[31] Minä matkustin sillon niinikkään ilman toveritak, ja paljasta jalka-tietä,VermlanninjaNorinsyvämmaita; kussa minä puhuttelin ensin ne Suomalaiset, jotka asuuvatStáfnäsin, Gilbergan, Långserúdin ja Glávanpitäjissä (Gilbergankihlakunnassa), ynnä ne jotka asuiSillerúdin, Silbodálin, Karlandan ja Järnskóginpitäjissä,Nórdmarkinkihlakunnassa. Siitten kävin minä myös kuulustamassa niitäkin Suomalaisia, jotka asuuvat varsin rajan-varrella; nimittäinKölan, Edan, Gunnarskógin ja Mangskóginpitäjässä,JössinKihlakunnassa;Gräsmarkin, Fryksin ja Ostmarkinpitäjässä,Fryxdálinkihlakunnassa, jaExhäradin, Nyin ja Dálbyinpitäjässä,Elfdálinkihlakunnassa. Siitten läksin minä näistä Vermlannin Suomen-mehistä Noriin tahi Norjaan, kuulustamaan heitäkin, jotka sielä löytyi; jossa tapaisin paljon näitä Suomalaisia, erinomattainMeskóin, Vingerin, Brandvaalan, Grúin, Hovin ja AasnäsinpitäjissäSollöerin ja OudálinVouti-kunnassa; jaVaalan Elverumin ja TryssildinpitäjissäÖster-DálinVoutikunnassa,HédemarkinAmtista,AggerhúsinMoakunnassa. Näistä kaikistakin tullaan vastapäin enemmin puhumaan.
[32] Heitä painettiin nimellä:Pieniä Runoja, Suomen pojillen ratoksi. Toinen Vihko. Upsalassa annettu Em. Bruzéliuksen kirjan-pajasta, vuonna1821, 1 1/2 Arkkia 12:o.
[33] Minä olin jo ensimäisenä vuonna tuottanut heillen Suomesta 2074 monen-loatuista kirjoo, joista 1425 jaettiin heillen ilman rahatak ja mitään maksutak, ja 649 kohtuullisella hinnalla (lue tästä minun Lokakuussa v. 1822 Upsalassa painettua kirjutosta "Niillen Norin rajoilla asuvillen Suomalaisillen", joka löytyy liitettynnä niihin kirjakappaleihin, minun Isän vainajan keännöksistäApostoleitten kirjoista, joitama tuotin tänne Ruotsiin, ja joista minä niinikkään lahjoitin suurin osan näillen Suomalaisillen). Heijän hyväksi annoin minä vielä Marraskuussa samana vuonna painuttoo Upsalassa yhtä Suomalaista kirjan-luetosta (Bok-katalog) kaikkiin niiten Suomalaisten kirjoin peälle, joita olin sinne kaupaksi lähättänyt, ja kussa hinta oli ulospantu Ruotin rahoissa. Tämäluetos, jota jaettiin ympärin koko Suomalais-mehän kannatti tämmöisen nimitöksen: "Suomalaisia kirjoja, jotka kaupaksi löytyy Talonmiehen Poavo Räisäisen luonna Oijerin kylässä, Bergon (t. Brandvaalan) Suomalaisissa, Norissa." Siittenkin ovat hyö monestin soaneet kirjoja Suomesta, yksinkinTurun Viikko-Sanomia, joita hyö kahtena vuonna nouattivat postin kautta, kolmet kappaletta. Näihen Suomalaisten puolella, tuloo minun tässä kiitoksella mainita sekä Keis.Suomen Biblatoimitus-kuntoo(K. Finska Bibel-Sällskapet) joka heillen lahjoitti 100 kokonaista Suomalaista Roamatusta, ja 100 Suomal. Uusitestamenttilöitä, ettäK. Suomen Evankéljumintoimitus-kuntoo(K. Finska Evangelie-Sällskapet) joka lahjoitti heillen 1000 kappaletta heijän kirjuitoksistaan; kuin myösK. Suomen Talontoimitus-kuntoo(K. Finska Hushållnings=Sällskapet) joka niinikkään lahjoitti heillen 300 kirjankappaletta heijän kirjoistaan.
[34] Tämmöinen avonnainen (in blanko) ja vapa-valtainen lupa, että heijän nimessänsä tehä ja vaikuttoo mieltäin myöten, oli annettu mulle 6:lta 100:lta Suomalaiselta Talonpojalta, rajan varrella, jotka asuivat yhtä 12 peninkuorman pitkeä ja 3 ja 4 penink. läveä mehteä, joihen perät teki 8,000 henkee. Mutta ettei Ruohtalaiset pitänneet närkästyä siitä, että minä, joka olin vieraasta moasta, olin soanut niin monen tuhannen heijän moamiesten parasta hakeaksein, niin en pannut millonkaan oman nimein heijän kirjoin alle, muuten kuin kirja-tekiänä, voan pistin mieltäin myöten näihen joukosta 12 niiten nimiä, joitama tunsin rehellisinnä ja ymmärtäväisimminnä miehinnä.
[35] Tätä olen minä myös pitänyt, ja tehnyt tässä tarkoituksessa enemminen kuin ykskään muu. Sillä jos ei kaikkia heijän anomuksia ouk tulleet myötistetyksi, niin on kuitenkin jotaik jo tehty heillen hyväksi, ja on uskottava että aikoa myöten muutkin heijän puutokset tuloo autetuiksi.
[36] Nämä heijän pyytökset oli erinomattain, että Norjan-puolen Suomalaiset piti soaha sisään-lunastoo tilojansa ja maitansa, ja panna heitä Ruunun-veroillen, että myös mehissänsä ylös-ottoo uusia taloja. Ruohin-puolen Suomalaiset, jokta myös pyysivät soahaksensa mehän-juuresta synnyttää uusia tiloja, rukoilivat soahaksensa veronsa alenetuksi niiltä kehnoimilta tiloiltaan. Yhessä pyysivät hyö molemmis-puolin rajan, että saisivat yhistää ihtesäk vissiin pitäjäisiin, ja omaan kihlakuntaan, kussa saisivat toimiittoo Jumalanpalveluksensa omalla kielellään. Ja koska heijän Ruohtalaiset riita-toverit ovat tathoneet varsin tehä näitä heijän kanteitansa tyhjiksi, niin pyysivät että ensin yksi Tiiustamus-Toimitus (Undersöknings-komité) rehellisiltä, kunniallisilta ja Suomea ymmärtäväisiltä miehiltä piti heijän kotonaan tästä asiasta istutettaman. Tästä asian juttelemisesta luetaan 1823 vuotisessa Herroin-päivin toimituksissa, joista yksi osa on painettuMnemosynessäkinEloo-kuussa v. 1823.
[37] Se oli arvattava, että niin monessa pitäjässä, niin monessa erinnäisessä kihlakunnassa, ja vielä erinnäisissäkin valtakunnissa, piti asian laita olla erilläinen; tästä tuli että jos nämät kirjoitukset piti olla täyelliset, niin nämä monenkalttaiset selitökset nousi äijän paljoks, ja kohoisi kokonaiseksi kirjaksi. Tämä joka oisi pitänyt olla kevennökseksi sillen tulevallen Tiiustamus-Toimituksellen, luettiin hänen Peä-istujalta, Koarloistahan Moaherralta, varsin suureksi vaivaksi näitä läviten lukeaksensa (lue hänenBetänkandetässä asiassa. Painettu Koarloistaassa v. 1824 p. 5). "Ain on aikaa vireällä, kiire laiskalla kotona, jos ei muutoin-niin makuullen."
[38] Sanottiin muka että myö juoksutettiin valeh-puheita, (vaikka kakkia näytettiin toteen) ja että nämä asiat oli tulleet nostetuiksi yhen nuorukkaisen syvämmen-hillittämättömyytestä (entusiasm, excentricitét) tahi rakkautesta Suomen kieleen. Sillä tavalla hyö tätä sevoittivat ja sotkivat. Ja sanoivat vielä minun tehneen tätä ainoasti oma-hyötymiseksi, (vaik en tähän päiväänkään ouk ottanut heiltä niin tenkoo, kaikesta minun monesta vaivastain ja kirjutoksistain). Ja kuin eivät muuten soaneet tätä asiata moahan-tallatuksi, niin valehtelivat että nämä menot ei olleet minun omiain, voan vieraita tarkoittamuksia jonkun toisen hallituksen. Tätä sanottiin salaisesti että julkisesti, suullisesti että kirjallisesti, kunnekka saivat heitä siihen uskoon; ja kaikki vikain oli siinä, että minä olinvieraasta moasta.
[39] Kaikissa näissä vastauksissa niin oli mulla Hänen Kuninkaallisessa Korkeuvessa Peä-Prinsissä yksi vahva turva. Ilman hänetäk, niin tiesi hänet mitenkä oisi käynyt.
[40] Hänen tarkoitus oli monessa paikoin soveltuva meijänkin kanssa. Häänkin rupeis jo kirjuttamaanSavon puhetta, mutta nouatti kuitenkinvanhoja kirjoitus-tapoja; voan —"ei ouk puolesta, kuin ei kokonaisesta!" Siinäkin eroitti hään ihtesek, että hään kirjutti ainoasti silleroa'allekansalle; myö, sille valaistummalle. Hään tahtoi aloittoo valaistamisensa kansanjuuresta, mutta siinä hään pettiin; sillä kaikki valaistus tulooylältäpäin, eialtapäin. Seneistä jos tahomme valaistoo kansakuntoamme, niin ruetkamme ensin valaisemaan heitä, joill' on enemp' mieltä; tuosta soavat siitten toisetkin, joill' on vähämp'. Ne monet moittimiset, jotka tehtiin hänen kielestään (ja jota nyt tehtäneen minunkin puheestain) ja ne monet nuhtelemukset ja varoitukset, jotka tuolta teältä annettiin hänen kirjutoksestaan, teki häntä yhtätyytyväiseksi (liknöjd) koko asiastaan; että hään heitti sitä sipo-sillään. Hänen kaunis aivotus, että valaista meijän mieltämme, ja harjoittaa meijän kieltämme, käytetään nyt toisilta, yhellä tavalla, joka häpäisee meitä kaikkia.
[41] Kuitenkin olen minä outtanut heiltä tätä kirjallista apua (bidrag) aina loppuun asti tästä kirjan-painamisesta, soahaksein heiltä ies muutaman sanan tähän pistetyksi; ja olen sen tautta nimelläin merkittänyt omia tekojain, että eroittoo heitä muista; yksi neuo, jota ei oisi tarvittu. Mutta sitä-vastoin olen minä tässä olevassa Kuninkaallisessa Moalamus-Opistossa (Målare-Akademin) tavannut monta nuorta Suomalaista, jotka ovat olleet varsin hyvätahtoisat auttamaan minua näihen kuviin kuvittamisella ja kivellen piirruttamisella. Tästä heijän vaivastaan ja toimestaan, jolla ovat merkillisella tavalla tämän kirjan kaunistaneet, soan minä heitä tässä julkisesti kostella, ja kiitoksella mainita veljeksetMagn. ja Wilh. von WrightKuopiosta,Henr. Joh. StrömmerPieleksestä,Rob. EkmanUuesta-kaupunnista, jaAd. HårdKuopiosta.
