Heidän puhettaan ei Odysseus edes kuunnellut, näpäytti vain jousen jännettä, kuten taitava sitran soittaja uutta soitinta koetellessaan. Jänne soinnahti kirkkaasti, ja silloin kalpenivat kosijat. Samassa jyrähti Zeun ukkonen merkiksi sydämessään riemuitsevalle Odysseulle. Hän otti pöydältä nuolen, asetti sen jouseen ja ampui. Nuoli lennähti kaikkien kahdentoista renkaan läpi ja tarttui väristen vastakkaiseen seinään.
"Telemakos, ei tarvitse sinun hävetä vieraasi vuoksi", lausui hän jatkaen sitten levollisesti: "Yhä näkyvät voimani olevan jäljellä. En kauan tähdännyt enkä kauan jännittänyt. Nyt on illallinen vielä valmistamatta ja kun se on loppunut, seuraa voitto ja tanssi, kuten ainakin."
Ja nyykäytettyään päätään merkiksi Telemakolle, tarttui tämä miekkaan ja asettui seisomaan isänsä viereen.
Odysseus heitti nyt rääsyt yltään ja asettui ovelle huudahtaen:
"Kas niin, nyt päättyivät kilpailut, mutta sen sijaan alkavat toiset leikit!"
Ja kohottaen jousensa hän ampui maljaansa kohottavaa Antinouta, niin että nuoli tunkeutui niskasta ulos ja Antinous kaatui, veren virtanaan valuessa, kuoliaana maahan. Silloin nousi salissa kova melu. Kosijat silmäilivät seinille aseita etsien, mutta ei ainoatakaan näkynyt.
"Olet murhannut Itakan jaloimman miehen ja siitä koituu sinulle kosto", he huusivat.
Mutta Odysseus virkkoi, luoden heihin katkeran katseen:
"Mielettömät, ette luulleet minun Troiasta koskaan palaavan, siksi olette täällä julkeasti elelleet ja kosineet puolisoani, vaikka minäkin olen vielä elossa. Te ette ole pelänneet jumalain enemmän kuin ihmistenkään kostoa, mutta nyt se jo leijailee päittenne päällä."
Kauhun vallassa kosijat koettivat keksiä jotakin pelastuskeinoa, kunnesEurymakos vihdoin alkoi:
"Sanoit oikein, Odysseus, Itakan kuningas, paljon pahaa on näissä saleissa harjoitettu. Mutta katso, tuossa makaa kaiken pahan alku ja juuri, Antinous, joka kaiken suunnitteli. Mutta hän on jo saanut koston, ole armelias ja säästä meitä, sinun kansaasi olemme ja sinulle monin kerroin maksamme, mitä täällä on tuhlattu."
Mutta synkkänä Odysseus vastasi:
"Ei riitä se, Eurymakos. Vaikka kaiken omaisuutenne toisitte ja vielä enemmänkin, ette sillä ole tekemäänne pahaa korvanneet. Nyt teille asetan rehellisen taistelun tai paon, jos pakoon pääsette. Mutta se tuskin onnistuu ainoallekaan."
Vavisten seisoivat kaikki.
"Ystävät, ei hän ketään säästä kerran jouseen tartuttuaan. Vetäkäämme miekkamme ja rynnätkäämme kaikki hänen kimppuunsa. Kun hänet saamme oven suusta syrjään, riennämme heti apua hakemaan", lausui Eurymakos, juosten miekka ojossa Odysseuta kohti. Mutta samalla lensi surman nuoli Odysseun kädestä ja Eurymakoskin kaatui kuoliaana maahan. Nuori Amfinomos riensi miekka paljastettuna ovea kohti, mutta hänet kaasi Telemakon keihäs. Telemakos ehdotti nyt isälleen, että hän hakisi heille sekä molemmille uskollisille paimenille kypärin ja kilven sekä keihäät.
"Riennä, mutta palaa nopeasti, ennenkuin nuoleni loppuvat, silloin jään yksin aseetonna heitä vastaan", kehoitti Odysseus, ja heti kiirehti Telemakos asekammioon valiten sieltä neljä parasta kypäriä ja kilpeä, samoin myös kahdeksan oivaa keihästä.
Odysseus ampui sillä aikaa kosijan toisensa jälkeen. Ei yksikään nuoli lentänyt harhaan. Mutta nuolien loputtua hän painoi päähänsä töyhtöpäisen kypärin ja tarttui keihäisiin. Aivan hänen lähellään oli seinässä ovi, joka johti ulos. Tähän Odysseus asetti Eumaion. Joku kosijoista ehdotti sitä tietä käytettäväksi, mutta Melanteus arveli sitä turhaksi. Sen sijaan hän lupasi tuoda heille aseita yliskamarista, jonne hän arveli ne viedyiksi. Hetken kuluttua huomasikin Odysseus kahdellatoista kosijalla hyvät varustukset. Silloin Odysseus alkoi epäillä taistelun päättymistä ja hän virkkoi Telemakolle:
"Poikani, katso, mistä nuo aseita saavat? Onko joku neitosista heidän apunaan, vai Melanteusko heitä auttaa."
"Oi, isä, minussa on vika. Unohdin ovet auki. Mutta riennä, Eumaios ja katso, ken heille apuna toimii", lausui Telemakos.
Samassa Eumaios huomasi Melanteun pujahtavan ovesta.
"Katso, suuri Odysseus, tuolla meni tuo petollinen mies. Mitä teen hänelle, jos hänet voitan? Surmaanko, vai tuonko luoksesi?"
Odysseus virkkoi:
"Kätensä ja jalkansa sitokaa ja hänet korkealle kattoon ripustakaa.Siellä hän saa kärsiä tuskallisen kuoleman."
Molemmat paimenet riensivät yliskamariin ja, aivan oikein, siellä Melanteus oli perimmässä nurkassa aseita kokoamassa ja palasi juuri sieltä kilpiä ja keihäitä käsissään. Paimenet hyökkäsivät silloin hänen kimppuunsa, sitoivat kädet ja jalat lujasti ja hinasivat hänet kattoparrujen tasalle.
"Kas, siellä sinun kelpaa pehmeillä untuvilla levätä. Kunhan et vaan nukkuisi liian kauan, vaan heräisit huomisaamuna ajoissa ajamaan vuohia kosijoille", pilkkaili Eumaios, kiiruhtaen Odysseun luoksi. Salissa olikin ankara taistelu käymässä, heitä oli vain neljä miestä kosijain suurta parvea vastaan. Samassa läheni Atene Mentorin muodossa.
"Terve, Mentor, tule avuksemme ja muista minua, ikä- ja sotatoveriasi", lausui hänelle iloisena Odysseus, aavistaen sen sittenkin olevan Atenen.
"Mentor, ethän toki meitä jätä", huudahti Agelaos. "Varo silloin itsesi! Kun sekä isän että pojan olemme surmanneet, tulee sinun vuorosi. Ja silloin emme säästä sinua, enemmän kuin omaisuuttasikaan, emme myös puolisoasi emmekä lapsiasi."
Mutta vale-Mentor puhui tyytymättömänä:
"Ei näy sinussa, Odysseus, enää olevan samaa urhoutta, jota Priamon muureilla osoitit ihanan Helenan vuoksi taistellessasi. Nytkö pelkäät kosijoita! Seiso rinnallani, niin näet, miten ystävyytesi palkitsen."
