ARIEL.Mettä kukist' imaisen ma,Kielon kuvuss' asustan,Kuullen ääntä huuhkajan,Siivill' yökön liitelen maKesän jäljiss' ihanan;Hei lystiä, lystiä on elostaa,Kun kukkien keskellä liehua saa.
ARIEL.
Mettä kukist' imaisen ma,Kielon kuvuss' asustan,Kuullen ääntä huuhkajan,Siivill' yökön liitelen maKesän jäljiss' ihanan;Hei lystiä, lystiä on elostaa,Kun kukkien keskellä liehua saa.
PROSPERO.Mun ikävä sua tulee, armas Ariel,Mut vapaaks sinä pääset. — Niin, kas niin. —Asussa tuossa näkymättömässäKuninkaan laivaan käy nyt; kannen allaSa tapaat merimiehet nukkumasta;Kun herää kapteeni ja laivamies,Tuo heti heidät tänne; joudu, joudu!ARIEL.Ma lennoss' ilmaa juon ja palaan ennenKuin kahdesti on suones tykkinyt.(Ariel menee.)GONZALO.Tääll' on vaan tuskaa, hirmua ja taikaa;Pois tästä kauhun maasta taivaan vallatMeit' ohjatkoot!PROSPERO.Kuningas, tässä näetProsperon, solvatun Milanon herttuan.Vakuudeks, että ilmi elävänäHän haastaa sulle, syliini sun suljenJa sun ja kumppanisi tervetuileiksSydämmestäni lausun.ALONZO.Hänkö olet,Vai etkö hän, vai pettäväkö ilve,Lumottu niinkuin minä, sit' en tiedä;Mut suones tykkinä on lihaa, verta;Kun näin sun, haihtui heti sieluntuska,Jok' oirett' oli hulluuden, ma pelkään.Jos todellist' on tää, niin outo siitäTarina syntyy. Kuninkuutes sulleMa luovutan, ja pyydän: anteeks annaMun rikokseni. — Mutta kuinka eloss'On Prospero ja täällä?PROSPERO.Ensin suaSyleilen, jalo vanhus; kunniallasEi rajaa, määrää ole.GONZALO.Onko niinVai eikö, sit' en mene vannomaan.PROSPERO.Teit' yhä kietoo saaren tenhopiiriJa estää uskomasta päivänselvää. —Mun ystäväni, kaikki tervetulleet!(Syrjään Sebastianille ja Antoniolle.)Te, somat herrat, jos mua haluttaisi,Niin kuninkaanne vihaan joutuisitte,Kuin konsaan petturit; mut kielitelläEn tahdo.SEBASTIAN (syrjään).Perkele nyt haastaa.PROSPERO.Eikä.Mies kehno, jota veljesteleminenLikaisi kieleni, suon anteeks sulleRumimmat työs, ja kaikkikin, ja vaadinVaan kuninkuuteni, jok' oiti mulleSun jättää täytyy.ALONZO.Prospero jos olet,Niin kerro, miten pelastuit ja kuinkaTapasit meidät täällä, jossa hukkuiKolmatta tiimaa sitten meiltä haaksi,Ja jossa minä kadotin — kuink' onkaanSe muisto mulle karvas! — Ferdinandin,Mun poikan' armaan.PROSPERO.Teitä surkuttelen.ALONZO.Vahinko korvaamaton; kärsimyskinApunsa kieltää.PROSPERO.Luultavampi, ettäSit' ette avuks ole pyytänytkään.Sen hellän, armorikkaan voiman kauttaVahingon yhtäläisen minä kestinJa rauhoituin.ALONZO.Vahingon yhtäläisen?PROSPERO.Niin, yhtä vereksen ja yhtä suuren.Suruni lievikkeeksi mulla keinotOn heikommat kuin teillä lohtunanne.Kadotin tyttäreni.ALONZO.Tyttärenne?Oi, jos nyt Neapeliss' eläisivätKuninkaana ja kuningattarena!Haluisin silloin haudan saada tuossaMudassa, jossa poikani nyt viruu!Mut milloin kadotitte tyttärenne?PROSPERO.Myrskyssä äsken. Herrat nuo, ma