[42] Minä oisin kyllä välttänyt moittimuksia, jos oisin kirjuttanut tavattomasti vanhalla tavalla, ja oisin ehkä käsittänyt rahallista voittoa, jos oisin painuttanut tavallisilla kirjoitus-nenillä (bokstäfwer) talonpojiltakin luettavaksi. Mutta mikä oisi ollut voitto minun puolesta, oisi kielen puolesta ollut kavotus.
[43] Se on moni joka lukoo minunnuoruuttainmullen viaksi, ja sanoo, että minun oisi pitänyt seästää näihen asioin toimittamista vanhoillen ajoillen, jollon mulla oisi enemp' mieltä ja ymmärrystä. Toiset, jotka ovat olleet vielä enemmin yksi-pintaiset, ovat sanonneet, että se on juuri hävittömästi ja oma-rakkautesti (egenkärt) multa tehty, rueta näin vanhoja kielen-piiroksia musertamaan, ja niskoittelemaan vasten kaikkia vanhoja kirja-tapoja; ja ovat peättäneet minun tehneen tätä ainoastaan halataksein silläkuuluisan nimen. Mutta hyö eivät ehkä tuntenek että se joka ainoasti tahtookunnioitetun nimen, niin hänen pitäis nouattaman kaikkein mieltä; hänen pitäis keänteä ihtesek, niin kuin kaislat, tuulen mukaan, voan ei tuulen vastaan; eli hänellä ei piek olla mitään omoo oatosta, mutta hänen pitäis olla yksi mielen-noutaja muihen oatoksista ja tahosta. Se ei ouk seneistä mikäännimen-kuuliaisuus, eikä mikäänoma-rakkaus, joka on minua tähän yllyttänyt, kussa minua moititaan, voan ei kiitetäk. Minä olen jo itekkin arvellut, käypkö minun poika-miessä näin rueta nutustelemaan sekä vanhoja että nykyisiä kirja-seppiä, ja pujottaa meijän kielemme uusiin pauloin? Sillä yhellä puolella nähessäin kuuluisia ja ylhäisiä Suomalaisia kielenkirjuttajoita, joihen etessä kansa kumartaiksen, ikeän kuin näillen heijän vanhoillen kirjoitus-tavoillen — niin minua hirvittää; ja nähessäin, toisella puolla, minua iho-yksinään, ilman minkään-laisetak turvatak, ja takanain Suomen Kielitär (Språk-gudinnan) istuavan surussain suu-kahleissaan — niin minua peloittaa: pitäiskö minun tähän pulmaan rueta, vai oisiko paras ehkä olla hänestä pois järkiään. Mutta jos minun omain paras oisi voattinut multa tätä viimeistä, niin meijän kielen paras voatiipi sitä ensimäistä. Ja koska yksi hyvä aikomus ei millonkaan piek lykättämän huomeseksi (sillä tavalla on jo moni hyvä asia jeännyt tekämätäk), ja koska se on multa tietämätöin kuinka pitkä ikä mulle on luotu, tahi kuinka kauan minun piti varttuman tätä päiviäin vanhenemista, niin se oisi ollut tyhmästi tätä outtamaan. Ja koska minä olen havainnut, että ne kauniimmat, isommat ja voimallisemmat työt ovat usseemmittain tehty ihmisiltä heijän nuoruutessaan, vaikka vasta vanhana ovat siitä tulleet kuultuiksi ja kunnioitetuiksi, niin aattelin ettei ouk vikoo nuoruutessa, eikä vanhuuen varttumista. Ja kuin kahotaan näitä omia vanhojamme, ja kysytään, missä ne työt ja vehkeet, joita ovat aikoinsoaneet, missä ne viisauen ja vanhuuen hetelmät, joista aina puhutaan, ja jotka meillen kypsyttäisivät? niin löyetään, että ne joilla on ansioita näyttää, ovat jo nuoruutesaan heitä hakena (sillä: "joka on nuorra nopia, se on virkku vanhanakin"), toiset toas, jotka ovat seästäneet ihtesek vanhuuteen, heillä ei ouk muuta kuin vanhuus ja huonous jälellä, sillä heijän suurin viisaus on ollut puuttumattomuutessa. (Ilmankos sanotaan, "joka jeäpi terältä, niin se jeäpikin hamaralta"). Ja koska se vielä käynnöön minunkin kanssain samalla tavalla, että tultua vanhaksi, soaha omoo parasta valvoataksein, jollen yhteistä uhrataan (jota nykyisinviisauteksimainitaan) tahi keäntyä huonoksi ja heikoksi, kussa puuttuu uskallusta, koska voima on vajoolla, niin minä olen ei ainoasti kiiruhtanut näihen toimittamista, mutta paheksin että olen jo näin kauan näitä laimin lyönyt.
[44] Ja ilman tätä kaikkia — kuka meistä ei tunnek niitä luulioita ja korvan-kuiskuttajoita, niitä sala-kuuntelioita ja sanan-juoksuttajoita, jotka vihalla ja kateuella lukoo viattomiakin paikkoja viaksensa, ainoasti että toisen vahinkoittamisella hyötyttää ihtesek; ja jotka ovat ehkä jo varoissaan minuakin tavoittamassa.
[45] Minä en puhuk kaupuntiloista eikä meijän isommista virkamiehistä, kussa tavataan ymmärrystä, joka painaa paljon; mutta tässä on puhe moa-kylistä ja kokonaisesta kansasta. Jos tutkistelemme meijän Moisi-miehiämme monessa paikoin, eli moa-junkkarimme, kuin heitä ennen kuhuttiin (ja joks saisimme heitä vielä kuhtua) — kuinka monta heistä nouattaa kirjallisia harjoituksia ja mielen-valaistusta? Minä tunnen pitäjäitä, kussa löytyy toista ja kolmatta kymmentä hoviloita tahi moisioita, ja kussa ei 10:nessä vuuessa ostetak yhtä uutta kirjoo — sitä vähemmin luetaan. Määppäs heitä puhuttelemaan? Hoasteloovatko hyö muuta kuin Hevoisistaan ja Koiristaan, tahi pelloloistaan ja Sioistaan, eli korttiloistaan ja juominkiloistaan? (Tätä ymmärtää kaikki Talonpojatkin). Ja meijän nais-väki — eihän heilläkään ouk (monessa paikoin) muuta puhetta, kuin toisten voatteista ja puheista, jota ne välillään kertoavat ja juoksuttaavat. Eikä se ouk heijän syy, se on meijän, jotka ei ouk tuottaneet heillen mielullisempia huvituksia, emmekä itäk näihin suostuk. Niin se oli muutamia vuosi-kausia siitten, ellei asiat nyt lie muuttuneet. Sanotaan ehkä, ettei meill' ouk varoo hukuttoo rahojamme kirjoin. Vai ei! Mutta jos tulisi puhe juomisesta ja pelistä — kyllä siitten rahoja löytyis, ikään kuin muihin joutaviin laitoksiin, jotka huvittaavat meijän turhaisuutta (fåfänga). Se oisi toivottava jos toimelliset miehet, moalla, asettaisivat isoimmissa moa-pitäjissä laina-kirjastoja (Lån-bibliothek) joilla huvittais ja hyövyttäis moa-miehiänsä.
[46] Tätä on sanottu heillen kunniaksi, voan ei häpeeksi; sillä se vältää meistä kävytmielisyyttä ja huikentelevaisuutta. Mutta jos tämä mielen-jäykkäys ainoasti vajuisi paljaasta valaistamattomuutesta, niin ei ouk meillen mitään kehumista.
[47] Muutamia vuosia siitten, ei löytynyt Suomessa kuin yks ainua kirjanpaja Turussa (sillä se joka oli Voasassa, ei painant paljon), nyt jo löytyy 9; nimittäin 3 Helsinkissä, 2 Turussa, 1 Porvossa, 1 Viipurissa, 1 Oulussa, ja 1 Voasassa. Niin että kyllä ois Painajoita, jos ois kirjuttajoita ja lukioita. Mutta jos toas kahotaan mitä on painettu, niin se on enemp kyllä kokouestaan, kuin eesmännäinnä aikoina, miten liennöö sisällä-pioistaan.
[48] Ennen annettiin Suomessa ainoasti yhet Viikko-sanomat, nimittäinÅbo Tidning; mutta näinnä vuosinna on jo annettu 7; nimittäinFinlands Allmänna Tidning, Mnemosyne(jota on lopetettu)Åbo Morgonblad(jota pois-kielettiin)Åbo Underrättelser, Åbo Tidning, Turun Viikko-sanomat, ja Wiburgische Wochenblatt. Ja se on uskottava, että näistä uusista kirjanpajoista ilmistyy vielä muitakin.
[49] Tätä selitetään e.m. siitä, että kuin v. 1776 aloitettiin Turussa toimittoo yhet Suomalaiset Sanoma-lehet nimellä "Suomen-kieliset Tieto-sanomat"; niin nämät aikomukset kohtais niin paljon vastusta, ja niin vähä osto-miehiä, että kuin olivat painaneet 4 Numerota, niin herkäisivät pois koko laitoksesta. Sitä vastoin kuinBeckerv. 1820 painutti Sanomiansa, niin hään sai toista tuhatta peällen-tarjojoita, ja sanotaan, että ainoasti Ilmolan pitäjässä oisi talonpojat nouattaneet 120 kappaletta näitä lehtiä. Pahuus, että yksi asia, joka sai niin hyvän alun, piti soaha niin kunnottoman lopun!
