"Niinpä kyllä," kuulen jonkun sanovan, "mutta etkö sinä todista juuri tällä puheella, että rakkauden tähden tulee lakata nauttimasta päihdyttäviä juomia. Selväähän on, että tuhansittain ihmisiä joutuu pilalle oluesta ja viinistä, puhumattakaan paloviinasta; kieltämätöntä on, että useimmat ihmiset ovat senlaisia luonteeltaan, että heintohimollaheittäytyvät sen nautinnon valtaan, joll'eivät siitä täydellisesti luovu. Eikö rakkauden silloin pidä pakoittaman sinua kiroomaan tätä nautintoa ja esimerkilläsi osoittamaan heikolle veljellesi, että ilman semmoisiakin juomia voi olla terve sielunsa ja ruumiinsa puolesta; samoin, että siitä voi lakata, vaikkapa siihen nuoruudestansa on tottunutkin? Eiköpä tässä ole sama tapaus kuin Rom. 14, 15-21?"
Tähän minä nyt en tahdo tässä vastata, että suurin osa lääkäreistä arvelee kohtuullisen viinin ja oluen-nautinnon (toinen on paloviinan laita) olevan raitista ja terveellistä, vieläpä useille ihmisille suorastaan välttämätöntäkin. Raamattu kutsuu viinin hyväksi luojan lahjaksi, joka ilahuttaa mieltä ja virkistää ruumista. Kukaan järjellinen ihminen ei voi väittää, että viinin- ja oluen-nautinto itsessään on syntiä. Se, joka sitä väittää, ei ole heikko veli, vaan omapäinen ihminen, jolle yksinkertaisesti tulee osoittaa Kristuksen esimerkkiä. — Ei sovi kieltää, että näiden käyttäminen monelle ihmiselle on suureksivaaraksi; mutta mahdollinen väärinkäytös ei voi lakkauttaa käyttämistä, ja sen tähden että joku asia voi aikaan saada pahennusta, ei sitä tarvitse jättää pois, jos tämä pahennus on järjetön ja selvästi sotii Kristuksen ajatusta vastaan. — Muutoinhan täytyy vihdoin luopua kaikesta, sillä ei ole mitään, mikä ei herättäisi paheksumista, sillä mitään ei ole, jota ei käytettäisi väärin. Vegetariaanit esim. sanovat lihansyömistä vahingolliseksi ja arvoa alentavaksikin. Pitääkö meidän sen tähden lakata lihaa syömästä? Sosialistit selittävät yksityisen omaisuuden omistamisen itsekkäisyydeksi ja synniksi. Pitääkö meidän sen tähden ruveta kiihkoilemaan kommunistisen valtion hyväksi? Onhan yksityisessäkin omaisuudessa sangen suuri vaara tarjona, ja mammona tekee mielettömäksi ja ahneus pitää orjuudessa miljoonia. Miljoonat ihmiset käyttävät väärin valtaansa rahan yli, ja lukemattomia kristityitä löytyy, jotka niitä eivät tahdo hoitaa Jesuksen johdolla, vaan pidättävät itsellensä erityisiä etuoikeuksia tällä alalla. — Kuitenkaan ei koskaan kukaan valistunut kristitty ole vaatinut yksityisen omaisuuden poistamista. Mutta Jumalan järjestys on se, että kaikki pitää oleman rakkauden herruuden alaisena ja vapaasti hoidettava sen mukaan, kuin rakkaus Jumalaa ja ihmisiä kohtaan vaatii.
Onhan rakkaus naista kohtaan miljoonissa ihmisissä muuttunut naisten jumaloitsemiseksi jopa irstaudeksi ja kaikenmoisiksi paheiksikin. Mutta tuomitsemmeko sen tähden avioliiton kelvottomaksi? Tuomitsemmeko sentähden ylipäänsä rakkauden molempain sukupuolien välillä pahaksi? Munkit, jotka tahtoivat korjata luonnon lakeja hylkäämällä sekä omaisuuden että avioliiton ovat joutuneet alkuperäisen tarkoituksensa vastakohtaan, — vapaa-ehtoisesta köyhyydestä, naimattomuudesta ja itsensä-hillitseväisyydestä ovat he langenneet kaikenmoiseen ahneuteen, haureuteen ja juoppouteen. Luonto kostaa, jos sitä väärin käytetään.
"Mutta mainittujen juomien nautinto", sanotaan, "ei kuuluvälttämättömyyden, vaanylellisyydenalalle, ja sentähden pitäisi ainakin, ottamalla huomioon väkiviinajuomien aikaan saattaman turmion, halukkaasti rakkauden tähden luopua niitä käyttämästä." Me emme suinkaan myönnä tätä, että muka olut ja viini olisivat ainoastaan ylellisyystavaroita. Mutta vaikkapa me sen myöntäisimmekin, emme kuitenkaan suostuisi mainittuihin johtopäätöksiin. Koko meidän elämämme on ylellisyyttä täynnä, ja jos me tahdomme siitä päästä vapaiksi täytyy meidän pian kääntyä jälleen luonnontilassa olevain kansain tilaan. Kaikki, mitä me tunnemme taiteen ja kaunistuksen nimellä, täytyy siinä tapauksessa murtua yhdellä iskulla; kaikki, minkä tarkoituksena on kauneuden ja hienouden hankkiminen elämälle, täytyy silloin poistua, ja vihdoin täytyy joutua vähimpään, mikä elämän jonkunlaiseen ylläpitämiseen tarvitaan. Sillä tavoin saisi kaikki taide kuoliniskunsa, mutta tieteellä voisi enään olla päämääränä tutkia, kuinka tarpeellisia elantoaineita ja vaatteita voitaisiin saada.
Siitä on nyt kaksikymmentä vuotta, kun muutoin kyllä hurskas, mutta pietistinen, ahdasmielinen nahkuri istui minua vastapäätä. Me puhelimme "kristillisistä asioista". Muun muassa sanoi hän minulle: "Jos te, herra pastori, tahdotte muiden silmissä olla täydellisesti kääntynyt saarnaaja, niin täytyy teidän heittää pois nuotkultaiset kellonvitjanne, jotka teillä on. Sellaista ylellisyyttä paheksuvat veljet ja sisaret." — Minä vastasin: "Silloin täytyy minun ottaa kuparipiirrokset seinältä, täytyy polttaa tämä matto, repiä uutimet ikkunoista j.n.e. Mutta miksi teillä itsellänne on noin kauniskarvalakkipäässä; kun te kymmenennellä osalla sen hinnasta olisitte voineet hankkia päähineen, joka aivonne olisi lämpiminä pitänyt? Miksi juotte te lasin olutta, jota kuitenkaan moni muu, jonka myöskin pitää elää, ei voi tehdä. Miksi te poltatte tupakkaa, ettekä sen sijaan ilahuta köyhiä rahasummalla, jonka se maksaa? Ja vaikka te luopuisitte vieläkin useammasta nautinnosta, niin olisihan kuitenkin aina miljoonia ja vieläkin miljoonia ihmisiä, jotka sanovat: Kyllähän tuon on helppo sanoa; onhan hänellä paljon helpompi olla kuin meillä!" — Tämä on kalteva pinta, jota myöten alinomaa luistaa alaspäin, kunnes vihdoin joutuu mitä hulluimpaan ja vähäpätöisimpään lakijärjestelmään, joka taas muuttuu raivoisimmaksi kiihkoilemiseksi. Esimerkiksi mainitsen minä mennonitit, jotka vihdoin jakautuivat "Knopler'eihin" ja "Hestler'eihin" s.o. kahteen puolueesen, jotka kauhealla vimmalla kiistelevät, olisiko luvallista pitää nappia nutussa, vai pitäisikö luopuen tästä ylellisyydestä tyytyä hakasiin.
Lukijat ymmärtävät, mitä minä tahdon sanoa. Itsensä hillitseminen väkevien juomien nautinnosta on itsensä kieltämyksen esimerkkinä epäilemättä moneen vaikuttava siunaavaisesti ja saattava aikaan hyvän herätyksen. Mutta selvillä pitää olla, että "väkeväin juomain" nimellä merkitään ainoastaan yhtä niistä monista sadoista aloista, joilla itsensä hillitseminen voi tulla kysymykseen. Varmaankin on tämä ala kuitenkin tärkein; mutta kullakin kristityllä täytyy olla vapaus valita, mitä keinoja hän tahtoo käyttää juoppouden estämiseksi. Estäköön Jumala meitä uudestaan kuormittamasta evankeeliumia Sinain kivillä!
Me olemme jo Englannin sabbatista puhuttaissa ja muissakin paikoissa huomanneet, että jokseenkin moni Englannin veljistä on taipuvainen erääsen lakijärjestelmään. Salaa ja huomaamatta tehdään siinä suuria raamatun aatteita naurettaviksi. Raamatun käsite "liha" tehdään lihalliseksi; käsite maailma tehdään maalliseksi, s.o. lihaa, syntiä ja maailmaa etsitään muutamista erityisistä tiloista, teoista ja nautinnoista farisealaisella tavalla, vaikka omasydänse oikea paikka on, missä maailma, liha ja synti asuvat.
Tähän mukavaan tarkastukseen emme kuitenkaan millään ehdolla tahdo lopettaa ainettamme. Vaikk'ei juopumus meidän maassa olisikaan sellainen turmio kuin Englannissa, niin ei kukaan, joka vähänkin tuntee meidän kansaamme voi sitä väittää valheeksi, että lukemattomat perheet joutuvat perikatoon etenkin paloviinan vaikutuksesta; että lukemattomat vaimot ja lapset tulevat onnettomiksi ruumiin ja sielun puolesta semmoisten miesten ja isien tähden, jotka ensin ovat tehneet itsensä onnettomiksi ruumiin ja sielun puolesta. Kauhean murhanenkelin tavoin vaeltaa viinanperkelemeidänkinrakkaan isänmaamme seutujen lävitse etsien, ketä hän saisi niellä. Ja hän löytää joukoittain sellaisia, jotka mieluummin heittäytyvät hänen nieltävikseen, kuin kilvoittelevat hyvän kilvoituksen. Kauhean pitkät ja vuosittain suhteettomasti suurenevat rikosten ja törkeyksien luettelot, jotka tilastotiede tuo esiin, samaten myöskin hullunhuoneiden luettelot, — ne tulisivat pian paljon lyhemmiksi, jos meidän kansamme vapautuisi paloviinan rutosta.
Kuinka ja mistä on löydettävä apu tämän haltijan valtaa vastaan? Sillä siitä on etupäässä kysymys, koska se ennen kaikkia muita juomia kiihoittaa kohtuuttomuuteen ja ennen kaikkia muita turmelee terveyden ja siveellisen luonteen. Mitä olueen ja viiniin tulee, niin on laki niiden käytännön suhteen sama kuinkalkkeinmuidenkin nautintojen suhteen, nimittäin että meidän tulee niitä käyttää ymmärtäväisesti ja kohtuullisesti. Varmaankin on tämä kehoitus kohtuullisuuteen välttämättömämpi tämän, kuin maidon- ja teen-juonnin suhteen. Mutta me emme tuomitse viiniä ja olutta hyljättäviksi; me pidämme niitä Jumalan lahjoina, joista meidän on lupa iloita. Vieläpä me olisimme onnellisia, jos hyvää, halpaa, puhdasta olutta olisi saatavana joka ravintolassa isänmaassamme; sillä meidän mielestämme olisi se mitä tehokkaimpia ihmisellisiä keinoja paloviinaa vastustamaan ja raivaamaan tieltänsä. Tätä me siis etupäässä ajattelemme, kun me koetamme hankkia keinoa juopumusta vastaan. Me emme voi emmekä tahdo matkia teetotaler'eja, tämä on meidän hyvillä perustuksilla tuettu epäämyksemme. Mutta mikä siis on meidän asemamme?