huomaan,Tät' yhdyntää niin kummeksivat, ettäÄlynsä hukkaavat ja epäilevätNäkönsä varmuutta ja puheensakinOmaksi hengeksensä. Mut jos kuinkinTajuilta lienette, tok' uskokaatte,Ett' olen minä sama Prospero,Jok' ajettiin maanpakoon MilanostaJa ihmeen kautta tähän saareen jouduin,Jok' otti teidät turviinsa ja jonkaMin' olen herra. Enempää ei siitä:Se monipäiväinen on muistotieto,Ei mikään suurus-juttu; sopimatonEns' yhdyntäämme lisäks. Tervetullut!Tää maja täss' on hovini; ja pieniOn mulla seurue, ja alamaistaEi yhtäkään; sisähän katsokaa!Kun valtakunnan mulle luovutitte,Samalla mitalla ma teille kostanJa ihmeen ilmi luon, jok' yhtä rakasOn teille, kuin on valtakunta mulle.(Majan ovi aukenee; Ferdinand ja Miranda nähdäänsiellä sakkia pelaamassa.)MIRANDA.Pelaatte väärin, prinssi.FERDINAND.Armas impi,En koko maailmasta.MIRANDA.RiittäisipäJo kyllä kymmenenkin valtakuntaa,Ja suoraa peliä se sentään oisi.ALONZO.Jos saaren harhanäköjä on tääkin,Kadotan toistamiseen rakkaan pojan.SEBASTIAN.Ihmetten ihmettä!FERDINAND.Vaikk' uhkaa meri,Se tok' on laupias: sit' ilman syytäMa sadattelin.(Polvistuu Alonzon eteen.)ALONZO.Syleilköön sua runsaatIloisen isän siunaukset! NouseJa tänne-tulos kerro!MIRANDA.Ihme, kumma!Kuink' ihania olennoita täälläNyt näenkään! Kuink' ihminen on kaunis!Suloinen, uusi maailma, joss' ompiTuollaista kansaa!PROSPERO.Tää on uutta sulle.ALONZO.Mik' impi tuo, jon kanssa pelasit?Olette tuskin kolmen tunnin tututHänkö se jumalatar, joka meidätErotti ensin ja nyt yhdisti?FERDINAND.Hän kuolevainen on; mut kuolematonKaitselmus määrännyt on hänet mulle.Valitsin hänet, kun en isää voinutKysyä neuvoksi enk' enää luullutMull' isää olevankaan. Tytär on hänTään kuulun herttuan, jost' usein kuulinPuhuttavan, mut jonka näin nyt vasta.Hält' olen saanut toisen elämän,Ja toiseks isäksen' on hänet tehnytTää impi.ALONZO.Minä siis tään immen isä.Mut voi kuink' outoa, kun lapseltaniMun täytyy anteeks pyytää!PROSPERO.Pois se aatos!Ei menneet mielipahat muistojammeSaa raskauttaa.GONZALO.Sydämmeni itki;Puhunut muuten olisin jo ennen.Jumalat, tähän pariin katsahtakaa,Ja vuodattakaa heihin siunauksenne!Te, te sen uran viitoititte, jokaToi meidät tänne.ALONZO.Aamen sanon!GONZALO.SiksköMilano syöstiin Milanosta, ettäSukunsa Neapelin kruunun saisi?Ilosta harvinaisest' iloitkaatte,Ja ikimuistoks uurtakaa se kultaan!Samalla tiellä Claribella miehenSai Tunisissa, Ferdinand sai vaimon,Miss' itse hukass' oli; valtakuntans'Sai saarell' autiolla Prospero;Me kaikki saimme järkemme, miss' oltiinJo järjilt' aivan.ALONZO.Mulle kätenne!Se sydän, jok' ei teille hyvää toivo,Suruhun syöpyköön ja tuskaan!GONZALO.Amen!