[50] Näistä esteistä ja vastuksista ovat ne isoimmat, niinkuin tässä seuraa: Koska minä Lokakuussa v. 1826 aloitin painuttoo tätäOtavoain Ecksteininkirjanpajassa Tukhulmissa, niin siinä oli niin vähä näitä paino-neniä (stil, typer) koska siinä painuttiin muitakin kirjoja niillä samoilla, ett'en tainut soaha kuin puolen Arkia kerrallaan pujotetuksi. Ja koska Suomenkieli oli heistä äkkinäinen, ja varsin vaikia painonojennuksistaan, niin eivät yks'kään tahtoneet siihen mielellään ruveta; voan heittivät minun työni muita jälemmäksi. Minun täyty juoma-rahoilla läpyyttää heitä, ilman en oisik tullut mihinikkään. Tällä tavoin en tainut soaha jos puolen Arkin viikossa painetuksi niin että koko ensimmäisenä vuonna ei painettu muuta kuin 30 kokonaista Arkkia. Jos sehik oisi kaikki ollut I:stä osoo, niin oisi ollut hyvä, mutta minä alotin toistakin osoo yht' aikoo (heitä painettiin vuorotellen) koska olin sitäkin luvanut aikaisin valmiiksi. Syksyllä v. 1827 loppui multa paperit, jota olin ite ostanut (luulessain sillä soavain sitä helpommalla hinnalla) ja koska nyt piti samalta Paperin-kauppialta ostoo enemmän, niin ei ollutkaan hänellä eneän sellaista. Hään oli sillä välillä pois-myönyt kaikki tätä loatuista paperia, eikä löytynyt sellaista (sinistä) koko kaupunnissa ostoksi. Minä sain nyt vasta tietäksein, että se oli tuotettuLesseboinpaperin-pajasta (Pappersbruk) lähesVixioninkaupuntiaSkånassa, ja ettei sellaista ol't soaha ennen kuin ens' keväellä, mertä myöten. Mitäs minun nyt piti tekemän! Pitikö minun varttuman siihen, vai pitikö mun ottoo tois-loatusta valkoista paperia, joka yksissä kirjoissa näyttää varsin rumallen? Minä outin aina Touko-kuuhun (v. 1828) toivoissain ennen syksyä kuitenkin soavain kirjain painetuksi. Sillä tavalla mäni multa kaiken talvi hukkaan. Kuin tuli uutta paperia, niin silloin olin toas ilman rahatak, eikä tässä rahatoin piäsek mihinikkään. Ne rahat, jotka minun piti Suomesta soaha, viipyivät ylin aikaasek; ja oisin seisonut siinä, ellei minä oisik soanut lainaksi muutamilta teällä asuvilta Moamiehiltä. Sillä tavalla rupeis toas Otavan painaminen. Ettei pitännyt käyä näin hitaisesti, voan jotta piti joutua, painutin minä häntä nyt kahessa kirja-pajassa, nimittäin toisen Osan vanhalla paikalla ja tätä ensimmäistäNorstedtinluonna, Poikineen (Norstedt & Söner). Tässä painaminen kävi muutamia viikkoja oikeen uhosti (riskisti) voan tämä paino oli asetettu varsin K. Tietomus-Opiston (K. Wetenskap Akademins) varaksi (sitä sain vasta silloin tietä). Opistolle tuli siitten niin paljon Allakkoita ja muita tarpeellisia kirjoituksia painettavaksi, jotka oisi pitännyt jo Juhannukseksi joutua valmiiksi, että kaikkein muihen täytyi jeähä sipo-sillään. Sillä lailla seisautettiin minua toas aina Elo-kuuhun, jolloin toas aloitin. Siit päivästä se on käynyt solkenaan, ilman esteitäk. Mutta ei siinä kyllä! Vähäkös mulla oli tekemistä näihen kuviin, piirustoksiin ja soittamuksiin kanssa, jotka ovat antaneet mullen paljon toimittamista. Ja ilman sitä niin minun on vielä sillä välillä täytynyt kaiket päivät istua K. Kirjastossa (Kongl. Bibliotheket) ja K. Valta-Säilyksessä (K. Riks Arkifwet) tahi K. Vanhain-Säilyksessä (K. Antiqwitets Arkifwet) ja K. Vapa-Huoneen Säilyksessä (K. Riddarhus Arkifwet) luskuttella ja tiiustella meijän Vanhojamme (Häfder) joka työ ei miestä lihoitak. Iltaisilla ja yö-kausilla on ollut tekämistä kyllä että kirjuttoo valmiiks Suomeksi, ja luskuttella painon-ojennuksia. Koska minä nyt jo epäillen jos Otavat joutuuvat tänä syyssä Suomeen, niin olen minä vielä lisäksi ruvennut painuttamaanVäinämöisetjaValaistajata, jotta lähättäisin heitä eiltäpäin. Kuin tähän vielä pannaan, ett'en ouk soanut olla huoletoin omasta henkestäin ja aikoin-tulemisestain, niin löyätten veikkoiset, että mulla on ollut työtä kyllä, ja huolta monellaista. Mutta ei nämätkään ouk olleet ne ainokkaiset vastukset! Sekin on ollut vaikia mullen, että minun on täytynyt vieraassa moassa, eroitettu pois omiltamme, synnyttää tämän Otavan. Sillä kuinka ussein eikös mulla oisi ollut tarvista keskustella moamiehiämme meijän kielestämme ja hänen tavoistaan, sekä uusiin sanojen synnyttämisessä, että vanhoin tarkoittamisessa, kuin että muutenkin neuoitella muissa asianlaitoissa. Kuin muut vanhemmatkin kirjantoimittajat aina ensin antaavat kirjoituksiansa muillen heijän tuttavillen ja ystävillen, lukeaksensa ja oijaistaksensa, ennen kuin hyö heitä julistaavat, niin mulla ei ouk ollut ykskään, joka ois ies ottanut heitä kahtoaksein, eli joka oisi neuoillansa minua jossa kussa oijaistannut. Heijän neuonsa oli ainoastaan: "ettei puuttua koko työhön"; ja kuin en ottanut tätä totellaksein, niin heillä ei ollut muuta mullen antoa. Se ei ouk minulle ainoasti, mutta Moamiehillemme karsas kahtoa, että yksi kirja, joka on kokonansa omistettu heijän kieleensä ja Tarinamukseensa, on painettu vieraassa moassa. Mutta se ei ouk minun syyni! Minä olen ehtinyt kirjankustentajata Suomessa, soahaksensa tätä siellä painetuksi; mutta en ole soanut. Minun on seneistä täytynyt painuttoo sitä Ruotissa, omilla kustennoksillain ja rahan-neuoilla. Tok ei ouk mikään niin paha, kussa ei löyvyk toisella puolella hyvyyttäkin. Jos oisin painuttanut tätä kirjoo Turussa, tahi jos oisi joutunut valmiiksi siihen meärättyyn aikaan, ja lähätetyksi Turkuun, niin se oisik nyt kaikki porona ja tuulen nojalla.
[51] Minä olen itekkin jo niin kyllistynyt niihin moniin pieniin juoksu-kirjoin (strö-skrifter) jotka ovat näillä ajoilla ruvenneet mielyttämään yhteistä kansoo, ja joilla ovat ikään kuin jo pois-taivunneet meijän mielemme vaikkeimmista ja isoimmista harjoituksista — ja jotka, jos eivät paljon maksak, eivätkään myös paljon hyövytäk — niin ett'en minä mitenkään tahtoisi tulla luetuksi heijän joukkoon, jotka kirjuttaavat ainoasti rahoin tarkoitukseksi, ei valaistuksen harjoittamiseksi. Sillä hyö tavoittaavat niitä aineita, jotka tänä päivänä meitä mielyttäävät, voan jotka huomena jo unoutetaan, koska heillä ei ollut muuta arvoa kuin hetkellistä.
[52] Minä olen kuullut monen nauravan ja sanoavan Suomalaisten kielen ei kelpoavan mihinikkään, eikä auttavan heitä opillisissa aineissa. Semmoiset puheet on aina pistänyt minun vihaksein, sillä hyö ikään kuin tarkoittaa, että Suomalaiset ovat muita kehnompia, ja silloin vasta tuloovat kunnollisiksi, kuin rupeevat muihin kieliin pauloin. Kuin olen nähnyt mitenkä muista vieraista kielistä ammenetaan oppimuksia, niin olen aina oatellut, eiköshään Suomen kielestä millonkaan haettaisik jotaik tietäksennä.
[53] Näistä, niin ne varakkaammat ja rikkaammat aina ovat saijimmat, sillä hyö piteävät rahastaan enemmin kuin mielen-henkellisyytestään; ja ne toas jotka halaajavat ymmärryksen valaistamista, ovat ehkä vielä meijän moassa kovin harvat.
[54] Sillä jos lasketaan lukua, niin tällaista hienoa paperia ja pränttiä maksaa vähinnik Arkki 5 killinkiä Pankossa; se tekisi jo 40:nestä arkista 4 Riksiä 8 killinkiä Pankoossa. Siitten näitä kuvia maksais vähinnik kappale 16 killinkiä, se tekisi 13:stä, 4 Riks. 16 kill; näitä vanhoin-piirutoksia ei otetak jos 6 kill. Kappale, se tulisi 3 Riksiä; ja soittamus-lähet 40 kill., — ei sekkään ouk paljo. Sitomisesta ja niomisesta 6 kill. Niin se tekisi tästä I:stä Osasta 12 Riksiä 14 kill. Pankkoa — neätse mihinkä se jo ampuu? Ja se oisi siittenkin kohtuullinen hinta. Kahoppas e.m. niin Ruotsissa maksetaan 3 R. Pankkoa kirjasta "Ett år i Swerige", kussa on ainoasti 6 tällaista kuvoo (ei ollenkaan parempoa) ja yks painettu Arkki; eikä se ouk kahottu kalliiksi, koska sillä on toista tuhatta Peällentarjojoita. Jos kahotaan toisella puolella meren, niin maksetaan Vironmoalla 5 Ruploo kustaik osasta Rosenplänterin Viron kielisistä kirjoista (Beiträge zur genauern Kenntniss der ehstnischen Sprache) jotka ovat painettu paljon karkeammalla ja huonommalla sekä paperilla että painolla, ja joka on ainoasti 10 arkkia ilman mitään kuvitak; joka teköö 50 kopeekkoo joka Arkista, eli 10 kill. Pank., joka on kahta kalliimmaksi, kuin Otavasta.
[55] Koska minä pitän kaikkia Peällentarjojoitaini niinnä miehinnä, jotka ovat tahtoneet ei ainoasti etees-auttaa tätä meijän kielen harjoittamista ja mänestymistä, mutta jotka minuakin kohtaan ovat osottaneet uskallisuutensa ja luottamuksensa, niin minäkin, omasta puolestain, tahon osottoo heillen kiitollisuutta ja kostoa, sillä, että kirjuttelisin heijän mielekseen, ja alennan heillen tätä kirjan-hintoo niin paljon kuin suinkin on mahollinen. Eikä siinä ainostaan, mutta tahon vielä vastakinpäin pitää paljon heijän ystävyytestään, ja heillen halventoo muitakin Suomalaisista kirjoistain, niin kauan kuin ovat ahkeraat lunastamaan tahi ostamaan tätäOtavataini. Sitävastoin niin Peällen-kirjuttajat (Subskribenterne) tämä kirja ei oukkaan tarjottu peällen-kirjuttamiseksi, eli oikeemmittain, ne Peällentarjojat, jotk' eivät ouk peällentarjottamus-rahaansa sisään-lähättänyt ovat kieltä ehkä rakastaneet, ehkei kuitenkaan niin paljon, että oisivat uskaltaneet rahansa (yhen Riksin) eiltä-käsin — vai lie minua ehkä luulleet? Sekin on luonnollinen, sillävahinkosta viisaaksi tullaan; ja kerran viisas petetään, voan ei toista. Mutta heitä, jotk' eivät ouk niin paljon uskaltanneet äiti-kielensä suhteen, eikä enemmäksi arvanneet isä-moatansa kuin tätä pientä rahan-tarjomusta, heitä emme myökään taija mikskään lukea; voan mielisimme kallistoo heille hinnan vielä isommaksi kuin Ostajoillen, ja sitä moar' tekisimme, ellei saattais olla mahollinen, jotta toimittajoissa oisi viheliäisyyttä. Muut Osto-miehet, jotka tahtoovat ensin kahtoa,haisooko hyvällen, ennen kuin rupeevat tuota ostamaan — heijän tuloo minua kiittää, voan en minä heitä, sillä hyö tarkoittaavat omoo hyötymistä, voan ei toisen auttamista. Sekin on luvallinen, vaikk' ei kiitollinen; silläparempi kahtoa, kuin katoa. Mutta sillä tavalla niin moni väikkylä, (niin kuin minäki) jäisi kehoittamatak, ja kielen-asia harjoittamatak. Silläalussa apua tarvitaan, lopulla kiitos seisoo; auta miestä mäessä, elä mäen alla, ja auta sitä joka avun tuntoo!