Mutta sittenkään hän ei vielä sallinut ratkaisua, vaan koetteli sekä Odysseun että Telemakon urhoollisuutta. Yht'äkkiä hän katosi, mutta istahti pääskynä katon harjalle.
Etevimmät kosijoista olivat jo kaatuneet ja nyt johtivat taisteluaAgelaos, Eurynomos ja viisas Polybos.
"Pian tuon kurjan miehen murramme", huudahti Agelaos. "Katsokaa, eihän Mentorkaan häntä auttanut, vaikka siinä kerskaili. Heittäköön nyt vain kuusi joukostamme keihään, toiset säästäkööt sillä aikaa aseitaan."
Voimakkaasti heitti kuusi, henkensä puolesta taistelevaa aseensa ainoankaan osumatta. Mikä meni oveen, mikä seinään, mikä mihinkin, mutta kun Odysseus pienine joukkoineen heitti, kaatui taas neljä kosijoista ja loput pakenivat kauhuissaan salin perimmäiseen nurkkaan. Mutta armoa ei annettu ja toinen kaatui toisensa jälkeen. Ainoastaan kaksi joukosta sai jäädä henkiin, toinen oli soittaja Femios, joka kosijain pakottamana oli palatsissa soitellut, toinen Medon, jonka Telemakos todisti aina kohdelleen häntä hyvin.
Odysseus katseli tarkoin ympärilleen, olisiko kukaan päässyt piiloutumaan ja siten säästynyt, mutta ainoatakaan elävää olentoa ei näkynyt, ruumiita vain kasoittain.
"Poikani, riennä heti kutsumaan Eurykleia tänne", käski Odysseus.
Telemakos kiirehti täyttämään isänsä määräystä, ja kun Eurykleia saapui ja näki koko hävityksen, valtasi hänet suuri riemu. Mutta Odysseus, joka verentahriman leijonan tavoin seisoi keskellä kaatuneita, virkkoi:
"Ystävä, kätke ilosi, on väärin riemuita tässä ruumiitten keskellä. He ovat saaneet palkkansa. Vaan sano, montako petturia on palvelijattarien joukossa ja kuinka moni on uskollisena minulle pysynyt."
"Kuningas, viisikymmentä on täällä palvelevaa neitoa ja niistä on kaksitoista, jotka eivät minua tottele, eivät edes Penelopea. Mutta joko riennän tulostasi ilmoittamaan kuningattarelle, joka äsken vaipui uneen?"
Odysseus käski kuitenkin jättämään kuningattaren rauhaan, mutta sen sijaan tuli Eurykleian lähettää uskottomat neidot hänen luokseen. Nämä ratkesivat itkuun nähdessään kosijat, ystävänsä, kuolleina, mutta Odysseus pakotti heidät kantamaan pois ruumiit ja puhdistamaan salin. Sitten seurasi neitosten rangaistus. Heidät ripustettiin hirsipuuhun. Melanteuskin kuljetettiin pihalle ja sai hänkin osakseen häpeällisen kuoleman. Eurykleia toi nyt saliin tulikiveä, jota Odysseus siellä poltti hävittääkseen kaikki jäljet ja kehoitti sitten Eurykleiaa kutsumaan saliin Penelopen ja toiset palvelijattaret.
"Mutta, kuningas, tuon sinulle uudet vaatteet, jätä jo nuo rääsyt", pyysi Eurykleia. Odysseus kieltäytyi kuitenkin vielä pukua vaihtamasta.
Itkien ja soihdut käsissä astuivat palvelijattaret saliin ja Odysseun polvia syleillen he toivottivat hänet tervetulleeksi kotiin.
Niin nopeaan kuin vanhat jalat kantoivat riensi Eurykleia ilmoittamaan emännälleen ilosanomaa.
"Nouse, kuningatar, nouse pian, Odysseus on saapunut ja on jo kostanut kotisi häpäisijöille", hän riemuitsi.
"Oi, Eurykleia, jumalat ovat järkesi hämmentäneet", nuhteli heräävä kuningatar. "Miten voitkaan vielä laskea leikkiä kanssani, tiedäthän muutenkin suruni suuruuden. Ja nyt herätit minut turhaan makeammasta unestani. Näin hyvin en olekaan nukkunut kahteen vuosikymmeneen. Mene nopeasti alas! Jos joku toinen olisi tämän tehnyt, olisin häntä rangaissut, ikäsi pelasti sinut vihaltani."
"Ei, lapseni, en laske leikkiä", virkkoi vanhus. "Totta puhun. Se vieras, jota kaikki ivasivat, on Odysseus. Telemakos tiesi sen, vaikk'ei siitä hiiskunut."
Nopeasti hypähti Penelope vuoteeltaan, syleili vanhaa hoitajaa ja kysyi, miten Odysseus saattoi kaikki voittaa.
"En nähnyt enkä kuullut, miten kaikki kävi", kertoi Eurykleia, "mutta valitusta kuului saleista huoneisiin, jossa kaikki palatsin naiset istuivat lukittujen ovien takana. Vihdoin kuulin Telemakon kutsuvan minua ja kun alas saliin astuin, näin Odysseun seisovan kuin hurjan leijonan kosijain ruumiiden keskellä."
"Ystäväni", virkkoi kuningatar, joka jälleen alkoi epäillä uutista, "käykäämme alas poikani luo. Haluan nähdä murhatut kosijat ja heidän voittajansa."
Hän astui alas saliin vapisevin sydämin miettien, kysyisikö vieraalta jotakin vai rientäisikö syleillen häntä tervehtimään. Hän istahti kuitenkin lieden ääreen vastapäätä pilariin nojaavaa Odysseuta, joka odotti, että Penelope häntä ensin puhuttelisi. Kuningatar istui aivan hiljaa katsellen. Jo näyttivät piirteet tutuilta, mutta vilkaistuaan vaaterisoihin, tuntui hän taas oudolta.
Silloin astui Telemakos pahastuneena äitinsä luo, virkkaen:
"Oi, äiti, miten kivikova sydämesi onkaan! Miks'et riennä isän luo, miksi et puhu hänelle, et kysele mitään. Noin liikkumatonna ei kenkään toinen vaimo voisi istua, jos hänen puolisonsa kahden pitkän vuosikymmenen kuluttua palaisi. Et ole konsaan moista kovuutta osoittanut."
Jalo Penelope sanoi silloin:
"Oi, poikani, sydämeni on niin täynnä, en tiedä mitä sanoa, mitä tehdä, tuskin rohkenen hänen kasvoihinsa katsettani luoda. Mutta jos hän todella on Odysseus, silloin kyllä toisemme tunnemme, sillä meillä on omat merkkimme, joita ei kukaan muu tunne."
Hymy valaisi silloin Odysseun kasvoja ja hän lausui pojalleen:
"Telemakos, salli äitisi panna minut koetukselle, pian hän minut tuntee, vaikka hän vielä epäilee. Mutta, poikani, ensin on meidän mietittävä, mitä teemme. Lain mukaan: jos yhden ainoan miehen murhaat, on sinun heti lähdettävä pakoon ja jätettävä isänmaasi. Miten nyt käy meille, jotka olemme ottaneet hengiltä kaikki Itakan ylhäisimmät."
