"Kah", sanoi hän, "tämä keskustelu, Pamela, on luisunut pitemmälle kuin olin aikonut. Sinun ei tarvitse peljätä uskoa itseäsiminunpariini; minun tulisi epäillä itseäni ollessanisinunkanssasi. Mutta ennen kuin sanon mitään enempää tästä asiasta, tahdon käydä tilille ylpeän sydämeni kanssa, ja siihen asti olkoon kaikki niinkuin tätä haastelua ei olisi tapahtunutkaan. Salli minun vain sanoa sinulle, että mitä enemmän minuun luotat, sitä paremmin teet minulle mieliksi ja velvoitat minua: mutta epäilysiaiheuttavatvain epäilyjä." Ja tämän kaksimielisen lauseen jälkeen hän kumarsi minulle muodollisemmin kuin ennen ja antoi minulle kätensä. Kävelimme vierekkäin taloon, ja hän näytti hyvin vakavalta ja ajatuksiinsa vaipuneelta, ikäänkuin olisi jo katunut hyvyyttänsä.
Mitä minun on tehtävä, mihin toimenpiteisiin ryhdyttävä, jos kaikki tämä on juonta? — Voi tätä julmien epäluulojen synnyttämää ristiriitaa! — Jos hän on vilpillinen, niin olen tosiaan mennyt liian pitkälle! Tätä peljätessäni olen valmis puremaan hillitöntä kieltäni (tai oikeammin lyömään vieläkin hillittömämpää sydäntäni, joka saneli lauseet tuolle poloiselle välikappaleelle) puheitteni vuoksi. Mutta varmastikin hänen täytyi olla rehellinentällähaavaa!Hän ei voinut olla niin taitava teeskentelijä! Jos hän sellaiseen kykenisi, niin eikö ihmisen sydän olisi sanomattoman paha? Ja mistä olisi hän kaikki nuo hirmuiset vehkeet oppinut? Silloinhan sen varmaan täytyisi olla miehen sukupuolelle synnynnäistä! — Mutta vaietkoot ajattelemattomat moitteeni, tyyntykööt häirityn mieleni rajut myrskyt! Eikö minulla ole isänä kunnon mies — mies, joka ei mistään vilpistä tiedä, joka ei tekisi mitään väärää, joka ei kuningaskunnankaan voittamiseksi ketään pettäisi tai sortaisi! Kuinka siis voin ajatella, että sellainen olisi hänen sukupuolelleen luontaista? Ja minun täytyy myös toivoa, ettei hyvän emäntäni poika ole miestenpahin!Jos hän sitä on, niin kova on sen oivallisen naisen osa, joka hänet synnytti! Mutta paljoa kovempi on hänen käsiinsä joutuneen Pamela-parkanne kohtalo! Tahdon kuitenkin luottaa Jumalaan ja toivoa parasta; ja niin lasken tällä kertaa kynän kädestäni.
Joku koputti kamarimme ovelle tänä aamuna heti päivän valjettua. Rouva Jewkes kysyi, kuka siellä oli. Isäntäni sanoi: "Avatkaa ovi, rouva Jewkes." — "Älkäähän Jumalan tähden, rouva Jewkes", kielsin minä. — "Täytyyhän minun toki", väitti hän.
"Sallikaa minun sitten ensin pujahtaa pukimiini", pyysin minä ja tarrasin häneen kiinni. Mutta koputus kuului jälleen, ja emännöitsijä tempautui irti. Säikähtyneenä kääriydyin makuuvaatteisiin.
Hän astui sisälle ja sanoi: "Mitä, Pamela, noinko pelokkaana sen jälkeen, mitä eilen tapahtui meidän keskemme?" — "Voi, hyvä herra, hyvä herra", huudahdin minä, "pelkään ettei rukouksillani ole ollut toivottua vaikutusta. Pyydän teidän arvoisuuttanne ajattelemaan…"
Hän istahti sängyn laidalle ja keskeytti minut: "Hupsu pelkosi on turha; virkan vain pari sanaa ja sitte menen pois. — Ylikertaan lähdettyäsi sain kutsun tanssijuhlaan, joka pidetään tänä iltana Stamfordissa eräiden häiden johdosta; samalla käyn tapaamassa sir Simonia, hänen rouvaansa ja tyttäriänsä, sillä morsian on heidän sukulaisiaan. En palaa kotiin ennen lauvantaita ja tulen senvuoksi varoittamaanteitä, rouva Jewkes, Pamelan kuullen, jotta hän ei ihmettelisi havaitessaan olevansa tiukemmin vartioituna kuin viimeksi kuluneina kolmena tai neljänä päivänä. Varoitan teitä pitämään huolta siitä, ettei kukaan saa häntä tavata eikä tuoda hänelle mitään kirjeitä sillä välin; sillä joku henkilö on nähty täällä hiiviskelemässä ja kyselemässä häntä. Ja minulle on ilmoitettu, että joko rouva Jervis tai herra Longman on kyhännyt kirjeen, joka on tarkoitettu hänelle toimitettavaksi; — ja", lisäsi hän, "sinun tulee tietää, Pamela, että olen käskenyt herra Longmanin jättää tilikirjainsa hoidon ja eroittanut palveluksestani Jonathanin ja rouva Jervisin senjälkeen kun tänne tulin; sillä heidän käytöksensä on ollut sietämätöntä. He ovat saaneet sisareni ja minun välit niin rikkoutumaan, ettei suhteemme kenties koskaan korjaudu entiselleen. Nyt, Pamela, pitäisin ystävällisenä tekona, jos pysyttelisit kammiossasi sen aikaa kun olen poissa etkä tuottaisi rouva Jewkesille vaivaa tai antaisi hänelle syytä levottomuuteen, kun kerran tiedät hänen toimivan minun käskystäni."
"Voi, hyvä herra", huudahdin minä, "pelkään että kaikki nuo kunnon ihmiset ovat kärsineet minun tähteni!" — "Luulenpa niin", myönsi hän; "eikä varmaankaan ole koskaan ollut tyttöä, joka niin viattomana ja hyveellisenä on saattanut suuren huonekunnan tällaiseen hälinään. Mutta se sikseen. Tiedätte kumpikin mielipiteeni ja osittain syynkin siihen. Sanon vain, että olen saanut sisareltani kirjeen, jollaista en olisi voinut odottaa. Eikä sinulla, Pamela", hän jatkoi, "enempää kuin minullakaan ole syytä häntä kiittää, kuten palattuani saanet tietää. Lähden kuomuvaunuillani, rouva Jewkes, koska otan lady Darnfordin ja herra Petersin sisarentyttären sekä erään lady Darnfordin tyttäristä mukaani; ja herra Simon ajaa toisen tyttärensä kanssa huvivaunuissaan. Lukituttakaa siis kaikki portit, älkää lähtekö ajalemaan kumpaisissakaan vaunuissa, älkääkä päästäkö ketään portille muutoin kuin teidän seurassanne, rouva Jewkes." — "Varmasti noudatan teidän arvoisuutenne määräyksiä", vastasi tämä.
"En tahdo tuottaa rouva Jewkesille mitään vaivaa ja vastusta", lupasin minä; "koetan pysytellä kammiossani enkä liikahda sieltä edes puutarhaan mennäkseni ilman häntä, jotta näette että tahdon totella teitä kaikessa, missävoin. Mutta alan peljätä…"
"Uusia juonia ja salahankkeita, niinkö?" sanoi isäntäni. "Mutta vakuutan sinulle, ettei sinulla koskaan ole ollut siihen vähemmin syytä, ja minä puhun sinulle totta; sillätällä kertaamatkustan todellakin Stamfordiin ja mainitsemaani tilaisuuteen. Anna siis, Pamela, minulle kätesi ja suudelma; ja sitte minä heti lähden."
En tohtinut kieltää ja sanoin: "Jumala siunatkoon teitä, hyvä herra, mihin tahansa menette! Mutta minua surettaa mitä kerroitte palvelijoistanne."
Hän jutteli rouva Jewkesin kanssa hiukan oven ulkopuolella, ja kuulin viimemainitun sanovan: "Voitte luottaa, armollinen herra, minun huolenpitooni ja valppauteeni."
Hän lähti vaunuissaan, kuten oli sanonut, ja hyvin komeasti puettuna; se antaa hänen sanoilleen todellisuuden leiman. Mutta olenhan saanut kokea niin monta kepposta, juonta ja yllätystä, etten tiedä mitä ajatella. Suren vain rouva Jervis-poloisen kohtaloa. Nyt siis pastori Williams, pahankurinen John-raukka, hyvä rouva Jervis, herra Longman ja herra Jonathan ovat minun tähteni menettäneet paikkansa! Herra Longman on kyllä varakas, eikä hänen siis tarvitse siitä niin paljoa välittää; mutta tiedän että se surettaa häntä. Ja mitä Jonathan-parkaan tulee, niin varmaankin se kovin kipeästi koskee siihen vanhaan hyvään palvelijaan. Voi minua! mitä tuhoa olenkaan aiheuttanut! Tai pikemminkin, voi isäntääni, jonka hankkeet minua vastaan ovat saaneet niin monta hyvää ystävääni menettämään minun tähteni hänen suosionsa!
Olen hyvin suruissani näistä seikoista: jos hän todella rakastaa minua, ei hänen pitäisi mielestäni olla niin vihainen siitä, että hänen palvelijansakin minua rakastivat. En tiedä mitä ajatella!
Olen korjannut pois paperini ruusupensaan alta; sillä näin puutarhurin ryhtyvän kaivamaan lähettyvillä ja pelkäsin hänen löytävän kätköni.
