[89] Aikakauskirja Unity on julaissut (elokuun 3 p:nä 1922) erään uudenaikaista sivistystä vastustavanKirjeen vankilasta, mikä kirje minusta näyttää hämäräperäiseltä. Olen siinä huomaavinani vanhojen sivujen jäljennöksiä, osiaHind Swarâjista.
[90] Guru-Ka-Bagh on pyhättö (Gurdwara), kymmenen penikulmaa Amritsarista.
[91] The Akali Struggle, ilmestynyt Madrasin Swarâjyassa ja julkaistu erikseen syyskuun 12 p:nä 1922.
[92] Mitä tulee väkivaltaisiin vallankumouksellisiin aineksiin, oli niitä vähän Gayassa, ja ne näyttelivät siellä vain toisen asteen osaa.
[93] Eräs Blanche Watsonin artikkeli (Unity, marraskuun 16 p:ltä 1922) luettelee »ne edut, mitkä Intia on saavuttanut väkivallattoman vastarinnan taistelusta.» Hän vakuuttaa, että Intian sisäiset tulot ovat vähenneet 75 miljoonalla dollarilla ja että englantilaisten kankaiden hylkiminen on tuottanut Englannille vuodessa 20 miljoonan dollarin menetyksen. Hän arvioi 30.000:ksi niiden intialaisten lukumäärän, jotka tänä kuukauden päivänä olivat vangitut, ja osoittaa hallituksen johtavan koneiston täydellisesti kelvottomaksi. Mutta Blanche Watsonilla, gandhilaisuuden innokkaalla ihailijalla, on itsetiedoton pyrkimys liioitella sen menestystä. On muita todistuksia, jotka näyttävät vähemmän lupaavilta Ne sanovat, että uhrautumisliike kompastuu kauppias- ja varakkaiden luokkien itsekkyyteen ja että monta ensi innossa tehtyä eronpyyntöä on sittemmin peruutettu. Ei olisikaan inhimillistä otaksua vastakkaista. Kaikessa vallankumouksessa jää moni kehityksestä jäljelle tai palaa järkiinsä. On tärkeätä tietää, pysyykö virta syvissä uomissaan. Kas tässä todistus, jonka tärkeyttä ja puolueettomuutta on mahdoton epäillä:Manchester Guardian, jonka älykkään vapaamielisyyden tunnemme, mutta joka edustaa voimakkaita etuja, jotka gandhilainen »pois yhteistoiminta» on suorastaan vienyt perikatoon, on juuri ryhtynyt tarkkaavaiseen lailliseen tutkimukseen kautta Intian. Tämä tutkimus on julkaistu kirjoitelmasarjassa. Huolimatta siinä ilmenevästä (aivan luonnollisesta) sympatian puutteesta intialaisen liikkeen suhteen ja huolimatta, että se koettaa sitä halventaa, toteaa lukija rivi riviltä kasvavalla huolestumisella tilanteen vakavuuden Englantiin nähden. Minä esitän lyhykäisesti loppukirjoitelman, joka ilmestyi helmikuun 16 p:nä 1923 (Manchester Guardian Weekly). Tutkija tahtoo luulotella itselleen, että gandhilaisten taktiikka on kärsinyt kovan tappion ja että »pois yhteistoiminta»-liikkeen on uudelleen järjestäydyttävä toisin suunnitelmin. »Mutta», hän lisää, »pois yhteistoiminta» -henki pysyy. Joka puolella on, jollei gandhilaisuutta, niin ainakin vieraan hallituksen epäilyä ja palavaa halua päästä siitä irti. Sivistyneet luokat ja kaupunkilaiset ovat tämän hengen läpitunkemat.Ryotia(talonpoikaa) tämä liikuttaa vasta jokseenkin pintapuolisesti; mutta olosuhteet kylissä ovat sellaiset, että hänetkin lopulta voitetaan. Armeija näyttää vielä puolueettomalta; mutta se on majoitettu kyliin; ja ennemmin tai myöhemmin se tulee seuraamaan liikettä. Usein parhaimmilla, jopa pidättyneimmillä tämä »pois yhteistoiminta» -henki on voimakkain. Ainoastaan hillityillä on vastenmielisyys vallankumoustapoihin; mutta tätä vastenmielisyyttä ei tunne maa. Se tuntee myötätuntoa »pois yhteistoiminta» -miesten uhkarohkeutta enemmän kuin hillittyjen varovaisuutta kohtaan.» Englantilainen huomioitsija arvioi kymmeneksi vuodeksi ajan, mikä tarvitaan sellaiseen intialaisten talonpoikain järjestäytymiseen, että kieltäydyttäisiin veroa maksamasta ja käytäisiin vallankumoukseen. Mutta sillä aikaa tilanne lakkaamatta pahenee; on mahdotonta enää pitää intialaisia aisoissa vankilan pelolla: tätä pelkoa ei heillä enää ole olemassa; siihen tultaisiin ankarammilla pakkotoimenpiteillä, mutta nämä vain lisäisivät vihaa. »Ainoa rauhallinen ja mahdollinen selvitys,jos sellainen on olemassa, on seuraava: »Englannin on tehtävä aloite intialaisiin uudistuksiin. Ei enää puoliparannuksia, niinkuin tapahtui v. 1919, jolloin sellaisia koetettiin sovittaa käytäntöön vajaan vuoden ajan. Ne eivät enää riitä, ja aika kiiruhtaa. Kootkoon Englanti intialaisen kansallisen konventsionin, jossa olisivat edustettuina Intian edut ja kaikki ajatusvivahdukset: yhtä hyvin Gandhi oppilainensa kuin intialaiset prinssit ja eurooppalaiset kapitalistit, moslemit, hindut, parsit, eurasinit, kristityt, halveksitut… valmistakoon tämä konventsioni valtakuntaan kuuluvalle autonomiselle Intialle perustuslain ja määrätköön tämänHome Rulentoimeenpanon määräasemat! Täten ja ainoastaan täten voi torjua valtakunnan hajautumisen.
En tiedä, missä määrin Intian hallitus ja englantilainen byrokratia hyväksyvät tällaisen suunnitelman, jotaManchester Guardiankirjeenvaihtajansa mukaan puoltaa tarmolla. Minun on vähän vaikeata uskoa, että Gandhi ja »pois yhteistoiminta» -miehet suostuisivat yhtymään samaan intialaiseen kokoukseen eurooppalaisten ja intialaisten kapitalistien kanssa! Mutta varmalta näyttää vain, ettei IntianHome Ruleole enää kysymyksenalainen. Muodossa tai toisessa se on välttämätön. Eikä mikään ole hämmästyttävämpää kuin Englannin äänensävyn muuttuminen Intian suhteen Gandhin toiminnan alusta laskien. Eurooppalaiset eivät enää halveksi intialaisia, yritetään puhua heistä kunnioituksella, ja suostutaan välttämään kömpelöitä väkivaltaisuuksia, joihin tätä ennen pahimmassa pakossa turvauduttiin, joskus ensi keinonakin. Intia on siveellisesti voittanut.
[94] Palanen vanhimmasta Šiva-rukouksesta Višâkha-dattan näytelmässäMudrâ-Râkšasa.
[95] Tämä on myösConsciencious Objectorsienesimerkki, jotka Englannista parveilevat kaikkiin Euroopan maihin.