[56] Vaikka se on näin rikas luonnostaan, niin se on kuitenkin varsin köyhä ja puuttuva opillisessa aineissa, koska sitä ei ouk vielä siihen käytetty. Minun olen seneistä täytynyt ei ainoasti antoo monellen sanallen lavempata tarkoitusta, kuin ennen, mutta olen täytynyt myös sepittää monta satoo uusia sanoja ja puheen-mutkia. Minä olen ymmärtämyksein myöten hakenut heitä ei vieraasta puheesta, mutta omasta, niin että heitä mälkeen ymmärtäisimme ilman selittämätäk; kuitenkin olen minä, huojennukseksi lukemisessa, ensin selittänyt heitä Ruotiksi, että sillä paremmin peähän tarkoittoo heijän merkitystä. Että nämät sanat ovat monestin tulleet pitkiksi, ei pie teitä närkästee, se on meijän Suomenkielen luonto, että rakastaa pitkäisyyttä. Meijän vanhat Roamatun suomentajat ovat ne ensimmäiset ja viimeiset, jotka ovat niinikkään omasta kielestämme sepittäneet uusia sanoja, kussa heitä puuttui puheessamme, erinomattain henkellisissä asioissa (niin kuin e.m.voanhurskas, pitkämielinen, kaikkivaltias, m.m.). Seneistäpä heijän keännökset ei haisek vieraalta, niinkuin monen muun, voan kiitetään hyviksi ja kunnollisiksi. Siitä ajasta ovat kaikki meijän Suomenkieliset kirjantoimittajat (joista ei ouk yks'kään varsin mainittava) synnyttäneet sanojansa näistä vieraista kielistä, sillä että ovat suomentaneet, ei heijän merkitystä, ainoasti paljaat sanat (niin kuin e.m.ojennus-nuora, ylös-rakennus, peäläkatsannos, ylönluonnollisesti, m.m.rättesnöre, uppbyggelse, åsigt, öfwernaturligt) tahi sillä, että ovat ainoasti antaneet näillen vieraillen sanoillen Suomalaisen taivotuksen (niin kuin e.m.bookstavi, breivi, tyyris, falski, flikka, förklaaran, groovi, gongi, m.m.). Tällä tavoin ovat hyö ei harjoittaneet kielemme, mutta ainoasti tärvänneet häntä, ja tuottaneet sisään näitä muukalaisia sanoja, jotka paikka-paikoin ovat jo ruvenneet poistunkemaan omia vanhojamme. Seneistä on syntynyt meillen uusi työ, syseä heitä ulos kielestämme, ja jälleen-omistaa näitä omiamme, joka monellen ehkä näyttää ouoksi, jotka ovat jo kerran heihin tottuneet. Mutta erittäin on pois-sysätä näitä vieraita, erittäin on synnyttää näitä uusia; yks on keviä tehä, toinen vaikia. Mitä niihin meiltä tehtyin sanoin tuloo, niin meijän aivotus ei ouk sunkaan, asettaa heitä mainittavina (klassiska) sanoina, myö oumme ottaneet heitä ikään kuin hätä-varaksi, koska emmö ouk soana sen-parempia; ja olemme heittäneet heitä jälleen, kuin on löyetty uusia parempia: toistukseksi, ettemme piek heistä mitään mahtia, voan heitämme kullenkin oikeutta hakeaksensa parempia, jos löytää; joka aina oisi voitoksi ja lisännökseksi meijän kielessämme.
[57] Tätä olemme erinomattain osottaneet, sekä koettelemuksessamme että selittäävanhoin Suomalaisten viisautta, e.m.p. 15, 151, 161, 163, 173, m.m. että myös meijän oatoksessammeUskomuksestajaValaistuksesta, e.m.p. 193, 195-197, 455, m.m. Vaikka tätä on vielä tehty varsin vähä, ettei väsyttäisimme lukioitamme kovin paljon ymmärtämyksen tarkoittamisella opillisissa asioissa, niin olemme kuitenkin näyttäneet että sitä käypi tekeminen, kunkin asian-laitoa myöten.
[58] Niin olemme e.m. suomentanneet yhen kappalenHomeruksen4:stäIliadinversyn-kootuksesta (p. 241-249), yhen ison joukonAnakreonin Lauluista(II. Osa, p. 131-161); niin myösSapphon Runomuksia(II O. p. 169-180) jaNossin Sanauksia(I O. p. 326; II O. p. 162) m.m. Myö olemme myös tavoittanut toimittoo Moa-miehillemme Ruohtalaisten Runomusta, ei tyhmällä sanan-keännöksellä (niin kuin tapamme on ollut) mutta hänen henkensä ja luonnonsa tavoittamisella; joka enin osoittaiksenBellmannissa, heijän kuuluisammassa ja kansallisemmassa Runojassa (mest nationellaSkald).
[59] Myö olemme ottaneet tavaksemme (tagit för princip) että eleä suosiossa ja tyyvennössä muihen Suomalaisten kielen-kirjuttajoihen kanssa, jos kohta erilläiset mielet ja oatokset meitä eroittaisi; ja peättäneet ettei moittia eikä soimata ketään heistä — ei sen-puolesta, niin kuin ei heijänkin töissä löytyisi mitään moitittavata; mutta sen-eistä ett'emme tahok tora-sanoilla häväistä ja alentoo ne ainoat jotka ovat uskaltanneet puuttua meijän-kieleemme, eikä sytyttää vihaa ja vainoa välillemme, kussa yksi yhteinen rakkaus pitäis meitä yhistämän. Että rueta niin kuivilla sanoilla syyttää ja nuhtella, niin kuin tehtiinStrahlmannin, Beckerin ja Fellmanninkanssa, oisi ainoastaan että peloittoo heitä rupeemmasta yhteen työhön, kusssa heillä ei oisi muuta kuin pilkkoamista viljelläksensä. Niin rauhallisesti kuin elämme kansallisessa elämässä, niin rauhallisesti tahomme myös eleä opillisissa aineissa, ja sallia kunkin piteä omat luulonsa ja arvonsa. Mutta jos meitä ensin tavoitettaneen ja sormella tarkoitettaneen, eli jos meitä tahotaan tappeluhun kielen-kankahalle, niin silloin ei eneän autak rauhassa istuminen; silloin meijänkin pitäis paljaistaa miekkojamme — "mies se joka puolensa piteä!" Meijän on seneistä jo täytynyt vasten tahtoamme (2:sessa Osassa p. 226. j.s.) veteä tuima tupestamme, ja rueta miekkoin-kapinaan; voan se ei ouk meijän syy — se on heijän, jotka ovat meitä tähän nostanneet, moittimisellaan meijän kirjoitus-tapojamme.
[60] Minä olen kuullut oppineita miehiä, sekä Upsalassa että tässä Tukhulmissa, ja muissakin Ruotin kaupuntiloissa, jotka kummiksii kuin kuuloovat minun puhuvan Ruohtia (koska olen Suomesta); minä olen nähnyt heitäkin, ylhäisemmistä kansan seävystä, jotka ovat pitänneet ihmeksi että Suomessa soitetaan, ja tansitaan, ja heitetään korttiloita; tahi, että meillä eletään, niin kuin muuallakin moailmassa. Semmoisia hulluja luuloja heill' on (jo vanhuuesta) ollut Suomesta ja Suomalaisista. Jokainen tuntoo ne monet tarinatSuomalaisista Ryökinöistä ja Mamsellilöistä, jotka ovat tässä tehtynä heijän nauroksi ja pilkaksi, ja joita moni irvihammas, joka on siellä käynyt ja hyvännä pietty, siitten tässä lasketteloo ja valehteloo. Mutta mitäsmä näistä! Se on vielä ouvompi ettei löyvyk ykskään Oppiva Upsalassa jok'ei muuta tiiä, kuin että Suomalaisessa Opistossa luetaan ja opetetaan kaikkia Suomeksi, ja että tämä kieli kirjutetaan kaikissa meijän lain-asioissa (enkä minä sano sitä ouoksi, että näin uskoovat; se on ouompi ettei ouk näin tehty). Tämä heijän tietämättömyys ei ouk ainoasti kansastamme, mutta myös moastamme. Kuin lähetään Viipuriin, niin laittaavat terveyksiä Ouluun. Mistä tämä tuloo ellei siitä, että olemme ite laimin-lyöneet valaista meitä, että muita, meijän omistamme. Ruohtalaiset ovat tottuneet ettei Suomesta kuulla muuta kuin kaikkumista (ett echo) heijän omasta viisautestaan; ja kusta kaikku kuuluu, siinä on aina tyhjyys ja onto.
[61] Ja kuitenkin eivät tahtonneet hänestä luopua, vaikk'ei häntä ymmärtänneet. Jokainen muistaa niitä kauheita sota-kapinoita, jotka nousi uskon-muutoksestamme (reformation). Ei ainoasti Poavilaiset ja Pappiset paniivat tätä vasten, mutta tuhmat talonpojatkin valittivat itkulla, että messua laulettiin Ruotiksi; sanoivat: "ennen sitä tok piettiin isonna pyhyytennä (helgedom) mutta nyt lauleloo tätä joka mies mehtään männessään." Ja minkälaiset heillä siitten oli messut ja rukoukset? Ne oli sian-saksoo. Niin e.m. oli yksi, tämmöinen: "Arje Maje, Domer i dike, Buller i amen, Maja i more, Meckel i brore, Messe ree, Böcker bree, Guds ord, Amen"! joka lie ollut rumennettu näistä Latinalaisista sanoista:Ave Maria! Gratias Domino dico. Mariam oro, mecum labora, misere. (lue:Fernows Beskr. öfwer Wermland).
