Se on merkillistä ettei näistä sanoista ouk ykskään, joka osottais jotakuta vanhanaikuista laillista tahi kansallista elämätä, tahi joka puhuisi josta kusta keskinäisestä liitoksesta tahi yhteytestä, siävyistä ja asetuksista,[194] käskyn-antajoista ja sanan-kuullioista, tahi mitä muuta semmoista, joka toimittais heijän asunneen kansakunnissa, ja nouvattanneen jotakuta hallitusta. Sillä kaikki mitä tässä puhutaan hallituksesta ja kansan siävyistä, on luettava siitä päivästä kuin tulimme yhistetyiksi Ruohtalaisten kanssa. Mutta toisin puolin on yhtä merkillinen, ettei missäkään näissä puhutak yhestä luonnollisesta vallollisuuesta,[195] joka antaapi kullenkin oikeuven että ite vainota vallattomuutta;[196] ja kussa kaikki ihmiset ovat yhtäläiset ja samasta arvosta, niin kuin myös ovatkin jos heiltä nimet, virat ja voatteet poisriisuttaisiin, niin ettei muuta heillen heitettäis, kuin se heissä olevainen luonnollinen voima ja sukkeluus. Sanalla sanottu, näissä sanoissa ei löyvyk sitä elämän laitoo, jonka ensimäinen laki on: "voima väkeväisen, laki huonommaisen", ja toinen: "sillä mitalla kuin oot antana, sillä on sullen annettava".[197] Nämät meijän sananlaskut ovat varsin ilman mitään sellaiseta tarkotukseta seävylliseen tahi vallolliseen elämiseen; vaan kuitenkin niin toimelliset, että ne sopisi niin yhteen kuin toiseenkin elämään.
Heijän aatokset ihmisen suvusta, oli että ihminen on tullut Jumalalta luovuksi hänen mieltänsä myöten, mutta omalla mieli-vallalla ja vallattomuuella tullut kunnottomaksi ja tavattomaksi (16, 98). Ettei Jumala ole luonut meitä pahoiksi, vaan ei kovin hyviksikään, koska se salli meitä alentamaan ihtiämme pahuuteen (17). Että ihmisiä sen eistä harvoin nyt enee tavataan hyviä, mutta usseemmittain pahoja ja kelvottomia (18). Kuitenkin ei ouk ykskään niin varsin paha, eikä toas niin perin hyvä, ettei hänessä löyvyk vähä kummaistakin (452, 54). Että muutoin ihmisten toistukset tässä asiassa (nimittäin toisten hyvyyvestä tahi pahuuvesta) ovat varsin puuttuvaiset ja monentapaiset; sillä hyö kiittäävät ussein turhuutta, ja heittäävät ansion ilman arvotak (95, 97); ainoastaan Jumala tuntoo syvämmen pohjat, ja tietää mitä lepee meijän mielessämme. Sen eistä, tarkasti puhuttu, niin ovat ihmiset sekalaisia, sekä hyviä että pahoja (30, 31).
Mitä taas ihmisen iästä oisi sanomista, niin se on tässä moailmassa aivan viheliäinen ja moni-mutkainen (21). Hyö muistuttivat että on "ikä yksi ihmisellä, mutta monta aikaa iässä" (22); että mikä hänestä on eletty, se on tallella, tahi sitä ei eneä saata tyhjäksi tehä; mutta että elämätä on eissäpäin, tahi tietämattömyyessä (23). Sanoivatten "opiksemme ikä pitkä, viisaueksi vaiva kaikki" (24).[198]
Mitä meijän elämiseen tulee, niin "pitäis eleä niin kuin voijaan, ei niin kuin tahotaan" (28); tahi meijän täytyy tyytyä meijän onnen osaammo. Ja koska myö kerran olemme tähän moailmaan tulleet, niin täytyy kärsiä niitä vaivoja ja rasituksia jotka eläminen moailmassa myötensä tuottaa (1110), myöskin ite kuolemankin (1116). Ja koska myö ei ainoastaan olla henkellisiä, mutta myöskin luonnollisia moallisia olentoja, niin "täytyy meijän moalla elää moan tavalla, ellei myö taho moalta pois paeta" (29). Viroissamme ja toimituksissamme "meijän pitää tehä niin kuin käsketään, vaan elee niin kuin hyviin tapa on" (193).
Kuin nyt tarkemmin tiiustellaan mitenkä hyvän ihmisen tuloo elee, tahi mitä heijän mielestä voaitaan tavaksi kunnollisen miehen, niin löyvämme että heijän mieltensä myöten, yksi mies ensinnik piti olla sanoissansa luja ja kintiä (175-280); aattoksissansa tarkka ja selkiä (497, 544, 492, 493); voaroissansa valpas ja vakainen (281, 512); vastuuksissa ja vahinkoissa, muuttumatoin (282, 508); myötäisissä,[199] iloinen ilman ihastumata (283, 496); sanalla sanottu, että kaikissa osottaa järjellisyyttä (265, 749, 497, 469), ja hillittää omat himoinsa (270, 543, 283, 495, 640-642).
Äkkinäisessä joukossa, piti hään olla ikään kuin itekseen (sluten inom sig sjelf) ja harva-puheinen (501, 494, 535), eikä milloinkaan turvaita tuntemattomihin (70-72, 614, 615);[200] puheissansa toimellinen (bestämd), vaan ei pitkällinen (535, 555), ja muihen turhia puheita kuuleskella ilman nauramata (291, 559).[201]
Muutoin oli hyö käytöiksissänsä vakaiset ja yksintapaiset (925, 926); menoissansa jäykeet ja yksintoikoiset (273-278); tavoissansa kankiat ja yksinmukaiset (608, 1114);[202] voatteissansa halvat ja yksinkertaiset (701-712); ruuissansa siistit ja kohtuulliset; elämissänsä kiivaat ja vähään tyytyväiset (1080-1083, 923, 924); rahoissaan ja veloissaan totuulliset ja rehelliset (713-724); tavaroistaan ja varoissaan, tiuriit ja seästäväiset (873-875, 1074-1076); vaan ei siksi saittaat eikä itarat (116-119). Heijän luonto oli, että kuin kerran rupesivat runsaiksi ja heittäiksivät, silloin olivat aulit yltä-kyllän, niin ettei kahtoneet omoansa, eikä seälineet ihtiänsä. Vieraillen olivat avarat ja hyvätahtoiset (609-612). Pioissansa ja juominkissansa hyö eivät pitänneet viinallen vihoo (571-574), ehkä hyö tiesivät ja varoittivat hänen vaikutuksia (578-586), vaan nauttivat tätä viljoo toisinaankin ehkä liiaksensa (569, 570, 593, 565), Ystävien ja tuttavien joukossa olivatten leikki-puheliaiset ja hauskat, ja suloiset ja iloisat keskenänsä (533, 534, 477).
