Seuraavana päivänä kävin katselemaan kaupunkia, joka on rakettu omituiseen tapaan: huonerivit eivät koske nimittäin katuihin kyljillään, vaan päätyillään. Kello 12 aikaan menin tuohon komeaan kaksitorniseen pyhänMariankirkkoon. Siellä oli jo koko joukko väkeä koossa, ja kaikki olivat asettuneet kirkon perään erään vanhan kellotelineen taaksi. Sinne siirryin minäkin katsomaan, mitä ihmettä tuolla odotettiin. Ja kas kummaa! Niinpian kun kello löi 12, aukeni tuon vanhan kellotapulin takapuolelta pieni ovi, josta käydä pasteeraili eräälle puoliympyrälle lautaselle pyhä Pietari ja hänen veljensä Andreas, Jakobus, Simon Zelotes ja kaikki muut apostolit järjestänsä; ja kun olivat ehtineet kävelyratansa keskipalkalle, teki siinä kukin käännöksen oikealle ja syvän kumarruksen puoliympyrän keskustassa seisovalle Kristuksen kuvalle; sitte jatkoivat kaikki taas matkaansa eteenpäin, kunnes katosivat taas kellokaappiin, josta olivat tulleetkin. Kun tätä kummaa tässä katselin, kuulin takanani väkijoukossa Länsisuomen murteella tehtävän omituisia muistutuksia noista Galilean meren kalastajista, ja kun katsahdin taakseni, näin siinä muutamia meidän omia merimiehiä. He sanoivat olevansa Raumalta ja heidän laivansa virui täällä Lyypekin satamassa. Tämä oli ensimäinen kerta, kun puolivuotisen poissaolon perästä taas sain kuulla äitin kieltäni puhuttavan.
Saman päivän iltapuolella jo jätin Lyypekin ja matkasin höyrylaivalla yli Itämeren lounaisen poukaman, eli niinkutsutun Mecklenburgin lahden, Kyöpenhaminaa kohden. Matka kävi ensin hyvän aikaa hiljakseen pitkin tuota monimutkaista, kaislarantaista Trave-jokea, jonka suuhun suuri englantilainen höyrylaiva oli karille karahtanut ja sitä nyt näkyi koetettavan saada irti, siten että mutaproomein avulla syvennettiin veden pohjaa laivan ympäriltä. Kun Travemünde oli sivuttu, rupesi vasen-puolinen ranta katoomaan näkyvistä ja etehemme levisi aava meri, mutta oikealla puolellamme vielä häämötti hyvän aikaa Mecklenburgin hietainen rannikko. Ilma oli aivan kaunis ja tämä merimatka kulki sitä rattosammin. Yö yllätti meidät keskellä meren selkää, ja kun aamu taas rupesi koittamaan, tuli näkyviin vasemmalla kädellä Möen-saaren valkeakliitunen ranta. Muutaman hetken perästä yleni aalloista Falsterbon tornit Ruotsin rannikolla. Tuuli alkoi nyt puhaltaa ja oli meille vastainen. Laivoja näkyi merellä useampia ja kaunista oli katsella kuinka nämä meren uhkeat joutsenet, vastaista tuulta vastaan risteillen, täysin purjein suhauttivat meidän ohitsemme milloin oikealta, milloin vasemmalta puoleltamme. Ja mitä enemmän matkamme määrää lähenimme, sitä eloisammaksi tuli tämä liike merellä. Viimein katosi se sumuvaippa, joka tähän saakka oli pitänyt Kyöpenhaminaa, ikäänkuin kallista helmeä, kätkössä. Usma kohosi hienona valkeana pilvenä ylös ilmoille, ja kaupungin uhkeat tornit ja hohtavat, valkeat muurit tulivat näkyviin. Kello oli noin 8 aika aamulla, kun laivamme laski rannakselle.