[62] Jos vähänkään oivaltaisitten, niin ymmärtäisitten, ettei ilman muutoksetak soahak mitään parempata aikaan, sillä ilman vanhoin rajoin levittämisellä, ja vanhoin tavoin hävittämisellä, seisoisitten aina yhellä kohalla, kunnekka ruettaisiin verkaisillaan vajenemaan taakseppäin. Jos vähänkään siirtämme silmämme ympärillemme moailmassa — miten isoja muutoksia eikös ouk tapahtunut siitä uskon-uuistamustamme (efter Reformationen)! Miten monta uusia kansoja ja kieliä eikö ouk, kussakin moailman kolkassa jo ilmistynneet, jossa ennen oli onttoja syvämmaita, tahi juuri kesyttömiä (wilda) ihmisiä; ja miten paljo eikö meijän omat oatoksemme, monessa asiassa, ovat jo siitä päivästä muuttuneet! Koska Poavin valta kerran laukeis, eli koska katkeis ne kahleet, jotka sulki tätä henkellistä viisautta tyhmiin ulkonaisiin menoin, ja myö tulimmo tuntemaan ettei kaikki autuus ouk uskoa Poavin peälle, eikä Latinan kielessä kaikki meijän viisaus; eli koska havaihtimme että kävi Jumalata rukoellemaan kaikilla kielillä, eikä ainoastaan pappiloin kautta, mutta myös omalla suulla että syämmellä — niin mitä tapahtui? Ei ainoastaan ihmistenhenkellisyysjaJumalanpalvellustoimitettiin nyt kullakin kielellä (joka tapahtui 300 vuotta siitten) mutta koska elämmö yhessä moailmassa, kussa myös tarvitaanmoallista viisautta, niin rupeisivat nyt kukin tätäkin toimittamaan omalla puheellansa. Greekan ja Latinan kielet, jotka muita vanhempia, jo kauan oli yksinään loistaneet Opillisissa aineissa, heijän täytyi nyt heittee tätä kunniatansa, muillenkin nuoremmillen. Ne isommat kansat ylös-harjoittivat ensin kieltänsä, jossa asiassa kirjanpainamisen-ilmistys autto heitä merkillisella tavalla. Sillä lailla tuliFranskan, Saksan ja Englanninkielet muita kuuluisammaksi; ja milt' eivät jo tahtoneet oppimuksiin seurasta ikeän kuin pois-tunkeita niitä pienempiä kieliä. Niin että moni luki viisauteksi, oppia ainoasti näitä kieliä, joilla itekseen ei ouk mitään ansiota, ellei heistä jotaik viljelläk. Mutta kuta enemmin valaistus leveni, sitä enemmin tuli ihmiset tuntemaan, ettei yksi kieli ouk paremp kuin toinenkaan, voan että ovat kaikki soveliat toimittamaan ihmisillen sekä henkellistä että moallista viisautta. Ja nyt nähtiin, joka hoaralta, niitä pienempiäkin kansoja, kuhik ottavan kielestänsä voarin. Se on meijän ajalla kuin tämmöinen yhteinen kieliin ylös-harjoittaminen moailmassa on levinyt, ja oisi meille häpiäksi, jos myö aina oisimme muita myöhäisempiä, hyvissä harjoituksissa. Se on Englannin Biblan-Toimitokset (Bibelkomitéer) jotka erinomattain, ja enin, ovat tähän tarkoitukseen vaikuttaneet. Heijän Biblan-levittämisellä ja kirjapajoin-asettamisella, ovat hyö levittäneet moailmassa ei ainoastaan tätäJumalista sanoo, mutta ovat sillä myös sytyttäneet ihmistenymmärrystä ja ajatusta, ja antaneet tällen ymmärryksellen tilaisuutta kirjallisesti toimittaaksensa, ja tulla muilta käsitetyksi. Myö neämmö vaikutoksen tästä, heijän omissa kansan-istuttamuksissa (kolonier) sekä Pohjos-Amerikassa että Indiassa, jotka ovat paisuneet ja vointuneet, ei ainoasti rikkautessa ja avaruutessa, enemmin kuin moni muu vanha valtakunta, mutta myös tievollisissa aineissa jättänyt monta heistä jälellensä. Ei ouk missään moailmassa Tietomukset tulleet niin nopeen levitetyiksi, kuin näissä maissa. Siinä kussa ei ollut ennen yhtä Kirjanmerkkiä, siinä kirjutetaan nyt monella kielellä, ja monelta kansalta. Kuin kuullaan mitenkä ne kesyttömät (wildbarne) Indian ja Kanadan maissa, jo ylös-harjoittaavat omoo puhettansa, niin se oisi häpiä jos myö Suomalaiset, jotka jo niin kauan olemme virkistyneet vieraalla valaistuksella, vielä viivyttelisimme harjoittoo omoamme. Johan meijän heimolaisetUngerilaiset(joihen kieli niinikkään on ollut moahan poljettu aina tähän astikka) ovat heijän viimeisissä Herroin-päivissä peättäneet, että 5:en vuuen sisällä toimittoo kaikkia heijän lain-asioitansa omalla kielellään; ja myö — myö vielä kainustelemme tätä, ja luulemme mahottomaksi käyttää meijän kieltä kirjallisesti.
[63] Moni soattaa ehkä luulla, että vaikka olemme laimin lyöneet harjoittoo Suomea, niin olemme kuitenkin harjoittaneet Ruohtia, josta ansioista meille on kosto tuleva Ruohtalaisilta; mutta, niin kuin Latinan kieli ei ouk viljellyt mitään hyövytystä eikä mitään hyvyyttä siitä, että sitä käytettiin tietollisissa aineissa ympäri koko moailmata (nopeemmin se oli hänellen vahinkoksi ja tärvämiseksi) niin on Ruotinkin kieli ei viljellyt mitään etua siitä, että sitä on Suomessa käytetty — kylläpä sitä arvataan palkastamme! Niin kuin nauretaan meijän Ruohtalaisesta puheesta, niin nauretaan myös meijän Ruohtalaisista kirjoista ja kirjuttamisesta. Lue e.m. TutkimusAurasta; Sw. Litter. Tidning1817, p. 331, 332 m.m. heijän Tutkimus Terpsichoresta; lue Kometen 1827, N:o 17, 23, m.m.
[64] Lue Pappiloihen ja Porvaliloihen juttelemuksia, viimeisissä Herroin-päivissä (v. 1823) niistä Vermlannin Suomalaisten pyytöksistä, soahaksensa Suomalaista Jumalanpalvelusta; jotka löytyy painettunna kirjassaPreste-Ståndets Protokoller wid Riksdagen1823 (för d. 3 Martii) p. 567-584; samt (för d. 23 Maj) III B. p. 319-329.Borgerskapets ProtokII B. P. 1098-1108.Bih. Till samtl. Stånd. Prot. 8:de Saml. P. 303-309, m.m.
[65] Lue meijän oatoksiamme Uskomuksesta ja Valaistuksesta, ynnä heijän vaikuttamisesta kansakunnissamme e.m. p. 202, 209, m.m.
[66] Tätä huuetaan joka paikassa, kussa voan tuloo puheh hänen harjoittamisesta.
[67] Mitähään, jos tulisi käsky, ettäkaikki pitäis kirjutettaman Suomeksi! Minun mielein ihastuu paljaasta tästä oatoksesta. Mutta niihin aikoin taitaa vielä olla kauka, eikä nähtävät tään-ikäisiltä. Kuitenkin toivotamme, että oisivat lähestymässä, ja pitäisimmö sitä isommaksi iloksemme, jos oisimmo tällä kirjallamme heitä jouvuttaneet, tahi ehkä jo aloittanneet.
[68] Tällä henkellisellä viljalla on sama luonto kuin sillä moallisella: kuta enemmin sitä kylvetään ja karhitaan, (harjoitetaan) sitä enemmin siitä viljellään ja ravitetaan. Kirjuttajat ovat kyntö-miehet, lukiat ovat viljellys-miehet, ja Tietomukset on tämä henkellinen siemen, jota kylvetään, ja josta siitten viljellään viisautta ja valaistusta. Se on harva meistä joka levittää tätä pelto-moatamme, tahi enentää meijän ymmärrystämme uusilla tiejoilla; ne muut käyttäävät ainoasti tätä vanhoo siementä, joka aina muuttuu uueksi eloksi, kylvettyänsä.
[69] Niin kauan kuin eivät valtamiehet itek maltak olla ryyppeämätäk, tahi kirjoin puuttumatak, niin elkööt kielteäk tätä nauttimista alimmaisillensa! Se on luonnotoin ja mahotoin. Sillä kussa viljaa löytyy, siinä löytyy myös viinoo, ja kussa ymmärrystä tavataan, siinä tavataan myös tietoa (Tietomuksiin tarkoittamista). Kumpainen virvoittaa meitä, ja on terveellinen; mutta kumpainenkin meitä juovuttaa, ja on voarallinen. Kielolla hyö meitä himoittaa, mutta luvallisella nauttimisella, huvittaa.
[70] Eikös se oisi parempi että painaisimme ite kirjojamme, kuin että ostoo heitä rahallamme toisilta? Eikös olisi luonnollisempi harjuttoo omoo kieltämme, kuin että harjoittoo yhtävierasta.
[71] Mistä se tulee, että monesti käytämme viisautemme hullusti, ja villittelemme meitä joutavilla juoneilla? Vika on meijän yksinpuolisessa ylös-kasvattamisessa. Meissä tarkoitetaan (yhellä puolla) kylläymmärrystäja moninnaistaviisautta; mutta ei harjoitetak kyllä tätämielellistä valaistusta(henkellistä viisautta) jotta tietäisimme oikeen käyttää tietojamme. Ja koska sen-eistä käytetään heitä pahoin, niin lykätään Tietomuksiin syyksi. Toisella puolla: niin uskomus tarjoo meille toas tätähenkellistä viisautta(henkellisyyttä) mutta laimin lyö että harjoittoo meissä sitämoallista, joka moallisillen on yhtä tarpeellinen — sillä ilman sitä ei tullak aikaan. Kuin käyttivät henkellisyytensä ymärtämättömästi 14 ja 15 saan vuosluvun hurjuuttelemisessa, niin eipä tätä sillon luettu uskomuksen viaksi; mutta vika luettiin hänen veärässä käyttämisessä.
[72] Moni on seneistä neuonut minua, ett'ei puhua mitäänoma-kielen rakkautesta, voan sanoa minun ainoasti tehneen tätäleikiksi, ja ikään kuin lystin vuoksi, kielen-koitteeksi. Mutta minä tunnustan vilpittömästi (sillä minun suussain ei piek kahta kieltä löytyä) ettei mikään muu, kuin tämäpalava Suomenkielen rakkauson minua tähän kehoittanut, sillä kukapa leikin vuoksi rupeisi tällaisiin kustennoksiin.
[73] Jopa on mullenkin moni sanonut: "mikä nyt rupee vielä uutta opettelemaan, ja vaivata ihtemme äkkinäisillä sanoilla?" (Laiskat aina töitänsä luetteloo). Mutta hyö eivät muistanek, ettei opetetak mitään vaivatak! Silläei kauhalla mieltä peähän ajetak, voan vaivalla; ja tämä on yksi vaiva, joka ajallansa tuottaa huvituksensa.
[74] Koska valaistus ensin leveni ranta-mailla jaTurunympärillä, niin se oli arvattava, että heijänkin kieli ensin tehtiinkirjakieleksemme; mutta koska se nyt on levinyt ainaSavoon, Karjalaan ja Pohjanmoahan, niin on uskottava että heijänkin puheet tuloo aikoa myöten käytetyiksi kirjoissamme. Tämä on yksi varsin luonnollinen asia, ja se oisi luonnotoin, ellei niin tapahtuis.
[75] Se on kyllä tosi, että kussakin kielessä löytyy vissiä piiroksia, joita se nouattaa, ja joita ovat asettaneetLakiloiksi. Mutta näihen Lakiin pitäis sovitettaman kielemme mukaan; voan ei kieli näitä Lakia mukaan. Sillä vaikka Laki pitäis olla kuollut ja muuttumatoin, mutta koska kielet ovat elävät ja muuttuvaiset, niin täytyy näihen Lakiloihenkin olla muutoksen alaiset.
[76] Viimeksi minä vielä kerran kysyn teiltä: onkos siitten Suomen nykyinen kirjakieliyksi tahi yhteinen? (tässä muka tarkoituksessa). Ei ikeän! Eri Suome on Roamatussa, eri on Virsikirjoissamme, eri on toas Runoissamme; toista puheen-murretta nouvattaa Ganander, toista Judén; toisellaista kirjuttaa Strahlman ja Hornborg, toisellaista toas v. Becker ja Rénvall; eri Suomea luetaan Turun Viikko-Sanomissa, eri toas Oulun Viikko-sanomissa. Mitä siitten teköö heijän kielet yhteiseksi? Se on heijäntavattomuus kirjuttamisessaan; hyö noutaavat kaikki (vähämpi toinen, toinen enämpi) sitä vanhoa kirjoitus-tapoa, ja kirjuttaavat näitä muukalaisia puustaavia, jotka ei ikeän löyvyk meijän kielessämme (puhtautessaan) voan joihin olemme jo niin tottuneet, että luulemme meijän kielen luontomme varsin seisoavan heissä. Tämä heijän yhteinen virhe luetten heijän ansiokseksi, ja minun ansioini, että olen heistä puhistannut kieleini, luetten mullen viakseni.
