lenox lähtevät.)Hoi, hätäkello soimaan! — Nouskaa, nouskaa! —Petosta! Murhaa! Banquo, Donalbain!Ja Malcolm! Nouskaa! Pois tuo veltto uni,Tuo kuolon hahmo; itse kuoleman teNyt näette! — Nouskaa katsomahan kuvaaSen suuren tuomion! — Malcolm! Banquo! NouskaaKuin haudasta ja aavein' ilmi tulkaa,Ett' ois tää hirmu täysi! Kello soimaan!
(Hätäkelloa soitetaan.)(Lady Macbeth tulee)
LADY MACBETH.Miks talon nukkujia kokoon kutsuuNoin jylhä torvi? Sanokaa!
MACDUFF.Lady armas,Mun kerrottavani ei sovi teille:Sanani murhan tois, jos vaimon korvaanNe koskis.(Banquo tulee.)Banquo! Banquo! Murhattun' onKuninkaamme ja herramme!
LADY MACBETH.Voih! voih!Meilläkö?
BANQUO.Hirveintä, miss' olkoonkin! —Sanasi, Macduff, peruuta, ja sano,Ett'ei niin ole.
(Macbeth ja Lenox palajavat.)
MACBETH.Voi, jos oisin kuollutVaan tiimaa ennen tätä tapausta!Olisin autuas silloin. Tästä lähteinEi totuutt' ole lainkaan maailmassa;Petosta kaikki! Armot, arvot tyhjää!Elämän viini maahan juossut on,Ja kerskaks kellariin jäi pelkkä sakka.
(Malcolm ja Donalbain tulevat)
DONALBAIN.Hukassa mikä?
MACBETH.Te, vaikk' ette tiedä:Verenne alku, synty, hetesuoniTukittu on, tukittu itse lähde!
MACDUFF.Isänne on he murhanneet.
MALCOLM.Voi! Ketkä?
LENOX.Sen passarit on nähtävästi tehneet.Verissä oli kädet, kasvot heillä,Ja puukot heidän pieluksillaan vieläOl' aivan kosteat. He tuijottivat,Tunnoiltaan ollen aivan. Moisten hoidoss'Ei ole turvattuna ihmishenki.
MACBETH.Voi, että vimmoissani tapoin heidät!
MACDUFF.Miks teitte sen?
MACBETH.Ken säikkynyt ja viisasVoi samass' olla, lempeä ja hurja,Kuninkaan mies ja puoleton? Ei kenkään.Tulinen lempi kiihkoissansa voittiSävyisän järjen. Tässä makas Duncan.
Hopeapäässä veren kultareunusJa haavat ammottain kuin aukko, jostaTuho sisään ryntää; tuossa murhamiehet,Värihin ammattinsa tahrattuina,Rivoina puukot hurmeen tahmass' aivan.Ken, joll' on sydän lempivä, ja siinäRohkeutta näyttää tätä lempeänsä,Vois mieltään malttaa?
LADY MACBETH (pyörtyvinään).Auttakaa mua täältä!
MACDUFF.Ladyä hoitakaa!
MALCOLM.Me vait olemme,Me, joill' on tässä suurin surun syy!
DONALBAIN.Vait'-olo paras: täällä kova onniVois kairanreiän lymyst' äkkipäätäKarata meihin. Pois! Ei kyyneleemmeViel' ole kypsät.
MALCOLM.Eikä valloillansaSurumme suuri.
BANQUO.Ladyä hoitakaa!(Lady Macbeth kannetaan pois.)Alastoman ja paljaan heikkoutemmeKun saamme verhotuksi, yhtykäämmeTät' inhaa verityötä tutkimaan.Meit' epäilys ja kauhu värisyttää;Kädessä Kaikkivallan seison tässä,Ja luihun kavalluksen salajuontaMa sodin vastaan.
MACDUFF.Minä myös.
KAIKKI.Me kaikki.
MACBETH.Nyt täysi miehen asu joutuun ylle!Salissa sitten yhdytään.
KAIKKI.Hyv' on!
(Kaikki lähtevät, paitse Malcolm ja Donalbain.)