Ensimäisenä toimenani kaupunkiin tultuani oli tietysti käydä katsomassaThorwaldsen’inmuseota, jossa tuon mainion tanskalaisen kuvanveistäjän mestariteoksia säilytetään. Itse museo ei ole mikään komea vaan jotenkin yksinkertainen rakennus ulkomuodoltaan, mutta sitä vastaan säilyttää se kammioissaan mitä kauniinta ja jalointa kuvanveistäntöalalla nähdä saadaan. Täällä näemme joko marmoriin hakattuina tahi kipsiin valettuina muinaiskreikkalaiset ja roomalaiset jumalat nymphainsa kanssa kasvoista kasvoihin, niinkuin he ovat, milloin yksitellen, milloin parvittain. Tuolla tanssivat iloiset nymphat Helikonin vuorella, täällä seurustelevat tuttavallisessa kolmeyhteydessä nuo suloiset Grasiat. Minerva seisoo vakaisena, nojaten keihääsensä. Ganymedes juottaa polvillaan Jupiterin kotkaa, ja tuo ihana Venus katselee hymyssä suin omenaa, jonka Paris on hänelle antanut kauneuden palkinnoksi. Myöskin jaloja kuvia nykyisemmiltä ajoilta on täällä nähtävänä; ja eräässä seinässä näemme korkokuvilla esiteltynä muun muassa rakkauden aikakaudet. Siinä hypyttelee hyppysissään nuori neitonen iloisaa, leikkivää Amoria, aavistamatta miten vaaralliseksi tuo viattomalta näyttävä, siivekäs lempilapsinen voi hänelle tulla. Toisessa kuvassa on se jo lentänyt hänen rinnoillensa, kolmannessa kantaa hän vaimona sitä käsivarrellaan, neljännessä on se hypännyt hänen, käsi poskella huolissaan istuvan, keski-ikäisen miehensä hartioille, ja viimeisessä kuvassa kurottelee vanha, pitkäpartanen ukko, sauvan nojassa, turhaan kättänsä tuolle pakenevalle veitikalle.
Thorvaldsenin museosta sitte kävi matkani niinkutsuttuunFruekirke'en, pääkaupungin pääkirkkoon. Se on jalon näköinen, pylväillä varustettu, yksinkertainen, koruton rakennus. Kirkon molemmat kyljet ovat pitkin mittaansa kaunistetut Thorvaldsenin toimittamilla jaloilla marmorikuvilla, jotka esittelevät kahtatoista apostolia, alkaen Johannes Kastajasta ja loppuen ylösnousseesen Kristukseen. Alttarin edessä on polvillaan ihmeen ihana enkelin kuva, joka käsillään kannattaa karinkaukalon kaltaista kasteastiata. Noustuani vielä ylös tämän kirkon torniin, josta on erinomaisen avara näköala yli kaupungin sekä sisämaahan päin että pitkin Juutinraumaa ja Itämerta, jätin tämän pyhän sijan ja kävin katselemaan kaupungin muita kokouksia. Näistä on erittäinkin niinkutsuttuKongelige museum for nordiske Oldsagermainio, ja mailmassa ei sanota löytyvänkään toista sen vertaista; niin rikas on se vanhanaikaisista jäännöksistä niinhyvin kivi-, pronsi-, kuin rautakaudeltakin. Sota-aseita, työ- ja huonekaluja, riimu-sauvoja, pukuja kaikellaisia, hautakiviä j.n.e. on täällä kaikilta ajoilta ja erinomaisen hyvässä järjestyksessä.
Illaksi menin tietysti niinkuin muutkinTivoliin, jossa vähällä sisäänpääsymaksulla saa nauttia mitä monenkaltaisimpia huvituksia. Täällä elelet ikäänkuin jossakin lumotussa mailmassa, josta lapsena jossakin sadustossa olet lukenut. Tuolla tepastivat pantomimistit paljaan taivaan alle valmistetulla näyttelyalalla, täällä kiipivät muutamat köysillä, tuolla tanssivat toiset nuorilla. Rautaiset radat jyrisevät mäkeälaskijain ajaessa ja alaisimet jyskyvät voimiaan koittelevain voimakkaista lyönneistä. Onneansa voi myös täällä koittaa, kellä rahoja on liikenemään onnettaren pöydälle. Ja jos polvesi tässä ilossa tanssiin tahtovat taipua, olet tilaisuudessa siihenkin huvitukseen noilla avonaisilla tanssilavoilla. Musikista ei ole puutetta, sillä jos yksi soittokunta lakkaa, niin toinen rupee. Illalla saat myös soudella satojen kaasuvalojen loisteessa noilla kauniilla pienillä lammilla, joiden ylitse sieltä täältä kaartelee soma, monivärisillä lyhdyillä valaistu silta.
