Republica Oriental del Uruguay on Etelä-Amerikan pienimmän valtion virallisena nimenä. Kartalla se näyttää vaan pieneltä pilkulta Brasilian ja Argentinan laajojen alueitten rinnalla. Kenties on tarpeen tämän pienen valtion etsimistä helpoittaaksemme tarkemmin mainita sen asema. Se on 30 ja 35° välillä eteläistä leveyttä sekä 53 ja 58° 30' välillä läntistä pituutta (Greenwichistä). Rajat muodostavat melkein suunnikkaan näköisen kuvion, alaltaan 7,056 neliöleaguesia eli 1,764 Suom. neliöpen., s.o. pinnan, joka on melkein yhtä suuri kuin puolet Suomen pinta-alasta, kun Lapinmaakin siihen luetaan. Idässä rajoittaa valtiota Mini-järvi ja Atlantin meri, etelässä La Plata-virta, lännessä Uruguay-virta, jonka vastaisella rannalla on argentinalainen maakunta Entre Rios, ja pohjoisessa, Brasiliaa vastaan, virrat Cuareim, Cuchilla Sant' Ana ja Yaguaron, jotka eivät kuitenkaan tee mitään täydellisesti säännöllistä luonnon rajaa. La Plata-virran toisella puolella olevien pampaksien vastakohtana on Uruguayn mäkinen maa, ylimalkaan tosin matalaa, mutta täynnä kukkuloita ja alankoja, joissa viime mainituissa kiemuroipi lukemattomia puroja, viimein yhdistyen jo'iksi ja virroiksi, jotka muodostavat yli koko maan ulottuvan verkon. Keskimaan liike tulee siten helpoksi, samoin kuin maa, runsaan vesimäärän vuoksi, on viljelyksellekin mukavaa. Rio Negro on Uruguayn suurin virta. Se virtaa maan halki koillisesta lounaasen, lisäjo'illaan täyttäen 3/4 siitä sekä vihdoin purkautuen Uruguay-virtaan. Se on virta suuri kuin Ganges ja purjehduskelpoisuutensa vuoksi nykyään jo suurenarvoinen maan taloudelle; vaan tulevaisuudessa, kun asukkaita lisääntyy, tulee se arvoltaan olemaan vieläkin suurenmoisempi. Uruguay-virta saa alkunsa Brasiliassa. Se on yli 1,000 engl. penik. pitkä ja vyöryttelee keskimäärin 11 miljoonaa kuutiojalkaa vettä minuutissa. Uruguayn yhdyttyä kolme kertaa vesirikkaampaan Paranáan, on yhtyneitten jokien nimenä La Plata. Se levenee ja virtaa yhä hitaammin. Tämä jättiläisvirta on kolmeakymmentä Suom. penikulmaa pitkä ja keskimäärin kymmentä penik. leveä. Se onkin katsottava enemmän meren lahdelmaksi kuin virraksi. Uruguay- ja La Plata-virta sekä Atlantti antavat maalle pitkän, yhtäjaksoisen rannikon, yli 600 meripenikulmaa (100 Suom. pen.).
Etevin maanselänne on Cuchilla Grande, joka Brasiliasta jatkuu eteläistä suuntaa Montevideota ja rannikkoa kohti. Maldonadon läheisyydessä se tekee muutamia hiukan tärkeämpiä ylänteitä, niinkuin Sierra de los Animas, 1765 jalkaa korkea, ja Pau de Agucar, 1374 jalkaa. Molemmat näkyvät kauas merelle, ollen omituisen muotonsa vuoksi hyviä maan tuntomerkkejä.
Uruguayn ilmanala on lämmin kyllä, vaan lähempänä rantoja viileät, usein puhaltavat merituulet sitä lievittävät. Se vastaa melkein eteläisen Italian ja Sicilian ilmanalaa, mutta lämpömäärän vaihdokset kesän ja talven välillä ovat vähäisemmät, kuten kaikkialla eteläisellä pallonpuoliskolla. Pakkasta talvella on hyvin harvoin, ja lumi melkein tuntematonta. Joskus lounaasta puhaltavat tunnetut, erittäin rajut pamperostuulet, jotka alkavat Andes-vuorien lumipeitteisiltä vuoriharjanteilta ja hirmuisella raivolla vinkuvat laajojen pampas lakeuksien yli. Ne ovat kylmiä, kuivia tuulia, jotka kuumana vuoden aikana hyvin miellyttävästi viileyttävät ilmakehän. Niitä usein seuraa raju ukonilma ja sade. Ne eivät tavallisesti kuitenkaan kestä kauan. Merimatkailijoille, jotka sattuvat lähelle rantaa, ne usein voivat käydä vaarallisiksikin.
Uruguay on hyvin hedelmällinen maa, jossa hyvällä menestyksellä voi harjoittaa melkein kaikkien viljalajien ja hedelmäin viljelystä, mitkä vaan menestyvät lauhkeassa ja tropiikinalaisessa ilmanalassa. Mitään troopillista kasvullisuuden runsautta ei kuitenkaan ole olemassa. Päinvastoin kasvullisuus muukalaisesta näyttää melkein niukalta, ainakin kesän aikana, kun polttava auringonpaiste pikaisesti hävittää harvoin lankeavien sateiden vaikutuksen. Maa on hiekkaperäistä, joten veden kuivuminen tapahtuu sitä pikemmin kohta sateen jälkeen. Puut ovat ylimalkaan matalakasvuisia ja harvalehtisiä. Mitään keski-Euroopan mahtavien tammien ja pyökkien vertaista ei näe, enempää kuin meidän omien korkeitten petäjien ja kuusien tahi tuuheain koivujenkaan vertaista. Enimmät puut ovat alituisesti viheriöitseviä lehtipuita, jotka nahkamaisine, kiiltävine lehtineen yhdessä aloe- ja kaktuskasvien kanssa tekevät maiseman melkein omituisesti ikävän näköiseksi. Ruohokasvitkin edistävät tätä vaikutusta, sillä ne ovat ylimalkaan kankeita ja karhealehtisiä sekä jotenkin samaa lajia. Ohdakkeita kasvaa hyvin runsaasti ja monta eri lajia. Maan mineraalivarastot ovat vähän tunnettuja. Maldonadon luona on marmorilouhoksia, joista on otettu rakennusaineita useihin Montevideon rakennuksiin. Alabasteriakin on muutamin paikoin. Saltassa harjoitetaan agatin, kristallin y.m. mineraalien vientiä Hamburgiin, vaikka vähäisessä määrässä. Kultaa on myöskin löydetty. Eläinkunta on pääasiallisesti samanlainen kuin Argentinassakin. Kameelikurkia eli strutseja täällä on villinä harvalukuinen määrä. Rannikkokallioilla pyydystellään paljon hylkeitä. Etenkin Labos-saaressa, Maldonadon ulkopuolella, on erinomaisen paljon näitä eläimiä. Niitä näkee kiivenneinä kiville päivänpaisteesen sekä myöskin loiskimassa vettä kivien ympärillä.