4. Mitä teemme me parantaaksemme kansamme koinvammaa?
Mitä tulee meidän tehdä? — Tähän kysymykseen ei viimmein ole muuta kuinyksi ainoavastaus, nimittäinjulistaa evankeliumia kansaan ja sydämiin. Kun aurinko nousee säteilevässä valossaan, silloin pakenevat kaikki villieläimet; samoin myöskin, missä Kristus tulee eläväksi sydämmessä, siellä on pimeyden valta murrettu, sieltä pakenevat pimeyden teot. Sen jälkeen kuin Jesus ilmestyi maailmaan syntisiä vapahtamaan, löytyy keino syntiä vastaan ja se keino on sydämmen jättäminen hänen valtaansa. Eikä, syvemmältä katsoen,ole muuta kuin tämä apu; kaikki muut ovat ainoastaan helpoitus- ja lievitys-keinoja.
Ja jospa tosiaan onnistuisikin kaikenmoisella työllä, viisaudella ja keinoilla poistaa tahi vieläpä lainlaatimistoimilla tehdä mahdottomaksi jotakin pahetta esim. juopumusta, — niin tulisi joku toinen pahe sen sijaan. Sisällinen tauti voi ilmestyä jaloissa, kun haavat keinollisesti ovat poistetut päästä. Ei mikään auta, ennen kuinverion puhdistettu. Ja niin kauvan kuin lihallisuuden ja nautinnonhimon peto hallitsee ihmisen sisällä, löytää se pian paloviinan sijaan toisen, olkoonpa se sitten nimeltään morfiinia, opiumia tahi en tiedä mitä, tahi muuttuu entinen juoppous ahmaamiseksi tahi saituudeksi. Sydän on juurineen uudistettava muutoin ei auta yrtit eikä voiteet.
Jos esim. "pelastusarmeija" pitää rahvaan todellistakäännyttämistätarkoituksenaan, niin on turhaa, että se vaatii sotilaittensa olemaan teetotaler'eja. Todellisesti kääntyneet eivät voi olla juoppoja eivätkä syömäreitä eivät keikkareita eivätkä rahannarreja; sillä he ovat kääntyneet, kääntyneet jumalalliseen aurinkoon päin ja pois kääntyneet kaikesta pimeydestä. Mutta joll'ei pelastusarmeijan onnistu saada aikaan todellista sisällistä kääntymistä, rupee ihmissydämmessä asuva peto, vaikka sitä olisikin harjoittanut lankeemaan polvilleen, tekemään ristinmerkkiä ja laulamaan virsiä, pian jälleen näyttämään hampaitansa, eivätkä mitkään kiellot tupakan polttamista ja brandy'a vastaan auta lainkaan.
Sanalla sanoen, missä Kristus asuu sydämmessä, siellä kuolee synnin myrkynpuu juurinensa. Sen näyttää toteen joka kirkkohistorian lehti, sen todistaa jokapäiväisen elämän kokemus, minä toivon, että sen todistaisi sinunkin kokemuksesi, rakas lukijani. Sentähden tulee kaikissa juoppoutta vastaan olemaan ainoastaan sitä myötenpysyväistävoimaa, kuin evankeeliumi on tämän taistelun sieluna. Jos Jumala lahjoittaa kansallemme uuden suuren helluntaijuhlan, niin tulee pian taistelu yksityistä pahetta vastaan joutuvaksi. Tätä helluntaijuhlaa me kyllä voimme rukoilla, mutta me itse emme voi sitä luoda; meidän täytyy sitä odottaa. Mutta me voimme viimmeiseen hengenvetoon puuhata evankeeliumin levittämistä ihmisten joukkoon, heidän huoneisiinsa ja heidän sydämmiinsä. Useimmat "kastetut kristityt", Jumala paratkoon, eivät edes tiedä, mitä evankeeliumi onkaan, vielä vähemmin ovat he sen voimaa kokeneet. Siis ahkeruudella ja innolla tulee Herran kansan levittää levittämistänsä evankeeliumia. Mutta tässä sen tulee osoittaa itsensäHerrankansaksi, eikä siis semmoiseksi kansaksi, joka ainoastaan puhuu toista kieltä kuin muut ihmiset, vaan kansaksi, jossa korkeampi elämä ja korkeampi rakkaus sykkii, — elämä ja rakkaus, kurinpito ja voima, joita maailma ei tunne, mutta joka osoittaa voimansa ihmistenomissa-tunnoissa. Kristittyjen täytyyomissa silmissäänesiin tuoda evankeliumin autuutta, osoittaessansa itsensä kieltävää rakkautta, taivaallista iloa, uskaltaessaan kärsiä ja palvella, ollessaan kohtuullinen ja kärsivällinen ja harjoittaessaan jokaista jaloa hyvettä. Mutta me puhumme edempänä tarkemmin siitä asiasta, kuinka evankeeliumia sanoilla ja töillä on levitettävä ihmisten joukkoon.
Jos hyvä jotenkin usein, paha kyllä, on paremman vihollinen, ei kuitenkaan paremman ja paraan sentähden tarvitse olla hyvän vihollisia. Ja koska erittäin paras parhaista ei ole meidän vaan Jumalan hallussa, niin tulee meidän kysyä itsiltämme: Mitä me sittenkin voimme tehdä? Nyt on kerran asian laita niin, ett'ei meidän kansaamme voi kutsua kristilliseksi, vaikka melkein kaikki lapset ovat kastetut, eikä se tähän maailman aikaan tule olemaankaan kristitty, vaikka sen onnistuisikin kumota kaikki "toukokuun la'it", jota minä puolestani en suinkaan toivo. Meidän tulee laskuissamme käyttää niitä lukuja, mitkä meillä ovat, saadaksemme selville, että me enimmäkseen olemme tekemisissä senlaisten ihmisten kanssa, jotka eivät vielä ole armon alaisia, vaan lain alaisia; jotka eivät vielä ole la'inkaan alaisia, vaan joita täydellisesti lihalliset, maalliset esineet hallitsevat. Tässä täytyy siis kaikkien ei ainoastaan kristittyjen, vaan myöskinihmisystävienliittyä yhteen hankkimaan apukeinoja. Kaikkien kansanystäväin tulee, kuten edellä olemme sanoneet, yhdistetyin voimin toimia saadaksensa sunnuntain uudestaan valloitetuksi kansallemme. Kaikkien kansanystäväin, sen sanomme nyt, tulee yhdistetyin voimin hankkia apukeinoja paloviinan turmiota vastaan.
Mutta kuinka? — Tärkeä peri-aate kasvattaessa on, ett'ei, jos mahdollista on, oteta ihmiseltä mitään, josta hän pitää, antamatta hänelle korvaukseksi jotain muuta parempaa. Meidän hyvä tohtorimme tapasi nuorimman tyttäreni leikkelemästä paperia lapsenkamarissa. Tämä oli lapselle nähtävästi suuri huvitus, mutta tohtorikielsihänen käyttämästä saksia terävien kärkien tähden. Silloin pienoinen katkerasti "pahan setä tohtorin" tähden. Mutta seuraavana päivänä tuli tämä takaisin tuoden mukanansa kauniit sakset, joidenka kärjet olivat hiotut tylsiksi, ja antoi ne lapselle "ahkerasti käytettäviksi". Tällä tavoin voitti hän lapsen sydämmen tykkynään puoleensa, ja siitä hetkestä nautti pienokainen ilomielin ja hyvällä luottamuksella hänen katkerimmatkin rohtonsa. Tämä on ainoastaan pieni esimerkki siitä, kuinka suurissa asioissa pitää toimia. On pidetty sangen liikuttavia puheita paloviinaa vastaan, on pienissä kirjasissa sangen kauheilla kuvauksilla kerrottu sen hirveitä seurauksia, niistä on tehty kuvia, jotka saavat katsojan kauhistumaan. Tätä me emme tahdokaan moittia; me emme myöskään tahdo väittää, että se on hyödytöntä. Muttapaljonsillä ei ole tehty. Niitä tuhansiahyvin toimeentulevia ihmisiä, jotka omissa huoneissaan ovat mielissään varallisuudestaan, mutta jotka eivät tunne kansamme hätää, niille täytyy kaikin tavoin antaa tietoa heidän ihmiskumppaleinsa kurjuudesta ja teroittaa heidän omiatuntojansa. Heidän täytyy oppia tuntemaan vääräksi Kain'in kysymystä: "Olenko minä veljeni vartia?" Heidän täytyy tulla tietämään, että heidän juuri sen tähden, että ovat hyvinvoipia, tulee pitää huolta ja auttaa kärsiviä ihmiskumppaliansa. Mutta ei suinkaan tarvitse uskoa, että paloviinaturmion kertomuksilla mitään uutta kerrottaisiinniille, jotka jo ovat paheen orjia.
Minä olen jo monta kertaa puhutellut juoppoja, mutta en ole vielä tavannut ketään, joka ei olisi havainnut juoppoudesta tulevaa kauheata kurjuutta. Eikä siihen paljon tarvitakaan. Ei semmoisen onnettoman ihmisen tarvitse muuta kuin kouraista päätänsä, repaleisia vaatteitansa ja tyhjää kukkaroansa, ei tarvitse kuin huomata heikontunutta työkykyänsä ja rappeutunutta perhe-elämäänsä, niin tietää hän yllin kyllin. Mutta kurjuutensa huomaaminen ja lakkaaminen juoppoudesta ovat kaksi perinpohjin eri asiaa. Joka syntiä tekee, se on synnin orja. Useimpain juoppojen mielessä on, sanokootpa sen tahi olkoot sanomatta: "Minä tahdon ja minun täytyy juoda, vaikka kaikki, kunnia, ammatti, omaisuus, terveys, vaimo, elämä ja autuus sentähden meneekin perikatoon."
Tässäpä oli kohtuusyhdistyksienkin heikko puoli. Melkein kaikki nämät yhdistykset olivat saaneet alkunsa parempiin säätyihin kuuluvista henkilöistä. Ne juuri kutsuivat seuroihin tulemaan ja näyttivät "hyvää esimerkkiä". Mutta työmies sanoi: "kyllä kai te voitte olla juomatta; kyllä kai te voitte hyvällä ruo'alla pitää itsenne vahingoittumasta; onpa teillä monta muutakin nautintoa, joita me emme nimeltäkään tunne, emmekä ainakaan koskaan voi saada. Köyhä mies tahtoo myöskin pitää huvinsa." Mitähän tästä seuraa? Seuraa se, että lähinnä evankeeliumin levittämistä ei mikään muu keino ole tehokkaampi viinaa vastustamaan kuinjalompien huvienja nautintojen hankkiminen kansalle. Ja juuri tämä johtaa takaisin evankeeliumiin; sillä se rakkaus, joka täänkaltaisia saa aikaan, on evankeliumin hengen hedelmä.Kansankeittiöt ja kansankahvilatsuojelisivat varmaan monenkin menemästä viina-kapakkaan. Jos näitä laitoksia hoidetaan järjellisesti, jos vieraat hyvällä hinnalla saavat hyvää ja terveellistä ruokaa ja juomaa siistissä, ja maukkaassa muodossa kiiltävien, puhtaitten pöytäin ääressä, ja heitä kohdellaan ystävällisellä katseella ja hyvillä, ystävällisillä sanoilla; jos heillä täällä on käytettävänä siistiä hyviä kirjoja, ja etenkin kuvilla varustettuja kirjoituksia, (sillä kansa tahtoo nähdä kuvia!); — jos sinne myöskin toimitetaan kaikenmoisia pelejä esim. schakki-, domino-, lautapeliä j.n.e., — jos on varoja keiliradan, biljardin j.m.s. toimittamiseen, jos lisäksi olisi puutarha, missä ehkä voisi pelata krikettiä ja krokettia, — silloin ei varmaankaan vieraita puuttuisi, ja he tulisivat tarpeeksi lujiksi luopumaan paloviinasta, lukuun ottamatta niitä, jotka jo tykkynään ovat joutuneet juoppouden valtaan.[15] Mutta tässäkin kohdassa pitää paikkansa sananlasku: "Liian ohut terä tylsyy pian". Näistä paikoista ei pidä poistaa olutta ja viiniä. Vaikka tämä kävisikin päinsä Englannissa, vaikkapa sesielläolisi välttämätöntäkin, koska siellä olut ja viini on niin väkevää ja sekoitukseltaan läheistä sukua paloviinan kanssa, — meillä ei saa eroittaa pois olutta, joll'ei tahdo samalla eroittaa poisjuuri niitäihmisiä, joiden hyvää tahdotaan edistää.