MALCOLM.Mit' aiot? Hyv' ei ole tänne jäädä.Surua teeskellä on viekkaan helppo.Ma lähden Englantiin.
DONALBAIN.Min' Irlantiin.On ero turvaks kummallenkin meille.Tääll' ovat hymyt tikareita täynnä,Ja verisin on veriheimolainen.
MALCOLM.Tuo murhan nuoli, joka ammuttiin,On vielä lennossansa. Paras meidänOn sitä karttaa. Ratsun selkään siis!Vähemmälle nyt jäähyväiset jääkööt.Pois varkain! Konsa turma tuloss' on,Ei varas lie ken turvaa pakohon.
(Menevät.)
Neljäs kohtaus.
Linnan edustalla.
(Rosse ja eräs vanhus tulevat.)
VANHUS.Vuoskymmeniä seitsemisen muistan;Sill' ajall' olen monta kummaa nähnytJa julmaa päivää; mutta kaikki leikiksTää hirmu-yö on tehnyt.
ROSSE.Näet sä, isä:Vihoissaan ihmistöistä taivas uhkaaVeristä lavaa. Kello näyttää päivää,Mut synkkä yö tukeuttaa taivaan lampun.Yön kunniaksko vaiko päivän hävyksMaan kasvot hautaa pimeys nyt, kun niitäElävän valon tulis suudella?
VANHUS.Se luonnotont' on kuin tuo öinen työkin.Tiistaina hiirensyöjä huuhka sieppasJa tappoi pilviss' ylvästävän haukan.
ROSSE.Duncanin ratsut — kumma, mutta totta —Nuo somat, kauniit, rodun valiot,Hurjistuneina pilttuuns' särkivät,Kurista huolimatta maalle syöstenIkäänkuin sotaan ihmiskuntaa vastaan.
VANHUS.Sanotaan, että toisiaan he söivät.
ROSSE.Niin tekivätkin; sen ma kummakseniNäin omin silmin. — Tuossa kunnon Macduff!(Macduff tuke.)No, miltä näyttää?
MACDUFF.Ettekö te näe?
ROSSE.Jo tiettyn' onko, ken on murhan tehnyt?
MACDUFF.Ne, jotka Macbeth tappoi.
ROSSE.Taivaan taatto!Mik' etu heillä siitä?
MACDUFF.Lahjotuita!Kuninkaan pojat, Donalbain ja Malcolm,Paenneet ovat, joka tekee heidätEpäiltäviksi.
ROSSE.Sekin luonnotonta!Oo, kunnianhimo ahnas, joka ahmaatNoin oman elinmehus! — LuultavastiKuninkaaks nyt saa Macbeth.
MACDUFF.NimitettyHän on ja Sconiin kruunattavaks mennyt.
ROSSE.Ja missä Duncanin on ruumis?
MACDUFF.Colmes-killin pyhään kätköpaikkaan viety,Miss' esi-isienkin lepää luut.
ROSSE.Menettekö te Sconihin?
MACDUFF.En, serkku;Ma Fifeen lähden.
ROSSE.Minä menen Sconiin.
MACDUFF.Hyvästi! Ett'ei toteen vaan käy aate:Parempi uutta oli vanha vaate!
ROSSE.Hyvästi, isä!
VANHUS.Herran siunaus teilleJa niille, jotka pahan hyväks sääntääJa vihamiehet ystäviksi kääntää!
(Lähtevät.)
Ensimmäinen kohtaus.
Fores. Sali linnassa.
(Banquo tulee.)
BANQUO.Nyt olet se: kuningas, Cawdor, GlamisJa kaikki, mitä ennustivat velhot.Petosta vaan sun käyttäneesi pelkään.Mut sanottiin tok', ett'ei sukuus jäis se,Vaan että kuningasten kanta-isäksTulisin minä. Totuutta jos heiss' on —Ja sinusta, Macbeth, se selvään nähdään —Miks ei he minullenkin ennustajiksRuveta vois ja toivoani nostaa?Mut vaiti siitä!
(Torventoitauksia. Macbeth kuninkaana, Lady Macbethkuningattarena, Lenox, Rosse, hoviherroja, hovinaisiaja seuralaisia tulee.)