(Ariel palajaa, ja häntä seuraavat huumautuneinakapteeni ja laivamies.)Kah! Nähkääs! Lisää meikäläisiä!Sanoinhan, ettei tuo mies veteen huku,Jos maall' on hirsipuuta. — Herja sinä,Pois laivalt' armon noiduit; noidu nytkin!Sull' eikö maalla suuta? Mitä uutta?LAIVAMIES.Ensinkin, että kuninkaamme turvass'On seuroineen; sen jälkeen, että laiva,Mi hylkyn' oli kolme tiimaa sitten,Eheä, tiivis nyt on, kunnoss' aivanKuin matkaan lähteissämme.ARIEL (syrjään Prosperolle).Sen tein minä,Täält' ollessani poissa.PROSPERO.Kiltti henki!ALONZO.Tää kaikk' ei ole luonnollista: ihmeIhmettä ajaa. — Kuinka tänne saitte?LAIVAMIES.Jos tietäisin, ett' olen valveill' aivan,Kokisin selvää tehdä. Kalmamaisess'Unessa olimme ja — kuink', en tiedä —Kaikk' yhteen sullottuina laivan ruumaan.Vast'ikään kaikenlainen outo melu,Ulina, huuto, parku, kahleenkalskeJa moninaiset julman julmat äänetHerätti meidät; oiti vapauteen;Ja katso, ehjänä ja kiillossansaKomean, uljaan laivamme nyt näimme;Ja kapteeni se laivaa tarkastellenSen hyöri kannella. Mut äkin meidät,Kuin uness' aivan, sieltä temmattiin;Nyt tässä ällistellään.ARIEL (syrjään Prosperolle).Teinkö hyvin?PROSPERO.Teit hyvin, virkku henki. Vapaaks pääset.ALONZO.Tään ihmeellisempähän kierrospesäänEi ihminen lie jalkaans' astunut.Tää kaikk' ei ole enää luonnollista.Täss' oraakelin selvityst' on tarvis.PROSPERO.Kuningas hyvä, älkää mietiskelköNäit' outoj' asioita; jahka sopii,Ja toivon piankin, nää seikat teilleSelitän kohta kohdalt', että kaikkiTodelta näyttää. Siksi olkaa tyyni;Hyväksi luulkaa kaikki —(Syrjään Arielille.)Henki, tänne!Caliban kumppaneineen vapauta;Kirvoita loitsu. —(Ariel menee.)Kuinka voitte, herra?Paria velikultaa vielä vaillaOn seuranne; ne unhotitte aivan.(Ariel palajaa, ajaen edellään Calibania, Stephanoaja Trinculoa, joilla on varastamansa vaatteet yllä.)
STEPHANO. Pitäköön jokainen murhetta kaikista muista, ja huolikoon vähät itsestään, sillä kaikki on pelkkää onnenkauppaa. Kuraasia, sinä nolo-hirviö, kuraasia!
TRINCULO. Jos nämä vakoojat minun päässäni totta puhuvat, niin saammepa vielä nähdä hyvinkin kaunista.
CALIBAN.Oi, Setebos; mit' uljait' olennoita!Kuin herrani on kaunis! Pelkään, ettäHän mua kurittaa.SEBASTIAN.Ha, ha! Antonio,Mit' elukoita nuo on? Saako niitäRahalla ostaa?ARIEL.Luultavasti! OnhanNiist' yksi ilmi-kala, ja siis kaupan.PROSPERO.Katselkaa noiden vaatteusta, herrat,Ja sanokaa, heiss' onko rehtimiestä.Tuon luodenlennon äiti oli noita,Niin voimakas, ett' itse kuun hän suisti,Ja luoteet, vuokset määräs, hallitenKuun nimessä, sen vallast' ollen vapaa.Mun ryöstivät nuo kolme; noiden kanssaTuo sekasikiö, tuo puoliperkel',On henkeäni vastaan liiton tehnyt.Kaks noista omaksenne tuntenette;Tuo pimeyden sikiö on mun.CALIBAN.Nyt nipistellään minut kuoliaaksi.ALONZO.Stephanoko, mun juoppo viinurini?SEBASTIAN.Ja päihtyneenä! Mist' on viinaa saanut?ALONZO.Ja Trinculonkin jalat vintturoivat.Mist' ovat löynneetkään tuon ihmenesteen,Jok' on noin heidät kullannut? Mist' oletNoin liemeen tullut?