On jaloja teollisuusystäviä, jotka edellä mainitulla tavalla kahvilla, oluella, kansakirjastoilla, biljardihuoneilla j.n.e. pitäen huolta työmiestensä huvista ovat saavuttaneet oivallisen tuloksen. He ovat menneet pitemmälle: tehneet lopunasunnonpulastaja antaneet työmiehillensä tilaisuuden vähitellen hankkimaan itsellensä oman kodin. He ovat saaneet palkinnokseen kiitollisuuden kyyneleitä, mutta eipä siinä kyllin; he ovat oman kodin ohessa lahjoittaneet heille jalon ylpeän oman arvon tunnon, joka sotii kaikkea alhaista ja paheellista vastaan. Jospa meidän suurta pää-omaamme johonkin määrin tahdottaisiin käyttää pelastaman rakkauden palvelukseen, kuinka paljon sillä kuitenkin olisi toimittamista, ja säännön mukaan lähtisi pääsomasta sitäpaitsi tarpeeksi korkoa.
Mutta todellistauhraavaisuuttakaanei saa peljätä, jos tahtoo auttaa kansaa. Semmoiset kahvilat, joista äsken kerroin, jotka voivat olla kokouspaikkoina, mihin ihmiset saisivat kokoontua kaikenmoisiin seuroihin, lauluharjoituksiin y.m.s., missä he myöskin saisivat viettää häitänsä ja muita juhliansa, ne maksavat rahaa, paljon rahaa — ainakin perustettaessa. — Minä menen vieläkin askeleen edemmäksi. Kaikissa ihmisissä piileeihanteellisuuden ja ihanuudentarve, juuri sen tähden että he ovat ihmisiä, vaikk'eivät tuntisikaan sanoja ihanne ja estetiikka. Sivistyneillä, jotka säännönmukaisesti eivät ole ilman varoja, on tilaisuus omissa kodeissaan tyydyttämään tätä viettiä. Heillä on hauska koti, heillä on kaikenmoista lukemista, heillä on musiikkia ja taidetuotteita kodissansa. Eivätkä he kuitenkaan tyydy siihen. He etsivät ja löytävät etsittävänsä monella tavoin, seura-elämässä vertaistensa kanssa, huvi-retkillä maalle, matkustuksilla, konserteissa, tahi vieläpä teaattereissa ja tanssiaisissakin. Meidän tulee olla oikeutta harrastavia. Köyhä kansa, joka kotoonsa tuskin, tahi ei ollenkaan saa sitä, mikä meille tuottaa sisällistä mielenylennystä, ehkäpä vielä usein saa kokea sen vastakohtaakin,tahtoo myöskin saada huvitusta. Tätä vastaan ei pitäisi olla sanomista kellään, joka itse ei elä erakko-elämää. Seuraus siitä on, että siinä asemassa olevat ihmiset etsivät sitä, mitä kotoansa eivät saa, ei ainoastaan kapakoista, vaan myöskin suurista loistavista tanssisaleista, halvoista ja huonoista teaattereista, kujeilija-näytännöistä j.n.e. Mutta kaikissa näissä paikoissa on paloviina ylinnä. Ja niin tulee asian laita olemaankin, kunnes näiden sijaan tulee jotakin parempaa. Semmoista parempaa ovat epäilemättä ne ravintolat, joista yllä olen maininnut. Semmoista parempaa on kauniitten yleisten puistojen toimittaminen, joihin ilman maksutta kenen tahansa on lupa päästä, ja joissa saa ihailla kaunista luontoa, ehkä joskus myöskin saa kuulla hyvää musiikkia ja olla hyvässä seurassa kaikensäätyisten ihmisten kanssa. Juuri tämä sekoitus on tärkeä. Minä en tuskin koskaan ole nähnyt alhaisen miehen raa'asti käyttävän itseään tahi juopuvan juodessaan olutta samassa salissa kuin senaatori, kauppamies tahi opettaja. Me bremeniläiset ihailemme suurtaBürgerpark'iamme, eivätkä meidän rikkaat henkilöt väsy yhtämittaa sitä kaunistelemasta kaikenlaisilla taideteoksilla ja monenmoisilla uhkeilla rakennuksilla. Mutta he tulevat itsekin sinne kansan sekaan. Tässä puistossa on elämä kaikkina kauniina päivinä ja erittäinkin sunnuntaina sangen vilkas ja talvella siellä on oivallisia luistinratoja yleisön käytettävänä. Epäilemättä auttaa tämä meidänBügerpark'immeenemmän tapojen sivistyttämisen ja kansan raakuuden poistamisen hyväksi kuin kaikki puheet, jotka sitä vastaan pidetään.
Samoin oneläintieteellistentarhain laita, joihin pääsemästä kuitenkin tuo onneton sisäänpääsymaksu estää köyhän miehen. Kuinka helposti voisivat ne, joilla on miljoonia hallussaan, tehdä tämän maksun tarpeettomaksi tahi vähentää sen pienimpään summaan! Minä olen edelleen maininnut, että Lontoossa on yritetty toimittamaan köyhiä varten teaatteria, missä sillä on tilaisuus helposta sisäänpääsymaksusta nähdä tosiaankin hyviä ja siveelliseltä kannalta puhtaita kappaleita, ja minä voin kertoa, että monet tuhannet ovat kiitelleet sangen paljon näitä laitoksia.
Vielä on monta muuta keinoa, joiden kautta kansaa voi johdattaa jalommille poluille. Tässä minä mainitsen ainoastaan kaikenlaisiasäästörahastoja. Semmoisia ei koskaan voi olla liian paljon. Jos jollakin perheellä on vaan säästörahastokirja hallussaan, niin on, vaikka se olisikin alkanut säästönsä mitä vähäpätöisimmästä summasta, kuten jokainen ihmistuntija tietää, halu sitä enentämään sangen suuri. Ja tunto siitä, ett'ei ole perin köyhä, herättää jonkunmoisen siveellisen tunnon, joka suojelee kaikkea alhaista vastaan. Senmoinen kaapissa oleva säästörahastokirja on ikään kuin huoneen hyvä henki, jokainen siihen kirjoitettu markka on viinaperkeleeltä temmattu saalis. Mutta kaikki, mitä sanon säästörahastoista, koskee myöskin kaikenmoisia jaloja ja sivistyttäviä askareita, joita koetetaan saada toimeen köyhissä kodeissa. Minä tarkoitan _käsitöitä, lehtisahausta ja muuta senlaista. Tässä tulee tuumia ja ajatella, kuinka voisi keksiä uusia apukeinoja. Vaikka siihen tarvittavat ajan-, voiman- ja rahan-uhraukset olisivatkin suuret, on kuitenkin itse tarkoitus nim. kansamme pelastus vieläkin paljoa suurempi. Minä sanonpelastus; sillä meidän kansamme ei opi minkään muun kautta uskomaan niin vakavasti taivaalliseen rakkauteen, kuin sen kautta, että niiden ihmisten rakkaus, jotka ilman itsekkäisyyttä ja huolimatta vaivoistaan koettavat sitä kohoittaa lo'asta, voittaa sen sydän puoleensa. Mutta suuret rahakukkarot täytyy panna liikkeelle, muutoin me tuskin voimme välttää yhteiskunnallista vallankumousta.
Me uskomme siis, että juopumusta vastaan voidaan menestyksellä taistella ainoastaan alttiiksi antavaisuudella, itsestänsä huolimattomalla rakkaudella, sillä rakkaudella, joka on Kristuksen hengen hedelmä ja jonka olento ja vaikutus ilmestyy tuhansittain tuhansillesellaisille, jotka vielä vierastelevat uskontunnustamista. Tämän rakkauden hedelmiä ovat myöskinjuoppojen pelastuskodit, joidenka tarkoituksena on juoppouden orjiksi joutuneiden parantaminen. Niissä käytettävät lääkkeet ovat työ, järjellinen elantotapa, terveydenhoito, hyvä esimerkki, Jumalan sana ja rukous. Ja suuri on näistä laitoksista tuleva siunaus, vaikk'ei kaikki sinne tulleet olisikaan autettavissa. Kyllä minä tiedän, että moni epäilevästi tahi halveksien katsoo tänlaisia pyrinnöitä, tahi vieläpä kysyy: Kuinka voi tämä riittää niin monelle? — Mutta se, joka tietää kuinka suuri arvoltaan yksi ainoa ihmissielu on, se ei sano sillä tavoin. Se joka edelleen tietää, kuinka yhden ainoan parannuksen kautta usein kokanainen suuri perhe voi saavuttaa elämän onnen, se joka tietää, kuinka jokainen parantunut on mahtavana, elävänä saarnana niille, jotka vielä palvelevat pahetta, se ei koskaan puhu siliä tavoin. Näiden turvakotien olemassa olokin jo itsessään on mahtava ja liikuttava todistus viinaturmiota vastaan. Ja vaikka näitä turvakotia on ainoastaan vähän, niin eihän mikään estä perustamasta useampia riittämään useammille. Tähän on sitä suurempi syy, kun on huomattu, että missä maanviljelystä hoidetaan suuremmassa määrässä, voidaan niin toimittaa, että niihin tarvitaan hyvin vähän aineellista uhraavaisuutta.
Mutta nyt tulemme vihdoinkin viimeinhyvin tärkeään kohtaan. Me luulemme, että myöskinvaltion ja esivallan, Jumalan säätämänä, täytyy auttaa tässä. Me emme tässä tarkoita etupäässä korkeata viinaveroa, — voihan sekin kyllä olla hyvin terveellinen, — mutta esivallalla on vielä paljoa pätevämpiä keinoja käytettävänänsä. Jos hyvä tilaisuus todellakin tekee ihmisen varkaaksi, niin on varmaan meidän lainsäädäntömme tähden, joka tekee mahdolliseksi tuon kauhean suuren määrän viinakapakoita ja olutkrouvia, se pahe, josta nyt on kysymys, laajennut kauhean suuressa määrin. Tämä täytyy jokaisen rehellisen ja puolueettoman ihmisen myöntää. Mutta jos tämän huomaa todeksi, täytyy myöskin huomata,että anniskeluoikeus on vähennettävä. Uskomattoman kevytmielisesti on hallitus antanut myönnytyksiä krouvien ja olutkapakoitten pitämiseen. Joll'ei lakata kulkemasta eteenpäin tätä tietä, vieläpä joll'ei tässä suorastaan tehdä vastavaikutusta, niin ovat kaikki muut pelastuskeinot ponnettomia. Kaikkien puolueiden isänmaanystävien tulisi yhdistyä panemaan toimeen suurenmoisia yllytyksiä. Kaikkein paraiten palvelevat he valtiota yksimielisesti julistamalla vastustavansa nyt voimassa olevia lakeja ja vaatimalla perinpohjaista apua s.o. niin suurta anniskeluoikeuden rajoittamista kuin mahdollista. Tämä ei vastusta enemmin vapaamielisiä periaatteita kuin sekään, ett'ei mille rihkamakauppiaalle tahi maankulkijalle tahansa myönnetä oikeutta myydä mcrfiinia, sinihappoa ja muuta senlaista.