Uruguayn historia vanhemmilta ajoilta liittyy kiinteästi muihin La Platan valtioihin. Kun Solis sen löysi, oli sen asukkaina monta espanjalaisia vihaavaa, sotaisaa indiaaniheimoa. Solis'in murhasivat indiaanit kerta hänen maalle noustessa. Kun espanjalaiset koettivat rajoittaa La Platan koloniain kauppaa emämaahan, syntyi 17 vuosisadalla vilkas salakauppa Brasiliassa asuvien portugalilaisten uudisasukkaiden kanssa. Laittoman kauppansa edistämiseksi portugalilaiset v. 1679 perustivat Colonia de San Sacramenton kaupungin lounais Uruguayhin, Buenos-Ayres'ia vastapäätä. Tämä paikka oli kauan kiistan aiheena espanjalaisten ja portugalilaisten välillä, voitettiin ja menetettiin useampia kertoja, kunnes sen v. 1878 portugalilaiset ainiaksi kadottivat. Samoina aikoina kuin täällä riideltiin ylivallasta, oli Buenos-Ayres'in kuvernööri Bruno de Zabala vuonna 1726 perustanut Montevideon kaupungin, joka sitte pian tuli eurooppalaisen sivistyksen pesäpaikaksi ja levittäjäksi niillä tienoin. Hän antoi uudisasukkaille ilmaiseksi lampaita ja sarvikarjaa. Samoista eläimistä juurtavat alkunsa ne äärettömät laumat, jotka meidän päivinämme urugualaisilla ruohomailla syöskentelevät ja jotka satatuhat-lukuisina viedään teurastuslaitoksiin, saladeroihin, ja sieltä kuivattuina (Liebigin mehun muodossa) maailman markkinoille. Portugalilaisten karkoituksen perästä maa edistyi, vaikka lakkaamatta kävi sotaa, aina siksi, kunnes itsenäisyyssota Espanjaa vastaan alkoi. Amiraali Brown, Argentinan merisankari, valloitti Montevideon vuonna 1813 ja hävitti espanjalaisen laivaston, joka oli virralla kaupungin edustalla. Sen jälkeen Montevideo ja Uruguay yhdistyivät argentinalaisten maakuntien kanssa itsenäisyytensä puolesta taistellessa. Täällä niinkuin virran toisellakin puolella kesti sen jälkeen kauan aikaa sisällisiä taisteluja ja anarkiaa. Vuonna 1815 erkani Banda Oriental, kuten maata silloin nimitettiin, Argentinalaisesta liitosta ja julisti itsensä itsenäiseksi valtioksi. Mutta kuusi vuotta myöhemmin valloittivat sen brasilialaiset, jolloin se sai nimen Provincia Cisplatina. Mutta kauan eivät brasilialaiset saaneet valloituksestaan iloita, sillä vuonna 1825 puhkesi kapina, jota Argentinasta voimallisesti autettiin. Kapina menestyi. Vuonna 1827 voitti argentinalainen kenraali Alvear brasilialaiset täydellisesti Ituzaingo'n luona. Heidät pakoitettiin kokonaan luovuttamaan maakunta ja tunnustamaan sen itsenäisyys. Republica Oriental del Uruguay pantiin uuden tasavallan nimeksi. Ensimmäiseksi presidentiksi asetettiin v. 1830 kenraali Fructos Rivera. Vaan vieläkään ei maa saanut nauttia rauhaa ja lepoa. Pian näet syntyi sisällisiä riitoja Riveran ja kenraali Oriben välillä, jota viime mainittua auttoi Buenos-Ayres'in diktaattori Juan Manuel Rosas. Tämä "guerra grande" kesti 16 vuotta ja vaikutti sen, että tasavallan taloudellinen tila melkoisesti rappeutui. Muuttuivatpa muutamat paikat oikein erämaiksikin. Kenraali Oribe piiritti v. 1843-1851 Montevideon linnoitusta Fort Artiga'sta Cerron huipulla, joka on 500 jalkaa korkealla, ja jota puolusti kenraali Paz ja hänen rohkea miehistönsä. Miksi hänen ei onnistunut sitä valloittaa, on vaikea selittää, sillä se on aivan vähäpätöinen linnoitus, jossa on kanuunat viime vuosisadalta. Se on sitä paitsi helppo sulkea kaikesta yhteydestä muun maailman kanssa. Mutta arvoituksen avaimen löytää, kun vaan ajattelee kuinka pienet ne armeijat olivat, mitä nämä "kenraalit" käyttivät. Ei saa käyttää eurooppalaista mittaa nykyiseltä vuosisadalta, vaan täytyy mielikuvituksessaan paremminkin siirtyä takaisin conquistadorien aikakauteen. Noissa tärkeissä taisteluissa itsenäisyyssodan aikana esim. oli armeijoissa muutamia satoja miehiä — usein ainoastaan sadan ja kahdensadan vaiheilla kumpaisellakin puolella, joskus vähemmänkin. — Vihdoin pakoitti kenraali Urquiza, maan vapauttaja Rosas'in tyranniudesta, Oriben lopettamaan Montevideon sitadellin piirityksen. Vuodesta 1852 vuoteen 1864 oli hallituksessa kahdeksan presidenttiä. Viime mainittuna vuonna brasilialaiset, suljettuaan Montevideon, asettivat kenraali Mores'in presidentiksi. Sen jälkeenkin on useita hallitusmuutoksia tapahtunut.
Kuinka mutkattomasti Uruguayssa presidenttiä eroitetaan, osoittaa seuraava tapaus. Entistä presidenttiä Maximo Santosta oli eräänä iltana yritetty murhata teaatteriin mennessä. Hän sai revolverin luodin toiseen leukaluuhunsa, ja sen leikkauttamisen vuoksi täytyi hänen matkustaa Eurooppaan ja jättää hallitusohjat toistaiseksi hyvän ystävänsä kenraali Tajes'in käsiin. Leikkaus onnistui ja iloisena siitä vuokrasi hän mahtavan italialaisen höyrylaivan Matteo Bruzzo'n palausmatkaa varten. Jo kaukana kotivirran suulla huomasi hän kokonaisen laivaston pienempiä höyrylaivoja. Ne hän vihdoin tunsi kotoiseksi (Uruguayn) sotalaivastoksi, joka oli lähetetty Matteo Bruzzo'a vastaan. Santos tuli tästä hyvilleen ja ihastuneena luuli sitä alammaiseksi kunnioitukseksi. Mutta sitäpä enemmän hän hämmästyi, kun selittämättömäksi ihmeeksensä sai vastaanottaa asiakirjan, jossa häntä kielletään lähestymästä Uruguayn rannikoita. Ellei tahtonut totella, ilmoitettiin laivastolla olevan käsky alkaa ampua navakasti. Nolona täytyi presidentin tyytyä asemaansa ja palata takaisin Eurooppaan, jossa hän nyt elelee yksityisenä miehenä, samalla aikaa kuin tuo muka uskollinen Tajes edelleenkin hoitaa hallitusohjia ja näyttää aikovan pitää niitä käsissään enemmän aikaa, kuin mitä hänen edeltäjänsä onnistui. Muuten on Tajes indiaanilaista verta, ja joku osa hänen alammaisiaan halveksii häntä.
Uruguayn alkuasukkaat olivat indiaaneja useammista eri suvuista, niinkuin Charrua, Chaná, Minua y.m. Heidän jälkeläisiänsä elää varsinkin sisämaassa, mutta näkee niitä myös Montevideossakin. Heillä on ainoastaan vähäisen jälellä villejä tapojansa; käyvät eurooppalaisittain pukeutuneina ja tahtovat muka käydä gentlemanista. Heidät kuitenkin heti tuntee leveistä, vähän litteistä kasvoistansa, mustista siirohiuksistaan ja heidän silmistään, joilla on omituinen tummanruskea väri ja jotka ovat kauempana toisistaan kuin eurooppalaisilla. Pääasiallisesti indiaanit elänevät paimentolaisina, sillä kuljeksiva elämä ja olo hevosen selässä on edelleenkin heidän perittyjä riemujaan. Useita palvelee myös sotamiehinä ja upseereina armeijassa. Valloittavien espanjalaisten jälkeläisissä eli kreooleissa on suuri prosentti indiaaniaineksia. He ovat kalpeaihoisia, mustatukkaisia, vähän saamattomia. Heidän joukossaan kuitenkin tapaa henkilöitä hyvin kauniitakin. Vaikka hidalgo eteläiselle pallonpuoliskolle muutettuaankin on säilyttänyt paljon laajalti tunnettua ylpeyttänsä ja kansallista pöyhkeyttään, ei hän kuitenkaan ole inhonnut mennä aviollisiin yhdistyksiin indiaanien kanssa, joten on syntynyt suuri väestö mestitsejä.
