Näitä kuiskaillen likenivät he valorivejä ja toivottivat Mikolle ikuista lepoa…
Seuraavana päivänä naulattiin arkku kiinni suurilla nauloilla ja kannettiin hautausmaahan, jossa lumensekainen hiekka pian peitti sen näkyvistämme… ainiaaksi.
Siitä on jo kulunut miltei vuosi, mutta yhä minä sinua muistelen ja sääli minun käy sinua, pieni Mikkoseni, sinä ennen aikojaan kuihtunut kukkanen! En tiedä missä olet ja kuuletko sanojani. Sen vaan tiedän, että vanha opettajasi yskii entistä enemmän, että hänen elämänsä käy yhä raskaammaksi ja yksinäisemmäksi. Pian kai hänkin lähtee, kuten sinä läksit…