Me saammeRuotsistaerinomaisen esimerkin siihen, mitenkä valtion ja kuntien virastot voivat antaa apua viinaturmion alalla. Sallittakoon minun mainita tässä siitä.[16]
Sen jälkeen kuin vuonna 1808[17] viinanpolttaminen viattomana asiana Ruotsissa oli julistettu vapaaksi, tultiin vihdoin niin kau'aksi, että 21 vuotta myöhemmin valmistettiin 160 miljoonaa liter'iä paloviinaa 173,000:ssa polttimossa. Punnittakoonpa näitä kauheita lukuja! Ruotsissa on 4 miljoonaa asujamia; siis tuli joka hengen osaksi (siihen luettuina rintalapsetkin) 40 liter'iä vuodessa, ja joka viides rakennus oli aina polttimo tahi kapakka. Nykyjään nautitaan ainoastaan 12 liter'iä kunkin henkilön osalle, ja samassa suhteessa on "rikostilastokin" saanut aivan toisen näön. Tarkastakaammepa, kuinka tämmöinen parannus on saatu aikaan.
1830-luvun keskipaikoilla syntyi voimakas vastustus tätä menoa vastaan, eikä se liike rauennut, kuten monta kertaa oli laita sitä vastaavan liikkeen Saksassa ja Sveitsissä jälkeen vuoden 1848. Jo vuonna 1855 kielsi hallitus tykkänään kotitarpeenpolton, ja vuodesta 1861 alkain sai viinaa valmistaa ainoastaan höyrypolttimoissa. Niinpä aleni polttimojen lukumäärä vähitellen 173,000:sta vuonna 1830 442:een vuonna 1879. Hyväksi avuksi oli myöskin paloviinan suuri veroitus ja lain määräämä kapakoitten lukumäärän rajoitus. Vuonna 1855 saivat K. Mjt:n käskynhaltijat oikeuden määrätä anniskelu-oikeuksien lukumäärän eri lääneissä. Kymmenen vuotta myöhemmin jätettiinkunnallisvirastoille oikeus K. Mjt:n myöntymyksen saatuansa määrätä anniskelupaikkojen lukumäärän joka pitäjässä. Muutaman la'in kautta vuodelta 1858 otettiin vihdoin se johdonmukainen askel, että kunnallishallituksien annettiin vapaasti, rahastojen myöntymyksellä, antaa arennille lu'ultaan edeltäkäsin määrätyt anniskeluoikeudet niille henkilöille, jotka tekivät korkeimman tarjoomuksen, mutta samalla antoivattakauksen niiden oikeasta käyttämisestä. Maalla käytettiin sitä niin laajalta, että maakansan varalta tässä harvaan asutussa maassa vuonna 1877 oli ainoastaan 324 kapakkaa ja 136 myymälää, siis yksi kapakka 10,500:n hengen osalle ja yksi myymälä 25,000:n hengen osalle.
Tämän muutoksen vaikutus oli todellakin ihmeteltävä. Jäykimpäinkin rajoittamattoman anniskeluvapauden puolustajien täytyi näitä tosi-asioita nähdessään luopua taistelustaan, tässäkin kävi koetteleminen tutkistelemisen edellä, "käytäntö" "teorian" edellä. Ainoastaan kaupungeissa oli enään suuria vaikeuksia voitettavana. Sillä siellä voitiin lakia helpommin kiertää, viettely keksi kaikenmoisia konnankoukkuja, ja niissä tarvittiin vielä enemmin keinoja. Semmoisena olikin onnistunut anniskelujärjestelmän uudestaan muodostaminen, joka ensin keksittiin ja pantiin toimeen Göteborg'issa ja sieltä nopeasti levisi yli koko maan.
1860-luvun keskipaikoille eneni Göteborg'in työkansan köyhyys enenemistään. Se komissiooni, jonka oli hankittava selville tämän pahan asian syy, sai selville sen johtopäätöksen, että kapakoita oli lii'an paljon ja että juomarien lukumäärä oli aivan liian suuri. Kustakin kapakasta maksettiin kyllä jokseenkin paljon veroa, keskimäärin jommoinenkin summa yli 2,090:n kruunun vuodessa, mutta korkea veroitus ei juuri vähentänyt epäkohtaa, päinvastoin arveli isännät, että heillä oli sitä suurempi oikeus jos milläkin kujeella viekoitella luoksensa niin paljon ostajia kuin mahdollista. Komissiooni ei tyytynyt ainoastaan tilaston toimittamiseen tästä kurjuudesta, vaan se arveli, että sitä vastaan oli parannuskeinoja käytettävä. Se toimitti suunnitelman, minkä mukaan koko anniskelu-järjestelmä voitaisiin muka saada aivan toiseen kuntoon, ja vaati erittäinkin,että tälle elinkeinolle olisi pantava senmoinen järjestys, ett'ei se enään joutuisi itsekkäisyyden valtaan, vaan tykkänään pantaisiin riippumaan yleisestä hyödystä.
Heti yhdistyi joukko yleistä hyvää harrastavia ja varakkaita porvareita järjestämään seuraavalla tavalla anniskelulaitosta. He perustivat yhtiön, vuokrasivat koko kunnalta anniskeluoikeuden ja hoitivat sitä aina katsoen yhteiskunnan parasta. Viinan myyminen takausta ja panttia vastaan (joka kokemuksesta oli huomattu kaikkein pahimmaksi siihen asti vallitsevissa oloissa) kiellettiin tykkänään. Göteborg'issa oli 1865 61 anniskelupaikkaa, tasaluvulla sanoen, 60,000:ta asukasta kohden. Näistä hankki yhtiö heti haltuunsa 40, seuraavassa huutokaupassa ja vuoteen 1868 jäljelle jääneet 21; sen jälkeen vuoteen 1875 joutuivat kaikki viinan vähittäiskauppakin yhtiön haltuun. Yhtiö luopui alusta saakka kaikesta itselleen tulevasta voitosta ja määräsi puhtaan voiton tulevaksi kunnalliskassaan. Aluksi lakkautti se tykkänään 21 näistä 61:stä anniskelupaikasta ja jätti ainoastaan yhden 1500 henkeä kohden. Jäljelle jääneet 40 järjestettiin siten, ett'ei niiden hoitajilla ollut mitään voittoa, jos saivatkin menemään niin paljon viinaa kuin mahdollista. Sillä kapakan johtaja myy viinan ainoastaan yhtiön puolesta eikä hänellä siitä ole mitään persoonallista hyötyä, myyköön sitten 10 tahi 100 liter'iä. Varsin tärkeäksi katsottiin vielä hankkia tilavia, puhtaita ja aina raitisilmaisia anniskeluhuoneuksia, sitä paitsi piti isännällä aina olla saatavana ruokaa. (Sunnuntaisin ei sallita ylipäänsä mitään viinan anniskelua, lukuun ottamatta pientä ryyppyä juuri ennen atriata.)Olutta, kahvia, seltterivettä, sikaria j.n.e. myy isäntä omasta puolestaan. Kapakan isännistä saa sillä tavoin 9 tarpeeksi varoja elatuksekseen; muut saavat yhtiöltä vuotuisen palkan. Liikettä valvoo tarkastaja, joka siitä persoonallisesti on vastuun alainen. Vuonna 1876 ei 26:ta anniskelua ollenkaan käytetty, 10 oli annettu klubeille ja ravintolan isännille, 7 käytti yhtiö itse omien virkamiestensä kautta ja 13 oli vuokrattu yllä mainituilla ehdoilla viini- ja paloviinakauppiaille. Ja puhdas voitto, mitä tuli kunnan kassaan, nousi tasaluvulla lausuen 700,000:teen kruunuun.
Göteborg'in esimerkkiä seurasi vuonna 1877 pääkaupunki Tukholma. Koko maan 90:stä kaupungista on jo 57 ruvennut seuraamaan göteborgijärjestelmää; niiden joukossa on kaikki kaupungit, joissa on yli 5000 asujanta, poikkeuksena on kumminkin yksi. Ja norjalaiset, jotka muutoin epäluulolla katselevat kaikkia ruotsalaisia uutisia, päättivät jo vuonna 1871 Stortingillänsä muuttaa Ruotsin esimerkin mukaan lakejansa, ja nykyään on 19 Norjan kaupunkia järjestänyt anniskelulaitoksensa Göteborgin tapaan.
Niin taistellaan siellä turmiota vastaan, joka rasittaa meidänkin maatamme, ja sitä tehdään yleensä suunnallisemmin, päättävämmin ja toimeliaammin kuin meillä. Ja syy meidän voimattomuuteemme tällä alalla on suureksi osaksi niissä ajatelmissa vapauden teorioissa, joita kutsutaan ideaaleiksi huomaamatta, että ne ovat ainoastaan idooleja (epäjumalia).
Me olemme jutelleet kertomuksen melkein lyhentämättä, mutta luulemme kuitenkin, ett'ei siitä mitään tarvitse pyhkiä pois. Me emme ole sitä mieltä, että mitä Kustaa Aadolfin maassa tehdään niin vaan ilman mitään mutkia meidän maassamme voisi mukaella. Silloinhan pitäisi ottaa kaikenmoisia valtiollisia ja yhteiskunnallisia oloja tarkastettaviksi. Mutta eipä ole epäiltävää, että meillä voitaisiin tehdä joksenkin samalla tavoin. Saksassa on nyt syntynyt "yhdistys väkeväin juomain väärinkäytöstä vastaan". Kansan ystäviä kaikista valtiollisista puolueista, miehiä, jotka tunnustukseltaan ja uskonnoltaan aivan eriävät toisistaan, ojentaa toisillensa kättä ja kehoittaa yhteiseen apuun tässä asiassa. Kohdatkoon heidän vetoomisensa myötävaikutusta kaikkialla! Mitä yhdistys tarkoittaa ja tahtoo, on pää-asiallisesti yhtäpitävä sen kanssa, mitä edellä on esitetty. Se oli kirjoitettu, ennen kuin olin lukenut tämän yhdistyksen kehoituksen ja tekee minut sen totuudesta sitä varmemmaksi.
Minä lopetan tämän pitkän kertomuksen hiukan muuttamalla Livingstonen edellä mainittua lausetta Afrikasta ja sanon: Taivaan siunaus jokaiselle, olkoonpa hän sitten muutoin pietisti tahi katoolinen, juutalainen tahi ateisti, olkoonpa hän konservatiivi, vapaamielinen tahi sosiaalidemokraati — joka vaan auttaa murtamaan viinan pimeätä, kauheata valtaa meidän kansassamme!
(Salvation army.)
"Sillä minä annan heille todistuksen, että heillä on kiivaus Jumalan puoleen, mutta ei taidon jälkeen."
Rom. 10: 2.
"Englanti on koneitten maa" — niin opetetaan jokaista koulupoikaa Saksassa, ja se on oikein. Mutta täytyypä olla itse oikein näkemässä, ennen kuin voi uskoa, kuinka suuressa määrin koneita Englannissa käytetään. Senhän jo käsittää itsestänsäkin, että kone on kaikki kaikissa teollisuuden alalla maailman enimmän teollisuutta harjoittavassa maassa. Neljäkymmentä miljoonaa tehtaanratasta on yhtämittaa käynnissä ja miljoona ihmisiä on niitä hoitamassa. Mutta höyrykonetta, jonka keksinnöstä tulee olla englantilaisille kiitollinen, käytetäänkin tuolla puolen Englannin kanavaa usealla alalla, joilla sitä harvoin tahi tuskin koskaan Saksassa näkee käytettävän. Maanviljelystä harjoitetaan kaikkialla koneiden avulla, ja kylväjä, kyntäjä ja elonleikkaaja kuuluvat kohta tällä aaltoisalla saarimaalla satumaailmaan. Höyrykone puhkaa joka kentällä. — Muutama puolipäivähetki, jonka olin maailman tärkeimmän sanomalehden, Times'in painossa, on minun hauskimpia matkamuistelmiani. Se painin, jota me ihmettelimme, on epäilemättä ihmishengen loistavimpia voittoja. Se on aivan kuin elävä olento; se ei ainoastaan paina tuota jättiläislehteä (12,000 kapp. tunnissa s.o. 200 minuutissa!), vaan leikkaakin samalla erityiset lehdet ja vielä taittaa ne ja laskee taitetut numerot.