"Isä, ei ole sinun älyäsi kenellekään toisella", Telemakos vastasi. "Mitä meidän on tehtävä, sen sinä parhaiten tiedät. Me yhdymme sinuun, teet mitä tahansa."
"Parasta lienee, että ensiksi kukin pukeutuu juhlapukuun, neidotkin koristautuvat kuni häihin konsaan. Soittajat tarttukoot sitraan ja tanssin säveleet kajahdelkoot kauas, niin että ohi astuvat luulevat täällä häitä vietettävän. Silloin ei sanoma kosijain kohtalosta liian varhain leviä. Sitten saamme kyllä tietää, mikä Zeun tahto on."
Heti tottelivat kaikki ja kohta kaikui saleista iloiset karkeloivien äänet, niin että ohikulkijat puhelivat keskenään:
"Jo on siellä häät, monen kosima kuningatar on vihdoinkin ottanut puolison. Eipä vaan jaksanut uskollisesti Odysseuta odottaa!"
Niin ei kukaan tiennyt, miten asiain oikea laita oli.
Kun Odysseus nousi kylvystä ja pukeutui uusiin, loistaviin vaatteisiin, palasi hän jälleen kasvoiltaan ihanana, varreltaan uljaana puolisonsa luo, istahti hänen lähelleen, lausuen:
"Olet ihmeellinen nainen, Penelope! Kuka toinen saattaisikaan noin jäykkänä istua puolisonsa palatessa vuosikymmenten kuluttua. Mutta Eurykleia, laita vuoteeni kuntoon, tahdon vaivoistani päästä levolle."
"Tee, kuten hän käskee, Eurykleia", sanoi viisas Penelope, "mutta siirrä hänen vuoteensa toiseen huoneeseen."
Näin hän sanoi koetellakseen Odysseuta.
Mutta katkerana virkkoi silloin sankari:
"Siirtää vuoteeni! Ken sen voi siirtää? Ei siihen ihmisvoima riitä. Kasvoi ennen pihalla korkea, tuuhealatvainen öljypuu ja kukkiin puhkesivat keväisin sen oksat. Rakensin silloin huoneen sen ympärille, latvan katkasin ja katon sen ylle kohotin. Rungosta veistin vuoteeni patsaan ja siihen norsunluu- ja kultakoristeet taoin. Sellaiseksi sen tein, mutta vieläkö lie patsas paikoillaan, sitä en tiedä, vai joko sen vieras käsi on poikki lyönyt."
Mutta silloinpa läikähti riemu Penelopen sydämessä, ja ilosta hurmaantuneena hän riensi syleillen tervehtimään kauan kaivattua puolisoaan:
"Oi, rakkahin, ällös vihastu, jos sinua epäilin, sinä miehistä viisain. Jumalat ovat onneamme kadehtineet, siksi he meidät erottivat, eivät tahtoneet meille yhteisien nuoruusvuosien riemuja suoda, eivätkä yhdessä kohti vanhuuden päiviä käydä. Oi, ällös ole minulle vihainen. Pelkäsin, näet, aina jonkun ventovieraan tulevan ja viekkaudella minua Odysseuna lähestyvän. Usein muistin Helenaa, jonka erehdys tuli niin kalliiksi. Mutta nyt tunnen sinut, tunnen armaan puolisoni, sillä vuoteemme salaisuutta ei tiedä muut kuin me molemmat ja yksi ainoa palvelijatar, kotoa saamani Aktoris."
Odysseuskaan ei voinut enää liikutustaan pidättää, vaan onnellisena, hurjasti sykkivin sydämin hän sulki uskollisen puolison syliinsä. — Riemuiten silmäili Penelope Odysseuta, katseli kuin haaksirikkoinen, joka rannattomalta tuntunutta ulappaa uidessaan vihdoin näkee edessään kallion kohoavan. Kotvan siinä vielä onnelliset puhelivat, kunnes läksivät levolle. Mutta uni ei kummankaan silmään tullut, niin paljon oli molemmin puolin kyselemistä ja kertoilemista. Ja Odysseus, kuultuaan Penelopen kärsimykset, kertoi omia kokemuksiaan, kunnes vihdoin molemmat vaipuivat virkistävään uneen.
Mutta Atene pidätti aamuruskon jumalatarta yövuoteellaan tavallista kauemmin, kunnes Odysseus oli ennättänyt kyllikseen levätä. Aamun valjetessa nousi kotia saapunut virkistyneenä vuoteeltaan ja puhui puolisolleen:
"Penelope, lähden nyt tervehtimään vanhaa isääni, joka on saanut huolia niin runsaasti kantaa. Sinun huoleksesi jää suojella kotiamme, kunnes palaan. Pian leviää tieto kosijain lopusta, mutta sulkeudu sinä neitosinesi huoneisiisi, äläkä välitä, mitä ympärilläsi tapahtuu."
Jäähyväiset jätettyään Odysseus läksi Telemakon ja molempien uskollisten paimenten seuraamana maaseudulle. Aurinko levitti valoaan kaupunkiin, mutta Atene kietoi heidät hämärään, niin ettei heitä kenkään huomannut.
Hermes, joka kultasauvallaan koskettelee ihmisten silmiä, sulkee ne, jotka tahtoo, ja avaa taas ne, mitkä haluaa, kutsui kaikki kosijain haamut ja johti ne Hadeeseen. Täällä keskustelivat parastaikaa keskenään suurten vainajain varjot, kertoillen omista kohtaloistaan ja Troian sodasta. Silloin läheni Hermes koko kosijajoukon seuraamana. Hämmästyneenä katselivat Hadeen asukkaat tulijain paljoutta ja ja Agamemnonin haamu, joka tunsi Amfimedonin, kysyi ihmetellen:
"Mistä te olette tulossa tällainen joukko samanikäisiä, kansan parhaita? Oletteko Poseidonin uhriksi joutuneet vai mikä teidät on kaatanut?"
Nuorukainen kertoi silloin heidän perin onnettoman kosintansa, Odysseun paluun ja verisen koston.
"Oi, jalo Penelope, sinä puhdassydäminen Ikarion tytär! Sinusta kuolemattomat laulavat ylistysrunonsa ja sinua kerran uskollisuuden esikuvana mainitaan! Mutta sinä, Klytaimnestra, Tyndareon tytär, olet kaikkien naisten osalle häpeän saattanut", lausui Agamemnonin haamu. —
— Sillä aikaa oli Odysseus saapunut vanhan isänsä Laerteen maatilalle. Tänne oli vanha kuningas itselleen rakentanut uljaan palatsin ihanine yrttitarhoineen. Mutta nyt ei Laertes enää välittänyt omasta mukavuudestaan. Likainen nuttu yllään hän oli kaivamassa hedelmäpuitten ympärillä. Sääriensä ympärille hän oli kietonut kehnot härännahat, suojellakseen jalkojaan orjantappurain haavoilta ja hänen päässään oli vuohennahkalakki, joka teki vanhuksen vielä risaisemman näköiseksi.