Viime vuosisadalla toivat englantilaiset maahan suuren määrän neekeriorjia. Siten syntyi yhä useampia sekarotuja, kun neekerit, erittäinkin sitte kuin tämän vuosisadan alussa saivat vapauden, lukuisasti ovat menneet naimisiin valkoihoisten ja mestitsien kanssa. Kun lisäksi vielä luetaan siirtolaisia kaikkialta maailmasta, niin Uruguayn väestö kansallisen syntyperänsä puolesta lienee sekalaisin koko maailmassa. Siirtolaisuus Euroopasta etelä-amerikkalaisiin vapaavaltioihin on kuitenkin vasta tällä vuosisadalla alkanut ja vasta viime vuosikymmeninä saavuttanut suurempaa vilkkautta. Melkein joka päivä ankkuroitsee Montevideon edustalle joku suuri siirtolaishöyrylaiva, usein aivan täpösten täynnä väkeä. Kolme suurta italialaista yhtiötä, kolme ranskalaista, kaksi saksalaista, yksi espanjalainen ja kolme tahi neljä englantilaista välittävät säännöllistä kulkua Euroopan ja La Plata-valtioiden välillä. Vaikka suurin osa siirtolaisia jatkaa matkaansa Buenos-Ayres'iin, niin kuitenkin on paljon Uruguayhinkin jääpiä. Meritse Montevideoon saapuneiden siirtolaisten lukumäärä on v. 1860-1885 ollut keskimäärin 6,000 vuosittain. Viime vuosina taas on maahan muuttaminen suurenmoisesti lisääntynyt, niin että esim. v. 1888 sinne tuli yli 20,000 siirtolaista. Kun Uruguayn koko väkiluku tuskin on yli 500,000, niin siirtolaiset siis vuosittain tekevät noin 4 % suuruisen väestön lisäyksen. Muuten oli siirtolaisista 54 % italialaisia, 22 % espanjalaisia, 5 % ranskalaisia, 3 % englantilaisia ja yhteensä 16 % muita kansallisuuksia sekaisin. Enimmän siirtolaisia siis on Italiasta ja muista Välimeren maista Uruguayssa samoin kuin Argentinassakin. Siihen on kai etevimpänä vaikuttimena ilmanalan, elintapojen ja kielen yhdenlaisuus, samoin kuin juuri samat seikat houkuttelevat liikaväestön Pohjois-Euroopasta, Englannista ja Saksasta suuntaamaan kulkunsa pääasiallisesti Pohjois-Amerikan Yhdysvaltoihin, Uuteen Seelantiin ja Canadaan. Ellei lukuun oteta Australiaa, ei ole yhtäkään muuta maata, jossa olisi niin paljon siirtolaisia kuin Uruguayssa. Vuonna 1860 oli siellä 35 % koko väestöstä "muukalaisia", ja eräs kuolleitten luettelo vuosilta 1874-1878 osoittaa saman prosenttimäärän, kun sitä vastaan Buenos-Ayres'issa oli muukalaisia 25 %, koko Argentinan tasavallassa 17 % ja Pohjois-Amerikan Yhdysvalloissa ainoastaan 13 %. Tähän, maan laajuuden ja asukasmäärän suhteen erinomaiseen siirtolaistulvaan on luonnolliset syyt. Vaikka kaikissakin maissa luulisi vielä voitavan tietojen, ahkeruuden ja säästäväisyyden avulla hankkia itsenäinen asema, niin se kuitenkin näyttäisi käyvän päinsä helpommin Uruguayssa kuin monessa muussa paikassa. Tietojen ja taitojen vaatimukset eivät näytä olevan niin suuria, eivätkä ne puutteet, joita täytyy kärsiä, niin vaikeita kuin useimmissa muissa maissa. Varallisuustilasto osoittaa seuraavat suhteet dollareissa kutakin eri kansallisuuden henkilöä kohti Uruguayssa: maan syntyperäisillä asukkailla 505, espanjalaisilla 1,280, italialaisilla 1,310, brasilialaisilla 3,056, ranskalaisilla 1,620, englantilaisilla 4,660, sekalaiskansallisuuksien asukkailla 520 dollaria; toisin sanoen kullakin uruguaylaisella, kansallisuutta lukuun ottamatta, 852 dollaria. Vertailun vuoksi mainittakoon sama keskimäärä muissa maissa. Brittiläisessä valtakunnassa se on 1,540, Hollannissa 1,202, Ranskassa 1,190, Tanskassa 999, Australiassa 998, Yhdysvalloissa 905, Canadassa 743, Euroopassa (yleensä) 631. ["Handbook of the River Plate'sta", toimittaneet M. G. ja T. E. Mulhall, Buenos-Ayres'in "Standardin" omistaja ja ulosantaja.] Vertailu on siis hyvin etuisa Uruguaylle. Näitä numeroita ei kuitenkaan voi pitää kovinkaan suuressa arvossa, etenkin mikäli ne koskevat eri maita, sillä jo ensinnäkin niiden hankkiminen on pettävää, toiseksi on useimmissa tapauksissa rahan arvo erilainen eri maissa, sitä paitsi ovat ne tarpeet, joita välttämättömästi täytyy tyydyttää, ilmanalan y.m. vuoksi vaihtelevia ja niiden täyttämisen huokeus tahi vaikeus perustuva maiden erilaisiin luonnollisiin apulähteisin y.m.s. Vaan jotakin arvoa ne kuitenkin kaikissa tapauksissa ansaitsevat.
Uruguayn väkiluku oli vuonna 1885 476,000, eli 2,7 asukasta neliövirstalla, s.o. noin 2 1/2 kertaa harvemmassa kuin Suomessa, Lapin erämaat siihen laskettuina. Niistä asui Montevideon kaupungissa 120,000, niin että muulle osalle maata jäi vähän yli 350,000. Kun vielä ottaa huomioon Uruguayn monta vertaa suuremman rikkauden, meidän köyhään maahan verraten, niin on siellä siis vielä paljon tilaa suunnattomasti kasvavalle siirtolaistulvalle, eivätkä mitkään vaikeudet toimeentulon saannissa tee esteitä siirtolaisuuden vastaisellekaan edistymiselle samassa suhteessa kuin viime vuosikymmeninä. Tiheimmin asutut ovat lounaiset maakunnat Canelones, Colonia, Soriano ja San José, joissa myöskin viljelys on vanhin. Sitä vastoin maan koillis- ja itä-osissa on asukkaita vähimmän. Esim. Canelones'issa, jonka pinta-ala on 44 3/4 Suom. neliöpenik., on noin 44,000 asukasta, siis kutakin neliöpenikulmaa kohti 1,000 henkilöä eli jokaisella neliövirstalla 10. Koillisessa olevassa Tacuarembón suuressa maakunnassa, joka täyttää kuudenneksen koko tasavallan alaa eli 291 Suom. neliöp. — suuremman pinta-alan kuin Belgian kuningaskunta — on ainoastaan 24,000 asukasta eli 0,82 kullakin neliövirstalla. Tämä hedelmällinen seutu kultarikkaine vuoritiensä on siis köyhempi asukkaista kuin Lapinmaan tunturit. [Suomessa on keskimäärin noin 7 asukasta neliövirstalla, tiheimmin asutuissa pitäjissä 20-30 ja Lapinmaassa noin 1 kullakin neliövirstalla.] Mutta annahan olla kun rautatieverkko kerran laajennetaan tänne saakka, eikö tuosta olot pian muutu, sillä väestö Uruguayssa kasvaa hirveän nopeasti, jos se varsinkin saa nauttia vähän enemmän rauhaa, kuin mitä sille ylimalkaan tällä vuosisadalla on suotu. Vuonna 1796 oli väkiluku ainoastaan 30,700, vuonna 1852 oli se noussut 131,900, ja kahdeksan vuotta myöhemmin, vuonna 1860, 221,300. Tämä erittäin suuri väestön lisääntyminen, 9 % vuosittain, näinä kahdeksana vuotena tuli epäilemättä niistä rauhallisista oloista, mitkä vallitsivat diktaattori Rosas'in vallan kumoamisen jälestä Montevideon piirityksen loputtua. V. 1860-1884 on väestö, sisällisistä rauhattomuuksista huolimatta, lisääntynyt enemmän kuin kahdenkertaiseksi, s.o. noin 5 % vuosittain. Paitsi suurta siirtolaistulvaa, josta jo on mainittu, on tuohon vilkkaasen väkiluvun lisäykseen myös vaikuttanut tasavallassa vallitseva erittäin edullinen syntyneiden ja kuolleiden suhde. Syntyneiden lukumäärä nousee 41 kutakin tuhatta asukasta kohti (toisten mukaan aina 45), kun kuolemantapauksia on vaan 23 (korkeintaan 27) tuhannelle. Syntyneitä siis 18 tuhannelle enemmän kuin kuolleita. Se on suhde, jonka voittaa ainoastaan Australia, siellä kun sama luku on 21. Vastaavat numerot ovat Britanniassa ja Saksassa 13, Ruotsissa 12,Suomessaja Ranskassa ainoastaan 2. — Uruguayn alkuperäiset asukkaat puhuvat espanjaa, jota myöskin eri maista tulleet siirtolaiset pian oppivat syystä, että ilman Espanjan kielen taitoa on vaikea tulla toimeen. —- Vaikka väestö on niin monenlaisista kansallisuuksista koottu, niin kuitenkin ainoastaan hyvin harvassa tapaa henkilöitä jotka osaavat useampaa kieltä.