Luonnollinen asia onkin, että Englanti on koneitten maa, sillä se on raudan ja hiilien maa. Tähän tulee vielä lisäksi englantilaisen käytöllinen henki, hänen keksintökykynsä ja hänen suurenmoinen, sitkeä tahtonsa lujuus. Lopuksi vaikuttaa tähän kansanrikkauskin, joka aina tarjoo varoja tuhansiin kokeisin ja koetuksiin. Mutta englantilaisen luonteesen on syvästi juurtunut taipumus koneellisuuteen, joka aina on yhteydessä kaiken kone-elämän kanssa. Englantilaisen taloudenhoito esimerkiksi on myöskin ikään kuin kone ja toinen talo on siinä suhteessa säntilleen toisen talon kaltainen. Kaikissa oloissa tapahtuu kaikki toimet vakaantuneen tavan tahi järjestyksen mukaan, ja sen loukkaaminen pidetään suurena rikoksena. Tämä luja, vanhoista ajoista asti pysyvä järjestys tekee englantilaisen hyvin varmaksi esiintymisessään; hän tietää mitä hänen missäkin tilaisuudessa tulee tehdä. Mutta toiselta puolen uhkaa häntä se vaara, että hän tulee jonkunmoisen jäykkyyden ja muodollisuuden orjaksi. Englantilaiset tulevat paljoa suuremmassa määrässä kuin me saksalaiset ikäänkuin valetuiksi määrättyyn kaavaan kumoomattomien tapojen, sääntöjen ja järjestyksien muodostamilla koneilla. Kuinka kunniallisen perhen isän ja äidin tulee aamusta iltaan käyttäytyä kaikenmoisissa esiin tulevissa tapauksissa, kuinka heidän tulee kohdella lapsiansa ja lasten heitä, — kuinka tulee käyttäytyä juhlallisina ilon ja surun hetkinä, — kaikki on edeltäkäsin määrätty. Yksin englantilaiset pikentit, keittäjät, sisäpiiatkin tietävät, ennen kuin palvelukseen rupeevat, hyvin hyvästi ja vähimpiin asioihin saakka mitä heidän tulee tehdä ja mitä he voivat vaatia, samaten kuinka siinä talossa eletään, mihin he aikovat mennä palvelukseen. Sen tähden ovat he paljon varmemmat ja tottuneemmat käytöksissään kuin saksalaiset palvelijat; mutta he ovat myöskin paljon jäykemmät ja konemaisemmat. Kukin on joko suurempi tahi pienempi ratas suuressa perhekoneessa. — Meillä Saksassa on varmaan enemmin kotia, joissa järjestys ei ole niin tarkka (minä tarkoitan semmoisia, joissa joka hetki pannaan uusi järjestys toimeen); mutta on myöskin enemmän omituisesti muodostuneita, itsenäisesti järjestettyjä kotia.
Esim.sunnuntainviettämisestä on meidän maassamme eri mielipiteitä ei ainoastaan uskovaisten ja uskomattomain, vaan myöskin itse uskovaisten välillä. Sitävastoin Englannissa kaikki, darwiinilainen yhtä hyvin kuin puseyläinen, kapakan isäntä samoin kuin ylhäinen lordikin, pappi kuin näyttelijäkin, seuraavat yleistä kansan tapaa. He viettävät sunnuntaita pää-asiallisesti samalla tavoin; ainakin sama lepo valtaa kaikki perheet. Yleinen tapa hallitsee yksilöä ja yksityisen henkilön on sanomattoman vaikeata luopua tästä tavasta, joll'ei hän tahdo irtautua koko kansastaan. Vieläpä kun nämät tavat ovat muuttuneet pahoiksi tavoiksi, joita vastaan tuhannet puhuvat ja kirjoittavat, on kuitenkin parannus vaikeaa vaikeampi. Huomatkaammepa vaan sitä nyt vihdoinkin kumottua lakia, jonka mukaan Englannin muutoin kyllä niin suuressa arvossa pidetyllä naisella ei ollut perintöoikeutta; huomatkaammepa sitä lakia, jonka mukaan leskimies vaimonsa kuoleman jälkeen ei saa naida kälyänsä, joka kuitenkin olisi paras äiti hänen lapsillensa, — ja paljon muuta samanlaista.
Minä tarkoitan seuraavaa. Englannissa, enemmin kuin missään muussa maassa määrää yleinentapayksityisen henkilön toimintotapaa. Tämä mahdottoman suuri verkko lujia sääntöjä, joka kaikki olot kietoo silmukkoihinsa, on ikäänkuin suuri kone, jossa yksityistä ihmistä, huolimatta tokko hän itkee vai nauraa, survotaan ja sotketaan kunnes hän saa oikean muodon. Tämä yhdenmuotoiseksi tekeminen pistää esiin jo englantilaisten ulkonäöstäkin. Jos aivan oikein on sanottu, että Englannissa on sangen paljon kauniita ihmisiä, niin täytyy minun lisätä siihen, että, ainakin eteläisessä Englannissa, ihmisetovat paljon enemmin toistensa näköisiäkuin olen huomannut missään muulla seuduin. Saksassa huomaa paljon rumia, mutta myöskin paljon useampia omituisia naamoja. Englannissa ovat ne enemmin ikään kuin samaan kaavaan valettuja, ja tämä johtuu luultavasti siitä, että yhteisten ajatusten ja tunteiden, tapojen ja tottumuksien summa on täällä paljon suurempi kuin muualla.
Suurimmalle osalle ihmisiä on varmaankin määrätty tapa ja järjestys hyvin terveellinen. Kahdestakymmenestä tuskin yhdellä on tarpeeksi ymmärrystä ja siveellistä tahdon voimaa löytämään tahi raivaamaan omaa tietänsä. Hänen määrääjinänsä ovat siis hänen alhaisemmat taipumuksensa tahi satunnaiset naapurinsa, serkkunsa ja tätinsä. Silloin on kuitenkin luja kansantapa suuremman arvoinen, erittäinkin jos se, kuten Englannin, on ylimalkaan järjellinen.[18]
Siten on sekä ylhäisellä että alhaisella englantilaisella kansansa pysyväiset järjestykset määrääjinä kaikilla elämän aloilla, eikä siinä, kuten jo sanoin, ole mitään pahaa. Mutta, paha kyllä, tyytyy hän pitämään ainoastaan omaa tapaansa parhaana, olkoonpa hän sitten Egyptin pyramiidein juurella tahi Japanin pagoodeissa, ajakoonpa hän sitten poroilla Grönlannin lumikenttiä pitkin tahi nauttikoon aamiaista jollakin Reinhöyryllä, — hän on kaikkialla ja aina sama. Hän on määrätty käytöksessänsä, mutta ei lii'oin mukaannu toisten mukaan. Hän puskee päänsä vaikka seinän lävitse, — joka tuskin lienee hyödyllisempää seinälle kun päällekään, ja joka sitä — tarkoitan englantilaisen päätä — ei tee herttaiseksi eikä miellyttäväksi.
Asianhaarain näin ollessa ei ole ihmeteltävää, että mesilläkinalalla, jolla ei pitäisi olla muuta kuin henkeä, vapautta ja itsemääräämistä, havaitsemme jotakin, joka muistuttaa tehtaista ja koneista. Minä tarkoitanuskonnollistaalaa; minä tarkoitan etenkin sen korkeinta ja syvintä osaa, nimittäin vapahduksenvakuutusta, ijankaikkisen elämän vapautta. Tässäkään ei voi olla huomaamatta taipumusta koneellisuuteen, katsottakoonpa mitä puolta hyvänsä Englannin-kirkosta. Toiselta puolen Englannin korkeakirkon ja toiselta puolen dissenterein ja etenkin metodistain herätyskokousten (revivals) välillä, on erinlaisuus kyllä suuri. Mahdotonta on ajatella suurempaa vastakohtaa, kuin Englannin valtiokirkon läpensä liturgioista, objektiivista, muuttumatonta, korskeata jumalanpalvelusta ja muodotonta, meluisata "käännytys-jumalanpalvelusta", joissa niin sanoakseni, kello kädessä ahdistetaan yksityistä, että hänen nyt silmänräpäyksessä täytyy ottaa vastaan lunastus, joll'ei hän tahdo joutua ijäiseen kadotukseen. Ja kuitenkin, vaikka nämä vastakohdat olisivat kuinkakin vastakkaisia, ovat ne kuitenkin ainoastaan kaksi vastakkaista magneetinapaa, jotka koskettavat toisiansa. Taipumus koneellisuuteen on yhteinen molemmille. Tuskin kummallakaan puolella välitetään paljon yksityisen ihmisen vapaasta itsemääräyksestä. Molemmissa tapauksissa heitetään määrätty menetystapa verkon tavoin ihmisten yli; toisella puolella näemme me roomalaiskatoolisen tapaisen hengenvakuutusyhtiön, missä ankarasti ja lujasti yhdistyminen kirkon järjestelmään, järjestyksiin ja töihin on kaikki, mitä tarvitaan, — toiselta puolen taas äkkiä luopuminen maailmasta ja synnistä, äkkiä astuminen Jesuksen sotajoukon järjestykseen, äkkiä kääntyminen, josta säännöllisesti ei käsitä niiden suurien sanojen sisältöä, joilla pöyhkeilee, ja sen tähden pian joutuu lainmukaiselle ja epä-evankeeliselle suunnalle. Siis ei voi epäillä, että hengellisen elämän vapaudelle ja totuudelle on todellakin suuria vaaroja tarjona siinä taipumuksessa koneellisuuteen, joka Englannin kristillisyydelle on omituista. Meillä saksalaisilla tietysti ei ole mitään syytä mihinkään ylvästelemiseen. Sairas kristillisyys on epäilemättä parempi kuin täydellinen kristinopin puute, ja miljoonat meidän maanmiehistämme eivät, Jumala paratkoon, huoli enemmän evankeeliumista kuin kiinalaisten epäjumalat ja välittävät vähemmin sielunsa autuudesta kuin viimmeisistä tori- ja pörssi-ilmoituksista. Jospa kerrankin uskonnonkysymys meillä tulisi niin kaikkien suhteitten ja elämänalojen keskukseen, kuin Englannissa on laita; silloin olisimme pian pelastetut! Ja vaikkakin paljon sairautta ja kurittomuutta siinä tulisi ilmi, — olisi tämä kuitenkin paljon parempi tulevaisuudellemme kuin tuo onneton hautausmaanrauha, johon lukemattomat ihmiset nyt ovat vajonneet.[19]
Kuitenkin mikä on englantilaisten puolelta sairasta, sitä tulee myöskin kutsua sairaaksi, ja tämä sairas luonne tulee epäilemättä esiin yhtä opettavalla ja huvittavalla kuin surkuteltavallakin tavalla "pelastusarmeijassa."
Luettuansa edellä olevan voivat lukijat paremmin arvostella sitä, minkä nyt kerron tästä liikkeestä, enkä minä sen tähden huolikaan pyytää heiltä anteeksi pitkää johdantoa. Mainittu taipumus koneellisesti ja tehtaantapaisesti kääntämään ja pelastamaan ihmisiä on koko sen liikkeen pääpiirteenä, jota mainitaan "pelastusarmeijan" nimellä. Englannissa ollessani kävin minä neljässä pelastusarmeijan kokouksessa; minä olen tästä liikkeestä paljon lukenut ja keskustellut mielipiteiltään sangen eroavaisten sivistyneitten englantilaisten ja saksalaisten kanssa; kuitenkaan en minä tässä uskalla tehdä loppulausuntoa vaan tahdon mieluummin hankkia lukijoilleni aineksia voidaksensa itse tuomita.