Kyöpenhaminasta kävi sitte matkani yli salmen Malmöhön Ruotsin puolella. Ilma oli myötäinen niille, jotka pyrkivät ulos Juutinraumasta, ja laivoja näkyikin, niin pitkältä kuin silmä kantoi, katkeamattomassa linjassa purjehtivan toinen toisensa perästä ulos Itämerestä.
Malmöstä pitkitin matkaani rautatietä myöden Tukholmiin. Matka kävi ensin läpi Skaanen hedelmällisen maan ja sivuttiin Lund’in kaupunki. Tultuamme Smaaland’iin; muuttui maisema vähitellen kolkommaksi. Matka kävi raiskatuin metsämaiden läpitse, jossa harvassa ihmisasuntoja oli nähtävänä. Niin tultiin illan suussa kaunis-asemaiseen Jönköpingiin Wettern-järven eteläisessä päässä. Tässäkään ei vielä kauempaa aikaa viivytty, vaan pitkitettiin matkaa ehtoohämyssä Falköpingiin saakka, johon juna jäi yöksi ja me matkustajat samaten. Tässä yhtyy Etelä-Ruotsin rautatielinjaan Göteborgista tuleva haara. Seuraavana päivänä jatkettiin matkaa keskeltä halki Ruotsinmaan Wettern ja Wenern järvein välissä. Sivuttiin muutamia pienempiä kaupunkeita ja tultiin vihdoin iltapuolella päivää Ruotsin komeaan pääkaupunkiin Tukholmiin.
EräässäRiganimisessä hotellissa sain vähästä maksusta itselleni yömajan. Kävin sitte katselemaan kaupunkia, ja oikeinpa pisti ihmeekseni nähdä täällä muutamain puotein ja rahan vaihtokonttorein ovien päällä kirjotuksia suomeksikin, jota kunniaa harvoin omassa maassammekaan äitin kielellemme annetaan. Seuraavana päivänä kävin sitte niinkutsutussaNational-museossa, jossa talletetaan mitä Ruotsilla on parasta kaunotaiteellisella alalla. Minä kuitenkin kävin jotenkin kylmäkiskoisena kaikkein noiden kammioiden läpitse aarteineen, sillä tämmöisestä yhtämittaisesta katselemisesta oli vihdoin sieluni niin väsynyt, ettei enää edes ihaninkaan taideteos sitä voinut liikuttaa. Sen havainnon olin kumminkin tällä lyhyellä käynnilläni tässä taide-aartehistossa tekevinäni, että Ruotsin taideniekat paljon pitävät pyöreistä muodoista ja suuri osa heidän teoksistansa, erittäinkin mitä veistokuviin tulee, oli kuvattu riehtävissä asennoissa alastomina lepääviksi.
Kansallismuseosta sitte kävi matkani pienellä höyryveneellä niinkutsutunDjurgården’inpuistoon, jota suuresti oli minulle ylistetty kansan huvitustensa vuoksi. Mutta joka Kyöpenhaminasta tulee ja on sen Tivolin nähnyt, hänelle ei Tukholmin Djurgården (Eläintarha) mitään uutta tarjoo.
Tukholmista kävi matkani sitte suomalaisella höyrylaivalla meidän vanhaan rakkaasen Turkuun; ja kun saman päivän illalla, jolloin taas olin takaisin kotimaahani saapunut, istuin muutamain ystäväini seurassa totilasin ääressä Sampalinnan etuvarusteilla, oli minun myöntäminen, etten koko matkallani ollut nähnyt yhtään niin puhdasta ja siistiä kaupunkia, kuin tuo uneliaan Aurajoen rannalla nyt edessämme yön helmoihin vaipuva Turku oli.