Odysseus huomasi jo kaukaa isänsä, mutta tämän kurja puku ja köyry varsi koskivat niin kipeästi Odysseuhun, että hän itkien pysähtyi läheisen päärynäpuun alle. Vanhus ei huomannut tulijaa, vaan pää kumarassa jatkoi työtään. Odysseus mietti, menisikö heti isäänsä tervehtimään, vaan lähenisikö vanhusta vieraana, kysellen häneltä kaikenlaista. Hän päättikin olla vielä ilmaisematta itseään ja koetella, tuntisiko vanhus hänet:
"Lienetpä taitava puutarhuri, koska täällä kaikki näyttää olevan niin erinomaisessa kunnossa. Mutta itseäsi et näy osaavan hoitaa, koska noin lian ja tomun vallassa olet, vaikka muuten sinua melkein vaikka kuninkaaksi voisi luulla. Sanohan, kenen palveluksessa olet ja olenko saapunut Itakaan? Kerran oli, näet, vieraanani mies, joka kertoi olevansa Itakasta, Laerteen poika. Hän oli erinomaisen viisas, kiinnyin oikein häneen ja annoin vielä hänelle runsaat lahjat lähtiessään."
"Vieras, Itakaan olet tullut", vastasi murheellinen vanhus. "Mutta sitä miestä, josta puhut, et täältä tapaa. Jos hän kotonaan olisi, ei hän runsaitta lahjoitta sinua lähtemään laskisi. Mutta kerro, missä ja milloin poikani tapasit? Niin, poikani hän oli, onneton vieraasi. Nyt hän on joko kalojen tai taivaan lintujen ruokana. Emme me, isä ja äiti, saaneet häntä kääreliinoihin peittää, eikä saanut hänen puolisonsa, viisas Penelope, hänen silmiään sulkea. Mutta ken olet, mistä tulet, kutka vanhempasi ovat ja missä laivasi on, vai vieraalla aluksellako saavuit?"
Odysseus vastasi silloin:
"Kysyt ken ja mistä olen. Olen Alybasta, Afeidaan poika ja Eperitos on nimeni. Alukseni on ankkurissa lähellä kaupunkianne. Viisi vuotta on kulunut siitä, kun Odysseus luonani vieraili. Onnen linnut lentelivät taivaalla erotessamme, onnellista matkaa hänelle ennustin ja päätimme ystävinä vielä toisemme kohdata."
Silloin tuska valtasi vanhuksen. Yhä kumarampaan painui varsi, ja hän sirotti tuhkaa päänsä päälle. Nyt ei Odysseus enää voinut vaieta, vaan hän riensi isänsä luo, huudahtaen:
"Oi, isä, tässä on kaipaamasi Odysseus. Ei ole enää surun syytä.Kosijat ovat kostetut, kaikki on hyvin."
"Jos kaivattu poikani olet, näytä se toteen", virkkoi Laertes.
"Isä, helposti sen teen", vastasi Odysseus. "Katso polvessani villisian hampaan jälkiä. Sain ne äitini isän, Antolykoon, luona käydessäni. Ja vielä, isä, muistan puut, mitkä puutarhassasi kerran minulle lupasit sinua lapsena seuratessani ja sinulta niitä pyydellessäni. Kolmetoista päärynäpuuta lupasit; kymmenen oli minulle lupaamaisi omenapuinen luku ja viikunapuitten neljäkymmentä. Lupasit vielä viisikymmentä viiniköynnöspenkkiä, jotka kantoivat runsaita hedelmiä ympäri vuoden."
Kuultuaan tämän Laertes lankesi poikansa kaulaan, mutta riemu oli niin suuri, että vanhus meni tiedottomaksi. Kun hän jälleen heräsi, virkkoi hän:
"Oi, elää sittenkin vielä Zeus, elävät kaikki Olympon valtiaat! Vaan, poikani, pelkään, että kohta nousevat kosijain omaiset kostamaan heidän tuhonsa."
"Isä, sitä älä sure", lohdutti Odysseus. "Mutta käykäämme tuonne majaan. Edeltäpäin sinne lähetin Telemakon ja kaksi paimenta ateriaa valmistamaan."
Laertes riensi kuitenkin ensin kylpyyn ja kun hän palasi toisten luo juhlavaippaan pukeutuneena, eivät he tahtoneet tuntea häntä, niin kookas ja uljas hän varreltaan oli. Ja kun Odysseus siitä huomautti ihastuneena, virkkoi vanhus:
"Olisipa minulla ne nuoruuteni voimat, jotka kerran omistin, kun kefalonialaisten johtajana Nerikon valloitin, olisipa ne voimat, ja olisinpa eilen saanut rinnallasi seisoa, niin olisi varmasti moni kosija kauttani surmansa saanut ja sinun sydämesi olisi riemuinnut."
Kaikki istuutuivat aterioimaan, silloin saapui vanha Dolios poikineen. Hämmästyneinä he jäivät seisomaan tunnettuaan isäntänsä, mutta ystävällisesti Odysseus kehoitti heitäkin istuutumaan pöydän ääreen.
Dolios lausui innostuneena julki kaikkien ajatuksen:
"Odysseus, sittenkin saavuit, vaikk'emme sinua enää osanneet odottaakaan. Tervetullut, kolmin kerroin tervetullut! Jumalat askeleitasi siunatkoot!"
Näin vanhus, mutta samalla muistui hänen mieleensä Penelope ja hän kiiruhti kysymään, tietääkö kuningatar jo Odysseun paluusta, vai lähettäisikö hän sanan. —
— Huhun nopea jumalatar Ossa oli rientänyt kautta kaupungin ja kohta tiesivät kaikki kosijain surullisen lopun. Väkeä tulvehti Odysseun palatsille ja itkien ja huoaten he kantoivat vainajain ruumiit hautaan. Kauempaa olevat he lähettivät laivoilla kotiseuduilleen. Sen tehtyään kaikki kokoontuivat torille ja täällä Eupeites, Antinoun sureva isä, alkoi: "Miehet, paljon pahaa on Odysseus akaialaisille tehnyt. Ensin hän vei muassaan joukon oivia miehiä, ja sille tielle ne jäivät, ja nyt kun hän palaa, hän murhaa kansamme jaloimmat. Sitä ei voi kostamatta jättää, muuten jälkimaailma meille nauraa. Minä en ainakaan näkisi enää iloista päivää, ellen poikani kuoloa saisi kostetuksi. Mutta riennettävä meidän on, ennenkuin hän käsistämme karkuun pääsee."
Valittaen oli Eupeites puhunut ja sääli täytti akaialaisten sydämen.
Mutta silloin Medon alkoi puhua:
"Itakalaiset, kuulkaa mitä minulla on sanottavaa. Ilman jumalain apua ei Odysseus tätä tehnyt. Näin itse, miten joku jumala Mentorin muodossa seisoi hänen vieressään, milloin häntä kehoittaen, milloin taas kosijoita pakoon ajaen."
Medonin puheeseen yhtyi vanha tietäjä Haliterses, koettaen osoittaa, miten suurta vahinkoa kosijat olivat tehneet ja miten siis Odysseun kosto oli paikallaan. Mutta heitä kumpaakaan ei tahdottu kuulla, vaan aseisiin tarttuen miehet seurasivat Eupeiteeta, luullen, houkot, itse koston välttävänsä.