Karjanhoito on vanhin elinkeino ja tulee kai eteenkinpäin olemaan laajimmin harjoitettu maassa. Nautaeläin-, hevos- ja lammaslaumat ovat hyvin suuria ja vielä ylimalkaan yhä suurenevia. Vuonna 1860 tasavallassa oli 5,220,000 nautaeläintä, vuonna 1884 6,826,000, siis 31 % lisääntyminen. Hevosten lukumäärä sitä vastoin on hiukan vähentynyt, 740 tuhannesta 666 tuhanteen samoina vuosina. Lammaslaumain lisääntyminen on kuitenkin suurin. 2,590,000 kappaleesta vuonna 1860 lisääntyivät ne 10,536,000:een vuonna 1884. Siis 13 % vuotuinen lisääntyminen. Näiden suunnattomien karjalaumojen arvo laskettiin vuonna 1860 30,100,000 doll, ja v. 1884 85,500 000 d., joka viime mainittu luku Suomen rahassa vastaa noin 436,000,000 mk. Tämä summa kenties ei näytä tarpeeksi suurelta. Mutta tulee muistaa, että se on eläinten arvo itse syntymäpaikalla, jossa terveestä työkuntoisesta ja täysin virheettömästä hevosesta maksetaan 5 doll. eli vähän yli 25 Suom. markkaa ja jossa virallisten arvioitten mukaa hevosen hinta on vaan 3 doll. Sitä hintaa ei voine juuri liian korkeaksi katsoa! Eläinten alhainen hinta tulee niiden paljoudesta sekä siitä tarpeesta, mihin niitä pääasiallisesti käytetään. Hevosia, lehmiä ja lampaita elätetään yksinomaan teurastuslaitoksia varten. Mitään varsinaista karjanhoitoa ei ole olemassakaan. Lehmät, jotka elävät ympäri vuoden vapaina suunnattomilla ruohokentillä, ovat laihoja ja antavat ainoastaan hiukkasen maitoa. Voin ja juuston valmistus on maalaisväestölle aivan tuntematon asia — ainakin hyvin harvinainen taito. Minkä näitä tavaroita hiukan käytetään ja kysytään Montevideossa, se tuodaan Euroopasta. Pääkaupungin ravintoloissa voipi herkkuna saada lasin maitoa. Mutta se maksaa 25 centiä (1 mk. 25 penn.) Ja kuitenkin on Uruguayssa enemmän kuin 14 lehmää kutakin asukasta kohti! Myöskin lammas- ja hevoslaumat ovat jätetyt yksinomaan paimenten katsottaviksi. Mitään varsinaista hoitoa ja ruokkoamista ei voi tulla kysymykseenkään, kun laumat tavallisesti ovat hyvin suuria. Lampaita pidetään yhdessä laumassa tavallisesti 4-5,000. Tällaisen en masse harjoitetun karjanhoidon seurauksena on se, että Espanjasta tuodut hyvät rodut ovat vähitellen huonontuneet. Siitäpä syystä on Uruguayn samoin kuin Argentinankin lampaan villa kaupassa melkoisesti halvempiarvoista kuin australialainen ja pohjois-amerikkalainen, englantilaisesta puhumattakaan. Hevoset eivät myöskään suuresti muistuta mainioista andalusialaisista esi-isistään. Viime vuosina kuitenkin jo on käännetty enemmän huomiota karjarodun parantamiseen.
Vuotuinen sarvikarjan käyttäminen nousee virallisen tilaston mukaan 1,145,000 kappaleesen. Niistä käytetään 480,000 kotoisina tarpeina, 102,000 viedään ulos elävinä ja 563,000 teurastetaan saladeroissa vientiä varten, Viime mainittuun summaan on laskettu 150,000 raavasta Liebigin lihamehun valmistusta varten. Paysandùssa ja Fray Bentos'issa Uruguay-virran varrella ovat ne suuret saladerot ja muut laitokset, mitkä tätä teollisuutta varten tarvitaan. Muuten saladeroissa teurastettujen eläinten liha tavallisesti kuivataan auringon paisteessa ja viedään parhaasta päästä Brasiliaan ja Länsi-Indiaan, joissa maissa lihaa, lämpimän ja kosteuden tähden, tuskin muussa muodossa voi saadakaan. Tätä vientiä varten teurastetaan myös hevosia. Nahat joko kuivataan taikka suolataan. Kuivatut viedään Englantiin, suolatut Välimeren maihin. Lampaita teurastetaan yksinomaan villan tähden. Nahat viedään villoinensa suurissa kääryissä Englantiin valmistettaviksi. Sieltä tuodaan samaa villaa takaisin valmistetussa muodossa, ponchona tahi muina villavaatteina, Uruguayhin ja myödään koko joukon huokeammalla kuin kotimaisia teoksia. Laadultaan ne tosin eivät ole niin kestäviä ja hienoja kuin kotimaiset, mutta kukapa meidän päivinä ajatelleekaan antaa lapsiensa ja lastenlastensa periä niitä pukineita, jotka heitä itseä ovat uskollisesti palvelleet ja suojelleet puolen ihmiselämän ikää. Niinpä kysytään hienoja, oikeita kotimaisia saali- ja ponchokutouksia paljoa vähemmin kuin ennen, niin että niiden kutomistaito on loppuun kuolemaisillaan. Samoin tekee myös vicuña, jonka erinomaisen hienosta ja kestävästä villasta kehrätään lanka näihin kutomateoksiin. Nykyään ainoastaan rikkaat voivat itselleen hankkia näitä n.s. oikeita ponchoja.
Cerron juurella, lähellä Montevideota, oli Joulukuulla v. 1888 kymmenen saladeroa toimessa. Saman kuun 22 päivään asti oli niissä sinä vuonna teurastettu 87,585 nautaeläintä. Yhtenä päivänä, Jouluk. 22, tapettiin seitsemässä yhteensä 2,027 nautaa ja eräässä saladerossa erikseen 512. Vuonna 1887 oli samaan päivään teurastettu ainoastaan 48,461 ja 1886 52,340 kappaletta nautoja. Paitsi lihaa ja nahkaa, käytetään myöskin sarvet, pääasiallisesti liiman valmistukseen, ja luut, jotka poltetaan superfosfatiksi tahi viedään luonnossa Englantiin luumyllyihin. Myöskin tali otetaan käytettäväksi ja sisälmykset, joista valmistetaan guanoa.
Käynti saladeroissa on hyvin vastenmielistä hajuaistimille, samoin hermoille, milloin laitos on käynnissä. Laajoissa aitauksissa riippuu lihaläjiä seipäillä, kuivamassa auringon paisteessa. Kun päivittäin teurastetaan satoja eläimiä ja kuivaaminen kestää useita päiviä, on kuivamassa oleva lihan paljous jotenkin suuri. Eri seipäillä riippuvat hännät, korvat y.m. Sarvet ovat ladotut pinoihin, joiden sisäpuolella kohoaa mahtavia röykkiöitä poltettuja luita. Verta ja sisälmyksiä on säilyttimissä tahi virtailee torvia myöten mereen, joka on pitkältä peitetty juoksevilla öljyaineilla. Siinä viihtyvät hyvästi suuret kajava- ja korppikotkalaumat. Jokaisella askeleella saladerossa säikytät joukottain kärpäsiä lentoon. Äkäisellä surinalla ne osoittavat vihaansa häiritsemisestä, vaan pian taas laskeutuvat alas paksuina mustina laumoina kaikkialle hajoitettuun lihatörkyyn. Kun tuuli käy saladeroista päin, tuntuu ilettävä poltetun löyhkä hyvin vastenmieliseltä monen virstan päähän.
Maanviljelystä Uruguayssa täytyy pitää vielä hyvin alkavana, nuorena elinkeinona. Luonnollisesti ovat asukkaat aina espanjalaisen siirtoasutuksen alusta viljelleet maata jossakin määrin, etenkin kun semmoinen työ aina on ollut hyvin kiitollista. Mutta maanviljelystä on katsottu kokonaan sivuasiaksi, ja viljellyt alat ovat olleet hyvin pieniä. Vielä parikymmentä vuotta sitte tuotiin Montevideoon paljon viljaa, enimmin nisua, etenkin Välimeren maista. Tuonti on nyt lakannut ja onpa viljan vientiäkin jo alettu harjoittaa, vaikka vienti toistaiseksi on supistunut vähäpätöiseksi. Maanviljelyksen edistykset voi pitää varsinaisesti alkaneina 1860 luvulla, kun hallitus suostui yksityisten tekemiin ehdotuksiin n.s. maanviljelyskoloniain perustamisesta. Ne muodostettiin eurooppalaisista ja Canaria-saarista tulleista siirtolaisista niin, että tavallisesti joukko perheitä samaa kansallisuutta aina teki kolonian. Neljä tärkeintä koloniaa ovat Colonia-maakunnassa.Piemontissa, schweitziläisten perustamassa koloniassa, oli v. 1885 2,200 asukasta ja 40,000 acrea viljelyksessä olevaa maata, josta saatiin 330,000 bushelia viljaa. Sitä seuraavassa suurimmassa koloniassa,Sniza'ssa, joka myöskin on schweitziläisten, oli samana vuonna 1,800 asukasta ja 26,000 acrea maata viljelyksessä sekä 220,000 bushelia satoa.Canaria, 500-henkinen, on canarialaisten perustama, jaBerlin, 180 asukasta, saksalaisten viljelemä. Kaikkiaan on nykyään kahdeksan maanviljelyskoloniaa, kaikki Uruguayn lounaisosassa, nimittäin neljä Colonian piirikunnassa, kolme Paysandùssa ja yksi Sorianossa. Vuonna 1885 oli niissä yhteensä 6,240 asukasta, 107,000 acrea viljeltyä maata ja 920,000 bushelia satoa, puoleksi nisua ja maissia. Maanviljelyskoloniain menestys on ikäänkuin kehoittimena epäilemättä auttanut maanviljelyksen, kehittymistä. Varsinaisena syynä kuitenkin lienee se seikka, että Euroopasta on tänne siirtynyt maanviljelykseen perehtyneitä asukkaita, samoin kuin sekin, että väestön lisääntyessä viljan tarvekin on enentynyt, joten viljelijäin on ollut mukava vaihtaa rahaksi omista tarpeista liiaksi jääneet viljavaransa edullisiin hintoihin. Molempien tärkeimpäin viljalajien, nisun ja maissin, sato on vuodesta 1855 vuoteen 1883 lisääntynyt enemmän kuin nelinkertaiseksi, siis nopeammin kuin väestö. Tarkemmin selittääkseni maanviljelyksen edistyksiä yllämainittuina 30 vuotena sekä suhteita tärkeimpien viljalajien viljelyksessä, otan tähän seuraavan taulun Mulhallin Handbook of the River Plate'sta.