Rouva Jewkes ja minä katselimme eilen vastapäätä jalavia olevan rautaportin lävitse, jolloin eräs mustalaisen näköinen olento saapui luoksemme ja sanoi: "Jos matami antais mulle joitakin ruuanjätteitä, niin ennustaisin teille kummallekin." Minä sanoin: "Kuulkaamme millaista tulevaisuutta hän meille esittää, rouva Jewkes." Tämä vastasi: "En pidä mokomista ihmisistä: mutta haastakoonpa nyt sentään. En viitsi hakea teille mitään ruokatarpeita, eukkoseni; mutta annan muutamia kolikoita", puhui hän.
Mutta kun Nan tuli ulos, virkkoi hän tytölle: "Tuo leipää ja jotakin kylmää ruokaa, niin kuulet kohtalosi, Nan." Tätä te pitänette varsin joutavana kirjoittamisen aiheena, kuten muutamia muitakin seikkoja, joista olen riimustellut. Mutta ottakaahan huomioon, että siten sain selville hirveän salahankkeen. Oi taivas! mitä minun tuleekaan ajatella tästä häijystä, tästä häijyn häijystä herrasmiehestä? Nyt alan vihata häntä kaikesta sydämestäni. Näin on asia:
Rouva Jewkes ei laisinkaan epäillyt naista, kun rautaportti oli lukossa; hän seisoi ulkopuolella ja me sisäpuolella. Emännöitsijä pisti siis kätensä ristikosta. Mutisten sekavia lauseita sanoi eukko: "Kah, matami, te pääsette pian naimisiin, saan teille ilmoittaa." Siitä rouva Jewkes näkyi olevan mielissään ja virkkoi: "Sepä oli hauskaa kuulla", ja nauroi niin että lihavat kyljet hytkyivät. Akka katsahti samalla mitä totisimmin minuun ikäänkuin tarkoittaen jotakin. Sitte pälkähti isäntäni varoituksen johdosta päähäni, että kenties tuota naista käytettiinkin pujahduttamaan kirje minun käsiini, jos mahdollista; ja päätin pitää silmällä kaikkia hänen liikkeitänsä.
Rouva Jewkes kysyi: "Minkälaisen miehen minä saan? olkaahan hyvä ja sanokaa." — "Ka", selitti ennustaja, "itseänne nuoremman; ja oikein hyvä puoliso hänestä tuleekin". — "Se ilahduttaa minua", sanoi toinen ja nauroi jälleen. "No, mamseli, kuulkaammesinunkohtalosi."
Eukko astahti luokseni ja tarttui käteeni. "Oh", huudahti hän, "en osaa mamselille ennustaa: kätesi on niin valkoinen ja hieno, etten voi nähdä viivoja; mutta", hän sanoi riuhtaisten pienen ruohotukon maasta, "keksinpä siihenkin keinon". Ja niin hän hieroi kämmentäni ruohotöppään multaisella juuripuolella. "Nyt", sanoi hän, "eroitan jo piirrot".
Rouva Jewkes tarkkasi huolellisesti kaikkia hänen puuhiansa, otti ruohotupsun ja vilkaisi siihen nähdäkseen, ettei siinä mitään ollut. Ja sitte muija sanoi: "Tässä on Jupiterin viiva kulkemassa elämän viivan yli; tuossa Marsin… Kummallista!" huudahti hän, "sinun pitää olla hyvin varovainen, kaunokaiseni, sillä sinä olet kovassa ahdingossa, sen sulle vakuutan. Sinä et näemmä koskaan joudu naimisiin, ja kuolet ensimäisen lapsesi synnyttämiseen." — "Pois täältä, akka!" huudahdin minä. "Parempi olisi, kun et olisi koskaan tänne tullutkaan."
Rouva Jewkes jupisi: "En pidä tuosta: se haiskahtaa petokselta. Menehän, Pamela, hetikohta sisälle." — "Niin teenkin", sanoin; "sillä minä olen saanut kyllikseni ennustamisista". Ja sisälle minä menin.
Eukko tahtoi kovin kertoa minulle lisää, ja se sai rouva Jewkesin uhkaamaan häntä, sillä hän kävi yhä epäluuloisemmaksi. Ja pois akka läksi ennustettuaan ensin Nanille, että tämä hukkuisi veteen.
Tämä kohtaus askarrutti kovin meidän kaikkien ajatuksia; ja tuntia myöhemmin menimme katsomaan, vieläkö eukko hiiviskeli lähettyvillä, ja otimme herra Colbrandin vartijaksemme. Katsoessamme rautaportin läpi näimme miehen verkalleen astelevan keskellä polkua, ja se lisäsi yhä enemmän rouva Jewkesin uumoilua. Hän sanoikin: "Te, monsieur Colbrand, ja minä kävelemme tuota miestä kohti nähdäksemme, miksi hän siellä vetelehtii; ja jää sinä, Nan, mamselin kanssa portille."
Avaten rautaportin he siis kävelivät miestä kohti; ja arvaten että eukon, jos hän oli palkattu, täytyi tarkoittaa jotakin tuolla ruohomättäällä minä loin silmäni sinnepäin, mistä hän oli sen riuhtaissut, ja huomasin että siitä oli ikäänkuin vihjaisuksi reväisty enemmänkin ruohoa. Silloin en epäillyt, että sinne oli pistetty jotakin minua varten. Kävelin siis sinne ja astuen kohdan päälle virkoin Nanille: "Kah, mikä kaunis metsäkukka tuolla jalavan juurella kasvaa, viidennen jalavan meistä vasemmalle; poimihan se minulle." Tyttö vastasi: "Se on tavallinen rikkaruoho." — "Olkoon vain", sanoin minä, "mutta noukkasehan se minulle; niilläkin on toisinaan kauniit värit".
Hänen mennessään minä kumarruin vetäisemään hyvän kourallisen ruohoa ja sen mukana paperipalan, jonka sujautin heti poveeni, pudottaen ruohot; ja sydämeni sykki rajusti tämän omituisen seikkailun johdosta. Minä sanoin: "Menkäämme sisälle, Anne-neito." — "Ei", vastasi tyttö; "meidän täytyy jäädä tänne siksi kun rouva Jewkes tulee".
Olin kovin utelias lukemaan tuon paperin: ja kun Colbrand ja emännöitsijä saapuivat, menin sisälle. Rouva Jewkes tuumi: "Epäilemättä on jotakin syytä isäntäni varoitukseen: en voi päästä selville tuosta vetelehtijästä, mutta siinä mustalaisessa oli varmaankin kujetta." — "No", huomautin minä, "jos oli, niin sen aikeet raukesivat tyhjiin, näittehän". — "Niin, totta kyllä", myönsi hän; "mutta se johtui minun valppaudestani; ja sinä teit oikein hyvin lähtiessäsi pois, kun sinua käskin".
Kiirehdin ylös komerooni ja näin kirjelapun sisältävän muunnetulta tuntuvalla käsialalla ja huonolla oikeinkirjoituksella kyhättyinä seuraavat sanat:
Kymmeniä keinoja on ajateltu ilmoittaaksemme sinulle vaarasi; mutta kaikki on osoittautunut turhaksi. Ystäväsi toivovat, ettei vielä ole liian myöhäistä antaa sinulle tätä varoitusta, jos se vain saapuu käsiisi. Aatelisherra on ehdottomasti päättänyt saattaa sinut turmioon; ja koska hän nyt kerrassaan epäilee kaikkien muiden keinojen tehokkuutta, hän aikoo teeskennellä suurta rakkautta ja ystävällisyyttä sinua kohtaan ja lupaa sinut naida. Tätä varten voit odottaa muutaman päivän kuluttua erästä pastoria; mutta se onkin viekas, kavala rappiolle joutunut asianajaja, jonka hän on palkannut toimimaan pappina. Mies on leveäkasvoinen, kovin rokonarpinen ja varsin hyvä seuranpitäjä. Ole siis varuillasi. Älä epäile tätä neuvoa. Ehkä sinulla jo on ollut liiankin paljon syytä vakuuttautuaksesi sen todenperäisyydestä. — Sinulle hartaasti kaikkea hyvää toivova
Mitä, rakas isä ja äiti, sanommekaan nyt tästä todella pirullisesta isännästä! Mistä saan sanoja kuvaillakseni murhettani ja hänen petostaan! Olen melkein suoraan tunnustanut rakastavani häntä; mutta senhän tein siinä oletuksessa, että hän oli hyvä. Tämä on kuitenkin antanut hänelle liian paljon etua. Mutta nyt tahdon murtaa kurittoman, hillittömän sydämeni, jollei se tahdo oppia häntä vihaamaan! Voi, mikä synkän musta sydän hänellä täytyykään olla! Tässä on siis salahanke minun tärvelemisekseni, vieläpä omasta suostumuksestani! Eipä ihme, ettei hän käyttänyt hyväkseen inhoittavia tilaisuuksiaan (minkä luulin johtuvan synnintunnosta ja säälistä minua kohtaan), kun hänellä olitällainensuunnitelma varalla! — Näin olisi minut voitu pettää sellaisen onnen toiveilla, jota vain korkein kunnianhimoni olisi saattanut tavoitella! — Mutta kuinka kauhea olisikaan kohtaloni ollut, kun olisin huomannut olevani tärvelty olento ja rikollinen portto sensijaan että olisin ollut laillinen aviovaimo! Oi, tämä on tosiaan liikaa Pamela-parkanne kestettäväksi! Toivoin että kaikki pahin oli jo ohitse ja että minulla oli ilo nähdä parannuksen tehnyt mies eikä hillittömien himojensa valtaan antautunut irstailija. Mitä on teidän tytär-poloisenne tehtävä? Kaikki hänen toiveensa ovat nyt menneet pirstoiksi! Ja jos isäntäni ei tässä onnistu, niin siitä seuraa minun väkivaltainen häpäisemiseni! Sillä tämä osoittaa, ettei hän ennen hellitä kuin on minut tärvellyt! — Voi kurjaa, kurjaa Pamelaa!