Ensi aluksi mainittakoon muutamia muistutuksia tämän kummallisen armeijan alusta ja järjestämisestä. Kenraali, joka sen on ko'onnut, on nimeltään William Booth, 61:n vuoden ikäinen mies. Hän oli ensin piispallisen valtiokirkon jäsen, sitten metodistisaarnaaja. Hän on siis aivan johdonmukaisesti suoraa viivaa kulkenut eteenpäin; sillä hänen nykyinen asemansa on irvikuvaksi kohonnutta metodismia. Booth on vastustajainsakin mielestä luonteeltaan alttiiksi antautuvainen, syvästi vakuutettu siitä, että ainoastaan evankeeliumi tarjoo pelastusta yksityiselle ihmiselle ja kaikille kansoille, ja kokonaan täynnä palavaa rakkautta ihmiskuntaa kohtaan. Hän oppi tuntemaan Lontoon köyhän väestön kauheata tilaa siveellisessä suhteessa, sen raakuutta, rikoksia ja pakanallista oppimattomuutta ja vaikutti sitten 17 vuotta katusaarnaajana niin, että hän valitsi juuri pahinmaineiset kortteerit vaikutusalaksensa. Hän tuli hyvin pian yleisesti tutuksi. Mutta suurenmoisen, syvältä käyvän, koko Englantia käsittävän liikkeen sai hänen vaikutuksensa kuitenkin vasta silloin aikaan kun hän puoltajiensa kesken pani toimeensotaväentapaisen järjestyksenja jumalanpalveluksiinsa ja valloituksiinsa yhdisti kaikki ne menot ja sotaväenomaiset melut (joll'ei tahdo sanoa teaaterikujeet), jotka niin mahtavasti vaikuttavat raakaan kansaan. Ei millään paavilla ole koskaan ollut niin rajatonta valtaa kuin kenraali Booth'illa. Hän nimittää kaikki upseerit, everstit, majoorit, kapteenit, luutnantit, kersantit j.n.e., ja niiden täytyy totella häntä yhtä orjallisesti kuin pyhän Ignatius Loyolan oppilaat ritaristonsa kenraalia. Ja tässä ei ole eroitusta i'än, sukupuolen ja säädyn välillä. Lapsikin olkoonpa se sitten poika tahi tyttö, voi tulla upseeriksi yhtä hyvin kuin vanha mies tahi 80-vuotias mummo; vanha kokenut kristitty marssii pahantekijän vieressä, joka viisi päivää sitten oli raudoissa tahi makasi juopuneena Lemaustreet'in katu-ojassa. — Vormuna oli ensin vaan monen värinen nauha, vyötin ja S (salvation = pelastus) käsivarrella. Mutta jo nyt käytti moni hyvin kummallisia ja kirjavia koristuksia yllään, ja nykyisin on vieläkin enemmin silmään pistäviä tuntomerkkiä ruvettu käyttämään koko armeijassa. Vähitellen tietysti on pakko menemään aina kauvemmaksi tähän suuntaan.
Sallittakoon minun tehdä nähtäväksi ainoastaan muutamilla luvuilla, kuinka paljon tämä liike jo on levinnyt. Suur-Britannian alalla pidetään joka viikko noin 5000 kokousta. Jos nyt laskee noin 600 henkeä kutakin kokousta kohden — eikä siinä ole tarpeeksikaan — niin saamme 150-160 miljoonaan osanottajia. Tämän arviolaskun teki muuan englantilainen ja todisti, että sen johdosta noin 10 jumalanpalvelusta tulisi jokaisen osalle, jos kukin hänen maanmiehensä kuusivuotiaista ja sitä vanhemmista näihin kokouksiin ottaisi osaa. Tosin kyllä on miljoonia, jotka tähän saakka eivät lainkaan ole huolineet pelastusarmeijasta; mutta sen korvaukseksi on myöskin satatuhatta, jotka joka päivä ovat kokouksissa. Näiden kokouksien vaikutuksen pitää siis oleman tavattoman suuren joko se sitten on hyödyllinen tahi vahingollinen. Seurauksen tästä pitää olla mahtavan suuren, kun niin monta voimaa niin alttiiksi antautuvasti ja niin innokkaasti on toimessa.
Todellisuudessa voi kenraali Booth osoittaa suuria voittoriemuja. Tuhansittain ihmisiä, jotka ovat eläneet kaikissa paheissa, on alkaneet elää täydellisesti "siveellistä" elämää. Joukoittain juoppoja on tullut raittiiksi ja varkaita rehelliseksi; ryövärejä, nyrkkipukaria, irstaita neitoja, entisiä pahantekijöitä kaikkeinpahinta lajiaon ruvennut elämään "moitteetonta elämää". Hävyttömimpiä teaattereita ja tanssipaikkoja on muuttunut hartauspaikoiksi, joista ainoastaan hymnejä ja rukouksia kuuluu. Kapakat tulevat useissa paikoin aina tyhjemmiksi, samassa suhteessa tyhjenevät vankilatkin. Poliisilla ei ole paljon työtä, missä pelastusarmeija edistyy, ja sen tähden se voittaakin hovin ja virkakunnat puolelleen, ja vieläpä moni korkea-arvoinen pappikin osoittaa sille ystävällisintä mieltä. Samasta syystä sillä myöskin on äärettömätrahavarat. Melkein uskomatonta on, mitenkä rahoja jotka muutoin kyllä tavallisesti pysyvät kiinni ihmisten taskuissa, virtanaan vuotaa pelastusarmeijan tarkoituksiin. Kaikin paikoin on joukoittain ihmisiä, jotka luopuvat vastustamasta tätä edistyvää liikettä ja jotka toivovat sen saavan aikaan mitä suurimpia asioita.
No mitä siis koko tämä liiketarkoittaa? Ei mitään muuta kuinkoko Englannin kansallisuuden hengen täydellistä uudestasyntymistä kaikilla aloilla. Eikä tässä kyllin. Samalla kuin tämä liike tarkoittaa Englantia, tarkoittaa se myöskoko maailman kansallisuuksia! Pelastusarmeijan voitontunto on hyvin suurenmoinen. Sen liput liehuvat jo Calcutta'n kaduilla ja Tukholman edustalla; niin Parisin ja Genèven hilpeille asukkaille kuin Hyväntoivonniemen neekereille, niin "rehellisille Sveitsiläisille" kuin Etelämeren saarten ruskea- ja kelta-ihoisille asukkaillekin, kaikille päristetään häälytystä pelastusarmeijan rummuilla. Ja useassa paikoin tekee poliisi näitä kummallisia pyhimyksiä martyyreiksi puuttuen jäykkäperusteisesti asioihin! Ainoastaan "tietoviisasta" Saksaa pelkää kenraali enään. Mutta jopa alkaa meidän olla aika perinpohjin perehtyä tähän liikkeesen; meidänkin hetkemme on lyövä niin totta, kuin me olemme osa ihmiskunnasta. Silla ihmiskunnan voittaminen on pelastusarmeijan tarkoituksena. Muutamassa kokouksessa luki upseeri, mitä enkeli Gabriel sanoo Johannes Kastajasta, Kristuksen edeltäjästä. (Luk. 1) ja sovitti sen seuraavasti nykyisiin oloihin: "Johannes Kastaja raivasi tietä Kristuksen ensimmäistä tuloa varten, —me raivaamme tietä Kristuksen palaamista varten. Pian hänen pitää tulla, jos me vaan teemme tehtävämme. Pankaa vyöllenne nahkavyö kuten Johannes; aivan yhdentekevää on miltä se näyttää. Me masennamme pian perkeleen, sentähden hän meitä vihaa enemmän kuin hän on koskaan ketään vihannut. Tämä viha on pelastusarmeijan koristus ja voitonmerkki!" — Lukijat huomannevat, ett'ei pelastusarmeijalta puutu itsetuntoa ja varmuutta voitosta. Tarkastakaammepa tokko se, mitä he tekevät, ja tokko se tapa millä sitä tekevät, on hänen henkensä kanssa yhtäpitävä, jolle kaikki voima on annettu taivaassa ja maan päällä.
Me olemme Queen Victoria-Street'illä ja olemme numeron 101 ääressä. Kello on 12 päivällä, ja hälinä kadulla on niin monenmoista, että tahtoisi kiinnittää huomionsa joka haaralle. Mutta kas tässä — mitäs tämä on? Monenvärisiä lippuja liehuu erään kartanon porttikäytävän yläpuolella; muutamassa näistä lipuista lukee jättiläiskirjaimilla: "Sinä voit pelastua!" lippujen yläpuolella: "Pelastusarmeijan pääkortteeri." Tässä siis olemme oikeassa paikassa. Sillä vaikka tämä aika näyttäisi kuinka sopimattomalta Jumalan palvelemiseen, niin kuuluu kuitenkin raivokkaasta musiikista ja intoisasta laulusta, että parastaikaa ollaan "toimittamassa taistelua". Me astumme etehiseen; mutta emme heti voi päästä oikeaan kokoussaliin sisään. Suuri huone on täpötäynnä väkeä, — ja poliisin täytyy oikein toden teolla estää sisään tulevia polkemasta maahan sisässä olevia. Tuntuu aivan siltä, kuin oltaisiin taivaan porttiin hyökkäämässä. Mutta tämän paratiisin ovenaukoista tulvasi niin pahanhajuinen polttavan kuuma ilma vastaani, että minä milten ollut rohkeamatta mennä sisään, Kaikessa tapauksessa meidän täytyy tässä odottaa, kunnes saamme paikkaa, eikä tämä odottamisaika mene hukkaan. Eteisessäkin missä nyt olemme voimme oppia paljon. Tässä on nimittäin yksi armeijanmyyntipaikoista. Yhdellä penny'llä me hankimme itsellemme sata laulua sisältävän laulukirjan, lisäksi armeijan tuoreimmat sanomalehdet, pieniä kirjasia ja kuvia, kaikki sangen helppoon hintaan. Köyhimmän työmiehen ei tarvitse kuin juoda kaksi ryyppyä vähemmin, niin hän saa lukemista kokonaiseksi viikoksi, jos hän nimittäin osaa lukea. Mutta joll'ei hän osaisikaan lukea, niin ovat nämätkuvatkuitenkin tarpeeksi selvät. Tässä näet sinä esimerkiksi miehen, jossa selvästi näkyy kaikkien paiseitten jälkiä. Hän on hirttämäisillään itsensä; mutta yksi pelastusarmeijan sotamiehistä saa hänet tarkemmin miettimään. Ja katsos nyt toista kuvaa! Tuolla seisoo sama mies lavalla keskellä "pelastettuja". Itse pelastettuna katkaistu nuora kädessään julistaa hän säihkyvin silmin ja innostunein sanoin hämmästyneelle yleisölle, kuinka autuas, rikas ja onnellinen hän nyt on, että hän on järkähtämättömästi vakuutettu pelastuksestansa ja että hän ainaiseksi lakkaa syntiä tekemästä. — Samaa laatua ovat muutkin kuvat ja kirjaset, samaa laatua ovat sanomalehtikertomuksetkin. "Sotahuuto" on aik'ihmisten lehden nimi; "Pieni sotilas" on lastensanomalehden nimi. Tätä ei kirjoiteta ainoastaan lapsiavarten, ei niinkään, vaan kaikki, mitä sen palstoissa lukee on ainoastaan "pelastettujen" lasten kirjoittamaa. Me heitämme silmäyksen kumpaankin. Edellinen on täynnä voittosanomia kaikista monarkiian osista, kaikki aivan siihen samaan malliin, joka tavallisesti ilmaantuu kerskailevissa sähkösanomissa sotatantereelta; — esim. "Suuri voitto saatu perkeleestä; 25 vangittua; 17 sielua veressä (nim. Kristuksen); kadut täynnä pakolaisia; lyötyä vihollisia ahdistetaan kiivaasti. Loistava kolehti!" Tahi: "Pelastuskranaateja lenteli halki ilman; suuria Golgata-tykkejä lau'aistiin; varustus valloitettiin ryntäämällä käännettyjen lasten laulaessa; voittolippuja pystytettiin; vähintäin 36 vankia" j.n.e. Sillä välin on tiedonantoja välttämättömistä tahi jo toimitetuista huoneustojen hankkimisista, uutten rahavarojen saannista, sitten useita käännytyskertomuksia, joista saamme kohta nähdä muutamia näytteitä. Ei runoistakaan ole puutetta, vaikka ne kumminkin ovat niin runollisuutta vailla, vieläpä typeriäkin, että niille täytyisi oikein nauraa, joll'ei asia olisi lii'an totinen.
