— Sinä varmaankin erehdyt. — En voi ymmärtää. — Emmehän olleet tavanneet pitkään aikaan. Eihän mitään erikoista ollut silloin tapahtunut. — Sehän oli vasta syksyllä. — Ah!
Tohtori hyökkäsi vaimonsa luo ja tarttui hänen olkapäihinsä.
— Sinä siis kerroit hänelle? Minähän pyysin sinulta! Ah, sinä sydämetön ihminen!
Elna olisi maksanut paljon, jos hän olisi voinut tehdä sanansa tyhjäksi. Hetken hän oli heittäytyä itkien miehensä kaulaan, mutta hän kokosi voimansa ja katsoi silmää räpäyttämättä tohtoriin.
— Kerran hän kuitenkin olisi saanut kaikki tietää. Enhän sitäpaitsi ollut hänen uskottunsa. Ei minun tarvinnut tietää hänen tunteistaan.
Tohtori jätti Elnan ja meni akkunan luo.
— Niin, eihän sinun tarvinnut tietää.
Elna alkoi itkeä. Pitkään aikaan ei kuulunut muuta kuin hänen nyyhkytyksiään sohvan nurkasta.
— Ei sinun tarvinnut tietää, toisti tohtori puoleksi itsekseen. — Ja kun ajattelee, kuinka hyvä hän aina oli sinulle. —
— Entäs sinulle, kuului taisteluun valmis ääni sohvannurkasta. —
Tohtori ei vastannut. Hän nojasi otsaansa ikkunanpieleen ja ensi kerran eläissään hän tiesi, mitä sana tuska merkitsee. Hän oli silloin kolmenkymmenenkuuden vuoden ikäinen.