Olympossa Atene kääntyi Zeun puoleen virkkaen:
"Suuri Zeus, luotujen isä. Mitä mietit? Aiotko sallia hirveän sodan syttyvän kauhuineen, vai rauhaako aiot rakentaa?"
"Lapseni, miksi sitä minulta kyselet", vastasi Zeus. "Itsehän olet päättänyt, että Odysseus palatessaan kostaisi. Tee, miten mietit. Mutta sanon minäkin ajatukseni. Poikien ja veljien muistot haihtukoot. Odysseus olkoon kaikkien kuningas ja sopu ja hyvinvointi vallitkoon maassa."
Nopeasti Atene riensi silloin alas Olymposta täyttämään isänsä tahtoa.
Sillä aikaa oli Odysseus ystävineen jo noussut aterialta ja nyt hän lausui:
"Käyköön joku teistä katsomaan, joko lähenee sotainen joukko."
Eräs Dolion pojista läksi silloin, mutta jo portilta hän palasi:
"Jo saapuu, lähellä ovat, aseihin!" hän huusi.
Odysseus, Telemakos ja molemmat paimenet sekä Dolion kuusi poikaa riensivät heti asestettuina portille. Yksinpä valkohapsiset vanhukset Laertes ja Dolioskin sieppasivat aseet. Silloin Odysseus näki Atenen lähestyvän heitä jälleen Mentorin muodossa ja hän virkkoi iloisena Telemakolle:
"Poikani, näytä urhouttasi. Sukusi on aina kulkenut urhoollisten nimessä!"
"Isä, olet näkevä, ettei nimesi häpeään joudu", vastasi uljas nuorukainen.
Mutta kuullessaan tämän, Laertes huudahti:
"Oi, suuret jumalat, millainen päivä! Poikani ja poikani poika väittelevät urhoollisuudesta!"
Atene kehoitti nyt Laerteeta heittämään keihäänsä, ja kun Laertes totteli, kaatui heti Eupeites kuoliaana maahan.
Sekä Odysseus että Telemakos riensivät nyt eteenpäin ja mieshukka olis ollut hirveä, ellei Atene olisi kuuluvalla äänellä huutanut:
"Itakan miehet, aseet alas! Loppukoon hirveä verenvuodatus ja rauhan kättä tarjotkaa toisillenne!"
Äänen kuultuaan heittivät viholliset aseet käsistään ja kalpeina pelosta he riensivät kaupunkia kohti. Mutta Odysseus hyökkäsi huutaen takaa ajamaan pakenevia. Silloin välähti Zeun salama ja iski maahan aivan Atenen jalkain juureen. Atene kääntyi silloin Odysseun puoleen, virkkaen:
"Odysseus, Laerteen poika! Jo on aika kostosta luopua ja aika rauha maahan raketa!"
Ilomielin Odysseus totteli Atenea, ja niin Zeun jumalainen tytär rakensi rauhan Odysseun ja hänen kansansa välille.
Nimiluettelo.
Aëdon, Teban kuninkaan Zeton puoliso. Hänellä oli ainoastaan yksi lapsi, Itys l. Itylos. Tästä syystä hän kadehti miehensä kaksoisveljen Amfionin puolisoa, ylpeätä Niobea, jolle oli suotu kaksitoista lasta. Kateudessaan hän aikoi eräänä yönä surmata kälynsä vanhimman pojan, mutta surmasikin erehdyksestä oman ainoan poikansa. Onneton äiti oli nääntyä tuskaan, ja säälistä Zeus muutti hänet satakieleksi, joka yhä valittelee surkeaa erehdystään.
Afrodite, kauneuden ja rakkauden ihana jumalatar, jonka synnystä kulkee monia taruja. Yhden mukaan hän oli Zeun ja jumalatar Dionen tytär. Oli ruman ja ontuvan, mutta taitavan takojan Hefaiston puoliso.
Agamemnon, Menelaon veli, Atreun poika. Atreus kuului onnettomaan pelopidien sukuun, jonka kantaisä Tantalos sai Hadeessa kärsiä kauheita tuskia (katso Tantalos.) Agamemnon nai Spartan kuninkaan Tyndareon tyttären Klytaimnestran, Menelaon puolison, kauniin Helenan sisaren. Troian sodassa oli Agamemnon ylipäällikkönä, mutta sieltä palattuaan joutui hän serkkunsa Aigiston ja uskottoman puolisonsa salamurhan uhriksi.
Aias, Salamiin kuninkaan Telamon poika, suuri ja väkevä, mainetöissä Akilleun vertainen. Akilleun kaaduttua riiteli Odysseun kanssa Akilleun aseista, ja kun Odysseus ne sai, surmasi hän itsensä.
Aigai, kaupunki Euboian länsirannalla, merkitsee merta.
Aigistos, Tyesteen poika, Agamemnonin serkku. Houkutteli Agamemnonin puolison Klytaimnestran uskottomaksi puolisolleen. Yhdessä he murhasivat Troiasta palaavan Agamemnonin, kunnes Orestes kosti Aigistoolle (ks. näitä).
Aiolos, kaukaisella merensaarella asuva taruhenkilö, jolla on tuulet hallussaan.
Akaialaiset, vanha, kreikkalainen heimo, mahtavin muita Troian sodan aikoina. Akaialaiset asuivat etupäässä Tessaaliassa. Homeros tarkoittaa akaialaisilla yleensä kreikkalaisia.
Akilleus, rehellisen Peleun ja ihanan Tetis-jumalattaren poika, kreikkalaisten uljain sankari Troian sodassa, rohkea ja samalla lempeä. Hän rakasti hellästi äitiään, joka tehdäkseen poikansa kuolemattomaksi, voiteli häntä ambrosialla ja kastoi Styks-virtaan; ainoastaan kantapää, josta äiti piti kiinni, jäi kastumatta ja kun Paris ampui siihen, sai nuori Akilleus kuoleman jo ennen sodan loppua.
Alkinoos, Skheria-saaren kuningas, Nausikaan isä, onnellinen faiakilais-kansan hallitsija.
Alkmene, serkkunsa Amfitryon puoliso. Zeun kautta mainion Herakleen äiti.
Ambrosia, jumalain ruoka. Jumalat käyttivät sitä myös voiteenaan.
Amfion, Zeun ja Antiopen poika, Zeton kaksoisveli. Veljekset varustivat Teban korkealla muurilla, Zetos vieritti kivet paikalle ja Amfion järjesteli kivet muuriksi lyyrynsoitollaan, käsin kiviin koskematta. Oli naimisissa Tantalon tyttären Nioben kanssa, joka ylpeili kahdestatoista kauniista lapsestaan ja loukkasi sillä Apollon ja Artemiin äitiä Letoa. Leto yllytti silloin poikansa surmaamaan Nioben kaikki lapset. Murheissaan Amfion surmasi itsensä. Niobe muuttui kivipatsaaksi, joka yhä itkee lapsiaan.
Amfitrite, Poseidonin suloinen puoliso, joka asuu syvällä meressä hohtavassa palatsissaan ja usein ajelee puolisoineen upeissa vaunuissa, "joiden eteen on valjastettu korskat, kultaharjaiset, vaskikavioiset orhit."