Bushelia satoa.Nisua. Maissia. Yhteensä.1855. 700,000. 400,000. 1,100,000. 8 bush. jokaiselle asukk.1860. 1,300,000. 600,000. 1,900,000. 9 "1870. 2,100,000. 700,000. 2,800,000. 9 "1878. 2,600,000. 1,600,000. 4,200,000. 9 1/2 "1883. 3,500,000. 1,200,000. 4,700,000. 10 "
Tästä näkee, että nisun sato on lisääntynyt viisikertaiseksi ja maissin ainoastaan kolmin kerroin. Luonnollista onkin ollut antautuminen etupäässä nisun viljelykseen, kun siitä maksetaan melkein kaksi kertaa niin paljon kuin maissista bushelilta, kun yhden bush. nisun satoa varten vaaditaan peltoa ainoastaan 1 1/2 kertaa niin paljon kuin samaan määrään maissin satoa.
Maanviljelystä harjoitetaan ainoastaan kuudessa Uruguayn kolmestatoista piirikunnasta, ja kaikki ne ovat maan lounais- ja eteläosissa. Melkein puoli kaikkea viljeltyä maata on Montevideon luona olevan pienen maakunnan sisällä, joten siellä on kahdeksan acrea viljeltyä maata kutakin asukasta kohti; siis jotenkin hyvin viljelty väkilukuun nähden. Kolmannes maanviljelykseen käytettyä maata on San Josén ja Colonian piirissä. Edellinen maakunta sijaitsee keskimäärin 20-30 engl. penik. päässä Montevideosta ja on rautatien kautta yhteydessä sen kanssa. Jälkimmäinen on ainoastaan hiukan kauempana La Plata-virran rannalla. Tässä näkee selvän esimerkin siitä, miten suurenmoisesti ison kaupungin läheisyys, varsinkin pääkaupungin, ja mukavat kulkuneuvot vaikuttavat maanviljelyksen edistymiseen. — Koko viljellyn maan ala Uruguayssa laskettiin vuonna 1885 olevan 740,000 acrea ja vuotuinen tulo 5,470,000 doll. — nisusta 3,500,000 d. ja maisista 650,000 d. Jos tämän vertaa karjanhoidon tuloihin, jotka samaan aikaan nousivat 21,100,000 d., niin huomaa, että maanviljelyksen arvo maan taloudessa on kaukana takapajulla karjanhoitoon verraten.
Ulkomaan kauppa on Uruguayssa väkilukuun verraten ollut jotenkin vilkas aina sitte viime vuosisadan loppuosan, jolloin Montevideo oli Etelä-Amerikan etevin kauppakaupunki. Vaikkapa se ei olekaan laajentunut samassa määrässä kuin väkiluku, on tälläkin alalla tapahtunut joutuisa kehittyminen. Vuotuisen tavarain vaihdon arvo on sitte 1840-1850 luvun suurennut noin kolminkertaiseksi. Vuosina 1881-1883 oli viennin arvo vuosittain 19,700,000 d. ja tuonnin 18,100,000 d. eli yhteensä koko tavarain vaihdon arvo 37,800,000 dollaria, joka Suomen rahassa vastaa noin 189,000,000 markkaa. Vertailun vuoksi mainittakoon, että tavarain vaihdon arvo ulkomaiden kanssa Suomessa oli vuonna 1882 vähän yli 289,000,000 mk., siis ainoastaan noin 1 1/2 kertaa niin suuri kuin Uruguaylaisen arvo. Uruguayn kauppa on siis verrannollisesti melkoista vilkkaampi kuin Suomen, sillä kun tavarain vaihdon arvo jaetaan väkiluvulla, tulee Uruguayssa 80 dollaria eli 400 mk. jokaista asukasta kohti, kun Suomessa sitä vastaan jokainen henkilö vaihtaa tavaroita ulkomaan kanssa ainoastaan 130 markan arvosta. Mutta myöskin muihin maihin verraten on Uruguayn ulkomainen kauppa hyvin korkealla kannalla. Vastaavat numerot ovat nimittäin Isobritanniassa 82 doll., Uruguayssa 80, Ranskassa ja Argentinan tasavallassa 45, Saksassa 35 ja Yhdysvalloissa 31 doll. Muuten on Uruguay kauppayhdistyksissä Englannin, Ranskan, Brasilian ja Yhdysvaltojen sekä monen muun maan kanssa. Vaan erittäinkin Saksa on viime aikoina myöskin alkanut kilpailla suurten kauppavaltojen kanssa. Etevimmät vientitavarat ovat karjanhoidon tuotteet. Villaa ja lihaa sekä lihamehua viedään kutakin lähes 6,000,000 dollarin arvosta ja raavaanvuotia lähes 3,500,000 d. Joku määrä viljaa myös viedään, melkein yksinomaan Brasiliaan. Kun maassa tuskin lainkaan harjoitetaan teollisuutta, täytyy useimmat tarve- ja ylellisyystavarat tuoda ulkomaalta. Ylimalkaan pitää Englanti huolen teollisuustavaroiden tuonnista ja Ranska korutavarain. Tärkeimmät tuontitavarat ovat villa- ja puuvillateokset Englannista ja korutavarat sekä viinit Ranskasta. Myöskin Espanjasta, Portugalista ja Italiasta tuodaan maahan paljon viiniä. Sitä paitsi tuodaan sokeria, kahvia, juustoa, voita y.m. Euroopasta, Brasiliasta, Pohjois-Amerikasta ja muista seuduista. Puutavaroita tuodaan Yhdysvalloista, brittiläisestä Pohjois-Amerikasta ja osaksi myöskin Skandinavian maista, sillä vaikka suuria metsiä on lähempänäkin, kuten esim. Argentinassa, on kulkuneuvojen mitättömyys ja itse puuaineen laatu syynä siihen, ettei ainakaan toistaiseksi ole katsottu kannattavan tarpeita sieltä tuottaa.
Kivihiilien tuonti on tärkeä. Se tapahtuu melkein yksinomaan Englannista. Suurin osa hiiliä käytetään höyrylaivoissa, joita, kuten jo on mainittu, paljon käy myös Montevideossa. Niitä tuovat eri kansojen purjelaivat, enimmin norjalaiset. Tuonti nousee 35,000 tonniin kuukaudessa eli 420,000 tonnia vuosittain. Montevideossa on monta suurta hiilen tuontifirmaa, joista etevin, A. F. Brazu, on sitoutunut hankkimaan 16,000 tonnia kuukausittain höyrylaivoihin. — Kuten luonnollista, käy Uruguay suurimman osan kauppaansa ulkomaiden kautta. Montevideossa ovat useimmat tuontitavarain käyttäjät ja tienoo sen ympäristössä on tiheimmin asuttu. Siellä ovat suuret teurastuslaitokset ja sieltä levenee maan rautatieverkko, vaikkapa toistaiseksi vielä vähäpätöinenkin. Koko maan tavarain vaihdon arvosta menee 74 % Montevideon sataman kautta. Likinnä enimmän on kauppaa Paysandùn satamassa, 11 %, sitä lähinnä Fray Bentos'issa 6 %. Näistä molemmista satamista lähetetään paljaastaan karjantuotteita, edellisestä 4,000,000 ja jälkimmäisestä 2,200,000 dollarin arvosta. Tuonti molempiinkin satamiin on hyvin vähäpätöinen. Muuten ulkomaiset laivat toimittavat koko Uruguayn kaupan ulkomaiden kanssa, kun maa ei omista mitään kauppalaivastoa. Sitä vastaan kustantaa tasavalta useita majakoita merikulun helpoittamiseksi.