MACBETH.Tuossapa se parasOn vieraamme!
LADY MACBETH.Jos hän ois unhotettu,Ois suureen juhlahamme aukko jäänyt,Ja pilall' oisi kaikki.
MACBETH.Tänä iltan'On juhlapidot meillä, pyydän, ettäTulette tekin.
BANQUO.Teidän korkeutenneVaan käskeköön, ja velvollisuus teihinMun sitoo siteill' ikikestävillä.
MACBETH.Lähdetten iltapuolla?
BANQUO.Lähden, herra.
MACBETH.Tän päivän neuvotteluss' oisi muutenMieltänne kuultu, jok' on aina viisasJa onnekas; mut huomiseks se jääköön.Kauasko matka on?
BANQUO.Niin kauas, ettäSe ajan täyttää tästä iltaan asti.Paremmin jos ei hepo juokse, täytyyYölt' ottaa lainaks pari synkkää tiimaa.
MACBETH.Pois älkää jääkö vaan!
BANQUO.En, ruhtinaani.
MACBETH.Veriset lankomme ne Englannissa,Ma kuulen, piilevät ja Irlannissa.Tunnustamatta julmaa isänmurhaans'Valeita outoj' ajavat he kansaan.Huomenna siitä, jolloin muutenkinKokohon meitä vaatii valtatoimet!Ratsaille joutuun! Hyväst'! IllallaSiis tavataan. Mukana onko Fleance?
BANQUO.On, herra. Aika kiiruhtaapi.
MACBETH.OlkootHeponne varmat jaloiltaan ja virmat!Näin satulainne turviin jääkäätten!Hyvästi! — (Banquo lähtee.)Jokaisella nyt kello seitsemään onVallassaan aika, että seurast' oisiSen suuremp' ilo. Iltaan asti yksinTahdomme jäädä. Siksi, Herran haltuun!
(Kaikki lähtevät, paitse Macbeth.)(Palvelija tulee.)
Mies, kuules! Ovatko ne miehet täällä?
PALVELIJA.He linnan portill' odottavat, herra.
MACBETH.Tuo sisään heidät! — (Palvelija lähtee.)Tämä tila eiNiin mitään ole, jos ei turvaa ole.Tuon Banquon suhteen suuri mull' on pelko:Sen miehen kuninkaallisessa luonteess'On jotain hirveää. Hän uskaljas on;Ja paitse tätä rohkeutt' on hälläÄlyä, joka varmast' uljaat tuumatVie määrän päähän. Muut' en ketään pelkääKuin häntä. Henken' alleen masentaa hän,Niinkuin Antonion suhteen CaesarinSanotaan tehneen. Velhoja hän sätti,Kuninkaan nimen kun he mulle soivat,Ja käski heidän haastaa hälle. SilloinProfeettain lailla tervehtivät häntäLukuisten kuningasten kanta-isäks.Mun päähän' asettivat mahon kruununJa kourahani kuivan valtikan,Jonk' outo muukalainen siitä riistää,Kun poikaa mull' ei ole. Niin jos on,Ryvetin sieluni Banquon lapsen tähden,Sen tähden hurskaan Duncanin ma tapoin,Sen tähden tunnonrauhan' myrkytinJa autuuteni helmen ihmiskunnanViholliselle myin hänt' auttaakseniKuninkaaks, Banquon lasta kuninkaaksi!Ei, ennen taisteluun sun haastan, onni,Ja sodin kanssas henkeen, kuolemaan!Ken siellä? —(Palvelija palajaa kaksi murhaajaa seurassaan.)Pois, ja varro, kunnes kutsun. —(Palvelija lähtee.)Teit' emmekö me eilen puhutelleet?
1 MURHAAJA. Kyll', armollinen herra.
MACBETH.Hyvä! No,Olettenko sit' aprikoinneet? Tietkääs,Se hän on, joka ennen muinen salpasTeilt' onnen tien, vaikk' arvelitte siksiMua viatonta. Sen jo viime kerrall'Osoitin teille; selväks tein, kuin teit' onPetetty, peijattu; ma keinot näytinJa niiden käyttäjät ja kaikki, jostaJo pöhkökin ja mielipuoli huomaaSen Banquon työksi.