Erinomattain olivatten näppärät viskoamaan toinen toisillensa leikki-puheita ja sisuus-tikkaisia (542, 492). Että siitä suuttua, pitivät hyö mielettömäksi (543, 544); vaan että vastata heitä puolestansa, miehulliseksi; ja mielelliseksi että halvaksi arvata koiriin ja narriin irvistelemistä (83, 85, 339). Valeeita ja joutavia kehuitoksia, hyö ei ollenkaan suvaina, eli ies malttana kuulla (545-547, 559);[203] ja että kiittää ihtiänsä tahi omiansa, luettiin hullun tavaksi (435).[204]
Ne vanhat laulelivat ussein viinan tiloilla, ja virsillänsä jatkovat vähät oluensa (553). Kyyrymäisissään hieroivat hyö kämmenillään runot välillänsä (557); ja lukivatten isoksi viisaueksi kulkea Runoniekkana virren töissä työskentellen (554, 555, 749). Semmoisia Runojoita löytyi aina heijän pitopaikoissansa. Aineensa tahi virren alkunsa ottivatten mistä peätyi (554); ussein "toisten pitkistä puheista, mielettömiin lausunnosta" (555). Eikä kahottu mikskään, mitä hyö virtteensä panivat (556).[205]
Töissänsä heijän oli aatos, että kutakin asiata piti alusta nouvattaman (830, 832); ja että ahkeruuella ja hartauella kaikki oli voitettavaa (1034, 271, 272). Että tehä hiljaisesti ja hitaisesti, lukivatten hyvästi tehtyksi (845, 846); että kiirutella ja löyhytellä, pitivät muka yhtä hyvänä (847-850).[206]
Evätaikoina ja kiireellä työnajalla hyö eivät malttana yölläkään levätä (857, 858);[207] mutta sillä välillä, koska heillä oli hyvät jouvot eikä paljon mitään tekemistä, niin perivät uniansa takaisin, ja viettelivät aikansa kotona makoomisella (906).[208]
Muutoinkin hyö rakastivat kotiansa (907-910), ja pitivätten omaa moatansa muita maita parempana (921, 922),[209] ja milt' ei pitäneet juuri vihoo niillen, jotka olivat kotonsa heittäneet (917-919). Soassa olivat hyö uhkeet ja urholliset (627-629), tappeluksissa uljaat ja kauheet (654, 655), ja kuninkaallensa kuuliaiset (193) ja uskolliset (189-191).
Jaloja miehiä hyö rakastivat aina, osottaissa heillen kunniansa (284), kuitenkin eroittivat "ettei kaikki ouk kulta kuin kiiltää" (728, 729); eikä ylistäneet käteen turhilla kiitoksilla (95, 96).[210] Hyö selittivät aivon hyvin, että monestin pahapäiväisistä poijista oli virunut aika miehiä (291, 657); ja että sitä vastoin, moni joka kulki isoinna miessä, tahi joka oli korkeista lähtenyt, oli huono retkale, ja muita kelvotompi.
Niin kuin muutkin kansat, niin myöskin Suomalaiset uskovat yhtä onnea, tahi yhtä välttämätöintä asioihen tapahtumista (658, 663-671). Tämä aatos on aina rahvaallen ja niillen vähemmin valaistunneillen omainen, koska hyö kyllä näköövät sen järjestyksen joka luonnossa osottaiksen, mutta eivät kuitenkaan ajatuksillansa käsitä sitä jaloutta ja voimallisuutta, joka kaikkia moailmassa sovitteloo, hoivauttaa ja hoiteloo.[211] Kuitenkin hyö tästä eroittivat yhtä äkkinäistä ja vastatahtoista tapausta, jota ne tapaturmaksi kuhtuivat, ja joka toisinaan tapahtuu ikään kuin itekseen ilman kennen puuttumatak (65).
Tällaiset olivat ne vanhat Suomalaiset luonnostansa, tahi tämmöiset piti miehet heijän mielestänsä olla, jos heitä Uroiksi mainittiin. Että hyö ovat myöskin semmoiset olleet, totistaa muutkin kansat, koska ne vertoovat heijän olleen so'issa urholliset,[212] hallituksensa ja kuninkaansa uskolliset,[213] toimessansa rehelliset ja ilman vilpistelemätä,[214] töissänsä hartaat ja kiivaat,[215] ruumiiltansa kovaluontoiset, ja tottuneet sekä kovuuteen että köyhyyteen,[216] mielestänsä pikaiset ja ruttoluontoiset,[217] syvämmestä hyvätahtoiset,[218] vierain joukossa harva-puheiset,[219] vaan keskenänsä rattoisat ja iloisat,[220] j.n.e.
Olkoon tämä sanottu heijän miehistä, mutta meijän tuloo myöskin jotaik puhua heijän vaimoväistä, ja toimittoo mitenkä heijän oil laita.[221] Niin kuin muutkin itäiset kansat, niin myös Suomalaisetkin pitivät vaimojansa aivan halpoina ja varsin vähästä arvosta.[222] Vanhoinna aikoina heitä muissakin kansoissa ei pietty parempana; ja vasta valaistuksen vajenemisella, annettiin sillen vaimollisellen henkellen sitä arvoa ja kunniata joka on hänellen tuleva. Sillä kuin ennen pitivät heitä miehen orjuutessa, ja kaikissa hänen käskynsä alaissa, niin kuin muka vaimot oisi luotut miesten tähen, ja ei vaimot ja miehet toinen-toisensa tähen — niin piämme heitä nyt meijän elämän kumppalinna ja toverinna, joihen toimituksia luetaan: että suosioisuuellansa ja suloisuuellansa poisvietellä meistä meijän murheemme, että likistämisellänsä ja kuiskuttamisellansa mielyttää meijän mieltämme koska olemme työstämme väsynneet tahi surun-alaiset, että sillä tavoin onnistaa meitä meijän vaimoissamme, meijän lapsissamme ja meijän koti-majoissamme; eli toisella sanalla: että keventää ja huojentaa meijän huoltamme ja vaivojamme, tahi että puoleksi kantaa meijän vastuksiamme ja myötyyksiämme. Sen eistäpä myö kuhumme heitä myöskin meijän puolisoksemme ja toveriksemme, sillä ilman heitä meijän elämä ainoastaan oisi puoli, vajoo ja kolkko.