Isäntäni on tullut kotiin, ja on todellakin ollut siellä missä sanoi käyvänsä. Siiskerrankinon hän puhunut totta; ja tämä näkyy tapahtuneen ilman mitään salahanketta. Epäilemättä hän luottaa tuohon jumalattomaan valevihkimiseen! Hän on tuonut muassaan päivälliselle erään herrasmiehen, joten en ole häntä vielä nähnyt.
Olen hyvin suruissani, ja siihen on minulla nyt vielä suurempaa syytä. Sillä juuri nyt, kun sivukammiossani ollessani avasin ruusupensaan alle kätkemääni myttyä, nähdäkseni oliko se pitkällisestä hautautumisesta tärveltynyt, yllätti minut rouva Jewkes ja iski kouransa siihen; sillä hän oli nähtävästi tirkistellyt avaimenreiästä.
En tiedä mitä tehdä! Sillä nyt isäntäni näkee kaikki yksityiset ajatukseni hänestä ja kaikki salaisuuteni, niin sanoakseni! Olenpa minä aika hutilus! — Kyllä ansaitsenkin rangaistuksen.
Tiedätte että minulla oli onni herra Williamsin välityksellä lähettää teille kaikki kyhäykseni siihen sunnuntai-iltaan asti, joka oli vankeuteni seitsemästoista päivä. Mutta nämä paperit sisältävät nyt kaikki kyhäykseni siitä ajasta keskiviikkoon, ahdinkoni seitsemänteenkolmatta päivään; ja koska ette niitä näin ollen kenties milloinkaan saa nähdä, tahdon lyhyesti mainita teille niiden sisällön.
No niin, noissa papereissa oli kerrottu rouva Jewkesin juonista, joilla hän koetti vietellä minua hyväksymään herra Williamsin naimatarjouksen, ja kuinka minä siitä kieltäydyin ja lausuin toivonani, että te ette hänen kosintaansa rohkaisisi. Kerron kuinka herra Williams ilkivaltaisesti ryöstettiin ja rouva Jewkesin käynnistä hänen luonaan, jolloin hän urkki selville kaikki pastorin salaisuudet; kuinka minä rouvan kotoa lähdettyä olin halukas karkaamaan tieheni, vaikka minut siitä esti hupsu pelkoni, ja niin edespäin. Minulla näetten oli takaportin avain. Rouva Jewkes kirjoitti isännälleni ilmoittaen hänelle kaikki herra Williamsilta nuuskimansa salaisuudet. Mainitsin myös hänen käytöksestään minua ja pastoria kohtaan senjälkeen. Kerroin kirjeenvaihtoni jatkumisesta herra Williamsin kanssa tiilten avulla, teidän saamastanne kääröstä alkaen. Olin nuhdellut häntä siitä, että siten oli ilmaissut itsensä rouva Jewkesille; ja sitte kirjoitti pastori minulle vastaukseksi uhaten paljastaa isäntäni, jos tämä hänet petti, mainiten vielä John Arnoldin kirjeenvaihdosta kanssansa ja Johnin lähettämästä, kaikesta päättäen vieraiden käsien sieppaamasta kirjeestä, samoin kuin kirjeenvaihdosta joka tapahtui erään hänen Gainsboroughissa asuvan ystävänsä välityksellä, ja aikomuksestaan hankkia minulle hevosen ja toisen itselleen. Kerroin teille, mitä herra Williams oli tunnustanut rouva Jewkesille ja kuinka olin rohkaissut hänen ehdotuksiansa. Joukossa oli jäljennös hartaasta kirjeestä, jonka kyhäsin hänelle osoittaakseni kuinka tarpeellisena pidin pakoani ennen isäntäni tuloa, sekä hänen puolittain vihainen vastauksensa minulle. Samoin herra Williamsin avulla lähettämänne kirje, rakas isä, jossa te toivoitte minun menevän herra Williamsille, kuitenkin jättäen asian minun ratkaistavakseni; ja onneksi te siinä mainitsette haluttomuudestani menemään naimisiin. Puhuin hartaasta toivomuksestani päästä teidän luoksenne, selostin pääsisällön herra Williamsille lähettämästäni vastauksesta, joka ilmaisi parempaa kärsivällisyyttä, j.n.e. Eräs isäntäni rouva Jewkesille kirjoittama hirveä kirje oli erehdyksestä osoitettu minulle, ja toinen, minulle aiottu, samanlaisesta erehdyksestä osoitettu hänelle, joista kummastakin kertoessani lausuin omia mietelmiäni hyvin vapaasti. Kuvailin mieleni ahdistusta herra Williamsin narraamisesta, pettämisestä ja turmioon saattamisesta. Sitte kerroin kuinka rouva Jewkes kerskui inhasta uskollisuudestaan. Kuvailin pahansisuisesti monsieur Colbrandia, henkilöä, jonka herra lähetti avustamaan rouva Jewkesia minun vartioitsemisessani. Herra Williamsin pidättämisestä ja sulkemisesta vankilaan tulkitsin sitte murhettani, lausuen vapaasanaisia arvostelmia isännästäni, joka sen oli pannut toimeen. Ilmoitin vielä yrityksestäni paeta ikkunan ja takaveräjän kautta ja kuinka heitin nuttuni ja kaulahuivini lammikkoon heidän ajankulukseen sillä välin kun itse pakenisin — mikä seikkailu oli vähällä päättyä minulle perin kauheasti! Yhäti tuskittelin, että herra Williams oli minun tähteni menettänyt kaikkensa, ja lopuksi kerroin salaa kuulleeni rouva Jewkesin kerskuvan, että hän olikin järjestänyt herra Williamsin ryöväyksen, saadakseen käsiinsä paperini, jotka pastori kuitenkin sai säilymään ja lähetti koskemattomina teille.
Nämä seikat pakoaikeeni onnettomaan toimeenpanoon asti ovat parhaan muistini mukaan niiden kyhäysten sisältönä, jotka tuo armoton nainen minulta sieppasi; sillä ne lehdet, joilla kerron kuinka huonosti minun siinä kävi ja mitä sitte seurasi, minulla toivoakseni on vielä tallella, alusnuttuni sisäpuolelle lanteitteni kohdalle ommeltuina.
Turhia olivat kaikki rukoukseni ja kyyneleeni, pyytäessäni häntä olemaan näyttämättä niitä kyhäyksiä herralle. Hän sanoi, että nyt tulikin ilmi, miksi muka niin mielelläni olin yksikseni ja aina kirjoittelin. Ja hän sanoi pitävänsä itseään onnellisena, kun oli nämä paperit löytänyt; sillä hän oli usein etsinyt joka paikasta, missä voi ajatella minun sellaisia säilyttelevän, mutta tähän asti aina tuloksetta. Hän sanoi nyt vain toivovansa, ettei niissä ollut mitään sellaista, jota eiken tahansasaisi nähdä. "Sillä", hän lisäsi, "olethan sinä pelkkääviattomuutta!"— "Hävytön olento", vastasin minä, "te olette varmaan pelkkäärikollisuutta!Ja teidän täytyy siis tehdä pahimpanne. Nythän en voi auttaa itseäni, ja näen ettei teiltä ole mitään armoa odotettavissa."
Juuri nyt, kun isäntäni oli tullut ylös, rouva Jewkes meni häntä vastaan portaille ja antoi hänelle paperini. "Kah", virkkoi hän, "teidän arvoisuutenne sanoi aina, että mamseli Pamela oli suuri kirjoittelija; mutta en vielä koskaan ennen ole voinut saada käsiini mitään hänen kyhäyksiänsä". Herra otti paperit ja minun luokseni tulematta meni takaisin arkihuoneeseen. Ja osaksi tuon mustalaisseikkailun vuoksi, osaksi tästä syystä minä en voinut ajatella päivälliselle menoa. Siitäkin rouva Jewkes hänelle mainitsi, ja siksipä luulen, että saan hänet tänne ylös niin pian kun hänen vieraansa on lähtenyt.
Isäntäni pistäysi ylikertaan ja virkkoi herttaisempaan sävyyn kuin olin odottanut: "Olemme siis, Pamela, siepanneet sinun kavaltavat paperisi?" — "Kavaltavat!" toistin minä kovin nyreissäni. — "Niin", sanoi hän, "sellaisia niiden otaksun olevan, sinä kun olet suuri vehkeilijätär; mutta en ole niitä vielä lukenut".
"Sitten, hyvä herra", lausuin hyvin totisena, "menettelette todella kunniallisesti, josetteluekaan niitä, vaan luovutatte ne minulle takaisin". — "Kelle ne ovat kirjoitetut?" kysyi hän. — "Isälleni, hyvä herra; mutta kaiketihannäettekin, kelle ne ovat." — "En ole tosiaan vielä silmännyt kolmea riviä", vastasi hän. — "Sitte pyydän teidän arvoisuuttanne,älkääpenkoko niitä, vaan antakaa ne minulle takaisin." — "Sitä en tee", kieltäysi hän, "ennen kuinolenlukenut ne".
"Hyvä herra", huomautin minä, "te ette tehnyt oikein minua kohtaan lukiessanne aikaisemmin kyhäämäni kirjeet: minun mielestäni ei ollut teidän arvonne mukaista keinotella niitä käsiinne sen vilpillisen John Arnoldin välityksellä; sillä sopiiko teidänlaisenne herrasmiehen kiinnittää huomiota siihen, mitä kurja palvelijattarenne kirjoittelee?"