1 MURHAAJA.Sen te selvititte.
MACBETH.Niin, mutta vielä muutakin, jok' aiheen'On tähän yhdyntäämme. OlettenkoNiin kärsiväiset luonnostanne, ettäTuon siedätten? Niin laupiaatko, ettäMies-paran tuon ja hänen lastens' eestäRukoilette, tuon, jonka käsi raskasTeit' alas hautaan painoi sekä saattoiIjäksi omaisenne mieron tielle?
1 MURHAAJA. Kuningas, miehiä me olemme.
MACBETH.Niin, miehistä te kirjoiss' ehkä käytteKuin lukki, hurtta, häkki, tiisti, rakkiJa luppakorva, joilla koiran nimiOn kaikilla; mut arvolistass' eroOn talon-, lintukoiran, vilkkaan, laiskanJa viekkaan välillä, sen lahjan mukaan,Jonk' aulis luonto kullenkin on suonut,Ja josta kullakin on eri kölliMuist' eroitteeksi, jotka lista merkkiiSamaksi kaikki. Niinpä ihmisenkin.No, jos nyt listass' oletten ja etteAlinta miehenluokkaa, ilmaiskaa se,Niin povellenne uskon toimen, joka,Jos teette sen, vihollisenne sortaaJa rakkauteeni kiinni teidät solmii.Hän elämällään terveyteni tärvää;Paranen, jos hän kuolee.
2 MURHAAJA.Minä, herra,Mies olen, jota mailman iskut, potkutNiin härnänneet on, ett'en huoli mitäMailman kiusaks tehnen.
1 MURHAAJA.Minä myöskin
Niin vaivattu, niin kovan onnen lyömä,Ett' elämäni alttiiks annan, jos senParantaa sillä voin tai päästä siitä.
MACBETH.Ett' oli Banquo vihollinen teille,Nyt tiedätten.
2 MURHAAJA.Niin oli.
MACBETH.Niin myös mulle,Ja niinkin verivihaisesti, ettäJokainen hetki hänen elämästäänMun sydänvertan' kysyy. Voisin kylläHänestä päästä julkivaltaa käyttäinJa tunnustan sen suoraan, mut en saataEräiltä ystäviltä, jotka meilleOn yhteiset ja joihin panen arvon;Vaan täytyy mun hänt' itkeä, vaikk' itseMa hänet tapoin. Senpä vuoksi teiltäApua kosin nyt, näin ihmisiltäTekoni peittäin monestakin syystä.
2 MURHAAJA. Me teemme, herra, mitä käskette.
1 MURHAAJA. Niin, vaikka henki —
MACBETH.Miehuutenne kuultaaJo silmistänne. Tunnin kuluessaOsoitan teille paikkanne ja määräänSopivan ajan ihan piiramalleen.Tän' iltan' on se tehtävä eik' aivanLähellä linnaa: minuun — muistakaa se —Syyn kaunaa ei saa jäädä. Hänen kanssaan —Ett'ei jäisi puolitekoon työmme — Fleancen,Tuon hänen poikansa, jok' ompi myötä,Jonk' ero täält' on yhtä tärkki mulleKuin isän, täytyy synkän hetken onnest'Osansa saada. Tuumimaan nyt menkää;Koht' etsin teitä.
2 MURHAAJA.Valmiit' ollaan, herra.
MACBETH.Teit' oiti kutsun; vartokaatte tuolla.(Murhaajat menevät.)Päätetty siis! — Jos, Banquo, taivaasenSun pyrkii sielus, nyt se tehköön sen!
(Lähtee.)
Toinen kohtaus.
Toinen huone linnassa.
(Lady Macbeth tulee, palvelija jäljessä.)
LADY MACBETH.Täält' onko Banquo lähtenyt?
PALVELIJA.On, rouva,Mut palaa yöksi.
LADY MACBETH.Sano kuninkaalle,Ett' olis puhuttavaa hiukan mulla,Jos häll' on tilaisuutta.
PALVELIJA.Kyllä, rouva.
(Lähtee.)