Miten halpana Suomalaiset muinon pitivät vaimojansa, nähään siitä, että pientä poika-lasta, kuin hänessä oli vaan väheekään Uron uhkeutta, piettiin heitä paljoa parempana (292, 807). Hyö vertaisivat naisväkeensä Vuohiksi elävistä (409, 317, 398). Harakoiksi linnuista, ja, tuohisiksi astioista,[223] eikä nämätkään ollut ne pahimmat sanat, joihen heitä verrattiin (352). Ainoastaan talon-emännät ja äitit saivat jonkuun ansion (196, 761, 625), jota annettiin heillen heijän miehensä tahi lapsensa tautta (316, 317); mutta piikoja ja naisia ei kahottu mikskään, sillä heitä luettiin kaikista kehnommiksi (352, 417), ja tuskin että heitä ihmisiksi arvaeltiin.[224] Senpä tähen lukivatten vaimot piikaisuuensa ikeä kaikkiin vaikiammaksi ja onnettomaksi (344). Vanhemmat myöskentelivät ite piikojansa ja tyttäriänsä sillen joka heistä enin maksoi (395, 396, 353),[225] ja Lappalaiset kuuluu vielä nytkin näin kaupoitella lapsiansa. Ne nuoret vaimot vaivattiin työstä työhön (359), ja peästyä ämmiksi, heitettiin heitä kotiin pirtin-vartioiksi (297, 298).[226] Pitopaikoissa ja isoimmissa väin-kokouksissa hyö saivat palvella ja mielen-nouvattoo miehiänsä, ja hyvä oli jos saivatten siitten jälestäpäin syyvä ala-peässä pöyvän niitä tähteitä jotk' olivat jäänneet jälellen uroiltansa. Karhuin peijaisissa ja muissa semmoisissa jaloimmissa juhla-paikoissa, ei laskettu vaimoja ollenkaan tiloillen, eikä suvaittu heitä ies näkyvillen;[227] ja Lappalaiset pakottaavat heitä vielä nytkin, ettei milloinkaan pistäitä heijän kotahan siitä pienemmästä sulusta, jota kuhtuvatpohjan-reijäksi, ja jota ne rajuuttavat. Jos naisten elämä kahottiin halvaksi, niin heijän kuolemansa kahottiin vielä halvemmaksi. Sitä ei verrattu sen suuremmaksi, kuin jos oisi nauha talossa katkenna; ja miehet jotka pitivät ansionsa alla että nauroo toisillensa, heillen oli lupa nauroo naisten kuolemalle[228] että naimiselle.
Kuin pitivät piikojansa tällä tavoin pilkan alaissa, niin oli arvattava että heijän viattomuus,[229] se vaimollinen puhtaus ja kunniallisuus ei suureksi luettu (348-350), eivätkä sakoillen panneet heitä vietellä ja villitellä (345-347). Harva tyttö uskottiin sen eistä miehistä varsin vapa (365, 366), ja se näyttää kuin oisivat vaimon puuttehessa panneet heitä tasan välillänsä (901). Niillä, jotka ne pietyiksi nimittivät, ymmärrettiin semmoisia joilla oli tietyt miehet, tahi joillen oli oma mielitietonsa. Näistä eroittivat heitä joita ne portoiksi tahi huoriksi mainihtivat, ja joita hyö muista vaimoista välittivät (367, 368, 101).
Kosiomisessase oli puhemiehen asia että kuulustella ja tiiustella morsianta (394). Sulhainen ei ollut ussein häntä nähnytkään, sitä vähämmin kokenut (577). Että paljon valita vaimoisia luultiin tihuvaksi työksi (385); ja varoitettiin erinomattain ettei ollenkaan juhla-iltoinna ollut paljon karvoin kahtomista, koska silloin oli siviä kukin, niin häijy kuin hyväkin naisi (376-379). Kukin piti heijän mieltänsä myöten naija vertaisiansa, eikä juosta sivuihten omiansa (373-375). Kaukoa-naiminen[230] ja koto-naiminen luettiin kumpaisetkin yhtä ouvoksi (386, 388); sen eistä piettiin noapurista naiminen onnellisinna (386), ja paraiksi talon toisen tyttäriä (387), (koska heitä muka tunnettiin tavoistaan että käytöiksistään). Että naija nuorena pitivätten parempana (295, 294); mutta että hätäillä naiman-kaupoissansa lukivatten katumukseksi (380-383). Kaunukkaisiksi kahottiin hoikkaisia ja pienoisia (313),[231] kuitenkin oli miesten mielet monellaiset (314-316). Ehkä kasvot oli piioillen parraat puhemmiehet (354), niin heijän rikkauetkin oli heillen hyvät naittajat (355), ehkei kaikki heistä pitäneet (398, 399).
Se näyttää kuin Suomalaiset vanhuuestakin ainoastaan oisivat männeet yksin-naimiseen; ei sentautta että se oli heillen kielty pitää usseempia akkoja, vaan koska nämät eivät sopineet välillänsä (401), vaan olivatten miehellensä sekä vaivaksi että vastuukseksi (368); ja vielä siittenkin koska näkivät, että kalat meressä (403), linnut ilmassa, ja kaikki luonnossa olivatten kahen-kasken (402), niin arvaisivat tuosta, että kaksittain oli kaikkiin paras (393, 404). Muutoin näyttää kuin ei oisi ollut kielletty luopua pahasta ja kelvottomasta akasta, ja että pitivät hyvän eron parempana kuin pahan yhteyven (391).
Akkoin asia oli ainoastaan että synnyttää ja ruokkia lapsiansa (424, 428, 448), — ei että heitä kasvattaa. Poikiin yläs-kasvattaminen tehtiin miesten mukaan; sillä akkoin joukossa heitä ei tehty uroiksi (462). Lapset eivät soana kauan lasna olla (433), heitä taivutettiin jo aikaseen työhön (433) ja totutettiin pois-luopua hekkumista ja muista herkuista (467, 468). Heitä ylöskasvatettiin kurituksessa (436-444), ja kuuliaisuutessa (445). Heijän vanhemmat kokivat kaikella tavalla soaha heitä miehiksi (460, 462); eikä laimin lyöneet että oijaista heitä opetuksillansa ja neuomisellansa (473, 453, 449). Tästä tapahtui myöskin, että ehkä isän tavat ussein nähtiin pojissa, ja äijin eljet tyttärissä (455, 456), niin taisi kuitenkin (kunnollisen kasvattamisen kautta) huonommistakin vanhemmista selvitä hyviä lapsia (409, 457); ja hyvistä vanhemmista (kehnon kasvattamisen tautta) virua kelvottomia lapsia (285); joita ei eneä opetuksillakaan saatu oijaistuksi (463, 465).
* * * * *
Tässä lopetamme myö meijän tiiustelemisia meijän esivanhemmistamme. Myö olemme ehkä tehnyt heitä kovin lyhykäisesti ja viheliäisesti, mutta että toas enemmin johtata näitä vanhoin elämän-laitoksia, oisi ehkä että liian pitkäksi venyttää tätä meijän koittelemustamme, joka jo ehkä monen silmissä mahtaa tuntua pitkäksi. Myö heitämmö tätä sen eistä toisillen, ja tyytymme siihen, että myö olemme kerran jo alun tehneet — tehköön muut lopun.[232] Myö olemme jo ilmin saattanut, että oisi muka mahollista, näistä meijän omista vanhoistamme tutkistella vanhoja aikojamme, ja tarkoittaa tietoja meijän Suomalaiseen tarinamukseen kuuluvia. Myö olemme jo näyttänyt että näissä meijän vanhoissa sanan laskuissamme[233] löytyy yksi iso viisaus suljettunna,[234] ja että myö näihen tarkoittamisella taijamme joksikuksi vielä käsittää ja selittää meijän esivanhemmien tapoja ja opin-keinoja. —
G—nd.
Ite olenmaKala,Vaan peätönnäLakka;Ilman niskata,Akka,Ja ilman ruumiita,Sika.
G—nd.
(ynnä heijän vaikuttamista kansakunnissamme).[236]
Myö olemme jo ennen kertoineet, ettei yhtään kansaa maha löytyä, jok ei usko yhtä Jumalata, ehkä hyö nimittäävät ja kunnioittaavat Häntä kukiin eri-tavallansa.
Usseemmat kansat luottaavat yhteen Jumalaan, ja selittäävät hänen olemisellansa (tillwarelse) kaikki ne monet tapaukset, kussa luonnossa yksi luonnotoin voima osottaiksen.[237] Toiset taas jotka kyllä selittäävät että luovuissa monestin löytyy yksi heissä vaikuttavainen käsittämätöin henki tahi voima (joka erinnäisissä olennoissa osottaiksen eritavalla) vaan eivät kuitenkaan havaihte että se on tuleva yhestä yhteisestä ikuisesta alku-voimallisuuvesta (en gemensam ursprungelig Urkraft) — hyö ovat pitänneet näitä luonnossa löytyviä voimia, tykkenään erinnäisinä ja itekseen olevina voimallisina ja henkellisinä olentoina, ilman että heijän olemisella tarkoittoo yhtä yhteistä ja yksinäistä alku-voimallisuutta, joka heissä vaikuttaa ja osottaa voimansa. Hyö ovat sen eistä soaneet monta tällaista henkellistä olentoa, tahi monta Jumalata; eli oikeemmittain, Jumalatansa säveiltyksi moneen olentoon. Tällä tavalla on Päivä, Kuu, Ukkoinen, Tuli, m.m. soaneet kukiin palvelioitansa, ja tullut Jumaloinna pietyiksi. Tahi oikeemmittain ehkä sanoa, niin hyö ovat rukoilleet Jumalatansa näihen kuviin alla. Sillä ne ymmärtäväiset oivaltaavat kyllä, ettei aurinko ouk Jumala, vaan että Jumala aurinkossa osottaa voimansa; ainoastaan ne ymmärtämättömät, jotk eivät ouk hyvät ajatuksiansa niin paljon karkaisemaan tahi tarkoittamaan, että älyväisivät kullakin asialla olevan perustuksen — hyö ehkä seisahtaavat ajattuksillansa tähän, ja pitäävät päiväsäk Jumalana.
Koska ihmiset ovat luonnollisia, tahi koska heillä on vähemp ymmärrystä ja henkellisyyttä kuin luonnollista älyä, (sillä heijän aistimet ovat aina olleet tarkemmat kuin heijän mielensä), niin ovat myöskin aina tahtoneet mielusasti käsittää Jumalatansa muulla kuin ymmärryksellänsä; tahi hyö ovat tällen hänen henkellensä myöskin tahtoneet yhtä ruumista, jotta ne sillä saisivat häntä jollakulla luonnollisella tavalla nähtäväksi. Ja kuin eivät löytänneet sitä missään, niin ovat hyö ite tehneet hänellen ihmisen muotoisen kuvan.[238] Näitä kuvia ovat hyö kussakin uskomuksessa löytänneet tarpeellisiksi, että niillä ikään kuin johtattaa kansan luonnollista ymmärrystä henkellisyyteen, ja että niillä muka muistuttoo ja vakuuttoo yksintoikoisia, kunnioittamaan ja kumartamaan heijän Jumalatansa. Näissä hänen kuvissa kunnioittaavat häntä nyt ne yksinkertaiset, niin kuin ne viisaat ja valaistut ylistäävät häntä luomisessa ja luonnon erinnäisissä luotuissa.[239]
Meijänkin uskomuksessamme kunnioitamme Jumalatamme kolmella nimellä, ja sanomme, että se kolmella tavalla meillen ilmoittaa ihtiänsä; nimittäin, 1) kuin Luoja ja kaiken luonnon holhooja (Jumala Isä), 2) niin kuin ihmiskunnan onnistaja ja lunastaja (Jumala Poika), ja 3) niin kuin meijän mielen-valaisia, ja uskonvahvistaja ja henken-herättäjä (Jumala Pyhä-Henki), kuitenkin ei ouk kolmee Jumalata, vaan kolmet henkee yhessä Jumaluutessa; tahi hyö toimittaavat meillen yhtä olentoa, joka osoittaiksen meillen, kuin ikuinen Viisaus, ikuinen Rakkaus, ja ikuinen Pyhyys.[240]
Myö eime ouk suinkaan piirittänyt Jumalatamme luonnollisissa kuvissa, tahi moallisella tavalla tehnyt häntä meijän silmillemme nähtäväksi;[241] mutta myö oommo kuitenkin antana Jumalalle luonnollisia nimiä,[242] että sillä muka selittäisimme häntä yksinkertaisillen; ehkä myö näillä nimillä oommo tehnyt häntä kovin luonnolliseksi (sinlig) ja käsittämättömäksi ymmärryksellemme (obegriplig för förnuftet — det mensliga).[243] Sillä näillen nimillen Jumaluutessamme ej saata antaa samoja merkityksiä, ymmärtämyksiä, ja torkoittamuksia, kuin heillen annetaan, koska puhe on moallisista.
Ne monet errinnäiset Uskomukset moailmassa, ovat ainoastaan erilläisiä piiroksia, joilla ihmiset tapaileevat Jumalatansa, ja osottaa hännellen heijän uskonsa ja palveluksensa. Näistä piiroksista saattaa toiset olla paremmat, toiset pahemmat. Monet heistä ovat ehkä ouvot ja turhat, monet myöskin viisaat ja avulliset.[244] Sitä myöten kuin kukiin kansa on vaeltanut valistuksen tiellä, sitä myöten ovat hyö myöskin vuoroltansa heittäneet ja poishyljänneet ne entiset eksyttäväiset uskot ja opit, ja ottaneet toisia heillen soveliampia ja kunnollisempia, tahi tarpeensa myöten puhistanneet, oijasseet ja tarkoittaneet tätä vanhoo entistä.[245]
Ne erinnäiset ymmärtämykset meijän Jumalan uskomuksessa, joita moni pitää heijän juurin kallihinna ja sisällisinnä osana — nekin ovat ussein ulkonaisia piiroksia, joilla myö ymmärtämyksessämme koemme tarkoittoo ja käsittää tätä Jumalista olentoa, ja jotka ei kiellä toisia, toisilla ymmärtämyksillä, häntä käsittämästä.
Mikä on siitten se sisimäinen henkellinen ja eläväinen osa meijän uskomuksestamme — ellei se ouk nämät peä-ymmärtämykset meijän uskomuksessamme? Se on jokaisen ihmisen oma sisimäinen usko, hänen henkellinen mielenvalaistus, hänen Jumalallisuus, pyhyys ja vaanhurskaus, joka osoittaiksen ei sanoissa eikä puheissa, mutta hänen käytöksissänsä ja tavoissansa, hänen teoissa ja töissä, eli koko hänen täänaikuisessa (timmeliga) elämässä. Uskomus on ulkopuoleltansa ainoastaan se piiros kussa tämä meijän syvämmellinen usko toimittaaksen. Mutta koska se ulkonainen uskomus ei ainoastans ensin sytytä ja herätä tätä meijän sisällistä henkellisyyttä, vaan yksin-kertaisissa syvämmissä ottaapi kokonaan hänen siansa, ja sillä tavalla on myöskin sisälliseksi luettava — niin se ei eneä ouk ainoastansa yksi tyhjä piiros meijän henkellisyyelle, mutta yhtaikoo myöskin tämä meissä virvottavainen sisällinen, henkellinen ja eläväinen usko.
Että toivoo, että kaikki ihmiset moailmassa seuraisi yhtä uskoa, tahi nouattaisi yhtä ulkonaista Jumalan-palvelusta, oisi yksi lakia (from) mutta yksi lapsellinen toivo, ikään kuin se että ne puhuisivat yhtä kieltä, tahi pukeisi ihtiänsä yksiin voattein pariin. Sillä jos kohta se olisi mahollinen ja saattaisi tapahtua että kaikki ihmiset tulisivat e.m. ristityiksi, niin ne kyllä ehkä tavottaisi kaikki yhtä yhtäläistä ulkonaista Jumalan-palvelusta, tahi uskomuksen piirosta, mutta heissä löytyisi ehkä vielä siittenkin moni pakana, ei nimelliseksi — vaan syvämmelliseksi. Mutta että toivoa, jotta kaikki ihmiset tulisi mielessänsä valaistunneeksi, syvämmissänsä henkellisiksi, ja elämissänsä onnellisiksi, se on yksi Jumalallinen toivo, jota ei ainoastaan ne monet hallitokset ja Valtiat, ne monet uskomukset ja viisauen opit ovat tavoittavoinaan, mutta jota myöskin joka ihmisen pitäis puolestansa harjoittoo ja kaikesta voimasta ahkeroittaa.[246]
Kuin toas tarkoittamme näitä erinnäisiä Uskomuksia, niin löyvämme myö, että ne, jotka eivät kovin harjoita näitä ulkonaisia piiroksia, vaan antaavat sillen luonnollisellen ymmärryksellen myöskin vallan, että ynnä sen henkellisen uskon kanssa, ja ikään kuin hänen rinnalla, tiiustella ja vaikuttoo, ovat aina olleet ihmisillen onnellisemmat. Näistä on erinomattain se Lutherin-Evangeliumillinen, se vastaanpeätätty ja se uuistettu,[247] ne enin taipuvaiset.
Sillä hyö salliivat kunkin pitämään oman uskonsa henkellisissä asioissa, ainoastaan hyö eivät levitä tätä muillen, tahi julkisesti rupia soarnaamaan, vasten sitä laillista esivallalta jo hyväksi kahottua Jumalanpalvelusta. Hyö eivät polje eikä soimaa muita uskovaisia, vaan saarnaavat rakkautta ja hyvyyttä kaikkia vastaan, ja kärsivällisyyttä myöskin vihamiehiämme kohtaan. Sillä näihen uskomuksien luonto on, että harjoittoo rakkautta ja hyvyyttä moailmassa, ynnä henkellistä yhtäläisyyttä;[248] josta siitten myös seuraa yksi laillinen yhtäläisyys. Tästä tuloo että asujammet niissä valtakunnissa kussa näitä uskomuksia harjoitetaan, ovat ne onnellisemmat ja enin valaistut, niin kuin e.m. Englannissa, pohjos Frankriikissa, Saksan maalla, Schveitsissä, Ruotissa, Norissa, Danmarkissa ja Suomessa.
Sitä vastoin ne uskomukset jotka ainoastansa harjoittaavat ulkonaisia tapoja, ja jotka usseemittain heittäävät ne sisälliset sillään, niin kuin e.m. Poavin uskomus,[249] jossa luetaan rikokseksi kuunnella muita Jumalanpalveluksia, auttaa muita uskovaisia, tutkistella ja perustella näitä heijän uskomuksen toteita; jossa luonnollinen ymmärrys suljetaan näihin ulkonaisiin menoin, jossa mielen valaisemus luetaan ihmisillen vaaralliseksi ja vahinkolliseksi, (sillä se kajottaa pimeyttä ja mielen sokeutta) ja sen eistä alas-poljetaan ja moahan sotketaan;[250] jossa ruokitaan ja syötetään yksi iso joukko, pappia laiskuutessa ja mielen-valaistamattomuutessa, jotka juonillansa enemmin harjoittaavat maallisia asioita, kuin henkellisiä, niin kuin nyt liioitenkin nähään Spaniassa ja Frankriikissa — siinä ompi myös, kansa aina varsin valaistamatoin, roaka ja onnetoin.
Missä taas hallitus ja uskomus on niin yhteen-juurtunneet ettei kummaistakaan heistä eroitetak ilman toiseta, tahi missä niillen moallisillen toimitoksillen aina annetaan henkellistäkin tarkoittamusta, niin kuin e.m. Muhametin tahi Islamin opissa, kussa muita uskovaisia tuskin luetaan ihmisiksi, vaan maallisissakin asioissa alenetaan koiriksi; kussa luetaan rikoksi muuta oppia, kuin mitä heillen heijän uskomus opettaa, ja joka on sen tapainen, että hään miekalla vaan ei mielenvalaistuksella vahvistaa valtaansa, niin kuin e.m. Turkin ja Villiturkin[251] maissa — siinä ovat ihmiset ja heijän mielet, yhtaikoo sekä henkellisessä että moallisessa orjuutessa.