Kun tuontitavarain hinta pitkien kuljetusmatkojen tähden käy kalliiksi, niin ei tarvita mitään suojelustullijärjestelmää. Kuljetusmaksut, jotka tuontitavarain hintoja luonnollisesti lisäävät korkealla prosentilla, vaikuttavat saman mitä suojelustullit voisivat saada aikoihin. Uruguayssa ne eivät kuitenkaan, ainakaan toistaiseksi, ole nähtävästi vaikuttaneet teollisuuden syntyyn eikä kehittymiseen. Kuten jo on mainittu, ei ole, lampaan villan runsaudesta huolimatta, syntynyt mitään kotimaista villateollisuutta, vaan sekin käsin valmistus, mitä vanhastaan on ollut olemassa, on kuolemaisillaan. Villatavaroita, kuten muitakin vaatteita, tuodaan Englannista, Belgiasta ja Ranskasta. Nahkavarat ovat melkein tyhjentymättömiä, mutta kuitenkin, korkeista kuljetusmaksuista huolimatta, tuodaan kenkiä suuria määriä Ranskasta ja Englannista. Olut — ottaakseni kolmannen esimerkin, tulee 500, jopa 1,000 % kalliimmaksi kuljetusmaksujen vuoksi, mutta kuitenkin sitä hyvin paljon tuodaan Saksasta ja Englannista. Erästä lajia olutta tosin valmistetaan kotimaassa, mutta laadultaan niin ala-arvoista, ettei se lainkaan kelpaa kilpailemaan ulkomaisen kanssa, jonka tähden sitä ei juuri kukaan ostakaan. Syinä teollisuuden näin kurjaan tilaan ovat kai osaksi pitkät sisälliset levottomuudet, osaksi vähäinen voitto ja polttoaineiden korkea hinta — kivihiili kallistuu, kuten muutkin tuontitavarat, kalliin kuljetuksen tähden — osaksi myöskin se (kuten muuallakin lämpimässä ilmanalassa), että yksitoikkoinen työ suljetuissa huoneissa niin vähän sointuu kansan luonteesen. Koetetaan tulla toimeen vähemmälläkin palkalla, kun vaan saadaan oleskella vapaassa ilmassa, ennenkuin tyydytään istumaan päivästä päivään samojen seinien sisälle suljettuna ja alituisesti samanlaisessa työssä vähän suuremman palkan tähden. Olkoot syyt nämä taikka muut, selvää vaan on, että uruguaylaisen teollisuuden kehittymätön tila ei perustu tuontitavarain halpahintaisuuteen. Tullisuojelus ei siis ole tarpeellinen eikä anteeksi suotavakaan. Tulojen vuoksi kuitenkin on säädetty muutamia pienempiä maksuja eräistä tuonnin lajeista, etenkin ylellisyystavaroista. Merkillistä vaan että viimemainittujen joukkoon luetaan myös ulkomaiset painotuotteet. Kirjain tuonti ristisiteissä on kokonaan kielletty. Tyyten toisenlainen menetystapa varmaan olisi hyödyllisempi yleisölle, ja myöskin luonnollisesti enemmän hyödyttäisi kuin vahingoittaisi kotimaista kirjallisuutta, jonka tuotteliaisuus on yhtä paljon kuin ei alkuakaan.
Vientitullia otetaan useimmista tavaroista, niinkuin esim. lihasta, villasta, vuodista, luista y.m. Nämä vientitullit ovat hyvin korkeita ja vaikuttavat siis häiritsevästi ja siten myöskin siihen elinkeinoon karjanhoitoon, joka juuri pääasiallisesti on viennin pohjana. Kummallista, ettei ole voitu keksiä mitään parempaa keinoa, mikä olisi valtion tuloja korottanut sen verran, että ne edes joihinkin määrin olisivat vastanneet menoja. Tullit tuottavat vuosittain noin 5,500,000 dollaria, vastaava 27,500,000 S. markkaa eli lähes kaksi kertaa niin paljon kuin Suomen tullitulot. Tästä summasta saadaan suurin osa vientitullina. Muuten tekevät tullitulot noin 5/8 Uruguayn valtion kaikista tuloista.
Rahakantana Uruguayssa on kulta, pääyksikkönä peso eli uruguaylainen dollari, arvoltaan noin 5,37 Suom. markkaa. Englannin punnasta saadaan 4,70 uruguaylaista dollaria. Peson alaosia ovat 100 centesimos'ia, — 10 centesimos'ia = 1 real. Päinvastoin kuin Argentinassa käy Uruguayssa sekä hopea- että paperiraha täydestä arvostaan. Setelejä on liikkeessä keskimäärin 5,500,000 doll., joista 2,500,000 d. valtion antamia ja jäännös kahden suuren yksityispankin — London and River Plate bank antaa 1,800,000 d. ja Banco Commercial 1,200,000 d. arvosta — kaikista täysi lunastusvelvollisuus vaadittaessa. Paitsi näitä on olemassa monta muuta suurta yksityispankkia, niinkuin Banco Inglés del Rio de la Plata, 7 milj. doll. pääoma, Banco de España y Rio de la Plata, 3 milj. d. pääoma, Banco Italiana del Uruguay, pääoma noin 2 milj. d., Sowedad General de Credito de la Republica Oriental del Uruguay, 7 1/2 milj. kulta doll. pääoma, y.m. Useilla näillä pankkilaitoksilla on pääkonttorinsa Buenos-Ayres'issa ja Montevideossa La Plata-valtioita varten sekä haarakonttoreja muutamissa maaseutukaupungeissa Uruguayn ja Argentinan tasavallassa. Muuten näyttää pankkitoimi yleensä liiketoiminnan suhteen kehittyneen erittäin nopeasti. Lainojen korko on eurooppalaisten käsityksen mukaan hyvin korkea, kahdeksasta kahteentoista, ainoastaan harvinaisissa tapauksissa 6 %, ja on levottomina aikoina, ainoastaan lyhyt aika sitte, ollut paljoa korkeampikin. Pienempiä pankki- ja vekselikonttoreja on Montevideossa hyvin monta, ja samanlaatuisia suurempiakin laitoksia syntyy yhä. Joulukuulla 1888 kertoivat sanomalehdet, että hallitus oli hyväksynyt erään uuden, "Banco Cooperativo del Uruguay"-nimisen osakepankin säännöt. Pääoma oli 2 milj. dollaria jaettuna 500,000 doll. suuruisiin sarjoihin ja osakkeihin à 10 doll. kukin. Osakkeenomistajat saavat talletuksista säästöpankkiosastossa 1 % enemmän kuin muut säästöjen tekijät. Pankki oli määrätty työskentelemään kolmeosastoisena — elinkorko- ja laina-, säästöpankki- ja kauppaosasto. Samaan aikaan hommasivat englantilaiset rahamiehet uuden pankin perustamista Montevideoon, 5 milj. doll. pääomalla. Paysandùssa puuhailtiin maanviljelyspankkia, jonka pääoma olisi 1 milj. doll. Muuten ne suurimmaksi osaksi ovat englantilaiset, jotka täällä hakevat pääomainsa edullista sijoittamista ja joiden on kotimaassaan vaikea niitä taottavalla tavalla sijoittaa.
Euroopan ja Uruguayn kesken useiden suurten höyrylaivayhtiöiden alukset välittävät hyvin vilkasta säännöllistä liikettä. Siinä on laivoja italialaisia, ranskalaisia, saksalaisia, englantilaisia ja espanjalaisia. Nopeimmin päästään italialaisilla laivoilla, jotka kulkevat 18-19 päivässä Genovasta Montevideoon, välillä poiketen ainoastaan Barcelonaan ja mahdollisesti myöskin Madeiraan. Muut höyrylaivat viipyvät matkalla 24-30 päivää ja käyvät matkalla Bahiassa ja Rio de Janeirossa y.m. satamissa. Vaikka matkustus niissä vetääkin aikaa vähän enemmän, ovat ne kuitenkin pidettävät parempina, kun käynti eri satamissa tarjoaa suurempaa vaihtelua. Matkustaen jossakin näissä laivoissa — ranskalaiset mahdollisesti poislukien — välttää ne ikävyydet, mitä satoihin nouseva siirtolais-matkaseurue välttämättömästi synnyttää. Hinnat ovat ylimalkaan 30 d. ensi luokassa ja 10 d. kolmannessa, siihen luettuna ruoka, mutta ei viini. Niillä seuduilla valtamerta, missä nämä laivat kulkevat, vallitsee enimmäkseen ympäri vuoden tasainen, selvä ilma. Pasaadituulet, jotka puhaltavat jotenkin viileästi, vaikkeivät voi mainittavaa lainehtimista synnyttää, lieventävät yhteydessä laivan joutuisasta kulusta syntyneen vedon kanssa sitä rasittavaa kuumuutta, mikä useimmiten vaivaisi matkustajaa. Siis tällä reitillä, jos missään, matkustaja voi huoleti nauttia kaikkia merimatkan riemuja, tarvitsematta pelätä mitään niitä ikävyyksiä, jotka muuten tavallisesti ovat sen yhteydessä. — Joka päivä ankkuroi yksi tahi useampia näitä suuria siirtolais- ja matkustajalaivoja Montevideon ulkosatamaan.