Oikein pitää tuntua pahalta, kun lukee näitä lasten ei ollenkaan lapsellisia, syvästi valheellisia kertomuksia heidän kääntymisestänsä. Mitäpä sillä väliä, jos ainoastaan me niitä lukisimme! Mutta kun kahdeksanvuotias John Wilson Brighton'issa ja yhdeksänvuotias Alice Penn Oxford'issa, jotka tässä kertovat pelastuksestansa, ja autuudestansa, innostansa toisia kääntämään, — jotka tässä kertovat, että heidän isänsä ja iso-isänsä vielä palvelevat perkelettä ja julkisesti kehoittavat heidän puolestansa rukoilemaan, — nämät "kääntyneet" lapsiraukat lukevat sanasta sanaan samalla hetkellä, mitä me lu'emme. Kuinka viehättävää, että satatuhatta pientä ja suurta henkilöä lukee sitä, mitä he ovat kirjoittaneet! Tosiaankin, kummallista olisi, joll'ei tuo nerokas pieni Alice jo nyt tuumailisi, kuinka hän seuraavassa "Pienen sotilaan" numerossa tarjoisi heille vieläkin hupaisempia kokemuksiansa luettaviksi.
Kuitenkin nyt me jo voimme päästä sisään itse saliinkin, kun koko joukko matruusia ja naisia, joista emme tahdo tarkemmin kertoa, mikä nauraen mikä itkien tuppaa ulos. Me olemme keskinkertaisessa salissa, joka ennen silmin nähtävästi on ollut tanssihuoneena. Pelastusarmeijalla on paljon tätä suurempia huoneita; onpa se vuokrannut tahi ostanut kokonaisia teaatereitakin ja mahdottoman suuria tanssihuoneuksia. Näiden huoneiden seinät ovat täynnä raamatunlauseita, jotka kaikki kehottavat sisälliseen päättäväisyyteen: "Kiiruhda pelastamaan sieluasi!" "Tänään, jos te kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydämmiänne!" "Jesuksessa on pelastus!" j.n.e. Tämän ja muiden pelastusarmeijan salien perällä on amfiteaaterin tavoin kohoneva monilla lipuilla koristettu lava. Täällä seisoo, istuu ja notkistaa polviansa armeijan sekä mies- että naispuoliset upseerit; täällä on myöskin paikkansa musiikilla, johon kuuluu kaikenmoisia soittimia, mitä vaan voi ajatella, triangelia ja viuluja, käsipeliä ja rumpuja, puukoja ja trumpeeteja, pasuunia ja klanetteja, joita soittamassa tietysti on ainoastaan "sotamiehiä".
Minä nyt aion kertoa, mitä puheita minä kuulin ja miltä minusta tuntui, mutta huomautan, että minätässäesittelen, mitä neljällä eri taholla todellakin kuulin. Kokoukset ovatkin niin toistensa näköiset, kuin toinen muna on toisen näköinen, siinä vaan oli eroitus, että niissä kokouspaikoissa, mitkä ovat ylhäisön asumassa Lontoon länsiosassa, myöskin usein käy "hienoa" väkeä, kun alhaiso melkein yksinomaisesti on Lontoon itäosassa. Täällä city'ssä, missä nyt olemme, on omituinen sekamelske: tuolla vähän matkan päässä istuu nainen pikentti takana, ja hänen vieressänsä naisihminen, jonka ruumiissa kaikki paheet näyttivät saaneen näkyväisen muodon; tuossa puoleksi juopunut maankulkija, joka äsken kadulla möi tulitikkuja ja hävyttömiä kuvia, tässä keikkarimainen hieno herra ooperakiikari kädessä; tässä nauravia matruusia ja sotamiehiä, tuossa yksi valtiokirkon pappeja, jolla silmin nähtävästi on hyvin totisia ajatuksia päässään. Armeijan upseerein ja sotamiesten joukossa, jotka kaikki ovat hyvin puetut, näkee toisia siivoja naamoja; toisista pistää näkyviin siveetön aikaisempi elämä.
Nyt veisattiin laulu, jonka alinomaa kerrottavat perussanat olivat. "Täydellinen vapahdus!" (Full salvation). Laulut ovat enimmäkseen hyvin yksinkertaiset ja niiden ajatuspiiri on ahdas: "Kristuksen veri pelastaa ja puhdistaa, — sinulle on armo tarjona; ota se vastaan, ota nyt se vastaan, muutoin voit tehdä sen liian myöhään. — Nyt voin minä laulaa kaiken päivää, kun olen pelastettuna Kristuksen armeijassa" j.n.e. Mutta nämät yksinkertaiset laulut ovat erinomaisesti tarkoituksen mukaisia. Pää-ajatus tulee aina uudelleen esiin loppusäkeenä ja painuu siten niin sydämmeen, että siitä on suorastaan mahdoton päästä erilleen. Sama on nuottien laita; ne ovat kaikki hyvin reippaita, ja käyvät enimmäkseen marssitahdissa, useinkin retkulaulun tapaan. Minä lauloin sittemmin muutaman niistä nuoteista lapsilleni, ja se tarttui heti niiden muistiin. Minä kuulen vielä edelleenkin näiden sävelten kaikuvan lapsenkammarista. Useat näistä lauluista (englantilaisten sanojen mukaan) kuuluvat olevan sepitetyt rivoimpien kapakkalaulujen nuottein mukaan. Kaikissa tapauksissa on siinä tavassa, jolla niitä lauletaan, ja jolla raivoisa musiiki niitä säestää, jotain huumaavaa, kiihoittavaa ja hurmaavaa, ja selvästi tämä onkin tarkoitus. Ihmiset eivät enään saa olla omassa vallassaan, heidän intohimonsa ovat herätettävät; heidän pitää joutua pyhään raivoon, ja kun he sillä tavoin ovat tulleet haltioihinsa on heidän uskaltaminen salto mortale pelastusarmeijan syliin. Samalla kuin pauhataan päihdyttävien juomien nautintoa vastaan, koska se muka on kuolemansynti, pannaan tässä toimeen uudenlainen hurmaus.
Johtava upseeri ei ollutkaan tyytyväinen meidän "full salvation" lauluumme, vaikka me, kuten sanotaan, "teimme työtä kuolemaa kamomatta". Keskellä värsyä pysähtyi pauhaava musiikki yhtäkkiä merkin annettua (josta nähtävästi edeltäkäsin oli suostuttu). Tämä tietysti teki tuskallisen vaikutuksen; toinen katseli rauhattoman näköisenä toistansa. Mutta upseeri sanoi: "Mikä kurja laulu tämä on; te ette usko mitä te laulatte! Jospa full salvation teitä kaikkia innostuttaisi, niin kuuluisipa laulunne toisellaiselta. No, siis voimakkaasti!"
Me ponnistelimme nyt uudella innolla emmekä säästäneet kulkkujamme. Mutta ei vieläkään ylijohtaja antanut mitään arvoa ponnistuksillemme. Taaskin keskeytti hän laulun edellä mainitulla tavalla ja sanoi: "Joka todellakin luulee saaneensa full salvation'in, hän nostakoon laulaessaan kätensä." Minun oli mahdotonta yhtyä tähän ilveilykseen. Mutta enemmistö näytti olevan toista mieltä, vaikka siellä oli oikein irvinaamaisia ihmisiä, jotka pilkallisesti nauraen nostivat kätensä. Vieläpä otti ensin yksi, sitten useampia ja vihdoin kaikki nenäliinat taskustaan, tahi sateenvarjonsa niitä heiluttaakseen ilmassa, ja samalla kirkui jokainen: "Full salvation", niin että sali tärisi. Kuvitelkaapas olevanne mukana tässä kohtauksessa. Sydämeni paukutti rinnassani, mutta suuni pysyi kiinni. Minun mieleeni tuli kohta Egyptin ja Arabian "ulvovat dervischit", jotka Allah'n kunniaksi laulavat ja hyppelevät, meluavat ja raivoovat, kunnes he vihdoin vaahtoavin suin suonenvedosta kaatuvat maahan. Totta puhuen täälläkin kuuli niin kovia kimakoita ääniä, ett'ei minua olisi kummastuttanut, vaikka kaikki läsnä olevat naiset olisivat saaneet vetotautia. Mutta Englannin naisilla näkyy olevan lujemmat hermot kuin meidän naisilla. Ainoastaan yhden suonta rupesi vetämään ja hän huusi kuin riivattu. Kuitenkin kävin minä mielessäni aivan surulliseksi ajatellessani, että tämä oli olevinaanjumalanpalvelusta.
Nyt vaati upseeri niitä, jotka olivat "pelastetut" lausumaan tunnustuksensa nauttimastansa armosta. Heti nousi nuori, noin näköään jokseenkin soma tyttö ja esittelihe muutaman Lontoon isoisen kauppiasperheen kyökkipiiaksi. Vähintäkään kainostelematta kertoi hän aivan yksinkertaisesti ja heleän kirkkaalla äänellä kahdeksan päivää sitten tulleensa "pelastetuksi" ja pääsneensä pelastus-armeijaan, samalla hiukan keikkailevasti osoittaen sotaväen koristusten tapaisia kunnianmerkkejänsä. Ennen hän oli aina varastellut isäntäväkensä omaisuutta; hän oli näpistellyt niin taitavasti, ett'eivät ne sitä olleet lainkaan huomanneet, vaan päinvastoin pitäneet häntä rehellisenä. "Mutta omatuntoni vaivasi minua. Nyt ollessani pelastettu minä ennen kuolisin, kuin salaa ottaisin vanhaa luupalastakaan. Ja nyt olen minä niin iloinen; minä laulelen aamusta iltaan. Oi kuinka minä olen iloinen, niin iloinen." "Halleluja! Victoria!" kajahteli joka haaralta. Sitten rupesi muuan upseeri vuorostaan puhumaan: "Toissa päivänä kohtasin minä ihmisen, joka oli tehnyt mitä kauheimpia rikoksia ja silloin oli tekemäisillään hirmuisinta. Minä sanoin hänelle: 'Sinä voit pelastua, tule meidän joukkoomme!' Hän vastasi; 'En koskaan! minä olen aivan lii'an kurja; helvetti on jo minussa itsessäni.' Sitten minä: 'Juuri sen tähden että itse mielestäsi olet niin kurja, olet sinä aivan oikeassa tilassa; sinä juuri olet omasi Jesukselle; sinun veripunainen syntisi on tuleva lumivalkoiseksi.' Me rukoilemme yhdessä, ja viiden minuutin kuluttua hän oli pelastettu. Te saatte nähdä hänet täällä huomenna; hän on nyt maailman onnellisin ihminen." Mieltymyshuutoja ja pilkkanaurua kajahteli joka puolelta. Mutta kapteeni jatkoi: "Te kaikki voitte tulla hänen kaltaisiksensa. Tehkää vaan kunnon päätös; nouskaa ylös tänne lavalle ja selittäkää tahtomanne olla Jesuksen omia, mutta pian! pian!" (quick, quick). Ja nytpä huudettiin joka taholta: Quick, quick, quick! joka, hyvä kyllä, englantilaisista ei kuulunut niin hullulta kuin minusta, saksalaisesta. Kehoitusta seurasi naisihminen, joka oli niin raa'an ja inhoittavan näköinen, että moista olen harvoin nähnyt. Hänen hameensa oli aivan repaleinen, hänen kasvonsa ja kätensä olivat täynnä ajoksia. Nenän sijasta, joka oli koiskan turmelema, näkyi vaan reikä. Hän tunnusti aikaisemmasta elämästään tekoja, joita on mahdoton tässä mainita, ja vannoi suuresti innostuneena tahtovansa ruveta uskolliseksi pelastusarmeijan tarkoitukselle. "Hän on kuin tulesta temmattu kekäle", jatkoi kapteeni, ja me lauloimme laulua, joka oli siitä kirjoitettu, hänen pienien poikainsa keräillessä rahoja armeijan tarkoituksiin. Nyt saimme kuulla hyvin hiljaisen puheen. Sen sisällys oli: "Taivaan valtakunta on meissä itsissämme. Vaarallisin maailmallisuus ei ole ulkonaisissa esineissä; sitä meidän tulee etsiä omista sydämistämme. Siis tulee meidän karttaa sisällistä vihollista, muuten me petämme itsemme. S (pelastusarmeijan merkki) käsivarrella ei auta, joll'ei meillä ole Jesuksen ristiä sydämissämme." Tämä oikein oivallinen puhe ei, paha kyllä, tehnyt juuri mitään vaikutusta, se ei ollut kyllin sattuva. Vähän onnellisempi oli jokseenkin rehevän näköinen kunnonmies, joka lausui näin: "Minä kuulun oikeastaanJohn Wesley'njoukkoon. Vanhempani olivat hurskaita ihmisiä ja johtivat minua kaikkeen hyvään. Enkä minäkään ole tehnyt mitään, mitä maailmassa sanotaan pahaksi; mutta minä olin kuitenkin ja pysyinkin sisällisesti kuolleena. Vasta tänään olen minä saanut elämän, tässä pelastusarmeijan kokouksessa. Wesley oli suuri, mutta vielä suurempi on kenraali Booth!" Tästä tietysti pelastusarmeija sai rasvaa rattaihinsa.