[77] Minä olen kuullut monen, muuten ymmärtävän miehen, sanovan, ettäpuhua soattaa monella tavalla; mutta ainoasti kirjuttaa yhellä(?); ja pian kaikki ovat peättäneet, ettäolkoon kirjakieli yksi(joka oisi yhteinen kaikillen)mutta puhutkoon ja luetkoon kukiin omalla tavallaan. Tämä kuuluupi kyllä kaunisti korvillemme, mutta on ymmärryksellemme kamala. Sillä tämmöinen käytös ei synnytäk niistä moneista kielen murreistamme yhtäyhtenäistä kieltä, mutta se siittää ja synnyttää tästä yhtänäisestä kielestämme montaerinnäistäkielen-loatua. Eikös se aseta meillen ensin yhtä eri kieltä, jollakirjutetaan, jos meillä on kirjakieli itekseen (ja jota saattaisi kuhtuakirjakieleksi); toinen, jollalauletaan, koska meijän Runot lauletaan toisella kielen-murrella (ja jota soattaisi kuhtuaRuno-kieleksi). Kolmaas, jolla luetaan tätä meijän kirjutettua kieltämme, jos sitä muka luetaan toisella tavalla kuin kirjutetaan (se oisiluku-kieli). Neljäs oisi jotapuhutaan, ja jota ei sovitettaisik kirjoin, koska se erkanee kirjakielestä (se oisipuhe-kieli) — ja oisi erillainen kussa moakunnassa.
Minun oatos on aina, niin kuin olen jo ennen sanonut:jos puhutaan eritavalla, niin kirjuttakaamme myös eritavalla; sillä niin kuin kieli on piiros meijän ajatuksellemme, niin on kirjutos piiros meijän kielellemme. Jos meijän ajatus ja hänen piirokset ovat monellaiset, niin täytyy myös meijän kirjutos (kirjuttamiset) ja hänen piirokset olla monellaiset; ja elkeä antako vietellä teitä niiltä, jotka puhuuvat yhestä yhteisestä kielestä; sillä vasta silloin se on yhteinen, kuin se sisällänsä sulkee kaikkia meijän kielen-murteitamme. — Moni on sanonut mulle, etteiRuohtalaiset, eikä muut kansat ouk ottaneet kirjoitus-kieleksensä kaikkia heijän puheen-murteitansa. Mitäs myö Ruohtalaisista tahi muista! Seneistäpä heijän kieli on itestään köyhä ja puuttuvainen, että ovat poisheittäneet monta hänen piiroksistaan. Se on vierastanut omoo luontoansa, ja lainanut rikkauttansa muista kielistä. Mutta kahotkepas Greekankieltä! Se oli somin ja rikkain kaikista, jotka ovat tulleet kirjutetuiksi. Minkätähen? Sentähen, että hyö ottivat kaikkia puheen mutkiansa kirjaasek, ja harjoittivat kaikkia puheen-murteitansa. Mitäs siitten kerskatten minua, että olen kirjassain noutanut tätä Savon puhetta, joka on kaikista rikkahin ja kaunin? Moni on sanonut mullen (kuin on tullut tästä puheeksi) että "meijän pitää nouattoo sitä vanhoo kirjoitus-tapoo (!?) ja siihän ainoastaan lisätä niitä sanoja ja sanantaivotuksia, jotka löytyy Savolaisten puheessa, ja jotka puuttuu meijän nykyisessä kirjakielessämme." Syntyispä siitä hyvä sanan-höllötös, jos tähän Turun tai Hämeen Suomeen sevotettaisiin Savolaisten sanan-taivutoksia, kirjutettuna vieraalla puheen-murrella. Se oisi yhtä, kuin että pukea tyttölapsi aika-miehen voatteihin.
[78] Minä oun kuullut monen, joka aina ottaa Ruotin kielen esimerkiksensä, koska kysymys tuloo kielen-kirjuttamisesta (ehkeivät muita kieliä tuntenek) — siinäkin kirjutetaan monella tavalla yksi sana, e.m.Johan, John, Jonas, Jönis, Jöns, Jusse, Jösse, Jutte, Janne, Jan, Jankus, Johannes; eikä se meitä siksi villitä.
[79] Se on mahollinen että minä olen näissä joskus erehtynyt, voan toivon että tulla ymmärtäväisimmiltä valaistetuksi ja oijaistetuksi — ei pikaisuuella, eikä irvistelemisellä, mutta mielen tyyneyellä. Sillä tavoin tahon minä juuri mielelläin ottoo niitä muistutuksia vastaan, jotka mullen annettaneen, olkoon siitten suullisesti tahi kirjallisesti. Kuitenkin tahtoisin minä tehä yhtä välipuhetta, joka oisi että kaikki tutkimiset, moittimiset, ja muistuttamiset tästä kirjastain,tehteisiin Suomeksi— ei Ruotiksi. Sillä tavoin ylös harjoittaisimme näillä meijän keskenäisillä juttelemisillamme tätä meijän omoo puhettamme, ja hakisimme kahellaisen voiton, sekäkielenettäasianpuolesta. Ainoasti sillä eholla, tahon minä annaita jonkuun vastaukseen; muita Ruohtalaisia moitti-puheita mänöövät minun korviain sivuihten, ja jeävät multa vastoamatak.
[80] Asian valistukseksi tahon minä nimittää, että minä olen syntynytPyhteenpappilassa Uuvellamoalla, varsin Ruohtalaisessa kylässä, josta minä yhen vuuen vanhana muutin vanhemmain kanssaPorvonkaupunkiin, kussa minun Isäini oli Pitäjä-pappina. Tässä minua kasvatettiin peri-Ruohtalaiseksi, (sillä Porvo on niitä Ruohtalaisia pitäjäitä Uuellamoalla). Minun Isäin, joka oli lähtenyt Talonpojan seävystä, ja ollut nuoruutessaan ummikko Suomalainen, koetteli kyllä jo lapsuutessain harjoittoo minussa Suomenkieltä. Hään otti täks-vuoksi Askolan kappelista yhen peri-Suomalaisen pojan, jonka hään anto mullen leikki-toveriksein. Minä olin silloin 6 tahi 7 vuotinen. Mutta mitenkä se kävi? Ensin ujostelimme toisiamme, ja kuin oltiin jonkun ajan yksissä ollut, niin tuli Mikko Ruohtalaiseksi ennenkuin ykskään luuli, ja minä olin ainoastaan tarkoittannut muutaman sanan peähäin, hänen Suomalaisesta puheestaan. Minä olin 9:sän vuuen vanha, kuin minun Isäin muutti Savoon, varsin Suomalaiseen pitäjäseen, mutta siinäkin elimmö kauan tietämättömyytessä tästä meijän kielestämme; sillä minun Vanhemmat oli ottaneet myötensä, kaikki palvellus-väkeänsä, Uuvelta-moalta, ja keskenänsä hoastelivat aina Ruohtia, niin kuin on tapa valloissa — erinomattain, koska minun Äiti oli Suomen kielessä heikko. Koska minua jo silloin kaiket päivät Ruotiksi luettiin ja kirjaan taivutettiin, niin ei annettu mulle tilaisuutta oleskelemaan orjiin ja alusväen joukossa, kussa kuultiin tätä Suomen puhetta. Sillä josma jollonkullon lupa-aikoina pistimme pereentupaan, niin en malttanut siinä kauan, ennen kuin piti jo joutua pois ruuallen tahi läksyillen. Näinnä aikoina puhkistui viimeinen Suomen-sota, joka vaikutti muutosta sekä siinä kansallisessa että yksinnässessä elämässä. Silloin ei ollut eneän aikoo istua kirjan eäreen. Kuin muut olivat huoleessaan heijän henkistään ja omaisuutestaan, niin myö lapset olimme varsin ilman huoletak, ja heitettynnä omin valloillemme. Se oli näinnä vallattominna aikoina, kuinma muihen Poikiin kanssa riehuisin metessä, milloin marjoja poimimassa, milloin linnun-pesiä pelmuttamassa, milloin toas eksieroomassa ja sotoa pitämässä, toisinaan leikin vuoksi, toisinaan täyvessä toessa, kuin minä, tolppariloihen ja alusväen lasten seassa, opettelin tätä Suomalaista puhetta, jota mun kohta piti toas heittee. Sillä rauha oli tuskin tehtynnä ennen kuin minua jo laitettiin pois Kaupunkiloihin; ja siitä päivästä, on minun täytynyt iteksein, ikään kuin salakähmässä, harjoittoo tätä kieltä. Minä tiiän, että moni ehkä moittii näitä lausumisia omista käytöksistäin; muttatoinen aika, toinen mieli! Eiköö myö nyt mielellämme kuuneltaisi millä laillaGanander, Porthan, Lencquist, m.m. ovat ensin tulleet oppimaan ja rakastamaan tätä Suomenkieltä, jota ne miellen toimittivat. Sillä ne pienimmätkin asiat, heijän elämästään, kahotaan nyt kalliiksi, koska arvataan heijän ansioita, meijän kielen ylösharjoittamisessa.
[81] Yhtä selvempätä toistusta, tästä heikkoutestain Suomalaisessa puheessa, ei tarvitak, kuin 1:nen paino näistäPienistä Suomalaista Runoista, jotka ovat niin tuhratut kielen ja kirjoitus-virheillä, ett'en tiiäk itekkään hävästääkö hyö minua, vai naurattaa; ja jotka, elleivät oisik minua innoittelleet oppimaan tätä kieltä paremmaksi, niin oisivat kokonaan poistaivuttaneet minun mielein häneen pystymästä. Se oli tämä äkkinäisyys ja hoiperoittelemus kielessä, joka, vielä aloitellessain tätäOtavoa, teki häntä kymmenesti työläisemmeksi, kuin muuten oisi ehkä ollut.
[82] Minä olen kyllä ottanut monta Suomalaista kirjoa lukeaksein, voan en ole tavannut yhtäkään, joka oisi oikeen toimittanut meijän kielen henkitärtä, sillä hänen muka omalla elävällä valollansa ja luonnollansa. Minä olen meijän Suomalaisissa kirjoissamme kyllä tavanut Suomalaisia sanoja, mutta pujotetut Ruohtalaisiin kirjoitusneniin (bokstäfwer) ja sovitetut vieraisiin ajatusjuotoksiin, eli outoin ja kielemme vastaan sopimattomiin sanan-tapoin; sanottu sanalla, heissä on kyllä ollut ulkonainen suomalaisuus, mutta sisältä ovat haisuneet vieraasta olennosta. (Liekö siitten vika minussa, vai heijän puheen-murteissa.) Seneistäpä minä myös olen heistä luopuna, eikä tahtonut heitä ies lukea, etten sillä soastuttaisi omoo puhettaini, jota minä tahtoisin juuri varjella tästä vieraasta mausta. Ainoasti Roamattu on minusta ollut se paras kirja, kussa kielemme on käsitetty, mutta oisko se paljon — se, joka jo niin montaa kertaa, ja niin monella miehellä, on tullut korjatuksi? — eikä sekkään ouk ilman isoja virheitä ja puutoksia.