Buenos-Ayres'in ja Montevideon kesken välittää säännöllistä liikettä eräs englantilainen yhtiö "la Platense Motilla Cy dimited". Kaksi siipihöyrylaivaa, "Eolo" ja "Venus", lähtee vuorottain joka ilta kello 7 Montevideosta. Buenos-Ayres'iin saavutaan seuraavana aamuna kello 6, ja päinvastoin. Tuo 120 meripenikulmaa pitkä matka kuljetaan siis 11 tunnissa. Laivat ovat hyvin mukavasti sisustetut ja aiotut yksinomaan matkustajaliikennettä varten. Kolmessa eri kerroksessa on makuuhyttejä, puhelusalonki ja ruokasali sekä leveät kallerit keulasta perään kävelyä varten, ja ylinnä vielä leveä, suunnaton kansi lepäyssohvinensa. Hinta matkalta on ensi luokassa 7 doll. Siihen kuuluu päivällinen a l'espagnol, yhdeksän ruokalajia, viiniä y.m. Valaistus tapahtuu sähköhehkulampuilla. Nämä liikkuvat ensi luokan hotellit ovat rakennetut Dumbartonissa, lähellä Glasgowia, ja sanotaan maksaneen 320,000 d. eli 1,600,000 Suom. markkaa kappale. Paitsi näitä laivoja, jotka käyttävät englantilaista lippua, omistaa sama yhtiö vielä neljä muuta vähän pienempää, hieman yksinkertaisemmin sisustettua siipihöyrylaivaa, jotka välittävät liikennettä Montevideosta ylös La Plata- ja Uruguay-virtoja pitkin Saltoon, poiketen Buenos-Ayres'issa, Fray Bentos'issa ja Paysandù'ssa. Ne lähtevät kahdesti viikkoonsa, keskiviikkoisin ja lauvantaisin klo 7 illalla Montevideosta. Muuan propellihöyrylaiva, kuuluva samalle yhtiölle, välittää liikennettä linjalla Montevideo—Buenos-Ayres—Rosario. Sen kulkua kuitenkin pidetään vähän hitaisena ja jotenkin kalliina. — Kilpaillakseen mainittujen höyrylaivojen kanssa on Montevideossa syntynyt yhtiö, jonka tarkoituksena on saada laivaliikenne Montevideosta La Plataan niin nopeaksi, että matkan ennättäisi kulkea viidessä tunnissa. Tästä Argentinan uudesta pääkaupungista olisi sitte vaan tunnin matka rautateitse Buenos-Ayres'iin. Liikennettä pitkin uruguaylaista ja brasilialaista rannikkoa välittävät erään brasilialaisen yhtiön laivat, jotka noin kerran viikkoonsa lähtevät Montevideosta.
Mitään varsinaista rautatieverkkoa ei voi sanoa Uruguaylla vielä olevan. Mutta suunnitelma semmoisen rakentamiseksi on jo kuitenkin tehty, ja muutamat sen osat ovat jo valmiina liikenteen alaisina, ja toisia on paraikaa rakennuksella. Liikenteelle avattujen ratojen yhteenlaskettu pituus on nykyään tuskin 400 penikulmaa. Siitä tulee 200 penik. "Ferro Carril Central del Uruguay"-radan osaksi, joka rata jatkuu Montevideosta melkein suoraan pohjoista kohti, halki maan, tavaten matkalla kaupungit Santa Lucian, Floridan ja Duraznon, sekä eräällä 20 penikulmaa pitkällä Santa Luciasta lähtevällä sivuradalla San Joséhen. Duraznosta, Rio Yi'n varrella, on rautatietä jatkettu Rio Negroon, jonka ylitse on aikomus rakentaa silta ja jatkaa rataa eteenpäin noin 180 engl. penik. Tacuarembón ohitse Riveraan, brasilialaisen rajan luona. Tätä työtä alottaakseen saapui Montevideoon Joulukuulla 1888 joukko englantilaisia insinöörejä, johtajana Robert Crawford, joka jo on rakentanut useita rautatie-linjoja Argentinassa, m.m. Ferro Carril de Sudradan. Se rautatiesilta, joka Duraznon luona vie Yi-virran yli, on vähän yli 2,000 jalkaa pitkä ja Etelä-Amerikan kauniimpia. Eräs noin 70 engl. penik. pitkä rata, "Ferro Carril del Nord-Este", johtuu Montevideosta Pandon ja muutamien muiden pikku paikkojen kautta aina Minas-piirikunnassa olevaan Solia-kauppalaan. Lähinnä pisin uruguaylainen rata on se, joka Salton kaupungista, Uruguay-virran varrella, kulkee pieneen Santa Rosan kaupunkiin, maan äärimmäisessä luoteiskulmassa, lähellä brasilialaista rajaa. Tämä rata, pituudeltaan 117 engl. penik., käy yhtäsuuntaisesti virran ja sen toisella puolella kilpailevan radan kanssa, argentinalaisissa maakunnissa Entre Rios ja Corrientes, joka viime mainittu rata yhdistää Concordian ja Monte Caseros'in kaupungit.
Uruguaylaiset rautatiet ovat leveäraitioiset ja rakennetut keskimäärin 10,000 doll. kustannuksella yhdeltä englannin penikulmalta, joka vastaa noin 150,000 Suomen markkaa virstalta. Kustannukset kyllä ovat jotenkin korkeat, vaan eivät luonnottomat, kun muistaa kuinka pitkän matkan takaa kaikki tarpeet on tuotavat. — Liikennettä oli v. 1883 "Ferro Carril Central"-radalla 288,000 matkustajaa ja 160,000 tonnia tavaroita. Radan tulot olivat 840,000 doll. eli 6,200 doll. kutakin engl. penik. kohti ja ovat vuosi vuodelta säännöllisesti nousseet. Liikennetulot muilla radoilla ovat olleet melkoista huonommat, jota seikkaa täytyy pitää luonnollisena, kun muistaa kuinka harvaan asuttujen seutujen läpi nämä linjat ovat vedetyt. Niinpä Ferro Carril del Nord-Este-radan tulot eivät kai läheskään riitä käyttökustannuksien korvaamiseen.
Muutamana kulkuneuvona vielä ovat postidiligenssit, jotka risteilevät maata kaikkiin suuntiin. Niillä on säännölliset lähtöajat ja lähtevät asemista vähintäkin kerran viikkoonsa. Erilaisten ratojen yhteenlaskettu pituus nousee yli 7,000 engl. penik. Syrjäisempien osien asukkaat kulkevat kuitenkin vielä pääasiallisesti ratsain. Usein näkee myöskin Montevideon ympäristöläisten matkustavan ratsain kaupunkiin tuomaan torille tavaroitaan myytäväksi sekä ostelemaan tarpeitaan. Siten kaikki, niin hyvin miehet ja naiset kuin lapsetkin, tottuvat ratsastelemaan. Kerjäläistenkin sanotaan ratsain muuttavan eri seuduista toisiin almuja pyydellen.
Kuten jo on viitattu, on Uruguayssa järjestetty postitoimi. Paras osa sisämaan postia kuljetetaan mainituilla postidiligensseillä, loput rautateitse ja höyrylaivoilla. V. 1884 kuljetti posti yhteensä 2,400,000 koti- ja ulkomaista lähetystä, joka tekee 505 kappaletta kutakin asukasta kohti. Kansainvälisen postiyhdistyksen kanssa on Uruguay postiyhteydessä, mutta ei ole kuitenkaan kokonaisuudessaan hyväksynyt sen alhaisia maksumääriä. Yksinkertaisesta kirjeestä Montevideosta Eurooppaan maksetaan 10 centiä. Muuten saapuvat kirjeet Eurooppaan yli kuukauden vanhoina. Pitkän matkan tähden syntyy paljon muitakin epäsäännöllisyyksiä.
Sähkölennätin yhdistää Montevideon kaikkien piirikuntien ja Buenos-Ayres'in kanssa. Uruguaylaisten sähköjohtojen yhteenlaskettu pituus oli v. 1885 1,240 engl. penik. Suurin osa niistä on yksityisten yhtiöitten. Valtiolle kuului lennätinjohtoa mainittuna vuonna ainoastaan 65 engl. penik. Sähkösanomien luku vuonna 1884 teki virallisten tietojen mukaan ainoastaan 38,000, jota täytyy pitää todellakin kovin vähäisenä lukuna, ja on kai itse asiassa vieläkin pienempi. Maksu kustakin sähkösanomasta suoritetaan 10 sanalta, 50 centiä, osoite ja allekirjoitus ovat vapaat. Vaan jos muita kuin espanjan kieltä käytetään, maksetaan 1 dollari. Pohjois-Amerikkaan ja Eurooppaan on eri yhtiöitten lennätinjohtoja Brasilian ja Galvestonin kautta. Maksu kultakin sähkösanomalta Eurooppaan on ylen korkea, 3,05 dollaria sanalta.
Kuten yleensä joka suhteessa, niin on Uruguay henkiselläkin alalla tehnyt melkoisia edistyksiä viime vuosien kuluessa. Opetusjärjestelmää on muodostettu ja koulujen lukumäärää lisätty sekä samalla pidetty huolta niiden kunnollisuudestakin. Kun vuonna 1860 kävi kouluissa ainoastaan 4,500 oppilasta, oli niiden lukumäärä jo v. 1870 kasvanut 19,200 ja v. 1883 42,800, s.o. 88 kutakin tuhatta asukasta kohti. Niin äärettömän harvaan asutussa maassa, kuin Uruguay on, ja joka sitä paitsi nyt vasta myöhään on joutunut inhimillisen viljelyksen alaiseksi, on tämä jotenkin korkea suhdeluku. Vastaavat numerot melkein samaan aikaan tekivät Venäjällä 23, Argentinan tasavallassa 42, Norjassa ja Suomessa 138. Mainittavaa on, että oppilaista on tyttöjä melkein sama määrä kuin poikiakin. Vuonna 1880 oli nimittäin 54 % poikia ja 46 % tyttöjä. Valtion kouluja lisääntyi vuosien 1860 ja 1880 välillä 30-310. Valtioapua nauttivia ja sen ylitarkastuksessa olevia yksityisiä kouluja oli vuonna 1883 688. Koululaitoksen menot nousivat 360,000 doll. Paitsi näitä kouluja on Uruguayssa sitte vuoden 1838 yliopistokin. Se on Montevideossa ja siinä oli vuonna 1884 kirjoissa 184 ylioppilasta, joista 77 luki lakitiedettä, 37 lääketiedettä; loput lukivat muissa tiedekunnissa. Professorien lukumäärä oli 16.
