Warattomuudesta, jossa hän eli, olisi hänellä ollut tilaisuus päästä, jos waan olisi tahtonut. Ruotsin waltiopäiwillä 1862 aiottiin nostaa puheeksi wuotuisen eläkkeen määrääminen hänelle waltiowaroista, mutta jäykkä suomalainen ukko, siitä kuultuansa, kielsi. "En ole semmoista Ruotsilta ansainnut", arweli hän kuiwakiskoisesti ja uhkasi, jos ei ehdoitusta peruutettaisi, tarjotun lahjan julkisesti hylätä. Tarkasti ja säästäwäisesti eläen osasikin hän tulla toimeen wähillä waroillansa, liikenipä häneltä muillekin antaa niistä, warsinkin Tukholmassa oleskelewille Suomalaisille, jos pulaan joutuiwat. Seurusteleminen kansalaisten kanssa muuten oli hänen rakkaimpia huwituksiansa ja jonakin lohdutuksena siitä että hän oli omasta, armaasta isänmaastaan erotettuna. Hywin usein, kun joku höyrylaiwa Suomesta saapui Laiwasillan ääreen; nähtiin ukko Myhrbergkin rannalle kokoutuneessa katselijajoukossa. Hän käwi katsomassa oliko kenties joku wanha tuttawa sattunut tulemaan; semmoisen puutteessa hän myös helposti tutustui outojen kanssa, kohteliaasti ja ystäwällisesti neuwoen heitä, niin että saisiwat wiettää aikansa hyödyllisimmällä, hupaisimmalla ja huokeimmalla tawalla.
Hywin mielellään hän tämmöisissä tilaisuuksissa puheli suomea, sillä rakkaus lapsuutensa kieleen ei ollut hänessä koskaan sammunut. Weljensä kanssa, silloin kun hän wiimeisellä käynnillänsä Espoon kartanossa asui, istui hän usein pitkät yökaudet, keskustellen ja jutellen suomeksi, suureksi ihmeeksi weljen perheelle, jotka noista puheista eiwät woineet sanaakaan ymmärtää. Suomea oliwat myös hänen wiimeiset sanansa kuolinwuoteella. — Tähän asti rautainen terweytensä oli wiimeinkin talwella 1866-67 alkanut raueta; siitä huolimatta ei tuo wanha soturi kuitenkaan osannut noudattaa warowaisuutta. Kowalla pakkasella meni hän saattamaan erästä Tukdolmassa kuollutta Suomalaista hautaan; siinä tilaisuudessa hän wilustui ja lopetti lyhyt=aikaisen taudin perästä moniwaiheisen elämänsä Maalisk. 31 p. 1867. Hautajaiset pidettiin suurilla, yleisillä kunnian=osoituksilla. Ääretön ystäwäin, tuttawain ynnä muun kansan joukko seurasi ruumis=waunuja; kaksi kaartin komppaniaa marssi etupäässä, jotka, arkkua hautaan laskettaessa, ampuiwat jäähywäis=laukauksen.
Myhrberg oli syntyperältään puoleksi Ruotsalainen, puoleksi Suomalainen; hänessä olikin yhdistettynä molempien kansojen jaloimmat awut, suomalaiset kuitenkin ollen woittopuolella. Ruotsalainen oli hänen wilkkautensa, hänen seurallinen lumoustaitonsa, hänen sankarillinen retkeilijähalunsa; suomalainen hänen wakawuutensa ja järkähtämättömyytensä, ylenkatse, jolla hän kartti kaikkea turhamaisuutta ja kerskailemista. Yhtähywin, waikka ylimalkaan nöyrä ja waatimaton, osasi hän kuitenkin arwostansakin kiinni pitää. Niin esim. oli hän kerran Ruotsissa kutsuttu päiwällisille, ja turhamielinen emäntä wiittasi useampia nuoria, mutta korkeasukuisia wieraita kunniasijoille; Myhrberg'in olisi tullut melkein pöydän alipäähän istahtaa. Hän jäi seisomaan ja kun pyydettiin istumaan, wastasi hän: "Minulle ei ole mitään sijaa jäänyt." — Wanhoillakin päiwillään oli hän mitä hauskimpia seurakumppaleita. Oudoille oli hän tosin monesti wähän suomen tawalla jörömäinen, waikka kuitenkin aina kohtelias; mutta hiukkasenkin tutustuttua ilmautuiwat hänen seuralliset awunsa ihastuttawassa loistossaan. Sanojansa hän sääteli erittäin taitawasti ja kertoeli erittäin hauskasti; kaikista hänen puheistaan aina näkyi että hän oli paljon nähnyt, paljon kokenut, paljon lukenut ja paljon seurustellut hienosti siwistyneitten, nerokkaitten ihmisten kanssa. Etenkin puhkesi hänen henkensä koko miellyttäwäisyys ilmi, kun hän siwistyneitä, älykkäitä naisia puhutteli. Itsestään ei häntä juuri usein saatu puhumaan; ainoasti hywien, wanhain tuttawain seurassa saattoi hän, muistojen elähtyessä, werestyessä, unhoittaen että hänellä oli kuulijoita, taipua pitempiin tarinoihin, jotka silloin erittäin taitawasti, hauskasti ja eläwästi kerrottiin, kuitenkin samassa aiwan yksinkertaisesti ja nöyrästi, omain ansioin esiinwetämistä tarkoin wälttämällä. Merkillistä oli että tuo wanha wapauden sankari, osallisuudestaan wapaussotiin puhuessaan, aina lopuksi piti saarnan wapaus=pyrintöjen joutawuudesta, jopa wahingollisuudesta; rajaton yksinwalta se muka oli kaikille kansoille sopiwin ja hyödyllisin hallituksen muoto. Hillimätön wallattomuus, jonka pahoja waikutuksia hän oli ollut niin paljon tilaisuudessa likeltä katsoa, oli nähtäwästi käynyt ukolle inhoksi ja tämä inho oli wähitellen myös tullut wallattomuuden wiattomalle, jalolle sisärintimälle, wapaudelle osaksi. — Hiukan wanhallaan=olijan luonnetta osotti hän muuten muutamissa muissakin asioissa. Hän antoi esim. kerran yhdelle weljensä sisarelle kreikkalaisessa kirkossa wihityn pienen ristin, wakuuttaen sen olleen hänelle suureksi suojaksi waaroissa ja toiwottaen siitä nuorelle neidolle samaa apua.
End of Project Gutenberg's Maksimilian Aukusti Myhrberg, by Julius Krohn