[83] Myö luemmo sitäkin kauneuteksi kielessämmä, että hänessä löytyy monta näitä tointuvaisia kaks-eännellisiä eäniä, e.m.ai, au, ei, eu, eä, oa, oi, ou, ua, ui, yö, äy, öy, ia, iu, ie, m.m. jota muut kuhtuuvat puheen-leveyteksi ja kielen-roakauteksi; mutta jota myös pitämme täyellisyyteksi ja kieli-somaisuuteksi; sillä jos neeänelliset puustavit(vokalerna) arvataan eli verroitetaan niin kuineänet(tonerna) kanteleessa, niin nämätkaks-eänelliset(diftongerne) ovat ikeän kuinsointumisetsoittelossa (ackorderne på ett instrument.)
[84] Minä uskoisin, että jos puhuttaisiin Hämeen Suomea niin heikosti kuin suinkin mahollinen, niin siitä tulisi selvee Turun Suomea.
[85] Se on aina tapa, että kaikki uusi ja äkkinäinen tuloo mainituksi ja merkkitetyksi; jokainen mittuuttaa sitä omalla voaksallansa, peukaloillansa ja ymmärryksellänsä. Niin on tehty tästä minun kirjastainkin, josta puheet on kuullut monellaiset, sekä tällä että toisella puolella meren. Tässä Ruotsissa puhutaan, että meijän Hallitus kustentaa minut ja minun kirjaini, soahaksensa Ruotsin kieltä häviämään Suomesta, että sillä enemmin eroittoo näitä kansoja toinen toisestaan. Minua on tehty ainoasti palkkamieheksi toisen työssä. Tätä on sanottu minulle suullisesti isommiltakin virkamiehiltä. Minä en tarvihekkaan toeksi näyttää näihen puhein valetta; se on jo hyvin näytetty niistä laitoksista, jotka ovat voarin-otetut Suomessa, hänen vastaan ottamiseksi, ja jotka toistaavat siellä käyneen toisiakontti-puheita.
[86] Tämä on varsin selvä; sillä meijän kokonainenYmmärrys ja Tietoon vihtoinkin perustettuKeksimuksenpiällä (på sinlig åskådning, contemplation); ja koska nyt keksimiseen vuaitaan muallisia ja silmiltä (tahi muilta ihmisen aistimilta) käsittäväisiä asioita, niin on arvattava, että myöskinhenkellisiä, täytyy näiltä tulla kuvailtuksi, ennen kuin heitä ajattelemuksen tarkoittamisella (genom tankeförmågans reflection, inre riktning) selitetään Ymmärrykseltä; joka heiltä poisriisuu (abstraherar) ne mualliset ja puutoksen alaiset kuvaukset, ja ainoastansa tarkoittaa ja paljastaa tätä heijän henkellistä tietoa ja totuutta.
[87] Wid deras trosbekännelse, Religionsbegrepp.
[88] Se on tämäsokia usko, joka yksinkertaisessa ihmisessä on yhtä vaikuttava, kuin ymmärryksenvaloja visseytentieto, valaistuneissa.
[89] Heitä kuhutaan silloin meijän pyhässä Raamatussaepäjumalan-palvelioiksi.
[90] Se on mainittava, ja varsin merkilliseksi luettava, että kansoihen vanhoissa puheissa ja tarinoissa, ei millonkaan lykätä Jumalan syyksi, meijän tulleen luotuiksi näin heikoiksi ja vihelliäisiksi, vuan sanotaan aina Hänen luonneen meitä hyviksi ja onnellisiksi; mutta että myö ite varoittamattomuuellamme (genom wår oförsiktighet) ja tottelemattomuuellamme oommo kavottanna meijän onnemme. Ruamatussa puhutaan jo mitenkä Eeva oli pikainen puremaan siitä kielletystä hetelmästä, ja sillä suatti turmelluksen muailmaan. Greekkalaisten tarinoissa puhutaan mitenkä Proteys pikaisuuellansa ei malttanut olla Pandoran kielettyä vakkoa ilman avoomata, ja sillä kavotti ihmiskunnan onnelisuutta. Sanotaan että kaikki hyvät onnet lensivät silloin taivaiseen, ainoastansa toivoit saivat kannen pohjalla seisahtuneeksi. Suomalaisilla on samat tarinat, hyö lausuvat Runoissansa että oisivat muka olleet onnelliset, jos Jompainen ja Väinämöinen olisi pohjan vesillä Samman käsittänneet; mutta kovin hätäiset, kajottivat hyö lauluillansa häntä pakoon, ja sillä hävitti meijän onnea. Tästä Samman pavosta, luetaan näin:… "Lensipä Sammas pilveen. Löi nuori Jompainen miekalla kaksi varvasta Sammalta poikki. Yksi lensi mereen, toinen suatiin muallen. Joka lensi mereen, siitä tuli suolat mereen; joka suatiin mualle, siitä tuli heinät muallen; kuin ois useemmat suanut, niin ois vilja tullut ilman kylvämätä." (Lue tästä:Dissert. de Proverb. Fenn. p. 10. Not. 6, ja TopeliuksenSuomen kansan vanhoja Runoja. II. Osaa, 15 p.).
[91] Tämä heijän luotu onnellisuus, oli se onnisto (paradis) josta Raamattu puhuu; jota ihminen turhuuvellansa kavotti, ja johon hään nyt palaja piästäksensä.
[92]Tarinamus, historie.
[93]Jäänöksiä, Ruiner, ålderdomssmärken.
[94] Eikä myö muuta tarvitak, kuin ainoastansa verroitella näitä meijän viimeisiä aikojamme, ja tiiustella niitä Runoja joita vanhat laulelivat, ja niitä huonoja pahapäiväisiä remputoksia jotka nyt lauletaan, liioitenkin Hämeen ja Turun läänissä, niin nähään kyllä mihinpäin Viisaus vaipuu.
[95] e.m. Jaapan ja Kiinan asujammet, muita mainihtemata.
[96] Ruohtalaiset, Ruijalaiset ja Juutilaiset ovat jo puolestansa kokenut käsittää ja ilmiksi suattaa heijän esivanhemmien opin-keinoja; mutta ei ouk ykskään vielä uskaltanna puuttua meijän Suomalaisten. Jos päivä paisto Ruotin rannoilla, mikä se siitten meijän maita pimitti? Oisiha se uskomatoin luulla olleen silloin yötä toisella puolla järven.
[97] Ruomalaisten rikkautta, ylpäyttä ja hekkumata vastaan hänelle oli ehkä syytä kyllä, pitämään meitä puutteen allaaissa.
[98]Vanhuukset, Häfder.
[99] Tästä heijänTaikausopistatuloo enemmin puhuttavaksi kirjassamme kuin mainitaan:Försök att förklara Taciti omdömen öfwer Finnarne, m.m.
[100]Tietomus, wettenskap.
[101] Tämä heijäntaikaus-oppipiettiin niinnä aikoinna muissakin valtakunnissa suurimmassa arvossa — ei niin kuin nyt nauron allaaissa. Silloin laittoivat muilta mailta lapsiansa Suomeen, näitä oppimaan, ja kuninkaat ite harjoittelivat näitä opin-keinoja.Odinjoka oli kaikista Ruotin Uroista viisahin ja enin oppinut — hänen viisaus oli taikauksissansa, jotka hänen sanotaan oppineenGylfeltäJuottalaisten (tahi Suomalaisten) kuninkaalta. Tästäkin jo nähään että tämä taikaus-oppi, silloin luettiinisoimmaksi viisauveksi, ja että seharjoitettiin Suomalaisilta.
[102]Velhoimisenymmärtämys (sjelfwa begreppet af charlataneri) osottaa (förutsätter) jo yhtä tietoa (kunskap) jota Noijat muka ovat osavoinaan. Että muut kansat ovat tulleet siihen uskoon, ettäSuomalaisilla oli yksi iso viisaus, totistaa ettänäillä mahto ennen aikana olla jota kuta erinäistä tietoa, jota ei muut käsittäneet. Jos meijän Poppamiehet ei eneä piäsö sen perillen vaan ovat petturia, niin siitä nähään että tämä tieto onkansasta kavona, ja sevoittu ja sotkettu turhuuvella ja hulluuvella.
[103] Yksi selvä tieto tästä heijän taikaus-opista, on paljon valaiseva meijän vanhoja aikojamme, ja meijän esivanhempiamme. Meillä oisi mielessämme että tuonempana ottoa tätäkin toimittaaksemme.
[104]Piiros, form, begränsning.
[105] Selvemmän tiion näistä, suamme selityksessämme Tacituksesta.
[106]Ruohtalaisessa Oppimus-Tievustuksessa(i Swenska Litteratur-Tidningen). Lue näitä Tiiustuksia v. 1817, p. 371-382. Tätäkin oisi jo moni mielellään moittinut jos oisi vuan käsi käynyt parempoa pannakseen. Luepas v. SchröterinFinnische Runen, esipuheessa IX. p. jaOskyldigt Ingenting, Åbo 1821, p. 68 & 76. Tässä sanotaan minua pois kieltäneen Suomalaisille olleenSalauksia(Myther), ehkä se oli minä jokaensin tätä ilmoitin. SilläSalausmerkitsee minun mielestään yhenluonnollisen tavan (ett sinligt sätt) että selittää, tahi salata henkellisiä asioita, taivaallisia toteita, ja käsittämättömiä tapauksia— ei että palvella epäjumaloita, uskoa heitä, ja rukoilla joutavia kuvia, nimiä, ihmisiä, tahi muita seittyisiä; niin kuin muut tätä pitäävät. (Lue Gananderia, m.m.)
[107] V:sä Osassa, p. 43-66. Tästä oli muutamat sipaleet otettu, ja Ruotiksi toimitettu SanomienÅbo Underrättelserensimäisissä numeroissa, v. 1824.
[108] Tätä nähään siitä, ettei tämä niin kuin muihen kansoihen Viisaus-Opit ilmisty muallisella tavalla tahrattu ja sotkettu pimeyvellä ja mieli-sokeuvella, vaan osoittaiksen ymmärrykseltä käsitetty, ja toimitettu opetuksissa ja neuvomisissa. Senpä tautta suomalaisilla ei vanhuutessakaan löyvättyJumalan kuvia, eikähuoneita, eikäuhria, eikäpalvellusta, eikäuskomusta(troslära, religionsbekännelse). Sillä kaikki suljettiin heijän viisauven opissa; ja se toimitti kaikkia.
[109]Ymmärtämys, begrepp.
[110]Sanantapa, konstruktion. Se on merkillistä että Suomen kielessä ei löyvy sitä sanoa:jag äger; joka toimitetaan puheella:minulla on(jag har); vaan näissä vanhoissa sananlaskuissa, niin ei aina löyvy tätäkään. Sillä, tahi se on poisheitetty lyhyyvän ja someuven tautta, tahi sitä ei tarvittu eikä tahottu, e.m.Tekeminen, luotut lapset; syöminen, tehtyt evähät.