"Kyllä", vastasi hän, "kaikin mokomin on minun kiinnitettävä huomiota siihen, mitä sellainen palvelijatar kuinminunPamelani kirjoittelee".
—SinunPamelasi! — ajattelin. Sitte muistui mieleeni se valevihkiminen; eikä se tosiaan ole juuri ollutkaan ajatuksistani poissa tuon mustalaisseikkailun jälkeen. "Mutta", jatkoi hän, "onko näissä kirjoituksissa mitään, jota et soisi minun näkevän?" — "Epäilemättä, hyvä herra, niissä on", vastasin minä; "sillä se mitä joku kirjoittaa isälleen ja äidilleen ei sovi jokamiehen tutkittavaksi". — "Enkä minä olekaan jokamies", sanoi hän.
"Ne kirjeet", hän lisäsi, "jotka sain luettavikseni Johnin välityksellä, eivät olleet sinulle epäedullisia, sen vakuutan; sillä ne antoivat minulle hyvin korkean käsityksen älystäsi ja siveydestäsi: ja luuletko että olisin vaivautunut kirjeilläsi, jollen olisi sinua rakastanut?"
"Ah, hyvä herra!" huudahdin minä, "onpa minullasiitäylpeilemisen syytä! Sillä ne antoivat teille sellaisen käsityksen siveydestäni, että päätitte saattaa minut turmioon. Ja mitä hyötyä ovat ne tuottaneetminulle, joka olen teljetty tänne vankina ja saanut osakseni tällaista kohtelua teidän ja taloudenhoitajattarenne puolelta?"
"Miksi, Pamela", kysyi hän vakavanlaisesti, "miksi palkitset puutarhassa osoittamani hyvyyden moisella käytöksellä? Tämä ei pidä yhtä silloisen esiintymisesi ja sydämellisyytesi kanssa, joka aivan hurmasi minut. Et saa antaa minulle syytä luuloon, että pöyhistyt sikäli kuin huomaat minut ystävällisemmäksi." — "Ah, hyvä herra!" pahoittelin minä, "itse tunnette parhaiten oman sydämenne ja aivoituksenne! Mutta pelkään olleeni siellä liian avosydäminen ja pelkään että yhä pysytte päätöksessänne saattaa minut tärviölle, vain menettelytapaanne muuttaneena."
"Sanoessani sinulle vielä kerran", lausui hän hiukan ankarasti, "ettet voi millään miellyttää minua paremmin kuin osoittamalla minulle jonkun verran luottamusta, tahdon ilmoittaa sinulle, että nuo hupsut ja nurinkuriset epäilyt ovat pahinta, mihin voit tehdä itsesi syypääksi. Mutta", hän lisäsi, "ehkä saankin selville niidenaiheennäistä yksityiskohtaisista sepustuksistasi; sillä tietenkinhän olet ollut vilpitönisääsijaäitiäsikohtaan, vaikka saatatkinminutjo epäilemään sinua. Sillä minä sanon sinulle, nurja tyttö, että sinun olisi mahdoton olla noin kylmä ja tunteeton sen jälkeen, mitä viimeksi tapahtui puutarhassa, jollei sinulla ennakolta olisi mielessä jokumuusuosimasi henkilö. Ja salli minun lisätä, että jos havaitsen asian siten olevan, niin seuraukset saavat jokaisen sydänsuonesi vuotamaan verta."
Hän aikoi lähteä vihapäissään, mutta minä huudahdin: "Vielä yksi sana, hyvä herra, vielä sana, ennen kuin luette ne, koskatahdottene lukea. Ottakaahan huomioon lieventävät asianhaarat, lukiessanne ankarat mietteet, joita niissä tapaatte käyttäytymisestänne minua kohtaan, — muistakaa ainoasti, että ne eivät olleetkaan kirjoitetut teidän nähtäväksenne, että ne on piirrellyt kovasti kohdeltu tyttö, eläessään alituisessa pelossa, että saisi kokea teidän puoleltanne pahinta mitä ihminen voi toiselle tuottaa."
"Jos siinä kaikki", sanoi hän, "eikä ole mitään muunlaatuista, sellaista, jotaen voisiantaa anteeksi, niin sinulla ei ole mitään levottomuuden syytä. Sainhan edellisissä kirjeissäsi lukea yhtä monta näytettä nenäkkäistä mietelmistäsi minun suhteeni kuin niissä oli rivejä, silti koskaan kovistelematta sinua sillä perusteella, vaikkakin kenties olisin suonut, että olisit enemmän säästellyt nimityksiä ja vapaapuheisuuttasi."
"No, herra", lopetin minä, "koska tetahdotte nelukea, niin enhän sille mitään voi. En luule itselläni olevan syytä peljätä, että minut havaittaisiin vilpilliseksi tai että missään suhteessa olisin teille valehdellut; sillä vaikken muistakaan mitä kaikkea kirjoitin, niin tiedän kuitenkin, että kirjoitin sydämeni sanelusta; ja sydämeni ei ole vilpillinen. Muistakaa vielä, herra, että aina selitin pitäväni oikeutenani yrittää paeta tästä pakollisesta ja laittomasta vankeudesta: teidän ei siis pidä suuttua siitä, että olisin niin tehnyt, jos olisin kyennyt." — "Älä pelkää", rauhoitti hän, "tuomitsen sinua niin, suopeasti kuin ansaitset; sillä sinulla on liian voimakas puolustaja omassa sydämessäni". Ja niin hän meni alas.
Kello yhdeksän tienoissa hän lähetti kutsumaan minut seurustelutupaan. Menin hiukan peloissani, ja hän piti papereita kädessään ja lausui: "Nyt, Pamela, tulet tuomiollesi." Minä sanoin: "Toivon että minulla onoikeatuomari asiaani tutkimassa." — "Niin", vastasi hän, "ja sinulla on syytä toivoa, että hän onlaupiaskin, taikka muutoin en tiedä kuinka sinulle käy". Sitte hän jatkoi: "Pyydän että vastaat minulle heti suoraan ja selvästi jokaiseen kysymykseen, minkä sinulle esitän. Ensiksikin on tässä muutamia sinun ja Williamsin keskinäisiä lemmenkirjeitä."
"Lemmenkirjeitäkö, herra?" äännähdin minä. — "No, nimitä niitä miksi tahdot", virkkoi hän; "en niistä totta tosiaan oikein pidä, vaikka otankin kaikki lieventävät asianhaarat huomioon, kuten pyysit". — "Rohkaisenko teidän mielestänne, hyvä herra, hänen ehdotuksiansa?" kysyin minä. — "Hm", vastasi hän, "sinä kyllä näennäisesti hylkäät hänen kosintansa mutta vain sillä tavoin kuin viekas sukupuolenne meihin nähden aina tekee kiihoittaakseen meitä yhä hartaampaan tavoitteluun".
"Ka, arvoisa herra", sanoin minä, "tuo on teidän selityksenne; mutta se ei käy ilmi lauseitteni sisällöstä". — "Sukkelasti sanottu!" virkkoi hän. "Mistä p—stä olet tuolla iällä saanut kaiken tämän viisauden? Ja sitten on sinulla, kuten kyhäyksistäsi näen, muisti jolta ei mitään unohdu." — "Ah, hyvä herra", huomautin minä, "ne vähäpätöiset avut, joita minulla on, tekevätkin minut vain yhä kurjemmaksi! Minulla ei ole mitään iloa muististani, kun se syövyttää mieleeni asioita, jotka mielellänikin soisinolemattomiksitai iäksiunhoittavani."
"Niin", sanoi hän, "mutta koska kerran olet pitänyt tarkkaa päiväkirjaa kaikesta mitä sinulle on tapahtunut, niin missä ovat näitä käsiini joutuneitaaikaisemmatselostukset?" — "Ne on isälläni, hyvä herra", sanoin minä. — "Mitä tietä hän on ne saanut?" kysyi hän. — "Herra Williamsin välityksellä", ilmaisin minä. — "Hyvin vastattu", kiitti hän; "mutta etkö voisi hankkia niitä minun nähtävikseni?" — "Sepä olisi somaa!" huudahdin. "Soisin että olisin onnistunut varjelemaan nuokin teidän silmiltänne."
"Minuntäytyyne nähdä, Pamela, tai muutoin en koskaan saa rauhaa; sillä minun pitää tietää, kuinka tuo kirjeenvaihto sinun ja pastorin kesken pääsi alkuun: ja jossaanne nähdäkseni, niin sitä parempi sinulle, mikäli ne vastaavat niitä toiveita, joihin nämä antavat minulle aihetta."
"Voin sanoa teille, hyvä herra, aivan rehellisesti", vastasin minä, "mikä alkuna oli; sillä minä olin kyllin rohkeaalottajaksi".
"Se ei riitä", väitti hän; "sillä vaikka tämä saattaasinustanäyttää pikkuseikalta, niin minulle se on perin tärkeätä".
"Hyvä herra", ehdotin minä, "jos suvaitsette sallia minun mennä isäni luo, niin lähetän ne teille millä sanansaattajalla vain, jonka toimitatte ne noutamaan".
"Niinkö? Mutta varmaan, jos kirjeellisestikin pyydät niitä vanhemmiltasi, he lähettävät ne sinun tarvitsemattasi vaivautua sellaiselle matkalle; ja teekin nyt se."
"Ajattelen kylläkin", vastasin, "että kun Johnin halpamaisuuden perusteella olette nähnyt kaikki edelliset kirjeeni ja nyt nämä uskollisen taloudenhoitajattarenne valppauden tuloksena, niinvoisittehanlukea kaikki loputkin; mutta toivon ettette sitä vaadi ennen kuin näen minkä verran minua itseäni hyödyttää mielenne noudattaminen tässä kohdassa".