Sentähen nähään, että ne viisahimmat hallitukset eivät ouk milloinkaan sevoittaneet henkellisiä toimituksia moallisihin, eli moallisia henkellisihin, vaan tykkenään heijän moallisista asioista pois-eroittaneet ne henkelliset toimitokset, ja sallineet kansan henkellisyyttä, yhellen erinnäisellen holhotuksellen, asetettu pappiloista ja Jumalisen sanan toimittajoista, joihen asia on että valvoa kansan henkellisyyttä ja pitää tuosta huolta; kuitenkin niin että hyö kaikissa ovat hallituksen lain-alaiset ja hänen käskyn-kuuliaat.[252]
Ne monet erinäiset vapavaltaiset hallitukset[253] pohjospeässä Amerikkaa,[254] joista nyt ympärin moailmata mainitaan, ja joihen äkkinäisessä loistamisessa ja vointumisessa ei yksikään kansa taija vertaita, osottaa meillen kyllä mitä yks laillinen vapaus (en lagbunden frihet) aikaan soattaa; kussa ei eroitus kielissä ja uskomuksissa vaikuta mitään moallisissa asioissa,[255] ja kussa alamaisten parasta ja valtakunnan vakausta perustetaan keskinäisen velvollisuuen ja vapauen peälle — ei ulkonaisella uskomuksella,[256] eikä (välillensä) miekkoin terillä; kussa tarkoitetaan yhteistä hyvyyttä ja yhteistä henkellisyyttä, ei ainoastaan yhtäläistä Jumalan-palvelusta ja puheen-lausumista.[257]
Ei ouk mikään moa moailmassa, niin lyhyvellä ajalla koroittannut ihtiänsä rinnallen muihen kansoihen, niin kuin nämät yhteenliitetyt vapavaltaiset hallitokset pohjospeässä Amerikkaa.[258] Sillä siinä missä 60 vuotta siitten ei ollut muuta kuin paljasta syvämmaata, jossa Karhut ja mehän pevot ronkuisivat toisiaan ruuaksensa, ja jonka korvissa tuskin nähtiin jälkiä meijän sukullisten, siinä on nyt ilmistynyt kolmatta kymmentä hallitusta ja valtakuntoo, ja monta satoo kaupunkia ja kylee.[259] Ne suuret salot ovat jo aikojaan muuttainnaan pelto- ja puisto-maiksi,[260] ne suuret selät ja veet kantaavat nyt kaupan- kaluja ja aluksia joka moailman kolkasta.[261] Tähän on jo viisaus vajonut muista maista, kussa häntä tyhmästi käytettiin,[262] tässä on taijot ja tievot toisiansa tavaineet, ja tässä on jo moni uusi ja iso ilmoitus [263] tehty voitoksi ihmisillen.
Kuin itäänpäin kahomme niin neämmö siinäkin yhen aivan ison ja jalon hallituksen, joka vähemmällä ajalla kuin 120 aastaikoa, kohotti ihtiänsä yhestä vallattomasta (ostadgadt, oregleradt) valtakunnasta, kaikkein muiten yliten, ja joka nyt jo syläillöö pohjan ja etelän moakaaret.[264] Kuin Zaari Pietari perusti Venäjän valtakunnan, niin hään arvaisi saman asian, ettei yhtäläinen uskomus ja lausuminen, mutta yhteinen paras (yhteinen laki, velvollisuus ja oikeus) perusti valtakunnan vakautta. Hään kuhtui luoksensa kaikkia kielellisiä ja kaikellaisia uskovaisia, ja antoi heillen samat oikeuvet ja vapauvet, kuin oli jo vanhuuesta annettu omilleen.[265] Taituria ja tieturia,[266] oppineita ja viisaita haki hään juuri halun-mielin, ja antoi heillen suuret-summatot rahat, ja lahjoitti heitä hyvyyvellänsä, ainoastaan heitä soahaksensa.
Piammin kusta maan-loukkaasta kiiruhti miehiä sinne yläsauttamaan ja vahvistamaan tätä vielä aivan roakoa kansakuntoa, eririomattain Saksan ja Frankriikin maista. Se on heijän kautta kuin valistus on tähän valtakuntaan sisään-tuotettu ja levitetty, ja joihen kautta se on tiioissa ja taijoissa koroittanut ihtiänsä muihen kansoin tasallen. Se oli hyö jotka kuletti ja opetti heijän sotajoukkoja asettaita tappeluhun, ja sotakeinoja käyskentällä. Jos hään oisi kaikissa ainoastansa nouvattanut Greekkaan-uskoisia jä Venäjätä puhuvaisia, niin minnek hään oisi joutunut aivotuksillansa? Venäläiset oisivat silloin ehkä vielä tänä päivänäkin samalla kannallansa kuin olivat 100 vuotta siitten, tahi ennen häntä; eli hyö olisivat varsin roa'at ja valaistamattomat. Se oli tämä heijän roakaus, joka pakotti häntä käyttämään roakoja keinoja heitä kesyyttellä, ja kohtata kovuutta kovalla. Mutta ajat ja kansat ovat siitten jo paljon muuttuneet, ja sitä myöten myöskin tämä kovuus muuttainnaan helleyteen. Hänen perilliset ovat nouvattaneet samat viisaat hallitus-menot[267] ja seuraneet hänen askelia. Eikös tässä valtakunnassa löyvyk toista satoo erinnäistä kieltä ja kansoo? pian kaikellaisia uskoisia — yksinkin pakanoita. Eikös tässä Mahometilaisia ja Poavilaisia pietäk samassa arvossa kuin Greekkalaisia ja Lutherilaisia? Kullenkin heistä uskalletaan isoimmia virkoja ja toimituksia, sekä henkellisissä että moallisissa, ainoastaan hyö ovat lain alaisia ja kuuliaisia. Kaikki ne monet kansat, niin pienoiset kuin suuremmatkin, ovat soanneet pitää omat kielensä ja uskonsa, omat vanhat tavansa ja käytöksensä, ja monet heistä myöskin oman hallituksensa ja lainsa. Hyö ovat toinen toisesek kanssa yhistetyt ja välillänsä vahvistetut yhteisellä velvollisuutella ja liitoksella, ja yhteisellä valtialla.