Nyt laulettiin laulu, jonka nuotti oli mieltä kiihdyttävä, mutta jonka sanat olivat ihanat. Loppusä'e jokaisessa värssyssä kuului melkein samoin, mutta osoitti aika edistystä, nimittäin: Mevoimmetulla vapaiksi kaikista synneistä (v. 1); meidäntäytyytulla vapaiksi kaikista synneistä (v. 2); metahdommetulla vapaiksi kaikista synneistä (v. 3); meolemmevapaat kaikista synneistä (v. 4). Ensimmäinen värssy siis ilmaisi löytyvän lujan perustuksen pelastamiseen synneistä; toisessa värssyssä sanoo, että meidän täytyy tulla vapaiksi synnistämme, joll'emme tahdo joutua ijäiseen kadotukseen. Kolmannessa värssyssä lausuu laulaja pyhästi päättäneensätahtovansaottaa vastaan armon ja hyljätä synnin. Neljäs värssy osoittaa, kuinka entinen syntinen nyt on jumalallisen pyhyyden päivänvalossa. Aatteen kulku on yhtä yksinkertainen kuin kauniskin. Mutta epäkaunista oli se kauhea melu, — polkeminen, käsien taputtaminen ja nenäliinojen heiluttaminen joka syntyi laulettaessa noita mainittuja sanoja: "meidäntäytyy" ja "metahdomme". Vieläpä, kun laulettiin: "meolemmevapaat kaikista synneistä", — hyökkäsi suurin osa kokoontuneista ylös käyttäytyen mielipuolten lailla. Kapteenikin kauhukseni ilmaisi puheessaan pelastusarmeijan sotamiesten todellisuudessa olevan vapaat tahi ainakin tulevan vapaiksi synneistä ja voitettuansa perkeleen polkeman häntä jalkojensa alla. Uljaan näköinen herrasmies, joka viisi minuuttia sitten oli tullut sisään, nousi hyvin arvokkaasti seisaalleen: "Minä kävelylläni pitkin Oxford Street'iä kuulin laulun; minä astuin sisään, minä kuuntelin, — minä tulin voitetuksi, — minä olen pelastettu! Nauttikoon jokainen tänä yönä sitä onnea, joka on tullut minun osakseni." (Mitä minä kerron, tapahtui yökokouksessa.) "Oi Henki tule tänä yönä!" kuului nyt joku kiihtynyt nainen huutavan. Sitten kuului useilta tahoilta: "tule tänä yönä, Henki tule tänä yönä!" yksityinen ääni: "Sinä voit murtaa kaikki esteet! Sinä voit! Sinun täytyy!" Tämä viimeinen "sinun täytyy" kuului yli muiden kimakasti, ja yleiseen kumahti siihen kaiku; "Sinun täytyy tulla tänä yönä! — tänä yönä!" — — "Sinun täytyy! — — Sinun täytyy nyt, juuri nyt!" Sitten huudahti siniseen vormuun puettu nainen, jota yleiseen nimitettiin "kapteeniksi", hyvin haaveksivasti ja hennosti: "Minä tunnen sen, hän tulee, — — — hän tulee!" (Minä puolestani sitä vastoin en tuntenut mitään.) Vastaukseksi kajahtivat rummut ja trumpeetit, ja niin nousi suuri "halleluja-mesu".
Omituista ja jokseenkin kuvaavaa oli se että sivistymättömimmät henkilöt pitivät puheensa enimmäkseen rukouksen muodossa. Onhan korkeasti oppineiden saksalaisten teoloogeinkin joukossa senlaisia, jotka puheissansa luulevat saattavansa tuoda tavan takaa esiin mitä sisällöttömimpiä lauselmia rukouksen muodossa. Siitä on myöskin se etu, ett'ei tarvitse antaa kenenkään katsoa silmiinsä. Kaikissa tapauksissa oli vapautusarmeijan rukoilevien sotamiesten tapana polvillaan lavalla sulkea suonenvedon tapaisesti silmänsä. — Tarkastakaapa tuota kelmeätä nuorukaista, joka kasvot melkein maahan kumarrettuina kauheasti ulvoen noin kuusi kertaa kertoo seuraavat sanat: "Oi, Herra, kuusi viikkoa takaperin pelastit sinä minut; _sinä pelastit minut tupakasta ja paloviinasta! (O Lord, Thou hast saved me from tobacco and brandy!) Kuusi viikkoa on siitä kuin minä tein mitään syntiä. Oi, Herra, — vapahtanut, — tupakasta ja paloviinasta — — paloviinasta ja tupakasta!" Vielä tämän puhuessa jatkaa toinen: "Paljonkos sinulla on, oi Herra, syntisen pelastaminen tupakasta, mutta minut sinä olet vapahtanut pahasta luonnostani; kateudestani ja vihastani olet sinä minut vapahtanut, halleluja!" Nyt nousi toinen, joka myöskin rukoillessaan antoi meille tiedoksi olleensa boksaaja, tappelija ja juoppo, tyranni vaimoansa kohtaan, naapuriensa kauhistus, — ja senpä näköinen hän todella olikin. "Minä olin tiikeri, mutta nyt olen muuttunut; halleluja, oi Jumalani!" — Tässä hän äkkiä lopetti rukouksensa ja sanoi kääntyen yleisöön päin: "Te voitte itse kysyä vaimoltani; hän on tuo, joka istuu tuolla punainen huivi päässään". Hän vastasi aivan hiljaisesti: "Hän oli tiikeri; hän on karitsa!" Tämä oli tosiaankin liikuttava kohtaus; — kehen olisikaan se voinut olla tekemättä vaikutusta! Eipä ollutkaan ihme, ett'eivät halleluja- ja victoria-huudot millään lailla tahtoneet loppua.
Kuitenkin voivat lukijat jo yllä mainitusta nähdä, millä tavoin näissä kokouksissa ollaan, ja kuinka paljon järkeä ja järjettömyyttä niissä on sekaisin. Samalla tavoin käyyöllisillä valloitusretkillä, joita pelastusarmeija tekee pitkin kaupungin katuja. Sotamiehet kokoontuvat "kasarmeihinsa" s.o. entisiin teaatereihin j.m.s., jotka nyt ovat heidän hallussaan. Mies- tahi nais-kapteenit järjestävät rivit. Nyt komentaa eversti: "eteenpäin!" Lipunkantaja heiluttaa voittolippua; häntä seuraa musiiki, josta ei puutu mitään lajia soittokoneita ja joka aina saa aikaan oikean helvetinmelun. Mies- ja naispotilaat astuvat tahtiin toinen toisensa jälkeen. He laulavat täyttä kulkkua, huutavat hallelujaa ja kutsuvat tien vieressä seisovia seuraamaan armeijaa. Jollakin leveällä kadulla pysähdytään. Sillä tavoin tapasin minä heidät, kuten jo edellä kerroin, Whitechapel'issa; muuan upseeri luki kertomuksen rikkaasta miehestä helvetissä ja tuskassa, sitten lausui hän kertomuksen helvetistä niin tulisilla sanoilla, että yksin jesuita-isätkin olisivat voineet kadehtia hänen esittämistaitoansa. "Tahdottekohan te joutua sinne?" kysyi hän ympäri seisovilta, ja "emme, emme! emme milloinkaan!" huusivat useat. "No, yhtykääpä siis pelastusarmeijaan; te voitte jo tänään päästä vapaiksi helvetistä." Sitten seurasi vapautettujen julkeaäänisiä tunnustuksia, jommoisia jo tunnemme. Rumpujen ja trumpeetein kaikuessa mentiin sitten jälleen linnaan. Koko joukko vakuutettuja "vankeja" seurasi nyt linnaan oikein parannettaviksi. Mutta muutamat mies- ja naispotilaat jäivät armeijasta erilleen ja tunkeutuivat saastaisimpiin huoneisin tarjoomaan niissäkin pääsyä taivaasen.
Mitä on meidän nyt sanominen kaikesta tästä? — Varmaankin on meille sovelias antaa varovainen ja maltillinen lausunto. Hyvinkin paljon, mikä meillä Saksassa olisi luonnotonta, ei Englannissa olekaan. Englannin kansahenkisallii, vieläpä vaatiikin, että kristinoppi esiintyy paljon suuremmassa vapaudessa kuin se meillä voisi esiintyä. Kun vapahtaja ennustaa, että evankeeliumia tulee saarnattavaksi katoilla, — niin harrastavat englantilaiset veljemme todellakin tämän ennustuksen täyttämistä. Se, että he tässä asiassa lii'oittelevat, on paljon vähemmin halveksittavaa, kuin se että me aivan lii'an usein piiloudumme evankeeliuminemme nurkkaan, ikään kuin evankeeliumi olisi mitään tullitsematonta tahi varastettua tavaraa. Sitä paitsi täytyy ajatella, kuinka äärettömän raakoja, oppimattomia ja syvälle vajonneita Englannin alimmat kansaluokat ovat. Jo yksistään Lontoossa onmiljoona ihmisiä, jotka eivät koskaan ole nähneet minkään kirkon sisusta ja joilla ei ole vähintäkään tekemistä kirkon kanssa. Nimeksi kuuluvat melkein kaikki nämät ihmiset valtionkirkkoon, ja kauhea tosiasia the church of England'in alalla on se seikka, että se huolimattomuudessaan on mennyt niin pitkälle, että on sallinut niin mahtavan pakanuuden juurtua keskellä kristittyä kaupunkia, ett'ei meillä siitä ole aavistustakaan. Nyt voi helposti tapahtua, että pelastusarmeija tekee lopun väärään suuntaan kehittyneestä itseensä tyytyväisestä valtionkirkosta. Tuo suuri uljas rakennus, jossa mammonalla ja prebendiilä aina on ollut surkuteltava tehtävänsä, vapisee perustuksiaan myöten. — Ovathan kaiken suuntaisetdissenter'itaina John Wesley'n päivistä saakka harrastaneet "sisälähetyksen" työtä unhoittamatta evankelista-tointa. Heidän "kappelinsa" ja heidän asetuksensa ovat kumpikin kaukana siitä kylläisestä aristokratiasta, jossa ainoastaan papeilla oli hallitus ja jossa ei mitään tilaa ollut köyhälle miehelle. Mutta uutterimmatkaan metodistein, baptistein ja muiden dissenter'ein ponnistukset eivät ole tähän saakka, ainakaan suurissa kaupungeissa, voinet tunkeutua alhaisimpiin, mainitsemattoman syvälle vajonneisin kansankerroksiin. Se on pelastusarmeijan vastustamaton kunnia, että se niissä on saanut sanomattoman liikkeen aikaan. Myöntää täytyy, että tässä vihdoinkin on syntynyt liike, joka todellakin innostaa ja järkyttää joukkoja.