"Sinun tulee siinä luottaa kunniantuntooni. Mutta sano minulle, Pamela", virkkoi viekas herrasmies, "olisitkonämänähtyäni vapaaehtoisesti näyttänyt minulle ne toisetkin, jos ne olisivat olleet hallussasi?"
En aavistanut tähän kysymykseen kätkettyä johtopäätöstä ja sanoin: "Kyllä, todellakin luulen, hyvä herra, että olisin, jos olisitte käskenyt." — "No sitten, Pamela", lausui hän, "koska olen varma, että olet joillakin keinoin jatkanut päiväkirjaasi, niin haluan että näytät minullejatkon, siksi kun edellinen osa ehtii saapua". — "Oi, herra", hätäännyin minä, "näinkö olette minut sanoissani solminut? Mutta tässä teidän tosiaan täytyy suoda kieltäytymiseni anteeksi."
"Ka", virkkoi hän, "sano minulle totuudenmukaisesti, etkö ole jatkanut selostustasi tähän asti?" — "Älkää kysykö minulta." — "Mutta minä vaadin vastausta", tivasi hän.
"No niin, arvoisa herra, en tahdo kierrellä: jatkanut kyllä olen." — "Nyt olet hyvä tyttö!" kiitti hän; "minä pidän vilpittömästä sydämestä". —"Toisessahenkilössä, tarkoittanette!" huomautin minä.
"No", sanoi hän, "saathan sinä laskea minusta hiukan sukkeluuksia, koska se on sinunluonteessasi, etkä sille mitään voi; mutta teet minulle kovin mieliksi, jos vapaasta tahdostasi näytät mitä olet kirjoitellut. Haluan tuntea juonesi yksityiskohdat ja pettymyksesi siitä alkaen, mihin nämä paperit päättyvät; sillä sinulla on niin kaunis kirjotustapa, että osaksi siitä syystä, osaksi rakkauteni tähden olen tullut hartaaksi lukemaan kaiken mitä kirjoitat, vaikka se suuressa määrin kärjistyykin minua itseäni vastaan. Senvuoksi sinun täytyykin odottaa saavasi hiukan kärsiä; ja koska olen toimittanut sinulle aiheen, on minulla oikeus nähdä kynäsi tuotteet. Sitäpaitsi", hän lisäsi, "onsinunvehkeissäsi jaminunvehkeissäni niin viehkeä romantillisuuden tuntu, että siten saan ohjausta siihen, millaiseksi tämän sievän romaanin loppuratkaisun punon".
"Jos olisin teidän vertaisenne, hyvä herra, niin moittisin tätä perin ärsyttäväksi tavaksi härnäillä minua tuottamistanne onnettomuuksista."
"Oh", arveli hän, "se vapaapuheisuus, millä kirjeissäsi olet kuvaillut minua ja luonnettani, ainakin tasoittaa velkamme, tässä suhteessa". — "Hyvä herra, en olisi voinut ryhtyä sellaiseen vapauteen, ellette olisi antanut minulle siihen aihetta: tiedättehän, ettäsyyon ennenseurausta."
"Tosiaankin, Pamela", vastasi hän, "sinä järkeilet erittäin näpsästi. Miksi hitossa me miehet käymme koulua? Jos älymme vetäisi vertoja naisten terävyydelle, niin voisimme säästää paljon aikaa ja vaivaa kasvatuksessamme; sillä luonto antaa teidän sukupuolellenne, mitä me pitkän kokemuksen ja opintojen aikana tuskin kypsymme oivaltamaan. Mutta eihän jokainen vallasnainen olekaan Pamela."
"Te suvaitsette tehdä pilaa palvelijatar-parastanne", pahoittelin minä.
"Enpä niinkään", väitti hän; "muuten luulenkin, että minun täytyy lukea ansiokseni puolet älykkyydestäsikin; sillä se viaton harjoitus, jonka kohteena minä olen ollut, on varmaankin hionut nokkeluuttasi".
"Hyvä herra", tokaisin minä, "jos olisin voinut olla ilman tuotaviatontaharjoitusta, kuten sitä suvaitsette nimittää, niin olisin mielelläni tyytynyt olemaan tyhmä kuin kuoriainen".
"Mutta silloin, Pamela", vastasi hän, "en olisi sinua niin suuresti rakastanut". — "Mutta silloin, hyvä herra, olisin ollut turvassa, levollinen ja onnellinen."
"Ehkä niin ja ehkei sentään; ja sitäpaitsi jonkun turpeenpuskija-moukan vaimona." — "Silloin kuitenkin olisin elänyt tyytyväisenä ja hyveellisenä; ja se on parempi kuin olla prinsessana ja elää toisin."
"Eipä osaa sanoa", haastoi hän; "sillä kun sinulla on noin sievät kasvot, niin joku meistä teräväsilmäisistä ketunpyydystäjistä olisi sinut keksinyt; ja romanttisista haaveistasi huolimatta, joilla silloin ei kenties olisi ollutkaan niin valtavaa sijaa mielessäsi, olisi hänellä saattanut olla parempi onni kyntömiehen vaimon parissa kuin minulla on ollut äitini Pamelan suhteen." — "Toivoakseni, hyvä herra", sanoin minä, "olisi Jumala suonut minulle suurempaa armoa".
"No niin", jatkoi hän, "mutta mitä noihin soman suunnitelmasi jälkeisiin kirjoituksiisi tulee, niin minuntäytyyne nähdä".
"Te ette todellakaansaaniitä nähdä, mikäli minä voin sen estää."
"Ei mikään", lausui hän, "ole minulle mieluisempaa, kuin että sinulla kaikissa vehkeissäsi ja sotajuonissasikin on suuri totuudenrakkaus ja että kaikissa pikku petoksissasikin olet turvautunut vain harvoihintahallisiinhätävalheisiin. Odotan nyt, että noudatat tätä kiitettävää ohjetta keskustelussamme. Ilmoita minulle, mistä olet saanut tarvitsemasi kynät, musteen ja paperin, kun rouva Jewkes oli niin valpas ja antoi sinulle vain kaksi arkkia erältään? — Sano minulle totuus."
"Ka, hyvä herra, vähänpä aavistin että ne tulisivat minulle tällaiseen tarpeeseen; mutta lähtiessäni kartanostanne minä pyysin vähän kutakin hyvältä herra Longmanilta, joka antoi minulle yltäkyllin." — "Niin, niin", murisi hän,"hyväksiherra Longmaniksihan sinun täytyy häntä nimittää! Kaikki liittolaisesi ovat hyviä, jok'ainoa heistä; mutta ne palvelijani, jotka ovat täyttäneet velvollisuutensa ja totelleet käskyjäni, ne sinä maalaat mustiksi kuin paholaisen; sellaiseksi olen totta tosiaan minäkin kuvailtu."
"Hyvä herra", virkoin, "toivon ettette vihastu; mutta luuletteko, että he itseänne lukuunottamatta ovat kuvattuja pahemmiksi kuin ansaitsevat?"
"Sinä sanot: itseäni lukuunottamatta, Pamela. Mutta eikö tuo poikkeuksen tekeminen ole pelkkä kohteliaisuus, koska olen saapuvilla ja sinä olet minun käsissäni?" — "Arvoisa herra, suokaa minulle anteeksi; mutta minusta tuntuu että voisin kysyä teiltä, miksi niin ajattelette, jollei joku pieni tunnonpistos sanoisi teille siihen olevan liiankin paljon syytä?"
Hän suuteli minua ja virkkoi: "Minun täytyy joko tehdä näin tai suuttua sinuun; sillä sinä olet kovin tokinainen, Pamela. Mutta hurmaavasta lepertelystäsi ja sievästä julkeudestasi huolimatta en jätä kysymystäni. Missä piiloittelit papereitasi, kyniäsi ja mustettasi?"
"Vähin yhtäällä, vähin toisaalla, jotta minulle jäisi jälellekin, vaikka osa löydettäisiin." — "Nyt olet hyvä tyttö!" huudahti hän; "minä pidän suloisesta totuudenrakkaudestasi. Ilmoitahan nyt minulle, missä tallettelet kirjoitettuja papereitasi, nenäkästä päiväkirjaasi!"
"Teidän tulee suoda minulle anteeksi, hyvä herra, etten sitä tee", vastasin minä. — "Mutta", sanoi hän, "siihen minä en suostu: sillä minätahdonsen tietää ja tahdon nenähdä". — "Tuo on tuiki ankaraa", vastustin minä; "mutta minun täytyy sanoa, että te ette niitä saa, mikäli voin sen estää".
Olimme seisoneet enimmän aikaa, mutta nyt hän istuutui, tarttui molempiin käsiini ja virkkoi: "Hyvin sanottu, sievä Pamelani,mikäli voit sen estää!Mutta minä en salli sinun sitä estää. Sano minulle, ovatko ne taskuissasi?" — "Ei, hyvä herra", vastasin sydän kurkussa.
Hän sanoi: "Tiedän ettet mistään hinnasta lausuisi suorastaanvalheellistasanaa; mutta kaksimielisyyksissä ei mikään jesuiitti ole sinua voittanut. Vastaa minulle, ovatko ne kumpaisessakaan taskussasi?" — "Eivät ole, herra", sanoin minä. — "Eivätkö ne ole jossakin liiviesi välissä?" — "Eivät", vastasin taaskin: "mutta älkäähän kyselkö enempää; sillä vaikka kuinka tiukkaisitte, en sitä kuitenkaan ilmoita teille".
"Oh", tuumi hän, "kyllä siihenkin keinon keksin. Voin tehdä niinkuin ulkomailla rikollisten niskuroidessa menetellään: niitä kidutetaan, kunnes taipuvat". — "Mutta, hyvä herra", virkoin minä, "onko se oikein ja kunniallista? Minä en ole mikään rikollinen; ja minä en tahdo tunnustaa."
"Oi, tyttöseni!" sanoi hän, "moni viaton henkilö on asetettu kidutettavaksi. Mutta anna minun vain tietää, missä kirjeet ovat, niin vältät tuollaisen kovistelututkinnon."
"Hyvä herra", muistutin minä, "kidutusta ei käytetä Englannissa; ja toivoakseni ette te ota sitä käytäntöön".
"Mainiosti sanottu!" myönsi hän. "Mutta voin mainita sinulle yhtä hyvästä rangaistuksesta. Jos rikollinen täällä Englannissa ei suostu meille puhumaan, niinahdistammehänet kuoliaaksi tai jatkamme, kunnes hän puhuu. Ja tämä rangaistus, Pamela, tulee varmaan osaksesi, jollet muutoin kerro."
Kyynelsilmin valitin: "Voi, tämä on kovin julmaa ja raakaa."
"Eipä väliä", vastasi hän; "sehän on vain minun hahmossani asuvan Luciferisi tapaista, ja tehtyäni sinua kohtaan niin paljon kamaluuksia, kutensinäajattelet, sinulla ei ole suurta syytä tuomita tätä niin ankarasti; tai sitä on joka tapauksessa pidettävä vain muiden tekojeni mukaisena".
"Mutta, hyvä herra", estelin yhä, kauheasti peljäten, että hän aavisteli niiden olevan vaatteissani, "jos näin kohtuuttomasti vaaditte tottelemista — vaikka se totisesti on surkeaa hirmuvaltaisuutta, — niin sallikaa minun mennä ylös lukemaan ne vielä kertaalleen, ja te saatte ne silmäilläksenne sen surullisen kertomuksen loppuun asti, joka on jo hallussanne olevien kyhäysten jatkona".
"Tahdon nähdä ne kaikki", tivasi hän, "tähän hetkeen asti, jos olet niin pitkälle kirjoittanut, tai ainakin vielä tämän viikon päiviin".
"Sallikaa minun siis mennä ylös niitä silmäämään", vastasin, "nähdäkseni mitä olen kirjoittanut ja mihin päivään asti, jotta tuon ne teille, sillä ettehän tahtone ihan kaikkea nähdä".
"Tahdon niinkin", vastasi hän. "Mutta kah, Pamela, sano minulle totuus,ovatkone ylhäällä?" Säikähdyin kovasti. Hän huomasi hämminkini. "Sano minulle totuus", toisti hän. — "Ka, hyvä herra", vastasin minä, "olen joskus paloitellut niitä kuivan multakokkareen alla puutarhassa ja milloin missäkin paikassa; nuo, jotka teillä on kädessänne, olivat useita päiviä ruusupensaan alla puutarhassa".
"Viekas huippana!" sanoi hän. "Mitä tuo tähän kysymykseen kuuluu?Ovatko nepuvussasi?"
"Jos", virkoin nyt, "minun täytyy kaivaa ne kätköstään seinälaudoituksen takana, niin ettekö te katsele minua?"
"Yhä enemmän viekkaita verukkeita", virkkoi hän. "Onko sekään vastaus kysymykseeni? Olen etsinyt niitä kaikkialta ylhäältä ja makuukomerostasi, enkä kykene niitä löytämään; senvuoksitahdontietää, missä ne ovat. Nyt", lisäsi hän, "olen tullut siihen käsitykseen, että ne ovat sinulla mukanasi; ja vaikken eläissäni ole riisunut tyttöä, niin alanpa nyt vähentää verhoa kauniilta Pamelaltani, eikä minun toivoakseni tarvitse mennä pitkälle, ennen kuin ne löydän."
Hyrähdin itkuun ja sanoin: "On aivan armotonta kohdella minua tällä tavoin. Ajatelkaahan, hyvä herra" —. sillä hän alkoi irroitella neuloja huivistani, — "ajatelkaa! Pyydän, ajatelkaa toki!"
"No", sanoi hän, "ajatteletkosinä?Sillä minä tahdon nähdä ne paperit. Mutta kenties ne ovat sidottuina sukkarihmoillasi polvien kohdalle"; ja hän kumartui. Onko koskaan kuultu mitään niin häijyä ja halpamaista? Minä painuin polvilleni ja sanoin: "Mitävointehdä? Jos sallitte minun mennä ylös, niin tuon ne."
"Tuotko todellakin", kysyi hän, "vakuutatko kautta kunniasi, että annat minun nähdä ne kaikki etkä yritä piiloittaa ainoatakaan lippusta?"
"Kyllä, hyvä herra." — "Kunniasanallasi?" — "Niin, herra." — Ja sitte hän salli minun mennä ylikertaan. Itkin katkerasti kiukusta. Varmastikaan ei kukaan ole sellaista kokenut kuin minä!
Menin sivukammiooni ja istahdin. En voinut sietää ajatusta, että luopuisin papereistani. Sitäpaitsi olisi minun täytynyt melkein riisuutua irroittaakseni ne. Niinpä kirjoitin tähän tapaan:
Tiedän ettei hyödytä mitään väitellä niin mielivaltaisen herrasmiehen kanssa; perin kovasti käytätte te valtaa, jonka niin häijysti olette minua kohtaan saanut. Minulla on kylliksi rohkeutta ryhtyä tekoon, joka saisi teidät tätä kohteluanne katumaan: voin tuskin sietää moista ja mitä vielä edessäni on. Mutta ylempi ajatus estää minua; Jumalalle siitä kiitos! Tahdon kuitenkin pitää sanani, jos tämän luettuanne sitä vaaditte; mutta, hyvä herra, sallikaa minun anoa teiltä aikaa huomisaamuun, jotta voin edes silmäillä kyhäykseni lävitse, nähdäkseni mitä itseäni syyttävää teidän käsiinne asetan. Sitte tuon kirjoitukseni teille, tekemättä niihin pienintäkään muutosta. Vieläkin sentään pyytäisin teitä minua tästä säästämään; mutta jos ette siihen suostu, niin antakaa minun pitää ne huomisaamuun asti, ja tätä minä näin ankarasti kohdeltuna katson suosionosoitukseksi, josta olisin erittäin kiitollinen.
Arvasin että ennen pitkää kuulisin hänestä; ja hän lähettikin rouva Jewkesin noutamaan, mitä olin luvannut. Annoin siis tämän kirjelapun vietäväksi, mutta isäntäni lähetti sanomaan, että minun täytyi pitää lupaukseni ja että hän myönsi minulle aikaa aamuun asti; minun piti silloin tuoda kirjeet hänen tarvitsemattansa niitä uudelleen pyytää.
Riisuin siis alusnuttuni ja ratkoin paperit suurella vaivalla irti. Niitä on aimo tukku. Tahdon hiukan kosketella niiden sisältöä, koska kenties en saa niitä takaisin ja teidän nähtäviksenne.
Ne alkavat kertomuksella pakoyrityksestäni: miten ensin pujottausin ikkunasta ulos ja sitte heitin takkini ja huivini lammikkoon, ja kuinka suuri oli pettymykseni, kun huomasin takaveräjän lukon vaihdetuksi toiseen. Yrittäessäni kiivetä portin yli pudota rytkähdin maahan ja sain pahoja ruhjevammoja, kun tiilet irtautuivat ja vierivät päälleni. Huomatessani etten voinut päästä pakoon ja peljäten kovaa kohtelua olin niin jumalaton, että ajattelin heittäytyä lampeen. Sitten oli siinä surullisia mietteitäni sen asian johdosta. — Kerroin kuinka rouva Jewkes tässä tilaisuudessa minua kohteli, kuinka isäntäni oli metsästysretkellä ollut vähällä hukkua virtaan ja kuinka kaikesta hänen puoleltaan kokemastani ahdistelusta huolimatta tunsin puistatusta hänen vaarastaan. Kerroin teille, millä häijyillä uhkauksilla rouva Jewkes koetti minua säikytellä vakuuttaen minulle, että minut naitettaisiin rumalle sveitsiläiselle, jonka oli hääpäivänä määrä myydä minut herralleen. Rouva Jewkes puhutteli minua rivosti kuin joku Lontoon katunainen. Olin kovin ahdistuneella mielellä, nähdessäni isäntäni tuloa valmisteltavan. Rouva Jewkes pelkäsi aiheettomasti, että yrittäisin jälleen paeta, vaikken sitä ollenkaan aikonut; ja minua kohdeltiin senvuoksi ankarasti. — Sitte kirjoitin isäntäni kauheasta saapumisesta ja siitä kovasta, perin kovasta kohtelusta, mitä sain häneltä osakseni, sekä rouva Jewkesin herjauksista. Isäntäni oli mustasukkainen minusta herra Williamsille, ja rouva Jewkes koetti halpamaisesti yllyttää häntä pahuuteen. — Kaikki tähänastiset kyhäykseni sidoin yhdeksi kimpuksi, toivoen että ne tyydyttäisivät häntä. Mutta peljäten, etteivät ne riittäisi, laitoin sitä seuraavista toisen käärön.
Tässä oli ensiksikin jäljennös hänen minulle tekemistään ehdotuksista: hän tarjosi kultaa, hienoja pukuja ja sormuksia sekä maatilan, joka tuottaisi, en muistakaan kuinka paljon vuodessa, ja lisäksi viisikymmentä puntaa teidän kummankin, rakkaat vanhempani, eliniäksenne, jos suostuisin hänen rakastajattarekseen. Vihjaisipa hän vuoden kuluttua minut naivansakin. Kaikki oli kurjan halpamaista, ja kieltäytymiseni varalta hän uhkasi saattaa minut turmioon, suomatta minulle mitään. Oli siinä myös jäljennös vastauksestani, jossa oikeutetun kammoksumisen valtaamana hylkäsin kaikki, mutta lopuksi rukoilin hyvyyttä ja laupeutta niin liikuttavin sanoin kuin osasin. Kerroin hänen vihaisesta käytöksestään ja rouva Jewkesin häijystä neuvonnasta. Isäntäni koetti saada minut kamariinsa, mutta minä kieltäysin sinne menemästä. Paljon haastelua ja rupattelua minun ja inhoittavan rouva Jewkesin kesken, joka oli kovin ilkimielinen ja pahasuinen. Kyhäsin kaksi kirjelappua ikäänkuin kirkkoon vietäväksi, jotta rukoiltaisiin isäntäni parannuksen ja minun turvallisuuteni puolesta; ne rouva Jewkes sieppasi ja liehakoiden näytti hänelle. Tunnustin teille, että hänen pahasta kohtelustaan huolimatta en voinut häntä vihata, ja murehdin herra Williamsin tähden. Kuvailin kauhean vehkeen, johon isäntäni ryhtyi tärvelläkseen minut, ollen huoneessani pukeutuneena palvelustytön vaatteisiin; tyttöhän tavallisesti nukkui minun ja rouva Jewkesin kanssa. Töin tuskin pelastuin — sydäntäni kirvelee sitä ajatellessani — kun menin tainnuksiin. Rouva Jewkesilla oli inhoittava osansa tässä yrityksessä. Isäntääni näkyi vaarallinen tilani liikuttavan, hän luopui kamalista aikeistaan ja vakuutti minulle, ettei ollut yrittänyt mitään säädytöntä. Olin sitte päivän, pari varsin sairaana, ja hän näytti hyvin ystävälliseltä. Hän suostutti minut antamaan emännöitsijälle anteeksi. Senjälkeen hän kuitenkin — teeskenneltyään suurta ystävällisyyttä — hätyytteli minua raa'asti puutarhassa, mutta minä pääsin pakoon. Olin siitä jälleen kovin kuohuksissa. Sitten olin kirjoittanut teille, kuinka hyvä hän oli minulle, ylisteli minua ja antoi minulle suuria toiveita siitä, että vihdoinkin tulisi kunnolliseksi. Kerroin siitä liian herkästä vaikutuksesta, minkä se minuun teki; ja kuinka aloin peljätä omaa heikkouttani ja kiintymystäni häneen, vaikka hän oli kohdellut minua niin pahoin. Kuvailin kuinka surkean mustasukkainen hän oli herra Williamsille, kuinka haihdutin hänen epäluulonsa siinä suhteessa, niinkuin vilpittömästi saatoin tehdäkin, ja kuinka hän kohotettuaan korkeimmilleen toiveeni hänen hyvyydestään jälleen petti minut ja poistui entistä kylmempänä. Sitten oli siinä vielä vapaita mietteitäni tämän koettelevan tilanteen johdosta.
Täten pääsin kyhäyksissäni torstaista, vankeuteni kahdennestakymmenennestä päivästä, keskiviikkoon, sen neljänteenkymmenenteenyhdenteen. Tähän päätin lopettaa, tuli mitä tuli; sillä enää on jälellä vain torstai, perjantai ja lauvantai selostettavina. Torstaina hän lähti tanssiaisiin Stamfordiin; perjantaina kävi se mustalainen, ja nyt on lauvantai, jolloin hän palasi Stamfordista. Vähänpä tosiaan rohkenen kirjoittaa, jos hänen pitää kaikki nähdä.
Nämä kaksi paperikääröä olen laittanut valmiiksi hänen varalleen huomisaamuksi. Kirjoituksissani olen aina puhunut hänestä varsin vapaasti, mitään armeliaisuutta osoittamatta; mutta siitä hän saa kiittää itseänsä, koskapa olen puhunut vain totta; ja toivoisin kyllä, sekä hänen että itseni tähden, että hän olisi ansainnut minulta paremman arvolauseen. En tiedä, saatteko koskaan nähdä kirjoitustani; mutta minun täytyy sanoa, että menen vuoteeseeni muistellen teitä rukouksissani, kuten aina teen ja kuten tiedän teidän minun puolestani tekevän. Hyvää yötä siis, rakkaat vanhempani!
Muistin hänen varoituksensa, etten saisi pakoittaa häntä jälleen pyytämään papereitani; ja ajattelin suoriutua väkinäisestä luovutuksesta siten, että hänelle ilmenisi pyrkimykseni olla häntä tahallani pahoittamatta, vaikkakin tämä kovistelu oli minulle karvas pala niellä. Laitoin siis molemmat kääröni valmiiksi; ja kun hän ei aamulla mennyt kirkkoon, käski hän rouva Jewkesin sanoa minulle, että hän oli mennyt puutarhaan.
Tiesin että minun piti mennä sinne hänen luokseen. Lähdin siis: sillä mitenpä voisin välttää hänen määräilynsä tottelemista? Se kiusaa minua kovin, vaikka hän onkin isäntäni. Olen kokonaan hänen vallassaan, eikä minulle olisi mitään hyötyä hänen ärsyttämisestään. Jos kieltäytyisin mukautumasta pikku asioissa, niin epäykselläni suuremmissa olisi sitä vähemmän vaikutusta. Lähdin siis alas puutarhaan; mutta hänen kävellessään yhdellä käytävällä minä pyörähdin toiselle, jotten näyttäisi liian rohkealta.
Hän huomasi minut pian ja sanoi: "Odotatko että suostuttelisin sinut tulemaan luokseni?" — "Hyvä herra", sanoin astuen käytävän yli häntä kohti, "en tiennyt, sopiko minun häiritä teitä mietteissänne tänä kauniina päivänä".
"Sekö oli syy", kysyi hän, "oikeinko todella ja sydämestäsi?"
"Ka, hyvä herra", vastasin minä, "en epäile, ettei teillä toisinaan ole sangen hyviä ajatuksia, — joskaan ei minua kohtaan".
"Toivoisin", sanoi hän, "että voisin olla ajattelematta sinusta niin hyvää kuin ajattelen. Mutta missä on paperit? — Olen varmakin, että ne oli sinulla muassasi eilen: sillä jo hallussani olevissa sanot aikovasi haudata kyhäelmäsi puutarhaan siltä varalta, että sinuttarkastettaisiin, jollet pääsisi pakenemaan. Siitä", lisäsi hän, "sain loistavan verukkeen sinun ruumiintarkastukseesi, ja olen kaiken yötä harmitellut, etten riisunut sinua vaate vaatteelta, kunnes olisin ne löytänyt".
"Hyi, herra", huudahdin minä, "älkää säikähdyttäkö minua antamalla minun kuulla, että teillä tosiaan oli sellaiset aikeet!"
"Hm", virkkoi hän, "kyllä toivon, ettei sinulla nyt ole noita papereita minulle antaa: sillä mieluummin etsisin ne itse, sen vakuutan".
En ollenkaan pitänyt sellaisesta puhetavasta; katsoen parhaaksi olla siihen enempää puuttumatta sanoin: "Mutta suonette sentään anteeksi, kun luovutan kyhäelmäni."
"Älä leikittele kanssani", tokaisi hän; "missä ne ovat? Olin kenties liiankin mukautuvainen eilen illalla, kun sillä tavoin annoin sinun pitää pääsi. Jos olet joko lisännyt tai ottanut pois etkä ole tiukasti pitänyt lupaustasi, niin paha sinut perii!"
"En ole tosiaankaan lisännyt enkä poistanut, herra. Tässä on käärö kirjeitäni, joissa kuvailen onnetonta pakoyritystäni ja mitä kauheita seurauksia oli siitä koitumassa. Nämä kyhäykset ulottuvat minulle lähettämiinne häijyihin pykäliin asti; ja koska tiedätte kaikki, mitä senjälkeen on tapahtunut, niin toivoakseni nämä tyydyttävät teitä."
Hän aikoi puhua; mutta johtaakseni hänen ajatuksensa pois tästä asiasta minä lisäsin: "Minun täytyy pyytää teitä, hyvä herra, lukemaan kuvaukset suopein mielin, jos olen sallinut kynälleni jotakin liiallista vapautta."
"Minusta", virkkoi hän hiukan hymyillen, "sinulla on syytä ihmetellä kärsivällisyyttäni, kun niin maltillisesti voin nähdä itseäni moisella tavalla herjattavan sinunlaisesi nenäkkään tytönheilakan kyhäyksissä".
"Hyvä herra", sanoin minä, "olenkin ihmetellyt, että olette niin halukas näkemään röyhkeätä töhertelyäni; ja juuri siitä syystä olen pitänyt sitä joko perinhyvänätai perinpahanamerkkinä".
"Mikä", kysyi hän, "on sinunhyvämerkkisi?" — "Että vilpittömyyteni ehkä lopultakin vaikuttaisi teidän mielialaanne minun hyväkseni."
"Entäpahamerkkisi?" — "No, jos voitte lukea ajatukseni ja huomautukseni käytöksestänne tyynesti ja liikutuksetta, niin se todistaa perin julmaa ja päättäväistä sydäntä. Älkäähän nyt, hyvä herra, vihastuko rohkeudestani, kun lausun teille näin vapaasti ajatukseni." — "Erehdyt sitten ehkä vähemmän", sanoi hän, "jos ajattelet pahaa merkkiäsi". — "Jumala varjelkoon!" huudahdin minä.
Otin esille paperini ja sanoin: "Tässä, hyvä herra, ne ovat. Mutta jos suvaitsisitte antaa ne takaisin sinettiä murtamatta, niin menettelisitte hyvin jalomielisesti; ja minä pitäisin sitä suurena suosionosoituksena ja hyvänä enteenä."