Tästä tulee että tämä iso valtakunta ei ouk ainoastaan seisonut jo kauvan, ja näillä viimeisilläkin ajoilla jäänyt seisalleen kuin kaikki muut olivat kumoon koatumassa, vaan lisäyy vielä päivä päivältä, ja ouvoksi monen silmässä ei painu sillä isoutellansa. Tästä heijän uskomus-rauhallisuuesta[268] tulee, että tässä laveassa valtakunnassa, kussa löytyy niin monta eri-uskoista, ei kuitenkaan ouk kuultu sellaisia henkellisiä mainittavia riitauksia, kuin muualla on kuultu e.m. Irlannissa ja Englannissa; tästä tulee, ettei tähän asti ouk tässä moassa löytynyt niin monta metelin ja kapinan nostajaa, niin monta moan-petturia ja uskottomaa kuin muualla, ja kuin oisi ehkä ollut, jos kaikkia tunkettaisiin yhteen piirokseen.
Vaan onkohan nämät kansat siksi niin onnelliset ja niin valaistut kuin muutkin kansat Europassa? — Niillä on kyllä ollut tätä henkellistä vapautta, vaan ei tätä laillista. Meijän viimen vainaja Keisarimme keksi kyllä tätä heijän puutosta, ja aivotti tätä auttoaksensa. Hään piti mielessänsä teheksensä alamaisiansa ei ainoastaan voimallisiksi mutta myöskin onnellisiksi (olkoon tämä hänen suurin kunniansa). Hään hävitti jo paljon pimeyttä valaistuksen levittämisellä, ja helpotti maan-orjuutta vapauvellansa ja helleyvellänsä; ja myö oommo toivossamme että tämä meijän nykyinen Keisarimme pitäis täyttämän ja lopettaman hänen Veli vainajan aivotuksia. Hään on jo meillen osottanut, ettei tämäkään ouk mikää turha toivo; hään on jo antanut käskyn, että yksi yhteinen Lakikirja pitäis toimitettaman koko Venäjän moalle, että sillä vakuuttoo alamaisiansa laillisella oikeuvella ja vahvistuksella, ja hään on jo ite ottanut tämän asian armollisimpaan huolehensa. Hään on jo peästänyt Virolaiset vapauteen, ja toimittanut Suomalaisillen tilaisuutta harjoittamaan valaistuksensa ja onneansa.
G—nd.
Koska tuli sana että meijän Armollisin Keisari oli kuolutTarankossa[269] s. 1:senä päivänä Joulukuussa vuonna 1825.
Ipse Pater patriae, quid enim civilius illo,Sustinet in nostro carmine saepe legi.
Ovidius.
Jäseneini jäykistyyvät,Suonet kuivistuu kokohon,Ajatukset, aivotuksetJuoksoavat hujan hajan,Seisoavat jo sekaisin;Sill en taija taivoltani,Enkä kynällä kykenePanna näitä paperillen,Murhet muistoksi monellen.Pankoon siitten muut paremmat,Tehköön virret viisahimmat,Surusta, suru-runoja,Joita laulais lapsillemme,Jälkeisillemme jätettäisMuistutuksi, tämän murhen.Merkiksi mieli-pahamme!
Tokk' ma Runon ruikuttelen,Suomen kielellä selitänMiten Tarankos' tapahtui,Meren mustan mutkahassa,Aivan Assovin lahella.Siin oil kaupunk' kaunis kyllä,Talot rannalle raketut,Johon valtias vaelsi.Meijän kelpo KeisarimmeTullessansa tuon kujillen,Kylän päähän päästyänsäHeiti meillen jää-hyväiset:"Hyvästi nyt hyvät lapsetMinun veljetkin veikkaiset!Lähtöpä mullen nyt tuloopi,Maita muita matkustella;Kylläpä myö toisiammeVielä taivaassa tavataan."Sanoittu näitä sanojaMuutti Hään murheesta majansaTuonek taivaiseen talohon,Tuonne ikuiseen ilohon.
Saatuva tämän sanomanKansat kaikki kauhistuivat,Seisattuvat säikähtynneet.Koska kuulit kuolehennaVenäjän valtian valitun,AleksanderarmollisenEi enee olevan elossa.
Voi meijän Kuninkas kulta,Meijän kelpo Keisarimme,Miksi nukuit niin nuorra,Läksit niin nopeen lepohon!Oisi sullen vielä ollutAikaa elätä enemmin;(Ihmisiltä jo iäksiSiunataan Sinun nimeis).Honkaat kaikki huolistuuvat,Vuoret kaikki voihkuavat,Kuin et tule tuonelasta,Palaja manalan maasta,Tuosta kylmästä kylästä,Kuollon kurjan kartanosta.
Niinpä kansasta katoisi,Väsyi meijän välillemme,Joka varjeli Venäjät,Suojenteli Suomalaiset,Viron raukankin rahvaatVapautti ja varoitti.Joka oli onnellisest,Laupiasti lahjoitettuNillä mieli-merkkilöillä,Joita harvoin kyll' tavataan,Valtioissa varsin harva.Olit aina armollinen,Armollinen, avullinen,Alammaisillen avara,Nöyrä köyhäinkin kotassa;Varjeluksi vaivaisillen,Onneheksi orpoisillenTurvaksi monen tuhannen.
Vaikka Sinun hallitessaSoat isot ilmistyivät,Jotta valta jo vapisi,Peläistyvät Pietarissa;Viimen kuitenk voiton kanssaEtsä tahtona tapela,Surmata omoo sukua.Sill ej Sua suostutellutSota-juonet juoksutellut,Miellytellyt tätä miestä.
Vaikka kohta valtakunnanLoajemmaksi sa levitit,Ja pian joka puoleltaKyllä liioiten lisäisit,Niin sa kuitenk kuuluisasti,Mieluisasti niin kuin miesiRauhan moailmaan rakensit,Valtakuntihin välilläSovitit hyvän suosion.
Kukapa kummaksi panisi,Ottais sitä ouvoksensa,Ett on murheet muistossamme,Mielikarvat mielessämme,Suussamme suru-sanoja;Että hänen katehessaKyyneleitä kylvättihin,Itku-silmin istuttihin,Hänen hauvan ympärillä.
Savossa nämät sanomatTeki miehet mielettömiks,Lesket kaikki levottomiks,Uuvenmaankin majoissaItkusilmällä IsänätToinen toisell toimittaapiMitä kuulivat kylässä,Kirkko-tietä käyvässänsä.Karjalaiset kammoistuvat,Hämäläiset hämmäistyvät,Pohjolaisetkin poloisetPaniin päivillen pahoillen,Koska hauvassa havaisitHeijän rakkaan Ruhtinansa,AleksanderarmollisenEi eneä olevan elossa.
Häntä kaikki kaipoavat,Suru-suullansa suruuvatSuloisessa Suomenmoassa,Poloisessa Puolanmoassa;Koko Venäjän väestöItkeepi tätä Iseensä.Kolmet kuuetta kymmentäMiljuonia ihmisiäOvat orvot jo osastaan,Tulleet varsin turvattomiks,Kuin on kuollut ja kotonutHeijän kuuluissa Kuninkas,Heijän Herra herttainensa,Aleksanderarmollinen.