[111] E.m. Suomalaiset sanoovat:Pouta pilvien perästä, suvi suuresta lumesta, Ovidius:Nube solet pulsa, candidus ire dies; Suomalaiset:Joka syytäk suuttuu, se lahjoitak leppyy; Publius:Bonum ad virum cito moritur iracundia, etc. Muita tällaisia välitöksiä löyvät jos lueskenteletDiss. de Prov. Fenn. p. 29-40. Muistettava on myös, että nämät Suomalaiset Sananlaskut ei oukkaan seittyisiä kuin monen muihen kansan, e.m. Ruohtalaisten. Sillä heijän ovat ainoastaan joutavat sanat jotka pistetään puheissa, irvistelemiseksi (på ironi, skämt), vaan ei opetukseksi; eikä heissä löyvy sitä jaloa aatosta, (den höga idée) eikä sitä suloista juohtumusta (den sköna poesi) kuin meijän vertauksissa, jotka osottaavat sivistys-puheita (moraliska sentenser, sedespråk) ja muita oivallisia opetuksia. Sen eistä se on myös mahotoin että Ruohtalaisten sananlaskuista valmistella jota kuta kokonaista tahi varsinaista, joka toimittais heijän Opinkeinoja. Ne ovat suurin osa niin harjattomat ja roakat, että käypi karvasti heitä kuunnella valaistuneilla korvilla, niin kuin, e.m.:Den som ger så att han tigger, han skall slås så han ligger(?) —Hårdt mot hårdt, sa' käringen då hon bet i sten(!) —När tranan går i dans med stod-hästen, får hon brutna ben(?) Semmoisia suat koko kontillisen, jos tahot lukea GrubbinPenu proverbiale.
[112] Että hyö oisivat kukin, eri paikallansa, tahi erinäiseltä Suomenkansalta harjoitettu, — siihen uskoon ei o mikä meitä vuatimassa.
[113] Se ensimäinen kootus jota tunnemme, on Laurentius PetriLiber Proverbiorum Fennicorum, lisätty hänen pojalta Gabriel Tammelinilta, ja vihtoin Henric Florinin toimituksen kautta Turusa painettu v. 1702. 8:o, tällä nimityksellä (under denna tittel)Vanhain Suomalaisten Tavaliset ja Suloiset Sanan Laskut, mahdollisuden jälken monilda cootut, ja Nyt vastudest ahkerudella enätyt. Näistä mahtaa suurin osa olla koottu Turun ja Porin liänissä, koska heillen ei ouk ollenkaan se luonto ja tarkoittamus kuin niissä peri vanhoissa. Siitten painattimmo myö sitä jo mainittua Juttelemustamme, Upsalassa v. 1818. Samanna Vuonna toimitti Judén Viipurissa yhtä isoa koottusta, nimellä:Valittuja Suomalaisten Sanan laskuja. Mutta näihenkin joukossa oli veitty äijän paljo Ruohin kielestä suomenettuita, jotka ei paljon toimita mitään. Mutta se on meistä lystin, että hään v. 1816 painatti ViipurissaUusia Sanan Laskuja(?) jotka kaikki ovat (jos ei erehtymme) hänen omia tekemiä. Myö olemme jo osottanut että se sana Sanalasku toimittaa vanhuutta ja jota kuta kansasta vajunutta (l. Diss. de Prov. Fenn. p. 22). Ehkä näihen joukossa muutamat saattaa olla toiset vanhempia, toiset nuorempia, niin täytyyvät kuitenkin kaikki vanhuueltansa olla ikään kuin vahvistettu. Että kirjuttoo yhöllen kansallen Sananlaskuja, oisi yhtä kuin että tarjota housujansa Väinämöisellen; ja että nimittää heitäuusia, on yhtä sopimatoin kuin sanoa näitä olevan Seppä Ilmarisen ompelemia.
[114] Koska suurin osa näistä sanalaskuista, on vertauksia, ja vertaukseen tarvitaan kahta asiata (jotka välillänsä verroitetaan), niin ovat hyö myöskin kaheltapäin otettavat.
[115] Ne toiset Toimittajat ovat ainoastansa heitä koonneet, mutta ei mikskään tarkoittelleet.
[116] M. merkihtee muistuttamuksessa (i noten, anmärkningen).
[117] Se on merkittäväksi, että ehkä minä olen jo kuullut kolmatta tuhatta näitä vertauksia ja sananlaskuja, niin en ole vielä yhessäkään kuulutPerkelennimeä ies mainittavan — hään joka taikaus-opissamme on piettävä peäparraaina. Tämäkin jo totistaa, että nämät molemmat opit ovat toinen toistansa vasta-kälkäiset (hwarandra alldeles motsatta). Silläpä tämä osottaaksen Jumalisuuellansa, ja tavataan pian joka sanassa valastusta, viisautta, ja totista jumalisuutta. Muistettava on myöskin, ettei näissä puhutaMoariasta(joka osottais Poavilaisten oppia) harvoinKristuksesta(joka tarkoittaisi meijän Lutheruksen oppia), sillä nämätkin opit ei oukkaan, niin kuin vanhoin opin-keinot, sananlaskuissa suljetut, mutta ainoastansa kirjoissamme toimitetut.
[118]Alii: riistan.
[119] Tällä sanalla osottaavat meijän esivanhemmat, ettei Jumala ole luonut ihmistä pahaksi, vaan että hään ite tavattomuuellansa (genom sin osedlighet, odygd) on joutunut turmellukseen.
[120]Miehellätässä merkitäänihminen, koska miehet ovat meijän sukukunnassamme, ensimäiset. Tällä sananlaskulla toimittivat hyö että ihmiskunta (menniskoslägtet) ei oo kovin paha, vaan ei varsin hyväkään.
[121] M. tyytymättömyyttä ja mielen huikentelevaisuutta.
[122]Om dess lifstid.
[123] Tämä ja jälkimäinen vertaus osottaa tietämättömällä tavalla yhtä toista elämätä, yhtä tulevaista; tahi että ihmisen henkellinen luonto ei ouk luotu kuolevaksi.
[124]Om Själsgodheten, det moraliskt Goda, Dygden.
[125] "Sika salmen uineeksi", yks somea puheenparsi, jota merkihtee jota kuta kehnoa käytöstä.
[126] Tässä on puhetsyvämmellisestärakkautesta (etherisk kärlek) eiLuonnollisesta(fysisk kärlek) jotahaluksi ja himoksikututaan. Luontokappaleitten rakkautesta, sanotaan puheenparressa:Himo on Hirvelläkin, halu Huavalinnullakin.
[127]Om Sinnes-ilskan, det moraliskt Onda, Synden, Lasten. Että Suomalaiset näillä ajoilla mahto olla viisaammat ja enemmin valaistut, nähään siitä ettei heijän juohtumiset (inbillning, föreställning, fantasi) ollut niin roakat ja moahan vaipuvaiset, kuin monen muihen kansan. Sillä puhuttaissa synnistä ja pahuutesta, hyö eivät tarvihtanna kuvaella ja vertaukseksi vetää tulisia kekäleitä, hiiltyvä helvettiä, ja sarvipäitä perkeleitä. Hyö juttelivat niin kuin vanhanaikuiset oppineet ainoastaan pahuuvesta itekseen puhuttu, ilman mitään kiihkousta, (exentricité, pathetisk ytterlighet).
[128]Moittimisesta(Om kritiker) sanotaan: "Joka vanhoja kiittää, se nykyistä moittii."
[129] D.w.s.Tiden är det äldsta och Rymden det största. (Detta innehåller deras lära om Tid och Rum).
[130] D.w.s.Ex nihilo nihil fit. (Detta innehåller kausalitets-begreppet — att allt måste hafwa sin orsak.)
[131] D.w.s.In nihilum nihil revertitur. (Detta innehåller annihilations-begreppet — att ingenting kan egentligen förswinna, utan blott till former upplösas).
[132] D.w.s.Omne vivum ex Ovo. De trodde således icke på någongeneratio aequivoca. (Detta innehåller deras begrepp om propagations-läran). Alii: "Touko."
[133] D.w.s.att djuren handla utan att kunna reflektera deröfwer utan att deraf formera ett begrepp, eller derpå grunda ett annat. (Detta innehåller deras karakters skillnad emellan förnuftiga warelser och blotta djur).
[134] D.w.s. att Planeterne och Stejrnorne hafwa sina bestämda banor och omlopps-tider. (Detta innehåller deras begrepp i Uranografin, eller läran om de himmelska Kropparne). Minä kuulin Norin Suomalaisissa yhen toisen vertauksen, joka tarkeemmin osottelooOtavaista; nimittäin:Seihtemän tähtiä Otavassa, kaheksan vannetta olt'-tynnärissä. Merkillistä on että vanhoilla Suomalaisilla oli monet omat nimet isoimmillen tähti-sikerillen.
[135] Sanotaan myös: "kuumeeksi kuu kehässä, sateheksi päivä-sappi."
[136] Sanotaan myös "Rinnassa on Särellä sappi" j.n.e.
[137]Hänen puvusta: "Tuntoohan Kuninkaan kyperästä, herrasmiehen, hatusta."
[138] Tässä on puhe vanhoista ajoista, silloin koska hyö matkusti isolla joukollansa, ja sillä rasitti moata.
[139]Uhkausmerkihtee tässä, stränghet;armo, mildhet.
[140]Om dess principer.
[141] Tässä tarkoitetaan tyttölöitä, kuin hyö kutjailleeksen, kurmaelleeksen tahi ketkasteleeksen (kokettera, wisa sig behagsjuka).
[142] Vanhoin aikoina ei ollut vaimoilla muuta arvoa, kuin sen vähän minkän saivat miehiltänsä, joka usein oli varsin hiukka. Miten halvassa arvossa muinon pitivät piikojansa nähään monestakin paikasta, vaan liioitenkin siitä, että sanoivat: "Ei ole Vuohi eläin; Piika, ihminen; Harakka, lintu; eikä tuohinen, astia."
[143] Muutamat sanoovatpikaisuus; kumminkin saattaa olla oikeen sanottu.
[144] Tässä ymmärretään, ettei pie ruvetak omiin piikoihin tahi renkihin pauloin.
[145]Yksin-vaimoisuus, monogyni.
[146]Yksin-naimisuus, monogami.
[147] Nimittäin,laiskan Vaimon.
[148]Armottomista lapsista, lue:Surusta ja murheesta;Köyhistä lapsista, lue:Rikkautesta ja köyhytestä.
[149] Oisi ehkä parempi sanoa: "iäreen, emän, leipoessa."
[150]Om traditioner, fornsägner.
[151]Sanamerkihtee tässä:strof, rad, wers; hyryä bebetyder ett slags onomatopojetiskt anklang af ord, som alludera på hwad som blifwit sagt i föregående wers.
[152]Kuokka-vieraista; "Ei niin pieniä pitoja, jos ei kuokka-vieraita."
[153] Silläottaissaon hänelle rahoo, vaan eiottamatak.
[154] Sanotaan myös: "Tuppurainen Tappurainen takaus-mies"; ja: "Tuppuraissa tappuraissa takaus-mies."
[155] "Ei luontaan lisä lykkää" (mera will mera ha).
[156]Rannan-kiertolainen, Wiking, korsar, sjöröfware.
[157] Ymmärretään omoo poikaa talossa.
[158]Taituri, konstnär, artist;Tekiä, fabrikör;Kaluntekiä, handtwerkare.
[159]Ompelia, Skräddare.
[160] "Varhain myllyyn, myöhän kyytiin."