Tähän Lagus (10/5) vastasi hyvin järkevästi: "Hupaiset epäilyksesi seurustelusi johdosta Hagmanin kanssa eivät ansaitse muuta kuin naurua. Onko sitte Hagman niin vaarallinen viettelijä?! Voisithan joutua pahempienkin ihmisten seuraan kun rehellisten isänmaanystävien. Tervehdi häntä ja muita ystäviä!"
[71] Kävin kerran Tulluksen luona samassa huoneessa, josta hän kirjeessä puhuu. Koska käynti ei ollut aivan yksityistä laatua ja koska sitä paitsi Lagus on Enebergille kirjoittanut seikasta, joka sen aiheutti, tahdon siitä lähemmin kertoa. — Nähtävästi viimeisessä kirjeessä, jonka Eneberg ennen lähtöään Lontoosta itämaanmatkalleen sai suosijaltaan, tavataan seuraavat rivit (21/1 1876): "Inskriptsioni-puheeni toissa päivänä näyttää herättäneen mieltymystä. En oikeastaan tiedä mikä siinä on nuoria miellyttänyt, sillä kyllä siinä voidaan lukea paljon rivien välistäkin. Olen aina suutuksissani [jag förargar mig alltid] siitä, että ne pyyhkivät ehdotukseni kirjoitukseksi ylioppilastalon julkisivulle: 'Patria concors filiis concordibus', sillä he ovat alati juuri sen muistutuksen tarpeessa." — Sitte seuraa vielä lause, josta näkee, että kirjoittaja piti silloista pohjalaisosakunnan jäsentä, J. L. Snellmania, syypäänä ehdotuksen hylkäämiseen. Enebergillä oli liian paljon muuta mielessään ruvetakseen asiaa selvittelemään; tulkoon selitys nyt jälestäpäin. — Minun on tunnustaminen, että se kirjoitus, jonka Snellman ehdotti toimikunnalle ja jonka tämä lopullisesti hyväksyi, nimittäin tuo tunnettu: "Spei suae Patria dedit" oli minun keksimäni. Mutta ennenkuin se esitettiin, menimme me, Snellman ja minä, yhdessä Enebergin luokse kysymään, oliko lause kielellisesti hyväksyttävä, s.o. kävisikö käyttää Spei sanaa niin konkreettisessa merkityksessä. Tullus tutki kysymystä vakavasti, ja hänen pöytänsä ja pulpettinsa oli täynnä sanakirjoja ja muita kirjoja, ennenkuin hän antoi myöntävän lausunnon. — Syy miksi Laguksen ehdotus oli meille vastenmielinen, oli yksinkertaisesti se, että vanhemmat ruotsinmieliset lakkaamatta syyttivätsuomenmielisiäyksimielisyyden häiritsemisestä — koskaan myöntämättä sen vakaumuksen oikeutusta, joka sai nämät esittämään "häiritseviä" vaatimuksiaan suomenkielen oikeuksista. Edelleen oli jokaisen tuntema tosiasia, että isät olivat yhtä vähän yksimielisiä kuin pojat — samasta syystä. — "Isänmaan toivo"-sanat eivät meistä lainkaan sisältäneet (niinkuin parjaajat väittivät) itserakkautta — sillä onhan yliopiston nuoriso ainoastaan osa kansan nuorisoa, jonka käsissä maan tulevaisuus on — vaan omalletunnolle puhuvaavelvoitusta.
[72] Hynén oli 1869 Enebergin välityksestä ruvennut kotiopettajaksi vapaaherratar Munckin luona.
[73] Kesäkuun 14 p:nä Eneberg lähetti Lagukselle Oppertin antaman todistuksen hänen opinnoistaan. Koska tämä erinomaisen kiittävä todistus, jonka toht. Holma on julkaissut alkukielellä, paljon vaikutti hänen hyväkseen sekä Helsingissä että kanslerin luona Pietarissa, otan sen tähän suomennettuna:
"Herra tohtori Karl Eneberg on mallikelpoisella ahkeruudella seurannut niitä kahta luentosarjaa, joita pidän Collège de Francessa, toinen assyrialaisesta kielestä, toinen Achemenidein teksteistä. Minulla on harvoin ollut kuulijaa, joka niin suurella antautumisella ja innolla on ruvennut oikeaksi oppilaaksi kuin hra Eneberg. Hänen vankat tietonsa seemiläisissä kielissä, joista hän jo on antanut vakavia todistuksia, ovat tehneet hänelle mahdolliseksi suurella hyödyllä seurata luentojani: olen voinut saada varmuutta hänen hämmästyttävästä edistyksestään näissä työläissä ja erinomaisen vaikeissa tutkimuksissa erään teoksen kautta, jonka hän on minulle esittänyt; tämä työ osottaa samalla kertaa merkillistä kestävyyttä ja huomattavaa taipumusta, jotka ominaisuudet näyttäytyvät yhtyneinä paljon harvemmin kuin voisi luulla. Minä kannatan siis täydestä sydämestä hra Enebergin toivomusta saada jatkaa opintojaan, ja minä olisin onnellinen, jos tutkimusalalla, jolla suurimmissakin maissa on niin vähän edustajia, Suomi voisi näyttää yhden kotimaisen oppineen, joka arvokkaasti liittyy työtoveriensa joukkoon.
Jules OppertCollège de Francen professori."
[74] Enebergin lähtiessä Lontooseen oli Antellkin ollut aikeissa tulla sinne; kuitenkaan hän ei valmistunut ennenkuin tammikuulla — "viimeistään 20 p." oli hän eräässä kirjeessä Solitanderille ilmottanut tulevansa. Hän ei siis vielä ollut siellä, silloin kun Tullus tammikuun alkupuolella oli hädässä. Heidän osotteensa oli sama sekä Parisissa että Lontoossa.