Antilokos, viisaan Nestorin, Pyloon urheudestaan kuuluisan kuninkaan poika.
Apollo, valon laulun ja runouden jumala, Zeun ja Leton, hiljaisen yön, poika. Syntyi Delos-saarella. Oraakkelin kautta ilmoitti Apollo tulevia asioita. Suojeli teitä ja koteja; lähetti tauteja, mutta paransi myöskin. Hänen näkymätön nuolensa kaasi äkkiä ihmisen. Jousimiesten suojelija.
Arete, faiakien kuninkaan Rexenorin tytär, joka nautti puolisonsa Alkinoon rinnalla suurta kunniaa, häntä kohdeltiin kuin jumalatarta. Sukua Poseidonille.
Ares, sodanjumala, Zeun ja Heran poika, raju ja riidanhaluinen. Vastakohta älykkäälle Atenelle, joka voitti väkevän Areen. Hänen seurassaan esiintyivät Fobos (Kauhu), Deimos (Pelko) ja Eris (Riita).
Arethusa, monen Kreikan lähteen nimi.
Argos, ikivanha Argolis-maakunnan pääkaupunki. Myöskin Agamemnonin laajan valtakunnan nimi.
Argos, Odysseun vanha, uskollinen koira.
Ariadne, Kretan Minos-kuninkaan tytär, joka pelasti atenalaisenTeseun Minotauros-hirviön käsistä eksyttävästä labyrintistä. Teseus veiAriadnen mukanaan, mutta hylkäsi hänet ja jätti autiolle saarelle.Täällä Dionysos-jumala näki hylätyn ja korotti hänet puolisokseen.
Artemis, Zeun ja Leton tytär, Apollon sisar, kasvullisuuden ja metsästyksen neitsyt-jumalatar. Päätti nuolellaan äkkiä ihmisen päivät, kuten Apollokin.
Atene, Zeun tytär, joka täydessä sota-asussa syntyi Zeun päästä. Isänsä lempitytär, mahtava jumalatar, joka suosii älykkäitä sankareja, kuten Odysseuta. Viisauden jumalatar, kaupunkien, valtioelämän ja järjestyneen taistelun suojelija.
Atlas, voimakas jättiläinen, joka hartioillaan kannattaa taivaan kantta; ihanan Kalypson isä.
Atridit, Atreun jälkeläiset.
Attika, Kreikan kaakkoisin maakunta. Pääkaupunki Ateena.
Delos, Apollolle pyhitetty saari, kuuluu Kykladien saaristoon. Tarun mukaan Leto synnytti tällä saarella kaksosensa Artemiin ja Apollon, ja silloin pysäytti Zeus siihen asti liikkuvan saaren paikoilleen.
Demeter, maan kasvuvoiman jumalatar, Zeun sisar.
Diomedes, Argoon kuningas, etevimpiä kreikkalaisia sotasankareja Troian sodassa.
Dodona, kaupunki Epeirossa, Kreikan vanhimpia oraakkelipaikkoja, jossa pyhän tammilehdon huminassa kuultiin ennustuksia.
Eidotea, meren jumalatar, merenhaltija Proteun tytär.
Elysion, autuaitten maa maailman äärellä, Okeanos-virran rannalla. Täällä onnelassa vallitsee iäinen kevät ja loppumaton ilo ja sinne pääsevät ainoastaan jumalia lähellä olevat ihmiset.
Eos, aamuruskon rusosorminen, ruusunhohteinen jumalatar, joka valjastaa nelivaljakkonsa valkovaunujensa eteen ja kiitää pitkin taivaankantta ilmoittaen auringonjumalan tuloa.
Epeios, Troian kuuluisan puuhevosen rakentaja.
Epikaste, Teban kuninkaan Laioon puoliso, Oidipoon äiti. Oraakkelin ennustuksen mukaan tulisi Oidipos surmaamaan isänsä ja naimaan äitinsä. Ennustus toteutui ja silloin Oidipos puhkaisi silmänsä ja Epikaste l. Iokaste surmasi itsensä.
Erebos, Manala, pilkko pimeä sielujen olinpaikka.
Erinnyit, kostottaret, vihaavat erittäin äidinmurhaajia ja muita perhesiteitten rikkojia eivätkä väsy vainoamaan syyllistä, ennenkuin hän on kauhusta menettänyt järkensä tai henkensä.
Etiopia, Egyptin eteläpuolella oleva maa; Homerolla saanut nimensä kansasta, joka muka asui kahtia jaettuna uloinna lännessä ja kauimpana idässä.
Faiakit, Skherian saarella asuva onnellinen merenkulkijakansa.
Ferai, kaupunki Etelä-Peloponnesossa.
Filoktetes, taitava tessalialainen nuolenampuja. Peri Herakleen nuolet ja jousen isältään. Oli Troian sodan sankareita.
Forkys, meren peloittava haltija, maan ja meren poika.
Gigantit, raju jättiläiskansa, joka nousi taisteluun jumalia vastaan. Vasta kun jumalat heidät voittivat, tuli rauha maailmaan.
Gorgon pää, pyöreä naama, leveässä suussa suuret torahampaat, tukassa kiemurtelevia käärmeitä, katse kauhua herättävä. Ken Gorgon pään näki, muuttui kiveksi.
Gyrain, vuoret Euboialla.
Hades, vainajain, vankoilla porteilla suljettu, valtakunta jossakin kaukana maailman äärillä tai syvällä maan sisässä. Siellä kasvaa vain kalmanpuita, autio erämaa siellä kolkkona leviää ja vihaisina ärjyvistä virroista nousee kalmanhaju. Ken sinne joutuu, ei sieltä koskaan pois pääse, vaan haihattelee tajuttomana varjona kalman mailla. Mahtava Okeanos-virta erottaa Hadeen maasta.
Harpyiatovat siivekkäitä, käyräkyntisiä kuoleman haltijattaria, jotka aina nälissään sieppaavat saaliinsa, tulematta kuitenkaan koskaan tyydytetyiksi.
Hebe, nuoruuden jumalatar, Zeun ja Heran tytär. Kun Herakles otettiin jumalien joukkoon Olympoon, annettiin Hebe hänelle puolisoksi.
Hefaistos, tulen ja takomataidon jumala. Zeun ja Heran, toisten tarujen mukaan yksin Heran, lapsi, ruma ja ontuva, mutta hyväntahtoinen. Puolisona oli hänellä ihana Afrodite, joka kuitenkin Areen kanssa petti häntä.
Helena, Zeun ja Ledan tytär. Ihanaa Helenaa kosivat kaikki Kreikan mahtavat, kunnes hän joutui Spartan kuninkaan Menelaon puolisoksi. Troialainen kuninkaanpoika Paris vei Helenan Troiaan, mutta silloin liittoutuivat kaikki Kreikan kuninkaat ja suuri sotajoukko läksi kohti Troiaa. Sota kesti 9 vuotta ja Homeron mukaan Helena palasi puolisonsa kera Spartaan, jossa eli onnellisena ja kunnioitettuna.
