Olen aina pitänyt Helenistä. Hän ei ole juuri minkään näköinen, mutta vakava ja luotettava. Unohtaisitko koskaan kuinka hän iski kiinni seniorien huvitoimikuntaan ja takoi siihen järkeä sen sekasotkun jälkeen, minkä Mildred oli saanut aikaan siinä? Kuinkahan hän mahtaisi sopia minun seuraajakseni tänne? Olen täynnä mustasukkaisuutta kun vaan ajattelenkin seuraajaa, mutta otaksun että minun täytyy käydä kohtaamaan sitä ajatusta.
"Koska olet viimeksi nähnyt Judy Abbottin?" oli Helenin ensimäinen kysymys.
"Viisitoista minuuttia sitten", sanoin. "Hän on juuri nostanut purjeet Länsi-Intian saaria kohti, mukanaan mies, tytär, lapsenhoitaja, kamarineiti, miespalvelija ja koira."
"Onko hänellä mukava mies?"
"Parempaa ei voi ajatella."
"Ja vieläkö Judy pitää hänestä?"
"En koskaan ole nähnyt onnellisempaa avioliittoa."
Huomasin että Helen näytti hieman alakuloiselta, ja muistin äkkiä kaikki nuo juorut, joita Marty Keene kertoi meille viime kesänä. Käänsin siis nopeasti keskustelun niin täysin turvalliseen aiheeseen kuin orpoihin.
Mutta myöhemmin hän kertoi minulle koko tarinansa niin irrallisella ja personattomalla tavalla kuin olisi kuvaillut luonteita jossakin kirjassa. Hän on asunut kaupungissa yksinään nähden tuskin ketään ja tuntui olevan lamassa ja puhuvan mielellään. Helen parka näyttää tehneen kauheata sotkua elämästään. En tiedä ketään, joka olisi kokenut niin paljon niin lyhyessä ajassa. Loppututkintonsa jälkeen hän on ollut naimisissa, saanut lapsen ja menettänyt sen, ottanut eron miehestään, riidellyt perheensä kanssa ja tullut pääkaupunkiin ansaitsemaan elatuksensa. Hän on käsikirjoitusten tarkastajana eräässä kustannusliikkeessä.
Tavalliselta näkökannalta katsoen ei hänen avioeroonsa näytä olleen mitään syytä; avioliitto yksinkertaisesti ei sujunut. He eivät olleet ystäviä. Jos Henry olisi ollut nainen, ei Helen olisi hukannut puolta tuntia puheluun hänen kanssaan. Jos taas Helen olisi ollut mies, olisi Henry sanonut: "Hauska tavata. Kuinka voit?" ja jatkanut matkaansa. Ja kuitenkin he menivätnaimisiin. Eikö ole kauheata kuinka sokeiksi tuo sukupuolijuttu voi tehdä ihmiset?
Helen oli kasvatettu sen teorian mukaan että naisen ainoa laillinen ammatti on kodinhoito. Lopetettuaan korkeakoulun hän tietysti oli innokas aloittamaan uransa, ja Henry ilmaantui näkyviin. Helenin perhe punnitsi Henryä tarkoin ja huomasi hänet täydelliseksi joka suhteessa — hyvä perhe, hyvä moraali, hyvä taloudellinen asema, hyvä ulkomuoto. Helen oli rakastunut häneen. Helenillä oli suuret häät ja paljon uusia vaatteita ja tusinoittain merkattuja pyyhinliinoja. Kaikki näytti suotuisalta.
Mutta kun he alkoivat tulla tutuiksi, he eivät pitäneet samoista kirjoista eikä leikkipuheista eikä ihmisistä eikä huvituksista. Henry oli avomielinen ja seuraarakastava ja iloinen, ja Helen ei ollut. Ensin he väsyttivät ja sitten ärsyttivät toisiaan. Helenin järjestyksenmukaisuus teki Henryn kärsimättömäksi, ja tämän hutiloiminen saattoi Helenin suunniltaan. Hän pani päiväkausia komeroitten ja piironkilaatikkojen järjestämiseen, ja Henry teki niistä kaaoksen viidessä minuutissa. Henry jätti vaatteensa Helenin nosteltaviksi paikoilleen ja pyyhinliinansa sotkuiseen kasaan kylpyhuoneeseen eikä koskaan siivonnut kylpyammetta. Ja Helen puolestaan oli kauhean mukautumaton ja ärsyttävä, — hän totesi sen täysin hyvin, — hän joutui, sille asteelle ettei enää nauranut Henryn sukkeluuksille.
Otaksun että vanhanaikaisimmat, oikeauskoisimmat ihmiset pitäisivät kauheana purkaa avioliittoa noin viattomista syistä. Niin minustakin tuntui ensin, mutta kun Helen esitti yksityiskohdan toisensa jälkeen, jotka itsessään olivat vähäpätöisiä, mutta muodostivat vuorenkorkuisen kokonaisuuden, olin lopulta yhtä mieltä Helenin kanssa että olisi ollut kauheata antaa sen jatkua. Se ei todellakaan ollut avioliitto, se oli erehdys.
Niinpä kerran aamiaispöydässä, kun tuli puhe heidän kesänvietostaan, Helen aivan ohimennen sanoi että hän ajatteli matkustaa länteen ja asettua johonkin valtioon, jossa voisi saada avioeron kunniallisesta syystä; ja ensi kerran moneen kuukauteen oli Henry yhtä mieltä hänen kanssaan.
Voit kuvitella Helenin victorialaisen perheen vimmaa. Kaikkien niiden kuuden sukupolven aikana, jonka he olivat olleet Amerikassa, ei mitään tämäntapaista ole tarvinnut kirjoittaa perheraamattuun. Kaikki tulee vain siitä että Helen lähetettiin korkeakouluun ja sai lukea sellaisia kauheita uudenaikaisia kirjailijoita kuin Ellen Key'tä ja Bernard Shaw'ta.
"Jos hän vain olisi juonut ja vetänyt minua tukasta", vaikeroi Helen, "olisi kaikki ollut laillista, mutta koska emme heitelleet huonekaluja toistemme päälle, ei kukaan nähnyt mitään syytä avioeroon."
Pateettisinta koko asiassa on se että sekä hän että Henry olivat ihastuttavasti omiaan tekemään jonkun toisen onnelliseksi. He yksinkertaisesti eivät sopineet toisilleen, ja kun kaksi ihmistä ei sovi yhteen, eivät mitkään maailman juhlamenot voi naittaa heitä.
Lauantai-aamuna.
Aioin lähettää tämän kirjeen kaksi päivää sitten; ja tässä minulla on niteittäin kirjoitettua, mutta ei mitään postiin pantua.
Meillä on ollut juuri tuollainen inhottava petollinen yö — kylmää ja hallaista kun paneutuu levolle, ja lämmintä ja elotonta, kun herää pimeässä, läkähtyen vilttivuoren alle. Kun olin pannut pois omat ylimääräiset peittoni ja pöyhinyt tyynyn ja asettunut mukavasti, ajattelin noita neljäätoista pyntättyä vauvaa raitisilmamakuusalissa. Heidän niinsanottu yöhoitajattarensa nukkuu kuin tukki yön läpeensä. (Hänen nimensä on lähinnä erotettavien listalla.) Niinpä nousin taas ja tein pienen viltinpoistamis-kierroksen, ja lopetettuani olin kerta kaikkiaan hereillä. Minä en usein valvo yötä, mutta kun sen teen, ratkaisen koko maailman ongelmia. Eikö ole hassua kuinka paljon selkeämpi ihmisen mieli on kun makaa valveillaan pimeässä?
Aloin ajatella Helen Brooksia ja suunnittelin uudelleen koko hänen elämänsä. En tiedä miksi hänen onneton tarinansa on saanut sellaisen vallan minuun; se on hyvin masentava aihe kihlatun tytön pohdittavaksi. Toistin itselleni: Entä jos Gordon ja minä, kun todella tulemme tutuiksi, muuttaisimme mieltä emmekä enää pitäisi toisistamme? Pelko iskee sydämeeni ja vääntää sen kuiville. Mutta minä en mene hänen kanssaan naimisiin mistään muusta syystä kuin kiintymyksestä. En ole erikoisen kunnianhimoinen. Ei hänen asemansa eikä rikkautensa ole koskaan houkutellut minua vähimmässäkään määrässä, enkä ainakaan mene naimisiin löytääkseni elämäntyöni, sillä mennäkseni naimisiin minun täytyy luopua työstä, jota rakastan. Minä todella rakastan tätä työtä, minä suunnittelen ja suunnittelen heidän pikku tulevaisuuksiaan, ja minusta tuntuu kuin rakentaisin kansakuntaa. Mitä ikinä minusta tulee myöhemmin elämässä, olen varmasti kykenevämpi siksi että minulla on ollut tämä järisyttävä kokemus. Ja seonjärisyttävä kokemus, se ihmisyyden läheisyys johon orpokodissa joutuu. Opin niin paljon uutta joka päivä että aina kun lauantai-ilta tulee, ajattelen viime lauantai-illan Sallie'a ja kummastelen hänen tietämättömyyttään.
Tiedätkö että minusta on kehittymässä hullunkurinen vanha originaali; rupean vihaamaan muutoksia. Minä en pidä siitä ajatuksesta että elämäni tulee järkytetyksi. Ennen pidin tulivuorimaiseman levottomuudesta, mutta nyt on korkea ylätasanko ihanteeni. Minä viihdyn erittäin hyvin siinä missä olen; pöytäni ja komeroni ja piironkilaatikkoni ovat järjestetyt minun mieleni mukaan, ja — oi, minua sanomattomasti hirvittää ajatella sitä mullistusta, joka tapahtuu elämässäni ensi vuonna! Älä huoli kuvitella etten välitä Gordonista juuri niin paljon kuin miehellä on oikeus vaatia. Ei se sitä ole että pitäisin hänestä vähemmän, mutta alan pitää orpolapsista yhä enemmän.
Tapasin muutama minuutti sitten lääkeopillisen neuvojamme hänen tullessaan ulos lastenkamarista — Allegra on tämän laitoksen ainoa henkilö, joka saa nauttia hänen ynseistä seuraelämää koskevista huomaavaisuuksistaan. Hän pysähtyi sivumennen lausumaan kohteliaan huomautuksen äkillisestä ilmanmuutoksesta ja ilmaisemaan toiveen että tervehtisin hänen puolestaan Mrs. Pendletonia, kun kirjoitan.