Hän mursi sinetin heti ja avasi käärön. "Tuossa on sinun hyväenteesi!"vastasi hän.
"Olen pahoillani siitä", sanoin minä hyvin vakavasti ja kävelin poispäin.
"Mihin nyt?" kysyi hän. — "Aioin mennä sisälle, jotta saisitte aikaa niiden lukemiseen, jos hyväksi näette." Hän pisti ne taskuunsa ja virkkoi: "Sinulla onenemmänkuin nämä." — "Niin on, herra; mutta kaiken, minkä ne sisältävät, tiedätteteyhtä hyvin kuin minäkin." "Mutta", huomautti hän, "en tiedä missä valossa olet asiat esittänyt. Anna siis nekin minulle, jollet tahdo että sinut tarkastetaan."
"Hyvä herra", sanoin minä, "en voi viipyä, ellette luovu käyttämästä tuota rumaa sanaa". — "Älä sitten anna minulle siihen aihetta. Missä ne toiset kirjeet ovat?"
"Kovin olette tyly; mutta kun niitä välttämättömästi vaaditte, niin tässä ne ovat"; ja minä annoin hänelle taskustani toisen käärön, sinetöidyn niinkuin edellinenkin, ja sen päälle oli piirrettynä: "Häijyistä pykälistä surkeihin yrityksiin asti ja torstaihin, vankeuteni neljänteenkymmenenteenkahdenteen päivään."
"Siis viime torstaihin, niinkö?" — "Niin, hyvä herra; mutta kun nyt tahdotte nähdä kaiken kirjoitteluni, on minun keksittävä joku toinen keino kuluttaakseni aikaani; sillä kuinkapa voin jotenkinkaan ujostelematta kirjoittaa, kun kyhäykseni joutuvat teidän luettaviksenne, eivätkä niiden, joita varten surullisia tarinoitani piirtelin?"
"Ka", virkkoi hän, "haluaisin kaikin mokomin, että jatkaisit kirjoitteluasi; enkä minä pyydä nähtäväkseni mitään näiden jälkeen, jollei jotakin aivan erikoista tapahdu. Minulla on vielä muutakin sinulle sanottavaa", lisäsi hän; "sinun on lähetettävä noutamaan isäsi saamat kirjeet ja annettava minun lukea ne. Hyvinkin luultavasti palautan kaikki sinulle."
Tämä hiukan rohkaisee minua pitkittämään kirjoitteluani; mutta pahimman pelosta tahdon, jos mahdollista, saada ne piiloitetuiksi, jahka niitä kerääntyy joltinenkin määrä, jotta voin vakuuttaa, etteivät ne ole pukuuni kätkettyinä. Sitähän en ennen voinut, ja se teki hänet niin päättäväiseksi aikomuksessaan etsiä niitä minulta, jolloin olisin voinut joutua kärsimään kauheita säädyttömyyksiä.
Hän vei minut sitte lammen rannalle, istahtaen rinteelle ja pakoittaen minut istumaan viereensä. "Ka", sanoi hän, "koska tämä on osa suunnitelmasi näyttämöä, missä niin viekkaasti viskasit muutamia vaatekappaleitasi veteen, niin tahdon vilkaista siihen kohtaan kertomustasi".
"Sallikaahan minun kävellä jonkun matkan päähän", pyysin minä; "sillä minä en voi sietää sellaista ajatusta". — "Älä mene loitos", varoitti hän.
Kun hän oli otaksuakseni päässyt siihen kohtaan, missä mainitsin päälleni pudonneista tiilistä, hän nousi, käveli veräjälle ja katsahti korkean kiviaidan murtuneeseen kohtaan; sillä sitä ei ollut korjattu. Sitte hän palasi lukien itsekseen, tuli minua kohti, tarttui käteeni ja pisti sen kainaloonsa.
"Kah, tyttöseni", virkkoi hän, "tämä on hyvin liikuttava tarina. Se oli epätoivoinen yritys, ja jos olisit päässyt ulos, niin olisit voinut joutua suureen vaaraan; sillä sinulla oli edessäsi kovin paha ja yksinäinen tie, ja minä olin ryhtynyt sellaisiin toimenpiteisiin, että olisin sinut tavoittanut, olitpa missä tahansa."
"Siitä voitte nähdä, arvoisa herra", vastasin minä, "mitä uskalsin mieluummin kuin antauduin turmiooni; ja tahtonette tästedes tunnustukseni vilpittömyydestä hyväntahtoisesti päätellä, että hyveellisyyteni on minulle henkeäni kalliimpi". — "Haaveellinen tyttö!" hymähti hän ja luki eteenpäin.
Mietelmäni siitä, mistä Jumala oli auttanut minut pelastumaan, sai hänet hyvin totiseksi, ja päästyään huomautuksiini veteen hyppäämisestä hän sanoi: "Kävele hiljalleen edeltäpäin", ja näytti niin liikutetulta, että käänsi kasvonsa minusta; ja minä siunasin tätä hyvää merkkiä enkä kovin paljoa pahoitellut, että hän oli nähnyt tämän murheellisen kohdan kertomuksestani. Hän pani paperit taskuunsa, luettuaan vielä kiitokseni siitä, että olin pelastunutomalta itseltäni; ja sanoi tarttuen minua vyötäisiltä: "Oi rakas tyttöni! sinun surullinen tarinasi ja suloiset mietteesi sen johdosta ovat koskeneet minua herkkään kohtaan. Olisin tullut todella onnettomaksi, jos niin olisi käynyt. Näen että sinua on liian tylysti kohdeltu; ja oli taivaan armo, että kestit koettelemuksesi tuolla kamalan kohtalokkaalla hetkellä."
Sitte hän sulki minut hyvin hellästi syliinsä. "Lähtekäämme, Pamelani, pois tämän kirotun veden ääreltä; sillä en voi enää sitä kevein mielin katsella, muistellessani kuinka vähällä se oli tulla kaunokaiseni tuhoksi. Aioin", lisäsi hän, "peloittaa sinut alistumaan tahtooni, kun en voinut sinua lemmellä suostuttaa; ja rouva Jewkes totteli minua liiankin hyvin, kun palaamisesi kauhut pettymyksesi jälkeen olivat niin suuret, että sinulla tuskin oli rohkeutta niitä kestää, vaan olit vähällä tehdä noin turmiollisen valinnan, välttääksesi kohtelun jota pelkäsit".
"Hyvä herra", sanoin, "minulla on syytä siunata rakkaita vanhempiani ja hyvää emäntääni, äitiänne, siitä että antoivat minulle uskonnollisen kasvatuksen. Ilman sitä ja Jumalan armoa olisin jo useasti yrittänyt epätoivoista tekoa. Sitä vähemmin ihmettelen, että ihmis-parat, joilla ei ole jumalanpelkoa silmiensä edessä ohjaajanaan ja jotka sallivat alakuloisuuden aivan masentaa mielensä, heittäytyvät turmioon."
"Kah, suutele minua", virkkoi hän, "ja sano antavasi minulle anteeksi, että olen saattanut sinut niin suureen vaaraan ja hätään. Jos saan nähdä ne aikaisemmat kirjeesi, eivätkä nämä taskussani olevat anna minulle aihetta mielipiteeni muuttamiseen, niin tahdon koettaa uhmata maailmaa ja sen moittivia arvosteluja sekä korvata Pamelalleni, mikäli koko elinaikanani siihen kykenen, kaikki kovat koettelemukset, mitkä olen hänelle tuottanut."
Kaikki tämä kuulosti hyvältä; mutta pian näette, kuinka kummallisen käänteen asia sai; sillä tuo valeavioliitto muistui jälleen mieleeni, ja minä sanoin: "Teidän palvelijatar-rukkanne on aivan arvoton sellaiseen suureen kunniaan: mitäpä siitä muuta seuraisi kuin kateutta häntä itseänsä kohtaan ja häpeätä teille? Sallikaa siis, arvoisa herra, minun palata köyhien vanhempaini luo; en muuta pyydä."
Silloin hän suuttui kamalasti. "Janäinkö", kiivastui hän, "vastataan minulle ja halveksitaan herkkien hetkieni alentuvaa hellyyttä? Nurja, kohtuuton Pamela! Mene pois silmieni edestä ja opi käyttäytymään yhtä hyvin toivorikkaan näköalan avautuessa kuin ahdistetussa tilassa. Silloin ja vasta silloin vedät huomioni puoleesi."
Minä säikähdin ja aioin puhua, mutta hän polki jalkaa ja tiuskaisi: "Mene siitä, sanon; en voi sietää tuota typerän romantillista hupsuutta."
"Sana vain", virkoin minä, "vain yksi sana! Minä rukoilen teidän arvoisuuttanne."
Hän kääntyi luotani kovin vihaisena ja poikkesi kulkemaan toista käytävää alaspäin. Menin sisälle perin raskain mielin. Pelkään olleeni liian kohtuuton juuri sillä hetkellä kun hän oli niin alentuvainen; mutta jos se hänen puoleltaan oli joku juoni, kuten pelkäsin, tuon valevihkimisen aikaansaamiseksi (sillä hän on täynnä sotajuonia ja vehkeitä), niin minua ei voitane järin paljon moittia käytöksestäni.
Menin sitten ylös kylkeiseeni ja kirjoitin näin pitkälle, hänen kävellessään päivälliseen asti. Hän on nyt käynyt aterialle ja on kovin nyreissään, miettiväisenä ja pahalla päällä, kuten rouva Jewkesilta kuulin. Viimemainittu kysyy, mitä olen hänelle tehnyt. Nyt minua jälleen peloittaa hänen tapaamisensa! Milloin loppunevatkaan ahdistukseni aiheet?