Helios, auringon jumala. Joka aamu hän nousee nuorteana idästä ja lähtee ajamaan virmalla nelivaljakollaan taivaan kannen poikki tulen säihkyessä ja valon ja lämmön levitessä maanpinnalle. Illalla hän riisuu lännessä valjakkonsa ja laskeutuu levolle Hefaiston valmistamaan kultapurteen, joka Helion nukkuessa yöllä soljuu pitkin maailmanvirtaa jälleen itään. Helios näkee kaikki, ei mikään jää häneltä salaan. Lapsia on hänellä m.m. Kirke.
Hellas, Kreikka.
Hera, Zeun puoliso ja sisar, taivaan kuningatar, avioliiton suojelija. Usein särkyivät Heran ja Zeun välit jälkimäisen uskottomuuden tähden ja Hera saattoi silloin raivoisasti vihata Zeun lemmikkejä ja heidän lapsiaan, kuten esim. Heraklesta.
Herakles, Kreikan suurin sankari ja kansallis-urho, Zeun ja kuningatar Alkmenen poika, jota Hera jo ennen hänen syntymäänsä vihaa. Heran viekkaudesta hän joutuu kehnon Eurysteun vallan alaiseksi ja siitä vapautuakseen hän suorittaa 12 urhotyötään. Koko hänen elämänsä oli täynnä ihmeellisiä voimannäytteitä. Monien harha-askelten ja tuskien jälkeen pääsee hän vihdoin Olympoon, jossa saa Heben puolisokseen. Herakleen varjo kuitenkin asustaa Hadeessa.
Hermes, jumalain sanansaattaja, maanteiden ja elinkeinojen suojelija. Viisas ja viekas sekä nopea liikkeissään oli tämä Zeun ja Maian, Atlaan tyttären, poika.
Hermione, Menelaon ja Helenan tytär, joka naitettiin Neoptolemolle, Akilleen pojalle.
Hyperiantasangot Sisiliassa.
Iftime, Penelopen sisar, Ferain kuninkaan Eumelon puoliso.
Ikarios, Penelopen ja Iftimen isä, kotoisin Spartasta.
Ilios l. Ilion, Homeron taruissa Troian nimi.
Ino, foinikialaiskuninkaan Kadmon tytär, naimisissa minyrialaisten kuninkaan Athamaan kanssa. Heran kiihoituksesta Athamas raivoissaan murskasi kallioon vanhimman poikansa ja sama kohtalo uhkasi nuorempaakin. Silloin Ino hyppäsi kalliolta mereen lapsi sylissään. Täällä hänestä tuli merenhaltijatar Leukotea.
Ismaros, kaupunki Trakiassa.
Itaka, pieni kalliosaari Kefallenian itäpuolella. Pinta-alaltaan n. 98 km2. Homeron mukaan Odysseun kotimaa.
Jason, kreikkalainen tarusankari.
Kadmos, Teban perustaja, kotoisin Foinikiasta. Meren haltijattaren Leukotean (Inon) isä.
Kalypso, Atlaan tytär, ihana haltijatar, joka elelee yksinään Ogygian saarella ja hoivailee luonaan Odysseuta 7 vuotta.
Kariitit, sulottaret, joiden antimia on naisten kauneus, samoin runouden, laulun ja puhetaidon viehättäväisyys. Afroditen apulaisia.
Karybdis, hirvittävä pyörre, joka nieli kaiken, mikä sattui lähelle, Sisiliassa, Messinan salmen rannalla vastapäätä Skyllaa.
Kassandra, Troian kuninkaan Priamon tytär, jolle Apollo oli antanut ennustuslahjan. Sodan loputtua hän joutui Agamemmonin omaisuudeksi, mutta uskoton Klytaimnestra surmasi hänet miehensä viereen.
Kaukonia, eteläisessä Elis-maakunnassa.
Kefalonialaiset, Odysseun alamaiset Samon, Itakan, Zakynton ja Dulikionin saarilla.
Kikonit, etelä-trakialainen kansa.
Kimmeriläisetasuivat kaukana lännessä Okeanon rannalla lähellä Hadesta ikuisessa hämärässä.
Kirke, Helion ja Okeanon tyttären Persen tytär, mahtava noita, joka asui ihmelinnassaan Aiaios-saarella.
Klytaimnestra, Spartan kuninkaan Tyndareon ja Ledan tytär, Helenan sisar, Agamemnonin puoliso. Petti puolisonsa ja murhasi hänet rakastajansa Aigistoon avulla.
Kokytos, Hadeen läpi virtaava parkuva joki, Styksin haara.
Kyklopit, Sisiliassa asuva raaka jättiläiskansa, joilla on vain yksi silmä keskellä otsaa.
Laertes, Itakan vanha kuningas, Odysseun isä.
Laistrygonit, jättiläis- ja ihmissyöjäkansa.
Lakedaimon, sama kuin Sparta, Menelaon maan, Lakonian pääkaupunki.
Leda, Lakedaimonin kuninkaan Tyndareon puoliso, Helenan ja Klytaimnestran äiti.
Leto, jumalatar Artemiin ja Apollon äiti (ks. Apollo ja Delos.)
Lotofagit, Libyan pohjoisrannalla asuva kansa.
Lotus, taikakukka; joka sitä maistoi, unohti kaiken ja halusi vain lotusta.
Melampos, kuuluisa pylolainen tietäjä.
Memnon, rusosormisen Eon ja troialaisen prinssin Titonon poika, Etiopian kuningas, jonka Akilleus kaasi Troian sodassa. Siitä lähtien itkee Eos poikaansa ja hänen kyyneleensä putoilevat maahan kastepisaroina.
Menelaos, Spartan kuningas, Atreun poika, Agamemnonin veli. Kun troialainen Paris oli ryöstänyt Helenan, Menelaon puolison, syntyi kuulu Troian sota.
Mentor, Odysseun ystävä, jonka huostaan Odysseus jätti kotinsa Troiaan lähtiessään. Mentorin muodossa auttaa Atene sekä Telemakoa että Odysseuta.
Minos, Zeun ja foinikialaisen kuninkaantyttären Europen poika, Kretan mahtava kuningas, taitava lainsäätäjä, pääsi Hadeeseen vainajain tuomariksi.
Molys-yrtti, taikakukka, jolla saattoi suojella itseään turmiolta. Hermes pelasti sillä Odysseun Kirken käsistä.
Mykene, ikivanha kaupunki Argoliin pohjoisosassa, Agamemnonin mahtava pääkaupunki.
Myrmidonit, Akilleun vallan alle kuuluva kansa Etelä-Tessaliassa.
Najadit, vedenneidot, asuvat lähteissä, parantavat ihmisiä lähdevedellä, osaavatpa ennustella tulevia asioitakin.
Nausikaa, faiakien kuninkaan Antinoon tytär, jonka Homeros kuvailee jaloluontoiseksi ja helläsydämiseksi ja samalla pelottomaksi naiseksi.
Nektari, suloinen jumalien juoma.
Neleus, Poseidonin poika, Nestorin isä, Pyloon hallitsija.
Neoptolemos, Akilleun poika, viisas ja urhoollinen. Nai Menelaon ja Helenan tyttären Hermionen.
Nereus, meren haltija, ihmisrakas vanhus, joka 50 tyttärensä kera asuu Egeanmeressä. Puolisona on hänellä Okeanon tytär Doris.
Neriton, Itakan korkein vuori.