Tämä on viheliäinen kirje lähettää matkaan — siinä on tuskin sanaakaan senlaatuisia uutisia, joita sinä tahtoisit kuulla. Mutta alaston pieni orpokoti kukkulalla mahtaa tuntua olevan kauhean etäällä palmuista ja oranssilehdoista ja sisiliskoista ja jättiläishämähäkeistä, joista sinä saat nauttia.
Pidä hauskaa äläkä unhoita John Grier Homea ja
SALLIE'a.
Joulukuun 11 p.
Rakas Judy!
Jamaika-kirjeesi on tässä, ja kuulen ilokseni että Judy Nuorempi nauttii matkustuksesta. Kirjoita minulle kaikki yksityiskohdat talostanne ja lähetä valokuvia niin että voin nähdä sinut siinä. Kuinka mahtaakaan olla hauskaa kun teillä on oma laiva kyntämässä noita miellyttäviä vesiä! Joko olet käyttänyt kaikkia kahdeksaatoista valkoista pukuasi? Ja etkö nyt ole iloinen että sain sinut lykkäämään panamahatun oston kunnes olet Kingstonissa?
Täällä kulkee kaikki tavallista rataansa ilman mitään jännittävää, josta kannattaisi kertoa. Muistatko pienen Maybelle Fullerin — tuon kuorotytön tyttären, josta tohtorimme ei pidä? Olemme sijoittaneet hänet kasvatiksi. Koetin saada tuon naisen ottamaan Hattie Heaphyn hänen sijaansa — tuon pienen hiljaisen, joka varasti ehtoollispikarin — mutta ei sinne päinkään! Maybellen silmäripset veivät voiton. Loppujen lopulta, niinkuin Marie parka sanoo, tärkeintä kaikesta on kauneus. Kaikki muu elämässä riippuu siitä.
Kun tulin kotiin viime viikolla pistäydyttyäni New Yorkissa, pidin lapsille lyhyen puheen. Kerroin heille että olin juuri nähnyt Judy tädin lähtevän suuressa laivassa, ja minun täytyy nolona ilmoittaa että mielenkiinto — ainakin poikain puolelta — siinä samassa jätti Judy tädin ja keskittyi laivaan. Kuinka monta tonnia hiiliä se polttaa päivässä? Onko se niin pitkä kuin vaunuvajasta intiaanileirille? Onko sen kannella tykkejä, ja jos merirosvoja hyökkäisi sen kimppuun, voisiko se pitää puoliansa? Jos sattuisi kapina, voisiko kapteeni ampua kenen tahtoisi ja eikö häntä hirtettäisi kun hän tulee maihin? Minun täytyi häpeällisesti kutsua Sandy lopettamaan puheeni. Huomaan että parhaiten varustettu naisellinen äly maailmassa ei riitä vastaamaan niihin aivan erikoisiin kysymyksiin, jotka syntyvät 13-vuotisen pojan aivoissa.
Tuloksena heidän merenkulku-harrastuksistaan tohtori keksi kutsua seitsemän vanhinta ja virkuinta poikaa kanssaan matkalle New Yorkiin näkemään omin silmin valtamerilaivaa. He nousivat viideltä eilen aamulla, lähtivät junalla 7.30, ja saivat kokea ihmeellisimmän seikkailun mitä kaikissa seitsemässä elämässä koskaan on sattunut. He kävivät eräässä suuressa laivassa (Sandy tuntee laivan skotlantilaisen insinöörin), ja heitä kuljetettiin lastiruuman pohjasta ylös variksenpesään asti. Sitten syötiin päiväateria kannella. Ja päiväaterian jälkeen he kävivät akvaariumissa ja Singer Buildingin huipulla ja ajoivat maanalaisella rautatiellä toiseen päähän kaupunkia tunniksi katsomaan Amerikan lintuja kotipaikoissaan. Sandyn oli kauhean vaikea pyytää heitä pois Luonnonhistoriallisesta Museosta siksi ajoissa että ehtivät 6.15 junaan. Päivällinen ravintolavaunussa. Pojat kysyivät hyvin hienosti mitä se maksoi, ja kuullessaan että hinta oli sama, söivät he minkä verran tahansa, he vetivät syvään henkeä ja ryhtyivät tyvenesti ja vakaasti pitämään huolta siitä ettei isäntä tullut petetyksi. Rautatie ei häirinnyt tätä seuruetta, ja kaikki pöydät ympärillä lakkasivat syömästä ja tuiottivat. Eräs matkustaja kysyi tohtorilta, oliko hänellä mukanaan poikakoulun luokka, joten voit nähdä kuinka poikiemme tavat ja käyttäytyminen ovat edistyneet. En tahtoisi kerskua, mutta kukaan ei olisi koskaan tehnyt sellaista kysymystä seitsemästä Mrs. Lippettin pojasta. "Ovatko he matkalla kasvatuslaitokseen?" olisi ollut luonnollinen kysymys hänen vesojensa pöytätapoja katsellessa.
Pikku seurueeni tulla tömisti kotiin kello 10:n vaiheilla lasketellen kiihkeästi ja sikinsokin numeroita kaksipuolisista compound-koneista ja vedenpitävistä laipioista, pirunkaloista ja pilvenpiirtäjistä ja paratiisilinnuista. Luulin etten koskaan saisi heitä sänkyyn. Mutta voi mikä mainio päivä heillä oli ollut! Minä niin soisin voivani toimittaa keskeytyksiä arkielämän menoon useammin. Se antaa heille uuden näkökulman elämään ja tekee heistä enemmän normaalien lasten kaltaisia. Eikö Sandy ollut todella kiltti? Mutta olisitpa nähnyt tuon miehen käyttäytymistä kun koetin kiittää häntä. Hän huiskautti minut syrjään keskellä lausetta ja kysyi äreästi Miss Snaithiltä eikö tämä voisi vähän säästävämmin käyttää karbolihappoa. Talohan haisi kuin sairashuone.
Minun täytyy kertoa sinulle että Naskali on taas luonamme, täysin uudistuneena tavoiltaan. Etsin nyt perhettä, joka ottaisi hänet kasvatiksi. Olin toivonut että nuo kaksi älykästä vanhaapiikaa huomaisivat voivansa pitää hänet aina, mutta he tahtovat matkustaa ja tuntevat että hän liiaksi rajoittaa heidän vapauttaan. Panen mukaan värikynäluonnoksen laivastasi, jonka hän on juuri tehnyt. Laivan suunta on hieman epätietoinen; näyttää kuin se kulkisi takaperin ja päätyisi Brooklyniin. Koska sininen kynäni on hukassa, on lippumme täytynyt omaksua Italian värit.
Kolme olentoa sillalla ovat sinä ja Jervis ja vauva. Minua surettaa huomata, että kannat tytärtäsi niskasta kuin kissanpoikaa. Sillä tavalla emme pitele vauvoja J.G.H:n lastenkamarissa. Suvaitse myöskin huomata että taiteilija on antanut Jervisille täyden määrän jalkoja. Kun kysyin Naskalilta mihin kapteeni on joutunut, hän sanoi että kapteeni on sisällä panemassa hiiliä tuleen. Naskali oli kauheasti otettu, niinkuin saattoikin olla, kuullessaan että laivasi polttaa 300 vaunulastillista päivässä, ja otaksui luonnollisesti että kaikki kädet tarvittiin uunin ääressä.
Sing haukkuu. Kerroin sille että kirjoitan sinulle, ja se vastasi heti. Molemmat lähetämme rakkaat terveiset.
TeidänSALLIE.
JOHN GRIER HOME.Lauantaina.
Paras Vihollinen!
Olitte niin kauhean äreä eilen illalla, kun koetin kiittää teitä siitä ihmeellisestä päivästä jonka olitte toimittanut pojilleni, ettei minulla ollut tilaisuutta ilmaista edes puoliksi, kuinka suuressa arvossa sitä pidin.
Mikä ihme teitä vaivaa, Sandy? Olitte ennen siedettävän hauska mies — ajoittain, mutta kolmena tai neljänä viime kuukautena olette ollut hauska vain toisille, ei koskaan minulle.
Meillä on alun pitäen ollut pitkät sarjat väärinymmärryksiä ja hassunaikaisia kommelluksia, mutta jokaisen jälkeen näytimme saavuttavan lujemman yhteisymmärryksen pohjan, niin että lopulta luulin ystävyytemme olevan aika hyvällä tolalla ja kykenevän kestämään mitä järjellisiä iskuja tahansa.
Ja sitten tuli tuo onneton ilta viime kesäkuussa, jolloin satuitte kuulemaan pari hupsua epäkohteliaisuutta, joita en vähimmässäkään määrässä tarkoittanut, ja siitä saakka te olette hälvennyt etäisyyteen. Olen todellakin ollut kauhean pahoillani ja olisin tahtonut pyytää anteeksi, mutta käytöksenne ei ole juuri houkutellut luottavaisuuteen. Eipä silti että minulla olisi mitään puolustusta tai selitystä tarjolla; minulla ei ole. Te tiedätte mikä typerä hupakko minä olen silloin tällöin, mutta saatte todeta että vaikka minä olen vallaton ja kevyt ja tyhjänpäiväinen pinnalta, olen aika luja sisästä, ja saatte antaa anteeksi tuon viheliäisen puolen. Pendletonit tiesivät sen jo aikaa sitten, muuten he eivät olisi lähettäneet minua tänne. Olen tuimasti koettanut suorittaa urakkani kunnialla, osittain koska tahdoin antaa oikeutuksen heidän mielipiteelleen, osittain koska minusta todella oli hauskaa toimittaa noille pienille tipuparoille heidän osansa onnea, mutta eniten, sen uskon nyt, koska tahdoin näyttää teille että ensimäinen epäedullinen käsityksenne minusta oli perätön. Ettekö tahtoisi pyyhkiä pois tuota onnetonta neljännestuntia porttikäytävässä viime kesäkuussa ja muistaa sensijaan niitä viittätoista tuntia, jotka vietinKallikak-perheenääressä?
Minusta olisi hauska tuntea että olemme taas ystävät.
JOHN GRIER HOME,Sunnuntaina.
Paras tohtori MacRae!
Olen saanut nimikorttinne, jonka takana oli yksitoistasanainen vastaus kirjeeseeni. En aikonut häiritä teitä huomaavaisuuksillani. Mitä ajattelette ja kuinka käyttäydytte, on itse asiassa äärettömän yhdentekevää minulle. Olkaa juuri niin epäkohtelias kuin haluatte.
S. McB.
Joulukuun 14 p.
Rakas Judy!