Vanhat Aasian asukkaat,Lapset ikuiset iässä,Jotka käyvät käiväröivätAurinkon raja-maisilla,Päivän-nouson mantereilla,Hyökin mahtaavat maukkua,Kujerella huikiasti,Parta-suutansa sukia,Kuulehessa ett on kuollutHeijän kuuluisa Kuninkas,Heijän Herra hertainensa,Aleksanderarmollinen.
Mutta mitäs ma mainihten,Mitäs tyhjään yrittelenNimittää niitä nimiäJotka häntä murhehtiivatEnsinnik koko Europa,Kaikki vanhat Valtakunnat,Maan-piireihen pitäjätPaheksii tämän asian,Että joutui joukostammeTämä miesi merkillinen,Tämä uljainen uroistaJätti heitä jälellensä.
Mutta kuitenk' kaikki näistäEj ouk ykskään joukoss' jokaSuru niin kuin Suomalaiset,Niill' on syytäkin surua,Huomennakin huolistua,Koska heiltäkin katoisi,Toivo ainua aleni.Oltiin äsken äijittommät,Varsin vanhintoo vajoo,Nyt myö jäimmekin jätetytItekseni ilman isätä.Meitä teköö huolet huonoks,Murheet muita mustemmaksi;Ohho, onnetoin osamme!Varsin vaikia elämä,Koska myö poloiset pojatOlemme taas orvon-lapset,Kovalt' onnelta koetut.Kuka meill' nyt turvan tuopi,Kuka rauhalla ravihtoo?Kuka uutta uskallustaPanoopi meijän povehen?Sytämessä sytyttääpiTyytyväistä tyyventöä?Onnen oikian osottaa?
Olkoon se meijän omainen,Veli vainajan valittu,Nikolausiniminen,Joka suopi meillen suovan,Ennen entisen elämän!Siitt ois meillä vielä mieli,Toivo vielä toisen kerranPeästää onneiseen olentoon,Ennen entiseen elämään.
G—nd.
Sanaus.
Nuori kuin heinä, kaunis kuin keväinen kukka,Kasvoit Sie koria korvessa; Suomessa suloinen juur.Ihana Tyttö! taivaat ei tainna olla Sinua ilman;Sen eestä ottivat hyö moastakin omansa pois.
G—nd.
Sanaus.
Ystävä! vieraissa maissa myö tutuksi tultiin, ja kohtaRakkaus ratkeis ja ystävyys yksinään jäi.Kuolema rikkoi Sun rintais, mutt' henkeisi heiti;Tuonelan turviin yhtyyvät ystävät taas!
G—nd.
PETTER REINHOLD von TÖRNE.[273]
Sanaus.
Surutkee Suomessa kaikki! yks meijän ystävä vainaTörne on manalaan männyt, viisas ja vilpitöin mies;Nuoruus ja Viisaus moassa — ei tavatak yhessä aina,Hänessä löytyivät kaikk', Totuus ja Rakkaus myös.
G—nd.
Vuuet vuosista kuluuvat,Päivät päivistä katoovat,Eikä jätäk jälelleensäJosta tunnit tunnettaisiin,Ajan luvut luettaisiin,Märkittäisiin ajan meärät.Joka nyt ajat jakoopi,Kohta jaetaan ajassa;Joka nyt iät lukoopi,Kohta luetaan iässä.Sill' ei löyvyk mitään moassa,Eikä taivaalla tavatak,Jok ei ouk iältä syöty,Ajan muutokselt' murettu.Ihmisetkin, eläimetkin,Suurimmatkin, pienoisetkin,Kaikk' ne raukat raukenoovat,Kukistuuvat kukiin kohta.Urot uupuuvat uroilla,Väsyyvät kyliin välillä,Miehet keskellä keollaNiin kuin kukkaiset kukistuu,Neijot neäntyy, pojat poahtuu,Lapset lahonna lakastuu.Ei seäli tuonelan toukka,Armahta manalan mato!Kansat koatuuvut kumohon,Suvut suppuhun supistuu,Katoovat kaikki tomuksi,Kaikki tuhkaksi tuloovat.
Niinpä kulkeevat Kuninkaat,Maihen vanhimmat vaeltaa,Tuohon tuonelan talohonMiehet parahat palaavat.Sinne tunkiiksen tuhannet,Sa'an-satoja samoovat;Iälliset, harmoopäiset,Nuorukaiset, naurosuiset,Kaikk' ne hauvassa homehtuu,Muuttuu mullassa muvaksi.Niin kuin turpeessa turilas,Toukka tammehen tomussa,Mikä missä, kuka kussa,Nukkuupi nurmen ala.Niin on, niin on ihmis rukka,Kapeen-karvan kannattama!Et sinä itekkään tiiäkMihin luitaisi luvetaan,Mihin kalsot kannettaneen,Mihin viskataan vitakset.
Mitäs siitten pöyhisteleit,Olet niin ylen ylpiä?Silläköön sinun nimelläis,Vainko raukka rahallaisiLuulet sie muita paremmaks,Onnen lapsia olevais.Vähästäpä sinä veikkonenKovin runsaaksi rupeisit.Kuinhaan peäsät päivän peähänJollon kaikki katoapi,Mitäs jääpi siitt' jälellen?Yksi roato raateltava,Yksi hauska hauvattava,Annettu maan mavoillen,Syölähillen syötäväksi;Jotka lihat liikuttaavat,Jotka suolet suorittaavat,Kalhot kaikki kaluvaavat,Syövät syvämmen suuhunsa.
Tok on yksi puuttumatak,Toukan hampaan hakkoomatak,Ajan luvussa lujanen:"Tehty työ ei täkämätöin."Mitäs olet aivottanutValmistannut, vaikuttanut,Hyväksi tahi pahaksi,Sukukunnan kunniaksi,Onneksi oman olentois,Sit' ei saatetak salata,Peitoksilla peitätellä.
Ootkos elenyt ehoksi,Muillen muka turvahaksi,Muihen ihmisten iloksi?Ootkos tehnyt jotakutaKelvollista, kunnollista,Joka muita muistuttaisi,Jäisi merkiksi jälestäis,Sinun olleen otollisen,Avullisen, aimollisen,Aikaan soattaneen jotaik;Niin et katoo kuolemassa,Etkä torku tuonelassa,Malta manalan majassa.Silloin siunataan sinua,Moassa vielä mainitellaan,Taivaassa sinun tapojais.
G—nd.
Viänämö nein Vempelettä,Kanteletta käsin käytämme,Kuin muinon yks uljas Ukko,Ikuinen ilon-Isäntä.
G—nd.