TRINCULO. Olenhan minä, sitten kun viimeksi tavattiin, semmoisessa liemessä ollut, että pelkäänpä ettei se ikänä luistani lähde. Kyllä nyt saan olla likakärpäsiltä rauhassa.
SEBASTIAN. No, Stephano, kuinka on laita?
STEPHANO. Älkää koskeko minuun! Minä en ole Stephano, vaan värviäistä kokonaan.
PROSPERO. Sinä pyrit tämän saaren kuninkaaksi, konna.
STEPHANO. Vaivainen kuningas minusta olisi tullut.
ALONZO (osoittaen Calibania).Noin kummaa otusta en ole nähnyt.PROSPERO.Hän yhtä törkeä on tavoiltansaKuin muodoltaan. — Majaani mene, konna!Vie myötä seurasi! Se puhtaaks siisti,Jos anteeksiantamusta multa toivot.CALIBAN.Käskynne täytän; tästälähin tahdonAnoa armoa ja viisastua.Mua senkin hölmöä, kun jumalaksiTuon juopon luulin ja tuot' aasinpäätäKun kumartelin.PROSPERO.Matkaan!ALONZO.Pois! Ja viekääTuo romu sinne, mistä saitte sen.SEBASTIAN.Tai oikeammin: mistä varastitte.(Caliban, Stephano ja Trinculo poistuvat.)PROSPERO.Kuningas, pyydän teitä seuroinenneMajaani halpaan, siellä lepäämäänTään yhden yön; siit' osan aion viettääPuheilla moisill', että aika teiltäPiankin kuluu; elämäni tarun,Sen vaiheet kaikki tänne tultuaniMa teille kerron. Huomenelta teitäLaivaanne seuraan; siitä Neapeliin,Joss' aion näiden rakastettujemmeHääjuhlan vieton nähdä; sieltä sittenPalajan Milanooni, jossa hautaOn joka kolmas ajatukseni.ALONZO.Haluan elämänne tarun kuulla;Se korvaan eriskummaisena soinee.PROSPERO.Kaikk' ilmi tuon; ja tyyntä matkaa teille,Myötäistä tuulta lupaan, täydet purjeet,Ett' uljaan laivastonne saavutatte. —(Syrjään.)Ariel, kyyhkyni, se sun jää työkses.Sitt' alkutilaas palaa; ole vapaa!Hyvästi jää! — Ma pyydän, käykää majaan!(Menevät.)
Mahtini nyt mennyt on;Taas min' olen voimaton.Teidän riippuu lemmestänne,Täytyykö mun jäädä tänne.Nyt kun sain ma maani jällen,Anteeks annoin pettäjällen',Älkää te mun suoko tähänSaareen jäädä nääntymähän,Vaan irrotelkaa kahlettainKäsin hellin taputtain.Jos en hyvää suosi-tuultaPurjeisiini saa, niin multaKaikk' on ollut joutavaa.Mahtian' en enää saa,Henkiäkään mull' ei laisin,Joilla teidät lumoaisin.Epätoivoon joudun aivan,Jos ei rukous mulle taivaanVoita armoa ja tästäMua päästä pälkähästä.Siis, jos teill' on armon toivo vakaa,Hellyyttä nyt mulle osottakaa!
Mahtini nyt mennyt on;Taas min' olen voimaton.Teidän riippuu lemmestänne,Täytyykö mun jäädä tänne.Nyt kun sain ma maani jällen,Anteeks annoin pettäjällen',Älkää te mun suoko tähänSaareen jäädä nääntymähän,Vaan irrotelkaa kahlettainKäsin hellin taputtain.Jos en hyvää suosi-tuultaPurjeisiini saa, niin multaKaikk' on ollut joutavaa.Mahtian' en enää saa,Henkiäkään mull' ei laisin,Joilla teidät lumoaisin.Epätoivoon joudun aivan,Jos ei rukous mulle taivaanVoita armoa ja tästäMua päästä pälkähästä.Siis, jos teill' on armon toivo vakaa,Hellyyttä nyt mulle osottakaa!