Kilttiihminen, höystä kirjeesi postimerkeillä, yltä ja päältä. Minulla on 30 keräilijää perheessä. Sen jälkeen kun olet lähtenyt matkalle, kokoontuu joka päivä postiaikana innostunut ryhmä portille odottaen saavansa temmata käsiinsä vierasleimaisia kirjeitä, ja kun kirjeet vihdoin ehtivät minulle, ovat ne melkein siekaleina kilpailevien tempaajien sitkeyden vuoksi. Käske Jervisiä lähettämään enemmän noita punamäntyjä Hondurasista, samoin muutamia vihreitä papukaijoja Guatemalasta. Voisin käyttää koko kilon niitä!
Eikö ole ihmeellistä että nämä pienet apaattiset olennot on saatu niin innostuneiksi? Lapseni ovat tulossa melkein oikeitten lasten kaltaisiksi. Makuusali B pani eilen illalla omasta aloitteestaan toimeen tyynysodan, ja vaikka se olikin hyvin kustantavaa niukalle liinavaatevarastollemme, seisoin ja tuiotin vain ja itsekin heitin tyynyn.
Viime sunnuntaina nuo kaksi Percyn miellyttävää ystävää viettivät koko iltapäivän leikkimällä poikien kanssa. Heillä oli mukanaan kolme rihlapyssyä, ja joka mies otti johtaakseen yhtä intiaaniheimoa, ja iltapäivä vietettiin ampumakilpailussa. Maalina oli pullo, ja voittava heimo sai palkinnon. Miehillä oli palkinto mukanaan — inhottava nahalle maalattu intiaanin pää. Hirvittävää makua, mutta miesten mielestä se oli kaunis, joten minäkin ihailin sitä niin hehkuvasti kuin suinkin osasin.
Kun he olivat lopettaneet, lämmitin heitä munkeilla ja kuumalla suklaalla, ja uskon todellakin että miehillä oli ollut yhtä hauskaa kuin pojilla. Heillä oli epäilemättä ollut hauskempaa kuin minulla. En voinut sille mitään että koko ampumisen ajan olin naisellisen väristyksen vallassa ja pelkäsin että joku ampuisi toisensa. Mutta minä tiedän etten voi sitoa 24 intiaania esiliinani nauhoihin, enkä koko avarasta maailmasta voisi löytää kolmea hauskempaa miestä kiinnittämään harrastustansa heihin.
Ajattele vain kaikkea tuota tervettä, tulvehtivaa vapaaehtoista palvelusta, joka menee hukkaan orpokodin nenän edessä! Luulen että ympäristössä on sitä vielä paljon enemmän, ja aion ottaa asiakseni kaivaa sitä esiin.
Eniten kaipaisin noin kahdeksaa kilttiä, järkevää nuorta naista, jotka tulisivat tänne yhtenä iltana viikossa, istuisivat tulen ääressä ja kertoisivat satuja sillä aikaa kuin tipuseni nokkivat jyviä. Minä niin tahtoisin saada vähän henkilökohtaista hemmoittelua vauvoilleni. Sinä näet, Judy, että muistan omaa lapsuuttasi ja koetan hartaasti täyttää aukot.
Johtokunnan kokous viime viikolla sujui kauniisti. Uudet naiset ovat hyvin avuliaita, ja vain hauskat miehet olivat läsnä. Minulla on onni ilmoittaa että Hon. Cyrus Wykoff on käymässä naineen tyttärensä luona Scrantonissa. Soisin että hän kutsuisi isänsä asumaan luonansa pysyväisesti.
Keskiviikkona.
Minä ihan lapsellisesti kiukuttelen tohtorille, eikä mistään varsin nimenomaisesta syystä. Hän jatkaa tasaista, tunteetonta käyttäytymistään kiinnittämättä vähintäkään huomiota keneenkään tai mihinkään. Olen niellyt enemmän ylenkatsetta näinä viime kuukausina kuin koko elämässäni aikaisemmin, ja olen kehittymässä häpeällisen kostonhimoiseksi luonteeksi. Vietän kaikki joutoaikani kuvittelemalla tilanteita, joissa hän joutuu kauheasti kärsimään ja tarvitsee minun apuani ja joissa minä äärimmäisen tylysti kohotan olkapäitäni ja käännyn pois. Olen tulossa aivan toiseksi ihmiseksi kuin tuo herttainen, aurinkoinen nuori olento, jonka sinä tunsit.
Käsitätkö että minä olen asiantuntija turvattomien lasten hoidon alalla? Huomenna minä ja pari muuta asiantuntijaa käymme virallisesti katsomassa Hebrealaisen Huoltoyhdistyksen Orpokotia Pleasantvillessa. (Kaikki tuo on nimeä!) Itse matka on kauhean vaivalloinen ja monimutkainen; lähdettävä aamunkoitossa, matkustettava kahdella junalla ja autolla, mutta jos minä kerran olen asiantuntija, täytyy minun olla sen nimen arvoinen. Olen kauhean utelias näkemään toisia laitoksia ja poimimaan mahdollisimman monta uutta ajatusta omia uudistuksiamme varten ensi vuonna. Ja tämä Pleasantvillen laitos on arkkitehtoonisesti mallikelpoinen.
Minä myönnän nyt, järkevästi mietittyäni asiaa, että teimme viisaasti kun lykkäsimme laajemmat rakennustyöt ensi kesään. Tietysti se oli minulle pettymys, sillä se merkitsee etten saisi olla hajoittamistyön keskipisteenä, ja minä niin mielelläni olen hajoittamistyön keskipisteenä! Mutta otattehan sentään huomioon neuvoni, vaikken enää olekaan virallisena johtajana? Ne kaksi rakennustyötä, jotka jo olemme suorittaneet, tuntuvat hyvin lupaavilta. Uusi pesutupamme osoittautuu yhä paremmaksi ja paremmaksi, se on karkoittanut meiltä tuon höyryisen hajun, joka on niin rakas orpokodeille. Voudin talo valmistuu lopullisesti käytettäväksi ensi viikolla. Nyt ei puutu enää muuta kuin päällysmaali ja pari ovenripaa.
Mutta voi taivas, taivas! eräs uusi kupla on puhjennut! Mrs. Turnfelt, kodikkaine olemuksineen ja aurinkoisine hymyineen, ei siedä lapsia tuhertamassa ympärillään. Ne hermostuttavat häntä. Ja mitä tulee Turnfeltiin itseensä, vaikka hän onkin ahkera ja järjestelmällinen ja oivallinen puutarhuri, hänen sieluntoimintansa ei sentään ole aivan sitä mitä olin toivonut. Kun hän ensin tuli, annoin hänelle vapaan pääsyn kirjastooni. Hän alkoi lähinnä ovea olevasta hyllystä, joka sisältää 37 nidettä Pansyn teoksia. Lopulta, kun hän oli viettänyt neljä kuukautta Pansyn ääressä, ehdotin muutosta ja lähetin hänet kotiin mukanaanHuckleberry Finn. Mutta hän toi sen takaisin parin päivän kuluttua ja pudisti päätään. Hän sanoo että kun on lukenut Pansya, tuntuu kaikki muu nololta. Pelkään että minun täytyy ruveta katselemaan mistä saisin toisen vähän kehityskykyisemmän. Mutta Sterryyn verrattuna Turnfelt toki on lukenut mies!
Ja Sterrystä puhuen, hän kävi kohteliaalla vierailulla luonamme muutama päivä sitten, aivan nöyrtyneenä mieleltään. Näyttää siltä että tuo "rikas kaupungin herra", jonka tilaa hän on hoitanut, ei enää tarvitse hänen palveluksiaan, ja Sterry on armollisesti suostunut palaamaan luoksemme ja antamaan lasten pitää puutarhoja, jos tahtovat. Minä epäsin hänen tarjouksensa ystävällisesti, mutta varmasti.
Perjantaina.
Palasin Pleasantvillestä eilen illalla sydän täynnä kateutta. Hyvä herra puheenjohtaja, minä tarvitsen muutamia harmaita stukki-mökkejä, päädyissä Luca della Robbian tapaan poltettuja korkokuvia. Heillä on siellä lähes 700 suojattia, ja kaikki jo isoja lapsia. Tietysti se seikka tekee ongelman vallan erilaiseksi kuin täällä, jossa on 107, alkaen vauva-iästä ylöspäin. Mutta minä lainasin heidän johtajattareltaan erinäisiä hyvin hienoja ajatuksia. Aion jakaa kananpoikani isoihin ja pieniin sisariin ja veljiin, niin että jokaisella isolla on yksi pieni rakastettavanaan ja autettavanaan ja holhottavanaan. Iso sisar Sadie Kate saa pitää huolta siitä että pikku sisar Gladiolan tukka aina on sievästi kammattu ja sukat ylhäällä ja että hän osaa läksynsä ja saa pikkuisen hyväilyjä ja makeisosuutensa — hyvin hauskaa Gladiolalle, mutta erikoisen kehittävää Sadie Katelle.
Aion myöskin vanhempien lasten keskuudessa toteuttaa rajoitetun muodon itsehallintoa, sellaista kuin meillä oli korkeakoulussa. Se tekee heidät vähän kykenevämmiksi astumaan ulos maailmaan ja hallitsemaan itseänsä kun pääsevät sinne. Tuntuu kauhean säälimättömältä viskata lapset maailmaan kuusitoistavuotiaina. Viisi lastani olisi jo viskaamisvuorossa, mutta en saa tehdyksi sitä. Minä vain muistan omaa vastuutonta typerää nuorta itseäni, enkä käsitä mitä minulle olisi tapahtunut, jos minut olisi pantu maailmalle työhön kuusitoistavuotiaana!
Minun täytyy nyt jättää sinut ja kirjoittaa mielenkiintoinen kirje poliitikolleni Washingtoniin, ja se on kova työ. Mitä voin sanoa, joka kiinnittäisi poliitikon mieltä? En osaa enää mitään muuta kuin pakinoida vauvoistani, ja hän ei välittäisi vaikka joka vauva pyyhkäistäisiin maan pinnalta pois. Oi kyllä sentään! Pelkään että halvennan häntä. Vauvoista — ainakin poikavauvoista kasvaa — äänestäjiä.
Hyvästi!SALLIE.
Rakkakin Judy!
Jos odotat hauskaa kirjettä minulta tänään, älä lue tätä. Ihmisen elämä on kuin talvinen tie. Sumua, lunta, sadetta, sohjoa, vihmaa, kylmää — mikä ilma, mikä ilma! Ja sinä rakkaassa Jamaikassa keskellä auringonpaistetta ja oranssinkukkia!
Me olemme saaneet hinkuyskää, ja voit kuulla meidän hinkuvan, jos ajat junassa kahden peninkulman päässä. Emme tiedä mistä sen saimme — se on vain noita laitoselämän iloja. Kokki on lähtenyt — yön aikana, — skotlantilaiset sanovat sellaista "paoksi kuutamolla". Keittiötuli pakeni hänen kanssaan. Torvet ovat jäässä. Vesijohtomiehet ovat täällä, ja keittiön lattia on revitty auki. Eräällä hevosellamme on patti jalassa. Ja kaiken huipuksi Percy, meidän iloinen, avulias Percymme on vajonnut syvälle, syvälle, syvälle epätoivon pohjiin. Kolmeen päivään emme ole varmasti tietäneet voisimmeko pidättää hänet itsemurhasta. Detroitilainen tyttö — minä tiesin että hän oli sydämetön pieni hempukka — on ottanut ja mennyt naimisiin erään miehen ja parin auton ja jahdin kanssa, viitsimättä edes kohteliaasti lähettää takaisin Percyn sormusta. Se on parasta mitä ikinä saattoi tapahtua Percylle, mutta kestää kauan, kauan ennenkuin hän huomaa sen.
24 intiaaniamme on taas kanssamme huoneissa. Olin pahoillani kun minun täytyi tuoda heidät sisään, mutta teltat eivät juuri olleet suunniteltuja talviasunnoiksi. Olen sentään sijoittanut heidät hyvin mukavasti, kiitos tilavain rautaverantojen, jotka ympäröivät uutta varauloskäytäväämme. Oli onnellinen tuo Jervisin ajatus panettaa niihin lasiseinät ja tehdä niistä makuuhalleja. Vauvojen aurinkohuone on verraton lisäys lastenkamariimme. Voimme mainiosti nähdä kuinka nuo pikku pallerot kukoistavat ylimääräisen ilman ja päivänpaisteen vaikutuksesta.
Intiaanien palatessa sivistyneeseen elämään oli Percyn toimi lopussa ja hänen otaksuttiin muuttavan hotelliin. Mutta hän ei tahtonut muuttaa. Hän sanoo tottuneensa orpoihin, ja kaipaisi jollei näkisi heitä ympärillään. Luullakseni on totuus se että hän tuntee itsensä niin onnettomaksi kihlauksensa purkautumisesta, että pelkää olla yksin; hän tarvitsee jotakin mikä askarruttaa kaikkia valveillaolon hetkiä yli pankkituntien. Ja taivas tietää että mielellämme pidämme hänet! Hän on ollut verraton noiden poikien kanssa, ja he tarvitsevat miehen vaikutusta. Mutta mihin maailmassa panemme tuon miehen? Kuten kesällä huomasit, ei tämä tilava linna sisällä ylenpalttista vierashuoneitten määrää. Hän on lopulta asettunut laboratorioon, ja lääkkeet ovat siirtyneet komeroon alhaalla käytävässä. Hän ja tohtori sopivat asian keskenään, ja jos he suostuvat molemminpuolisiin epämukavuuksiin, ei minulla ole siihen mitään sanottavaa.
Herranen aika! Katsoin juuri kalenteria, ja nyt on 18 päivä, siis enää viikko jouluun. Kuinka ihmeeltä saamme kaikki suunnitelmamme valmiiksi viikossa? Tipuset tekevät lahjoja toisilleen, ja kai noin tuhannen salaisuutta on kuiskattu korvaani.
Lumipyry viime yönä. Pojat ovat viettäneet aamun metsässä kooten ikivihreitä ja vetäen ne kelkalla kotiin, ja 20 tyttöä viettää iltapäivän pesutuvassa sitoen köynnöksiä ikkunoihin. En tiedä kuinka saamme pyykkimme pestyksi tällä viikolla. Aioimme pitää joulukuusen salaisuutena, mutta ainakin 50 lasta on nostettu vaunuvajan ikkunaan katsomaan sitä, ja pelkään että uutinen on levinnyt toisten 50:n keskuuteen.
Sinun tahdostasi olemme ahkerasti viljelleet joulupukki-tarua, mutta se ei kohtaa paljonkaan uskoa. "Miksi hän ei tullut koskaan ennen?" oli Sadie Katen epäilevä kysymys. Mutta joulupukki epäilemättä tulee tällä kertaa. Minä kohteliaisuuden vuoksi pyysin tohtoria esittämään pääosaa joulupuumme ääressä, ja koska jo ennakolta olin varma että hän aikoi kieltäytyä, olin hankkinut Percyn varahenkilöksi. Mutta skotlantilainen on aina arvaamaton. Sandy suostui ennenkuulumattoman suopeasti, ja minä sain yksityisesti antaa peruutuksen Percylle.
Tiistaina.
Eikö ole hullua tuo muutamien epäjohdonmukaisten ihmisten tapa ammentaa esiin kaikki mitä sillä hetkellä sattuvat hautomaan mielessään? Heillä ei ole varalla mitään pientä pakinaa, eivätkä he koskaan kykene torjumaan kohtausta puhumalla ilmasta.
Tämä erään vierailun johdosta, joka meillä oli tänään. Eräs nainen oli tullut tuomaan tänne sisarensa lasta — sisar keuhkotautiparantolassa; ja meidän on pidettävä lapsi täällä kunnes äiti paranee, vaikka pelkäänkin, päättäen kaikesta mitä olen kuullut, että se ei koskaan tapahdu. Oli miten oli, kaikki valmistukset oli tehty, eikä tuon naisen muuta tarvinnut kuin jättää pikku tyttö tänne ja vetäytyä pois. Mutta koska hänellä oli pari tuntia aikaa junien välissä, ilmaisi hän haluavansa katsella vähän ympärilleen, ja niinpä näytin hänelle lastentarhahuoneita ja pientä sänkyä, jossa Lily saa maata, ja keltaista ruokasaliamme kaniinireunuksineen, jotta hän saisi kertoa mahdollisimman monta hauskaa yksityiskohtaa äiti paralle. Tämänjälkeen, koska hän näytti väsyneeltä, pyysin häntä kohteliaasti vierashuoneeseeni juomaan kupin teetä. Tohtori MacRae, joka oli läsnä ja nälkäisellä tuulella (harvinainen tila hänelle; hän alentuu nyt juomaan kupin teetä henkilökunnan kanssa noin kahdesti kuussa), tuli mukaan, ja meitä oli pieni seura koolla.
Naisesta näytti tuntuvan että seuranpidon taakka lepäsi hänen hartioillaan, ja päästäkseen keskustelun alkuun hän kertoi meille että hänen miehensä on rakastunut tyttöön, joka myy pilettejä elävien kuvien teatterissa (maalattu, keltatukkainen otus, joka pureskelee gummia kuin lehmä — siinä hänen kuvauksensa lumoojattaresta), ja tuhlaa kaikki rahansa tuohon tyttöön eikä koskaan tule kotiin paitsi kun on juovuksissa. Silloin hän lyö rikki huonekaluja kuin hullu. Eräänkin kuvatelineen, jossa oli vaimon äidin kuva ja joka oli ollut hänellä tyttöajoista saakka, oli mies viskannut lattiaan vain saadakseen huvin kuulla sen räiskähtävän rikki. Ja lopulta oli vaimo liiaksi väsynyt elämään ja juonut pullollisen suojuuriliuosta, koska joku oli sanonut että se on myrkkyä jos juo kaiken kerrallaan. Mutta se ei tappanut häntä, se teki hänet vain sairaaksi. Ja mies tuli kotiin ja sanoi kuristavansa hänet, jos hän vielä yrittäisi jotakin sellaista, ja siitä hän päätti että mies mahtaa sentään välittää hänestä vielä hiukan. Kaikki tämä aivan sivumennen samalla kun hän sekoitti teetänsä.
Koetin keksiä jotakin sanottavaa, mutta tässä oli kerrankin seuraelämän pulma, joka teki minut mykäksi. Mutta Sandy nousi tässä tilaisuudessa puhumaan kuin oikea gentleman. Hän puhui tuolle naiselle kauniisti ja terveesti ja lähetti hänet pois kerrassaan ylennetyin mielin. Sandymme voi, kun tahtoo, olla poikkeuksellisen kiltti, varsinkin ihmiselle, joilla ei ole mitään vaatimuksia häneen. Uskon että se kuuluu hänen ammattinsa seuratapoihin — että osana tohtorin tehtävistä on parantaa henki yhtä hyvin kuin ruumis. Enimmät henget tässä maailmassa näyttävät tarvitsevan sitä. Vieraani jätti minut tarvitsemaan sitä. Olen siitä saakka pohtinut mitä tekisin jos menisin naimisiin miehen kanssa, joka jättäisi minut gummia-pureskelevan tytön tähden ja tulisi kotiin ja löisi rikki korukapineita. Otaksun, päättäen tämän talven teattereista, että sellaista voi tapahtua kenelle tahansa, varsinkin parhaissa seurapiireissä. Sinun pitäisi olla kiitollinen kun olet saanut Jervisin. Hänenlaisessaan miehessä on jotakin niin kauhean varmaa. Mitä kauemmin elän, sitä varmemmaksi tulen että luonne se yksin merkitsee jotakin. Mutta kuinka maailmassa voit koskaan laskea? Miehet ovat niin hyviä puhumaan!
Hyvästi, ja hauskaa joulua Jervisille ja molemmille Judyille!
S. McB.
P.S. Olisi mieluisa huomaavaisuus jos vastaisit kirjeisiini vähän nopeammin.
JOHN GRIER HOME,Joulukuun 29 p.
Rakas Judy!
Sadie Kate on viettänyt viikon sepittämällä joulukirjettä sinulle, joten minulle ei jää mitään kerrottavaa. Oi, meillä on ollut ihmeellinen joulu! Paitsi kaikkia lahjoja ja leikkejä ja hauskoja syötäviä meillä on ollut heinäreki-retkiä ja luistinkilpailuja ja makeispalkintoja. En käsitä kuinka nämä hemmoitellut pikku orvot koskaan taas asettuvat tavallisiksi lapsiksi.
Paljon kiitoksia kuudesta lahjastani. Pidin kaikista, etenkin Judy Nuoremman valokuvasta. Hammas lisää miellyttävän piirteen hänen hymyynsä.
Tulet varmaan iloiseksi kun saat kuulla että olen antanut Hattie Heaphyn kasvatiksi erään papin perheeseen, ja herttainen perhe se onkin. He eivät edes silmää räpäyttäneet kun kerroin heille ehtoollispikarista. He antoivat hänet itselleen joululahjaksi, ja hän lähti niin onnellisena pitäen kiinni uuden isänsä kädestä!
En kirjoita enempää koska 50 lasta kirjoittaa kiitoskirjeitä, ja Judy täti parka ihan hautautuu postinsa alle kun tämän viikon laiva saapuu.
Rakkaat terveiseni Pendletoneille.
S. McB.
P.S. Singapore lähettää terveisiä Togolle ja pyytää anteeksi että puri sitä korvaan.
JOHN GRIER HOME,Joulukuun 30 p.
Oi, rakas Gordon, minä olen lukenut niin järkyttävän kirjan!
Koetin puhua vähän ranskaa toissa päivänä, ja kun en juuri onnistunut, päätin että minun on paras käydä käsiksi ranskaani jollen tahdo unohtaa sitä kokonaan. Tuo skotlantilainen tohtorimme on armollisesti jättänyt tieteellisen kasvatukseni sikseen, joten minulla on vähän aikaa itseäni varten. Jokin onneton sattuma sai minut alkamaan Daudet'nNuma Roumestanista. Se on kauhean hämmentävää luettavaa tytölle, joka on kihloissa poliitikon kanssa. Lue se, Gordon rakas, ja kasvata ahkerasti luonnettasi toisenlaiseksi kuin Numan luonne. Se on kertomus poliitikosta, joka on huolestuttavan hurmaava mies (niinkuin sinä). Jota ihailevat kaikki, jotka tuntevat hänet (niinkuin sinua). Jolla on erinomainen suostuttelutaito ja kyky pitää ihmeellisiä puheita (taaskin niinkuin sinulla). Kaikki palvovat häntä, ja kaikki sanovat hänen vaimolleen: "Kuinka onnellinen teidän elämänne mahtaa olla, kun tunnette niin läheisesti tuon ihmeellisen miehen."
Mutta hän ei ollut kovinkaan ihmeellinen tullessaan kotiin vaimonsa luo — vain saadessaan yleisöä ja kättentaputuksia. Hän joi jokaisen tilapäisen tuttavan kanssa ja oli iloinen ja pulppuava ja avomielinen, ja palasi kotiin äreänä ja synkkänä ja lamassa. "Joie de rue, douleur de maison", siinä kirjan ydin.
Luin sitä kahteentoista viime yönä, ja rehellisesti sanoen pelästyin niin etten saanut unta. Minä tiedän että suutut, mutta ihan totta, Gordon rakas, tuossa kirjassa on juuri yksi vivahdus liian paljon totuutta jotta se voisi kokonaan huvittaa minua. En aikonut edes viitata enää tuohon elokuun 20:nnen päivän onnettomaan juttuun — puhuimme sen valmiiksi aikanaan — mutta sinä täysin hyvin tiedät että tarvitset vähän silmälläpitoa. Ja siitä ajatuksesta minä en pidä. Minun pitää saada tuntea ehdotonta luottamusta mieheen, jonka kanssa menen naimisiin. En voisi elää jos minun aina pitäisi levottomana odottaa häntä kotiin.
LueNumaitse, niin näet naisen näkökannan. En ole kärsivällinen enkä säyseä enkä pitkämielinen millään tavalla ja pelkään hiukan mitä kykenisin tekemään jos minua ärsytettäisiin. Sydämeni pitää olla mukana asiassa, joka on saatava sujumaan ja oi, minä tahtoisin että avioliittomme sujuisi!
Anna anteeksi että kirjoitan sinulle kaiken tämän. En tarkoita että todella luulen sinusta tulevan "katuilon, kotisurun". Minä vain en nukkunut viime yönä, ja tunnen jonkinlaista onttoutta silmien takana.
Jospa tuleva vuosi toisi hyviä neuvoja ja onnea ja tyyneyttä meille molemmille.
Kuten ainaS.
Tammikuun 1 p.
Rakas Judy!
Jotakin kauhean kummallista on tapahtunut, ja totisesti en tiedä tapahtuiko se vai näinkö vain unta. Kerron sinulle alusta asti, ja ajattelen että sinun on paras polttaa tämä kirje, se ei ole oikein sovelias Jervisin silmille.
Muistathan että olen kertonut sinulle Thomas Kehoen tapauksen, hänen, jonka sijoitimme työhön viime kesäkuussa? Hän on perinyt taipumuksia juomiseen molemmin puolin, ja näyttää siltä että häntä lapsena on lihotettu oluella eikä maidolla. Hän tuli John Grier Homeen yhdeksän vuoden iässä, ja on kahdesti, päättäen merkinnöistä Tuomiopäivän Kirjassa, onnistunut saamaan itsensä juovuksiin, kerran oluella, joka oli varastettu joiltakin työmiehiltä, ja kerran (ja perinpohjin) konjakilla. Arvaat minkälaisin epäilyksin sijoitimme hänet pois, mutta me varoitimme perhettä (työteliästä ja raitista maanviljelijäväkeä) ja toivoimme parasta.
Eilen perhe sähkötti että he eivät enää voi pitää häntä. Olisinko hyvä ja lähettäisin hakemaan häntä kuuden junalta? Turnfelt oli asemalla kello 6. Ei mitään poikaa. Lähetin yösähkösanoman, jossa ilmoitin että hän ei ollut saapunut, ja pyysin lähempiä tietoja.
Olin eilen illalla ylhäällä tavallista kauemmin järjestäen laatikoltani ja — jotenkin valmistaen mieltäni kohtaamaan uutta vuotta. Kahdentoista tienoilla äkkiä totesin että oli myöhäinen ja että olin hyvin väsynyt. Olin melkein valmis menemään sänkyyn, kun äkkiä kuulin koputusta päätyovelta. Pistin pääni ikkunasta ja kysyin kuka siellä oli.
"Tommy Kehoe", sanoi hyvin epävarma ääni.
Menin alas ja avasin oven, ja tuo poika, kuusitoistavuotias, hoiperteli sisään sikahumalassa. Taivaan kiitos että Percy Witherspoon oli kuuluvilla eikä kaukana intiaanileirissä! Herätin hänet, ja yhdessä kuljetimme Thomaksen vierashuoneeseemme, joka on ainoa säädyllisen eristetty paikka rakennuksessa. Sitten soitin tohtorille, jolla — pelkään — oli jo ollut pitkä päivä. Hän tuli, ja me vietimme todella hirveän yön. Myöhemmin tuli selville että pojalla oli ollut matkatavarainsa joukossa pullo voiteluöljyä, joka kuului hänen isännälleen. Se oli tehty puoleksi väkiviinasta ja puoleksi noitapähkinästä, ja Thomas oli virkistänyt matkaansa sillä!
Hän oli sellaisessa tilassa etten suorastaan luullut meidän saavan hänestä eläjää — ja minä toivoin ettemme olisi saaneet. Jos olisin lääkäri, antaisin tuollaisten tapausten kauniisti livahtaa pois yhteiskunnan hyväksi, mutta olisitpa nähnyt kuinka Sandy teki työtä! Tuo hänen hirmuinen elämänsäilyttämis-vaistonsa oli herännyt, ja hän taisteli jota tarmon hiukkasella, minkä omistaa.
Minä keitin mustaa kahvia ja autoin minkä voin, mutta yksityiskohdat olivat aika sotkuiset, joten jätin molemmat miehet hoitamaan häntä ja palasin huoneeseeni. Mutta en yrittänyt mennä levolle, pelkäsin että he tarvitsisivat minua taas. Noin neljän tienoilla Sandy tuli kirjastooni sanoen että poika nukkui ja että Percy oli kantanut telttasängyn vierashuoneeseen ja aikoi nukkua siellä lopun yötä. Sandy parka näytti niin kurjalta ja kalpealta ja lopen väsyneeltä. Kun katselin häntä, ajattelin kuinka epätoivoisesti hän tekee työtä pelastaakseen toisia, eikä koskaan säästä itseään, ja ajattelin tuota hänen ikävää kotiaan, jossa koskaan ei ole ilon kajastustakaan, ja tuota hirveätä murhenäytelmää hänen elämänsä taustassa. Kaikki kauna, jota oli kertynyt mieleeni, näytti hälvenevän ja myötätunnon aalto tulvahti ylitseni. Ojensin käteni hänelle, hän ojensi kätensä minulle. Ja äkkiä — en tiedä kuinka — tapahtui jotakin sähköistä. Seuraavana hetkenä olimme toistemme syleilyssä. Hän irroitti kätensä ja pani minut istumaan suureen nojatuoliin. "Hyvä Jumala, Sallie, luuletteko että olen raudasta?" sanoi hän ja meni pois. Minä jäin nukkumaan tuoliin, ja kun heräsin, paistoi aurinko silmiini ja Jane seisoi edessäni kummissaan ja kauhistuneena.
Tänä aamuna kello 11 Sandy tuli takaisin, katsoi minua kylmästi silmiin ja sanoi silmää räpäyttämättä että Thomaksen piti saada kuumaa maitoa aina kahden tunnin päästä ja että täpliä Maggie Petersin kurkussa oli pidettävä silmällä.
Tässä olemme taas vanhalla kannallamme, enkä todellakaan tiedä näinkö unta tuon yhden minuutin yöllä!
Mutta olisipa sekin tilanne, eikö totta, jos Sandy ja minä huomaisimme rakastuvamme toisiimme, hän jolla on täysin hyvä vaimo hulluinhuoneessa, ja minä jolla on vimmastunut sulhanen Washingtonissa. Enpä tiedä eikö minun olisi viisainta erota heti paikalla ja lähteä kotiin, jossa saisin rauhassa asettua muutamiksi kuukausiksi merkkaamaan kirjaimia "S. McB." pöytäliinoihin, niinkuin muut säädylliset kihlatut tytöt.
Toistan hyvin lujasti että tämä kirje ei ole aiottu Jervisin nautittavaksi. Revi se pieniin palasiin ja sirottele ne Karaibin mereen.
Tammikuun 3 p.
Rakas Gordon!
Sinulla on oikeus olla suutuksissa. Minä tiedän etten ole tyydyttävä rakkauskirjeiden kirjoittaja. Minun ei muuta tarvitse kuin vilkaista Elizabeth Barretin ja Robert Browningin julkaistuun kirjeenvaihtoon huomatakseni että tyylini lämpö ei saavuta oikeata tasoa. Mutta sinä tiedät jo — olet tietänyt kauan — että minä en ole kovinkaan tunteellinen ihminen. Voisin kai kirjoittaa pitkät jutut tällaista kuin: "Joka valvottuna hetkenä olet sinä ajatuksissani." "Rakas poikani, minä elän vain kuin sinä olet lähelläni." Mutta se ei olisi ehdoton totuus. Sinä et täytä kaikkia ajatuksiani, 107 orpoa tekee sen. Ja minä elän todella vallan mainiosti, olit sinä täällä tai et. Minun tulee olla luonnollinen. Et varmaankaan tahtoisi minua teeskentelemään suurempaa ikävää kuin mitä tunnen. Mutta minä niin mielelläni näen sinut — sen tiedät varsin hyvin — ja olen pettynyt kun et voi tulla. Annan täyden arvon kaikille viehättäville ominaisuuksillesi, mutta, rakas poikani, en voi olla hempeämielinen paperilla. Ajattelen aina sitä hotellin siivoojatarta, joka lukee kirjeet, jotka sattumalta jätät kirjoituspöydälle. Sinun ei tarvitse väittää että kannat ne lähinnä sydäntäsi, sillä minä tiedän varsin hyvin että sitä et tee.
Anna minulle anteeksi tuo viime kirje, jos se loukkasi tunteitasi. Sitten kun tulin tähän turvakotiin, olen ollut hyvin arka juomakysymyksessä. Monet tipuseni ovat surullinen tulos juomarivanhemmista, ja heillä ei koskaan tule olemaan menestystä elämässään. Ei voi katsella ympärilleen tällaisessa paikassa joutumatta kauheitten mietteitten valtaan.
Olet oikeassa, pelkään, siinä että naisen asiana on olla suuremmoinen ja suoda anteeksi miehelle eikä sitten enää koskaan antaa hänen kuulla koko jutusta. No niin, Gordon, minä en todellakaan tiedä mitä sana "anteeksianto" merkitsee. Siihen ei voi sisältyä "unohtaminen", sillä sehän on fysiologinen ilmiö eikä aiheudu tahdon toiminnasta. Meillä kaikilla on kokoelma muistoja, joista hyvin kernaasti pääsisimme, mutta juuri ne tarrautuvat mieleemme kaikkein itsepintaisimmin. Jos "anteeksianto" merkitsee sitä että lupaa olla koskaan enää puhumatta asiasta, kykenen epäilemättä siihen. Mutta ei ole aina viisainta sulkea epämiellyttävä muisto sisäänsä. Se kasvaa ja kasvaa ja virtaa läpi koko olemuksen kuin myrkky.
Voi hyvänen aika! En todellakaan aikonut sanoa tuota kaikkea. Koetan olla tuo hilpeä, huoleton (ja jonkun verran ajattelematon) Sallie, josta pidät eniten, mutta olen hyvin paljon tullut kosketuksiintodellisuudenkanssa tänä viime vuonna, ja pelkään että minusta on tullut aivan toinen ihminen kuin tuo tyttö oli, johon sinä rakastuit. En ole enää nuori iloinen olento, joka leikkii elämällä. Tunnen sen aika perinpohjin nyt, ja se merkitsee etten aina voi nauraa.
Tiedän että tämä on toinen typerän epäreipas kirje — yhtä paha kuin viime kirje ja ehkä pahempikin — mutta jospa tietäisit mitä olen juuri kokenut! Eräs poika — kuusitoistavuotias — jolla on yhtä ja toista perittävää, on melkein myrkyttänyt itsensä inhottavalla sekoituksella väkiviinaa ja noidanpähkinää. Olemme kolme päivää tehneet työtä ja olemme nyt päässeet varmuuteen että hän tointuu siksi paljon että voi tehdä sen uudelleen! "Maailma on hyvä, mutta ne ovat pahoja jotka siinä asuvat."
Anna anteeksi tuo skotlanninkieli — se pujahti huomaamatta. Anna anteeksi kaikki.
Tammikuun 11 p.
Rakas Judy!
Toivon että nuo kaksi sähkösanomaani eivät järkyttäneet sinua liian kauheasti. Olisin odottanut ja antanut ensimäisten uutisten tulla kirjeessä, johon voi panna yksityiskohtia, mutta pelkäsin niin että saisit kuulla asian jotakin epäsuoraa tietä. Koko juttu on kamala kylläkin, mutta mitään ihmishengen hukkaa ei sattunut, ja vain yksi vakava tapaturma. Emme voi värisemättä ajatella kuinka paljon pahemmin olisi voinut käydä, kun toistasataa lasta nukkuu talossa, joka on kuin tarjolla tulipalolle. Tuo uusi varauloskäytävä oli täysin hyödytön. Tuuli puhalsi sitä kohti, ja liekit yksinkertaisesti ympäröivät sen. Pelastimme lapset keskikäytävän kautta — mutta minä alan alusta ja kerron koko jutun.
Oli satanut koko perjantaipäivän, kiitos armollisen Sallimuksen, ja katot olivat likomärät. Yön tullessa alkoi jäätyä, ja sade muuttui lumirännäksi. Kymmenen tienoilla, kun menin sänkyyn, puhalsi tuuli kauheana myrskynä luoteesta, ja kaikki mikä talossa oli irrallaan, paukkui ja rätisi. Kello kaksi hätkähdin äkkiä täysin valveille, kirkas valo silmissäni. Hyppäsin sängystä ja juoksin ikkunaan. Vaunuvaja oli yhtenä liekkimerenä, ja kipinöitä satoi yli talon itäisen siiven. Juoksin kylpyhuoneeseen ja nojasin ulos ikkunasta. Saatoin nähdä että katto lastenkamarin yläpuolella paloi noin kuudesta paikasta.
No niin, rakas Judy, sydämeni suoraan sanoen ei lyönyt yhteen minuuttiin. Ajattelin noita seitsemäätoista vauvaa ylhäällä katon alla, enkä saanut niellyksi. Onnistuin viimein saamaan vapisevat polveni taas toimimaan ja syöksyin alas halliin, siepaten ohimennessä autotakin ylleni.
Rummutin Betsyn ja Miss Matthewsin ja Miss Snaithin oville juuri kun Mr. Witherspoon, jonka valo myöskin oli herättänyt, harppasi yläkertaan kolme porrasta kerrallaan riuhtoen harpatessaan päällystakkia ylleen.
"Viekää kaikki lapset ruokasaliin, vauvat ensin", läähätin. "Minä menen hälyyttämään."
Hän syöksyi kolmanteen kerrokseen sillä aikaa kun minä juoksin puhelimeen — ja voi, en luullut koskaan pääseväni sentraaliin. Ihminen nukkui sikeästi.
"John Grier Home palaa! Toimittakaa palohälyytys ja herättäkää kylä.Saanko numeroon 505", sanoin.
Sekunnissa sain tohtorin puheilleni. Enkö ehkä ollut iloinen kuullessani hänen kylmän, kiihtymättömän äänensä.
"Meillä on tulipalo"! huusin. "Tulkaa pian ja tuokaa kaikki miehet mitä saatte käsiinne!"
"Minä olen siellä neljännestunnissa. Täyttäkää kylpyammeet ja pankaa viltit veteen." Ja hän ripusti torven pois.
Lensin takaisin halliin. Betsy soitti palokelloamme, ja Percy oli jo marssittanut intiaaniheimonsa makuusaleihin B ja C.
Ensi ajatuksemme ei ollut pysäyttää tulta, vaan toimittaa lapset turvalliseen paikkaan. Aloimme makuusalista G, kuljimme sängyltä sängylle, sieppasimme vauvan ja viltin kustakin, lennätimme ne ovelle ja ojensimme intiaaneille, jotka laahasivat ne alakertaan. Sekä G että F olivat täynnä savua ja lapset niin sikeässä unessa ettemme voineet saada niitä kävelykannalle.
Monet kerrat seuraavan tunnin aikana kiitin Sallimusta —- ja Percy Witherspoonia — noista kovaäänisistä koehälyytyksistä, joista olimme kärsineet viikottain. 24 vanhinta poikaa, joita Percy johti, ei sekunniksikaan menettänyt malttiansa. He jakaantuivat neljään ryhmään ja juoksivat paikoilleen kuin pienet sotilaat. Kaksi ryhmää auttoi makuusalien tyhjentämisessä ja piti järjestystä kauhistuneitten lasten kesken. Yksi ryhmä hoiti paloruiskua kupoolin vesisäiliöstä kunnes sammutusmiehet tulivat, ja neljäs ryhmä ryhtyi pelastamaan tavaroita. He levittivät lakanoita lattialle, kaatoivat arkkujen ja piironkilaatikkojen sisällön niihin ja kantoivat ne alas portaita. Kaikki ylimääräiset vaatteet pelastettiin paitsi ne jotka lapsilla oli ollut yllä edellisenä päivänä, ja suurin osa henkilökunnan tavaroista. Mutta vaatteet, vuoteet — kaikki mikä kuului huoneisiin G ja F meni sen tien. Huoneet olivat niin täynnä savua että niihin ei ollut turvallista astua senjälkeen kun saimme viimeisen lapsen ulos.
Kun tohtori saapui, mukanaan Luellen ja kaksi naapuria, jotka hän oli poiminut matkalla autoonsa, marssitimme viimeistä makuusalia alas keittiöön, joka oli tulesta kauimpana. Tipuparat olivat enimmäkseen avojaloin ja käärittyinä viltteihin. Käskimme heitä ottamaan vaatteensa kun herätimme heidät, mutta säikähdyksessään he ajattelivat vain ulospääsyä.
Tähän aikaan käytävät olivat niin täynnä savua että voimme tuskin hengittää. Näytti kuin koko rakennus menisi, vaikka tuuli puhalsikin poispäin länsisiivestä.
Toinen auto täynnä Knowltopin palvelusväkeä saapui melkein heti, ja he kaikki ryhtyivät sammuttamaan tulta. Vakinainen palokunta tuli vasta kymmenen minuuttia myöhemmin. Heillä näes on vain hevoset; ja me olemme kolmen peninkulman päässä ja tiet aika huonot. Se oli hirveä yö, kylmä ja räntäinen, ja sellainen tuuli puhalsi että tuskin pysyi pystyssä. Miehet kiipesivät katoille ja tekivät työtä sukkasillaan, jotteivät liukastuisi. He tukahuttivat kipinöitä märillä vilteillä ja vuorottelivat ja hoitivat ruiskuja ja käyttäytyivät kuin sankarit.
Sillävälin tohtori otti haltuunsa lapset. Ensi ajatuksemme oli saada heidät pois turvalliseen paikkaan, sillä jos koko rakennus palaisi, emme voisi marssittaa heitä ulos tuohon kauheaan tuuleen vain yöpuvuissa, viltti suojana. Tähän aikaan oli jo tullut useita uusia autoja täynnä miehiä, ja me pyysimme saada käyttää autoja.
Knowltop oli Sallimuksen johdatuksesta avattu loppuviikoksi erästä kotijuhlaa varten vanhan herran 67:nnen syntymäpäivän kunniaksi. Hän oli ensimäisiä tulijoita ja antoi koko talonsa käytettäväksemme. Se oli lähin pakopaikkamme, ja otimme sen vastaan viipymättä. Peitimme 20 pienintä palleroamme autoihin ja lennätimme heidät taloon. Vieraat, jotka kiihtyneinä pukeutuivat tullakseen palopaikalle, ottivat tipuset vastaan ja pistivät ne omiin vuoteisiinsa. Tämä riitti hyvin täyttämään kaiken tilan sisällä huoneissa, mutta Mr. Reimer (Mr. Knowltopin sukunimi) oli juuri rakentanut suuren stukkiaitan ja sen viereen vajan; molemmat olivat kauniisti lämmitettyinä ja valmiina meitä varten.
Kun pikkulapset oli majoitettu taloon, rupesivat nuo avuliaat vieraat työhön ja laittoivat kuntoon vajan ottamaan vastaan lähinnävanhimmat lapsukaiset. He peittivät lattian heinillä ja levittivät sille vilttejä ja matkatakkeja ja peittelivät sinne 30 lasta riveihin kuin pikku vasikat. Miss Matthews ja lastenhoitajatar lähtivät heidän kanssaan, tarjosivat kuumaa maitoa ympäri lattiaa, ja puolen tunnin kuluttua pallerot nukkuivat yhtä rauhallisesti kuin omissa sängyissään.
Mutta sillävälin meillä talossa oli mielenliikutuksia. Tohtorin ensimäinen kysymys tullessa oli ollut:
"Oletteko laskeneet lapset? Tiedättekö että kaikki ovat tässä?"
"Olemme vain varmat siitä että joka makuusali oli tyhjä ennenkuin lähdimme", vastasin.
Ymmärräthän ettei heitä voinut laskea siinä hämmingissä: noin parikymmentä poikaa puuhasi vielä Percy Witherspoonin johdolla makuusaleissa pelastaen vaatteita ja huonekaluja, ja vanhimmat tytöt lajittelivat ääretöntä kenkäkasaa ja koettivat sovitella niitä jalkaan pikkuisille, jotka juoksivat avojaloin ja vaikeroivat surkeasti.
No niin, kun olimme lastanneet ja lähettäneet matkaan noin seitsemän autollista lapsia, huusi tohtori äkkiä:
"Missä on Allegra?"
Seurasi kauhistunut hiljaisuus. Kukaan ei ollut nähnyt häntä. Ja sitten Miss Snaith hyppäsi ylös jakirkui. Betsy tarttui hänen olkapäihinsä ja ravisti häneen koossapysyväisyyttä.
Näyttää siltä että hänen mielestään Allegra oli ollut sairastumaisillaan yskään, ja saadakseen hänet kylmästä pois Miss Snaith oli siirtänyt hänen pikku sänkynsä lastenkamarin raittiista ilmasta varastohuoneeseen — ja sitten unohtanut sen.
Rakas ystävä, sinähän tiedät missä varastohuone on! Me vain tuiotimme toisiimme kasvot valkeina. Tällöin oli koko itäinen siipi tyhjennetty ja kolmannen kerroksen portaat liekeissä. Ei näyttänyt olevan mitään mahdollisuutta että lapsi enää eläisi. Tohtori ensimäisenä pääsi liikkeelle. Hän sieppasi märän viltin, joka makasi liottuneena kasana hallin lattialla ja juoksi portaita ylös. Me huusimme häntä tulemaan takaisin. Se näytti suorastaan itsemurhalta, mutta hän jatkoi matkaansa ja katsoi savuun. Minä syöksyin ulos ja huusin sammutusmiehille katolle. Varastohuoneen ikkuna oli liian pieni jotta mies pääsisi kulkemaan siitä, ja he eivät olleet avanneet sitä peläten sen aiheuttavan vetoa.
En osaa kuvata mitä tapahtui kymmenenä seuraavana kauhun minuuttina. Kolmannen kerroksen portaat putosivat alas ryskien ja liekkejä syösten viisi minuuttia senjälkeen kun tohtori oli kulkenut niistä. Olimme jo menettäneet kaiken toivon hänestä kun äkkiä kuului huuto ihmisjoukosta ruohokentällä ja tohtori tuli hetkeksi näkyviin erääseen ullakkoikkunaan ja käski sammutusmiehiä nostamaan tikapuut. Sitten hän katosi, ja meistä näytti etteivät he koskaan saaneet noita portaita paikoilleen, mutta vihdoin he saivat, ja kaksi miestä kiipesi ylös. Ikkunan avaaminen oli aiheuttanut vetoa, ja he melkein läkähtyivät niihin savumääriin, joita tuprusi ylhäältä. Iäisyyden jälkeen tohtori tuli taas näkyviin valkoinen käärö käsivarsillaan. Hän ojensi sen miehille hoippui sitten taaksepäin ja katosi näkyvistä.
En tiedä mitä tapahtui seuraavina minuutteina, käännyin poispäin ja suljin silmäni. Tavalla tai toisella he saivat hänet ulos ja puolitiehen tikapuita ja sitten he antoivat hänen liukua. Ymmärrät että hän oli mennyt tajuttomaksi kaikesta nielemästään savusta, ja tikapuut olivat liukkaassa jäässä ja kauhean hoippuvat. Oli miten oli, kun taas avasin silmäni, makasi hän yhtenä kasana maassa ihmisjoukon juostessa ympärillä. Joku yritti antaa hänelle keinotekoista hengitystä. He luulivat ensin että hän oli kuollut. Mutta tohtori Metcalf kylästä tutki hänet ja sanoi että hänen jalkansa ja kaksi kylkiluuta oli katkennut, mutta että hän muuten näytti kokonaiselta. Hän oli vieläkin tajuton kun he panivat hänet kahdelle lasten patjalle, jotka oli heitetty ikkunoista, ja nostivat hänet rattaille, joissa tikapuut oli tuotu, ja veivät kotiin.
Ja me muut, jotka jäimme, jatkoimme työtä aivan kuin ei mitään olisi tapahtunut. Omituista tällaisissa onnettomuuksissa on se että joka taholla on niin paljon tehtävää ettei ehdi ajatella hetkeäkään eikä saa mitään arvoja arvioiduiksi ennenkuin perästäpäin. Tohtori oli hetkeäkään empimättä pannut henkensä alttiiksi pelastaakseen Allegran. Se oli rohkein teko mitä koskaan olen nähnyt, ja kuitenkin meni koko asiaan vain 15 minuuttia tuota kauheata yötä. Sillä hetkellä se tuntui vain välikohtaukselta.
Ja hän pelasti Allegran. Tämä ilmestyi viltin sisältä tukka pörrössä ja näytti mieluisasti yllättyneen tästä uudesta piilosleikistä. Allegra hymyili! Lapsen pelastuminen oli suoranainen ihme. Tuli oli syttynyt kolmen jalan päässä hänen seinästään, mutta kiitos tuulen suunnan edennyt poispäin hänestä. Jos Miss Snaith olisi vähän enemmän uskonut raittiiseen ilmaan ja jättänyt ikkunan auki, olisi tuli syöpynyt taaksepäin, mutta onneksi Miss Snaith ei usko raittiiseen ilmaan, eikä mitään sellaista tapahtunut. Jos Allegra olisi mennyt, en koskaan olisi suonut itselleni anteeksi, kun en antanut Bretlandien ottaa häntä, ja tiedän ettei Sandykään olisi.
Huolimatta kaikesta menetyksestä en voi olla muuta kuin onnellinen, ajatellessani noita kahta kauheata murhenäytelmää, jotka ovat torjutut. Noina seitsemänä minuuttina, jolloin tohtori oli suljettuna tuohon loimuavaan kolmanteen kerrokseen, elin läpi sen tuskan että uskoin molemmat menneiksi, ja hätkähdän hereille vielä keskellä yötä kauhusta väristen.
Mutta koetan kertoa sinulle loput. Sammutusmiehet ja vapaaehtoiset — etenkin Knowltopin autonkuljettaja ja tallimiehet — tekivät koko yön työtä suorastaan vimmatusti. Uusin neekerikokkimme, joka oli sankaritar omalla alallaan, meni ulos, teki tulen pyykkitupaan ja keitti suuren kattilallisen kahvia. Se oli hänen oma keksintönsä. Joutilaat tarjosivat sitä sammutusmiehille kun nämä vapauttivat vuoronperään toisensa saadakseen levätä pari minuuttia, ja se auttoi.
Saimme loput lapsista majoitetuiksi erinäisiin vieraanvaraisiin taloihin, lukuunottamatta vanhimpia poikia, jotka tekivät koko yön työtä kuin kuka muu tahansa. Oli kerrassaan lämmittävää nähdä kuinka koko tämä paikkakunta riensi avuksemme. Ihmiset jotka eivät ole näyttäneet tietävänkään että orpokoti on olemassa, tulivat keskellä yötä ja panivat koko talonsa käytettäväksemme. He ottivat lapsia luoksensa, antoivat heille lämpimän kylvyn ja lämmintä keittoa ja peittivät heidät vuoteisiin. Ja mikäli minä voin ymmärtää, ei yksikään 107:stä tipusestani ole vahingoittunut avojaloin hyppelemisestä likomärillä lattioilla, ei edes hinkuyskätapaukset.
Oli täysi päivänvalo ennenkuin tuli oli senverran hillitty että saatoimme tietää edes mitä oli säästynyt. Saan ilmoittaa että minun siipeni on täysin koskematon, vaikka hieman savuinen, ja pääkäytävä on melkein kunnossa aina keskiportaille saakka, mutta siitä asti on kaikki hiiltynyttä ja likomärkää. Itäinen siipi on mustunut, katoton kuori. Sinun vihaamasi F huone, rakas Judy, on iäksi mennyt. Toivon että voisit hälventää sen muististasi yhtä ehdottomasti kuin se on hälvennetty maan päältä. Vanha John Grier on mennyt menojaan sekä aineen että hengen puolesta.
Minun täytyy kertoa sinulle jotakin hassua — en elämässäni ole nähnyt niin paljon hullunkurista kuin sinä yönä. Kun kaikki muut olivat äärimmäisen kevyessä puvussa, useimmat miehet sadetakeissa ja ulstereissa ja kaikki ilman kauluksia, ilmaantui Hon. Cy myöhään näkyviin, puettuna kuin iltapäivän teekutsuihin. Hänellä oli helminen kravattineula ja valkoiset säärykset! Mutta hän oli todella äärettömän avulias. Hän luovutti meille koko talonsa, ja minä jätin hänen haltuunsa hysteerisen Miss Snaithin, ja tämän hermot askarruttivat häntä siinä määrin ettei hän tullut tiellemme koko yönä.
En osaa kirjoittaa enemmän yksityiskohtia nyt, en ole koskaan elämässäni ollut näin järkytetty. Vakuutan sinulle vain ettei ole vähintäkään syytä sinun katkaista matkaasi. Viisi johtokunnan jäsentä oli täällä heti lauantai-aamuna varhain, ja me kaikki teemme työtä kuin hullut saadaksemme jotakin selvyydentapaista asioihin. Orpokotimme on tällä hetkellä siroteltu yli koko paikkakunnan, mutta älä ole suotta levoton. Me tiedämme missä lapset ovat. Kukaan ei ole kokonaan tietymättömissä. En aavistanut että ventovieraat ihmiset voisivat olla niin ystävällisiä. Mielipiteeni ihmissuvusta on parantunut.
Tohtoria en ole nähnyt. He sähköttivät New Yorkista haavalääkärin, joka pani hänen jalkansa sijoilleen. Murtuma oli sangen paha ja vaatii aikaa, mutta he eivät luule hänen saaneen mitään sisäisiä vammoja, vaikka hän onkin kauheasti ruhjoutunut. Niin pian kun meidän sallitaan nähdä hänet, lähetän yksityiskohtaisempia tietoja. Minun täytyy todella lopettaa jos aion saada tämän huomisen laivaan.
Hyvästi! Älä sure. Tässä pilvessä on tusina hopeajuovaa, joista kirjoitan huomenna.
Voi taivas! Tuolla tulee auto jossa istuu J.F. Bretland!
JOHN GRIER HOME,Tammikuun 14 p.
Rakas Judy!
Kuule tätä! J.F. Bretland luki tulipalostamme eräästä New Yorkin lehdestä (saan sanoa että pääkaupungin lehdet kertoivat enimmän yksityiskohtia), ja hän kiirehti tänne levottomuuden väristyksessä. Hänen ensimäinen kysymyksensä, kun hän hyökkäsi yli murtuneen kynnyksemme, oli: "Onko Allegra vahingoittumaton?"
"On", sanoin minä.
"Jumalan kiitos", sanoi hän ja vaipui tuoliin istumaan. "Tämä paikka ei ole lapsia varten", sanoi hän ankarasti, "ja minä olen tullut hakemaan hänet kotiin. Minä tahdon pojat myös", lisäsi hän kiireesti ennenkuin minulla oli tilaisuutta puhua. "Vaimoni ja minä olemme neuvotelleet asiasta ja päättäneet että koska kerran vaivaudumme laittamaan lastenkamarin, voimme yhtä hyvin pitää sitä kolmelle kuin yhdelle."
Minä johdin hänet kirjastooni, missä pikku perheemme on asustanut sitten tulipalon, ja kymmenen minuuttia myöhemmin, kun minut kutsuttiin alas neuvottelemaan johtokunnan jäsenten kanssa, jätin J.F. Bretlandin istumaan uusi tytär polvellaan ja poika nojaamassa kumpaankin käsivarteen — ylpein isä koko Yhdysvalloissa.
Näet siis että tulipalo on toteuttanut yhden asian: nuo kolme lasta ovat saaneet kodin koko elämäkseen. Se melkein korvaa kaikki menetykset.
Mutta en usko vielä kertoneeni sinulle kuinka tuli sai alkunsa. On vielä niin monta asiaa, joista en ole kertonut, että kättäni särkee kun vain ajattelenkin kirjoittaa niistä kaikista. Olemme myöhemmin huomanneet että Sterry vietti loppuviikon vieraanamme. Vietettyään juopottelevan illan "Jack's Place'ssa" hän palasi vaunuvajaamme, kiipesi sisään ikkunasta, sytytti kynttilän, asettui mukavasti ja nukahti. Hän oli varmaan unohtanut sammuttaa kynttilän; joka tapauksessa tuli pääsi irti ja Sterry hädin tuskin selvisi hengissä. Hän on nyt kaupungin sairaalassa ruokaöljyhauteissa ja kipeästi katuu osuuttansa huoliimme.
Ilokseni kuulin että palovakuutuksemme on aika suuri, joten rahanhukka ei loppujen lopulta ole niinkään pelottava. Mitä muunlaisiin tappioihin tulee, ei niitä ole! Itse asiassa en minä ainakaan voi keksiä muuta kuin voittoa, lukuunottamatta tietysti ruhjoutunutta tohtori parkaamme. Kaikki ovat olleet ihmeellisiä, en tietänyt että ihmissuvussa on niin paljon hyvää ja ystävällistä. Olenko joskus sanonut jotakin pahaa johtokunnan jäsenistä? Minä otan sen takaisin. Neljä heistä tuli New Yorkista heti tulipalon jälkeisenä aamuna, ja kaikki paikkakuntalaiset ovat olleet suuremmoisia. Vieläpä Hon Cy'lla on ollut niin paljon tekemistä viiden hänen taloonsa majoitetun orvon moraalin parantamisesta että hän ei häirinnyt meitä millään tavalla.
Tulipalo sattui varhain lauantai-aamuna, ja sunnuntaina papit kaikissa kirkoissa kehoittivat ihmisiä vapaaehtoisesti ottamaan vieraikseen yhden tai kaksi lasta kolmen viikon ajaksi, kunnes orpokodin koneisto taas saataisiin käymään.
Oli innostavaa saada nähdä vastauksia. Puolen tunnin sisällä oli joka lapsi majoitettu. Ja ajattele mitä se merkitsee tulevaisuutta varten: joka ainoa näistä perheistä on tästä saakka aina tunteva henkilökohtaista harrastusta tätä orpokotia kohtaan. Ajattele myöskin mitä se merkitsee lapsille. He saavat nyt nähdä kuinka oikeissa perheissä asutaan, ja tämä on ensimäinen kerta kun monet tusinat heistä astuvat yksityisen talon kynnyksen yli.
Kuule sitten pysyvämpiä suunnitelmia päästäksemme talven läpi. Maalaisklubilla on klubitalo juoksupoikia varten, jota he eivät käytä talvella ja jonka he ovat kohteliaasti luovuttaneet meille. Se yhtyy alueeseemme taustasta, ja panemme sen kuntoon neljälletoista lapselle, Miss Matthews hoitajana. Koska ruokasalimme ja keittiömme ovat vahingoittumattomat, saavat he käydä täällä syömässä ja koulutunneilla ja palata illalla kotiin sitä reippaampina käveltyään puolen peninkulmaa. "Vasemmaksi paviljongiksi" nimitämme me sitä.
Sitten tuo kiltti äidillinen Mrs. Wilson, joka asuu lähellä tohtoria — hän joka on niin onnistunut pikku Lorettamme suhteen — on suostunut ottamaan viisi lisää neljällä dollarilla viikossa jokaisesta. Jätän hänelle vanhimpia ja lupaavimpia tyttöjämme, joissa on ilmennyt taloudellisia vaistoja ja jotka mielellään oppisivat ruuanlaittoa sopivan pienessä asteikossa. Mrs. Wilson ja hänen miehensä ovat niin verraton pari, toimellinen, ahkera, yksinkertainen ja rakastava — luulen että tytöille tekee hyvää tarkata heitä. Harjoituskurssi vaimoudessa!
Kerroinko sinulle Knowltopin ihmisistä itäpuolella John Grier Homea, jotka ottivat 47 vesaa luoksensa tulipaloyönä, ja kuinka koko vierasseurue muuttui tilapäisiksi lastenhoitajattariksi? Vapautimme heidät 36:sta seuraavana aamuna, mutta heillä on vielä 11. Olenko joskus sanonut Mr. Knowltopia äreäksi vanhaksi saituriksi? Minä otan sanani takaisin. Pyydän häneltä anteeksi. Hän on lempeä karitsa. Tiedätkö mitä tuo siunattu mies on hädän hetkenämme tehnyt? Hän on pannut kuntoon tyhjän vuokraajan asunnon talossaan meidän vauvojamme varten, on itse palkannut opinkäyneen englantilaisen pikkulasten hoitajattaren pitämään heistä huolta ja antaa heille joka päivä erinomaista maitoa omasta mallinavetastaan. Hän sanoo vuosikausia pohtineensa mitä tehdä tuolla maidolla. Hän ei viitsi ruveta myymään sitä, koska häviäisi neljä senttiä litralta!
Kaksitoista vanhinta tyttöä makuusali A:sta aion majoittaa uuteen voudin mökkiin. Turnfelt raukat, jotka ovat asuneet siinä vain kaksi päivää, karkoitetaan kylään. Mutta heistä ei olisi mitään hyötyä lasten paimentamisessa, ja minä tarvitsen heidän huoneensa. Kolme tai neljä näistä tytöistä on palautettu kasvattikodeista pahantapaisina, ja he tarvitsevat aika tehoisaa silmälläpitoa. Mitä luulet että siis olen tehnyt? Sähköttänyt Helen Brooksille ja käskenyt häntä antamaan palttua kustantajille ja ottamaan huolekseen tyttöni. Sinä tiedät että hän tulee olemaan verraton heidän kanssaan. Hän on suostunut toistaiseksi. Helen parka on saanut tarpeekseen tuosta peruuttamattomasta naimasopimuksesta, hän tahtoo nyt että kaikki elämässä on vain kokeeksi!
Vanhimmille pojille on tapahtunut jotakin erikoisen hauskaa. Olemme saaneet kiitollisuuslahjan J.F. Bretlandilta. Hän meni kiittämään tohtoria Allegrasta, heillä oli pitkä keskustelu laitoksen tarpeista, ja J.F.B. tuli takaisin ja antoi minulle 3000 dollarin pankkiosoituksen intiaanileirien rakentamiseksi kestävään muotoon. Hän ja Percy ja kylässä asuva arkkitehti ovat tehneet piirustuksia, ja toivomme että heimot kahden viikon kuluttua saavat asettua talvileiriin.