Sanomakirjallisuus Uruguayssa rehottaa jotenkin uhkeana. Yhteensä ilmestyy 21 jokapäiväistä ja 40 viikkolehteä eli aikakauskirjaa. 18 jokapäiväistä lehteä ilmestyy Montevideossa, joka sekin jo puolestaan todistaa pääkaupungin ääretöntä etevämmyyttä maaseutukaupunkien suhteen. Kaksi jokapäiväistä lehteä, The Express ja The River Plate Times, toimitetaan englannin kielellä, 1 italian kielellä ja muut viisitoista espanjan kielellä. Viime mainituista on yhdeksän aamulehteä, kolme iltalehteä, ja kolme ilmestyy sekä aamuin että illoin. Viime mainittuihin kuuluu kaksi suurinta ja tärkeintä lehteä, El Siglo ja La Razon. Kolmas, tärkeimpiä lehtiä, La Correspondencia, on iltalehti. Ylimalkaan täällä sanomalehden täyttävät ilmoitukset ja uutiset sekä pikku kirjoitukset ja sähkösanomat maakunnista, Argentinasta ja muista Etelä-Amerikassa olevista naapurimaista, sekä vihdoin kellarikappaleet (följetongit). Tärkeimmät poliitilliset uutiset Euroopasta ja Pohjois-Amerikasta on myöskin tapana kertoa, vaikka vähän epäsäännöllisesti ja vaillinaisesti. Pitempiä johtavia kirjoituksia enemmän yleisistä kuin yksityisemmistäkään kysymyksistä ei lehdissä ole. Sitä vastoin on kauppa- ja liikeosasta tavallisesti hyvin lavea ja perinpohjainen. Tilaushinta on korkea, kaksi kertaa vuorokauteensa ilmestyvistä lehdistä 20 dollaria ja muista tavallisesti 10 d., vaikka ovathan pienemmät toki vähän halvempia.
Uskonnollisten olojen suhteen nauttivat Uruguayn asukkaat täydellisen uskonnonvapauden etuja. Suurin osa väestöä tosin tunnustaa roomalaiskatolilaista oppia, mutta mitään valtiokirkkoa, siinä merkityksessä, että jotakin vissiä tunnustusta vaadittaisiin kansalaisoikeuksien saavuttamisen ehtona, ei ole olemassa. Maa ottaa vastaan siirtolaisia kaikista Euroopan maista, tekee laskunsa siitä. Muuten on sen kehittymisestään useimmilla aloilla kiittäminen englantilaisia y.m. eri uskonnontunnustuksiin kuuluvia maahan siirtäneitä muukalaisia. Sentähden ei hyvin soveltuisikaan mikään uskonnollinen suvaitsemattomuus. Sen vaikutukset pian tuntuisivat maan suurimpana vitsauksena. Sitä paitsi valtiossa, joka on niin vilkkaassa yhteydessä ulkomaan kanssa ja jossa niin erilaiset ihmiset tapaavat toisiaan, niinkuin esim. englantilainen ja espanjalainen, pohjolainen ja kreikkalainen, saksalainen ja turkkilainen, neekeri ja ranskalainen, italialainen ja arabialainen, irlantilainen ja indiaani j.n.e., oppii välttämättömästi pitämään arvossa kunkin omituisuuksia ja tunnustamaan ne hänen oikeuksinansa, vaikkapa pääväestö onkin kasvatettu roomalaiskatolisessa opissa. — Vuoteen 1869 oli Uruguay osa Buenos-Ayres'in hiippakuntaa, mutta sai mainittuna vuonna oman piispan. Kolme nunnien luostaria on Montevideossa. Useimmat nunnat ovat laupeuden sisaria, jotka sairaanhoitajattarina harjoittavat uhrautuvaisuutta ja hyödyllistä toimintaa. Niiden kannattamia työkouluja pidetään parhaimpina La Plata-valtioissa.
Uruguayn hallitusmuoto on tasavaltainen ja demokraattinen. Mitään säätyyn ja syntyyn perustuvia etuoikeuksia ei ole olemassa. Sitä vastoin vaaditaan eräitten poliitillisten oikeuksien saavuttamiseksi, että kansalainen on syntyperäinen uruguaylainen. Hallituksen etunenässä on neljäksi vuodeksi valittu presidentti. Häntä auttavat ministerit, ulkoasiain, raha-asiain, sisä-asiain, sota- ja meri-asiain ministeri. Edustajistona on senaatti ja edustajakammari, jotka kokoontuvat Montevideossa joka vuosi. Hallituksen istuin on myös samassa paikassa. Senaattorien lukumäärä on 13, edusmiesten 40. Edelliset valitaan kuudeksi, jälkimmäiset kolmeksi vuodeksi. Korkeimmassa tuomioistuimessa on viisi tuomaria, kullakin 4,000 doll. vuotuista palkkaa. Uruguayn hallitusmuoto on muuten pääasiallisesti yhtäläinen kuin Argentinan tasavallan, paitsi sitä poikkeusta, että erityiset maakunnat eli piirikunnat ovat yhteisen päähallituksen alaisia eivätkä itsenäisiä valtioita kuten Argentinassa. Samoin kuin piirikunnat Ranskassa ja läänit Suomessa, ovat Uruguayn maakunnat ainoastaan hallintoalueita, kaikissa suhteissa hallituksen vallassa. Aina tämän vuosisadan alusta saakka on Uruguayn hallitusmuoto kuten presidentinvirkakin ollut lukemattomien sisällisten riitaisuuksien esineenä ja useita kertoja muutettu. Viime vuosina on kuitenkin näyttänyt olevan pysyväisempää niin hyvin hallitusmuodon kuin itsehallituksenkin puolesta.
Uruguayn valtiovarain tila ei ole kukoistava. Eihän kuitenkaan olla niin likellä valtiollisen vararikon kuilua, kuin suuremmassa sisarvallassa Argentinassa. Siinä asiassa, kuten muuten kaikkialla, näkyy tasavallan asettamisen perästä suuria edistyksiä. Vuonna 1832 tekivät valtiotulot ainoastaan 800,000 d., menot 1,150,000, vuotuinen vajaus siis 350,000 d., ja valtiovelka oli 2,850,000 d. Sittemmin ovat tulot lisääntyneet kymmenkertaisesti, menot kahdeksan ja vuotuinen vajaus kolmin kerroin. Valtiovelka on kasvanut enemmän kuin kaksikymmentä kertaa suuremmaksi. Valtion tulot olivat nimittäin vuonna 1883 8,100,000 d., menot 9,120,000, vuotuinen vajaus 1,020,000 ja valtiovelka 61,580,000 dollaria. Siis Uruguayssa, jonka väkiluku on vähäisempi kuin 1/4 Suomen väkilukua, on noin neljä kertaa niin suuri valtiovelka kuin meillä. Valtiovelka siellä on 14,3 % koko maan omaisuudesta ja jokaista asukasta kohti 121 dollaria. Nämä ovat jotenkin korkeita numeroita, jos niitä vertaa vastaaviin lukuihin muissa maissa, ja erittäinkin jos ajattelee kuinka ne laviinin tavoin kasvavat.
Isobritanniassa, Ranskassa ja Saksassa on valtiovelka 8,8, 11,3 ja 3,6 % koko maan omaisuudesta. Kutakin asukasta kohti tulee Isobritanniassa ja Irlannissa 110, Ranskassa 121 ja Saksassa 25 dollaria. Tämän suuren velan taakka vaikuttaa kovasti valtion kulunkiarvioon. Niinkuin vientitullit ovat valtiotalouden etevin tulolähde, niin tekevät valtiovelan korot suurimman menokohdan valtion tiliin. Nämä korotpa ne juuri tekevätkin vientitullin poistamisen, parhaana tulolähteenä, mahdottomaksi. Sen vähemmin voi ajatella edes niiden lievittämistäkään, kun muistaa kuinka joku aika sitte täytyi etsiä uusia lainoja korkojen maksamista varten. Semmoinen järjestelmä luonnollisesti vie taloudelliseen häviöön, vaikkapa sitte näkisikin voimallisen pelastuksen siirtolaistyövoimissa ja pääomissa. Uruguayn valtiovarain kulunkiehdotus vuodella 1883 oli pääpiirteissään tällainen: