Toinen kivi sattui hänen otsaansa, iso veri-huuto kajahti, ja jokapaikassa tunnustelivat ihmiset maata kiviä löytääkseen. Hän horjahti ja oli kaatumaisillaan.
"Se oli leikkiä! Paljasta leikkiä!" lausui hän. "Minä otin ne ainoastaan leikillä!"
"Mihinkä sinä olet ne piiloittanut?" Scundoo'n terävä, kimakka ääni viilsi kuin veitsi läpi melun.
"Suureen nahkaläjään majassani, siihen joka on telttatangon juurella", vastasi mies. "Mutta se oli leikkiä, minä sanon sen, ainoastaan —"
Scundoo nyökäytti päätään, ja ilma sakeni lentävistä kivistä. Simen vaimo itki hiljaa pää polvillaan, mutta hänen pieni poikansa, joka huusi ja nauroi, heitteli kiviä niinkuin muutkin. Hooniah hoippui takaisin kalliine peitteineen. Scundoo pysäytti hänet.
"Me olemme köyhää väkeä ja meillä on vähän", inisi nainen. "Älä siis kohtele meitä ankaruudella, oi Scundoo."
Kansa poistui horjuvan kiviröykkiön luota, jonka he olivat rakentaneet ja jäivät kuuntelemaan.
"En, se ei ole koskaan ollut minun tapani, Hooniah hyvä", vastasi Scundoo, tarttuen peitteisiin. "Näyttääkseni, etten ole ankara, otan ainoastaan nämät."
"Enkö minä ole viisas, lapseni?" kysyi hän.
"Totisesti olet sinä viisas, oi Scundoo!" huusivat he yhteen ääneen.
Ja hän poistui pimeyteen, peitteet ympärilleen käärittyinä, ja torkkuvaJelchs kainalossaan.