Nestor, Neleun poika, Pyloon kuningas. Troian sodassa oli kreikkalaisten ensimäisiä ja senkin jälkeen oli hän kuulu viisaudestaan. Kaikki kunnioittivat vanhusta, joka Odysseun retkien aikana jo kolmatta miespolvea hallitsi.
Ogygia, kaukainen saari, Kalypson asunto.
Okeanos, mahtava maailmanvirta, joka kiertää kehässä maan ympäri. Siitä nousevat ja siihen laskevat aurinko, kuu ja tähdet. Jumalana Okeanos on lempeä.
Olympos, korkea vuori Makedonian ja Tessalian rajalla. Sen korkeilla huipuilla pilvien yläpuolella on jumalien asunto.
Orestes, Agamemnonin ja Klytaimnestran poika, joka kosti isänsä kuoleman murhaamalla sekä äitinsä että Aigistoon. Murhan jälkeen erinnyit, kostottaret, vainoavat häntä, kunnes hän tulee mielenhäiriöön. Vihdoin erinnyit jättävät hänet rauhaan ja hän ottaa haltuunsa isänsä valtakunnan.
Orion, väsymätön metsästäjä, jota Eos lempii. Jumalat eivät kuitenkaan olleet suostuvaisia liittoon, vaan Artemis lähetti kuolettavan nuolensa Orioniin. Hadeessakin Orion jatkaa metsästystään.
Ossa, huhun jumalatar, Zeun sanansaattaja.
Patroklos, Akilleun ystävä, kaatuu Troian sodassa.
Penelope, Ikarion tytär, Odysseun puoliso.
Persefone, Zeun ja Demeterin tytär, jonka Hades ryösti puolisokseen. Demeter surren etsi tytärtään, kunnes kaikkinäkevä Helios ilmoitti tyttären olinpaikan. Vihdoin tehtiin sopimus, että Persefone saa olla kaksi kolmatta-osaa vuotta äitinsä luona ja yhden kolmanneksen Hadeen kuningattarena.
Pieria, Makedonian maakunta Olympos-vuoren juurella.
Polyfemos, tyly kyklopi, Poseidonin poika, jolta Odysseus poltti ainoan silmän. Sitä kostaakseen Poseidon teki Odysseun matkan niin vaaralliseksi.
Poseidon, meren ja myrskyjen jumala, Zeun ja Hadeen veli. Kolmikärjellään hän mylleröi meret ja ajaa aaltojen pauhussa virmalla valjakollaan.
Priamos, Laomedonin poika, Troian kuningas. Hänellä oli 50 poikaa, joista mainittavimmat Hektor ja Paris, sekä joukko tyttäriä, joista Kassandra joutui Agamemnonin sotasaaliiksi. Troian sodan aikana Priamos oli jo vanha eikä ottanut taisteluun osaa.
Proteus, Poseidonin alamainen, ennustustaitoinen merenhaltija, joka kykeni muuttamaan muotoa miksi halusi. Paimensi Poseidonin puolison. Amfitriten, hylkeitä Egyptin rantamilla.
Pylos, Nestorin asuinpaikka.
Pyriflebetos, Hadeen läpi virtaava tulinen joki.
Pythia, Delfoin oraakkeli, joka vastasi, kun kysyttiin tulevia asioita.
Radamantys, Zeun ja Europen poika, Kreetan kuningas. Viisautensa vuoksi pääsi Hadeeseen tuomariksi. Toisen tarun mukaan pääsi Elysionin kentille.
Sisyfos, Korinton kaupungin perustaja. Pettää jumalia useampaan kertaan ja joutuu rangaistukseksi Hadeeseen vierittämään kiveä vuorta ylös. Juuri kun hän on saamaisillaan kiven vuoren huipulle, vierähtää kivi jälleen alas.
Sireenitovat haukkakyntisiä naisia, jotka hurmaavilla lauluillaan houkuttelevat merenkulkijoita luokseen ja syövät heidät sitten.
Skheria, saari, kaukana ihmisten ilmoilta, faiakien kotimaa.
Skylla, kuusipäinen, kaksitoistajalkainen hirviö, joka asuu korkealla vuoren luolassa ja ojentelee päitään, siepaten meren eläimiä tai miehiä ohikulkevista laivoista. Vastapäätä Karybdista.
Sparta, Menelaon kuningaskunnan kaupunki.
Styks, mutkikas virta Hadeessa.
Sunion, Attikan kaakkoiskärki.
Tantalos, pelopidien suvun kanta-isä. Mahtava hallitsija, jonka luona jumalatkin käyvät, mutta ylpeydessään Tantalos alkaa epäillä jumalain kaikkitietäväisyyttä ja syöttää heille kerran oman poikansa Peleun lihaa. Jumalat huomaavat kuitenkin kamalan teon ja herättävät Peleun henkiin, mutta Zeus vihoissaan lähettää Tantalon Hadeeseen, jossa hän saa kärsiä iäistä nälkää ja janoa.
Teba, Boetian suurin kaupunki, johon liittyy m.m. Oidipoon surullinen tarina, ks. Epikaste. — Muinoisen Egyptin pääkaupunki.
Teiresias, vanha, kuuluisa tebalainen tietäjä.
Telemakos, Odysseun ja Penelopen jalo poika.
Temese, kylä Kyprossa, kuuluisa kuparirikkaudestaan.
Teseus, Ateenan kuningas ja kansallissankari, Poseidonin poika. Toimitti erinomaisia mainetöitä, tappoi monia hirviöitä, joista kauhein oli Kretassa, kuningas Minoon labyrintissä elävä Minotauros. Tälle oli Atenasta aina määrävuosina lähetettävä 7 nuorukaista ja 7 neitoa ravinnoksi, ja pelasti siis Teseus kotikaupunkinsa tästä hirveästä verosta.
Tesprotia, Epeirossa oleva maa.
Tityos, jättiläinen, joka Leton ahdistamisesta saa kärsiä Hadeessa.
Trinakia, Sisilian muinoinen nimi.
Troia l. Ilion, kuuluisa siellä käydystä monivuotisesta sodasta, johon kaikki Kreikan sankarit ottavat osaa, ja josta Homeron Iliadi kertoo.
Tyestes, Peleun poika, onnetonta Tantalon sukua, Atreun veli. Veljesviha vallitsi Atreun ja Tyesteen välillä, kunnes Atreus murhasi Tyesteen pojat ja syötti lihat veljellään. Aurinkokin käänsi silloin kasvonsa. Kostoksi Tyesteen poika Aigistos murhasi Atreun ja niin pääsi Tyestes Mykenen kuninkaaksi. Agamemnon, Atreun poika, surmasi taas setänsä Tyesteen, karkoitti Aigistoon ja ryhtyi itse Mykenen hallitsijaksi.
Tyndareos, Spartan kuningas, Helenan ja Klytaimnestran isä. Hänen jälkeensä tuli hallitsijaksi Menelaos, Helenan puoliso.
Zeto, Amfionin kaksoisveli, Teban muurien rakentaja, Aëdonin puoliso.
Zeus, taivaan ja koko maailman mahtavin valtias, kaikki ovat hänen tahtonsa alaisia. "Jumalain ja ihmisten isällä" on koko joukko puolisoita ja lapsia. Laillinen puoliso Hera.